Nimi: Liljankukkia vuoteella
Ikäraja: K11
Paritus: James/Lily
Discalaimer: hahmot kuuluvat Rowlingille, enkä saa tästä rahallista hyötyä.
Osallistuu kasaan haasteita! Eli siis
Dialogihaaste vol. 5:een,
Paritusketjuhaasteeseen ja vielä
Kulttuuripalettihaasteeseen paikan vaihtamisella.
A/N: Pahuksen dialogit, jotka kirjoittavat itse itsensä! Tästä piti tulla söpöä fluffya, mutta arvon henkilöt eivät suvainneet totella ainakaan siinä määrin, missä olisin halunnut.
Liljankukkia vuoteella– James, minä varoitan sinua!
– Mistä muka, Lily kulta?
– Että tämän on parempi olla todella hyvä yllätys.
– Ah, niin, katsos... Totta kai
olisin halunnut oikeasti lähteä sinne Pariisiin, mutta kyllähän sinä tiedät, etten ole saanut vielä töitä. Teen parhaani luonnollisesti, mutta ei pitäisi olla minun vikani, etten ole vielä ehtinyt saada...
– James Potter! Minä huomaan kyllä, milloin sinä olet tehnyt jotain tyhmää ja yrität selitellä sitä parhaasi mukaan. Vakuutan kuitenkin, että jos olet onnistunut pilaamaan häämatkamme vain sen takia, ettet ole saanut työpaikkaa, minä hankin eron saman tien!
– Älähän nyt, Lily rakas. Mikä voisi mennä pieleen, kun saamme kuitenkin olla yhdessä? Ja vieläpä ihan kahdestaan!
– Voi, sinut tuntien vaikka mikä...
– Nyt kyllä liioittelet. Käy vain siihen penkille mukavasti istumaan ja sulje vaikka silmäsi. Kerron sitten, kun olemme perillä. Tulet kyllä ihastumaan siihen, mitä pääset näkemään!
**
– JAMES POTTER!
– No mitä nyt, kulta?
– Älä siinä no mitä nyt kultaile. Missä helvetissä me oikein olemme!
– No mutta, älä toki kiihdy turhan takia. Katso nyt tätäkin rantaa. Oikein kaunistakan täällä on.
– Kutsutko sinä tätä KAUNIIKSI? Kun me olisimme voineet nauttia Pariisin hienostuneista nähtävyyksistä?
– Lily rakas, ihan oikeasti... Olisimme päässeet Pariisiin, mutta meillä ei olisi ikinä ollut varaa siellä yhtä yötä enempää. Täällä voimme elellä mukavasti kokonaisen viikon.
– No niin... mutta...
– Älä nyt yhtään muttaile. Tule, tuolla näet hotellimme. Se on piilotettu jästeiltä, joten voimme tehdä siellä olomme mukavaksi.
– Muuten se sitten tuskin onnistuukaan, sillä tämä koko paikkahan aivan vilisee jästejä! Missä me oikein olemme?
– Kyllä se sinulle vielä selviää, mutta mielellään pidän vielä jännitystä yllä. Tule nyt jo, minä varasin meille morsiussviitin enkä malta odottaa, että saan sinut sinne.
– Toivottavasti et kuitenkaan luule
saavasi, sillä minua vihastuttaa edelleen, että toit minut tänne.
– Älähän nyt, Lily. Päätä vasta sitten, kun näet, minne olemme tulleet. Hotellikin näyttää oikein hulppealta!
**
– James.
– Niin? Puhu kiivetessä, jooko, minä haluan päästä jo huoneeseemme.
– Enkä puhu. Ole niin kiltti ja sano, että se aulan henkilö valehteli.
– Mitä, valehteli? Ei minun huomatakseni, miten niin?
– Siten niin, että jos hän ei valehdellut, me olemme oikeasti Sunny Beahcilla!
– Kyllä... Kyllä me taidamme siellä olla. Miten niin?
– MITEN NIIN MITEN NIIN?
– No siis... Miten niin? Mitä niin ihmeellistä Sunny Beachissa on?
– Sinä toit minut aivan tosissasi häämatkalle Sunny Beachille ja nyt kysyt, että mikä siinä on niin ihmeellistä?
– No... niin...?
