Orenji: Jeee, kun pidit Athenesta ja Annabethista, voin kertoa, paineet oli kovat :p
Ayala: Ihanaa kun jätit kommentin ja pahoittelen suuresti, etten saanutkaan jatkoa aikaiseksi aiemmin! <3 Superkivaa, että tykkäät ja oon onnistunut ainakin joissain teksteisssä! Ja musta on aina kivaa kuulla, mitkä tekeleet on kenenkin lemppareita ^^ Ja todellakin kirjoitan Poseidoninsta (<3) ja Percystä (<3)
Saphira: Ihanaa kommentoit
Huh, suuri helpotus kuulla, että Athene/Annabeth on ollut mieleinen ^^
AN: Öhömm.. Tuota, hei...? Taas?
Kurkistaa sängyna alta varovasti Oon palannut, taas vaihteeks
Suuret kiitokset kaikille kommentoijille vielä uudelleen ja vielä suuremmat pahoittelut että kesti näin kauan!
Koitan lepytellä teitä über pitkällä osalla, joka valitettavasti ei ole Poseidon&Percy mutta ehkä pääsemme sen yli
Oikeesti, huhhuh, en muista oonko koskaan kirjottanut noin pitkää "lukua" mihinkään tälläseen missä nää shotit toimii lähinnä irrallisiina ja löyhästi toisiinsa liittyvinä osina.
Eniwei, lukekaa ja kommentoikaa, kertokaa oliko mieleenne vai pysytäänkö noissa pienemmissä luvuissa? ^^
Katie ja Demeter (ja isä)Katie oli kunnollinen tyttö. Käyttäytyi aina kiltisti aikuisten seurassa, ei juossut kuralätäköissä sateen jälkeen ja puki aina kauniin valkoisen mekkonsa kirkkoon.
Kun isä kertoi uudesta naisystävästään, Katie nosti vain katseensa pehmonallestaan ja hymyili leveästi paljastaen kolot lähteneiden hampaiden paikalta. Katie oli silloin kuusi.
Puoli vuotta myöhemmin Katie istui huoneessaan ja halasi nalleaan tiukasti. Raivostunut karjuminen ja huuto raikuivat alakerrassa isän ja tämän morsiamen riidellessä. Vihreät silmät kiiluivat pelokkaina lähes pimeässä huoneessa tytön odottaessa milloin huuto loppuisi. Henkeään pidätellen Katie laski jo sekunteja kun ulko-ovi pamahtaisi kiinni jommankumman lähtiessä vihaisena pois.
Lopulta niin kävikin. Ensin tuli kuoleman hiljaista ja Katie pystyi kuvittelemaan kuinka isä ja tämän nainen tuijottaisivat toisiaan kasvot kiukusta punoittaen, sitten kuului kiivasta puhetta, hieman hiljemmalla äänellä, mutta uhkaavammin ja sitten ovi paukahti saaden ikkunat tärisemään. Loppujen lopuksi jäljelle jäi vain painostava hiljaisuus eikä Katie uskaltanut tulla ulos huoneestaan ennen aamua.
Meni kuukausi ja isän morsian oli poissa. Katie huokaisi helpotuksesta salaa ja jatkoi kukkatarhan piirtelyä väriliiduillaan. Katie istui ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen keittiön pöydän ääressä ja hymyili onnistuneelle piirrokselle. Isä istui tyttöä vastapäätä ja siemaili teetään samalla kun luki aamun lehteä. Aurinko paistoi, kevät oli saapunut ja kaikki oli jälleen hyvin pikku Katien elämässä.
~*~
Kahdeksan vuotias Katie istui polvillaan puutarhassa ja hyräili hiljaa nyppiessä rikkaruohoja. Hän kuuli terassin oven aukeavan ja isän raskaat askeleiden tulevan puutarhaan, muttei nostanut katsettaan. Isä rykäisi vaatien tyttärensä huomiota ja Katie vilkaisi olkansa yli hymyillen. Hymy kuitenkin hyytyi asteen verran tytön huomatessa naishahmon seisovan kauempana. Isä puhui matalalla äänellään, mutta Katie ei enää kuunnellut, sillä hänen koko huomionsa oli kiinnittynyt solakkaan naiseen terassilla.
