Timantteja (K11, kolmas sukupolvi) VALMIS 22.10.2014

[Muccah]

Jep. Nyt tulee ruusuja.(en osaa antaa rakentavaa sitten millään sorit siitä )  Tämä on edelleen loistava fic,mä niin haluan tietää mitä Fredille on tapahtunu  Mä en tykkää tuosta Aqualinesta (?) , Se vaan on ärsyttävä,ja haluaisin tietää lisää Sen ja avan menneisyydestä,ku Ava vaan on sen kanssa,ja silti selvästi sillä on jotaki juttua Jamesin kanssa _ihan selvästi! Ihanaa,jos asiat alkais nyt ratketa,että Albus sais tyttöystävänsä  takas :3 vähä repesin yössä ku Harry ja Ginny tuli sinne pubiin  eipä taas sekava kommentti ...

[tonksy]

Mä oon kyllä laiska kommentoija, mutta oon koko ajan lukenu tätä fikkiä aktiivisesti. Yritin jo ehtiä kommentoimaan edelliseen lukuun mutta sä ehit ennen mua julkasee jo ton viimesimmän

Joka tapauksessa asiaan: mun mielestä sä oot kehittyny tän tarinan aikana kirjoittajana ja oot onnistunu luomaan tosi hyvän kokonaisuuden. Erityisesti mä pidän näkökulmanmuutoksista, varsinkin siitä Rosen ja Amelien vankeuskohdasta, se oli mielenkiintonen. Mun mielestä on kanssa hienoa että oot viime aikoinakirjottanu kans tällasta actionia, se on hyvää vaihtelua. Oot kuitenki onnistunu ottamaan kaikki hahmot huomioon ja muutenki tekemään tästä monipuolisen!

Mä kaipaisin ehkä lisää syvyyttä joihinki hahmoihin. Ehkä esim. Toi Shawnin tarina vois aueta? Albuksen ja Amelien tarinan kaltaista  menneisyyteen palaamista saisi olla kans enemmän se oli tosi kivaa luettavaa:) ootan kans   lisää Fred uutisia koska musta tuntuu että siellä ei oo kaikki hyvin ja että siellä on jotain mielenkiintosta;)

Kaiken kaikkiaan tässä fikissä on hirveästi kaikkea hyvää ja nää  luvut piristää mun päivää aina:)

[Alise-Mary]

Oivoivoi. Mistäköhän alottaisinkaan? Huonot jutut ensin, tietenkin.

Parista kohasta puuttui kirjain tai oli jokin ylimääräinen eksynyt sekaan. Mutta ei se haittaa, teksti edelleen luettavaa. Ja pari semmoista kohtaakin löytyi missä oli vähän omituinen sanajärjestys tai jokin sana oli välistä unohtunut. En vain kuollakseni muista missä nämä lohdat olivat.

ja sitten kivat asiat.

Sun kirjoitus tyylis on  jotain niin mahtavaa! Tykkään aivan hirmuisesti. Mulla ei ole tapana lukea kolmannen sukupolven kertomuksia koska yleensä seuraavasta sukupolvesta kertovat tarinat (ei vain ficit) ovat perseestä, hahmohin saada ulottuvuutta kun orginellit on ollu hyviä ja mahtavia. Tämän avasin eilen illalla aivan mielenkiinnosta kun kaipasin jotain pitkää luettavaa ja tässä lukuja oli kiitettävästi, en välittänyt tarinan hahmokojteesta. Ja yllätyin  positiivisesti ensimmäisestä luvusta saakka. Pidän erityisesti siitä etteivät kaikki ole enään koulussa, vaan suurinosa jo työelämässä.

Se, että olet rohkeasti tuonut omia hahmoja mukaan on mahtavaa. Pidän erityisesti etanamiehest, tenavataaperosta. Aivan mahtava mies, ei voi muuta sanoa. Jasper on kans jotain.. okei, se on lutunen, mutta pidä se sinkkuna koska sen hahmoon näin ulkopuolisen silmin ei sovi tyttökaveria, etenkään vakituista tai edes yhtä 'suosikkutyttöä'. Ja sitten tämä Scorpius... en tiedä. Jotenkin se ei nyt ole ollenkaan luenteva hahmo. Kun ajattelee sitä, että Draco jäi Harrylle ja sen kavereille kiitollisuuden velkaan niin.. se nyt pirstaloituu tässä täysin. Scorpiuksen rooli vaan ei ole kertakaikkiaan toimiva.
 Ja sitten se , että kaikissa hahmoissa on jokin pikku twisti. Ja ennenkaikkea, ihan hillittömän mahtavaa kielenkäyttöä kaikkine sanailuineen. Hahmot on sopivan rivoja suustaan olematta mauttomia.

Tän tarinan myötä rakastan sua. ♡

[jacoblove]

Alise Mary, au vau, tuon kommentin myötä mäkin lovetan sua haha! Kiva kuulla, että tarina on mieleinen! Halusin kirjoittaa vähän vanhemmasta porukasta sen takia, kun itsellä on jo parikymmentä elinvuotta takana ja jotenkin helpompi samaistua hahmoihin, kun ne ovat vähän vanhempia kuin ihan teinit Omia hahmoja on kiva sekoittaa tarinaan, tuovat vähän väriä ja tuntua, että tarinassa on jotakin omaa eikä kaikki ole Rowlingilta vietyä Kiitos paljon kommentistasi!

tonksy, kiva tietää että sinäkin olet pysynyt mukana! mahtavaa, että mielestäsi olen kehittynyt tarinan myötä, minustakin tuntuu että tekstiä on koko ajan entistä helpompi suoltaa Kommenttisi inspiroi minua kirjoittamaan tämän uuden luvun ja paljastamaan Shawnin salaisuudet Sinun kommenttisi piristi minua hirveästi, kiitos siitä!

Muccah, haha, minä tavallaan tykkään Aqualinesta, hän on niin erilainen kuin kaikki muut hahmot juuri sen takia, että on ärsyttävä Toivotaan, että Fredin kohtalo selviäisi pian ja Alkin saisi tyttöystävänsä takaisin... Kiitos paljon kommentistasi!


