Liian aikaista (Sirius & James, K-11)

[Beelsebutt]

Hän ojentaa kuihtuneen kätensä, sillä hän ei ole enää yksin.


Nimi: Liian aikaista
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukijat: Karvalakkirakastaja & Sisilja
Päähenkilöt: Sirius & James
Lajityyppi: angstipalleroista yrittelin
Sanamäärä: < 500
Haasteet: Fanfic-bingo & LW12
Ikäraja: K-11


LW-lyriikkani olivat erittäin vaikeat. Ei niinkään sisällön vuoksi vaan siksi, etten voi sietää Pate Mustajärveä x) noh, kiersin tämän keskittymällä sanojen tarinaan ja jättämällä biisin kuuntelematta. Ficin nimi on sitten poimittu lyriikoista. Ja kaikesta nillittämisestä huolimatta valtava kiitos FractaAnimalle lyriikoista, ajatusta näissä on paljon <3

Tää on melkoisen ajatusvirtaa, mutta sellaista kai sen pitää ollakin! Kiitokset betoille <3

Hox! En omista Pottereita, J.K. Rowling omistaa, joten kaikki kunnia The Ladylle. En saa tästä rahaa, elekää haastako oikeuteen!




Liian aikaista

Azkabanin kivien kalseus hiipii luihin asti. Sirius kääriytyy rääsyihinsä hakien niistä lämpöä, jota ei ole olemassa. Ankeuttajat lipuvat sellin ohi hengitys käristen, niellen sieluja, jotka värjöttelevät onkaloidensa uumenissa pidellen kiinni viimeisistä rippeistään minuutta.

Sirius näkee unta ollessaan valveilla. Hän uneksii mennyttä ja tulevaa, eikä tiedä missä on, vaikka tunteekin hyisen vedon kaltereiden läpi. Hän tietää milloin nyt on nyt, mutta epäröi, koska se saattoi olla eilenkin. Tai ehkä se on vasta tulossa. Sellin kulmaan materialisoituvan hahmon hän kuitenkin tunnistaa epäilyksettä.

"James..."

Siriuksen ääni on kahisevaa paperia. Se pöllähtää kuivana pihauksena hänen haljenneille huulilleen ja huurtuu lasittuneiden silmien eteen. Hän ojentaa kuihtuneen kätensä, sillä hän ei ole enää yksin. Hän rutistaa varjoisaa kangasta sormiinsa, jotka koukistuvat vain vaivoin.

James ei sano mitään, vain katsoo tuomitsematta, kallistaa hieman päätään. Viitan liepeet heiluvat tuulessa, eikä Siriuksen ote enää pidä. James astuu lähemmäs kuin tarjoten itseään tukipilariksi, jälleen, mutta Siriuksen voimat ovat lopussa. Hän ei halua enää yrittää. Hän ei halua toivoa. Mutta ei hän halua luopuakaan.

"Haluan... haluaisin tulla jo", Sirius kuiskaa, mutta ei tartu enää viittaan. Hän työntää sormensa kainaloihinsa kuin estääkseen niitä tekemästä mitään luvatonta. Hän sulkee silmänsä, mutta näkee silti Jamesin tämän silmälasinsangat auringonvalossa kiiluen. Sitten kuolleena, sieluton katse Siriukseen porautuen.

"Ei!" Sirius kähähtää ja räväyttää silmänsä auki.

James astuu jälleen askeleen, seisoo nyt miltei Siriuksessa kiinni. Viitan helma hipoo partaista poskea, ja Sirius kääntää päänsä. Hän on väsynyt taistelemaan, väsynyt elämään. Väsynyt ja kylmissään ja peloissaan ja loppuun kulutettu, mutta silti hän ei ojenna kättään.

"Ei vielä, James."

Jamesin leuka kohoaa, ja Sirius purskahtaa vaakkuvaan nauruun. Hän kähisee ilmoille ilonsa ja surunsa ja riemuitsee, koska huomenna ei ehkä enää kykene siihen. Nauru kaikuu kovasta kivestä, vetää puoleensa ankeuttajia, ja ne kuhisevat sellin ulkopuolella. Sirius tietää sen, tuntee ilon humahtavan kaltereiden lävitse odottaviin suihin, mutta nauraa silti — jos James loukkaantuu kummituksenakin, jotain on maailmassa vielä oikein.

Voldemortin omin käsin murhaama James on väärin. Perheensä puolesta pelkäävä James, jonka henki riistettiin juuri, kun sen olisi pitänyt kukistaa pimeys. Eikä nyt James nouse enää koskaan. Ei hymyile milloinkaan.

