Kirjoittaja Aihe: LotR: Erun lahja ihmisille (S, ficlet) Arwen/Aragorn  (Luettu 7815 kertaa)

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Kirjoittaja: Ansa
Fandom: Lord of the Rings
Paritus: Arwen/Aragorn
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: LotR hahmoineen, paikkoineen ja kaikkine muine upeine asioineen kuuluu jumalaiselle J.R.R. Tolkienille, minä vain unelmoin, leikin ja raiskaan ihan vain omaksi ilokseni.
Varoitukset: Angst
A/N: Kursivoitu kohta on suora lainaus LotRista. Tai jostain muusta Tolkienin kirjasta, en muista. Paitsi muistan vain lainauksen, lempparini ikinä. <3




Sanottiin, että varjo ei koskaan todella yltänyt sodan aikana Lórieniin. Paha oli siellä nähty ja kuultu; haltiat pelkäsivät ja epäilivät ulkomaailmaa; sudet ulvoivat metsän rajoilla; mutta Lórienin maassa ei varjoa ollut. Vaikka varjo oli maailmasta kukistettu, ja haltiat matkanneet jo kauan aikaa sitten harmaista satamista vihreille maille, eli Arwen Undómielen, elämänsä hyljänneen haltiaprinsessan sielussa lohduton pimeys. Kauan hän oli maan päällä kulkenut, ja surien hyljännyt sukunsa. Isänsä Elrond Puolhaltian ja äitinsä Celebríanin, sekä esiäitiensä lahjan, ikuisen elämän. Taakkansa kantanut ja menettänyt tulevaisuuden, mutta ei hän katunut, sillä rakkaudesta Kuninkaaseen se oli tehty. Elämäänsä jatkoi hän lapsien ja heidän lapsiensa kautta, kunnes heistäkin aika jätti. Silloin saapui pimeys, eikä se hellittänyt. Sillä Kuningas on kuollut, eikä Iltatähdellä ole enää sijaa Ihmisten maailmassa, vielä vähemmän vehreillä mailla. Levollisena tunnettu mieli muuttui levottomaksi, ja suuntasi viimeiselle matkalle; kohti Lothlórienia, ennen niin lohdullista kotia, kultaista metsää. Mutta Lórien oli tyhjä, oli rakas metsä hyljätty meren vuoksi. Aaveet kuiskivat sen yhä kukkivilla kukkuloilla, kuiskivat menneitä muistoja. Sinne hän jäi ja kävi maata silmänsä sulkien. Katkeran maljan joi, kuoleman, tuon Erun lahjan ihmisille. Ja yhä kukkii Cerin Amroth, hauta jossa lepää Arwen Undómiel, kansansa Iltatähti, kaunis kuin Lúthien Tinúviel. Kukkii, kukkii kunnes maailma ja aika loppuvat.
« Viimeksi muokattu: 16.08.2020 18:43:08 kirjoittanut Unohtumaton »

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

The Mind

  • ***
  • Viestejä: 174
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #1 : 23.12.2013 14:35:12 »
Pitkästä aikaa luin LotR-ficin, ja hyvä että luin! :)

Tässä sitten toteutui Elrondin ennustus, jossa pimeys peittää ikääntyneen Arwenin maailman tyhjyydellä. Osasit hyvin kuvailla, miten Arwen saavutti ikuisen levotin.
Totta puhuen odotin paljon imelämpää tarinaa avatessani tämän, mutta kyse olikin kuolemasta. Oikein koskettava teksti!
"Eru" on minulle täysin vieras.

Kirjoitusvirheitä ei kaiketi ollut, mutta ehkä teksti olisi voinut olla vähemmän "pötkö".

Hyvää joulua!

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #2 : 23.12.2013 20:53:02 »
The Mind: LotRissa muistaakseni Arwen inisee tyyliin näin: Jos kuolema on Erun lahja ihmisille, on se katkera malja juoda! Tms. :D Eli periaatteessa tuo otsikko tarkoittaa vain kuolemaa. Ja otsikkona esim. Arwenin kuolema, olisi ollut todella tylsä. (: Ja kivaa että teksti miellytti, ihanaa että tämäkin tekele sai kommentin. <3 Hyvää joulua sinullekin. <3 *pus*

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

ibi

  • ***
  • Viestejä: 195
  • He cannot see beyond his own desire!
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #3 : 23.12.2013 22:27:27 »
Pitkästä aikaa luin LotR-ficin, ja hyvä että luin! :)

Tässä sitten toteutui Elrondin ennustus, jossa pimeys peittää ikääntyneen Arwenin maailman tyhjyydellä. Osasit hyvin kuvailla, miten Arwen saavutti ikuisen levotin.
Totta puhuen odotin paljon imelämpää tarinaa avatessani tämän, mutta kyse olikin kuolemasta. Oikein koskettava teksti!
"Eru" on minulle täysin vieras.

