Karpalokepeät (S, Neville&Luna)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Beta: Beyond, kiitos ♥
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Neville ja Luna
Genre: draama, kaveruus
Haasteet: Ficlet300 (106. Lokakuu), Kerää kaikki hahmot (Neville Longbottom), Neljän tuvan haaste (Rohkelikko)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot ja kaiken hänelle kuuluvaksi tunnistettavan. Minä vaan lainaan saamatta rahallista korvausta tuotoksistani.

A/N: Tällainen syntyi syksyn sekä marjojen inspiroimana. Pidin tämän kirjoittamisesta nääääin paljon ehkä siksi, että rakastan syksyä ja Nevilleä ja Lunaa. Toivottavasti tekin pidätte lopputuloksesta!

Karpalokepeät

Lokakuinen kura roiskuu Nevillen housuille luihuispoikien juostessa ohi hieman liian läheltä. Pojista viimeinen tuuppaa häntä vahingossa olkapäähän ja saa joukon kääntymään ympäri. Hetken kaikki seisovat paikoillaan katsoen rohkelikkoa, kunnes: ”Voi anteeksi!” ja naurunremakka.

Neville tuntee poskiensa punehtuvan ja tuijottaa jalkoihinsa luihuisten jatkaessa matkaansa. Viileä syystuuli havisuttaa puiden oksia saaden Nevillen värähtämään. Hän kietoo viittaansa tiukemmin ympärilleen ja lähtee lopulta kohti kasvihuoneita, minne oli alunperinkin matkalla.

Kasvihuone kolmosen seinustaa vasten oleva penkki on ohuen lehtikerroksen peitossa. Nevillen ajatukset pyörivät ympyrää. Hän on jo ehtinyt unohtaa, miksi oikeastaan olikaan tulossa kasvihuoneille. Niinpä hän pyyhkäisee lehdet penkiltä punakeltaisten sormikkaiden verhoamilla käsillä ja istuu alas. Istuutuessaan Neville katsoo housujaan ähkäisten. Hän yrittää pyyhkiä kuran lahkeistaan, mutta huomaa pian yrityksensä turhaksi ja huokaisee.

Neville on niin omissa ajatuksissaan, ettei huomaa jonkun kävelevän penkin luo. Vasta tämän alkaessa puhua Neville säpsähtää ja ryhtyy vaistomaisesti kiskomaan viittaansa tiukemmin ympärilleen. ”Näin mitä äsken tapahtui.” Neville tuntee poskiensa punehtuvan uudelleen. Lopulta hän nostaa varovasti katseensa. Luna astuu lähemmäs ja istuu pojan viereen penkille. ”Sinuna en välittäisi heistä, he eivät ymmärrä mitä tekevät.”

Neville yrittää keksiä jotain sanottavaa, mutta ei ehdi sanoa mitään, kun Luna kumartuu lähemmäs ja kuiskaa hymyillen: ”Heidän päänsä olivat täynnä rikkokirejä.” Vasta silloin Neville huomaa tytön otsalla olevat aavepokat, eikä voi olla hymyilemättä.

Luna suoristautuu heilutellen jalkojaan ja ojentaa pientä kulhoa Nevilleä kohti. ”Karpaloita. Haluatko maistaa?”

Neville ei vaivaudu kysymään, mistä tyttö oikein löysi marjat, vaan ottaa yhden sormiensa väliin ja kiittää hymyillen. Hetken poika epäröi, ennen kuin heittää karpalon suuhunsa. Sinä aikana Luna on syönyt jo ainakin kolme oranssinpunaista marjaa ja tuijottaa nyt taivasta hymisten jotain itse keksimäänsä sävelmää.

Marjan kirpeys leviää Nevillen suuhun ja poika irvistää. Karvas maku saa väristyksen kulkemaan vartalon läpi kuin viileä tuulenpuuska. Neville siristelee silmiään, kunnes huomaa yhtäkkiä muistavansa, miksi oli alunperin tulossa kasvihuoneille. Ehkä nämä olivatkin jotain taikamarjoja. Poika hymähtää ajatukselleen. Lopulta hän nousee penkiltä pyytäen Lunan mukaansa keräämään näytteitä alruunanlehdistä. Tyttö pomppaa penkiltä silmät tuikkien ja lähtee hyppelemään Nevillen vierellä kohti kasvihuonetta.

Muuttolintuparvi lentää pilvien halki, eikä Nevilleä haittaa, vaikka Luna on vähällä roiskuttaa kuraa hänen kengilleen.

