Percy Jackson: Perhesiteet 9/? (3.3.-15), S

[LumiNalle]

Nimi: Perhesiteet
Fandom: Percy Jackson
Kirjoittaja: LumiNalle
Genre: ehkä laidasta laitaan, mutta kaikkein luultavammin tuttua ja turvallista söpöilyä ja hempeilyä.
Varoitukset: Ei ole
Ikäraja: Uskon, että kaikki pysyy sallitun rajoissa.

Summary: Family - Like branches on a tree we all grow in different directions yet our root remain as one

Disclaimer: En omista enkä rahasta. Summarykään ei ole omani, vaan pinterestistä nappaamani teksti, joten kaikki oikeudet pätkästä niille/sille kuuluville/kuuluvalle mikäli joku tietää ja tunnistaa.

AN: Joskus aiemmin syksyllä/talvella kirjoitin tuonne Aamuyön utu silmissäs kokoelmaan pätkän Annabethista ja Athenasta. Ja sitten myöhemmässä vaiheessa lupasin kirjoitella muistakin jumalista ja heidän lapsistaan. Tänään tätä ensimmäistä pätkää kirjoittaessani päätin sitten kuitenkin antaa näille ihan oman topicin. Tänne tulee siis raapaleita ja 1shotteja puolijumalistamme ja heidän vanhemmistaan. Etenkin Olympolaisista vanhemmista.

Mikäli teillä on jotain erityisiä toiveita, keistä haluaisitte seuraavana lukea tai jos olen mielestäni unohtanut jonkun, nii heittäkää vaan kommentilla.


1.

Thalia ja Zeus

Zeus kumartui hailakan sinisen kehdon ylle. Pehmusteiden seassa tuhisi pieni lapsi, ei vielä vuottakaan. Taivaan jumala ehti silmäillä lasta vain pienen hetken ennen kuin tyttö avasi omat siniset silmänsä ja huone tuntui sähköistyvän saman tien. Lapsi tarkkaili miestä yllään kiinnostuneena, joskin hieman varautuneena. Zeus oli pannut merkille, kuinka luonteen omaista varuillaan olo oli hänen tyttärelleen. Se miellytti Zeusta, sillä se tarkoitti tytölle parempia mahdollisuuksia selvitä.

Silmät, jotka olivat hyvin samanlaiset kuin hänellä itsellään, kuvastivat jo nyt luontaista johtajuutta. Zeus salli pienen hymyn huulilleen ja nosti lapsen ylös kehdosta. Avioton lapsi tai ei, tyttö oli hänen ja näin ollen tarkoitettu suurtekoihin.

Zeus tiesi, että hänen oli oltava erityisen varovainen lapsen kanssa. Etenkin nyt, kun he olivat Poseidonin ja Haadeksen kanssa tehneet sopimuksen. Haades eritoten ei aikailisi, jos kuulisi lapsesta. Zeus huokaisi alakuloisesti, hänen oli pysyttävä mahdollisimman etäällä lapsestaan. Se oli tytön omaksi parhaaksi, vaikka hän tulisi todennäköisesti vihaamaan isäänsä.

Nykäisy miehen parrasta toi tämän takaisin nykyhetkeen ja hän käänsi katseensa tyttäreensä, joka tuijotti ilmekään värähtämättä takaisin. Zeus kohotti kulmaansa leikkimielisen haastavana hymyillen huvittuneena (jonka hän varmasti kieltäisi, mikäli kukaan koskaan niin väittäisi, sillä ylijumalat eivät pehmoile). Pieni tyttö yritti tuijottaa takaisin kovana, joskin lopputulos oli lähinnä hellyttävä Zeuksen mielestä.

Lopulta miehen oli laskettava lapsi takaisin kehtoon. Juuri kun hän oli peittelemässä tytärtään valkoiseen huopaan, hän huomasi vaaleanpunaisella kirjaillun nimen. Sophie. Oh… Ei Tartaroksessa, hänen tytärtään ei nimetä miksikään tavanomaiseksi Sophieksi. Zeus mietti hetken ennen kuin napsautti sormiaan ärtyneenä. Pian valkoisen peitteen tilalla oli sininen huopa, jossa luki kultaisin kirjaimin Thalia. Mies katsoi huopaa hetken kriittisesti ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi. Varovasti hän peitteli Thalian uudella huovallaan ja sipaisi kuin ohimennen mustat hiuskiehkurat pois sinisten silmien edestä.

Sitten hän kääntyi ja asteli ulos ovesta. (Vaikka hän tunsi sinisten silmien vaativan katseen selässään ja paloi halusta ottaa tyttärensä vielä viimeisen kerran syliin)


AN2: No, ehkä Zeuksesta tuli loppua kohti hieman hempeämpi, kuin olisi tarvinnut, mutta täytyyhän ylijumalienkin välillä näyttää sitä hellempääkin puoltaan 

[Orenji]

Hei, sinä olet se LumiNalle! Mietinkin miksi nimimerkkisi kuulosti niin tutulta, mutta oli olenhan mä kommentoinut tekstejäsi.
Aivan ihana idea ja heti ensimmäisenä haluaisin toivoa Lukea ja Hermestä. Toki luen myös sun valitsemiasi henkilöitä ja yritän saada motivaatiota kommentoimiseen.

Tämä kaksikko oli hyvä aloittamaan tämän sarjan. Pääjumala ja hänen tyttärensä, jonka kaikki tulevat tuntemaan. Ovatko kaikki puolijumalat vauvoja tässä sarjassa, vai nähdäänkö myös pikkulapsia ja teinejä? Sullahan on aika paljon vapauksia tämän suhteen, kuinka monta raapaletta/shottia tullaan näkemään?  Multa löytyisi valtavasti kysymyksiä ja tarkennettavaa, mutta jätetään ne toiseen kertaan.

Zeus oli tavallista rauhallisempi ja oletan sen johtuvan Thaliasta. Onpa muuten ärsyttävää huomata käyttävänsä alkuperäisteoksen nimiä! Sillä Thalian pitäisi olla Thaleia, mutta kukaan ei jaksa välittää siitä.
Kuitenkin, Zeukselle sopikin tuollainen hellyys paremmin, kuin se ainainen vakavuus.
Zeus salli pienen hymyn huulilleen ja nosti lapsen ylös kehdosta.
Aww.

Hah, löysin kirjoitusvirheen!
Oh… Ei tartaruksessa, hänen tytärtään ei nimetä miksikään tavanomaiseksi Sophieksi. Zeus mietti hetken ennen kuin napsautti sormiaan ärtyneenä.
Nimien kanssa kestän vielä, mutta tartarus on suomenkielisissä teksteissä tartaros. Pitäisiköhän se kirjoittaa sitä paitsi isolla?
Mutta kyllä Thaleia on parempi, kuin Sophie.

Pidin siis tästä ideasta ja totutuksesta, joten alahan julkaista lisää!

[Lily-Rose]

Mä oonkin noita sun Aamuyön utu silmissäs raapaleita aina välillä lueskellu ja yrittänytkin jopa kommentoida johonkin kohti, mutta en ole sitten päässyt siihen asti, että olisin kehdannut julkaistakin sen kommentin. Joten, josko kokeiltaisiin uudestaan. Sitä paitsi uusiin topiceihin on aina ollut jotenkin helpompi kommentoida.

