Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Ikäraja: S
Tyylilaji: Hellyttävä draama
Paritus: Remus/Sirius
Vastuunvapautus: Kumpikaan pikkuisista ei ole meikäläisen, minä vain lainaan ja Rowling omistaa.
A/N: Aivan ensimmäisenä, tooosi hyvää syntymäpäivää
Vladdyselle! Toivottavasti sinulla on ollut kiva päivä ja olet huomannut tulleesi vain entistä fiksummaksi. Niin, ja toivon mukaan myös pidät lahjastasikin!
Sitten vielä… tämä osallistuu OTP10:iin päättäen urakkani, jei!
Yhteenveto: ”Miten meni? Söitkö useankin oravan?” Sirius kysyi ja kömpi istumaan sairaalapedin laidalle.Parikymmentä varvasta peiton alla
”Juo tämä, poikakulta, ja nuku rauhassa. Pidän huolen, ettei täällä meuhkata aamulla, joten uinu niin pitkään kuin vain jaksat”, Matami Pomfreyn hellät sanat tekivät jo ennestään väsyneestä Remuksesta vieläkin unisemman. Hänestä tuntui niin mukavalta painaa takaraivonsa tyynyn pehmeään pielukseen, kun oli saanut pikarinsa tyhjennettyä, vaikka juoma oli ollut kitkerää ja hankalasti nieltävää. Se kutitteli kurkussa, mutta Remus ei antanut moisen pikkuseikan häiritä itseään.
Remus oli juuri huokaisemassa ja sulkemassa unihiekkojen raskauttamia silmäluomiaan, kun hänen viereensä ilmestyi tuttuakin tutumpi käkkäräpää. Sirius oli ruvennut käymään katsomassa Remusta aina aamuöisin tämän palattua koululle. Ja vaikka Remus kamppailikin omantunnontuskiensa kanssa, hän ei voinut olla ilahtumatta ystävänsä huomaavaisuudesta. Muulloin Siriusta oli suorastaan mahdotonta saada ylös sängystä inhimilliseen aikaan, varsinkaan sunnuntaiaamuna. Joskus ihmeeseen tarvittiin jopa taiottu sangollinen aamukasteen kylmää vettä.
”Miten meni? Söitkö useankin oravan?” Sirius kysyi ja kömpi istumaan sairaalapedin laidalle.
”Tiedät kyllä, ettei minua päästetä Rääkyvästä röttelöstä minnekään. Sen sijaan raavin jälleen itseni täysin rikki, katso nyt kylkeänikin”, Remus sanoi ja vilautti peittonsa alla olevaa kylkeään, joka oli peitelty paksulti siteellä. Hän ei välittänyt valittamisesta, sillä se oli jollain tavalla nolostuttavaa, mutta asian jakaminen toisen kanssa tuntui mukavalta, ja Sirius nyt sattui olemaan siinä kuuntelemassa.
”Voi sinua parkaa”, Sirius sanoi taputtaen Remusta päälaelle. ”Mutta onneksi sinulla on ikioma lääkäri, joka kyllä hoitaa oikein terveeksi.”
”Sinun pitäisi nukkua eikä hiippailla keskellä yötä käytävillä. Saat kuitenkin huomenna luvan toimittaa läksyt minulle”, Remus haukotteli.
”Nah, ei pieni valvominen minua haittaa. Sinun sen sijaan kannattaa nukkua, olet aivan valkea. Vähän kuin aave - sano hu-huu!”
Remus ei voinut olla nauramatta pikkaisen, Sirius sai hänet aina nauramaan höpsöillä sanoillansa ja vinolla hymyllänsä. Siriuksen silmät pilkahtelivat, ja tämä hätisti kädenliikkeellä toista kauemmaksi. Mikäli tilanne olisi ollut toinen, hän olisi luultavasti tönäissyt Remusta kylkeen, mutta niin ajattelematon hänkään ei ollut, että olisi nyt tehnyt niin. Se vain sattuisi, eikä Sirius tahtonut satuttaa ystäväänsä.
”Sinun täytyy ruveta käyttämään sukkia! Varpaasihan ovat aivan jäässä”, Remus sanoi, kun toisen varpaat tunkivat hänen omiensa lomaan. Ne kutittivat höpsösti ja saivat Remuksen masunpohjankin kutisemaan.
”Käytän tennareita, ja tiedät varsin hyvin, etten osaa nukkua sukat jalassa. Potkin ne aina pois ja sitten niitä saakin etsiä sängyn alta tai peiton välistä”, Sirius huokaisi jälkimmäisen virkkeen lopun uhatessa vaimeta haukotukseen.
Koska Remus ei keksinyt mitään hyvää vastausta, hän tyytyi vain huokaisemaan ja painautumaan Siriusta vasten. Toinen yritti kietoa käsiään Remuksen ympärille, mutta tämän huulilta kantautuva pieni valitusynähdys kertoi, ettei kyseinen liike ollut kovinkaan suotava. Niinpä Sirius tyytyi puristamaan ystävänsä sormia kädessään. Ne tuntuivat niin ohuilta ja heikoilta, ettei hän olisi koskaan uskonut niiden kykenevän raatelemaan tai satuttamaan.
”Haluatko nukkua?” Sirius kysyi parin minuutin jälkeen mutta huomasi samassa sen olleen turhaa. Remus oli jo painanut silmänsä kiinni ja vaipunut uneen tuhisten nyt levollisen näköisenä Siriuksen olkapäähän.
Sirius päätti, että hänkin voisi nukkua muutaman tunnin ennen kuin Matami Pomfrey saapuisi katsomaan potilastaan ja valmistautumaan uuteen päivään. Silloin hänen olisi parasta olla jo hiipinyt omaan tupaansa kylmään suihkuun, vaikka nukahtaisikin siitä huolimatta taikahistorian tunnilla. Toivottavasti James oli teroittanut sulkakynänsä Siriusta varten.