Kirjoitusvirheitä ei kaiketi ollut, mutta ehkä teksti olisi voinut olla vähemmän "pötkö".

Hyvää joulua!

Olen samaa mieltä, odotukset olivat erilaiset kun avasin topicin. En ole aikaisemmin LotR ficciä edes lukenut ja voi olla tämä jääkin viimeiseksi. Ihan vaan sen takia, että Tolkienin tyyli kirjoittaa ja hahmot ovat niiin pyhää minulle, etten voi kuvitella heidän välillään mtn seksuaalista tai mitä ficceissa usein kuvaillaan.

Pidin todella. Sait tekstiin Tolkiemaisen tunnelman. Vähän niin kuin runomuoto tai jtn sinne päin. En tiedä, mutta itse koen että sellaista on vaikea kirjoittaa tai ainakin siitä itse saan kovasti päänsärkyä. Hyvin onnistuit! :)

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #4 : 24.12.2013 13:20:14 »
ibi: Kiitos kommentista. (: <3

-Ansa!

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

DragonHeart58

  • ***
  • Viestejä: 270
  • Use your imagination
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #5 : 24.12.2013 13:23:55 »
Kuten jo ibi ja The Mind sanoivatkin, luulin että teksti olisi rakkaustarina. Oli toisaalta yllättävää mutta myös mielenkiintoista huomata, että teksti käsitteli kuolemaa. Mielestäni osasit käsitellä tätä aihetta hyvin kauniilla ja koskettavalla kielellä, joka on vaikeaa kirjoitettavaa mutta kaunista luettavaa. Pidin kovasti nimenomaan kerronnasta, koska siinä on jotain sellaista salaperäistä ja kaunista, joka piti otteessaan.

En oikein keksi mitään muuta sanottavaa, sillä teksti veti minut hiljaiseksi. Anteeksi kun en oikein osannut kirjoittaa kommenttia, joka kuvaisi tarpeeksi hyvin sitä, miten upeasti mielestäni onnistuit :)

Kiitos kovasti!

-DragonHeart58

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #6 : 24.12.2013 13:31:29 »
DragonHeart58: Kiitos kommentista, se on juuri hyvä ja ihana. (: <3

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 436
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #7 : 09.01.2014 15:28:08 »
Ooh. Pidin tästä hyvin paljon! Kuvailusi on yksinkertaista mutta kaunista, ja kuten aiemmin joku mainitsi, Tolkienmaisia piirteitäkin löytyy. Ah. Ja ehkä tämä oli jotenkin myös sellaista... haltiamaista. Herkkää ja kaunista, kuten neiti Arwen itsekin oli. Kursivoitu lainaus suoraan kirjasta toimi erittäin hyvin ja sait sen ympärille rakennettua sulavan, hienolla tavalla synkän tarinan.

Mielestäni tämä toimi erittäin hyvin yhtenä pötkönä - ajatukset eivät päässeet karkaamaan muualle ja tekstiin oli niin helppo heittäytyä mukaan, että se oli miltei liian pian myös lopussaan!

Oikein koskettava ja onnistunut kipale, kiitos tästä. :)

Luella

Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.

Cilla

  • ***
  • Viestejä: 74
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #8 : 12.01.2014 19:32:21 »
Olipa hyvä, että huomasin tämän tekstin. Pidin siitä paljon.

Kirjoitustyylisi ja kuvailu tekivät oikeutta fandomille. Olen vähän sitä mieltä, että jos aikoo kirjoittaa Tolkienin hahmoista ficin, niin kirjoitustyylin kanssa pitäisi olla todella tarkkana. Esimerkiksi liian nykyaikaiset ilmaukset pilaisivat tekstin. Sinulla oli tekstissä mukavan vanhahtavia sanamuotoja, hyvinä esimerkkeinä hyljännyt ja kävi maata. Sitä ei välttämättä heti ota huomioon, mutta kyllä sanamuodoillakin on merkityksensä ja oikeilla valinnoilla, siis asiayhteyteen sopivilla muodoilla saa omanlaistaan tunnelmaa tekstiin.

Mielestäni kuvailit onnistuneesti Arwenin tuntemuksia. Tästä välittyi hyvin hänen tilanteensa todellisuus ja oikeastaan samalla tilanteen raadollisuus. Arwen jätti kaltaisensa rakkauden tähden, mutta entä sitten, kun rakkauden kohde on kuollut? Sillä Kuningas on kuollut, eikä Iltatähdellä ole enää sijaa Ihmisten maailmassa, vielä vähemmän vehreillä mailla. Tämä oli koko tekstin koskettavin kohta, koska siinä tuli ilmi se, että ilman Aragornia ja heidän lastensakin nukuttua pois, Arwenilla ei todella ole enää mitään jäljellä.

