FMA: Petturi | Roy Mustang/Zolf J. Kimbly | Synkkä draama | K-11

[Odo]

Fandom: Fullmetal Alchemist
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja alkuperäisen tarinan.
En saa kirjoittamisesta taloudellista hyötä ja kaikki FMA:sta kuuluu Arakawalle.

Otsikko: Petturi
Ikäraja: K-11 (saattaa olla yläkanttiin)
Varoitukset: Kuvailuja sodasta ja sen uhreista.
Genre: Synkähkö draama
Paritus: Roy Mustang/Zolf J. Kimbly
Yhteenveto: Zolf J. Kimbly on tuomittu kuolemaan upseerien murhasta.

A/N: Blokki vihdoin selätetty! Tarvitseeko tässä enää muuta sanoa kuin että olen iloinen.

Osallistuu haasteisiin: Spurttiraapale (maanantai) sanalla petturi, Ficlet300: "Tunteettomuus", Ficletpakka

PETTURI
Ficlet300 - Tunteettomuus

Roy tuijotti upseerien ruumiita. Sotatantereella ei ollut erikoista nähdä kuolleita, mutta tällä kertaa Roy tunsi kuinka niskakarvat nousivat pystyyn. Häntä puistatti. Kaiken tämän jälkeen, kun hän oli kuvitellut, että ehkä se oli vain puhetta. Zolf ei ollutkaan vain puhunut. Hän oli tullut hulluksi voimistaan ja mahdistaan.

Roy tiesi, että kaikki oli ohi. Räjäytetty taivaan tuuliin.

Petturi. Sana kaikui Royn mielessä. He olivat olleet kumppaneita, ainakin jollain kieroutuneella tavalla. Heillä molemmilla oli ollut voimaa, jota alkemia antoi. Heidän tulevaisuutensa oli usvan peitossa, eikä sen hetkisessä maailmassa ollut mitään mistä olisi saattanut pitää kiinni.

Zolf oli vahva, henkisesti. Roykin näytti vahvalta, mutta kaiken kauhun keskellä hänkin tärisi pelosta. Hän saattoi hukuttaa maan liekkimereen, mutta se ei tuonut samanlaista turvaa kuin ihminen, joka seisoi vakaana hänen rinnallaan.

Pettettynä ja vihaisena Roy tunsi maailmansa murtuvan. Hänen mielessään menneisyys palautui pala palalta tilkkutäkiksi täynnä katkeria ja suloisia muistoja. Todellisuus ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa suloinen, ehkä katkeran suloinen, mutta ei sellainen, jota monet odottivat sodan päätyttyä. Maes oli kertonut vain hetki sitten rakastuneensa kauniiseen naiseen, jonka luokse aikoi palata sodan jälkeen. Roy ei ollut ajatellut asioita niin pitkälle, mutta nyt kun asiat kuroutuivat yhteen hänen mielessään niin ehkä hän oli ajatellut tulevaisuutta ilman sotaa.

Zolf ei ollut sellainen, joka haluaisi tulla rakastetuksi tai rakastaisi. Zolf oli sellainen, joka tahtoi omistaa. Roylle se oli sopinut. Hän halusi olla Zolfin omaisuutta, koska tiesi miehen pitävän hänet jaloillaan - tavalla tai toisella. Nyt kaikki oli kuitenkin menetetty.

"Se hullu tuomitaan kuolemaan", Roy oli kuullut sen vain kerran. Ohimennen. Kaikki viha, jota hän tunsi tuntui katoavan, sillä hän ei tahtonut menettää, ei kokonaan.


Muutaman kuukauden kuluttua Zolf oli vankilassa. Tulisi olemaan siellä loppuikänsä petettyään maansa, kaiken. Roy oli kuitenkin onnistunut. Petturia ei teloitettaisi, mutta loppu elämänsä hän istuisi vankilassa ja Roy tiesi olevansa yksin.

"Minä pääsen vapaaksi", Zolf oli sanonut lopuksi.

