Tässä on nyt se kuudes luku. Edelleen kiitos rakentavista sekä ei-rakentavista kommenteista, yritän todellakin parhaani tämän ficin kanssa. En aluksi siis ollut varma kuuluuko tämä Hunajaherttuaan, nyt olen varma että kuuluu. Kommentoittehan! Tämä on yksi lempiluvuistani.
6. luku
Jouluaattoiltana Harry oli saanut uuden tyylin sekä joululahjoja, Draco unelmiensa miehen ja Albus Dumbledore huomata että kuuden vuoden vihoittelun jälkeen Harry Potter ja Draco Malfoy olivat vihdoinkin sopineet välinsä. Albuksen onnenhetki koitti kun hän huomasi heidän juttelevan Suuressa Salissa ja Tylypahkan suurimpana homohaukkana oli sen jälkeen tarkkaillut heitä koko päivän. Seurattuaan heitä Rohkelikkotorniin, hän näki heidän suutelevan.
Albus ei pystynyt pitämään hihkausta sisällään nähdessään Pojan Joka Elää ja Luihuisen Prinssin lyhyen suudelman Tylypahkan kivisellä käytävällä. ”Tämä ei voi olla totta, onneksi olkoon pojat! Saisinko vielä yhden suudelman, ottaisin vain kuvan ja…” Albus oli mennyt selittämään pojille siniset silmät hehkuen. ”Tuota … herra rehtori, me … voisimmeko poistua?” Harry oli takellellut naama punajuuren värisenä heloittaen. ”Eihän meidän tarvitse” Draco oli sanonut ja ottanut kasvoilleen sellaisen ilmeen että Harry olisi silloin ollut mieluummin pelaamassa pesäpalloa Argus Voron kissan kanssa.
Draco katsoi rehtoria tiiviisti silmiin ja laski kätensä Harryn hartioilta yhä alemmas ja alemmas, kunnes saavutti etsimänsä. Kivipestyjen farkkujen juuri sopivan väljän takataskun, jonne Dracon käsi sopi täydellisesti. Toinen käsi oli etsiytynyt sinne, minne ei heti odottaisi sen eksyvän, ainakaan Tylypahkan rehtorin läsnäollessa. Nimittäin Harryn housujen sisään.”Draco mitä sinä…” Harry henkäisi mutta koki sen turhaksi, koska ilmeisesti kaikille oli selvinnyt mitä Draco meinasi. ”Öömmmggppfhhhh..” Harry älähti ja puraisi huultaan. Hän koukisti polvensa, tarttui Dracon käteen ja veti sen pois housuistaan.
Siinä rytäkässä Harry oli huomannut että hänen housun vetoketjunsa oli auki, samoin nappi ja vyö. Selkä mutkalla hän lähti hyppimään tasajalkaa pitkin käytävää, kiskoen vyötäänsä kiinni. Hemmetin Draco, mennä nyt työntämään kätensä Harryn housuihin Dumbledoren edessä ja tekemään asioita joita vähänkään terveempi ihminen ei olisi hulluimmallakaan mielellään tullut ikinä ajatelleeksi! ”Harry, älä nyt karkaa!” Draco huudahti Harryn perään. Hän pyysi Dumbledorelta anteeksi, kouraisi haarojaan kuin MTV-kanavan vanha poptähti ja lähti juoksemaan Harryn perään.
Lihavan leidin edessä Harry tiuskaisi hänelle: ”Miksi sinä noin teit törppö?” ja harmikseen huomasi lukkoloitsun toimivan yhä. Harry kiersi kätensä pakonomaisesti Dracon kaulan ympärille, ja hengitti hänen tuoksuaan. Siinä oli yhä puhdas, saippuainen vivahde, ja Harry tunsi suuttumuksen haihtuvan huumaannuksen tieltä. Hän veti syvään henkeä ja huokaisi vasten Dracon pehmeää ihoa. ”Oikeastaan ei se niin kamalaa ollutkaan”, hän sanoi ja painoi kevyen suudelman Dracon kaulalle. "Ja ainakin Dumbledoren ilme oli näkemisen arvoinen. Hänhän melkein kuolasi parralleen", poika vastasi.
