Virtaa kuin joki | Charlie/Lee | S

[Daran]

Nimi: Virtaa kuin joki
Kirjoittaja: Daran
Paritus: Charlie/Lee
Tyylilaji: Draama (Angst)
Ikäraja: S
Vastuuvapautus: Hahmot Rowlingin, eivät minun, yksikään.
(Haaste: Se oikea ja sen haaremi)

Tyypillinen koulupojan ihastus vanhempaan opiskelijatoveriin, sitä se kai oli. Paitsi että… He olivat olleet koulussa vain hetken samaan aikaan, eivätkä enää vuosiin kumpikaan. Silti hän huomasi taas istuvansa Weasleyn perheen sunnuntailounaalla, koska George oli pyytänyt. Eikä edes ollut, mutta kukaan ei kysynyt.

Hän tiesi kyllä hyvin miksi ei: poikaparka, menetti molemmat vanhempansa, sääliksi käy, ei vieläkään päässyt yli. Niinpä niin, orporassukka. Jospa vain olisivat tienneet totuuden! Olihan hän toki menettänyt sodassa koko perheensä, mutta ei Lee silti äidin tai isän korviketta kaivannut.

Miten ihmeellistä olikaan, ettei kukaan koskaan ihmetellyt miksi vanhempien kaipuu iski vain loma-aikoina. Charlien loma-aikoina. Ei tämä itsekään, eikä edes Katie, jonka Lee jätti kesäisin ja aina jouluna lähes huomiotta, vielä kihlautumisen jälkeenkin. Ei, vaikka tyttö olikin niin kovin mustasukkainen kaikesta huomiosta, jota hänen sulhasensa vahingossakaan soi muille naisille.

Kuka tahansa muu olisi kai herättänyt heidän epäluulonsa, mutta ei Charlie, jonka kaikki mielenkiinto suurempien petojen puuttuessa keskittyi läheisessä purossa uiviin piikikkäisiin, lohikäärmeensukuisiin myrkkykaloihin. Miksi et huomaa että minä olen voimakkaampi virta?

Syksy oli joskus ollut Leen lempivuodenaika. Nyt se oli vain odotusta, muodostaen kevätpäivien kanssa eräänlaisia välitiloja, joina saattoi kerätä rohkeutta rehellisyyteen. Lee ei ollut milloinkaan ollut urhea mies.

Viisi kevättä sodan päättymisestä Katiesta tuli rouva Jordan. Viimein, morsian itse ajatteli. Häihin kutsutut ystävät onnittelivat Leetä kilvan hyvän vaimon löytämisestä; Charlie muiden mukana. Kädenpuristus juhlapaikalla jäi heidän viimeisekseen. Lee kävi kyllä yhä sunnuntaisin Kotikolossa, mutta Charlie ei tullut jouluiksi kotiin.

----

Vuosia myöhemmin Lee sai postikortin ulkomailta. Sadepisarat olivat sotkeneet sitä matkalla, mutta tekstistä erottuivat yhä sanat: samaa jokea ei voi ylittää kahdesti. Kortinjälkeinen hiljaisuus oli raskaampaa kuin sitä edeltänyt.

[DulzGraham]

Päätin kommata, koska mielestäni jokainen fic ansaitsisi kaverikseen edes yhden palautteen. Ja koska myös pidin tästä.

Kaksikko oli ihana. Lee ja Charlie- en tiedä, kumpi nimi tässä yhteydessä pitäisi kursivoida. Varmaan molemmat.

Lee ja Charlie ovat molemmat lemppareitani, ja molemmista kerrottiin ihan liian vähän alkuperäisteoksissa. Enkä ole koskaan ajatellut näitä kahta parituksena, mutta nyt heräsi halu lukea näistä kahdesta enemmänkin. Ja se on aina, totta kai, hyvä juttu.

...Charlie, jonka kaikki mielenkiinto suurempien petojen puuttuessa keskittyi läheisessä purossa uiviin piikikkäisiin, lohikäärmeensukuisiin myrkkykaloihin.

Tykkäsin tästä. Niin IC. Ja ihana <3

Samaa jokea ei voi ylittää kahdesti.

Tätä jäin miettimään, enkä ole varma ymmärsinkö vieläkään täysin oikein :>
Mutta ihana tämmöinen lyhyt. Elämä on vaikeeta ja toiset päätökset vääriä.

Kiitos!
-Duzku

[Daran]

Kiitoksia DulzGram päätöksestäsi

Charlie on myös minun lemppareitani, Leekin olisi saanut olla enemmän esillä kirjoissa. (Tosin, jos kaikki olisivat olleet joiden joku toivoisi, kirjathan olisivat ihan loputtoman pitkiä.)

Samaa jokea ei voi ylittää kahdesti.

Tätä jäin miettimään, enkä ole varma ymmärsinkö vieläkään täysin oikein :>

Tuo sanontahan lähinnä meinaa, ettei entiseen voi koskaan palata. Ja sisältää tietysti (pakollisen, haha) viittauksen Leen sukunimeen, joten siksi se sieltä löytyy.

[Kaarne]

No niin! Avasinpa sitten saman tien tuohon selaimeen kaikki tämän haasteen ficcisi, koska rakastan Charlieta hahmona ja on ihanaa kerrankin nähdä ficcejä hänestä. Varsinkin, kun tyylisi puree niin hyvin.

Tykkäsin tästäkin. Musta oli hauskaa, että tässä vertauskuvana oli joki ja vesi, kun taas Lunasta ja Charliesta kertovassa ficissä keskiössä oli taivas ja sen liike. En ole koskaan saanut Leestä otetta - vaikka ilmeisesti hänestä kerrottaisiin vähän lisää seitsemännessä kirjassa, mutta sitä en ole lukenut - mutta se ei tässä ficissä haitannut. Kerroit tarinan siten, että Leen rooli oli selvä. Kaipaus, hienovaraisuus ja vuosien paino välittyivät sanoista.

Tässä ficissä hiljaisuus oli jotenkin käsinkosketeltavaa. Pidin tuosta postikortista (vaikka sateen sotkemat sanat ja "vuosien päästä" olivat ehkä vähän ylidramaattisia minulle, kun näen Charlien niin käytännöllisenä) ja Katien ja Leen suhteesta kontrastina Charlien ja Leen suhteeseen. Pidin siitä, miten asioita ei väännetty rautalangasta, vaan lukija sai itse yhdistellä palasia. Pidin siitä, miten Lee tuli syömään Weasleyille kutsumatta, mutta kukaan ei kyseenalaistanut sitä. Minusta Weasleyt ovat juuri tuollainen perhe: ystävätkin ovat osa perhettä ja siksi sinne on helppo pujahtaa silloin, kun siltä sattuu tuntumaan.

Vähän olisin kaivannut ehkä enemmän vuorovaikutusta näiden kahden välille. Jonkin teon Charlielta, jonkin vihjeen - nyt tuo viimeinen kappale jäi vähän irralliseksi kuitenkin. Huomasiko Charlie kuitenkin Leen tunteet ja välittikö niistä? Ilmeisesti, koska kerran alkoi häiden jälkeen vältellä Leetä, mutta sitä olisi ehkä voinut hieman pohjustaa. Ei välttämättä kovin paljon, mutta vähän.

Tykkäsin tästä silti tällaisenakin kovasti. Innolla siispä kolmen jäljellä olevan ficin kimppuun.