Nimi: Savua ja muutama kyynel
Kirjoittaja: Onkonälkä
Ikäraja: S
Tyylilaji: Fluff, H/C
Paritus: Seamus/Ron
Haasteet: Kerää kaikki hahmot: Ron, Paritusketjuhaaste
Savua ja muutama kyynel
"Olen toivoton! Tapan itseni jos jatkan samaan tyyliin", huudahdin epätoivoisena tyhjässä luokkahuoneessa jälleen yhden räjähdyksen jälkeen, ja potkaisin seinustalla olevan tuolipinon alimmaisen jalkaa.
"Kalkaros ei varmasti päästä minua VIPeistä läpi. Ei ikinä!"
Nojauduin Ronin olkaa vasten. En edes jaksanut välittää, kuka vieressäni istui, olin niin raivoissani taas yhdestä epäonnistumisesta ja turtunut itkettyäni ja huudettuani jo monta tuntia. Olin niin turhautunut kymmenten aiheuttamieni räjähdysten vuoksi. Poskessani oli taas palovamma ja hiukseni tummentuneet.
"Onneksi Kalkaros ei arvioi VIPejä, ja hei, et sinä sentään ole yhtä huono kuin Goyle! Olisit nähnyt, tai haistanut sen mönjän."
"Mutta en ole Luihuinen enkä Kalkaroksen lellikki, minulla ei ole pientäkään mahdollisuutta päästä liemien VIPiä läpi."
Olin tosiaan jälleen yhden räjähdyksen jälkeen paiskannut kattilani lattialle ja juossut ulos luokasta. En vain jaksanut enää ainoankaan Luihuisen räkätystä, saatika Kalkaroksen halveksuvaa katsetta. Ron oli tunnin jälkeen etsinyt minut ja ilmeisesti hänen puhdistamansa kattila oli nyt ovenpielessä odottamassa, ja kirjani sen sisällä.
Olin jo hieman rauhoittunut, mutta silmäkulmastani valui yhä kyyneliä. Ronin läsnäolo sai minut tuntemaan oloni edes hieman paremmaksi.
"Miksi minä en voi olla räjäyttämättä kaikkea mihin kosken?"
Tunsin lämpimän käden poskellani. Ron pyyhki kyyneleitäni.
"Et sinä minua ole vielä räjäyttänyt", hän lausui itselleen vieraaseen, rauhoittavaan sävyyn ja kuivasi poskeani paitansa helmalla. Paidan alta vilkkui kaistale kalpeaa ihoa ja navan alla ohutta punaista karvaa.
"Kiitos kun tulit", takeltelin niellessäni viimeisiä kyyneleitä ja kosketin kohtaa Ronin paidassa, jolla hän oli juuri pyyhkinyt kasvojani, ja kohtaa olkapäässä, johon kyyneleni olivat valuneet nojatessani häneen.
"Ja anteeksi, paitasi on ihan märkä. Kuivaisin sen, mutta sekin luultavasti räjähtäisi."
Ron hymyili ja katsoi minua silmiin niin syvälle, etten voinut kääntää katsettani pois.
"Älä siitä huoli."
Katsekontakti tuntui puolikkaalta ikuisuudelta, mutta kummasti nautin koko ajasta. Ja minuutin tai puolen tunnin kuluttua kumarruin Ronia kohti, ja hän tuli vastaan, ja seuraavaksi huomasin makaavani kylmällä kivilattialla selälläni, Ronin paino päälläni ja huulet omillani. Enkä enää edes muistanut, miksi koko luokkahuoneessa olin.