”Oletko muuten huomannut ettei minun ole tarvinnut vielä kertaakaan suojella sinun henkeäsi?” Draco sanoi hiljaa. ”Olen. Se johtuu kenties siitä että täällä ei ole ketään muita kuin me, ei siitä että sinä olisit pelottava” Harry sanoi aavistettuaan että voisi jo irroittaa kätensä toisen pojan vartalolta ja huikkasi nopeasti tunnussanan lihavalle leidille. Draco katsoi Harrya ja tuhahti. Poika juoksi häntä karkuun oleskeluhuoneeseen ja Draco lähti perään.
”Senkin hölmö”, Draco sanoi muistettuaan lukkoloitsun ja kiepsahti Harryn kaulaan. ”Sitähän minä sinussa rakastan”, Harry sanoi ja suuteli pojan pehmeitä huulia. Suudelman lakattua Draco hymyili ja sanoi: ”Sitähän sinä”.
~***~
”Harryyyyy, Harryyyyyyyyy”, Dracon inisevä ääni kuului Harryn unen läpi. Harry tunsi ilmavirran kasvoillaan.
Draco puhalteli kevyesti Harryn kasvoille. Otsalle laskeutuneet paksut, mustat otsahiukset lentelivät ylösalas Dracon puhallusten armoilla. Draco tunsi suurta halua painaa huulensa vasten pojan kapeita, hieman raollaan olevia huulia, mutta tahtoi ärsyttää poikaa pidättäytyvyydellään.
”Mihähhyh?” Harry mumisi eikä edes yrittänyt avata silmiään. Niissä oli rähmää ja silmäripset olivat sekoittuneet toisiinsa. Eikä Harryn tarvinnut nähdä kuka hänen kasvoilleen puhalteli. ”Minä vain ajattelin josko voisit … ” Draco sanoi rakastettavalla äänellään. ”Ei, en varmana nuole korvaasi”, Harry mutisi ja nosti päätään hieman, muttei avannut vieläkään silmiään. ”En minä sitä, höhlä” Draco sanoi niin hellällä äänensävyllä että Harryn oli pakko tarttua tätä kädestä ja sivellä sen selkää peukalollaan.
Harry rakasti tuota Dracon läheisyyttä, sitä ettei poika enää kutsunut häntä paskapotaksi. Sitä että hän sai pörröttää aina niin täydellisesti kammattuja hiuksia sekaiseksi, samantapaiseksi kuin hänellä itsellään. ”Minä vain että mitenkäs sitten kun muut tulevat? Voimmeko me silloin kävellä käsi kädessä, suukotella toisiamme Suuressa Salissa?” Draco sanoi ja nosti kätensä hyväilemään Harryn hiuksia ja kapeaa salamanmuotoista arpea. ”Tahdotko sinä?” Harry sanoi ja avasi viimein silmänsä. Draco huokaisi, kuin helpottuneena . ” Kyllä Harry. Kyllä minä tahtoisin”, hän sanoi ja vetäytyi istumaan suoraan puolimakaavasta asennostaan Harryn yllä. ”Sittenhän asia on selvä”, Harry sanoi ja veti Dracon takaisin päälleen. ”Rakastan tuota sinun tapaasi nähdä asiat … suorasukaisina”, Draco sanoi ja painoi huulensa pojan huulille.
”Sitähän sinä”, Harry sanoi ja sulki silmänsä. Draco oli tehnyt hänestä onnellisen. Mutta entä sitten kun muut saapuisivat lomilta? Mitä Ron ja Hermione ajattelesivat? Entäpä muut rohkelikot? Eniten Harrya pelotti se että jos Draco välittäisi liikaa muiden luihuisten mielipiteistä ja alkaisi taas Harryn vihamiehiksi?
Ensimmäistä kertaa Harry oli kiitollinen siitä että Dumbledore oli langettanut heihin lukkoloitsun sekä määrännyt Dracon henkivartijakseen. Vaikka Draco tahtoisikin sitten jättää hänet, pojan oli pakko olla Harryn lähellä ja puolustaa häntä.
