Lunar&Brina - Una in aeternum KESKEYTETTY! Kelmit, K11, Yhteisfic

[akinnah]

Author: Holly ja akinnah
Beta: Holly ja akinnah
Rating: Ehkäpä.. k-11
Paring: James/OC, Sirius/OC
Genre: adventure, fluffy, romance.. se normaali kelmisekoitus :)
Summary: Kelmit saavat selville, etteivät he ole ainoita, jotka juoksentelevat pitkin Tylypahkan maita ja mantuja öisin...

A/N: Tämä on yhteisficci. Ottakaa se huomioon. Joka toinen luku on minun, joka toinen akinnan. Ficin idean keksimme ihan sattumalta. Aloimme miettiä, että miltä tuntuisi olla animaagi. Jotenkin Kielletty Metsä ja Kelmit sotkeutuivat siihen samaan soppaan mukaan, ja siitä sitten syntyi tämä ficcelöinen :) Hahmot Lunar ja Brina ovat vapaa tulkinta meistä (minusta ja akinnasta).
Mutta nyt päästän teidät lukemaan...
Ja kommentointi olisi hyvin odotettua.. *vinkvink* :)

//Eli siis nyt myös tänne finiin julkaisen tämän. Todellakin, Holly on kirjoittanut ensimmäisen luvun ja kirjoitamme luvut siis vuorotellen. Vuotiksesta tämä löytyy samalla nimellä. Kommenttia kaivataan kipeästi! Tack.
__________

1.

Kielletty Metsä piirtyi mustana vasten tummansinistä taivasta. Oli harvinaisen kirkas yö. Kuu valaisi edessä avautuvaa maisemaa tutulla kelmeän kolkolla valollaan. Lämpötila pysyi ihme kyllä plussan puolella, olihan jo syyskuu. Ruska oli koventanut otettaan, ja joka puolella tuntui olevan sadoittain punaisia, keltaisia tai oransseja lehtiä.

Syvällä Metsässä, kauniin pienen niityntapaisen aukion laidalla susi haisteli ilmaa. Nuuhki syksyisen metsän tuoksuja. Sen harmaa häntä heilui laiskana puolelta toiselle, kun se katsahti keskellä aukiota laiduntavaa kaunista, helmiäisenvalkoista hevosta. Tamma oli pienikokoinen, säkäkorkeudeltaan tuskin puolitoistametrinen. Sen hopeinen harja aaltoili kauniisti sirolla, vahvalla kaulalla. Jos joku olisi sattunut paikalle, olisi tämä varmasti ihmetellyt, miksei susi ollut jo hyökännyt hevosen kimppuun. Eiväthän villipeto ja saaliseläin voineet elää sulassa sovussa. E-hei. Mutta nämä eläimet eivät olleetkaan keitä tahansa...

Yhtäkkiä susi valpastui. Sen harmaansiniset silmät kaventuivat, ja vaaleanharmaat niskavillat nousivat pystyyn. Se oli huomannut metsässä liikettä.

Sirius Musta oli viettämässä tavanomaista, jokakuista kuutamokeikkaa ystäviensä kanssa. Koska ilta (tai pikemminkin yö) alkoi olla jo pitkällä, Sirius ja tämän paras ystävä James olivat katsoneet Remuksen pärjäävän Rääkyvässä Röttelössä yksinään. Tai no - olihan Peter siellä. Mutta paljompa rotasta oli seuraa ihmissudelle.

Sirius ja James olivat suunnistaneet Kiellettyyn Metsään, animaagihahmoissaan tottakai. Kertaakaan he eivät olleet törmänneet kehenkään kokoiseensa. Oravia ja muita pikkueläimiä näkyi aina silloin tällöin, milloin nyt joku raukka joutui Siriuksen ruokalistalle.
James oli jälleen kerran kadonnut viekottelemaan jotain saksanhirvineitiä jättäen Siriuksen yksikseen. Helppohan hänen oli ylpeillä sarvistaan. Sirius tuhahti. Hän oli vaeltanut päämäärättömästi varmaankin jo lähemmäs varttitunnin, tietämättä tuon taivaallista, miten viettäisi loppuyön. Metsä oli paljon turvallisempi paikka eläimelle kuin ihmiselle.

Samassa musta koira vainusi jotain. Jotain suurta. Voisi olla kauris. Tai vaikka hirvi. Siriuksen koiranvaistot lähtivät ohjaamaan häntä tuota suurta kohti. Poika tajusi, ettei ollut syönyt pitkään aikaan kunnollista, tuoretta punaista lihaa. Jo pelkkä ajatus sai veden nousemaan kielelle.
Olihan James kookas, saksanhirvi kun oli. Mutta hän oli eri asia. Hän oli Siriuksen ystävä.

Pian Sirius huomasi olevansa lähellä pientä aukiota. Pientä kuun valaisemaa aukiota, jolla laidunsi hevonen. Valkoinen hevonen, joka olisi voinut hyvin olla yksisarvinen. Mutta sillä ei ollut sarvea. Näytti, että se olisi yksin. Sirius ihmetteli jossain syvällä mielessään, että mitä yksinäinen hevonen teki Kielletyssä Metsässä. Hän käveli hiljaa vielä vähän lähemmäs ja pysähtyi. Sen lähemmäs hän ei päässytkään, sillä hänen eteensä oli ilmestynyt harmaa susi. Susi, jonka niskavillat olivat pystyssä ja se murisi. Hänelle.
Hitot, Sirius manaisi mielessään.

Susi katsoi eteensä ilmestynyttä koiraa vihaisesti. Se huomasi koiran silmistä, että sen aikomuksena oli käydä niityllä laiduntavan hevosen kimppuun.
Mutta.. kuitenkin koiran silmissä oli hyvin ihmismäinen katse. Susi tuijotti koiraa kummissaan. Miten se oli mahdollista? Ellei sitten...

Siriuksen mielessä käväisi vain yksi ajatus. Älä ajaudu vaikeuksiin suden kanssa. Siinä painissa jäät kakkoseksi. Sirius siis käänsi korvansa taakse ja niinsanotusti polvistui suden eteen osoittaen, että kunnioitti sitä. Siinä maassa maatessaan Sirius ei voinut olla pistämättä merkille, että susi oli naaras. Ehkäpä tästä ei tulisikaan niin vaikeaa.

Susi katsoi nöyrää koiraa tyytyväisenä. Sehän näkyi jo kauas, että koira oli uros. Vaikka koira olikin melkein suden kokoinen, susi ei antanut sellaisen pikkuseikan häiritä. Hänellä olisi parempi purukalusto kuin kymmenellä koiralla konsanaan. Ja sehän varsinaisesti ratkaisisi, jos tässä tappeluun ajauduttaisi. Mikä olisikin aika epätodennäköistä. Mutta harvoin miehet hänen eteensä noin kumartuivat.

Sirius heilautti varovaisena ja epäröivänä häntäänsä. Jos hän saisi tästä susinaaraasta ystävän, hän ei ehkä olisikaan sen sedän anopin serkun pikkuveljen kaiman mummon illallista. Tai pikemminkin aamiaista.
Ihme kyllä susi vastasi hännänheilutukseen ja sen niskavillat laskivat pikkuhiljaa. Korvatkaan eivät olleet enää takana kiinni niskassa, vaan pystyssä. Sirius katsoi sutta ihmeissään.

Susi huomasi, ettei koirasta olisi uhkaa. Se loi siihen vielä viimeisen katseen, ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Koira seurasi, kun susi käveli rauhallisesti hevosen luokse.
Suu auki Sirius katseli, miten susi asettui makaamaan hevosen vierelle. Eikä hevonen ollut moksiskaan. Siriuksen järki päätteli, ettei se voinut olla mahdollista. Ei susi voinut kaveerata hevosen kanssa. Se.. se ei vain voinut olla mahdollista!

Sirius astui niitylle. Hevonen käänsi päätään. Sen tummanruskeat silmät tuntuivat näkevän animaagihahmon läpi. Susi tuntui hymyilevän hänelle. Tai siis, se katsoi Siriusta hymyilevästi. Jos niin nyt pystyikään kieliopillisesti taikka kuvainnollisesti katsomaan. Mutta muuta sanaa sille Sirius ei keksinyt. Sirius astui pää pyörällä takaisin varjoihin. Pitää etsiä James.

Koiran kadottua varjoihin hevonen katsoi sutta epäilevästi. Susi nyökkäsi tuskin huomattavasti, ja molemmat lähtivät koiran perään. Hipihiljaa.

Sirius löysi Jamesin nopeasti lauma kauriita ympärillään. Koira pyöräytti silmiään ja syöksyi Jamesin luo hampaat irvessä. Kauriit kaikkosivat nopeammin kuin paahtoleipä alas Siriuksen kurkusta. Ja niille, jotka eivät tiedä, se tapahtuu hyvin nopeasti.
James katsoi Siriusta harmistuneena, mutta tajusi koiran ilmeestä Siriuksella olevan tärkeää kerrottavaa. Niimpä he lähtivät takaisin Metsän laitaan voidakseen muuttua taas ihmisiksi.

Pian he olivat Hagridin mökin varjoissa, jolloin oli turvallista muuttua takaisin ihmisiksi. Molemmat pojat olivat ruhjuisia, mutteivat sentään niin huonossa kunnossa kuin normaalisti. Ihmissuden taltuttaminen ei ollut aina maailman helpointa puuhaa.
James katsoi Siriusta kärsimättömänä.
”Mistä halusit puhua? Pahoittelen, en voi auttaa jos menit hankkiutumaan jonkun pikkuketun isäksi.”
Sirius katsoi Jamesia harvinaisen vakavasti.
”Törmäsin metsässä vitivalkoiseen hevoseen. Ja harmaaseen suteen. Eivätkä ne olleet mitä tahansa susi ja hevonen. Se susi meni noin vain hevosen viereen makaamaan! Ja niiden silmät olivat hyvin ihmismäiset ja tunteikkaat”, Sirius vaahtosi ja katsahti olkansa yli. Ihan kuin hän olisi nähnyt metsänreunassa liikettä.

James seisoi hetken mykistyneenä. He molemmat tiesivät, mitä asia saattoi merkitä. Harvoin he törmäsivät itseään isompiin eläimiin. Ja silloinkin he näkivät usein vain vilauksen kentaurista tai yksisarvisesta. Pojan otse rypistyi.
”Tuo kuulostaa.. mielenkiintoiselta. Meidän pitää tutkia asiaa vielä hieman ennen kuin teemme mitään päätelmiä. Huomenillalla. Ja Sirius”, James lisäsi huomatessaan ystävänsä tekevän lähtöä. Sirius kääntyi ja oli törmätä Jamesiin.
”Ei sanaakaan Kuutamolle tai Peterille. Kerrotaan vasta kun saamme asiasta varmuuden”, James jatkoi. Sirius nyökkäsi lyhyesti ja muuttui taas koiraksi. James seurasi perässä ja pian saksanhirvi ja suuri, musta koira kirmasivat hirmuista vauhtia kohti Rääkyvää Röttelöä.

Metsän laidassa kaksi hahmoa katsahtivat toisiinsa.
”Olisitko uskonut, että nuo voisivat olla animaageja?” toinen kysyi ja astahti hermostuneena jalalta toiselle. Toinen kohautti olkiaan.
”Ei Kelmeistä koskaan tiedä”, hän vastasi ja katsahti taivaalle. Hetken hiljaisuuden mursi pieni hihitys.
”Huomasin, miten katsoit Siriusta. Ihan hyvä maku sinulla, Lunar. Mutta hän sattuu olemaan vain liian hyökkäävä minun makuuni - AUTS, mistä hyvästä tuo oli?”
Hihitys yltyi, ja Lunariksi kutsutun kasvoille nousi heleä puna, mitä oli kuitenkin aika vaikea erottaa niin pimeässä.
”Brina, pää kiinni, pyydän. Hän vain oli ensimmäinen mies, joka kirjaimellisesti kieri jalkojeni juuressa. Kuin koira ainakin”, Lunar vastasi ja mottasi Brinaa vielä kerran käsivarteen. Hihitys laantui pikkuhiljaa.
”Ai, mistä tuo oli?” Brina hymähti ja jatkoi:
”Ensimmäinen puisto-alueella on haisumato!”
Brina muuttui oikopäätä hevoseksi ja alkoi nelistää hirveää vauhtia kohti Tylypahkan puisto-aluetta, saaden pian Lunarin suden hahmossa peräänsä.

Sirius höristi korviaan Tällipajun juurella. Ihan kuin hän olisi kuullut naurua. Tytön naurua. Hetken mietittyään hän päätyi mahdollisuuteen, että se olisi mahdotonta ja seurasi Jamesiä salakäytävään. Oli aika käydä katsomassaa, miten Kuutamolla meni.




//destine muokkasi ikärajan otsikkoon

[akinnah]

2. Punainen irokeesi ja harmaa parta

Kirkas aamuaurinko sädehti kirpeässä syysilmassa. Lehdet tipahtelivat pienen tuulen voimasta maahan ja niiden pinnasta välkkyi syksyn punertava sävyä kussakin omalla tavallaan. Ulkona oli hiljaista monien viellä nukkuessa suuressa linnassa tai istuessa aamupalalla Suuressa salissa.

Lunar oli unohtunut katsomaan Suuren salin loihdittua kattoa. Aamupalaksi otettu paahtoleipä lojui lautasen reunalla hylättynä ja kurpitsamehulla täytetty pikari pyöri tytön kädessä pienellä huolimattomalla ranneliikkeellä. Katse oli lasittunut ja ilme miettiväinen, eikä siitä saanut mitään selville. Tyttö haukotteli leveästi yöunen jäätyä hieman lyhyeksi.

Vasta kova nauru hänen viereltään herätti hänet uneliaasta haavemaailmastaan.

"Lunar! Varo vähän!" Brina sanoi naurun lomasta. Kurpitsamehu Lunarin pikarista oli viimein kaatunut Brinan päälle. Kaapu oli märkä ja tahmea, mutta Brina ei voinut olla nauramatta. Lunar katsoi ystäväänsä ensin huvittuneena, mutta yhtyi sitten nauruun. Vieressä istuvat katsoivat ystävyksiä kummissaan, mutta päättivät jättää heidät omaan arvoonsa ja jatkoivat aamupalaansa.

Kun nauru kantautui pöydän toiseen päähän, Sirius käänsi päätään. Hän oli kuullut tuon naurun ennenkin.
"Kuka tuolla nauraa, näettekö?" Hän kysyi Kelmeiltä, etsien samalla äänen lähdettä. James haukotteli leveästi. Remus oli vielä sairaalasiivessä toipumassa edellisestä yöstä ja Peter oli nukahtanut puurolautaseensa.
"E-e-een tiedä", James sanoi suuren haukottelun lomasta. Hän ei uskonut vieläkään, että Sirius oli nähnyt valkean tamman ja harmaan suden Kielletyn metsän niityllä. Harhoja se piski oli kuitenkin nähnyt.

Sirius huokaisi. Heidän oli tarkoitus lähteä illalla etsimään salaperäisiä eläimiä. Keitä he olivat? Eivätkö kelmit olleetkaan ainoita animaagisalaisuuden omaavia oppilaita koulussa? Miten tytöt olivat pysyneet heiltä salassa näinkin pitkään? Kysymyksiä oli tuhansia, vastauksia paljon vähemmän. Ja hän halusi saada ne vastaukset.

xxx

Seitsemäsluokkalaisten Rohkelikkojen ja Luihuisten ensimmäinen tunti oli loitsuja. Nämä kaksi tupaa olivat toistensa verivihollisia, ja tunneista saattoi kehkeytyä hyvinkin katastrofaalisia, aineesta riippumatta. Kukaan ei tajunnut, miksi heidät kuitenkin laitettiin samoille tunneille. Jotta he oppisivat tulemaan toimeen keskenään? Ehkäpä. Mutta ainakaan tähän mennessä se ei ollut onnistunut.

"Olette jo loitsineet kananmunille jalkoja, käsiä, kasvot ja muita ruumiinosia. Tänään teidän pitää muuttaa kananmunat kokonaan eläviksi. Loitsu on "elävä tulios"", pieni professori Lipetit ilmoitti luokan edessä seisoen tuolillaan kirjojen päällä. "Loitsu on vaikea. Jotkut saattavat onnistua toisella kerralla, mutta monesti loitsu epäonnistuu. Katsokaas." Hän kiepautti sauvaansa pienesti ja sanoi:
"Elävä tulios!"
Kananmuna pyörähti ympäri muutaman kierroksen, kunnes sen kovasta kuoresta työntyi kaksi jalkaa ja kädet. Sille kasvoi nokka ja silmät, jotka vilkuilivat ympäriinsä. Se tepasteli vähän aikaa, kunnes Lipetit lopetti loitsun.
"Eli siis tuollainen siitä pitäisi tulla. Kokeilkaapas!"

Oppilaiden eteen ilmestyi ehjät kananmunat. He katselivat munia ensin vähän aikaa, keskittyivät ja pian jokainen oppilas loitsi kananmunaansa. Loitsun sanat kuuluivat luokkahuoneessa milloin kenenkin suusta huudettuna.

Lunar loitsi jo ties kuinka monetta kertaa kananmunaansa, mutta aina sille kasvoi vain pieni hiustupsu. Jalkoja tai käsiä ei näkynyt missään. Hän katseli Brinan loitsimista hieman kateellisena. Tyttö onnistui täydellisesti jo heti toisella yrittämällä. Lipetit kiiruhti innoissaan Brinan luokse.
"Katsokaa, neiti Boot onnistui!" lyhyt professori huudahti.
"Niinpä taisin", Brina sanoi hiljaa katse kävelevässä kananmunassa. Brina hymyili iloisesti onnistuessaan. Luihuiset katsoivat häntä halveksuvasti, kun taas suurin osa Rohkelikoista ihailevasti.

Lunar yritti ja yritti monta kertaa loihtia kananmunaansa. Brina auttoi häntä parhaansa mukaan, mutta yritys ei meinannut tuottaa tulosta. Lunar katseli Kelmejä, jotka naureskelivat yhdessä. Ilman Remusta. Missäköhän poika oli? Hän ei ollut ollut aamupalallakaan. Kummallista, tyttö mietti. Remus kun tuntui olevan porukan järki. Miten loput edes pärjäsivät ilman häntä? Olemalla Kelmejä, hänen järkensä sanoi.

"Sinä et edes lausu sitä loitsua oikein", Lunar huomautti lähellään loitsivalle Siriukselle. Poika nosti katseensa tyttöön ja hymyili vinosti.
"Ai, sinäkö sitten osaat?" Sirius vastasi katse Lunarin hiustupsun omaavassa koekaniinissa. Lunar punastui, mutta hänen silmissään pilkahti viha.
"Uskallapas haukkua minun loitsimistani!" hän huudahti. Puna hänen poskiltaan oli kadonnut, ja temperamentti otti vallan.
"No no, muru. Ei tarvitse suuttua!" Sirius rauhoitteli huvittuneisuus äänestä kuultaen.

Nopeasti Lunar nosti taikasauvansa kohti Siriuksen päätä ja lausui pari valittua sanaa. Punertava valo lennähti tytön sauvasta ja pian Siriuksen mustien hiusten paikalla oli leiskuvanpunainen irokeesi.

"Minun hiukseni!" Sirius karjahti, kun oppilaat luokassa rämähtivät nauruun hänen uuden kampauksensa nähdessään. "Tämän sinä saat maksaa, kultaseni!" Irokeesipäinen poika osoitti sauvallaan Lunaria, joka katsoi poikaa hieman kauhistuneena ja hänen ilmeensä venähti entisestään, kun hän tunsi parran alkavan kasvaa hänen leuastaan.

"Sinä... idiootti!" Tyttö huusi kauhistuneena. Hän sai juuri loihdittua kamalannäköisen aknen Siriuksen komeille kasvoille, kun Lipetit tuli keskeyttämään heidät kimeällä kiljahduksella.
"Mitä kummaa te olette... Neiti Grant ja herra Musta heti sairaalasiipeen! Jälki-istuntoa oppilaan pahoinpitelemisestä! Kerron tästä tuvanjohtajallenne!" Lipetit kiljui. Sirius ja Lunar keräsivät nopeasti kirjansa ja muut tavarat laukkuihinsa ja juoksivat ulos luokasta.

"Idiootti! Sinun takiasi joudun jälki-istuntoon!" Lunar huusi vierellään kulkevalle pojalle heidän kävellessään sairaalasiipeen.
"Itse sinä loitsit minulle tämän helvetin irokeesin! Olisit laittanut edes mustan! Mutta ei, punainen! Mitä hittoa sinä ajattelit!" Sirius karjui samalla mitalla. Hän ei jaksanut kinastella, mutta tuo tyttö oli mennyt pilaamaan hänen komean ulkonäkönsä totaalisesti.

xxx

"Mitenkäs Siriuksen kävi?" Brina kysyi Lunarilta, joka istui pylvässängyssään tekemässä läksyjään. Matami Pomfrey oli saanut poistettua harmaan, pitkän parran kokonaan, mutta Lunar oli edelleen huonolla tuulella. Kukapa ei olisi, jälki-istuntoa lauantai-iltana. Hän joutuisi siivoamaan Siriuksen kanssa Pöllölän, ilman taikoja!

"Aknen Pomfrey sai pois, mutta irokeesi on ja pysyy ainakin pari päivää. Harmi sinänsä, että hän sai värjättyä sen mustaksi, eli kovin suuri katastrofi se ei ole", Lunar vastasi kärttyisesti. Hän oli väsynyt, eikä olisi jaksanut kirjoittaa muodonmuutosten ainetta loppuun. Hän haukotteli selatessaan kirjaansa yrittäen etsiä lisää asioita ainettaan varten.

"Voi poika-parkaa. Huolehtii liikaa ulkonäöstään", Brina naurahti.
"Mutta onhan hän komea", Lunar sanoi.
"Niin, mutta vain sen takia kun huolehtii komeudestaan", Brina hihitti. Lunarkin rupesi nauramaan.
"Anteeksi. Kaksimielisiä ajatuksia!" Lunar sanoi naurun lomasta.
"Meillä on liian likainen mieli."
Naurettuaan hetken ja saatuaan kyyneleet kuivattua silmäkulmistaan, he hiljenivät.
"Sirius saisi huolehtia läksyistäänkin yhtä hyvin", Lunar mietti.
"Hah, toive-ajattelua."
"Miten hän on voinut opiskella animaagiksi, jos hän ei kerran mitään koskaan tee? Ja Siriuksen ja Jamsein animaagius on pysynyt meiltä salassa" Lunar ihmetteli ääneen.
"En tiedä. He ovat hyviä. Puhdasverisiä", Brina vastasi mietteliäästi. Puhdasverisillä tuntui olevan niin paljon helpompaa kuin jästisyntyisillä. Kaikki tuli luonnostaan ja itsestään, eikä vaivaa tarvinnut nähdä minkään suhteen. Jästisyntyisiä syrjittiin, varsinkin näinä aikoina.

"Lähdemmekö me kohta metsään?" Brina kuuli Lunarin kysyvän. Hän hätkähti ja nyökkäsi sitten iloisesti hymyillen. Hän otti arkustaan viitan ja heitti sen harteilleen. Tuttu jännitys kipristeli hänen kehossaan, kun hän käveli makuusalin ovelle Lunar perässään.

xxx

Kuu valaisi vain hyvin heikosti syvällä Kielletyssä Metsässä. Pöllön huhuilu kaikui ilmassa heikosti pienen tuulen kuljettaessa sitä ja lepakot ilakoivat kuun valossa lennellen sinne tänne, etsien samalla ruokaa poikasilleen. Taivas näytti reikäiseltä tähtien tuikkiessa siellä iloisesti.

Musta koira nautti syysilmasta juosten metsän siimeksessä. Koiran perässä laukkasi saksanhirvi, jonka sarvet osuivat milloin matalaan oksaan, milloin puunrunkoon. Kummankin silmät harhailivat pitkin metsää etsien harmaata sutta ja valkoista hevosta, niitä kuitenkaan löytämättä. Heidän katseensa osui vain pieniin eläimiin, oraviin, jäniksiin. Nekin kiirehtivät heidän ja pimeyden edestä koloihinsa, turvaan.

Koira pysähtyi haistelemaan ilmaa. Se ei kuitenkaan haistanut mitään erikoista, vain pelkän yöilman ja Kielletyn Metsän ominaistuoksun. Vaarallisen ja jännittävän. Sen ilman, jota se oli aina rakastanut. Vapauden. Mutta tällä kertaa koira ei halunnut löytää vapautta. Hän halusi löytää suden ja hevosen. Ne uudet tuttavuudet joiden ei kaiken järjen mukaan pitäisi asua metsässä. Varsinkaan Kielletyssä sellaisessa.

He jatkoivat matkaansa yhä syvemmälle metsään, kauemmas metsän reunasta, jossa he tavallisesti kulkivat. Metsä harveni ja he näkivät edessään valoisamman aukion. Koira tunsi nyt nenässään uuden tuoksun. Suden ja hevosen tuoksun. Puron solina kuului koko ajan paremmin, mitä lähemmäs valoa he kulkivat.

Hirvi ja koira pysähtyivät aivan lähelle metsän reunaa ja katsahtivat toisiinsa. Koira nyökäytti päätään aukiolle päin ja hirvi nyökkäsi miltei huomaamattomasti. Kaksikko lähti hiipimään varovasti aukion suuntaan, yrittäen kulkea huomaamattomasti, ettei ehkä aukiolla oleskelevat tytöt säikähtäisi tiehensä. Koira halusi näyttää hirvelle olevansa oikeassa suden ja hevosen olemassaolosta.

Puron äärellä makaava susi valpastui. Se haistoi taas koiran, sen synkän, uhkaavan tuoksun. Siriuksen. Se haistoi myös hirven. Suuren urossaksanhirven. Jamesin. Susi katsahti hevoseen, joka seisoi purossa juomassa. Kuin tuntien suden tiiviin katseen, valkoinen tamma nosti päätään ja kuopaisi vettä etukaviollaan ja painoi niskansa nyökkäykseen. Susi nousi seisomaan ja hiipi hajua kohti.

Pian harmaa susi näki heidät. Suuren mustan koiran ja hirven. Kun koira näki suden, se heilautti häntäänsä epävarmasti. Lunar murisi kaksikolle suuttuneena harmaat niskavillat pystyssä. Siriuksen takia hän oli joutunut jälki-istuntoon! Tällä kertaa hän ei päästäisi koiraa helpolla. Hän oli valmis tappelemaan, jos tarvitsi. Sirius katseli häntä hieman epäilevänä ja kävi maahan makaamaan alistuneena.

Brina katsoi saksanhirveä lempeästi ja ilo pilkahti sen silmissä. James oli aina ollut hänen mielestään suloinen ja komea ja nyt hirvenäkin varsin suloinen. Hän nousi ylös purosta ja asteli varovasti lähemmäs tulevan hirven luokse. Hän ojensi valkeaa kaulaansa lähemmäs haistellakseen. Hirvi katseli häntä pähkinänruskeilla silmillään todella tiiviisti, lähes häiritsevästi.

James oli hämillään. Sirius oli ollut oikeassa! Eivät nämä kauniit tytöt mitään oikeita eläimiä olleet. Sen näki heidän silmistään. Hevonen oli kieltämättä kaunis, yksisarvinen ilman sarvea. Silmät olivat melkein mustat, mutta vain melkein. Ne olivat viisaat, syvät ja todellakin ihmismäiset. Kunhan vain saisi tietää keitä nämä olivat...

Suuri huuhkaja lehahti lentoon läheisen kuusen oksalta. Valkoinen hevonen kiljahti ja sen silmiin nousi hätäännys. Se avahti äkkiä pystyyn, ilmoittamatta, ja ryntäsi sitten neliin sinne päin, mistä pojat olivat hetki sitten tulleet. Hirvi katsoi sen perään hätääntyneenä, paniikin noustessa pintaan. Susikin kavahti ja ryntäsi hevosen perään kovaa vauhtia juosten ja kadoten nopeasti synkkään metsään. Hevosen kavioista kuuluva ääni loittoni pikkuhiljaa ja tasainen hiljainen töminä sen kanssa.

Koira ja hirvi jäivät kahdestaan seisomaan aukiolle. Koira katsahti taivaalle, jossa tähdet tuikkivat kuin ilkkuakseen. Hirvi hörähti ja lähti astelemaan synkkää metsää päin jättäen koiran jälkeensä. Koira laski katseensa takaisin maahan ja huokaisi. Sitten sekin lähti jolkottamaan metsää kohti jättäen aukion jälkeensä.

xxx

"Okei, nyt minä uskon sinua, Anturajalka", James sanoi Siriukselle heidän muututtuaan ihmisiksi Tylypahkan pääoven luona. Hän heitti heidän päälleen näkymättömyysviitan ja kaksi Kelmiä lähti kävelemään hitaasti pitkin hiljaisia, yksinäisiä käytäviä. Sirius katsoi Kelmien karttaa tarkkaavaisesti. He olivat yksin käytävillä. Tietysti. Kellohan oli jo reilusti yli puolenyön, eikä kenelläkään ollut tapana kuljeskella käytävillä yömyöhään, paitsi tietysti Kelmeillä. Mutta heitäkään ei siitä saanut kukaan kiinni, kiitos kartan ja viitan.
Sirius laittoi kartan pois juuri ennen kuin olisi nähnyt kahden pisteen kiiruhtavan kohti linnaa. Ja niiden pisteiden nimet olivat Ann Grant ja Leanne Boot.

[akinnah]

3.

Seuraavat päivät tuntuivat hujahtavan vauhdilla ohitse, ja aivan liian pian koitti lauantai ja Lunarin jälki-istunto. Paraikaa hän ravasi ympäri huonetta miettien, millä kirouksella voisi aiheuttaa Siriukselle eniten tuskaa ja kipua.
”Harmi, kun laki kieltää käyttämästä anteeksiantamattomia kirouksia...”, Lunar mutisi ja heittäytyi sängylleen. Brina kohotti katseensa koulukirjoista.
”Jos kiinnostaa kuulla minun näkökantani asiaan, sanoisin, että jos tahdot hankkia varhaisen vankeustuomion ankeuttajien huonetoverina, voisit hyvin manata Siriuksen muutamaankin otteeseen kidutuskirouksella, mutta koska tunnen sinut liian hyvin tiedän että tahdot pitää rikosrekisterisi puhtaana. Eli tiivistettynä: älä edes harkitse sitä”, Brina vastasi tyynesti ja virnisti. Lunarin puolelta kuului raskas huokaisu.
”Oikeasti. Koko ilta, kuudesta yhdeksään, menee Siriuksen kanssa pöllölää kuuratessa. Jos en ole täysin seonnut sen jälkeen, on tapahtunut ihme”, Lunar mutisi pahantuulisena. Tyttö kiskoi laukustaan liemikirjat ja yritti tehdä annettuja läksyjä. Meni viisi minuuttia, ja hän heitti kirjat turhautuneena takaisin lattialle.
Brina tiesi, että kun Lunar oli tuolla päällä, mikään ei oikein auttanut. Paras vain olla hiljaa.

Pian Lunar ei vain pystynyt istumaan aloillaan, hänen oli pakko saada tehdä jotain. Siispä hän nousi seisomaan ja alkoi ravata ympäri huonetta. Jälleen. Brina viimeisteli läksynsä ja rykäisi.
”Meidän pitää varmaan käydä syömässä päivällistä ennen jälki-istuntoasi”, hän sanoi myötätuntoisesti ja lähti kävelemään ovelle. Pian Lunar seurasi perässä.

Tytöt söivät hiljaisuuden vallitessa. Lunar oli syventynyt teurastamaan perunaa (kuvitellen sen olevan Siriuksen pää) samalla, kun Brina antoi katseensa kiertää ympäri Rohkelikon tupapöydässä. Kelmit istuivat muutaman paikan päässä heistä, ja Brina katsoi hymyillen, kuinka Sirius ja James selittivät jotain -nähtävästi hyvin hauskaa- Remukselle ja Peterille. Brina kumartui Lunarin puoleen.
”Remus on taas täällä.” Lunar käänsi katseensa Kelmeihin päin. Brina huomasi, miten tytön silmät salamoivat, kun hän huomasi Siriuksen. Siriuskin näytti jotenkin vaivaantuneelta. Ikään kuin hän olisi tiennyt, että Lunar katsoi häntä paraikaa murhaavasti.

Brina yritti aloittaa keskustelua.
”Sinun olisi pitänyt kuulla Rupert Morrisonia eilen riimutunnilla. Hän alkoi selittää siellä niille ystävilleen, miten hän oli taas jättänyt jonkun tyttö-paran. Siis oikeasti, minä en ymmärrä että kuka täysjärkinen edes alkaa seurustella hänen kanssaan.”
Lunar repi silmänsä irti Siriuksesta.
”Mm.. ovat varmaan lyöneet vetoa”, hän vastasi synkästi ja jatkoi syömistään.
Brina katsoi ystäväänsä apeana. Häntä itseään harmitti aina, kun Lunar oli tuolla päällä. Hänestä tuntui, että hän olisi Lunarin kiukun ja vihan lähde. Mutta tällä kertaa se on Sirius, hän hoki itselleen ja ojensi kätensä aikomuksenaan ottaa lisää lehtipihviä.

* * *

Kun tytöt astuivat eteisaluaan, he huomasivat ikäväkseen Siriuksen nojailemassa portaiden kaiteeseen ja katsoen heitä hurmaavasti. Tai noh, Lunarin ikäväksi. Brina veti kasvoilleen normaalin hymynsä, miltein raahaten Lunaria perässään.
”Ei, Brina, oikeasti.. minä joudun kuitenkin sietämään tuota kammotusta seuraavat kolme tuntia... osaan minä itsekin mennä pöllötorniin... Brinaa!” mutisi Lunar puoliääneen. Hänen harmikseen he olivat enää kolmen askeleen päässä Siriuksesta.

”Jaahas, nyt kun daamini on vihdoinkin saapui, voimme nähtävästi lähteä pöllölään”, poika totesi virnistäen, joskaan hymy ei ulottunut silmiin. Se akne taisi edelleen kirvellä mieltä. Koska Lunar ei näyttänyt olevan puhetuulella, Brina nyökkäsi melko jäykästi ja tyrkkäsi ystäväänsä kylkeen. Lunar mulkaisi häntä puoliksi vihoissan, puoliksi epätoivoisesti ennen kuin lähti hyvin vastahakoisesti Siriuksen perässä kohti pöllölää. Eipä Siriuskaan näyttänyt hirveän tyytyväiseltä tilanteeseensa.

Brina hymähti itsekseen. Nuo kaksi sopivat kyllä niin hyvin yhteen.

* * *

Sirius ja Lunar kävelivät vaitonaisina pitkin autiota käytävää. Lunar olisi antanut mitä tahansa voidakseen olla missä tahansa muualla kuin tässä. Miten hän kestäisi tuota raivostuttavaa poikaa kolme tuntia? Lunar vilkaisi Siriusta. Poika katsoi eteenpäin lasittunein silmin. Tavanomainen virnistys oli kadonnut noilta komeilta kasvoilta. Myös irokeesi oli kadonnut. Onneksi, Lunar huokaisi ajatuksissaan. Se tästä kammoksuttavasta illasta olisi vielä puuttunut, että hän olisi saanut kuunnella Siriuksen muistutuksia ja huomautuksia siitä, miten tämän päänahkaa kirveli edelleen irokeesi. Ylpeyttä pikemminkin, Lunar pohti eikä voinut estää pientä hymyntapaista nousemasta kasvoilleen.

Siriuksesta tuntui, että hänen jalkansa olisivat olleet lyijyä. Jokainen askel tuntui olevan pitkän ponnistelun tulos. Eikä Annin tutkiva, syyttävä katse helpottanut asiaa. Siriusta suututti edelleen hieman se, että Ann oli saattanut hänet naurunalaiseksi luihuisten läsnäollessa. Mutta hänen omatuntoaan kolkutti myös se, että hän oli periaatteessa järjestänyt heille molemmille jälki-istuntoa. Poika ei ollut oikeastaan koskaan kunnolla tuntenut Annia. He olivat olleet aina luokkakavereita, eivät sen enempää. Mutta nyt hänestä alkoi tuntua, että tunsi tytön jostain muualta. Ja koska hän vaikutti ihan fiksulta ja mukavalta, hän ei halunnut olla sotajalalla tämän kanssa.

Tunneilta tuntuneen matkan jälkeen he saapuivat vihdoinkin pöllölän eteen, jossa metrin mittaisen varren omaava Lipetit seisoi kädet puuskassa ja kasvoillaan vakava ilme.
”Tässä tarvikkeenne. Tulen tänne tunnin välein tarkistamaan, ettette ole tappaneet toisianne. Taikasauvanne, kiitos”, professori sanoi pienellä, piipittävällä äänellään. Sirius että Lunar pidättivät huokauksen ja ojensivat sauvansa Lipetitille. Molemmat tarttuivat sankoon ja astuivat sisään pöllölään.

Heti alkajaisiksi Lunar meni toiselle puolelle huonetta aloittaen työnsä siellä. Sirius oli tulossa perässä, mutta ei päässyt kuin muutaman askeleen eteenpäin.
”Sinä saat luvan pysyä siellä”, Lunarin kylmä ääni ilmoitti. Sirius kohtasi noiden harmaiden silmien kipunoivan katseen. Mistä ihmeestä ne olivat niin tutut...
Sirius levitti kätensä antautumisen merkiksi ja aloitti kuuraamisen paikaltaan.

Siinä he pesivät lattiaa, varmaankin lähemmäs puoli tuntia täydessä hiljaisuudessa.
”Grant. Vaikka saisit koko pöllölän siivottua tunnissa, joudut kuitenkin odottamaan täällä yhdeksään. Kiirehtiminen ei auta mitään”, Sirius ilmoitti ja kastoi juuriharjansa saippuaveteen.
Lunar loi myrkyllisen katseen poikaan.
”Minua ei tarvitse ohjeistaa. Kysyn jos kaipaan selityksiäsi, Musta”, Lunar vastasi edelleen kylmällä äänellä.

Ja siivous jatkui. Sirius oli varma, että hänen päänsä halkeaisi vielä tämän illan aikana. Tuo tyttö sai hänet raivon partaalle.
Kiusallaan poika läiskytti vesisankoaan niin, että Lunar sai päälleen mukavasti saippuaa. Tyttö katsoi ensin järkyttyneenä kaapuaan, joka oli kastunut läpimäräksi. Sitten Siriusta.
”Mikä vimma sinulla on aina ajaa minut hermoromahduksen partaalle?!” Lunar räjähti. Sirius jatkoi kuurausta pidätellen naurua.
Lunarin pinna alkoi olla täynnä. Sanaakaan sanomatta hän tarttui ämpäriinsä, ja kaatoi sen muitta mutkitta pojan niskaansa.
Sirius pärski ja köhi, ja katsoi vuorostaan Lunaria murhaavasti.
”Saatana itsehän sinä tämän koko jupakan aloitit!”
”Ai miten niin muka? Muistaakseni en hommannut itselleni jälki-istuntoa!”
”No et olisi alkanut selittää minulle loitsinnasta, kun et itsekään osaa paskan vertaa!”
”Ja sinä kutsut sitä säälittävää sauvanheilutteluasi loitsinnaksi? Saanen muistuttaa, minun loitsuni sentään onnistui paremmin kuin eräiden! Mutta elä sinä toki siinä haavemaailmassa, että onnistut kaikessa, helvetin sika!”

Sirius mykistyi. Koskaan ennen kukaan tyttö ei ollut sanonut hänelle noin. Kyllähän hän useinkin väitteli ja tappeli poikien kanssa, mutta Ann Grant oli ensimmäinen tyttö. Eikä vain ensimmäinen, vaan ainut lajiaan.
Sirius katsoi tytön leiskuvia silmiä ja päätti yrittää sovitella. Ehkä se saisi tuon raivottaren rauhoittumaan edes siksi aikaa, että professori Lipetit saapuisi pelastamaan hänet.
”Kuule Grant, yritetään rauhoittua. Se on meidän molempien syytä, että olemme täällä. Tuo turhanpäiväinen raivoaminen ei auta yhtään. Sinä olit ihan yhtä osallinen tähän niin kuin minäkin.” Vaikka sinä tämän aloitit, Sirius syytti mielessään.

Lunar tuijotti poikaa hetken, ja käveli sitten ikkunalle. Sirius oli oikeassa, vaikka myönsikin sen vastahakoisesti itselleen. Nyt hänen pitäisi odottaa Lipetitiä, jotta voisi jatkaa. Hänen saippuavetensä olivat imeytyneet Siriuksen kaapuun.
Hento tuulenvire tanssi hänen kasvoillaan. Voi, kun hän voisi vain lähteä metsään. Miksei hänen animaagihahmonsa ollut jotain lentävää, vaikka hevoskotka. Tyttö vaipui mietteisiinsä. Mitäköhän Brina teki tällä hetkellä? Varmaan luki kirjastossa tai jutteli muiden rohkelikkojen kanssa oleskeluhuoneessa. Hän olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla, vaikka tekemässä Kalkaroksen läksyjä Luihuisen oleskeluhuoneessa, kuin täällä.

Sirius jatkoi lattian kuuraamista. He eivät muuten pääsisi koskaan pois. Lipetit pitäisi heitä täällä niin kauan, kunnes pöllölän lattiasta voisi peilailla itseään. Häntä ärsytti, ettei Ann tehnyt mitään auttaakseen. Tyttö vain seisoi ikkunan luona ja katseli ulos. Olisihan hänkin ollut mieluummin juoksennellut Metsässä Jamesin kanssa.
”An- siis Grant, sinun pitäisi auttaa minua siivoamaan tämä sotku, eikä seisoa siellä toimettomana”, Sirius huomautti pisteliäästi. Tyttö kohautti olkiaan, muttei kääntynyt.
Hänen äänensä kuulosti huvittuneelta.
”Enhän minä voi, kun kaadoin koko pesusaavini niskaasi.” Sirius tajusi, että tyttö puhui asiaa. Harmissaan poika vilkaisi omaa, puolillaan olevaa ämpäriään. Mutta muuta mahdollisuutta ei ollut. Muuten hän kuuraisi lattioita vielä ensikuussa.
”No jos me jaamme tämän pesuveden, mikä minulla on. Kelpaako?” Sirius kysyi ja puri hammasta. Kaikkea sitä sanookin, kun on jälki-istunnossa kauniin ja fiksun tytön kanssa. Kauniin? Sirius hahvahtui. Ei, ei kauniin, vaan mukavan. Niin juuri. Mukavan. Hän ei elätellyt minkäänlaisia tunteita tuota hullua raivotarta kohtaan. Ei niin minkäänlaisia. Joten ei tuo tyttö ollut mukavakaan. Ei. Tuo tyttö ei ollut kaunis eikä mukava. Vaikka sitä juuri hän oli. Eipäs ollut! Ei hän ollut kaunis. Mutta nuo silmät...
Samalla, kun Sirius kävi kovaa henkistä tappelua itsensä kanssa, oli Lunar ottanut oman juuriharjan käteensä ja jatkanut siitä, mihin oli jäänytkin.
Sirius havahtui ajatuksistaan vasta, kun tyttö joutui kumartumaan vinottain hänen ohitseen voidakseen huuhdella harjansa.

Loppuilta sujui hyvin hiljaisessa, vaivaantuneessa ilmapiirissä. Lopulta, kun professori Lipetit saapui ilmoittamaan jälki-istunnon päättyneen, Lunar lähti kävelemään hurjaa vautia kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Sirius jättäytyi tahallaan jälkeen. Hän ei halunnut edes yrittää ottaa tyttöä kiinni. Vaikutti siltä, että Ann vihasi häntä syvemmin kuin James Kalkarosta. Tai Lily Jamesiä.

* * *

Ovi pamahti kiinni, ja hetken kuluttua Lunar heittäytyi sänkyynsä. Brina katsoi ystäväänsä kysyvästi, keskeyttäen kirjoittamisensa.
”Minä vihaan, vihaan Sirius Mustaa!” Lunarin tyynyn tukahduttama ääni julisti. Brina hymyili.
”Jotenkin olen huomannut sen. Ei kai siellä jälki-istunnossa kuitenkaan noin kamalaa ollut?” Brina vastasi ja sai Lunarin kohottautumaan kyynärpäidensä varaan.
”Kamalaa? Jouduin sietämään Siriusta kolme tuntia! Pahempaa rangaistusta saa hakea!” Lunar tuskaili ja sai Brinan hihittämään.
”Voi poika-rukkaa, vielä eilen hän oli silmissäsi komistus.”
Lunar pyöritti silmiään.
”On hän sitä edelleen. Mutta hän on niin raivostuttava! Kaatoi pesuvettä aivan tahallaan päälleni! Irtoaakohan tämä haju tästä koskaan?”
Tytöt katsoivat toisiaan, ja hetken kuluttua he jo pitelivät vatsalihaksiaan. Nauru raikui oleskeluhuoneeseen asti, jossa jotkut pyörittivät vuorostaan silmiään. Nuo kaksi nauroivat alinomaan.

Lunar selitti juurta jaksain jälki-istunnon kauheudesta, mutta Brina arveli ystävänsä vähän suurentelevan asioita. Oikeasti asian laita oli niin, että Lunar piti Siriuksesta, mutta samalla vihasi tätä koko sydämmestään. Brina hymähti huvittuneena. Se siis oli totta, mitä Jameskin hoki aina Lilylle; viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

Lopulta tytöt päättivät käydä nukkumaan, vaikka kello oli vasta vähän yli puolen yön ja huomenna olisi sunnuntai. Linna oli hiljennyt melkein kokonaan, ja ulkona pimenevässä yössä sadepisarat moukaroivat koulun tiluksia.

* * *

Huuto halkoi ilmaa. Kimeä, sotaisa huuto. Hän näki edessään mustan hevoskotkan, joka seisoi takajaloillaan, vaaralliset petolinnun kynnet ojossa. Se oli käymässä hänen kimppuunsa. Sen silmät katsoivat häntä pelottomina, täynnä vihaa ja sulaa hulluutta. Hän taisteli uljaasti vastaan. Mutta koko ajan hänen voimansa heikkenivät. Rusentuivat kokoon kuin jästien heiveröinen limsatölkki. Jotenkin, jonkun vahvemman voiman ohjaamana hän sai sen lopulta voitettua.

Yhtäkkiä kaikki sumeni. Hän kieppui pimeydessä, tietämättä minne mennä tai mitä tehdä. Hän yritti kutsua Lunaria apuun, mutta kukaan ei kuullut häntä.
Aika tuntui olevan pysähtynyt, kun kaikki vihdoin asettui paikoilleen. Hän näki edessään tytön. Tyttö näytti etäisesti tutulta. Nuo ruskeat, puolipitkät hiukset, kauniit, pyöreät, ystävälliset kasvot, harmaat silmät, jotka olivat itkuiset ja turvoksissa. Hän antoi katseensa lipua tytön ruumista pitkin. Vartalo oli verhoutunut mustaan koulukaapuun. Tyttö oli hivenen häntä lyhyempi, hieman pyylevä, muttei niin paljon että tyttöä olisi voinut sanoa lihavaksi. Tyttö katsoi jotain hänen takanaan, ja hautasi pian kasvonsa käsiinsä. Jostain ilmestyi poika, joka kiersi kätensä tämän ympärille. Pojankin kasvoilla näkyi kyyneliä.

