Title: Oisitsä mun ensirakkaus?
Author: Nuutti eli meiksi
Pairing: Vera/Aleks
Genre: one-shot, fluff, drama, het, songfic
Rating: K-11
Disclaimer: minun, minun ja minun. perustuu hitusen tositapahtumiin, mutta ähäskutti en paljasta mitään muuta.
Warnings: Löytyypi kirosana.
Summary: The first one is the worst one / When it comes to a broken heart
A/N: Musta tuntuu pahalta ja mun on pakko kirjoittaa. Biisi kuuluu Boys Like Girlsille ja kantaa nimeä the First One. Menee myöskin Yhtyeen tuotanto -haasteeseen.
Jättäkää kommentteja muruset, siitä on pitkä aika kun oon viimeksi teille mitään julkaissut.
Me oltiin humalassa, vaihteeksi. Ei silleen vaihteeksi, että oltaisiin alkoholisteja, mutta silleen, että edellisestä kerrasta on ehkä kolme viikkoa. Kesäkuun ensimmäinen päivä ja onnellisuuspuuska oli vallannut meidät kaikki. Kesäloma starttasi viimeinkin, lukion toinen vuosi oli päättynyt ja kaikilla oli mukavaa. Okei, mun ja muutaman muun toinen vuosi, mut suurin osa tästä porukasta oli saattanut vasta ensimmäisen vuotensa päätökseen. Me juhlittiin päättäjäispäivää suurella ystäväjoukolla, ja päättäreissä ei saa olla selvin päin, eihän?
Kannoin kädessäni nollavitosta leijonapulloa, en mä yleensä koske kirkkaisiin mutta poikkeus vahvistaa säännön. Aurinko laski hitaasti, värjäsi kaiken punaiseksi ja sai ilman viilenemään. Me pelattiin juomapeliä vain tyttöjen kesken, koska pojat on aina tylsiä eivätkä halua pitää hauskaa meidän kanssa. Niiden mielestä on kivempaa painia. Miten vain, niistä oli tulossa parhaimmat juhlat ikinä. Koko illan hymyilytti ja teki vain mieli halailla kaikkia. Kesä oli tulossa, pitkä loma edessä ja musta tuntui, että tästä kesästä tulis ikimuistoisin ikinä.
Allukin oli siellä. Sen oikee nimi on Aleks, sillä oli ruskeet hiukset, vihreet silmät, suloisin hymy ja vain puolta astetta tummempi iho. Sellainen päivettyneen näköinen. Musta tuntui et tuun hulluksi pelkästään katsomalla sitä, se hymyili mulle ja mun sydän hakkasi lujaa. Onneksi alkoholi punastuttaa, koska muistutin paloautoa pelkästään jo sen hymyn vuoksi.
Mä ja Aleks on tunnettu toisemme jo yli 9 vuotta. Se tuli mun kans samaan kouluun ala-asteella ja vaikka onkin vuotta nuorempi, me on aina tultu hyvin toimeen. Se on ollut mulle kuin veli, siitäkin huolimatta että se on seurustellut mun pikkusiskon kanssa kahdeksannella. Me on aina oltu ystäviä. Siksi mua pelottaakin, pelottaa niin saatanasti, koska näin ei vain tehdä. Ei kukaan ihastu pikkusiskon eksään ja lähes veljeksi muuttuneeseen ystävään.
Mä en ollut edes varma siitä ihastumisesta. Musta tuntuu et se kaikki lähti vappuna, oltiin jälleen juhlimassa ja tämä viihtyi mun seurassa jatkuvasti. Loppuillasta, kuin huomaamatta, Allu piti kättään mun vyötäröllä ja otti mua kädestä kiinni. Pyöritteli kuvioita kämmenselkään ja kuiskaili. Me pussailtiin siihen asti että se meni halailemaan pönttöä. Olin pojan kanssa metri kertaa kaksi kokoisessa vessassa muutaman tunnin, hieroin sen selkää ja vahdin ettei se tukehdu oksennukseensa. Yöllä autoin sen sänkyyn nukkumaan ja vahdin ettei se oksentele lisää.
Vapun jälkeen musta tuntu hassulta. Perhoset tekivät pesää mun vatsaani mutta annoin asian olla. Vaikka saatoin tiedostaa ihastuneeni poikaan, tiesin, ettei siitä voisi koskaan tulla mitään. Me oltiin liian hyviä ystäviä.