Hei te ihanat lukijat! Minulla olisi tällainen pieni kysymys, elikkäs mitä mieltä olette lukujen pituudesta? Käytän word padia (jossa ei muuten ole oikolukijaa, joten pieniä kirjoitusvirheitä löytynee varmasti silloin tällöin) ja ohjelma ei näytä myöskään sivunumeroita, yleensä ne ovat kooltaan 14-20kt:pituisia (en tiedä paljon sivuissa) ja haluaisin tietää, että ovatko luvut sopivan pituisia vai olisiko kivempi lukea pidempiä lukuja? Silloin tosin jatkon lisääminen kestäisi hieman kauemmin... Mukavia joulupyhiä kaikille!


24. Menneisyyden saloja

James heräsi epämääräiseen tunteeseen, ettei ollut yksin. Hieman vauhkosti kuolonsyöjät mielessään hän kiskaisi taikasauvan yöpöydältään käteensä ja tähyili pimeän huoneensa ääriviivoja. Herätyskello yöpöydällä kieli, että keskiyö oli juuri kierähtänyt seuraavan päivän puolelle.
   "Anteeksi", kuiskasi käheä ääni pimeydestä. "En tiennyt, että olisit nukkumassa."
   James tunnisti äänen ja laski taikasauvansa. "Minulla on hassu tapa nukkua öisin."
   Ava naurahti hieman kiusaantuneesti. Tytön tumma, solakka hahmo huojui hieman ja tästä kumpusi jokin tunne, josta James ei saanut selvää. "Saanko kysyä, mitä sinä teet minun huoneessani? Varo vaan, rasittava vahtikoirasi huomaa poissaolosi millä hetkellä hyvänsä ja siitäkös se vasta riemu syntyy, kun hän löytää sinut täältä."
   "Aqualine lähti kotiin", Ava kuiskasi käheästi. Jokin tytön äänessä sai Jamesin kurtistamaan kulmiaan.
   "Onko kaikki hyvin?"
   Ja samassa Ava purskahti itkuun. Tyttö nyyhki lohduttomasti ja tämän vartalo hytkyi voimattomasti. James loikkasi ylös sängyltään, meni tytön luokse, nosti kätensä tämän kaulalle ja kohotti tämän päätä, jotta saattoi katsoa tätä silmiin. "Minähän olen sanonut sinulle, etten voi sietää itkeviä naisia. Mikä sinulla on? Kenet menen mukiloimaan? Sano, että Aqualine on loukannut sinua verisesti ja minä saan mennä kostamaan ritarillisesti puolestasi."
   Avan kasvot olivat huoneen pimeydessäkin surun vääristämät. "Aqualinen isä löydettiin kuolleena tänä aamuna. Se oli murha."
   Jamesin sisällä kuohahti ikävästi sekamelskainen tunteiden sarja. Hän oli pahoillaan Aqualinen isän puolesta, vaikka oli aina toivonutkin tytön itsensä muuttavan Timbuktuun ikävine persoonallisuudenpiirteineen. Samalla hän tunsi voimatonta surua siitä, että Ava oli niin surullinen. Ja sitten hän tunsi vielä jonkinlaista vastenmielistä tyytyväisyyden, mielenkiinnon ja inhon sekaista kuohuntaa siitä, että Ava oli tullut kertomaan asiasta hänelle.
   "Olen pahoillani", James sanoi vilpittömästi ja silitti tytön paljasta olkapäätä. Avalla oli päällään jonkinlainen yöasu, toppi ja löysät housut ja kaiken kukkuraksi vielä hassut, pörröiset aamutohvelit ja tämä näytti syötävän lutuiselta. James talutti tytön istumaan hänen sängylleen. "Kuka sen... teki?"
   Ava nyyhki edelleen ja pyyhki silmänalusiaan hengittäen syvään kuin yrittäen kerätä itseään kokoon. "Kukaan ei tiedä. Aqualinen äiti tuli yövuorosta kotiin ja löysi hänet olohuoneesta. Avada kedavra."
   "Tiedätkö, oliko missään näkyvissä pimeyden piirtoa?" James kysyi.
   Ava pyöritti päätään. "En tiedä." Samassa tyttö ulvahti ja alkoi jälleen itkeä holtittomasti. "Josh oli kuin isä minulle - en voi käsittää, miten kukaan voisi satuttaa häntä - tässä ei ole mitään järkeä - "
   "Shhhh", James hyssytteli ja nojasi päätään Avan silkkisiin hiuksiin. "Itke vain, se auttaa."
   Ava nyyhki niin kauan, että James pelkäsi tämän elimistön kuivuvan. Hän silitteli rauhakseen tytön hiuksia, antaen tämän surra hänen olkapäätään vasten.
   "Sinähän et voi sietää itkeviä naisia", Ava naurahti kyyneltensä välistä.
   James hymyili ja pyyhkäisi Avan poskelta kyyneleitä sormenpäihinsä. "Sinä olet ihan siedettävä itkiessäsikin."
   Ava hymähti. "En käsitä, mitä sinä näet minussa."
   Toteamus yllätti Jamesin ja hän kohotteli kulmiaan. "Oletko sattunut katsomaan peiliin? Olet melkoinen pakkaus, pupuseni."
   "Eli sinä olet iskenyt silmäsi minuun siksi, että näytän mielestäsi hyvältä?"
   "Ihan kuin olisin muka omasta tahdostani silmäni sinuun iskenyt", James tuhahti. "Heti ensimmäisen kerran kun näin sinut Aurorian pääsykokeissa... sen jälkeen en ole saanut silmiäni irti sinusta. Ja se on helvetin ärsyttävää."
   "Miksi?" Ava kysyi.
   James tuijotti tyttöä. "Oletko tosissasi? Oletko sattunut tapaamaan tyttöystäväsi? Te kaksi olette tehneet näistä kuudesta viikosta helvettiä minulle."
   "Olen niin pahoillani", Ava kuiskasi ja kuulosti surulliselta. "En tajua, miten tässä pääsi tapahtumaan näin... olen ollut ihan hirveä. Niin Aqualinelle kuin sinullekin."
   "Et sinä ole ollut hirveä", James mutisi, mutta pieni, loukkaantunut otus hänen päänsä sisällä oli hartaasti samaa mieltä Avan kanssa. "Käytöksesi vain on omituista. En ymmärrä, miksi hempeilit minun kanssani, jos kerran haluat olla vahtikoirasi kanssa."
   "Se ei ole niin yksinkertaista", Ava mutisi. "En minä suunnitellut sitä, mitä huispauksen maailmanmestaruuskisoissa tapahtui."
   "Kukaan ei suunnitellut sitä, mitä huispauksen maailmanmestaruuskisoissa tapahtui", James hymähti katkerasti. Paitsi Scorpius Malfoy.
   Ava katseli häntä huoneen pimeydessä. "Tapasin Aqualinen koulussa, kun olimme neljätoistavuotiaita. Hän oli täysin erilainen kuin kukaan muu ikinä ja sai minut tuntemaan tavalla, joka muutti koko maailmani ja käsitykseni elämästä. Aloimme seurustelemaan melkein heti. Kuusi vuotta olen ollut hänen kanssaan joka ikinen päivä ja joka ikinen yö."