Hän ei ymmärtänyt. Hän tahtoi auttaa tuota itkevää tyttöä, lohduttaa. Mutta hän ei pystynyt. Hänen piti seistä siinä, katsoa noita kahta itkevää hahmoa, jotka pian sumenivat pois hänen näkökentässään.

*

Brina heräsi huohottaen. Hän oli yltä päältä hien peitossa. Hän oli nähnyt kamalaa unta. Itkevästä tytöstä ja vauhkosta hevoskotkasta. Kääriessään peittoa paremmin ympärilleen Brina huomasi vapisevansa. Se oli vain unta. Pelkkää unta. Ei mitään todellista.
Tyttö makasi valveilla hetken, ennen kuin uni sai hänestä otteen.

* * *

Aamupalalla Lunar pani merkille, että Brina vaikutti epätavallisen hiljaiselta ja jotenkin... etäiseltä. Hän itse oli hyvällä päällä, eikä Siriustakaan näkynyt Suuressa salissa. Mutta ystävänsä omituinen hiljaisuus vaivasi Lunaria.
”Brina? Mikä on? Miksi olet noin hiljainen?” Brina havahtui ja alkoi näykkiä paahtoleipäänsä. Syömisensä lomasta hän mutisi, että häntä vain väsytti. Lunar kohotti kulmiaan mutta pysyi vaiti. Brina huokaisi. Hänen oli kerrottava.
”Näin omituista unta. Siinä oli ensin hevoskotka, joka oli takajaloillaan, hyökkäämässä kimppuuni. Sitten sinä ilmestyit kuvioihin. Itkit. En tiedä mille, mutta itkit enemmän kuin ensimmäisellä luokalla sille, ettei Sam vastannut rakkauskirjeeseesi”, Brina selitti ja tunsi olonsa helpottavan. Lunarille hän pystyi aina uskoutumaan. Hän pystyi jopa virnistämään.
Hänen ystävänsä katsoi häntä kummissaan että huvittuneena.
”Ei sotketa Samia tähän”, tyttö mutisi heleän punan vallatessa tämän poskia. Brina läimäytti kätensä yhteen. Äskeisestä etäisyydestä ei ollut merkkiäkään.
”Minä tiesin! Tiesin! Sinä pidät hänestä edelleen! Minä tiesin tämän!” Brina kailotti niin kovaa, että vähän matkan päässä istuvat Kelmitkin kuulivat sen. Lunar näytti murhanhimoiselta.
”Ja kattia kanssa. Tottahan se on, että välitän hänestä yhtä paljon kuin isoisäni homeisesta lapasesta! Muuten, missähän Sirius on?” Lunar vaihtoi puheenaihetta saaden Brinan hymyilemään ilkikurisesti.
”Eipäs vaihdeta puheenaihetta. En tiedä, minne hän on kadonnut. Luutakomeroon, luulisin.”
Lunar kohautti olkiaan ja he jatkoivat syömistään iloisen puheensorinan vallassa.

Eipä kulunut aikaakaan, kun tummat silmäpussit omaava Sirius asteli saliin.
”Märkien unien ritari saapuu - viimeinkin!” Jamesin ääni kailotti kovaan ääneen, saaden Siriuksen virnistämään väsyneesti. James vilkaisi toiselle puolelle pöytää. Lily, joka istui mahdollisimman kaukana Kelmeistä, näytti (kuten normaalia) ärtyneeltä ja halveksivalta huomatessaan Jamesin katseen. James huokaisi. Hänen asemansa tuntui heikkenevän tytön silmissä entisestään. Pojan katse mateli muissa tytöissä. Leanne Boot ja Ann Grant kiinnittivät hänen huomionsa. Leanne nimittäin tyrski muroihinsa ja Ann takoi tätä kovakouraisesti selkään. Poika jäi katselemaan tyttöjen touhuja. Noilla kahdella näyttää aina olevan hauskaa, James mietti ja tavoitti Leannen sinisten silmien katseen. Tyttö hymyili hänelle säteilevää hymyään, saaden Jamesin tuntemaan itsensä jotenkin erityiseksi. Poika vastasi hymyyn, mutta käänsi katseensa pois. Sirius oli nimittäin päässyt pöydälle asti.
”Anturajalka, mitenkäs sinä noin väsynyt olet?” James kysyi ja otti pitkän kulauksen kurpitsamehustaan. Sirius mutisi jotain käsittämätöntä vastaukseksi, ja James päätti olla puuttumatta asiaan enempää.

”Uu. Taidat pitää Jamesistä, Brina”, Lunar töksäytti tajutessaan, että Brina oli unohtunut katselemaan Kelmien perään.
”Ai mitä? Ei, en ole!” Brina yritti hämillään, mutta tokkopa Lunar semmoisia uskoi.
”Voi, te olette niin suloinen pari!” Lunar jatkoi innoissaan. Nyt oli Brinan vuoro punehtua.
”Emmehän me edes ole vielä yhdessä, Lunar!” Brina yritti puolustella. Turhaan.
”Voin kuvitella, minkälaisia lapsia saatte! Pikku-Brinoja ja pikku-Jameseja. Saanhan olla kaasosi ja jonkun lapsenne kummitäti?” Lunar jatkoi härnäämistään sitä tarkoittamatta.
”Lunar!” Brina huudahti ja hautasi kasvonsa käsiinsä Jamesin vilkaistua heihin. Poika oli nimittäin kuullut sanat pikku-Brinoja ja pikku-Jameseja. Lunar vain nauroi katketakseen, ja pian Brinakin yhtyi siihen.

[akinnah]

4. Huispausta ja optimistista ajattelua

Ulkona viileä, syksyn tuulinen ilma oli ottamassa vallan. Puissa ei näkynyt lehtiä nimeksikään, kun taas maa lainehti niistä. Ja vedestä. Vettä oli satanut liiaksikin, ja tuuli oli tehnyt siitä vielä pahemman. Tuuli oli viedä vaatteet päältä. Se piinasi jokaista ulos uskaltautuvaa kulkijaa parhaansa mukaan, eikä jättänyt ketään rauhaan. Tuuli jaksoi piinata viikon ajan viattomia ihmisiä, kunnes se väsyi, ei enää jaksanut. Säästä tuli taas hieman lämpimämpi, vaikka pienet sadekuurot sitä viilensivätkin hieman. Huispausjoukkueiden kapteenit sanoivat ilman olevan täydellinen aloittamaan taas huispausharjoitukset. Niinpä koelennot päätettiin pitää pikimmiten ja valita muutama uusi jäsen joukkueeseen.

Rohkelikotkin pitivät omat koelentonsa heti parempien säiden tullessa. Joukkoon piti saada mukaan yksi jahtaaja Leannen ja kuudesluokkalaisen Timon Nagelin lisäksi, toinen lyöjä Siriuksen pariksi ja uusi pitäjä. James toimi joukkueen etsijänä ja siinä sivussa myös kapteenina.
"Okei, tiedätte mitä etsimme. Sanokaa se", James käski joukkuettaan.
"Pipareita?" Siriukselta lipsahti.
"Makkaroita?" Leanne ihmetteli.
"Luutia?"
"Tikkareita?"
"Miehiä?"
"Koiria?"
"Poroja?"
"Hei, nyt minä tiedän! Joulupukkia!" Lunar hihkaisi.
"Tyhmä! Sitä ei ole edes olemassa", Sirius tuhahti
"Ettekö te idiootit tajua mitään! Etsimme kykyjä! Hyviä pelaajia!" James ärähti, sulki silmänsä ja laski mielessään kymmeneen, kunnes aloitti rauhallisemmin:
"Noniin. Menkää nyt, lapsoset ja etsikää joukkueeseen parhaimmat pelaajat, jotka löydätte. Kiitos."

xxx

"Hyvä, Thornton! Jatka samaan malliin!" James huudahti riemastuneena nähdessään uuden jahtaajansa heittävän kaadon keskimmäisestä renkaasta läpi. James oli enemmän kuin tyytyväinen uusiin jäseniinsä, kuudesluokkalaiseen Jessica Thorntoniin ja viidesluokkalaisiin Michael Jonesiin ja Jack Adamsiin, joista ensinmainittu toimi pitäjänä ja jälkimmäinen lyöjänä. Jessica oli osoittautunut melkein Leannen tasoiseksi huispaajaksi, eli todella hyväksi. Michael oli kylmäjärkinen ja todella ketterä. Jack oli hieman liian hurja, mutta pienellä harjoituksella pojasta tulisi yhtä taitava kuin Siriuksesta.

James antoi katseensa kiertää muissa joukkueen jäsenissä. Sirius opasti Jackiä kentän toisessa päässä ryhmyjen kera. Michael kierteli renkaita seuraten samalla katseellaan kaatoa, joka kiersi jahtaajalta jahtaajalle. Leannen punertavat hiukset heilahtivat, kun tyttö heitti kaadon Timonille, joka otti sen vastaan ja lensi kovaa vauhtia kohti renkaita. Poika heitti, sai maalin. Leanne hihkaisi ääneen ja käänsi katseensa Jamesiin ja hymyili riemuissaan. James vastasi hymyyn vinosti ja tyttö käänsi päätään punastuneena.

Brina kääntyi katsomaan taas kaatoa. Timon heitti sen häntä kohti, mutta se viilettikin hänestä hieman sivuun. Tyttö lähti sen perään hurjaa vauhtia saadakseen sen kiinni. Kylmä tuuli piiskasi vasten kasvoja ja vesi valui silmistä kylmän ilman ja tuulen kirvellessä. Hän sai kaadon kiinni, mutta törmäsi melkein Jamesiin, joka oli ottamassa sieppiä kiinni nähtyään sen kimmeltävän vähän matkan päässä. Tyttö sai kuitenkin hidastettua juuri ennen törmäystä.
"Aika vaikuttavaa, mutta voisit silti katsoa eteesi, Boot", James naurahti. Leanne hymyili nolona ja yritti tasata hengitystään. Hän oli niin lähellä Jamesiä.
"Sori, kapteeni", hän vastasi. James hymyili valloittavasti ja katsoi tyttöä silmiin. Ne tuntuivat tutuilta ja niin... erikoisilta. Ikäänkuin hän olisi nähnyt ne aikaisemmin jossain muualla, erilaisina.
"HEI KAPTEENI! JOS OLET LOPETTANUT FLIRTTAILUN, VOISIT VAIKKA TULLA TÄNNE! MICHAEL SAI RYHMYSTÄ PÄÄHÄN!" Siriuksen ääni kuulutti. James huokaisi.
"No voi hitto", hän mutisi ja lensi Siriuksen luokse jättäen Leannen yksin tuuleen.

Sää muuttui sateisemmaksi. Suuret pisarat, taivaan kyyneleet kastelivat huispaajat nopeasti. Kylmyys levisi varpaista koko kehoon jättämättä ketään lämpimäksi. Huispausjoukkueen jäsenet laskeutuivat yksitellen kuraiseen maahan hytisten kylmästä, kiroten kapteeninsa alimpaan helvettiin.
"Ihan varmasti sain nyt flunssan. Hyvä ettei meikkini levinneet", Sirius valitti muka närskästyneenä.
"No mikäs meidän pikku fruittarillamme nyt on?" James kysyi huvittuneena laskeutuessaan alas luudanvarrelta. Hänen kaapunsa oli liimautunut ihonmyötäisesti paljastaen hoikan, mutta hyvässä kunnossa olevan vartalon. Brina punastui heleästi sen nähdessään. Sirius virnisti.
"Jospa nyt päästäisin teidät kärsimyksistänne. Menkääs nyt." Lausahdusta seurasi kuusi helpotuksen huokausta, jotka sotkeutuivat sateen ropinaan. Joukkueen jäsenet juoksivat riemuissaan kohti pientä luutavajaa kentän reunalla.

Sirius, Jack, Jessica, Michael ja Timon juoksivat yhdessä sisälle Tylypahkan lämpöön jättäen Brinan ja Jamesin yksin luutakomerolle. Brina punastui heleästi, mutta James ei sitä voinut nähdä hämärässä. Hitto, minun pitää lopettaa tämä ainainen punasteleminen, tyttö ajatteli.

James sai laitettua luutansa luutakomeroon. Hän kääntyi Leanneen päin. Tai sinne missä tytön olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla. Nyt tytön paikalla oli vain tyhjä kohta täynnä sadepisaroita. Nopeastipa hän lähti, James ihmetteli mielessään. Hän nosti päätään ja katseli kaueammas.
Hän pystyi erottamaan valkoisen hahmon, joka juoksi nopeasti jättäen vain kuraista maata jokaisella askeleellaan jälkeensä. Pian hahmo sukelsi synkkään metsikköön, eikä sitä enää näkynyt.

xxx

Brina laukkasi pitkin askelin pois luutakomeron luota. Hän ei ollut tahtonut jäädä kahden Jamesin kanssa, joten hän oli lähtenyt laukkaamaan hevosena metsää päin, toivoen samalla, ettei James nähnyt hänen muuttuvan. Hänen oli nyt määrä tavata Lunar. Puron luona, rauhallisella aukiolla. Ja koska oli perjantai, eikä seuraavana päivänä ollut koulua, he pystyisivät juttelemaan pitkälle iltaan.
Sade lakkasi jättäen taas tuulen yksin suhisemaan puissa. Kielletty metsä kuulosti aavemaiselta ja pelottavammalta kuin pitkään aikaan. Lintujen rääkäisyjä kuului vähän väliä ja ne jäivät pieneksi hetkeksi kaikumaan jättäen sitten ilmaan vain aavemaisen soinnun. Kylmät väreet kulkivat pitkin Brinan ihoa, kun hän ravasi eteenpäin kaula kauniilla kaarella.

Brinan näkökenttään ilmaantui harmaa hahmo. Lunar. Brina hörähti ja susi ravasi hänen vierelleen hypähdellen vähän väliä leikkisästi. Valoisa aukio näkyi jo heidän edellään. Brina nosti laukan ja lähti nelistämään aukiota Lunarin juostessa sen perässä. Aukio tuli lähemmäs ja Brina hirnahti innoissaan. He pitivät aina kilpajuoksun Lunarin kanssa ja monesti voittaja oli Brina, jolla oli pidemmät askeleet. Mutta Lunar pysyi helposti mukana, ketteränä ja nopeajalkaisena.

Niin kävi nytkin. Brina hyppäsi metsän suojista pitkällä loikalla nousten sitten kevyesti takajaloilleen silkasta innosta, kuin pieni varsa. Lunar tuli heti perässä loikkien hurjaa vauhtia purolle asti. Lunar muuttui takaisin ihmiseksi ja nauroi katketakseen, niinkuin aina. Brinakin muuttui ja nauroi myös.

"Tuo on aina yhtä hauskaa", Lunar sanoi hymyillen. Hän nautti saadessaan juosta sutena kilpaa hevosen kanssa, vaikka ei melkeinpä koskaan voittanutkaan. Mutta se ei ollut pääasia. Lunar tykkäsi olla Brinan kanssa, jutella ja nauraa yhdessä. Jopa itkeä, jos tuntui pahalta. Metsäaukio oli heidän lempipaikkansa, eikä siitä tiennyt kukaan muu. Paitsi nyt tietenkin Sirius ja James.
"Niinhän se on", Brina myönsi kuivaten taikasauvallaan itsensä. Olo muuttui heti kuivemmaksi ja lämpimämmäksi, kun märät vaatteet eivät enää viilentäneet. Brina hymyili ja nosti katseensa Lunariin, joka istui märälle ruohikolle. Lunar virnisti.

"Mites huispausharjoitukset menivät?" Lunar kysyi kasvoillaan kysyvä ilme.
"No, siinähän ne. Jessica on todella hyvä jahtaaja, oppii todella nopeasti. Ihme, ettei hän ole ollut koelennoissa aikaisemmin", Brina mietti.
"Ei ole vaan uskaltanut", Lunar naurahti. Hän itse ei ollut mitenkään hyvä huispauksessa, eikä hän pitänyt korkeista paikoista. Olihan se jännittävää, kun sai katsella maailmaa lintuperspektiivistä, mutta tippumisen pelko oli liian suuri. Vaikka olisi Sirius ottanut hänet kiinni, jos hän olisi pudonnut. Mitä! Sirius? Ei ikinä! Se idioottihan taittaisi niskani ihan innoissaan, jos vain pääsisi tarpeeksi lähelle! Lunar säikähti omia ajatuksiaan.

"Niin, voi olla", Brina myönsi. Hän oli ollut itse vasta toisella luokalla pyrkiessään joukkueeseen yhdessä Jamesin kanssa. Sirius oli halunnut joukkueeseen vasta vuotta myöhemmin, tajuttuaan, että se voisi antaa hänelle vielä enemmän suosiota. Sille tielle poika-parka oli jäänytkin.
Brina itse rakasti huispausta todella paljon. Se vapauden tunne, joka tuli, kun sai kiitää halki ilman. Se kevyt olo, kun osasi lentää. Jännitys, kun koskaan ei teinnyt, mitä pelissä voisi tapahtua. Se oli sanoin kuvaamatonta ja sitä Brina rakasti yhtä paljon kuin hevosena laukkaamista.

"Mitäs sinä ajattelet? Rakasta Jamesia, ehkäpä?" Lunar kiusoitteli iloisesti.
"Hah! Niin varmasti! Itse tuijottelet Mustan perään milloin vain ehdit!" Brina älähti ja nauroi.
"Niinhän sinä luulet. Minä en tunne mitään häntä kohtaan", Lunar sanoi katsellen samalla kynsiään muka hyvinkin kiinnostuneena.
"Aivan varmasti, et tietenkään", Brina nauroi. Lunar yritti näyttää loukkaantuneelta, mutta naurahti sitten.
"Sirius on täysi ääliö. Hänen kanssaan ei toimi mikään", Lunar valitti. Brina katsoi ystäväänsä ymmärtävästi.
"Voi meidän pikkuista", Brina lässytti ja nipisti Lunaria poskesta.

Lunar ojensi kätensä taakseen ja räiskäytti Brinan päälle vettä. Tyttö päästi irti toisen poskesta ja nousi sekunnissa seisomaan.
"Tyhmä! Olen ihan märkä!" Brina nauroi. Lunar repesi iloiseen nauruun.
"Vai niin! Taasko sinä sitä Jamesia ajattelet!" Lunar huudahti naurun lomasta. Brina nauroi kahta kovempaa ja kaatui maahan. Hän kieriskeli maassa nauraen vatsalihaksensa kipeiksi. Lunarkin oli taipunut kaksinkerroin naurusta.

Naurettuaan itsensä kipeiksi kumpikin makasi maassa katsellen synkkenevää taivasta. Ilma oli viielä, mutta tytöt eivät jaksaneet välittää.
"Hei, kävellään metsässä ihmisinä, jooko? Olisi kiva kokeilla taas sitä", Brina kysäisi. Lunar nielaisi äänekkäästi.
"Voidaanhan me kokeilla", hän sanoi hitaasti. "Melko varmaa on, että me eksymme."
"Siis minullahan on synnynnäinen suuntavaisto!" Lunar puolaustautui.
"Ai ihmisenäkin?"
"No... Ei ehkä ihan niin hyvä, mutta voit sinä silti luottaa minuun", Brina mietti ja hymyili varmasti. Lunar nousi seisomaan ja lähti kävelemään kohti metsää. Brina juoksi tytön perään innoissaan. Tästähän voisi tulla vaikka mitä...

xxx

"Täällä on melko pelottavaa..." Lunar sanoi ääni miltei huomaamattomasti väristen. He olivat kävelleet jo varmaan tunnin. Tai siltä se ainakin tuntui. Metsä tuntui olevan liian rauhallinen. Mistään ei kuulunut ääniä, ketään ei näkynyt. Tuulikin oli vain kadonnut. Jäljellä oli vain synkkää, loputonta metsää joka ilmansuunnassa.
"Optimistinen ajattelu", Brina kertoi hänen edellään. "Optimistinen ja iloinen ajattelutapa! Niillä me pärjäämme pitkälle!"
"No hitto. Nyt on kenkäkin paskassa!" Lunar valitti. Brina huokaisi.
"Se siitä optimistisesta ajattelutavasta."

xxx

Melko lähellä paikkaa, missä tytöt kulkivat, seisoi saksanhirvi. Se katseli arvokkaana ympärilleen ja muuttui sitten mustatukkaiseksi pojaksi. Pojan vierelle ilmestyi pian suuri, musta koira, joka myöskin vaihtoi muotoaan pojaksi.
"Kuulitko sinä äsken puhetta?" Sirius kysyi ihmeissään, katsellen samalla ympärilleen.
"Joo, kuulin. Se oli tyttö", James vastasi. He olivat miettineet jo pitkään, keitä salaperäiset animaagit olivat, mutta eivät olleet saaneet tapausta selvitettyä.
"Emme me saa heitä tänäänkään kiinni. Lähdetään takaisin sisälle", Sirius sanoi ja muuttui takaisin koiraksi. James huokaisi väsyneenä ja laukkasi myös tiehensä.

[akinnah]

5.

Meneillään oli tiistai-iltapäivän ehkä kamalin aine, muodonmuutosten kaksoitunti. Lunar katseli innottomasti ikkunasta ulos. Oli taas näitä päiviä, jolloin häntä ei saanut keskittymään opiskeluun. Ei sitten millään. Tytön vieressä istuva Brina sen sijaan kirjoitti tunnollisesti ylös kaiken, mitä piti vähääkään tärkeänä.
Professori McGarmiwa oli päättänyt kerrata animaagit ja ihmismuodonmuutokset ennen S.U.P.E.R - kokeita. Näyttelisiväthän edellämainitut hyvin tärkeää osaa koko kokeessa.

Kelmit istuivat muutaman rivin päässä tytöistä. Sielläkin tilanne oli samanlainen; Sirius ja James tuijottelivat ties minne keskittymättä lainkaan. Peter näpräsi käsissään jotain hyvin mystistä paperin tapaista esinettä. Remus, kuten Brinakin, kuunteli ja teki muistiinpanoja ahkerasti.

Toinen tunti alkoi olla lopuillaan, ja oppilaat laittoivat tarvikkeitaan pikkuhiljaa laukkuihinsa.
”Ja ensitunniksi teidän on määrä tehdä minulle kolmen, ei, neljän jalan mittainen ryhmätyö. Minä jaan aiheet ja ryhmät”, professori sanoi tuttuun, tiukkaan tapaansa. Hänen sanellessaan ryhmiä ja aiheita eri oppilaille Lunar ei voinut olla pistämättä merkille, ettei heitä tai Kelmejä oltu vielä lajiteltu mihinkään. Tyttö voihkaisi. Jo pelkkä ajatus ryhmätyöstä Siriuksen kanssa sai hänet voimaan pahoin.
”Lupin, Piskuilan, Boot ja Grant, te saatte luvan tehdä animaageista”, McGarmiwa ilmoitti ja sai hetkessä niskaansa valituksia ja vastalauseita. Niin, valituksia Jamesiltä ja Siriukselta, jotka joutuivat tekemään kahdestaan esitelmän yhdestä ihmismuodonmuutoksen alalajista.
”Tuo ei ole reilua!”
”Et voi erottaa meitä, me olemme tiimi-”
”Miten me saamme tehtyä kahdestaan neljän jalan mittaisen aineen? Mitä sinä oikein kuvitte-”
”Minä voin tehdä mitä vain, muistaakseni minä olen opettaja ettekä te. Seuraavasta valituksesta rapsahtaa sitten kuukauden jälki-istunnot”, professori sanoi kylmällä äänellä ja katsoi molempia poikia. Jamesin ja Siriuksen kasvoilla oli tuttu tämä-on-väärin-ei-näin-voi-tehdä -ilme, kun nämä yhtyivät käytävän ihmisvirtaan Remuksen ja Peterin seuraksi.
”Miten Minnie voi tehdä tämän meille? Neljä jalkaa, ja kaksi päivää aikaa. Ja vielä ihmisen muodonmuutoksesta nisäkkääksi! Vain minä ja James!” Siriuksen valittava ääni kantautui Brinan korviin. Tyttö virnisti, mutta pysyi hiljaa. Lunar sen sijaan kääntyi ja oli törmätä Peteriin.
”Remus, Peter - jos aiomme saada esitelmän valmiiksi vielä tämän vuoden puolella, ehdottaisin että aloittaisimme tekemään sitä heti päivällisen jälkeen. Sopiiko?” Lunar kysyi ja katsoi Remusta. Poika oli hetken aika häkeltyneen näköinen, mutta sai nopeasti puhekykynsä takaisin.
”Kyllä se käy. Kirjastossa, päivällisen jälkeen?” poika vastasi ja sai vastaukseksi nyökkäyksen ja pienen hymyn. Ja hetkessä nuo kaksi tyttöä olivat kadonneet ihmisvilinään.

Lunar ja Brina pääsivät nopeasti parin salakäytävän kautta makuusaliinsa. Lunar katsahti Brinaa.
”Saanhan kopioda muistiinpanosi illalla?”
”Totta kai. Miten muutenkaan”, Brina vastasi ja tyhjensi koko laukkunsa sisällön matka-arkkunsa päälle. Tyttö järjesteli tavaroitaan hyvän tovin, mutta Lunarin rykäisy palautti hänet takaisin maan pinnalle.
”Brina, maa kutsuu. Meidän kannattaa varmaan ottaa tavarat, eli sinun muistiinpanosi ja kirjasi, mukaan, niin pääsemme nopeasti päivällisen jälkeen kirjastoon.”
Brina hymyili.
”Kuulostaa hyvältä. Mitä ruokaa siellä on? Minulla on sudennälkä!” tyttö vastasi ja heilautti laukkunsa takaisin olalleen.
”Hei, tässä porukassa on yksi susi, ja se olen sattumoisin minä!” Lunar heitti takaisin muka loukkaantuneena muttei voinut pitkään pitää virnistystä poissa kasvoiltaan.

* * *

Ruuaksi osoittautui kinkkukiusausta salaatin ja vaalean leivän kera. Brina innostui jälleen kerran selittämään Lunarille numerologian tunnistaan. Asiaa oli paljon ja se kaikki tuli ulos järkyttävällä nopeudella. Harva sivustakatsoja sai sanaakaan selvää Brinan puheesta. Mutta Lunar oli oppinut vuosien myötä erottamaan sanat toisistaan tämäntapaisen sanaryöpyn aikana. Eikä tämä ”kolmesataa sanaa minuutissa” -nopeus ollut vielä mitään. Ennätys taisi olla se neljäsataakolmekmmentä.

Toisella puolella pyötää Kelmit söivät hiljaisissa merkeissä. Sekä James että Sirius kirosivat mielessään omaa kohtaloaan. Kumpikaan ei ollut kuunnellut McGarmiwan tunnilla sanaakaan (milloin he olisivat sitä tehneet), joten heillä ei ollut mitään materiaalia, minkä pohjalta alkaa väsätä annettua tehtävää.
”Kuutamo, tottahan sinä olet niin ystävällinen, että lainaat meille muistiinpanojasi? Muuten saat tulla tervehtimään meitä sairaalasiipeen torstaina”, James kysyi ja viritti kasvoilleen koiranpentuilmeensä.
Remus katsoi ystäväänsä arvioiva ilme kasvoillaan. Mietittyään hetken hänen kasvoilleen levisi ilkikurinen hymy.
”Kyllä saatte, jos lupaatte kuunnella ja kirjoittaa itse muistiinpanonne ylös seuraavan kuukauden aikana. Kaikista aineista.”
James ähkäisi.
”Kaikista aineista?”
Remus nyökkäsi. James vilkaisi Siriusta, joka oli kuin puulla päähän löyty.
”Kai meidän on pakko suostua noihin ylimitoitettuihin vaatimuksiisi, Kuutamo. Mutta kai minun pitää kiittää sinua, kuuluuhan se hyviin tapoihin”, James vastasi lopulta. Remus naurahti ja nousi ylös.
”Tule Peter. Meillä on treffit parhaiden ystäviemme daamien kanssa. Mahtavat olla katkeria.” Peter virnisti hermostuneesti ja kipitti Remuksen perässä ulos Suuresta Salista.

Kirjastoon päästyään pojat löysivät Lunarin ja Brinan tutkimasta suurta, paksua ja pölyistä kirjaa. Remus istui (Peter kuin varjona seuraten) tyttöjä vastapäätä.
”Saitte vihdoin syötyä”, Lunar totesi kohottamatta katsettaan kirjasta. Brina sen sijaan katsoi poikiin ja hymyili.
”No niin, nyt kun kaikki ovat paikalla, voimme varmaan aloittaa. Onko kenelläkään ehdotuksia tai ideoita, miten toteuttaisimme tämän?” Brina aloitti ystävällisesti, katsoen vuoron perään molempia poikia. Remus avasi suunsa.
”Siihen voisi tulla jotain runoilua siitä, miten tulla animaagiksi ja miten animaagi rekisteröityy Ministeriöön. Käykö teille?”
Lunar oli edelleenkin syventynyt kirjaansa, eikä vastannut. Brina sai hoitaa tällä kertaa puhumisen.
”Kuulostaa oikein hyvältä. Kuka voisi kirjoittaa? Peter? Vai sinä, Lunar?” Brina kääntyi ystävänsä puoleen. Ei elettäkään, että tyttö olisi edes kuullut mitä hän oli sanonut.
”Lunar. Lunar! LUNAR!” Brina sanoi kovaan ääneen, saaden osakseen mulkaisuja. Tyttö vastasi niihin kuitenkin hymyillen.
Lunar pamautti kirjan kiinni ja katsoi villisti ympärilleen.
”Mitä?” hän kysyi ja huomasi Brinan tutkivan, huvittuneen katseen.
”Kysyin vain, että tahdotko sinä toimia kirjanpitäjänä ja kirjoittaa asiat ylös?” Brina toisti ja Lunar nyökkäsi, kaivaen laukustaan pergamnettia, mustepullon ja sulkakynän.
”Siis, jos aloittaisimme kertomalla siitä, miten tullaan animaagiksi”, Remus saneli auttavaisesti Lunarille.

He eivät ehtineet tehdä annettua tehtävää kauaakaan, kun kaksi liiankin tuttua hahmoa ilmestyivät kirjaston ovensuuhun. Äkättyään Remuksen, Peterin, Lunarin ja Brinan nuo kaksi lähtivät puikkelehtimaan heidän luokseen.
Pian Sirius ja James olivat jo istuutuneet Remuksen molemmin puolin.
”Kuutamo, aloimme tässä miettimään, että milloinkohan me saisimme ne muistiinpanosi? Meillä on nimittäin enää..” Sirius vilkaisi rannekelloonsa. ”Vähän päälle neljäkymmentä tuntia aikaa saada esitelmämme valmiiksi. Ja tiedätkös, se on aika hankalaa ilman muistiinpanoja.”
”Siksi ihmisillä on tapana kuunnella tunnilla”, Lunar näpäytti väliin. Sirius katsoi häntä hurmaavasti hymyillen.
”En tainnut kysyä sinun mielipidettäsi asiaan, kultapieni.”
”Tahdotko, että loitsin sinulle tällä kertaa suuren afron ja niin kovan päänsäryn, ettet pysty tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssäsi seuraavat kolme vuorokautta?” Lunar ehdotti kevyesti ja katsoi haastaen poikaa. Sirius vastasi tuijotukseen.
”Riippuu siitä, kuka minulla on seuranani sängyssä..”
Brinan suunnalta kuului kakomista.
”Kiitos Sirius, jos jättäisit asian sikseen. Sain hyvin pahoja mielikuvia”, Brina sanoi. Sirius virnisti omahyväisesti. Lunar puri huultaan mutta käänsi huomionsa takaisin Remukseen ja Brinaan.
”Mihin jäimmekään?” Brina kysyi ja vilkaisi Lunarin muistiinpanoja.
”Aa. Tahdonvoima ja moudonmuutoksen harjoittelu.”
”Kuutamo, et vastannut, että saammeko ne muistiinpanosi nyt vai ensikuussa!” Sirius muistutti. Remus huokaisi raskaasti.
”Anturajalka, saat luvan odottaa, kunnes olemme saaneet tehtyä omamme.”

Sirius ja James malttoivat istua hiljaa paikoillaan ruhtinaalliset kolme minuuttia. He hämmästelivät itsekseen, miten Remus tuli niin hyvin toimeen Leannen ja Annin kanssa. He päättivät yhdessä asioista, ja nauroivat aina välillä. Korjaan, Brina nauroi välillä. Ja tartutti sen sitten Lunariin. Joten Remus sai katsoa vierestä, kun tytöt kuivasivat naurunkyyneleitä silmäkulmistaan.
”Tätä menoa emme saa koskaan tehtyä omaa työtämme, Sarvahaara”, Sirius tuskaili hiljaa Jamesille. Mutta kuitenkin sen verta kovaa, että Remus ja tytöt kuulivat sen.
”Älä jaksa valittaa, Sirius”, Brina virnisti ja kumartui Lunarin ylle tarkistamaan muistiinpanoja.
”Olemmehan me päässeet jo.. rekisteröitymiseen!” tyttö ilmoitti.
Sirius pyöritti silmiään.
”Eihän rekisteröinti edes ole mikään välttämätön asia. Voitte jättää sen kirjoittamatta”, Sirius yritti ehdottaa ja loi paljonpuhuvan silmäyksen Remuksen muistiinpanoihin.
Lunar kuitenkin tyrmäsi ajatuksen heti.
”Rekisteröintihän on se tärkein asia! Ilman sitä Ministeriö ei tietäisi, ketkä olisivat animaageja, ja kenen puolella he olisivat. Luulisi sinun tietävän”, tyttö sanoi kylmän kalskealla äänellä, tajuten vasta lopetettuaan, mitä oli päästänyt suustaan.
James katsahti Siriukseen. Siriuksen mielen valtasi kamala määrä ajatuksia. Tiesivätkö Ann ja Leanne heistä? Tiesikö joku muukin? Mitä jos joku oli kannellut heistä rehtorille? Tai mikä pahempaa, Taikaministeriöön?

Heidän keskuuteensa laskeutui epämiellyttävä hiljaisuus. Sirius ja James katsoivat toisiaan tietämättöminä. Remus yritti näyttää siltä, kuin ei tietäisi mitään ystäviensä animaagiudesta saati mistään muustakaan. Peter oli kadonnut jonnekin, mutta kukapa sitä rottaa olisi osannut kaivata.
Lopulta Brina rykäisi. Oli heidän jotenkin saatava tämä loppuunkin, kun he kerran olivat jo aloittaneet.
”Jos teemme tämän rekisteröintikohdan huomenna loppuun? Vaikka tähän samaan aikaan täällä?” Tytön siniset silmät katsoivat lempeästi mutta tutkien pyödän toisella puolella istuvia poikia. Remus nyökkäsi.
”Silloin siis. Me taidamme lähteä nyt oleskeluhuoneeseen, tuletteko te?” poika kysyi.
Lunar ehti vastata ennen Brinaa.
”Emme taida. Meillä on vielä läksyjä tekemättä. ”
Remus kohautti olkiaan.
”Huomiseen sitten!”
Tytöt heilauttivat kättään Kelmien loittoneville selille.

Heti, kun Kelmit olivat päässeet kuuloetäisyyden päähän kirjastosta, James ja Sirius avasivat suunsa.
”Kuutamo, luuletko että Ann ja Leanne tietävät meistä?”
”Eiväthän he voi tietää?”
”Me olemme sentään varjelleet salaisuuttamme hyvin.”
”Yksi kysymys kerrallaan, kiitos. En todellakaan tiedä. Ihan hyvin he voivat tietää. Enkä minä voi tietää, mistä he sen voivat tietää. Ilman teidän sähläystänne olisimme saaneet tuon ryhmätyön tehtyä jo ajat sitten!” Remus päätti puheensa, katsoen molempiin ystäviinsä. James ja Sirius näyttivät etäisesti katuvaisilta.
”Turhaan meitä syytät kaikesta. Ellet sattumoisin huomannut, myös An- siis Grant ja Boot nauroivat aika lailla. Minä vain kyselin niiden muistiinpanojen perään”, Sirius mutisi.
Remus tuhahti.
”Sanoo meidän pikku enkelikoira.”
”Kuutamo hei, miksi olet noin pahalla päällä? Seuraava täysikuuhan on vasta muutaman viikon kuluttua”, James kysyi ja kurtisti kulmiaan. Ei ollut Remuksen tapaista hermostua noin. Se oli pikemminkin hänen ja Siriuksen alaa. Se ei vain sopinut kultapoju-Remuksen tyyliin.
Remus kohtautti väsyneesti olkapäitään.
”Taidan olla vain väsynyt.”

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa suureen portaikkoon. James pohti edessä häämöttävää partiointia Lilyn kanssa. Tuleekohan siitäkään mitään. Olinhan jo eilen saada häneltä kasan manauksia niskaani.
Remus ei jaksanut ajatella mitään. Hän tahtoi vain nukkumaan. Viimeyönäkään hän ei ollut saanut kunnolla unta. Ihmissudella oli kaikkea muuta kuin helppoa. Vaikkei sitä täysikuu ollutkaan.
Sirius oli jättäytynyt hieman jälkeen muista. Hänen ajatuksensa risteilivät kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä. Miten he saisivat tehtyä muodonmuutosesitelmän ilman Remusta? Jo pelkkä ajatus kuulosti mahdottomalta, mutta kai heidän oli pakko yrittää.
Tiesivätkö Ann ja Leanne heistä? Siitä, että he olivat rekisteröimättömiä animaageja? Sirius vavahti. Entä jos he olivat kertoneet siitä Dumbledorelle? Tämä epätietoisuus häiritsi häntä suunnattomasti. Harmi kun seuraavaan kuutamokeikkaankin oli niin pitkä aika.

* * *

Yksinäinen hahmo seisoi ikkunan ääressä, katsellen siitä ulos. Se tiesi, ettei kukaan tulisi kaipaamaan sitä ennen aamunkoittoa. Eikä kukaan sitä löytäisikään.
Kuunsirppi näkyi selvänä pilvettömällä tähtitaivaalla. Järven tyyni pinta oli täynnä tähtien heijastuksia. Kaikkialla oli aivan hiljaista. Kielletyn Metsän hahmo tuntui näkyvän hyvin kaukana, kuin se olisi tavoittelemattomissa.
Ennen auringonnousuahan on aina pimeintä.

”Mennäänkö?” ääni sanoi sille. Hahmo nyökkäsi, kääntyi ja katosi suuren linnan varjoihin.

[akinnah]

6. Pyörtymisiä ja vaeltajia

"Kanakeittoa?! HYI!" Brina puuskahti inhoavasti, mutta repesi sitten nauruun. "Muistatko kun siltä kuudesluokkalaiselta tuli sellainen kanapalanen nenästä?" tyttö jatkoi pidätellen vain vaivoin nauruaan. Lunar, joka oli juuri ottamassa keittoa suuhunsa, muuttui ilmeeltään pahoinvoivaksi. Hän laski lusikkaansa hitaasti lähemmäs lautasta.
"Kiitos vain, Brina. Nyt minulta meni ruokahalu", Lunar kivahti. Brina jaksoi muistuttaa asiasta joka kerta kun heillä oli ruokana kanakeittoa. Lunar otti sämpylän korista Brinan edelleen nauraessa vieressä. Tyttö on ihan sekaisin, Lunar ajatteli pudistellen huvittuneena päätään.

Lunar jäi tuijottamaan kohti Luihuisten pöytää. Rasvalettinen Severus Kalkaros keskusteli juuri kuudennella olevan Regulus Mustan, Siriuksen pikkuveljen, kanssa. Pian myös Rodolphus Lestrange yhtyi keskusteluun. Lunarin kasvoille nousi inhoava ilme. Kalkaros jaksoi aina haukkua Brinaa kuraveriseksi, koska tämä oli jästisyntyinen. Lunarkin sai päälleen haukkumasanoja puoliverisyydestään huolimatta. Luihuisten mielestä vain puhtaan veren tulisi virrata jokaisen velhon ja noidan suonissa. Kalkaros vilkaisi tyttöä häijysti ja Lunar käänsi katseensa muualle.

"Voi ei, meidän pitää pitää se esitelmä ensi tunnilla", Brina voihkaisi. He olivat saaneet animaagityönsä valmiiksi vasta edellisenä iltana. Sirius ja James häiritsivät heitä silloinkin. Brinaa se ei niinkään ollut häirinnyt, mutta Lunar oli melkein huutanut Siriukselle päin naamaa.
"Niinpä", Lunarkin tuskaili. "Varmasti mokaan jossain kohdassa!"

xxx

"Siis oikeasti. Meillä on tehtynä tätä vain jalan verran!" James huudahti heidän odottaessaan muodonmuutosluokkaan pääsyä.
"Minnie -rakas nylkee meidät elävältä.." Sirius sanoi huolettomasti. Hän ei jaksanut hermoilla näkyvästi, ei tekisi hyvää maineelle.
"Miten voit olla noin... rauhallinen!" James ihmetteli hermoillessaan. "Oikeasti, Remus! Mitä me voimme tedä. McGarmiwa tappaa meidät", poika lisäsi alakuloisesti. Remus virnisti.
"Olisitte tehneet töitä esitelmänne eteen, ettekä tulleet kiusaamaan tyttöjänne ja meitä", poika sanoi rauhalliseksi pakotetulla äänellä. Häntä jännitti todella paljon, mutta hän pystyi pitämään itsensä rauhallisena tahdonvoiman avulla. Vaikeaa.
"Tyttöjämme?" Sirius kysyi ällistyneenä. "Grantia ja Bootiako sinä tarkoitat? Sitä pahatarta ja sitä Jamesin naista!"
"Juuri heitä. Tyhmäkin näkee, että olet kiinnostunut Grantista", Remus naurahti iloisesti. Hän oli nähnyt monestikin Siriuksen tuijottavan Ann Grantia ilmeettömänä. Jameskin oli katsellut Leanne Bootia hyvin mielenkiintoinen, melkein ihaileva katse kasvoillaan. Tyttöhän oli niin hyvä huispaaja, mutta oli tässä jotain muutakin...

"Meistäkö te puhutte, pojat?" Brina kysyi tullessaan synkän Lunarin kanssa poikien luokse.
"Ei kun tuon yhden patsaan alapääsuojuksesta", Sirius tokaisi. Lunar katsoi Siriusta ensin huvittuneena, kunnes repesi nauruun. Brinan suupielet nykivät myös tytön pidätellessä nauruaan. Sirius katsoi Lunaria kummissaan, silmissään ilahtunut pilke. Tuttu virnistys levisi pojan kasvoille saaden Lunarin lopettamaan nauramisensa.

McGarmiwa avasi luokkahuoneen oven tiukka ilme kasvoillaan. Nuttura kireällä, James ajatteli huvittuneena, mielessään kuitenkin edelleen se tosiasia, että tämä kyseinen nainen luultavasti tappaisi heidät tunnin loputtua.
"Tänään siis pidämme esitelmiä", McGarmiwa kuulutti kylmällä äänellä luokan edessä oppilaiden istuutuessa paikoilleen. "Potter ja Musta saavat aloittaa."

James älähti jotain: "Ei voi olla totta" -tapaista, mutta talsi nujerretun näköisenä luokan eteen epäilyttävästi virnuileva Sirius perässään.
"Niin aiheenamme oli..." James aloitti takellellen.
"Yksi ihmismuodonmuutoksen alalaji", Sirius päätti kuuluvalla äänellä.
"En nyt muista tasantarkkaan mikä se oli, koska todellakin kirjoitimme aiheesta vain jalan neljän sijasta -". Remus hautasi kasvot käsiinsä. "- Ja olen unohtanut senkin pätkän. Niinpä ajattelin kertoa teille, rakkaat kuulijat, mitä olen yleensä tehnyt nais..."
"Herra Musta!" McGarmiwa karjaisi muutaman hiustupsun irrotessa kireästä nutturasta. "Kirjoititteko te vain jalan mittaisen aineen!"
"Tuota, enköhän minä sanonut juuri niin, Minnie -rakas", Sirius vastasi enkelihymy kasvoillaan ja räpytellen silmiään naurettavan monta kertaa.
"Jälki-istuntoa, herra Musta. Olkaa hyvä ja menkää paikoillenne", professori käski terävästi ja ojensi kättään pulpetteja kohti. Sirius iski silmää Lunarille ja Brina hihitti, kun pojat kävelivät paikoilleen. Idiootit, Lunar ajatteli ja naurahti mielessään. Sirius oli iskenyt hänelle silmää...

"Jospa seuraavaksi saisimme kuulla Piskuilanin, Lupinin, Grantin ja Bootin animaagityön", McGarmiwa käski kylmällä äänellä. Lunar iskeytyi takaisin todellisuuteen. Brinakin säpsähti miltei huomaamattomasti.
"Hmm, kyllä, professori", Remus änkytti tökäten samalla nukkuvaa Peteriä kylkeen. Remus nyökkäsi tytöille ja nelikko lähti kävelemään luokan etuosaa kohti. Lunar tärisi kylmästä ja jännityksestä. Miksi minun täytyy hermoilla näin? tyttö mietti kuumeisesti.

He päätyivät seisomaan riviin. Peter nuokkui hieman paikoillaan, kasvoilla pelokas ilme.
"Animaagiksi on hyvin vaikea opiskella. Se vaatii paljon tahdonvoimaa -",  Remus aloitti ääni hieman väristen. Lunar antoi katseensa kiertää luokkaa. Hän ei todellakaan pitänyt siitä, että hänen täytyi olla oppitunnilla esillä. Varsinkin esitelmän pitämistä hän vihasi. Koko luokka tuijottamassa ja arvioimassa. Raivostuttavaa. Ja pelottavaa.
"- ja itsekuria. Kaikki aikuisetkaan velhot eivät onnistu tässä muodonmuutokses.."

Kuului kova tumahdus ja kaikki kääntyivät katsomaan paikkaa, missä Peter seisoi. Tai oli seisonut. Heikkohermoinen poika oli nimittäin pyörtynyt maahan jännityksen takia. Monet haukkoivat henkeä säikähdyksestä, monet pidättivät nauruaan, mutta jotkut, esimerkiksi Sirius ja James, eivät pystyneet pidättämään sitä.
"Potter, Musta, ulos luokasta!" Professori McGarmiwa huusi. Sirius nauroi kippurassa, mutta suoristui sitten nopeasti.
"Hyvä on, kultaseni!" Sirius ehti huikata ja juosta ulos luokasta Jamesin perässä, ennen kuin professori ehti määrätä heille kuukaudeksi jälki-istuntoa.

xxx

Peter, Remus, Lunar ja Brina olivat päättäneet, että jokaisen tuli sanoa esitelmän aikana jotain. Peter oli nyt tietysti poissa laskuista pyörtymisensä takia, mutta tämäkään ei tuottanut ongelmaa. Remus sanoi hänenkin osansa.