Even though you're gone and far away,
I feel you all around.
I think about it every single day,
You got away somehow
Päättäjäisissä mä sit avauduin ystävälleni mun säälittävästä ihastuksesta. Erika ja sen poikaystävä olivat yrittäneet parittaa mua ja Allua jo aikaisemmin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kuten arvata saattaa, ystäväni paukahti kaikista henkseleistään irti ja lähes pakotti mut puhumaan Allulle. Alkoholin määrä saattoi olla syynä siihen, kun tomerasti, lähes kaikkia vaaroja ja pelkoja uhmaten, nappasin Allua kädestä ja käskin mukaani laiturille. Me istuttiin puupenkille, sellaiselle vanhalle ja laholle, ja laituri kallistui hieman. Yllättävän rohkeuspuuskan laannuttua mua pelotti ja tuijottelin käsiäni. Oltiin hetki hiljaa, ihan pieni hetki vain, kunnes poika kysyi oliko mulla jotain asiaa. Luoja mä rakastin sen ääntä, se on sellainen hassu, tosi matala ja hiljainen, mutta ei mihinkään suuntaan möreä. Se mutisee monesti isossa porukassa mut se on vain ujo.
”Mä tykkään susta”, paukautin suustani, tuijotin häpeissäni tennareideni kärkiä ja odotin.
”Etkä tykkää”, Aleks katsoi mua suu raollaan, hämmentyneenä. Nyökkäsin. ”Ihan oikeesti oikeesti vai leikisti oikeesti?”
”No ihan oikeesti!” tiuskaisin, mua ahdisti ja kadutti ja hävetti, halusin pois. Me oltiin taas ihan hiljaa.
”Jaa”, se vastasi, edelleen epäuskoinen ja ehkä hieman järkyttynyt ilme kasvoillaan. Purin huultani etten olisi päästänyt nyyhkäystäkään karkuun. Nousin hitaasti, kävelin pois laiturilta ja kiihdytin vauhtini juoksuksi. Erika tuli mua vastaan ja mä kerroin sille kaiken. Me halattiin ja mä itkin.
Mä ja Aleks käyttäydyttiin normaalisti, istuttiin kaupalla ja esitettiin, ettei muistettu mitään. Oltiin ja pelleiltiin kuten ennenkin. Kuitenkin me kumpikin tiedettiin ja muistettiin. Tasan viikon kuluttua päättäjäisistä olin kuitenkin varma, ettei me tultaisi ottamaan asiaa puheeksi. Life goes on ja kaikki on hyvin. Kavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen ajoin kotiin ja menin huoneeni parvekkeelle. Kello oli neljä aamuyöllä, istuin vihreä L&M:n aski seuranani vihreällä matolla ja poltin tupakkaa. Oli vielä valoisaa, aurinko näkyi kauniina ja musta huppari päälläni hymyilin ja suljin silmäni.
Puhelimen piippaus repi mut ulos haavemaailmastani. Näyttö vilkutti nimeä Allu, enkä ollut edes yllättynyt. Poika kulki monesti mun kyydillä paikkoihin ja tekstiviestitkään eivät olleet harvinaisia. Silti mun sydän jyskytti tavallista enemmän.
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:00
Arvaa mitä?
Vera; la 8. kesäkuuta 4:01
No?
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:05
Ni, muistaks sä päättäreistä mitään? Olikse oikeesti kännipuhetta vai ihan totta?
Vera; la 8. kesäkuuta 4:08
…ei se mitää kännipuhetta ollu, mut tuntuu etten tiiä enää mistään mitää
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:11
joo, itekki..
Vera; la 8. kesäkuuta 4:13
mut kyllä mä tiiän et tykkään susta. mitä sä aattelet?
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:18
No siis, mun ois varmaan pitäny vastata jotain oikeesti sulle, mut en oikeesti tienny mitä. Mut mä tykkään susta, ois pitäny sanoo ehkä aikasemmin…
Vera; la 8. kesäkuuta 4:19
vou.. oon iha sanaton.