[Orenji]

Ihana ficci piristykseksi harmahtavaan syksyyn! Vuodenajat ovat loistava inspiraation lähde, joten miksei marjatkin? Syksy, Luna ja Neville on aika loistava yhdistelmä. ^^
Olen aivan ihastunut tähän, mutta jotain järkevää pitäisi sanoa myös.

Neville kun on niin mukava ja sympaattinen hahmo, että siitä on tavallaan helppo kirjoittaa. Tässäkin se luonne oli hyvin esillä ja Nevillen epävarmuus tuossa alussa oli hyvin kuvailtu. Lunakin oli aivan elementissään aavepokiensa ja karpaloidensa kera. Hahmot oli täysin headcanonini mukaisia ja kaksikosta oli kiva lukea ystävyysmielessä, eikä parituksena.

Teksti oli täydellisen sulavaa ja virheetöntä, joka on tietenkin hyvä asia. Kuvailusikin on ihanaa, mitä nyt olen kalunnut ficcejäsi läpi, kaikissa on sama juttu. Tuli oikein syksyinen olo, kun sai lukea jotain näin pirteää ja kirpeän raikasta, jos niin voi sanoa. Onnistunut pieni palanen Tylypahkan ulkopuolelta. Kiitos!

//Unohdin mainita otsikon! Ihana oli sekin, ja anteeksi rakentavan puutos.

[Vanil]

Otsikko kuulosti niin herkulliselta, että oli pakko tulla lukaisemaan tämä.

Syksy on lempivuodenaikaani, väriloistoineen ja kirpeine tuulineen, mutta silti vielä käyden kesän jälkilämmöllä. Pidin tosi paljon siitä, miten olit saanut vangittua sen olemuksen tähän ficciin - en malta odottaa, että täälläkin lehdet putoilevat enemmän maahan ja tulee syksyisemmän näköistä!

Hahmot olivat hyvin J.K. Rowlingin kuvailujen näköiset ja olin siitä erittäin innoissani. Neville kun on sellainen suloinen, arka höpsö, josta olen viime aikoina innostunut lukemaan tarinoita.

Minulla ei ole oikein muuta järkevää kommentoitavaa - kuin se, että pidän kirjoitustyylistäsi ja aion lähteä metsästämään muita tarinoitasi.

Melkein kaimasi,
Vanil

[Vanilje]

Orenji, olen samaa mieltä, että Neville, Luna ja syksy ovat loistava yhdistelmä. Hienoa kuulla, että hahmojen kuvaukset osui yksiin mielikuviesi kanssa ja teksti toimi noin muutenkin. Hih, oon oikein otettu kauniista kommentistasi, kiitoksia siitä! ^^

Vanil, heipä hei melkein kaima ja kiitoksia kommentistasi! Itse pidän myös syksystä vuodenaikana ja sen kuvailusta todella paljon. Todella hienoa siis kuulla, että sen kuvailu oli onnistunut. Samoin Neville ja Luna ovat yksiä lempihahmoistani. Olen erittäin otettu, että hahmot olivat mielestäsi canonin mukaiset. Hienoa että pidit ja kommentoit, minäkin pidin ihanasta kommentistasi! : )

[Quibbler]

Tämä on mukava ficci! Kivan syksyinen ja upeaa kuvailua.

[Vanilje]

Quibbler, kiitoksia kommentistasi! Kiva että tykkäsit. : )

[Unohtumaton]

Ihana otsikko, syksy ja marjat saivat minut valitsemaan tämän tunnelmapalasen listauksestasi! Jonkin verran karpaloita maistaneena saatoin oikein tuntea karvaisen maun ja ne vilunväreet selkäpiissäni, kun Neville maistoi Lunan tarjoamia marjoja. Hauskaa, miten jotkut maut jäävät muistiin niin elävästi!

Tykkäsin marjojen lisäksi tuosta kuraisuudesta, ja kuinka Lunan kanssa se ei oikeastaan enää haittaa ollenkaan, että kuraa lentää. Kuvaa hienosti sitä, kuinka sama asia voi sekä harmittaa että ilostuttaa tilanteesta riippuen. En tiedä, tulkitsinko liikaa, mutta minusta tämä sopisi olemaan sellainen hetki, jossa hahmojen välinen ystävyys on vasta muodostumassa. Molemmat kulkevat omia polkujaan ja nauttivat asioista, joiden äärelle moni tuon ikäinen ei ehkä osaisi vielä pysähtyä kun on niin kiire juosta kaveriporukassa paikasta toiseen.

