Author - Dracoslover
Raiting - K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre - Romance, slash
Pairing - Draco/Pansy, Draco/Harry
Disclaimer - En omista hahmoja vaan J.K Rowling ja niin edelleen.
Summary - Draco pitää Pansya lähellään, mutta ei päästä tätä liian lähelle koska ei halua särkyä. Mutta kenen Draco antaa tulla liian lähelle?
1. luku
Draco Malfoy makasi Luihuisen oleskeluhuoneen sohvalla, pää Pansy Parkinsonin sylissä. Pansy silitteli Dracon platinanvalkeita, silkinhienoja hiuksia hitaasti, antaen sormensa välillä hipaista myös kalpeita ja kylmiä poskia sekä kapeita huulia jotka olivat kaartuneet pieneen, hellään hymyyn.
Poika näytti enkeliltä valkeine hiuksineen, jäänsinisine silmineen, ihon hohkaessa kalpeana ja kylmänä. Jäänsiniset silmät olivat painuneet kiinni, eikä poika liikkunut vähääkään maatessaan tytönkäsivarsilla. Kun poikaa katsoi kauempaa, tätä saattoi luulla kuolleeksi, niin rauhallinen hän oli. Mutta läheltä kun katsoi, pojan huomasi hengittävän kevyesti.
Poika tuoksui tytön nenään taivaalliselta. Pojasta huokui kylmyys ja raikkaus. Pojan tuoksu sai tytön haluamaan lisää, päästä lähelle.
Pojan ääni oli kylmä, mutta sisältä lämmin. Ääni oli kirkas ja kaunis, eikä sitä kuultuaan voinut olla tahtomatta kuulla sitä lisää.
Tyttö tahtoi tuota poikaa, mutta poika ei koskaan päästänyt tyttöä liian lähelle. Läheisyys olisi särkenyt hänet, eikä poika tahtonut särkyä.
"Rakastan sinua" Pansy kuiskasi.
"Tiedän" Draco vastasi, edelleen pieni hymy huulillaan. Pansy painoi päänsä alemmas, antaakseen itsensä koskettaa Dracon huulia. Juuri kun Pansy oli painamassa huuliaan Dracon kylmiä huulia vasten, tämä käänsi kasvonsa.
"Tiedät ettet saa" Draco kuiskasi. Hymy oli haihtunut, ja kuiskaus kuulosti vihaiselta. Kuin sitä olisi loukattu. Tultu liian lähelle.
Draco nousi mustalta, suurelta nahkasohvalta, ja ojensi itsensä täyteen pituuteensa. Dracon vartalo oli pitkä, hän oli laiha, mutta täysin sopusuhtainen. Hän oli täydellinen.
Hän oli pukeutunut mustaan viittaan, mustiin housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan jonka rintataskun päällä loisti hopeinen käärme ja Salazar Luihuisen nimikirjaimet. Draco riisui viittansa ja laski sen sohvalle jossa oli juuri äsken levännyt. Mutta silloin hän oli ollut rauhallinen.
Draco käänsi tytölle selkänsä ja asteli sulavasti Luihuisen tuvan oviaukolle. Draco astui ulos käytävään. Oli myöhä, kello oli lähellä puoltayötä. Käytävä oli pilkkopimeä. Draco ei nähnyt eteensä, joten laski kätensä taskunsa päälle, tunnusteli ja veti taikasauvansa kevyesti pois taskusta.
"Valois" hän kuiskasi. Taikasauvan päähän syttyi hopeinen tuike, joka valaisi käytävää heikosti.
Heikossa, hopeisessa valossa pojan kasvot loistivat kalpeana, melkein valkeina, ilmeenkään värähtämättä. Luunvalkea iho oli täysin virheetön, kuin posliinia joka särkyisi pienestäkin voimakkaammasta kosketuksesta. Pitkät sormet pitivät otteessaan kevyesti taikasauvaa, jonka hopeinen kajo täytti käytävän hänen ympärillään.
Draco asteli kevyesti Tylypahkan kivisiä käytäviä. Hän yritti rauhoitella itseään. Hän ei saanut koskea tyttöön, päästää tätä lähelle. Hänen itsensä takia.
Kävellessään Draco näki käytävän päässä samanlaisen hopeisen kajon, ja lähti seuraamaan sitä. Saavutettuaan sen, Draco huomasi seuranneensa rohkelikkopoikaa. Sitä kuuluista Harry Potteria.
"Sinä" Draco henkäisi kylmällä ja raivostuneella äänellä. Sen kaunes oli kadonnut, ja kirkkaissa silmissä loisti viha.
"Ja sinä" vastasi Harry, äänessään halveksuva sävy.
Draco kohotti taikasauvansa valoa, nähdäkseen pojan kasvot paremmin.
Harrylla oli päinvastoin kuin Dracolla, tummat, melkein mustat hiukset, jotka eivät pysyneet siistinä laittamisesta huolimatta, vaan olivat sekaisin, mutta silti kauniin kiiltävät. Poika oli hoikka, kauluspaita oli väljä ja roikkui mustien housujen päällä vapaasti.
Pojan silmät olivat kirkkaanvihreät ja ensi silmäyksellä ne näyttivät tuikkivan iloa ja ilkikurisuutta, mutta kun tarkemmin katsoi, niissä huomasi syvää kaipausta.
Kaksi niin kaunista poikaa, toinen, jonka sisin oli valkeaa jäätä, toinen, jonka sydän loisti lämpimänä, ja sielu täynnä lämmintä kesätuulta ja rakkautta.
"Mitä teet täällä?" Draco kysyi välinpitämättömästi. Silmissä ei enää loistanut viha, ne olivat tyhjät.
"Samaa voisin kysyä sinulta" Harry vastasi. Harry katsoi poikaa syvälle silmiin, ja huomasi niissä tyhjyyden lisäksi myös surua. Mikä poikaa vaivasi?
"En selittele tekemisiäni sinulle"
"Et ehkä minulle, mutta Dumbledorelle kyllä, kunhan mainitsen puuhistasi hänelle" Harry tiuskasi, huulet ilkeässä hymyssä.
Draco katsoi Harrya raivoissaan. Kuinka tuo halpa puoliverinen uskalsi uhkailla häntä?
Aivan kuin Harry olisi lukenut Dracoa kuin avointa kirjaa, hän sanoi;
"Puhdasverisyys ei tee ihmisestä täydellistä. Se ei ole kaikki kaikessa...Draco." Sanottuaan tämän Harry käänsi pojalle selkänsä ja lähti astelemaan kylmää käytävää pitkin kohti Rohkelikkojen tupaa. Harry ei silti tahtonut vielä nukkumaan, hän tahtoi miettiä.
Miksi Dracon täytyi olla niin kylmä Harrya kohtaan? Harry ei ollut koskaan loukannut poikaa ensin. Draco oli aina aloittanut, hän oli aina ollut ilkeä.
Kaikki halveksunta minkä Harry sai oskakseen, painoi pojan kauniin mielen ja ystävällisyyden syvemmälle Harryn sydämeen, jättäen kovan kuoren pinnalle. Samanlaisen mikä Dracolla oli.
Harry oli aina rakastanut Dracoa, mutta tämä ei koskaan ollut antanut Harrylle mahdollisuutta näyttää sitä. Harry oli tahtonut hivellä vaalean pojan hiuksia, kaulaa, huulia, niitä enkelin kasvoja. Pitää tuota kaunistsa taideteosta käsivarsillaan ja antaa kylmyyden hävitä.