   "Miksi sinä kerrot minulle tämän", James mutisi. Hänen teki mielensä nostaa Ava ylös sängyltä ja kantaa tämä ulos huoneesta. Ei häntä kiinnostanut tippaakaan Avan ja Aqualinen historia.
   "Haluan että sinä ymmärrät", Ava sanoi painokkaasti kuin tietäen, mitä James ajatteli. "Minä synnyin jästiperheeseen, äitini ja isäni olivat hurjan järkyttyneitä, mutta myös iloisia, kun sain yksitoistavuotiaana kutsun Timblandiin. He olivat ihania ja tukivat minua aina kaikessa. Kun minä olin viisitoista, ankeuttajat hyökkäsivät kylään, jossa asuin äitini ja isäni kanssa. Olin juuri kerännyt voimia ja rohkeutta kertoakseni heille, että olin rakastunut toiseen tyttöön. Oli helteinen kesäilta. Me olimme laiturilla onkimassa, minä, äiti ja isä. Yhtäkkiä kaikki muuttui pimeäksi, ankeaksi ja pelottavaksi ja aurinko katosi. Ankeuttajat ympäröivät meidät joka puolelta." Avan ääni värähti ja Jamesia etoi, kun hän mietti, miten tarina päättyisi. "Yksi ankeuttajista suuteli minun isääni. Joskus öisin unissani kuulen vieläkin äidin kiljuvan kauhusta, niin kuin hän silloin kiljui. Toinen ankeuttaja kuitenkin vaiensi hänet suudelmallaan nopeasti. Minä olin niin kauhuissani, että en kyennyt liikkumaan tai huutamaankaan, kun yksi ankeuttajista alkoi lähestyä minua suudellakseen minuakin. En osannut tehdä suojeliusta silloin." Ava nielaisi ja kyyneleet olivat täyttäneet jälleen tytön silmät. James ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Hänen kätensä puristi Avan olkapäätä.
   "Kuinka sinä selvisit?" James lopulta sai kysyttyä järkyttyneenä.
   Ava katsoi Jamesia silmiin. "Aquline pelasti minut. Hänen suojeliuksensa ajoi ankeuttajat pois." Ava sulki silmänsä kuin muistellen ja James saattoi nähdä tapahtumat mielessään: nuori Ava kauhuissaan, onnea karmealla äänellä imevä ankeuttaja kumartumassa Avan puoleen, Aqualinen suojelius - ehkä jonkinlainen ruma, ruttukuonoinen vahtikoira - ajamassa ankeuttajat pois. Aqualine syleilemässä Avaa, jonka vanhemmat makasivat maassa tyhjin, sieluttomin katsein, eivätkä koskaan palaisi enää.
   "Minä olen Aqualinelle henkeni velkaa", Ava kuiskasi. "Hän vei minut kotiinsa ja minä asuin siellä kaikki lomamme, hänen vanhempansa olivat minulle kuin omia vanhempiani. Aqualine on kuin osa minua, James, ja on aina ollutkin."
   James ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Hänestä tuntui siltä kuin Ava olisi hitaasti, mutta varmasti kaivertanut hänen sydäntään ulos hänen rinnastaan. Toivoton tyhjyys velloi hänen sisällään ja kirvelsi hänen rinnassaan.
   Ava nosti kätensä Jamesin kasvoille. "Se ei muuta sitä, että aina kun näen sinut kykenen vain ajattelemaan, kuinka haluan sinun syliisi. Sinä saat minut nauramaan ja hymyilemään joka ikinen päivä. Sinun suudelmasi polttaa vieläkin minun huuliani. En voi unohtaa, miltä sinun kosketuksesi tuntuu ja öisin huomaan valvonani tuntikausia ajatellen sinua. Minulla on siitä ihan kauhean syyllinen olo ihan koko ajan, mutta siitä huolimatta en vain voi sille mitään."
   James tarttui Avan käteen, joka kehysti hänen kasvojaan. "Minä en voi jatkaa tätä enää, Ava."
   Ava nielaisi. "Tiedän. En minäkään."
   "Mitä sinä sitten teet täällä?" James kuiskasi käheästi. He katsoivat toisiaan silmiin ja Jamesista tuntui kuin hän olisi sulautunut yhteen tytön kanssa, hän tiesi täsmälleen mitä tämä tunsi, koska tunsi itse samoin. Hänen sydämensä lepatti levottomasti hänen rinnassaan, hänellä oli hyvä olla siinä, kun Ava oli hänen vieressään. Se tuntui oikealta.
   "Halusin selittää sinulle, halusin sinun ymmärtävän, että en voi hylätä Aqualinea", Ava kuiskasi takaisin. Jamesin sydän muljahti. Ava nojasi otsaansa Jamesin otsaan ja sulki silmänsä. "En halua satuttaa häntä, enkä halua loukata sinua. Mitä ikinä meidän välillä onkin... sen on loputtava."
   Sanat sattuivat. James ei muistanut, että olisi ikinä tuntenut tällaista turtaa tyhjyyttä niin kuin tunsi nyt. Jamesin olisi tehnyt mieli huutaa ja haastaa riitaa.
   "Me voimme olla ystäviä", Ava kuiskasi. James tunsi tämän hengityksen kasvoillaan.
   "En minä halua olla sinun ystäväsi", James mutisi. Hänen äänensä kuulosti omituiselta, jotenkin murtuneelta.
   "Tiedän", Ava kuiskasi, "mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa."
   Sanat jysähtivät Jamesin tajuntaan kivuliaasti. "Onpas." James nosti kätensä Avan kasvoille, kumartui tytön puoleen ja painoi huulensa tämän huulille hitaasti ja maltillisesti, suloisesti maistellen ja Ava huokaisi hänen huuliaan vasten raukeasti, kuin antaen periksi. Ava vastasi suudelmaan ja James veti tämän vartaloa lähemmäksi omaansa, tyttö tuntui ihanan pieneltä hänen sylissään.
   Ihan liian pian Ava veti päätään taaksepäin ja katsoi Jamesia hymyillen, mutta tämän silmät olivat surulliset ja kyyneleiset. Ja päättäväiset. "Hyvää yötä, James."
   Tyttö irrottautui Jamesin otteesta, nousi ylös sängyltä ja soi Jamesille vielä yhden, surullisen, mutta kauniin hymyn ennen kuin meni ovelle ja livahti käytävään. Ovi sulkeutui hiljaa naksahtaen tytön mentyä, sulkien Jamesin yksinään pimeään huoneeseen.
   James kaatui sängylleen ja tuijotti kattoa. Hänestä tuntui kummallisesti siltä kuin hän olisi menettänyt juuri jotakin, mitä hänellä ei ikinä ollut edes ollut.