Niinpä Katie hätkähti yllättyneenä isän taputtaessa häntä päälaelle. Isä hymyili leveästi ja näytti onnelliselta eikä Katie voinut olla vastaamatta hymyyn. Isä kumartui halaamaan Katieta nopeasti ennen kuin suoristui uudelleen ja kiirehti takaisin sisälle vieden solakan naisen mukanaan. Katie jäi seisomaan puutarhaan itsekseen rikkalapio kädessään.
Kaksi kuutautta myöhemmin Katie hiippaili sisälle varovasti, otti märät kenkänsä pois jaloista ja asetti ne patterille kuivumaan. Sitten hän käveli hiljaa pesuhuoneeseen laittamaan likomärät ulkovaatteet narulle kuivumaan. Nykyään aina piti olla hiljaa, silla isän solakka nainen ei pitänyt metelistä ja sai todella helposti migreenin.
Kuukautta myöhemmin he istuivat kolmisin ruokapöydän ääressä ja söivät pakastepizzaa. Katie ei pitänyt pepperonista eikä ananaksesta, muttei viitsinyt sanoa mitään. Isä sai yskäkohtauksen ja nousi juomaan lasin vettä selvittyään siitä. Solakka nainen huokaisi kovaäänisesti isälle ja näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain. Katien isä ei kuitenkaan kiinnittänyt naiseen mitään huomiota.
Lopulta Katie sai syötyä osansa ja nousi tuolista kiittäen samalla ruoasta. Solakka nainen hymyili pienesti ennen kuin nousi itsekin pöydästä ja keräsi Katienkin lautasen ja vei astiat tiskipöydälle. Isä rupesi tyhjentämään tiskikonetta ja nainen irvisti astioiden kilinälle. Nainen tiuskaisi isälle lopettamaan metelöinnin. Katie ei voinut olla pyörittelemättä silmiään ja huomasi isänkin tekevän niin ennen kuin livahti olohuoneeseen.
Kaksi viikkoa myöhemmin Katie palatessa viikonloppu lomaltaan isoäidin luota hän huomasi radion soivan normaalia kovemmalla äänellä olohuoneessa ja isän viheltelevän keittiössä. Hämmentyneenä Katie jätti laukkunsa eteiseen ja käveli keittiöön. Siellä isä leipoi sämpylää ja vihelteli erittäin epävireisesti musiikin tahtiin. Huomatessaan Katien isä virnisti haalean ruskeat silmät tuikkien ja jatkoi taikinain vaivaamista. Katseltuaan ihmeissään ympärilleen Katie tajusi, että kaikki solakan naisen tavarat olivat hävinneet.
Helpottuneena Katie raahasi tuolin isän vierelle ja istui odottamaan taikinan valmistumista nojaten isän kylkeen. Ja saattoipa hän jopa viheltääkin isän kanssa, mutta sitä hän ei koskaan myönnä muille.
~*~
Ollessaan kymmenen Katien puutarha oli jo levinnyt suurelle alueelle ja kukoisti entistä kauniimpana. Oli jälleen kesä ja Katie vietti suuriman osan ajastaan kukkiensa keskellä. Nykyään isä oli lähes aina töissä tai matkalla työ asioiden parissa. Niinpä isoäiti piti Katielle seuraa useimmiten, eikä tytöllä ollut mitään sitä vastaan. Isoäiti kun piti kasveista lähes yhtä paljon kuin hänkin. Useimmat kaksikon päivistä kuluivatkin puhuen kasveista ja Katie kuunteli aina innoissaan isoäidin neuvoja.
