Alex
Kirjoittaja: niiina
Ikäraja: S
Lajit: Romance, fluff, one-shot
Beta: LaLuna, kiitos!
Varoitukset: Söpöilyä ja fluffia fluffin perään.
Paritus: Draco/Hermione
Kuvaus: Hän ei voinut edes kuvailla sitä tunnetta, mitä hän juuri tunsi. Hänellä oli vierellään kaksi hänen elämänsä tärkeintä miestä ja koko hänen elämänsä onnellisuus. Mitä muuta hän olisi koskaan voinut edes haluta?
A/N: Ficci on kokonaisuudessaan todella fluffinen, mutta tarvitsin joululomalle jotain mukavaa kirjoitus puuhaa (jolloin tämän aloitin, jatkoin vasta nyt loppuun) ja ajattelin kerrankin unohtaa juonenkäänteet ja isommat ajatukset ja yrittää olla mahdollisemman tylsän tavallinen ja nauttia vaan kirjoittamisessa pienistä hetkistä, kun saa kirjoittaa arkea ja onnea. Jos saan tällä edes pienen hymyn lukijan huulille, tehtäväni on suoritettu.
En ole pitkään aikaan kirjoittanut tällaisia lyhyitä ficcejä, jotka olisi julkaisuun asti ehtineet, joten tässä olisi viimein jotain uutta minultakin.
Pieni pomppuliike sai sängyllä makaavan hahmon heräilemään unimaailmastaan todellisuuteen. Hän ynähti turhautuneena ja käänsi kylkeään pois liikkeen suunnalta yrittäen tahdonvoimallaan saada sen loppumaan. Vielä vähän aikaa vain, ihan vähän vaan, nainen ajatteli itsestään.
Heleä nauru täytti naisen korvat pian ja hän tunsi kuinka joku istui hänen kylkensä päälle saaden hänet kääntymään selälleen ja nyt paino oli suoraan hänen mahansa päällä. Pienet kädet eksyivät hänen kasvoilleen seikkailemaan ja hiljainen nauru täytti taas hänet sävelillään.
Hän vain hymähti hiljaa, eikä suostunut avaamaan väsyneitä silmiään. Vahvempi käsi jostain kauempaa kiertyi hänen vartalonsa ympärille ja joku painoi päänsä hänen kaulansa kuoppaan imien sen tuoksua itseensä.
”Äitii, tinun pitää nouta ylöt!” innokas ääni kuului vaativana ja hän saattoi tuntea pienen puristuksen poskellaan.
”Hmm, kohta”, hän mumisi hiljaa ja tunsi kuinka hänen kaulaansa vasten nuokkuvan miehen huulille muodostui hymy.
”Hermione, sinun olisi todella aika nousta ylös, näännytät poikamme nälkään”, tämä tokaisi hiljaa hymynsä lomasta.
”Voisit itse nousta ylös ja ruokkia poikamme, Draco”, Hermione hymähti ja raotti hieman toista silmäänsä saaden näkökentälleen leveän hymyn pellavapäiseltä pojalta, jonka vaaleat hiukset hohtivat auringonvalon osuessa niihin. Heidän kaksivuotias Alex poikansa oli valloittava pieni hurmuri, joka keräsi kaikkien ihastelevat katseet itseensä. Poika oli tullut niin paljon isäänsä kuin se oli mahdollistakaan, niin ulkonäöltään kuin riiviömäiseltä luonteeltaankin.
”Minä hain hänet jo tänne, siinä oli iso homma”, Draco mutisi ja painautui vielä lähemmäksi vaimoaan. Alex ja Hermione naurahtivat ja pian pieni poika sukelsi vanhempiensa väliin. Draco väisti hieman taaksepäin, että heidän poikansa pää mahtui heidän kasvojensa alapuolelle ja tämän leveä hymy sai Dracon naurahtamaan.