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:19
yep…
Vera; la 8. kesäkuuta 4:23
mun pitää sulatella tätä, mut ois kiva jos tästä viel tuliski jotain? (:
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:24
olis (:
Vera; la 8. kesäkuuta 4:25
c: mut pistän nyt unille, öitä c:
Aleks; la 8. kesäkuuta 4:26
öitä (:
Kun mä heräsin aamulla, kaikki tuntui ihan unelta. Mä hymyilin, en voinut lopettaa, lauleskelin ja olin onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Mun koko kesäkuu meni Allun kanssa. Me hymyiltiin, halailtiin ja pussailtiin, katseltiin yhdessä huonoja leffoja ja vanhoja valokuva-albumeita. Kaikista ihaninta oli nukahtaa Allun kainaloon, katsoa vierestä kun se tuhisee ja hymyillä. Mä rakastin niitä hetkiä kun sain suukon mun olkapäälle ja hyvän yön kuiskauksen korvaani. Allun käsivarsi oli mun ympärillä, sormet lomittuneina yhteen omieni kanssa. Olisin voinut jäädä siihen ikuisesti, niin kliseistä kuin se onkin. Aamuisin herätessään se siristi toista silmäänsä ja veti mut tiukemmin itseään vasten.
I can't sleep,
It's hard to breath,
And I still feel you next to me,
Now, I can see
Kolmas heinäkuuta oli meidän virallinen päivä. Ei me sitä etukäteen sovittu, myöhemmin päätettiin yhdessä noppaa heittämällä. Yhden ainoan kerran me huutotapeltiin, mutta sovittiin se riita heti. Mulla oli kaikki paremmin kuin ikinä.
Eräänä iltana mä olin jälleen Allun luona. Me nukuttiin, mä makasin puoliksi pojan päällä ja tämä piti mua halauksessaan. Kello oli puoli viisi aamulla ja mun olisi pitänyt suunnata kotiin jo tunteja sitten. Hitaasti yritin nousta mutta poika ei päästänyt mua pois.
”Älä mee vielä, oo tässä vielä hetki”, ja mä jäin.
Me oltiin katsottu Batman kakkonen, Aleks uskoi vakaasti aivopesevänsä mut niihin leffoihin. En pitänyt niitä edelleenkään erityisinä, mutta ei mua haitannut. Leffan jälkeen me söpöiltiin ja pussailtiin, juteltiin ja taas pussailtiin. Mä tuijottelin usein sitä silmiin ja hukuin niihin, pussailin sen rikkinäistä solisluuta ehjäksi. Mulla oli seuraavana päivänä koe ja mä olin lähdössä. Nousin sängyltä, nappasin laukkuni ja olin juuri astumassa askeleen eteenpäin, kun Aleks tarttui lantiostani ja vetäisi minut itselleen. Me suudeltiin ehkä kaunein suudelma ikinä, ja jälleen se sai mut tuntemaan itseni kauneimmaksi ja onnellisimmaksi. Siitä tosiaan tuli ikimuistoisin kesä ikinä.
Se mitä meillä oli, oli kaunista. Syyskuussa kaikki meni oudoksi. Me nähtiin kerran viikossa ja silloinkin monesti vain muutaman tunnin verran. En kuullut mitään Allusta pitkiin aikoihin ja se vastasi mun viesteihini lyhyesti. Kerran, kun me vain oltiin sen huoneessa, mä kysyin oliko sillä joku hätänä. ”Ei ole”, Allu vastasi, ”mähän oon aina tällanen.”
The first one is the worst one,
When it comes to a broken heart,
Your first love, yeah, you're so young,
And you feel like a fallin' star
Mä olin varma, että olin tehnyt jotain väärin. Ollut sellainen ahdistava tyttöystävä, jota pitäisi nähdä koko ajan. Pelkäsin, että Allu vihasi mua ja halusi jättää mut, tietämättä vain miten. Samaan aikaan olin huolestunut, sillä mun poikaystävästäni oli tullut hiljainen, yksinäinen ja vihainen. Olin huolissani ja peloissani, mutten uskaltanut sanoa mitään. En halunnut, että me tapeltaisiin ja pelkäsin että Allu jättää mut. En halunnut olla enää yksin, mä olin niin syvästi ihastunut poikaan etten tiennyt miten pärjäisin ilman. Aleks oli sanonut mulle, ettei tiennyt enää mitä halusi. Mä en halunnut olla unohdettu.