 Heti alkuun mun on sanottava, et rakastuin sun kirjotustyyliis jo noiden Aamuyön utu silmissäs raapaleissa, niin täytyy myös sanoa, että oot kehittyny ihan valtavasti kirjottajana verrattuna niihin ensimmäisiin Aamuyön utu silmissäs teksteihin. Täytyy myös toivoa sulta Percyä ja Poseidonia ja sit mäkin toivon tota Lukea ja Hermestä (erityisesti ehkä Hermeksen näkökulmasta?) niin ja Clarissea ja Aresta! Ja Nicoa ja Haadesta. Oi, näitähän tulee vaikka kuinka paljon : D

 Mutta, mennäänpäs takaisin ihan aiheeseen eikä toiveisiin.

Lopulta miehen oli laskettava lapsi takaisin kehtoon. Juuri kun hän oli peittelemässä tytärtään valkoiseen huopaan, hän huomasi vaaleanpunaisella kirjaillun nimen. Sophie. Oh… Ei Tartaroksessa, hänen tytärtään ei nimetä miksikään tavanomaiseksi Sophieksi. Zeus mietti hetken ennen kuin napsautti sormiaan ärtyneenä. Pian valkoisen peitteen tilalla oli sininen huopa, jossa luki kultaisin kirjaimin Thalia. Mies katsoi huopaa hetken kriittisesti ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi. Varovasti hän peitteli Thalian uudella huovallaan ja sipaisi kuin ohi mennen mustat hiuskiehkurat pois sinisten silmien edestä.

Sitten hän kääntyi ja asteli ulos ovesta. (Vaikka hän tunsi sinisten silmien vaativan katseen selässään ja paloi halusta ottaa tyttärensä vielä viimeisen kerran syliin)

Awwww. Jotenkin niin zeusmaista tuo "Hänen tytärtään ei nimetä miksikään tavanomaiseksi Sophieksi", haha, rakastuin <3

Hei, löysin kirjotusvirheen!
En oo ihan sataprosenttisen varma, mutta mun mielestä ohimennen kirjotetaan yhteen eikä erikseen

Lupaan seurailla näitä vielä myöhemminkin, vaikka en ehkä jokaiseen kommentoi. Mutta, kiitos tästä!

<3: Lily

[LumiNalle]

Orenji: Kiitos paljon kommentistasi tunnistin itsekin nimimerkkisi ^^ Ja vastatakseni kysymyksiisi, niin ajattelin ensin, että kaikki olisivat olleet vauvoja, sitten rupesin miettimään, että kaikista kirjoituksista saattaisi tulla hieman liian samanlaisia. Joten luultavasti tässä on vauvoista hieman isompiin lapsiin, mutta tuskin kuitenkaan ihan teini-ikäisistä. Näitä raapaleita/shotteja tulee ihan niin monta, kuin keksin kirjoittaa tai toiveita on. Ainakin nyt jokaisesta keskeisestä olympolaisesta ja myös mahdollisesti muista jumalista, joilla on puolijumala lapsia. Jos kysymyksiä on, nii anna palaa vaan 

Lily-Rose: Ihanaa, kun päätit kommentoida tähän Kiitos kaunis kehuistasi, ne piristävät aina mieltä. Ja toiveesi on vastaanotettu, aloitan niistä sitten seuraavaksi. Kiitos huomautuksestasi, korjaankin mainitsemasi virheen pikapuoliin. Toivottavasti kommentoit toistenkin

AN: Tämän piti alunperin olla valmiina tuon Thalian & Zeuksen kanssa, mutta ei ollut, joten tämä tulee nyt hieman jälkijunassa.

2.

Jason ja Jupiter

Jupiter piteli nuorinta poikaansa sylissään ja katsoi mietteissään ulos. Seitsemänvuotias Thaleia pyöri ympäri pihaa huitoen hurjasti suurella kepillä ilmaa. Tummat, lähes mustat hiukset karkailivat tytön äidin tekemästä letistä.

Taapero miehen sylissä kiemurteli tylsistyneenä, pyrkien irti jämäkästä otteesta. Siniset silmät kääntyivät katsomaan vanhempaa miestä ja suu oli pienellä mutrulla. Jupiter loi poikaansa tiukan katseen, joka sai lapsen lopettamaan vääntelynsä, mutta pieni mökötys jäi pojan kasvoille. Silmiään pyöritellen Jupiter käveli terassille ja laski Jasonin maahan.

Jason juoksi riemuissaan sisarensa luokse, lähes kompastuen useampaan otteeseen. Pojan vaaleat hiukset tuntuivat heijastavan auringonvaloa ja pehmeän siniset silmät tuikkivat. Thaleia pysähtyi ja kääntyi veljeään kohti, kuullessaan pojan innostuneet kiljaisut. 

Jupiter katsoi, kun Jason ojensi kätensä Thaleialle. ”Pyöritä!” Jason kikatti. Mies käveli alas kuistilta ja rypisti hieman kulmiaan lasten leikille. Thaleia pyöritti Jasonia, pitäen tiukasti pojan käsistä. Jupiter tarkkaili lapsiaan puunvarjossa. Molemmissa lapsissa oli paljon hänen piirteitään, mutta he erosivat silti toisistaan kuin päivä ja yö. Jason oli luonteeltaan hyvin eloisa ja iloinen lapsi, vaikka pinnan alla piilikin tiettyä perittyä vakavamielisyyttä. Jasonin silmät olivat pehmeät ja luottavaiset, kun taas Thaleian sininen katse oli terävä ja epäilevä.

Jupiter huokaisi ja vilkaisi taivaalle. Jasonin ja Thaleian yhteinen aika oli pian lopussa. Juno tulisi pian viemään Jasonin Lupan luokse. Pian nähtäisiin, oliko Jasonista roomalaiseksi tuon luottavaisen kuoren alla. Jupiter tiesi, että elämä leirillä oli välillä rankkaa, etenkin jos oli hänen lapsensa, sillä erityisesti roomalaiset ihailivat ja palvoivat häntä. Toisin kuin kreikkalaiset, roomalaiset kunnioittivat Neptunusta ja Plutoa lähinnä pelosta.

Jason tulisi muuttumaan, Jupiter tiesi sen. Lapsi oppisi hyvin lyhyessä ajassa varautuneeksi ja todennäköisesti sulkeutuisi vakavan kuoren alle. Mikäli poika selviäisi sinne asti siis. Päätään pudistellen Jupiter käveli lastensa luokse. Hänellä oli ikävä tunne tästä. Jos hän olisi rehellinen itselleen, hän sallisi Jasonin pitää harvinaisen viattomuutensa. Hän ei lähettäisi poikaa vielä leiriin vaan antaisi tämän kasvaa huolettomana ja tietämättömänä. Mutta ei.

”Jos Jason vain olisi ollut Thaleian kaltainen.” Jupiter ajatteli raskaasti ja nosti nauravan poikansa olkapäilleen.


Täytyy sanoa, että Jason on mulle melko tuntematon hahmo, enkä koskaan oikein lämmennyt hänelle kirjoissakaan. Joten tässä sitten tällänen vaihtoehto, että Jason ei aina olisi ollut niin vakava. 

