Ficin nimi: Tylsyyden anatomia (eli miksi Sirius oli Remuksen kanssa sängyn alla
Kirjoittaja: Enkelintekijä
Beta: sagitta (eräs hyvä ystäväni, siis)
Genre: Romance/fluff, slash, lievä huumori
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Sirius/Remus
Varoitukset: Slash?
Disclaimer: Arvoisat herrasmiehet ovat täysin ja kokonaan J. K. Rowlingin omaisuutta enkä minä tee tällä rahaa.
A/N: Minulla oli hieman tylsää ja Tylypahka-fiilis, joten yhtälön tulos oli ficci. Palautetta oikeasti arvostetaan paljon, se auttaa minua(kin) kehittymään kirjoittajana. Risut & ruusut käy, vaikka mieluiten rakentavaa palautetta.
***
TYLSYYDEN ANATOMIA (eli miksi Sirius oli Remuksen kanssa sängyn alla)
Sirius ei ymmärtänyt sitä. Hän ei yksinkertaisesti voinut käsittää, miten joku saattoi olla niin kiinnostunut kirjoista. Kirjat olivat sanoja paperilla, lauseita pergamentilla, tarinoita kansien välissä. Sirius osasi puhua sanoja ja lauseita ilman paperia ja pergamenttia, eikä hän tarvinnut kansia kertoakseen tarinoita. Sitä paitsi, kirjat painoivat laukussa aivan liikaa ja ne hidastivat pakomatkoja. Lisäksi Sirius oli todennut, että kirjat olivat väkivaltaisia. Tai niitä saattoi käyttää väkivaltaisuuksiin. Oli miten oli, Sirius Musta ei pitänyt kirjoista eikä ymmärtänyt, miten joku piti niistä.
"Sirius, sinä tiedät, että minä en pidä siitä, kun sinä tuijotat minua", kuului Remuksen ääni. Remuksen, joka luki kirjaa.
"En minä tuijottanut", Sirius protestoi. Remus nosti katseensa kirjastaan, hiekanruskeat suortuvat valahtivat kasvoille.
"Ai et vai?"
Sirius hymyili ja korjasi asentoaan näyttääkseen mahdollisimman viralliselta.
"En. Minä harrastin strategisesti tieteellistä tutkimusta näillä näköelimillä, jotka sijaitsevat päässäni", hän sanoi. Remuksen ilme sai Siriuksen virnuilemaan.
"No, jos ei muuta, niin ainakin sinä olet verbaalisesti lahjakas valehtelija", Remus kuittasi ja kääntyi takaisin kirjansa pariin.
Sirius mutristi huuliaan. Hän kaatui selälleen sohvalle ja sulki silmänsä. Hän kuuli paperin kahahtavan, Remus käänsi sivua. Hetken kuluttua Sirius raotti silmäänsä ja siirsi kasvoilleen levinneitä hiuksiaan. Suortuvien lomasta hän katseli Remusta.
Poika - oikeastaan nuorukainen - istui puutuolissa kirja kädessään. Hiekanruskeat hiukset, jotka ylsivät miltei pojan harteille, olivat hieman kiharat ja kehystivät kalpeita kasvoja. Remuksen silmät olivat meripihkan väriset, uteliaat ja hieman pelokkaat. Hänen pitkät sormensa lepäsivät sillä sivulla, jota hän ei lukenut. Sirius huomasi, että Remus oli kallistanut tuoliaan taaksepäin ja nyt se keikkui kahden jalan varassa. Sirius toivoi, että Remus ei kaatuisi. Ensinnäkin se tarkoittaisi, että Remukseen sattuisi. Toiseksi se keskeyttäisi Siriuksen katselemisen, sillä hän hyppäisi heti pystyyn ja menisi Remuksen luo.
"Minulla on tylsää", Sirius valitti. Remus naurahti pehmeästi, mutta ei nostanut katsettaan kirjasta, vaan siirtyi aukeaman toiselle sivulle. Sirius katsoi Remusta edelleen. Hänen huulensa olivat raollaan, hänen silmänsä olivat kiinnittyneet Remuksen kasvoihin. Tämän kasvoilla oli ilme, jota saattoi kutsua vain remusmaiseksi. Se oli hieman unelias ja mietteliäs, ehkä hieman hämmentynyt ja pelästynyt. Mutta siltikään se ei ollut mitään noista. Se oli remusmainen.
"Etsi James ja mene ärsyttämään jotakuta opettajaa", Remus ehdotti.