"...niinpä jokaisen animaagin täytyy rekisteröityä." Noin, nyt se oli sanottu. Lunar huokaisi ääneti mielessään. Hänen kätensä tärisivät ja hänen teki mieli juosta sutena ulos luokasta ja paeta metsään, pois arvostelevien katseiden alta. Mutta se oli mahdotonta, tietysti.
"Pystymme helposti näyttämään teille, miten hahmon vaihto näyttää ulkopuolisen silmissä", Brinan hieman tavallista hiljaisempi ääni kertoi. Remus nosti pöydälle kauniskasvoisen puunuken. Nukella oli ruskeat korkkiruuvikiharat ja punaiset posket. Pian se kuitenkin alkoi muuttaa muotoaan. Se muuttui hitaasti pieneksi ruskeaksi murmeliksi. Remus laittoi sen hyppimään pulpetilta pulpetille. Pian poika kuitenkin muutti murmelin takaisin nukeksi ja Brina saattoi jatkaa.
"Animaagimuodossa ajatukset ovat enemmän eläimellisiä, yksinkertaisempia..."

xxx

"Todella hienoa työtä. Te olette jopa nähneet vaivaa esitelmänne eteen", McGarmiwa kehui. Hän käveli luokan eteen ja hätisti siellä äsken olleen nelikon pois. "Muutamassa kohdassa oli jotain häikkää. Voisimme tarkistaa ne nyt heti, niin mieleenne ei jäisi turhia asioita S.U.P.E.R:ita ajatellen." Professori napautti taulua ja siihen nousi valkoisella liidulla kirjoitettu teksti.
"Animaagin rekisteröinti siis..."

Brina ei jaksanut kuunnella opettajan selitystä. Hän osasi kaiken ulkoa, olihan hän itsekin animaagi. He olivat opiskelleet monta vuotta ja etsineet kaiken mahdollisen tiedon, jotta ensimmäinen muodonmuutos onnistuisi hyvin. He olivat tutkineet öisin kirjastoa ja ostaneet Tylyahosta kaikki mahdolliset kirjat. Mutta oli kaikki se vaivan arvoista. Vapauden tunne, riemu ja energian purkaminen laukkaamalla pitkin laitumia ja metsiä. Kävelyt kuutamon katseen alla, sateessa, auringonpaisteessa. Laiduntaminen pienen puron vierellä. Se kaikki oli niin rauhoittavaa ja hauskaa. Silloin unohti kaikki ikävät asiat. Esimerkiksi ahdistavat näyt, joita tyttö näki aina joskus unissaan. Hän huokaisi. Brina näki kuinka Lunar katsoi häntä unisin ja hieman huolestunein silmin. Brina taikoi kasvoilleen iloisen hymyn ja katseli ulos ikkunasta.
Taivas oli ikävän harmaa, puiden oksat heiluivat tuulessa. Syksyinen, surullinen ilma, joka muuttuisi kohta valkoiseksi lumesta. Toivottavasti.

xxx

Brina kaatui vatsalleen sänkyynsä. James oli pitänyt heille kahden tunnin huispausharjoitukset ja Brina oli puolikuollut. Lihakset tärisivät ja oli kylmä. Vesipisarat olivat käyneet tervehtimässä heitä kylmän tuulen mukana kesken harjoitusten, mutta James oli arvellut sen olevan vain pelkkä kuuro. Niinpä harjoitukset olivat jatkuneet joukkueen nurinasta huolimatta.
"Väsyttääkö pikku -Brinaa?" Lunar naurahti nostamatta katsettaan lukemastaan kirjasta. Joulun tarina -niminen kirja oli roikkunut tytön matka-arkussa jokaisena Tylypahka vuotena, mutta kertaakaan hän ei ollut sitä lukenut. Nyt hän kuitenkin innostui, kolme kuukautta ennen joulua.
"Hmm-mm-m..", Brina mutisi epäselvästi tyynyynsä.
"Öh, Brina? Onko kaikki hyvin?" Lunar kysyi huvittuneena. Hän käänsi katseensa ystäväänsä samalla kun toinen nousi seisomaan.
"On, kyllä." Brina ei vain saanut ajatuksistaan pois Jamesia, jonka huispauskaapu oli liimautunut iholle sateen takia. Tyttö huokaisi jo ties kuinka monennen kerran sinä päivänä ja meni suihkuun. Ehkä lämmin suihku auttaisi.

xxx

Brina sai nukuttua hyvin ajatuksistaan huolimatta. Hän nousi virkeänä ylös jo ennen Lunaria, mikä ei kylläkään ollut ihme. Lunar valvoi useimmiten pidempään kuin hän ja nukkui niin pitkään kuin mahdollista. Brina haukotteli ja ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan.
Lilykin nukkui vielä omassa sängyssään, kirkkaat, punaiset hiukset pilkottaen peiton alta. Brina ei voinut olla tuntematta mustasukkaisuuden pistosta. James kun oli yrittänyt jo monta vuotta saada Lilyn lähtemään tämän kanssa ulos, mutta Lily Evans oli itsepäinen. Tai esitti vaikeasti tavoiteltavaa.
Neljännessä sängyssä nukkui Natalie Rickman, vaaleahiuksinen, nätti tyttö. Lunar ja Brina tulivat tytön kanssa hyvin toimeen, vaikka eivät he kamalan hyvin tunteneetkaan. Natalie oli täysin kietoutunut peittoonsa ja Brinan oli vaikea pidättää nauruaan. Hän lähti hiljaa tyttöjen makuusalista kohti oleskeluhuonetta loitsukirja mukanaan.

James istui oleskeluhuoneen sohvalla. Hän ja Sirius olivat käyneet taas illalla metsässä etsimässä tyttöjä. He olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että tytöt eivät olleet siellä sinä iltana käyneetkään. Niinpä he olivat tulleet takaisin linnaan. Kello oli ollut jo silloin paljon, mutta he olivat jääneet puhumaan. Tytöistä enimmäkseen, mutta myös seuraavasta kepposesta.
Sirius ja James olivat huomanneet Remuksen suhtautuvan kepposteluun eri tavalla. "Eikö teidänkin olisi aika aikuistua?", poika oli kysynyt heiltä, kun he olivat kysyneet tältä ja Peteriltä, olivatko nämä miettineet mitään kelmeilyä. Sirius oli vain tuhahtanut lauseelle. Jamesia se kuitenkin oli jäänyt vaivaamaan. Ehkä silloin Lily tulisi kanssani ulos, poika mietti toiveikkaana.
Sirius kysyi usein, miksei hän ollut jo luovuttanut tytön suhteen. Niin, miksei ollut. Lily Evans ei ikipäivänä suostuisi tulemaan hänen kanssaan Tylyahoon.
"Vaihda tyttöä. Boot näyttää ainakin tykkäävän sinusta", Sirius oli huomauttanut yhtenä päivänä, kun James oli saanut jälleen kerran rukkaset Evansilta. Tottakai hän Leannesta piti.

"Hei, James!" Leanne tervehti omissa maailmoissaan olevaa poikaa. James säpsähti ja hymyili.
"Huomenta", poika naurahti ja haukotteli. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt jäädä vielä nukkumaan, eikä tulla pohtimaan asioitaan hiljaiseen oleskeluhuoneeseen.
"Näytät väsyneeltä", tyttö totesi istuutuen takan edessä olevalle nojatuolille.
"Niin varmasti, tuli eilen valvottua", James myönsi ja otti huispauslehden lattialta. Hänen kyllä pitäisi ostaa uusi luuta...
"Mustan kanssa vai?" Brina kysyi. Hänen ilmeensä muuttui kuitenkin pahoinvoivaksi. "Anteeksi, kaksimielisiä ajatuksia." James nauroi hyväntuulisesti. Tytön seurassa oli ainakin hauskaa.
"Onneksi en jaksanut ajatella noin pitkälle. Sirius olisi voinutkin jo älähtää", James sanoi ja jatkoi lehden lukemista. Oleskeluhuoneeseen laskeutui lämmin hiljaisuus, jonka rikkoi vain hiljainen sivujen kahina, kun jompikumpi känsi lehteä.

xxx

"Kuinka kauan sinä oikein valvoit?" Brina kysyi Lunarin mielestä vähän liiankin hyvätuulisesti.
"En edes pitkään", Lunar ärähti ja sai Brinan hiljenemään. Lunarin ilme muuttui anteeksipyytäväksi.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus tiuskia", tyttö sanoi hiljaa. "Väsyttää vaan ihan kauheasti." Tyttö haukotteli ja otti puuroa lautaselleen. Brina hymyili ja jatkoi myös syömistään.

Kahina ja huhuilu täytti pian koko Suuren salin. Aamuposti saapui samaan aikaan, kuin muinakin aamuina. Monet tilasivat Päivän profeettaa, niinkuin Lunarkin, lehdestä kun sai tietää kaiken tarpeellisen velhomaailman menosta. Maksettuaan hänen lehtensä kantaneelle lehtopöllölle, hän avasi lehden.
"Hmm, kuolonsyöjät ovat taas tappaneet jästisyntyisiä...", tyttö mutisi. Yleensä Brina kommentoi asiaa, mutta tällä kertaa tyttö oli hiljaa. Lunar nosti katsettaan ja näki toisen lukevan juuri jotain pieneltä pergamentinpalaselta. Tytön ilme oli huolestunut ja surullinen. Pidätetyt kyyneleet kimmelsivät silmissä.
"Brina, mikä sinun on?" Lunar kysyi huolestuneena. Brina ojensi kirjeen ystävälleen luettuaan sen ensin muutamaan kertaan itse.

Hei, Leanne!
Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Talvi tekee tuloaan kovaa vauhtia,
ilma on todella kylmä. Jos sielläkin tuulee näin kovasti, muista pukea
paljon vaatetta päälle mennessäsi ulos.
Sään kertominen ei kuitenkaan ollut se tärkein asia, mitä minun täytyi kertoa.
Tärkein asia oli se, että jouduimme viemään Wayn eläinlääkäriin. Sillä oli
muutama viikko sitten hieman kuumetta, mutta se laski. Nyt se on kuitenkin
noussut uudestaan ja se on oksennellut. Eläinlääkäri epäilee penikkatautia.
Kerromme sinulle sitten, kun saamme tietää.
Voi hyvin!
Äiti

Lunar luki kirjeen uudestaan. Brina oli haudannut kasvot käsiinsä. Wayn täytyi selvitä. Wayfarer oli hänen sekarotuinen alle vuoden vanha koiransa. Way oli aina niin energinen ja iloinen... Brina ei voinut kuvitellakaan, miltä hänen koiransa näytti nyt.
"Kyllä Way selviää. Varmasti", Lunar rauhoitteli anaten kirjeen takaisin Brinalle. Tyttö otti sen vaitonaisena vastaan, laittoi taskuunsa ja nousi pöydästä. Lunar katsoi ystävänsä jälkeen, mutta ei lähtenyt tämän perään. Brina halusi olla nyt rauhassa. Hän ei voinut kuvitellakaan, miltä Brinasta nyt tuntui. Lunarin isä oli kertonut hänen koiransa kuolleen penikkatautiin. Waylle ei saanut käydä niin.

Lunar huokaisi ja lähti ulos Suuresta salista. Tunnitkin alkaisivat kohta...



7.

Harmaat sumupilvet roikkuivat raskaina Kielletyn Metsän yläpuolella. Kylmä pohjoistuuli oli viimeinkin saanut raastettua jokaisen lehden puista. Kuura peitti maata. Aamu-usva oli jäänyt norkoilemaan linnan ympärille kuin tietämättä minne mennä.

Eteisaula oli täynnä oppilaita. Kaikki odottivat vahtimestari Fenwickiä. Ensimmäinen Tylyaho-viikonloppu oli näet käsillä, ja oppilat tarvitsivat vahtimestarin lähtöluvan ennen kuin saisivat poistua koulun alueelta.

Lunar katseli tylsistyneenä ympärilleen. Hänen katseensa kiinnittyi muutamaan kolmasluokkalaiseen puuskupuhiin, jotka juoksivat ympyrää ja näyttivät ajavan takaa toisiaan. Hetken kuluttua pojat makasivat kukin kylmällä kivilattialla, kullakin ties mikä herja päällään. Lunar huomasi hymyilevänsä.

Brina katseli kaukaisuuteen. Oli kulunut kaksi päivää siitä, kun hän oli saanut sen kamalan kirjeen kotoa. Hän ei haluaisi, että Way kuolisi penikkatautiin. Hän oli lukenut siitä, ja tiesi että aniharva koira parantuisi siitä. Mutta ehkä.. pieni toivonkipinä syttyi tytön rintaan.

Lunar vilkaisi syrjäsilmällä ystäväänsä. Oli kamalaa katsella Brinaa, kun tämä oli surullinen. Normaalin, iloisen hymyn sijasta kasvot olivat valahtaneet, kalpeat ja mitäänsanomattomat. Toivottavasti Tylyaho piristää häntä, Lunar toivoi hiljaa mielessään.

”Kolmasluokkalaiset, tänne, olkaa hyvät!” kolkko ääni ilmoitti. Juro ja ikivanha vahtimestari Fenwick seisoi portaikon juuressa käsissään maata laahaava pergamenttikäärö. Mies harmaine hiuksineen, rispaantuneine ja kuluneine vaatteineen sekä hinkuvalla hengityksellään ei ollut kaunis näky.
Kun Fenwick pani merkille, etteivät vanhemmat oppilaat liikahtaneetkaan, hän huitaisi kädellään.
”Te vanhemmat voitte mennä”, hän sanoi ja alkoi tarkistaa kolmasluokkalaisten lupalappuja.

Lunar ja Brina tarttuivat laukkuihinsa ja liittyivät pulisevaan ihmisvirtaan. Brina hengitti kylmää ilmaa mielissään. Puhdas, valkea lumipeite olisi piristänyt tätäkin maisemaa.
Tyttö kietoi viittaansa tiukemmin ympärilleen.

Lunar katseli eteensä, ja huomasi väkijoukossa erään luihuisen. Hän kumartui Brinan puoleen.
”Katsos kuka tuolla edessä on.”
Brina etsi katseellaan jotakuta tuttua kauempaa tienvarrelta, mutta kukaan ei pistänyt erityisesti silmään.
”Ai kuka?”
Lunar pyöritti silmiään.
”Kalkaros, tuolla noin. Etkö näe häntä?” Lunar osoitti pientä luihuisporukkaa, jonka keskellä kiilteli musta, rasvainen pää.
”Ai tuolla, no nyt minä huomaan!” Brina hihkaisi. ”Ketkähän tuolla pelaavat huispausta?” hän jatkoi vaihtaen vikkelään puheenaihetta.

”Hieno villapaita, Boot. Itsekkö olet kutonut? No sen on näköinenkin”, kylmä, ilkkuva ääni ilmoitti kalseasti heidän takaansa. Brina kääntyi salamana ympäri, ja oli hetkessä kasvotusten Bellatrix Mustan kanssa.
Hänen silmänsä kipunoivat.
”Oliko sinulla jotain muutakin asiaa, vai voinko sulkea suuren suusi?” Brina sanoi ilkeästi. Harvoin kukaan sai hänet näin suutuksiin.

Bellatrix nauroi ilotonta, kylmää nauruaan.
”Sinuna varoisin sanojani, kuraverinen. Voi, vielä jonain päivänä...” Bellatrixin ääni hiipui kuulumattomiin.
Lunar tarrasi ystäväänsä käsivarresta.
”Brina, mennään”, Lunar rukoili hiljaa, mutta Brina tuskin liikahti. Tytön käsi oli etsiytynyt kuin itsestään sauvalle.
Brina kohotti kätensä.
”Liikkumitor kuolitus! Pattiajos!”

Bellatrix kaatui rähmälleen kylmään maahan jalat yhteensidottuina. Pian hänen kasvonsa ja kätensä olivat täynnä suuria, punaisia paiseita.
Lunar ja Brina kääntyivät, ja jättivät kirkuvan Bellatrixin taakseen.
Oli hetken hiljaista.
”Vau”, Lunar sanoi hiljaa. Brina naurahti väsyneesti.
”Nyt tuntuu hyvältä.”

* * *

Kelmit olivat päässeet lähtemään linnasta vasta viimeisten joukossa. Peter oli taas onnistuneesti kadottanut sukkansa, ja niiden etsimisen takia he olivat melkein myöhästyneet aamupalalta.
Vaikka Sirius myönsi sen hyvin haluttomasti jopa itselleen, hän oli ollut hieman pettynyt huomatessaan, etteivät Ann ja Leanne olleet enää syömässä, kun he saapuivat suureen saliin.

Syötyään aamiaisen kelmit olivat juosseet kiireenvilkkaa takaisin ylös Rohkelikkotorniin hakemaan tavaransa. (”Nopeammin se hoituisi, jos voisimme muuttua eläimiksi”, James oli mutissut kompastuessaan valerappuseen.)
Ja lopulta he olivat päätyneet eteisaulaan, jossa Fenwick oli juuri käärimässä lupalistaansa kasaan.
Ehtivät hilkulla, mutta ehtivät kuitenkin.

”Olen puolikuollut, ennen kuin pääsemme edes Tylyahoon. Koko aamu on kulunut rappusia ravatessa”, James valitti raahautuessaan Siriuksen mukana koleaan ulkoilmaan.
”Olisit sitten jäänyt nukkumaan”, Sirius sanoi muina miehinä ja tähysi edelläolijoita, jotka olivat ehtineet kaikki jo melko pitkälle.
”Mitä kaikkea aiotte Tylyahossa?” Remus kysyi ja katsahti ystäviinsä. Jamesin ja Siriuksen kasvoille nousi ilkikurinen virnistys.
”Ainakin Hunajaherttuassa olisi tarkoitus käydä.”
”Ja Sekon Pilapuodissa. Minulla alkaa olla lemupelletit lopussa. Ei olisi ehkä sittenkään kannattanut lumota niitä seuraamaan Ruikulia”, Sirius sanoi mietteissään.
”Tuota... minun pitäisi päästä käymään Postitoimistossa. Olen luvannut laittaa äidilleni kortin. Sellaisen, missä lukee ”Hyvää Joulua”, ja on kuva niistä tanssivista poroista”, Peter piipitti. Jamesin kulmat kohosivat, mutta poika piti suunsa kiinni. Sirius näytti tuskaiselta pidättäen naurua. Remus katsoi Peteriä lempeästi, ja kääntyi kahden muun puoleen.
”Minun pitää käydä ostamassa lisää pergamenttia Dervissi&Paukusta. Jos hoidetaan ostokset ensin, voisimme sitten mennä kermakaljalle Luudanvarteen. Vai mitä sanotte?” Remus kysyi. Sirius ja James nyökkäsivät melkein samaan aikaan.

”Mitä tuolla tapahtuu?” Sirius kummasteli ja heilautti itsepäiset hiuskiehkurat pois silmiltään. Remus oli aikeissa avata suunsa, mutta kimeä kirkaisu täytti ilman. Jokin, tai joku, kaatui maahan. Pojat kovensivat vauhtiaan. Pian he olivat kuuloetäisyyden päässä. Siriuksen mieliala laski monella pykälällä, ja hän yritti hidastaa vauhtia. Hän katsoi mustatukkaista ja raskasluomista tyttöä, jonka kasvot olivat täynnä suuria mätäpaiseita. Hän tavoitti kylmät silmät, joista paistoi vihaa ja inhoa.

”No mutta Bella, kukas sinua on kaunistanut? Sinuna en kirkuisi kuin mielipuoli, vaan kiittäisin sitä, kuka tuon teki. Paljon paremman näköinen nimittäin kuin se entinen”, Sirius sanoi virnistäen, tai pikemminkin irvistäen, kävellessään hitaasti lähemmäs.
Bellatrix sylkäisi hänen suuntaansa, vaikka Sirius oli vielä niin kaukana, ettei hän osuisi millään.
”Pidä sinä vain pääsi kiinni!” tyttö sai suustaan. Muutama paise oli alkanut tykyttää, ja näytti siltä, että ne puhkeaisivat pian.
”Jonain päivänä minä vielä tapan sen saastaisen kuraverisen!”
”No, no, Bella, eipäs nimitellä. Se, joka sinut manasi, on ilmiselvästi jäänyt kiitostani vaille. Olisin nimittäin tehnyt tuon itse, jos olisin ehtinyt ensin”, Sirius sanoi tyynesti ollessaan muutaman askeleen päässä maassa makaavasta serkustaan. Pojan äänessään oli kuitenkin inhoa.
Hän antoi katseensa kiertää Bellan ympärillä olevissa tytöissä. Kummallista, ettei Bellatrix ensinnäkään liikkunut normaalin poikaporukkansa mukana. Ja toisekseen tilanteessa oli omituista se, ettei kukaan muista luihuisista tehnyt elettäkään auttaakseen tyttöä. Yksi heistä jopa nauroi. Ja kaikkien silmissä oli samanlainen, tyhjä katse. Pitääkö hänen noitua jopa ystävänsä? Sirius kummasteli hiljaa mielessään.

”Auttakaa, te vähäjärkiset peikot!” Bella ärjäisi. Vaaleahiuksinen tyttö kaivoi välittömästi sauvansa, ja mumisi hiljaa vastakirouksen. Bella nousi seisomaan, ja katsoi Siriusta niin murhaavasti, että jos katse voisi tappaa, Sirius makaisi maassa kuolleena kuin kivi.
Bellatrix avasi suunsa, mutta James ehätti edelle.
”Tule Sirius. Mennään.”
Sirius lähti vastahakoisesti ystäviensä perään. Se on ihme, jos Bella ei iske minuun vähintään kamppiherjalla, Sirius mietti, ja vilkaisi taakseen. Bellatrix supatti jotain luihuistovereilleen, ja loi kelmeihin häijyn katseen.
Sirius ravisti päätään kuin yrittääkseen karkoittaa tunteen, mitä äskeinen katse oli hänessä herättänyt.

* * *

Lunar saapui yksinäisen nurkkapöydän luo tasapainotellen tarjotinta, jossa lepäsivät kaksi kermakaljapulloa seka pari palaa suklaakakkua. Brina istui kyseisen pöydän ääressä kirjoittaen jotain pitkälle pergamenttirullalle. Kun tyttö huomasi Lunarin, hän yritti piilottaa pergamenttiaan, huonoin tuloksin. Lunar nappasi sen tämän kädestä heti, kun oli saanut laskettua tarjottimen pöydälle.
Molemmat olivat vaiti hetkisen, Lunar syventyen lukemaan Brinan kirjoitelmaa ja Brina tuijottaen vaivaantuneena ulos ikkunasta.

”Tämä on mahtava. Todella hieno”, Lunar sanoi hetken päästä ihaillen. Brinan poskille kohosi hento puna tämän siepatessa rullan takaisin.
”Äh, huono se on. Töksähtelevämpää tekstiä saa hakea”, Brina mutisi tunkiessaan pergamenttia laukkuunsa. Kun hän kohotti katseensa, Lunar katsoi häntä vähintään yhtä ankarasti kuin McGarmiwa Peteriä, kun tämä oli unohtanut läksynsä.
”Brina! Sinä teit sen taas! Etkö todellakaan osaa olla vähättelemättä itseäsi? Tuo oli oikeasti hyvä”, Lunar sanoi. Brina teki kompromissin, eikä vastannut vaan kulautti ruhtinaallisen kulauksen kermakaljaa kurkkuunsa. Lunar huokaisi ja haukkasi suuren palan suklaakakustaan.
”Tämä on taivaallista. Miten Rosmerta osaa tehdä näin hyvää kakkua?” hän huokasi silmät puoliummessa. Brina tirskahti.
”Ei sinun kuitenkaan henkistä orgasmia sen takia tarvitse saada.”
Lunarin silmät rävähtivät auki ja tavoittivat Brinan naurua pidättelevät kasvot. Tyttö älähti jotain hyvin epämääräistä. Hetkessä molemmat tytöt nauroivat raukeasti.
”Mitä pidät siitä laivastonsinisestä kaavusta Hepenessä? Olisin ostanut sen, mutta hinta ylitti budjettini reilulla.. kymmenellä kaljuunalla”, Brina sanoi kumartuen kaivamaan pöydän alla olevaa kauppakasiaan. Tytöt olivat viettäneet hyvän tovin jos toisenkin Vaahtehtimo Hepenessä ihaillen erilaisia kaapuja, hattuja ja viittoja. Brina oli ostanut Lunarille syntymäpäivälahjana kauniin (mutta melko kalliin), viininpunaisen kaavun.
”Oli se kaunis. Eikä sinun olisi tarvinnut ostaa minulle tätä kaapua! Jokin pienempi, vaikka viitta, olisi riittänyt mainioisti”, Lunar sanoi pienesti hymyillen.
Brina ilmestyi pöydän alta pidellen käsissään uutta kotkansulakynäänsä. Ne mitättömät auringonsäteet, mitkä olivat jaksaneet puskea paksun sumuharson läpi, heijastuivat kauniista, ruskeasta sulasta.
”Pidän tästä. Kolmetoista sirppiä ja risat. Mutta nyt on ainakin uusi sulkakynä”, Brina iloitsi.

Kello helähti kirkkaasti puheensorinan yllä, ja molemmat kääntyivät katsomaan vaistomaisesti, ketkä olivat sisääntulijat. Neljä hyvin tuttua hahmoa astui kynnyksen yli. Lunarin suunnalta kuului yllättynyt älähdys. Brinan huulille kohosi pieni hymynpoikanen, ja kulmat olivat kohonneet korkealle.

James tähyili ympäri pubia. Missään ei näkynyt yhtään ainutta vapaata pöytää. Eikä missään tuntunut olevan vapaata tuolia.
”Olisi pitänyt tajuta, että tähän aikaan Luudanvarsi on aina täynnä..”, James mutisi ja katsahti vielä kerran väenpaljouteen.
Samassa hän tavoitti tutut silmät. Iloiset siniset silmät, jotka kuuluivat vain ja ainoastaan yhdelle hänen tuntemalle tylypahkalaiselle. Leanne hymyili pojalle jälleen kerran säteilevää hymyään, ja jälleen kerran James tunsi itsensä jotenkin erityiseksi, paremmaksi kuin muut. Hän vastasi hymyyn, ja kääntyi Siriuksen puoleen.
”Taisin löytää meille pöydän.”
Sirius kääntyi ystävänsä puoleen. James kohotti kätensä ja osoitti sillä ikkunapöytää, jonka ääressä Ann ja Leanne puhuivat jotain keskenään. Sirius näytti lievästi järkyttyneeltä.
”Ei. Ei me tuonne voida mennä, Grant höyhentää minut.”
”Mutta siellä on ainoat vapaat paikat koko pubissa”, James intti ja osoitti pöydän ympärillä olevia tuoleja. Ennen kuin Sirius sai suutaan auki, Remus oli liittynyt heidän seuraansa takanaan Peter, joka piteli sylissään neljää kermakaljapulloa.
”Oletteko löytäneet meille pöytää?”
James osoitti taas Annin ja Leannen pöytään. Remus kohautti olkiaan.
”Mennään sitten.”

Lunar tarkkaili syrjäsilmällä tiskin ääressä olevia poikia, ja huomasi että nämä lähtivät suunnistamaan heitä kohti.
”Ei helvetti, ne tulee tänne!” hän vaikeroi. Brina hymähti.
”Tulkoot. Ei se minua häiritse.”
”Kadotetaan nuo tuolit. Ei anneta niiden tulla tänne. Ei- Ai hei, Remus”, Lunar sanoi vikkelään. Remus kohotti kätensä tervehdykseksi ja silmäili vapaita tuoleja.
”Onko tässä vapaata?”
Brina nyökkäsi. Lunar vilkaisi ystäväänsä murhaavasti ja potkaisi pyödän alla. Kuitenkin Brina huomasi, että tytön suupielet nykivät.

Kelmit istuivat vaitonaisina suorakaiteen muotoisen pöydän ympärille, ja korkkasivat yksitellen kermakaljapullonsa. Hiljaisuus vallitsi kaikkien kesken. Kukaan ei puhunut mitään, ja tunnelma oli pinnallinen ja vaivaantunut. Lopulta Brina avasi suunsa.
”Tuota.. miten Mustan kävi? Siis tarkoitan Bellatrixiä”, tyttö sanoi kun Sirius kohotti katseensa. Pojat vilkaisvat toisiaan, ja lopulta James puhui.
”Sinäkö noiduit Bellan?”
Brina punastui.
”Hyvää työtä, pikemminkin mainiota! Olisin tehnyt itse saman ellet olisi kerennyt edelleni. Olen näemmä kiitoksen velkaa”, Sirius virnisti. Brina huokaisi helpottuneena.
”Mutta eikö hän ole serkkusi?” Lunar kysi terävästi, irroittamatta katsettaan Siriuksesta. Sirius, joka oli juuri tutkinut pulloaan, kohotti katseensa.
”Hän ei ole serkkuni, jos minulta kysytään”, poika sanoi synkästi ja Lunar nyökkäsi lyhyesti. Taas hiljaisuus.
”Missä kaikkialla te olette käyneet?” Brina kysyi saaden jälleen osakseen paheksuvan katseen Lunarilta.
Oli Remuksen vuoro vastata.
”No, Sekolla, Dervissi&Paukussa, Postitoimistossa ja Hunajaherttuassa ainakin.. taisimme nähdä vilauksen teistä Kirjurinluodossa”, Remus luetteli ja otti kulauksen kermakaljastaan.
”Varmasti, Lunar hoputti minua siitä asti kun olitte astuneet sisälle puotiin”, Brina hymyili. Sirius naulitsi katseensa Lunariin, jonka posket helottivat punaisina. Helvetti, lopettaisit tuijottamasta! hän manasi katsellessaan ikkunasta ulos, koittaen olla välittämättä Siriuksen tuijotuksesta.

Siriuksen sisällä mylläsi outo tunne. Epäuskoisuus. Ja katkeruudentapainen. Hän ei ymmärtänyt, miksei Ann pitänyt hänestä. Ei se voinut enää johtua siitä jälki-istunnosta, siitähän oli jo viikko! Tuntui pahalta, että Ann oli hoputtanut Bootia, kun hän ystävineen oli saapunut samaan kauppaan. Mitä hänellä on minua vastaan? Sirius pohti väsyneesti. Hän ei myöntänyt sitä kenellekkään, ei edes itselleen, mutta hän piti Annista. Ehkä vähän enemmän kuin ystävänä.

”Ehkä olisi parasta, että lähtisimme. Tuskin Grant jaksaa meitä nytkään”, Sirius sanoi kylmästi. Lunar vilkaisi hänen suuntaansa. Mitä ihmettä poika taas selitti?
”Mitä ihmettä sinä puhut, Anturajalka?” James lausui Lunarin ajatukset ilmi. Sirius kohautti olkiaan.
”No kun ei jaksa koulussa, eikä nähtävästi kestä edes sitä, että astumme jalallammekaan samaan paikkaan viiden kilometrin säteellä, jos hän on siellä”, Sirius jatkoi.
”Sirius, mitä tämä nyt on? Voi pyydän kamalasti anteeksi, jos olen jotenkin luokannut sinua. Kuvittelin näet ettet ymmärrä niin monimutkaista asiaa kuin `tunteet`”, Lunar sanoi pisteliään myrkyllisesti. Häntä ärsytti, että poika selitti jotain niin päätöntä. Hän ei aina jaksanut Siriusta, varsinkaan kun hän oli tuolla päällä, mutta sisimmässään hän piti pojasta. Vaikkei sitä kenellekkään kertoisi - paitsi ehkä Brinalle.
”Ymmärrän paljon enemmän, kuin kuvitteletkaan! Sinä tuskin edes uskaltaisit mennä sisälle Rääkyvään Röttelöön”, Sirius heitti takaisin. Miten oli mahdollista, että tuo tyttö sai aina väkevimmät tunteet hänessä pintaan?
”Niinkö luulet? Muutaman viikon päästä on täysikuu. Sanotaan, että silloin talon henget riehuvat eniten. Löisin vaikka vetoa, ettet uskalla astua jalallasikaan lähelle koko taloa!” Lunar jatkoi. Brina katsoi ystäväänsä kulmat kurtussa. Miksikäs hänkin alkoi nyt syyttä suotta huutamaan?
”Sitten tulet pettymään kovin, koska olen nimittäin menossa Rääkyvään Röttelöön seuraavana täysikuuyönä. Mutten usko, että sinä tuskin kestäisit talon sisällä hetkeäkään!” Sirius sanoi ja katsoi Lunaria syvälle silmiin.
”Tehdään sitten niin. Seuraavana täydenkuunyönä, se kumpi pysyy kauemmin niiden neljän seinän sisässä”, Lunar heitti ilmoille haasteen. Yhtään ajattelematta, Sirius tokaisi:
”Sovittu!”

James ja Remus katsoivat Siriusta, ja yrittivät peittää kauhistuksensa. Peter oli tapansa mukaan pihalla keskustelusta kuin lumiukko vähintään. Remus yritti saada äänensä tavalliseksi.
”Tuota.. me taidamme nyt lähteä. Näkemisiin!”

James ja Remus nousivat pöydästä kiskoen Siriuksen väkipakolla mukaansa, saaden pian Peterin kannoilleen. He olivat ehtineet tuskin edes ulos ovesta, kun Remus jo aloitti saarnansa.
”Mitä herran tähden sinä menit lupaamaan? Täysikuuyönä? Rääkyvässä Röttelössä? Luulen että se viimeinenkin ruuvi on irronnut päästäsi. Lopullisesti. Ajattele jos Ann näkee minut? Mitä jos hän näkee minut ja minä puren häntä? Sirius, minä oikeasti kuvittelin sinua vähän viisaammaksi!”
Sirius katseli nolona kenkiinsä.
”Sori, Kuutamo. Se tyttö saa minut vain hermostumaan. En tajunnut taikka miettinyt mitä sanoin. Anteeksi.”
Remus katsoi häntä ankarasti, ja antoi katseensa valua Siriuksen oikealla puolella hiljalleen kävelevään Jamesiin, joka tuntui olevan omissa maailmoissaan.
”James, auta minua takomaan järkeä tuohon puupäähän!”, Remus ärähti. James hätkähti. Hänen päänsä oli täynnä Leannen hymyä. Hassua, miten se tyttö sai pyyhittyä Lilyn hänen mielestään täydellisesti.
”Anteeksi, Kuutamo. Sirius, se mitä menit tekemään oli hyvin vastuutonta”, James avusti vaisusti. Sirius tuhahti.
”Ja sinä saarnaat minulle vastuuttomuudesta.”
”Toivottavasti tajuat, että teit tosi typerästi. Meidän pitää järjestää asia jotenkin.. mutta mietitään sitä sitten lähempänä kuutamokeikkaa. Käykö, Remus?” James jatkoi. Remus nyökkäsi raskaasti.
”Tulkaa, mennään takaisin kouluun.”

[akinnah]

8.

Neljä poikaa käveli Tylypahkan käytävällä. Kello oli jo reilusti yli puolenyön ja käytävät olivat melko pimeät. Yksi pojista, pienin ja pullein, käveli jo hieman nuokkuen, mutta muut kolme kulkivat varmasti eteenpäin. Pieni, sauvanpäästä purkautuva valo oli suunnattu kohti kelmien karttaa.

"Minä olen edelleen sitä mieltä, että olet täysi idiootti, Anturajalka", Remus mutisi. Hän oli huolissaan tulevasta kuutamosta. Grantin oli pakko luovuttaa, mutta sitä tämä tuskin tulisi tekemään.
"Montakohan kertaa olet tänään tuonkin sanonut", Sirius mutisi katse lattiassa.
"Itse asiassa vain muutaman kerran, koska nyt on jo sunnuntai", James kommentoi katse Kelmien kartassa. Fenwickin nimi kulki onneksi kaukana heistä, joten he pääsisivät helposti livahtamaan Rohkelikkotorniin.
Peter ei pukahtanut sanaakaan, kaatui vain naamalleen maahan suuren tömähdyksen saattelemana, mutta nousi pian silmät suurina taas ylös. Muuta pojat naurahtivat hieman, mutta eivät kiinnittäneet pienimpään sen enempää huomiota.

"Ja ketkäs ne taas ovat myöhään liikkeellä?" Lihavan Leidin muotokuva kysyi toruvalla äänellä.
"Aaveet", James mutisi hiljaa.
"Jaa, niin varmasti", Leidi tuhahti, mutta avautui sitten päästäen pojat sisälle oleskeluhuoneen lämpöön.

xxx

"Oletko sinä ihan varma siitä vedostasi?" Brina kysyi varoen hieman mököttävältä Lunarilta sunnuntaiaamuna.
"Tietysti. En ole koskaan ollut varmempi", Lunar vastasi puukottaen samalla paahtoleipäänsä veitsellä. Hän oli vihainen Siriukselle, kun tämä oli mennyt ymmärtämään hänet niin väärin. Mutta kun sitä enemmän ajatteli, hänhän oli turhaan vihainen. Tytön ilme rentoutui hieman ja käsi hellensi otettaan veitsestä, joka meinasi hajottaa pian pöydän pintaa. Brina hymyili jo iloisempana nähdessään ystävänsä rentoutuvan.
"Menemmekö me taas illalla metsään?" Brina kysyi hiljaa, napaten omenan kulhosta.
"Hmm, joo...", Lunar mutisi myös hiljaa. He olivat onneksi pienen välimatkan päässä muista rohkelikoista, mutta koskaan ei voinut olla varma, että muut eivät kuulleet. "Jos keskusteltaisiin siitä vaikka myöhemmin?" Lunar jatkoi mutisten, katsoen Brinaa silmiin. Toinen nyökkäsi ja haukkasi palasen omenastaan.

Kelmit astuivat silloin Suureen saliin. Tällä kertaa Sirius sai ilokseen -tai harmikseen- huomata, että kaksi heille tuttua, mielenkiintoista tyttöä istui aamiaisella. Silloin ajatukset edellisen päivän keskustelusta ja vedosta muistuivat hänen mieleensä. Tehty mikä tehty, poika ajatteli ja istuutui muiden mukana hieman kauemmas tytöistä.
"Pitäisikö meidän kysyä Grantilta?" James mietti ääneen. "Jos hän vaikka luopuisi haasteesta."
"Hah! Turha luulo!" Sirius naurahti epäilevänä. "Tyttö on niin kovapäinen, että se ei ole tottakaan." Remuksen ilme valahti ja hänen kasvoilleen nousi hieman surullinen ja huolestunut ilme.
"Mutta ainahan sitä voi kysyä", James vastasi katsoen Siriusta, joka ahmi jo kolmatta paahtoleipäänsä. Hitto, olen jäämässä jälkeen, Jamesin silmät suurenivat ja hän alkoi myöskin syödä kovalla kiireellä leipiä.

xxx

"Argh, minä vihaan läksyjä!" Lunar julisti kolmannen kerran Rohkelikkojen oleskeluhuoneen pienessä nurkassa. Brina ja hän tekvitä läksyjä hiljaa, Lunarin kuitenkin kysellessä monta kertaa vastauksia moniin tehtäviin. Brina kun oli häntä paljon parempi monessa aineessa.
"Hmmm, tiedän. En minäkään tästä nauti", Brina mutisi kirjoittaen samalla taikajuomien ainetta.
"Joo, joo...", Lunar naurahti, mutta hiljeni sitten nähdessään Brinan ankaran ilmeen.
"Oikeasti. Minä en pidä läksyistä. En ole edes hyvä koulussa!" Brina tuhahti äkäisesti.
"No, kuka sitten on?" Lunar kysyi hyvin hiljaa itseltään. Sitten hiljaisuus laskeutui taas tyttöjen ylle, kuului vain sulkakynän rapina sen koskettaessa pergamentin pintaa.

"Miten te jaksatte tehdä läksyjä!" Natalien vuotta nuorempi pikkuveli, Nathaniel Rickaman, kysyi ivallisella äänellä. Poika oli todella ärsyttävä sille päälle sattuessaan ja luuli olevansa muita parempi kaikessa. Monet ihmettelivätkin, miksi poika oli rohkelikko, eikä luihuinen, vaikka omisti monia Luihuisten ominaisuuksia.
"Kannattaisi varmaan sinunkin", Brina tuhahti nostamatta katsettaan milliäkään. Paskiainen, tyttö ajatteli mielessään.

Lunar tuhahti, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun oleskeluhuoneen rauhallisen ilmapiirin lävisti kova kiljaisu.
"Sinä olet idiootti, Potter! Jätä. Minut. Rauhaan!!" Lily Evans kiljui kovaan ääneen, juosten sitten makuusaliinsa jättäen räkättävät kelmit takan eteen. Monet katsoivat poikia kummastuneina, mutta jatkoivat sitten omia asioitaan, läksyjen tekoa, shakkipeliä tai muuta vastaavaa. Nathanielkaan ei viitsinyt jäädä heitä häiritsemään, vaan lähti flirttailemaan Tanya McDougallin kanssa.

Brina hymähti ja jäi katsomaan Jamesiä, joka näytti hieman nujerretulta, muttei kauaa, kun poika huomasi hänen katseensa. Jamesin kasvoille syttyi loistava hymy ja Brina käänsi katseensa takaisin läksyihinsä.
"Tuo on jo vakavaa. Olet todellakin pihkassa häneen, Brinaseni", Lunar sanoi iloisesti. "Taitaa kohta tulla jo ensimmäinen pikku -James maailmaan!" Tyttö rupesi nauramaan ja se kiinnitti heti Siriuksen huomion. Poika virnisti ja ehti ottaa yhden askeleen tyttöjä kohti, mutta pysähtyikin sitten äkisti. Ei Grant kuitenkaan suostuisi puhumaan hänelle.

Lunar nosti katseensa Siriukseen samaan aikaan, kun poika kääntyi taas ystäviensä puoleen. Hänen huulillaan karehti hieman pettynyt, toispuoleinen hymy. No omapa on menetyksensä, tyttö mietti.

xxx

Muutamaa tuntia myöhemmin, kun ilta oli jo hämärtymässä, tytöt olivat makuusalissaan. Brina juoksenteli malttamattomana ympäri huonetta ja etsiskeli itselleen vaatteita.
"No joko sait ne läksysi tehtyä? Joko voimme lähteä?" hän kyseli Lunarilta, joka laittoi juuri kirjojaan laukkuunsa. Lunar naurahti.
"Oletpas sinä taas kärsimätön", Lunar sanoi ja nousi seisomaan hieman toruva ilme kasvoillaan. Brina punastui. "Mutta kyllä, voimme lähteä nyt. Katsotaan, jos vaikka törmäisimme ihaniin kelmeihin."

Tytöt pukivat viitat päälleen ja lähtivät huoneesta. Oleskeluhuoneessa oli jo rauhoituttu ja monet olivat menneet jo makuusaleihinsa. Kelmejäkään ei näkynyt kumma kyllä missään.
Muotokuva sulkeutui ja tytöt jatkoivat matkaansa käytävällä. He yrittivät kulkea mahdollisimman hiljaa, käyttäen hyväkseen synkkiä, valottomia nurkkauksia. Niin he pääsivät ulos ilman kiinnijäämistä, niinkuin aina. Tai ainakin melkein.

Viileä yöilma otti heidät vastaan pienellä tuulahduksella. Tytöt eivät kuitenkaan välittäneet, vaan kulkivat määrätietoisin askelin kohti metsän synkkää reunaa. Sinne he pääsivätkin ja katosivat katseilta.

xxx

"Tule jo, Anturajalka!" James hoputti ystäväänsä, joka oli jäänyt flirttailemaan oleskeluhuoneen nurkkaan Tanyan kanssa. James pyöritti silmiään. Sirius oli selvästi ihastunut Grantiin, mutta silti iski muita tyttöjä. Varsinainen idiootti.
"Kyllä, kyllä, kultaseni", Sirius huikkasi ja kuiskasi tytön korvaan vielä jotain, joka sai tytön nauramaan, ja käveli sitten odottelevan Jamesin luokse.
"Mitä?" Sirius kysyi muka ihmeissään, kun James katsoi häntä huvittuneen sekaisella ilmeellä.
"Ei mitään, ei mitään. Mutta tule nyt, mennään metsään."
"Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt", Sirius lauleli hiljaa.


Pojat pääsivät metsänsuojaan ja muuttuivat eläimiksi. Koira haisteli uteliaana ilmaa hirven juostessa syvemmälle metsään. Koira juoksi perään nauttien taas viileästä ilmasta. Hirvi ravisteli pitkiä sarviaan.

Sitten koira kuitenkin pysähtyi. He olivat edenneet metsässä jo melko syvälle, ja koira pystyi haistamaan ilmassa suden. Ja hevosen. Hirvikin pysähtyi ja katsoi uteliaana koiraa, joka haisteli ilmaa ja käänteli päätään. He muuttuivat ihmisiksi.
"Nyt tiedän, missä tytöt ovat", Sirius virnisti.
"Hienoa! Sittenhän voimme lähteä heidän peräänsä", James naurahti ja muuttui takaisin hirveksi Siriuksen seuratessa esimerkkiä. Musta koira ja saksanhirvi jatkoivat matkaansa juosten.

Nyt he pystyivät jo näkemään loivaa vuorenrinnettä kiipeävän kaksikon. Valkean hevosen ja suden. Musta koira lähti juoksemaan kohti kaksikkoa, mutta hyppäsikin piiloon, kun susi käänsi päätään. Se oli pysähtynyt ja haisteli ilmaa. Suden korvat olivat hörössä. Se murahti matalasti ja otti askeleen lähemmäs piiloutunutta koiraa ja hirveä, mutta matala hörähdys pakotti sen kääntymään hevosen puoleen.

Varmajalkaisen hevosen ja ravaavan suden jatkaessa kiipeämistään hyvinkin tietoisina heitä seuraavasta kaksikosta, koira ja hirvi lähti hiipimään heidän peräänsä. He käyttivät hyväkseen synkkiä varjoja, joita kuun valo ei ollut saavuttanut. Aina välillä epäluuloinen susi kääntyi kokonaan ympäri ja jäi katsomaan tarkkaavaisena edessään olevaa näkymää. Tummat hahmot vilahtelivat aina piiloon sen kääntyessä. Susi kääntyi aina takaisin menosuuntaan ja jatkoi kulkuaan hevosen perässä.

Eläinten kuljettua peräkkäin vähän aikaa, musta koira lähti juoksemaan kohti viereisen jyrkemmön vuorenrinteen sinämässä olevaa luolaa. Hirvi ei tajunnut koiran lähtöä seuratessaan hevosta ja sutta, jotka olivat saavuttamassa vuoren huippua. Ne seisahtuivat huipulle katsomaan edessä avautuvaa näkymää. Metsää näkyi vuoren ympärillä ja hieman kauempana näkyi Tylyahon kylä.

Hirvi seisahtui myös. Se katseli ympärilleen haltioituneena. Taivas oli nyt täysin synkkä ja tähdet näkyivät selvästi. Hirvi katsoi niitä ruskeilla silmillään. Monesti hän oli kysynyt Siriukselta, missä tämä oli taivaalla, mutta poika ei ollut sanonut. Hän oli kertonut, että pienempänä hänen pikkuveljensäkin oli kysynyt samaa asiaa ja hänen oli ollut helppoa vain osoittaa yhtä tuhansista tähdistä ja sanoa olevansa siellä. Todellisuudessa Sirius ei tiennyt, missä oli.

