Nimi: Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään
Fandom: PotC [Pirates of the Caribbean]
Paritus: Hanie/Hector[Barbossa]
Yhteenveto: Jokainen päivä on kuin toisen ihmisen elämää. Sinua minä rakastan. Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään – minne tahansa, sinun perässäsi.
Haasteet: Lainaushaaste (Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään - Jack Dawson, Titanic, vuoden 1997 elokuva ja Fandom10 PotCilla
Ikäraja: K11
Oma sana: Mun teki mieli kirjottaa jotain surullista, mutta samalla iloista ja siirappista ja tälläinen syntyi, jälleen kerran Hanie/Hector parituksella, olkaa hyvät. Kommentteja arvostan aina.
Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään
Hanie istui yksin Kissankullan yläkannen ja keskikannen välisellä portaalla ja katseli, kuinka ilta vaihtui yöksi. Hänen ruskeat hiuksensa leikkivät tuulen kanssa ja hennot kyyneleet vierivät hänen poskilleen. Häntä paleli, mutta hän ei halunnut lähteä pois. Hän tarvitsi aikaa surra.
Jack Sparrow, Mustan helmen kapteeni oli kuollut aikaisemmin sinä päivänä isossa taistelussa. Jack ja Hector olivat yhdistäneet voimansa ja taistelleet tappaakseen kapteeni James Mordulin, joka oli jo kauan vainonut kummankin laivaa. Vaikka he olivat lopulta voittaneet ja kapteeni Mordul oli hirtetty, Hanie ei tuntenut iloa. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen ja hukkuivat tuulen mukaan. Muu miehistö nukkui jo, Hectorin olinpaikasta Hanie ei tiennyt eikä oikein välittänytkään tietää. Todennäköisesti Hectorkin suri jossakin vihollistaan. Hectorilla ja Jackilla oli ollut pitkä yhteinen historia, jonka kaikkia yksityiskohtia Haniekaan ei tiennyt.
”Hanie”, Hector oli ilmestynyt Hanien taakse ja istuutui nyt tytön viereen. Hanie ei vilkaissutkaan häntä, mutta Hector kietaisi tuttuun tapaansa viittansa tytön hartioiden ympärille. Mies myös pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen pois Hanien kasvoilta.
”Sinä kaipaat häntä”, Hector totesi. Se ei ollut loukkaava syytös, vaan toteamus. Hanie nyökkäsi.
”Jack oli paljon enemmän kuin kapteeni”, hän sanoi lämpimästi. ”Hän ei olisi ansainnut kuolemaa.”
”Jack melkein kuoli kerran aikaisemminkin”, Hector sanoi ja Hanie kääntyi katsomaan miestä. ”Hän joutui Davy Jonesin loukkuun. Se oli pahempi kuin kuolema.”
Hanie kuunteli, kun Hector kertoi tapahtuman, nousi sitten seisomaan ja huokaisi.
”Voisiko Jack olla nytkin siellä?” hän kysyi.
Hector pudisti päätään.
”Sparrow kuoli”, hän sanoi. ”Näit sen itse. Turha väistellä totuutta.”
Hanie huokaisi uudestaan. Hän katseli ulappaa.
”Tiedätkö”, hän sanoi mietteliäästi. ”Ennen kuin Jack ilmestyi elämääni, en tiennyt, mitä todellinen rakkaus oli. Rakastin häntä. Hän pelasti henkeni. Meidän rakkaustarinamme oli kuin Romeo ja Julia. Luulin vain joskus, että saisimme onnellisen lopun.”
Hanie ei itsekään tiennyt, miksi kertoi sen Hectorille, miehelle, jota hän rakasti. Rakasti ehkä enemmän kuin oli koskaan rakastanut Jackia. Hector ei viitsinyt edes peitellä mustasukkaisuuttaan, vaan käveli edestakaisin Kissankullan yläkannella. Hanie katseli miestä vaiti.
”Mutta sinun kanssasi”, Hanie sanoi lopulta, pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Minä koen jotain uutta koko ajan. Jokainen päivä on kuin toisen ihmisen elämää. Sinua minä rakastan. Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään – minne tahansa, sinun perässäsi. En pelkää tulevaisuutta, en taisteluja, en mitään, jos sinä koet sen kanssani.”
Hector pysähtyi, katsoi Hanieta ja kaappasi tytön intohimoiseen suudelmaan. Aurinko laski meren ylle, kun he pyörivät ympäri ja suutelivat toinen toistaan aivan kuin eivät olisi koskaan aikaisemmin suudelleet. Hanien kasvoilla valui kyyneliä, Hector puristi tyttöä kovempaa.
”Jos sinä hyppäät, minäkin hyppään”, Hector kuiskasi ja Hanie nyökkäsi. Niin se oli nyt ja tulisi aina olemaan.