*

"Connor syöttää Thompsonille, Thompson tähtää maaliin - JA POTTER NAPPAA KAADON KESKEN HEITON - Potter syöksyy kohti maalisalkoja - "
   James hurrasi muiden mukana Lilylle, kun tämä kiisi pienenä punaisena pisteenä huispauskentän halki kohti Korpinkynnen päätyä kaato kainalossaan. James ei voinut muuta kuin ihailla pikkusiskonsa huispaustaitoja. Tämä oli uskomattoman nopea ja kieppui muiden pelaajien joukossa armottoman nopeasti, sulavasti ja ketterästi. Tyttö oli tehnyt tähän mennessä Rohkelikon seitsemästä maalista kuusi ja Hugon ansiosta Korpinkynsi oli saanut kaadon maaliin vain kaksi säälittävää kertaa. Edes Fredin masentava poissaolo ei hidastanut rohkelikkojoukkueen hurjaa voitonhuuruista tunnelmaa, Carrie See ei ollut yhtä hyvä jahtaaja kuin Fred oli, mutta Lily ei paljon apua maalien tekemiseen edes tarvinnut.
   "Hän on aivan loistava!" Ava hänen vieressään hihkui. James hymyili tytölle. Hän oli pyytänyt Avaa hänen ja Shawnin mukaan katsomaan Rohkelikon ja Korpinkynnen välistä huispausottelua, Aqualine kun oli vieläkin äitinsä luona ja Ava oli näyttänyt niin sydäntäsärkevän surulliselta aamiaispöydässä, että Jamesista oli tuntunut kertakaikkiaan ahdistavalta ajatukselta jättää tämä yksinään Auroriaan surullisten ajatuksiensa kanssa. James oli valvonut melkein puolet yöstä miettien tyttöä ja oli päättänyt, että jos kerran Ava halusi olla vain hänen ystävänsä, niin ystävä James Avalle sitten olisi. Hän ei enää piikittelisi tämän tyttöystävää tai yrittäisi suudella Avaa kirjaston hämyisen pölyisessä pimeydessä. Hän käyttäytyisi niin kuin ystävät yleensä käyttäytyivät. Ehkä hän tekisi Aqualinellekin rauhantarjouksen... tai sitten ei.
   Rohkelikot hurrasivat hurjaan ääneen kuin yhdestä suusta ja James kohotti katseensa juuri parahiksi nähdäkseen Lilyn viskaavan näyttävällä voimalla kaadon suoraan keskivanteen läpi Korpinkynnen pitäjän jalkojen välistä.
   "Siinä on minun tyttöni!" Shawn hihkaisi voitonriemuisesti Jamesin toiselta puolelta ja hurrasi muiden rohkelikkojen mukana. James vilkaisi poikaa kulmiensa alta.
   "Eikö sinulle tule alemmuuskompleksi, kun tyttöystäväsi on noinkin loistava ja sinä meinaat pissiä pöksyihisi pelkästä ajatuksesta luudanvarrelle nousemisesta?"
   "Ei", Shawn sanoi hilpeästi.
   "Miksi Shawn pissisi pöksyihinsä luudanvarren takia?" Jasper kysyi matalalla äänellä puhuen ihan Jamesin korvaan niin, että James hätkähti. Hän kääntyi ympäri ja katsoi seuraavalla rivillä Roxannen kanssa istuvaa Jasperia syyttävästi.
   "Älä kuiskuttele tuolla tavalla ihmisten korviin, professori hyvä", James nurisi. "Ja Shawn pelkää luudanvarsia, ei hajuakaan miksi ja ei tuo tomppeli suostu kertomaan kenellekään."
   "Minä epäilen, että joku on työntänyt joskus luudanvarren syvälle hänen anukseensa ja siitä on jäänyt traumoja", Roxanne puuttui keskusteluun ruskeiden silmien katse tiukasti huispauspelissä pysyen.
   "Hei!" Shawn huudahti närkästyneesti Jasperin, Jamesin ja Avan purskahtaessa nauruun. "Kukaan ei ole työntänyt minun anukseeni mitään!"
   "No, minä pysyn tässä mielikuvassa, kunnes kerron todellisen syyn epäluonnolliseen pelkoosi", Roxanne sanoi tyynesti. "HYVÄ LILY!"
   Lily oli jälleen tehnyt maalin. Koko Tylypahkan väki hurrasi tytölle lukuunottamatta luihuisten autiota, joka buuasi kovaäänisesti. James saattoi nähdä Pamela Parkinsonin ja tämän vieressä istuvan Pricen irvistelevän inhoavasti ja hänen sydäntään kirvelsi katkera tuli. Pamela ja Price eivät olleet vieläkään saaneet rangaistusta Lilyn kiduttamisesta, olkoonkin, että he eivät kirjaimellisesti olleet kiduttaneet Lilyä, vaan olivat vain katselleet Azkabanissa mätänevän Bennetin kiduttavan tätä. Silti... James halusi Pamelan ja Pricen kärsivän.
   "Pitäisikö meidän keksiä jonkinlainen jekkunen Pamelalle?" James kysäisi suloisesti.
   "Joo!" Roxanne hihkaisi. "Muutetaan hänet hylkeeksi!"
   James ja Shawn vilkaisivat Roxannea paljonpuhuvasti ja Jasper hymähti. Ava seurasi peliä olematta selkeästikään ihan perillä siitä, mistä he oikein puhuivat.
   "Oletko tosissasi? Mitä iloa siitä kenellekään olisi?" Shawn kysyi Roxannelta ihmeissään.
   "Minulle paljonkin", Roxanne tokaisi loukkaantuneena.
   "Minä ajattelin enemmänkin jotakin syvästi kiduttavaa", James sanoi ja hieroi käsiään yhteen innoissaan.
   "Ei käy", Jasper tokaisi.
   James katsoi ystäväänsä hölmistyneenä. "Miten niin ei käy?"
   "Minä olen professori ja kiellän teitä kajoamasta sormillanne yhteenkään oppilaaseen", Jasper sanoi lopullisen kuuloisella äänellä.
   James ja Roxanne vilkaisivat toisiaan virnistäen. "Kuulitko sinäkin porsaanreiän, Jamie?" Roxanne kysäisi.
   James nyökkäsi hymyillen leveästi ja Jasper katseli peliä kasvot tyyneyttä huokuen, esittäen, että ei kuullut heitä.