James naurahti ja laski katseensa takaisin maahan. Hän luuli näkevänsä Siriuksen koirahahmossa vierellään, mutta tätä ei näkynyt. Hirvi katseli ympärilleen kummissaan, huomasi luolansuun ja lähti kävelemään sitä kohti mahdollisimman hiljaa.

xxx

Lunar katsoi näkymää lumoutuneena. Tylyaho näytti kauniilta vain muutamien pienten valojen sitä himmeästi valaistessa. Taivas oli täynnä tuikkivia tähtiä ja vain pöllöjen huhuilu halkoi hiljaisena ilmaa. Heidän takaansa alkoi kuitenkin kuulua rahinaa suuren eläimen liikkuessa siellä. Lunar höristi korviaan ja käänsi päänsä taaksepäin, nähden Jamesin kulkevan kohti luolaa. Brinakin käänsi siron päänsä takasuuntaan ja höristi korviaan.

Kun James oli saavuttanut luolansuun, Lunarin valtasi outo hätäännys. Tunne, että joku oli pulassa. Sydän tuntui jättävän pari lyöntiä väliin, kun luolasta kuului ensimmäinen räsähdy. Susi hyppäsi nopeasti seisomaan ja laukkasi niin lujaa kuin vain pystyi luolaan. Hirvi säikähti juoksevaa sutta ja juoksi hevosen luokse, joka oli ravannut lähemmäs heti suden juostessa luolaan.

Lunar ehti luolaan juuri nähdäkseen mustan koiran putoavan luolan lattiassa olevaan aukkoon. Lunar hypähti salamannopeasti eteenpäin ja tarttui koiran niskavilloihin hampaillaan. Koiran tummissa silmissä pilkahti hätäännys. Se vinkaisi, mutta tavoitti etutassuillaan aukon reunan ja sai ponnistettua itsensä takaisin vankalle pohjalle takajalkojensa avulla ja Lunarin vetäessä. Sirius pystyi näkemään suden silmissä huolestuneisuuden ja pelästyneisyyden, mutta pian nekin katosivat.

Susi kääntyi kohti luolan suuta ja juoksi ulos. Valkea hevonen nousi takajaloilleen ja laukkasi sitten suden perään. Hirvi katsoi niiden perään kummastuneena, muuttui sitten ihmiseksi ja juoksi luolaan. Siriuskin oli taas ihmishahmossaan, polvillaan maassa. Luolan lattiassa näkyi suuri aukko, jonka päällä olleet lahot laudat olivat rikkoutuneet.
"Mitä sinulle tapahtui?" James kysyi huolestuneena. Sirius nosti katseensa nopeasti, ehkä hieman yllättyneenäkin, kuin olisi tajunnut Jamesin olemassaolon vasta sitten.
"Tipuin melkein tuohon kuoppaan, mutta susi pelasti minut", Sirius vastasi vino hymy huulillaan, ääni melkein huomaamattomasti väristen. Poika oli todellakin pelästynyt menettäessään tasapainonsa ja tippuessaan alas, ja hän oli luullut kuolevansa.
"Nainen pelasti supermiehen", James naurahti ja istui Siriuksen viereen. "Miksi sinä edes tulit tänne luolaan? Eikö meidän ollut tarkoitus vakoilla sitä hevosta ja sutta?"
"Oli oli, mutta minun on jo pitkään pitänyt tutkia tämä luola ja nyt siihen oli tilaisuus", Sirius sanoi ja hymyili vinosti, hieman salaperäisestikin. James nauroi.
"Ja mitäköhän varten, saanen kysyä?"
"Saat tietää sen ehkä myöhemmin", Sirius vastasi salaperäisesti, virnistäen kelmimäisesti. Pojan äänestä ei enää pystynyt havaitsemaan minkäänlaista jännitystä tai huojentuneisuutta. Jamesin ilme muuttui pahoinvoivaksi.
"Ehkä minä en haluakaan tietää." Sirius iski silmäänsä.
"Ehket haluakaan."

xxx

Lunar ja Brina pääsivät oleskeluhuoneeseensa helposti. Fenwickiä ei näkynyt partioimassakaan, oli kai hieromassa tuttavuutta jonkun muotokuvan kanssa. Brinaa se ei kuitenkaan kiinnostanut.
"Mitä ihmettä siellä luolassa tapahtui? Säikähdin, kun juoksit sinne yhtäkkiä", hän kuiskasi Lunarille, joka oli istunut punaiseen nojatuoliin takan eteen. Tyttö oli hengästyneempi kuin Brina, kiitos astman, josta Lunar kärsi.
"Vedin Siriuksen niskavilloista takaisin maanpinnalle", Lunar sanoi hiljaa, haukotellen sitten pitkään.

Väsymyksestään huolimatta Lunar kertoi tapahtumat Brinalle. Tämä oli ensin tietysti järkyttynyt.
"Siinähän olisi voinut käydä vaikka mitä! Siriushan olisi saattanut vetää sinut myös aukkoon! Nitä sitten olisi käynyt! Arvaa miltä minusta olisi tuntunut, jos sinä olisit vain kadonn-"
"Brina, ole hiljaa ja rauhoitu", Lunar sihahti hiljaa. "Mitään ei käynyt, eli nyt voimme lähteä nukkumaan, eikö?"
"Miten vain", Brina tuhahti. "Mutta oikeasti, siinä olisi voinu-"
"Brina."
"Joo, tulen tulen", Brina kuiskasi ja hiipi Lunarin perässä portaikkoon.


Kun tytöt olivat olivat sulkeneet makuusalinsa oven, ei kestänyt kauaakaan, kun Sirius ja James saapuivat hiljaiseen, takkatulen valaisemaan huoneeseen. Pojat kävelivät suoraan makuusaliinsa. Vielä he selvittäisivät, keitä heidän tapaamansa eläimet olivat.


9.

Syyskuu oli väistynyt lokakuun tieltä. Pimeys hiipi nurkkiin yhä aikaisemmin, ja kirkkaat tähtiyöt ja kuura enteilivät tulevaa talvea. Ilma oli muuttunut entistä harmaammaksi ja sateisemmaksi, ja tuuli jatkoi riehumistaan. Se riisti puilta niiden viimeiset lehdet, ja puhalsi kylmästi vuorilta, kuihduttaen kaiken sen kauniin, mikä oli kesällä hallinnut maata. Nyt jäljellä oli vain synkkä, kolea harmaus.
Sisällä linnassa oli ankeaa ja kylmää, eikä kenenkään päähän olisi pälkähtänyt vaellella pitkin käytäviä iltasella. Mutta johtajaoppilaille se oli pakollinen velvollisuus.

”Painu helvettiin, Potter! Mikset saa puupäähäsi mahtumaan sitä seikkaa, etten-minä-tahdo-lähteä-kanssasi-milloinkaan-treffeille! Nyt. Painu. Helvettiin! Ja lakkaa ahdistelemasta minua, olen varattu, idiootti, VARATTU!” vihan ja inhon täyteinen ääni halkoi käytävää. Lily Evas kääntyi kannoillaan, ja katosi nurkan taakse jättäen James Potterin yksin käytävään.
Kyseinen poika katsoi tytön perään loukattuna, suutuksissaan ja surullisena. Miksi ihmeessä Lily ei voinut sietää hänen läsnäoloaan? Mitä hän oli tehnyt väärin? Mitä hän oli tehnyt ansaitaakseen tämän?

James kääntyi vastakkaiseen suuntaan. Hän tahtoi pois. Hän ei kestäisi enää yhtäkään loukkausta tai ilkeää sanaa. Eikö Lily ymmärtänyt, että hänelläkin oli tunteet? Että hänkin oli ihminen siinä missä tyttökin?
Jamesin vauhti kiihtyi ja silmäkulmaan kohosi suolainen kyynel. Häntä oli satutettu. Pahemmin kuin koskaan ennen. Lily oli lyönyt häntä.
Mutta poskeen ei koskenut, sydämeen vain. Tuntui, että Lily olisi halkonut hänen sydämensä kahtia, jättäen keskelle sen syvän, mustan aukon, minne James oli tytön aina asettanut. Vaikka poika oli antanut sydämensä, enemmän, hän ei ollut saanut kuin tämän. Syvän surullisuuden ja tyhjyyden tunteen, johon hän tuntui tippuvan saamatta vauhtiaan pysähtymään.
Mitä hän oli tehnyt väärin?

* * *

Tiistai-ita oli jo pitkällä, ja Rohkelikon oleskeluhuone oli tyhjä - yhtä ihmistä lukuunottamatta. Brina istui upottavan nojatuolin uumenissa hiipuvan takkatulen vieressä. James oli pitänyt heille taas rankat huispaustreenit, eikä Brina ollut vaivautunut edes vaihtamaan vaatteita. Lunar oli varmaan makuusalissa, tekemässä taikaeläinten hoidon esseetä tai lukemassa tulevaan muodonmuutosten kokeeseen.

Kutomapuikot kutoivat hänen edessään itsekseen puna-kultaista kaulaliinaa. Oli jo aikakin kutoa uusi kaulaliina, vanha alkoi olla jo puhkikulutettu. Tyttö oli vaipunut ajatuksiinsa. Hän pohti elämäänsä. Koulua, Lunaria, Waytä ja Jamesiä. Kotoa ei ollut kuulunut mitään. Brina ei voinut tehdä muuta kuin odottaa. Ainainen huoli oli hänen seuranaan, mutta nyt hän oli oppinut työntämään tunteen taka-alalle ja nauttimaan elämästään sellaisena kuin se oli.

Muotokuva-aukko työntyi auki, havahduttaen tytön. Brina joutui siristämään silmiään, kunnes tajusi että tulija oli James. Tyttö hymyili väsyneesti ja katsoi poikaa tarkemmin. Silmäkulmassa oli kyynel.
”Miksi sinä jo näin aikaisin tulet?” Brina kysyi ihmeissään ja hautautui takaisin nojatuoliinsa. James katsoi tyttöä. Leanne oli aina iloinen ja valmis auttamaan. Poika pyyhkäisi kyyneleen silmästään ja istui tyttöä vastapäätä olevalle sohvalle.
”Ei mitään vakavaa.. päätimme.. päätimme vain jakaa jäljellä olevat tutkittavat paikat ja näyttää siltä että sain tehtyä kierrokseni nopeammin kuin hän”, James vastasi tavoitellen huoletonta sävyä, ja tutkaili kynsiään. Kun hän kohotti katseensa, hän kohtasi Leannen huolestuneet silmät.
Tyttö huokaisi.
”Mitä Lily tällä kertaa sanoi?”
James ehti ohikiitävän hetken miettiä, mistä Leanne tiesi Lilyn raivonneen hänelle, mutta vuolas sanavirta oli karannut hänen huuliltaan. Hän kertoi Leannelle kaiken. Sen, miten Lily oli loukannut häntä. Sen, miten Lily oli lyönyt häntä ja jättänyt yksin. Lopetettuaan vuodatuksensa pieni yksinäinen kyynel löysi tiensä pojan poskelle.

Hiljaisuus laskeutui kaksikon ylle. James huomasi, miten helppoa tytölle oli puhua. Ja hän myös huomasi, että tyttö ymmärsi. Näytti siltä, että Leanne oli vajonnut omiin maailmoihinsa.
”Tuota.. Leanne?” James sanoi varoen. Leanne hätkähti ja katsoi poikaa syvälle silmiin.
”Tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu, James”, Brina sanoi hiljaa. James katsoi tyttöä pöllämystyneenä.
”Onko joku tyttö lyönyt sinua?” hän kysyi typerästi. Leanne hymähti surullisesti.
”Ei sentään, vaikka välillä Lunar näyttääkin siltä, kuin löisi pian. Ei, minulle on käynyt samalla tavalla.”

”Olin seurustellut kolme vuotta erään pojan kanssa. Koska vanhempamme eivät tuskin olisi hyväksyneet suhdettamme, pidimme sen salassa. Kolme pitkää vuotta kannoin sisällä sitä salaisuutta. Yhtenä iltana poika sanoi minulle, ettei se toimi. Että olisi parempi lopettaa. Hermostuin ja sanoin hänelle jotain hyvin ilkeää, mitä kadun nyt kovin. Poika menetti malttinsa, ja löi minua pitkän väittelyn ja sanaharkan jälkeen. Kovaa. Ja lähti sitten. En tiedä, miten kauan itkin sen jälkeen. Olin apattinen ja masentunut lähemmäs kuukauden. Onneksi pääsin syyskuussa takaisin Tylypahkaan. En tiedä miten olisin muuten kestänyt”, Brina päätti tarinansa. Hän ei ollut kertonut tarinaansa kenellekkään muulle Lunaria lukuunottamatta. James katsoi häntä myötätuntoisesti.
”Sinun rinnallasi minun huoleni tuntuvat mitättömiltä. Se poika mahtoi olla kovan luokan paskiainen, kun jätti sinut.”
James tajusi, mitä oli päästänyt suustaan. Leanne katsoi häntä yllättyneenä.
”No jaa..”, tyttö mutisi ja punastui heleästi. James tajusi, miten kauniit kasvonpirteet tytöllä oli. Siniset, rehelliset ja kiltit silmät katsoivat häntä tuikkien.

Kuin huomaamattaan James kohotti kätensä ja sipaisi Leannen pehmeää poskea.
”Sinulla on ripsi tuossa”.
Kevyellä huitaisulla James pyyhkäisi häiritsevän ripsen pois Leannen poskelta. Tyttö näytti häkeltyneeltä. Kuin vaiston varaisesti hän tarttui Jamesiä kädestä ja poika nojautui lähemmäs. Aivan liian likelle. Pian Brina pystyi huomaamaan pojan kuluneiden silmälasien lohkeilleen maalin. Poika hymyili ja kumartui tytön ylle. Huulet tavoittivat toisensa. Brina henkäisi pojan huulia vasten. Miten hän olikaan tästä hetkestä unelmoinut. Tyttö vastasi suudelmaan ja kiersi kätensä pojan kaulaan ja James veti tytön lähelleen. Brina irrottautui vastahakoisesti Jamesistä ja siirtyi tämän viereen sohvalle. Juuri, kun he olivat suutelemassa uudestaan, kuului heidän takaansa räksähdys.

Lily kapusi vihaisena oleskeluhuoneeseen. James oli taas käynyt niin lapsellisen raivostuttavaksi. Tyttö pysähtyi kuitenkin äkisti tajutessaan sohvalla olevat hahmot. Hän tavoitti Leannen siniset silmät ja haukkoi henkeään. Leanne nousi vikkelään ylös ja katsoi vielä kerran neuvottamana Jamesiin ennen kuin katosi tyttöjen makuusaliin vievään portaikkoon.

Lily tuijotti Jamesia mitäänsanomaton ilme kasvoillaan, kunnes avasi lopulta suunsa. Ja sulki sen. James katsoi Lilyä. Vaikka tyttö oli niin lähellä, hän tiesi ettei voisi koskaan saavuttaa tätä.

James nousi hiljaisuuden vallitessa ja käveli raskain askelin makuusaliinsa, katsomatta taakseen.

* * *

Brina lysähti sängylle heti päästyään makuusaliinsa. Lunar ei kiinnittänyt häneen ensin mitään huomiota, mutta tajuten ystävänsä oudon vaiteliaisuuden hän kohotti katseensa muodonmuutosten kirjasta.

”Brina?” Brina hätkähti, ja katsoi Lunariin. Hänen ystävänsä katsoi häntä kulmat kurtussa, huolestuneen näköisinä. Brina hautasi kasvonsa tyynyyn.
”Brina, mikä on? Oikeasti”, Lunar jatkoi ja nousi seisomaan. Brina heitti tyynyn kasvoiltaan. Lunar katsoi oudoksuen ystävänsä unelmoivaa ja iloista ilmettä. Hän oli nimittäin odottanut jotain ihan muuta.
”James.. minä.. me-” Brina sai änkytettyä ennen kuin hänen äänensä hukkui Lunarin kiljaisuun. Brina punastui.
”Eikä, oikeasti, Brina, MAHTAVAA! Tiesin, että hän pitäisi sinusta! Tiesin! Voi, te olette niin söpö pari yhdessä..”, Lunar sanoi riemuissaan. Brina virnisti väsyneesti.
”Hei, se että suutelemme, ei tarkoita sitä että olisimme yhdessä.”
Lunar heilautti kädellään kuin karkoittaakseen hyttysen.
”Äh, tuo on vain periaatekysymys. Sehän on ilmiselvää, että jos James ei olisi - olisi hypännyt Tähtitornista alas, hän olisi vainaa”, Lunar päätti lauseensa hätäseen. Lily oli nimittäin astunut huoneeseen. Sanakaan sanomatta, varoen visusti vilkaisemasta Brinaan, tyttö käveli pylvässänkynsä luo ja veti verhot sen ympärille. Brina kohautti olkiaan ja kuiskasi hiljaa Lunarille:
”Mahtoi olla kova pala nähdä James jonkun muun tytön kanssa. Tai siis, uskon että hän pitää Jamesistä, mutta ei kuitenkaan suostu myöntämään sitä kenellekkään. Ei edes itselleen. Hän ei vain siedä Jamesin kelmipuolta.”
Lunar nyökkäsi hitaasti katsellen ulos ikkunasta.

Hetken hiljaisuuden rikkoi vain tuulen humina nurkissa.
”Minä taidan mennä nukkumaan”, Brina sanoi vaivautuneena, vaihtoi vaattensa ja kömpi sänkyynsä. Lunar seurasi esimerkkiä ja pian he sammuttivat viimeiset kynttilät.

Brinalla kesti tovi, ennen kuin hän nukahti. Hän näki unta, että hän seisoi yksin oleskeluhuoneessa.. Lily solvasi häntä päin naamaa, koska hän oli suudellut Jamesin kanssa.. sitten Lily katosi ja paikalle tuli James, joka lähestyi häntä.. yhtäkkiä heidän yläpuolellaan oli misteli.. James kuroi vielä heidän välissään olevan välimatkan umpeen..
Yhtäkkiä paikka vaihtui Brinalle tuntemattomaksi taloksi. James näytti vanhemmlata, aukoi suutaan ja näytti huutavan. Samassa hän kääntyi ja tarttui sauvaansa. Ovi lensi saranoiltaan, ja mustakaapuinen velho astui sisään. Brina mietti kuumeisesti, mistä velho oli hänelle niin tuttu.. he taistelivat hetken, mutta sitten vihreä valo välähti ja Jamesin eloton ruumis kaatui velttona lattaille. Vaikkei mustakaapuisen velhon kasvoja näkynyt, Brina oli varma, että mies hymyili.
Kaikki oli mustavalkoista, äänetöntä. Melkein kuin vanhassa filmissä. Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Brina ei pystynyt katsomaan Jamesin kuollutta ruumista. Kerta oli ollut jo liikaa. Otsatukan alta lähti verinoro kiipeämään poskea pitkin. Silmät tuijottivat lasittuneina tyhjyyteen, ja silmälasit olivat kirvonneet lattialle.

Hetki venyi ikuisuudeksi. Brina tunsi hukkuvansa pimeyteen, putoavan yhä vain alemmas, kunnes ei olisi enää mitään mihin pudota. Hän ei tahtonut nähdä totuutta. Vaikka hän tiesi, että se oli totta. Jokin lyyhisti häntä kasaan sisältäpäin. Totuus, niin tuskainen, mutta niin kaunis. Sanoinkuvaamaton.
Tyttö vajosi polvilleen Jamesin viereen. Kädet ravistelivat maassa makaavaa hahmoa, suu huusi. Mutta kuitenkin hän tiesi sen. James oli poissa, peruuttamattomasti.
Totuus valaisi hänen silmänsä, kirvellen ja pistellen. Kuin se olisi ilkkunut.

Brina heräsi omaan nyyhkytykseensä. Hän nousi istumaan ja itki. Lämpimät kädet kiertyivät hänen ympärilleen, tuudittelivat häntä hiljaa. Kuiskivat lohdutuksen sanoja hänen korvaansa.
Vähitellen itku laantui, ja Brina pystyi kohtaamaan Lunarin katseen. Kuunvalossa ne harmaat silmät näyttivät taianomaisilta, ja huolestuneilta.
”Minä.. se oli vain pahaa unta.”
”Oletko aivan varma siitä?” Lunar kysyi vielä kerran varmistaakseen. Brina nyökkäsi, ja käänsi kylkeää, mutta ei nukahtanut. Hän pysyi tahdonvoimalla hereillä kauan, mutta väistämättä väsymys painoi silmäluomet lopulta kiinni.

* * *

Aamuun mennessä Brina oli ehtinyt unohtaa näkemänsä unen - melkein kokonaan. Suuren Salin katto oli harmaan, tasaisen pilvimassan peitossa. Sataisipa pian lunta, Brina mietti lusikoidessaan puurolautastaan tyhjäksi. Aamiaisella oli aika tyhjää, olihan kellokin vielä aika vähän. Lunarin hän oli kuitenkin saanut mukaansa. Tyttö söi leivänkannikkaa katsoen kaukaisuuteen, ollen selvästi aivan omissa ajatuksissaan.

Pikku hiljaa Sali alkoi täyttyä. Yhtäkkiä Lunar tyrkkäsi Brinaa kyynärpäällä kylkeen.
”Katsos kuka sieltä saapuu.” Brina kohotti katseensa ja huomasi Jamesin katselevan häntä. Tyttö hymyili, ja yritti pitää poskille kiirivän punan kurissa. Huonoin menestyksin.
Kelmit jäivät istumaan melkein kokonaan toiseen päähän pitkää tupapöytää. Brina katseli vielä hetken Jamesiä, kunnes kääntyi Lunarin puoleen.
”Mennään, tai myöhästymme vielä loitsutunnilta.”
”Ei vielä, posti ei ole vielä saapunut”, Lunar vastusti ja tarttui hyvällä ruokahalulla varmaan jo seitsemänteen paahtoleipään. Brina kohautti olkiaan ja istuutui ystävänsä seuraksi.

”Brina, auta. Kumpi minun pitäisi syödä ensin, tämä paahtoleipä vai tämä paahtoleipä? Kumpi näyttää sinusta suuremmalta ja paksummalta?” Lunar kysyi katsoen kahta kädessään olevaa paahtoleipää silmät sirrissä. Brina katsoi ystäväänsä ja naurahti.
”Tiedätkös, tuon voi käsittää hyvin kaksimielisesti. Mutta en tiedä, jos totta puhutaan ne näyttävät mielestäni prikulleen samalta.”
Lunar hymyili, ja päätyi pian kompromissiin laittaen molemmat paahtoleivät lautaselleen.

Pian siipien havina ja huhuilu täytti tilan. Satoja pöllöjä lenteli ympäriinsä, toimittaen kenelle sanomalehden, kenelle kirjeen tai paketin kotoa.

Tummanruskea sarvipöllö laskeutui virallisen näköisenä Brinan eteen. Tyttö kaivoi taskustaan tavanomaisesti muutaman sulmun, ja sujautti ne pöllön koivessa olevaan nahkapussiin. Pöllö lehahti tiehensä yhdessä sulkientäyteisessä hetkessä.

Brina avasi Päivän Profeetan ja selasi sen tuttuun tapaan läpi. Vasta viimeisellä sivulla jokin kiinnitti hänen huomionsa.
”Lunar. Sinun pitää varmaan lukea tämä.”
Lunar nappasi ketterästi ja alkoi lukea Brinan osoittamasta kohdasta. Joka rivin jälkeen hänen kasvonsa kalpenivat.

Missä bussikuski?

Elien illalla Sam Grant, 47, Poimittaislinjan arvossa pidetty bussikuski, katosi salaperäisesti. Hänen oli odotettu palaavan kotiinsa kello kymmenen aikoihin, ja paria tuntia myöhemmin miehen vaimo, perhepäivähoitaja Eleanor Grant, 44, kirjoitti Taikaministeriöön. Kirjeessään hän kertoi, että hänen miehensä ei ollut vielä palannut kotiin, ja pelkäsi tiedätte-kai-kenen tukijoukkojen uhanneen tai siepanneen hänet. Koska ruova Grant on jästi, ei hän voinut ilmiintyä tai viestittää Taikaministeriötä muilla keinoilla kuin miehensä pöllöllä.

Taikalainvartijaston päällikkö, Pandora Nomparelli, raportoi seuraavasti:
”Näinä aikoina ihmisiä katoaa paljon, ja vain harva löydetään, jolloin uhri on usein vakavasti vahingoittunut tai kuollut. Tiedätte-kai-kenen kannattajat ovat hyvin vaarallisia, joten liikaa varovaisuutta ei voi välttää. Teemme kaikkemme löytääksemme herra Grantin, vaikka se näillä näkymin näyttää aika hankalalta. Meillä on jo kolme auroriryhmää etsimässä kadonneita Minsteriön jäseniä, ja muutama täyslaidallinen taikalainvartijaryhmä liikkellä.”

Sam Grant on aina ollut pidetty mies. Häntä luonnehditaan ”mukavaksi, herttaiseksi ja rauhalliseksi sedäksi, jonka kyydissä on mukava matkustaa.”

Lunar tuijotti tekstiä järkyttyneenä. Molemmat tytöt istuivat hiljaa. Sanoja ei tarvittu. Lopulta Brina nousi ja katsoi lempeästi Lunaria.
”Tule, meidän on mentävä. Kyllä isäsi löytyy, olen varma siitä. Ja sitä paitsi-”, tyttö loi katseen opettajanpöytään. ”-uskon, että tiedän mikä piristää sinua.”

* * *

Loitsutunti alkoi ankeissa, surullisissa merkeissä. Hassua, miten Tylypahkassa sana kulki nopeasti. Puolessa tunnissa koko seitsemäs vuosikurssi (ehkä muutamaa oppilasta lukuunottamatta) tiesi Lunarin isän olevan kadoksissa. Eikä se Lunarin mieltä kohentanut. Tyttö tiuski ja sanoi pahasti kaikille, välittämättä kenestäkään. Natalie, joka istui Brinan oikealla puolella loitsuissa, sujauttikin Brinalle lapun, jossa ihmetteli miten hän kesti Lunaria niin hyvin. Brina kohautti olkiaan ja hymyili surullisesti.
”Enhän minä voi jättää häntä yksin tuossa mielentilassa. Ties mitä tapahtuisi, Sirius saisi taas punaisen irokeesinsa”, Brina kuiskasi hiljaa tytölle.

Pian luokkaan asteli professori Lipetitin sijasta keski-ikäinen, rupsahtanut vahvaleukainen nainen, joka katsoi luokkaa silmälasiensa takaa kieroilla silmillään.
”No mutta huomenta, lapsikullat! Tänään professori Lipetitille on sattunut pipi-ai-ai, eikä hän pääse opettamaan, mutta minä olen täällä sijaisena! Eikös olekin hienoa?” nainen liversi yliluonnollisen kimeällä ja pehmeällä äänellä. Lunar kääntyi Brinaan päin huvittunut ilme kasvoillaan.
”Ei tuota.”
Brina nyökkäsi ja kääntyi taas katsomaan opettajaa.
”En todellakaan tiedä, missä menette, eikös olekin hassua? Minähän kun olen ennustusten opettaja. Mutta tuskin te kutsuloitsua vielä osaatte, vai kuinka, pikkuiset?” nainen jatkoi äänensävyn noustessa.
”Mutta, tässä eturivissä oleva komea, salskea atleetti- (tämän sanan kohdalla Lunar pyöritti silmiään ja tuhahti) voi varmaan näyttää minulle, vai miten on?” opettaja katsoi mielistelevästi Siriusta, joka näytti pahoinvoivalta. Poika kuitenkin heilautti sauvaansa ja lausui ”Tulejo kirja!” Hetkessä kirjahyllystä lensi raskas kirja siististi hänen eteensä pöydälle. Opettaja hihkui ja hyppelehti, taputtaen käsiään innokkaasti.
”Voi, oletpa sinä reipas poika! Ansaitsisit kunnon palkinnon moisesta suorituksesta!”
Lunar ja Brina joutuivat kumartumaan puolittain pulpettiensa alle, etteivät olisi nauraa hehottaneet ääneen. He olivat käsittäneet opettajan vihjailut ”palkinnosta” liian kaksimielisesti.

Opettaja vaikeni äkisti ja lähti kiertelemään luokkaa samalla, kun selitti luokalle kutsuloitsusta - poiketen alinomaan aiheesta. Omituisempaa opettajaa Lunar ei ollut koskaan ennen tavannutkaan. Varttitunnissa jokainen luokassaolija tiesi, mitä Sandra-tädille oli tapahtunut reilut kolmekymmentä vuotta sitten hänen kaataessaan hernekeitot rehtorinsa syliin. No, mainittakoon että hän oli mennyt muutaman vuoden jälkeen rehtorin kanssa naimisiin, mutta eronnut sitten seitsemäntoista vuoden myrskyisän avioliiton jälkeen.

”Voisitte avata kirjanne sivulta kolmekymmentä ja kaksi. Hihkaiskaa, jos tarvitsette apua, tai ette ymmärrä jotakin”, opettaja liversi. Hän oli kiertänyt koko luokan neljään otteeseen ympäri, ja pysähtynyt nyt Siriuksen pulpetin viereen.
Sirius kumartui lattialle, kaivaakseen laukaustaan loitsukirjansa, missä ei uskonut olevan mitään kutsuloitsusta - nehän oli pitänyt osata jo neljännellä luokalla. Opettajan tyttömäinen hihitys sai Siriuksen nostamaan katseensa laukustaan.
”No, no, mutta! Sitä kurkistellaan sitten opettajan hameen alle! Tiesitkös, poika rrakas, että se ei ole sallittua?” opettaja kimitti ja hipaisi puolivahingossa Siriuksen leukaa. Sirius punastui rajusti ja nosti kirjansa kovin ottein pöydälle. Hän tavoitti Jamesin nauravan katseen.
”Ei sanaakaan”, hän mutisi hiljaa ystävälleen.

Lunar ei voinut olla hiukan säälimättä Siriusta. Poika-rukka, joutunut opettajan lellikiksi.
Oppilaat lukivat vaitonaisina sivua kolmekymmentäkaksi, missä kerrottiin elävöittämisloitsuista, joita he olivat käsitelleet edellisellä viikolla.
”Osaako kukaan kertoa lukemansa perusteella, mikä on kutsuloitsu?”
Yksikään käsi ei noussut. Opettaja kuitenkin kääntyi Siriuksen puoleen.
”Reipas poika! Kerrohan sitten, miten määrittelisit kutsuloitsun?”
Sirius tuijotti opettajaa hölmönä, vastenmielisyyttä huokuen. Opettaja astahti askeleen lähemmäs.
”Voi, etkö aio kertoa? Pitääkö minun suostutella sinut vai mikä on?”
Siriuksen silmät laajenivat, ja Jamesin hartiat hytkyivät tämän pidätellessä naurua. Luokan takaosasta kuuluva hihitys. Lunar ja Brina eivät pystyneet hillitä itseään ikuisuuksia. Onneksi kello soi juuri oikeaan aikaan. Sirius hypähti tuoliltaan, nappasi tavaransa mukaan ja syöksyi ulos luokasta. James tuli pian perässä, Remus ja Peter kannoillaan. Opettaja jäi katselemaan Siriuksen perään apeana.


10. "Ja mikä parasta, se oli tyttö"

Sirius tiesi, että heidän täytyi kertoa hevosesta ja sudesta Remukselle ja Peterille. He saisivat Jamesin kanssa kuitenkin kohta tietää keitä tytöt olivat oikeasti, ihmisinä, ja Remus suuttuisi jos saisi tietää vasta sitten, kun he olivat ratkoneet mysteerin.  Ja Peter... No, Peter ei varmaan tajuaisi koko asiaa. Pikkuinen rotta...

"Mitäs Anturajalka ajattelee?"
Sirius yllättyi kuullessaan Jamesin äänen takaansa. Hän käänsi nopeasti kasvonsa mustatukkaista poikaa päin ja virnisti. "Mitäs minä yleensä ajattelen?"
"No, sitä minä en halua tietää", James naurahti, näyttäen kuitenkin lievästi pahoinvoivalta. "Mutta tottakai voin arvata."
"No, kerrohan."
"Tytöt, tytöt, tytöt, kelmit, tytöt, tytöt, sek -".
"Joo joo, voit lopettaa", Sirius virnisti, mutta vakavoitui sitten ja pyysi toista rohkelikkopoikaa tulemaan lähemmäs. Ympärillä hyörivät rohkelikot katsoivat epäilevästi kahta poikaa, mutta kääntyivät sitten nopeasti Siriuksen katsoessa heitä tuimasti.
"Meidän pitäisi kertoa Kuutamolle ja Petruskalle niistä... tiedät kyllä", Sirius kuiskasi matalasti. James katsoi häntä huvittuneena.
"Niin, siis mistä meidän täytyy kertoa heille, Anturajalkaseni?" Ihmettelevä katse Siriuksen suunnalta.
"Niin, kuka tässä ajattelee ja mitä!" Hän huudahti tajuten mitä James oli miettinyt. "Mutta pysyttäisiinkö asiassa. Kerromme heille tänä iltana, mitä olemme nähneet."
"Hmm... Kai se sopii".
"Mahtavaa! Mutta anteeksi nyt, työt odottavat!" Sirius huudahti ja hyppäsi suurella loikalla pois nojatuolista, jolla oli istunut. James katsoi ystävänsä perään huvittuneena.
"Miten kukin käsittää työt..."

xxx

Remus Lupin istui jälleen kirjastossa lukemassa paksua, pölyistä opusta. Hän yritti saada lisää asioita selville taikajuomien ainettaan varten ja työ tuotti tulosta. Jo monta hyödyllistä tietoa oli löytynyt kirjoja selatessa. Pojan katse kohosi kuitenkin liian monta kertaa kohti punatukkaista tyttöä, joka istui kirjaston toisella puolella, mutta aina kun tyttö kääntyi katsomaan Remukseen päin, hän käänsi katseensa takaisin kirjaan.

"Siriuksella ja Jamesillä on jotakin asiaa", Remus kuuli Peterin vikisevän äänen vierestään. Säikähdyksissään hän paiskasi kirjan kovaan ääneen kiinni, saaden kaikkien kirjastossa olevien oppilaiden katseet kääntymään itseensä. Hymyillen anteeksipyytävästi hän nousi ylös ja laittoi kirjan takaisin hyllyyn, lähtien kävelemään edessään kulkevan hiirimäisen pojan perässä. Lily jäi katselemaan heidän peräänsä hieman pettyneenä, mutta kokosi ajatuksensa ja jatkoi kirjan lukemista.

xxx

Seitsemäsluokkalaisten rohkelikkotyttöjen makuusalissa oli hiljaista. Vain satunnaiset kirjan lehtien kahahdukset halkoivat ilmaa, mutta muuten hiljaisuus oli syvä ja rauhallinen. Lunar luki taikajuomien kirjaansa etsien asioita aineeseensa, kun taas Brina luki sängyllään kirjaa, hän kun oli tehnyt jo omat läksynsä, tunnollinen kun oli. Natalien sängyllä lojui vielä tytön siihen jättämät paksut läksykirjat.
"...joten voimme päätellä kuolettavan juoman olevan hyvin kuolettava", Lunar mutisi sitä mukaa, kun kirjoitti sanoja pergamentille. "Valmis!" hän kiljaisi niin kovaan ääneen, että omassa maailmassaan seikkaileva Brina säikähti tiputtaen melkein kirjan käsistään.
"Olisit vielä vähän kovempaa huutanut", Brina nauroi. Lunar hymyili.
"Minä olen saanut läksyt tehtyä ja jopa ilman sinun apuasi!" tyttö ylpeili laittaen tavaroita laukkuunsa.
"Mahtavaa. Mutta lähdemmekö nyt syömään iltapalaa, vai haluatko jäädä tänne unelmoimaan?" Brina naurahti. Lunar ei sanonut mitään, vaan talsi makuusalin ovelle saaden pian Brinan peräänsä.

Tytöt laskeutuivat nauraen alas rappuja, aina oleskeluhuoneeseen asti. Huoneessa ei ollut enää paljoakaan oppilaita, vain Nathaniel ja hänen joku ystävänsä Siriuksen ja Jamesin lisäksi. Mikseiköhän Sirius ja James ole jo syömässä, Brina mietti ja punastui heleästi Jamesin kääntäessä katseensa hänen suuntaansa.

"Milloin Remus ja Peter oikein tulevat", Sirius tuskasteli. James oli jäänyt tuijottamaan kohtaan, jossa Brina oli äsken ollut, mutta irroitti katseensa ja käänsi sen Siriukseen.
"Niin mitä sanoitkaan?" hän virnisti saaden Siriuksen pyörittämään silmiään.
"Minäkään en ole noin paha kuolaamaan tyttöjen perään!"
"Kohta olet kuitenkin koukussa johonkin tyttöön, esimerkiksi Grantiin."
"Ei ikinä!"
"Pojat, pojat, pojat, ei saa kinastella", paikalle tullut Remus ilmoitti rauhallisesti.
"Älä sinä tähän puutu, Kuutamo."
"Minä puutun mihin haluan, joten voimmeko aloittaa sen kelmikokouksen, vai tappeletteko te vielä tytöistä?" Remus kysyi. Peter vinkaisi jotain epäselvää hänen takaansa.
"Joo, mennään makuusaliin", James totesi ja nousi ylös nojatuolista. Sirius katsoi häntä inhoava ilme kasvoillaan.
"Sori, Anturajalka, mutta minä en ajattele sinua ihan sillä tavalla, joten en nyt tarkoittanut sitä", James selitti kyllästyneenä nähdessään Siriuksen ilmeen ja käveli jo kohti rappuja. Sirius virnisti ja harppoi muutamalla askeleella ystävänsä luokse Remuksen ja Peterin juostessa perään.

Peter sulki makuusalin oven takaansa ja hipsi sitten istumaan Siriuksen sängylle. Sirius ei kuitenkaan sallinut tätä, vaan potkaisi pienemmän lattialle.
"Minä en ota sänkyyni miehiä!" Sirius huudahti ja kävi pitkälleen sängylle. Remus katsoi Siriusta toruvasti, James nauroi. Peter vikisi jotain anteeksipyynnön tapaista ja istuutui Jamesin sängylle, jolla Remus ja itse sängyn omistaja jo istuivat.
"Niin, teillä oli jotain tärkeää asiaa, vai? Kelmiasioita?" Remus tiedusteli kulmat koholla.
"Joo...", Sirius mutisi.

"Niin, tuota... Me olemme Anturajalan kanssa käyneet tässä melko monesti metsässä. Ja tuota... Olemme nähneet siellä melko mielenkiintoisia juttuja", James sanoi hitaasti, miettien miten sanoisi asian järkevästi.
"Muistatteko viime täysikuun? Kävimme Sarvihaaran kanssa syvemmällä metsässä ja törmäsimme suteen", Sirius jatkoi varmemmin. Remus katsoi poikaa epäilevästi.
"Onhan siellä ollut aikasemminkin susia."
"Niin, tottakai, mutta tämä oli erilainen! Sillä oli niin ihmismäiset silmät!" James selitti.
"Ja mikä parasta, se oli tyttö", Sirius virnisti innostuneena.
"Hei oikeasti, halusitteko te vain kertoa, että Sirius on todellakin hankkiutunut jonkun metsäneläimen isäksi?" Remus kysyi osta rypyssä. Sirius ja James naurahtivat.
"Ei mitään sellaista. Törmäsimme nimittäin sen suden lisäksi täysin valkoiseen hevoseen", James selitti.
"Susi oli sen hevosen kaveri", Sirius sanoi. Peter näytti jo tippuneen kärryiltä.
"Siis susi... Mitä?"

Sirius pyöritti silmiään. Ei kukaan voinut olla noin jälkeenjäänyt.
"Niin, siis sellainen harmaa melko suurehko söpö naispuolinen pehmolelumainen susi oli sellaisen hohtavan yksisarvisen näköisen myöskin naispuolisen vielä suuremman eläimen, eli hevosen kaveri. Selkenikö?"
"Öh... Ei...", Peter vinkaisi. Remus katsoi Siriusta toinen kulma koholla, silmissään toruva katse. Se muuttui kuitenkin hieman epävarmaksi.
"Ja te luulette niiden eläinten olevan animaageja?"
James nyökkäsi.
"Ja ne tytöt eivät tiedä teidän olevan animaageja?"
"Emme ole varmoja. Luultavasti ne tietävät, koska eihän sen kokoinen eläin kuin minä pysty elämään oikeasti hirven kanssa", Sirius tuhahti. "Yhtä epäloogista, kuin jos susi eläisi hevosen kanssa."

"Niin, eli niiden tyttöjen on pakko olla animaageja", Remus mietti itsekseen. Hänen mieltään painoi vain se, että jos tytöt sattuivat tietämään hänen olevan ihmissusi, voisi kohta koko koulu tietää asiasta.
"Tietävätkö ne minusta?" hän kysyi epätavallisen hiljaisuuden laskeuduttua huoneeseen. "Siis sen, että olen ihmissusi?"
"Eivät kai, en ole varma", James mutisi kuin itsekseen katsoen sitten Siriusta, joka pudisti mietteliäänä päätään. Remus huokaisi.
"Jos tehtäisiin niin, että yritetään saada tietoomme, keitä ne tyypit ovat ja mietitään vasta sitten mitä tehdään. Jos meidän edes tarvitsee tehdä mitään", poika tokaisi ja hyppäsi ylös Jamesin sängyltä. Muut nyökkäsivät.

Sirius pomppasi ylös sängyltään.
"Tuleeko joku muu iltapalalle? Voisin syödä vaikka hevosen!" hän kuulutti hieroen kurnivaa vatsaansa.
"Toivottavasti et kuitenkaan. Mutta kyllä minä tulen", James naurahti. Kaksikko jätti toiset omaan rauhaansa.

xxx

Poikien saapuessa Suuren Saliin, oli se melko tyhjänä. Rohkelikkojen pöydässä istui vain muutama oppilas. Korpinkynnen ja Puuskupuhin pöydässäkään ei istunut sen enempää ihmisiä, mutta Luihuisia oli enemmän. Bellatrix Musta nosti katseensa Siriukseen ja loi tähän ilkeän katseen, mutta Sirius vain virnisti, sisällä kuitenkin kuohuen.
"Tapan tuon ämmän vielä joskus", poika mutisi hiljaa, mutta hymyili sitten nähdessään kolme tutunnäköistä tyttöä Rohkelikkojen pöydässä. James oli kuullut Siriuksen sanat, mutta ei jaksanut kommentoida mitään. Pojat jatkoivat matkaansa tyttöjen luokse, mutta James pysäyttikin Siriuksen ja pakotti tämän istumaan kauemmas.

Lunar katsoi poikia toinen tumma kulma koholla.
"Ihme tyyppejä", hän sanoi suu täynnä leipää. Brina naurahti ja sekoitti kaakaomukiaan. Heidän kanssaan istunut Natalie hymyili syöden hänkin leipää.
"Mitä muuta voisi odottaakaan", Natalie mietti katsellen hieman kauempana istuvia poikia. Hän käänsi kuitenkin katseensa takaisin ystäviinsä.
"Tuletko, Brina käymään kanssani vielä nopeasti kirjastossa?" Lunar kysyi. Brina nyökkäsi ja joi kaakonsa loppuun.
"Ei kai haittaa, vaikka menemme?" hän kysyi Natalielta, joka pudisti päätään.
"Ei tietenkään, menkää vain. Minäkin menen kohta", tyttö vastasi ja hymyili. Lunar ja Brina nousivat pöydästä lähtien kohti Suuren salin ovea. Mutta määränpäänä ei suinkaan ollut kirjasto...

xxx

Metsän rajan lähettyvillä näkyi liikettä. Kaksi hahmoa kulki peräkkäin varjoissa. Toinen oli huomattavasti suurempikokoinen, hyvin vaalea ja toinen pienempi, selkeästi tummempi väritykseltään. Taivaalta katseleva kuu tuli esiin harmaiden pilvien takaa, paljastaen kelmeän valonsa avulla hevosen ja suden, jotka kuitenkin hyppäsivät metsän suojiin, piiloa hakien.

Hevonen laukkasi kaula kaarella, jalkojaan ilmaan nostellen. Sieraimet levisivät hengityksen tahdissa ja se pystyi koko ajan haistamaan suden, joka asteli sen perässä. Susi ravasi lammasmaisesti, hypähdellen silloin tällöin puun juurien yli, mahdollisimman hiljaa ja herättämättä sen suurempaa huomiota. Metsän muita eläimiä kun ei kannattanut ärsyttää tahallaan.

Hevonen pärskähti heittäen päätään valoisampaa aukiota kohti. Susi nosti harmaiden silmiensä katseen valoa kohti, mutta kääntyi sitten hevoseen päin. Se katsoi hevosta viekkaasti, haastaen tätä leikkiin, pomppien paikoillaan ja muristen silloin tällöin matalasti, silmissä se ilkikurinen pilke. Hevonen pärskähti uudestaan ja äkkiarvaamatta hyppäsi näkyvälle polulle ja lähti laukkaamaan, muttei aukiolle. Susi ryntäsi perään juosten matalana, yrittäen saada hevosta kiinni.

Kaverukset juoksivat pitkän matkaa metsän sydämessä, silloin tällöin hirnahtaen tai muristen. Tämä oli taas heidän yönsä, heidän aikansa, milloin he saivat olla vapaita kahleista, jotka heitä yleensä sitoivat. Nauttien vapaudestaan he juoksivat itsensä melkein loppuun, kävellen sitten takaisin kuun valoon. Vielä hetkenkin päästä metsän rajassa kaikui tytön nauru.

[akinnah]

11. luku

Lauantai  -aamu valkeni kirkkaana. Kylmyys oli alkanut pitää linnaa otteessaan. No, olihan jo lokakuu. Maa kimalteli kuurasta, ja ne harvat linnut, jotka eivät olleet vielä lentäneet lounatuulen mukana etelään, laulelivat kukin omaa lauluaan.

Aamupalalla oli tuohon aikaan melko hiljaista. Vain ne, ketkä tahtoivat välttämättä lukea postinsa tuoreeltaan, söivät vaiteliaina odottaen postipöllöjä.
"Äh, Brina, enkö minä olisi voinut jäädä nukkumaan? Kello on varttia vajaa yhdeksän", tuskainen ääni kajahti Rohkelikkopöydässä. Ruskeahiuksinen tyttö haukotteli mahtavasti, ennen kuin kävi kiinni paahtoleipäkasaansa. Brinaksi kutsuttu tyttö nauroi iloisesti.
"Olisithan sinä voinut jäädä, mutta tahdoin seuraa. Ja pian saapuu postikin."
"Oikea syy on kuitenkin se, että odotat nimipäivälahjaasi kotipuolesta", Lunar sanoi ilkikurisesti.
"Ai onko sinulla nimipäivä? Onneksi olkoon", sanoi ääni kaksikon takana. Tytöt kääntyivät ympäri ja huomasivat katsovansa suoraan Natalie Rickmanin iloisiin silmiin,
"Voi kiitos", Brina hymyili. "Emme kai herättäneet sinua? Lunarilla oli ongelmia sängyssään. Ei, ei sellaisia ongelmia -tai mistä minä tiedän- joten minun oli turvauduttava saavilliseen kylmää vettä", Brina virnisti saaden Natalien naurahtamaan.
"Ai se se oli. Mietinkin mistä moinen kiljunta", tyttö sanoi ja istuutui. Hän tarttui valtavaan mukiin ja kaatoi sen melkein täyteen kahvia.
"Kai sitä jonkinlaisen äänen päästää, jos saa aamuvarhaisella niskaansa kylmää vettä", Lunar mutisi muka vihaisena. Brina alkoi hihittää.
"Ai minkälaisen äänen ajattelit päästää? Saanen muistuttaa, olemme ruokapöydässä", Brina sanoi, saaden vastaukseksi Lunarin kyynärpään kylkeensä.
"Olette kertakaikkiaan mahdottomia", Natalie hymähti kilpaa nauravalle parivaljakolle.

