NIMI: Ei koskaan tapahdu
IKÄRAJA: K-11
GENRE: Angst
A/U: Löysin tälläisen tekstin pätkän vanhoja tekstejäni läpi käydessä ja ajattelin tämän tänne julkaista. Ennen en ole kirjoituksiani missään julkaissut, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Teksti on varsin lyhyt ja sen tarkoitus on lähinnä vain herättää ajatuksia, ehkä myös kysymyksiä. Kommentteja, mielipiteitä ja muita otan vastaan mielelläni!
________________________________________________________________________________________________________________
Ei koskaan tapahdu
Äänekkäällä naurulla sekä leveällä hymyllä saa peitettyä paljon. Tuskan, kivun..kaiken sen. Kaikki ajattelevat sinun olevan kunnossa ja iloinen. Sinulla on ystäviä, jotka tietävät tilastasi, mutta eivät sen vakavuudesta. Et kerro heille, koska tiedät että he huolestuvat liikaa ja loppujen lopuksi hylkäävät sinut, koska eivät tiedä mitä tekevät kanssasi. Pelkäävät sinua, koska eivät tiedä mihin kykenet. Menettäessäsi heidät, et jaksa enää hymyillä taikka nauraa. Haluat vetäytyä nurkkaan yksin, tarkkailla muita muutaman kyyneleen vieriessä poskillesi. He ovat kyllästyneet sinuun. Sinä olet kyllästyttänyt heidät. Olet arvoton. Tylsä. Typerä. Ruma. Feikki. Ja ennen kaikkea haavoittunut.
Siistillä käsialalla kirjoitetut sanat kuolemasta ja kivusta kouluvihkoissa ovat todistamassa pahaa oloasi. Pieni toivonkipinä siitä, että joku olisi kysynyt lupaa saada kopioida vihkosta tehtäviä, nähnyt kirjoitukset ja välittänyt. Sitä ei koskaan kuitenkaan tapahdu..
Yksittäiset viillot ympäri kehoasi alkoivat vähitellen muodostamaan rykelmiä vanhojen jälkien joukkoon. Jäljet arpeutuivat, lähtivät jättäen jälkeensä enää turhan, punoittavan jäljen sekä viillon syvälle sisinpääsi. Pieni toivonkipinä siitä, että joku näkisi kostean ilman ansiosta punottavat viirut käsivarressasi ja välittäisi. Sitä ei koskaan kuitenkaan tapahdu.
Ajatuksesi siitä kuinka helppoa olisi kuolla unilääkkeiden yliannostukseen jos lääkkeet olisivat tarpeeksi vahvoja. Pohdinnat unilääkkeiden vaikutuksesta ja siitä miten ne vaikuttaisivat alkoholin kanssa nautittuina. Mielikuvat vedestä ympäröimässä sinua ja päästäsi iskeytymässä kiviin, veren sekoittuessa kylmään veteen. Hetkelliseen kipuun keuhkoissasi, joka kaikkoisi tajuttomuuden myötä. Ajatuksesi siitä kuinka helppoa olisi painaa terä niin syvälle valtimoon, että veri värjäisi kylpyhuoneen lattian hetkessä punaiseksi ja olisi liian myöhäistä. Toivon kipinä siitä, että joku tajuaisi ja välittäisi. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahdu.
Pelkosi kuolemaa kohtaan sekoittuu kuolemanhaluusi. Haluat kuolla. Sinulla ei ole mitään minkä vuoksi elää. Kukaan ei välitä. Vai haluatko sittenkään kuolla? Haluatko vain, että joku välittää?
