Timantteja (K11, kolmas sukupolvi) VALMIS 22.10.2014

[Saphira]

Mitäääh?!?!

Ei tuollaiseen kohtaan saa jättää! Huoneen kuvaileminen tulee varmasti olemaan vaikeaa, ellei se sitten ole pelkästään jotain valoa. Kihisin uteliaisuudesta ja Harry pelastamassa taikamaailmaa, aww. <3

Pari virhettä huomasin: Grindelwald oli kirjoitettuvilman ensimmäistä l:ää ja Rose puhuu kultaisesta "neliköstä". Eikö sen pitäisi olla nelikko? Neliköstä tulee mieleen jotain rakentamiseen liittyvää ja neliöitä. Mutta en ole siis ihan varma, mutta mielestäni nelikko on oikea sana tuohon kohtaan.

Toivottavasti Al onnistuu animaagi-opinnoissaan ja Acan ja Jamien välille ei tuu riitaa, eikä muidenkaan välille.

Tää oli taas hyvä luku ja älä hätäile seuraavan luvun kanssa, hyvää jaksaa odottaa!

[jacoblove]

Saphira, olet oikeassa, nelikko on oikea sana, ei nelikkö! joo huoneen kuvaileminen tulee varmasti olemaan vaikeaa, vaikka aika hyvin kaava päässä mitä siellä tapahtuu kiitos paljon inspiroivasta kommentistasi!

Medianoche, voi kiitos paljon ihanasta kommentista! Minulla on paha tapa jättää luvut inhottaviin kohtiin ;(

LaraLura, haha kiitos taas kommentista (jaaaaa jälleen virhelistasta )!


Joo, elikkäs, mulla oli hieno tarkotus tehä tästä luvusta sellainen himopitkä pätkä, mutta päätin sit jakaa tän kahteen osaan kun tämä eka osa hipoi 12 sivua, taisin vähän innostua. Tämän luvun toinen osa ilmestyy tässä sitten, kun olen saanut sen valmiiksi, en halua hätiköidä vaan kirjoittaa rauhassa, kun tärkeitä ja isoja juttuja tapahtuu! Tämän luvun toisen osan jälkeen nimittäin hypätään sitten maaliskuuhun... Tämän luvun eka osa on tällainen tarinaa eteenpäin tökkivä, mutta äksöniä on sitten luvassa toisessa osassa riittämiin! Kommentit inspiroi toooooosi paljon vink!


43. Poika, joka elää – osa 1
31.12.2023

Jonkin muun mielentilan alaisena Lilyä olisi saattanut naurattaa Roxannen tiivis, latautunut ja kriittinen katse, kun tyttö tutkaili itseään huoneensa valtavasta mustareunaisesta kokovartalopeilistä. Nyt hän kuitenkin vain nojasi päätään Roxannen huoneen vaaleanvihreän tapetin peittämään seinään ja katseli parhaan ystävänsä itsetutkiskelua ja vaatteiden sovitusta tyhjä järkytys elimistössään sykkien. Lilyn näki oman peilikuvansa Roxannen takaa, hän näytti tylsistyneeltä, kalpealta ja uupuneelta. Roxannen seiniä koristavat julisteet taikaolennoista, eläimistä ja viidakoista ja Lilyn oli vaikea irrottaa katsettaan kolmisilmäisestä gorillasta, joka irvisteli hänelle seinältä antiikkisennäköisen meikkauspöydän yltä.
   Roxanne vilkaisi häntä ja pyörähti vaaleanvihreässä juhlamekossaan ympäri niin, että tyllien pullistamat helmat lehahtivat keimailevasti ilmaan. Roxannen jalat olivat paljaat ja Lilyä huvitti tytön kirkkaan neonvihreät varpaankynnet.
”Minusta näytän suhteellisen viehättävältä”, Roxanne huomautti mielissään tutkiessaan itseään.
   Lily katseli mekkoa. Se oli kaunis ja ihoa myötäilevä ja sai Roxannen siron vartalon näyttämään tyttömäiseltä. Roxannnen ihon kullanruskeus sai paljaat olkapäät ja käsivarret näyttämään siltä kuin ne olisivat kimaltaneet, aivan kuin tytön iho olisi ollut kauttaaltaan täynnä pieniä timantteja.
   ”Oikein somalta”, Lily myönsi. ”Minä en käsitä, kuinka sinä pystyt keskittymään näihin absurdeihin tanssiaisiin”, hän sitten puuskahti.
   Roxannen kasvot synkkenivät peilissä. ”Jos en keskity näihin tanssiaisiin, minun pääni hajoaa.”
”Siltä minusta tuntuu nyt”, Lily mutisi ja hänen vatsaansa väänsi. ”Ja minusta tuntuu, että isäkin on menettänyt järkensä.”
Roxanne nyökkäili vakavana. ”Se on hyvin mahdollista. Olisi pitänyt kysäistä Ronilta, onko hän kolauttanut päänsä aurorihommeleissa.”
Lily pyöritti päätään. ”En ymmärrä, mitä hänelle on tapahtunut.”
”Ehkä taikaministeri Isabella Volrange on iskenyt häneen komennuskirouksen”, Roxanne ehdotti. ”Ei sitä koskaan voi tietää. Täytyy kyllä myöntää, että minä olen aika iloinen tästä Harryn hetkellisestä mielenjärkkymisestä.”
”Hah.” Lily kurtisti kulmiaan. Kun Roxanne sanoi uuden taikaministerin nimen ääneen, se sai hänet tajuamaan, miltä nimi kuulosti. ”Miksi Isabella Volrange kuulostaa minusta yhtäkkiä Voldemortin ja Bellatrixin risteytykseltä?”
Roxannen silmät lukittuivat Lilyn silmiin peilin kautta ja tytön suu loksahti auki. ”Voi pyhä Merlin, olet oikeassa! Bellatrix – Bella – Isabella! Volrange, niin kuin – ”
”Voldemort ja Lestrange”, Lily henkäisi. ”Onkohan kultainen nelikko tajunnut tämän?”
Roxanne loi Lilyyn kärsivän katseen ja sanoi merkitsevästi: ”Hermione.”
Lily nyökkäsi alistuneesti. Heidän uuden taikaministerinsä nimen salaisuus ei lohduttanut häntä paljonkaan. Ei, kun maailma oli muutamassa päivässä muuttunut niin pelottavaksi, surulliseksi ja synkäksi paikaksi.
”Rose oli oikeassa”, Roxanne mutisi. ”Jästit ovat hulluja.”
   Lily tuhahti. ”Tuskin jästit halusivat pyyhkäistä miljoonia kanssaihmisiään pois planeetalta.”
   ”Miksi he sitten tekivät sen?” Roxanne pyöritti päätään kuin ajatukset olisivat vavisuttaneet tämän mieltä ja tyttö olisi epätoivoisesti halunnut ravistella ne ulos. ”Kuka idiootti halusi keksiä noin valtavaa tuhoa aiheuttavia pommeja?”
   Lily kohautti olkiaan. Miljoonien jästien kuolemat ympäri maailman ydinpommitusten seurauksena tuntui hänestä epätodelliselta ja hänen oli vaikea uskoa sitä. Hän ei ollut edes tiennyt, että jästeillä oli käytössään tuollaisia hirvittäviä aseita. Pommeja oli räjäytetty Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Pelkissä räjähdyksissä oli kuollut miljoonia ihmisiä, rakennukset olivat kirjaimellisesti sulaneet ja pommien ioniseen säteilyyn (mitä se sitten tarkoittikaan) kuoli koko ajan lisää ihmisiä. Kolmas maailmansota oli virallisesti alkanut jästien maailmassa.
   Ja mitä Lilyn isä oli päättänyt tehdä? Järjestää tanssiaiset.
   Ajatus tästä oli vieläkin epäuskottavampi kuin ajatus jästien maailman kolmannesta sodasta ja miljoonien ihmisten kuolemasta. Isä oli aivan varmasti menettänyt järkensä.
   Tanssiaiset pidettäisiin Taikaministeriössä, mikä teki kaikesta vieläkin kummallisempaa.
   ”Minun luulin, että wannabe-kuolikset valloittivat Taikaministeriön”, Lily oli järkyttyneenä puuskahtanut isälleen, kun tämä oli ilmoittanut pitävänsä uuden vuoden aattona tanssiaiset, joihin kaikki halukkaat saisivat osallistua.
   Harry oli ainoastaan hymyillyt hänelle. ”Pitää paikkansa.”
   ”Haluatko sinä tapattaa meidät kaikki?” James oli tivannut melkein kauhuissaan ja oli vilkaissut Lilyä kuin olisi ollut vakavasti huolissaan isän mielenterveydestä.
   ”En tietenkään”, Harry oli nauranut.
   ”Entä, kun kuolikset, susifriikki-Thomas ja häiritsevän viileällä tavalla kaunis uusi taikaministerimme päättävät tulla paikalle juhlimaan tulevaa vuotta?” James oli kysynyt.
   Veljen sanat olivat saaneet kummallisen, tietäväisen hymyn kohoamaan Harryn kasvoille. ”Mikään ei voisi ilahduttaa minua enempää.” Ja niine hyvineen Harry oli mennyt kohentamaan olohuoneen takkatulta olemus levollisuutta ja iloisuutta huokuen. Ehkä isän mieli oli järkkynyt jästien maailman tapahtumista niin, että tämä todella oli unohtanut, kuinka ajatella rationaalisesti.
   ”Miltähän Rosesta tuntuu nyt?” Roxanne mietti ääneen palauttaen Lilyn takaisin meneillään olevaan hetkeen. ”Hän yritti varoittaa meitä, hän yritti kertoa, että jästien maailma on sekaisin. Minä näin kaikki tapahtumat unissani etukäteen, enkä tehnyt mitään, en kertonut kenellekään, ehkä minä olisin voinut estää kaiken – ”
   ”Älä syytä itseäsi”, Lily kehotti ystäväänsä. ”Ei kukaan olisi voinut estää pommeja räjähtämästä.”
   ”Ei sitä tiedä”, Roxanne mumisi surullisesti ja hipelöi mekkonsa helmaa hajamielisesti.
   ”Tuleeko sinun salarakkaasi juhliin?” Lily kysyi yrittäen saada Roxannen mieltä pois kuolemasta ja tuhosta.
   Roxanne tuhahti ja päästi irti mekkonsa helmoista aivan kuin ne olisivat yhtäkkiä polttaneet häntä. ”Tuskin. Ja vaikka tulisikin, minä en välitä. Olen saanut tarpeekseni hänestä. Minä en ole mikään tyhmä magia-bimbo, jonka luokse hän voi ilmestyä silloin kun sattuu huvittamaan ja jonka luota hän sitten voi karata viikoiksi, mitään itsestään ilmoittamatta! Ei, minä olen päättänyt löytää itselleni uuden miehen! Vaikka vaihteeksi semmoisen, josta voin kertoa ystävilleni ja jolla on edes jonkinlaisia alkeellisia käytöstapoja ja viestintätaitoja ja jonka tekee mieli nähdä minua yhtä paljon kuin minun häntä!”
   ”Jaahas”, Lily sanoi hitaasti ja hymy nyki hänen suupieltään. Roxanne vilkaisi häntä peilin kautta silmiään siristellen.
   ”Minä olen tosissani.”
   ”Tietysti olet.”
   ”Älä sitten naura minulle.”
   ”Enhän minä nyt sinulle nauraisi.”
   ”Naurat koko ajan.”
   ”Mutta en ääneen.”
   ”Laamanpoikanen.” Roxanne alkoi kiskoa juhlamekkoaan alas. Samassa huoneen ovi lennähti auki ja Fred astui sisälle.
   Lily purskahti nauruun Roxannen ponnahtaessa ilmaan säikähdyksestä ja Fredin parkaistessa inhoavasti. ”Minun silmäni!”
   Roxanne nyki juhlamekkoaan takaisin ylös vähemmän arvokkaasti yläruumiinsa suojaksi. ”Senkin pönttömaakari, voisit opetella koputtamaan!”
   ”Tämä on jo toinen kerta tämän viikon aikana, kun olen nähnyt enemmän kuin koskaan olisin halunnut!” Fred valitti ja heittäytyi Roxannen sängylle Lilyn viereen. ”Todella ällöttävää.”
   Roxanne mulkoili veljeään. ”Se lienee ihan omaa syytäsi, senkin tohveliaivoinen kakankaivaja!”
   Lily ja Fred katsoivat toisiaan huvittuneina ja virnistivät. Roxanne tuhahti heille närkästyneenä ja meni vaatekaapilleen mutisten jotakin typeryksistä ja kengistä.
   ”Oletteko valmiina tanssimaan?” Fred kysäisi suhteellisen ilottomasti.
   Lily tuhahti. ”Valmiina taistelemaan ennemminkin. Se nyt on ihan selvää, että kuolikset hyökkäävät juhliin. Lyön vetoa, ettemme ehdi edes alkupaloihin saakka.”
   ”Minä lyön vetoa, että he iskevät vasta keskiyöllä”, Fred ilmoitti. ”Juuri, kun vuosi vaihtuu.”
   ”Se olisi ylidramaattista”, Lily tuomitsi pojan arvelut irvistäen.
   ”Kaikkihan nyt tietävät kuoliksien olevan huomionhakuisia draamakuningattaria.”
   ”Totta.”
   ”Mitä mieltä olette näistä?” Roxanne ojensi heidän nähtäväkseen kimaltelevia, valkoisia korkokenkiä, joiden pitkillä koroilla olisi voinut huiskia jotakuta kivuliaasti takamukselle tai joista toisen olisi voinut kenties tunkea johonkin epämiellyttävän ahtaaseen, auringonvalottomaan paikkaan.
   Fred katsoi Roxannea ilmeettömästi. ”Luuletko tosissasi, että minulla on jonkinlainen mielipide noista?”
   Roxanne katsoi Frediä aivan yhtä ilmeettömästi takaisin. ”Miksi et menisi isän kanssa sohvalle haisemaan?”
   ”Hän lähti käymään kaupalla.”
   ”Mene sitten yksinäsi jonnekin haisemaan.”
   ”Entä jos haluan haista täällä?”
   Roxanne pyöräytti silmiään ja kääntyi takaisin vaatekaappinsa puoleen vaivautumatta vastaamaan. Fred näytti huvittuneelta ja vilkaisi Lilyä voitonriemuisena aivan kuin olisi juuri voittanut jonkin henkilökohtaisen kisan.
   ”Lillero, mitä sinä meinasit pukea päällesi?” Roxanne kysyi ääni hieman hukkuen pursuavan vaatekaappinsa kätköihin.
   Lily ei ollut edes ajatellut asiaa. ”Onko sillä jotakin väliä, minkä koltun sotken vereen ja sudenkarvoihin?”
   Roxanne mulkaisi häntä olkansa ylitse. ”Missä sinun juhlamielesi on?”
   ”Räjähti miljoonien jästien mukana.” Lilyn kurkkua kuristi. Kuolema oli kylmä, julma ja armoton.
   Tai ehkä elämä oli.

*

Jamesin teki mieli itkeä. Hän istui sängyllään risti-istunnossa ja oli peittänyt kärsivän päänsä käsiinsä.
   Ava pyöri kiukkuisen ja vaarallisen tornadon elkein ympäri huonetta vaatekappaleita raivostuneena ympärilleen viskoen.
   ”Sillä ei ole mitään väliä, mitä puet päällesi”, James yritti takoa järkeä tyttöystävänsä päähän vaivautumatta nostamaan katsettaan turvallisesta suojastaan käsiensä alta. ”Kuolonsyöjät tulevat kuitenkin pelastamaan meidän uuden vuotemme hauskuudelta ja onnelta. Veren roiskuessa ja avada kedavrien lentäessä ympäriinsä kukaan ei huomaa, vaikka olisit pukeutunut kotitontun nahkaan ja ankeuttajan huntuun.”
   Ava veti ilmaa sisäänsä kuin kiukkuinen sarvikuono. ”Kaltaiseltasi apinalta ei voi muuta odottaakaan kuin noin typeriä mielipiteitä!”
   James yritti muistuttaa itseään siitä, että Ava oli raskaana ja näin ollen täynnä hormonihirviöitä, joista jokaisesta James olisi halunnut pysytellä mahdollisimman kaukana, mutta jotka hän oli valitettavasti joutunut kohtaamaan olosuhteiden pakosta. Vaikka James tiesikin Avan olevan järkyttynyt ja sekaisin ja tiuskivan hänelle oman pahan olonsa takia, hän ei täysin kyennyt estämään itseään närkästymästä tytön vihamielisestä äänensävystä.
   ”No, onneksi sinun mielipiteesi ovat kaikki niin loistavia”, hän tokaisi purevasti nostaessaan päänsä suojastaan.
   Ava paiskasi matka-arkkunsa kannen kiinni ja kääntyi katsomaan häntä kiukkuisesti. ”Mitä tuo on tarkoittavinaan?”
   James huokaisi kärsivästi. ”Mitä väliä sillä on, minkä mekon sinä puet typeriin tanssiaisiin?”
   ”No, ei ilmeisesti mitään, koska minun poikaystävälleni on aivan sama näytänkö sialta vai lehmältä!”
   James tuijotti Avaa ja kauhukseen tajusi tytön silmien täyttyvän kiukkuisista kyyneleistä. ”Sinä et voisi koskaan näyttää sen enempää sialta kuin lehmältäkään”, hän huomautti ymmällään.
   ”Minä olen lihonut niin paljon, etten mahdu mihinkään vaatteisiini!” Ava huudahti itkuisesti ja käännähti jälleen matka-arkkunsa suuntaan.
   ”Sinä syöt kuin nälkää näkevä yksisarvinen ja sinun mahassasi kasvaa pieni hirviö, totta kai sinä olet lihonut”, James yritti lohduttaa. Hänen olisi tehnyt mieli mennä Avan luokse ja nostaa tämän pieni, itkuinen ja kiukkuinen vartalo syliinsä, mutta hän aavisti, ettei Ava ollut halailutuulella.
   ”Minä näytän ihan hirveältä!”
   James katsoi Avaa. Vaikka tytön vatsan seutu pullottikin hieman, tämä näytti kirsikanvärisine huulineen, mantelinmuotoisine silmineen, korkeine poskipäineen ja silkkisine hiuksineen Jamesin silmissä täydelliseltä kaunottarelta.
   ”Sinä olet kaunis”, hän sanoi tytölle ymmärtämättä ollenkaan tämän sekopäistä marmatusta.
   ”Enkä ole”, Ava inahti ja samassa tytön hartiat valahtivat veltoiksi, tämä purskahti itkuun ja lysähti keskelle lattiaa. Tyttö risti jalkansa ja halasi polviaan huojuen paikallaan.
   James loikkasi alas sängyltään, meni istumaan Avan viereen lattialle ja nosti tytön syliinsä. Ava käpertyi häntä vasten itkuisesti.
   ”Anna anteeksi. Olen typerä”, tyttö nyyhkäisi säälittävästi.
   ”Me kaikki olemme vähän järkyttyneitä kaikesta, mitä on tapahtunut”, James lohdutti ja synkkyys ja ankeus puristivat hänen sydäntään.
   ”Kaikki ne ihmiset”, Ava mutisi itkuisesti. ”Kaikki ne viattomat ihmiset… ja minä valitan siitä, etteivät vaatteet mahdu päälleni.”
   James hymyili ilottomasti. ”Niin, senkin hölmö.”
   ”Ei sillä ole mitään väliä, miltä minä näytän”, Ava mumisi. ”Ja vaikka Aqua ilmestyisikin paikalle naurettavan iso tissisen bimbonsa kanssa, niin – ”
   Jamesia etoi ja hän työnsi Avaa kauemmaksi itsestään. ”Siksi sinä siis meuhkaat ympäriinsä kuin vauhkoontunut hevoskotka. Sinä haluat näyttää kauniilta Aqualinen takia.”
   Ava näytti kalpealta ja järkyttyneeltä. ”Enhän! En minä sitä tarkoittanut!”
   James tuhahti ja katsoi Avaa kylmästi. ”Mitä sitten?”
   Ava tuhahti takaisin ja pyyhki kyyneleet kasvoiltaan vimmaisesti. ”Tämä jästijuttu vain pörrää päässäni ja saa minut käyttäytymään kummallisesti. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta.”
   James ei sanonut mitään, vaan nousi lattialta ja lähti pois huoneesta.
”James!” Ava huusi hänen peräänsä hämmästyneen kuuloisena, mutta James ei välittänyt. Yhtäkkiä hän halusi mahdollisimman kauas Avasta.
Kun Shawn oli kertonut hänelle Aqualinesta ja Meganista, hän oli tiennyt Avan tulevan mustasukkaiseksi ja surulliseksi asiasta. Siksi hän ei ollut edes halunnut kertoa tälle, hän ei ollut halunnut nähdä sitä reaktiota, sitä miten syvästi Aqualine vieläkin vaikutti Avaan. Tyttöjen välillä oli jokin side, jota James ei koskaan kykenisi ymmärtämään ja oli sietämätöntä katsella ja aistia sitä vierestä, sitä kuinka hänen tyttöystävänsä sydämessä oli hänen niin kovasti inhoama tyttö, joka ei ehkä koskaan täysin katoaisi sieltä. Toisinaan Ava vaipui kokonaan omiin ajatuksiinsa, kuin toiseen maailmaan ja tästä huokuva ikävä ja suru saivat Jamesin kiukkuiseksi ja mustasukkaiseksi, sillä hän tiesi noina hetkinä Avan miettivän Aqualinea.
Ajatus Avasta miettimässä ja ikävöimässä Aqualinea oli sietämätön. Jamesin kädet puristuivat nyrkkiin ja häntä ärsytti suunnattomasti. Hänen teki mieli räjäyttää jotakin. Tai ehkä hakata jotakin. Tai purra jotakin. Vaikka Aqualinea.
Harry, Ginny tai Lily eivät olleet kotona. James ei tiennyt, missä kaikki olivat eikä oikeastaan välittänytkään. Keittiön ikkunasta hän näki Shawnin kävelevän heidän valtaisalla pihamaallaan pää painuksissa. Poika näytti potkivan lumikokkareita kengillään. James oli menossa ystävänsä luokse, kun huomasi toisen ystävänsä lähestyvän heidän terassiaan kädet puuskassa ja kasvot yhtä synkkinä kuin harmaa taivas yläpuolellaan.
James heilautti kättään niin, että taikasauva sujahti hänen sormiensa väliin. Hän osoitti hellalla lepäävää kahvipannua ja pisti veden porisemaan. Hänen olisi oikeastaan tehnyt mieli jotakin kahvia paljon väkevämpää, mutta kello oli vasta vähän yli puolen päivän, joten ehkä oli parempi aloitella kahvilla.
”Ja hitot siitä”, hän sitten puuskahti, meni olohuoneeseen ja suoraan lasiselle kaapille. Hän nappasi ruskean rommipullon käteensä ja meni takaisin keittiöön. Rommikahvi totisesti tekisi terää.
Jasper kohtasi hänen katseensa keittiön ikkunan lävitse ja hymyili vinon ilottomasti ennen kuin astui sisälle.
”Tulitko kysymään minulta juhlakaapumielipiteitä?” James kysäisi yrittäen saada ääntään kuulostamaan ilahtuneelta, mutta ei aivan onnistunut. Hänen äänensä kuulosti hänen omissa korvissaankin väsyneeltä, ahdistuneelta ja synkältä.
Jasper näytti tiedostavan hänen mielialansa ja nuoresta professorista huokuivat samat tunteet kuin peilinä takaisin. ”Mistä arvasit?” tämä kysäisi kuivan ilottomasti.
James hymähti ja meni kaatamaan pannuun kahvinporoja. Jasper istuutui pöydän ääreen ja nojasi tuolin selkämykseen niin, että se keikkui vain kahdella jalalla. ”Mikä hitto tämä Harryn tanssiaisjuttu oikein on?”
James vilkaisi parasta ystäväänsä paljon puhuvasti. ”Sen kun tietäisi.”
”Ovatko kuolonsyöjät iskeneet häneen komennuskirouksen?” Jasper epäili.
James irvisti. ”Se voisi olla uskottava vaihtoehto, jos isään ikinä olisi tehonnut komennuskirous.”
”Ai niin”, Jasper mutisi ja otti ilmasta Jamesin lennättämän kahvikupin käteensä. ”Jotakin outoa tässä on.”
”Älä muuta sano”, James yhtyi mielipiteeseen istahtaessaan hänkin pöydän ääreen. Hän avasi rommipullon, kaatoi sitä kahviinsa ja ojensi pullon sitten Jasperille, joka terästi kahvinsa rauhallisesti ennen kuin puhui.
”Jästien maailmassa on täysi kaaos”, Jasper kertoi. ”Ihmiset pakenevat kaupungeista. Valtiot pakottavat kaikki miehet sotaan liittoutumien nimissä, kun maat ovat riidoissa keskenään, mutta ihmiset eivät halua sotia.”
   ”Mistä he oikein sotivat?” James puuskahti. ”Siinä ei ole mitään järkeä.”
   ”Ei olekaan. Käsittääkseni Yhdysvalloilla ja Venäjällä on ollut jo vuosikausia poliittista kärhämää. Yhdysvallat menetti hermonsa, kun Venäjä alkoi kymmenisen vuotta sitten valloittaa pikkuhiljaa vanhoja maa-alueita takaisin - lopputulos on sitten tämä.”
   ”Jästit ovat sekopäitä”, James mutisi synkästi. Rommikahvi lämmitti hänen kurkkuaan ja vatsaansa.
   ”James!” Ava tuli keittiöön kasvot itkun raidoittamina, huomasi Jasperin olevan paikalla ja pyyhkäisi kasvojaan hätäisesti. ”Ai, moi, Jasper.”
   ”Terve, Ava. Mitä kuuluu?”
   James hymähti. Ava mulkaisi häntä silmiään siristellen ennen kuin katsoi taas Jasperia.
   ”No, olen vähän järkyttynyt tästä koko jästijutusta. Niin kuin kaikki ovat.”
   ”Paitsi Harry”, Jasper huomautti. ”Tanssiaiset? Oikeasti?”
   ”Isä on käyttänyt muutaman päivän ajan tosi omituisesti”, James kertoi. ”Vaikka miljoonat jästit ovat juuri räjähtäneet pieniksi märiksi länteiksi, isä on järjestellyt tanssiaisiaan häpeilemättömän iloisena. Vannon, että kuulin hänen jopa lauleskelevan.”
   ”Outoa”, Jasper puuskahti.
   ”Tosi outoa”, vahvisti James. Hän kutsui kaapista Avalle kahvimukin tytön istahtaessa Jasperin viereen häntä vastapäätä. Hän oli kaatamassa tytönkin kuppiin rommia, kun Ava rykäisi.
   ”James, minä olen raskaana.”
   James vilkaisi tyttöystäväänsä hämillään. ”Kyllä minä nyt sen tiedän.”
   ”Tiedätkö? Miksi sitten kaadat kahviini rommia?”
   James irvisti, näki Shawnin astuvan ulkona terassille ja kohensi asentoaan. ”Ei tämä ole sinulle, vaan Limamiehelle.”
   Ava hymähti Shawnin astuessa sisälle keittiöön. James kutsui kaapista uuden kupin Avalle vältellen Jasperin katsetta, pojan hartiat hytkyivät naurusta.
   Shawn istui Avan viereen ja tarttui rommikahviinsa synkkänä. ”Ihanaa.”
   ”Oletko sinä kunnossa?” Ava kysyi pojalta katsellessaan tätä. Jamesistakin Shawn näytti hiukan sairaalta, tämän silmien alla oli tummat pussit ja kasvot näyttivät hieman vihertäviltä.
   ”Tämä jästijuttu”, Shawn tokaisi väsyneesti.
   ”Mmmh”, muut hymisivät kuin kuorossa. James kohotti rommikahvikuppiaan.
”Hyvää uutta vuotta.”
   He kilisyttelivät kahvejaan. ”Hyvää uutta vuotta.”
   Jamesia pelotti, mitä vuosi 2024 toisi tullessaan. Sen lisäksi, että tasan puolen vuoden päästä perunahirviö tulisi maailmaan.
   Millaiseen maailmaan minihirviö oikein syntyisikään?