Seuraavaksi Luke ja Hermes.

[Orenji]

Toinen osa tuli mukavan nopeasti, vaikka en tiedäkään pitäisikö näitä kutsua osiksi, jos nämä eivät sinällään liity toisiinsa. Mitäpä me siitä, pidin taas tästä palasesta, ja haluan kommentoida! Näin lyhyistä pätkistä on hankalahkoa saada pitkää kommenttia aikaiseksi, että älä sitten odota liikoja, jookos?

Odottelinkin jotain tällaista seuraavana, koska kuuluisimmat henkilöt ensimmäisenä- periaate on looginen. Hienoa, kun tässä Jupiter, etkä puhunut hänestä Zeuksena, olen nimittäin sellaisiinkin ficceihin törmännyt. Thaliastakin oli tullut Thaleia, joten edistystä on kaikin puolin tapahtunut. Tartarusta, eikä sen puoleen tartarostakaan ei mainittu väärässä muodossa, aiheesta oltiin hiljaa kokonaan.

Yhden kirjoitusvirheen taas näin.
Seitsemän vuotias Thaleia pyöri ympäri pihaa huitoen hurjasti suurella kepillä ilmaa.
Itseäni on ainakin opetettu kirjoittamaan seitsemänvuotias yhteen. Muuten helppolukuista ja virheetöntä tekstiä. Kannattaa muutenkin jättää tekstiin pari virhettä, että saan päteä vähän.
Tämä raapale oli ehkä enemmän mieleeni, kuin edellinen.

Jupiter, Thaleia ja Jason olivat kaikki oli itsejään, vaikka pikkulapsien vertailu  teineihin onkin vaikeaa. Pidin sisaruksien suhteesta, joka oli lapsenomaisella tavalla mutkaton ja välitön. Oli haikeaa ajatella, että kohta nämä kaksi erotettaisiin toisistaan pitkäksi aikaa.
Kumpikin lapsi onnistui siis hyvin, vaikken itsekään pidä Jasonia lempihahmonani, koska se ainainen vakavuus rasittaa.

Tämä oli erilainen, kuin ensimmäinen raapale, mutta hyvin onnistunut. Etenkin lopetus oli hieno.
”Jos Jason vain olisi ollut Thaleian kaltainen.”  Jupiter ajatteli raskaasti ja nosti nauravan poikansa olkapäilleen.
Tuollainen tyytymättömyys omaan lapseen on vähän arveluttavaa, mutta kyseessä ovatkin jumalat. Kiitos tästä!

// Lily-Rose, olen otettu!

[Lily-Rose]

Orenjin hienon rakentavan palautteen jälkeen on ehkä hieman turhaa edes yrittää tulla laittamaan jotakin kommenttia, mutta yritän silti, olkoon sitten turhaa tai ei.

 Jason on yks mun omista lempihahmoista Olympoksen sankarit kirjasarjassa, joten oli ihana yllätys, että olit siitä jotakin kirjoittanut, kiitos!
 

Jupiter piteli nuorinta poikaansa sylissään ja katsoi mietteissään ulos. Seitsemän vuotias Thaleia pyöri ympäri pihaa huitoen hurjasti suurella kepillä ilmaa. Tummat, lähes mustat hiukset karkailivat tytön äidin tekemästä letistä.

Taapero miehen sylissä kiemurteli tylsistyneenä, pyrkien irti jämäkästä otteesta. Siniset silmät kääntyivät katsomaan vanhempaa miestä ja suu oli pienellä mutrulla. Jupiter loi poikaansa tiukan katseen, joka sai lapsen lopettamaan vääntelynsä, mutta pieni mökötys jäi pojan kasvoille. Silmiään pyöritellen Jupiter käveli terassille ja laski Jasonin maahan.

AWWWW. Tää oli jotenkin tosi hellyttävä kohta, pidin!

 Tykkäsin muutenkin koko raapaleesta ja jään innolla odottamaan seuraavaa!

<3: Lily

[LumiNalle]

Orenji: Haa, kiitos kommentista jälleen. Toivon, että tämä seuraava pätkä on mieleesi yhtä paljon kuin aiemmat, vaikkei yhtä pitkä olekkaan. Ja tosiaan, ajattelin nyt kirjoittaa sen Thalian Thaleiana, vaikken itse pidäkkää kirjoitusmuodosta yhtään  Only for you (Ja kaikille muillekin, jotka ovat siitä huomauttaneet ja/tai inhonneet)

Lily-Rose: iso kiitos sinullekin kommentista, ja hienoa kun tykkäsit! Ehkäpä kirjoittelen Jasonista lisää joskus

AN: Tässä meni ihan liian kauan, tiedän! MUTTA! Iso mutta! En vain osannut päättää millä tavalla kirjoittaisin näistä kahdesta. Tekisinkö taas kerran taapero/vanhempi raapustuken? Vai vauva/vanhempi? Vai kenties joltai muulta elämänvaiheelta. Taaperosta ei enää huvittanu kirjoittaa, koska kaksi aiempaa oli jo. Mutta oli  hyvin vaikeaa kuvitella, että kukaan Olympolaisista jumalista olisi oikeasti kenenkään kuolevaisen naisen synnytyksessä mukana. Joten... tähän päädyin sitten kovan pohdinnan jälkeen. Tapahtuma aika on n. muutama päivä Luken syntymän jälkeen.

Luke ja Hermes

Hermes seisoi sairaalahuoneen lasi-ikkunan takana. May, hänen kaunis, itsevarma Maynsa, istui sairaalasängyllä ja piteli heidän lastaan sylissään. Hermes näki uupuneen hymyn naisen kasvoilla tämän kohottaessa katseensa ikkunaan. Ohut ja elegantisti muotoiltu kulma nousi kysyvästi Hermeen viivytellessä huoneen ulkopuolella. Hermes nielaisi ja asteli ovelle.

May hymyili Hermeelle huvittuneesti ja ojensi vastasyntyneen isälleen. Hermes piteli vauvaa varovasti lähellään. Jumalten sanansaattaja ei muistanut, milloin viimeksi hänellä oli vastasyntynyt lapsi sylissään. Hänen oma lapsensa. May naurahti ja nojasi väsyneenä taaksepäin. ”Hänen nimensä on Luke.” May sanoi ja sulki silmänsä levätäkseen hieman. Hermes kohotti kulmaansa leikkimielisen moittivana. ”Minullako ei ole tähän mitään sananvaltaa? ”Mayn huulet kaartuivat huvittuneeseen hymyyn.  ”Ei tietenkään”, hän vastasi, ennen kuin nukahti.

Hermes tutki nukkuvaa lasta, hymisten samalla ikivanhaa kreikkalaista laulua. Pojalla, Lukella, tulisi hyvin todennäköisesti olemaan siniset silmät, kuten hänellä itsellään. Ja ehkä myös ruskeat hiukset, useimmilla hänen lapsillaan oli. Silti Hermes toivoi Luken perivän äitinsä vihreät silmät ja vaaleat kutrit.