Ajatus tappaa naurun nopeammin kuin ankeuttaja. Jos Siriuksella olisi vielä kyyneleitä, hän vuodattaisi ne ystävänsä muistolle. Hän rakentaisi monumentin ja kohottaisi sen nähtäväksi. Hän julistaisi maailmalle, kuinka väärin James Potterin kuolema oli, ja hänen hautaamisensa myös. Mutta hän ei ole vielä kuollut eikä makaa madonruokana. Ei vielä.

"Kohta... aivan kohta."

Ankeuttajat kahisevat liikkeelle, ja James perääntyy nurkkaan. Sirius ei yritä estellä. Hän sulkee silmänsä, vaikka valo kuultaa silmäluomien läpi. Hän ammentaa voimaa syvältä sisimmästään, kenties Jamesin pistävästä katseesta, ja sulaa koiran hahmoon. Hän on luuta ja nahkaa, yhtä vähän kuin miehenäkin, eikä hän enää näe Jamesia. Ei Sarvihaaraa. Kuutamoa.

Mutta Matohännän hän aikoo vielä nähdä.






Pate Mustajärvi — Jukeboxin luona
(säv. Olli Lindholm / san. Pauli Hanhiniemi)

Jukeboxin luona, välähdyksen nään
hän on siinä, hän on aave
savu hehkuu ympärillään
mehän oltiin tovereita
turha muistuttaa
ja me tehtiin, mitä tehtiin
ei tehtyä tyhjäksi saa
Ote otteestaan, mun irtos aikoinaan
ja mä näin hän alkoi pois päin luisumaan

Jospa antaisit hetkisen aikaa
antaisit unohtaa
mä veikkaan, et kuitenkin kerran
kimpassa kummitellaan

Anna hoidan tän elämän ensin
päivän kerrallaan
mä veikkaan, et kuitenkin kerran
kimpassa kummitellaan

Jukeboxin luona, hän trimmaa hymyään
hän on haamu, hän on henki
ja tietoinen niin tyylistään
hän mukaansa minua tahtoi
tuo ystävä malttamaton
eikä kuuntele puheita siitä
et vielä liian aikaista on
Ote otteestaan, mun irtos aikoinaan
ja mä näin hän alkoi pois päin luisumaan

Anna hoidan tän elämän ensin
päivän kerrallaan
mä veikkaan, et kuitenkin kerran
kimpassa kummitellaan

Ote otteestaan, mun irtos aikoinaan
ja mä näin hän alkoi pois päin luisumaan

Anna hoidan tän elämän ensin
päivän kerrallaan
mä veikkaan, et kuitenkin kerran
kimpassa kummitellaan

[FractaAnima]

Ei niinkään sisällön vuoksi vaan siksi, etten voi sietää Pate Mustajärveä x)

Me ei voida olla kavereita... Eiku ai niin, kaikilla saikin olla oma mielipiteensä.

Asiaan ->
Oon aika onnellinen, ettet tehnyt mitään paritusta tästä biisistä. Jotenkin odotin sitä, mutta sain parempaa.
En lue juurikaan kelmeistä, mutta tämä on koskettava. Olin oikeastaan myyty jo alussa.

Sirius kääriytyy rääsyihinsä hakien niistä lämpöä, jota ei ole olemassa.

Tämä lause sai tuntemaan.

Hän rutistaa varjoisaa kangasta sormiinsa, jotka koukistuvat vain vaivoin.

Tämä on niin elävä (tai kuoleva)! Näen tän mielessäni tosi hyvin. Vau.
Vielä yksi lainaus:

Hän työntää sormensa kainaloihinsa kuin estääkseen niitä tekemästä mitään luvatonta.

Tän kans näen. Jotenkin niin aitoa!

Tällä biisillä on mulle merkitystä ja nyt sitä on lisää. Kiitos sinulle!
Teit huipputyötä. 

- Frac

[Iloinen Sipuli]

Tämä oli todella hienosti ja kauniisti kirjoitettu ficci!

Minäkin pidin siitä, miten tässä ei ollut mitään paritusta. Helposti tästä olisi joku voinut vääntää Sirius/Jamesia, mutta tässä he todella ovat "vain" ystäviä, ja se juuri on mahtavaa! Ystävyys juuri on paljon hienompaa, ei pitäisi sanoa "vain" vaan pikemminkin "jopa". Asetelmista siis pidin hyvin paljon.