Pian sali täyttyi pöllöjen huhuilusta ja lukuisten siipien havinasta. Brina tähysi yläilmoihin, muttei erottanut harmaata varpuspöllöään ruskeasta pöllöparvesta. Tyttö huokaisi hiljaa ja jatkoi murokulhonsa tyhjentämistä.
Hetken kuluttua ruskea sarvipöllö ilmestyi hänen eteensä. Brina yritti ensin hätistellä sitä pois, mutta huomasi pöllön jalassa olevassa pussissa oman nimensä.  Hämmentyneenä hän avasi pussin, josta löytyi lyhyt kortista menevä paperinpala ja jonkinlainen paketti.
Brinan lukiessa kirjettä tämän silmät täyttyivät joka sanan kohdalla yhä enemmän inhosta. Lunar pani tämän merkille.
"Saitko Jamesiltä treffikutsun matami Puddifootille?"
"Ah, houkutteleva tarjous, mutta ei, Lehmä on kirjoittanut minulle." Lunar tiputti haarukkansa kovalla kolinalla lautaselle, jonka oli lastannut täyteen pekonia ja munia.
"Mitä? Lehmältä?" tyttö alleviivasi. "Anna se tänne!" Hän nappasi pergamentin ystävänsä kädestä. Brina kohautti olkiaan ja kääntyi lahjansa puoleen. Natalie katsoi kummissaan tyttöjä.

Oli hetken hiljaista. Sitten Lunar puhkesi puhumaan hyvin kimeällä, mielistelevällä äänellä.
" "Rakas Leanne, toivottavasti voit hyvin. Ja toivottavasti saat tämän kirjeen, en luota oikein pöllöihin. Täällä Skotlannissa on jo lunta. Toivottavasti lahja miellyttää, isäsi sanoi pitävänsä siitä hyvin hauskana. Tulethan jouluna katsomaan meitä? Sydämellisin terveisin, Margareth." Miten imelää."
"Älä muuta virka. En tiedä uskaltaakko avata koko lahjaa", Brina sanoi. Natalie katsoi heitä pöllämystyneenä.
"Missä mennään? Tipuin kärryiltä", hän sanoi. Brina katsoi pyytävästi Lunariin.
"Olkoon, minä selitän", Lunar tuhahti.

"Brinan vanhemmat erosivat kauan sitten, Brinan ollessa pieni. Tämän isä muutti yhteen Margarethin kanssa. Margareth on aivan kamala ihminen, mielistelee muita minkä kerkeää. Emme pidä hänestä ollenkaan", Lunar selvensi nopeasti ja kääntyi taas Brinan puoleen.
"Avaa se. Ei se mitään niin kamalaa voi olla."
Brina ei liikahtanutkaan.
"En pistäisi päätäni pölkylle siitä."
Lunarin ilme muuttui vaativaksi ja toinen kulma kohosi.
"Avaa se tai minä avaan sen!"

Brina huokaisi ja ojensi kätensä viattoman näköisen paketin ylle. Henkeään pidättäen hän poisti lahjapaperin. Sen alta paljastui...
"Taskualias! Mahtavaa!" Lunar hihkaisi. Brina näytti helpottuneelta.
"Meidän pitää pelata tuota tänään!" Lunar jatkoi.
"Kai me sitten", Brina virnisti.

"Mikä tuo on?" James kysyi istuutuessaan tyttöjen lähelle. Sirius, Remus ja Peter seurasivat perässä, Sirius komeasti haukotellen.
"Jästipeli vain", Brina sanoi vältellen ja yritti piilottaa pelin pöydän alle, mutta James nappasi sen näppärästi tytön kädestä. Brina tunsi vatsansa heittävän kuperkeikkaa tuntiessaan Jamesin lämpimän käden omallaan.

James katseli ja käänteli peliä käsissään selvästi tajuamatta, mitä sillä pitäisi tehdä. Lopulta poika laski pelin eteensä katsellen sitä suu auki. Muttei kauaa. Sirius oli ottanut sen ja tutki sitä puolestaan. Brina tunsi kasvojensa punan syvenevän. Lunar nauroi Siriuksen höynähtäneelle ilmeelle.
"Anna tänne se", tyttö sanoi. Sirius ojensi pelin kuuliaisesti tytölle, joka oli avannut sen alta aikayksikön. Rasiasta paljastui vino pino kortteja ja tiimalasi.
"En opi koskaan ymmärtämään jästejä. Mitä virkaa noilla korteilla on?" James kysyi Brinalta.
"Pelin säännöt menevät niin, että otatte yhden noista korteista ja teidän täytyy selittää siinä oleva kuva omin sanoin, paljastamatta kuitenkaan kuvan oikeaa nimeä. Tiimalasi on sitä varten, että niin kauan on aikaa, kun hiekkaa tippuu", Brina selitti punastuen yhä ja laittoi sitten pelin taskuunsa. "Tahtoistteko pelata sitä meidän kanssa?" Tyttö antoi katseensa valua Jamesistä Siriukseen ja Remukseen. Pojat kohauttelivat olkiaan.
"Voisihan sitä kokeilla", Sirius virnisti ja tajusi vilkaisevansa varkain Annia. Tyttö käänsi katseensa pois, huomattuaan Siriuksen katseen.
"Mahtavaa. Nähdään sitten puolen päivän aikoihin oleskeluhuoneessa", Brina sanoi ja alkoi selvästi tehdä lähtöä. Lunar päätti viimeisen paahtoleipänsä, ja seurasi ystäväänsä. Hän ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että Sirius katseli häntä.
"Natalie, tuletko?" Brina kysyi noustessaan seisomaan. Natalie huitaisi kädellään.
"Tulen kohta, minulla on asiaa Fionalle."

xxx

"No tuota... Sirius on tällainen."
Naurunremakka seurasi Jamesin paljastusta. Tai no, paljastus oli hieman väärä sana kuvaamaan tilannetta. James yritti pikemminkin selittää kortissaan olevaa kuvaa joukkuetovereilleen.

Kuusi seitsemäsluokkalaista istui takan lähellä Rohkelikon oleskeluhuoneessa, aliasta pelaten. Koska James ja Sirius eivät olleet sallineet kahden jästiolosuhteissa kasvaneen tytön pelata samassa joukkueessa, James, Brina ja Remus muodostivat yhden joukkueen. Jäljelle jääneet Sirius, Lunar ja Natalie olivat ehkä pistesaldossa toisia jäljessä, mutta yhtäkaikki, hauskaa heillä oli.

James vilkaisi kortissaan olevaa, liikkumatonta piirrosta pojasta, ja kääntyi taas Brinan puoleen. Brina kuivasi paraikaa naurunkyyneliä silmistään.
"Niin, Sirius on tällainen."
"Tarvehuoneen sänkyjen testaaja?"
"Ei."
"Naistenmies?"
"Vähän siihen suuntaan..."
"Yhden yön suhteita harrastava?"
"Keskittyisit."
"Äh, anteeksi... poika?"
"Juuri niin! Kuutamo, merkitsetkö pisteen?"
Remus raapusti pienelle paperinpalalle ties kuinka monennen pisteen. Nyt oli toisen joukkueen vuoro.
Sirius tarttui korttipakan päällimmäiseen korttiin, ja Natalie käänsi tiimalasin nurin.

Sirius katsoi korttiaan. Siinä loisti punainen vesiposti. Sirius kaiveli muistiaan. Hän näki edessään Remuksen käsialalla kirjoitetut muistiinpanot. Sitten hän ryki ja aloitti selittämisen.
"Näihin satetaan joskus tyrkätä letku, jos tarve vaatii. Tämä on punainen, soikea ja aika pieni. Usein pari miestä saattaa seistä tämän lähettyvillä. Ja tämä sisältää sellaista kirkasta nestettä."
Lunar tuijotti hetken poikaa järkyttyneenä, kunnes purskahti kovaan nauruun. Brinakin oli taipunut kaksinkerroin.
"Tai siis, tottahan on, että tässä porukassa on kolme äskeiseen kuvaukseen sopivaa henkilöä, mutta sitä en hae. Oikea vastaus olisi ollut vesiposti", Sirius virnisti.
"Vesiposti? Miten sinä saat siitäkin väännettyä noin kaksimielisen selityksen?" Lunar kysyi hieman rauhoittuneena. Sirius kohautti olkiaan.
"Taitolaji."

He pelasivat peliä vielä vähän aikaa, lopputuloksena kipeät vatsalihakset ja muutama harmaa hiiri, James kun oli puolivahingossa lausunut taikasanansa väärin muuttaen kolme tusinaa korttia hiiriksi.
Lopulta James ja Sirius nousivat seisomaan.
"Arvon naiset - ja Kuutamo - tottakai, meidän  on nyt valitettavasti poistuttava takavasemmalle, koska bisnes ei odota."
"En tahdo tietä, että mikä bisnes."
"Joten, hyvää illan jatkoa, tapaamme varmasti lähipäivinä", Sirius oli kuin ei olisi kuullut Lunarin välikommenttia ja kumarsi. Sitten hän ja James kääntyivät ja lähtivät makuusaliaan kohti. Remuskin nousi.
"Lähdetkö sinäkin?" Brina kysyi ja näpäytti taikasauvaansa. Kaikki jäljellä olevat kortit ja tiimalasi lensivät siististi laatikkoon.
"Pakkohan minun on. Ei noista kahdesta koskaan tiedä, mitä he keksivät. Kai nyt jonkun täytyy heitä vartioida", poika vastasi olkiaan kohauttaen ja heilautti kättään lähtien kävelemään myöskin makuusaliin.

Brina kääntyi Lunarin ja Natalien puoleen.
"Olenko ainoa, jonka tekee mieli pirtelöä?"
"Suunta kohti keittiötä!"

[akinnah]

12. Muistelua ja kinastelua

Muistutus Lunarin ja Siriuksen vedosta tuli kuin taikaiskusta Jamesin mieleen. Hän oli täysin unohtanut koko asian, eikä siis ollut ajatellut asiaa sen kummemmin. Täysikuu odotti parin viikon päässä, aivan nurkan takana, kun katsoi kalenteria. Mutta vaikka veto oli aluksi tuntunut pahaltakin asialta, ei se jaksanut nyt mietityttää Jamesiä sen enmpää. Kai he jotenkin selviäisivät. Heidän oli pakko ja olihan sitä pahempiakin koettu. Yhdessä kelmien kanssa tietenkin.

Sää kylmeni huolestuttavaa vauhtia ja vettä satoi kuin saavista kaatamalla. Maa oli kostea ja kengät kastuivat ja imivät kaiken kosteuden sisäänsä, kastaen samalla ennen lämpimät sukat. Se ei kuitenkaan jaksanut harmittaa sisällä istuvaa poikaa kummemmin, koska eiväthän hänen varpaansa olleet vaarassa kastua, ulkona käyskentelevien vain. Miettivä ilme suli vinoon hymyyn ja huulien välistä purkautui pieni naurahdus.

Ääni sai melko tyhjän oleskeluhuoneen matolla makaavan Siriuksen katseen kääntymään kauempana istuvasta tytöstä ystäväänsä. Virnistys levisi hänen kasvoilleen.
"Mikäs se Sarvihaaran saa noin naureskelemaan?" poika kysyi vilpittömän kiinnostuneena. James vain hymähti.
"Ei mikään ihmeellinen. Mietin vain sitä tiedän vetoanne ja olen sit -..."
"VETO! Olen aivan unohtanut sen!" Sirius rääkäisi kovaan ääneen kierähtäen kyljeltään selälleen ja upottaen kasvonsa käsiinsä, vetäen ne sitte hiuksiin asti. Ilme oli kiristynyt.
"Älä ole noin dramaattinen. Mietin vain sitä, että kyllähän me selviydymme siitäkin. Ei se tunnu enää niin pahalta. Ja olemmehan me selviytyneet pahemmastakin", James mietti kohottaen kulmiaan ja katsellen lämmintä takkatulta. Miettivä ilme kohosi hänen kasvoilleen uudemman kerran. Siriuksenkin ilme muuttui rennommaksi ja hän kierähti vatsalleen kasvot Jamesiin päin.
"Niin olemmekin. Muistatko senkin kerran, kun kävimme Kielletyssä metsässä ensi kertaa? Sinä, minä ja Remus", Sirius nauroi.
"Kyllähän minä sen muistan!" James naurahti.

"Olimme tutustuneet juuri Remukseen. Tämähän oli aina kiinni kirjassa, eikä uskaltanut puhua meille koskaan! Mistäköhän sekin johtui..." Sirius mietti.
"Niin, mistäköhän. Meidän juttumme taisivat mennä melko pelottaviksi aina välillä."
"Joo, voi olla. Mutta kun kerran suunnittelimme sitä yhtä jekkua Luihuisille ensimmäisellä luokalla, hän rupesi kertomaan kaikkia hienoja suunnitelmia!"
"Menikö se niin?"
Sirius nyökkäsi myöntävästi virnistys kasvoillaan.
"Kyllähän se meni. Rupesimme sitten olemaan hänen kanssaan. Ei hänellä ollut muita kavereita", Sirius muisteli muiston tuoma hymy kasvoillaan. "Mutta sitä minä ihmettelen edelleen, miksi Peter on Rohkelikossa, sellainen rotta", Sirius kurtisti kulmiaan.
"Niin, en tiedä. Kai lajitteluhattu oli vähän sairas silloin", James naurahti pörröttäen hiuksiaan.
"Ja miksi hän alkoi kulkea meidän kanssamme?"
"Kai hän ihaili meitä. Seurasi joka paikkaan ja se rupesi vähitellen ärsyttämään."
"Ja päätimme ottaa hänet sitten mukaan porukkaan", Sirius päätteli hymyillen vinosti.
"Kelmit olivat koolla vasta silloin. Ei kolmesta olisi ollut mihinkään", James mietti hymyillen myös.

Ja kuinka paljon he olivatkaan kokeneet yhdessä. Heistä oli tullut animaageja Remuksen ihmissuteuden takia, he olivat oppineet monia hienoja loitsuja Luihuisten takia, juosseet pakoon kentaureja, tapelleet eläinten kanssa, juosseet metsässä... Muistoja oli niin paljon, niin hyviä kuin huonojakin. Ja heidän elämänsä olisi tylsää, jos he eivät olisi kokeneet tätä kaikkea. Ilma Kelmejä elämä ei olisi samanlaista kuin nyt.

"Mutta miten meistä kahdesta tuli niin hyvät ystävät", James mietti hiljaa, ääneen. Sirius kohautti olkiaan niin, miten siinä asennossa se oli mahdollista.
"Pidän sitä nykyään itsestään selvyytenä. Nykyään se ei ole enää outoa, niinkuin Tylypahkaan tulomme aikoihin. Se, kun tapasimme Viistokujalla ja kävimme syömässä jäätelöä. Puhuimme huispauksesta silloin, kun rakas äitini tuli huutamaan minulle", Sirius mutisi tulkitsematon ilme kasvoillaan. Puheenaihe oli kääntymässä vaarallisesti Siriuksen inoamaan aiheeseen; hänen perheeseensä.
"Hän yritti sanoa minulle, että minun täytyisi pysyä erossa sinusta. Eihän perheessänne ollut kuolonsyöjiä, ja vaikka olitte puhdasverisiä, ette kuitenkaan soveltuneet ystäviksi meidän kanssamme. Paskat sille, joka on päättänyt ruveta erottelemaan ihmisiä veren ja suvun mukaan", Sirius jatkoi matalalla, hiljaisella äänellä, jonka läpi paistoi uhkaus. "Mutta enhän minä kuunnellut. Miksi olisinkaan. Emme saaneet tavata, mutta sitten kun näimme junassa matkalla Tylypahkaan, olin oikeasti riemuissani."

James mietti asiaa kauan. Hän muisti sen Viistokuja -episodin oikein hyvin. He olivat sattumalta tavanneet Hienojen huispausvarusteiden edessä, aloittaneet keskustelun ja siirtyneet sitten paikasta toiseen, välittämättä vanhemmistaan, jotka olivat kuitenkin tulleet repimään heidät toistensa seurasta. Tai oikeastaan vain Siriuksen vanhemmat.
"Minäkin olin onnessani, kun me tulimme niin hyvin juttuun. Ja sitä paitsi, jos emme olisi tavanneet, ei olisi kelmejä ja sinä olisit varmaan luihuinen", James hymyili vinosti ja valui alas nojatuolista lattialle, Siriuksen viereen. "Olet paras ystäväni, Anturajalkaseni." Sirius vain nyökkäsi hitaasti, sulattaen kasvonsa vinoon hymyyn, ponnisti itsenä istumaan ja siitä vielä seisalleen. Poika vinkkasi silmää ja käveli ulos oleskeluhuoneesta. James virnisti.

Hänen silmänsä osuivat kahteen tyttöön, jotka puhuivat toisilleen nauraen, melko huonossa valossa läksykirjat edessään. Toisen tytön katse kääntyi muutaman kerran häneen itseensä. Ilmeestä ei saanut kunnolla selvää niin pitkän välimatkan takia, mutta Jamesin mielestä se oli lempeä. Melkein rakastava. Toivottavasti.

xxx

"Ja mitäköhän Mustakin luulee olevansa", Lunar mutisi oleskeluhuoneen nurkasta. "Luulee sulattavansa jokaisen tytön sydämen liikkumalla muka sulavasti ja virnistellen kuin mikäkin idiootti."
"Niinhän hän sulattaakin. Katso nyt tuota kuolalammikkoa tuon yhden tytön alla", Brina naurahti. Lunar katsoi lätäkköä toinen kulma koholla.
"Oletko varma, että se on kuolaa?"
Paksu kirja lensi Brinan suunnalta päin Lunaria naurun saattelemana.
"Tyhmä! Eivät kai ne kostu yhden hymyn takia", Brina nauroi.
"Sanoo tyttö, joka on täysin lääpällään kyseisen hurmurin yhtä pahaan kaveriin", Lunar tuhahti ja nousi vikkelästi pystyyn. Nopeasti hän olikin sitten kadonnut oleskeluhuoneesta käytävälle. Brina ei voinut kuin nauraa. Oli hänellä siinä hyvä ystävä.
"Eikä James edes ole paha", Brina hymähti vilkaisten Jamesiin, joka juuri silloin katsoi häneen. Brina hymyili ja käänsi sitten huomionsa koulukirjoihin.

xxx

Oikeastaan Siriuksella ei ollut ollut mitään syytä lähteä oleskeluhuoneesta. Tai sitten oli, mutta se tuntui niin mitättömältä. Nimittäin se, ettei Sirius mielellään puhunut tunteistaan ja uskomuksistaan edes Jamesin kanssa. Jotenkin se sai hänet aina miettimään muistoja vanhasta elämästään, nuoruudestaan, jonka hän jätti taakseen lähtemällä pois kotoa. Vaikkakaan hän ei ollut kasvanut vieläkään aikuiseksi. Eli nuoruus hänellä vielä oli. Sitä ei se vanha ämmä voinut häneltä riistää.

Kylmät väreet kulkivat Siriuksen iholla hänen muistellessaan kirkuvaa äitiään. Mutta jollain asteella hän oli kuitenkin välittänyt perheestään. Varmasti jokainen välitti. Rakkaudesta Sirius ei vain voinut puhua tässä asiassa. Mutta se, kuinka häntä joskus kadutti se, että oli lähtenyt pois kaikesta tutusta, ehkei kuitenkaan turvallisesta. Se osoitti, että jonkinlaista ala-arvoista välittämistä hän tunsi sukuunsa. Tai siis, entiseen sukuunsa. Nykyään hän oli valkoinen lammas mustien joukossa.

Hämärässä käytävässä kulkeva tyttö sai hänen ajatuksensa kääntymään lampaista todelliseen maailmaan.
"Grantkin uskaltautunut käytäville", Sirius letkautti kiero hymy huulillaan. Lunar nosti kulmiaan.
"Ja mitäs se Mustaa kiinnostaa?" hän puolestaan kysyi.
"Voi, et arvaakaan."
"Ehken sittenkään tahdo tietää..." Lunar tuhahti ja oli kääntymässä toiseen suuntaan, kun Sirius pysäytti hänet sanoillaan.
"Muistathan sinä vielä vetomme?"

Lunar ei ollut miettinyt asiaa vähään aikaan. Hänen isästään ei ollut tullut mitään tietoa, eikä hän paljon muuta ajatellutkaan.
"Tottakai minä muistan", Lunar sihahti kärttyisästi, vaikka hänen omatuntonsta soimasi sanojen jälkeen. Sirius naurahti.
"Niin varmasti." Lunar kääntyi poikaa päin.
"Kuules, Musta. Sinä et todellakaan tiedä, mitä päässäni liikkuu. Olet liian typerä sellaiseen." Sanojensa vakuudeksi tyttö tökki Siriuksen rintaa etusormellaan. Siriuksen kulmat kohosivat hiusrajaan ja huulille nousi vino hymy.
"Sinä et tiedä minunkaan ajatusmaailmastani mitään."
"Ja paskat! Jokainen tietää, mitä päässäsi liikkuu!"

Yhtäkkiä Sirius tarttui reilusti lyhyemmän tytön käsivarsista kiinni ja työnsi tämän vasten kivistä seinää. Lunarin silmät laajenivat hiukan säikähdyksestä.
"Olet kyllä maailman mielenkiintoisin tyttö, jonka olen koskaan nähnyt. Mutta asia on näin. Minä kyllä tiedän, ettet muistanut vedosta mitään ja -." Sirius ei pystynyt jatkamaan. Kun hän katsoi tytön silmiin puhuessaan, hän tajusi, että niissä oli jotain tuttua. Harmaat, hieman säikähtyneet, uhmaa täynnä.
"Noniin, prinssi Uljas. Jos päästäisit minut ohi, saisit ehkä pitääkin perhekalleutesi", Lunar sihahti myrkyllisesti huulillaan niille pakotettu hymy.

Sirius ei voinut kuin irrottaa otteensa ja päästää tyttö menemään. Hetken hän mietti, mikä häneen oli mennyt, mutta päätti itsekin lähteä oleskeluhuoneen puolelle.

[akinnah]

Luku 13.

Oli pimeää. Aurinko ei ollut vielä jaksanut kohottaa kasvojaan taivaanrannan toiselle puolelle. Mutta jos se olisi kurkistanut, se olisi huomannut usvan tanssivan vuorten väliin jäävissä laaksoissa, ja raskaiden, harmaiden pilvien roikkuvan matalalla, enteillen joko kovaa lumipyryä tai sadetta.
Brina makasi selällään pylvässängyssään ja tuijotti kattoa. Hän oli jälleen nukkunut huonosti. Pyörinyt kauan, ennen kuin oli vaipunut levottomaan uneen, josta oli heräillyt tuon tuosta. Mutta nyt hän ei jaksanut vaivata päätään sillä, että mitä unta oli vaihteeksi nähnyt.

Tytön päässä pyörivät monet asiat. Hän pohti kuutamovetoa, Jamesia sekä Lunaria, ja saattoivat kouluasiat ja valtavat läksyvuoretkin käväistä hänen mielessään. Brina mietti, oliko koskaan tuntenut yhtä sekavasti ketään poikaa kohti niin kuin Jamesia. Hän rakasti tämän hymyä, komeita kasvoja, iloisia, ilkikurisia silmiä. Oikeastaan pojan koko olemusta. Mutta kumminkaan hän ei uskaltanut tehdä minkäänsorttista aloitetta. No, olivathan he suudelleet, mutta jälkeenpäin Brina oli päätynyt siihen tulokseen, että James oli ollut väsynyt sekä vihainen Lilylle, ja oli kuin kostaakseen suudellut häntä. Tyttö huokaisi hiljaa. Miksi hän oli mennyt ihastumaan poikaan, jota tuskin voisi saada. James piti, oikeastaan rakasti ja palvoi Lilyä ja maata jolla tämä käveli, ja tuskin tämä edes vilkaisi hänen tapaiseen seinäruusuun. Vaikkei hän kyllä seinäruusu omasta mielestään ollut. Hän saattoi olla poikien seurassa melko hiljainen ja rauhallinen, mutta kun hän pääsi tyttöporukassa vauhtiin, harva sai selvää hänen luodinnopeudella lentävästä puheestaan. Lukuun ottamatta Lunaria.

Brina hymyili pimeydessä. Vaikka heillä saattoi olla Lunarin kanssa välillä pieniä selkkauksia, sanasotia pikemminkin kuin käsirysyjä, he kohtasivat vaikeudet pystypäin ja pysyivät kaikesta huolimatta ystävinä. Jos joskus jompikumpi sanoi pahasti toiselle, pyydettiin sitä melko nopeasti anteeksi ja naurettiin sitten jälkeenpäin koko jutulle. Kuten sanottu, hyviä, luotettavia, kultaisia ystäviä on harvassa, ja jos sellaisen löytää, siitä täytyy pitää kiinni loppuun asti.

Tyttö kohottautui kyynärpäittensä varaan ja vilkaisi pöydällä lojuvaa rannekelloa, joka ei ollut ollut hänen kädessään ensimmäisen luokan jälkeen, ja toimitti nyt herätyskellon virkaa yöpöydällä. Niin pimeässä oli melko vaikea saada pienen kellotaulun lukemasta selvää, joten Brina sytytti sauvankärkeensä valon. Varttia yli kuusi. Brina kohautti olkiaan. Ei hän saanut enää nukuttuakaan, joten hän voisi samalla vaivalla raahautua makuusalin poikki suihkuun.

Hän nousi, varovasti ja hiljaa. Hän ei tahtonut herättää muita, vaikka olikin perjantai-aamu. Varsinkaan Lunaria, joka oli nähtävästi valvonut jälleen kerran hyvin myöhään ja olisi hurjan pahalla päällä, jos Brina herättäisi hänet tähän aikaan vuorokaudesta. Joten hän hiipi varpaisillaan, hipihiljaa puulattian yli. Mutta koska edelleen oli pimeää, hän ei erottanut kunnolla, ei edes metsäneläimen tarkentuneen näön avulla, lattialla olevia esineitä. Joten ennen pitkää hän oli kompastunut Natalien matka-arkkuun, ja kaatui lattialle kovalla kolinalla. Hyväuninen Lily tuskin edes äännähti unissaan, eikä Nataliekaan näyttänyt kamalasti häiriintyvän kohtauksesta. Brina pidätti hengitystään, ja oli kuulevinaan ääntä toiselta puolelta pyöreää huonetta. Mutta hän ei halunnut jäädä aikailemaan (aamuvarhainen, kiukkuinen Lunar ei ole mitään kamalan kaunista katseltavaa), joten hän luikki vikkelään suihkuun ja sulki oven perässään.

Hän käänsi hanan tulikuumalle ja nautti kuumasta vedestä. Brina jos kuka rakasti uimista ja kylpemistä. Hän sai vieläkin kuulla äitinsä vitsailevan siitä, miten Brina oli vaahtosammuttimen kokoisena saattanut kylpeä ja leikkiä vedellä tuntikausia. Tyttö virnisti, koska sitä ei tosiaankaan käynyt kieltäminen. Jos hän olisi osannut muuttaa ihmisen vedeneläväksi, hän olisi muuttanut itsensä aina välillä joko vesieläimeksi tai vedenväeksi. Se olisi ollut hauskaa.
Kun hän oli selvinnyt hukkumatta reilun puolen tunnin suihkustaan, ja kietonut lämpimän pyyhkeen ympärilleen, avautui ovi rakoselle ja Lunarin pää työntyi sisään huoneeseen. Tyttö näytti ehkä hieman väsyneeltä, mutta tämän silmissä oli pilke, joka sai Brinan aavistelemaan pahaa.
”Ajattelin jo, että olet hukuttautunut sinne. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten sinä voit vain olla noin kauan suihkussa”, Lunar sanoi. Brina virnisti.
”Minulla on ollut se taito hyppysissäni jo syntymästäni asti.”
”Mietin, että olisinko hakenut Jamesin makuusaliimme, tyrkännyt tänne sinun seuraksesi ja lukinnut oven. Nimittäin kostoksi siitä kun herätit minut, mutta ajattelin, että tyydyn siihen, että saat luvan tehdä liemiaineeni loppuun”, Lunar ilmoitti asialliseen äänensävyyn. Brina katsoi ystäväänsä ällistyneenä, mutta naurahti.
”Varo vain, Ann Grant, joskus saat vielä luvan maistaa sauvastani, jos jatkat noiden keppostesi toteutusvaiheeseen asti”, Brina vastasi.
”Pidä sinä vain se Jamesin sauva piilossa omia käyttötarkoituksiasi varten, en minä sitä mihinkään tarvitse!” tyttö nauroi ja sulki oven. Juuri oikeaan aikaan, koska Brina oli tähdännyt kutitusloitsun hänen kylkiinsä.
”Joku päivä olet vainaa, Lunar!” hän huusi oven läpi, ja kuuli makuusalista hihitystä.

* * *

Muutamaa tuntia myöhemmin, kun aurinko oli noussut harmaiden pilvien taakse, ja koulu hiljalleen herännyt, kiiruhtivat James ja Sirius myöhäiselle aamupalalle. He olivat päässeet kolmanteen kerrokseen, kun Sirius äkkiä pysäytti Jamesin ja kurkisti kulman takaa.
”Anturajalka, mitä sinä taas sekoilet?” James kysyi väsyneesti. Sirius hyssytteli häntä ja työnsi ystävänsä lähimmän patsaan taakse.
”Ja olet sitten hiljaa. Tehtävä viisi-kolme-kahdeksan alkaa.”
”Mikä ihmeen viisi-kolme-kah-” James aloitti, mutta sulki suunsa Siriuksen käskystä.

Pian James huomasi punapään kaartavan kulman takaa ja pysähtyvän juttelemaan Siriuksen kanssa. Tai, pikemminkin Sirius pysäytti hänet ja näytti pyytävän tältä jotain. Lilyn kasvoilta saattoi lukea kuka tahansa, miten harmistunut ja ärtynyt hän oli tilanteeseen.
James vaipui hiljaa selkä patsasta vasten lattialle. Miten Sirius onnistui saamaan hänestä täyden toopen puhuessaan hänestä tytöille, varsinkin Lilylle. Vaikkei hän kunnolla kuullutkaan, mistä käytävällä puhuttiin, hän saattoi sen arvata Lilyn kylmänviileästä äänestä.
Mutta tällä kertaa se ei sattunutkaan niin paljoa kuin ennen. James huomasi, ettei häntä oikeastaan edes huvittanut mennä Lilyn kanssa ulos, saati alkaa seurustella tämän kanssa. Jos joku saisi Lilyn pakotettua hänen kanssaan treffeille, niin ne loppuisivat melko pian siihen, että Jamesillä olisi samanlainen punainen irokeesi kuin Siriuksella oli ollut, kiitos Ann Grantin. Ann oli mukava, itsepäinen tyttö, jonka kanssa hän oli saattanut välillä vaihtaa muutaman sanan huispaustreenien jälkeen, kun tämä oli odottanut Leannea.
Hän huomasi ajatuksiensa harhailevan kuin tahtomattaan Leannen kauniisiin, nauraviin silmiin, iloiseen hymyyn ja pirteään, seikkailunhaluiseen olemukseen. Vaikka he eivät paljoa olleet puhuneetkaan toisilleen, Jamesista tuntui, että hän tunsi tytön läpikotaisin. Vähän niin kuin hän tunsi Siriuksen.
James ei tiennyt kunnolla, pitikö hän Leannesta vain ystävänä, joukkueensa jahtaajana ja luokkatoverina. Vai tunsiko hän jotain vahvempaa tyttöä kohti. Rakkautta, kenties? Kova läimähdys halkoi ilmaa, eikä hän ei ehtinyt pohtia tunteitaan sen enenmpää, sillä Sirius oli ilmestynyt muka synkkä ilme kasvoillaan hänen viereensä lattialle.
”Tehtävä epäonnistui. Pahoittelen, Sarvihaara, mutta Lily ei suostunut lähtemään edes säälistä, eikä muuten edes maksusta, kanssasi ulos. Ja muuten, Lily lyö kovaa. Poskessani taitaa olla mustelma vielä ensiviikolla.”
James kohautti olkiaan ja virnisti.
”En elätellytkään hänen suhteensa suuria. En enää.”
Sirius katsoi ystäväänsä toinen kulma koholla, mutta ei ehtinyt edes vastata, koska kaksi muuta tuttua olivat liittyneet heidän seuraansa.
”Joko tämä torikokous on viety päätökseen, vai jäämmekö tänne jaarittelemaan vielä vähäksi aikaa Britannian jästihallituksen poliittisesta tilanteesta?” Remus heitti ja Peter naurahti epävarmasti.
”Minua kiinnostaisi pikemminkin se, miten Kanuunat pärjäävät liigassa”, Sirius murjaisi takaisin ja nousi.
”Jos te tahdotte jotain vatsantäytettä, ehdotan, että siirrymme lähimpien salakäytävien kautta aamiaiselle”, hän ilmoitti ja sipaisi muutaman karanneet hiuskiehkuran pois silmiltä samalla, kun neljäsluokkalaisten muodostama tyttöporukka ohitti heidät. Ihastunut kikatus raikui käytävällä, ja tytöt vilkuilivat heitä olkiensa yli. James huokaisi väsyneesti.
”Pahoittelen, arvon neidit, muttemme sentään sekaannu ala-ikäisiin”, hän ilmoitti Siriuksen virnuillessa hurmaavasti Jamesin olan yli.

Aamun edetessä alkoivat pilvet ripotella vettä, ja purevan kylmä pohjoistuuli teki ilmasta sietämättömän kylmän ja ankean. Lunar ja Brina seisoivat synkkinä portailla.
”Meidän pitänee näemmä uhmata luonnonvoimia ja uskaltautua ulos tuohon jäätävään sateeseen”, Brina tuumi. ”Tuulta päin vain.”
”Miten sinä saat aina löydettyä kaikesta jotain optimistista?” Lunar kysyi, mutta sai osakseen vain virnistyksen.

Heidän talsiessaan hiljalleen märkää nurmikkoa pitkin kohti kasvihuoneita, Lunar antoi katseensa kiertää linnaa ympäröivässä metsässä. Sen synkät puut näyttivät kurottavan latvojaan aina harmaisiin pilviin asti. Hänen mieleensä palasivat jälleen se ilta, jolloin hän oli ensimmäisen kerran tavannut Siriuksen koiranhahmossa metsässä. Tahtomattaan hän virnisti. Oli ollut kieltämättä huvittavaa nähdä Sirius, ylpeä Sirius, nöyränä pyörimässä hänen jaloissaan.
Hän ei ollut tullut ennen ajatelleeksi, että tiesivätkö pojat, että he olivat Brinan kanssa animaageja.
”Brina. Luuletko, että Kelmit tietävät meidän olevan animaageja?” Lunar kysyi hiljaa. Brina näytti mietteliäältä, sikäli mitä Lunar näki hänen kasvoistaan kaikkien niiden huivikerrosten raoista, mitkä Brina oli käärinyt ympärilleen.
”En usko. Muuten he olisivat varmaan tulleet jo selittämään meille siitä jotain, tai jotain muuta vastaavaa”, Brinan tukahtunut ääni vastasi.
Lunar nyökkäsi lähinnä itsekseen ja vaipui taas ajatuksiinsa.

Viime aikoina hän oli pannut merkille, miten paljon Kelmit olivat osana heidän, hänen ja Brinan, elämää. Ensin he olivat nähneet eläiminä metsässä, sitten oli tullut jälki-istuntoa, ryhmätyötä sun muuta. Ja ennen kaikkea Lunar oli pannut merkille Siriuksen toisen puolen. Sen puolen, minkä hän näytti metsässä. Hassua, että kaiken sen ilkikurisuuden ja ylpeyden alla oli jotain sellaista kuin luotettavuus ja rehellisyys. Tai, sellaisen kuvan hän oli saanut Siriuksesta metsässä. Tai ainakin se musta, takkuinen koira oli luotettava ja rehellinen. Sen silmät kertoivat niin.
Lunar pudisti vähän päätään. Miksi ihmeessä hän ajatteli Siriusta? Sirius ei ollut muuta kuin häiriköivä naistenmies, joka varmasti kantoi jo ties kuinka montaa erilaista sukupuolitautia. Ei kai hän nyt kuuna päivänä retkahtaisi sellaiseen poikaan kuin Sirius. Ei koskaan. Ainakaan toivottavasti.
Hän ei voinut mitään sille, että välillä Siriuksen komeat piirteet olivat eksyneet hänen uniinsa. Ja välillä hän yllätti itsensä katselemasta vaivihkaa pojan sekaista, mustaa kuontaloa ja rennosti hymyileviä, varmoja kasvoja.
Mikä häntä vaivasi?

Pienen henkisen ravistelun jälkeen hän päätti työntää aiheen taka-alalle ja pohtivan sitä joskus paremmalla ajalla.
”Toivottavasti Verso tulee pian, tai saatte sulatella minua vielä huomenna”, Brina sanoi hampaidensa kalinan ohesta. Lunarin toinen kulma kohosi.
”Voiko olla kylmä noin monen huivikerroksen alla?”
”Tietäisit vain.”
Mutta professori Verso saapui ja päästi heidät sisälle lämpimiin kasvihuoneisiin.

* * *

Iltaan mennessä tihkusade oli yltynyt rankkasateeksi. Brina katsoi tylsistyneenä ikkunasta ulos.
”Mitä, meidän pikku hikke ei pänttää loitsuja saati numerologiaa. Mistä moinen muutos, ettet puurra viikonlopun läksyjä näin perjantai-iltana?” Lunar kysyi leikkisästi ja väisti Brinan nyrkin.
”Kyllä minä sinuun vielä joku päivä osun ja kovaa”, Brina vitsaili ja kääntyi takaisin ikkunan ääreen.
”Olet iskenyt ja niin että olen saanut jopa mustelman, ellet satu muistamaan, Bri-rakas”, Lunar sanoi vilkaistessaan rankkasateeseen.
Lunarin ei tarvinnut edes kysyä, hän tiesi mitä Brina pohti.
”Mitä sanoisit pienestä iltakävelystä näin perjantain kunniaksi?” Brina sanoi ja otti mukavamman asennon nojatuolissaan. Lunar hymyili.
”Eipä se haitaksi olisi, ei.”

James ehti alakertaan juuri parahiksi nähdäkseen kahden hahmon katoavan ulos muotokuva-aukosta. Poika seisoi hetken paikoillaan, kunnes tajusi näkemänsä. Hän kääntyi ympäri ja juoksi hypäten kahden askelman yli takaisin makuusaliin.
”Sirius, nyt mentiin. Me olemme hiuskarvan päässä saamasta selville niiden kahden muun animaagin henkilöllisyys!”
Sirius tuhahti, mutta nousi ylös.
”Hyvä että hiuskarvan, eikä jonkun muun”, hän mutisi itsekseen laskeutuessa Jamesin vanavedessä rappusia alas.

Kömmittyään muotokuva-aukosta ulos seitsemännelle käytävälle James heitti näkymättömyysviitan heidän niskaansa, ja he lähtivät kulkemaan ripeästi pihamaalle.
Päästyään märälle nurmikolle ja ulvovan tuulen armoille James tähysi parhaansa mukaan ympärilleen, muttei huomannut laskeutuvassa hämärässä ketään ihmistä saati eläintä. Sirius oli muuttunut jo koiraksi ja viiletti vähän matkan päässä hänestä kohti metsän reunaa. James toivoi, että hänelläkin olisi niin hyvä suojaväri pimeydessä kuin Siriuksella.

Pian he kulkivat ryteikköistä polkua pitkin syvemmälle metsään. Mainittakoon, ettei polkua ollut ollut ennen heidän viidettä vuotta. Se saattoi olla ihmisjaloille vaikeakulkuinen, mutta hirven ja koiran koivet selvisivät siitä vaikeuksitta.
James loi katseen Siriukseen. Koira nuuski parhaillaan ilmaa, unohtaen täysin kylmän sateen ja tuulen. Sen silmistä loisti alkukantainen ilo. He tunsivat olevansa vapaita, vailla minkäänlaisia kahleita tai huolia huomisesta.
Hetkessä koira sai vainun ja lähti ravaamaan melkoista vauhti polkua pitkin, kuono maata viistäen. Hirvi ravisti päätään ja lähti juoksemaan koiran perässä.

Hetken kuluttua koira pysähtyi. Se näytti tähyävän jonnekin kauas, ja pyrähti juoksuun sivuuttaen polun. James ei jaksanut saati viitsinyt juosta, joten tyytyi seuraamaan ystäväänsä kävellen.
Sirius juoksi aikansa, kunnes pysähtyi pienen katajan taakse. Hän oli näkevinään puiden seassa liikettä. Joku näytti kävelevän siellä, joskaan Sirius ei kunnolla kuullut mitään sateen ropinalta.
Koira hiipi lähemmäs, toivoen, ettei sitä olisi huomattu. Se ehti juuri ja juuri erottaa tytön selän, ennen kuin tämä kääntyi valtavan tammen taakse. Sirius suunnisti tytön perään, litteänä kuin kampela, käyttäen hyödyksi turkkinsa väriä. Mutta kun hän pääsi tammen luokse, hän ei nähnyt ristin sielua. Ei tyttöä, ei sutta saati valkoista hevosta.
Hän oli ollut niin lähellä ratkaisua. Sirius yritti etsiä jälkiä maasta, mutta tuloksetta. Pian James talsi hitaasti hänen luokseen. Koira ravisteli turkkiaan niin että vesi roiskui joka puolelle. James katsoi sitä huvittuneesti, loikkasi pensaikon yli juoksuun. Sirius seurasi perässä. Hän olisi halunnut selvittää mysteerin, mutta se taisi jäädä jollekin toiselle illalle. Elleivät he törmäisi joihinkin matkalla takaisin.

Siinä jolkottaessaan James perässä Sirius huomasi miettivänsä jälleen kerran Ann Grantia. Ei sillä, että hän olisi pitänyt hänestä, eihän hän voinut pitää hänestä, mutta salaa Sirius ihaili tytön härkäpäisyyttä ja nokkelaa sanavarastoa. Varsinkin tytön silmät muistuttivat häntä jostain…
Sirius ravisti päätään. Eihän hän voinut kerta kaikkiaan pitää kyseisestä tytöstä. Ehei, tämä oli vain typerä maalaistollo, ennakkoluuloinen ja ylpeä tyttö.
Maalaistollo? Sinuunko verrattuna? sanoi pieni ääni hänen päässään. Sirius hypähti harmissaan vanhan kannon ylitse. Ann Grant oli itsepäinen, typerä, ylpeä ja ennakkoluuloinen tyttö. Aivan. Ei mitään muuta. Juuri niin. Ennakkoluuloinen, itsepäinen, typerä ja ylpeä.
Mutta kuitenkin hän piti tyttöä kauniina, tai ainakin hauskannäköisenä.
Mitä? En minä pidä Ann Grantia kauniina! Vaikka hän sitä onkin… Ei, ei ole! Mikä kumma minuun on mennyt? Voisi kuvitella että se katala tyttö olisi lisännyt kurpitsamehuuni lemmenjuomaa.
Sirius yritti työntää pois ajatuksensa ja keskittyä juoksemiseen, mutta turhaan. Hän huomasi ennen pitkää jo miettivänsä, oliko Ann hyvä suutelija, ja ymmärtäisiköhän tämä hänen kelmipuoltaan. Ja samaan aikaan häntä ärsytti suunnattomasti, että oli edes tavannut koko tytön. Jos voisi sanoa, että pää halkeaa liiasta ajattelusta, niin oli lähellä käydä Siriukselle. Joten hän oli enemmän kuin kiitollinen, kun hän sai Jamesin kiinni metsän reunassa, ja he lähtivät talsimaan näkymättömyysviitan alla takaisin linnaan.

* * *

Märkä maa litisi hevosen kavioiden alla, kun se ravasi hiljalleen kohti sutta. Susi katsoi sitä hieman säikähtäneesti ja vilkaisi ympärilleen. Kun se oli varma, ettei kukaan näkisi sitä, se muuttui oikopäätä ihmiseksi ja rapsutti hajamielisesti hevosen kaunista päätä.
”Sirius oli huomata minut. Hän näki, kun kävelin tuolla tammien välissä ihmisenä, mutten usko että hän tajusi yhteyttä. Nimittäin peitin jälkeni niin hyvin kuin osasin ja juoksin pois hänen näköpiiristään. Toivon mukaan.”
Hevonen katsoi häntä syvillä, tummanruskeilla, melkein mustilla silmillään. Ja hetkessä hevosen paikalla oli toinen tyttö.
”He ovat nähtävästi ottaneet sydämelleen selvittää, keitä olemme. Ja he ovat päässeet huolestuttavan lähelle. Meidän pitää varmaan olla tulevaisuudessa entistä varovaisempia, jos tahdomme pitää salaisuutemme”, Brina sanoi hitaasti, punniten sanojaan. Lunar nyökkäsi istuutuessaan kivelle. Sade oli hieman tyyntynyt, mutta se oli sivuseikka.

Hiljaisuus leijui heidän ympärillään. Molemmat tiesivät, mitä toinen ajatteli. He eivät olleet hirveän innoissaan siitä, että joku muu tietäisi heidän salaisuutensa kuin he kaksi ja metsä. Tuntui jotenkin kummalliselta, ja pelottavalta, että vuosia kestänyt salaisuus oli paljastumassa. Entä jos Kelmit kertoisivat rehtorille? He itse tuskin jäisivät kiinni, eivät he koskaan jääneet. Mutta miten heidän kävisi? Joutuisivatko he Azkabaniin, tai erotetuiksi koulusta?
Meidän pitää varmaan olla tulevaisuudessa entistä varovaisempia. Brinan sanat kummittelivat Lunarin mielessä. Ne kuulostivat niin lopullisilta.

Brina kääntyi lopulta Lunariin päin.
”Ehkä meidän pitäisi mennä takaisin koululle.”
Lunar nyökkäsi, ja he lähtivät juoksemaan kylki kyljen kohti linnaa.