”Iti on laitka. Tahtoo luokaa!” Alex tokaisi ja Hermione kietaisi kätensä pienen poikansa ympärille hymyillen. Hän ei voinut edes kuvailla sitä tunnetta, mitä hän juuri tunsi. Hänellä oli vierellään kaksi hänen elämänsä tärkeintä miestä ja koko hänen elämänsä onnellisuus. Mitä muuta hän olisi koskaan voinut edes haluta?
”Niin, isä on tosiaan hyvin laiska”, Hermione sanoi jo paljon virkeämpänä ja yritti nousta istuma-asentoon vaan huomatakseen Dracon kiristäneen otettaan hänen ympärillään poikansa yli.
”Vielä vähän aikaa”, hän huokaisi ja tuhahti tuntiessaan poikansa kädet nyt omilla kasvoillaan ja hän puhalsi niitä kuin yrittäen saada ne niin pois häiritsemästä hyvin alkanutta uutta unta.
”Emme me halua, että Alex rukka kärsii nälkää. Tule kulta, mennään me syömään ja jätetään isä nukkumaan”, Hermione sanoi hymyillen ja nosti miehensä käden pois päältään saaden vain pienen murahduksen tältä vastaukseksi. Alex nousi innoissaan seisomaan sängylle ja hyppi kädet ojossa äitiään nostamaan hänet syliinsä. Hermione nappasi pienen pojan syliinsä ja suuntasi kohti keittiötä.
”Äitii, en tahdo tuohon tyhmään tuoliin. Otaan ittua itse itojen tuolitta, katso!” Alex huudahti ja koetti kiivetä keittiön tuolille. Hermione hymyili itsekseen ja auttoi pojan tuolille, jossa tämä keikkui ja heilui huutaen äitiään katsomaan kuinka hän osaa.
”Jos et lopeta tuota heilumista, joudut istumaan pikkutuolilla.”
”Äitii, olen jo liian ito tiihen!” Alex tokaisi topakasti ja maistoi eteensä tuotua leipää nautinnolla ja joi hieman maitoa.
Hermione kääntyi tiskien puoleen ja pesi astioita pesualtaassa. Se toi mieleen hieman vanhan ajan ja hän halusi aina välillä muistuttaa siitä itseään, eikä käyttää taikoja. Hermionen yllätykseksi vahvat kädet kiertyivät hänen vartalonsa ympärille, ja Draco painoi päänsä Hermionen kaulaa vasten huokaisten hiljaa ja hän painoi huulensa Hermionen pehmeää ihoa vasten.
”Eikö sinua väsyttänytkään”, Hermione naurahti väsyneelle miehelleen.
”Sänky tuntui liian tyhjältä ilman sinua ja riiviötä”, Draco naurahti ja jatkoi haparoivia suudelmiaan ylemmäksi vaimonsa kaulaa ja siitä tämän korvan taakse.
”Draco, ei nyt. Meillä on yleisöä.” Alex katsoi irvistellen isänsä touhua ja piti hassuja ääniä, kunnes Draco kääntyi poikansa puoleen ja kiersi pöydän tämän luokse napaten hänet syliinsä ja kierittäen muutaman kerran ilmassa.
”Vakoiletko sinä isää ja äitiä?” Draco kysyi pyörityksen lomasta ja pysäytti vauhdin kutittaakseen poikaansa.
”En, mutta äiti saa puttailla vaan minua!”
”Niinkö todella?” Draco naurahti.
”Niin!” Alex sanoi napakasti ja irvisteli isälleen.
”Hermione, minusta tuntuu, että olen saanut taloon kilpailijan, pitäisikö minun huolestua?”
Draco kääntyi Hermionea kohti, jonka huulilla leikki huvittunut hymy ja yön jäljiltä sekaiset hiukset kehystivät suloisesti hänen kasvojaan. Hermione pyyhki nopeasti kosteat kätensä esiliinaan ja nappasi Alexin miehensä sylistä suudellen poikansa päälakea.