Tämä on hyvin kauniisti kerrottu, kieli on taitavaa ja hienoa ja kielikuvat upeita. Tästä muodostuu vahva ja aito kuva kuolevasta vangista, kaikki pienet yksityiskohdat sopivat mainiosti.

Sirius kääriytyy rääsyihinsä hakien niistä lämpöä, jota ei ole olemassa.

Ankeuttajat lipuvat sellin ohi hengitys käristen, niellen sieluja, jotka värjöttelevät onkaloidensa uumenissa pidellen kiinni viimeisistä rippeistään minuutta.

Sirius tietää sen, tuntee ilon humahtavan kaltereiden lävitse odottaviin suihin, mutta nauraa silti — jos James loukkaantuu kummituksenakin, jotain on maailmassa vielä oikein.

Varsinkin nuo kohdat olivat erityisen hienoja. "Lämpö, jota ei enää ole" kuulostaa kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvältä. Muutenkin koko teksti oli jotenkin todella taitavasti kirjoitettu, sujuvasti ja hyvin, heitti mukaan tunnelmaan jne. Pidin tästä hyvin paljon, ja lopetus oli loistava. Hienoa!

-Iloinen Sipuli

[Beelsebutt]

FractaAnima, äääääääh, ollaanpas kavereita ollaanpas!!!1 Eiku oikeesti, mä en tiedä, mistä tää on alkanut tää Paten dissaus. Tai no ei dissaus, mut siis silleen. Saattaa olla, että Ukkometso sen aiheutti, koska on sillä kuitenkin vanhoja hyviä biisejä, joista mä tykkään Mutta voi elämä, miten tää biisi jäi kuitenkin korviin soimaan PÄIVÄKAUSIKSI, joten krääk!

Ei tullut suoraa paritusta ei. Toivottavasti tämä on ja pysyy monitulkintaisena. En osaa itsekään oikein sanoa, onko mielestäni tässä J/S vai J & S, mutta ehkä mun ei tarvitsekaan Ehkä jonain päivänä luen tän uusiksi ja sitten on/ei ja toisin päin Oon supertyytyväinen, että tykkäsit ficistä! Kiitos aivan hurjasti sen haasteeseen jättämisesät, ei ollut aivan läpihuutojuttu tämä mulle, joten sitäkin parempi palkinto, kun haastajakin tuotoksesta tykkää


Renneto, ähähäh, ei sovi eläväinen ehkä aiheeseen XD Joo. Kielenkäyttöni. Sanovat joskus verbaaliseksi ihmiseksi, mutta kyllä mä RL änkytän niin paljon ettei tosikaan x) no, ehkä sillä ei ole väliä, jos joskus sitten onnistuu kirjoitukseen pistämään hyvänkuuloisen sanan oikeaan paikkaan

Sirius ei tässä ole ehkä ihan ihminen. Yritin toki hakea Azkabanin hulluutta tekstiin ja ehkä siinä jossain määrin onnistuinkin. Alun perin tämän oli kyllä tarkoitus olla vieläkin kaoottisempi, joten en tainnut päästä oman pääni sisällä ennen kirjoittamista tuntuneeseen tunnelmaan, mutta sinne päin ainakin! Sun linssit taitaa olla aivan oikein päin, koska ensinnäkin minä ja finglish ollaan kamuja nykyään. Valitettavasti mut se taitaa johtua puhtaasti siitä, että luen pääsääntöisesti englanniksi, joten ehkä sitä ei voi auttaa. Paitsi että tökin sua ens kerralla betaamaan tekstin läpi! Koska finglismin bongaaja on painonsa arvoinen kullassa <3

(plus Siriuksen repla, johon viittaat kommenttisi lopussa, kyllä se jäi sinne ihan tahallisena tosin kainalosormia en myönnä tietoisesti 2-mielisiksi ajatelleeni, mutta ehkäpä suunnaton pervouteni valui siinäkin yli äyräiden!)


Iloinen Sipuli, kuten tuossa yläpuolella mainittua, lukijan päässä on se paritus - jos on - mutta ei sitä ainakaan alleviivata tässä tekstissä mutta niin, alkutiedoissahan näköjään väitän tätä parituksettomaksi. Toisaalle postatessa taisin pistää parituksen sulkeisiin, joka on oma tapani ilmaista tulkinnanvaraisuus. Mutta hei, vähät siitä! Tosi kivaa, että ficci imi mukaansa ja että tunnelma tuntui siellä asti <3



Kiitos kaikille kommenteista, rakkaita ovat ne (ja te!)

