Kirjoittaja: Mort
Ikäraja: K-11 (saa lyödä, jos tää arvio menee alakanttiin..)
Tyylilaji: Huumori, oneshot
Fandom: Putous/Hannibal
Hahmot: Leena Hefner os. Herppeenluoma & Hannibal Lecter
Vastuuvapaus: En omista valitettavasti kumpaakaan enkä saa kirjoittamisesta korvausta.
Varoitukset: Humaltunut Hefner - yllättikö tämä ketään?
Tiivistelmä: ”Hirveen, hirveen kaunis hyytelö. Muistuttaa hieman sitä, jossa me kerran Hodorkovskin kanssa kylvimme.”A/N: Mä sit näköjään menin ja palasin Hefneriin. Ja vielä niin oudolla ja hämärällä idealla, ettei mitään rajaa. Mä en vaan osaa sanoa tästä mitään järkevää - kauheesti pyörii mielessä kaikkea, mitä pitäisi sanoa, mutta ehkä taas pidän suurimmat mölyt mahassa.
Shokichi ja
Toiveajatus - kiitos. Toinen antoi idean, toinen laati sanalistan, jonka avulla tämän kokoon kyhäsin.
****
Hannibal Lecter istui ruokasalissa pöydän ääressä. Hänellä oli takanaan kerrassaan mielenkiintoinen ilta. Ja mielenkiintoiseksi sen oli tehnyt hänen illallisvieraansa. Nostaessaan viinilasin huulilleen hän ei ollut voinut olla taas kerran ihmettelemättä, mikä oli saattanut heidät yhteen. Ehkä se oli kohtalo, josta aina niin kovasti puhuttiin. Ilmeisesti se oli totta, vaikkei tohtori ollut siihen aikaisemmin uskonutkaan.
Kaikki oli alkanut sinä tuulisena, sateisena ja varsin kylmänä perjantai-iltapäivänä. Lecter oli vetänyt praktiikkansa oven kiinni perässään ja huokaissut syvään – jälleen yksi pitkä ja varsin puuduttava viikko oli takana. Hän saisi viettää viikonlopun ilman asiakkaita ja heidän ongelmiaan. Hannibal Lecter näet toimi psykiatrina ja suurin osa hänen asiakkaistaan oli moukkia, sivistymättömiä ja läpeensä tylsiä. Kaikkea sitä, mitä tohtori Lecter ei pitänyt suuressa arvossa.
Sinä synkkänä perjantaina mies oli lueskellut lehteä nauttiessaan aamupalaa ja huomannut, että läheiseen museoon oli saapunut kiertävä näyttely, joka käsitteli entisaikojen lääketiedettä. Eihän se ollut aihe, joka vetäisi paikalle järjettömästi yleisöä, mutta Lecteriä se kiinnosti. Lisäksi näyttelyn kiertäminen olisi hyvä tapa rentoutua ja rauhoittua viikonlopunviettoon.
Rauhallisuus oli kuitenkin karissut hyvin nopeasti sen jälkeen, kun Hannibal oli astellut sisälle museorakennukseen. Tohtori oli juuri katselemassa laitetta, jota oli käytetty kurkunpään tähystykseen, kun hän ensimmäisen kerran kuuli naisen äänen. Se ei aluksi häirinnyt häntä, mutta kun se kuului yhä lähempää eikä se tauonnut ollenkaan, oli hänen pakko vilkaista ympärilleen. Ja tohtori Lecter kieltämättä järkyttyi näkemästään. Hän ei ollut nähnyt kenenkään ikinä pukeutuvan niin – leopardikuvioinen trikoohaalari, beige poolopaita ja valkoinen jakku. Lisäksi huomiota herätti naisen hiuskuontalo, joka tärisi ja vapisi naisen suun kanssa samassa tahdissa. Lecter joutui hieman hieraisemaan silmiään tarkistaakseen, näkikö hän harhoja. Ei, ei nähnyt. Ja nyt tuo ilmestys oli valitettavasti huomannut hänet ja asteli lähemmäs.