"En jaksa juoksennella käytävillä", Sirius vastasi sulkien taas silmänsä. Hän oli kaukana väsyneestä, mutta näyttääkseen pitkästyneeltä hänen oli esitettävä väsynyttä. Ehkä Remus sitten irrottaisi katseensa tuosta typerästä kirjasta. Sitten Sirius hypähti istumaan ja alkoi puhua innokkaasti:
"Kirjoitan kirjan otsikolla Tylsyyden anatomia. Ja se alkaa selostuksella siitä, kuinka tylsiä kirjat ovat. Kuinka tylsää niiden lukeminen on ja kuinka tylsiä niiden kirjoittajat ovat, kuinka tavattoman tylsiä niiden lukijat ovat..."
Remus hymyili kirjansa takana. Siriuksen into oli niin poikamaista, ettei Remus voinut olla hymyilemättä. Hänen ei tarvinnut katsoa Siriusta tietääkseen, miltä tämä näytti juuri sillä hetkellä. Siriuksen silmissä paloi hopeinen tuli, tähtien kimalletta. Hänen hiuksensa olivat pörrössä ja sekaisin, kapinallinen ei koskaan kammannut hiuksiaan. Hänen huulensa olivat levinneet virneeseen, valkeat hampaat välkkyivät. Sirius heilutti käsiään innostuneesti ja Remus oli tyytyväinen, että istui niin kaukana Siriuksesta.
"Remus. Miksi sinä luet koko ajan? Se on niin tavattoman pitkästyttävää!" Sirius huokaisi. Remus ei ollut edes huomannut, että Sirius oli lopettanut selityksensä.
"Minä pidän kirjoista. Minä luotan kirjoihin. Ne ovat pysyviä, niitä eivät maailman tuulet muuta", Remus vastasi ja käänsi taas sivua.
Siriuksen hymy vaimeni. Sitten hän katsoi Remusta. Sirius värähti innosta ja nousi seisomaan. Hän pamautti Remuksen kirjan pöydälle ja sai palkakseen mulkaisun.
"Minä luin sitä", Remus protestoi. Sirius tarttui Remuksen käteen ja veti tämän jaloilleen.
"Huomaa imperfekti, Kuutamo", Sirius totesi vetäessään yllättävän vähän vastustelevaa Remusta kohti makuusalin portaita. Remuksen silmissä oli kysymys, mutta huulille eivät sanat päässeet. Sirius oli siitä kiitollinen, sillä hän ei ollut varma, osaisiko hän selittää asiaansa.
Sirius avasi makuuhuoneen oven ja sulki sen perässään. Hän pysähtyi ja kietoi kätensä Remuksen vyötärölle. Remus vastasi kosketukseen vetämällä Siriuksen lähemmäs. Hän myös kietoi kätensä Siriuksen kaulaan. Kirja lojui unohdettuna pöydällä, Remuksen ajatukset pyörivät kokonaan Siriuksen ympärillä.
"Sinusta minä olen tylsä?" Remus kysyi. Kaikki Siriuksen aiemmasta puheesta ei sentään ollut mennyt yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Siriuksen sydän löi kenties liian nopeasti. Hän saattoi unohtaa, miten keuhkot toimivat. Remuksen vyötärö oli kapea, hänen villapaitansa kangas tuntui hieman karhealta vasten Siriuksen paljasta ihoa. Hänellä itsellään oli yllään vain t-paita. Sirius liikahti lähemmäs, peläten Remuksen reaktiota. Mutta Remus vain hymyili erittäin remusmaisesti ja nojautui lähemmäs. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, sillä hän katosi Siriuksen katseeseen. Siriuksen huulille eksyi hymy, sitten se hävisi ja Sirius kuroi umpeen osan heitä erottavista senteistä.
"Haittaisiko sinua, jos minä suutelisin sinua?"
Remus ei saanut ääntä kuulumaan. Siriuksen ääni oli pehmeä, karhea. Hän kuiskasi kysymyksensä ja tuli vielä lähemmäs.
"Haittaisiko sinua, jos minä tekisin jotain... enemmän kuin kaverillista?"
Remus hengitti hyvin pinnallisesti. Hän tuijotti Siriusta silmiin ja halusi hukkua tuohon maailmaan, jossa riehui myrskynharmaa, ilkikurinen hurrikaani, hän halusi tuntea tuon kuuman hengityksen ihollaan, hän halusi noiden punaisten huulten kosketuksen.
"Sirius...", Remus sai kuiskattua käheällä äänellä ja alkoi liikkua kohti sänkyään, edelleen kiinni Siriuksessa. He kaatuivat sängylle ja Remus painoi huulensa Siriuksen huulille. Suudelma ei onnistunut: heidän hampaansa kalahtivat toisiinsa, Siriuksen nenä oli tiellä, mutta silti se oli paras suudelma, jonka Sirius oli kokenut.
"Entä jos joku tulee tänne?" Sirius kysyi.
"En tiedä", Remus vastasi hyvin totuudenmukaisesti. Sirius kierähti pois Remuksen alta sillä seurauksella, että molemmat putosivat sängyn reunan yli lattialle. Sirius puri huultaan.