   "Ja Gabriella Longbottom on nähnyt siepin!" kuului huispauspelin selostajan innostunut ääni ja James kääntyi keskittymään jälleen peliä. Gabriella liihotti korkeuksissa käsi ojossa, valmiina nappaamaan kultaisena kimaltavan siepin...
   Mutta korpinkynnen etsijä sukelsi alhaalta Gabriellan eteen ja kouraisi siepin puristukseensa. Korpinkynsiä täynnä oleva aitio puhkesi iloisiin suosionosoituksiin ja James, Ava, Shawn ja Roxanne huudahtivat pettyneinä. James näki Lilyn lyövän nyrkkinsä vihaisesti luudanvarteensa ja Gabriellan peittävän kasvonsa käsiinsä.
   "Ja Korpinkynsi voittaa Thurmanin napatessa siepin aivan rohkelikon etsijän nenän edestä! Korpinkynsi voittaa Rohkelikon pistein 170-90!"
   "Ei ole mahdollista!" Roxanne huudahti vihaisesti. "Helkkari!"
   "Lily tulee olemaan niiiiiin pahalla päällä", James ennusti synkästi.
   Roxanne nyökkäsi ja huokaisi. "Seuraavan viikon verran hän ei muuta teekään kuin kiukuttele."
   "Ehkä hän piristyy, jos te keksitte Pamelalle jonkin jekun", Ava ehdotti.
   "Minä en kuule teitä", Jasper sanoi nostaen kätensä ilmaan. Nuori professori nousi paikaltaan ja poistui aitiosta päätään pyöritellen.
   "Oikeasti hän haluaisi osallistua, mutta ei viitsi, koska Anastasia suuttuisi ihan kamalasti. Minusta tuntuu, että arvon loitsujen professorimme tykkää rehtorista, näin kun he lirkuttelivat toisilleen tänä aamuna", Roxanne sanoi.
   "Ei Jasper tykkää kenestäkään", James hymähti. Jasper ei ollut ikinä osoittanut kiinnostusta yhteenkään naissukupuolen edustajaan. James tiesi, että pojan loitsuopiskelijatoveri, mustaa magiaa harrastava Megan oli kolmen vuoden ajan yrittänyt sinnikkäästi päästä niin Jasperin sydämeen kuin lakanoihinkin, tuloksetta. James pyöräytti silmiään. Hänen paras ystävänsä oli kerta kaikkiaan sekopää. Tosin... James tiesi, mitä kauhua poika oli kokenut lapsuudessaan ja hänen sydämessään jysähti ikävästi niin kuin aina, kun hän ajatteli, mitä hänen paras ystävänsä oli joutunut näkemään ja kokemaan. James ymmärsi, miksi kaikennäköinen läheisyys oli Jasperille ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta hän oli syvästi sitä mieltä, että Jasperin haavoittunut sielu saisi kummasti lohdutusta naisen kosketuksesta ja aina oivan tilaisuuden tullen hän yrittikin rohkaista poikaa toimintaan.
   Lily lehahti Tulisalamallaan heidän luokseen. Pikkusiskon ilme oli murtunut, posket punoittivat ja ponihännällä olevat punaiset hiukset olivat litimärät.
   "Sinä pelasit hurjan hyvin, Lily", Ava sanoi tytölle hymyillen. Lily pyöräytti sinisiä, kiukkuisia silmiään.
   "Jep, tiedän, mutta Gabriella pelasi surkeasti."
   Roxanne ja James virnistivät ja Shawn mittaili Lilyä katseellaan. "Olet ihana, kun olet kiukkuinen ja hikinen."
   James oli oksentavinaan. "Hei, hyi!"
   Ava hymyili Jamesille. "Älä nyt viitsi, he ovat suloisia."
   James mulkaisi tyttöä. "Eivät ole."
   "Lily, me tässä mietiskelimme, että Pamelalle olisi kiva keksiä jonkinnäköinen jekkunen", Roxanne sanoi Lilylle.
   Tyttö ei kuitenkaan näyttänyt edes kuuntelevan. Lily ja Shawn tuijottelivat toisiaan silmiin niin tiiviisti, että James joutui katsomaan muualle, katseidenvaihto näytti aivan liian latautuneelta hänen makuunsa.
   "Lily!" Roxanne huudahti.
   Lily repäisi katseensa irti Shawnin silmistä ja katsoi parasta ystäväänsä. "Joo, kuulostaa mahtavalta. Kertokaa sitten, mitä kävi." Tyttö lensi lähemmäs Shawnia ja ojensi kätensä kutsuvasti. Shawn virnisti, tarttui käteen ja loikkasi ketterästi tytön taakse luudanvarren kyytiin ja sitten parivaljakko kiisikin jo kohti linnaa vilkaisemattakaan taakseen.
   Roxannen suu oli loksahtanut auki. "Mitä helkkaria juuri tapahtui?"
   "Lily ja Shawn ovat alkuhuumavaiheessa", Ava lohdutti tyttöä. "He haluavat varmaan vain keskittyä toisiinsa."
   "Tosi ällöttävää!" Roxanne huudahti. James hymähti tytön närkästyneelle äänensävylle.
   "Kuinka monta kertaa sinä olet hylännyt Lilyn kaulaillaksesi moninaisten poikaystäviesi kanssa vuosien varrella?"
   Roxanne murjotti. "No, ehkä muutaman kerran, mutta ei se tarkoita, että Lily voi tehdä minulle samalla tavalla!"
   James ja Ava hymyilivät toisilleen. Roxanne pyöräytti silmiään. "Ja te kaksi imelää vielä siinä! Minä lähden sitten opiskelemaan!"
   Niine hyvineen Roxanne nousi ylös ja lähti valumaan muiden rohkelikkojen kanssa pois aitiosta. James ja Ava katsoivat toisiaan huvittuneina.
   "Miksi tuo kuulosti hänen suustaan ihan uhkaukselta?" Ava kysyi nauraen.
   James hymähti, nousi ylös ja ojensi kätensä Avalle. "Liidetäänkö takaisin Auroriaan? Ei ole mitään mieltä keksiä jekkusia tyhmälle luihuistytölle kahdestaan."
   Ava kohotti kulmaansa. "Miksi ei? Olen mestari jekkujen kehittelyssä."
   James räpytteli silmiään. "No, miksi et heti sanonut? Ryhdytään hommiin!"
   Ava tarttui hänen käteensä hymyillen leveästi. James pyöritti päätään ihailevasti ja ilahtuneena. "Sinä olet sitten ihana nainen."
   Ava virnisti hänelle.