”Sinä hirveen, hirveen komea nuori mies siinä.”
Tohtori Lecter vilkaisi nopeasti ympärilleen. Ketään muuta ei näkynyt lähimaillakaan. Puhuiko tuo nainen hänelle? Mikä tärkeintä, oliko häntä juuri kutsuttu nuoreksi ja komeaksi?
”Sinä siinä. Hirveen komea mies, voisitko katsoa kun puhun sinulle ja ja.”
Siinä vaiheessa Hannibal oli varma, että hänelle nuo sanat oli osoitettu. Mies loi pidemmän, tutkivan katseen ympäristöönsä ja yritti etsiä pakotietä – turhaan. Hän kääntyi hitaasti naisen suuntaan.
”Niin?”
”Siinä sinä olet niin hirveen, hirveen komeana ja ja. Missä ne muut miehet oikein ovat ja ja?”
Lecter kohotti kulmiaan. Häntä oli kutsuttu viimeisten kahden minuutin aikana kutsuttu komeaksi kolme kertaa.
”Mitkä muut miehet?” tohtori kysyi osoittaen kohteliaasti vähäistä kiinnostusta keskustelukumppaniinsa.
”Miehet? Hirveen, hirveen paljon miehiä oli ja ja…”
”Kysyitte juuri jotain muista miehistä”, tohtori yritti johdatella keskustelua eteenpäin.
”Niin on komea ja niin on hieno puku. Oletko rikas?”
Hannibal Lecterin kulmat kohosivat vielä asteen verran enemmän, jos se vain oli mahdollista. Tämä oli omituisin keskustelu, jonka hän oli pitkään aikaan käynyt. Mies ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Ja Tohtori Lecter harvoin jäi sanattomaksi.
”Rikkaan raja on niin häilyvä. Sanoisin paremminkin olevani varakas.”
”Rakas? Hirveen, hirveen ihanaa, että sinä sanot minua rakkaaksi.”
”Mitä?”
”Tule Leenan luo, ota syliisi, purista vasten rintaasi ja ja…”
”Anteeksi. Minun täytyy lähteä.”
”Lähteä Floridaan. Hirveen, hirveen hieno paikka. Hirveen lämmin ja niin on kuuma ja niin on komeita miehiä. Lähdetään heti.”
”Pahoittelen, mutta minä olen menossa vain asunnolleni.”
”Asunnollesi. Viet minut asunnollesi, me menemme kylpyyn, juomme samppanjaa ja tulemme hirveen, hirveen humalaan.”
Tohtori ei enää tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Hän oli pulassa. Tuo nainen, jonka etunimi ilmeisesti oli Leena, oli kutsunut itse itsensä hänen asunnolleen. Se ei todellakaan miellyttänyt miestä. Hän oli tehnyt nopean psykiatrisen arvioinnin ja hän oli varma, että tuo nainen kärsi pahemmanlaatuisesta mielenterveyshäiriöstä. Se taas oli asia, joka suunnattomasti kiinnosti Lecteriä. Harvoin sai seurata niin sekavassa tilassa olevan ihmisen käytöstä. Hän ei halunnut antaa tämän tilaisuuden lipsua pois sormiensa välistä, joten kannatti vain leikkiä mukana. Sitä paitsi Hannibalin asunnolla vallitsisivat hänen sääntönsä ja hän pääsisi eroon Leenasta tarpeen tullessa. Lisäksi hänen pakastimensa tarvitsi täydennystä.
”Hyvä on. Tarjoan sinulle illallisen.”
”Illallisen. Minä muistan, kun me Hasselhoffin Davidin kanssa syötiin illallista ja sitten lähdettiin Cruisen Tompan juhliin. Kaikki olivat niin hirveen, hirveen…”
”Humalassa?”
”Humalassa? Oletko sinä humalassa?”
”Ei kun te olitte niissä juhlissa.”
”Komea mies, sinä jankutat.”
”Nimeni on Lecter, Hannibal Lecter”, tohtori sanoi, tarttui Hefnerin käteen ja suuteli sitä.