*

Taikaministeriö oli räjähtänyt. Se näkyi tavalliselta jästikadulta suurena aukkona maassa. Jästit viilettivät katua pitkin katseet tiukasti asvaltissa aivan kuin olisivat pelänneet taivaan tipahtavan niskaan millä hetkellä hyvänsä. Kukaan heistä ei katsonut heitä tai valtavaa monttua maassa. Pientä mäyräkoiraa ulkoiluttava vanha rouva näytti ensin putoavan valtavan aukon reunalta, mutta käveli sitten tyhjyyden päältä aivan kuin maassa olisi ollut näkymätön lasilattia.
   Rose vilkaisi Amelieta ja Albusta. Kaksikko näytti satukirjamaiselta seisoessaan sinä Taikaministeriön reunalla toistensa kyljissä kiinni ja toistensa käsiä tiukasti puristaen. Amelie näytti pikkuruiselta keijukaiselta pitkän ja hontelon Albuksen rinnalla vaaleansinisessä juhlamekossaan ja paksussa talviviitassaan.
   ”Miksi he ovat räjäyttäneet sen?” Albus kysyi ymmällään, ontolla äänellä.
   ”Minusta tuntuu, ettei se ole kokonaan räjähtänyt”, Amelie kuiskasi heiveröisesti.
   Rosekin näki sen. Montun pohjalla näytti olevan jotakin valkoista ja ehkä jotakin kultaista kimallusta pienien täplien joukossa. Hetkessä Rose tajusi täplien olevan ihmisiä.
   ”Ilmiinnytään alas”, hän sanoi muille kahdelle. Albus ja Amelie nyökkäsivät ja sulkivat silmänsä. Rose matki heitä, puristi taikasauvaansa ja antoi tyhjyyden täyttää hänet.
   Kun hän seuraavaksi avasi silmänsä, hän näki Taikaministeriön entisessä loistossaan tai ehkä jopa vieläkin koreampana. Kultaisia, punaisia ja hopeisia, kimaltelevia koristenauhoja leijaili ympäriinsä juhlakaapuihin pukeutuneiden noitien ja velhojen yllä. Valkoinen marmorilattia kiilteli ja valtava aukko katossa avautui kohti tummanharmaata taivasta. Ilma oli täynnä pieniä, loistavia keijukaisia, jotka loistivat hämyistä valoa ympärilleen.
   ”Täällä on niin paljon ihmisiä”, Amelie kuiskasi hämillään. Tytön ääni oli väsynyt ja Rose vilkaisi parasta ystäväänsä kulmiensa alta. Täysikuu oli ollut vasta viime yönä ja Amelie oli joutunut viettämään jo toisen ihmissusiyönsä Pyhän Mungon taikasairaalan kellarikerroksessa. Amelien silmien alla oli tummat pussit ja kalpea iho näytti ohuelta, aivan kuin se olisi ollut vain paperia. Albus katseli korkeuksistaan tyttöystäväänsä näyttäen alistuneen huolestuneelta ja hieman hermostuneelta.
   ”Kaikki ovat halunneet tulla kuulemaan, mitä isällä on sanottavaa”, Albus veikkasi ja kietaisi kätensä Amelien hentoisten hartioiden ympärille.
   ”Minäkin haluan kuulla, mitä Harrylla on sanottavaa”, Rose mutisi ja oikoi mustaa juhlamekkoaan. Harry, Ginny, Ron ja Hermione olivat kaikki pukeutuneet juhlakaapuihin ja seisoivat suuren patsaan viereen rakennetun korokkeen päällä juhlavieraita katsellen ja toisilleen vaimeilla äänillä puhuen. Nelikosta huokui jonkinlainen päättäväisyys, aivan kuin nuo neljä olisivat tienneet jotakin, mitä kukaan muu ei tiennyt ja aivan kuin tuo tieto olisi antanut heille voimaa ja rohkeutta.
   ”Jaahas, Kukkakeppi, Hullu Jästinäinen ja Ihmissusineito ovat saapuneet paikalle”, kuului tuttu ääni ja James tuli heidän luokseen näyttäen omituisen juhlalliselta mustassa juhlakaavussaan. Arpinen käsivarsi puristi tiukasti nätisti hymyilevää Avaa, jonka punainen juhlamekko istui somasti tämän siroon vartaloon. Pieni kumpu vatsan seudulla oli Rosesta hassulla tavalla suloinen ja teki Avasta jotenkin pehmeän näköisen. Jasper oli Jamesin toisella puolella ja näytti vaivaantuneelta ja ahdistuneelta omassa juhlakaavussaan. Nuori professori vilkuili ympärilleen tarkkaavaisesti aivan kuin olisi odottanut kuolonsyöjien hyökkäävän juhlavieraiden kimppuun millä hetkellä hyvänsä.
   ”Kuolonsyöjiä ei ole vielä näkynyt?” Albus kysäisi vaivautumatta tervehtimään sen enempää.
   James huokaisi alistuneesti. ”Arvon pikkuveli, jos kuolikset olisivat päättäneet ilahduttaa meitä hupaisilla olemuksillaan, sinä varmasti olisit huomannut sen.”
   ”Hyvä juttu”, Albus murahti, nykäisi hämmentyneen Amelien matkaansa ja lähti kohti koroketta, jossa kultainen nelikko seisoskeli juhlavieraita tutkiskellen.
   Rose tuijotti Albuksen ja Amelien perään ymmärtämättä, mitä pitkän ja hontelon pojan mielessä oikein pyöri ja miksi tämä oli lähtenyt niin vikkelästi heidän luotaan. Amelie kääntyi katsomaan Rosea olkansa takaa ja kohautti olkiaan näyttäen aivan yhtä hämmentyneeltä kuin Rose tunsi olevansa.
   James kietaisi vapaan kätensä Rosen ympärille. ”Missä sinun avecisi on? Vai eikö Scorpius ole tullut vielä paikalle?”
   Rose mulkaisi Jamesia. ”Älä sinäkin aloita. Isä ei ole mistään muusta jauhanutkaan minulle kuin Scorpiuksesta viimeisen viikon ajan.”
   James nyökkäsi ymmärtäväisesti. ”Ronaldia saattaa arveluttaa pikku junior Malfoyn motiivit, ymmärtäähän tuon. Tai siis, hänhän tietääkseni ruokki sinua ja Amelieta kuukauden ajan kaltereiden lävitse.”
   Rose irvisti muistaessaan kokkareisen mömmön, jota Scorpius oli heille Azkabanissa tarjoillut. ”Scorpius ei tehnyt sitä vapaaehtoisesti.”
   ”Ei hän myöskään vapaaehtoisesti päästänyt teitä pois sietä”, Jasper huomautti kädet syvällä kaapunsa taskuissa.
   ”Tismalleen”, James sanoi iskien silmäänsä.
   ”Anna olla, James”, Ava huoahti. ”Ei se kuulu sinulle.”
   James loi tyttöystäväänsä kärsivän katseen. ”Tietääkseni sukulaisteni asiat kuuluvat minulle. Okei okei!” poika sitten huudahti nostaen kätensä antautuvasti ilmaan Avan näyttäessä kiukkuiselta. ”Ei sitten kuulu! Höh…”
   Samassa pienessä vaaleanvihreässä lehahduksessa joku oli tunkeutunut Jamesin ja Jasperin väliin ja tarrannut viimeiseksi mainittua käsipuolesta. ”Minun!”
   Rose tyrskähti. Jasper räpytteli silmiään hämmentyneenä ja katsoi häntä muutamaa päätä lyhyempää Roxannea näyttäen siltä kuin olisi menettänyt kielensä. Rosenkin mielestä Roxanne näytti kauniilta, tytön kullanruskea iho näytti hehkuvan ja mustat, lyhyet hiukset saivat tämän näyttämään eksoottiselta keijukaiselta.
   Ava naurahti. ”Ilmeisesti sinulla ei ole seuralaista.”
   Roxanne puristi Jasperin kättä ylpeänä. ”Onhan minulla, etkö sinä näe?”
   Jasper hymyili Roxannelle. ”Sinähän sievä olet.”
   Roxanne niiasi syvään. ”Kiitos. Et sinäkään kauhean kurjalta näytä.”
   James hymähti kietoessaan jälleen kätensä Avan harteiden ympärille. ”Mihin sinä olet ärsyttävän pikkusisareni jättänyt?” poika kysyi Roxannelta.
   ”Itse olet ärsyttävä”, Lily puuskahti astellessaan Shawnin käsipuolessa heidän luokseen. Tyttö oli nostanut punaiset, pitkät hiuksensa korkealle nutturalle – tai sitten Roxanne oli tehnyt sen Lilyn puolesta, mikä tuntui hieman uskottavammalta vaihtoehdolta. Päällään Lilyllä oli tummanvihreä juhlapuku ja Rosen mielestä Lily näytti hassun tyttömäiseltä, yleensä kun tämä pukeutui koruttomiin ja rentoihin vaatteisiin. Shawn näytti Lilyn vieressä hurjan komealta ja valtavalta. Rose olisi voinut vaikka vannoa, että pojan hartiat olivat leveämmät kuin kellään muulla juhlavieraiden miekkosista.
   ”Mitä Al puuhaa?” Shawn kysyi ymmällään katse kohdistettuna korokkeelle. Rose käännähti ympäri juuri parahiksi nähdäkseen Albuksen seisovan korokkeella Harryn, Ginnyn, Ronin ja Hermionen tutkivien ja yllättyneiden katseiden alla. Amelie tuijotti poikaystäväänsä hämmentyneenä tämän nostaessa taikasauvansa kurkulleen.
   Juhlaväki hiljeni heti Albuksen rykäistessä merkitsevästi taialla vahvistetulla äänellään. ”Hyvää iltaa, arvon taikakansa ja hyvää uutta vuotta 2024 kaikille! Minä olen Albus Potter ja minulla olisi pienimuotoinen kysymys edessäni seisovalle kauniille tyttöystävälleni ennen kuin kuolonsyöjät hyökkäävät pilaamaan juhlamme.” Rosen sydämessä läikähti jokin lämmin Albuksen laskeutuessa polvilleen Amelien eteen ja ojentaessa tälle sinistä, pientä rasiaa.
   ”Amelie Phoebe Wakefield, minä olen rakastanut sinua niin kauan kuin muistan ja olen valmis rakastamaan sinua niin kauan kuin elän. Kaiken synkkyyden ja kurjuuden keskellä sinä olet ainoa asia, joka pitää minut järjissäni. Sinä teet minut onnellisemmaksi kuin ikinä voisin sanoin kuvailla enkä voisi koskaan kuvitella eläväni ilman sinua. Tuletko sinä minun vaimokseni?”
   Rosen silmiin kihahtivat kyyneleet Amelien suun loksahtaessa järkytyksestä auki. Pian järkytys vaihtui kuitenkin riemuksi ja onnen kyyneleet kihahtivat myös Amelien vaaleansinisiin silmiin tämän loikatessa Albuksen syliin. ”Tulen, tulen, tulen!”
   Albus nousi seisomaan Amelieta sylissään pidellen ja pyöritti tätä ilmassa juhlavieraiden alkaessa taputtaa ja hurrata. Ginny itki avoimesti pariskunnan takana ja Harry kietoi kätensä vaimonsa ympärille pyyhkien tämäkin silmäkulmaansa sarvisankaisten silmälasiensa takana. Hermione ja Ron vilkaisivat toisiaan hymyillen ja heidän kätensä puristuivat hellästi yhteen.
 Albus laski Amelieta sylissään hieman alemmaksi niin, että pariskunta saattoi sulautua pehmeään suudelmaan siinä taikakansan silmien edessä.
”Käsittämätöntä”, James mutisi Rosen vieressä. Vaikka pojan ääni olikin vastentahtoinen ja inhoava, Rose näki serkkunsa nappisilmien loistavan ja pieni hymy leikitteli tämän suupielessä. Roxanne virnisteli typerästi ja Lily näytti iloiselta hymyillessään leveästi.
Korokkeella Albus oli pujottanut hopeisena kimaltelevan sormuksen Amelien vasempaan nimettömään. Amelien kasvot näyttivät enkelimäisen kauniilta tytöstä huokuvan onnellisuuden valaistessa kaiken ympärillään.
Harry oli astunut korokkeella Amelien ja Albuksen eteen ja katseli juhlavieraita melkein hellästi. ”Minunkin puolesta tervetuloa kaikille ja onnittelut nuorimmalle pojalleni ja hänen kihlatulleen.” Harry hymyili Albukselle ja Amelielle kaksikon hipsiessä alas korokkeelta kasvot sädehtien.
”Te kaikki varmasti ihmettelette, miksi minä halusin pitää nämä uuden vuoden tanssiaiset kaiken tapahtuneen jälkeen. Lupaan, että syy siihen selviää vielä tänä iltana. Minusta tuntuu, että me kaikki odotamme kuolonsyöjien tulevan paikalle ja haluan vain kertoa, että kenelläkään ei ole mitään pelättävää. Minulla on uudelle taikaministerillemme ehdotus, jonka uskon palauttavan rauhan tähän maailmaan.
”Mitä tulee jästien maailman traagisiin tapahtumiin… Kukaan ei olisi voinut uskoa, että näin kävisi. Hermione tässä vieressäni on jo alkanut koota joukkoja jästimaailman ihmisiä auttamaan. Jästit tarvitsevat meidän apuamme ja sitä he ovat tarvinneet jo kauan, me olemme vain olleet liian sokeita näkemään sitä.” Harryn silmät tuikkivat Rosen suuntaan ja Rose tunsi kurkkuaan kuristavan. ”Jästien maailman sota on vasta alkanut ja lisää viattomia ihmisiä kuolee, jos me emme auta heitä kaikkien resurssiemme avulla.”
Rose siristeli silmiään. Hän oli ilmoittanut Hermionelle aikaisemmin päivällä haluavansa mukaan jästienauttamisjoukkoihin, mutta Ron oli tylysti ilmoittanut, että Rosella oli oma elämä elettävänään velhomaailmassa. Rose ei aikonut antaa periksi. Hän lähtisi auttamaan jästejä, aivan varmasti lähtisi, eikä hänen isänsä mahtaisi asialle mitään. Isä piti häntä vieläkin pikkutyttönään ja oli jo aikakin, että tämä näkisi tyttärestään kasvaneen aikuisen naisen, joka oli täysin kykenevä tekemään omaa elämää koskevia päätöksiä.   
”Kuolonsyöjien saapumista odotellessa – pitäkää hauskaa!” Harry huudahti epäluonteenomaisen iloisella äänellä. ”Syökää, juokaa, tanssikaa ja naurakaa! Hyvää uutta vuotta kaikille!”
”Isä on seonnut”, James tokaisi synkästi. Lily nyökkäili veljensä vieressä vakavana.
”Todellakin.”
Jostakin oli alkanut kuulua iloista musiikkia. Albus oli vienyt Amelien keskelle tyhjää lattiaa ja kihlapari keinui rauhallisesti musiikin tahdissa toisiaan tiiviisti halaten. James vinkkasi silmäänsä Avalle.
”Haluaisitko sinä tanssia ennen kuoliksien saapumista, kaunis kultaseni?”
Ava näytti iloiselta ja loi Jamesiin melkein imelän katseen. ”Mielelläni.”
Myös Shawn ja Lily vetäytyivät tanssimaan. Roxanne irvisti Roselle anteeksipyytävästi.
”Minäkin raahaan Jasperin tanssimaan.”
”Raahaa ihmeessä”, Rose hymähti tytölle. Jasper näytti vaivaantuneelta.
”En minä osaa tanssia.”
Roxanne nyki Jasperia kädestä. ”Ei haittaa. Minä opetan.”
”Minä tallon sinun varpaillesi.”
”Ei haittaa, näissä kengissä en tunne varpaitani muutenkaan.”
Rose tirskahti Roxannen kiskoessa vastentahtoisen Jasperin kanssaan lattialle keinahtelemaan. Hän tyytyi kohtaloonsa ja lähti kohti valtavan aulan seinustaa, jossa oli pöytä täynnä herkkuja. Hän huomasi isänsä käyneen herkkupöydän kimppuun myös ja meni tämän vierelle.
Ron vilkaisi häntä sivusilmällä. ”Jos tulit taas höpöttämään jästien auttamisjoukoista, niin sanon vielä viimeisen kerran, ettet sinä lähde minnekään – ”
”En tullut”, Rose puuskahti. Hän ei halunnut aloittaa taas riitaa. ”Minulle tuli nälkä. Niin kuin ilmeisesti sinullekin.”
”Minulla on aina nälkä”, Ron paljasti virnistäen ja kauhoi lautaselleen herkkumuhennosta.
”Mikä Harryn suunnitelma oikein on?” Rose kysäisi mahdollisimman kepeällä äänellä. ”Mikä ehdotus hänellä on Isabella Volrangelle?”
Ron virnisti iloisesti. ”Sellainen, josta vain typerys kieltäytyisi.”
”Te olette aina niin salamyhkäisiä”, Rose totesi inhoavasti asettaessaan siirappitorttuja lautaselleen. ”Teidän kaikki lapsenne ovat jo aikuisia, voisitte alkaa vähän avautumaan meillekin.”
”Minulle te tulette aina olemaan lapsia”, Ron ilmoitti.
Rose pyöräytti silmiään. Joku koputti häntä olalle ja hän pyörähti ympäri.
Hänen vatsassaan jysähti hänen tajutessaan tuijottavansa tuttuihin, pistäviin ja harmaisiin silmiin. ”Saisinko tanssin, arvon neiti?”
Scorpius oli piiloutunut Lucifer Halo-asuunsa. Kasvot olivat täysin tunnistamattomat, vaikka silmät olivatkin entisellään. Pitkät vaaleat hiukset laskeutuivat olkapäille sekavina.
Rose vilkaisi kauhuissaan isäänsä, mutta Ron hymyili ystävällisesti Scorpiukselle ja ojensi kättään. ”Terve, minä olen Ron Weasley.”
Scorpius kätteli Ronin kättä. ”Terrance Hilbert.”
Ronin kulmakarvat nytkähtivät. ”Selvä juttu. Minäpä jätän teidän kaksi sitten pitämään hauskaa.” Ron iski silmäänsä Roselle ilmeisesti luullen vaikuttavansa rennolta isältä, mutta sinisten silmien terävä katse ei huijannut Rosea – Ron tapittaisi heitä herkeämättä mihin sitten ikinä menisikään herkkumuhennoksestaan nauttimaan. Rose kuitenkin arveli, että Ron oli vain helpottunut hänen tanssiessaan jonkun muun kuin Scorpius Malfoyn kanssa. Tai niinhän isä luuli.
Scorpius virnisti iloisesti taluttaessaan hänet tanssilattialle ja laskiessaan kätensä hänen alaselkänsä kohdalle ja vetäessään hänet itseään vasten. Rosen vatsassa tuntui polttavaa kutinaa, mutta hän katsoi ilmeettömästi Scorpiuksen harmaisiin silmiin.
”Sinä huijasit minua.”
”En oikeastaan”, Scorpius tuumasi. ”Minulle kerrottiin, että Taikaministeriö valloitettaisiin uuden vuoden aattona, mutta Thomas päättikin aikaistaa valtausta jouluaattoon.”
”Eikä mieleesi tullut, että voisit ilmoittaa minulle asiasta.”
”Kummallista kyllä, mutta ajatus itse asiassa pälkähti mieleeni”, Scorpius sanoi äänellä, joka oli melkein hämmentynyt. ”Thomas piti kuitenkin käteni täynnä töitä niin, etten päässyt karkaamaan.”
Rose irvisti. Hän ei halunnut tietää, mitä töitä Scorpiuksella oli ollut Taikaministeriön valtaukseen liittyen. ”Miksi et vain kieltäytynyt kunniasta?”
”Koska Thomas ilmoitti susien repivän äitini kasvot uuteen uskoon, jos en tekisi niin kuin hän käskisi”, Scorpius kertoi kylmällä, tunteettomalla äänellä.
Rosen kädet puristuivat tahattomasti Scorpiuksen ympärille. ”Thomas on kuvottava. Toivottavasti Harry sulkee hänet lukkojen taakse.”
”Toivottavasti”, Scorpius tokaisi laiskasti, äänellä, joka kertoi, ettei hän uskonut niin tapahtuvan missään lähitulevaisuudessa. ”Sinun sukulaisesi taitavat arvata, kuka minä oikeasti olen.”
Rose vilkaisi sivuilleen ja huomasi Jamesin mulkoilevan Scorpiusta pyöritellessään Avaa käsivarsillaan. Albus näytti siltä kuin olisi halunnut marssia heidän luokseen, mutta Amelien kädet puristivat Albuksen kaavun selkämystä tiukasti. Jasper ja Roxanne pyörähtivät heidän ohitseen ja Roxanne iski silmäänsä Roselle kannustavan innostuneena.
”He osaavat kyllä käyttäytyä”, Rose lupasi, vaikkei ollutkaan aivan varma lupauksestaan.
”Parasta olisi. Kuolonsyöjät ovat tulossa tänne hetkellä millä hyvänsä.” Harmaiden silmien katse oli vakava, kun ne tutkivat Rosen kasvoja. ”Halusin tulla varoittamaan sinua.”
Rosen sydämessä läikähti. ”Me tiesimme koko ajan heidän tulevan tänne. Harrylla on suunnitelma.”
”Omatpa ovat hautajaisenne”, Scorpius tuhahti, mutta tämän katse näytti hieman huolestuneelta.
Rose katseli poikaa. ”Äiti kokoaa joukkoja auttamaan jästejä.”
”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä?” Scorpius hymähti ilottomasti.
”Vanhempani eivät päästä minua mukaan. Turhaudun kuoliaaksi, jos en pääse auttamaan.”
Scorpius tuhahti. ”Isin prinsessa Ruusunen.”
"Tule minun mukaani”, Rose puuskahti. ”Karataan."
  Scorpius tuijotti häntä. "Sinä haluat karata minun kanssani auttamaan jästejä?"
  Rose vastasi järkyttyneeseen katseeseen peräänantamattomasti. "Kyllä, kiitos. Miksi emme vain karkaisi kahdestaan? Sinä pääset eroon Thomaksesta ja minä pääsen auttamaan jästejä. Voimme tehdä sen, mitä koko ajan olemme suunnitelleet tekevämmekin.”
”Entä minun vanhempani?” Scorpius puuskahti. Rose oli iloinen, poika näytti todella harkitsevan ajatusta.
”Eivätkö he ole turvassa?”
”En tiedä.” Scorpius näytti mietteliäältä. ”Ovat he tällä hetkellä… Ehkä…”
Rose katsoi poikaa vetoavasti silmiin. ”Olen lukenut, että Venäläiset ovat ryhtyneet valloittamaan vanhoja maa-alueita sotilaallisin toimin. Ihmiset Venäjän naapurimaissa ovat kauhuissaan, ihmiset eivät halua sotia.”
”Eivät tietenkään halua”, Scorpius tuhahti. ”Valtion isoilla pomoilla on kärhämää keskenään, mutta sodat käydään viattomien ihmisten hengillä, niin se on aina mennyt jästien maailmassa.”
”Mennään auttamaan”, Rose pyysi palavalla äänellä tuijottaen tiiviisti Scorpiuksen silmiin. ”Me osaamme taikoa, me voimme auttaa heitä tavoilla, joita he eivät osaa edes kuvitella!”
Scorpius katsoi häntä takaisin suoraan silmiin ja Rose näki harmaissa silmissä aivan yhtä palavaa epätoivoa kuin tiesi omissaankin näkyvän. ”Minne me menisimme?”
Rosella oli jo vastaus valmiina. ”Suomeen. Suomalaiset ovat hyvin sivistynyttä kansaa, mutta nyt heidän maassaan on täysi sekasorto. Venäläiset ovat aloittaneet maan valtauksen väittäen sen kuuluvan heille.”
Scorpius irvisti. ”Suomeen. Eikös se ole se pohjoinen maa, jossa on pimeää ja paljon jääkarhuja? Kuulostaa hyiseltä.”
”Pakataan paljon lämpimiä vaatteita mukaan”, Rose ehdotti olkiaan kohauttaen.
Scorpius pyöritti päätään. ”Sinä olet aika uskomaton pakkaus, tiesitkö sinä sitä?”
”Tarkoittaako tuo, että sinä karkaat minun kanssani Suomeen auttamaan jästejä?”
Scorpius katsoi häntä epäilevän ihailevasti. ”Taitaa se sitten tarkoittaa.”
Rose hymyili onnellisena. ”Tanssitaan tämä tanssi ensin loppuun.”
Scorpius nojasi otsaansa hänen otsaansa vasten ja hymyili vinoa hymyään. ”Tanssitaan.”
   
   
   



Kommentteja?? Lupaan, että pian ilmestyvässä tämän luvun toisessa osassa paljastuu Harryn suunnitelma ja se, mitä totuus/rakkaushuoneessa tapahtui
   
   
   
   
   
   

[Medianoche]

Heti tuli mieleen Ukrainan kriisi tuosta ficin loppupäästä. Ei ihan sanatarkasti, mutta kuitenkin. Ja suomalaisetko sivistynyttä kansaa, eh? :'D Noh, pidin taas tästä luvusta. Se oli sopivan pitkä, mutta mikä oli Harryn idea järjestää tanssiaiset? Jatka pian, odottelen taas innoissani!

[LaraLura]

Ooh...

Tykkäsin! Oon niin ton tarinan lumoissa, etten ossaa sannoo mitään.. Sää vaa ossaat kirjottaa nii hyvin! Hahmoistakin tyksin tosi paljo..

Avan raivoaminen oli nii hyvin kuvattu, et pystyin kuvittelemaan hänet eteeni ravaamaan vihoissaan. Jamesin paniikkia kuvatessasi nauroin vain..

Lisää jatkoa!
♥: Lara

[tonksy]

Tämä oli tosi hyvä luku! Oot ottanut tosi kivasti nykymaailman tapahtumia mukaan velhotarinaan, joskin vuodelle 2024:D nämä luvut on aina tosi mielenkiintoista luettavaa, ne nappaavat lukijan mukaansa. Odotankin erittäin innoissani seuraavaa osaa:)

Muuten, yhdessä kohassa oli venäläiset kirjoitettu isolla veellä ei maailmaa kaatava virhe, sattui vain pistämään silmään

[Bling]

Oooi ihana luku jälleen kerran! En malta odottaa taas seuraavaa...  Ja jänniin kohtiin näytät jättävän näitä aina! En kestä tuota Scorpiusta ja Rosea kun ne on niin suloisia  Jatkoa ja pian!