Katie istutti kaikkein kauneimmat kukkansa erillisen pihapation eteen, jossa vanhempi istuskeli pihakeinussa. Ja näin kului suurin osa Katien kesästä.
Ehkäpä Katie oli niin uppoutunut omaan pieneen täydelliseen elämäänsä, ettei huomannut isän piteneviä reissuja ja sitä kuinka isän työmatkat eivät kuitenkaan sentään yli viikkoa kestäneet koskaan. Ehkäpä jos Katie olisi ollut hieman tarkkaavaisempi, hän olisi huomannut isoäidin äänen hiljentyvän merkittävästi tämän puhuessa isän kanssa. Ehkäpä sitten uuden naisen ilmestyminen isän mukana miehen palatessa matkalta ei olisi järkyttänyt pikku Katieta niin kovin. Mutta koska Katie oli vain lapsi, se annettakoon hänelle anteeksi.
Katie huomasi, ettei nainen seissyt isän takana, kuten aiemmat olivat. Sen sijaan tämä seisoi isän vierellä ja tarkkaili Katieta ja isoäitiä harmailla silmillään. Naisella oli vaaleat hiukset ja muodikkaat silmälasit. Hiljaisuus leijaili huoneessa, eikä kukaan oikein tiennyt kuinka toimia. Isä näytti jännittyneeltä ja pörrötti hiuksiaan kiusaantuneena, mutta Katie oli jähmettynyt. Lopulta isoäiti rykäisi ja ojensi kätensä naiselle, koko olemus huokuen auktoriteettia. Hän oli kuitenkin edelleen perheenpää.
Naiset kättelivät ja vaihtoivat kohteliaisuudet ennen kuin vanhin aikuisista ohjasi kaikki keittiöön, missä oli pannullinen kahvia odottamassa. Katie auttoi kattamaan pöytää vilkuillen samalla epäluuloisesti uutta tulokasta. Naisella oli siistit ja virallisen näköiset vaatteet eikä hän näyttänyt piirunkaan vertaa sellaiselta ihmiseltä, joka ymmärtäisi jotain puutarhanhoidosta. Katie tunsi pettymyksen pistoksen sisällään, mutta päätti tukahduttaa sen. Hän oli selvinnyt jo monen muun äitipuolen ohi, hän jaksaisi jakaa kotinsa vähä aikaa tämänkin kanssa. Kahvittelujen edetessä aikuiset puhuivat töistä ja muista tylsistä aikuisten jutuista, eikä Katie jaksanut enää kauaa kuunnella heitä. Hän kuitenkin huomasi isoäidin tykästyvän uuteen naiseen.
Viikkoa myöhemmin Katie istui terassilla tylsistyneenä ja katseli sadetta. Kuten hän oli arvellutkin, uusi nainen ei osannut hoitaa puutarhaa saatikka yhtä kukkaa. Sen sijaan tämä piti matematiikasta ja kaavoista. Nainen halusi mieluummin uusia designer vaatteita, jotka maksoivat paljon kuin market vaatteita, jotka sai huoletta liata mullassa. Nainen oli älykäs, Katie tiesi sen. Kukaan ei-älykäs-ihminen ei pitäisi niin paljon kaavoista ja numeroista ja selittäisi niistä ruokailun aikana yhtä innokkaasti. Katie huokaisi onnettomana.
Kolme kuukautta myöhemmin nainen ja isä suunnittelivat häitä. Nainen oli innoissaan ja puhui jatkuvasti koristeista ja kirkosta ja hääpuvustaan. Nainen halusi Katien pukevan balleriinamaisen mekon, jonka yläosa oli hopeanharmaata samettia ja hopeisen pöllökorun kaulaansa. Niin kovasti, kuin Katie yrittikin pitää puvusta ja olla isälle mieliksi olemalla kiltti tyttö naisen seurassa, silti hän vihasi pukua yli kaiken. Katien mielestä mekko oli kauhea, eikä hän missään nimessä halunnut pöllökorua kaulaansa.