Tämä oli oikein onnistunut kappale, kiitos lukukokemuksesta!
from the road where the cars never stop going through the night
to a life where I can watch the sun set and take my time

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #9 : 12.01.2014 20:46:34 »
Luella ja Cilla, kiitos kommenteistanne, mukavaa että miellytti. (: Ja ihanaa kuulla, että teksti kulkee tolkienmaisesti, sitä yritinkin saavuttaa. (:

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 590
  • bii-boh-bi
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #10 : 26.11.2014 11:55:22 »
Oi, tää oli tosi kaunis.

Arwen/Aragorn on mun OTP aina ja ikuisesti LotRista, ja mun on vaikea sulattaa jotain Legolas/Aragornia; näin aiheen vierestä sanoakseni. :D Siitä on kauan, kun oon lukenut viimeksi lukenut kirjat ja siksipä mä en muista kovinkaan tarkkaan yksityiskohtia, mutta myös mulle tuli tätä tekstiä lukiessa tolkienmaisia-fiiliksiä, koska tässä oli aika paljon samankaltaisia aineksia. Luin jotenkin huolimattomasti alkutiedot ja erehdyin luulemaan, että kursiivilla oleva teksti oli myös sun omaa ja olin ihan, että oot poiminut jopa puolipisteiden käytön, haha. Mutta tosiaan kyseinen lainaus on tosi kaunis mustakin.

Muistaakseni oon saattanut aikaisemminkin tän lukea, koska tää vaikutti etäisesti tutulta. Kuitenkin mulla, niin kuin ilmeisesti muillakin, oli erilaiset odotukset tätä tekstiä kohtaan, koska tää paljastuikin synkemmäksi ja koskettavaksi tarinaksi.

Tosi kaunista tekstiä oli muutenkin, tosi ihailtavaa, että oot onnistunut näin hyvin. :> Sanavalinnat ja -muodot oli vanhahtavia ja ää. Tää on musta vaan tosi koskettava ja hieno! Jos jotain napisemista niin ehkä kappaleita olisi voinut vähän hajottaa selkeämmiksi, mutta se on pikku juttu, kun tekstikin on niin lyhyt. Kiitos hienosta tekstistä. <3

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #11 : 26.11.2014 18:47:16 »
Kiitos kommentistasi Vilna. :3 <3

-Ansa!

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #12 : 29.10.2015 17:51:05 »
Arwen/Aragorn on OTP, enkä ymmärrä, miten heistä ei ole enempää ficcejä Finin puolella (tai ainakaan en ole löytänyt, vaikka kuinka olen etsinyt)! Näistä kahdesta kun kuitenkin saisi vaikka ja mitä aikaiseksi!

Ihanan runollista tekstiä, sopii hyvin kyllä aiheeseensa, koska näin tuosta ei tule ihan niin synkkää kuin mitä se voisi olla, vaikka tämä kertookin Arwenin kuolemasta. Muutenkin tykkäsin tässä siitä, että tämä oli kenties hieman vanhahtavan kuuloista kieltä, se kuulosti kivasti siltä, miten LotR on käännetty suomeen. Ainakin sen verran, mitä mä muistan siitä käännöksestä, siitä kun on jo jonkun aikaa, kun olen viimeksi lukenut LotR:in suomeksi. : D

Itse en ymmärrä aikaisempia kommentoijia, jotka ovat sanoneet, että odottivat tämän olevan rakkaustarina, koska itse odotin juuri jotain kuolemaa käsittelevää (itse asiassa odotin, että tässä olisi kerrottu Aragornin kuolemasta, että siinä mielessä yllätit kyllä minutkin). Kenties siinä sitten on taustalla se, jos muut eivät ole tutustuneet Silmarillioniin yhtä tarkasti kuin allekirjoittanut, että Eru ja tämän antama 'lahja ihmisille' on jäänyt hieman epäselväksi, mene ja tiedä.