[Saphira]

Ei saakeli, että repesin tossa "suomalaiset ovat sivistynyttä kansaa" -kohdassa. Mieleen tuli sellainen kuva, jossa suomalaismies on kesämökillään rantasaunassa ja lyö varpaansa johonkin ja kiroaa niin kovasti, että linnut kaikkoaa. taitaa vähän väsyttää kun tommonenkin naurattaa...
Mutta Venäjä ei ikinä saa Suomea, sopii yrittää...

Ja kiitos kiitos kiitos, siitä että oli lisää Scorpiusta ja Rosea. <3

En usko/toivo, että Harry ois seonnut. Mutta aiheuttiko Harryn meno siihen huoneeseen 3. maailmansodan alkamisen? Saiko Harry jotain tietoja tai voimia (xD) siellä huoneessa ollessaan? Paklo saada tietää, mitä siellä tapahtui.

Toivottavasti Ava pääsee Aquasta yli ja James ei kauhistelisi "perunahirviötä" Avan kuullen vaikka onhan se tainnu jo vähän lämmetä pojalleen.

Oi, Albus on söötti, tuli Amelielle hyvään saumaan, kun oli joutunut taas muuttumaan sudeksi.

Hitsi, kun tuntuu etten osaa enää kirjoittaakaan. Mutta joka tapauksessa pidin luvusta paljon ja toivon, että jatkoa tulee pian!

[jacoblove]

Saphira, joo no ehkä Rose vain luulee et suomalaiset on sivistyneitä hehe hahah! Juu ja Scorpiusta ja Rosea kyllä luvassa lisäääää... kiitos paljon inspiroivasta kommentistasi!

Bling, juu mulla on paha tapa jättää luvut pahoihin kohtiin kiitos paljon kommentista, tässä jatkoa!

tonksy, no voihan venäläiset kiva että tykkäilet, kiitos paljon kommentistasi!

LaraLura, voi kiitos kiitos paljon! kiva että tykkäilet siitä mitä kirjoitan

Medianoche, joo no en tiedä siitä suomalaisten sivistyneisyydestä haha tässä jatkoa, kiitos paljon kommentistasi!



Helöyy! Kestipä kauan tämän osan kirjoittaminen, ei ole tehnyt mieli istuskella koneella sisällä kun niin mahti ilmat ollu! Tämän osan kirjoittaminen oli toooooosi hidasta ja vaikeaa, sain aina kirjoitettua tyyliin puoli sivua ja sit ei vain teksti luistanut, en tiedä johtuuko inspiraation puutteesta vai mistä. Lopulta nyt kuitenkin sain tämän kyhättyä kasaan, vaikka olen vähän pettynyt jotenkin tähän osaan, pääni sisällä tarina tuntui paljon paremmalta kuin tämä ulosanti nyt sitten on... mutta, mutta, olisi kiva tietää teidän mielipiteitä tästä! Seuraavassa osassa tosissaan hypätään maaliskuuhun, että tarinaan tulee siis pieni "tauko"... mukavaa kesäistä loppuviikkoa kaikille!

43. Poika, joka elää – osa 2
31.12.2023

James pyöräytti Avaa sylissään ja virnisti, kun tyttö nauroi vapautuneesti ja kinuskinväriset hiukset lehahtivat ilmaan. Naurun kuunteleminen tuntui höllentävän solmuja Jamesin rinnassa, mikä oli hassua, koska ei hän ollut tiennyt siellä mitään solmuja olevan.
James ojensi kätensä sipaistakseen hiukset pois Avan siroilta kasvoilta juuri, kun bändi korokkeella valtavan salin keskellä vaihtoi vauhdikkaasti soittamansa kappaleen hieman tunnelmallisemmaksi. Taikaministeriön kultakimalteisessa valossa Avan vaaleanruskeat silmät näyttivät salaperäisesti hohkaavan oranssia väriä tytön hymyillessä niin, että silmät nauroivat iloisesti mukana. Avan violetti juhlamekko oli koristeellisella ja hienostuneella tavalla sievä, eikä tyttö ollut kaikeksi onneksi kauheasti kiukutellut enää loppuillasta, vaikka mekko saikin vatsan seudun pullottamaan hassun kumpumaisesti.
Jamesin oli yhtäkkiä vaikea irrottaa katsettaan Avan vatsasta. Se teki sileään kankaaseen pömpöttävän kummun.
James tunsi rinnassaan kutsumatonta poltetta. Hieman ihmetellen hän laski kätensä Avan vatsan päälle samaan aikaan kun ihmiset heidän ympärillään painautuivat lähemmäksi toisiaan sovittaakseen askeleensa uuden, hitaamman musiikin tahtiin. Avan alkoi hymyillä leveästi ja nosti kätensä hellästi hänen niskaansa. James hämmästeli sitä, kuinka kovalta, lämpimältä ja vahvalta Avan pieni vatsakumpu tuntui hänen kämmeniensä alla. Hän saattoi melkein tuntea vatsasta säteilevän salaperäisen elinvoiman sormissaan.
James ei edes tajunnut pysähtyneensä keskelle tanssilattiaa tyttöystävänsä vatsaa jähmettyneesti tuijottaen ja pidellen, ja hätkähti vasta, kun Shawn ja Lily tönäisivät heitä tahallaan pyörähtäessään heidän ohitseen. Lily näytti heille lapsellisesti kieltä.
   ”James, sinun on liikutettava jalkojasi!” Shawn huikkasi iloisesti. ”Vasta sitten voit kutsua sitä tanssimiseksi!”
   James ei vaivautunut kommentoimaan niin laimeaa kommenttia ja vain irvisti ystävälleen ja pikkusisarelleen pariskunnan kieppuessa kauemmaksi tanssivien ihmisten taakse heidän katseidensa ulottumattomiin.
   ”Se on niin lämmin”, James mutisi melkein kuin itsekseen keskittäen jälleen kaiken huomionsa pitelemäänsä pieneen kumpuun.
   Ava tirskahti. ”Minun vatsani vai?”
   ”Niin”, James sanoi ääni huokuen siitä ihmetyksestä, minkä hän tunsi jossakin rintansa tai kenties kurkkunsa tienoilla. ”Siellä se vain on.”
   Ava nyökkäsi huvittuneena. ”Niin, siellä meidän minihirviömme on.”
   ”Se vain on siellä.”
   ”Niin”, Ava sanoi tunnustellen ja katsoi häntä odottavasti.
   James kohotti katseensa tyttöystäväänsä. ”Sinä olet ihmeellinen”, hän totesi kaikesta sydämestään.
   Ava hymyili, kohottautui varpailleen ja suuteli häntä viivytellen. James sulki silmänsä ja antoi Avan maun täyttää hänet, antoi tämän karkottaa kaikki ajatukset jättäen jäljelle ainoastaan tämän hetken. Avan tuoksu karkotti kaiken pelon ja hämmennyksen hänen sisältään, lohdutti häntä jostakin hyvin syvältä, jostakin, mistä kukaan ei ollut häntä vielä koskaan koskettanut.
   James puristi Avaa tiukemmin itseään vasten ja hautasi kasvonsa tytön niskaan. Kun hän kohotti seuraavaksi katseensa, hänen silmiinsä osui vaaleahiuksinen pitkä poika, joka piteli Rosea kiusallisen lähellä itseään ja tuijotti tätä tiiviisti silmiin. Pariskunta näytti uppoutuneen syvälle toisiinsa ja keskustelevan jostakin vakavasta. Scorpius Malfoy oli saattanut muuttaa vartalonsa mallia ja muovata rumia kasvojaan uuteen uskoon, mutta Lohikäärmerakastajaa tämä ei huijannut.
   James paljasti hampaansa ja hänen kurkustaan karkasi hieman murinaa muistuttava äännähdys. Ava hätkähti ääntä ja astui hieman kauemmaksi hänestä. Tytön kasvot olivat melkein järkyttyneet.
   ”Miksi sinä koriset tuolla tavalla?”
   ”Scorpius Malfoy liehittelee Rosea”, James urahti. Hänen kätensä irtosivat Avan uuman ympäriltä ja hän oli menossa parin luokse, kun Ava yhtäkkiä kiskaisi hänet tiukasti itseensä kiinni.
   ”Entä sitten? Ei Rose näytä kovasti pistävän pahakseen. Anna olla, ei se kuulu sinulle.” Avan ääni oli tiukka, melkein opettajamainen ja James vilkaisi tyttöystäväänsä kulmiensa alta pettyneenä.
   ”Miten niin ei kuulu minulle?” Jamesista lausahdus oli kaikessa absurdisuudessaan omituinen, hänestä nimittäin tuntui siltä, että asia kuului hänelle. Eikö se silloin tarkoittanut sen kuuluvan? Kuka sen muka päätti, mitkä asiat hänelle kuuluivat ja mitkä eivät? Ei ainakaan Ava, vaan James aivan itse. Ja hän oli hyvin vahvasti sitä mieltä, että asia kuului hänelle, silloin sen täytyi siis loogisesti ajatellen kuulua hänelle.
   ”Rose haluaa olla Scorpiuksen kanssa!” Ava sihahti.
   ”Mutta Scorpius on limainen luihuis-liero ja Rosen pitäisi tietää paremmin!”
   ”Hän todennäköisesti tietää paremmin kuin sinä”, Ava sanoi ja pyöräytti silmiään. Tytön ote hänen lanteidensa ympärillä oli melkein epämieluisan puristava ja tiukka.
   Jamesin olisi tehnyt mieli karata Avan peräänantamattoman otteen alta ja mennä potkaisemaan Scorpiusta polvitaipeeseen, mutta hän ei uskaltanut lähteä uhmaamaan tyttöystäväänsä, tämä kun oli ylikierroksilla käyvien hormoniensa takia toinen toistaan pelottavampia yllätyksiä täynnä. Hän tyytyi mulkoilemaan Scorpiusta niin ilkeännäköisesti ja pahantahtoisesti kuin vain suinkin osasi. Rose näki hänen tuijotuksensa ja siristi hänelle silmiään varoittavasti Scorpiuksen olan ylitse. Albus ja Amelie pyörähtivät pariskunnan ohitse näyttäen niin rakastuneilta ja onnellisilta, että Jamesia hieman ällötti. Albus oli hullu. Kuka muka meni naimisiin alle kaksikymmentävuotiaana 2000-luvulla? Kuka muka meni naimisiin ollenkaan ikinä? Sekopäistä.
   ”Minun täytyy käydä taas vessassa”, Ava huoahti ja irrottautui hänestä.
   ”Taas?” James töksäytti ihmeissään. ”Nainen, mikä sinun rakkoasi vaivaa?”
   ”Minihirviö varmaan luulee sitä stressileluksi”, Ava puuskahti ja lähti kipittämään kohti naisten saniteettitiloja. James pyöritti päätään ja lähti kävelemään kohti houkuttelevia napostelupöytiä.
   Samassa James tunsi vartaloonsa iskeytyvän jonkin voimakkaan paineen. Seuraavassa hetkessä hän tajusi jalkojensa liikkuvan oma-aloitteisesti eteenpäin, eikä ollenkaan siihen suuntaan kun alun perin oli ollut tarkoitus, pienet taikinaan käärityt nakit jäivät kauaksi takavasemmalle. Hän yritti avata suutaan ilmaistakseen ääneen hämmennystään jalkojensa toiminnasta, mutta hänen kurkustaan ei päässyt pihahdustakaan. Hän yritti kääntää päätään katsoakseen jonnekin muualle kuin jalkoihinsa, mutta hänen niskanivelensä ei suostunut tottelemaan.
   Minä olen komennuskirouksen alaisena, James tajusi järkytyksekseen. Tunteeseen sekoittui omituista mielenkiintoa. Hänen jalkansa veivät häntä kohti syrjäistä ja hämärää nurkkaa salin laidalla, kohti vessanpyttysisäänkäyntitilaa. Juhlapukuiset ihmiset eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota kiepuntansa lomasta.
   Laatoitettu huone oli hämärä. James olisi halunnut kiljua apua. Toivottavasti joku oli huomannut hänen kipittävän tänne, seuraisi häntä ja saapuisi uljaan ritarin elkein pelastamaan hänen komennetun nahkansa, niin hän toivoi koko pamppailevan sydämensä voimin.
   ”No niin, Potter, annapa sitten taikasauvasi minulle.”
   Seinän vierustalta liikahti tumma hahmo esiin ja Jamesin vatsaa väänsi epämiellyttävästi. Hänen olisi tehnyt mieli purskahtaa itkuun.
   Aqualine.
   Aqualinen terävät kasvot olivat vihan vääristämät. Tyttö oli verhonnut jämäkän vartalonsa jonkinlaiseen myötäilevään, mustaan asuun ja tämän iho näytti huoneen hämärässä hyvin kalpealta ja poskia koristi vihreä vivahde. Lesbotyttö tuli hänen luokseen omahyväinen hymy naamallaan ja Jamesin suureksi ärsytykseksi hän ojensi kiltisti taikasauvansa kohti tämän odottavia käsiä.
   Aqualine hymyili petollisen ystävällisesti. ”Kiitos.”
   Jamesin teki mieli pyöräyttää silmiään. Mitä helvettiä tyttö oikein tahtoi hänestä? Sylkeä hänen päälleen?  Avada kedavrattaa hänet? Puraista häntä?
   Aqualine näytti tietävän, mitä hän päänsä sisällä pohti. Tytön ääni ei olisi voinut olla tyytyväisempi, kun hän tarttui Jamesin leukaan inhottavan lujalla otteella ja nykäisi hänen kasvonsa melkein omiinsa kiinni. ”Sinä limainen niljake, minähän sanoin kostavani sinulle. Kun sinua ei ole, Ava juoksee heti takaisin luokseni.”
   Jamesia ärsytti. Ei vain se, että Aqualine suunnitteli hänen mahdollista kuolemaansa, vaan myös se, että hän tiesi Aqualinen sanojen olevan totta. Jos häntä ei olisi ollut, Ava tuskin koskaan olisi lähtenyt raivostuttavan tyttöystävänsä luota, niin surullisen naurettavaa kuin se olikin.
   Aqualine painoi taikasauvan kivuliaan pisteliäästi hänen kaulalleen. ”Sinä veit minulta kaiken, mistä ikinä välitin. Ja saat maksaa siitä.”
   Ei kai Aqualine oikeasti häntä tappaisi? James mietti sydän pamppaillen. Ei kai tyttö todella niin sekaisin voinut olla? Tämähän oli halunnut kuitenkin auroriksi, ei tämä nylkisi häntä hengiltä vain sen takia, että tämän tyttöystävä oli rakastunut häneen ja jättänyt tämän –
   ”Minä aion tappaa sinut”, Aqualine kuiskasi silmät kiiluen, mielipuolinen hymy paksuilla huulillaan. James saattoi tuntea tämän hengityksen kasvoillaan ja oli iloinen, kun se ei muistuttanut koiran hengitystä vaikka itse tyttö muistuttikin erehdyttävästi verenhimoista räksyttäjähurttaa. ”Kuolonsyöjät hyökkäävät tänne millä hetkellä hyvänsä ja kaikki luulevat heidän tehneen sen.”
   Tyttö todella oli mielenvikainen.
   ”Saat puhua”, Aqualine henkäisi. ”Onko sinulla viimeisiä sanoja?”
   James tunsi kurkkunsa paineen hellittävän. ”ISIIIIIIIIIIIII!” hän karjaisi niin lujalla äänellä, että koko vessa raikui. Aqualine läimäytti häntä kasvoihin ja Jamesia melkein nauratti kivun kyyneleet, jotka kohosivat hänen silmiinsä.
   ”Idiootti! Ole hiljaa!”
   Paine tukki taas hänen kurkkunsa. James mulkoili Aqualinea. Hän ei ollut koskaan vihannut ketään niin paljon. Viha tykytti hänen suonissaan ja sydämessään ja hän ei halunnut mitään muuta niin kovasti kuin tunkea taikasauvansa suoraan tytön nenään, niin syvälle että se tökkisi tämän typerät aivot muusiksi. Hän ei millään tahtonut uskoa elämänsä todella päättyvän näin, tämän raivostuttavan koiralesbon kynsissä Taikaministeriön vessanpönttöjen läheisyydessä.
   ”Aqua?”
   Aqualine hätkähti ja Jamesin vartalon läpi pyyhkäisi helpotuksen aalto, jota seurasi pieni huolen vivahde. Ava seisoi laatoitetun huoneen oviaukossa ja tuijotti heitä suu auki, taikasauvaa kädessään puristaen.
   ”Ava”, Aqualine kuiskasi ja tuijotti entistä tyttöystäväänsä.
   ”Mitä hittoa täällä tapahtuu?” Ava tiuskaisi.
   Aqualine ei vastannut. Tyttö tuijotti edelleen Avaa näyttäen siltä kuin silmät pullistuisivat päästä millä hetkellä hyvänsä. Vasta, kun latautunut tuijotus kesti kestämistään James tajusi, ettei Aqualine tuijottanut Avaa, vaan tämän pientä vatsakumpua.
   ”Sinä olet raskaana”, Aqualine hönkäisi lopulta tärisevällä äänellä.
   James tunsi kurkkunsa paineen hellittävän ja pakottavan jäykkyyden katoavan vartalostaan. Hän loikkasi Aqualinen niskaan ja kellisti tämän lattialle. Tyttö oli lötkö kuin räsynukke. James istahti tytön rinnan päälle ja osoitti tätä taikasauvallaan suoraan kasvoihin.
   ”James!” Ava huudahti varoittavasti. Aqualinen siniset silmät porautuivat syvälle Jamesin silmiin ja ne olivat täynnä vihaa, halveksuntaa ja murhanhimoa.
   ”Minä saisin sinut lukkojen taakse murhayrityksestä”, James murisi Aqualinelle matalalla äänellä.
   ”Niin sinun kannattaisikin tehdä”, Aqualine huoahti silmät raivoa täynnä. ”Minä nimittäin vielä tulen ja katkaisen niskasi, nilkki.”
   James tipahti polvilleen laattalattialle Aqualinen kadotessa pienen poksahduksen saattelemana ilmaan. Ava nyyhkäisi ja heittäytyi hänen viereensä. Tyttö nosti kätensä hänen kasvoilleen.
   ”Mitä hän teki sinulle? Sattuuko sinuun? Kuulin sinun huutavan - ”
   ”Sinun entinen naisesi on täysi kaheli, nainen”, James virkkoi inhoten. ”Hän komensi minut tänne ja olisi tappanut minut, jos et olisi tullut järkyttämään häntä perunahirviövatsallasi.”
   Avan kasvoille valuivat surulliset kyyneleet. ”Hän on ihan sekaisin.”
   ”Sitä minä olen sinulle yrittänyt selittää jo melkoisen monta kuukautta”, James huokaisi ja veti Avan syliinsä. ”Älä itke, kulta.”
   ”Hän murtui täysin, kun näki – ”
   ”Niin teki”, James tokaisi inhoten. ”Komennuskirouskin raukesi hänen järkytyksestään.”
   ”Hän ei koskaan anna minulle anteeksi”, Ava nyyhki.
   James hymähti. ”Tuskin hän sinua kohtaan kantaa niin paljon kaunaa kuin minua. Saan koko loppuelämäni vilkuilla olkani taakse Aqualinen raivoisien murhayrityksien pelossa.”
   Ava naurahti tukahtuneesti aivan kuin ajatus olisi ollut tytön mielestä naurettava. James huokaisi ja silitti tyttöystävänsä silkkisiä hiuksia.
   ”Palataanko tanssilattialle? Olisi mukavaa pitää vielä hetken ajan hauskaa ennen kuolonsyöjien saapumista.”