Lopulta Hermeen oli lähdettävä, työt kutsuivat ja George ja Martha valittivat jatkuvasti. Luke haukotteli unisena ja avasi silmänsä. Siniset silmät, Hermes huomasi. Kuten hän oli arvellutkin. Vauvan kasvot kurtistuivat hämmennyksestä ja katse harhaili huoneessa, pysähtyen kuitenkin lopulta edessä olevaan mieheen. Pienet nyrkit tavoittelivat Hermeen kasvoja, eikä mies voinut vastustaa kiusausta tuoda vauva lähelle. Hän voisi jäädä vielä hetkeksi, olihan Luke hänen ja Mayn lapsi.


Seuraavaksi Clarisse ja Ares

[Orenji]

Sanoit olevasi myöhässä tämän osan kanssa, mutta eihän tämä viipynyt kuin alle viikon. Kiitos tästä uhrautumisestasi, että Thaleiasta ei tule Thaliaa, pidän sitä arvossa. En tosiaankaan käsitä miksi mulla on tällaisia pakkomielteitä, mutta koita kestää.
Hermestä ja Lukea odotin jo ensimmäisestä osasta alkaen. Tullaanko Apollonia näkemään tämän edetessä?

Heti inhottavasti alkuun ajattelin huomauttaa virheestä, mutta etköhän sä totu tähän tapaani vielä.
Hermes seisoi sairaalahuoneen lasi ikkunan takana. May, hänen kaunis, itsevarma Maynsa, istui sairaalasängyllä ja piteli heidän lastaan sylissään.
Lasi ikkunaan väliviiva, lasi-ikkuna. Seuraava virke vain sen takia, että May kuulosti miellyttävältä ihmiseltä tässä ficissä. ^^

Ihanaa pienestä hetkestä kuvailua. Ensin Hermes vain on lapsi sylissään, miettii silmien ja hiusten väriä ja sitten Luke avaa silmänsä. Suloinen hetki, meinasin aluksi kirjoittaa romanttinen, mutta se olisi kuulostanut oudohkolta eikä tämä lyhyys ollut mikään ongelma. Tuo Mayn yhtäkkinen nukahtaminen vaikutti vähän hätäiseltä, omutta ehkä hän oli väsynyt synnytyksestä.

Tämä oli todella nätti pieni pätkä.
Pienet nyrkit tavoittelivat Hermeen kasvoja, eikä mies voinut vastustaa kiusausta tuoda vauva lähelle.
Aww, Hermeskin alkaa jo herkistellä.

En nyt taitanut saada sanotuksi mitään kovin rakentavaa, mutta tykkäilen edelleenkin. Seuraavat, eli Ares ja Clarisse saattavat olla hieman erilaisia muihin verrattuina. Ares kun voi olla yllättävä persoona. Kiitos kolmannesta osasta, odottelen jatkoa.  

[LumiNalle]

Kiitos kommentista Muahah, tosiaan tiedän, että tuo May nukahti pikkuse nopiasti. Tuli sellane "Häivyhä nyt siitä naikkone, että päästään asiaan"-tunne Hups...

Ja toki, Apollonista myös jotain. Kunhan vain keksin hänelle jonkun puoliverisen lapsen. Hänen lapsistaan ei kyllä ole paljon mainintoja 

[LumiNalle]

Ja uutta pukkaa  Ensimmäistä kertaa taisin kirjoittaa Areksesta (Areesta?)
Clarissesta oli hyvin vähän tietoa kirjoissa ja camp half-blood wikissä, niin otin erinnäisiä vapauksia tämänkin suhteen. Clarisse ei ole teini-ikäinen tässä. Korkeintaan kymmenen. Ainakin omassa päässäni 

4.

Clarisse ja Ares

Ares ei muistanut tarkkaan, milloin huomasi tytön ensimmäisen kerran. Tyttö oli ollut leirillä jo muutaman vuoden, Hermeen mökissä, ennen kuin hän huomasi tämän. Clarisse, oli tytön nimi. Haalean ruskeat hiukset ja ilkeät silmät. Selvästi hänen tyttärensä.

Mutta… Hän ei pitänyt lapsista. Tytöistä vielä vähemmän. He olivat useimmiten paljon heikompia kuin pojat, eivätkä pystyneet tuomaan kunniaa hänen nimelleen, joten hän harvoin tunnusti heitä omikseen.

Ares siristi silmiään ja sytytti tupakan. Kitkerä haju leijaili ilmassa miehen puhaltaessa savun ulos. Punaiset silmät seurasivat tyttöä. Clarisse seisoi tanakassa asennossa nyrkit pystyssä ja tuijotti vihamielisesti kahta poikaa edessään. Ares virnisti toispuoleisesti tunnistaessaan pojat omikseen. Kelpo poikia.

Sodanjumala seurasi huvittuneena, kun Clarisse lopulta menetti malttinsa ja hyökkäsi kohti vanhempaa poikaa. Muita leiriläisiä kasaantui seuraamaan tilannetta, pysyen kuitenkin etäämmällä. Kukaan ei uskaltanut, saatikka välittänyt, mennä hänen lastensa nujakoitten väliin. Ares hymähti ja oli jo kääntymässä pois, kun kuuli kohahduksen yleisöstä. Hieman uteliaana hän vilkaisi lapsiaan. Mies nosti kulmiaan hämmästyneenä nähdessään poikansa maassa lyötyinä.

Clarisse puuskutti hengästyneenä ja vilkuili ympärilleen silmät leiskuen, haastaen jokaisen ympärillä olevan. Ares naurahti ja tumppasi tupakkansa. Hyvä on, tytössä oli kieltämättä ytyä. Ares kohtasi tyttärensä haastavan katseen ja kohotti toista kulmaansa epäillen. Oliko tytöstä kantamaan Areen nimeä, siitä hän ei silti ollut aivan varma.

”Tunnusta minut. Tunnusta minut ja minä näytän olevani nimesi arvoinen. Nostan koko mökin maineen siihen kunniaan, jonka se ansaitseekin.” Clarissen silmät tuntuivat sanovan. Ares vilkaisi maasta ylös kömpiviä poikiaan ja tuhahti. Hävisivät nuorelle tytölle. Kelvottomat kakarat.

Lopulta Ares nyökkäsi, lähinnä itselleen. Hän oli tehnyt päätöksensä. Jälleen uusi kohahdus kuului ringistä, joka ympäröi hänen jälkeläisiään. Punainen sodanjumalan tunnus ilmestyi Clarissen pään yläpuolelle ja supina täytti laakson, kun yhä useampi leiriläinen saapui seuraamaan tilannetta.

Ares soi viimeisen vilkaisun nuoreen tyttäreensä, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja asteli pois terassilta. Uskallakin häpäistä nimeni, tyttö. Näytä, että olet todellinen sodan lapsi ja tee minut ylpeäksi.



Uskaltaisinko sanoa, että varmaan tähän mennessä haastavin pari kirjoittaa. Mulla ei itelläni ollutkaan niin selvää käsitystä heidän isä/tytär suhteestaan kuin luulin aluksi. Mutta toivottavasti sain heidät mahdollisimman IC:ksi 

Seuraavaksi Nico ja Haades

[Orenji]

Olin niin varma, että olin kommentoinut neljättä osaa ja muistan vielä mitä siihen kirjoitin, mutta en näe kommenttia. Jotenkin tuntuu, että olen lähettänyt sen väärään aiheeseen tai jotain sinnepäin... Mutta jos olen kommentoinut osaa neljä kaksi kertaa, eihän se haittaa mitään. Ainakin saat enemmän palautetta, jos ei muuta. Nyt siirrytään Clarisseen ja Arekseen. 

