K e s ä ( j a v a i n m e k a k s i k u n i n k a i n a )
Kesä ei koskaan ollut yhtä mukava, kuin kevät. Aina oli liian kuuma, liian kuiva tai liian aurinkoinen. Suurimman osan kesäpäivistään nuori Fili vietti loikoillen varjossa jaksamatta tehdä yhtikäs mitään, jaksamatta nousta saatikka liikkua. Kesä ei muutenkaan kuulunut hänen suosikkeihinsa. Kuumuus teki kääpiön väsyneeksi, ja väsymyksen myötä tuli kärttyisyys ja ärtyneisyys. Raskas ilma painoi pojan hartioita, mutta vielä enemmän hänen luomiaan.
Kili piti kesästä, vaikkei kuitenkaan yhtä paljon kuin keväästä. Hänestä oli mukava vilvoittaa jalkojaan kahlaamoissa, kuunnella luontoa ja metsästää hyviä varjoisia lepopaikkoja mitä kummallisimmista kohteista. Yhtenä kesänä ollessaan aivan pieni, hän kiipesi valtavan tammen latvaan vain huomatakseen, että kääpiön ei kannattaisi kiivetä latvuston heikoille oksille. Pudottuaan hän mursi jalkansa. Sittemmin Kili oli ollut vähän tarkempi varjopaikoistaan.
Fili nojasi pyökkiin pää nuokahtaneena eteenpäin. Hän näki unia suurista valtakunnista ja kuninkaista ja heidän linnoistaan. Kevyt hymy karehti kääpiön kasvoilla.
Kili taas ei voinut olla ottamatta kaikkea iloa irti veljensä rauhasta. Hän hiipi pyökin taakse niin hiljaa kuin kääpiönjaloillaan pystyi, ja säikäytti veljensä hereille. Tämä kolautti päänsä pyökin runkoon lisäten syntynyttä kiukkua.
”Kili!” hän huusi ja ponnahti seisomaan päätään pidellen. ”Onko sinun aina pakko?!”
Kili nauroi kippurassa, eikä hänen sanoistaan meinannut saada selvää. ”Sinä – hehehehe - olisitpa nähnyt – hahahaa – voi että!” Kääpiö nauroi, mikä ei ollenkaan auttanut tilannetta.
”Sinä olet ihan tyhmä ja ajattelematon idiootti!” Fili huusi vihan punan noustessa kasvoille. Hänen oli vaikea pidätellä itsensä paikoillaan, sillä juuri nyt hän olisi vain halunnut hyökätä veljensä kimppuun. ”Ei ihme, kun tekevät
minusta kuninkaan jonain päivänä. Sinusta ei olisi siihen!” Nämä sanat keskeyttivät Kilin naurunremakan, Fili oli osunut arkaan paikkaan.
Hitaasti Kili nousi seisomaan ja pyyhki samalla vaatteistaan suurimpia likoja hitain liikkein. Hän katsoi veljeään kyyneliä pidätellen. ”Oletko tosiaan – sitä mieltä?” hän kysyi alahuulen väpättäessä.
”No olen! Sinä et koskaan mieti, mitä suustasi päästät, saatikka mitä teet. Sinä olet ihan villi, eikä villejä oteta valtaistuimille istumaan”, Fili huusi välittämättä Kilin kasvoille nousseesta ilmeestä, joka välitti vahvan kivun sanomaa.
Kili oli pitkään hiljaa. Hän vihasi olla veljensä varjossa, vaikka kesäisin halusikin viileän paikan. Filin varjo oli vaan liian tumma, liian suuri ja aivan liian raskas nuoren kääpiön jaksettavaksi. ”No minusta sinäkään et kyllä ajatellut sanojasi äsken…” Fili sanoi hiljaa.
”Mutta sinä tiedät että ne ovat totta!” Fili huusi ja käveli tömisevin askelein pois veljensä luota läheiselle purolle vilvoittamaan jalkojaan – ja päätään. Päästyään jääkylmän veden kanssa kosketuksiin, alkoi Filin päässä tapahtua. Hän ymmärsi tehneensä väärin pitkän mietinnän jälkeen. Hän tiesi, että nyt olisi vuorossa anteeksipyyntö ja toivottavasti myös anteeksianto. Ei hän oikeasti ollut sitä mieltä veljestään, vaikka hän aina välillä olikin vähän hankala. Hän rakasti veljeään, enemmän kuin mitään tässä halvatussa maailmassa. Kili merkitsi hänelle kaikkea, jos ei olisi veljeä, ei olisi Filiäkään.
Fili oli pitkään puron rannalla. Hän odotti uskallusta nöyrtyä ja mennä takaisin Kilin luo. Kääpiö heilutteli jalkojaan kylmässä vedessä oikeaa hetkeä odottaen. Pian kuitenkin hetki tuli hänen luokseen.
”Fili?” Sanoi Kilin ääni Filin takana. ”Anteeksi, että tein mitä tein. Sattuuko siihen sinun päähäsi vielä?” Kili sanoi ja astui askeleen lähemmäksi. Fili ei kuitenkaan kääntynyt, sillä nöyrtyminen oli paljon vaikeampaa, kun oli odotettu. ”Fili?”
Fili pudisti päätään. Kili otti sen lupana istua veljensä viereen ja upottaa jalkansa veljensä jalkojen viereen. ”Fili, sano jotain”, Kili sanoi kuunneltuaan tarpeeksi kauan hiljaisuutta.
”En minä tarkoittanut sitä”, Fili lopulta huokaisi. ”Sinusta voisi kyllä tulla ihan hyvä kuningas, ja tuleekin, jos minulle käy jotain”, Fili hymyili.
”Mieluummin asun sinun varjossasi, kuin haudallasi”, sanoi Kili ja laski päänsä veljensä olkapäälle. ”Ihan sama, vaikka minä olisinkin ’se kuninkaan veli’, kunhan saan pitää sinua kuninkaanani. Oikeastaan, minä pidän sinua kuninkaanani tälläkin hetkellä.”
”Oikeasti?” Fili kysyi ja käänsi päänsä katsoakseen veljeään.
”Oikeasti”, Kili vahvisti. Hän nosti jalkansa vedestä ja roiskautti Filin päälle vettä. Fili ei osannut tehdä muuta, kuin nauraa.