*

Lilyä hengästytti, kun Shawn suuteli hänen kaulaansa. Pojan paino hänen päällään sai kutkuttavan tunteen kipristelemään jossakin Lilyn alavatsan tienoilla. Shawn painoi huulensa hänen huulilleen ja he maistelivat toistensa makua innokkaasti.
   "Gabriella lehahtaa tänne itkemään ja ulisemaan mokaamistaan millä hetkellä hyvänsä", Lily kuiskasi hieman takellellen.
   Shawn virnisti, kaivoi taskustaan taikasauvansa ja osoitti makuusalin ovea. Sen lukko naksahti kiinni sulkien heidät turvaan muulta maailmalta. Shawn katseli Lilyn kasvoja hymyillen. "Sinä olet niin söpö ollessasi kiukkuinen mokoman huispauksen takia."
   Lily tuhahti. "Niinhän sinä olet väittänyt. Ystäväni ja huispausjoukkueeni jäsenet ovat moneen kertaan sanoneet aivan päinvastaista."
   Shawn suuteli häntä. "He eivät sitten näe sitä mitä minä näen."
   Lily hymähti. "Eikös se ole vain hyvä asia? Muutenhan he kaikki yrittäisivät syödä minun huuliani niin kuin sinä."
   Shawn irvisti. "Tuossa on pointtia." Yhtäkkiä pojan ilme vakavoitui. "Roxanne sanoi, että epäilee jonkun työntäneen anukseeni luudanvarren, josta johtuu 'epäluonnollinen' lentopelkoni."
   Lily kohotti kulmaansa. "No, onko näin käynyt?"
   Shawn naurahti. "No, ei ole."
   Lily oli hiljaa ja odotti. Shawn näytti etsivän sanoja.
   "Minulla ei ollut mitenkään onnellinen lapsuus." Pojan harmaanvihreät silmät muuttuivat yhtäkkiä koviksi ja etäisiksi ja Lilyä harmitti, tämä oli ilme josta hän ei erityisemmin pitänyt. "Isäni oli juoppo ja pieksi äitiäni jatkuvasti, joskus hän nakkeli kidutuskirouksia häneen ihan vain huvin vuoksi. Äiti oli jästisyntyinen, joten hän ei mahtanut isälle yhtään mitään. Olin ehkä neljä, tai viisivuotias, kun isä pimahti lopullisesti..." Shawnin ääni värähti ja tämän silmät katsoivat jonnekin kauas menneisyyteen, eikä poika selkeästikään pitänyt näkemästään.
   Lily kehysti Shawnin kasvot käsillään. "Kerro minulle."
   Shawn katsoi häntä vakavasti. Lilystä tuntui, kuin he olisivat katselleet jonnekin hyvin syvälle sisälle toistensa sisimpään. Sitten Shawn alkoi jälleen puhua.