*   
   
Roxanne nojasi päätään Jasperin rintaa vasten eikä voinut heidän siinä musiikin tahdissa huojuessaan olla toivomatta olevansa jonkun muun tismalleen samannäköisen pojan syleilyssä. Oli hassua, kuinka erilaiset Jasper ja Jacob keskenään olivatkaan, vaikka näyttivätkin toistensa kopioilta. Jasperista huokui turvallisuus ja varmuus, kun taas jos Jacob olisi pidellyt häntä tällä tavoin… no, Roxanne oli melko varma, että häntä olisi kiihottanut ja naurattanut ja hänen varpaansa olisivat kipristelleet Jacobista huokuvan viekkaan salaperäisyyden voimasta.
   Missä Jacob oikein luuhasi? Roxanne oli nähnyt poikaa viimeksi jouluaattona ja siitä oli jo yli viikko. Roxannen vatsaa kouraisi ikävästä ja häntä kismitti. Eikö Jacobilla ollut häntä ikävä lainkaan? Surunaalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Ehkä hän oli Jacobille vain makea lihakimpale, jota oli kiva lipoa silloin tällöin kun sattui lähistöllä olemaan.
   ”Onko kaikki hyvin?” Jasper kysäisi ja siirsi päätään hieman taaksepäin, jotta saattoi katsoa hänen kasvojaan.
   Roxanne pakottautui hymyilemään pojalle leveästi. Tämän kasvot olivat niin samanlaiset kuin Jacobin, että hänen vatsaansa koski. ”Totta kai, kuinka niin?”
   ”En tiedä, tuli vain sellainen outo tunne”, Jasper kertoi olkiaan kohauttaen ja veti hänet takaisin lähelleen. Roxannesta se oli suloista. Jasper yleensä väisteli ihmisten kosketusta, mutta Roxannea tämä piteli lähellään hyvin luonnollisesti, ilman jännitteitä. Ehkä poika oli tottunut hänen läheisyyteensä kaikkien heidän tukiopetustuntiensa aikana.
   Roxanne näki Jamesin ja Avan kävelevän napostelupöytien luokse toisiinsa tiiviisti nojaten. Ava näytti siltä kuin olisi itkenyt. Olivatkohan tytön ylikierroksilla käyvät hormonit yllättäneet pariskunnan vai oliko jotakin muuta ikävää tapahtunut?
   Rose ja Scorpius pyörähtivät heidän ohitseen ja Roxanne kohtasi Rosen ruskeiden silmien katseen virnistäen. Vaikkei Scorpius näyttänytkään omalta itseltään, Roxanne oli varma pojan olevan Scorpius, sillä kukaan muu poika ei olisi voinut saada Rosea säteilemään noin onnellisen näköisenä. Kaksikko näytti siltä kuin heillä olisi ollut jokin kahdenkeskinen salaisuus ja Roxanne painoi mieleensä, että tivaisi jossakin vaiheessa Roselta, mistä he olivat oikein keskenään supisseet.
   ”Mennäänkö istumaan hetkeksi?” Jasper kysäisi musiikin vaihtuessa jälleen hieman vauhdikkaammaksi. Roxanne huomasi nuoren professorin tähyilevän jatkuvasti ympärilleen kuin olisi melkein innoissaan odottanut kuolonsyöjien saapuvan paikalle keskeyttämään juhlat. Ehkä Jasper vietti aikaansa mieluummin kuoliksia vastaan taistellen kuin tanssien.
   Roxanne nyökkäsi. He lähtivät kävelemään kohti salin reunustaa, kun heidän eteensä astahti veelamainen tyttö, Roxannen kasvot olivat törmätä tämän uhkeaan rintavarustukseen. Hänet valtasi outo halu puristaa toista valtavaa melonia ihan vain testatakseen, oliko se aitoa luomutavaraa vai muovia.
   ”Terve, Megan”, Jasper tervehti. Roxanne nosti kasvonsa pullistelevista rinnoista tytön kasvoihin. Megan oli kuorruttanut kasvonsa paksulla meikkikerroksella ja näytti kaikessa pitkässä ja leveäharteisessa upeudessaan epätodellisen kauniilta.
   ”Moi, Jasper”, Megan tervehti reippaalla äänellä ja nyökkäsi sitten Roxannelle hieman välinpitämättömästi. Roxanne irvisti.
”Mitä Tylypahkaan kuuluu?” Megan kysyi kuulostaen siltä kuin olisi oikeasti halunnut kysyä jotakin aivan muuta.
”En tiedä, minä olen joululomalla”, Jasper hymähti ja katsoi Megania odottavasti aivan kuin olisi aavistanut tällä olevan vielä jotakin asiaa.
”Onko Jacob täällä?” Megan kysyi ääni kuulostaen hieman äskeistä kimeämmältä.
   Jasperin kasvot pysyivät peruslukemilla. ”En usko. En ole nähnyt häntä moneen päivään.”
   Megan ei näyttänyt pitävän tiedosta. ”Hän on vältellyt minua jo viikkoja.”
   ”Hänellä on ollut paljon puuhaa”, Jasper kertoi.
   Roxannea ärsytti. Hän tiesi, että ennen Jacobin kuolemaa Megan oli ollut pojan tyttöystävä, Jacob oli itse kertonut hänelle niin. Nyt häntä mietitytti, oliko pariskunta jatkanut seurustelua tai jotakin siihen liittyvää aktiviteettia sen jälkeen, kun Jacob oli heidän kaikkien avustuksella palannut elävien kirjoihin.
   ”Mitä puuhaa?” Megan tivasi. Jasper näytti vetäytyvän kuoreensa.
   ”En minä hänen menoistaan tiedä.”
   ”Miksi Jacob sinua kiinnostaa?” Roxanne tahtoi tietää. Megan kääntyi katsomaan häntä epäuskoisesti.
   ”Ei sillä, että asia sinulle kuuluisi tippaakaan, mutta minulla on tapana haluta tietää, missä minun poikaystäväni luuhaa.”
   ”Poikaystävä?” Roxanne kiinnostui ja mustasukkainen raivo poltteli hänen näkökenttäänsä. ”Minä luulin sinun ryhtyneen lesbiaaniksi.”
   Megan hymähti. ”Minun asiani ja joustavat seksuaaliset suuntautumiseni eivät tietääkseni kuulu sinulle, ipana.”
   Roxannea ärsytti. ”Minä näin, kun sinä ja Aqualine lipittelitte toistenne kitarisoja hyvin keskittyneesti vain muutamia päiviä sitten.”
   Megan katsoi häntä odottavasti tummat kulmakarvat koholla. ”Entä sitten?”
   ”Eikö se silloin tarkoita Aqualinen olevan sinun tyttöystäväsi ja Jacobin olevan poissa laskuista?”
   Megan virnisti omahyväisesti. ”Yksiavioisuus on mahdottoman tylsää.”
   Jasper näytti siltä kuin olisi poistunut keskustelusta aikapäiviä sitten ja katseli taivaisiin avautuvaa kattoa heidän yllään. Roxanne mulkoili Megania ja harmitteli päänsä sisällä sitä, ettei osannut kirota ketään. Meganin naama suorastaan huusi lepakonräkäkirousta. Ehkä hänen pitäisi pyytää Lillerolta hieman apuja.
   Megan näytti kyllästyneeltä. ”Jasper, jos näet Jakea, käske häntä tulemaan luokseni.”
   ”Juu”, Jasper lupasi. Megan nyökkäsi, loi Roxanneen vielä halveksuvan katseen ja viiletti sitten tiehensä.
   ”Ärsyttävä bimbo”, Roxanne mumisi inhoavasti. Hänen sisällään kyti jäätävä raivo ja levottomuus valtasi hänet, hän olisi halunnut etsiä Jacobin käsiinsä ja tivata tältä, olivatko asiat oikeasti niin kuin Megan väitti. Eihän Jacob millään voinut olla Meganin poikaystävä! Poikahan oli viimeisten muutaman kuukauden ajan viettänyt hyvin tiiviisti yönsä Roxannen lämpöön kietoutuneena… mutta Roxanne mietti kaikkia niitä öitä, kun hän oli maannut yksinään pylvässängyssään Lilyn kuorsausta kuunnellen… missä Jacob olikaan ollut kaikkina niinä öinä? Eipä tämä ollut koskaan vaivautunut hänelle sitä kertomaan.
   ”Hmm”, Jasper mutisi. Roxanne näki nuoren professorin vilkaisevan häntä kulmiensa alta tietäväisesti ja samassa hän oli varma, että Jasper oli hyvin tietoinen kaikesta, mitä hänen päänsä sisällä liikkui. Jasper vietti niin paljon aikaa hiljaa itsekseen toisia ihmisiä tarkkaillen, että tällä oli taito kuulla ja aavistaa asioita, mitä ei ääneen sanottu.
   Roxannella oli epämiellyttävä olo, mutta hän karisti sen määrätietoisesti pois iholtaan. Hän ja Jasper menivät napostelupöytien luokse, Jasper näki suuren juusto- ja keksikasan ja näytti unohtavan hänen olemassaolonsa kokonaan syöksähtäessään niiden kimppuun. Roxanne näki Fredin ja Hugon heittelevän toisiaan viinirypäleillä ja viiletti veljensä taakse. Hugo virnisti hänelle Fredin kainalon alta ja viskasi viinirypäleen suoraan hänen odottavaan suuhunsa.
   Roxanne nielaisi rypäleen ja nauroi Fredin käännähtäessä ympäri. ”Onko teillä tylsää?”
   ”Jep”, Fred töksähti.
   ”Niinkin voisi sanoa”, Hugo kertoi ja asteli hieman lähemmäksi heitä.
   ”Joo, olen sitä mieltä, että kuolonsyöjät voisivat jo käydä kimppuumme”, Fred tokaisi.
   ”Miksi te ette ole tanssittamassa tyttöjä?” Roxanne ihmetteli. Jasper tuli heidän luokseen kantaen suurta tarjotinta täynnä erilaisia keksejä. Poika istahti vapaana olevalle penkille heidän viereensä ja ryhtyi napsimaan herkkujaan huolettomasti.
   ”Hugeli ei löytänyt Gabriellaa mistään”, Fred kertoi virnistäen ja sai Hugolta kevyen muksauksen olkapäähän.
   ”En kyllä edes etsinyt.”
   ”Niin varmaan”, Fred kiusasi.
   Roxannelle tuli yhtäkkiä kummallinen aavistus siitä, että joku katseli häntä. Hän nosti katseensa ja kohtasi vihreiden silmien keskittyneen tuijotuksen. Jacob seisoi salin laidalla ja nojasi seinää vasten nostetamaansa käteen rennosti, viekas hymy kasvoillaan karehtien aivan kuin tällä ei olisi ollut minkäänlaista huolta mistään tai kiire minnekään. Jacob virnisti veikeästi heidän katseidensa kohdatessa ja Roxannen sydän sykähti.
   ”Minä menen käymään pissalla”, Roxanne inahti ja hylkäsi ystävänsä napostelupöytien luokse.
   ”Liikaa informaatiota”, hän kuuli Fredin mutisevan takanaan.
   Jacob näki hänen lähestyvän ja hymyili entistäkin leveämmin sujahtaessaan nurkan taakse uteliaiden katseiden ulottumattomiin. Roxanne näki sivusilmällään Lilyn ja Shawnin tyrkkivän tietään kohti Hugoa ja Frediä juhlavieraiden joukossa ja hän sujahti värikkäästi pukeutuneiden nuorten noitien taakse, ettei Lily vain näkisi häntä.
Roxanne puolittain juoksi Jacobin luokse peläten tämän katoavan hetkellä millä hyvänsä ilmaan.
   Jacob nojaili seinään kapealla käytävällä. Tämä näytti niin lutuisen hyvältä, että Roxannen vatsaa kouri. Pojan tiivis katse lipui hänen vartaloaan pitkin.
   ”Oletpas sinä sievä.”
   ”Sinä olet kunnossa”, Roxanne huoahti ja tarttui Jacobin kasvoihin. Poika todella näytti vahingoittumattomalta. Hienoa.
   Roxanne tönäisi Jacobia kiukkuisesti ja vähemmän varovaisesti. ”Missä sinä olet oikein ollut? Miksi tissi-Megan sanoo sinua poikaystäväkseen?”
   ”Au!” Jacob inahti ja hieroi käsivarttaan. ”Miksi sinä muksit minua?”
   Roxanne risti kätensä puuskaan. ”Tällainen peli ei vetele, herra hyvä! Vastaa minulle!”
   Jacob virnisti. ”Herra hyvä? Oletko sinä käynyt jonkinlaisen käytöstapakoulun sitten viime näkemämme?”
   ”Viime näkemisestämme on suurin piirtein kolme vuotta, olen hyvinkin voinut ehtiä tehdä vaikka mitä riettauksia sillä välin!” Roxanne sihahti.
   ”Viime näkemisestämme on seitsemän päivää”, Jacob oikaisi hitaasti ja katseli häntä kuin olisi lievästi pelännyt hänen menettäneen viimeisetkin järjenrippeensä. ”Oletko sinä joutunut vaikeuksiin sinä aikana?”
   ”En, mutta sinä olet, nimittäin minun kanssani. Minä en pidä tällaisesta touhusta ollenkaan, ettäs sen tiedät! Ensinnäkin, en tiennyt yhtään oletko kunnossa ja mitä sinä teet ja onko sinulla yhtään ikävä minua – ”
   Jacob keskeytti hänet tarttumalla hänen kasvoihinsa ja painamalla huulensa lujaa hänen huulilleen. Suudelma tuntui hukuttavan Roxannen alleen, kuohuvan kuumat tunteet läikähtelivät kutsumattomasti hänen sisälleen ja Jacobin maku tuntui kietovan hänet peräänantamattomasti syvälle pauloihinsa. Pojan jänteikkäät kädet hänen ympärillään saivat hänet tuntemaan olonsa mahdottoman pieneksi.
Jacob nojasi otsaansa hänen otsaansa. ”Minulla oli kuolismenoja. Ja kyllä, minulla oli ikävä sinua, niin ikävää ja omituista kuin se onkin. Ja ei, Megan ei ole minun tyttöystäväni, ainakaan minun tietääkseni. Minä olin vähän niin kuin sellaisen käsityksen alaisena, että minä ja sinä olemme jotakin sellaista.”
   Roxanne hymyili. ”Hienoa. Ai mitä sellaista?”
   Jacob kohautti olkiaan näyttäen huvittuneelta. ”En minä tiedä. Tyttöystävä-poikaystävä-hölynpöly-sellaista?”
   Roxanne näykkäisi pojan alahuulta kaiken kiukkunsa unohtaneena. ”Kivaa.”
   Jacob naurahti ja puristi häntä hieman lähemmäksi vasten vartaloaan. ”Sinä olet aika hassu, tiesitkö sinä sitä?”
   ”Tiesin”, Roxanne naurahti. ”Mukavaa, että sinäkin olet tietoinen asiasta.”
   ”Hah.”
   ”Ovatko kuolonsyöjät tulossa kiduttamaan meitä?”
   ”Jep”, Jacob huoahti ja suki hiuksia hänen kasvoiltaan sivuun. ”Siksi minä tänne tulinkin ennen kuolonsyökamujani. Ajatus sinusta poukkaroimassa avada kedavrien keskellä surkeine sauvatyöskentelyinesi oli oikeastaan sietämätön.”
   ”Hei, sinun jos kenen pitäisi tietää minun sauvatyöskentelyni olevan erinomaista”, Roxanne oikaisi ja iski pojalle silmäänsä. Hänen päähänsä pälkähti jostakin kumman syystä ajatus, että kuka vain olisi saattanut tulla käytävälle ja nähdä heidät, mutta hän ei jaksanut välittää varoituksia kuiskivasta mielestään juuri sillä hetkellä, kun hän vihdoinkin näki Jacobin kaikessa ihanassa lihassaan aivan kättensä ulottuvilla.
   Jacob purskahti nauruun ja halasi häntä. ”Tarkoitin taikasauvatyöskentelyä.”
   ”Aaaa!”
   Jacob nauroi vieläkin painaessaan huulensa taas hänen huulilleen. Roxanne kietoutui tiiviisti pojan jäntevää vartaloa vasten, autuaan onnellisena siitä, että tämä viimeinkin oli hänen lähellään ja suuteli häntä niin kuin ei haluaisi koskaan lopettaa –
   ”Et. Voi. Olla. Tosissasi.”
   Lilyn ääni iskeytyi Roxannen tajuntaan kauhunsekaisena humauksena. Hän hätkähti irti Jacobista ja kääntyi katsomaan parasta ystäväänsä, joka tuijotti heitä siniset silmät päästä pullottaen, suu auki ja kasvot aavemaisesti siinä heidän silmiensä edessä kalveten. Roxanne saattoi melkein nähdä, kuinka suuttumus, pettymys ja loukkaantuminen hyökyivät Lilyyn ja lopulta kylmä raivo sokaisi tämän ja tuntui räjähtävän ulos tämän ihosta. Punaiset hiukset näyttivät sähköistyvän.
   ”Sinä olet kaiken aikaa pelehtinyt murhaajan kanssa!” Lily kiljaisi kovalla, raivosta tärisevällä äänellä. ”Tämä selittää kaiken! En yhtään ihmettele, ettet kertonut minulle!”
   ”Ei, Lily, ole kiltti – ” Roxannen sydäntä kouri. Lily katsoi häntä kuin hän olisi ollut mitätön maan fletkumatonen, säälittävä, likainen ja limainen –
   ”Kuvottavaa!” Lily kiljui ja loi tyyneltä näyttävään Jacobiin syvää halveksuntaa kuvastavan katseen. ”Hän murhasi sinun veljesi tyttöystävän! Kuinka sinä voit olla näin helvetin typerä, Rox?”
   ”Lils, ole hiljaa!” Roxanne huudahti. ”Kaikki kuulevat!”
   ”Hyvä!” Lily kiljui entistäkin kimeämmällä äänellä. ”Kaikkien pitäisikin kuulla, kuinka sairas sinä olet! Sinut pitäisi pistää hoitoon, Rox, sinä olet sekaisin päästäsi!”
   ”Kuulehan nyt, neiti Tiukkapipo”, Jacob tuhahti, ”mitäpä jos sinä pitäisit huolta omista asioistasi ja minä ja Roxanne pitäisimme huolta omistamme?”
   ”Ole sinä hiljaa! Kuinka sinä kehtaat? Sinä olet murhaaja! Sinun pitäisi olla lukkojen takana!”
   ”Sinun isäsi tuntuu olevan toista mieltä”, Jacob huomautti kuulostaen huvittuneelta.
   ”Minun isäni reagoi maailman tuhoavaan kolmanteen maailmansotaan järjestämällä tanssiaiset, joten luottamukseni isäni loogiseen päättelykykyyn on tällä hetkellä melko kyseenalainen!” Lily karjaisi.
   ”Mielestäni tuo kuvastaa herttaista huumorintajua”, Jacob tokaisi ja katsoi Lilyä aivan yhtä inhoten kuin tämäkin katsoi häntä.
   ”Mitä täällä tapahtuu?” Roxannen kauhuksi Shawn, Fred, Hugo ja Jasper tulivat käytävälle kaikkien kasvoilla samat ihmettelevät ilmeet, taikasauvat ojossa kuin puoliksi odottaen kuolonsyöjien hyökänneen. ”Mitä te oikein kiljutte täällä?”
   Roxannen sydän tuntui jäätyvän hänen rinnassaan. Hän tiesi, mitä oli tapahtumassa, eikä ollut mitään keinoa estää sitä.
   ”Roxyn salainen rakastaja on paljastunut!” Lily huudahti dramaattisesti, ääni vieläkin raivosta vääristyneenä. Tyttö osoitti vapisevalla sormella Jacobia. ”Onko mikään ihme, ettei hän salasi sen näin pitkään?”
   Roxanne näki veljensä jähmettyvän Lilyn sanojen osuessa tietoisuuteen. Ruskeat silmät käväisivät Roxannessa, lipuivat Jacobiin ja palasivat sitten Roxanneen. Fred haukkoi henkeään. Pisamaiset kasvot kalpenivat vitivalkoisiksi, kädet puristuivat nyrkkiin ja suu avautui kuin äänettömään kauhunhuutoon.
   Roxanne ei tiennyt, mitä odotti veljeltään. Hän ei kyennyt katsomaan mitään muuta kuin Fredin vitivalkoisia kasvoja. Tappaisiko Fred Jacobin? Kuristaisiko tämä ainokaisen sisarensa? Pyörtyisikö tämä?
   Hetki oli niin jännittynyt, että Roxanne tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Kukaan ei sanonut mitään. Roxanne saattoi kuulla sydämensä järkyttyneen sykkeen korvissaan ja verensä kuohuvan suonissaan.
   Fred siirsi katseensa Roxannen silmiin ja hän nielaisi nähdessään niissä kylmää, halveksuvaa vihaa. He tuijottivat toisiaan ja Roxanne saattoi melkein tuntea, kuinka Fred rakensi paksun muurin heidän väliinsä, vetäytyi pois hänen luotaan, hylkäsi hänet. Fredin ääni oli täysin väritön ja kylmä, kun tämä tokaisi: ”Sinä olet kuollut minulle.”
   Ja sitten Fred käännähti kannoillaan ja marssi tiehensä. Jacob hengähti helpottuneena. Hugo vilkaisi Roxannea kulmiensa alta ja ryntäsi parhaan ystävänsä perään.
   ”Tajuatko sinä, mitä sinä juuri teit?” Roxanne kuiskasi heiveröisellä äänellä Lilylle. ”Hän ei anna minulle koskaan anteeksi.”
   Lily tuijotti häntä vihamielisesti takaisin. Shawn näytti vaivaantuneelta tytön vieressä. Jasper ja Jacob katselivat toisiaan silmiin kuin olisivat käyneet sanatonta keskustelua keskenään.
   ”Ehkä sinun olisi pitänyt miettiä sitä vähän aikaisemmin!” Lily kivahti.
   Roxanne tunsi kyyneleiden kastelevan kasvonsa ja hänen jalkansa tutisivat aivan kuin olisivat varoittaneet häntä siitä, että ne pettäisivät hänen allaan millä hetkellä hyvänsä. Lily tuhahti halveksuvasti, käännähti kannoillaan ja veti hämmentyneen ja kiusaantuneen Shawnin perässään takaisin tanssisaliin.
   Roxanne tunsi itkun ja järkytyksen tärisyttävän vartaloaan. Jacob kietoi kätensä hänen ympärilleen ja veti hänet syliinsä. ”Shh, kyllä se siitä. Kuka välittää, mitä se typerä Punapää vaahtoaa?”
   ”Toivottavasti se siitä. Apinat…” Jasper mutisi, loi heihin kummallisen synkän katseen ja lähti muiden perässä takaisin tanssisaliin jättäen heidät kahden.
   ”He eivät anna minulle ikinä anteeksi”, Roxanne itki vasten Jacobin rintaa.
   Jacob silitti hänen hiuksiaan. ”Totta kai he antavat. Mitä se sitä paitsi heille kuuluu, kenen kanssa sinä kaulailet? Kuka sinun kaltaisellesi tättähäärälle voisi olla kauhean kauaa vihainen?”
   Roxanne naurahti ja pieni räkäkupla räjähti hänen sieraimestaan. ”Mikä on tättähäärä?”
   ”Sinä olet”, Jacob mutisi ja painoi huulensa hänen hiuksiinsa. Roxannesta tuntui siltä kuin hänen sydämensä olisi juuri revitty riekaleiksi, mutta hän oli onnellinen siitä, että Jacob oli hänen luonaan liimaamassa palasia paikoilleen.

*

Harry piteli Ginnyä lähellään ja antoi tarkkaavaisen katseensa kiertää salia tanssin lomassa. Kuolonsyöjillä meni kauemmin kuin hän oli odottanut.
   ”Mikä tässä oikein kestää?” Harry mumisi kärsimättömästi.
   ”Kyllä he tulevat”, Ginny sanoi väsyneesti nojaten päätään hänen rintaansa vasten. Heidän askeleensa liikkuivat täydessä sopusoinnussa toisen askeleita myötäillen. ”Eikö sinusta ole mukavaa vähän irrotella näin uuden vuoden kunniaksi?”
   Harry naurahti. ”Omituista kyllä, mutta itse asiassa on.”
Hän ei oikeastaan koskaan ollut ollut juhlista nauttivia ihmisiä, mutta kun hän katseli ympärilleen ja näki Albuksen ja Amelien tanssivan toisiinsa tiiviisti nojaten, näki Lilyn huitomassa hurjasti käsiään selittäen ilmeisen tuohtuneena jotakin Shawnille ja näki Jamesin tanssivan jonkinlaista napatanssia Avan nauraessa tälle, hän ei voinut olla ajattelematta, että nämä olivat yhdet parhaimmista juhlista, joissa hän koskaan oli ollut.
   Hän ei tuntenut pelkoa tai ahdistusta. Ainoastaan riemua, rakkautta ja myötätuntoa.
   Ron ja Hermione tanssivat heidän lähellään ja Harrya nauratti Ronin ylväs ilme, kun tämä piteli Hermionea käsivarsillaan. Ron näki hänen katseensa ja vinkkasi hänelle silmäänsä. Harry tirskahti ja Ginny nosti kasvonsa katsoakseen häntä.
   ”Mikä nyt on niin hauskaa?”
   ”Ron.”
   Ginny irvisti ja vilkaisi veljeään. ”Juu, no kyllä tuota naamaa katsellessa alkaakin naurattaa.”
   ”Hah.”
   ”Luuletko kaiken menevän hyvin, Harry?” Ginny kysäisi levottoman näköisenä. Vaimon kasvot olivat hieman kalpeat. ”Minua hermostuttaa.”
   ”Ihan turhaan”, Harry rauhoitti. ”Mikä voisi mennä pieleen?”
   Ginny hymähti. ”Melkein mikä tahansa.”
   ”Etkö sinä luota minuun?”
   ”Totta kai luotan, mutta  - ”
   ”Ei muttia. Minä tiedän mitä teen.”
   Ginny katsoi häntä tiiviisti silmiin ja näki hänen silmissään ehkä jotakin, mikä rauhoitti tämän. Vaimo nyökkäsi ja laski päänsä jälleen hänen rintaansa vasten. Sitten tämä yhtäkkiä nosti päänsä jälleen. ”Mitä ihmettä James oikein puuhaa?”
   Harry vilkaisi esikoistaan ja naurahti. Napatanssiesitys oli kerännyt lisää katsojia ja nyt juhlavieraat hurrasivat ja kannustivat Jamesin lanteita entistäkin keinuvampaan esitykseen. ”Onkohan hän oikeasti meidän lapsemme?”
   ”En ole enää varma”, Ginny mutisi synkästi, muttei voinut olla nauramatta.
   Ja sitten tapahtui se, mitä kaikki olivat odottaneet koko illan ajan. Kuului kymmeniä poksahduksia, musiikki sammui ja kimaltelevat keijukaiset sammuttivat hetkeksi valonsa ennen kuin alkoivat taas loistaa säikähdykseltään. Tummiin kaapuihin pukeutunut valtaisa kuolonsyöjäjoukkio seisoi vaikuttavana rivistönä salin keskellä ja jokainen heistä piteli taikasauvaa tiukasti kädessään.
   Harry ei aikaillut, vaan vetäisi Ginnyn tiukasti syliinsä ja ilmiintyi korokkeelle salin keskelle. Ron ja Hermione ilmiintyivät heidän viereensä vain muutamia hetkiä heidän perässään. Harry nosti molemmat kätensä ilmaan rauhan merkiksi ja mutisi sanattoman melutusloitsun ennen kuin puhui. ”Minä haluan puhua Isabella Volrangelle.”
   Tumma kuolonsyöjäarmeija ei liikahtanutkaan. Juhlavieraat olivat hajaantuneet tanssilattialta salin reunustoille ja kaikkien taikasauvat näyttivät olevan valmiusasennossa taisteluun, taisteluun, jota ei tulisi, niin Harry oli päättänyt. Ei tällä kertaa.
   Samassa kuului tuhatpäinen henkäys, kun kaikki salissa olevat hätkähtivät jotakin, mitä Harry ei nähnyt. Hermione hänen vieressään käännähti salamana ympäri taikasauva koholla.
   Harrykin kääntyi ympäri. Hän näki takanaan seisovan pitkän, nuoren naisen, jolla oli kauniit, teräväpiirteiset kasvot ja suuret harmaat silmät. Naisen pitkä, ruskea tukka oli käkkärällä ja valui pitkälle selkään.
   Nainen näytti viekkaalta ja katseli Harrya, Ronia, Ginnyä, Hermionea ja taikakansaa ja kuolonsyöjäarmeijaa heidän takanaan kuin viekas kissa, joka olisi katsellut valtavaa hiirilaumaa. Naisen silmät näyttivät palavan mielenkiinnosta.
   Alhaalla naisen takana seisoi punasilmäinen, pitkänhuiskea tumma mies Thomas ja tämän takana istua nökötti valtava susiarmeija maassa läähättäen. Jokaisella sudella oli kiiluvan keltaiset silmät ja niiden kaikkien katse oli kohdistunut suoraan Harryyn.
   ”Hassua”, kuiskasi Isabella Volrange yllättävän keimailevalla, lapsekkaalla äänellä. Harry oli kuvitellut sen päänsä sisällä samankaltaiseksi kylmäkiskoiseksi ja jäykäksi kuin Bellatrix Lestrangen ääni. ”Tanssiaiset. Miksi?”
   ”Minulla on sinulle ehdotus”, Harry ilmoitti kädet edelleen koholla. Hän halusi saada nopeasti asiansa sanottua ennen kuin kuolonsyöjät ja sudet hyökkäisivät ihmisten kimppuun.
   ”Ehdotus?” Isabella Volrangen tuuhearipsiset silmät näyttivät leviävän hämmästyksestä ja ääni värähti mielenkiinnosta. ”Harry Potterilla on minulle ehdotus?”
   Nainen vaikutti melkein lapselliselta, Harry mietti. ”Niin. Minä olen käynyt rakkauden huoneessa ja olen nähnyt valon.”
   ”Valon?” uusi taikaministeri otti muutaman notkean askeleen lähemmäksi häntä aivan kuin ei olisi voinut vastustaa kiusausta. ”Minäkin haluan nähdä valon. Minäkin haluan rakkauden huoneeseen.”
   ”Huone tuhoutui”, Harry kertoi. ”Se räjähti, kun tulin ulos. Sen tarkoitus oli paljastaa salaisuutensa vain yhdelle henkilölle.”
   ”Se paljasti salaisuutensa sinulle”, Isabella Volrange mutisi ja vaikutti surulliselta, pettyneeltä. Nainen mutristi huuliaan. Harrya hämmensi naisen keimailevan lapsellinen käytös. ”Minä olisin halunnut kuulla ne.”
   ”Minä voin kertoa sinulle kaiken”, Harry lupasi. ”Minä haluan vain sinun sanasi siitä, ettei yhteenkään viattomaan henkeen enää kosketa. Käske armeijaasi laskemaan aseensa.”
   Isabella pyöritteli hartioitaan ja naksautti kieltään. ”Eivät he laske aseitaan, ei, he ovat minun turvani, minun aseeni.”
   ”Minä en halua, että keneenkään sattuu”, Harry huoahti, pitäen tietoisesti äänensä hyvin rauhallisena ja päämäärätietoisena. ”Lupaan, etten tahdo sinulle tai joukoillesi mitään pahaa. Minä haluan vain rauhaa.”
   ”Rauhaa”, toisti Isabella ja katseli häntä silmät palaen. ”Suuri Harry Potter tahtoo rauhaa.”
   ”Niin tahdon”, Harry vakuutti ja hänen äänensä särähti. ”Minä kerron sinulle kaiken mitä ikinä haluat tietää. Ja annan sinulle jotakin, mitä sinun isäsi aina tahtoi.”
   ”Minun isäni?” Isabella näytti jähmettyvän.
   Harry katseli naista. Ginny hengitti hyvin raskaasti hänen vieressään ja Hermione tuntui pidättelevän henkeään. Ainoastaan Ron näytti täysin rauhalliselta ja tyyneltä katsellessaan Isabellaa.
   ”Oletko sinä Voldemortin ja Bellatrixin tytär?” Harry kysyi. Ajatus oli tuntunut naurettavalta jo silloin, kun he olivat Hermionen kanssa päätelleet naisen ulkomuodosta ja nimestä asianlaidan ja vielä selvittäneet epäilystensä todenperäisyyden laajojen tiedostoverkostojensa kautta. He olivat saaneet tietää, että Isabella Volrange oli löydetty viisivuotiaana metsästä. Tyttö oli itse kertonut löytäjilleen nimensä ja puhunut täysin sujuvaa englantia. Suuri susilauma oli totellut pikkuista tyttöä, hoivannut ja ruokkinut tätä. Isabella oli viety pienten noitien ja velhojen orpokotiin, josta tyttö oli karannut vain yli kymmenen vuoden ikäisenä. Kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut tytöstä sen koommin. Ennen kuin tämän kuva oli ollut Päivän Profeetassa Uusi Taikaministeri-otsikon alla.
   Isabella kiemurteli mielissään. ”Olen, olen. Olen suuren Pimeyden lordin ja hänen uskollisimman liittolaisensa salaisen ja kielletyn rakkauden hedelmä, piilossa syntynyt, orpona kasvanut, susien keskellä kukoistukseen noussut. Ja nyt olen taikamaailman valtiatar, pimeyden suuruuksien perijätär.”
   Ron nytkähti. Harry ei vaivautunut kertomaan Isabellalle, että Voldemort tuskin koskaan oli tuntenut rakkautta elämässään, vaikka olikin saanut uuden elämän aikaan.
   ”Sinun… isäsi… ei koskaan mitään muuta tahtonutkaan kuin valtaa ja kuolemattomuuden. Sitäkö sinäkin haluat?”
   ”Kuolemattomuus”, kuiskasi Isabella käheällä äänellä. ”Haluan, haluan. Kuolemattomuuden, tahdon. Ikuisen elämän, tahdon. Niin kuin isä.”
   ”Minä annan sen sinulle”, Harry henkäisi sydämensä sykähtäessä.
   Isabella räpytteli silmiään ja tuli lähemmäksi häntä viekkailla, liikahtelevilla askeleillaan. ”Kuinka? Kuinka? Miksi? Valehteletko?”
   ”En valehtele.” Harry kohotti leukaansa. Hän saattoi melkein kuulla satapäisen taikakansan haukkovan henkeään takanaan. ”Saat minun kuolemattomuuteni, jos lupaat, että käytät päättymättömän elämäsi jokaisen hetken tehden tästä maailmasta paremman paikan, eikä yksikään viaton henki joudu enää kärsimään.”

*
Kolme päivää aikaisemmin.

Harry astui valoon.