– Olisiko vaikka juuri se, että kehtaat tuoda minut Sunny Beachille häämatkalle! Minä en kestä sinua! En kerta kaikkiaan kestä! Tiedätkö sinä lainkaan, millainen maine tällä paikalla on? Täällä ovat ainoastaan kaikki idiootit teinit ryyppäämässä niin rajusti kuin pystyvät, niin velhot kuin jästitkin, ja velhot ovat niin kännissä, että täällä joudutaan aika ajoin unhoituttamaan isojakin jästijoukkoja, kun he sekoilevat ympäriinsä ja uhkaavat paljastaa meidät!
– Mutta kulta rakas, eihän meidän tarvitse sekoilla sillä lailla...
– Luuletko sinä tosissaan, että täällä voi tehdä mitään muuta kuin sekoilla? Ei täällä voi tehdä mitään, mikä ei sisällä ryyppäämistä! Voin vain kuvitella, että olet arvoisien kelmiystäviesi kanssa haaveillut tänne tulosta, ja jotta pääsisit ennen heitä, raahasit minut tänne voidaksesi kiusata minua niin paljon kuin suinkin. No, tiedoksesi, SE TOIMI. Minä lähden kotiin!
– Ei, ei, ei! Lily rakas, olet nyt käsittänyt asian aivan väärin!
– Enkä ole!
– Olet! Minulla ei ihan totta ollut varaa muuhun, enkä olisi mitenkään voinut sinun antaa maksaa koko matkaa yksin. En minä ole tänne ikinä halunnut, ja jos olisimmekin halunneet Anturajalan, Kuutamon ja Matohännän kanssa tänne, tietysti me olisimme vain lähteneet.
– En silti pidä tästä yhtään!
– No joo, olisin minäkin mieluummin mennyt jonnekin vähän aistillisempaan paikkaan, myönnetään. Mutta silti, Lily, olemme sentään häämatkalla.
– Jolla minä en aio enää olla!
– Kulta rakas, tule nyt edes katsomaan sviittiämme ja päätä vasta sen jälkeen! Jos en saa siellä suostuteltua sinua jäämään, lupaan, että saatan sinut lentokentälle vaikka itse.
– No... hyvä on, jos varmasti lupaat!
– Kyllä, lupaan minä.
– Selvä sitten. Vieläkö pitkä matka?
– Ei, se taitaa olla heti tästä seuraava... Kyllä, tässä se on, numero 871.
– No niin, sisään sitten vain, herra Potter.
– Kyllä, rouva Potter!
– Älä viljele tuota nimeä liialti tai saatan hyvinkin palata entiseen.
– Minusta nimellä ei ole paljonkaan väliä, jos sen kantaja on niin kaunis kuin sinä.
– Älä viitsi olla tyhmä.
– Hymyilitkö sinä juuri?
– En taatusti! Olen yhä edelleen erittäin vihainen.
– Mutta voit sinä vihaisenakin hymyillä.
– En ainakaan sinulle, Potter.
– Eli sitten sinun täytyy olla leppynyt.
– Avaa nyt jo se saamarin ovi!
– Kyllä, kyllä. Kas näin!
– …
– No?
– …
– Lily?
– Hyvä on, onhan tämä aika nätti. Ja nämä kaikki liljat...
– Ajattelin, että ruusun terälehdet ovat jo vanha juttu.
– Oletko ihan varma, ettet tuhlannut koko matkabudjettiamme näihin kukkiin? Huonehan on aivan täynnä.
– Minulla on suhteita, kulta. Mutta ei taatusti aio kertoa, paljonko maksoin, niin että saat yrittää nauttia niistä ihan tietämättömänä.
– Ehkä se sitten onnistuu...
– Ai ehkä?
– No niin, ehkä.
– Tule tähän.
– En tule! Sinä vain suostuttelet minut leppymään.
– Entä jos suostuttelenkin?
– Ei se ole reilua.
– Totta kai se on reilua! Olet minun vaimoni.
– Sitten minäkin saan suostutella minua.
– Niin saatkin, jos luulet pystyväsi. Tule tänne, niin katsotaan, kumpi voittaa.
**
– Kuule, James.
– Niin?
– Taisin puhua vähän liian hätiköidysti aiemmin.
– Mitä tarkoitat?
– No... ehkä ei sittenkään haittaa, että olemme Sunny Beahcilla.
– Mm-m.
– Tai siis, nyt meillä on entistä suurempi syy pysyä koko matkan ajan huoneessa, kun muualla ei ole niin paljon tekemistä tai nähtävää.
– Olen aivan samaa mieltä niin kauan kuin tarkoitat ”huoneella” sänkyä.
– Ja luuletko minun tarkoittavan?
– Voi kuule, anna minulle viisi minuuttia, ja minä
tiedän sinun tarkoittavan.