Tämä on toisaalta ihanan ajaton teksti. Pieni hetki tylypahkalaisten elämästä, jonka voi lukea vielä vajaan vuosikymmenenkin päästä ja kaikki tuntuu niin tutulta. Tällainen hetki voisi ihan hyvin olla kuin itse kirjasarjasta. Kiitos ihanan syksyisestä lukutuokiosta! <3

[Tikkis]

Otsikko ja hahmot houkutteli minutkin tän tekstin äärelle. Oon samaa mieltä kuin Unohtumaton, että tää on ajaton ja voisi sopia itse kirjasarjaankin. Nevillen piirteitä on tässä nostettu hellyyttävällä tavalla esiin. Neville on hahmona muutenkin supersympaattinen ja mun mielestä tää ficci teki täysin oikeutta hahmolle ja sen ominaisille piirteille, vähän epävarmalle ja hajamieliselle mutta niin ystävälliselle ja anteeksiantavalle tyypille. Lunakin oli valloittava itsensä. Näistä kahdesta on ihana lukea tällaisia kaverustarinoita.

Tykkäsin ficissä myös syksyn kuvailusta, kurasta ja keltaisista lehdistä ja marjojen kirpeydestä. Musta oli hauskaa, että Neville ei vaivautunut kysymään, mistä marjat on peräisin. Mua se jäi aavistuksen vaivaamaan, vaikka Lunalta nyt voi moisia ihmeitä odottaakin. Ehkä se tapasi keittiössä kotitontun ja kysyi välipalaa. Ei tiiä, mutta jäin miettimään silti! Tää ficci oli söpö ja tästä jäi hyvä mieli. Kiitos! <3

[Fiorella]

Syksy ja marjat ovat erittäin ihana inspiraation lähde! Ja toki niin ovat nämä hahmotkin. Kaksi yksinäistä, hiljaisempaa hahmoa siellä rohkelikkosankarien taustalla. Tykkäsin myös siitä, ettei aina tarvitse olla paritusta; etenkin juuri näille kahdelle se ystävyys on jo iso juttu itsessään!

Tässä tosiaan se ystävyys taisi olla vasta muodostumassa. Oli ihanaa, miten Lunan välittömyys, ymmärtämys ja huomaavaisuus sai Nevillen mielen piristymään ja poika jaksoi taas innostua rakkaasta kasvitieteestäänkin paremmin. Tykkäsin myös siitä, että Neville uskalsi pyytää Lunaa heti kaveriksi alruunanlehtiä keräämään. Voin kuvitella, että jotakuta toista olisi ollut isompi kynnys kysyä, mutta ystävällisesti lähestynyt Luna oli helppo pyytää mukaan.

Minäkin mietin hetken, mistä Luna karpalot nappasi, ja miksi ne olivat niin oranssinpunervia, mutta samapa tuo - niiden tarkoitus täyttyi tässä mainiosti! Voin hyvin kuvitella, miten kohtaaminen sai molempien tunnelman kohoamaan ja hymyn huulille.

[Waulish]

Hauska nimi houkutteli minua tämän tekstin pariin, ja tietysti myös hahmot, joista molemmista pidän valtavasti. Ja kylläpä tämä osoittautuikin ihanaksi iltalukemiseksi, syksyisen lempeäksi ja lämpöiseksi surullisista taustavivahteista huolimatta!

Kiusaaminen on kamala asia, ja tuntuu niin pahalta Nevillen puolesta, kun hän saa kurat housuilleen ja vielä naurut päälle. Ehkä kaikki tuntuu vieläkin pahemmalta, kun kiusaajia ja nöyryyttäjiä on kokonainen joukko yksittäisen lahopään sijaan, sillä sivusta naurajat ovat ihan yhtä inhottavia kuin kiusauksen konkreettinen toteuttajakin. Tässä tekstissä kuvaillaan Nevillen tuntemuksia tosi hienosti ja osuvasti niin, että itsekin melkein tuntee nolostuksen ja häpeän punan poskillaan.

Lunan ilmestyminen on odottamatonta mutta ihanaa. Hänen suhtautumisensa on mukavan mutkatonta, ja minusta tuntuu, että välittömyydellään ja hyväksynnällään hän saa Nevillen ajatukset muualle juuri tapahtuneesta niin, että kasvihuoneelle menemisen alkuperäinen syykin palaa mieleen. Onpa mukavaa, että Neville saakin seuraa näytteidenkeruuoperaatioonsa, vieläpä sellaista joka ymmärtää ja arvostaa häntä.

Karpaloiden oranssinpunaisuus ja kirpeys tuntuu hassulta, kun itse muistan karpalot pikemminkin aika tummanpunaisina ja makeampina kuin puolukat, mutta ehkä Lunan karpalot ovat kuin ovatkin taikakarpaloita, jotka tehostavat muistia! Ei olisi ollenkaan tavatonta Lunalta.

Ihanan lämminhenkinen teksti, kiitos kovin! -Walle