Valoa.
   Elämä on tarina.
   Rakkaus.
   Me olemme kaikki yhtä. Vain rakkautta. Olemme tehty rakkaudesta. Me kaikki.
   Me olemme yhtä.
   Olemme valoa.
   Vain valoa. Vain energiaa, värähtelyä, lähtöisin rakkaudesta. Rakkaus on kaiken alku, kaiken keskikohta ja kaiken loppu.
   Eikä sillä ole loppua.
   Olemme universumi kokemassa itseään.
Olemme kaikki, emmekä ole mitään.
Olemme vain yhtä.
Yksi ajatus.
   Suurin viisaus on tieto siitä, ettei voi tietää mitään.
   Totuuden voi tuntea. Syvällä sisällä, siellä, minne mieli ei pääse.
   Sieluja.
   Maan vankeina, maa on haastavin planeetta kokea. Ihmiskunta tuhoaa itse itsensä.
Vaikeaa. Kaikki niin vaikeaa.
Siksi on tuhoa. Liian vaikeaa. Sieluille liian pahaa.
Vääristymme.
Ihmiskokemus. Sielulle hurja opetus.
   Olemme sieluja. Valitsemme tämän elämän. Valitsemme kaiken.
   Ajatuksemme tekevät todellisuuden ja todellisuus on vain illuusio. Sielumme näkee illuusion lävitse, mieli taistelee illuusiota vastaan.
   Elämä jatkuu. Aina vain. Päättymätön.
   Ginny. Rakkaus.
   Ron, Hermione. Heidän lapsensa. Rakkautta.
   Minun lapseni, sinun lapsesi. James. Albus. Lily. Rakkautta, rakastan heidän rakkauttaan.
   Tiedä totuus.
   Tiedän totuuden.
   Ei ole totuutta.
   Sinä olet valo.
   Valoa.
   Olet jo nähnyt valon. Muista se, minkä olet muistanut koko ajan.
   Tiedä paikkasi. Sinä olet taikakansan valo.
   Olet ollut aina.
   Valittu.
   Silloin ja nyt.
   Olen valittu.
   Sibylla Punurmio. ”Se, jolla on voima kukistaa pimeyden lordi, lähestyy… syntyy niille, jotka ovat uhmanneet häntä kolmasti, syntyy kun seitsemäs kuukausi kuolee… ja pimeyden lordi merkitsee hänet vertaisekseen, mutta hänellä on voimia joita pimeyden lordi ei tunne… ja jommankumman (molempien) on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä…”
   Eikä toinen voi kuolla, jos toinen on kuollut.
   Pimeyden lordi, sinun kädestäsi kukistettu, minun kädestäni kukistettu.
   Viattomat sielut pelastettu. Ihmiskokemus voi jatkua.
   Sinä olet poika, joka elää.
   Olen poika, joka elää.
   Olet aina ollut.
   Tulet aina olemaan.
   Kuolematon.
   Taikakansan pelastaja, valittu.
   Vain pimeyden lordin kädestä olisi sielusi matka päättynyt.
   Eikä se nyt pääty lainkaan.
   En tahdo.
   Miksi? Tehtävänäsi on lähettää valon ja rakkauden sanaa eteenpäin.
   Oletko varma?
   Voit antaa päättymättömän lahjasi.
   Kuolemattomuutesi.
   Haluan rauhan. Vain rauhan.
   Ja rakkauden.
   Ja maan valaisee rauha, ihmiskunnan muutos. Tietoisuuden muutos.
   Voit tehdä sen. Voin tehdä sen.
   Anna pimeyden perijättärelle se, mitä hän eniten tahtoo, mitä hänen isänsä tahtoi ennen häntä, se, mikä sinulla on ja mitä et tahdo.
   Voit tehdä mitä tahansa.
   Ajatuksillasi.
   Kaikki on mahdollista.
   Rakasta.
Pelasta. Se on sinun tehtäväsi.
   On aina ollutkin.
   Olet hyvä.
   Olet puhdas.
   Siksi sinut valittiin.
   Valittu.
   Pelasta.
   Voit jakaa elämäsi rakastettujesi kanssa.
   Voin elää heidän kanssaan.
   Sitten tulet takaisin kotiin.
   Jos tahdot.
   Valinta on sinun.
   Pelastan.
   Olet valittu.
   Poika, joka elää.

*

”Se tuntui kestävän ajattoman hetken”, Harry jatkoi kertomustaan. Isabella Volrange tuijotti häntä kissamaisesti, silmät palaen. ”Tiesin kaiken, mutten nähnyt mitään muuta kuin valoa. Tiesin ja tunsin totuuden, minä vain yksinkertaisesti tunsin sen kaiken olevan totta. Ja tuo tunne on vain jatkunut sen jälkeen. Minä olen kuolematon, minä olen poika, joka elää. Ja minä olen valmis antamaan kuolemattomuuteni sinulle, jos sinä vannot minulle viettäväsi loppuelämäsi yrittäen saada rauhan tähän maailmaan.”
   Oli hiljaista. Kaikki olivat aavemaisen hiljaa. Harry ei tiennyt, uskalsiko kukaan edes hengittää.
   ”Minä, kuolematon”, kuiskasi Isabella näyttäen hieman järkyttyneeltä. ”Vain rauhaa.”
   ”Sinun isäsi tahtoi tuhota kaiken ja saada kuolemattomuutensa. Minä voin antaa sinulle sen, mitä sinun isäsi aina tahtoi ja sinä voit pelastaa kaiken.”
   ”Minä, pelastaja”, Isabella sanoi aivan kuin olisi maistellut sanaa. ”Pelastaja. Minä. Vain rauhaa.”
   ”Ja rakkautta”, Harry sanoi. ”Rauhaa ja rakkautta.”
   ”Rakkautta”, kuiskasi Isabella kuin ei olisi koskaan sellaista sanaa kuullutkaan.
   Harry nyökkäsi. Hänen sydämensä takoi kivuliaasti hänen rintaansa vasten. ”Tahdotko sinä kuolemattomuuden? Tahdotko sinä tuoda rauhan ja rakkauden tähän maailmaan?”
   Isabella tuijotti häntä suoraan silmiin. ”Tahdon. Minä tahdon kuolemattomuuden. Rauhan. Rakkautta kaikille. Kaikille. Ihmisille. Eläimille, niin kuin susille. Kaikille rakkautta ja rauhaa, ja sitten olen kuolematon. Ikuisesti elävä.”
   Harryn sydämeen tuntui hulmahtavan lämmin rakkauden aalto. ”Vannotko sinä minulle rikkumattoman valan? Valan siitä, että toimit koko loppuelämäsi rauhan nimissä, viattomia suojellen.”
   ”Rikkumaton vala”, Isabella kuiskasi ääni kehräten. ”Viattomat elävät. Sitten kuolen, jos rikon valani.”
   ”Älä riko sitä”, Harry sanoi.
   ”EI!” huusi Thomas alhaalta salista. Harry hätkähti, hän oli melkein unohtanut olevansa keskellä satapäistä ihmislaumaa. ”Isabella – entä puhdistus?”
   ”Puhdistus, niin, niin”, Isabella mutisi. ”Maan puhdistus. Niin kuin isä tahtoi. Thomas tahtoo.”
   ”Voit puhdistaa maan rakkaudella ja rauhalla”, Harry kähähti. ”Ei viattomien veren vuodatuksella.”
   ”Pidän siitä, pidän tästä”, Isabella kertoi hymyillen leveästi paljastaen täydellisen valkoisen hammasrivistön. ”Minä, rauhan tuoja, minä, pimeyden perijätär, kuolematon, rauhan pelastaja.”
   ”Niin.” Harry ojensi kätensä. ”Rikkumaton vala.”
   Isabella astui lähemmäksi kättä ja katseli sitä kuin olisi lievästi pelännyt sen purevan. ”Minä vannon ja saan kuolemattomuuden. Sitten olen pelastaja.”
   ”Tyttö, joka elää”, Harry sanoi ja hymyili.
   Isabella tuijotti hänen hymyään. ”Sinusta minä pidän, Harry Potter. Sinä olet hyvä.”
   ”Sinäkin olet hyvä”, Harry sanoi. ”Me olemme kaikki hyviä, syvällä sisimmässämme.”
   Isabella tarttui hänen käteensä, eikä taikasauvoja tarvittu. Heidän kätensä alkoivat loistaa kirkasta valkeaa valoa, joka oli niin kirkas, että se sokaisi hetkeksi kaiken, koko Taikaministeriön ja tähtitaivaan heidän yläpuolellaan.
   Vuosi 2024 oli alkanut.
   
   
   
   
   

   
   

   
   
   
   
   
   

[Medianoche]

Mahtavaa! 
Luku oli taas hyvä, James tuntui samanlaiselta kuin minun kuvitelmissani. Oli hauskaa kuvitella hänet huutamassa isi, jos ymmärrät tarkoitukseni. Ja vilahtihan siellä Rose ja Scorpius myös! Lisää vain niitä kahta.
Kiitos lukukokemuksesta!

[Saphira]

Aww, Rose ja Scorppari <3

Voi Roxannea, toivottavasti Fred antaa sille anteeksi.

Harry siis ei ollutkaan hullu? Hienoa. Tuo huoneen kuvailu oli aluksi minusta erikoista, mutta loppua kohden se tuntui hyvinkin järkevältä. Onnistuit siinä hyvin.

Ajatus Voldesta ja Bellasta, iyy :s

Harryn kuolemattomuus oli kans hyvin mielenkiintoinen "keksintö". Haluan jo lukea, onnistuuko Isabella olemaan pelastaja vai kuoleeko

Nyt ei tullu kovin järkevää kommenttia. Mutta eihän tämä ole vielä lopussa? Toivottavasti ei.
Kiitos tästä luvusta ja mukavaa, jos kommenteista on iloa.

[elinaanna]

Aah, ihana ficci..! (:

No en nyt keksi kauheesti mtn kommentoitavaa..
Löysin tän tossa yks pvä ja luin sitten kaikki luvut suoraan putkeen. Pakko sanoa, että on todella hyvin kirjotettu ja juonellisesti ylättävä!! XD Oon jo jääny koukkuun! :DD Plussaa myös lukujen lopuista: ne jää usein nii, että seuraavaki luku on sit pakko lukee.
Ainii, sit viel se, et oot aikahyvin saanu "sovitettuu" myös jästimaailman ongelmat (+tän hetkiset tapahtumat) juoneen!

Sit jos jtn noista vikoista luvuista..  Rose ja Scorpius.. aaw! Aikooks ne oikeesti karata yhessä?! Ja vähän käy ehk Roxyy sääliks, ku kaikki on nyt sille vihasii. Eihän se periaatteessa voi valita kehen ihastuu/rakastuu.. ):
Paras kohta täs on vrm ollu se kohta jossa Ava ja Jamie kävi siellä kätilöparantajalla!!! XD

”Se on minun tyttöystäväni haaraväli, johon tirkistelet siellä!” James huudahti.

Tossa kohassa repesin täysin!!!! :DD Niin Jamie maista..

No mutta kuitenkin.. Toivottavasti jatkoa tulee pian!
Uusi lukija kiittää ja kumartaa! (:

Jatkoa odotellen elinaanna..

[jacoblove]

elinnaanna, vau, mahtavaa että jaksoit lukea tämän lukupaljouden putkeen! ja juu olen saanut paljon palautetta lukujen lopuista ja joo mäkin nauran aina Jamesille, hauskaa että se huvittaa myös sua! kiitos paljon kommentista, kivaa saada kommentteja uusilta lukijoilta!

Saphira, ihanaa että onnistuin mielestäsi rakkaushuoneen kuvailussa hyvin, se oli aika haasteellista enkä oikein tiennyt miten sen kirjoittaisin.. ajatus Bellasta ja Voldystä on minullekin aika yy, mutta olen päässäni kekkaillut koko kuviolle mielenkiintoisen tsydeemin, jonka kyllä kirjoitan ylös jossakin vaiheessa ficciä on jäljellä suunnilleen kolmen kuukauden ajan viellä, saa nähdä kuinka pitkä tästä loppujen lopuksi tulee! kiitos paljon kommentistasi!

Medianoche, voi, kiitos sinulle paljon kommentistasi! mukavaa että tykkäilet


Hellou! Tässä olisi uusin osa, kommentit on kivoja ja inspiroivat hurjasti vink vink tosissaan tässä hypätään siis kahden kuukauden päähän uudesta vuodesta...


44. Horoskooppeja ja anteeksiantoja
1.3.2024

”Scorpius!” Rose kutsui ja tähysi turhautuneena ympärilleen. Joka puolella oli vain loputtomasti valtavia, auringossa kimaltelevia luminietoksia ja lumipölyisiä puita. Ilman painonsäätelyloitsua hän olisi hukkunut lanteitaan myöten valkoiseen, kylmään peittoon: lunta oli metritolkulla.
Rose puristi taikasauvaa kädessään ja heilautti punaisen palmikkonsa selkänsä taakse. Mihin hittoon Scorpius oli kadonnut? Vastahan tämä oli ollut hänen vieressään.
Rosen rintaa puristi pienoinen paniikki. Mitä jos ne olivat saaneet pojan kiinni? Se oli epätodennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin -
   Kuului valtava ja ikävä kolahdus jostakin Rosen takaa ja hän pyörähti ympäri niin nopeasti, että maisema oli vain yhtä valkoista vilahdusta. Samassa hän tajusi jonkun tarttuvan häneen ja seuraavassa hetkessä kaatuvansa selkä edellä lumeen.
   ”Kangistumis tyystilus!” Rose huudahti automaattisesti ja osoitti pitelijäänsä taikasauvallaan. Hänen sydämensä muljahti, kun hänen korvansa juuresta kuului huvittunutta, matalaa naurua.
   ”Huono sihti”, Scorpius mutisi hänelle kuulostaen kiusoittelevalta.
   Rose kiemurteli kauemmaksi pojasta voidakseen katsoa tätä kiukkuisesti. Scorpius makasi selällään lumessa näyttäen harvinaisen tyytyväiseltä itseensä. Harmaat silmät olivat tavanomaisen vakavat, mutta suupieliä pyyhki hymy, joka nykyään leikitteli huulilla tuon tuostakin.
   ”Sinä näytät iloiselta”, Rose puuskahti pojalle tietämättä, oliko vieläkin vihainen tälle säikäyttämisestä ja maahan teilaamisesta vai oliko vain iloinen nähdessään tämän niin onnellisennäköisenä.
   Scorpius kohotti kulmiaan. ”Pitäisikö minun sitten itkeä?”
   ”Itket ainakin sitten, kun minä kostan säikäyttelysi”, Rose varoitti synkästi ja lysähti takaisin maahan makaamaan pojan viereen. Taivas oli rakoilevan vaaleansininen, mutta lunta kantava harmaa pilvipeite näytti tummuvan tummumistaan kuin kertoen, ettei kevät todellakaan ollut vielä tulossa vaikka sää niin ehkä saattoi esittääkin. Samassa taivaalta alkoi hiljalleen valua lumihiutaleita maata kohti.
   Scorpius hymähti huvittuneena ja käänsi tämäkin päänsä taivasta kohti. Poika näytti rauhalliselta, mutta silti Rosesta tuntui, että tämä pyöritteli mielessään kuumeisesti jotakin.
   ”Mitä sinä mietit?” Rose kysäisi katsellen ilmassa tanssivia lumihiutaleita.
   Scorpius ei heti vastannut, mutta kun poika puhui, tämän ääni oli hyvin pohtiva. ”Mietin, etten ole koskaan tuntenut olevani näin vapaa.”
   Rose veti raikasta ilmaa syvälle sisäänsä. ”Tiedän mitä tarkoitat. Minusta tuntuu samalta. Täällä on niin kaunista ja rauhallista.”
   ”Olevinaan”, Scorpius sanoi ja tuhahti kuulostaen närkästyneeltä. ”En tajua, miksi maailmassa pitää olla tyyppejä, jotka haluavat pilata kaiken hyvän.”
   Rose hymyili. ”Sanoo entinen kuolonsyöjä.”
   ”Painosanalla entinen. Eihän kuolonsyöjiä ole enää.”
   ”Ei, kiitos Harryn.” Rose hymyili.
   ”Tai ihanaisen taikaministerimme”, Scorpius sanoi ja nauroi helpottuneena. ”Kuka olisi uskonut?”
   ”Ei kovin moni...”
   ”Hei! Taikasankarit!” kuului yhtäkkiä kova tytön ääni ja Rose ja Scorpius nostivat päänsä lumesta. Oliivinvihreään, paksuun takkiin pukeutunut siro ja pitkä hahmo huiski heille valtavan ja koristeellisen rakennuksen kupeesta. ”Tulkaa jo!”
   ”Heillä on sitten aina kiire”, Scorpius marisi, mutta nousi kuitenkin seisomaan. Tämä auttoi Rosen ylös hangesta eikä irrottanut kättään hänen kädestään heidän lähtiessä kulkemaan kohti heille huiskivaa tyttöä ja valtavaa rakennusta tämän takana. Rakennuksen katolta rötkötti suuria ja värikkäitä kylttejä, osa niistä näytti olevan putoamisen partaalla. Lumihiutaleet lakkasivat tippumasta taivaalta äkisti.
   ”Olitteko päivänokosilla?” tyttö kysyi iloisella äänellään päätään pyöritellen, kun he lähestyivät tätä. ”Meidän on oltava nopeita!”
   ”Ei täällä ketään ole”, Scorpius sanoi laiskasti. ”Voisit kokeilla relaamista, se tekee yllättävän hyvää.”
   Oliivinvihreät silmät, jotka olivat tismalleen samanväriset kuin takki, välähtivät huvittuneina. ”Hyvähän se sinun on sanoa, kun sinulla on tuo kepukka kourassasi.”
   Scorpius hymyili leveästi. ”Totta”, poika myönsi ja pyöritti taikasauvaansa sormissaan.
   ”Missä muut ovat?” Rose kysyi.
   ”Lastaamassa autoa. Lähdetään.” Tyttö kääntyi kannoillaan ja lähti marssimaan eteenpäin kohti rakennuksen taka-osaa. Rose ja Scorpius vilkasivat toisiaan ja seurasivat sitten tyttöä.
   ”Mikä tämä paikka oikein on, Sofia?” Rose kysyi ja heilautti kättään kohti valtavaa rakennusta, joka näytti siltä kuin zombit olisivat syöneet sen ja oksentaneet sitten ulos.
   Sofia laski oliivinvihreän huppunsa alas ja antoi pitkien maantienväristen hiustensa valahtaa pitkälle selkään. Tyttö näytti ahdistuneelta katsoessaan hylättyä valtavaa rakennusta. ”Se oli joskus ostoskeskus. Etkö ole sellaista ennen nähnyt?”
   ”En oikeastaan”, Rose hymähti. Viistokujalla hän oli aina ostoksensa tehnyt, ja se kuja oli täynnä pieniä kodikkaita puoteja ja kauppoja. Koti-ikävä puristi Rosen rintaa ja hänen hengityksensä tuntui salpautuvan. Scorpius kääntyi katsomaan häntä tutkivasti ja puristi sitten hänen kättään huolettomasti.
   Sofia vilkaisi Rosea kuin hän olisi ollut lievästi hullu. ”Velhot…”
   ”Jästit…” Rose sanoi samalla äänensävyllä ja katsoi Scorpiusta kulmiaan kohotellen.
   He kaikki nauroivat. Sofia pyöritti päätään. ”En oikein vieläkään tiedä mitä mieltä olen siitä, että te kutsutte meitä kaikkia koko ajan jästeiksi.”
   ”Luulisi, että olisit parin kuukauden aikana tottunut siihen”, Scorpius hymähti.
   Sofia nauroi. ”Niinhän sitä voisi luulla.”
   Yhtäkkiä kuului kammottavaa paukahtelua ja meteliä. Sofia jähmettyi kauhistuneena paikoilleen.
   ”Pysy takanani!” Rose huudahti, heilautti hihastaan taikasauvansa sormiinsa ja ryntäsi Scorpiuksen kanssa eteenpäin kohti ostoskeskuksen takana olevaa autoparkkikenttää. He olivat jättäneet sinne auton, jolla olivat tulleet etsimään ruoka- ja elintarvikkeita. Rose joutui vetämään Sofiaa perässään, tyttö vaikutti olevan paniikkikohtauksen partaalla.
   ”He saavat meidät kiinni, he saavat meidät kiinni, he vievät meidät”, Sofia mutisi henkeään haukkoen. Pauke ja jyske satuttivat Rosen korvia.
   Samassa valtava keltainen jeeppi kaahasi heidän eteensä ja sen takaovi lennähti auki. ”KYYTIIN! ÄKKIÄ!”
   Scorpius tarttui Sofiaan ja heivasi tämän ylös autoon. Sitten poika tarttui Roseen. Heidän katseensa kohtasivat määrätietoisina ja pelottomina, Scorpius auttoi hänetkin ylös autoon ja heilautti sitten itsensä mukaan kyytiin.
   ”Aja! Aja!” Sofia huusi rastahiuksiselle pojalle, joka istui kuljettajan paikalla. Valtavia reikäkorvakoruja korvanrei’issään kantava poika oli kuitenkin askeleita edellä tyttöä ja oli jo tallannut kaasun pohjaan. Jeeppi paineli lumista tietä eteenpäin hurjaa vauhtia ja lunta pöllysi joka puolella heidän ympärillään. Taivas oli jälleen täynnä lumihiutaleita.
   Rose ja Scorpius kääntyivät katsomaan taakseen. Vihreitä maastokuvioisia suuria autoja oli joka puolella parkkikenttää ja joka puolella näkyi vihreisiin pukeutuneita mieshahmoja. Rose ja Scorpius vilkaisivat toisiaan ja osoittivat sitten molemmat autoa taikasauvoillaan. Se muuttui näkymättömäksi ja niin muuttuivat kaikki sen sisällä olevatkin.
   ”Mahtavaa”, Sofia mutisi kuulostaen rauhoittuneelta ja tyytyväiseltä. Rose ja Scorpius virnistivät toisilleen.
Rose katsoi paljonpuhuvasti ulos ikkunasta. ”Mikä tätä säätä vaivaa? Ensin paistaa aurinko, sitten sataa lunta, sitten paistaa taas aurinko ja taas sataa lunta!”
   Sofia nauroi. ”Tervetuloa Suomeen!”

