Nimi: Jadenvihreää
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Fandom: Kreikan mytologia
Paritus: Apollon/Hermes
Tyylilaji: Fluffy, slash
Ikäraja: S
A/N: Kultaset rakkaat. Nyt on Apollon/Hermeksen vuosipäivä! Aivan. Tismalleen kolme vuotta sitten kirjoitin heistä ensimmäisen ficin,
Hermeksen vapaapäivä, K-13 (Se on täällä finissäkin, mutta linkkasin nyt alkuperäiseen paikkaan) Ja tässä minä edelleen olen, yhä tämän parituksen lumoissa. Se on tietysti muuttunut omalla tavallaan tässä matkan varrella. Tämä on nyt tietysti tosi fluffypuffy, mutta koska se on vuosipäiväteksti, se saakin olla sitä. Tai näin
minttuska minulle vakuutteli. Jos siirappi tursuaa korvista, syyttäkää häntä
Lukemisen iloa, ihanaiset! ^^
JadenvihreääEn anna lähtösuukkoa, sillä tänään sinä et mene minnekään. Tartun kädestäsi, katson silmiisi ja pyydän. Epäröit hetken, mutta kun avaan syliini, olet siinä ja tiedän, että jäät. Päätöksen jälkeen olet yhtä naurua ja vedät minua eteenpäin kujeileva pilke silmäkulmassasi, jotka tässä valossa ovat jadenvihreät. Tunnen sinut huulillani ja nautin kuinka antaudut nauttiaksesi kosketuksesta. Puhumme, nauramme ja suutelemme. Yksikään kosketus ei saa sinua ärtymään. Tänään sinä rakastat minua ehdoitta. Et kaipaa pois kuten joskus. Mikä tässä päivässä saa sinut heltymään? Suutelen saadakseni vastauksen, mutta maistan vain loppukesän vahvana huuliltasi. Mitä se merkitsee?
Puheesi solisee vaivattomasti, sen rytmi on tarttuva ja kaikki asiat ovat sinun suullasi lausuttuina erityisiä, ne tylsimmätkin. Kerrot minulle sinua kiinnostavia yksityiskohtia, joista kokoat omaa palapeliäsi, vaikka se ei valmistukaan koskaan. Aina on palasia hukassa, mutta sinä et ikinä lakkaa etsimästä. Rakastan sitä piirrettä aivan erityisesti. Pohjaton uteliaisuutesi muistuttaa, että löydettävää on vielä.
”Tahdotko etsiä?” kysyn sinulta. Sinä kallistat päätäsi ja hymähdät.
”Minähän löysin jo sinut”, vastaat ja kätesi pujottautuu omaani. ”Enkä aio kadottaa sinua.”
Hymyilen ja peukalosi hyväilee rannettani painokkain, pyörivin liikkein. Silmissäsi tuikkii valo, joka suorastaan ryöppyy sisältäsi. On harvinaista nähdä se näin selvästi. Joskus jopa unohdan, että se on siellä.
Kiedot kätesi ympärilleni ja katsot minua silmiin. Täällä ei kuulu musiikkia. On vain tuuli puissa ja liikenteen kohina jossakin kaukana, mutta silti sinä vedät minut tanssiin. Hymyilen taas ja kuljen mukanasi. Varastat huuliltani suudelmia askeleiden välissä, mutta minä vain suljen silmäni, jotta sinä olisit kaikkeni, tässä ja nyt, omassa ikuisuudessamme. Painaudumme toisiamme vasten ja laskemme päämme toisen olkapäälle. Tuoksusi tuo mieleen monia, monia muistoja. Uppoudun niihin.
”Apollon”, sanot hiljaa jonkin ajan päästä. Keinumme yhä hitaasti paikallamme. Se tuntuu hyvältä, yksinkertaiselta, mutta niin nautinnolliselta. ”Tiedätkö mikä päivä tänään on?”
Mietin hetken pitäisikö minun muistaa jotain tärkeää. Kohotan pääni ja vetäydyn nähdäkseni ilmeesi, mutta valitettavasti se ei paljasta mitään.
”Torstai?” lopulta vastaan, kun ei minulla muutakaan ole. Hymyilet niin leveästi, että täydellinen hammasrivistösi näkyy.
”Juuri niin”, naurat enkä minä ymmärrä, mutta kun suutelet minua taas, tiedän, ettei minun tarvitsekaan.
pst. torstai viittaa kyseiseen viikonpäivään kolme vuotta sitten