*

Isä huusi taas. Vaikka oli luvannut, että ei huutaisi. Että jouluna kukaan ei huutaisi ja joulupukkikin tulisi käymään ja toisi jopa lahjoja. Shawn ei ollut meinannut uskaltaa edes toivoa mitään niin ihanaa, eihän joulupukki ikinä tuonut Shawnille lahjoja. Kiltti naapurin täti Marge oli kuitenkin sanonut Shawnille, että varmasti joulupukki tulisi, kun kerran isä ja äiti olivat luvanneet niin. Marge oli sanonut, että hän oli ollut kiltti ja joulupukki tietäisi sen ja palkitsisi häntä.
   Shawn kuitenkin pelkäsi, että joulupukin tontut olivat nähneet hänen pihistävän keittiön alakaapista pullon, jonka Shawn tiesi saavan isän äksyksi. Mitä jos tontut kertoisivat joulupukille ja pukki päättäisi olla tuomatta Shawnille lahjoja? Shawn oli kaatanut haisevan, kirkkaan litkun isän saappaaseen, sieltä isä ei osaisi etsiä sitä ja ehkä kukaan ei sitten huutaisi, niin Shawn oli toivonut.
   Mutta isä huusi. Hän etsi pahanhajuista pulloaan. Shawn halasi tiukasti polviaan ja toivoi, että isä ei suuttuisi hänelle. Shawn ei halunnut isän juovan pahanhajuista nestettä. Sitten isä käyttäytyisi omituisesti, katselisi vähäpukeisia naisia televisiosta, puristelisi äitiä ja läpsisi Shawnia takamukseen, se tuntui aina epämukavalta. Etenkin, kun isä haisi niin pahalta. Joskus isä suuttui kovasti ja oli niin kiukkuinen äidille, että löi tätä nyrkillä mahaan tai naamaan. Joskus isä osoitti äitiä taikasauvalla ja äiti kiljui kivusta ja kauhusta. Sitä Shawn pelkäsi eniten. Se oli hirveintä.
   Isä ja äiti olivat luvanneet, että tämä joulu olisi ihana! He olivat koristelleet kuusenkin, äidillä oli ollut kyyneleet silmissä, kun isä oli nostanut Shawnin korkealle kuusen latvaan, jotta hän oli pystynyt asettamaan pörröisen hopeisen tähden kuusen korkeimpaan oksaan. Eikä isä ollut suuttunut, vaikka Shawn ei ollut meinannut saada tähteä pysymään notkuvassa, havuneulasten peittämässä oksassa. Isä oli nauranut. Se oli ollut kivaa.
   Nyt mikään ei tuntunut enää kivalta. Pettymyksen kyyneleet kirvelivät Shawnin silmissä ja hän puristi niitä kiinni. Hän ei halunnut isän näkevän kyyneleitä. Isä vihasi sitä, kun Shawn itki, isä suuttui siitä.
   Isä ja äiti tappelivat keittiössä. Isä huusi ja äiti yritti puhua kiltisti, mutta isä suuttui siitä vain enemmän. Shawn istui olohuoneen nuhjuisella sohvalla, häntä pelotti ja vartalo tuntui jäykältä. Joulukuusen valot ilkkuivat hänelle huoneen nurkasta ja tonttupatsas ikkunalaudalla irvisteli rumasti, kuin pahaa onnea noituen. Lumi satoi hiljalleen ikkunan takana, ulkona oli pimeää. Lumi näytti nätiltä.
   Isä tuli olohuoneeseen, liikkui hassusti ihan kuin olisi ollut vaikea pysyä pystyssä. Isän katse ei keskittynyt mihinkään ja tämä haisi pahalta. Shawn arvasi, että isä oli löytänyt jonkin muun pullon ja juonut siitä. Joulupukki suuttuisi Shawnille ihan turhaan, ei auttanut mitään vaikka isän saapas oli täynnä kirkasta litkua. Shawn ei silti saisi lahjoja. Shawn pinnisteli, että ei itkisi.
   "Mitä sinä itket?" isä kysyi möngertäen. "Lopeta! Kunnon miehet eivät itke!"
   Shawnia itketti, hän ei mahtanut sille mitään. Hän ei vain ollut kunnon mies. Shawn piilotti kasvonsa syliinsä, puristi polviaan ja toivoi, että isä menisi pois ja jättäisi hänet rauhaan.
   "Vastaa minulle!" isä huusi. "Mitä kunnon miehet tekevät, Shawnie?"
   Shawn nosti varovaisesti katseensa. Isän tummat silmät porautuivat ihan liian syvälle, tutut kasvot irvistivät. Isä halveksui häntä. Hänen pitäisi vastata, ehkä isä ei sitten katsoisi häntä niin, ehkä isä leppyisi. "Kunnon miehet ovat kovia ja heillä on paljon naisia."
   "Aivan niin!" karjaisi isä. "Katsokin, että sinusta tulee kunnon mies, Shawn! Äläkä missään nimessä ota ketään naista riippakiveksesi! Äitisi on ruma lutka ja aina suutaan soittamassa! Naisissa ei ole mitään muuta hyvää kuin pillu!"
   Shawn ei tiennyt, mitä riippakivi, lutka tai pillu tarkoittivat, mutta sanat kuulostivat joka tapauksessa rumilta ja Shawnia itketti vain enemmän, miksi isä ei lakannut huutamasta?
   "Sinä lupasit ettei huudeta", Shawn mutisi hiljaa.
   "Mitä sinä piipität? Lopeta inisemästä ja puhu niin kuin mies!"
   "Anna hänen olla!" äiti oli tullut olohuoneeseen, äidin huulilla ja kaulalla oli verta, isä oli saanut veren vuotamaan äidin nenästä.
   "Ole hiljaa, nainen!" karjaisi isä. "Sinä olet tehnyt meidän pojastamme inisevän ja ulisevan reppanan!"
   "Sinä sen olet tehnyt", äiti sanoi matalalla äänellä ja astui isän ja Shawnin väliin.
   Kuului kova läpsähdys ja äiti horjahti, mutta ei kaatunut. Shawnin suusta pääsi säikähtänyt inahdus.
   "Älä piipitä!" karjui isä. "Älä jumalauta piipitä, ärsyttävä poika!"
   Shawn puristi silmiään tiukasti kiinni, peläten. Äidin ääni värisi, kun hän sanoi isälle: "Anna Shawnin olla."
   Uusi, kova läpsähdys värähti ilmassa ja äiti huusi, kaatui maahan. Shawn uikutti, isä potkaisi äitiä mahaan ja äiti yskäisi verta.
   "Shawn", äiti sanoi ja katsoi sinisillä silmillään Shawnia tiukasti silmiin lattialta. Veriset kasvot yrittivät epätoivoisesti hymyillä. "Mene Margen luokse, juokse!"
   "Älä puhu hänelle!" karjui isä ja uusi potkaisu sai äidin kiljumaan tuskasta. Shawnin vartalo oli kauhusta jäykkä, hän ei pystynyt liikkumaan.
   "SHAWN!" äiti kiljaisi. "JUOKSE!"
   Shawn hätkähti, isän pistävät silmät tuijottivat häntä ilkeästi. "Sinä et mene minnekään, poika!"
   "Shawn, mene", äiti kuiskasi ja siniset silmät katsoivat häntä käskevästi, täynnä rakkautta. Shawn uikutti, nyökkäsi ja liikahti, hän tipahti nuhjuiselta sohvalta lattialle ja kompuroi seisomaan, lähti juoksemaan. Hän kompastui ovenpieleen nojaavaan luudanvarteen ja rämähti luudan kanssa maahan, isä huusi ja Shawn huusi, hän nousi ylös ja juoksi karkuun, eteisen läpi ulko-ovelle ja varpasillaan pakkaseen ja lumisateeseen. Äiti kiljui hänen takanaan, hätä kuristi Shawnin kurkkua ja sydäntä ja hän juoksi, lumihiutaleet kastelivat hänen kasvonsa tai ehkä ne olivat kyyneleet.
   Shawn juoksi Marge-tädin ovelle ja koputti lujaa, hädissään, itku kurkussa puristaen. Marge tuli avaamaan ja tädin punaiset hiukset heilahtivat kasvojen eteen, kun hän kumartui niin, että hänen päänsä oli samalla korkeudella Shawnin kasvojen kanssa. "Shawn, mikä hätänä?"
   "Isä lyö äitiä!" Shawn kiljaisi, tarttui Margen käteen ja yritti kiskoa tätiä mukaansa. "Meidän pitää pelastaa hänet!"
   Marge-tädin kasvot olivat vakavat. "Odota, minun pitää ensin soittaa poliisille."
   "Pelasta hänet!" Shawn kiljui. "Ole niin kiltti!"
   Marge tarttui eteisen pöydällä olevaan mustaan mötikkään ja näppäili sitä sormellaan. Toisella kädellä Marge tarttui Shawnin käteen ja he lähtivät takaisin kohti ränsistynyttä taloa, jossa Shawn asui äidin ja isän kanssa. Hätä sykki Shawnin vartalossa ja varpaita paleli, sydämessä paleli vieläkin enemmän. Marge puhui mustaan mötikkään, mutta Shawn ei pystynyt kuuntelemaan.
   Äiti ei enää kiljunut. Ulko-ovi oli auki, Shawn näki omat varpaanjälkensä maassa. Isä ei huutanut. Miksi oli niin hiljaista? Hiljaisuus sai Shawnin niskakarvat nousemaan pystyyn.
   Hän ja Marge astuivat sisälle. Oli ihan liian hiljaista.
   Shawn jähmettyi. Kaikki pimeni, sydän putosi ja kuoli. Äiti makasi maassa, siniset silmät tuijottivat suoraan Shawnia kasvoihin, mutta ne eivät nähneet mitään. Äiti makasi maassa ja luudanvarsi oli lävistänyt tämän mahan, joka puolella oli verta, äiti ui kalpeana veressä. Äiti ei ollut enää täällä, äiti oli jättänyt Shawnin lopullisesti, äiti ei tulisi enää takaisin. Huuto kuristi Shawnin kurkussa, mutta ääntäkään ei kuulunut. Kaikki oli kadonnut ja loppunut, kaikki oli kuollut ja jäljellä oli enää hiljaisuus.