*
Aurinko paistoi kauniin vaaleansiniseltä taivaalta saaden lumiset nietokset ympäri Tylypahkan tilusten kimaltelemaan aivan kuin pehmeään peittoon olisi upotettu timantteja. Muutama yksisarvinen laukkasi Kielletyn Metsän siimeksessä ja Lily seurasi hymyillen ilmasta luudaltaan niiden iloista viiletystä metsän poikki.
   Aurinko lämmitti lempeästi kasvoja, mikä oli mukavaa, koska pakkanen nipisteli sormenpäitä, vaikka lohikäärmenahkahansikkaat suojasivatkin enimmiltä puremilta. Hän lensi Tylypahkan suojataikojen lävitse Tylyahon ylle. Kylä näytti heränneen sekin aamutoimiin: ihmiset kulkivat kauppakadulla toisiaan tervehtien ja sanomalehtiään noutaen. Matami Rosmerta avasi pubinsa oven selälleen, ehkä haluten pakkasen tuulettavan viikonlopun tuoksut pois.
   Lily hymyili entistäkin leveämmin lentäessään Aurorian valkoisen kartanon ylitse. Sen pihamaalla oleva ruskea mutkittelevainen pururatapolku oli säästynyt lumen litistykseltä taianomaisesti ja se pilkisti esiin valkeasta maasta. Lilyn ei tarvinnut lentää hirveän pitkälle, ennen kuin hän näki kaksikymmenpäisen joukkion hölkkäävän pitkin pururataa.
   Hän liisi alemmaksi. Hän näki Jamesin ja Avan hölkkäävän rinnatusten joukon viimeisimpinä. Avalla näytti olevan vaikeuksia ottaa terhakoita askeleita eteenpäin, pyöreä pieni vatsakumpu taisi hidastaa aurorikokelasneidon vauhtia. James tämän vieressä näytti vilkuilevan koko ajan Avaa kuin olisi pelännyt tämän kaatuvan ja olisi ollut valmiina nappaamaan tämän syliinsä.
   Shawn juoksi joukkion etunenässä, aivan Teddyn takana. Pojalla oli yllään vain ohut Aurorian verryttelytakki, mikä sai leveät ja lihaksikkaat hartiat näyttämään entistäkin timmimmiltä. Lilyn vatsaa kouraisi ja hän puri huultaan. Hän käänsi luutansa alaspäin ja viiletti alas aurorikokelasjoukon ylle Shawnin viereen. ”Hei, rakas Etanahurmurini.”
   Shawn ei edes säikähtänyt, vaan käänsi vain päätään ja hymyili leveästi. ”Huomenta, pupu”, poika toivotti tasaisella äänellä, vaikka ottikin valtavia juoksuaskeleita koko ajan. Pojan kasvot olivat hiestä märät ja Lily tunsi huumaavaa halua kiskoa kaikki vaatteet pois pojan yltä ja painautua vasten tämän lämmintä ja kosteaa ihoa.
   Shawnin harmaanvihreät silmät välähtivät aivan kuin poika olisi arvannut, mitä hän mietti. ”Aaaaha, ota minut kyytiin ja karataan aamulempimään”, poika pyysi silmäänsä iskien.
   Lily virnisti ja nyökkäili innoissaan.
   ”Tiger ei mene minnekään”, Teddy äyskähti heidän edestään. Lily ja Shawn nauroivat.
   ”Teddy, miksi olet niin vakava?” Lily kiusasi. ”Ja heti aamusta.”
   ”Neiti Potter on hyvä ja palaa takaisin Tylypahkaan häiritsemästä minun kokelaideni aamukuntoilua”, Teddy murahti viileällä äänellä kääntämättä katsettaan edessään avautuvasta metsästä. Miehen turkoosit hiukset olivat hien kastelemat.
   Lily ja Shawn vilkaisivat toisiaan tietäväisesti. Teddy oli ollut kiukkuinen jo muutaman viikon ajan ja syy siihen oli noin 175 senttimetriä pitkä, kantoi päässään silkkisiä platinanvaaleita hiuksia ja omasi täyteläisen vartalon. Victoire oli ottanut viikko sitten lähtöpassit Auroriasta ja palannut Ranskaan. Lily ei tiennyt, miksi hänen serkkunsa oli jättänyt Aurorian kesken koulutuskauden, mutta hän oli jokseenkin varma sen liittyvän jotenkin Teddyyn. James oli veikannut entisen kyyhkyläisparin joutuneen kiivaaseen sanaselkkaukseen ja Victoiren saaneen tarpeekseen Teddyn katkerasta ja niskoittelevasta käytöksestä heidän menneisyytensä vuoksi. Lily ei voinut syyttää Teddyä. Victoire oli jättänyt tämän kylmästi monen vuoden seurustelun jälkeen ja karannut jonkun ranskalaisen lieron kanssa. Miten Teddy olisi voinut muka unohtaa sen? Oli väärin Victoirelta vaatiakaan sellaista. Ehkä Victoire olisi onnellisempi Ranskassa sukulaistensa luona.
   ”Tulin vain antamaan sinulle pusun”, Lily sanoi Shawnille. ”Minun täytyy mennä loitsutunnille.”
   ”Jasperille terveisiä”, Shawn sanoi, nosti kätensä hänen kasvoilleen ja veti häntä lähemmäksi. Poika suikkasi äänekkään suukon hänen huulilleen ja hymyili. ”Voisit tulla joka aamu tervehtimään minua tällä tavoin.”
   ”Ehkä voisinkin, olet aika hyvännäköinen hengästyneenä ja hikisenä.”
   ”Otan tuon sitten lupauksena”, Shawn huoahti kuulostaen nyt hieman hengästyneeltä. Lily sipaisi sormillaan pojan hikisiä kasvoja.
   ”Hauskaa jolkotusta. Nähdään illalla?”
   Shawn hymyili hänelle. ”Nähdään.”
   ”Moikka, Lily”, Teddy urahti heidän edestään painokkaasti. Lily ja Shawn vilkaisivat toisiaan huvittuneina Lilyn nostaessa luutansa jälleen korkeuksiin.
   ”Terve, tirriäinen!” James huudahti aurorikokelasjoukkion hänniltä. Lily vilkutti isoveljelleen ja liisi tämän ja Avan yläpuolelle. Lily näki Summerin vilkaisevan häntä alailmoista hieman katkerannäköisesti ja virnisti tytölle röyhkeästi.
   ”Terve, Lohikäärmeiden rakastelija! Ava, oletko sinä kunnossa?”
   Ava näytti kalpealta ja hikiseltä. ”Juu, aamupahoinvointia vain.”
   ”Teddy ei antanut hänen jäädä kartanolle”, James urahti ja loi kaukana edessä häämöttävään turkoosiin hiustupsuun katkeran mulkaisun.
   ”Minihirviö päätti tulla maailmaan hyvin epäkäytännöllisellä hetkellä”, Ava huoahti hengästyneenä ja piteli toisella kädellä kiinni vatsakummustaan kuin olisi pelännyt sen tipahtavan. ”Mukavaa yrittää kouluttautua auroriksi samaan aikaan kun potkiva ja rakkoa puristeleva otus imee kaiken energian minusta sisältäpäin.”
   ”No, ainakin aurorikoulutuksessasi on haastetta”, Lily hymähti. ”Minun on nyt mentävä takaisin. Jasper opettaa meille elementtiloitsujen saloja.”
   James naurahti räkäisesti aivan kuin ajatus Jasperista opettamassa mitään olisi huvittanut häntä suuresti. Lily virnisti vielä veljelleen ja tämän suurimahaiselle tyttöystävälle ennen kuin viiletti takaisin yläilmoihin.
   Matkalla takaisin linnaan Lily pohti, että tulisi olemaan vallattoman jännittävää ja riemastuttavaa nähdä James isänä. Poika-parka, todennäköisesti isoveli vanhentuisi kymmenillä vuosilla, olisi jatkuvasti erinäisten eritteiden peitossa ja itkisi synkkänä oman elämänsä surkeutta. Lily ei malttanut odottaa.
   Aamu oli kaunis. Liian pitkään oli ollut synkkää ja ankeaa. Tällaiselta maailman kuuluikin näyttää, säteilevältä ja rauhoittavalta. Linna lepäsi vuorten kupeessa jykevänä, luotettavana ja voittamattomana niin kuin oli jo satoja vuosia levännyt.
   Makuusali oli tyhjä Lilyn lentäessä sisälle. Hän vieritti hellästi Tulisalamansa sänkynsä alle ja ryhtyi sitten etsimään koululaukkuaan. Hän vilkaisi tahtomattaan oman sänkynsä vieressä nököttävää pylvässänkyä, jonka vihreä päiväpeitto peitti sen siististi ja kylmästi. Missään sängyn ympärillä ei näkynyt ylimääräistä roinaa niin kuin Lily oli tottunut näkemään seitsemän vuoden aikana. Näky tuntui väärältä.
   Surun ja ikävän aalto pyyhkäisi hänen ylitseen melkein ylitsepääsemättömästi, mutta hän karisti ne vikkelästi ja päättäväisesti mielestään. Hän ei tarvinnut ystäviä, jotka olivat häikäilemättömiä, petturimaisia, valehtelevia ja itsekkäitä.
   Lily lähti nopeasti loitsutunnille. Aurinko leikitteli linnan ikkunoista kuin ilkkuen häntä siitä, ettei hän voinut vain lennellä koko päivää kimaltelevassa ja lohduttavassa luonnossa.
   Toisen kerroksen käytävällä hän pysähtyi paikoilleen nähdessään Jasperin tepastelevan käytävää eteenpäin perässään lauma rohkelikkoja. Lily räpytteli silmiään hämmästyksestä, mutta muisti sitten Jasperin kertoneen heidän harjoittelevan elementtiloitsuja ulkona.
Hän jäi odottamaan. Fred ja Hugo maleksivat joukkion takana Hugo näyttäen omalta reippaalta itseltään ja Fred näyttäen tavanomaisen kyllästyneeltä ja välinpitämättömältä. Roxanne käveli Gabriellan vieressä. Lily oli jo monien viikkojen ajan vältellyt katsomasta Roxanneen, mutta nyt hänen silmänsä hakeutuivat tutkimaan entisen parhaan ystävän katsoja melkein nälkäisesti.
   Roxanne näytti erilaiselta. Kasvoilla ei leikitellyt ilkikurinen hymy eikä tytön olemuksesta huokunut vallaton veikeys. Nyt Roxanne näytti päättäväisen välinpitämättömältä ja silmien alla oli tummat varjot. Missähän tyttö nukkui? Varmaan murhaajapoikaystävänsä kanssa jossakin linnan salaisissa kätköissä.
Lily tuhahti ääneen.
   Roxannen suuret ruskeat silmät välähtivät häneen päin ja Lily tunsi vatsassaan hurjan muljahduksen. Roxanne katsoi häntä kylmästi ja halveksuvasti ennen kuin käänsi päänsä välinpitämättömästi pois.
   Lily tunsi kiukun hyökyvän vereensä ja samaan aikaan hän tunsi vatsassaan vellovan jotakin hyvin epämiellyttävän. Millä oikeudella Roxanne katsoi häntä tuolla tavoin? Eihän Lily ollut tehnyt mitään väärää. Roxanne itse oli veljeillyt kaikkien selän takana likaisen murhaajakuolonsyöjävakoojan kanssa. Nyt tytön oli vain kärsittävä seuraukset. Kurja juttu, mutta niin se vain oli.
   Lily liittyi luokkatovereidensa riveihin ja astahti Hugon ja Fredin väliin. Fred virnisti hänelle ja tönäisi häntä puolihuolimattomasti kylkeen, Hugo taas katseli hänen kasvojaan melkein vakavana.
   ”Mitä?” Lily töksäytti.
   ”Onko kaikki hyvin?”
   ”Miksi ei olisi?”
   ”Näytät jotenkin surulliselta.”
   ”Onko Limamiehellä ja Huispausrinsessalla ryppyjä rakkaudessa?” Fred kiusasi.
   Lily hymähti. ”Ei. Kävin nauramassa Teddyn piinaamalle kokelasjoukkiolle. Tai oikeastaan Teddylle. Poikarukka oli huvittavan äksynä.”
   ”Victoiren takiako?” Hugo kysyi. ”Vai sen takia, että joutuu koulimaan kokelaita nyt yksinään?”
   ”Minä kuulin Dominiquen olevan tulossa takaisin Auroriaan Lunan ja Rolfin luota Alankomaista”, Fred kertoi. ”Tai siis, hänenhän sen piti alun perinkin olla siellä koulimassa räkänokkia eikä Victoiren.”
   ”Jee!” Lily innostui. Hän oli aina pitänyt Dominique-serkustaan suunnattomasti. Ja jos tyttö kerran oli tulossa takaisin, Lilykin voisi nähdä tätä, eikä aina vain hengailla Hugon, Fredin tai Shawnin kanssa. Hän kaipasi tyttöseuraa.
   Jasper johdatti heidät pihalle kasvihuoneiden viereen, jossa ei ollut paljon lunta maassa ja Musta Järvi avautui valtavana ja tummana heidän edessään. Hagridin mökin savupiipusta tuprutti savua ja Lilyä nolotti, kun hän tajusi ettei ollut ikuisuuksiin vieraillut Hagridin luona. Hänen täytyisi korjata tilanne mahdollisimman pian.
   Jasper asteli luokan eteen ja kääntyi sitten puhumaan heille. ”Tämän aamun aihe on elementtiloitsut. Osaisiko joku kertoa minulle, mitä ovat luonnon elementit? Niin, Longbottom?”
   ”Maa, vesi, ilma ja tuli”, Gabriella heläytti tyttömäisellä äänellään vaaleanruskeaa palmikkoaan hipelöiden.
   ”Oikein hyvä. Viisi pistettä Rohkelikolle. Fred, tule tänne eteen", Jasper yllättäen kutsui. Fredin ilme tuskin värähti, kun tämä lähti pujottelemaan heidän luokkatovereidensa läpi nuoren loitsuprofessorin luokse. Poika ohitti eturivissä seisovan Roxannen kuin tämä olisi ollut ilmaa.
"Mikä sinun horoskooppimerkkisi on?" Jasper kysyi asiallisesti Frediltä.
"Kuinka niin?" Fred kysyi epäilevällä ja varautuneella äänensävyllä.
"Kannattaa aloittaa sellaisesta elementistä, joka on sinun vahvuutesi."
"Ja minun horoskooppiniko sen sitten kertoo?"
"Totta kai. Planeetat vaikuttavat meihin yllättävän monilla ja kiehtovilla eri tavoilla."
Fred näyytti vieläkin epäilevältä, mutta tokaisi sitten: "Minä olen skorpioni."
Jasper nyökkäsi. "Silloin sinun elementtisi on vesi."
"Okei. Mitä minun on tarkoitus sitten tehdä?"
Jasper osoitti Mustaa Järveä ja heilautti päätään kuin kutsuen Fredin mukaansa. Jasper johdatti Fredin aivan järven rantaan ja luokka levittäytyi pihalla niin, että he saattoivat nähdä mitä tapahtui.
"Tarkoituksenasi olisi tehdä vesiseinä. Loitsu on aquamarius."
Fred osoitti järven tummaa pintaa sauvallaan tottelevaisesti. "Aquamarius!"
Pieni pläntti järvessä alkoi pulputa aivan kuin Fred olisi käynnistänyt jonkinlaisen maanalaisen lähteen. Jasper nyökkäili kannustavasti.
"Hienoa ensimmäiseksi yritykseksi. Nyt voit yrittää ajatustesi voimalla hallita vettä, muokata sitä mielesi mukaan."
Lily näki Fredin näyttävän epäilevältä. Pulputus näytti hieman pienentyvän.
Fred puri huultaan ja tuijotti tiiviisti edessään avautuvaa vettä. Yhtäkkiä järvi alkoi aaltoilla hurjasti, vaahtopäiset aallot hakkasivat järven kiviä. Jasper kohotti kätensä.
"Mainiota, voit lopettaa. Hienoa työtä, kymmenen pistettä Rohkelikolle!"
Fred ei näyttänyt juurikaan innostuneelta palatessaan Lilyn ja Hugon väliin. Seuraavaksi Jasper huikkasi Gabriellan luokseen. Gabriella oli horoskoopiltaan vaaka ja Jasper ilmoitti Gabriellan elementin olevan silloin ilma. Gabriellan oli tarkoitus saada ilma ympärillään tuulemaan niin, että se nostaisi jotakin lentoon. Gabriella pinnisteli kovasti, tytön sydämenmuotoiset kasvot olivat hyvin keskittyneet eikä aikaakaan, kun ilma alkoi puhaltaa hurjasti Gabriellan ympärillä saaden tämän palmikot heilumaan tuulessa. Kaikkien yllätykseksi Gabriella kohosi kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolelle oman loitsunsa voimasta. Jasper näytti hyvin iloiselta ja rohkelikko sai jälleen pisteitä.
Seuraavaksi oli Hugon vuoro. Hugo oli horoskoopiltaan jousimies, joten tämän elementti oli tuli. Jasper koversi lumeen pienen kolon ja sytytti sen pohjalle tulen.
"Yritä saada tuli nousemaan korkeammalle, yritä hallita sitä mielelläsi", Jasper opasti Hugoa. Nuori professori näytti innostuneemmalta kuin kukaan luokasta. "Loitsu on firearium."
Vain hetken kuluttua lieskat nousivat korkealle, korkeammalle kuin Jasperin tai Hugon päät. Jasper nyökkäili tyytyväisenä ja huikkasi sitten: "Onko täällä enempää tulen merkkejä? Oinaita, leijonia, lisää jousimiehiä?"
Lily meni Jasperin luokse. "Minä olen oinas."
Jasper hymyili hänelle. "En ole oikeastaan yllättynyt."
Lily ei pitänyt tavasta, jolla Jasper sanoi tämän. "Mitä tuo nyt on tarkoittavinaan?"
Jasper ainoastaan hymyili hänelle, melkein myötätuntoisesti. ”Yritähän saada tuli roihuamaan, Lily."
Lily osoitti tulta taikasauvallaan. "Firearium!"
Samalla hetkellä, kun hän lausui loitsun, hän tunsi valtavan lämpimän voiman hyökyvän vartaloonsa ja hän pystyi tuntemaan roihuavan tulen sormenpäissään. Hän keskittyi ajattelemaan valtavia lieskoja ja samalla hetkellä pieni, kytevä tuli lumen keskellä roihahti täysiin liekkeihin, jotka kohosivat korkealle taivaalle aivan kuin ne olisivat räjähtäneet eloon. Jasper vislasi.
"Vau, mahtavaa, Lily! Hienoa työtä! Kaksikymmentä pistettä rohkelikolle!"
Lily palasi paikalleen tyytyväisenä. Hän oli ylpeä siitä, että oli ansainnut tuvalleen enemmän pisteitä kuin kukaan muu.
Lily tunsi suupieliensä värähtävän, kun Jasper kutsui Roxannen seuraavaksi luokseen. Roxanne ja Fred olivat kaksosia, joten Roxannenkin horoskooppimerkki oli skorpioni. Jasper hymyili leveästi Roxannelle.
Roxanne ei kuitenkaan mennyt veden äärelle niin kuin Fred oli tehnyt. Lily katseli, kuinka hänen entinen paras ystävänsä sulki rauhallisesti silmänsä ja veti syvään henkeä. Tytön rauhallisia kasvoja katsellessaan Lily tunsi hurjan ikävän puuskan ja tunnetta seurasi epämiellyttävä, etova olo, aivan kuin hän olisi yhtäkkiä voinut pahoin.
Roxannen lyhyet hiukset alkoivat liikahdella tuulessa. Yhtäkkiä joka puolella ilmassa alkoi viuhahdella lumihiutaleita ja kuivia, pakkasen kovettamia lehtiä ja oksia. Tulilieskat Roxannen jalkojen juuressa kohosivat räjähdysmäisesti korkeuksiin ja Mustan Järven pinta alkoi värähdellä ja nousi sitten yhtenä vaikuttavana solahduksena valtavaksi vesiseinäksi monen metrin korkeuteen.
Jasper hymyili vieläkin leveästi, eikä näyttänyt lainkaan yllättyneeltä niin kuin kaikki muut heidän luokkalaisensa. Roxanne hallitsi sekä ilmaa, maata, tulta ja vettä samanaikaisesti, eikä tyttö pidellyt edes taikasauvaansa. Lily tunsi suunsa loksahtavan auki. Hugon kulmakarvat olivat kohonneet hiusrajan alle ja Fred risti kätensä puuskaan kasvot ilmeettöminä.
"Tässä näette, kuinka Roxanne hallitsee kaikkia elementtejä vain ajatustensa voimalla! Kolmekymmentä pistettä Rohkelikolle! Vaikuttavaa, Roxanne, olet kehittynyt todella paljon!"
Roxanne hymyili iloisesti, muttei avannut silmiään. "Tiedän", tyttö ilmoitti nauraen ja Lilyn vatsaa kouraisi taas ikävästä. Hän ei ollut muutamaan kuukauteen kuullut Roxannen nauravan ja tajusi vasta nyt, kuinka kaunis ääni tytön nauru olikaan.
Haluan hänet takaisin, Lily tajusi ja järkytyksekseen huomasi silmiensä täyttyvän kyyneleistä. Haluan parhaan ystäväni takaisin.


*

Lily nauroi Shawnin tarttuessa häneen veden alla. Yhdellä sulavalla liikkeellä poika vetäisi hänet kokonaan pinnan alle. Lily avasi silmänsä veden alla ja hänen suustaan karkasi ilmakuplia, kun Shawn irvisteli hänelle hassusti. Lily ponkaisi takaisin pinnan alle ja kikatti, kun myös Shawn tuli pinnalle nostaen hänet samalla syliinsä.
   ”Yritätkö sinä hukuttaa minut?” Lily kysyi poikaystävältään nauraen. Shawnin vahvat käsivarret hänen ympärillään tuntuivat ihanan vahvoilta ja omistavilta. Lily kietoi jalkansa pojan ympärille ja painautui tätä vasten vihjailevasti. Valvojaoppilaiden kylpyhuone, johon he olivat kielletysti livahtaneet, oli täynnä erivärisiä ja muotoisia saippuakuplia ja yksi niistä poksahti Lilyn päähän.
   Shawnin silmät pullistuivat hieman Lilyn vartalon läheisyydestä, mutta ääni oli tasainen, kun tämä puhui. ”En tietenkään. Testaan vain sinun hengityksenpitelytaitojasi. Tiedäthän, jos vaikka joskus sattuisi jotakin, niin on hyvä tietää, kuinka kauan pystyt pidättämään hengitystäsi veden alla.”
   Lily tuijotti Shawnia epäuskoisesti. ”Ja tietenkään en voi vain käyttää kuplapääloitsua.”
   ”Jospa sinulla ei vaikka olisi taikasauvaa.”
   ”Vaikea kuvitella sellaista tilannetta.” Lily muisteli Roxannea aikaisemmin päivällä ja hänen mielensä tuntui tummuvan. ”Roxanne ei taida tarvita enää taikasauvaa loitsimiseen.”
   Shawn näytti yllättyneeltä ja Lily tiesi miksi: kahden kuukauden aikana hän oli tuskin maininnut muutamaa kertaa enempää Roxannen nimeä. ”Kuinka niin?”
   ”Jasper pisti meidät harjoittelemaan elementtiloitsuja… Mikä sinun horoskooppimerkkisi muuten on?”
Shawn näytti hämmentyneeltä. ”Leijona, kuinka niin?”
Lily kohautti olkiaan. ”Mielenkiinnosta kysäisin vain. Oli aika hassua, kun Rox vain sulki silmänsä ja hallitsi kaikkia elementtejä samanaikaisesti. Se oli aavemaista.”
   ”Vau”, Shawn sanoi näyttäen mietteliäältä. ”Teidän pieni välirikkonne on varmaan tehnyt Roxin taikavoimille hyvää.”   
   Lily pyöräytti silmiään. ”Ilmeisesti.”
   Shawn katseli hetken hänen kasvojaan. ”Näytät surulliselta.”
   ”Miksi kaikki sanovat minulle noin tänään?” Lily puuskahti ja yritti väistää Shawnin katseen. Poika kuitenkin tarttui hänen leukaansa ja katsoi häntä syvälle silmiin. Lilyn mieleen palautui yllättäen hetki Salaisuuksien kammiossa, kun Shawn oli nostanut hänen kidutetun ja herkän vartalonsa syliinsä. Heidän katseensa olivat kohdanneet ja Lily ei ollut ajatellut mitään, oli vain tuntenut pakottavaa tarvetta päästä lähemmäs tuota kaunista poikaa. Silloin he olivat suudelleet ensimmäisen kerran.
   Ja nyt, puoli vuotta myöhemmin siinä he lilluivat saippuavedessä ja Shawn yritti nähdä hänen sieluunsa. Lily ei liiemmin pitänyt ajatuksesta, että hänen poikaystävänsä yritti nähdä hänen päänsä sisään.
   Shawnin harmaanvihreät silmät olivat myötätuntoiset. ”Ehkä sinun pitäisi yrittää tehdä sovinto Roxannen kanssa.”
   ”Rox on itsekäs, valehteleva, petturimainen ja hävytön”, Lily puuskahti kiukkuisesti. ”Hän ei edes jättänyt murhaajapoikaystäväänsä, vaan luuhaa sen hyypiön kanssa koko ajan! En minä tarvitse sellaista ystävää!”
   Shawn katseli häntä hetken hiljaa näyttäen siltä, kuin olisi halunnut sanoa jotakin, mutta halusi sanoa sen varovaisesti. ”Roxanne on aina ollut sinun tukenasi, eikä hän tahallaan sinulle valehdellut. Tuskin hänellekään oli helppoa rakastua poikaan, joka aiheutti hänen veljensä tyttöystävän kuoleman. Enkä yhtään ihmettele, että hän luuhaa Jacobin kanssa koko ajan, kun teistä kukaan ei kerran ole puhunut hänelle uuden vuoden jälkeen.”
   Lily tunsi jossakin vatsansa seudulla vellovan etovia tunteita, jotka joku syvällä hänen päänsä sisällä nimesi häpeäksi. Kuitenkin hänen mielensä kapinoi kovaäänisesti Shawnin sanoja vastaan.
   ”Roxyn pitäisi osoittaa uskollisuutensa Frediä kohtaan ja jättää se hyypiö! Tai siis, hänhän valitsi Jacobin eikä omaa veljeään! Kuka muka tekee niin?”
   ”Tuskin Rox koki asiaa niin”, Shawn sanoi hiljaa. ”Hän on impulsiivinen ja vallaton, eikä useinkaan ajattele asioita järjellään vaan sydämellään, kyllähän sinä hänet tunnet. Tiedät myös sen, että hänellä on lämmin ja lojaali sydän, eikä hän tahdo kenellekään mitään pahaa.”
   ”Miksi sinä puolustat häntä?” Lily kivahti yhtäkkiä hyvin ärsyyntyneenä syistä, joita hän ei itsekään ymmärtänyt, mutta jotka tuntuivat vieläkin epämiellyttävinä tuntemuksina vatsassa.
   Shawn naurahti ilottomasti. ”No, minusta hän ei ihan ansaitse teidän kohteluanne. Hän on joutunut kokemaan paljon viimeisen vuoden aikana ja varmasti tarvitsisi ystäviään.”
   ”No, onneksi hänen murhaajapoikaystävänsä on tukemassa häntä”, Lily tuhahti kiukkuisesti, repi itsensä irti Shawnin otteesta ja ui altaan reunalle. Häntä kiukutti ja itketti ja turhautti, ja Shawnin rauhallisuus oli hänestä ärsyttävää.
   Shawn katseli hiljaa, kun hän kampesi itsensä ylös altaasta ja kuivasi itsensä taikasauvallaan ennen kuin ryhtyi pukemaan päälleen.
   ”Miksi sinä aina pakenet kaikkea epämiellyttävää?” Shawn huokaisi. ”Tiedät itsekin minun olevan oikeassa, mutta itsepäinen mielesi ei anna periksi. Sinulla on ikävä häntä.”
   ”Hah”, Lily puuskahti ja veti villapaidan päänsä ylitse.
   ”Onhan sinulla. Mitä jos vain puhuisit hänelle?”
   ”Ehkä en halua puhua hänelle”, Lily kivahti.
   Shawn nousi altaasta ja tuli vettä valuvana hänen luokseen. Lily yritti kiemurrella kauemmaksi, mutta Shawn kietoi kätensä hänen ympärilleen ja katsoi häntä vakavana. ”Älä taistele vastaan. Sinä haluat puhua hänelle, joten puhu.”
   ”Antaisin hänelle noin vain anteeksi?” Lily tuhahti. Ajatus oli naurettava. ”Enpä usko.”
   ”Miksi et antaisi?” Shawn kysyi päätään pyörittäen, kuulostaen nyt vähän turhautuneelta. ”Ei hän sinulle mitään pahaa ole tehnyt.”
   ”Just joo.” Lilyn teki mieli päästä kauemmaksi Shawnin otteesta ja hän kiemurteli ahdistuneena. Shawn huokaisi, päästi hänestä irti ja ryhtyi pukemaan päälleen.
   Lily varmisti kelmien kartasta, että heidän olisi turvallista lähteä takaisin rohkelikkotorniin. Linnan käytävät olivat autiot.
   He kävelivät hiljaisina hämärillä käytävillä. Shawn huokaisi jälleen ja tarttui hänen käteensä. ”Kyllä kaikki vielä järjestyy, lupaan.”
   Lilykin huokaisi ja suikkasi suukon poikaystävänsä karhealle poskelle. ”No, aivan varmasti.”
   Lihava leidi katseli heitä kulmakarvojaan kohotellen, kun he ilmestyivät rohkelikkojen käytävälle. ”Jaahas, sitä on taas oltu hiippailemassa.”
   Lily virnisti. ”Se oli hauskaa. Kermakorva.”
   Lihava leidi hykerteli päästäessään heidät sisälle. He kiipesivät muotokuva-aukosta ylös toisiaan vieläkin käsistä pidellen.
   Monet rohkelikot olivat vielä oleskeluhuoneessa. Kevät oli saapumassa Tylypahkaan ja se tarkoitti koekausien alkamista ja päätä jomottavaa pänttäämistä. Lily ei liiemmin jännittänyt S.U.P.E.R.-kokeitaan, hän oli aina pärjännyt kaikissa kokeissa hyvin.
   Kukaan rohkelikoista ei kohottanut katseitaan oppikirjoistaan ja siksi Lily ihmetteli, kun Shawn yhtäkkiä pysäytti hänet.
   ”Lily, mene puhumaan hänelle. Nyt.”
   Lily seurasi Shawnin katsetta ja näki Roxannen oleskeluhuoneen nurkkasohvalla edessään valtava pino kirjoja. Tyttö haroi mustia hiuksiaan turhautuneena.
   ”Mene.” Shawn ei pyytänyt, se oli melkein käsky. Poika kumartui suutelemaan häntä hellästi huulille. ”Haluat kuitenkin. Minun täytyy mennä takaisin Auroriaan. Serkkusi Dominique ilmestyi sinne illalla ja uhkasi herättää kaikki kolmelta aamulla lenkkeilemään.”
   Lily pärskähti. ”Kuulostaa Dominiquelta.”
   Shawn hymyili ja suuteli häntä vielä pehmeästi. ”Mene sopimaan parhaan ystäväsi kanssa, pupu. Nähdään huomenna.”
   Shawn lähti kävelemään kohti poikien makuusaleja, varmaan tämä vohkisi Frediltä luudan, jotta voisi hakea Jamesin luudan Lilyn, Gabriellan ja Roxannen makuusalista ja palata Auroriaan.
   Matka huoneen nurkkaa kohti Roxannea tuntui uskomattoman pitkältä ja vaikealta. Roxanne ei kohottanut katsettaan valtavasta muodonmuutoskirjastaan Lilyn astellessa lähemmäksi tätä. Lopulta hän seisoi aivan tämän edessä, muttei tiennyt ollenkaan, mitä sanoisi. Hän ei ollut moneen viikkoon katsonut Roxannea näin läheltä.
   Roxanne näytti aistivan hänen läsnäolonsa ja nosti hitaasti tummanruskeiden silmiensä katseen kirjastaan. Tytön kasvot näyttivät ilmeettömiltä, mutta Lily näki silmien laajenevan hämmästyksestä.
   Roxanne ei sanonut mitään, katsoi vain häntä. Lily avasi suunsa, muttei vieläkään tiennyt mitä sanoisi. Lopulta hän vain puuskahti: ”Minä annan sinulle anteeksi.”
   Roxanne ei näyttänyt yllättyneeltä, kohotti vain toista kulmaansa. ”Sinä annat minulle anteeksi?”
   ”Niin”, Lily sanoi ja hänen vatsassaan tanssi ainakin tuhat perhosta. ”Minulla… on ikävä sinua. Ja jos sinä jätät murhaajapoikaystäväsi, me voimme olla jälleen parhaita ystäviä.”
   Roxanne ei sanonut mitään, katsoi häntä vain tiiviisti silmiin ja laski sitten katseensa. Tyttö sulki muodonmuutoskirjansa ja nousi seisomaan.
   ”Sinä olet kyllä uskomaton tapaus, Lils”, Roxanne sanoi tasaisella äänellä. ”On sinulla pokkaa. En tiedä vihaisinko vai säälisinkö sinua.”
   Lily ei ymmärtänyt, mitä Roxanne tarkoitti ja katsoi tätä odottavasti. Roxanne pyöritti päätään kuin ei olisi voinut uskoa, mitä oli juuri tapahtunut.
   ”Luuletko sinä ihan tosissasi, että sinulla on jokin huispausrinsessa Lilleron armoisa valta antaa minulle anteeksi? Ja luuletko sinä tosissasi, että minä tahtoisin sinun kaltaisesi ystävän takaisin elämääni? Sen jälkeen, kun olet vain mulkoillut minua viimeiset kaksi kuukautta kuin olisin ollut limainen, saastainen ja likainen maan fletkumatonen? Sen jälkeen, kun tuhosit minun ja veljeni välit sinulle tyypillisellä dramaattisella ’minä olin oikeassa, katsokaa kaikki’ tavallasi? Minä olen prinsessa Lily, minä olen aina oikeassa ja te kaikki muut väärässä, mustaa valkoisella ilman harmaita häivähdyksiä!”
   Lily ei tiennyt mitä olisi sanonut ja hänen oli vaikea hengittää. Hänen päänsä löi täysin tyhjää. Roxanne näytti siltä kuin olisi halunnut ravistella häntä.
   ”Sinua kurjempaa parasta ystävää saa hakea ja ei kyllä varmasti löytyisi! Sinä olet itsepäisin muuli, jonka olen koskaan tuntenut! Tämä vuosi on ollut elämäni kamalin, ja sinä et muuta ole tehnyt kuin nalkuttanut ja valittanut minulle! Tee näin Roxanne, ei näin Roxanne, tee niin kuin minä sanon, Roxanne! Sinä et koskaan kannusta minua, ymmärrä minua tai ole minun puolellani, et ollut tukenani, kun äitini kuoli, et ollut tukenani, kun minulla oli vaikeuksia oppimisen kanssa, etkä todellakaan ollut tukenani, kun minä menetin näköni! Minä uskouduin sinulle Jakesta sinun huoneessasi, muistatko! Kerroin, miten vaikea koko juttu on minulle ja mitä hän saa minut tuntemaan! Sinä et tainnut edes kuulla, kuulitko? Kuulit vain sen, etten tahtonut kertoa sinulle hänen henkilöllisyyttään! Ja kun sait tietää totuuden, sinä käänsit minulle röyhkeästi ja tunteettomasti selkäsi ja tuhosit minun ja Fredin välit ikuisiksi ajoiksi! Sinä et ikinä kuuntele minua ja suoraan sanottuna sinä et myöskään kuuntele itseäsi! Kuuntelet vain itsepäisen mielesi minä-olen-paras-ja-aina-oikeassa-jaaritusta!”
   Lilyä alkoi ärsyttää. ”Sinä et tiedä, mistä puhut! Itse sinä välisi Frediin tuhosit!”
   Roxanne nauroi hurjan kovalla, ilottomalla äänellä. ”Oi, katso, kuinka osuin taas kiperään kohtaasi – itsetuntoosi! Voit pitää haisevat anteeksiantosi ihan vain itselläsi Lily – minä en tarvitse sinua enää! Olen saanut tarpeekseni!”
   Ja niine hyvineen Roxanne marssi hänen ohitseen jättäen ison kasan koulukirjojaan pöydälle. Roxanne harppoi lyhyet hiuksien ilmassa pompsahdellen suoraan muotokuva-aukosta ulos ja Lily tuijotti entisen parhaan ystävänsä perään tuntien ahdistavaa ja jomottavaa tyhjyyttä joka puolella vartaloaan.
   Lily pyöritti kiukkuisesti päätään. Roxanne ei tiennyt mistä puhui, Jacob oli saanut tämän pään täysin sekaisin. Roxanne tulisi vielä järkiinsä, jättäisi murhaajapoikaystävänsä ja tulisi itkien ja rukoillen takaisin hänen luokseen, se oli varmaa. Ei Roxanne pystyisi olemaan enää kauaa ilman Lilyä.
   Mutta miksi Lilyllä oli niin kurja ja tyhjä olo?
   
