Tutitutie Kiitos jälleen. Tämä on jo saatu valmiiksi, loput osat on mulla koneella.
Mordelove Kiva, että pidät
Luku 3
Gibbs lähti alakertaan Duckyn luo. Hissi hurisi tasaisesti, kunnes pysähtyi pienesti nytkähtäen. Metalliovet aukesivat hieman kolahtaen. Gibbs astui ulos, käytävän täytti suhahdus, liukuovien erkaannuttua toisistaan päästäessään Gibbsin kävelemään ohitseen.
"Hei Duck, mitä tiedämme?" Gibbs kysyi kävellessään tutkimuspöydän luo, kuten tuhansia kertoja ennenkin. Ducky teki vielä ruumiinavauksen lopettelutöitä, sininen asu päällään.
"Hän kuoli pienikaliiberiseen luotiin, tämän lävistäessä hänen sydämensä. Kuolema oli välitön."
"Kerro jotain uutta." Gibbs käski.
"Hänellä oli terveet elämäntavat, hän ei ollut vielä syönyt aamiaista."
"Jotain oleellista, Duck"
"Sinä olet tänään jotenkin kärsimätön." Ducky totesi vakavana, kohottaessaan leukaansa ylöspäin tulkitessaan samalla Gibbsin olemusta parhaansa mukaan.
"Tämä ei vain tunnu etenevän yhtään, vaikka tämä on aika selvä tapaus." Gibbs sanoi. Ducky nyökkäsi pienesti.
“Löysin luodin, joka ei ollut tullut ulos etupuolelta. Abby tutkii sitä yläkerrassa.” Ducky sanoi osoittaen sormellaan ylöspäin kattoa.
"Hyvä on. Ilmoita, jos on jotain uutta." Gibbs sanoi ja poistui ovien suhahduksen saattelemana takaisin hissiin.
Hän suuntasi kerrosta ylemmäksi lempitutkijansa luo, hakien tälle uuden kofeiinijuoman. Gibbs oli kerran erehtynyt maistamaan sitä ja sylkenyt kaiken takaisin purkkiin avattuaan kannen tämän onnistumiseksi. Kahvin kuului olla kahvia, eikä epämääräistä marjalitkua, jota ei voinut edes kahviksi kutsua. Marjat ja kahvi kuului pitää visusti erillään toisistaan. Mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa, että Abby on Abby, jolta voi odottaa mitä vain ilman, että sitä pitäisi mitenkään outona. Jokaisella heillä oli jotain outoa, mutta kukaan ei vetänyt vertoja Abbylle.
Hissi kilahti Gibbsin saapuessa oikeaan kerrokseen ja hän käveli peremmälle, pitäen juomaa oikeassa kädessään. Musiikki pauhasi tuttuun tapaan, jos musiikki ei soinut, kaikki ei ollut hyvin. Musiikista pystyi melkein tunnistamaan Abbyn mielialat, mikäli tunsi hänet tarpeeksi hyvin. Abbyä ei kuitenkaan näkynyt. Gibbs joutui huudella tutkijaa nimeltä useita kertoja, yrittäessään saada äänensä musiikin yli. Hänen kävellessä peremmälle, Abby näkyi olevan perimmäisessä huoneessaan, leikkimässä aseella. Gibbs pysähtyi odottamaan oven ulkopuolelle. Abby ei näyttänyt huomanneen häntä.
Hänellä oli kuulosuojaimet päässään, säästääkseen kuuloaan. Abby tähtäsi ja pian kuului kumahdus, kun ase laukesi koneen sisään. Abby nosti sen koneen päälle ja käveli sen viereen avaten sivuluukun ja otti luodin ulos. Gibbs avasi oven ja astui sisään.
“Hei Gibbs.” Abby sanoi huomaten tämän.
“Joko olet saanut tulokset?”
“Näethän, että otin vasta testiammuksen aseesta ja olen juuri vertaamassa niitä keskenään.”
“Totta kai, sokea en silti ole.”
“Miksi sitten kysyit?” Abby kysyi hymyillen.
“Tottumuksesta.” hän sanoi ja ojensi Caf-Pow!:n Abbylle.
Hän kiitti ja istui alas tietokoneensa eteen. Hetkessä hän oli saanut ampumansa luodin kuvan koneensa näytölle ja pääsi vertailemaan niitä. Pari klikkausta pääkallokuvioisella hiirellä riitti kertomaan testitulokset.
“Näyte täsmää Duckyn löytämään luotiin. Samoin sormenjäljet aseeseen, joka ei ole mikään ihme.” Abby sanoi.
“Kiitos Abs.” Gibbs sanoi ottaessaan Duckyn löytämän luodin todistepurkissaan mukaansa ja lähti kävelemään laboratorion läpi kohti hissiä.
Päästyään takaisin tarkkailuhuoneeseen muun tiimin luo, hän kertoi tulokset.. Ziva pyörähti ovelle päin sulkien sen perässään. Pian kuulusteluhuoneen ovi aukesi ja hän käveli sisään. Lähes väkivaltaisesti hän nosti Johnny Frasierin seisaalleen ja kolautti raudat paikoilleen. Tämä kieltäytyi poistumasta huoneesta ja hanasi vastaan. Hän työnsi tämän rajusti ulos oviaukosta, saaden hänet horjahtamaan eteenpäin. Ziva lähti avuksi kuljettamaan tätä autolle, sillä koki olevansa hyödyksi, jos tämä jatkaisi samanlaista pelleilyä. Hissillä sama juttu jatkui edelleen, Frasier ei suostunut menemään sisään.
“Nyt hissiin siitä.” Ziva ärähti, mutta ei onnistunut olemaan tarpeeksi pelottava.