Katie ei kuitenkaan uskaltanut sanoa isälle mitään. Mitä jos isä oli jo täysin unohtanut Katien? Siksipä hän lopulta vain nyökkäsi onnettomana ja antoi naisen ostaa mekon. Mutta korun hän kyllä hävittäisi ennen häitä!
Kaksi viikkoa ennen häitä Katie käveli paikallisen suuren puutarhamyymälän kasvihuoneessa, joka kasvatti eksoottisia kasveja. Myymälän omistaja piti Katiesta ja oli hyvillään tytön innostuksesta kasveihin. Tästä syystä mies antoi Katien viettää aikaansa vapaasti kasvihuoneilla ja valtavissa ulkopuutarhoissa sekä joskus tehdä pieniä apuhommia taskurahaa vastaan.
Viimeisten päivien aikana Katie on viettänyt enemmän aikaa ystävällisen myymälän omistajan puutarhoissa kuin omassaan. Kävellessään pitkin käytävää hän näki kauniin naisen edessään suuren värikkään kukan juurella. Hetken Katie ihmetteli, oliko nainen uusi työntekijä, sillä tällä osastolla harvemmin kävi asiakkaita. Pian tyttö kuitenkin hylkäsi ajatuksen, naisella ei edes ollut työvaatteita päällään.
Sitten nainen huomasi Katien. Ensimmäisenä Katie huomasi vihreät silmät, jotka olivat hyvin samanlaiset kuin hänellä itselläänkin, mutta vain vielä lähempänä maansävyä. Seuraavaksi hän pani merkille tummanruskeat laineikkaat hiukset, jotka kiilsivät kovassa talviauringossa. Nainen näytti tutulta, mutta surulliselta.
”Hyvää huomenta, Katie” Nainen sanoi, mutta Katie kuitenkin oli niin naisen lumoissa, ettei muistanut edes ihmetellä kuinka tämä tiesi hänen nimensä. Katie tervehti naista arasti ja liikahti levottomasti. Vieras nainen huokaisi ja suoristautui seisomaan ennen kuin siirsi katseensa takaisin lapseen. Vihreät silmät tarkastelivat Katieta mielenkiinnolla. Pian hän nainen kuitenkin hymyili ystävällisesti ja kysyi, haluaisiko Katie nähdä talvipuutarhan. Katie, joka oli käynyt kauniissa puutarhassa lukemattomia kertoja, ilmoitti topakasti tietävänsä missä se oli ja lisäsi lapsenomaisella ylpeydellä olleensa mukana sen rakentamisessa. (Eli toisin sanoen kantamassa multaa, taimia ja ruukkuja muiden työntekijöiden apurina.)
Nainen hymyili huvittuneena ja pyysi Katieta näyttämään tietä, eikä Katie voinut olla pitämättä hänestä. Tytön kirkas ääni kaikui kasvihuoneessa tämän puhuessa kuinka kaunis talvipuutarha on siirtyen siitä omaan puutarhaansa ja mitä hän haluaisi seuraavaksi kasvattaa, naisen kävellessä Katien vieressä ja kuunnellen tarkkaavaisesti. Ja Katien täytyi myöntää, että se tuntui mukavalta. Kerrankin joku, joka ymmärsi jotain kasveista.
Siitä muodostui eräänlainen tapa Katielle ja Puutarha Naiselle. Joka päivä he tapaisivat puutarhamyymälässä samassa paikassa ja pian Katie huomasi uskoutuvansa naiselle isän uusimmasta morsiamesta ja siitä kuinka hän ei tiennyt kuinka suhtautua uuteen äiti ehdokkaaseen. Puutarha Nainen rypisti otsaansa mietteliäänä Katien luonnehdittua morsianta, muttei sanonut mitään. Kun Katie lopulta mainitsi tyytymättömänä pöllöriipuksen, jota isän morsian halusi hänen pitävän, vanhempi nainen kohotti kulmiaan paheksuvasti.