”Ehkäpä, ei tätä pientä miestä voi vastustaa”, Hermione mumisi Alexin vaaleisiin hiuksiin ja rutisti poikaansa itseään vasten. Alex kihersi voitonriemuisena ja katsoi isäänsä Hermionen olan yli kun hänen äitinsä matkasi Alexin huoneeseen etsimään tälle vaatteita ja laittamaan hänelle kylvyn valmiiksi.
Draco seisoi hetken suu auki katsellen poikansa kasvoja ja koetti ilmeillä ylidramaattisesti, jolloin hän kuuli poikansa heleän naurun, kun tämän pää katosi huoneen puolelle.
Draco istuutui pöydän ääreen juomaan kahviaan ja ajattelemaan elämäänsä. Kaikki oli kääntynyt hieman eri tavalla kuin hän oli koskaan osannut kuvitellakaan. Hän oli mennyt vuosi sitten naimisiin Hermionen kanssa ja kaksi vuotta sitten heidän esikoisensa Alex oli syntynyt maailmaan. Alex oli tullut heille molemmilla yllätyksenä, vaikka he olivatkin seurustelleet jo vuoden ennen uutisia. Hän ei tuntenut olevansa täysin valmis perheen perustamiseen. He molemmat olivat siihen aikaan vain 20-vuotiaita ja se tuntui nuorelta vanhemmiksi. He olivat pitäneet suhteensa kanssa matalaa profiilia ja lapsen tuleminen olisi tarkoittanut heidänkin esiin tulemistaan.
Hän oli taistellut Killan puolella kuten Hermionekin, vaikka moni epäili hänen lojaalisuuttaan Kiltaa kohtaan sen vuoksi, että hän toimi Killan vakoojana Voldemortin joukoissa. Hän ei ollut koskaan uskonut Voldemortiin tai halunnut olla kuolonsyöjä, joten hän haki apua Dumbledorelta, joka luotti häneen. Kilta ei ollut uskoa silmiään kun hänet tuotiin Killan päämajaan ja jokainen katsoi häntä kuin alinta olentoa helvetistä. Jokainen paitsi Hermione, joka vain tutkaili hänen jokaista liikettään varovasti ja oudolla mielenkiinnolla.
Kun hän välillä pääsi hyvillä tekosyillä pois Voldemortin silmien alta hän vietti aikaansa Killan päämajassa, jossa Hermionekin asui. Nainen oli ainut, joka jaksoi olla hänelle ystävällinen, vaikka hän tiesi ettei vuosien tekojensa jälkeen sitä ansainnut. Ajan kuluessa hänenkin mielenkiinto alkoi nousta Hermionen salaisia katseita kohtaan ja hän vastasi niihin samalla salaperäisyydellä ja kiinnostuksella, kunnes hän eräänä päivänä törmäsi naiseen yläkerran käytävällä ja työnsi tämän varoittamatta erääseen huoneeseen ja suuteli häntä.
He aloittivat heidän salaisen kierteensä ja hän huomasi huojentuneisuuden Hermionen silmissä aina, kun hän palasi pitkän ajan jälkeen takaisin ehjänä päämajaan Voldemortin luota.
No, Voldemortin kuoltua viimeisessä taistelussa, hän oli vapaa pimeyden kahleista. Hermione oli viidennellä kuulla raskaana ja he olivat paljastaneet hänet lapsen isäksi ja aikeensa muuttaa pois Killan päämajasta omaan asuntoonsa. Kaikki tuo oli johtanut heidät tähän pisteeseen, ja silloin kun kaikki näytti epätodelliselta, se oli lopulta muuttunut onnelliseksi tulevaisuudeksi heillekin, vaikka Harry ja Ron eivät vieläkään voineet ymmärtää Hermionen päätöstä olla hänen kanssaan.