”Niin on kohtelias ja niin on komea ja ja.”
”Menisimmekö?” Hannibal kysyi ja kietoi kätensä naisen ympärille.
”Mennään minne vain ikinä haluat mennäkin. Liidetään auringonlaskuun yhdessä ja ja.”
Lecter ja hänen vieraansa olivat käyneet kaupassa matkalla. Pikaiseksi sitä pysähdystä ostoksille ei voinut kutsua, mutta Hannibal oli saanut kerättyä kokoon kaiken tarvitsemansa. Heidän olivat ostaneet viiniä aterialle ja Leena oli melkein saanut kohtauksen, kun mies oli meinannut kieltäytyä ostamasta kuohuviiniä. Lecterin oli ollut pakko ostaa sitä.
Nyt he olivat tohtorin asunnon keittiössä. Hannibal oli riisunut puvun takkinsa ja löysännyt hieman kravattiansa. Hän oli vetänyt ylleen valkoisen essun suojaamaan petrolinsinistä kauluspaitaa, joka korosti hänen silmiensä väriä. Leena Hefner os. Herppeenluoma istui korkean pöydän ääressä jakkaralla katselemassa, kuinka tohtori maustoi lihaa. Kädessä naisella oli jo toinen lasillinen samppanjaa.
”Sinä olet hirveen, hirveen näppärä tuossa.”
”Kiitos.”
”Minäkin muistan, kuinka Hodorkovskin kanssa kerran grillattiin kanaa ja se syttyi palamaan. Hirveen, hirveen pahaa se oli, mutta kuohuviinin kanssa sen pystyi syömään ja ja.”
”Vai niin.”
Tohtori Lecter yleensä tiesi, mitä sanoa asiakkaille ja miten auttaa heitä. Tämä oli täysin erilainen tilanne. Hän oli yrittänyt puhua Leenan kanssa, mutta nainen käänsi asian kuin asian ihan ihmeelliseen suuntaan. Mies ei ollut koskaan tavannut sellaista ihmistä. Se kiehtoi tohtoria enemmän kuin hän myönsikään. Hän oli kaivellut Leenan laukkua, kun nainen oli kierrellyt talossa ja ihastellut jokaista yksityiskohtaa. Lecter oli löytänyt Leenan passin ja ei ollut ollenkaan yllättynyt löytäessään siitä ihan eri nimen. Se oli vain osoittanut, että hän oli ollut oikeassa arvellessaan naisen kärsivän mielialahäiriöstä.
”Leena, minkä ikäinen sinä olet?” Hannibal kysyi kaataessaan öljyä pannulle.
”En ole 53-vuotias. Ha ha ha”, nainen hekotti.
”Et varmastikaan. Olethan sinä sen verran kaunis.”
”Niin oon nätti ja niin oon humalassa.”
”Se varmasti on totta. Olet imenyt alkoholia kiitettävällä tahdilla.”
”Tahti. Minä muistan, kuinka Cruisen Tomppa löi tahtia, kun minä poljin viiniä tynnyrissä.”
”Vai niin.”
Siinä oli kaikki, mitä tohtori Lecter sai suustansa ulos.
”Pääasiassa kaikki, mitä tässä talossa tarjotaan, on lihaa. Toivottavasi et ole vegaani?” tohtori kysyi tarjoillessaan naiselle ensimmäisen ruokalajin.
”Niin on herkullisen näköistä ja niin on nätisti aseteltu lautaselle ja ja”, Leena tuumasi ja iski lusikan keittoon.
Hannibal Lecter katseli lievästi tuskastuneena, kuinka hänen vieraansa lappasi keittoa lähestulkoon kahdella kädellä suuhunsa. Mies oli tottunut elegantteihin vieraisiin, jotka siemailivat keittoa hienostuneesti. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan tohtori Lecter oli vakuuttunut, ettei hänen kokkaustaitojaan arvostettu suuremmin. Leenalle oli vain tärkeää, että se maistui hyvältä ja vei nälän mennessään.