Kaksikko pääsi sisään ongelmitta, mutta kolmannen kerroksen pohjoissiivessä he huomasivat harmikseen Riesun, joka ilmoitti olemassaolostaan rikkomalla haarniskoja ja viskelemällä niiden osia ympäriinsä, hirveän melun saattelemana.
Lunar vilkaisi Brinaan, ja molemmat kääntyivät ympäri. Heitä ei hirveästi innostanut jäädä kiinni kuljeskelusta. Mutta he eivät olleet ehtineet kahta askelta pidemmälle, kun törmäsivät johonkin. Se näytti näkymättömältä, mutta Brina näki hetken ilmassa leijuvan, yksinäisen käsivarren. Hetkessä hän oli tarttunut näkymättömyysviitan liepeeseen ja riuhtaisi sen Jamesin ja Siriuksen yltä.
Lunar virnuili.
”Ai teillä on tällainen. Mistä olette sen vaihteeksi näpistäneet?”
Sirius vilkaisi tyttöä halveksuvasti.
”Tämän James on saanut joululahjaksi meidän ensimmäisenä vuonna. Emme me ole mitään epärehellisiä kriminaaleja, tiedoksesi vain.”
”Tämä oli minulle uutinen jos mikä”, Lunar mumisi noustessaan ylös lattialta.
”Mitä te täällä teette tähän aikaan? Ja näkymättömyysviitan kanssa?” Brina kysyi antaen katseensa lipua Siriuksesta Jamesiin. Sirius virnisti.
”Samaa voisi kysyä sinulta.”
”Jos sinua yhtään helpottaa, me tulemme kirjastosta. Tarvitsin vähän materiaalia siihen taikuuden historian kotitehtävään. Mukavaa kun tekemisemme ovat sinulle noin sydämen asialla”, Brina valehteli tyynesti. Lunar katsahti tähän, muttei sanonut mitään. Eipä hän olisi ehtinytkään, sillä käytävän toisesta päästä alkoi kuulua askelia, ja vahtimestarin manausta.
Kaikki jähmettyivät.
”Tänne, viitan alle. Nyt!” Sirius älähti ja kiskoi Lunarin väkipakolla viereensä, tajuamatta itsekkään mitä teki. He lähtivät kävelemään hitaasti kohti rappuja, aikeenaan päästä mahdollisimman kauas kolmannesta käytävästä, mieluiten seitsemänteen kerrokseen ja Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Mutta sinne oli pitkä matka, mikä taittui hyvin hitaasti.

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa, kunnes eivät lopulta kuulleet ääntäkään Riesusta tai ympäriinsä lentelevistä haarniskanosista. Kuudennessa käytävässä he uskaltautuivat pois viitan alta.
”Kummallista tavata teitä näin myöhään oleskeluhuoneen ulkopuolella. En olisi uskonut, että sinä Boot olisit uskaltautunut jalallasikaan ulos Rohkelikkotornista”, Sirius sanoi Jamesin haroessa hiuksiaan. Brina ei ollut moksiskaan, kohautti vain olkiaan.
”Kaikki ei ole sitä, mitä ulkoa näyttää, Musta, se kannattaa muistaa. Kiitämme avusta, mutta uskon että pärjäämme tästä eteenpäin omillamme. Mutta voittehan te tulla samaa matkaa, jos tahdotte.” Lunar loi ärtyneen katseen Brinaan, mutta ei edelleenkään sanonut mitään. Hän ei olisi vain jaksanut Siriusta ja tämän asennetta tähän aikaan vuorokaudesta.

Vaiteliaina koko joukko saapui Lihavan Leidin muotokuvan eteen. Leidi ei ollut kovin mielissään joutuessaan heräämään siihen aikaan, mutta Siriuksen puhelahjojen ansioista he pääsivät sisään. Oleskeluhuone oli tyhjä, takan hiillos hiipumassa ja kello näytti yli puolen yön.
Sirius teki hovikumarruksen, ja sanoi:
”No niin, älkää surko, arvon naiset, voitte ihastella minua ja kauniita kasvojani jälleen huomenna, paremmassa valossa ja paremmalla ajalla. Nyt me taidamme Sarvihaaran kanssa painua pehkuihin. Tai ainakin makuusaliimme. Adíos!”
Sitten hän ja James katosivat kierreportaikon varjoihin. Brina katsoi perään huvittuneena, Lunar melko välinpitämättömästi.
”Ehkä minä vielä joku päivä kestän häntä”, hän tuumi.
Brina naurahti.
”Etköhän. Nopeammin kuin arvaatkaan.”

He katosivat pimeyteen, ja hetken päästä ovi avautui hiljaa naristen. Sitten tuli hiljaista.

[akinnah]

14. Luku

Viikonloppu hujahti monien mielestä liiankin nopeasti ohi. Sää oli viileä ja sateinen, eikä auringosta näkynyt pilvien takia mitään. Aurinkoinen päivä kaiken pilvisyyden jälkeen olisi ollut vain mukava. Sade toi mukanaan usein myös häiritsevän sumun.

Normaali maanantaiaamu käynnistyi siis väsyneissä merkeissä Rohkelikkojen makuusaleissa, varsinkin seitsemäsluokkalaisten poikien. Sirius oli kuin juurtunut sänkyynsä, Remus oli huonolla tuulella lähestyvän täysikuun takia ja Peteristä ei näkynyt kuin pari hassua hiusta paksun peitteen alta. Vain James oli hyvällä tuulella. Huispausharjoitukset oli tarkoitus pitää tänään, oli sää mikä tahansa.
"Anturajalkaa!" poika huusi viereisessä sängyssä nukkuvalle ystävälleen. "Nouse ylös, piski."
"Miihmmmemmja...", Sirius hautasi päänsä tyynyyn. James tuhahti.
"Kiitos Jumalalle tästä suuresta tiedonannosta. Jos olisin saanut jotain selvääkin..."

James nosti luunsa sängyltään ja raahautui suihkuun. Voisi vaikka kaataa vettä muiden päälle. Jospa se vaikka hieman herättäisi...

xxx

Ensimmäinen tunti oli yrttitietoa. Ulos oli siis mentävä sateesta huolimatta.
"Ah, kiittäkää herraa tästä taivaan lahjasta", Lunar mutisi haukotellen. Hyvä että aamupalasta oli selvitty, kun joutui jo rämpimään täysin vettyneessä maassa.
"Mikä jeesustelu -aamu meillä tänään oikein on", tyttöjen vierelle ilmestynyt James kysyi virne kasvoillaan.
"James päätti jäädyttää meidät sänkyihimme kiinni", Sirius virnisti tyttöjen toiselta puolelta. Remus ja Peter kävelivät ryhmän takana.
"Eikö se muka ollut mielestäsi hyvä asia?" Lunar kysyi naurahtaen. Sirius katsoi tyttöä miettivästi.
"No jos olisi ollut miellyttävää seuraa ja lämmintä, niin mikäs siinä", Sirius poika sanoi naama peruslukemilla. "Mutta se vesi oli jäätävää."
"Aha, ei tarvitse kertoa enempää haluistasi."
"No ainakin heräsitte", James myhäili ja nauroi yhdessä Brinan kanssa.

Jatkaessaan matkaa he huomasivat Luihuisten tulevan takanaan. Ei tämä yleensä heitä haitannut, tai sitten he heittivät muutaman kirouksen jengiä päin, mutta nyt Bellatrix Mustalla oli väärä ilme kirouksia varten. Se oli uhkaava, melkein verenhimoinen.
"Sanokaa minun sanoneen, mutta tästä ei hyvää seuraa", Remus mutisi. Peter vinkaisi ja kiirehti askeleitaan.
"Kyllä me nuo idiootit voitamme jos ne päälle yrittävät", Sirius letkautti huolettomasti ja virnisti Luihuisjengille. Porukan mukana kulkenut Regulus katsoi heitä halveksivasti.
"Ainakaan pikkuveli ei ole muuttunut", Sirius lisäsi hivenen apeammin. He eivät yleensä jaksaneet huolehtia Luihuisten hyökkäyksistä ja uhkauksista. Nyt vain tuntui... hassulta.

xxx

Vaikkei päivä ollut se kaikkein kaunein, lakkasi vesisade aina välillä. Ilma oli harmaa, eikä aurinkoa edelleenkään näkynyt. Ulkona ei käynyt kukaan ilman järkevää syytä. Tunnit jatkuivat toinen toisensa perään.
"Miksi täällä täytyy olla näin harmaata?" Lunar valitti. "Täällä sataa vettä jo varmaan kolmatta kuukautta."
"Onhan tässä kauniitakin päiviä ollut", Brina mietti kaivaessaan numerologian kirjoja laukustaan.
"Niin, ehkä muutama", Lunar nurisi. Seuraavat tunnit heillä olisi erikseen, Brinalla numerologiaa ja Lunarilla Tähtitiedettä. "Voisin vaikka lintsata koko tunnin, ei siitä kuitenkaan ole mitään hyötyä..."
"Et lintsaa!" Brina huudahti. "Kaikki tunnit ovat hyödyllisiä, tajusitpa niistä mitään tai et. Tai ainakin melkein."
Lähdettyään Suuresta salista, tytöt kääntyivät eri suuntiin.

Kun Brina oli matkalla tunnilleen, sai hän viereensä Jamesin. Tyttö katsoi tätä kummissaan.
"Oletko sinä tulossa samalle tunnille kanssani? En ole nähnyt sinua siellä aikaisemmin", Brina kysyi ymmällään, heleän punan kohotessa jo poskille. James yritti tasata hengitystään haroen samalla hiuksiaan kärsimättömästi.
"Ei, kun ajattelin vain ilmoittaa sinulle, että meillä on huispaustreenit tänään." James hymyili. "Ja jos viitsisit ilmoittaa Jessicalle myös."
"Joo, tottakai", Brina vastasi. James katsoi tyttöä hetken miettien mitä tehdä, mutta päätyi pieneen kumarrukseen ja lähti juoksemaan kohti muita kelmejä, jotka olivat tulossa heitä kohti. Brina hymyili, vaikka ajatus huispauksesta vesisateessa ei ollutkaan mikään ihanin.

xxx

"Oikeasti, en tajua miten Potter voi laittaa teidät lentelemään niillä luudillanne joka ilmansuuntaan kuin hänen hiuksensa, tällaisessa säässä. Täällähän jäätyisi jääkin ikuisiksi ajoiksi paikoilleen jos sille vain tulisi mieleen jäätyä vielä, vaikka se onkin jo jäätynyt", Lunar murisi kävellen pää matalalla Brinan vieressä kohti huispauskenttää. Brina oli jostain kumman syystä todella hyvällä tuulella, mutta Lunarille tämä ei ollut sanonut syytä.
"Älä nyt, Lun. Oikeasti, tämä on hauskaa. Ei pikku sade haittaa. Eikä sinun olisi tarvinnut tulla mukaan", Brina naurahti kevyesti, vetäen kaulaliinaa suojaamaan enemmän kasvoja.
"Ja pah, muka hauskaa. James on todellakin aivopessyt teidät kaikki. Löytyisiköhän jostain älyllisempää seuraa...", Lunar mietti etsien muka metsän reunasta jotakuta. Brina näytteli loukkaantunutta.
"Kiitos vain! Jos kerran olen noin vastenmielinen, ei sinun minun kanssani tarvitse liikkua, hukka", tämä tokaisi, mutta repesi sitten nauramaan. Lunar virnisti ja nauroi myös.

Kauaa he eivät joutuneet odottelemaan kentän laidalla, kun James jo tuli joukkueensa luokse Siriuksen kanssa.
"Hei vaan joukkue. Ja ylimääräinen", James naurahti katsoen Lunaria, joka yritti näyttää viattomalta. Turhaan.
"Tulin vain katsomaan, ettet sinä iske silmilläsi Brinaa tajuttomaksi", Lunar vastasi katsoen lapasten verhoamia käsiään. "Jos tajuat mitä tarkoitan", tyttö ehti vielä lisätä, kunnes tunsi Brinan terävän kyynärpään iskun kyljessään. Lunar oli vähällä kaatua, mutta sai tasapainonsa kuntoon ja mulkaisi Brinaa varoittavan huvittuneesti.
James näytti epäilevältä, mutta jatkoi kuitenkin puhettaan.
"Ensimmäinen peli on tulossa ja tottakai oletan, että kaikki odottavat sitä jo malttamattomasti. Pidämme nyt useammin harjoituksia, koska olemme jääneet aikataulussa jälkeen ja teidät pitää saada pelikuntoon", James saneli.
"Ai sinä olet ihan kunnossa?" Jack Adams naurahti vaimeasti. James virnisti.
"Aina."
"Boops voi vaikka tarkistaa", Sirius sanoi kovaan ääneen. Lunarin kulmat oli pompata hiusrajaan silmien suurentuessa yhtä aikaa Brinan omien kanssa. Sitten kaksikko räjähti nauramaan kovaan ääneen. Lunarilla kesti vähän aikaa saada äänensä kuuluviin kovan naurun lomasta. Siihen mennessä muutkin, paitsi Sirius, tajusivat Mustan pojan virheen ja nauroivat mukana.
"Boops! Se on Boot, tomppeli!" Lunar nauroi ja taipui kaksinkerroin naurun voimasta.

Kun nauru loppui ja nuoret saivat taas ilmaa keuhkoihinsa, pääsivät joukkueen jäsenet vihdoin ilmaan. Silloin Lunarillekin selveni, miksi Brina oli ollut niin hyvällä tuulella. Kylmästä, sateisesta ilmasta huolimatta Brina lenteli ympäri kenttää, milloin huvin vuoksi, milloin etsien kaatoa. Tätä tyttö oli odottanut. Vapauden tunnetta ja raikasta ilmaa. Ja jännitystä, joka nousi aina pintaan luudalle hypättäessä. Liian mahtavaa. Lunar oli melkein kateellinen. Mutta vain melkein. Korkeat paikat eivät olleet häntä varten.

xxx

Kun päivä sulki ovensa ja antoi illan avata omansa, pääsivät huispaajat vihdoinkin tupaansa. Oleskeluhuoneessa oli vilinää ja vilskettä, kun kelmit olivat päättäneet pitää pienimuotoiset juhlat. Heidän mielestään he olivat juhlineet aivan liian vähän viime aikoina. Ja vaikka olikin maanantai, ei se ketään häirinnyt. Seitsemäsluokkalaisilla oli myöhäinen herätys. Muista ei sitten oltukaan niin varmoja.

Lunar ja Brina olivat vielä makuusalissaan valmistautumassa. Oikeastaan he eivät sen kummemmin vaatteitakaan vaihtaneet, vaan juttelivat päivän tapahtumista.
"Oikeasti, en tajua. Sirius tuntuu jopa siedettävältä nykyään. Tänäänkin hän on roikkunut ystävineen meidän kanssamme", Lunar mietti makoillen pylvässängyssään. Brina laittoi tummia hiuksiaan siistimmin.
"Mietin sitä itsekin", tyttö vastasi. "Ehkä he vain ajattelevat, että tarvitsemme jotain suojelua Luihuisten takia."
"Njääh, kai ne tajuavat että selviäisimme itsekin."
"Ei sitä koskaan tiedä."
"Tiedätkös, James tykkää sinusta."
"Äh, ei se mitään sellaista. Mutta luuletko niin?"
"Sain sinut nalkkiin, Bri -rakas."
"Voin kyllä käydä hakemassa Siriuksen tänne, jos haluat rakastella hänen kanssaan...".
"Leanne!"
"Anteeksi. Oli pakko sanoa noin", Brina virnisti pienesti Lunarin nauraessa.
"Ehkä meidän pitäisi mennä alas. Nataliekin on varmaan jo siellä", Lunar sanoi naurunsa seasta.
"Hmm, niin. Harmi ettei täällä ole pianoa. Tekisi mieli soittaa...".

Tytöt laskeutuivat portaita oleskeluhuoneeseen, jossa oli jo meno päällä. Alimmilla luokilla opiskelevia ei näkynyt, olihan kello jo sen verran, eivätkä kelmien juhlat soveltuneet tuvan pienimmille. Lilykin oli tullut heitä portaikossa vastaan, murhaava katse silmissään. Ei ollut kai saanut kelmejä järjestykseen.

"Boot ja Grant! Vihdoinkin te tulitte!" Siriuksen ääni kuului takan edustalta. Hänen kädessään oli kermakaljapullo, josta oli jo juotu muutamaankin otteeseen. Lunar virnisti. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsisi.
"Oletko muka ehtinyt kaivata meitä?" Lunar kysyi huvittuneena käveltyään Siriuksen viereen. Brina oli etsinyt tiensä nurkkapöytään, jonka päällä oli muutamia herkkuja. Kelmit olivat kai käyneet taas salaa Tylyahossa ja keittiöllä. Mutta mitäpä muut siitä välittivät. Parempi heille.
"Tottakai, muru", Sirius sanoi matalasti yrittäen sitten vetää Lunaria lantiosta lähemmäs itseään, mutta Lunar perääntyi naurahtaen.
"En ole humalassa, joten turha yrittää."
Sirius virnisti.
"Olet lämpenemässä."
"Turha kuvitellakaan, rakki."
Sirius näytti yllättyneeltä Lunarin nimityksen takia ja se sai tytön virnistämään.
"Olen kuunnellut muutaman kerran tiedän poikien juttuja. Joten voit ottaa kulmakarvasi irti hiuksistasi, Musta", tyttö sanoi ja lähti nyt muutaman tytön kanssa juttelevan Brinan luokse.

"Hei, Ann!" kuudesluokkalainen Emma Thewlis huudahti, kun Lunar pääsi heidän luokseen. Lunar nyökkäsi Emmalle ja tämän ystävälle, Tanyalle, tervehdyksen hymyillen vinosti.
"Tekin olette uskaltautuneet tänne", Lunar sanoi. Tanyan kevyet, punertavat hiukset heilahtivat, kun tämä nyökkäsi.
"Olihan nämäkin juhlat pakko katsastaa", tyttö naurahti. Emma oli lyhyt ja hiljainen tyttö, hieman Lunarin näköinen. Tanya taas vaihtoi hiustensa väriä usein ja oli pidempi. Kummatkin olivat kuudesluokkalaisia ja heidät näki usein yhdessä.
"Tietysti", Brinakin naurahti. "Ai hei, Natalie!" hän tervehti yllättyneenä rinkiin tulleelle ystävälleen.
"Marttakerho on näköjään kokoontunut", Natalie naurahti iloisesti. Ringin tytöt naurahtivat jääden juttelemaan.

Tyttöjen jutellessa James päätti laittaa musiikkia soimaan. Kaikkien ihmetykseksi gramofonista ei kuitenkaan tullut sitä tavallista kelmien juhlajumputusta, vaan valssimusiikkia. Jameskin oli ensin hieman kummissaan, mutta huomattuaan, ettei kukaan välittänyt sen kummemmin musiikin tyylilajista, päätti hän jättää sen soimaan. Itseasiassa, tanssijalka alkoi vipattaa kappaletta kuunnellessa.

Tytöt olivat revenneet kovaan nauruun musiikin kuullessaan. Lunar sai itsensä jotenkuten kasatuksi, eikä ollut Brinan tapaan kaatunut lattialle nauramaan. Vahvana tyttönä Lunar nosti Brinan pystyyn. Lunar kumarsi.
"Saisinko luvan?" hän kysyi madaltaen ääntään saaden Brinan nauramaan entistä kovempaa. Tämä kuitenkin nyökäytti päätään ja he ottivat tanssiasennon muiden ihmetellessä, mitä parivaljakko oli saanut päähänsä.
"Tulee kyllä ne kaikki jästikoulun tanssitunnit mieleen", Lunar naurahti heidän valssatessaan ympäri pientä vapaata tilaa. Sirius oli löytänyt parikseen itseään reilusti lyhyemmän kuudesluokkalaisen tytön, joka oli kasvoiltaan punainen ja vastaili Siriuksen kysymyksiin hermostuneena. Ja kun Sirius irrotti otteensa tytöstä, kaatui tämä maahan polvien pettäessä.
"Niillä on nykyään todella huono kunto...", Sirius nurisi siirtyessään Jamesin viereen, joka joi hiljalleen kermakaljaa katsellen Lunaria Ja Brinaa, jotka valssasivat nauraen.
"Heistä voisi ajatella jotain todella outoa, jos ei tietäisi, että ainakin toinen heistä on täysin hetero", Sirius sanoi matalasti Jamesille, joka nauroi.

Yhtäkkiä kolmitahtinen musiikki vaihtuikin tangoksi. Muutamat äsken tanssineet parit lähtivät hämmentyneinä pois "tanssilattialta", mutta Lunar ja Brina vaihtoivat asentoaan tukevammaksi ja lähtivät tanssimaan ehkä hieman amatöörimäistä tangoa. Muutaman terävän askeleen otettuaan, Lunar lähti taivuttamaan itseään taaksepäin, mutta Brina ei ollut tähän varautunut, joten Lunar vetäisi tämän mukanaan lattialle.

Tytöt alkoivat nauraa kovaan ääneen muiden katsoessa kummastuneina kaksikkoa. Siriuskin repesi nauramaan Natalien ja muiden tyttöjen mukana. Vain James katsoi kaksikkoa huolestuneena ja riensi kysymään, miten oli käynyt. Kumpikaan tytöistä ei vain saanut vastausta suustaan. Musiikkikin oli tauonnut hetkeksi ja monien onneksi Peter ja Remus olivat löytäneet sen juhlajumputus -kiekon.
"Ei sattunut, ei ollenkaan", Lunar sanoi hihitellen ja kapusi pystyyn. James auttoi Brinan ritarillisesti ylös.
"Kiitos", Brina kiitti häämmentyneenä. James virnisti vallattomasti.
"En voi herrasmiespuolelleni mitään."
"Mitä, onko teillä kelmeillä sellainenkin?" Brina kysyi muka ihmeissään.
"Remuksella ehkä se näkyvin, Peterillä pienehkö, minulla keskikokoinen ja Siriuksella... olematon", James lateli saaden tytöt taas nauramaan.

Juhlat jatkuivat reilusti yli puolenyön. Remus ja Peter lähtivät kuitenkin jo aikaisin pois Remuksen huonovointisuuden takia. Tämä oli ollut aivan kalpea ja ärtyisä suurimman osan päivää. Ongelmalle oli helppo selitys, mutta sitä ei voinut kenellekään kertoa. Nyt saivat kaikki tyytyä vain ihmettelyyn kahden kelmin aikaisesta väsymisestä.

"Vieläkös muistat vetomme, Grant?" Sirius kysyi Lunarilta kun porukka oli vähentynyt reilusti.
"Emmekö me puhuneet tästä jo", tyttö murahti ja joi loput kermakaljastaan. Herkut pöydältä olivat vähentyneet huomattavasti.
"Kyllä, mutta koskaan sinua ei voi muistuttaa liikaa."
"Hei, en voi sille mitään, että olen joskus hieman hajamielinen!" Lunar kivahti. Sitten hän tajusi, miten lähellä Sirius todella oli. "Jos viitsisit mennä kauemmas."
Poika perääntyi muka loukkaantuneen näköisenä.
"Olenko minä muka noin kamala?"
"Tottakai."

"Mitäs pidit juhlista", Brina kuuli Jamesin hieman väsyneen äänen takaansa. Tyttö oli siistinyt hieman paikkoja oleskeluhuoneesta, vaikka tiesikin kotitonttujen tekevän sen kuitenkin.
"Samanlaiset kuin aina", Brina naurahti. "Paitsi että nyt saan syyttää teitä, kun en saa aamulla Lunaria ylös sängystä."
James katsoi tyttöä anteeksipyytävästi.
"Voimme kyllä tulla irroittamaan teidät sängyistänne huomenna."
"Sen kyllä uskon!" Brina naurahti huvittuneena. "Mutta ette te meidän makuusaliimme pääsisi. Portaat, nääs."
"No se on helppo juttu. Niistä ei ole vastusta kunnon miehelle."
"Ai, jolla on keskikokoinen?" Brina nauroi.
"No, miten vain", James virnisti. "Minun on muuten pitänyt kysyä, että mi-..."
"Sarvihaara, tule!" Siriuksen huuto keskeytti Jamesin lauseen.
"No, anna olla Boot. Nähdään huomenna", James sanoi taas anteeksipyytävästi ja riensi naurahtaen ystävänsä luokse jättäen Brinan takkatulen lämpöön Lunarin kanssa.
"Ehkä meidänkin pitäisi mennä nukkumaan", Lunar mietti. Brina nyökkäsi pienesti ja tytöt lähtivät kävelemään portaikkoon.

Melkein täysi kuu valaisi viileän lempeästi tyhjäksi jäänyttä huonetta. Lämmin hiillos takassa roihahti taas uuteen liekkiin, kun pieni suurikorvainen hahmo teki omia tehtäviään hyräillen melkein äänettömästi. Juhlien jäljet katosivat yhdessä kömpelöitä tanssiaskelia ottavan otuksen mukana pimeyteen.

[akinnah]

Luku 15.

Auringon painaessa päänsä hämärä kohotti kasvonsa ja hiipi hiljaa omasta kolostaan, verhoten Tylypahkan linnan tilukset tummaan verhoonsa. Taivas oli kuitenkin pilvetön, ja laskeva aurinko värjäsi taivaanrannan kauniin punaisenkirjavaksi.

Muuan poika katseli ulos eräästä linnan torni-ikkunasta. Pojan musta, sekainen hiuskuontalo heijastui ikkunalasista, ja tämän kasvot olivat mietteliäät, ehkä hieman levottomat.
"Joko Kuutamo meni, Sarvihaara?" kysyi ääni pojan takana. Poika kääntyi ja katsoi kysyjään. Tämän mustat, pitkät hiukset roikkuivat rennosti olkapäille asti, ja rento asento sängynpäädyssä ei viestinyt pienintäkään levottomuuden tai hermostuneisuuden merkkiä. Mutta pojan silmät olivat vakavat, ehkä jopa hieman pelokkaat.

"Sinne meni, eikä näytä tulevan takaisin", James sanoi hiljaa ja istuutui omalle sängylleen. "Meidän pitää varmaan kohta lähteä hänen seurakseen", hän jatkoi ja katsoi vuoronperää Peteriä ja Siriusta. Peter katseli hermostuneena ympärilleen. Hän näytti Jamesin mielestä hiireltä, joka etsi pakotietä jäätyään kissan ja seinän väliin. Sirius sen sijaan nyökkäsi itselleen ominaisella, huolettoman rennolla tyylillä.
"Peter, onko sinulla jokin hätänä?" James kysyi. Peter katsoi Jamesia sen näköisenä, kuin olisi vasta huomannut tämän istuvan samassa huoneessa hänen kanssaan. Pieni poika mutisi jotakin hyvin hiljaa, mutta James erotti sanat "ei" ja "vessa". Mitä lienee niilläkin tarkoittanut.
"Asia harvinaisen epäselvä", James tuumi.
"Matohäntää vain stressaa minun ja An- siis Grantin kuutamoveto", Sirius naurahti kuivasti.
"Ja sinua muka ei?"
"Pyh, mitä nyt vähän mietityttää, mutta kai me aiomme nauttia tästäkin kuutamosta yhtä paljon kuin kaikista edellisistä?"
"Riippuu siitä, miten saamme keinoteltua Bootin ja Grantin pois Rääkyvästä Röttelöstä ennen kuin Kuutamo äkkää heitä."

James kumartui matka-arkkunsa ylle, ja otti käteensä hopeisen, vedeltä näyttävän esineen. "Se on menoa nyt. Tulkaa, yritetään häipyä ennen kuin Grant ja Boot huomaavat mitään epäilyttävää", hän sanoi ja heitti viitan kaikkien kolmen päälle. He katosivat siinä silmänräpäyksessä näkyvistä, ja hetken kuluttua ovi avautui naristen.

Oleskeluhuone oli melko täynnä. Neljäsluokkalaiset harjoittelivat kutsuloitsua, ja monenmoista erilaista ja erikokoista tavaraa lenteli edes takaisin huonetta. Vanhemmat oppilaat yrittivät pysyä ajan tasalla kasvavissa läksyvuorissa, ensiluokkalaiset sen sijaan pelasivat räjähtävää näpäystä takanedusmatolla.

Lunar ja Brina istuivat hieman erillään muista, koettaen teeskennellä normaalia. Se onnistui melko hyvin, olihan ainakin Lunar hieman jäljessä läksyissä, mutta kyllä he tuon tuosta vilkuilivat kelloa laskien tunteja keskiyöhön.
"Mitä jos mentäisiin pienelle tutkimusmatkalle Tylyahon laitamille?" Lunar kysyi kuin ohimennen, kohottamatta katsettaan jästitiedon kirjasta. Brina seurasi esimerkkiä pitäen nenänsä tiukasti kirjassa.
"Onhan tässä aikaa. Ja siitä on aikaa, kun viimeksi kävimme Tylyahossa."

Kaikessa hiljaisuudessa, jos niitä desibelejä pystyi sanomaan hiljaisuudeksi, he nousivat, kokosivat kirjansa ja jättivät laukkunsa pöydän alle. Kuin näkymättöminä he katosivat Pohjoissiipeen. Kerrankin kannatti olla hieman tuntemattomampi kuin Kelmit.

Oikeastaan heillä oli lupa liikkua ennen yhdeksää käytävillä, eikä siis olisi periaatteessa haitannut, vaikka joku olisikin tullut heitä vastaan. Ainahan Brina voisi sanoa kaipaavansa kirjastoa.
Linnassa oli melko vaiteliasta illan varjojen kasvaessa. Tytöt käyttivät kaikkia tuntemiaan salakäytäviä ja oikoteitä päästäkseen mahdollisimman nopeasti pihamaalle. Eteisaulassa Lunar äkkiä pysähtyi.
"Onko sinusta normaalia, että tuo ovi on tähän aikaan auki? Tai siis, kuvittelisi että joku olisi jo sulkenut sen. Tai se olisi sulkeutunut itsestään tai jotain."
Brina katsoi ystävänsä osoittamaan suuntaan. Toden totta, ulko-ovi oli hieman rakosellaan. He jos ketkä tiesivät, ettei sen sitä kuulunut olla, ainakaan siihen aikaan vuorokaudesta. Ja he käyttivät sentään aika lailla ulko-ovea yöaikaan.
Asia oli melko yksiselitteinen.
"Kelmit. He ovat jo menneet. Mutta antaa heidän leikkiä piilosta metsässä, me emme tänäyönä suuntaa sinne", Brina sanoi virnistäen pienesti. Lunar naurahti, ja he puikkelehtivat hiljaa ulos ovesta.

* * *

Yö oli kaunis. Kauniimpi kuin mikään pitkiin aikoihin. Täysikuu hopeoi pimeyteen katoavat ääriviivat saaden maiseman näyttämään kuin suoraan satukirjasta. Laivastonsinistä taivasta täplittivät helmien lailla pienet, kirkkaat tähdet. Heinä kimalsi kuurasta kuun kirkkaassa valossa. Loppusyksyn ensimmäinen pakkanen tuntui ilmassa pistelevänä, raikkaana. Ojat ja kuralammikot olivat jäätyneet ja kauniit, pienet pakkaskukat koristivat niiden pintaa.

Tyttö käveli pellonreunaa pitkin, nauraen iloisesti. Hän tunsi itsensä nuoremmaksi. Pikkutytöksi, jollainen oli joskus ollut. Hän hypähti kevyesti ojan ylitse. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi ollut yhtä onnellinen, vapaa ja huoleton. Vaikka ulkomaailma pimeni, ja varjot kasvoivat ja pitenivät, hän pystyi yhä nauttimaan kuutamosta ja sen henkeäsalpaavan kauniista maisemasta.

Oli aivan hiljaista. Linnut olivat vaienneet, vain tuuli lauloi hiljaa lehvästöissä omaa lauluaan ja tytön kengät narskuivat heinää vasten.

Tyttö katseli ympärilleen. Oikealle idässä näkyivät Tylyahon valot pieninä pisteinä. Osa kylästä jäi suuren vuoren varjoon, joka kohosi koillisessa, edessäpäin. Sen varjoon jäi myös pieni, puuton alue, jolle oli rakennettu pieni, yksinäinen talo täysin erilleen muista.
Peltoa jatkui vielä muutama maili länteen päin, mutta sekin kapeni kapenimistaan kohdaten lopulta metsän tumman hahmon.

Metsä ympäröi peltoa, luoden tytölle turvallisuudentuntua.

Vähän matkan päässä tytön edellä käveli suuri, harmaa susi. Se sopi hyvin ympäristöönsä, muuttui melkein näkymättömäksi, mutta tarkka silmä huomasi aina, missä se kulki. Se nuuhki maata ja katsoi sivusilmällä tyttöä.

Ilmoille kajahti heleä, kirkas nauru. Tyttö käveli ripein, kevein askelin pientä poluntapaista pitkin, mutta aina välillä hän innostui hyppelehtimään hullunkurisesti ympäriinsä. Kuin nuori, vallaton varsa. Susi katsoi sitä holhoavasti, mutta rakastavasti. Kuin se olisi vahtinut omaa pentuaan.

Tyttö tavoitti harmaiden silmien katseen.
"Mennään, Lun."
Molemmat pyrähtivät juoksuun. Susi pysytteli ensin tytön kannoilla, mutta pian se pidensi askeltaan ja ohitti tytön. Tyttö yritti turhaan saada sitä kiinni. Nauraen hän lopulta kaatui selälleen heinikkoon. Tähtitaivas avautui suurena ja loppumattomana hänen yläpuolellaan. Hetkessä suuri varjo oli peittänyt näkymän. Silmäpari tapitti tyttöä vaativasti.
"Tullaan, tullaan."
Heidän jatkaessa matkaa lähemmäs kohti vuorta tytön huulilta alkoi väkisin purkautua sanoja, jotka melodia kietoi yhteen. Hän lauloi hiljaa, itsekseen, tuulen säestämänä.

Eräs iäkäs kyläläinen katseli pellolle, huomasi heidän hahmonsa sileutteina kuuta vasten ja kuuli tytön heleän naurun ja hiljaisen laulun. Vanhan noidan mieleen tulvahtivat lapsuudenmuistot, kesät ja talven pakkasyöt. Nainen hymyili itsekseen sulkiessaan oven.

* * *

Keskiyö kolkutteli jo kynnyksellä, kun kaksikko saapui Rääkyvään Röttelöön. Talo näytti uhkaavalta kiinnilaudoitettuine ikkunoineen. Brinan selkäpiitä karmi, vaikkei hän edes tiennyt miksi. He kävelivät hiljalleen eteenpäin, kunnes saapuivat etuovelle. Se oli lukossa.
"No, se siitä sitten. Ehdin jo hetken kuvitella, että olen astumassa sisälle painajaiseen", Lunar iloitsi ja oli jo kääntymässä ympäri.
"Äläs nuolaise ennen kuin tipahtaa, Lun. Luulen, että me pääsemme helposti sisään. Vai oletko kenties unohtanut, miksi me kannamme näitä puutikkuja mukanamme?" Brina vastasi ja sai oven auki yhdellä sauvanheilautuksella.
"Olisit heti sanonut", Lunar naurahti. Brina teki hovikumarruksen ja Lunar astui ensimmäisenä sisään.

Heti, kun he olivat sulkeneet oven, eteiseen tuli pilkkopimeää. Mutta he tunsivat, kuinka talo huojui ja natisi liitoksissaan. Home ja pöly tekivät ilmasta tunkkaisen, eikä se tieto hirveästi innostanut Lunaria, joka kärsi astmasta.
"Valois!" Brina mutisi hiljaa, ja tämän sauvankärkeen syttyi oitis pieni valo. Sen turvin he astuivat muutaman askeleen eteenpäin, ja huomasivat saapuneensa johonkin hallintapaiseen. Tai no, ainakin huoneen perältä lähtivät rappuset yläkertaan, ja molemmilta sivuilta pääsi erilliseen huoneeseen.

Lattialla näytti lojuvan osia, jotka olivat joskus muodostaneet nähtävästi pöydän. Puunsirpaleita lojui hujan hajan pitkin lattiaa, joka oli paksun pölykerroksen peitossa. Lunar ei näyttänyt olevan huolissaan niistä. Sen sijaan hänen kasvoillaan oli voitonriemuinen ilme.
"Minä tiesin! Tiesin, ettei heissä olisi tarpeeksi miestä tulla tänne!" hän julisti kovaan ääneen. Brina näytti säikähtäneeltä.
Lunar katsoi tähän.
"Mikä sinun on?"
Mutta sitten Lunarkin tajusi. Yläkerrasta oli alkanut kuulua ääniä ja askelia, mitkä näyttivät kaikesta päätellen pyrkivän ovelle. Mutta joku esti sitä jotakin, mikä ikinä se sitten olikaan, pääsemästä ulos ovesta. Kuului ulvahdus, ja korvia vihlova ulvonta. Ja joku näytti laskeutuvan rappusia.

Tytöt olivat kuin liimautuneet paikoilleen. Levottomina he katsoivat portaikon suuntaan, odottaen, mitä näkisivät. Kiirehtivät askeleet laskeutuivat rappusia alas nopeasti, ja lopulta he näkivät sen.
"Sirius, miksi hitossa sinä säikyttelet meitä tuolla tavoin?" Brina sanoi huojentuneena. Mutta sitten hän huomasi Siriuksen väsyneet, vakavat kasvot ja tiesi, ettei kaikki ollut niin kuin piti.
"Teidän pitää häipyä. Meillä on -tuota- pienimuotoisia ongelmia yläkerrassa, ja tämä ongelma tässä kasvaa melko lailla suureksi, jos te jäätte. Joten saanko pyytää, että saisin saattaa teidät ulko-ovelle? Tässä on pienimuotoinen kiirus..." Sirius sanoi omalla, rennolla tyylillään, mutta vakavat kasvot eivät sopineet tähän äänensävyyn.
Lunar katsoi Siriukseen.
"Mitä ihmeen prinssiä sinä taas leikit? Sinäkö laittaisit meidän turvallisuutemme omasi edelle? Älä naurata."
Sirius mulkaisi Lunaria.
"Nyt ei vain ole aikaa viisastella. Milloin tahansa muulloin ottaisin tuon kohteliaisuutena, mutta teidän on pakko häipyä vielä kun se on mahdollista."
Lunar tuhahti, muttei ehtinyt vastata, sillä jokin meni rikki yläkerrassa. Ja kovaa.
Askeleet kiiruhtivat kohti rappusia, ja pian portaikon yläpäähän oli ilmestynyt hahmo. Sen suuret, vaarallisesti kiiluvat silmät katsoivat heitä kolmea nälkäisesti. Kaikki olivat jähmettyneet paikoilleen, he vain tuijottivat pelokkaina hahmoa. Muutaman sekunnin murto-osan oli aivan hiljaista. Aika tuntui pysähtyneen. He vain tuijottivat toisiaan.

Mutta sitten lumous murtui. Peto syöksyi rappuset alas samalla, kun nuoret kiisivät huimaa vauhtia kohti ulko-ovea. Sirius riuhtaisi sen auki ja antoi tyttöjen juosta hänen ohitseen. Miettimättä yhtään, mitä teki, minkälaisia seurauksia sillä voisi olla, hän otti koiran hahmon ja asettui ihmissuden tielle.

Lunar ja Brina juoksivat rinnettä alas. He eivät olleet ehtineet vielä pitkälle, kun Lunar vilkaisi olkansa ylitse. Kuunvalossa hän näki suuren, mustan koiran yrittävän pidätellä ihmissutta pääsemästä ulos Rääkyvästä Röttelöstä. Mutta koira näytti olevan alakynnessä, ja pian susi olisi taas heidän kannoillaan. Silloin Lunar tajusi. Jokin loksahti paikoilleen. Hänen oli mentävä auttamaan Siriusta. Hänhän se paukapää oli ollut, joka ei ollut lähtenyt pois vaikka Sirius oli niin käskenyt. Ja nähtävästi oikein hyvästä syystä.

Hän teki täyskäännöksen, ja viiletti jo pian maata viistäen auttamaan Siriusta.

Brina pysähtyi päästyään pienen kuusen suojiin. Hän kumartui kaksin kerroin, hengitti pari kertaa syvään ja kääntyi katsomaan taakseen. Mutta hän ei nähnytkään Lunaria. Mitä helvettiä se tyttö oikein aikoo? hän manasi mielessään tähyillessään kohti taloa. Hänen sydämensä oli pysähtyä, veri pakeni kasvoilta eikä hän ollut uskoa silmiään. Siellä susi ja koira tappelivat vimmatusti täysin vauhkoontunutta ihmissutta vastaan. Hän tiesi, ettei voinut jäädä ihmismuotoon. Hän vilkaisi hopeisen harmaata sutta. Jos Lunar oli tehnyt sen, niin tekisi hänkin.

Lunar oli huomannut Siriuksen järkyttyneen ilmeen, kun hän oli tullut takaisin sutena. Mutta nyt he molemmat yrittivät viimeisillä voimillaan ajaa ihmissutta takaisin taloon. Voi, kumpa Brina tajuaisi muuttaa muotoaan! Muuten emme voi koskaan voittaa tätä, hän pohti epätoivon partaalla. Samassa ihmissusi hyökkäsi eteenpäin. Kumpikaan ei ollut valmistautunut tähän, vaan he lensivät kaaressa kauemmas ja tömähtivät maahan. Ihmissusi ryntäsi villinä metsän siimekseen. Lunar ehti nähdä jonkun sarveikkaan juoksevan ulos talosta, ja valkoisen hahmon juoksevan kohti metsää. Mutta sitten kaikki pimeni.

[Linwë]

En oikein tiedä mistä aloittaisin tämän ficcin kommentoimisen. Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan miten tästä pidin.
Vaikka kertomispuoli on hiukan yksinkertaista ja osittain töksähtelevää itsensätoistoa, silti upposin tarinaan täysin ja pian huomasin jo lukeneeni kaikki ilmestyneet osat. Harmi sinänsä, sillä mielelläni olisin lukenut vielä lisää tätä kyseistä ficciä. Aihe on mielenkiintoinen ja saatte mukavasti pidettyä jännitystä yllä.
Pidin myös ajatuksesta, ettei James keskittynyt vain Lilyyn vaan jopa iski silmänsä toiseen tyttöön ja jätti punatukkaisen tylsimyksen omaan arvoonsa. Hienoa!

Muutamia pieniä kirjoitusvirheitä löytyi sieltä täältä, mutta mitä minä niistä motkottamaan kun ovat aivan huomaamattomia ja näitä sattuu. Itsellänikin näitä aina löytyy, mutten jaksa ikinä niitä lähteä korjaamaan.

Jatkoa odotellen,
Linwë

[akinnah]

Linwë: Ah, me rakastamme sinua <3 *HALI* Ha, mutta siis IHANAA että joku on vaivautunut lukemaan ja kommentoimaankin tätä : ) Vuotiksestakin tämä siis löytyy myös ja blogistani ja blogeistamme löytyy tähän liittyviä one-shotteja.

Mutta siis, kiitos oikeasti. Me saadaan tosi vähän negatiivista palautetta, joka on osittain harmi, koska emme ole tienneet mitä parantaa. Joo, töksähtelevää on varmasti : D Mutta voin kertoa, että tämä on minulle ensimmäinen iso ficci, jota olen koskaan kirjoittanut ja muutenkin kaikki väkerrelmäni ovat jääneet koneen syövereihin tai deletoituneet roskakoriin. Hienoa, että tässä säilyy sellainen jännitys. Sitä toivoo, mutta kun itse tietää tarinan loppuun saakka, ei sellaista edes huomaa itse lukiessaan tätä lävitse.

Joo, kirjoutsvirheet. Voin sanoa tässäkin puolustukseksi, että meillä kummallakin on macintoshit, joissa ei tiettävästi ole kummempia tekstinkäsittelyohjelmia. Texturi vain. Word on nimittäin siitä "helppo", että se ilmoittaa kirjoitusvirheet. Meillä ei ole sitä apunamme, joten niitä jää tekstin sekaan paljon.

Mutta kiitos tosi paljon kommentoinnista. Rakentavaa ja negatiivista palautetta otetaan aina ilomielin vastaan, vaikka on sitä positiivistakin aina tietysti mukava lukea. Tack. Ja jatkoa tuli nyt sitten saman tien. Hollyn kirjoittama luku nyt siis.

akinnah

x

17. Luku

Rummut pärisivät ja yleisö hurrasi, kun  neljätoista pelaajaa käveli huispauskentälle. Seitsemän näistä pelaajista oli pukeutunut punaiseen ja kultaan, loput seitsemän taasen siniseen ja harmaaseen. He asettuivat kentän keskelle yleisön yhä pauhatessa ja kannustaessa suosikkiaan. Vanha, tiukan näköinen nainen asteli rivakasti pelaajien luokse, näyttäen selittävän näille jotain. Sitten hän kehotti kaikki luudanvarsilleen ja puhalsi pilliinsä. Peli oli alkanut.

James ponkaisi korkealle stadionin yläpuolelle. Se oli paras ja rauhallisin paikka, minkä pystyi huispausottelussa löytämään, ja sehän sopi siepin etsimiselle kuin nenä päähän.
Tuuli tuiversi pojan hiukset sekaisin, ja sai silmät melkein vetistämään. Oli kaunis, sees päivä, muttei kuitenkaan liian aurinkoista, täydellinen päivä kauden ensimmäiselle huispauspelille. James näki, miten kenttä pieneni hänen allaan. Hän hengitti syvään raikasta, jästien saasteiden ulottumattomissa olevaa ilmaa. Niin korkella oli tilaa ajatella.
En tunnu nykyään muuta tekevän, James tuhahti mielessään. Viimeyönä ei ollut tullut nukuttua. Liian monet ajatukset olivat pyörineet hänen päässään, jättämättä häntä rauhaan. Oikeastaan hän ei tiennyt, mitä hän hermoili ja pohti. Tai no, tiesi hän, muttei tahtonut vain myöntää sitä.

James katsahti alas Siriukseen. Pojan kasvoilla oli väsynyt, keskittynyt ilme. Niiden normaali, rento virnistys oli kadonnut kuin maan nielemänä. Sirius näytti ottavan eilisiltaisen paljastuksen rankemmin kuin hän itse.
Mutta mikä siinä häntä niin järkytti? Sekö, etteivät he olleet Tylypahkan ainoat oppilaat, jotka olivat animaageja? Vai sekö, että Ann ja Leanne olivat saaneet heidän salaisuutensa selville ennen kuin he olivat saaneet minkäännäköistä vihjettä siitä, keitä hevonen ja susi olivat olleet? James ei tiennyt. Hän ei olisi koskaan uskonut, että Leanne olisi rikkonut minkäänmoisia sääntöjä. Eihän tämä kouluaikoina edes työntänyt pikkuvarvastaan kielletyn rajan toiselle puolelle.
"Kaikki ei ole aina sitä, miltä se näyttää, Musta..."
Jostakin Jamesin mielen sopukoilta Leannen sanat muistuivat hänen mieleensä. Vaikka siitä oli vain muutama päivä, tuntui kuin olisi kulunut ikuisuus, kun he olivat juoksennelleet metsässä etsimässä noita kahta mystistä eläintä. Poika ravisti päätään. Hänen oli keskityttävä peliin. Hän kääntyi jälleen katsomaan, miten muu joukkue lensi. Hän ehti vilkaista jahtaajia, ja kohtasi kuin ohimennen sinisten silmien epätietoisen katseen. Se siitä keskittymisestä.

