Nimi: Merenneito
Kirjoittaja: Odo
Vastuunvapaus: Kaikki on omaa käsialaani.
Genre: draama, angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Itsemurhan yrittäminen, kuolema
Sanamäärä: 500 sanaa (Ficlet)
A/N: Osallistuu
Taruolennot10-haasteeseen aiheella merenneito.
MerenneitoJuoksen pitkin rantaviivaa, viileä hiekka pistelee jalkapohjiani. Kengät unohtuivat kotiin.
Ei enää hienoja pukuja, ei teennäisiä hymyjä teekutsuilla. Ei valheita ja kieroilua. Haluan eroon siitä kaikesta, elämästäni joka on vain yhtä sirkusta. Naiset pukeutuneina punaiseen ja mustaan, miehiä smokeissa, he odottavat oopperaan. Kaikki taputtavat lopuksi, vaikka kukaan ei näytä kiinnostuneelta. En jaksa enää juosta.
Aion matkustaa pois, merenalaiseen valtakuntaan, joka on vain mielikuvitustani. Edessäni avartuva kallio, johon aallot lyövät ovat muisto lapsuudestani. Näen toisinaan vieläkin unia päivästä, jolloin aurinko paistoi ja olin pukeutunut kukkakuvioiseen kesämekkoon.
"Ole varovainen", äiti huutaa jostain kaukaa. Pudistan päätäni ja annan äänen hukkua merituuleen. Tunnen paljaiden jalkojen alla karkean ja kostean kallion, näen lokkeja lentävän taivaalla, kurotan kädelläni koskettaakseni vapautta...
Se oli vain yksi harhaan astuttu askel, kun kehoni paiskautuu vasten aaltoja. Pelkään, kun maistan suolaveden suussani, tunnen sen keuhkoissani.
Kirkkaan auringon säteet heijastuvat veden pinnasta, useita metrejä yläpuolellani. Veden pakkautuessa keuhkoihini mieleni alkaa sumeta, vesi muuttuu mustaksi ja auringon säteet hukkuvat kuten minäkin.
Ennen loppua näen merilevän väriset hiukset, jotka eivät ole omani. Kädet, jotka hohtavat kuin simpukasta kerran löytämäni helmi. Sitten nukahdan merivirtaan......ja herään maailmasta, jossa minun pelättiin kuolleen. Hukkuneen. 10-vuotiaan lapsen tarinoita merenneidosta ei uskonut kukaan. Enkä usko enää itsekään, sillä mikään tässä maailmassa ei ollut kaunista, joten sen oli oltava vain unta ja kuvitelmaa.
Saavutan kallion, eikä se ole enää yhtä korkea kuin kesäpäivän muistoissa. Joudun hetken etsimään jalansijaan kiivetäkseni ja noustessani ylös näen laskevan auringon.
Merituuli on viileämpi kuin sinä päivänä, taivaan värit ovat erilaiset. Loppusyksystä merikin näyttää vihaisemmalta, kuten olen minäkin. En ehkä enää kuitenkaan vihainen vaan enemmänkin pettynyt, surullinen. Se ei kuitenkaan muuta päätöstäni, sillä olen nähnyt tämän maailman. Sen enempää miettimättä astun askeleen, toisen, kunnes saavutan reunan. Heittäydyn aaltoihin ja näen jälleen auringon säteet veden pinnasta ennen kuin kaikki katoaa mustaan - kuin yöhön - josta en enää herää.
*
Laulu on kummallinen, enkä ymmärrä sen sanoja. Luulen kuulleeni enkelten laulavan, mutta sitten näen Hänet. Merilevän väriset hiukset, iho saman sävyinen kuin simpukoiden helmet vaikka maalla sävy on kuitenkin kelmeämpi kuin unieni muistoissa. Merenneito on noussut rantaan, silittää päätäni, laulaa.
Kuulen lokkien äänet, kavioiden kopseen ja rattaiden äänet kaukana olevilta kaduilta. Aamu sarastaa.
Merenneito on lopettanut laulunsa ja laskee pääni kevyesti hiekalle ennen kuin katoaa takaisin aaltoihin.
*
Istun ikkunan äärellä ja näen sadepisaroiden kilpailevan vasten lasia. Kirjoituskone on pöydälläni, vieressä pino papereita täynnä tekstiä. Olen vihdoin kirjoittanut sen, elämänkertani. Se ei kuitenkaan ole maailmasta, jossa naiset kuristetaan korsetteihin ja miesten on pidettävä silinterihattua. Se kertoo maailmasta, jossa Kuningas johtaa kauniisti laulavaa kansaa, merenväkeä. He etsivät haaksirikkoutuneita, pelastavat ja antavat heille syyn elää. Mahdollisuuden.
Kun aloitin kirjan kirjoittamisen kävin useasti Kalliolla - se oli tapani matkustaa pois tästä maailmasta. En ole käynyt siellä pariin vuoteen, mutta muistan vieläkin selkeästi jokaisen hetken, erilaisen päivän, jolloin pääsin pois teekutsujen, juhlien ja tekopyhyyden sirkuksesta.
Aion palata sinne tänään, toivoen, että vihdoin on se päivä jolloin merenneitojen prinsessa ojentaa minulle kätensä ottaen minut vastaan valtakuntaansa. Työni täällä on vihdoin tehty, olen vanha ja elänyt elämäni.
*
Saavuttuani Kalliolle merenneitojen prinsessa on minua vastassa, odottamassa ja hymyilemässä.