Pääruoaksi oli vasikan sisäpaistia sopivin lisäkkein tai sitä Lecter mainitsi sen olevan, joku asiaa sattui tiedustelemaan. Leena tökki epäluuloisena haarukallaan lihanpalaa lautasellaan.
”Niin on hirveen näköistä ja ja.”
”Ei ole hirveä, on vasikkaa”, Hannibal korjasi.
”Vasikkaa. Minä muistan, kuinka Cruisen Tompan kanssa yhden leffan kuvauksissa yritimme lassota lehmän poikasta. Niin oli nopea ja niin oli ketterä ja ja.”
”Saitteko te sen lassottua?”
”Lassottua? Olet cowboy, liukas cowboy, mut köytees tartu en.”
”Vai niin.”
Ilta oli edennyt jälkiruokaan asti. Viinipullo oli tyhjentynyt ruokailun ja keskustelun lomassa. Hannibal ei usein juonut paljoa eikä ollut tehnyt sitä kyseisenä iltanakaan – hänen vieraansa taas oli toiminut alkoholia imevänä pesusienenä. Jos Leena oli ollut sekava, kun he olivat aiemmin päivällä tavanneet, niin sen sekavammaksi juttu oli muuttunut, mitä pidemmälle aika kului. Naisen jutut alkoivat olla niin epämääräisiä ja niin tuulesta temmattuja, ettei tohtori Lecter ymmärtänyt, mistä Leena ne kaikki keksi.
”Hirveen, hirveen kaunis hyytelö. Muistuttaa hieman sitä, jossa me kerran Hodorkovskin kanssa kylvimme.”
”Tässä hyytelössä ei ole tarkoitus kylpeä, tämä on tehty syötäväksi.”
”Syötäväksi. Syötäväksi ja syötäväksi. Komea mies, sinä jankutat taas.”
”Miten niin?”
”Syömisestä. Koko ajan pitäisi vain syödä ja syödä ja syödä. Minä en jaksa enää. Leena on nyt hirveen, hirveen tyytyväinen.”
”Hyvä on. Toivottavasti maistui.”
”Maistui. Minä muistan, kun me Hasselhoffin Davidin kanssa maisteltiin kuohuviinejä Floridan auringon alla. Niin oli kuuma ja niin oli mukavaa. David oli ajellut rintansa. Ihan oli poslari. Ennen oli sellainen karvaturri. Grrrr.”
”Nyt alkaa olla liian yksityiskohtaista tietoa”, Hannibal totesi ja katseli veistä lautasellaan.
Kuinka helppoa olisikaan päättää kaikki? Vain yksi nopea ranneliike ja jo veri juoksisi vieraan kaulalla. Liian houkuttelevaa, mutta liian helppoa. Tohtori mietti, että olisi ehkä kannattanut harkita myrkyttämistä. Silloin taas hyvä ateria olisi mennyt täysin hukkaan ja sehän ei tietenkään ollut vaihtoehto ollenkaan.
Tohtori Lecter ja hänen vieraansa olivat tutkailemaan talon muita osia. Leena oli ehdottomasti halunnut nähdä asunnon yläkerran. Hannibal koki, että hänen pitäisi hoitaa isännän rooli kunnialla loppuun asti, vaikka hän alkoi olla kurkkuansa myöten täynnä tuota naista. Leena ihasteli jokaista pientäkin asiaa ja myös kehui kaikkea tapansa mukaan. Kylpyhuoneessa ammeen nähdessään, tarinoita menneisyydestä alkoi taas tulvia ilmoille. Ne samat ihmiset tuntuivat esiintyvän rouvan puheissa aina vain uudestaan ja uudestaan.
”Ja tässä on makuuhuone”, Lecter tuumasi työntäessään oven auki.
”Niin on leveä sänky ja niin on pehmeä”, Leena totesi istuutuessaan sängyn laidalle.
”On hyvinkin. Haluaisitko kokeilla sitä kanssani?”