Kaksi neljästä katsomosta kannusti kova-äänisesti Rohkelikkoa. Muut kaksi - tai no, yksi - neljästä hurrasi Korpinkynnen puolesta. Loppujoukko, joka koostui suurimmaksi osaksi virheäpukeisista Luihuisista, halveksi molempia joukkueita ja huusi näille solvauksia.
Lunar istui muiden rohkelikkojen kanssa keskiaitiossa. Hän oli harvinaisen hiljaa, eikä näyttänyt seuraavan peliä ollenkaan. Tämän silmät olivat nauliutuneet vain yhteen lyöjään kentällä.

Lunaria vaivasi kovin Siriuksen eilisiltainen (tai pikemminkin öinen) käytös. Se oli ollut jotakin niin epäsiriusmaista. Nytkin poika näytti liian keskittyneeltä peliin, että Lunar olisi voinut uskoa käytöstä todeksi. Hän huokaisi. Nyt hänen pisteensä Siriuksen silmissä olivat varmasti laskeneet pitkälle miinuksen puolelle. Vaikka hän oli viimeiseen asti tapellut kynsin ja hampain sitä karua totuutta vastaan, oli hän viime yönä viimein myöntänyt sen itselleen. Hän piti Siriuksesta. Niin harmilliselta kuin se hänen korvissaan kuulostikin.
Lunar tiesi, että Brina tiesi sen. Totta kai tämä oli sen arvannut jo kauan sitten.

Hän ei ollut edes tajunnut, miten epäkohteliaan näköisesti oli mahtanut tuijottaa Siriusta, kun tämä käänsi äkisti päänsä ja tavoitti Lunarin katseen. Tummissa silmissä oli jotain, mitä Lunar ei osannut kuvata. Mutta hän tiesi, mitä se tarkoitti. Hänkin tunsi samoin. Kuin olisi samaan aikaan epätoivoinen, iloinen, huojentunut ja peloissaan. Hän tiesi täsmälleen, miltä pojasta tuntui.
Lopulta Sirius virnisti pienesti. Lunar yritti peittää hämmästystään ja hymyili takaisin. Poika oli keskittynyt taas peliin, mutta Lunar ei saanut ajatuksiltaan rauhaa. Ja ne ajatukset koskivat suurimmaksi osaksi Siriusta.

Brina kiisi hurjaa vauhtia kohti vastustajan päätyä, punainen kaato kainalossaan. Hän vilkaisi ympärilleen luottaen siihen, että hänen vanha, luotettava Puhtolakaisunsa pysyisi vakaassa lennossa. Kuudesluokkalaiset Timon Nagel ja Jessica Thornton lensivät aivan hänen vieressään, kumpikin tiiviisti tytön molemmin puolin.
Maalisalko läheni, eikä vastapuolen jahtaajia näkynyt ainakaan edessä päin. Takana he kai sitten ovat, Brina pohti kohottaessaan kätensä tehdäkseen maalin.
Punainen pallo kiisi halki ilman, lentäen onnistuneesti maalivanteen läpi. Rohkelikon kannattajat puhkesivat raivoisiin hurraushuutoihin, kun taas luihuisten päädystä kuului äänekästä buuausta. Brina hymyili itsekseen. He olivat johdolla. Varmasti monellakymmenellä pisteellä. Kun vain James saisi vielä napattua siepin, olisi voitto heidän.

Jessican sukeltaessa kilpaa korpinkynnen laitajahtaajan kanssa hakemaan kaatoa, Brina ehti vilkaista, miten muilla joukkuetovereilla meni. Tyttö kohtasi Jamesin silmät ja tunsi heleän punan nousevan poskilleen. Hän käänsi vikkelästi katseensa takaisin peliin, yrittäen keskittyä. Mutta viimeöiset tapahtumat, sanat ja teot jyskyttivät julmetusti sitä ovea, jonka taakse Brina oli ne lukinnut tarkastellakseen niitä paremmalla ajalla. Jamesin silmät tuntuivat toistavan sitä kaikkea kuin vanhaa filmiä, joka näytti välillä pitävän sisällään hyvin huonoja tehosteita ja trikkitaustoja. Harmi vain ettei se ollut mikään elokuva.

Brina oli niin hämmentynyt, että tyri helpon syötön, ja hieman hänen alapuolellaan lentänyt korpinkynsi tarrasi palloon kiinni tehden täyskäännöksen. Brina kirosi ja kääntyi itsekkin. Timon katsoi häntä kysyvästi. Brina kohautti olkiaan ja aloitti takaa-ajon.
Kaato saavutti liiankin nopeasti Rohkelikon maalisalkoja. Brina nojasi luudanvarteensa. Vauhtia, pikku luuta, vauhtia, hän rukoili mielessään. Hän syöksyi hurjaa kohti maalisalkoja, muttei ehtinyt enää saada kaatoa itselleen. Piti vain luottaa pitäjään.

Samaan aikaan hieman korkeammalla tapahtui jotakin, mikä kiinnitti koko yleisön huomion. Sirius, Rohkelikon toinen lyöjä, tippui velttona huolestuttavan kovaa vauhtia kohti kylmää, kovaa maata. Poika muistutti marionettea, jonka narut oli katkaistu. Aika tuntui hidastuvan, ja kaikki pidättivät hengitystään. Sirius tippui ilman halki hitaasti ja raskaasti, kuin vedessä. Jokunen tyttö katsomossa kiljaisi, kun veltto ruumis osui epämiellyttävästi muksahtaen maahan. Jossain joku vihelsi pelin poikki, ja paikalle saapui sairaanhoitaja. Joukkuetoverit laskeutuivat toinen toisensa perään Siriuksen ympärille. Osa yleisöstä nosti kovan mekkalan siitä, että peli oli keskeytetty, mutta suuri osa katsojista oli noussut ja lähtenyt valumaan pois päin kentältä.

James kääntyi joukkueen puoleen otsa rypyssä.
"Tämä peli uusitaan ensiviikolla, loppupäivä on vapaa", hän sanoi. Joku kysyi, miten Siriuksen oli käynyt. James sai pakotettua kasvoilleen virneen, joka muistutti ehkä hivenen irvistystä.
"Hän sai nähtävästi ryhmystä päähän, ja vasen käsi on murtunut. Tajuttomanahan hän on, mutta varmasti huomenna jo hyvissä voimissa."
Niine sanoineen hän kääntyi ja lähti kohti pukuhuonetta. Muu joukkue katsoi toisiaan kulmat kurtussa mutta lähti seuraamaan kapteeniaan.
Tunnelma pukuhuoneessa oli vaisu. Kaikki pyrkivät vaihtamaan vaatteensa mahdollisimman vikkelään. James rykäisi.
"Leanne, jäisitkö tänne hetkeksi?"
Brina tunsi sydämensä hyppäävän muutaman lyönnin ylitse, mutta keskittyi sitomaan kengännauhoja. Muutama nuorempi poika vaihtoi katseita, ja suunnisti nopeasti ulos huoneesta. Brina pystyi metsäneläimen tarkentunein aistein kuulla, kuinka pojat räjähtivät kovaääniseen nauruun. Hän pyöritti silmiään.

Pian kaikki olivat poissa. Jäljellä oli vain ikkunasta ulos tuijotteleva James ja hermostuneesti kaapunsa hihaa näpräävä Brina.
James kääntyi tyttöön päin. Brina huokaisi. Hän tiesi mitä oli tulossa.
Ennen kuin James sai sanaa suustaan, Brina oli puhjennut vuolaaseen selitykseen.
"Anteeksi, olen niin pahoillani siitä kaadonmenetyksestä. En voinut sille mitään, tai no oikeastaan olisin voinut, mutta annoin keskittymiseni herpaantua hetkeksi enkä voinut sille mitään, että se katala korpinkynsi oli ehtinyt saada sen, kaadon siis. Lupaan, ettei tämä toistu, mutta eilisen jälkeen on ollut niin paljon ajateltavaa enkä voinut sille mitään, kun satuin vilkaisemaan sinuun, minun ei olisi pitänyt, tiedän, että tämä peli on tärkeä eikä sitä saisi hävitä tai haave mestaruudesta jää kaukaiseksi, lupaan keskittyä ensikerralla paljon paremmin", Brina selitti luodinnopeudella, kuin pahanteosta kiinni jäänyt lapsi. James katsoi tyttöä typertyneenä, mutta tämän kasvot sulivat hymyyn.
"Ei, en minä sitä, pelihän pelataan joka tapauksessa uudestaan, joten vahinkoakaan ei päässyt tapahtumaan. Ajattelin vain, että jos tahtoisit ... öh ... auttaa minua eräässä jästitiedon jutussa. Ei siis mikään pakko, jos et halua tai ehdi, mutta ajattelin nyt vain..." James lisäsi hätäisesti ettei olisi kuulostanut niin epäkohteliaalta. Brina katsoi poikaa vuorostaan typertynyt ilme kasvoillaan. Hän oli osannut odottaa kaikkea muuta kuin tätä.
"Jaa tuota.. kaipa se käy", Brina sanoi. "Mutta ethän sinä edes lue jästitietoa", hän ihmetteli, mutta James oli jo kadonnut ulko-ovesta. Hetken hän vain seisoi ja tuijotti sulkeutunutta ovea. James oli pyytänyt tätä periaatteessa treffeille. Ei, oikeastaan hän oli pyytänyt apua läksyissä. Olemattomissa läksyissä. Eli poika oli epävirallisesti pyytänyt häneltä apua läksyissä - ei, siis pyytänyt häntä ulos. Brina asteli riemuissaan ulos ovesta. Hänen pitäisi etsiä Lunar - mitä pikemmin, sen parempi.

Lunar odotti tapansa mukaan Brinaa vähän matkan päässä pukuhuoneista. Hänen mielessään kummittelivat muisto putoavasta hahmosta, ja vaikka hän yritti, hän ei saanut työnnettyä kuvaa ajatustensa taka-alalle. Se onnistui oikeastaan aika helposti, hän oli nimittäin äkännyt Brinan, joka näytti olevan onnensa kukkuloilla. Hän lauleskeli Lunarillekin tuttua jästilaulua. Lunar kohotti kulmaansa, saaden vastaukseksi naurunsekaisen vastauksen.
"Okei, jos sanot saman kymmenen kertaa hitaammin ja ilman naurua, kiitos", hän sanoi. Brina veti syvään henkeä.
"Jamespyysiminuaulos taioikeastaanapualäksyissä muttatarkoittitreffejä!" Brina kiljaisi ja hypähti ilosta. Lunar pyöritti silmiään mutta nauroi.
"Sain sen verran selvää, että asia liittyy Jamesiin", hän sanoi ja kääntyi kohti linnaa, mutta vilkaisi sivusilmällä ystäväänsä.
"James pyysi minulta apua jästitiedon läksyissä!"
"Tiedätkö, odotin jotain enemmän -miten sen nyt sanoisi- romanttista", Lunar sanoi. Brina näyti kärsimättömältä.
"Typerys, onko James muka sinusta jästitiedossa? Eli oikeasti hän pyysi minua epävirallisesti ulos!"
"Oh, istutte kaksin nenä kiinni läksykirjassa, kuinka romanttista. Sanoiko James mitään, minne olette menossa?" Lunar irvaili mutta hymyili hyväntahtoisesti. Hän oli iloinen Brinan puolesta, mutta oli myös ehkä hieman katkera, kun tuo satumainen onni ei ollut sattunut hänen kohdalleen. Ei sillä, että hän olisi iskenyt silmänsä Jamesiin, mutta olisi mielellään vaikka sitten auttanut erästä toista läksyissä..
"En minä tiedä, ei James sanonut mitään. Ehkä hän kertoo joskus myöhemmin", Brina mietti, mutta hiljensi volyymiä huomatessaan Lilyn selän edessään. Lily ei kuitenkaan näyttänyt kaipaavansa seuraa, joten kaksikko ohitti hänet vikkelään, suunnaten askeleensa suureen saliin lounaalle.

Eteisaulassa oli epätavallisen paljon porukkaa, joista jokainen tuntui puivan Siriuksen traagista putoamista. Suuressa salissa istui jokunen oppilas, mutta oikein kukaan ei tuntunut koskevankaan ruokaan. Lunar ja Brina istuutuivat mahdollisimman syrjään muista, voidakseen jatkaa keskeytynyttä keskusteluaan Jamesin ajatusmaailmasta. Brina lastasi ajatuksissaan lautasensa ääriään myöten täyteen ruokaa, havahtuen Lunarin nauruun.
"Katsotko yhtään, millä oikein täytät lautasesi?"
Brina katsoi lautaselleen, eikä oksennus ollut kaukana. Olivathan Tylypahkan pöperöt toki parempia kuin ne, mitä heille oli jästikouluissa tuputettu, mutta tämä jokin näytti epämääräiseltä kimpaleelta.. jotakin. Lunar nauroi entistä enemmän Brinan sysätessä lautasensa kauas toiselle puolelle pöytää ja leikkien oksentavansa. Vähän matkan päässä heistä Remus, Peter ja James yrittivät syödä samaista ruokaa.
James kohotti haarukkansa ja näykkäisi hieman epäilyttävän näköisestä palasesta.
"Ei kun suu messingille ja ääntä kohti", hän totesi.
Remus oli syventynyt lukemaan Loitsinnan käsikirjaa, ja Peter katsoi Jamesia, kun tämä söi. Tai pikemminkin maistoi sitä rään näköistä töhnää.
"Sanottakoon, että tämä näyttää paremmalta kuin maistuu", James sanoi tarttuessaan vesilasiin kuin hukkuva oljen korteen. Peterin ilme muuttui hämmästyneeksi.
"Mu-mutta.. sehän näytti aivan kamalta", poika sanoi. James katsoi häntä kuin odottaen, että tämä jatkaisi. Mutta kun jatkoa ei kuulunut, James tyytyi myötäämään:
"Nii-in." Hän näytti siltä kuin olisi ollut piilossa verhon takana ja yrittänyt vastustaa kiusausta astua esiin ja karjaista, että "Tässä minä olen!"
Peter ei vieläkään tajunnut.
"Tuo on kamalan näköistä, ja jos se näytti paremmalta kuin maistui, niin..?" James yritti avustaa hieman hidasjärkistä ystäväänsä. Hitaasti Peterin kasvot näyttivät valaistuvan, kun tämä ymmärsi.
"Niin se oli siis aivan kamalan makuista!" poika hihkaisi. James pyöritti silmiään, mutta tyytyi vaihtamaan katseen Remuksen kanssa. Hän katseli ympärilleen, ja huomasi Leannen ja Annin nauravan kaksin kerroin. James kohtasi Leannen katseen, ja tajusi että tytöt olivat kuulleet hänen murjaisunsa päivän lounaasta. Läpeensä tyytyväisenä itseensä hän ilmoitti kahdelle muulle menevänsä katsomaan Siriusta muun huispausjoukkueen mukana.

Kahdeksan hengen joukko asteli sisään sairaalasiipeen matami Pomfreyn kiivaista vastusteluista huolimatta. Joukkueen lisäksi Brina oli vaatinut saada ottaa Lunarin mukaansa, mutta eipä se Lunaria itseään edes kovin haitannut. Päin vastoin..
Sirius makasi hiljaa paikoillaan, ja Pomfrey selitti, että poika oli nukkunut siitä saakka, kun hänelle oli annettu Luuran-Kokoa, lääkettä, joka edesauttoi vasemman käsivarren luita paikkaamaan murtumat. Joukkue istuutui lyöjänsä ympärille, ja kaikki pukivat ajatuksiaan sanoiksi.
"Toivottavasti hänen ei käynyt pahasti, se varalla oleva lyöjä, O'Conal, on aivan surkea!"
"Sattuukohan se paljon, kun joutuu kasvattamaan uusia luita ja korjaamaan vanhoja?"
"Miksiköhän hän edes tippui luudaltaan?"
"Eikö lyöjän ole tarkoitus lyödä ryhmyt pois oman joukkueen kimpusta, eikä saada niitä itse päähän?"
"Milloinkohan hän herää?"
"Siinä meni sitten isyys ja lapsilisät", Sirius voihkaisi avaamatta silmiään. Kaikkien huomio oli kiinnittynyt Siriukseen, joka virnuili raottaessaan silmiään.
"Mikä kunnia suo minulle tälläisen juhlavastaanoton? Koko joukkue plus yksi.. ylimääräinen", hän sanoi ja katsoi hetken Lunaria syvälle silmiin. Tyttö vastasi katseeseen, mutta ennen pitkää Sirius oli jo irrottanut katseensa tytön harmaista silmistä ja katseli muita.
"Miten kävi? Kai te jatkoitte pelaamista, vaikka minä olin tippunut? Kuka voitti?"
"Peli vihellettiin poikka sillä sekunnilla, kun osuit maahan. Aikomuksena on pelata matsi uudestaan ensiviikolla", James vastasi. Sirius vajosi turhautuneena takaisin tyynyille.
"Ei teidän olisi tarvinnut - minun takiani."
"Eipä se meidän päätettävissä ollutkaan", Lunar tuhahti hiljaa. Sirius kuitenkin kuuli tytön kommentin.
"Yhtä teräväkielinen aina, muruseni", poika virnisti hyvin siriumaisesti. Lunar tuhahti kuuluvasti, mutta jätti kommentin ilman sen kummempia vastauksia. Brina virnuili sängyn toiselta laidalta hyvin pirullisesti. Lunar näytti hänelle kieltä, mutta naurahti.

"No, jos teillä ei ollut sen kummempia kuulumisia sairaalasiiven ulkopuolelta, voisin kohteliaasti pyytää teitä poistumaan, nimittäin se kieltämättä on hieman tuskallista kasvattaa uusia luita ja paikata vanhoja. Ja sitä paitsi, teidät häädettäisiin jokatapauksessa pois täältä. Mutta luulisin, että pääsen täältä pois huomenaamulla", Sirius sanoi ja kohotti terveen kätensä vilkuttaakseen poistuvalle juhlaväelle. Brina nauroi, ja Lunarkin nakkeli niskojaan, yrittäen pidätellä suupieliään.
"Poika-parka, se isku taisi tosiaankin sekoittaa hänen päänsä. Luulee olevansa kuninkaallinen", Brina sanoi vilkaisten sairaalasiiven ovella sängyssä makaavaan Siriukseen, joka vilkutti heille hyvin aristokraattinen, ylväs ilme kasvoillaan ja käsi heiluen kuin kuninkaallisella.
"Äh, kuvittelee itsestään vain liikoja", Lunar ilmoitti. Brina pyöritti silmiään ja otti muutamalla askeleella eteenpäin kirineen Lunarin kiinni.
"En tajua sinua, Lun. Pidät hänestä, mutta kuitenkin aina valitat ja morkkaat häntä. Pitäisikö sen käydä järkeen?" Brina uteli kärsimättömänä. Lunar nopeutti askeltaan aavistuksen.
"Mitä väliä, vaikka pitäisinkin. Ei hän minusta kuitenkaan pidä. Ei kukaan ole pitänyt", hän vastasi hiljaa, katkerasti, ja tuijotti tiukasti lattiaan. Brina muisti, kuinka jästikoulussa Lunar oli ollut monen monta vuotta ihastunut yhteen ja samaan poikaan, mutta poika oli vain arvostellut ja valittanut hänestä.
"Tiedätkö, minusta tuntuu, että tämä on erilaista. Olet nähnyt hänet metsässä, ei hän ole sellainen kuin kuvittelet, jos et aina näyttelisi noin torjuvaa ja kylmää, uskoisin, että sinäkin huomaisit, millainen hän on oikeasti-"
"Bri", Lunar varoitti, ja Brina sulki suunsa. Toki hän tiesi, että aihe oli herkkä, eikä siitä usein puhuttu, mutta kuitenkin häntä itseään häiritsi Lunarin asenne. Kaikki pojat eivät ole samanlaisia kuin ne jotkut idiootit ala-asteella. Ja hän oli itsekkin niin hyvällä tuulella. Mutta Lunarin silmät löivät pientä kipunaa, ja Brina päätti jättää aiheen sikseen. Nyt hän ei jaksaisi mitään typerää riitaa taikka väittelyä siitä, kumpi oli tässäkin asiassa oikeassa.

Vaitonaisina he suunnistivat kohti Rohkelikkotornia. Kömmittyään muotokuva-aukosta ja käveltyään täyden oleskeluhuoneen läpi he avasivat oven omaan makuusaliinsa. Brina vilkaisi taakseen, ennen kuin astui ovesta Lunarin perään. Hän oli erottavinaan väkijoukosta tummien silmien lämpimän katseen, ja hymyili itsekseen seuratessaan ystäväänsä.
Lunar rojahti sängylleen ja jäi siihen liikkumattomana. Brina istuutui omalleen ja katseli yöpöytäänsä. Lunarin kuva vilkutti iloisena kehyksistään, muutama avattu kirje makasi sen vieressä kuorissaan. Pari hassua kirjaa lojui sikin sokin ympäriinsä. Brina tarttui yhteen niistä, ja selasi paraikaa oikealle sivulle, kun Lunar puhkesi puhumaan. Tyttö oli haudannut kasvonsa tyynyyn.
"Minä olen niin typerä."
"Mukavaa että voit hyväksyä senkin tosiasian näin seitsemäntoista vuoden jälkeen", Brina totesi alkaessaan lukea Välimeren taikakasvit ja niiden käyttöä. Lunar tuhahti.
"Ha haa, niin hauskaa. Minä vihaan itseäni aina silloin, kun olen hänen seurassaan."
"Puhumme herrasta nimeltä Sirius Musta, ellen ole aivan väärässä?"
Lunar kohotti katseensa ja katsoi Brinaa väsyneenä tämän näsäviisasteluun.
"Oikeasti. Mitä minun pitäisi tehdä, että hän huomaisi minut? Tai edes ylipäätänsä lopettaisi vihaamasta minua?" Lunar sanoi ja hengitti syvään. Brina kohautti olkiaan.
"Ehken ole paras neuvomaan, mutta sanoisin, että sinun kannattaisi olla luonnollinen tai jotain. Katso jostain kirjasta tai kysy Lilyltä."
Lunar nauroi.
"En ikinä. Hän passittaisi minut Mungoon!"

[Linwë]

Minä vaadin, että pian tapahtuu jotain yllättävää ja dramaattista, sillä tässä luvussa ei ollut jännitystä mitään mikä olisi vienyt tapahtumia eteen päin. Paitsi Brinan ja Jamesin "treffit".
Jäin myöskin kaipaamaan niitä kohtauksia, jossa Lunar ja Brina seikkailevat metsässä, tietenkin Sirre ja Jamppa seuranaan.

Koska Lunarin ja Siriuksen välillä alkaa tapahtua jotain huomattavaa? Jostain syystä odotin, että Lunar olisi mennyt yksin katsomaan Siriusta Sairaalasiipeen. Harmi, ettei näin tapahtunut.
Tapahtuisipa pian jotain hyvin mullistavaa, jolloin ficcinne mielenkiintoisuus kasvaisi vieläkin enemmän.

Lisää jatkoa kaivaten,
Linwë

[syysvilja]

Ah, Linwë, et tiedäkkään miten ilahduin kommentistasi. Tämä ficci kun saa niitä niin harvoin. On myös mukava huomata, että kommenttisi ovat rakentavia, koska niitähän me tässä juuri kaipaamme. Eihän sitä muuten voi kehittyä mihinkään suuntaan ^^

On totta, ettei kaikissa luvuissa tapahdukkaan mitään maata mullistavaa, koska suunnitteluvaiheessa laskimme hieman väärin, ja nyt sitten kävi niin, että tajusimme, ettei syys-loka-marras -välille oikein tullut minkäänlaisia ideoita. Eli aika paljon näitä "välilukuja" tiedossa, kun emme tahdo viedä juonta joka luvussa hurjalla vauhdilla eteenpäin. Ei sillä, että se olisi pahasta, mutta se ei ehkä ihan sopisi ideaamme. En tahdo spoilata, mutta kai tapahtumat tässä pikkuhiljaa käynnistyvät ; )

No, sanonpahan että mukavaa, kun pidät ja jaksat tätä seurata. Ja kommentoidakkin, tottakai.
Mutta, eiköhän akinnah julkaise seuraavaa lukua piakkoin.

-Holly joka sai netin toimimaan ja siitä syystä pystyy julkaisemaan omia lukujaan itsekkin ^^

Muuten, jos olet kiinnostunut lukemaan L&Bhen liittyviä one-shotteja sun muita, vilkaiseppas blogejamme , akinnah taisi siitä jo mainitakkin ^^ Pahoittelen tätä julmaa mainostusta.

[akinnah]

A/N: Sorry, sorry. Tämä tuli nyt vähän... pitkän ajan päästä : D Jatkoa siis. Tämä olla mun lukuni. Kommenttia kaivataan : ) PS. kirjoitusvirhevaroitus.

18. Bilehilettä ja pipua

Kirahdus halkaisee tuskasta paksun ilman. Valkean karvan juovittaa punainen pisara sen valuessa pitkin maidonvalkeaa pintaa. Jalka potkaisee ilmaa, karistaa tuskan tuottajan, tömähtää maahan, potkaisee uudelleen. Tumma silmä heijastaa kivun kohti harmaita, saaden toisen kitumaan...

x

Lunar vääntelehti sängyssään, repi peittoaan kouristuksenomaisesti, potki jaloillaan. Otsa kostui hiestä kuin kuumeisella, keho pyöri tuskaisesti. Huulet olivat avautuneet kuin huutoon, vaikka niiltä purkautuikin vain kieltosanoja heikosti kuiskaten.

x

Hän katsoo eteensä. Viereinen sänky on tyhjä, kuiskaillen muistoja entisestä. Kuva on kuin sumussa, kaikki tuntuu leijuvan unen rajamailla. Käsi ojentuu eteenpäin kyynelten saattelemana, yrittäen tavoittaa tavoittamatonta. Tyhjyys vastaa, kuin siirtyen kauemmaksi, ulottumattomiin. Katoaa, hän tipahtaa. Hän ei voi jättää, hän ei jaksa, ei pysty. Miksi kaikki menee näin? Miksi se katoaa.
"Ei", hän kuiskaa. Kaikki sumenee, miten on mahdollista - "Ei saa." Ahdistuu, yrittää juosta, ei jaksa, pysty, voi. Karkaa, katoaa..."

x

"Ei saa!"

Brina heräsi Lunarin huutoon. Hän avasi silmänsä vain nähdäkseen ystävänsä pyörivän sängyssään. Nopeasti hän nousi ylös sänkynsä lämpimien lakanoiden alta, saaden lokakuun viilentämän ilman vastaansa. Tästä välittämättä hän rinesi Lunarin sänkyn reunalle pitelemään toista hartioista, lausuen hiljaisella äänellä rauhoittavia sanoja.
"Shhh, Lunar. Ei mitään hätää. Herää, Lunar. Herää!" Hän ravisteli toista kevyesti, toisen edelleen pyrkiessä irti toisen käsien otteesta.

Lunar heräsi säpsähtäen, katsoen vauhkona ympärilleen, kohdistaen katseensa sitten ystäväänsä. Hän rentoutui täysin, sulkien rauhallisesti silmänsä ja painautuen sängyn pohjalle.
"Se oli vain painajainen", Lunar kuiskasi. Brina nyökytteli hitaasti, palaten omalle sängylleen.
"Varmastiko?" hän kysyi epäilevänä. Lunar hymyili pienesti.
"Minä en ole poika, Brina", Lunar vastasi väsyneesti saaden ystävänsä virnistämään synkässä huoneessa.
"No siitä ei voi koskaan olla varma", Brina naurahti. "Mutta et taida haluta kertoa siitä unesta?"
"En. Ehkä joskus...."

Kuinka pitkälle elämässään pääsisi, jos kertoisi vain totuuksia? Lunar mietti sulkien silmänsä, toivoen, ettei näkisi samaa unta enää koskaan. Todellisuudessakaan.

xxx

"Hei pojat, oikeasti", Remus valitti poikien oleskeluhuoneessa. Sirius ja James olivat aloittaneet heti herättyään riehakkaan tyynysodan, jonka takia Peter oli jo juossut alas oleskeluhuoneeseen ja luultavasti suoraan aamiaiselle. Remus sen sijaan oli tullut juuri suihkusta ja saanut päälleen untuvaa ja räkäistä naurua.
"Älä ole ilonpilaaja, Kuutamo!" Sirius nauroi hakaten samalla tyynyllään Jamesia päähään. Poika älähti kovasta iskusta ja lähetti omalla tyynyllään iskun toisen selkään, saaden toisen kaatumaan vatsalleen sängylleen
"Tappaako sinä minut yrität, kaveri?!" Sirius huudahti nauraen kuitenkin samalla. Hän jäi hengästyneenä makaamaan paikalleen saaden toisen iskun Jamesin suunnalta.
"Jos vaikka kuitenkin mentäisiin aamupalalle, Antura?" James mietti ääneen. Sirius nyökkäsi hyväksyvästi. Remus pyöritteli päätään.
"Tiedättekös muuten mikä päivä tänään on?" hän kysyi sitten leppoisasti. Asian paljastaminen ei ollut hänen omalle hengelleen kovin vaaratonta, mutta muut saisivat kuulla sen kuitenkin joltain muulta, joten...
"No, kerropas Kuutamo, meille viattomille tietämättömille..."

xxx

"Sinulla on tänään synttärit, Lunar -pieni! HERÄÄ!" Brina huuteli ja hyppeli pitkin tyttöjen makuusalia innoissaan. Lunar makasi vatsallaan sängyllään, tyyny pään päälle vedettynä. Herätys ei ollut ollut aivan sellainen kuin hän oli kuvitellut. Lily oli tunnollisena tyttönä lähtenyt jo aikaisin aamupalalle ja Natalie nukkui omassa sängyssään raajat levällään.
"Oikeasti, Brina, lopeta", Lunar mankui ja vääntelehti sängyssään, venytellen jäseniään. Brina hyppäsi ketterästi hänen sängylleen rallatellen jotain syntymäpäivistä tylsille kavereille.
"Älä viitsi, pieni. Ylös, ulos ja lenkille vain!"
"Mitä! Lenkille! Kellohan on tuskin mitään..."
"Se on jo sen verran, ettemme ehdi kohta aamiaiselle, jos sinä laiskimus et nouse edes ylös."
Lunar hymähti laiskasti ja potkaisi Brinan maahan kovan huudon saattelemana.
"Sinä typerä..." Brina aloitti nauraen, mutta lopetti, kun Lunar sulki kovaan ääneen pesuhuoneen oven. Luullen ystävänsä suuttuneen, Brina aloitti melkein luultavasti-sydäntäraastavan valitusvirren ja anteeksipyytelemisen, mutta Lunarin nauru herätti hänet takaisin todellisuuteen.

Brina hymyili. Lunar oli onneksi hyvällä päällä. Brinan poskille nousi puna hänen miettiessään, mitä he Jamesin kanssa tekisivät. Tuskin James apua ihan läksyjenteossa kaipasi, olihan poika keksinyt jästitiedon vain tekosyyksi. Ehkä he vain juttelisivat tai sitten...
"Mitäs sinä täällä punastelet?" toisen ääni keskeytti hänen hieman ihmeelliseen suuntaan menevät ajatuksensa. Brina virnisti.
"En mitään."
"Hah, niin varmaan", Lunar naurahti kuivaten samalla hiuksiaan suureen pyyhkeeseen. "Mutta jokos me lähdemme? Minulla on nälkä."
"Ja milloin sinulla ei olisi..."
"Jaa-a, en voi tiet -"
"Olkaa hiljaa", Natalien sängystä kuului. Lunarin ja Brinan katseet kääntyivät istumaan nousseeseen tyttöön.
"Hei vain sinullekin", Lunar naurahti toispuoleinen virne kasvoillaan.

xxx

"Saanen udella, mistä herra Kuutamoinen tuollaisia tietää?" Sirius kysyi edelleen hieman hämillään. Hän suki tummia hiuksiaan pois silmiltään, astellen samalla portaita oleskeluhuoneeseen. Kuutamo virnisti.
"Kannattaa olla joskus hiljainen, eikä aina saalistuskannalla", poika naurahti. Todellisuudessa hän oli kuullut sen Lilyltä, jonka kanssa oli puhunut edellisenä iltana. He kun olivat lähentyneet yllättävästi viime viikkojen aikana...
"Siinähän he ovatkin."
Toden totta, kaksi tyttöä tuli juuri oleskeluhuoneeseen. Lunar virnisti iloisesti huomatessaan pojat. Mikään ei voisi latistaa hänen hyvää tuultaan tänään.
"Erakolla on kuulema syntymäpäivä tänään, vai kuinka?" Sirius kysyi kohottaen kulmiaan. Lunar nyökkäsi edelleen virnistellen.
"Niinpä taitaa. Tule, Brina", tyttö naurahti ja lähti kävelemään muotokuva -aukolle. Brina nyökkäsi pojille hymyillen ja kiirehti ystävänsä perään, jättäen kelmit oman onnensa nojaan. Sirius virnisti.
"Mitäs mieltä olette, voisimmeko jopa keksiä illalle jotain mielenkiintoista tekemistä?"
"Mille illalle?" James kysyi ihmeissään saaden Siriuksen huokaamaan.
"On hienoa, että olet vihdoin päässyt irti siitä punapäästä, mutta olisi mahtavaa jos keksittyisit hieman enemmän veljiesi asioihin, etkä tuijottelisi muun hameväen hameiden alle", poika paasasi ja virnisti lopuksi. James vinkkasi silmää.
"Ja mitäs sinä olet tehnyt viimeiset kuusi vuotta?"
"Jotain hivenen ei-niin-läpinäkyvää."
"Aha, just, joo."
"Mitä?"
"Asioista voi olla niin montaa eri mieltä..."
"Ja ne voi ajatella monella eri mielellä, kyllä."
"Jos nyt kuitenkin viitsisitte lopettaa, jotta ehtisimme edes hetkeksi syömään", Remus puuttui sanaharkkaan ja tyrkki kahta tummatukkaista nuorukaista kohti muotokuvaa, josta tuntemamme tytöt juuri menivät.

xxx

Päivä kului aivan liian hitaasti, siis Lunarin mielestä. Tunnit matelivat eteenpäin kuin mikäkin etana upottavalla hiekalla. Sinä päivänä oli todella vaikea keskittyä mihinkään asiaan, varsinkin kun kelmit kuiskailivat hänen takanaan kaikenlaista. Siriuksen matalat naurahdukset saivat Lunarin vatsan melkein kääntymään ympäri syystä, joka oli pysytellyt tuntemattomana taas pitkän aikaa. Voi olla, että hän todellakin piti pojasta, mutta...
"Kuunteletko sinä, Lun?" Brinan sättivä ääni kysyi hänen korvansa juuresta. Lipetit oli juuri selittänyt jotain hieman ei-niin-kiinnostavaa ja legendaarisesti kysynyt häneltä jotain ja Lunar ei tietenkään ollut kuullut mitään.
"Öh, tottakai", tyttö mutisi ja nosti hieman ryhtiään. "Toistaisitko?" Lipetit tuhahti jotain ja kysyi joltain muulta. Kyse oli tainnut olla jostain keltaisesta. Siriuksen ääni tavoitti hänen korvansa.
"Mahtavaa, muru." Kääntyen ympäri hän näki pojan virnistelevät kasvot. Tyttö pyöritti silmiään ja keskittyi ajattelemiseen.

Brina katsoi ystäväänsä huvittuneena. Ei tuo tietenkään pitänyt Siriuksesta, ei tietenkään...

xxx

Mutta aina aikakin kuluu, vaikka siltä ei tuntunut silloin. Silti päivällinen tuli vastaan yllättävän nopeasti.
"Vihdoinkin ruokaa!" Lunar henkäisi pompaten penkin yli. Brina seurasi perässä hieman hitaammin, heleä hymy huulillaan. Kelmit olivat kadonneet jonnekin heti edellisen tunnin jälkeen, eikä oikeastaan kumpikaan tytöistä tahtonut tietää mitä.
"Juurihan se aamupalakin oli", Brina tuhahti, mutta otti ruokaa lautaselleen.
"Mitä siitä, vatsa kurnii." Lunar lappasi ruokaa jo suuhunsa nopeaan tahtiin. Brina virnisti pienesti.
"Milloinkas sinulla ei", tyttö sanoi ja työnsi lautasen kauemmas. "Oikeastaan... Ei minulla ole edes nälkä. Menen jo." Brina nosui pöydästä Lunarin hämmentyneen katseen saattelemana. Loukkaantuneena tyttö katsoi lautastaan. Mitä ihmettä minä nyt tein?

Pari lusikallista syötyään hän päätti jättää syömättä sen enempää. Järkihän siinä meni, kun yritti miettiä, mitä oli mennyt tekemään ja miksei lähtenyt toisen perään ja miksi tänään piti kaiken olla niin ja... Ajatukset kietoutuivat toisiinsa kuin nuorat ja jämähtivät siihen soppaan. Pyörittäen päätään ärsyyntyneenä hän lähti kävelemään pitkin käytäviä huomioimatta ketään vastaantulevaa, jos heitä edes oli. Lunar ei useinkaan tällaisia retkiä harrastanut, mutta nyt olo vain oli sellainen.

Käytävä, jolla hän nyt käveli, oli todella hiljainen verrattuna niihin toisiin. Jonkun rentojen askelien äänet kantautuivat hänen korviinsa, eikä Lunar pystynyt vastustamaan kiusausta katsomaan taakseen. Yllättyneenä tytön kulmat nousivat ja huulet raottuivat ällistyneen huudahduksen karatessa niiltä.
"Mitä helvettiä sinä olet tehnyt hiuksillesi?" Lunar sai sanottua, katsellen edessään olevaa Siriusta, jonka hiukset olivat siististi poninhännällä. Sirius virnisti.
"Ajattelin kokeilla pitkästä aikaa", poika sanoi ja naurahti. Lunar astui kiinnostunut ilme kasvoillaan lähemmäs. Hitaasti hän nosti kättään ja silitti pojan hiuksia. Ele sai Siriuksen naurahtamaan.
"Näytänkö minä typerältä?" Upottavan harmaat silmät katsoivat syvälle toisen valeampiin silmiin. Lunar sai miettiä vastaustaan, ettei olisi lipsauttanut huuliltaan jotain kavaltavaa.
"Et. Oikein hyvältä." Tyttö hymyili. Siriuksella oli todella pehmeät hiukset. Mitä kaikkea niille olisikaan voinut keksiä... "Oliko sinulla jotain muuta?"
Häkeltyneenä Sirius ei hetkeen voinut vastata, mutta sai puristettua muutaman sanan.
"Öh, kyllä. Tule perässäni." Sirius kääntyi takaisin tulosuuntaansa, saaden kummastelevan Lunarin vierelleen. Huulia poltti, ilo kupli jossain sisässä. Matka olisi voinut olla kauheampikin.

xxx

Oleskeluhuone oli täysin hiljainen. Ja pimeä. Takassa paloi rätisevä tuli, mutta sen valo ei jostain syystä yltänyt mihinkään.
"Mitä ihmettä..." Lunar ehti nostaa katseensa hymyilevään Siriukseen, kun koko huone räjähti täyteen huutoa.
"YLLÄTYS!"
"Hyvää syntymäpäivää, Ann!"
"Onnea!"
Huone valostui ja vasta silloin saattoi huomata sen olevan täynnä oppilaita, ruokaa ja juotavaa. Kaikki hymyilivät innostuneina. Brina nousi sohvan takaa Jamesin ja kelmien kanssa.
"Toivottavasti pidit, Lunar. Hyvää syntymäpäivää", tyttö sanoi ja halasi ystäväänsä tiukasti. Lunar näytti edelleen yllättyneeltä.
"Ah, kiitos. Olihan tämä... erikoista."

Lunar muisteli saaneensa joskus ennenkin samanlaisen yllätyksen. Jossain jästikoulussa, kun hänen silloinen ystävänsä oli halunnut yllättää hänet perusteellisesti. Silloin, eikä nytkään, hän oikein tiennyt, miten suhtautua kaikkiin häneen tuijottaviin rohkelikkoihin, joten hän vain tyytyi kiittelemään ja halailemaan kaikkia vastaantulevia. Mutta kun vastaan tuli Sirius, ei hän oikein tiennyt mitä tehdä.
"No, mikäs meidän pippurilla nyt on, kun ei tosimiestä voi halata?" Sirius virnisti ilosiesti, kujeilevasti ja iski silmää. Lunar naurahti ja nosti toista kulmaansa vino hymy huulillaan. Rento nyrkinheitto osui Siriusta laiskasti rintaan, eikä poika muuta kuin nauranut.
"Ole sinä siinä..." Lunar naurahti ja halasi nyt jo toista kertaa, edellistä tiukemmin, Brinaa, joka johdatti hänet nurkassa odottavien pakettien luokse.
"Avaa ne." Lunar tarttui ensimmäiseen, hieman hutiloidusti pakattuun pakettiin ja naurahti. Paketin sisästä paljastui vaaleanpunaiset, pörröiset korvalaput.
"Keneltä nämä oikein ovat?"

Niin jatkui koko lahjojenavaamissessio. Joku laittoi musiikkia kuulumaan suuresta gramofonista. Jotkut kyllästyivät koko juttuun heti alkuunsa ja lähtivät tanssimaan tai vain juttelemaan ja jos pakettikasan keskeltä kuului jotain mielenkiintoista, kääntyivät he myös katsomaan. Lunar vain hymyili ja nauroi, kun paketeista ilmiintyi kirjoja, vinyylilevyjä, koruja, pilailutavaroita ja kaikkea, mitä pystyi kuvittelemaan. Brinan lahja oli kuitenkin ylivoimaisesti kaunein.
"Kiitos, Brina!" Lunar hihkaisi ja halasi vaivalloisesti ystäväänsä, kämmenellään kaksi hopeista sydämenpuolikasta. Toiseen oli kaiverrettu nimi "Lunar" ja toiseen "Brina". Ystävä vain hymyili ja otti oman puolikkaansa vastaan, laittaen sen kaulassaan riippuvaan hopeaketjuun. Lunarkin laittoi omansa pienen enkeliriipuksen seuraan, hymyillen onnellisena.
"Kiitos kaikille."

xxx

Ilta eteni nopeasti. Juomat katosivat pieneltä pöydältä nopeasti parempiin kurkkuihin ja pieniä suolaisia käytiin nakertamassa aina välillä. Tanssilattialla oli väkeä kuin pipua ja kaikki nauroivat. Pienimmät olivat jo nukkumassa, osa ei ollut tullut edes paikalle.
"Lily näyttää hieman pelottavalta", Lunar naurahti Brinan viereltä, heidän istuessaan nojatuoleissa takan edessä. Tyttö todellakin näytti miettivän, mennäkö ilmoittamaan kielletyistä juhlista McGamiwalle vai ei. Tätä Lily oli kai miettinyt koko illan. Ilme oli kuitenkin aina muuttunut, kun Remus oli yllättävästi saapunut hänen seurakseen ja silloin tyttö oli yhtä hymyä punaisine hiuksineen. Kaksikko katosikin illan aikana jonnekin hiljaisempaan paikkaan, supisten keskenään omia salaisuuksiaan. James näytti kärsivältä.
"Minä säälin häntä", Brina hymyili surumielisesti. Lunar katsoi ystäväänsä ihmeissään hörpätessään kermakaljaansa.
"Niin ketä?"
"Jamesia, tottakai."
"No mene pyytämään häntä tanssimaan, jos se noin surettaa."
"Äh, en minä nyt sitä..." Brina aloitti, mutta virnisti sitten. "Ehkä minun pitäisi."

Tyttö nousi tuolistaan, suunnaten kulkunsa kohti poikaa, joka katseli tanssivia pareja surkea ilme kasvoillaan. Peter kihersi jotain itsekseen, katsellen hyvin kiinnostuneena tölkkiä, joka hänellä oli kädessään. "Olet sinä niin kiva, tuletko kurkkuuni?" -tapaista poika vikersi, kun Brina tuli poikien luokse. James nousi ylös, haroen hiuksiaan hämmentyneenä.
"Öh, hei Leanne", poika sanoi hermostuneena. "Mmm... Tuota... Miten ilta on sujunut?" James sai jatketuksi, hieroen säälittävästi käsiään reisiinsä. Brina hymähti.
"Ihan mukavasti. Minä vain... Jos tulisit tanssimaan kanssani?" tyttö sanoi varovasti, saaden Jamesin ilmeen kirkastumaan alta aikayksikön. Hän tarttui tyttöä heti kädestä ja veti tämän keskelle huonetta, jättäen edelleen nyt keksille puhelevan Peterin jälkeensä.
"Tottakai, kun noin nätisti pyysit."

"On se niin nättiä", Sirius tyrskähti Lunarin korvan juuressa. Yllätettynä tyttö meinasi huitaista poikaa vahingossa kasvoihin, mutta sai pysäytettyä liikkeen ennen täysosumaa. Sirius virnuili iloisesti ja Lunarin sydän jätti lyönnin väliin.
"On kyllä, oikein nättiä", tyttö selitti hajamielisesti jäätyään katsomaan pojan harmaita silmiä. Katse nousi ponnarille vedettyihin hiuksiin ja ajatus laukkasi ties missä.
"Tuletko tanssimaan?" Sirius kysyi ja ojensi kätensä herrasmiesmäisesti. Lunar hymyili häkeltyneenä.
"No, voisinhan minä tullakin", hän sanoi ja tarttui pojan ojennettuun käteen. Askeleet veivät kuin itsestään tanssilattian reunaan ja pojan kädet kietoutuivat kuin nuorat hänen vyötärönsä ympärille. Lunar nosti kätensä pojan kaulaan. Musiikki oli kauniin rauhallista, hidasta ja notkeaa. Hiljaa he vain heiluivat puolelta toiselle, Lunarin nojatessa päätään pojan rintaa vasten onnellisena, saadessaan olla niin lähellä tätä.
"Niin, että hyvää syntymäpäivää, muru", Sirius kuiskasi tytön korvaan. Lunar nosti yllättyneenä päätään, kohdaten tummien silmien upottavan syvyyden. Hän ei oikeastaan tiennyt, mikä hänen oli, mutta jostain syystä hänen silmänsä osuivat pojan kutsuviin huuliin. Siriuskin taatusti tajusi sen, koska kasvot lähestyivät hänen omiaan päätähuimaavaa vauhtia. Huulet hipaisivat toisiaan, jonka jälkeen Lunar käänsi päätään, Siriuksen huulien osuessa hänen toiselle poskelleen.
"Kiitos", tyttö henkäisi ja irrottautui, suunnaten kulkunsa tyttöjen makuusaliin, jättäen ihmettelevän Siriuksen katsomaan peräänsä.

[syysvilja]

A/N: Okei, laitan sitten heti perään tämän tännekkin ^^ Tuskimpa haittaa. Olisikos pienoinen kommentti yhtään mahdoton..? Näin julmasti sitä kinuan.
Mutta, itse tykkään tästä luvusta, sitä oli niin kiva kirjoittaa. Toivottavasti se näkyy *virn*

19.

Rauhallisen musiikin yli kuului, kun joku paiskasi oven kiinni. Brina ei ensin kiinnittänyt siihen huomiota. Hän vain nojasi Jamesin olkaan, nauttien pojan läheisyydestä. He keinuivat hiljalleen musiikin tahtiin, oikein tajuamatta enää mitään ympäröivästä maailmasta. Naurahtelivat aina välillä itsekseen ja sanoivat muutaman sanan toisen korvaan. Jotenkin kaikki tuntui niin unenomaiselta. Brina toivoi, ettei kukaan tulisi ja herättäisi häntä. Tämä oli niin kaunis uni, hän ei tahtonut vielä herätä siitä.