Seuraavana päivänä, Katien tullessa jälleen puutarhaan nainen istui jo penkillä odottamassa. Tällä kertaa vihreissä silmissä oli miettivä katse ja naisen pää oli hiukan kallellaan, kuin tämä miettisi jotain hyvin tärkeää. Katie istahti naisen viereen ja tuijotti uteliaana takaisin. Nainen näytti nyökäyttävän päätään kevyesti lähinnä vain itselleen.
”Katie, lapseni. Minä annan sinulle tämän, laita tämä koru kaulaasi isäsi häissä. Hän ymmärtää kyllä.” Nainen sanoi ja asetti kauniin runsaudensarviriipuksen Katien pieneen käteen. Riipus oli hopeaa ja koristeltu karneolin, meripihkan ja smaragdinvirheillä kivillä. Katien mielestä se oli kaunein koru, jonka hän oli koskaan nähnyt ja nyt hän omisti sellaisen! Katie katsoi naista säihkyvillä silmillään ja halasi tätä kiittäen lahjasta. Nainen jäykistyi hetkeksi hämmästyksestä ennen kuin hymähti huvittuneena ja halasi lasta takaisin. Kaksikko vietti lopun aikaa ihaillen riipusta ja Katie kuunteli haltioituneena naisen tarinoita entisistä prinsessoista, joilla oli samanlainen riipus. Katie ei koskaan muistanut tunteneensa itseään niin erityiseksi.
Päivää ennen häitä Katien isä kutsui tytön olohuoneeseen. Katie hyppelehti portaat alas ja pysähtyi olohuoneen oven suulle ihmetyksen vallassa. Isän edessä oli suurehko valkoinen paketti, jonka isä oli avannut. Isä viittoi tytärtään tulemaan lähemmäs ja nosti silkkipaperien seasta esiin kauniin valkoisen mekon, jonka hame oli kaunista kangasta ja ommeltu kerroksittain ja vyötärön kohdalla oli kauniin värinen nauha. Isä sanoi sen olevan Katien uusi kukkaistytönmekko, eikä Katie varmasti ollut koskaan aiemmin ollut niin innostunut tulevista häistä ennen kuin nyt.
Isä hymyili ja pörrötti Katien hiuksia saaden tytön kiljahtamaan nauraen ja lähetti tytön huoneeseensa, muistuttaen vielä olla likaamatta mekkoa.
Katien mentyä isä otti laatikon alle sujauttamansa kirjeen esiin ja luki sen uudelleen. Kirjeessä oli hyvin tarkat yksityiskohdat, millaisia kukkia Katien tuli kantaa kirkossa, unikoita, auringonkukkia ja akileijoja. Kirjeessä oli myös ehdoton kielto pöllökorulle. Isä huokaisi ja sulki silmänsä. Missä vaiheessa Katie oli ehtinyt tavata äitinsä? Vaikka, hän hymyili poissaolevasti, täytyi myöntää, että hänen pikku tytölleen sopivat kukkaset paremmin kuin kovat harmaat metallit. Aivan kuten äidilleenkin.
~*~
Olisi täysin valhetta väittää, että Demeter oli hämmästynyt kohdatessaan yhden kuolevaisista lapsistaan puutarhamyymälässä. Ehei, hän oli tunnistanut tyttärensä jo kauan sitten ja seurannut satunnaisesti tämän vointia.
Koska oli talvi, Persefone oli Haadeksen tykö ja kevääseen tuntui olevan niin pitkä aika. Niin, ehkäpä hän oli toivonut hieman seuraa. Erilaisempaa, kuin sisarustensa, jotka aina valittivat vain toisistaan ja riitelivät minkä ehtivät. Voi, ei, Demeter ei jaksanut sellaista nyt. Hän toivoi lapsen seuraa, joka näki vielä ihmeitä jokaisen kasvin lehdessä ja ymmärsi kasvien hoidon tärkeyden.