   
   

[Medianoche]

Hyvä luku taas! Mukava piristys koulupäivän jälkeen!
Ps. Loppupätkä kommentistani lähti lomalle. En nyt vain osaa (taaskaan) kirjoittaa mitään rakentavaa. 

Edit// Korjasin kirjoitusvirheen. :'D

[tonksy]

Oi jee uusi luku! Tykkäsin ekasta Suomipätkästä tosi paljon, se oli tosi mielenkiintoinen:) toi toinenkin pätkä oli ihan kiva, joskin on tosi surullista etteivät Roxanne ja Lily ole väleissä, eivätkä ne välit korjaantuneetkaan. On ihan hyvä, että he eivät heti palaa parhaiksi kavereiksi, mutta toivoisin kuitenkin näkeväni heidät hyvinä ystävinä vielä joskus

[elinaanna]

Jes, uus luku!! :DD

Oon odottanu tätä lukuu ja loppuen lopuks se tuli aika nopeesti, verrattuna useisiin muihin ficceihin. (:

Joo nii.... Niinku tonksy sanokin, alun suomi-osuus oli hauska. Aika surullista, että Lils'n ja Roxyn välit on noin tulehtuneet, mutta ymmärrän kyllä Roxynkin pointtia. Eihän se ollu kivaa, et Lils käänsi sille selkänsä eikä muutenkaan tukenu sitä sen kokemissa vaikeuksissa. Kai laitat ne vielä sopimaan?? 
On muuten aika ristiriitaista ja hulvatonta, et kuvailet Etanahurmuria lihaksikkaaks ja muutenkin "miehiseks", mutta se kuitenkin puhuu Lils'ille koko ajan kaikkee pehmosta! XDXD Ne kaks on vaa nii hyvä pari.. (: Harmi, et tässä luvussa jäi kokonaan pois, se miten Harryn tanssiaiset päättyy, mutta luotan suhun ja uskon, että sekin asia korjaantuu seuraavissa luvuissa. Ainakaan mun silmään, ei pistäny mtn kirjotusviheitä, joten pisteet siitä!

Osaat kyllä kirjottaa hyvää huumoria, sillä aina kun luen näitä lukuja, ei voi naurulta säästyä!! ;DD

Pojan kasvot olivat hiestä märät ja Lily tunsi huumaavaa halua kiskoa kaikki vaatteet pois pojan yltä ja painautua vasten tämän lämmintä ja kosteaa ihoa. Shawnin harmaanvihreät silmät välähtivät aivan kuin poika olisi arvannut, mitä hän mietti. ”Aaaaha, ota minut kyytiin ja karataan aamulempimään”, poika pyysi silmäänsä iskien. Lily virnisti ja nyökkäili innoissaan.

Ja tää on siitä hyvä esimerkki..! (:

Argh.... En malta oottaa seuraavaa lukua XD! Mutta..

Jatkoa odotellen elinaanna..

[Orenji]

Tämän jatkiksen pompahdellessa jatkuvasti silmille, olihan tämä sitten loppujen lopuksi ihan pakko lukea. Monen monta iltaa kyllä meni kahlatessa teosta läpi, mutta sillä ei ole mitään väliä, koska kirjoitat mahtavasti. Kaikki 44 osaa on voinut lukea kepeästi läpi, vaikka luvut ovatkin pitkähköjä ja yksityiskohtaisia. Ficin ainoa huono puoli on se, ettei lukuja ole ilmestynyt enempää! Täytyy sitten vain odotella, ei kai tässä muukaan auta.

Kolmannen sukupolven seikkailusta on ilmestynyt jo niin monta tarinaa, etten uskonut tämän tuovan näkökulmaani mitään uutta. Yllättäen tämä ficci saikin kärkipaikan kyseisestä aiheesta kirjoitetuista teksteistä, vaikkakin jaetun sellaisen. En sitten tiedä miten onnistuit tekemään sen, mutta en osaa parannusehdotuksia ainakaan jakaa.

Paras osa tästä teoksesta on hahmot. Sulla on aivan mahtava ote heihin, niin Rowlingin luomiin, kuten myös omiisi. James vastaa mielikuviani niin täysin, ettet uskokaan ja olen headcanonisoinut myös Albuksen ulkonäön perusteellisesti. Kaikki henkilöt ansaitsisivat oman arvionsa, mutten kerta kaikkiaan jaksa tehdä sellaista jokaisesta heistä. Ainoa hahmo, josta en sun versionasi pidä, on Harry, joka ei ole jollain tavalla oma itsensä. Olen jollain tasolla iloinen siitä, ettet onnistunut tekemään kaikista hahmoista liian täydellisiä, koska sulla on mukana myös todella ärsyttäviä hahmoja, kuten Aqualine.

Henkilöiden väliset suhteet ovat nekin mielenkiintoisia, etenkin Jamesin, Avan ja Aqualinen ongelmat ovat hankalia ja juuri siksi niin kiinnostavia. Roxanne ja Jacob ovat hekin hämmennyksen keskellä, samoin kuin Rose ja Scorpiuskin. Tuskin maltan odottaa mitä jatkossa tapahtuu, kun välejä selvitellään ja koetetaan ymmärtää, siitä saattaa tulla hankalaa... Muttei niin ongelmallista, kuin mitä oli ennen kuolonsyöjiä ja heidän hyökkäystään huispauskisoihin. Toivottavasti juonenkäänteet jatkuvat miellyttävinä, eikä kovin pahaa draamaa ehdi syntyä. 

Pahoittelut kovin sirpaleisesta kommentista, seuraava olkoon parempi. Kiitos aivan mahtavasta ficistä, toivottavasti jatkoakin saadaan piakkoin!

[jacoblove]

Orenji, kivaa, uusi lukija! Mukavaa, että olet jaksanut kahlata lukupaljouden läpi! Ihana kuulla, että tykkäilet tästä Kiitos sinulle mahtavasta kommentista

elinaanna, kiitos sinullekin paljon kommentistasi! Mukavaa, että luvut jaksavat huvittaa ja mustakin Etanahurmurista on tullut ristiriitaisuudessaan kiva hahmo

tonksy, kiitos sinullekin, olet ihanan uskollinen kommentoija! Suomipätkiä tulevissa luvuissa lisää

Medianoche, kiitos sinullekin kommentista, mukavaa että jaksat pysytellä mukana!

Heippa hei! Tämäkin luku on tällainen rauhallinen, väliosamainen tarinaa eteenpäin johdatteleva luku.. Minulla on tässä tällainen 35pv:n työputki ilman vapaapäiviä, ja kirjoittaminen jäänyt vähän vähiin... Enää puolitoista viikkoa ja sitten alkaa seitsemän viikon loma, jonka aikana olisi tarkoitus saada tämä ficci kirjoitettua loppuun ja toivottavasti saisin sitten vähän tapahtumarikkaampia lukujakin aikaiseksi! Neljäskymmenesviides luku saatu valmiiksi, tästä on kehkeytynyt paljon pidempi kuin aloittaessani kirjoittamaan tätä koskaan kuvittelin, kivaa 45:n luvun kunniaksi haluaisin lukijoilta kysyä pari kysymystä ficciä koskien Kiitos paljon niille lukijoille, jotka ovat pysyneet matkassa!

1. Kuka on lempihahmosi/tylsin hahmo ja miksi?
2. Mikä on lempi paritus/muu hahmojen välinen suhde ja miksi? Mistä parituksesta/ihmissuhteesta et pidä ja miksi?
3. Mitä toivoisit ficissä tapahtuvan/mitä kaipailisit ficciin lisää?


45. Katkeran suolaisia kyyneleitä
3.3.2024

Albus tihrusti väsyneenä heijastustaan kylpyhuoneen peilistä. Hänen tumma, kihara tukkansa sojotti jokaiseen ilmansuuntaan aivan kuin sillä olisi ollut yön aikana painimatsi tyynyn kanssa. Poskessa oli syvä painauma ja kuviot jatkuivat aina hänen otsatukkansa alle. Hänen pullonvihreä kylpytakkinsa repsotti huolettomasti auki. Amelie mutisi jotakin unissaan ja Albus höristi korviaan, vaikka se vaikeaa olikin niin unisena. Tuskinpa tyttö oli ainakaan herännyt, todennäköisesti tämä mutisi unissaan hääsuunnitelmia.
Albus hätkähti, kun joku ilmiintyi suoraan heidän keittiöönsä jykevästi poksahtaen. Kello ei voinut olla kahdeksaakaan aamulla, kuka sekopää muka oli tähän aikaan ylhäällä lauantaiaamuna? Muu kuin Albus siis. Hän oli aina ollut aamuvirkku. Lily oli joskus sanonut olevansa täysin varma Albuksen olleen kukko entisessä elämässään.
Albus kurkisti varovaisesti keittiöön ja pyöräytti silmiään kohti kattoa nähdessään, kuka sinne oli tupsahtanut. ”Mitä sinä täällä teet?”
James käännähti heidän keittiössään ympäri. Isoveljen kasvot venähtivät säteilevään hymyyn tämän nähdessä Albuksen.
”Al! Arvasinhan, että olisit hereillä! Ja kylpytakissakin vielä, mahtavaa! Onneksi tulin, muuten olisi jäänyt tämäkin näky näkemättä.”
”Täh?” Albus sai sanottua. Jamesin puhe tulvi hänen korviinsa paksuna mössönä. ”Voisitko ystävällisesti olla hiljaa, kunnes saan kahvia ruokatorveeni?”
”Totta kai, pikkuveli hyvä!” James virnisti ja oli jo vetäissyt taikasauvansa esiin. Albus pyöräytti silmiään Jamesin alkaessa touhuta keittiössä jotakin, mikä näytti Albuksen silmissä apinoimiselta, mutta mikä toivottavasti oli kahvinkeittoa.
Albus harjasi hampaansa rauhassa ja meni sitten keittiöön Jamesin luokse. Isoveli istui leveästi kahdella tuolilla kaksi höyryävän kuumaa kahvikuppia pöydällä edessään. Tämä oli levittänyt Päivän Profeetan keskiaukeamalta auki ja luki nenä melkein kiinni sanomalehdessä.
”Saat vielä mustetta sievään nenänpäähäsi”, Albus varoitti, istuutui ja siemaisi kahviaan. Jamesin ruskeat silmät odottivat, kunnes hän oli saanut kahviaan maisteltua aivan kuin olisi todella halunnut noudattaa Albuksen käskyä olla hiljaa kunnes hän olisi saanut aamukahviaan.
”Minun naamani nyt ei pienestä musteesta kärsisi”, James tokaisi ylevästi, ovela hymy huulillaan. ”Sinä taas olet kokonaan eri juttu.”
”Ja sinä olet hullu, kun olet tähän aikaan liikkeellä. Mitä sinä oikein täällä teet?”
Jamesin ilme venähti. ”Eikö isoveli saa tulla nuorempaa ja paljon vähemmän komeampaa pikkuveljeään tervehtimään?”
Albus pyöräytti silmiään. Hän näki ja tunsi Jamesia selkeästi vaivaavan jonkin, mutta jos tämä ei halunnut asiasta puhua, mitään muuta suusta ei tulisi kuin surkeita vitsejä ja naljailua. Ehkä oli parempi pitää keskustelu kevyenä. ”Toki saa. Mitä Isabella on tänään keksinyt?”
Päivän profeetan aukeamalla komeili näyttävä kuva iloisesti hymyilevästä Isabellasta, joka poseerasi kaunispiirteisiä kasvojaan kameralle esitellen. Taikaministerin silmät näyttivät hieman pullottavan päästä ja Albuksen mielestä tämä näytti hievahduksen hullulta, mitä tämä ehkä olikin. Oli kuitenkin muistettava, että takaministerin oli kasvattanut lauma susia.
   ”Isabella ilmoittaa, ettei hän ole enää taikaministeri vaan taikavaltiatar. Ja hän ilmoittaa niistä uusista laeista, joista varoitteli viime viikolla.”
   Albusta hymyilytti. Heidän taikaministerinsä – taikavaltiattarensa – oli totisesti ainoaa laatuaan. ”Ja mitkähän meidän uudet lakimme sitten ovat?”
   ”Isabella ilmoittaa: ’Kaikki vanhat lait kumotaan ja kaikki vanhoja rikoksia tehneet vapautetaan, paitsi ne, jotka ovat vahingoittaneet toisen elävän olennon henkeä. Tästä eteenpäin meillä on vain kolme lakia, joita rikkova tuomitaan tapauskohtaisesti oikeudenkäynnissä Azkabaniin. Kolme lakia ovat: 1. On kiellettyä vahingoittaa toista elävää olentoa ja on kiellettyä uhata toisen elävän olennon henkeä. 2. On kiellettyä varastaa toisen elävän olennon omaisuutta. 3. On kiellettyä aiheuttaa vahinkoa luonnolle, sen vesille, kasvikunnalle, eläinkunnalle tai ilmalle. Kaikki muu on vapaan tahdon alaista.”
   Albus vihelsi. ”Minä alan todella pitää taikavaltiattarestamme.”
   James virnisti. ”Minä myös. Hän on melkoisen seksikäs tapaus kaikessa mielenkiintoisessa hulluudessaan.”
   Albus nyökkäili. ”Mm-mm. Älä sano tuota Avalle.”
   Jamesin kasvot synkkenivät. ”Uskoa minua, en sano.”
   Albus arvasi heidän päässeen aiheeseen, joka painoi Jamesin mieltä. Hän siemaisi huolettomasti kahviaan ja kysäisi: ”Kuinkas tulevilla vanhemmilla hurisee?”
   James vilkaisi häntä varoittavasti. ”En halua puhua siitä.”
   ”Puhua mistä?”
   ”Mistään minihirviöön tai Avaan liittyvästä.”
   ”Miksi?”
   ”Koska se on kuristavaa.”
   ”Kuinka niin kuristavaa?”
   ”Onko sinun pakko kysellä?”
   ”Voisit yhtä hyvin avautua minulle, kun kerran olet tänne asti raahautunut kello kahdeksalta aamulla Avaa karkuun.”
   James nyökkäsi kuin antautuen ja huokaisi raskaasti. ”Ava haluaa harrastaa seksiä.”
   Albus veti kahvia väärään kurkkuun. ”Anteeksi?”
   James oli epäluonteenomaisen vakava. ”Hän on kiimainen kuin pieni kaniini! Ja… minua pelottaa.”
   Albus joutui pinnistelemään, ettei olisi purskahtanut nauruun. ”Sinua pelottaa?”
   James oli edelleen hyvin vakava. ”Niin.”
   Albus yritti rauhoittaa huvittuneen mielensä. ”Mikä sinua sitten pelottaa?”
   James vilkaisi keittiön ikkunasta ulos ja sitten eteiskäytävään heidän makuuhuoneensa suuntaan kuin varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. ”No, hänen vatsansa on valtava!”
   Albus tuijotti veljeään. ”Entä sitten?”
   ”Se on pelottavaa! Mitä jos minä litistän minihirviön vahingossa? Tai entä jos – minä vahingossa tökkäisen sitä?”
   Albus katsoi Jamesia suoraan silmiin. Isoveljen ruskeat silmät olivat aidon kauhistuneet. Albus hymyili vinosti. ”Eikö olisi suloista, jos minihirviöllä olisi pieni hymykuoppa?”
   Jamesin suu loksahti auki. ”Yyy! Kamalaa!”
   Albus antoi periksi ja antoi kuplivan naurun karata kurkustaan. ”Sitten joudut varmaan karkailemaan Avan luota vielä muutaman kuukauden ajan.”
   James värähti. ”Ei se helppoa ole, usko minua.”
   Albus tyrskähti. ”Voisit vain antaa periksi.”
   James pudisti päätään huuliaan purren. ”Ei. En halua tökkiä pojalleni hymykuoppaa poskeen. Ei missään nimessä.”
   Se oli ensimmäinen kerta, kun Albus kuuli Jamesin sanovan vauvaa muuksi kuin perunahirviöksi tai muuksi yhtä imartelevaksi. Ehkä James oli pikkuhiljaa alkanut lämmetä pian maailmaan saapuvalle jälkipolvelleen. Albus olisi voinut kertoa Jamesille, ettei minihirviö oikeasti mitään hymykuoppaa lempimisestä voisi saada, muttei millään raaskinut, kun tämän kauhu huvitti häntä niin lämpimästi.
   He jättivät Ava-aiheen sikseen. Albus kertoi Jamesille uudesta virastaan Taikaministeriössä. Albus oli päässyt Hermionen kanssa komiteaan, joka huolehti jästien maailmaan lähtevistä pelastusjoukoista. Työ oli tuhansin verroin mielenkiintoisempaa kuin yksinkertaisten paperien pyöritteleminen.
Muutaman tunnin kuluttua Ameliekin heräsi ja tuli hiukset suloisesti sekaisin keittiöön unisia silmiään hieroskellen. ”Hei, Jamie.”
   James huokaisi teatraalisesti. ”Sinä kaunis olento. Pura kihlauksesi tuon kukkakepin kanssa ja karkaa kanssani Arubaan.”
   ”Kukkakepin?” Albus tokaisi viileästi.
   ”Arubaan?” Amelie kiinnostui. ”Missä se on? Onko siellä lämmin?”
   ”Hei!” Albus huudahti närkästyneenä. James ja Amelie olivat aina heitelleet tämänkaltaisia karkailuvitsejä keskenään ja kaiken järjen mukaan häntä olisi pitänyt huvittaa veljensä ja tyttöystävänsä pelleily, mutta oikeastaan se ärsytti häntä hieman. Hän vetäisi Amelien syliinsä istumaan ja kietoi kätensä tämän ympärille. ”Minun morsiantani sinä et mihinkään vie.”
   James huokaisi pettyneenä. ”Ei sitten. Ei sen puolen, en kyllä tiedä yhtään missä Aruba on.”
   Ameliekin huokaisi. ”Minä haluan aurinkoon.”
   Albus pisti mieleensä, että hankkisi heille jonkinlaisen lomamatkan häiden päättäjäisiksi. Amelie oli uudesta vuodesta saakka järjestellyt häitä innoissaan ja Albus oli iloinen, kun tämä oli jälleen iloinen oma itsensä, eikä vain maannut pimeässä ihmissuteuttaan surkutellen. Nyt tällä oli ainakin jotakin tekemistä.
   ”Ehkä Al vie sinut häämatkalle”, James sanoi Amelielle ja katsoi Albusta varoittavasti kuin olisi sanonut hänelle sanoitta tai muuten.
   ”Ehkä…” Amelie mutisi ja vilkaisi Albusta kysyvästi. Albus vain kohotteli kulmiaan.
   ”Saa nähdä.”
   Amelie pyöräytti silmiään. ”Kysyitkö jo Jamesilta?”
   ”Kysyikö hän minulta mitä?”
   Oli Albuksen vuoro pyöräyttää silmiään. ”Lupasin hankkia bestmanin tämän viikonlopun aikana. Satutko olemaan vapaana toukokuun 15 päivä toimiaksesi parhaana miehenäni?”
   James läimäytti kätensä sydämensä päälle. ”Oih, mikä kunnia! Totta himputissa! Saanko pitää laulavaa hattua?”
   ”Et!” Amelie huudahti.
   Albus kohautti olkiaan. ”Pidä mitä huvittaa.”
   Amelie mulkaisi häntä. ”Ei! Kaikilla pitää olla juhlavaatteet!”
   James värähti. ”Onneksi en tule koskaan olemaan niin mielenvikainen, että menisin naimisiin.”
   Amelie henkäisi yllättyneenä. ”Etkö sinä sitten aio kosia Avaa?”
   Jamesin suu loksahti auki ja hän tuijotti Amelieta epäuskoisesti. ”Onko joulupukilla räästä tehdyt saappaat?”
   ”En minä vain tiedä. Mutta te olette perustamassa perheen! Totta kai teidän täytyy mennä naimisiin!” Amelien ääni oli kohonnut muutaman oktaavin verran innostuksesta ja tyttö pomppi Albuksen sylissä.
   James siirsi tuoliaan hieman kauemmaksi keittiönpöydästä kuin olisi halunnut saada nopeasti etäisyyttä Amelieen. ”Ei iki kuuna päivänä! Ei missään tapauksessa! Ei sitten niin ikinä! Ja jos sinä ikinä vihjailet Avalle mitään naimisiinmenon kaltaistakaan, minä puraisen sinua korvasta!”
   Ja niine hyvineen James hypähti seisomaan, pyörähti ympäri ja kaikkoontui pienen poksahduksen saattelemana ilmaan.
   Albus naurahti. ”Hän ei tainnut pitää ideastasi.”
   Amelie tuhahti närkästyneenä ja nousi seisomaan kaataakseen itselleen kahvia. ”Jamie on sitten mahdoton vintiö.”