Pian kumminkin pienen pojan kirkaisu sai hänet havahtumaan ajatuksistaan, ja alaston nuori poika juoksi pitkin käytävää hyökäten nopeasti isänsä taakse, takertuen Dracon jalkaan kuin henkensä uhalla.
”Kylpyaika?” Draco naurahti ja sotki poikansa hiuksia kun tämä käänsi tuiman katseen isäänsä.
”Älä kello äitille, että olen täällä.”
”En kerro jos jaamme äidin niin, että molemmat saavat pussailla häntä”, Draco kuiskasi pojalleen, joka tuntui pohtivan vaihtoehtoa tarkasti.
”Joo, mutta et taa titten keltoa!”
”Draco, mihin se pieni riiviö katosi?” Hermione huudahti kädet levällään, kun tämä käveli käytävää pitkin häntä kohti.
”En tiedä, en ole nähnyt”, Draco sanoi kyllästyneenä ja hörppäsi hieman kahviaan tuntien poikansa takertuneen hänen jalkaansa pöydän alla. Hermione kiersi pöydän ja tuijotti suoraan Dracon olemusta.
”Missä hän on?”
”En tiedä, ehkä hän juoksi makuuhuoneeseen”, Draco sanoi nopeasti ja nosti nyt katseensa vaimoonsa, joka tuijotti häntä epäilevästi. ”Mitä?”
”Olet surkea valehtelemaan, kulta hyvä. En ymmärrä kuinka pystyit huiputtamaan Voldemortia”, Hermione naurahti.
”Olen parempi kuin uskotkaan”, Draco murahti ja jatkoi kahvinsa hörppimistä.
”Draco!”
”Oikeasti, en tiedä. Mennään katsomaan makuuhuoneesta?” tämä ehdotti lempeällä äänellä ja kasvoilleen väännetyllä tekohymyllä.
”Äsh…” Hermione huokaisi ja kuuli jostain pienen naurun tyrskähdyksen. Hermione nosti kulmiaan kysyvästi Dracolle, joka katsoi häntä kuin ei olisi kuullutkaan mitään. Hermione oli juuri kumartumassa kurkistamaan pöydän alle kuin kaksi nopeaa jalkaa pinkaisi juoksuun käytävälle.
”Ihiih”, kuului käytävältä ja Hermione huokaisi syvään lähtiessään juoksemaan lapsen perään.
”Alex, en jaksa tätä tänään”, Hermione huudahti. ”Ja kuinka sinäkin voit innostaa häntä tuohon!”
Draco nosti kätensä antautumisen merkiksi ilmaan ja nousi ylös tuolistaan lähtien vaimonsa perään heidän makuuhuoneeseensa, jonne Alexkin oli aikaisemmin juossut.
”Nyt se sukeltelee tuolla lakanoissa alasti! Miten tämä kylpyyn meneminen voi olla aina näin vaikeaa kun lopulta hän ei kumminkaan halua tulla sieltä pois!”
Draco naurahti turhautumiselle vaimonsa äänessä ja istui heidän sänkynsä laidalle.
”Alex pieni, tule tänne, isällä on sinulle asiaa”, Draco sanoi lempeästi ja huomasi vaalean pään nousevan esiin peittojen seasta ja poika mönki isänsä luokse kuin pieni saalistaja. Kun Alex oli tarpeeksi lähellä Draco nappasi tämän syliinsä ja nousi viemään pojan kylpyhuoneeseen.
”Eii, itä en halua!” Alex huudahti ja yritti rimpuilla isänsä otteesta, mutta turhaan. ”Iti on ihan tyhmä!”
”Älähän jaksa, Alex”, Draco sanoi nopeasti ja laittoi poikansa istumaan pieneen ammeeseen. Hermione kulki heidän perässään kylpyhuoneen ovelle ja seurasi, kuinka Draco alkoi pestä heidän poikaansa ensin nostaen paitansa hihat ylemmäksi. Tämä antoi pojalle pieniä leluja, joilla Alex keskittyi leikkimään.