Areksesta, Areesta. Hermeksestä, Hermeestä. Artemiksesta, Artemiista.
Taivutusmuoto-ongelmaan on yksi ratkaisu, valitse jompikumpi. Suomenkieli alkaa käydä ärsyttäväksi tällaisissa tilanteissa, mutta silloin täytyy vain hieman improvisoida. En löytänyt edes yhtä pientä kirjoitusvirhettä, vaikka sellainen olisi ollut hyvä jättää tekstiin, että pääsisin pätemään. Muutenkin kuvailu oli parempaa, kuin vaikkapa ensimmäisessä osassa. Se on aika saavutus, jos ottaa huomioon, että kirjoitit Areksesta.

Yleensä mun tekisi mieli vetää Clarissea turpaan, mutta tässä tekstissä jostain kumman syystä ei. Johtui suhteellisen varmasti siitä, että kun paikalla oli Ares vertailukohtana, halusin vetää pikemminkin häntä turpaan. Tällaisten tunteiden herättäminen on hyvä asia, sillä en koe erityisen väkivaltainen olevani ja häväisin muutenkin näille kahdelle. En tästä osasta pitänyt kuitenkaan niin paljon kuin edellisistä, johtuen vain ja ainoastaan hahmoista.

Pidin ideasta, ettei Ares halunnut tunnustaa tyttöä omakseen.
Mutta… Hän ei pitänyt lapsista. Tytöistä vielä vähemmän. He olivat useimmiten paljon heikompia kuin pojat...
Ares on jokseenkin ennakkoluuloinen, mutta aikalailla oma itsensä kaikessa ärsyttävyydessään. Olin jollain kummallisella tavalla iloinen, kun Clarisse tunnustettiin loppujen lopuksi.

Tuo lopetus kuulosti hienolta ja vakuuttavalta, siitä pidin kovasti. Kiitos taas pätkästä, odotan innolla Nicoa.

[Cheo]

luojan kiitos, että menin kytistelemään ficcejä tänne rinnakkaistodellisuuteen, sillä en muuten olisi huomannut tätä unELMIEN TÄYTTYMYSTÄ omg! <3 Tätähän minä taisin joskus toivoakin ja tähän alkuun kaikki neljä ficciä lukeneena voin kertoa että et ole jättänyt kylmäksi. Kiitos sinä ihana ihminen!

ja köhköh tässä välissä voisin sanoa että minä suosisin thaliaa niin kuin se on englanniksi mutta kaikkia ei voi miellyttää, kyllä se thaleiakin menee.

Silmät, jotka olivat hyvin samanlaiset kuin hänellä itsellään, kuvastivat jo nyt luontaista johtajuutta. Zeus salli pienen hymyn huulilleen ja nosti lapsen ylös kehdosta. Avioton lapsi tai ei, tyttö oli hänen ja näin ollen tarkoitettu suurtekoihin.

Tämä kohta on musta niin loistava koska siitä tulee niin hyvin ilmi Zeuksen... eh, zeusmaisuus? No, semmoinen mahtipontisuus ja suuruus ja arvokkuus! Mielestäni Zeus ei ollut liian pehmo, muutenkin koko ficissä tosi hyvin kuvailtu se, että Zeus on sekä isä että ylijumala. En tiedä, teitkö tämän tietoisesti mutta rakastan tuota Luke ja Hermes-ficin lopetuksen rinnastusta tähän Thalia ja Zeus-ficciin! Zeus ei voi jäädä Thalian luokse, vaikka haluaisi mutta Hermes on sen sijaan vapaampi antamaan periksi tälläisille mielihaluille onko mielihalu liian pervo sana... no whatever. Thalia oli muuten mielestäni vauvanakin tosi Thalia! Semmonen uhmakas pikku nyytti! <3

Toi Jason ja Jupiter-ficci oli myös todella mielenkiintoinen! Gracen perhe kiinnostaa mua hirveästi Tykkäsin tässä erityisesti Thalian ja Jasonin vertailusta ja siitä synkkyyden painosta mikä muuten varjosti niin onnelliselta näyttävää perhe-elämää (vaikkakin ei se ihan sellaista ollut Jasonin ja Thalian äidin tuntien). Jotenkin tosi karskia, että isän täytyy toivoa lapsen olevan pikemminkin varautunut ja sulkeutunut kuin iloinen.  Lopetus siis kruunasi tämän ficin!

Clarisse ja Ares-ficissä huomioni kiinnittyi siihen kuinka erilaista on Areksen lapsi! Arekselle tyypillisesti se vaikuttaa olevan silkkaa taistelua siitä kuka saa kunnian tulla tunnustetuksi hänen lapsenaan. Tosi vaikea selittää miksi tykkäsin tosta ficistä niin paljon vaikka se on ehkä lempparini  tähän mennessä. Jason-ficci tai tämä. Ehkä se on tuo synkkä tunnelma, tykkään nimittäin synkistä asioista!

Kun perhesiteet on aiheen nimenäkin niin olisi joskus hauskaa lukea muutakin perhedraamaa, jumalat tietävät että tästä aiheesta saa revittyä vaikka mitä. Esim. Poseidonin ja Athenen asenne Percyn ja Annabethin seurusteluun, Poseidonilla ja Annabethillähän taisi olla jotain riitaa? Tai sitten joku Afroditen ja Hefaistoksen reaktio Silenan ja Beckendorfin seurusteluun, Afrodite ja Hefaistos kun ovat naimisissakin hahahaa! En tiedä menisikö nää sitten tuonne toiseen topiciisi mutta kunhan jotain randomia heittelen, ei paineita.

Nicoa ja Haadesta odotellessa!

[LumiNalle]

Orenji: Kiitos kommentista, hienoa että toinen yritys löysi perille. Minne lie bittiavaruuteen jäänyt sitten aiempi. Tai sitten tosiaan kirjoitit sen toiseen topiciin  Haha, Clarisse tosiaan on aika kusipäinen, syntymälahja (köhvikaköh)?
Cheo: Mahtavaa, että löysit tänne! Olin tosiaan unohtanu mainostaa uutta topiciani siellä Aamuyön utu silmissäs-osastossa. Ja sinäkö se olitkin, joka näitä toivoi? Toivottavasti tulevatkin osa ovat mieleesi. Ja MITÄ? Milloin Poseidonilla ja Annabethilla oli riitaa? MISSÄ?! Mitä mä oon taas missannu?  Aiempiin ideiohisi liittyen, sitä miettiessäni, tulin siihen tulokseen, että voisin tehdä niille ihkaoman topicin sitten tämän jälkeen, tyyliin Perhesiteet 2 tai jotain xD Eniwei, kiitos kommentistasi ja toivon että tulet pian kertomaan mielipiteesi seuraavista ficceröisistäni.