[Kaatosade]

Pakko tulla heti lukemaan, kun itsekin ihan äsken kirjoitin juuri näistä kahdesta, ei kuitenkaan parituksena. Mielenkiintoista nähdä miten joku toinen visioi heidän suhdettaan. Ja ainahan Roysta on ilo lukea. <3

Zolf on kyllä hahmona kiintoisa, ihan täysi sekopää mutta sellaiset ovat teksteissä usein hedelmällisiä. Royn epäusko ja petetyksi tulemisen tunne, kun sekopäiset puheet muuttuivatkin sekopäisiksi teoiksi, oli hyvin selkeää.

Zolf ei ollut sellainen, joka haluaisi tulla rakastetuksi tai rakastaisi. Zolf oli sellainen, joka tahtoi omistaa. Roylle se oli sopinut.

Tuo alku on kyllä ainakin helppo uskoa, Zolf ei vaikuta erityisen rakastavaiselta persoonalta. Royn näkökulma asiaan... hm. No, kyllä se sodassa varmasti menee, koska siellä uskoisi kaipaavan ihan mitä tahansa mistä pitää kiinni. Voi raukkaa. <3

Ja Roy sitten halusi Zolfin pysyvän hengissä kaikesta huolimatta. Koska ei halunnut rakastajaansa teloitettavan, vaiko siksi että halusi tämän kärsivän teoistaan pidempään? Varmaan ihan hyvä ettei se käy varmasti ilmi, jätti vähän pohdittavaa. Ja tuo loppu, olisi mielenkiintoista lukea näiden kahden kohtaamisesta myöhemmin sitten kun Zolfin ennustus toteutuu.

Olen sekopäinen unenpuutteesta juuri nyt, mutta pidin tästä, kiitoksia. <3

[Odo]

Minäkin oon sekopäisen väsynyt näin vastatessani, mutta aww kiitos kommentista!<3

Joo tuosta tosiaan sanoitkin, että se on vähän jännä kun Roylle sopi Zolfin rakastamattomuus (ööö hieno sanavalinta...). Ajattelen jotenki Royn sodan aikaisen elämän vähän semmoisena rikkonaisena, jolloin on pakko saada kiinni jostakin. Se mitä taas tulee tuohon, ettei Zolf kuollutkaan. En ole ihan varma. Näistä kahdesta tykkään kuitenkin kirjoittaa, koska olivat yhtä aikaa Ishvaalissa, joten ehkä joskus siitäkin kun tapaavat uudelleen sodan jälkeen. Yhden tekstin olenkin kirjoittanut (joskus ajat sitten) ajasta, kun Zolf oli vankilassa.

Huomasin muuten ficletpakka haasteesta, että kirjoitat Black Lagoonia! Palailen kanssa väsyneiden kommettejen kanssa jossain vaiheessa yötä!

[Hallahäive]

Kommenttikampanjasta päivää ja anteeksi kauheasti, että tän kommentin kirjoittaminen venyi, mulla oli todella kiireinen viikko ja olin ihan unohtaa.

Parituksena Roy/Zolf on mielenkiintoinen, enkä varmaan kertaakaan aiemmin ole sitä lukenut. Sait sen hyvin toimimaan, joskin ajatus siitä, että Royta ei haitannut että Zolf tahtoi omistaa hänet ei ehkä mennyt ihan yhteen omien headcanonieni kanssa. Mutta Zolfin omistushalu sopi tälle täydellisesti. Olit mielestäni tavoittanut Zolfin hulluuden vallan loistavasti, Royn ajatusten kautta.

Roykin näytti vahvalta, mutta kaiken kauhun keskellä hänkin tärisi pelosta. Hän saattoi hukuttaa maan liekkimereen, mutta se ei tuonut samanlaista turvaa kuin ihminen, joka seisoi vakaana hänen rinnallaan.

Tämä kohta oli suosikkini. Roy on hyvin IC ja on helppoa kuvitella hänen hakevan turvaa jostakusta, joka käy samaa sotaa samalla aseella, eli alkemialla, eikä ole lähelläkään ahdistunutta. Rakastan Ishvaal-angstia ja siksi tää koko teksti olikin nannaa.