Tanssilattialla alkoi olla väljää, olihan kello jo melkein yksitoista. Suurin osa jäljelle jääneistä oppilaista oli joko nukahtanut sohville tai jutteli vielä silmät puoliummessa oleskeluhuoneen varjoissa. Brinan silmiin osui muutama hyvin epäilyttävä pariskunta, jotka näyttivät tutustuvan toisiinsa lähemmin - kuvitellen ettei kukaan muka huomaisi sitä. Tyttö pudisti päätään naurahtaen. Kaikkea sitä ihminen menee tekemään muutaman vahvemman jälkeen.
"Mille naureskelet?" James kysyi silittäen Brinan hiuksia. Tyttö haukotteli mahtavasti.
"Ajatuksilleni, joita et tahdo kuulla, luota minuun", kuului vastaus. Brina tunsi korvassaan Jamesin hengityksen, ja näki mielessään tämän lämpimästi hymyilevät kasvot.
Hän odotti Jamesin sanovan tai tekevän jotain, tuntien perhosia vatsassaan. Mutta mitään ei tapahtunut. Oikeastaan he olivat pysähtyneet paikoilleen. Brina kohotti päänsä, katsoen Jamesiin. Poika oli irrottanut otteensa tytöstä, vain tuijotti tämän olan ylitse järkyttynyt ja epäuskoinen ilme kasvoillaan. Salamana Brina käänsi katseesa olkansa ylitse. Siniset silmät levisivät järkytyksestä. Hänelle tuli vahva olo puolustaa, suojella, sanoa jotain.
"James, ehkä se ei ole sitä miltä se näyttää-"
"Miten, miten hän kehtaa?!"
"James, rauhoitu, mieti järkevästi, ehkä he ovat ottaneet muutaman lasin liikaa-"
Mutta James ei kuunnellut. Hän työntyi ihmisjoukon lävitse, vauhdin kiihtyen jokaisella askeleella. Brina jäi seisomaan paikoilleen järkytyksestä kankeana.
"KUUTAMO, MITÄ HELVETTIÄ SINÄ LUULET TEKEVÄSI?!"

Punapäinen tyttö irrottautui pojasta, jonka ruskeat hiukset sojottivat kaikkiin eri ilmansuuntiin. Pojan kasvoilta tuntui katoavan kaikki väri kun tämä huomasi raivostuneen Jamesin.
"Sarvihaara kamu, tämä ei ole sitä miltä se näyttää, me vain-"
"ME SOVIMME, ETTEI TOISTEN TYTTÖIHIN KATSOTA TOISTA KERTAA! MITEN SINÄ KEHTAAT?!" James karjui naama punaisena ja koitti tarttua Remukseen. Poika oli kuitenkin tällä kertaa nopeampi ja väisti. Lily avasi uhmakkaasti suunsa.
"Lily, pysy sinä erossa tästä", Remus sihahti hampaidensa välistä. Vihreissä silmissä välähti.
"Älä kuvittelekaan, että minä annan tuon paskiaisen sanella sinulle ehtoja!"
"Lily, anna minä hoidan tämän-"
"Minulle se on se ja sama, tahdotko leikkiä martyyriä, mutta tehdään yksi asia selväksi Potter -" Lily sanoi ääni vaarallisen rauhallisena, kääntyen Jamesin puoleen. "JÄTÄ MINUT RAUHAAN, MINÄ EN TARVITSE MITÄÄN SAASTAISTA VAHTIKOIRAA KANNOILLENI, MINÄ - EN - OLE - OMAISUUTTASI!"
Läimähdys halkoi ilmaa. Jamesin poskea kirvelsi ikävästi. Monesti Lily oli häntä lyönyt, mutta tämä kerta oli ehdottomasti mieleenpainuvin ja kipeintä tekevin. Huoneessa oli hiirenhiljaista, kaikki olivat kääntyneet tuijottamaan kohtausta. James koitti estää kiukunkyyneliä valumasta poskilleen. Hän katsoi murhaavasti Remusta, ja oli avaamassa suunsa ja jatkamassa toisen haukkumista, mutta Lily ehti edelle.
"Remus, tule."

Lily tarttui poikaa kädestä ja johdatti tämän Jamesin vierestä kohti muotokuva-aukkoa. James ei voinut olla vastustamatta kiusausta, ja löi Remusta suoraan rintaan. Poika haukkoi henkeään mutta Lilyn puolijuoksu vei tämän mukanaan. James tuijotti nyrkkiään ja sitten tyhjää paikkaa, missä Remus oli ollut. Hän kääntyi kannoillaan ja käveli rauhallisen hillityin askelin huoneen poikki, kadoten lopulta kierreportaikon pimeyteen.
Hiljaisuus soi. Kaikki kävivät mielessään uudestaan ja uudestaan läpi kohtausta, koittaen löytää siitä jotain järkevää. Pikkuhiljaa ihmiset pukivat ajatuksiaan varoen sanoiksi, ja puheensorina alkoi täyttää tyhjää huonetta.

Brina seisoi paikoillaan. James oli lyönyt Remusta. Remus oli nuoleskellut Lilyn kanssa. Suuri kivi vierähti tytön sydämelle, kun tämä kääntyi hiljalleen ympäri. Hän oli luullut, että James oli lopettanut alkamattoman juttunsa Lilyn kanssa. Kyllä hän tiesi, että unohtaminen ei ollut helppoa. Mutta kuitenkin.
Kuollut hymy huulillaan hän käveli mitään näkemättä kohti makuusaliaan matkan jääden kuitenkin lyhyeksi. Tyttö törmäsi Siriukseen, joka seisoi hieman syrjässä mutta kuitenkin niin näkyvillä että oli Brinan tiellä.
"Anteeksi, minä en katsonut eteeni", Brina sai sanotuksi ja taikoi jälleen hieman vaivaantuneen hymyn huulilleen. Sirius ei kuitenkaan vastannut siihen. Poika katseli tyttöä väsyneesti.
"Älä esitä, tuo ei tehoa minuun."
"En minä esitä, miksi esittäisin, eihän-"
"En minä ole tyhmä vaikka saatan siltä näyttää. Voit sanoa sen hänelle. Taidan mennä puhumaan Sarvihaaralle. Öitä."
Poika harppoi portaikon askelmia nopeasti, lopulta hän oli vain varjo pimeydessä. Brina huokaisi. Ilta oli ollut niin täydellinen, mutta nyt se palapelin puuttuva palanen oli laitettu paikoilleen kaiken palautuen jälleen ennalleen.

Ovi narahti kun hoikka hahmo astui siitä sisään. Silmät katsoivat ympärilleen, huomaten jonkun yhdessä neljästä pylvässängystä. Hiljalleen hän käveli vastakkaiselle sängylle ja istuutui siihen.
"On siinäkin päätös tälle illalle", Brina sanoi heittäessään kengät jalastaan. Lunar katsoi ystäväänsä kulmat kurtussa.
"Miten niin?"
Brina pysähtyi kesken liikkeen.
"Miten niin miten niin? Etkö sinä ollut alakerrassa äsken?"
"En, lähdin sieltä noin kymmenen minuuttia sitten. Onko jotain tapahtunut tai jotain?" Lunarin ilme oli kysyvä. Brina naurahti sarkastisesti.
"Et sinä jäänyt muusta paitsi kuin pienestä riidasta, jossa pari nimeltämainitsematonta tyyppiä löydettiin kuhertelemasta eikä James oikein pitänyt asiasta ja onnistui taas saamaan Lilyn kädestä. Unohtamatta Remusta, jota James sitten löi ennen kuin pariskunta sitten otti ja häipyi jonnekin käytäville. Siriuskin lähti polttelemaan ja puhumaan Jamesille, ja käski sanoa ettei hän ole typerys, mitä sekin sitten on tarkottavinaan. Ja minä tulin sitten tänne, koska kohta minua olisi pommitettu kysymyksillä, koska tanssin viimeisen tanssin Jamesin kanssa. Ei muuta, et sinä mistään merkittävästä jäänyt paitsi", Brina sanoi purkaen turhautumisensa sanoiksi. Lunar kuunteli kärsivällisesti, voimatta estää itseään naurahtamasta.
"Olisi pitänyt tanssia vielä muutama minuutti Siriuksen kanssa."
Brina hiljeni ja kääntyi katsomaan ystäväänsä ihmetellen.
"Sinä siis tanssit hänen kanssaan? Mehän edistymme miestemme kanssa, tai sinä ainakin, minusta tuntuu että olen kärpänen Jamesin lätkässä, jolla tämä metsästää Lilyä."
Lunar hymyili hajamielisesti.
"Kyllä me tanssimme, parikin tanssia kait. Mutta - sitten.." sanat takertuivat kurkkuun eikä Lunar oikein tiennyt mistä jatkaa.
"Sirius iski toisen naisen? Alkoi käpälöidä takapuoltasi? Paljasti olevansa homo?" Brina heitti. Lunar katsahti paheksuvasti toista.
"Et viitsisi. Hän - me - me melkein suutelimme", Lunar sanoi kuin sanat olisivat polttaneet hänen kieltään. Brina katsoi ystäväänsä järkyttyneenä.
"Te - siis mitä?"
He katsoivat toisiaan pitkään silmiin. Lopulta Brina pomppasi kuin kenguru sängystään ja alkoi hyppelehtiä ympäri huonetta kuin.. kenguru ainakin.  Hän kiskoi siinä samalla vastentahtoisen Lunarinkin mukaan.
"Voi pikkuinen, pörröinen Lunariseni, tämä on ihanaa! Tiesin, että te olisitte mahtava pari!"
Lunar sai riistettyä itsensä pois siitä kuristavasta syleilystä, jota Brina jakeli kun oli onnensa kukkuloilla. Hän istahti sängylleen ja nauroi nähdessään toisen hyppivän ympäriinsä yhtä innostuneena kuin viisivuotias.
"Rauhoitu ja tule tänne, minä tahdon tietää että mitä te teitte Jamesin kanssa."
Brina istui takaisin sängylleen.
"Ja sinä aina valitat minulle pakkoliikkeistä", Lunar naurahti. Brina soi toiselle aurinkoisen hymyn ja koitti pysyä nahoissaan.
"Ole hyvä ja kerro", Lunar sanoi vaativasti. Brina kohautti olkiaan.
"Mitä kertomista siinä olisi? Me tanssimme, James huomasi Remuksen ja Lilyn kaulailemassa ja sanoi pari valittua sanaa, johon Lily ja Remus tottakai vastasivat samalla mitalla", tyttö sanoi haroessaan hiuksiaan.
Lunar kohotti toista kulmaansa.
"Ja se, että James edelleen juoksee Lilyn perässä, ei muka häiritse sinua yhtään?"
Brina näpersi kynsiään, koittaen väistää toisen katseen. Kuitenkin lopulta hän nosti päätään. Silmäkulmassa kimmelsi pieni, huomaamaton kyynel, jota tyttö ei ollut itsekään huomannut.
"No ehkä se.. vähän", Brina sanoi hiljaa, kaiken äskeisein innostuksen kadoten kuin tuhka tuuleen. Tämä piirre Brinassa onnistui aina hämmästyttämään vieraat. Toisessa käänteessä niin iloinen tyttö saattoi muuttua hetkessä vakavaksi ja järkeä puhuvaksi 17-vuotiaaksi. Lunarille se ei enää tullut yllätyksenä. Tämä tiesi, miten onnistuneesti Brina osasi halutessaan näytellä. Hän osasi siirtää muut tunteet sivuun, olla vain iloinen ja onnellinen, vaikka todellisuus saattoi ollakin täysin päinvastainen. Se oli taito, jota välillä kadehti ja välillä vihasi.

Hljaisuus kesti hetken. Lunar tiesi, että hänen kuuluisi sanoa jotain, mutta pää oli yhtä tyhjän kanssa. Hän tarttui toista kädestä ja hymyili myötätuntoisesti.
"Kyllä se siitä. James tajuaa kyllä lopulta, että sinä olet kymmenen kertaa arvokkaampi kuin joku raivotar-Lily", hän hymähti. Brina pyyhkäisi kevyesti silmäkulmaansa.
"Kai hän sitten joskus.."
"Varmasti."
"Mutta miksi sinä sitten lähit jos Sirius oli suudellut sinua? Pitääkö minun ymmärtää?" Brina vaihtoi lennokkaasti puheenaihetta. Lunar oli ehtinyt toivoa, että Brina olisi jo unohtanut sen. Väärin. Brina ei koskaan unohtanut tälläisiä asioita. Hän oli aivan liian romantikko sellaiseen. Oikeastaan Brina muisti kaiken sen, mitä normaalit ihmiset juuri unohtivat. Hän muisti pieniä nippelitietoja opettajien luennoista, syntymä- ja nimipäiviä, muiden menoja. Mutta onnistui unohtamaan omia tärkeitä asioitaan, kuten esimerkiksi jästiaikoihin peruttuja soittotunteja tai ruokaa tehdessä kellon.
"En.. tiedä. Jotenkin, se vain tuntui.."
"Väärältä ja uudelta?" Brina täydensi. Lunar hymähti ajatuksissaan.
"Niin kai."
Joskus, kun he olivat riidelleet pahastikkin, saattoi Brina purkaa ajatuksiaan Natalielle. Kerran hän oi kysynyt tältä, että mistä sen muka huomasi, että he olivat Lunarin kanssa todellisia, parhaita ystäviä. Natalie oli katsonut häntä pitkään.
Sen vain näkee, hän oli vastannut. Se, miten te puhutte toisistanne, olette toistenne seurassa, katsotte toisianne, vain olette. Nauratte, hymyilette, härnäätte toisianne. Idioottikin näkee, että te olette ystäviä. Te täydennätte toistenne lauseet, herran tähden.

Brina katsahti kelloon.
"Jos mentäisiin sänkyyn - siis nukkumaan!" hän lisäsi huomatessaan Lunarin ilmeen. Tyttö nauroi ja pani pitkäkseen. Brina seurasi esimerkkiä, ja molempien onnistui nukahtaa nopeammin kuin räiskeperäisten sisuliskojen polttaa tiensä Hagridin mökistä ulos. Sanottakoon, että täysikasvuisina se kävi niiltä melko sukkelaan.

* * *

Oli vielä pimeää. Se vähä valo, mikä sai huoneen valoisammat nurkkauset näyttämään hämäriltä, oli peräisin yöllä sataneesta valkoisesta, joskin ohuesta lumipeitteestä. Rauhallinen hengitys täytti sen pienen tilan yhden henkilön nukkuessa siellä vielä vailla huolen häivää. Kaksi neljästä oli jo noussut ylös aikaisin, tahtomatta myöhästyä aamupalalta. Yksi saalistaja oli kuitenkin paikalla. Se hiiviskeli kilpaa varjojen kanssa, koluten huonetta tavara tavaralta. Jossain täällä.. jossain sen oli oltava. Kukaan ei saisi tyydytystä ennen kuin se olisi löydetty.
Lunar, vaikka unessa olikin, tunsi niskassaan katseen. Kuin joku olisi tuijottanut häntä. Unissaan hän tuhahti jotain ja käänsi kylkeään. Ehkä hän voisi näin taas keskittyä uneensa. Uneen, jossa Sirius oli.. voi luoja, ei hän sellaista voinut nähdä. Ei hän sellaisesta uneksinut, takuulla ei.

Itsesuojeluvaisto alkoi soimaan. Kaikki ei ollut kohdallaan. Hiljalleen Lunar siirtyi uniasteelta heräämisasteelle. Väsyneesti hän raotti pienesti toista silmäänsä. Ei mitään.. mutta kuitenkin olo oli niin suojaton ja hermostunut. Ihan kuin joku olisi vaaninut häntä pimeydessä. Katsellut ja hautonut jotain hänen päänsä menoksi. Jos hän kurkistaisi vielä kerran. Silmä raottui hiljaa auki, ja huomasi-

"LUNAR HERÄTYS!!"
Lunar hyppäsi pelästyksestä sängylle.
"Mitä, missä palaa?"
Brina sytytti valot. Hän ei ollut kauneinta katseltavaa;  hullunkiiltoa muistuttava ilme silmissään hän käänsi huonetta ympäri hiukset ruskeaa pensaikkoa muistuttaen. Lunar hieroi väsyneenä valonarkoja silmiään.
"Lun, sinun on herättävä, minä olen kadottanut jonnekin muodonmuutoksen muistiinpanoni enkä pääse kurssista läpi jos en löydä niitä, ne ovat olennaisen tärkeitä jos aion saada O:n tai paremman siitä aineesta, voi ei, missä ne ovat, voi ei.." Brinan ääni hiljeni epätoivoiseksi mutinaksi. Lunar heitti peiton päälleen, voimatta estää pientä ärtymystä kumpuamasta pintaan. Brina vauhkosi aina turhista ja mitättömistä asioista, jotka eivät kuitenkaan olleet niin pieniä tosiasiassa. Olihan se totta, että jos tahtoi taata tulevaisuutensa, oli opiskeltava kunnolla, mutta tällä hetkellä opiskelu tai mikään kouluun liittyvä ei innostanut Lunaria. Tai no, yksi asia koulussa kiinnosti häntä, mutta poikkeushan tekee säännön.

Lunarin käsi haki yöpöydältä sauvaa, löytäen sen lopulta pienen etsinnän jälkeen. Ranne heilahti, ja valo keilaantui Brinan puoleen, jättäen muualle mukavan pimeyden niitä kohtaan, jotka tahtoivat vielä nukkua muutaman kymmenen minuuttia. Brina tuhahti jotain, mutta antoi Lunarin nukkua - vielä hetken.
"Tulisit auttamaan", Brina sanoi hyökätessään matka-arkkunsa kimppuun kolmatta kertaa. Lunar ei avannut silmiään, tyytyi vain tuhahtamaan.
"Kuule, sinä stressaat taas ihan turhaan. Meillä ei ole loppuviikosta muodonmuutoksia, joten ehdit aivan hyvin etsiä sitä viikonloppuna. Minua suoraan sanoen ärsyttää se, että kerrankin kun meillä on yksi päivä, jolloin koulu alkaa vasta kymmeneltä, sinä riehut kuin vesikauhuinen kettu puoli kahdeksalta joidenkin turhien muistiinpanojen takia!"
Brina lopetti hurjan etsimisensä.
"Ehkä olet oikeassa."
"En minä pahalla, mutta ärsyttää vain tuollainen turha mesoaminen, Bri", Lunar hymähti sänkynsä uumenista. Brina virnisti ja tarttui lähimpään kirjaan. Jos Lunar nukkuisi pari tuntia, kai hän voisi sivistää itseään liemillä.

Aamu käynnistyi mukavan letkeästi, vaikka aurinko pysyikin vakaasti pilvien tuolla puolen. Tytöt kävivät myöhäisellä aamupalalla, törmäämättä sen paremmin tuttuihin kuin tuntemattomiinkaan. Natalie oli painunut jo aikoja sitten täyttämään oppivelvollisuuttaan taikaeläinten hoidon kaksoistunnille. Lilystä kaksikolla ei ollut aavistustakaan, Brina ei ollut nähnyt häntä sen jälkeen kun tämä oli Remuksen kanssa kadonnut oleskeluhuoneesta illalla.. vai oliko se ollut yön puolella... Yhtä kaikki, aamiaisen jälkeen heille jäi puoli tuntia ennen ensimmäistä tuntia, jonka he käyttivät hyvin hyödyllisesti kirjastossa (Lunarin pienoisista vastalauseista huolimatta).

Loitsutunti oli yleisen mielipiteen mukaan yksi mielenkiintoisimmista ja tylsimmistä oppiaineista. Suurin osa seitsenluokkalaisista oli valinnut aineen täyttääkseen S.U.P.E.R -kokeisiin vaaditun kurssimäärän. Oli se totta tai ei, Lunar ei niistä ainakaan pitänyt. Ainakaan turhan paljoa. Hänelle loitsutunnit tarkottivat sitä saman vanhan kertaamista ja harjoittelua, sauvan heiluttelua ja salaisia vilkaisuja Siriusta kohtaan. Heleä puna kohosi tytön poskelle, kun tämä muisti viimeöisen unensa. Onneksi Sirius ei osannut lukea ajatuksia..

Luokan eteen alkoi valua pikkuhiljaa oppilaita, Bellatrix Musta muiden luihuisten joukossa. Harvoin kyseinen luihuinen kiinnitti Brinan huomion, mutta tänään jokin veti sinisiä silmiä puoleensa magneetin lailla. Brina katseli pää kallellaan nurkkaa, jossa luihuiset seisoivat. Kukaan heistä ei näyttänyt poikkeavan normaalista. Samat, elämään kyllästyneet kasvot, ilkeät silmät, taattua luihuistavaraa. Koulukaapu oli moitteettomassa kunnossa, tuvan vihreä pilkotti kauluksesta. Yhtäkkiä Bellatrixin jäätävät silmät nauliintuivat Brinaan. Tyttö tuijotti takaisin, vaikka hänen selkäpiitään karmi. Bella suunnitteli jotain, jotain hänen ja Lunarin päänmenoksi. Mutta mitä, se häntä pelotti.
Hän säpsähti, kun Lunar veti häntä kohti luokkaa. Professori Lipetit oli tullut.
Lunar katsoi ystäväänsä.
"Bri, olet kuin olisit nähnyt aaveen. Kai kaikki on kunnossa?"
Brina virnisti hermostuneesti, pystymättä kokonaan karkoittamaan sitä kaameaa tunnetta, minkä Bellatrixin katse oli saanut hänessä aikaiseksi.
"Ei, ei tässä mitään.. Mennään."
Lunarin ilmeestä näki, että tämä ei uskonut sanaakaan.
Saat luvan kertoa illalla.

Tunti käynnistyi normaaliin tapaansa. Professori luennoi heille ties kuinka monetta kertaa muutosloitsujen tärkeydestä oppilaiden kirjottaessa muistiinpanoja. Sirius nojasi tuolinsa takajalkoihin, antoi katseensa kiertää tylsistyneessä luokassa. Samat naamat tunnista toiseen. Ann istui yllättävän lähellä häntä.. Sirius ravisti pienesti päätään. Eikö se ollut jo eilen tullut aika hyvin ilmi, että tyttö ei tuntenut niin kuin hän. Poika tuhahti ja katsahti luokan toisessa päässä istuvaa Remusta. Tämä näytti yksinäiseltä ja.. reppanalta istuessaan siellä nurkassa niin yksikseen. Missä mahtanut viettää yönsä. James oli käyttäynyt koko aamun kuin Remus olisi ollut ilmaa. Sirius olisi tahtonut puhua Kuutamolle järkeä, mutta jos hän olisi sen tehnyt, Jamesin nyrkit olisivat jälleen laulaneet halleluujaa. Vain kerran aiemmin he olivat Jamesin kanssa olleet niin pahasti riidoissa, ettei puhuminen ollut tullut kysymykseen. Häntä puistatti. Ei toista sellaista, kiitos.

Joku katseli häntä. Siris käänsi salamana päänsä, tavoittaen harmaiden silmien katseen. Hyvin kelmimäinen hymy valahti pojan kasvoille. Lunar käänsi hätäisesti katseensa pois, tuijottaen Lipetitin kättä, joka piirsi taululle erilaisia kuvioita. Poskia kuumotti, ja tuolinjalat raapivat lattiaa. Sirius siirsi tuoliaan vaivihkaa lähemmäs Lunaria, ollen lopulta niin lähellä että kättä ojennettaessa toinen olisi saanut mustan silmän. Vähintään.

Lunar koitti parhaansa mukaan leikkiä tunnollista oppilasta. Hän vilkuili Brinan muistiinpanoja, katsoi tietyin väliajoin opettajaa ja kastoi sulkakynänsä musteeseen. Siriuksen katse porautui häneen, ja sivusilmällä tyttö huomasi, miten poika ojensi vaivihkaa kättään. Sydän hakkasi kiivaasti rintalastaa vasten, vaikka Lunar yritti rauhoittua.
Ei tämä ole mitään, ei tämä..
Hetkessä hän tunsi käden ponihäntänsä ympärillä. Tyttö unohti hengittää, ja sydän hyppäsi muutaman iskun yli. Hän ei tiennyt, mikä siinä samaan aikaan järkytti syvästi ja tuntui niin satumaisen hyvältä. Silmät kääntyivät salamana virnistävään Siriukseen. Tyttö läppäisi kädellään poikaa, joka kuin vahingossa hipaisi tytön pehmeää poskea. Lunar värähti, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Sirius katsoi häntä suoraan silmiin hyvin impulsiivisesti. Lunar pystyi näkemään oman kuvajaisensa pojan tummista silmistä. Miten hänen katseensa onnistui jälleen valua vaarallisen alas? Lunar ravisteli itseään henkisesti. Miksi hän teki tämän aina, vaikkei tahtonut Siriuksen tietävän. Ei poika kuitenkaan kauaksi häneen jumittuisi.
Mutta sitä ei saa tietää ellei sitä kokeile, edes kerran..
Vastentahtoisesti Lunar käänsi hymyssä suin kasvonsa takaisin kohti taulua. Hän pelkäsi, mihin äskeinen kohtaus voisi johtaa..
Sirius otti vinkistä vaarin, mutta ei voinut estää omia nykiviä kasvolihaksiaan.

Brina oli pistänyt merkille Lunarin ja Siriuksen flirttailun, mutta oli kuin ei olisi tajunnut mitään. Hän kastoi uuden kotkansulkakynänsä musteeseen ja kumartui pergamentin ääreen. Mitä Lipetit oli juuri sanonutkaan epäorgaanisten kappaleiden loitsinnan eroamisesta pieniin, orgaanista ainetta sisältävien esineiden loitsintaan..
Paperilappu lensi häiritsevästi vanhojen, puoliksi kuivuneiden pergamenttien päälle. Brinalle tuli täysi työ nostaa lappunen muistiinpanojen päältä ilman, että muste sotkeentuisi ja tehty työ valusi hukkaan.
Lappu oli pieneksi taiteltu suttupaperin palanen, jolle oli piirrelty nähtävästi ennenkin erilaisia kuvia kuutamosta ja siepeistä. Brina hymyili aavistaessaan keneltä lappu saattoi olla. Kapealla, hieman sotkuisella käsialalla kuitattu lappu nosti tytön mielialaa monella pykälällä.

Leanne,
mietin, että miten teemme läksyjeni kanssa. Jos näkisimme tänään kirjastossa päivällisen jälkeen? Siinä kuuden paikkeilla. Älä ota turhia kirjoja mukaan, minä huolehdin niistä.
James

Brina katsoi Jamesiin, joka oli katsellut ilmeisesti jännittyneenä hänen reaktiotaan. Pojan käsi lennähti hiuksiin, kun Brina muotoili huulillaan kaksi kirjainta.
"Ok."
Poika oli yhtä hymyä tämän kääntyessä takaisin opintojen pariin.
Brina työnsi lappusen hellävaroen Lunarille. Toinen luki sen nopeasti ja hakkasi Brinaa selkään kovakouraisesti. Brina hymyili kärsivästi ja Lunar ei voinut muuta kuin nauraa.

Päivä kului omalla, hitaalla temmollaan. Loitsutunti meni, samaten numerologia, lounaan koittaen kuin pelastuksena niille jotka olivat joutuneet hikoilemaan aamun tunnit sisällä. Tai, kuten pihamaalta saapuneet oppilaat valittivat, niille jotka olivat joutuneet palelemaan kylmässä pohjoistuulessa koko aamupäivän.
Brina seisahtui Suuren Salin ovilla ja katsahti pöytiin. Lunar katseli omissa ajatuksissaan ilmoitustaulua.
"Onko siellä jotain syötäväksi kelpaavaa?"
"No, jos sinusta rottien häntiä muistuttava spaghetti ja vuoden ylijäämäkastike on nannaa, niin sekaan vain", Brina ilmoitti kääntyessään ympäri.
"Mitäs sanoisit, jos pidettäisiin muodonmuutosten pihamaalla pieni poikeinkatselemistuokio?" tyttö jatkoi virnistäen.
Lunar nyökkäsi naurahtaen.
"Kuulostaa hyvältä."

Niinpä kaksikko etsiytyi salakäytävien kautta muodonmuutosten pihamaalle, istuutui suuren ja vanhan tammen suojiin, josta oli parhaat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Brina kiipesi vanhan puun alimmalle oksalle, heilutellen rennosti toista jalkaansa puolelta toiselle. Lunar sen sijaan nojasi röpelöiseen kaarnaan ja nautti tuulesta. Maassa ollut lumi oli sulanut päivän aikana, mutta Lunar oli kuitenkin turvautunut kuivausloitsuun ennen kuin istuutui. Jotenkin ajatus märästä takapuolesta loppupäiväksi ei houkuttanut.

Vastakkaisen sukupuolen edustajia alkoi pikkuhiljaa valua etsraadille. Tästä tulisi hauskaa.
"Voi ei, katso tuota yhtäkin!" Brina nauroi kippurassa. Lunar katsoi tytön osoittamaan suuntaan, jääden tuijottamaan ilmestystä järkyttyneenä.
"Siis hyi kamala! Mitkä hiukset!" Lunar sai sanotuksi ennen kuin Brina potkaisi häntä epähuomiossa päähän. Lunarin tasapaino petti, ja hän kaatui rähmälleen kylmään maahan. Ja Brina hihitti entistä enemmän.
"Kiitos kovasti", Lunar mutisi noustessaan ylös ja ravistellessaan vaatteitaan.
"Oi, anteeksi Lun", Brina sanoi kurottaen halaamaan ystäväänsä. Lunar väisti nauraen, ja Brina oli puolestaan tippua.
"Ei se mitään. Hei katso!" Lunar osoitti vähän matkan päähän. Brina kohotti katseensa ja tämän silmät kirkastuivat.
"Ohoh, ilmiselvä yhdeksikkö."
"Niinpä, katso noita hiuksia."
"Oih, suklaanruskeat silmät."
"Taitaa muistua mieleen eräs Hugo.."
"Mitä?!"
"Ei mitään."
"Eikä tule mieleen!"
"Älä selitä."

Brinan puhe hiljeni iloiseksi jupinaksi ja tytöt siirsivät katseensa seuraavaan uhriinsa. Poika näytti kaikin puolin hyvältä. Pitkät, mustat hiukset ryöppysivät olkapäille ja ylitse. Selkä heihin päin, mutta koulukaapu oli moitteettomassa kunnossa. Asiaa paransi se, että poika näytti olevan Rohkelikko. Harmi vain, että koulukaapu peitti kriittiset alueet, kuten takapuolen ja pohkeet. Välillä pukukoodi oli hyvinkin häiritsevä tekijä.
Lunarin leuka oli loksahtaa auki.
"Vau, vähintään kympin arvoinen. Katso mitkä hiukset!" tyttö sai henkäistyä. Brina ei voinut muuta kuin nauraa toisen reaktiolle.
"Totta, harvoin törmää tuollaisiin kymppeihin meidän koulussa."
"Älä muuta virka. Kuin poika suoraan unistani.." Lunar vastasi naurahtaen. Poika kääntyi sivuttain. Lunar kauhistui. Poika oli suoraan hänen unistaan. Sirius katseli häntä paraikaa hyvin tietäväinen ilme kasvoillaan. Pojan toinen kulma oli koholla, ja kasvoilla karehti komea virnistys. Lunar olisi voinut kadota siihen paikkaan. Koskaan ennen hän ei ollut punastunut yhtä rajusti. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä Brinan nauraessa hänen vieressään. Kuului tömähdys, ja Lunar tunsi jotain raskasta jalkansa päällä. Brina makasi paikallaan hytkyen hervottomasti.
"Siis ei oikeasti, tälläistä tapahtuu vain ja ainoastaan elokuvissa!" tämä sai tyrskittyä naurunsa lomasta. Lunar katseli punaisena Siriuksen loittonevaa selkää.

* * *

Kukaan ei ollut vaivautunut laittamaan kattovaloa päälle. Vain muutama kynttilä ja yöpöydillä olevat yölamput valaisivat hämyisää huonetta. Pihamaalla tuuli ja oli muutenkin harmaata, yöllä sataneesta lumesta ei ollut enää tietoakaan. Brina katsahti ikkunasta ulos.
"Milloinkohan tulee pysyvää lunta? Tuollainen harmaa, synkkkä keli ei kamalasti innosta."
Lunar katsahti ulos.
"Ei aavitustakaan. Voisi olla aina vain kesä ja aurinkoista, ei tarvitsisi pelätä kastumista", tyttö tuumi mittaillessaan katseella Brinaa. Tämä oli vaihtanut vaatekertaa kymmenen minuutin aikana kolmesti, eikä mikään tuntunut kelpaavan. Nataliekin makasi epätoivoisen oloisena sänkynsä pohjalla.

Brina veti esiin uuden puseron ja katseli sen yhteensopivuutta housujensa kanssa. Tottakai koulukaapu tulisi päälle, mutta kuka sellaisesta asiasta välittäisi.
"Hmm, tekeekö teidän mielestä sininen väri minusta lihavan?"
Natalien suunnalta kuului epätoivoinen äännähdys ja Lunarin kulmat olivat kadonneet jonnekkin korkeuksiin.
"Nyt laitat sen tai me loitsimme ne päällesi ikitarttumistaialla", Lunar uhosi nauraen pyörittäessään Natalielle silmiään.
"Aina yhtä mahdoton."
"Turhamainen mikä turhamainen."
"Hei, minä olen edelleen täällä! Voiko teitä jättää kaksin, kun puhutte jo noin minun läsnäolleesani?" Brina nauroi heittäessään puseron takaisin matka-arkkuun.
"Ehkä minä pärjään näin. Tuleehan tähän päälle kaapu. Mutta arvon strippishow'ta katsoneet, minun pitänee liitää. Tulen joskus takaisin, valvokaa siihen saakka! Minulla on teille paaaaaljon kerrottavaa", tyttö huikkasi loikkiessaan vuorikauriin lailla huoneen poikki ja kadoten ovesta ulos.

Käytävät olivat siihen aikaan melko väljät. Muutama oppilas maleksi iltapäivän viimeisiltä tunneilta kohti omia oleskeluhuoneitaan tai paikkaa, minne olivatkaan menossa. Se ei Brinaa paljon hetkauttanut, sillä hänen päässään jyskytti ainoastaan yksi ajatus; hän viettäisi illan kaksin Jamesin kanssa. Monesti hän oli siitä hetkestä unelmoinut, kehitellyt omia mielikuvia, joihin palata aina harmaina päivinä. Menisikö kaikki kuten kuvitelmissa? Mitä jos hän tekisi jotain typerää? Hän naurahti itsekseen. Väliäkö sillä, mitä muut ajattelisivat. Olihan hän nolannut itsensä pahemminkin, Jamesin silmien edessä. Ja poika oli vain nauranut hyvätahtoisesti. Hymy karehti tytön huulilla.
Jalat ravasivat innoissaan eteenpäin, silmät tuikkivat kuin käytävillä olevat soihdut. Jännitys värisytti koko kehoa. Ihan kuin joskus kauan sitten, kun hän oli lähtenyt ensimmäisille treffeilleen. Silloin kysyjänä oli ollut viidesluokkalainen korpinkynsi, Felix O'Shell, mukava joskin hieman... homssu poika. Treffit olivat rajoittuneet kirjastoon ja pohjoissiipeen, missä O'Shell oli tylsistyttänyt Brinan kuoliaaksi pitkäveteisillä kertomuksillaan isästään, joka oli silloin työskennellyt ministeriössä, taikahuollossa.
"Minun isäni näkee päivittäin ministeriä, vaihtaahan hän tämän sään joka päivä", poika oli sanonut varmasti kolme kertaa.
Toivottavasti tästä kerrasta tulisi hieman erilainen.

Kirjaston ovensuussa näytti olevan tungosta. Ensiluokkalaiset kiirehtivät viimeistelemään läksyjään, vanhemmat oppilaat vain norkolivat siellä oikein tietämättä mitä muutakaan voisi tehdä. Brina tähyili tummien päiden ja kaavunhelmojen joukosta tuttuja, sotkuisia hiuksia ja pähkinänruskeita silmiä. Pieni pettymys kuohahti hänen rintaansa. Ei hiuksia, ei silmiä. James ei ollut tullutkaan. Hän katseli tarkemmin ympärilleen, pään kääntyillessä hurjasti. Näkyi vaaleita, vihertäviä, mustia, sinisiä silmiä. Pitkiä, lyhyitä, suoria ja kiharia hiuksia. Mutta ei Jamesia.
Syvä huokaus karkasi tytön huulilta. Hetken hän oli luullut, että kaukainen unelma olisi voinut käydä toteen. Hän koitti metsästää epätoivoisesti muistista pyyhkiytynyttä, unohdettua päiväunta, saamatta sitä kuitekaan kiinni. Omistihan se näkymättömyysviitan ja pitkän etumatkan.

Joku tarrasi häntä äkkiarvaamatta takaa päin. Vieras käsi lensi suulle, ja toinen silmille.
"Arvaa kuka?" tuttu ääni kysyi huvittuneena. Brina hengitti syvään, ettei olisi läppäissyt poikaa poskelle silkasta järkytyksestä.
"James, herranjestas minä säikähdin! Luulin ettet tulisikaan", Brina naurahti käden valuessa pois hänen silmiltään. Valo häikäisi niin, että hänen oli käännyttävä kasvotusten poikaa kohden, varjostaen toisella kädellä silmiään. Ruskeissa silmissä oli ilkikurista pilkettä, ja suu oli kääntynyt vinoon hymyyn.
"Olit etuajassa."
"Ehen, minä en ole etuajassa, olen juuri täsmällisesti oikeaan aikaan, muut tulevat ja menevät väärään aikaan", Brina nauroi. James näytti muka-huolestuneelta.
"Alat kuulostaa pelottavasti Siriukselta."
"Vaikutteita siltäkin suunnalta. Pitäisi ehkä suhtautua vakavasti, onhan hän sentään Sirius", Brina hymähti katsahtaen kelloa.
"Mitä olit ajatellut täksi illaksi? Jotenkin ne jästitiedon läksyt hieman epäilyttivät.." tyttö jatkoi katsoen poikaa ovelasti. James siirsi painoa jalalta toiselle, vaappuen typerästi edestakaisin vinon virneen lainehtiessa huulilla. Käsi oli lennähtänyt hiuksiin.
"No niin, mietin että jos mentäisiin vaikka pihalle kävelemään ja juttelemaan tai jotain, olisi mukava tutustua paremmin.."
Brina katsoi poikaa pää hieman kallellaan. Oliko mahdollista, että hänen edessään seisoi yksi koulun suosituimmista pojista, noin.. hämmentyneenä ja nolon oloisena. Ehkä.. ehkä hänen tunteilleen saattoi sittenkin olla jotain vastakaikua. Mutta ei pitänyt toivoa mahdottomia, se oli vain yksi vaihtoehto sadasta. Saattoi olla, että James oli alkanut katua sitä, että pyysi häntä ulos. Tai sitten hän näytti itse hassulta. Käsi kaivoi kaavun uumenista taskupeilin ja hän vilkaisi siihen kuin ohimennen. Siniset silmät tuijottivat häntä soikeista kasvoista aivan kuten aina ennenkin. Ajatuksissaan hän kohautti olkiaan ja sysäsi ajatukset jonnekkin syrjemmälle. Niille olisi aikaa myöhemminkin.
Sen sijaan hän tarttui James ojennettuun käsikynkkään ja virnisti.
"Joo, mennään vaan."

Kurajäljet kertoivat kaksikon suunnasta. Vaikka tuuli puhalsi hiljaa yläilmoissa, se ei saanut puhureitaan niin kylmiksi, että ne olisivat yltäneet alas, maankamaralla tallustelevaan pariin. James oli kiertänyt toisen kätensä Brinan lantiolle, tytön tehdessä pojalle samoin. He nauroivat. Puhuminen oli helppoa, helmpompaa kuin useimmille muille ihmisille. Hetkessä kylmä unohtui, märät sukat  ja palelevat jalat eivät enää saaneet kaikkea huomiota. Brina katseli Jamesin profiilia ja kasvoja, kun tämä puhui. Taivas oli pilvessä, ulkona oli niin pimeää, että tuskin näki eteensä. Onneksi molemmilla oli metsäneläimen kehittyneet vaistot, joten pimeässä oli helpompi kulkea, kun jalat olivat varmat ja silmät näkivät hieman normaalia paremmin.
Metsän silhuetti piirtyi olemattomasti taivasta vasten. James katseli eteensä, koitti löytää oikeita sanoja. Hän ryki, selvitti kurkkuaan.
Kuule, Leanne.. olet oikein mukava tyttö, ja minä mietin, että.. Äh, liian laimeaa. Mitä hänen pitäisi sanoa? Tunnustaa rakkauteni valheellisesti, polvistua? Ei, silloin Leanne vain nauraisi kippurassa seuraavat kolmetoista vuotta. Jos hän vain sanoisi asiat kuten ne ovat.
"Kuule, Leanne.. Olen tässä miettinyt, ja ajatteluni tuloksena on syntynyt hyvin mielenkiintoinen sykermä ajatuksia, ja erilaisia ajatusketjuja, ja pohdin tässä että olisitko kenties halukas kuulemaan niitä, kun ne kerran koskevat sinua", James katsoi ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Kulmat kurtistuivat.
"Öh.. Leanne?"
Minne Leannen oli onnistunut kadota? Hän pysähtyi, kääntyi katsomaan ympärilleen, tajuten lopulta maasta kuuluvan hihityksen.

Poika laski katseensa alas, ja näki kippurassa nauravan Brinan maassa.
"Miten sinä sinne jouduit?" James kysyi hölmistyneenä. Tyypillistä hänen tuuriaan - juuri silloin kun hän oli kertomassa jotain maatamullistavaa ja mahtavaa, tytön onnistui kaatua maahan. Kyllä hän tiesi vetovoimansa ja näin, mutta kuitenkin. Voisiko paremmin toivoa asioiden menevän?
Brina kampesi itseään ylös yhä hihittäen.
"Voi anteeksi, kaaduin. Mustaa mutajäätä, luulisin", siniset silmät tuikkivat, saaden Jamesin turhautuneisuuden sulamaan silkaksi ihailuksi niitä nimenomaisia silmiä kohtaan.
"Viimeinen portilla on gäätä!"
Brina oli kadonnut, ja tilalla laukkasi valkea tamma, joka hirnui iloisesti ja heitteli hopeista päätään. James nauroi ja lähti perään. Hirvi kantoi ylväästi sarviaan koittaessaan kiriä etumatkaa kiinni.

[akinnah]

Noniin, siinä se oli. Kasvettiin yli tästä maailmasta, eivätkä Lunar ja Brina enää jaksaneet seikkailla rakkaiden poikien kanssa. Ei maailma tähän kaadu, ainakaan lukijamäärän perusteella, vaikkakin se on melko suuri, mutta kommenttien määrä ei pystynyt kannustamaan kirjoittamaan. Kommentit ovat todellakin kirjoittajan ruokaa ja olen sen itse tämän kautta tajunnut. Tajutkaa tekin, koska tätä oli todellakin typerää kirjoittaa itselleen. Muuten voin olla vain pahoillani, että emme onnistuneet saamaan ketään... tekemään mitään.

Noh, turha sitä nyt on surra, emme jaksa kirjoittaa. Shotteja tulee ja linkkiä blogeihimme löytyy vaikka mistä, jos jotakuta todella kiinnostaa. Kiitos viimeisestä ja edellisestä jne.

akinnah

[akinnah]

Noniin, rakkaat (harvat) lukijamme, päätin laittaa teille vielä pätkän ihan aitoa oikeaa L&Btä. 20. luvun alku siis kyseessä, ja olen siis tämän kirjoittanut vuonna nakki ja muusi, kun innostusta oli jäljellä 0,001%

Viimeinen laatuaan, olkaa hyvät.

20. Piano

Jos joku ei olisi tiennyt, että kulkemalla seinän viereltä muutamaan kertaan ja miettimällä minkälaisen huoneen tarvitsi, ei hän tietäisi sitä nytkään. Seinä oli täysin ehjä, muotokuvat istuen seinämien takaa haetuilla tuoleillaan, kuunnellen korva kiinni seinässä hyvin vaimeaa pianomusiikkia. Näin ollen saattoi vain kysyä itseltään, mistä kaunis ääni tuli. Tämän jälkeen sai kuitenkin vain todeta, ettei tiennyt ja jatkaa matkaansa. Sitä saattoi tietenkin kysyä, miksi joku edes olisi siihen aikaan illasta juuri sillä käytävällä.

Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä Brinalle, joka oli sillä hetkellä Tarvehuoneessa. Flyygeli oli keskellä suurta huonetta, kahden metrin päässä pienestä sohvasta, jolla James istui kuunnellen pianon sointuvaa ääntä. Tyttö painoi norjat somensa koskettimille kevyesti, keinuen musiikin tahdissa. Kappale oli kaunis, Brinan mukaan jonkun jästin, Lisztin, säveltämä. Kaikki tuntui niin kauniilta. Musiikki oli kuin ajatusvirta. Kaunis ja lakkaamaton, mutta silti päättyvä.

Vaikka kappale oli kestänyt jo kauan, James ei jaksanut edes välittää siitä. Soittajan huulilla karehti hymy, joka värähti aina harvojen väärien äänien tullessa tielle. Soljuvat äänet kaikuivat huoneen avaruudessa, sormi pysähtyi korkeiden koskettimien päälle hetkeksi ja jatkoi alastuloa rauhallisesti, päästäen ulos viimeisen äänen. Kehon keinunta lakkasi, kädet laskeutuivat hetkeksi syliin ja katse suuntautui mustavalkoisiin koskettimiin.
"Olisipa meillä tällainen piano kotonakin", tyttö sanoi hymyillen haikeana. Sitten hän kääntyi Jamesiin päin ja virnisti pienesti, innostunut puna poskilla. "Mitäs pidit? Ei mennyt ihan täydellisesti, mutta..." Loppu olikin vain pelkkää mutinaa. James naurahti ja korjasi asentoaan upottavalla sohvalla.
"Ainakin osaat soittaa", poika sanoi äänessään pienenpieni ihaileva sävy.
"Sanot vain." Brina nousi pianotuoliltaan ja käveli hitaasti sohvaa päin.
"Tarkoitin sitä." James nauroi ja Brina laskeutui sohvalle hymyillen, silmissään iloinen pilke.
"Niin varmasti, sano sama vakavalla naamalla." Tyttö kohotti leukaansa, helauttaen ruskeat hiukset selälle.
"Mutta minullahan oli vakava naama!"
"Niin tietysti..." Brina sanoi ja nojautui hieman lähemmäs poikaa.
"Ole sinä siinä, kult -" James nauroi ja huulet olivat aivan kuin huomaamatta lähenemässä toisiaan.

Yllättäen huoneen ovi avautui, paljastaen käytävällä seisovalle tytölle sohvalla istuvan parin tempautumisen irti toisistaan kuin rasvattu salama.