Ellei sitten – Harry ajatteli ja häneen valahti jääkylmä pelko. Jos lukkoloitsu oli jo hävinnyt? Eilen se oli vielä toiminut, mutta entäpä kun tänään tulisi kokonaiset 2 viikkoa? Harry tyrkkäsi Dracon päältään ja nousi sohvalta. Hän juoksi kymmenen askelta ja kokeili pystyisikö ottamaan yhdennentoista. Kyllä pystyi.
”Voi ei –” Harry sanoi mutta ei jatkanut loppuun. Draco oli säikähtänyt Harryn äkillistä liikettä, ja katsoi peloissaan tätä sohvalta. ”Mitä sinä…?”, Draco kysyi ja tuijotti Harrya syvälle silmiin. Hän näki niissä ensimmäistä kertaa pelkoa heidän yhdessäolonsa aikana. Toisaalta, he olivat olleet yhdessä vasta kaksi päivää, ei Draco voinut tietää kaikkia Harryn persoonallisuuden puolia.
”Minä vain – kun lukkoloitsu on jo hävinnyt ja kohta kaikki tulevat takaisin, sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla minun lähelläni, paitsi suojata minun henkeäni. Sinä voit jättää minut – tuosta vain – enkä minä voi – tehdä mitään”, Harry sanoi takellellen. Draco hypähti sohvalta. ”Voi hölmö! Tietenkään minä en jätä sinua! Etkö jo ymmärrä Harry, minä en vain tykkää sinusta, minä rakastan sinua!”, hän sanoi ja harppoi Harryn luokse pitkillä askelilla.
Harry tunsi Dracon kädet hiuksissaan, ja pehmeät huulet huulillaan. Hän niin välitti tuosta pojasta. He olivat usein sanoneet rakastavansa toisiaan, mutta nyt Harrysta vasta tuntui siltä. Ja Draco rakasti häntä. Mikään ei voisi erottaa heitä. Ei mikään.
Lopetettuaan toisiensa halailun ja suutelemisen, Draco katsoi Harrya ja sanoi: ”Miksi meidän piti tapella ensimmäiset kuusi vuotta? Olisimme voineet tehdä tätä jo kauan ilman niitä tyhmiä riitoja”. Harry tiesi vastauksen. ”Siksi että tämä tuntuisi paremmalta”. Dracon silmät syttyivät. Ne paloivat rakkaudesta, halusta ottaa poika käsivarsilleen ja pitää siinä ikuisesti. Harryn vastaus oli ollut oikea.
~***~
Iltapäivällä pojat tarpoivat lumihangessa kohti huispauskenttää. Harrylla oli yllään Dracon mustat pillifarkut, sekä musta nahkatakki. Harry oli niin tottunut pitää Dracon muodikkaita vaatteita, että ei jaksanut edes marista kun Draco joka aamu toi hänelle kasan vaatteita päälle pantavaksi. ”Pidät näitä siihen asti kunnes pääsemme taas Tylyahoon”, poika oli sanonut.
Lumihangessa tarpominen oli Harryn mielestä jostain syystä mukavaa. Pillifarkut olivat niin tiukat ettei lunta mennyt lahkeisiin, ja Harryn mustien tennarien varret olivat alla varmistamassa. Aina välillä heidän kävellessään Draco oli kaatanut Harryn lumihankeen ja he olivat maanneet siinä kunnes Harry oli tärissyt kylmästä.
”Rakas – tan sinua – liian – paljon ” Draco oli sanonut ja painanut Harryn kylmille poskille ja otsalle suudelmia joka sanan välissä, aivan kuin saadakseen ne lämpiämään. Ja onnistui tehtävässään.
Päästyään huispauskentälle Harry löysi sieltä Tulisalamansa ja Automaattisen Luudanvarren Huoltomobiilinsa jonka oli saanut Dracolta joululahjaksi. ”Mitä nuo täällä tekevät?” Harry oli kysynyt ihmeissään.
Draco kytki Luudanvarren Huoltomobiilin kunnostamaan Tulisalamaa ja otti Harryn syleilyynsä. ”Me lennämme. Saat näyttää miksi olet niin hyvä lentäjä. Aion voittaa sinut ensi kesänä”, hän sanoi ja tarttui Harrya hellästi hiuksista.