AN: Tää on siinä mielessä erilainen, etten nyt ole millään tavalla oikeastaan edes sivunnutkaan, että millasta elämä on puolijumala, tässä tapauksessa Haadeksen lapsena. Paitsi ehkä tarkoituksettomasti, jos joku sellaisen yhteyden löytää  Tää on myös paljon, tuota, "siirappisempi" kuin alunperin olin ajatellut, mutta kun idea idyllisestä perhe-elämästä ja synttäreistä iski, niin eihän siinä enää ollut muita vaihtoehtoja, kuin kirjoittaa se. Saatan toki kirjoittaa vähän synkemmän raapustuksen jossain vaiheessa samasta parista, mutta tälläinen nyt tällä kertaa kuitenkin.

5.

Nico ja Haades

Haades käveli pitkin Venetsian kapeita katuja. Kädessään miehellä oli pieni paketti, joka oli kääritty mustaan ja hopeaan lahjapaperiin. Ilma oli lämmin ja kesä vihdoin aluillaan Italiassa. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsi valkoinen talo, jonka ikkunoita koristi keltaiset ja punaiset kukat. Päästyään ovelle Haades puisteli olemattoman lian hienosta takistaan ja rykäisi kurkkuaan ennen kuin koputti napakasti ovea.

Pian sisältä kuului juoksuaskeleita sekä lasten nahistelua, kumpi saisi avata oven. Haades hymyili kuunnellessaan lasten nahistelua oven toiselta puolelta ja lempeää, mutta tiukkaa naisen ääntä, joka käski lapsia käyttäytymään. Pian ovi avautui paljastaen Marian päivettyneet kasvot. Nainen hymyili, ruskeat silmät tuikkien iloisesti. Haades pani merkille, että Marialla oli päällään punainen hihaton ja polviin asti ulottuva mekko.

Sitten hän huomasi Marian jalkojen takaa kurkistelevien lasten kasvot, jotka yrittivät tunkea oviaukkoon. Maria hätisti lapset olohuoneeseen ja laski Haadeksen sisälle.

Haades riisui takkinsa ja ripusti naulakkoon ennen kuin astui Marian luokse ja kietoi kätensä tämän pehmeän lantion ympärille. Maria painautui häntä vasten ja huokaisi tyytyväisenä. Juuri, kun Haades aikoi suudella naista, juoksivat Bianca ja Nico takaisin eteiseen. Lapset ripustautuivat isänsä jalkoihin kiinni ja yrittivät kumpikin kertoa yhtä aikaa päivän tapahtumista.

Haades huokaisi, äänessään vain pieni ripaus pettymystä, saaden Marian tyrskähtämään huvittuneena ja katsoi alas lapsiinsa. Kahdet ruskeat silmät tapittivat innoissaan häntä vastaan, kun kummatkin yrittivät päästä isänsä syliin. Haades oli harvoin läheisessä kontaktissa lastensa kanssa, mutta se ei estänyt heitä yrittämästä.

Haades katsoi tytärtään, joka näytti innoissaan aukkoa hammasrivistössään ja puhui innostuneena hammaskeijusta. Tyttö oli jo nyt kuin ilmetty äitinsä. Sitten mies siirsi katseensa nuorimpaansa. Nico puhua pulputti kovaa vauhtia viimeisimmästä Mythomacig pelistään. Katsoessaan poikaansa, Haades antoi katseensa pehmetä normaalia enemmän, ennen kuin kaappasi pojan syliinsä. Normaalisti hän ottaisi Biancan syliin, mutta tänään oli Nicon päivä. Haades antoi lahjansa innostuneelle Nicolle, joka repi paperin nopeasti paljastaen uuden Mythomagicin. Nico päästi innostuneen vinkaisun ja lähes pomppi isänsä sylissä.

Kantaessaan Nicon olohuoneeseen Marian luokse, Haades tiesi muistavansa vielä pitkään poikansa viattoman naurun, jollaista vain lapsi voi nauraa.


Seuraavaksi Apollo ja joku hänen lapsensa 

Edit 28.4.
Family Portrait.

[Orenji]

Nyt on kaikki nähty siirappinen Haades mukaanlukien. Ei vaan, hienoa, kun sait kirjoitettua tällaisestakin kaksikosta. Erityisesti pidin ideasta ottaa mukaan myös Bianca ja Maria (onko hän mainittu kirjoissa nimeltä vai keksitkö itse?). Syntymäpäivät mahdollistivat koko tilanteen, joten totta kai tykkäsin niistäkin. En osaa nimetä mitään mistä en olisi pitänyt, joten olet tainnut onnistua lähes täydellisesti.

Et arvaakaan kuinka ihanaa on väsyttävän päivän jälkeen eksyä tänne ja huomata uuden osan ilmestyneen. Saa hyvän mielen ja hetkellisen energiapuuskan, joka ei valitettavasti kestä edes puolta tuntia. Olet kyllä ihana ihminen, kun jaksat kirjoittaa ficcejä! Ainoana ongelmana näen vain sen, että kommenteista meinaa tulla tasottomia ja teinisydämiä sisältäviä vuodatuksia.

Kirjoitusasusta puheen ollen, kirjoitusvirhe eksyi silmiini.
Pian sisältä kuului juoksu askeleita sekä lasten nahistelua, kumpi saisi avata oven.
Juoksuaskeleita yhteen kirjoitettuna, eikö niin? Ei mulla ole muuta valittamista tänään, ei tarvitse huolestua. Pahoittelen piirrettäni valittaa virheistä, mutta perfektionisti mikä perfektionisti.

Toteutus oli hienoa laatua, tilanne oli yllättävän helppo kuvitella, vaikka Haades hempeilikin epänormaalisti. Niko ja Bianca olivat käsittämättömän suloisia pikkuisia, ruskeat tapittavat silmät ja kaikki. Maria vaikutti kovin lämpimältä ja eläväiseltä ihmiseltä, Haadeksen vastakohdalta.
Haades huokaisi, äänessään vain pieni ripaus pettymystä, saaden Marian tyrskähtämään huvittuneena ja katsoi alas lapsiinsa.
Oih. ^^

Oikein suloinen ficci ja viimeisenä silauksena tietenkin Mythomagic-peli. Kiitos!

[LumiNalle]

Orenji: Kiitän kovasti ja olen iloinen, että pidit Nicosta ja Haadeksesta  Maria on muistaakseni mainittu ohimennen kirjoissakin, mutta pääasiassa tarkistan tuollaiset pikkuseikat (no, en ihan aina, mutta useinmiten) Camp Half-Blood Wikistä. En näköjään aiemmin ole muistanut korjata mainitsemisiasi virheitä, korjaanpa ne nyt kohta hetimmiten

AN: Tää olikin vaikee. Yllättävän vaikee, en meinannut millään saada tekstiä aikaseks. Tiiä sitte, johtuuko se siitä, ettei Apollonin lapsista useinkaan oo kummosia mainintoja, eikä Apollonistakaan sen yhden kirjan jälkeen, vai miksi, mutta tää oli joka tapauksessa todella vaikee. En nyt tiiä, tuliko tästä noitten aiempien verosta, mutta toivotaan!

6.

Apollon ja Michael Yew

Apollon käveli pitkin katua vihellellen samalla hyväntuulisesti. Päivä oli ollut mitä mainioin auringonjumalalle ja Apollon miettikin jatkaisiko hyvää päiväänsä sisarensa luona. Leikkisä virne kohosi Apollonin huulille tämän ajatellessa sisarensa närkästynyttä ilmettä, joka tällä varmasti olisi.