Roy oli kuitenkin onnistunut. Petturia ei teloitettaisi, mutta loppu elämänsä hän istuisi vankilassa ja Roy tiesi olevansa yksin.
Tämä kohta oli jännittävä, sillä oli mielenkiintoista ottaa tähän näkökulma, jossa Roy vaikutti siihen, ettei Zolfia teloitettu. Vallan sopivaa ja hieman surullista. Toisesta tuli Ishvaalin sankari ja toinen suljettiin telkien taakse, miten harmoninen loppu.

Tykkäilin tästä, olisin voinut lukea enemmänkin. Olen vähän huono kommentoimaan raapaleita, mutta... Kiitos lukukokemuksesta!

//piti muuten sanoa, että alku oli vaikuttava! Sai kylmiä väreitä aikaan.

[Vostok]

Ihanaa, FMA:ta.

Pitää sanoa että otsikko oli taas onnistunut ja vetävä. Mutta vielä lisäämällä sanat "synkkä draama" tulin jäädäkseni.

Tämä oli juuri niin synkkä ja hampaita kiristelevä että tunnelma oli täydellinen.  Kirjoitustyylisi on soljuvaa ja kuvailusi nimenomaan vangitsi Royn ajatukset ja muutti niistä selvän kuvan.

Virheitä tässä ei ollut kuin yksi ja sekin vaivainen typo. Viidennen kappaleen ensimmäisessä "petetty"- sanassa on liian monta t:tä.

Avaamalla lukijalle Kimblyn omistavaista luonnetta normaalin ja empaattisen luonteen sijaan avasit ainakin minulle hahmoa vielä enemmän - etenkin rinnastamalla omistajuuden rakkauden vastakohdaksi. Ja Royn suhde mieheen oli tässä nimenomaan mies miehelle - laatua, jopa sellaisesta kulmasta josta en ole ennen asioita katsonut. Roy nautti omalla tavallaan vahvasta ja erityislaatuisesta kollegasta.

Lempi kohtani oli ihan alussa, kun Royta puistattaa. Se, miten hän ajattelee Zolfin tulleen hulluksi.  (Niinhän kyllä kävi..)

Tykkäsin todella paljon.  Jatka kirjoittamista <3

[Odo]

Hallahäive, ishvaal-angsti todellakin on rakkaus! Hienoa, että olet uuteen paritukseenkin tarttunut. Itse pidän näistä kahdesta parituksenakin, vaikka itse sorrun monesti samoihin kaavoihin kirjoittaessani. Mutta löytää  näistä onneksi välillä muutakin! Tuosta omistamisesta: omaankin headcanonia se hieman sivuuttaa, mutta ajattelin Royn etsivän epätoivoisesti jotain, mistä pitää kiinni. Tai jotain, mikä pitää hänestä, kun ei enää itse pysty pitämään kiinni elämän rippeistä. Ja hienostihan tuo sinun raapaleidesi kommentointi sujuu! Itse taas en osaa vastata kommentteihin, kun tekisi mieli vaan mennä punastelemaan jonnekin nurkkaan ja kiitellä.

Vostok, pidit otsikosta? Aww, mukava kuulla. Omaan korvaani se on hieman... yksinkertainen. Tai niin. Kommenttisi luku oli ihanaa ja virnistelin typerästi, koska en ole ajatellut itse läheskään noin monipuolisesti kuin sinä olet ajatellut lukijana. Kaikesta ei siis ehkä kannata ainakaan ajatuksenjuoksuakin kehua vaan tuommoiset jutut kuten Royn suhde miehenä mieheen oli sellainen, joka on tullut vahingossa.

Molemmille sitten: ihanaa, että alusta on tykätty. Alkujen kanssa on aina omat ongelmansa, kun kirjoittaa lyhyttä pätkää jostain kohtauksesta. En oikein tiedä, mistä aloittaa, joten sen onnistumisesta on kiva kuulla! :> Kiitos kummallekin, saitte minut pirun hyvälle tuulelle!<3