Siinä olen kuitenkin muiden kanssa täysin samaa mieltä, että tästä löytyi sitä jotain Tolkien-maista vibatusta, kenties se oli tuo hieman runollinen ilmaisutapa, kenties vanhahtavat sanavalinnat, mutta jotenkin tästä tuli kyllä hyvin mestarin itsensä kirjoittama teksti mieleen. Tykkäsin myös suunnattomasti siitä, että olit valinnut otsikoksi juuri Erun lahja ihmisille, etkä esim. juuri Arwenin kuolema, koska näin tässä tulee yllättävä käänne konseptia tuntemattomille ja tuo valitsemasi otsikko on muutenkin paljon... tehokkaampi näin paremman sanan puutteessa. Arwenin kuolema olisi muutenkin kertonut ehkä liikaa tarinasta, koska tuosta otsikosta voi tosiaan päätellä tämän kertovan jonkun toisenkin ihmisen kuolemasta, vaikka tietäisikin, mihin otsikko viittaa, kuten allekirjoittanut luuli. Joku mainitsi myös, että tässä oli jotain haltiamaista, mistä olen myös samaa mieltä, ja nostan siitä syystä kyllä hattuani sulle, koska se on oikeastikin aika haastavaa! Kiitokset siis tästä taidonnäytteestä, tätä oli todella miellyttävää lukea! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #13 : 29.10.2015 22:24:23 »
Kiitos kommentistasi LillaMyy! <3  :-* Kivaa että joku tunnistaa mytologia-viittaukset. <3 Ja siis no eihän Erusta puhuta lotrissa kun juuri muistaakseni kun Arwen jotain urputtaa, Silmarillionissa sitten avautuu sekin seikka.
Lainaus
Joku mainitsi myös, että tässä oli jotain haltiamaista, mistä olen myös samaa mieltä
Tämä on aina mukavaa kuulla! <3 Olis kiva kuulla tämä sepustettuna samalla tavalla kuin Lotr-leffan alku. :D Kiitos. :)

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

Marzzuu

  • Undómiel
  • ***
  • Viestejä: 802
  • Tie vain jatkuu jatkumistaan.
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #14 : 28.12.2015 17:16:13 »
*Niisk, silmään meni kärpänen, mutta en itke, edes ilosta*   :)
Niin kaunis, kaunis ja surullinen, tykkäsin tästä todella, ensimmäinen kommenttini muuten.
Tuntuu, että kaikki, mitä haluaisin sanoa, on jo sanottu, joten sanon: Hieno. Ja tarkoitan sitä. :)



Á Elebereth!"


Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S) Arwen/Aragorn
« Vastaus #15 : 28.12.2015 21:13:14 »
*Niisk, silmään meni kärpänen, mutta en itke, edes ilosta*   :)
Niin kaunis, kaunis ja surullinen, tykkäsin tästä todella, ensimmäinen kommenttini muuten.
Tuntuu, että kaikki, mitä haluaisin sanoa, on jo sanottu, joten sanon: Hieno. Ja tarkoitan sitä. :)
Kiitos! <3  :-*

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 803
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S, ficlet) Arwen/Aragorn
« Vastaus #16 : 27.06.2021 22:29:10 »
Tämä toi todella tolkienmaisen tunnelman ja haikeus jäi viipyilemään mieleen luettuani tekstin loppuun. Tämä oli tosi kaunis ja puhutteleva surullisuudestaan huolimatta.

Lainaus
Sillä Kuningas on kuollut, eikä Iltatähdellä ole enää sijaa Ihmisten maailmassa, vielä vähemmän vehreillä mailla.
Arwen raasu, pitkällä iällä on taakkansa. Niin monta läheistä ja rakasta hyvästeltynä, myös rakastettu Aragorn.

Takana olivat kaikki kauniit muistot, eikä Arwen enää jaksanut luoda uusia. Kukkiva hauta toi viimein levon kaipaavalle sielulle.

Näkisin tämän niin, että loppujen lopuksi kuolema on todellakin "lahja ihmisille"; iäisyys ei tuo pelkkää onnea. Ihmisikä riittää kaiken tarpeellisen kokemiseen.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S, ficlet) Arwen/Aragorn
« Vastaus #17 : 21.08.2021 20:47:43 »
Kiitos paljon kommentistasi Fiorella, kivaa kuulla että teksti miellytti sinua. ♥️

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin

mursuhilleri

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 662
  • kahvia koneeseen
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S, ficlet) Arwen/Aragorn
« Vastaus #18 : 07.01.2022 11:15:32 »
Löysin tämän eilen stalkkerinapin kautta ja päätin palata vielä jättämään kommentin! Halusin vain kertoa, että luin tämän ja pidin siitä :)

Kovin surullinen, mutta kaunis teksti. Tosiaan tässä oli jotakin tolkienmaista, kuten muutkin sanoivat.

Lainaus
Katkeran maljan joi, kuoleman, tuon Erun lahjan ihmisille.
Tämä lause jotenkin sykähdytti erityisesti.

En ole kovin paljon Tolkien-ficcejä (vielä) lukenut, mutta tämä oli oikein hyvä! Kiitos tästä, kiva kun olet tämän kirjoittanut ja julkaissut!

Ansa

  • runostaja
  • ***
  • Viestejä: 2 896
  • rakastettu
Vs: LotR: Erun lahja ihmisille (S, ficlet) Arwen/Aragorn
« Vastaus #19 : 07.01.2022 12:12:57 »
Ihanaa kuulla että tämä pieni teksti löytää lukijoita myös lähemmäs vuosikymmenen sen julkaisemisen jälkeen. Kiitos kommentista mursuhilleri, se lämmitti sydäntäni. ❤

-Ansa

kirjoittelen runoja ja tunnelmoin