"Anteeksi", hän sanoi.
"Ei se haittaa", Remus mutisi. Hän tutki Siriuksen kasvoja, etsi kieltoa, jota ei näkynyt. Hän raotti huuliaan ja sipaisi niillä Siriuksen huulia. Sirius painoi Remuksen vasten kylmää lattiaa ja suuteli tätä. Remus pitkitti suudelmaa, antoi Siriuksen livauttaa kielensä tutkimaan Remuksen suuta. He vetäytyivät toisistaan hengästyneinä.
"Se oli hyvä suudelma", Sirius mutisi sipaistessaan arpea Remuksen kaulassa. Hän tunsi Remuksen värähtävän ja katsoi tätä uteliaana.
"Shh", Remus sanoi, painoi etusormen Siriuksen huulille. Sirius oli aikonut sanoa jotakin, mutta nyt hän vain kumartui suutelemaan Remusta. Hän näykkäisi tämän alahuulta. Remus ei päästänyt Siriusta kauas, vaan kietoi kätensä uudestaan tämän ympärille. He hymyilivät toisilleen, Siriuksen silmät lumosivat Remuksen. Puolikas sana, joka keskeytyi alhaalta kuuluvaan meteliin. Pakokauhu häilähti molempien kasvoilla, ajatukset yhdistyivät. James ja Peter.
He kuulivat poikien askeleet portaissa, mutta kumpikin oli vastahakoinen päästämään irti. Sirius ratkaisi asian kierähtämällä sängyn alle. Sitten hän veti Remuksen viereensä. Sängyn alla oli pölyä, ja se sai Siriuksen yskimään. Remus ei halunnut tulla huomatuksi, joten hän painoi kätensä Siriuksen suulle. Ovi pamahti auki.
"Sirius? Remus?" kysyi Jamesin ääni. He kuulivat toisten askeleet sängyn alle. Remuksen käsi tukahdutti naurun Siriuksen huulille.
"Mitä Merlinin nimeen te teette sängyn alla?" James kysyi. Oli vaikea päätellä, oliko hän järkyttynyt vai huvittunut. Vai molempia. Sirius ei päättänyt ottaa selvää vaan jäi sängyn alle. Hän tarttui Remukseen, jolloin tämänkin oli jäätävä.
"Tylsyyden anatomia, hyvä James", Sirius tokaisi. Remus virnisti, mutta Sirius ei nähnyt sitä. Hän keskittyi Remuksen käteen, jota piteli nyt omassaan. Sirius painoi kämmenensä vasten Remuksen kämmentä. Hän huomasi, että Remuksen kämmen oli hieman suurempi kuin hänen. Sitten hän seurasi sormellaan juonteita Remuksen kädessä. Siitä Sirius oppi, että Remus oli herkkä kutiamaan. Mutta hän jätti sen asian taustalle ja jatkoi Remuksen kämmenen sivelyä. Hän liu'utti Remuksen hihaa alaspäin ja tavoitti sormillaan arven tämän kädessä. Remus värähti, kun Sirius kuljetti sormiaan arven päällä. Sirius kohtasi Remuksen silmät ja painoi huulensa arven päälle. Iho tuntui hieman karhealta eikä Sirius uskaltanut liikuttaa huuliaan. Entä jos hän satuttaisi Remusta?
"Se ei ole kipeä, ei sinun tarvitse olla noin varovainen. Minä en mene rikki", Remus kuiskasi niin hiljaa, että vain Sirius kuuli sen.
"Ja vaikka särkyisitkin, minä korjaisin sinut", Sirius vastasi.
"En millään haluaisi häiritä teitä, mutta...", James aloitti. Sirius alkoi yskiä pölyn takia ja Jamesin sanat hukkuivat.
"Minä haluan pois täältä", Sirius mutisi.
"En väitä vastaan", totesi Remus, joka ei pitänyt pölystä ollenkaan. He kömpivät pois sängyn alta ja kohtasivat ystäviensä kysyvät katseet.
"Tylsyyden anatomiaa, James, johan minä sanoin", Sirius sanoi.
"Ja paljon pölyä...", Remus mutisi myrtyneenä. Sirius virnisti Jamesin pöllämystyneelle ilmeelle ja lähti takaisin oleskeluhuoneeseen. Remus hymyili ja seurasi Siriusta palatakseen kirjansa pariin.
"Mitä Sirius tarkoitti?" Peter ihmetteli. Hän seisoi yhtä hölmistyneenä Jamesin vieressä.
"Sitä sinun on kysyttävä häneltä", Remus vastasi ennen kuin hän katosi portaikkoon leveä hymy huulillaan. Hänen katseessaan oli muisto hopeisesta tulesta ja hänen huuliaan poltti muisto Siriuksen huulista. Mutta mitään tästä hän ei näyttänyt muille. Ne olivat hänen omia muistojaan.
