Kirjoittaja: Blush
Ikäraja: S
Genre: ...minä mitää semmosia tiiä
Tiivistelmä: Näinhän se on että tanssiva lapsi hulluksi leimataan.
A/N: Inspiroiduin erään bändin (kls. <3) sanoituksista ja biisien nimistä ja piilottelin parit lainit ja biisien nimet sitten tuonne tekstin sekaan kuunnellessani niitä mahtavia biisejä. Väritön mutta silti niin värikäs.
Kommentteja arvostan oikein kovasti.
En minä masentunut ole. En vanha, en nuori, en iloinen enkä oikein mitään muutakaan. Olen passiivinen ja mitätön, hymyilen mutta kuitenkaan en. Kuulen omiani ja kuitenkin hiljaisuus huutaa korvani juuressa niin, että tärykalvot uhkaavat puhjeta. Minut tunnetaan koulussa "Tyttönä". Olen vain Tyttö mustavalkoisissa vaatteissa, hiljainen Tyttö luokan takarivissä.
Tavoitteinani on vain pieniä asioita, kuten herääminen aamulla herätyskellon riistävään kirkunaan tai hymyillä sinulle pieni hymy kerran päivässä. Ollessani oikein yksinäinen kuvittelen sinut vierelleni istumaan ja näen muutaman sekunnin ajan häilyvät ääriviivasi. Olet kuin kallio jolle rakennan pienen, hataran itsetunnon hivenen. Joka ilta kiitän Luojaani sinusta. Sinä et naura minulle, hymyilet vain vienosti ja saat minut tanssimaan päiväunissani.
Kylmyys jumittaa hartiani paikalleen, pääni ei käänny. En ole tanssinut ala-asteen jälkeen. Näinhän se on että tanssiva lapsi hulluksi leimataan. Ihmiset ovat suvaitsemattomia eivätkä ymmärrä liikkeen hienoutta, oli se sitten sulavaa kuin kissan tanssi tai kankeaa kuin autotallin seinää vasten nojaava harava.
Ainoa ystäväni lähti pois, pilvilinnoihin, kauniisiin maisemiin. Hän puhui hymyillen kuolemasta, vaikka oli lapsi vasta. Näen hänet rannalla aina kun aurinko nousee omalle paikalleen; hän hymyilee kullankeltaisen valon keskellä ja vilkuttaa. Niinä hetkinä olen onnellinen. Niinä hetkinä pysähdyn katsomaan maailman kauneutta ja vilkutan takaisin. Silloin kuiskaan hyvästit ja upotan sormeni pehmeään rantahiekkaan.