Kun tämä istui ammeessa tyytyväisenä ja läiskytteli vettä ympäriinsä, Draco nousi ylös ja katsoi Hermionea hymyillen.
”Tehtävä suoritettu”, hän huokaisi ja matkasi vaimonsa luokse ottaen tämän syleilyynsä. Hermione nojasi Dracon rintakehää vasten ja painoi päänsä kuuntelemaan miehensä sydämenlyöntejä. Hän tunsi Dracon kädet suojelevasti hänen alaselällään ja se toi lämpimiä väristyksiä hänen koko kehoonsa.
Hermione olisi halunnut jäädä niiden käsivarsien varaan koko päiväksi, mutta Dracon hellä puhe hänen korvaansa keskeytti hänen toiveensa.
”Minun pitää lähteä töihin”, Draco sanoi hiljaisesti. Hermione ynähti kuin vastalauseeksi ja sai Dracon naurahtamaan hieman. Mies kumartui Hermionen puoleen ja suuteli tätä kevyesti punertaville huulille, jotka maistuivat hieman mansikanmakuiselle huulirasvalle.
Draco laski vastahakoisesti otteensa irti Hermionesta ja käveli suutelemaan poikansa päälakea.
”Pidä äidistä huoli, pieni mies.”
”Joo!” Alex huudahti innoissaan, ja Draco hymyili tälle. Hän ei joskus vaan voinut uskoa, että tuo pieni ihme oli hänen ja Hermionen. Hänen oma poikansa, joka oli samaa lihaa ja verta kuin hänkin. Ja tietysti myös Hermionenkin.
Draco nousi ylös ja käveli vaimonsa ohi samalla hipaisten tämän poskea kädellään ennen kuin katosi makuuhuoneeseen pukeutumaan.
Hermione hymyili hiljaa itsekseen ja katseli poikansa iloista ilmettä. Hän tunsi olonsa todella onnelliseksi vain normaalin arjen tähden. Ei siihen mitään erikoista tarvittu, ei hän mitään erikoista halunnut. Hänellä oli hänen oma perheensä, josta hän tulisi välittämään aina.
Hermione katsahti upeaa sormusta sormessaan ja hiveli sen pintaa hellästi. Sormus omalla tavallaan kuvasi heidän kolmen yhteistä taivalta ja yhteistä tulevaisuutta. Se kuvasti heidän perhettään ja heidän onneaan. Se kuvasi kaikkea sitä mitä Hermione rakasti, mutta ilman sitäkin, hän olisi ollut yhtä onnellinen. Mikään esine tässä maailmassa ei koskaan tuonut sitä onnen tunnetta, mitä hänen perheensä hänelle tuotti. Ja se oli kaikkein tärkeintä.
”Minä menen nyt”, Draco sanoi kävellessään käytävällä Hermionen ohi ja samalla kädellään hellästi sipaisten vaimonsa selkää.
”Draco”, Hermione sanoi nopeasti ja hänen miehensä kääntyi käytävällä katsomaan häntä kulmat koholla.
”Mitä?”
”Lupaa minulle, että palaat illalla takaisin luoksemme.”
Draco katsoi vaimoaan hetken tämän ruskeisiin silmiin ja tiesi tämän pelkäävän hänen työnsä tähden aurorina, että joku päivä hän ei palaisikaan takaisin. Silti Draco hymyili lämpimästi Hermionelle, tietäen mitä tämä ajoi takaa.
”Minä lupaan.”
Ja vain sen Hermione halusi kuulla joka päivä mieheltään.
A/N: Pisti kyllä kirjottaessa miettimään, että olenko tällaista samankaltaista koskaan kirjoittanut, luultavasti kyllä en. Oli vähän erikoisen onnellinen tapaani, mutta toivottavasti tästä oli teille jotain iloa (: Kommentit ovat aina tärkeitä, ihan jokainen.