*

”Amelie on sekaisin!” James ilmoitti tunkeutuessaan Shawnin huoneeseen. Shawn nukkui vielä peittonsa uumeniin kaivautuneena ja murahti tukahtuneesti. Ruskea hiustupsu pilkisti tyynyjen välistä.
   ”Mene pois.”
   ”Hänen mielestään minun pitäisi kosia Avaa! Onko hullumpaa kuultu?”
   ”Kosi minun puolestani vaikka ankeuttajaa, kunhan lähdet ja annat minun nukkua.”
   ”Tai siis – miksi meidän pitäisi mennä naimisiin? Kuka hullu muka sellaista harrastaa? Muut kuin siis muumioituneet ja mummomaiset ja naurettavan vanhasieluiset Mel ja Al?”
   James loikkasi Shawnin murinasta huolimatta tämän sängylle. Samassa hän kuitenkin ponkaisi kauhistuneena seisomaan, kun Shawnin peitto alkoi kiljua kimeällä äänellä. ”AU! Senkin pölvästi! Älä tunge takamustasi naamani päälle!”
   James haukkoi kauhuissaan henkeä. ”Lily?”
   ”Oih! Mene pois, James!”
   Jamesin vatsassa etoi. ”Nukutko sinä minun pikkusiskoni kanssa?” hän sai hönkäistyä Shawnille, joka vain käänsi väsyneenä päätään.
   ”No, hän sattuu olemaan minun tyttöystäväni – ”
   ”Liikaa informaatiota!” James karjui, heitti kätensä korvilleen ja paineli ulos huoneesta.
   ”Minustakin sinun pitäisi kosia Avaa, Jamie!” Lily huusi hänen peräänsä. James paiskasi Shawnin oven vihaisesti kiinni.
   Ällöttävää! Jamesin vartaloa pitkin kiisi kylmiä väristyksiä ja hän ravisteli itseään karistaakseen epämiellyttävät mielikuvat mielestään. Tämä aamu ei ollut suotuisa pikkusisaruksien ja heidän kumppaneidensa kanssa asioimiseen, ei todellakaan.
   James huokaisi alistuneesti katsellessaan huoneensa ovea, jonka edessä seisoi. Siellä Ava varmaankin nukkui suloisen rauhallinen ilme kasvoillaan niin kuin tällä tapana oli. Jamesin teki mieli kovasti mennä Avan viereen ja vetää tämä lähelleen, mutta entä jos aamuinen välikohtaus toistuisi? Ava oli kierosti alkanut kutittelemaan häntä hellästi joka puolelta ja painautunut tiiviisti häntä vasten…
   James värähti jälleen ja käänsi päättäväisesti selkänsä makuuhuoneensa ovelle. Hän ei uskonut kykenevänsä vastustamaan tyttöystävänsä viettely-yritystä toistamiseen niin pian edellisen yrityksen jälkeen.
   Ruokailusalissa ei ollut ketään. James lysähti istumaan pöydän päähän ja alkoi hieman katua sitä, että oli lähtenyt niin nopeasti karkuun Albuksen ja Amelien luota. Yksinään oli tylsää istuskella ja haahuilla. Kaikeksi onneksi Tobby oli tuonut aamupalavermeitä pöytään uskollisen ja huolehtivaisen kotitontun tavoin.
   Kesken hiivaleivän mussutuksen Dominique marssi vaaleissa farkuissa ja turkoosissa t-paidassa ruokailusaliin. Aurorikouluttajan pitkät, platinanvaaleat kiharat hiukset olivat römpsyilevällä nutturalla. James virnisti leveästi.
   ”Melkoinen pakkaus sinä olet, arvon aurorikouluttaja”, James tuumasi silmäänsä iskien serkulleen. Dominique hymähti istahtaessaan hänen viereensä ja ryhtyessään kuorimaan appelsiinia.
   ”Aivan. Mitä herra Lohikäärmerakastaja täällä yksinään synkistelee heti aamusta?”
   ”Kiroan naisia ja sukulaisia.”
   ”Ja minä satun olemaan vähän kumpaistakin. Jos yrität kirota minut, vannon että isken takaisin.”
   ”En ole ihan varma voidaanko sinua laskea naiseksi, kun olet niin kovakalloinen.”
   ”Tarkoitat varmaan kovaluontoinen.”
   James virnisti. ”Vaikka sitten niin.”
   ”Emme ole saaneet tilaisuutta jutustella minun paluuni jälkeen”, Dominique sanoi mässytellen suussaan vetistä appelsiinia. ”Haluaisitko selittää minulle, minkä loitsun Lopez sai sinuun iskettyä, kun ryhdyit hänen kanssaan perhettä perustamaan?”
   James värähti. ”Ava kieroili tiensä minun pöksyihini, vaikka oli sylkeä roiskivan koiralesbiaanin kanssa yksissä.”
   Dominique ainoastaan kohotti kulmaansa. ”Onko sinun tyttöystäväsi lesbo?”
   James liikahti. ”No, tuskin häntä voi lesboksi sanoa, kun hän kerran on minun kanssani ja odottaa minun perunahirviötäni.”
   ”Miksi kutsut poikaasi perunahirviöksi?”
   ”Koska ollessamme kätilöparantajan luona saimme nähdä ensisilmäyksen pojastamme. Ja se näytti aivan perunalta.”
   Dominique nyökkäsi aivan kuin Jamesin sanat olisivat olleet täysin ymmärrettäviä. James katseli serkkuaan. Tämä näytti Alankomaissa vietetyn vuotensa jälkeen päivettyneeltä ja jotenkin myös urheilullisen ulkoilmaihmiseltä. ”Minkälaista oli Lunan ja Rolfin luona? Eivätkö Lorcan ja Lysander tehneet sinua hulluiksi ihme keksinnöillään ja vempeleillään?”
   Dominique hymähti. ”Eivät. He tekivät minut hulluksi kilpaillessaan hämmästyttävän ihanasta huomioistani. Sitten Teddy lähetti kirjeen ja kertoi sisareni hölmöilystä ja päätin tulla takaisin.”
   James kohotteli kulmiaan. ”Kummalle lämpenit, Lorcanille vai Lysanderille?”
   Dominique vain virnisti. ”Sitä sinä saat ihan rauhassa miettiä pienen, hölmön pääsi sisällä.”
   ”Epäreilua. Minäkin kerroin sinulle koiralesbiaanista.”
   ”Mitäs olet tuollainen suupaltti.”
   ”Just.” James pyöräytti silmiään ja syventyi leipäänsä.

*

Lily myöhästyi omista huispausharjoituksistaan. Hän liisi Auroriasta kentälle hurjaa vauhtia ja laskeutui huispausjoukkueensa eteen hieman hengästyneenä.
   ”Sinä olet myöhässä”, Fred huomautti ystävällisesti. Hugo kohotteli Lilylle kulmiaan.
   ”Miksi te olette vielä maassa?” Lily pisti takaisin. ”Kaikki ilmaan ja pallot vapaaksi!”
   Hugon singahtaessa maalisaloille, Gabriellan viilettäessä siepin perään, Tomin ja Jerryn ryhtyessä paiskomaan ryhmyjä mailoillaan ja Fredin ja William Peeksin ryhtyessä viskomaan kaatoa toisilleen Lily sai hetken hengähdettyä ja kerättyä voimiaan. Hän ja Shawn olivat heränneet niin tiiviisti toisiinsa kietoutuneina, että heidän oli ollut pakko päästä vieläkin lähemmäksi toisiaan ja iltapäivä oli hassusti venähtänyt ja aika kadonnut. Hölmö virne kohosi Lilyn huulille, kun hän ponkaisi tulisalamansa ilmaan ja nappasi Fredin syöttämän kaadon käsiinsä.
   Huispausharjoitusten jälkeen koko joukkue lähti suunnistamaan kohti Tylyahoa. Lily ja Gabriella päättivät käydä suihkussa pesemässä lian ja hien pois ja liittyä sitten muiden seuraan.
   He lensivät makuusalinsa ikkunalle ja Lilyn vatsaa väänsi, kun hän näki Roxannen makaavan mahallaan vihreällä päiväpeitollaan. Tyttö kirjoitti kuumeisesti jotakin paksukantiseen vihkoon. Lily ei ollut nähnyt tyttöä heidän sanaselkkauksensa jälkeen muualla kuin oppitunneilla, joilla Roxanne oli käyttänyt Lilyä kohtaan aivan kuin tämä olisi ollut ilmaa.
   Roxanne ei hätkähtänyt heidän liitäessään sisälle. Tyttö tuskin kohotti katsettaan paksukantisesta kirjastaan.
   ”Moi Rox”, Gabriella tervehti. Lily ei sanonut mitään, alkoi vain riisua huispausvaatteitaan.
   ”Moi”, Roxanne sanoi takaisin puolihuolimattomasti.
   ”Tuletko sinä Tylyahoon?” Gabriella kysyi. Lilyn vatsassa muljahti taas ja hän katsoi salavihkaisesti hikisten hiustensa lävitse Roxannea. Tyttö nosti katseensa Gabriellaan.
   ”Enpä taida.”
   ”Miksi et? Emme ole käyneet pitkään aikaan missään. Tule, siitä tulee hauskaa!”
   ”En usko. En ole kovinkaan kaivattua seuraa.” Roxanne vilkaisi Lilyä viileästi.
   ”Ehkä sinun kannattaisi heivata murhaajapoikaystäväsi hitoille, niin olisit”, Lily kivahti ennen kuin edes tajusi puhuvansa. Roxannen silmät siristyivät tämän kääntyessä katsomaan Lilyä.
   ”Kiitos, muttei kiitos. En kaipaa ihmisten seuraa, jotka eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen.”
   ”Sitten sinä varmaan kyyhötät täällä yksinäsi koko illan”, Lily tuhahti kiukkuisesti, epämiellyttäviä tuntemuksia vatsassaan tuntien.
   Roxanne näytti kiukkuiselta. ”Mieluummin teen niin kuin katselen hetkeäkään pitempään sinun lepattavia sieraimiasi.” Roxanne pongahti seisomaan musta hame ilmassa lehahtaen ja marssi kohti huoneen ovea.
   ”Pidä kivaa yksinäsi!” Lily huusi tytön perään.
Roxanne paiskasi oven takanaan vihaisesti kiinni.
Gabriella huokaisi raskaasti. ”Te voisitte yrittää jo sopia hölmön riitanne.”
Lily tuhahti. ”Minä yritin! Minä sanoin hänelle antavani anteeksi, muttei hän ottanut kuuleviin korviinsa vaan haukkui vain minua!”
Gabriella näytti siltä kuin olisi miettinyt jotakin, mitä ei halunnut sanoa Lilylle. Lilyä alkoi ärsyttää entistäkin enemmän.
Pestyään huispausharjoitusten jämät iholtaan he lähtivät luudillaan taas kirpeään pakkasilmaan ja lensivät Tylypahkan tilusten yli matami Rosmertan pubin ovelle. Ilta oli alkanut hämärtyä ja pubista hohkaava lämmin valo vilkutteli heille houkuttelevasti.
Pubi oli harvinaisen väljä, vaikka oli lauantai-ilta. Fred ja Hugo istuivat huispausjoukkueen kanssa laitimmaisessa pöydässä. Lilyn silmät kuitenkin siirtyivät toiseen pöytään, jossa hän näki suureksi ärsytyksekseen Roxannen, Dominiquen, Avan, Jamesin ja Shawnin.
Gabriella näytti ilahtuneelta. ”Rox tulikin! Mennään sinne.” Gabriella oli menossa heidän pöytäänsä, mutta Lily tarrasi ystävänsä kädestä kiinni.
”Eikä mennä! Rox on siellä!”
Gabriella katsoi häntä hölmistyneenä. ”Mitä sitten?”
”En minä halua istua hänen kanssaan!”
Gabriella pyöräytti sinisiä silmiään. ”Sinun poikaystäväsi, veljesi ja serkkusikin istuvat hänen kanssaan.”
”Jos te kaikki olette niin typeriä, että haluatte istua tuon murhaajalirkuttelijan kanssa, niin istukaa sitten!”
Gabriella katsoi häntä hetken ilmeettömästi ja käänsi sitten selkänsä hänelle. Lily tuijotti epäuskoisesti tämän perään ja meni sitten istumaan Hugon ja Fredin pöytään. Hän näki Gabriellan menevän istumaan Roxannen ja Dominiquen viereen ja sanovan heille jotakin matalalla äänellä. Shawn nosti katseensa ja katsoi Lilyä suoraan silmiin kuin moittien.
Lily mutristi huuliaan pojalle. Shawn pyöritti päätään ja muotoili sanat huulillaan: ”Tule tänne.”
Lily pyöritti itsepintaisesti päätään. Shawn näytti huokaisevan raskaasti, mutta luovutti sitten ja keskittyi suureen tuoppiin edessään näyttäen mietteliäältä. Lilyä ärsytti, miksei poika tullut hänen luokseen vaan jäi istumaan Roxannen kanssa? Uskollinen poikaystävä olisi tullut heti hänen luokseen ja jättänyt hänen vihanaisensa istumaan ihan vain keskenään.
”Älä mökötä, Lils”, Hugo kehotti ja tuuppasi tuopin hänen eteensä. Lily tarttui tuoppiin janoisena ja kiskoi sen sisällön alas kurkustaan hetkessä. Fred vislasi.
”Joku on kohta umpihumalassa.”
”Se olisi oikein mukavaa”, Lily sihahti hampaidensa välistä. ”Eikö sinua ärsytä, että he istuvat tuolla Roxyn kanssa?”
Fredin ilme kovettui ja hän vilkaisi sisarensa siroa selkää. ”Ei minua kiinnosta.”
”En ymmärrä, miksi hänen täytyi tulla tänne”, Lily mutisi katkerasti. ”Ja miksi he kaikki istuvat hänen kanssaan? He tietävät varsin hyvin, mitä hän on tehnyt!”
Fred ei sanonut mitään, hukutti vain naamansa suureen tuoppiinsa. Hugo katseli Lilyä hieman omituinen ilme kasvoillaan. Se näytti melkein säälivältä, eikä Lily voinut käsittää, miksi poika tuollaisen ilmeen kasvoilleen taiteili. Ei Hugolla ollut mitään syytä sääliä Lilyä! Roxannea pojan olisi pitänyt sääliä! Tyttö oli täysin hakoteillä itsensä ja oman elämänsä kanssa!
”Ei Rox heille ole mitään tehnyt”, Hugo sanoi Lilylle. ”Eikä hän ole kyllä sinullekaan mitään tehnyt.”
Lily alkoi ärsyttää suunnattomasti. ”Miten niin ei ole? Hän valehteli minulle, hän seurustelee Fredin tyttöystävän murhaajan kanssa! Olisit kuullut, kuinka hän haukkui minua muutama ilta sitten! Minä en halua puhua hänelle enää ikinä!”
”Et vai?” Hugo kysäisi.
”Sinä olet alkanut lihoa”, Lily puuskahti pojalle kiukkuisesti.
Hugon korvat punehtuivat ja Fred tyrskähti. ”Niinpä muuten oletkin!” Punapää tarttui Hugon leukaan ja ravisteli sitä. ”Sinulle on ilmestynyt toinen leukakin, kuinka somaa!”
”Oletko sinä ryhtynyt kaveeraamaan Tylypahkan kotitonttujen kanssa?” Lily kiusasi nauraen. He löivät Fredin kanssa kätensä yhteen.
Hugo näytti vaivaantuneelta ja käänsi katseensa sivuun. Fred ja Lily virnistivät toisilleen vahingoniloisina.
Muutamien värikkäiden juomien jälkeen Lilyn mieli alkoi tuntua humalaisen kevyeltä. Heidän viereisestä pöydästään raikui Roxannen ja Jamesin nauru ja Lilyä ärsytti suunnattomasti. Hänen teki mieli mennä tunkemaan sämpylä Roxannen suuhun.
Samassa Lily huomasi Shawnin ja Dominiquen nauravan hervottomasti keskenään. Dominique oli kumartunut Shawnin puoleen ja Shawnin käsivarsi oli kiertynyt Dominiquen tuolin ympärille. Jokin pistävä vihlaisi Lilyn rintaa ja kurkkua ja häntä alkoi suututtaa. Miksi Shawn istui heidän kanssaan? Miksei tämä tullut Lilyn luokse?
”No mene sinä sinne”, Hugo tuhahti Lilylle. Lily ei ollut puhunut ääneen, joten kaipa serkku oli lukenut hänen ajatuksensa hänen kasvoiltaan.
”En minä seurustele murhaajalirkuttelijoiden kanssa”, Lily tuhahti ylevästi.
”Omapa on ongelmasi sitten”, Hugo sanoi pistävästi.
Lily tuhahti uudelleen ja lähti baaritiskille hakemaan lisää juotavaa. Matami Rosmerta jutusteli pyylevän velhon kanssa. Lilyn odottaessa vuoroaan vahvat kädet kiertyivät hänen ympärilleen.
”Moi, pupu”, Shawn henkäisi hänen korvaansa.
Lily käännähti ympäri ja hänen niskansa naksahtivat, kun hän kohotti katseensa ylös poikaystäväänsä. ”Aha, ihan kiva nähdä sinuakin.”
Shawn näytti kummastelevan hänen katkeraa äänensävyään. ”Mikä sinua kiukuttaa?”
”Miksi sinä istut Roxannen ja Dominiquen kanssa?”
Shawn räpytteli silmiään. ”Istun siellä myös Gabriellan, Avan ja Jamesin kanssa.”
”Miksi et tullut minun pöytääni istumaan? Tiedät varsin hyvin, mitä mieltä olen Roxannesta!”
Shawn katseli häntä samainen säälivä ilme kasvoillaan kuin Hugo oli hetki sitten katsellut. Se sai Lilyn suuttumaan entistäkin enemmän. ”Sinä vain lirkuttelet hänelle ja Dominiquelle ja odotat minun katselevan vierestä!”
Shawn huokaisi. ”Minä lirkuttelen tätä nykyä vain tyttöystävälleni, joka sinä satut olemaan. Miksi sinä et sitten tullut istumaan meidän kanssamme?”
”En minä halua olla lähelläkään sitä murhaajalirkuttelijaa!”
”Miksi et? Tietääkseni hän on ollut sinun paras ystäväsi siitä saakka, kun ryömitte vaipoissanne.”
”No, asiat muuttuvat!” Lily tiuskahti. ”Mene sinä vain sinne Dominiquen uhkeita muotoja tärisyttämään lirkuttelullasi ja Roxannen vilpillistä minun haukkumistani kuuntelemaan!”
Shawn näytti ärsyyntyneeltä. ”Rox ei ole sanonut sanaakaan sinusta koko illan aikana.”
”Joo, niin varmaan! Kyllä minä hänet tunnen ja osaan hyvin kuvitella, kuinka te kaikki olette vain nauraneet hänen paskajutuilleen minusta!”
Shawn ei hetkeen sanonut mitään, katseli vain häntä. ”Oletko varma siitä, että todella tunnet hänet? Vai tunnetko vain sen illuusioversion hänestä, jonka olet itsepäisessä mielessäsi väkertänyt? Koska se Rox, jonka minä tunnen, ei koskaan puhuisi sinusta niin kuin sinä puhut hänestä.”
”Hah, joo, niin varmaan!” Lily kivahti kiukkuisena. ”Enkä minä ole itsepäinen!”
Shawn tyrskähti. ”Sinua itsepäisempää oikuttelijaa saa kyllä kaukaa hakea!”
”Aha!” Lily huudahti. Muutama baaritiskille pyrkivä asiakas katseli heidän sanaselkkaustaan kulmiaan kohotellen, muttei Lilyä jaksanut kiinnostaa. ”No, jos olet tuota mieltä niin mene sitten vain takaisin Dominiquen ja Roxannen luokse ja pysy siellä!”
Shawn kohotti kulmaansa. ”Teet tästä ihan ihme draamaa ja ihan suotta.”
”Roxanne tämän kaiken aloitti!” Lily huudahti. Hänen päätään kiristi. ”Ja jos sinä olet niin typerä, ettet näe hänen lävitseen, saat minun puolestani olla hänen kanssaan ihan rauhassa!”
Lily käännähti kiukkuisesti kannoillaan ja työnsi ihmisiä tieltään harppoessaan ulko-ovelle. Hän tunkeutui pakkaseen tuntien hurjan kiukun koko ihollaan, hänen teki mieli paiskoa tavaroita ympäriinsä tai ehkä rikkoa jotakin. Hän odotti Shawnin tulevan perässään ulos, yrittävän lepyttää häntä ja pyytävän anteeksi typerää käytöstään.
Mutta Shawn ei tullut. Lily tunsi pakkasen ihoillaan ja katseli epäluuloisesti ympärilleen. Miksei Shawn tullut ulos ja vannonut ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan hänelle?
Lily kurkisti pubin jäähuurteisesta ikkunasta sisään ja hänen suunsa loksahti auki. Shawn oli palannut Jamesin, Avan, Dominiquen, Gabriellan ja Roxannen pöytään ja pojan käsi oli kiertynyt jälleen Dominiquen tuolin selkänojalle. Shawnilla ei näyttänyt olevan kiire mihinkään ja koko pöytäjoukkio nauroi hurjasti.
Pettymys, suuttumus ja loukkaantuminen läikähtelivät Lilyn vatsassa. Shawn oli uskomaton, ärsyttävä paviaani! Ja Roxanne oli kiero ja inhottava, käärmemäinen ja selkään puukottava laama!
Selvä sitten! Lily ajatteli mielessään. Olkoot siellä vain yhdessä pitämässä hauskaa, ei Lily tarvinnut heitä! Hän ei tarvinnut ketään.
Mutta kun Lily nosti tulisalamansa seinää vasten nojaamasta ja asetti sen jalkojensa väliin hän tunsi olonsa yksinäisemmäksi kuin oli vielä ikinä tuntenut. Hän ponkaisi ilmaan ja kirosi pakkasilmaa, joka sai hänen silmänsä vuotamaan vettä.
Paitsi ettei se ollut vettä, joka kasteli hänen kasvonsa. Ne olivat suolaiset ja katkerat kyyneleet.




   
   
   
   
   
   
   
   

[Medianoche]

1. Kuka on lempihahmosi/tylsin hahmo ja miksi?
Lempihahmoni on ehkä... James? Kai pidän hänestä tässä ficissä siksi, koska hän on omien ajatuksieni mukainen. Ei oikeastaan mitään eroa. Sitten inhokkihahmo. Olisiko Shawn? Hän tuo mieleeni monissa ficeissä esiintyvän nuoren Siriuksen. Naistenmies ja niin edespäin.

2. Mikä on lempi paritus/muu hahmojen välinen suhde ja miksi? Mistä parituksesta/ihmissuhteesta et pidä ja miksi?
James ja Ava. Noiden kahden välillä on nimittäin jotain hyvin epätavallista. Puhun nyt siis siitä, että Ava on lesbo (ainakin entinen). Kaksikko on kuitenkin kuin luotu toisilleen, joten se nostaa tämän parituksen top5 kärkeen. Toinen lempiparitus on ehkä Lily ja Shawn, tosin se on myös puoliksi inhokkini. En vain oikein tiedä, mikä siinä mättää. Ehkä se Shawnin naistenmies-juttu tai jotain, kuka tietää?

3. Mitä toivoisit ficissä tapahtuvan/mitä kaipailisit ficciin lisää?
Minä en ala toivoa mitään, koska tykkään lukea ficcejä ilman omia toivomuksia. Sinun tarinankerrontasi on loistava, joten skippaan tämän kohdan pidemmittä puheitta!


Kiitos hyvästä luvusta!

[Saphira]

Ääh, Lily on sitten itsepäinen! Eihän Roxanne edes tehnyt Lilylle mitään, salasi vain poikaystävänsä henkilöllisyyden.

James on taas niin huvittava vai että hymykuoppa... ^^

Ja sitten vastauksia kysymyksiin:
1. Lempihahmoni on ehkä James. James on vaan läppä jätkä. Ja inhokkihahmoa minulla ei oikeastaan ole, paitsi Aqua. :S

2. Rose/Scorpius!!!! <3 Oon lukenu niin monta R/S ficciä ja oon rakastunut niihin, joten myös tässä ficissä Rose ja Scorpius ovat söpöin pari. Mistä parituksesta en pidä? Hmmm... No Ava/Aqua ehkä. Aqua oli niin (ja on edelleen) mustasukkainen ja omistushaluinen.

3.Jaa-a. Ronia enemmän esille? No ehkä ei.
Olisi kivaa lukea enemmänkin noista jästimaailman tapahtumista velho-/noitasilmin. + lisää Suomi-juttuja + Jamesin tunteita lapseaan kohtaan + Rise/Scorpius!

3.

[elinaanna]

Ihanaa, uus luku.... (:
Heti aluks kiitokset siitä, että oot näin nopeessa tahdissa saanut kirjoitettua jo 45 lukua!! Aika usein ficit tuppaavat unohtumaan ja uusien lukujen tuleminen loppuu. Sä oot kuitenkin saanut näin pitkän ja upean ficin aikaan lyhyessä ajassa, vaikka kiireitä riittää!  XD Nostan (kuvitteellista) hattuani sulle tästä "saavutuksesta"..

Nomutta kuitenkin....

1. Jaahas.. on aika vaikeeta sanoa yhtä lempihahmoa, koska oot saanu kirjottettua kaikista mielenkiintoisia ja hauskoja, eikä niistä kukaan ole mielestäni tylsä.  Jos kuitenkin pitää sano suosikki, niin ehkä Etanahurmuri. Ei ollu varmaan vaikee arvata, mutta kuten aikasemmin jo sanoin, se on vaan niin ihanan sympaattinen kaikessa "ristiriitaisuudessaan"!! XDXD Ei myöskään voi unohtaa Jamieta, joka ei jää koskaan erittäin harvoin, sanattomaksi ja keksii hulvattomia lempinimiä, etenki pojalleen!! XD

2. Kuten jo joskus sanoin on Lils'n ja Etanahurmurin suhde niin söpö ja ainutlaatuinen, että se on luultavasti suokikkiparitukseni tässä ficissä!! Täytyy myös sanoa, että Al'n, Lils'n ja Jamien sisarussuhde (jos se on sana ) on jotenkin niin erityinen. En osaa vrm selittää sitä kunnolla, mutta kun ne naljailee ja vitsailee keskenään se tuntuu jotenkin niin.... oikeelta tai sopivalta just niille!! Vähän niinku Amelien ja Jamien välinen "flirttailu". Äh.. en osaa selittää sitä, mut jos joku ymmärtää niin hyvä.

3. Mitä toivoisit ficissä tapahtuvan.. No jaa.. Kuten jo joskus sanoin olis ihanaa jos Lils ja Roxy sais sovittuu, ja niistä tulis taa BFF! XDD Tietty olis kiva saada lisää Hugo/Gabriellaa ja Teddyä. Olis myös kiva saada lisää Rose/Scorpiusta, meidän ihanassa maassamme!

Sit on vielä pakko sanoo pari sanaa edellisestä luvusta.. XDD

Ensinnäkin on ihanaa kuulla (/lukea), et Amelie on ns. päässyt yli ihmissuteudestaan ja suunnittelee innoissan häitä! Toivottavasti Al oottaa neuvosta vaariin ja vie Amelien jonnekkin lämpimään häämatkalle..

”Voisit yhtä hyvin avautua minulle, kun kerran olet tänne asti raahautunut kello kahdeksalta aamulla Avaa karkuun.”
James nyökkäsi kuin antautuen ja huokaisi raskaasti. ”Ava haluaa harrastaa seksiä.”
Albus veti kahvia väärään kurkkuun. ”Anteeksi?”
James oli epäluonteenomaisen vakava. ”Hän on kiimainen kuin pieni kaniini! Ja… minua pelottaa.”
Albus joutui pinnistelemään, ettei olisi purskahtanut nauruun. ”Sinua pelottaa?”

   
Tää kohta oli vaan niin hauska, kiitos Jamien ilmaukset.. pieni kiimainen kaniini!!! XDXD

James loikkasi Shawnin murinasta huolimatta tämän sängylle. Samassa hän kuitenkin ponkaisi kauhistuneena seisomaan, kun Shawnin peitto alkoi kiljua kimeällä äänellä. ”AU! Senkin pölvästi! Älä tunge takamustasi naamani päälle!”
James haukkoi kauhuissaan henkeä. ”Lily?”
”Oih! Mene pois, James!”
Jamesin vatsassa etoi. ”Nukutko sinä minun pikkusiskoni kanssa?” hän sai hönkäistyä Shawnille, joka vain käänsi väsyneenä päätään.
”No, hän sattuu olemaan minun tyttöystäväni – ”
”Liikaa informaatiota!” James karjui, heitti kätensä korvilleen ja paineli ulos huoneesta.

   
Hahhah!! Kun aloin lukee tätä kohtausta ajattelin mielessä, et kohta kuitenkin selvii, että Lils on siellä peiton alla myös.. ja olihan se!! Pakko sanoo, et tää oli tän luvun ehdottomasti paras kohta!

”Miksi kutsut poikaasi perunahirviöksi?”
”Koska ollessamme kätilöparantajan luona saimme nähdä ensisilmäyksen pojastamme. Ja se näytti aivan perunalta.”
Dominique nyökkäsi aivan kuin Jamesin sanat olisivat olleet täysin ymmärrettäviä.

XDXDD

James kohotteli kulmiaan. ”Kummalle lämpenit, Lorcanille vai Lysanderille?”
Dominique vain virnisti. ”Sitä sinä saat ihan rauhassa miettiä pienen, hölmön pääsi sisällä.”
”Epäreilua. Minäkin kerroin sinulle koiralesbiaanista.”
”Mitäs olet tuollainen suupaltti.”

Siis mikä sana?? Koiralesbiaani? Mitä se ees tarkottaa.... Repesin!
Ja tuo, kummalle lämpenit, niin Jamieta heti kiusoittelemassa toista..


Huh huh.. Taas tais tää kommentti venähtää vähän pitkäksi.. Sori.

Jatkoa odotellen elinaanna..