Tuumaillessaan asiaa, Apollon ei huomannut eteensä juossutta poikaa, ennen kuin oli liian myöhäistä. Poika älähti kaatuessaan asfaltille ja nosti närkästyneen katseensa Apolloniin.

Ah. Hänen oma poikansa.

Toisin kuin yleisesti luultiin, Apollon kyllä tiesi ja tunnisti jokaisen lapsensa, oli niitä kuinka monta vain. Mutta ennustusten jumalana hän myös ymmärsi kaikkein parhaiten olla sekaantumatta lastensa kohtaloihin.

Katsoessaan nuoren puolijumala poikansa ruskeisiin silmiin, Apollon tiesi Suuren Ennustuksen toteutumisen olevan lähellä. Hän tiesi menettävänsä suuren osan lapsistaan sodalle.

Apollonin ei tarvinnut tehdä uusia ennustuksia, eikä katsoa tulevaisuuteen erikseen, sillä hän pystyi käytännössä näkemään edessään seisovan lapsen elämän olevan jo nyt lopussa. Apollon näki uhraukset, joita tämä tulisi tekemään.

”Hei! Katso eteesi!” Poika huudahti lapsenomaisen kimakalla äänellään.  Apollonin huulet kaartuivat huvittuneeseen hymyyn hänen katsoessaan itsepäisen näköistä lasta edessään.

”Sori, sori, natiainen.” Apollon sanoi naurahtaen ja veti pojan seisaalleen.

”Hei -!” Poika aloitti ärsyyntyneenä, mutta Apollon vain taputti hyväntuulisesti tämän selkää ennen kuin kääntyi lähtemään. ”Täytyy kiiruhtaa, päivä ei pistä itse itseään pulkkaan!”  Ja niin hän jätti poikansa katsomaan hölmistyneenä peräänsä, tietäen kuitenkin näkevänsä tämän pian leirillä.

Vaikka Apollon olikin päättänyt pysyä etäämmällä lapsistaan, oli hän jokaisesta ylpeä. Hän tiesi tasan, mitä he joutuisivat kokemaan.

~*~
Kaikki vaa iskemään puumerkkiänne

[Orenji]

"Kaikki vaan" tarkoittaa mua, eikö niin? Kunnianhimoinen tavoitteeni velvoittaa kommentoimaan, yhtäkään osaa ei saa jättää väliin tai suutun itselleni. Onneksi kirjoitat sentään mielenkiintoisia lukuja, että tämän velvollisuuden suorittaminen käy helpommin. Etenkin tämänkertainen osa oli varsin rakastettava, kaikki kunnia siitä Apollonille, yhdelle lempijumalistani. Michaelia ei paljoa näkynytkään, mutta hänkin kulki sopuisasti sivussa.


Tämä luku jäi ehkä hieman muiden varjoon, joka johtui tosiaan harvinaisemmista hahmoista. Kun kirjoissa heistä ei suurempia mainintoja löydy, niin väkisinkään ei pääse yhtä hyvin tekstiin kiinni. Tekstistä tulikin mieleen... kirjoitusvirheet!
Apollo käveli pitkin katua vihellellen samalla hyvän tuulisesti.
Hyväntuulisesti yhteen! 

Katsoessaan nuoren puolijumala poikansa ruskeisiin silmiin, Apollo tiesi Suuren Ennustuksen toteutumisen olevan lähellä.
En sitten tiedä varmaksi, mutta eikö mielummin puolijumala-poikansa?
”Sori sori, natiainen.” Apollon sanoi naurahtaen ja veti pojan seisaalleen.
Oi, kuinka ihastuttava kohta. ^^ "Sori, sori, natiainen", Apollon sanoi...
Meni vähän turhasta välittämiseksi, mutta taidat olla jo tottunut.

Noin, nyt kun olen päässyt pätemään, niin saan ihkuttaa rauhassa. Heti alkuun, ideana tämä osa oli mukava ja toimiva, yksinkertaisistakin ajatuksista sait tämän kokoon. Tunnelma välittyi hyvin, alkoi jo tuntua lämpimältä kesäpäivältä, ihan kuin olisi kävellyt paljain jaloin asfaltillakin! Siispä mussa heräsi jonkinlainen pieni närkästys siinä vaiheessa, kun Apollon tönäisi lapsensa kumoon. Taisi olla jumala vähän ajatuksissaan, kun noin huolimattomaksi alkoi.
Kiitos osasta, naputtelehan lisää ehtiessäsi. 

PS: Olit kirjoittanut välillä Apollo, joka on tullut varmaankin englannista.

[Saphira]

Oi, ihania kertomuksia jumalista ja heidän lapsistaan! ^^

Kävi säälittää tuo Jason kun se on tuossa vielä niin pikkuinen ja iloinen ja viaton. Hän ei kuulu minunkaan lempihahmoihin, mutta hänestä sekä Thaleiasta oli kiva lukea.

Ares ja Clarisse -osa oli hyvä, ehkä tähän mennessä näistä paras. Hermes, Haades ja Apollon lapsineen olivat myös hyviä. En malta odottaa, että päästään Percyyn ja Poseidoniin. <3
Dionysos + lapsi vois olla aika jännä kans xD herra D haastaa oman lapsensa pelaamaan ties mitä pelejä tai jotain...

Kivasti olet kirjoittanut, toivottavasti jatkat pian!

[LumiNalle]

Orenji: Hehheeei ja kiitos kommentistasi jälleen!  Toivotaan, että nämä pysyvät jatkossakin mielenkiintoisina! Ja olen taas jälleen kerran onnessani ja mielettömän helpottunut, että viimeisinkin osa oli mieleesi Ja hupsistakeikkaa, siellä taas muutamia vääriä sanamuotoja sun muita... 
Saphira: Kiitos kaunis sinullekin kommentoinnista! Kiva, kun tykkäsit Jasonista, vaikkei suosikki hahmosi ollutkaan. Ja ooh, on aina niin mahtavaa, kun joku tarina, jonka vuoksi on tehnyt paljon töitä (tai no, enemmän kuin muiden) ja ollut epävarma sen suhteen, pääsee parhaan paikalle Tosiaan! Dionysos voisikin olla jännempi tapaus

7.

Afrodite ja Piper

Afrodite istui kauniin ja idyllisen kahvilan terassilla ja siemaili latteaan. Iltapäivä oli pilvinen ja syksy oli tuloillaan, mutta se ei rakkauden jumalatarta haitannut. Oikeastaan Afrodite odotti syksyä ja sen kauniita värejä sekä sen kirpakoita tuulia, jotka taas puolestaan toivat talven tuoksun mukanaan.  Kaiken kaikkiaan, Afrodite nautti viilenevästä illasta, vaikka pilvet peittivät taivaan ja uhkasivat sateella ja ihmiset olivat jo taantuneet syysmasennukseen ja kävelivät kiireisesti kaduilla huomioimatta mitään muuta.

Roosan väriset kynnet naputtivat pöytää huvittuneen hymyn kareillessa täyteläisillä huulilla. Kuolevaiset, nuo huvittavan itsekeskeisen traagiset olennot! Ja kuinka hauskaa Afroditella tulisikaan jälleen olemaan, kun hän rikkoisi heidän valmiiksi suunniteltuja elämiään ja järjesteli uudelleen. Antaisi vastustamattomia maistiaisia rakkaudesta, muttei liikaa (eikä koskaan, missään nimessä, kaikkea) ja kuiskisi heidän korviinsa mitä jos?