“En.” hän kieltäytyi, jolloin Ziva ei jaksanut katsella tuollaista lapsellista käytöstä ja työnsi tämän hissiin. Hän ei voinut ottaa käsillään vastaan, joten Johnny ei voinut estääkään Zivaa.
“Tuommonen helvetin pystyyn paskannettu lapamato.” Frasier jatkoi ärsyttämistään.
“Nyt saakelin turvanlouskuttaja pää kiinni tai et lähde täältä elävänä!” Ziva räjähti saaden muut hississä olijat säpsähtämään äkisti. Myös Frasier ymmärsi tukkia sen suuren turpansa ja oli hiljaa loppumatkan.
Ziva palasi toimistotiloihin saatuaan hänet autoon, kohti seuraavaa päämäärää. Happamasti tuhahtaen hän istui alas.
*
Työpäivä oli pulkassa, kun Tony pääsi kotiinsa ja rojahti istumaan sohvalleen. Hän antoi ajatustensa juosta. Hän oli saanut idean jo pari päivää sitten, mutta toteutus oli kesken ja hän oli epävarma koko asian suhteen. Yksi ilta hän oli surffaillut netissä ja päätynyt katsomaan mökkejä pohjoisessa. Hänellä oli kova hinku lomailemaan pohjoiseen tuntureiden liepeille. Kuitenkaan hän ei halunnut lähteä yksin ja tarvitsisi jonkun seuraksi. Jotenkin hänen ajatuksensa karkasivat työpariinsa, Zivaan.
Ehkä taustalla oli jotain muutakin, kuin vain ystävyyttä. Tony tunsi olevansa ihan hukassa tunteidensa ja ajatustensa kanssa, hän ei ottanut niistä minkäänlaista selkoa. Tai sitten hän ei vain osannut tulkita niitä. Kuitenkin hän oli sitä mieltä, että haluaisi Zivan mukaansa. Tonyn täytyisi keksiä, miten hän sanoisi asian ääneen kuulostamatta täydelliseltä idiootilta Hetken mietittyään asiaa kädet niskansa takana Tony päätti yrittää houkutella tämän mukaansa kertomatta päämäärää tai juuri mitään. Kaikki olisi yllätyksenä. Vilkaisu seinäkelloon kertoi sen olevan vasta vähän yli seitsemän illalla, joten Tony päätti hoitaa homman heti alta pois. Hän meni eteiseen pukemaan ulkovaatteita päälleen ja otti pöydältä autonavaimet lähtiessään ulos.
Hän ajoi pitkin Washingtonin vedestä märkiä katuja, oli sateista. Tuulilasinpyyhkijät saivat tehdä työtä pitääkseen veden pois tuulilasin päältä. Pian hän oli jo määränpäässään, Zivan talon ulkopuolella. Tony parkkeerasi vastapäätä asuntoa, muttei poistunut autostaan. Hän oli sammuttanut sen ja vain tuijotti ikkunastaan yläkertaan. Zivan ikkunaan. Sisällä oli valot päällä, verhot eivät olleet ikkunan edessä. Ziva käveli ikkunan ohi. Tony keräsi rohkeutta, ennen kuin uskaltautuisi ulos autosta. Hän ei ymmärtänyt miksi tämä oli nyt näin vaikeaa. Hän oli tuntenut Zivan jo useamman vuoden ja olivathan he maanneetkin keskenään. Kameroiden edessä vieläpä. Kuitenkin he olivat silloin peitetehtävissä ja muut uskoivat heidän näytelleen. Kuitenkin Tony oli sanonut sen ääneen, muttei suoranaisesti ollut myöntänyt mitään.
Ziva tuli hetkeksi ikkunaan, hän ei ilmeisesti tunnistanut autoa pimeän sään vuoksi. Hän tuijotteli taivaalle ja pitkin tietä, katsellen sateen ropisemista tummalle asfaltille. Pienen hetken jälkeen hän hävisi pois Tonyn näkökentästä jonnekin päin asuntoaan, tielle oli vaikea nähdä. Varsinkin näin vaikeasta kulmasta. Tony poistui autostaan ja juoksi märän kadun yli rapun ovelle, välttäen sadetta parhaansa mukaan. Alaovi oli auki, joten hän astui hiljaa rappukäytävään. Tony käveli ylös rappusia, kunnes oli Zivan oven takana. Hän ojensi kätensä summeria kohti, mutta pysäytti sen. Hän ei painanut kelloa, piti vain sormeaan siinä. Hän kävi kamppailua ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Jokin sai hänet epäröimään. Se jokin ei kuitenkaan selvinnyt. Hän kääntyi nojaamaan ovea vasten ja vain oli siinä. Hän ei kyennyt soittamaan kelloa, joten hetken olemisen jälkeen hän lähti hiljaa pois. Ulos rakennuksesta omaan autoonsa ja kaasutti kotiinsa. Tony soimasi itseään ääneen nynnyksi, miksi hän ei kyennyt tekemään jotain noin yksinkertaista. Hän todellakin olisi pelkuri. Hän ei todellakaan pelännyt Zivan kanssa puhumista, ellei tämä ollut vihainen. Ziva ei ollut vihaisena mukavaa seuraa ja tämän ollessa vihainen tai ärsyyntynyt, ei kannattanut pahentaa tilannetta yhtään sen enempää, kuin oli pakko. Tony oli saanut kokea Zivan vihan ja tunneryöpyn itsessään Mossadin vierailullaan. Kun hän oli tappanut Michael Rivkinin.
Tonyn päästyä kotipihaansa, hän parkkeerasi auton ruutuunsa ja poistui sisälle. Kun hän oli saanut vaatteet pois päältään, hän kaivautui saman tien peittonsa alle, pettyneenä itseensä. Mutta hän päätti tehdä asian eteen jotain huomenna, kun he tapaisivat töissä.