[Zacharias]

Voi nyt nyyh. En tiedä miksi okei tiedänpäs, koska larppasin kelmiworldissa viikonloppuna, mutta oon vasta sisäistänyt kunnolla sen, miten hirveää tää kaikki oikeasti on. Varoitan jo etukäteen, että tässä kommentissa tulee olemaan niin hehkutusta kuin myöskin jäätävää itsestäänselvyyksien kiroamista, sillä oon liian herkkänä ko. kaksikolle. Varsinkin juuri nyt.

Ei suotta ole se THE otp, vaikka tässä oltiinkin toki neutraalilla maaperällä. Aiheena Sirius Azkabanissa ei ole mitenkään uusi, mutta se viehättää minuu joka kerta. Ja nyt kun olen todellakin tajunnut, että se joutui sinne 12 vuodeksi (12 years a slave, I'm a free man!!!) niin hei moi ja kyynelkanavat auki. Satasella karmeampaa mennä onnellisia ajatuksia imevään paikkaan, kun ylipäänsä päällimmäinen muisto on rakastajan parhaan ystävän kuolema. Sehän välittyi hienosti nimenomaan tästä tekstistä.

Hallusinaatiot Jamesista eivät nekään ole mikään uusi tuttavuus, mutta otit siihen uuden näkökulman! Miä en ole ainakaan vielä törmännyt kuitenkaan siihen, että James tulee noutaan Siriusta valoa kohti - ja mikä parasta ja lempilainaukseni koko ficistä:

jos James loukkaantuu kummituksenakin, jotain on maailmassa vielä oikein.

Niin ihana! Ja niin James! Azkabanin kamalin ase Siriusta vastaan kääntyy myös toisin päin, mikä oli miusta vain niin tavattoman hurmaava ajatus. Samalla myöskin se itkut aiheuttanut, koska nää pojjat ei ansainneet tätä kohtaloa! Mutta senhän sinäkin nostit esille Siriuksen mietteissä, joten voinen vain lahota lattialle. Lopetus kruunasi kaiken. Sujuvalle tekstille on kiva nyökkäillä ja heittäytyä armottomien tunteidensa valtaan.

Otsikko oli ehkä kaikista epäomaperäisin. Pate Mustajärveä en kuuntele. Silti tää osui jotenkin silmään ja päätin antaa tälle mahdollisuuden. Ehkäpä siksi, että siä olit kirjoittajana. En lainkaan kadu, sillä kuten arvata saattaa, on S/J kliseisin paritus maailman päällä ja silti parasta ikinä. KUTEN MYÖS TÄMÄ! Älä luule, että tää miun toistelema uutuuden puutos olisi huono, sillä tbh, mitä uutta muka enää olisi? Paitsi tietty nää mainiot näkökulmat.

Voi helvetti mitä sentimentaalista roskaa miä sulle tässä kirjoitan. Nyt loppu! Kiitos ficistä ja feelseistä ja palataan asiaan jossain toisessa tekstissä, että voin taas osoittaa olevani ihan tasapainoinen ja muka-asiantunteva James/Sirre shipperi, joka kestää rajuimmankin angstin.

- sakke

ps. anteeks.

[Kaatosade]

LW-ficcejä aamupalaksi. Tämä sopi hyvin tälle päivälle, onhan nyt torstai jota inhoan joten angstia. Joo, logiikkani ei ole vielä herännyt.

Mutta pidin tästä. Kiva huomata, että vieläkin pystyy kirjoittamaan sellaista Azkaban-angstia joka ei maistu ihan puhki kulutetulta ja joka silti tuntuu Azkabanilta. On kylmää ja menneisyyden haamuja ja lopuksi koirana olemista ihan niin kuin pitääkin, mutta Jamesin vierailu ja Siriuksen ajatukset siitä saavat jutun tuntumaan tuoreelta. Se, miten Sirius itsepäisesti halusi pitää elämästään kiinni, jotta saa sen rotan vielä jonain päivänä käsiinsä, vaikka miten väsyttää.

Ja lyriikathan sopivat tähän todella napisti. Ihana aamun avaus, kiitos. <3

[DulzGraham]

Siniharmaata, siniharmaata, sumuista...

Mun piti nukkua, todellakin piti, mutta luinkin tämän ja päätin vielä kommentoida, kun kerran vihdoinkin pystyn tekemään niin.

Tää ficci oli ihana. Rakastuin.

Tunnelma oli kauniilla tavalla julma. Surullinen ja epävarma ja kaikin puolin olemattoman epätodellinen, olemassaolematon, sumuinen...