Hannibal Lecter järkyttyi itsekin sanoista, jotka livahtivat ulos hänen huuliltaan. Mies kohotti kulmaansa huomatessaan naisen jähmettyneen. Hän ei ollut koko iltana nähnyt, että Leena olisi ollut niin aloillaan. Pian tuo taika sortui.
”Tule tänne vain, komea mies. Tule lähelle, suutele, johdata viettelyksen valtakuntaan. Leena on valmis.”
”Oletko tosissasi? Haluaisitko todella naida kanssani läpi yön?”
Naida? Tohtori tyrmistyi. Miten hän oikein puhui? Naimisesta puhuivat ne sivistymättömät moukat, joita hän yli kaiken halveksi. Hän oli menettämässä otteensa ja ei ollut epäselvää, mistä se johtui.
”Grrrrr”, Leena sanoi ja kierähti vatsalleen ja teki etusormellaan merkin, jonka ei voinut ymmärtää kuin yhdellä tapaa.
Tohtori nielaisi vaivalloisesti. Tähänkö oli tultu? Täytyisikö hänen sotkea paitansa ja kätensä ja päättää tuon naisen päivät. Ei hän ollut suunnitellut sellaista tälle illalle. Mutta ei toinenkaan vaihtoehto houkutellut. Onneksi tilanne päättyi, kun naisen puhelin soi. Leena kaivoi sen esiin jostain haalareidensa syövereistä.
”Leena Hefner omaa sukua Herppeenluoma.”
Tuli hetken hiljaisuus, kun linjan toisessa päässä oleva puhui. Leena malttoi kuunnella.
”Minä tiesin, että sinä kaipaisit minua Jaakkoseni. Mutta minulla on toinen, sinut pitää päästää irti eikä haikailla menneeseen. Let Leena go.”
Toinen hiljaisuus.
”Hurraa, kuohuviiniä, hurraa. Minä tulen, Jaakkoseni.”
Puhelu loppui ja sen siliän tien katosi myös Leena Hefner Hannibal Lecterin makuuhuoneesta.
Hieman hämmentynyt tohtori Lecter ehti alakertaan, kun hänen vieraansa oli jo ulko-ovella.
”Toivon, että teillä oli mukava ilta.”
”Ilta. Oli. Hirveen, hirveen ihana. Leena on hirveen tyytyväinen.”
”Miksette sitten jäisi luokseni?”
”Jäisin? Luoksesi? Sinä takerrut, komea mies. Mustekalat takertuvat. Sluurps. Takerru Saariluomaan. Saariluoman Jaakkoon.”
”Oli mukava tavata”, Hannibal sanoi ja kumarsi kohteliaasti.
”Niin on komea ja niin on kohtelias. Leenan täytyy mennä. Jaakolla samppanjaa.”
Niine hyvineen nainen asteli ulos talosta. Hannibal Lecter seurasi katseellaan Hefnerin menoa ja mietti, mihin tuo nainen mahtaisi päätyä. Ehkä miehen täytyisi soittaa taksi – tai joku viranomainen – joka kuskaisi tuon naisen sopivaan paikkaan. Ja niin hän myös teki.
Hannibal Lecter kaatoi hieman lisää viiniä lasiinsa. Olisi ollut mielenkiintoista jatkaa jutustelua Leenan kanssa pidempäänkin, mutta nainen oli mennyt eikä takaisin ollut tullut. Mies oli myös varma, että hän oli nähnyt Hefnerin ensimmäisen ja viimeisen kerran. Ja se taas oli asia, joka sai tohtori Lecterin hirveen, hirveen tyytyväiseksi.
****
A/N: Hefnerin kirjoittaminen pitkän tauon jälkeen oli vaikeaa. Ainakin aluksi. Lisäksi pelkäsin raiskaavani Lecterin täysin, mutta toivottavasti niin ei käynyt. Jos kirjoitusvirheitä näkyy, niin infoa tulemaan. Kiitos, jos luitte ja vielä isompi kiitos, jos jaksatte viskata vielä kommenttiakin.