Yllättäen Afroditen korviin kantautui kaunis lapsen ääni. Uteliaana hän kääntyi tuolillaan ja tähyili kadulle. Pian hän huomasikin nuoren tytön, ehkä seitsemän hieman vanhemman, puhuvan kiireisen näköiselle bisnesmiehelle.

Mies näytti kärsimättömältä ja yritti ohittaa tytön, mutta tämä tarttui miehen kädestä kiinni sanoen jotain. Mies pysähtyi kuin seinään ja näytti tuijottavan tyttöä kuin transsissa. Tyttö, jolla oli suklaan ruskeat hiukset, joihin oli kiinnitetty sulkia, yritti selvästi ylipuhua tätä johonkin. Afrodite hymähti huvittuneena katsoessaan, kun mies nyökytteli päätään myöntymisen merkiksi, vaikkei selvästikään tajunnut tekevänsä niin. Kun mies lopulta sujautti kätensä takkinsa taskuun, Afrodite kääntyi jälleen tuolillaan ja siemaisi jo haaleaksi käynyttä latteaan.

Pian hän huomasikin tytön juoksevan innoissaan hänen ohitseen, selvästi onnistuneen, mitä ikinä yrittikään tehdä, jättäen hämmentyneenä miehen taakseen selvittelemään päätään. Rakkauden jumalatar pudisteli päätään kevyesti ja mietti ohimennen, pääsisiköhän lapsi koskaan leirille asti. Jos hän pääsisi, Afrodite lupasi itselleen, tunnustavansa tytön heti omakseen.

”Anteeksi hyvä neiti, näittekö sattumalta minne nuori tyttö, jolla oli sulkia hiuksissaan, meni?” Sama bisnesmies, joka oli ilmeisesti vihdoin selvinnyt lumopuheesta, kysyi kuulostaen kiukkuiselta.

Afrodite hymyili miehelle lämpimästi ja pudisti päätään kääntyen sitten poispäin. Mies seisoi hetken hämmentyneenä ja vihaisena, ennen kuin kääntyi kannoillaan.

Huvittuneesti tuhahtaen rakkauden jumalatar otti taskupeilin laukustaan ja varmisti olevansa täydellinen, ennen kuin lähti kävelemään tytön perässä.

AN: Afrodite olikin jännä tapaus. Ensin en halunnut kirjoittaa hänestä, koska en pidä oikeastaan Piperistä pahemmin, mutta Silenasta taikka muista hänen lapsistaan ei ollut kerrottu paljon. Ja toisaalta olisin niin halunnut kirjoittaa tämän Drew:stä. Drew tosin on niin ilkeä hahmo, ja jollain tapaa...hmm, särkynyt? Että ainakin omassa päässäni hänen lapsuutensa on ollut varmasti kamala. Enkä halunnut kirjoittaa Afroditesta mitään angstia... Vaikka se olisi varmasti luonut mielenkiintoisen kontrastin, etenkin, jos olisin säästänyt tuon alun tästä. Mutta siis eniwei, loppujen lopuksi päätin kuitenkin kirjoittaa tästä kaunottaresta, mutta jättää Piperin vähän sinne taka-alalle, osittain sen takia, etten koskaan oikein saanut minkäälaista otetta saatikka käsitystä Piperistä (tai muista Afroditen lapsista) ja osittain siksi, että mulla on ollut jotenkin sellanen mielikuva aina, että Afrodite ei pahemmin koskaan ollut yhteyksissä lapsiinsa. Tai ainakaan Piperiin. Toivon mukaan, kuitenkin onnistuin saamaan tietynlaista lämpöä kumpaakin.

[Orenji]

Pahoittelen jo etukäteen varmaankin lyhyeksi jäävää kommenttia, mutta toivottavasti selviät. Silti on ilo kertoa mielipiteitänsä, ihan hyödyllistä patistaa itseään aktivoitumaan kommenttien kirjoittelun osalta. Älä stressaa mun ajatuksistani ollenkaan, mä olen vain pieni ja yksinkertainen olento suuressa maailmassa. En osaa olla pitämättä teksteistäsi, kun lukeminen on niin mukavaa ja rauhoittavaa.

Tämänkertainen kaksikko ei lukeudu sekään suosikkeihini, koska Jasonin lisäksi en pidä oikeastaan Piperistäkään. Leo sitä vastoin olisi oikein toivottava hahmo Hefaistoksen kanssa, kirjoitatko heidätkin mukaan? Tällä kerralla piti kuitenkin tyytyä vain Piperiin ja Afroditeen, joka oli enemmän pääroolissa, kuin tyttärensä. Jumalat ovat paljon kiehtovampia, kuin heidän lapsensa, joten en valita missään nimessä!

Kuolevaiset, nuo huvittavan itsekeskeisen traagiset olennot! Ja kuinka hauskaa Afroditella tulisikaan jälleen olemaan, kun hän rikkoisi heidän valmiiksi suunniteltuja elämiään ja järjesteli uudelleen.
Kuinka todenperäistä ajattelua ainakin omien mielikuvieni mukaan! Ensimmäinen virhe on aivan loistava ja tuo huutomerkki vain korostaa sitä entisestään.

Pienen juonentyngän pujottaminen mukaan ei ollut sekään hassumpaa, ei pistänyt silmään ollenkaan. Piper lumopuhumassa ja Afrodite seuraamassa vierestä puuttumatta olleenkaan epäoikeudenmukaisuuksiin, juuri näin sen ajattelisin.
Jos hän pääsisi, Afrodite lupasi itselleen, tunnustavansa tytön heti omakseen.
Hän oli kuitenkin ylpeä tytöstään, se kävi ilmi kuitenkin.

Kiitos taasen uudesta osasta, jään odottelemaan uusia!  

[LumiNalle]

Kiitos jälleen kommentistasi Orenji! On ilo saada kommentteja, oli ne miten lyhyitä tahansa Ja kyllä, kirjoitan Leostakin, tosin alunperin meinasin Hefaistosta ja Charlesta, mutta voin hyvin vaihtaa sen Leoon ^^ Tosiaan, välillä jumalat ovat enemmä roolissa näissä, kuin heidän lapsensa (no okei, luultavasti aika useinkin, kun heidän näkökulmistaan näitä kerrotaan), mutta ehkä te kestätte sen? ^^ Jokatapauksessa, kiitos ja hali!

AN: Valitettavasti tämä ei ole uuden osan postaus, sillä kaiken hälinän ja sairastelun keskellä en ole ehtinyt miettiä uutta paria. Yritän kuitenkin pian saada tännekin uutta! Mutta siis! Löysin aivan ihanan kuvan selaillessani taas nettiä ja siitä tuli niinn mieleen täällä julkaisemani teksti Nicosta ja Haadeksesta. Kuva kuvaa hyvin omaa romantisoitua käsitystäni Di Angeloiden perhe-elämästä. Käykäähän kurkkaamassa Family Portrait. Vaikka Haades ei aivan näytä siltä, miltä itse kuvittelen, tuo on silti aivan ihastuttava! ^____^