Tämä ficci oli jotenkin in. Sirius jaksaa vielä kahdentoista tai yhdentoista vuoden jälkeen syyllistää itseään Jamesin hautajaisista- tai oikeastaan ei syyllistää, koska tunnelma todellakin on se, että Sirius on syyllinen, piste. Ja kun James tulee eikä syytä, vapautuu sen verran energiaa käyttöön, että pystyy muuttumaan ja karkaamaan, ennen kuin se vapautunutkin energia menee pelkästään hengissä kitkuttamiseen ja eilisen ja huomisen ja ylipäänsä koossa pysyvän lattian ja minkä tahansa miettimiseen ja etsimiseen ja löytämiseen.

Todellakin todellinen. Käsinkosketeltava. Näin se varmaan meni, sitä ei vaan saatu kirjoihin...

Löysin tuosta jotain hyvinkin runollista. Lyriikatkin meni mukaan täydellisesti, tai siis se tunnelma, alavireenä juuri sopivasti. Ja kurittomat näpit oli just sopivan verran ihanat, vaikka Kuutamo viekin Koirantähteä mun mielikuvituksessa, mutta kyllä sieltä se Jamesia kaipaava miehenressukkakin löytyy.  Ja mun mielikuvituksessa Lily tietää, ja hyväksyy ihan hymyillen, vaikka James/Sirius olisikin canon. Olisikin...

Rakastan tätä. Tunnelmaa varsinkin, sitä siniharmaata. :3

Juups painelen tästä nukkumaan, huomenna väsyttää ja pahemman kerran. Kiitos ihanasta ficistä, kerrankin ei liian kliseistä angstia. Arigatoo <3

-Duzku

[Beelsebutt]

Hui! Kauheesti kommentteja enkä oo ehtinyt vastaamaan, mutta nyt! *käärii hihasensa ylös*

unrealistic, älä kerro kellekään, mut kyllä mun päässäni tässä ficissä on Sirius/James ihan parituksena mut lukijan silmiin jätin kuitenkin, koska tän ei ollut tarkoitus mennä romantiikan syövereihin tai keskittyä sinällään heihin kahteen - tai no tavallaan oli tarkoitus, mutta äh, no, ehkä ymmärrät Joo, tässähän leikiteltiin pahimmilla/parhaimmilla muistoilla ja sillä, kuinka kaikki ei ole menetettyä vaikka onkin. Ja elää pitäisi, vaikkei välttämättä tahtoisikaan. Mutta sinnillä, Sirius, sinnillä selviää \o/ (ja hippusella Jamesia) ...mä oo kadottanut taitoni otsikoida ficit niin kuin ne pitäisi otsikoida. Itken sen vuoksi usein iltaisin siis en puhu nyt muiden mielipiteistä vaan omastani, ärsyttävää kun en osaa enää sanoa sitä mitä haen. Ja uutuuden puutokseen en ota sen kummemmin kantaa, koska en oo täntyyppisiä ficcejä tietääkseni koskaan lukenut, mä kun en ole angstin ystävä, joten jos tässä oli kliseitä niin ne on kliseitä syystä että ne tulee hahmoista/tilanteista ekana mieleen XD

Pics, torstai on toivoa täynnä! Entä jos on tyyppi nimeltä Torstai ja toinen tyyppi nimeltä Toivo ja ... ehheheh, taidan olla vielä pornostelufiiliksissä kun äskön kommasin sun pornosteluficin x) noniin. Kuten tuossa yllä totesin, niin azkaban-angsti on mulle täysin uusi aluevaltaus, joten kaikki on mulle uutta mut hienoa kuulla, että sieltä jotain omaperäistä kuitenkin löytyy, noin kokeneemman angstitallaajan silmin

DulzGram, sumua! Loistavaa, että sellainen välittyi! Sitähän sitä pitää ollakin, koska Siriuksen pää on taatusti täysin usvassa kahdentoista azkabanvuoden jälkeen. Koossa pysyvä lattia <3 mä oon kahta mieltä tuosta Lilyn hyväksynnästä. On versejä, joissa se hyväksyy, versejä joissa ei hyväksy ja vielä versejä joissa sillä ei ole hajuakaan J/S:stä. Mut kaunis ajatus, että Lily nyökkäisi ja rakastaisi Jamesia (ja Siriusta!) entistä enemmän, koska tämä ei tukahduttaisi rakkauttaan, jota riittää useammalle kuin yhdelle


Kiitos, kiitos, kiitos, KIITOS, rakkahaimpani, mä oikeesti tykkään kun jaksetaan edes pari sanaa jättää fiilareita tekstin muodossa <3