Nimi: Aattoyönä
Kirjoittaja: Seidig
Beta: -
Paritus: Jeremias/Miki, Miki/Nella
Genre: Drama, angst, slash
Fandom: Originaali
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Disclaimer: Omistan hahmot ja juonen.
Summary: Mistä enkelin / sulle löytäisin / satoi aattoyönä höyhenlunta
A/N: Sanon näin aluksi, että tälle oli ihan mielettömän vaikea keksiä nimeä enkä ole vieläkään tyytyväinen tuohon. Onhan tässä tapahtuma-aikana kuitenkin aattoyö joten ehkä se menettelee silti.
Mulla ei ole mitään hajua, mikä tuo summaryn laulunpätkä on – se soi ainakin Jouluradiossa ja tykkään siitä ihan sikana, yritin googlailla, mutten silti löytänyt mitään, mikä olisi viitannut siihen, mikä kappale se on. Kertokaa mulle, jos tiiätte :> Ja kertokaa myös tulkintojanne tästä, tää on melkeen pelkkää tajunnanvirtaa jonka kirjoitin tuo nimenomainen kappale päässä soiden.
Aattoyönä
Miki on yksin, sen valkoiset hiukset valuvat niskaan, kiemurtelevat kalpealla iholla ja sen harmaat silmät eivät ole harmaat pehmeällä tavalla vaan kovalla, kylmällä, suojaavalla.
Se ei puhu, ei toivota hyvää joulua, ei kertaakaan edes yritä pakottaa huuliaan hymyntapaiseen. Unissaan
se vaikeroi Nellasta, minua sattuu kuunnella sitä, mutten silti poistu sen viereltä.
Miki on yksin, vaikka se onkin aina minun lähelläni. Se ei anna minun kietoa kättäni sen hartioille tai vetää sitä itseäni vasten tai edes yrittää lohduttaa. Se on luonut jonkin suojakuoren ympärilleen, se ei varmaan edes huomaa miten minä yritän saada sen olo paremmaksi koristelemalla kaksiota jouluiseksi tai ostelemalla kaikkea pikkusälää petteripunakuonoista Disney-figuureihin. Se rakasti niitä ennen.
Aattona se ei edes poistu huoneestaan.
”Nella”, se ynähtää levottoman kuuloisesti, sisälläni vihlaisee, minä en halua kuunnella enempää. Käännyn katsomaan kiinni olevaa ovea, sen sisäpuolella on partiolaisten joulukalenteri eikä siitä ole avattu yhtäkään luukkua.
Miki aukaisee sateenharmaat silmänsä vaikka ulkona sataa lunta.
”Nella”, se kuiskaa uudestaan, minä olisin valmis hakemaan Nellan taivaasta tänne, jos se lohduttaisi Mikiä ja saisi sen virkoamaan tästä tilasta. ”Jeremias.”
Sydän hypähtää ilosta kun se sanoo minun nimeni, vaikkei se katsokaan minuun vaan ikkunaan, keijulumeen, höyhenlumeen, siihen keveään eikä missään määrin tuiskuiseen.
Miki ei hymyile, kääntyy peiton alla, minä nousen ja menen avaamaan kahdennenkymmenennenneljännen luukun partiokalenterista. Siellä on enkeli, se leijuu lumihiutaleiden joukossa kuusen oksille.
”Jeremias”, sanoo Miki, sen ääni on melkein pelkkä kähähdys. ”Anna anteeksi.”
Minun käteni tärisevät, istahdan uudestaan sen sängyn reunalle. Ei ole valoja, ainoastaan kuunkajo ja naapuritalojen jouluvalot. Se ei katso minuun.
”Hyvää joulua”, minä vastaan äänettömästi vaikka olen sanonut sen jo ainakin viisi kertaa. ”Hyvää joulua, Miki.”
Miki hautaa kasvonsa tyynyyn.
Minä en kuule sen sanovan ”samoin”, mutta silti tuntuu siltä, ettei se ole enää niin yksin.
-----
A/N2: SÖHELLÄN LISÄÄ. Tämä ei kuulu joulukalenteriin. Anteeksi. Oon pahoillani omasta tyhmyydestäni ja ikuisesta säheltämisestä.