Me pidettiin mykkäkouluja. Ei puhuttu toisille, tiuskittiin ja oltiin hiljaa. Se hiljaisuus ei ollut mukavaa. Yhtenä yönä mun päässäni naksahti, otin auton ja ajoin poikaystäväni luokse. Mä herätin sen ja olin vihainen. Mä sanoin sille että sen täytyy tietää mitä se haluaa.
”Mä en tiedä”, Aleks sanoi hiljaa, ja mua itketti.
”Mä tiedän mitä mä haluan, mä tykkään susta ja mä haluan olla sun kanssa. Mut en voi pakottaa sua siihen”, mun ääneni tärisi, käteni tärisivät ja vedin henkeä, ”enkä mä tiedä enää mitä mun pitäisi tehdä.”
Me istuttiin jälleen hiljaa. Aleks tuijotti surullisena seinää ja mä lattiaa, kyynel silmäkulmassa odottaen mitä tämä sanoisi seuraavaksi. Kymmenen minuutin hiljaisuuden jälkeen Aleks avasi suunsa.
”Mun tädillä on syöpä. Se on pahalaatuinen ja on selvinnyt vasta alle kuukausi sitten. Mun isä on alkanut juomaan sen takia ja kaikki on mennyt ihan sekaisin”, mä tuijotin silmät suurina poikaa, joka hitaasti tuijotti sormiaan ja tämän silmistä alkoi pudota kyyneleitä. Lopuksi Allu lisäsi pienellä äänellä, ”ja m pelkään et oon masentunut.”
Päässäni risteili miljoona asiaa yhtä aikaa. Suurimmat kysymykset olivat mitä, miksi ja miten. Miksi mä en ollut huomannut, mun olisi pitänyt tajuta, mä olen sen tyttöystävä ja kaikki mitä on tapahtunut viittaavat siihen. Musta tuntui pahalta. Eikö se luota muhun, eikö se siksi ole kertonut mulle mitään. Yli kuukauden mä olin pyöritellyt päässäni mielikuvia siitä, kuinka mä olen loukannut sitä tai se vaan vihaa mua ja haluaa päästä musta eroon. Silti syytin kaikesta itseäni, miksen mä vain tajunnut. Mun olisi pitänyt huomata, huolestua enemmän ja kysyä.
Syöksyin halaamaan poikaa ja lohdutin tätä, halasin niin lujaa kuin pystyin ja kuiskasin välittäväni. Mua suretti ettei Allu ollut kertonut mulle aikaisemmin. Tämä sanoi ettei pidä puhumisesta, ettei halua että ihmiset tietävät ongelmista jotka eivät kuulu heille. ”Mutta sun ongelmat kuuluu mulle, mä oon täällä tukemassa ja auttamassa sua. Sä voit puhua mulle aina”, mä kuiskasin ja tunsin kuinka Aleks takertui muhun tiukemmin.
Me itkettiin yhdessä pitkään. Lopulta me irtauduttiin toisistamme ja Aleks katsoi mua surullisena silmiin. Se jätti mut. Allu sanoi että tykkää musta enemmän kuin kenestäkään muusta, mutta haluaa saada asiat perheensä kuntoon ennen kuin pystyy keskittymään parisuhteeseen. Mun sydän meni rikki, halasin poikaa ja me itkettiin jälleen. Musta ei oo ikinä tuntunut niin pahalta kuin silloin, kun mä itkuisin silmin nousin ylös pojan sängyltä, otin laukkuni ja kävelin ulko-ovelle. Laitoin tennarit jalkoihini ja katsoin viimeisen kerran niihin vihreisiin, kauniisiin silmiin. Pitkä halaus, surullinen hymy ja ulko-ovi sulkeutui takanani. Purskahdin lohduttomaan itkuun kävellessäni autolleni, kaikki tuntui niin lopulliselta. Oloni oli tyhjä. Pyöräytin kädessäni olevaa NominatioN –käsirengasta jossa lukee A<3Ver. Kesäkuussa Aleks oli vienyt koruni, vaihtanut A-palasen paikan sydämen eteen. Muhun sattui. Vielä yli kuukauden jälkeen mä suren sydämeni perään, joka särkyi Allun huoneen lattialle ja odottaa edelleen, että se on valmis keräämään palaset talteen ja kokoamaan sydämeni uudestaan.
The first one is the worst one,
When it comes, when it comes to a broken heart.