Joten jos Demeter vaikka olisikin tullut tarkoituksella juuri tähän nimenomaiseen puutarhamyymälään, koska tiesi yhden lapsistaan käyvän siellä säännöllisesti, ei muut sitä saisi tietää. Toisinaan jopa jumalattarien oli hyvä ottaa etäisyyttä niihin, joiden kanssa vietti ikuisuuden. Niinpä Demeter tutkaili lievällä mielenkiinnolla kasvihuoneita ja puutarhoja ja saattoi jopa viettää pienen hetken flirttaillessa omistajan kanssa, joka oli aina niin kiltti hänen suloiselle tyttärelleen.
Kun Katie vihdoin saapui ja pysähtyi hämmentyneenä Demeterin eteen, ei hän voinut olla pistämättä merkille tyytyväisenä, kuinka paljon hänen tyttärensä näytti häneltä. Demeterin iloksi Katiella oli entistä suurempi intohimo puutarhan hoitoon, kuin viimeksi hänen käydessä tarkistamassa. Pian hän saikin kuunnella lapsen iloista puhetta tämän kertoessa äidilleen omasta puutarhastaan ja jossain vaiheessa Demeter huomasi, ettei enää ollutkaan niin allapäin Persefonen poissaolosta.
Päivät kuluivat ja hän tapasi edelleen Katieta samassa puutarhassa. Tytöstä oli tulossa nopeasti hänen päiviensä keskipiste, talvipäivien ilo. Demeter ymmärsi kuinka vakavaa se oli. Katie oli kuitenkin kuolevainen ja kasvaisi pian aikuiseksi ja vanhukseksi ja jälleen kerran Demeter menettäisi yhden rakkaimmista lapsistaan. Oli myös enää vain ajan kysymys, milloin muut jumalat ja jumalattaret kiinnittäisivät huomiota hänen tiuhiin vierailuihin Katien luona.
Kun Katie kertoi isänsä tulevista häistä ja riipuksesta, jonka morsian halusi hänen pitävän, Demeter ei ollut iloinen. Lopulta hän päätti antaa tyttärelleen lahjan. Erittäin arvokkaan lahjan, jota tämä varmasti tulisi arvostamaan tulevaisuudessa. Demeter tiesi Katien kasvavan muutamassa vuodessa aikuiseksi ja jos Kohtalottaret olivat suotuisia, vanhenevan vanhukseksi, mutta hän uskoi silti Katien olevan riipuksen arvoinen.
Jumalatarta huvitti lapsen innostus ja lämmittikin ajatus siitä, että hän oli antanut lapselleen jotain mikä sai tämän onnelliseksi. Ja jos Katien isä saikin tiukan kehotuksen kukkaismekon ja riipuksen suhteen, noh, vedotaan vaikka äidin oikeuteen.
~*~
AN2: Riipuksesta: Kuten ehkä tiedättekin, runsaudensarvi on yksi Demeterin symbooleista, samoin siinä käytetyt jalokivet sekä lopussa mainitut kukat ovat kaikki omistettu Demeterille.
Isän morsian nro 3: No nii, siinä oli pientä vihjailua Athenen suuntaan ja kyllä, kesken kaiken kirjoittamisen päähäni putkahti että hei, tämä morsiopa on puolijumala ja Athenen tytär ja hyvin omistautunut sille mitä hänen äitinsä edustaa.
Ja ja ja... Tuleeko kysymyksiä mieleen?
Tein tätä oikeesti koko illan XD Jossain vaiheessa, kysyin itseltäni, eikö tää koskaan loppu? Kerrankin kävi niin että ajatukset juoksivat sopivaa vauhtia ja sormet pysyivät jopa perässä tällä kertaa
Tosin, jossain vaiheessa tuli pieni ajatuskatko.. toivottavasti se ei näy itse tarinassa XD
Jaa niin ainii! Otinhan mä kuvankin ylös, millaseks aattelin Katien morsiusneitopuvun:
morsiusmekko