*

Shawn pyyhkäisi kyyneleitä suurella kämmenellään pois Lilyn poskelta. "Älä itke."
   Mutta Lily ei voinut lopettaa. Hänestä tuntui niin pahalta, että sydämeen koski. "Voi, Shawn..."
   Shawn näytti kärsivältä. "Juu tiedän, ihan kamalaa." Poika huokaisi. "Ja nyt sinä tiedät, miksi en pahemmin pidä luudanvarsista, eikä se liity mitenkään anukseeni."
   Lily naurahti. Shawn suuteli hänen kyyneleistä märkää poskeaan. Lily suuteli pojan huulia ja puristi tämän kasvoja käsiensä välissä. "Olen niin pahoillani."
   "Ei sinun tarvitse olla", Shawn sanoi. Lily näki sen kovan, etäisen katseen pojan silmissä rakoilevan ja tajusi, että oli vihdoinkin päässyt näkemään pojan kovan kuoren lävitse. Shawn naurahti. "En ole ikinä kertonut tätä kenellekään."
   "Mitä tapahtui?" Lily kuiskasi. "Joutuiko isäsi vankilaan?"
   Shawn hymähti. "Kukaan ei koskaan löytänyt häntä. Kun pääsin Tylypahkasta, lähdin kiertämään Eurooppaa, etsimään häntä. Sain Margelta rahaa sen verran, että pystyin palkkaamaan yksityisvakoojan etsimään isääni ja hän löysikin tämän Amsterdamista, joten lähdin sinne heti, kun pääsin Tylypahkasta."
   Lily räpytteli silmiään. "Miksi sinä etsit häntä?"
   Shawn vilkaisi häntä vinosti. "Mitäpä luulet? Minä haluan tappaa hänet, lävistää hänen sydämensä omin pikku kätösineni."
   Lilyn kurkkua kuristi. "Mutta et löytänyt häntä."
   Shawn pyöritti päätään. "Haravoin koko Amsterdamin, mutta hän oli kaiketi jo lähtenyt. Lähdin kiertämään Eurooppaa, ensin Irlantiin, Margea moikkaamaan - hän muutti sinne sen jälkeen, kun minä lähdin Tylypahkaan, se herttainen nainen piti minusta huolta niin kauan, ennen kuin pääsin opiskelemaan - yksityisvakoojani sai vihiä siitä, että isä oli Espanjassa, joten lähdin sinne, mutta en löytänyt häntä sieltäkään, vaikka haravoin maata sunnilleen vuoden verran. Sitten päätn, että isä saisi painua helvettiin ja lähdin ryyppäämään ja kaatamaan naisia Italiaan ja Saksaan, kunnes kyllästyin ja päätin palata tänne ja kouluttautua auroriksi, jotta oppisin itse vakoilemaan tieni isäni sydämen lävistämään."
   Lily ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Shawn hymyili hänelle. "Pelotanko minä sinua?"
   "Et", Lily kuiskasi. "Minusta vain on uskomatonta, että olet joutunut kokemaan jotakin noin hirveää. Haluaisin vain auttaa sinua."
   "Mutta sinähän autat minua koko ajan", Shawn kuiskasi takaisin ja sipaisi hänen hiuksensa pois hänen kasvoiltaan. "Sinä saat minut unohtamaan koko hyytävän jäätävän menneisyyteni, Lily. Jotenkin sillä kaikella ei vain ole väliä, kun olen sinun kanssasi."
   Lily suuteli poikaa. "Hyvä, koska minä en ole menossa minnekään."
   Shawn hymyili. "Et olekaan, koska minä en päästä sinua."
   He uppoutuivat jälleen suloiseen suudelmaan ja jättivät menneisyyden haamut menneisyyteen ja keskittyivät nykyhetkeen, joka oli hyvin lähellä täydellisyyttä.
   
   

[Alise-Mary]

Hmm.. haluisi  tietää enemmän Shawnin äidistä. Todella haluan.
Tuolta lopusta puutyui taas jostain sanasta kirjain mutta ketään ei kiinnosta. Tykkäsin luvusta ja tulen lukemaan tätä jatlossakin.

ja kysymykseesi, luvut ovat aivan sopivan pituisia, etenkin ilmestymis tahtii  nöhden. Mielummin luen tämän mittaisia nopealla tahdilla kuin himo pitkiä kerran vuodessa. Muistaa edellisen luvun tapahtumat paljon paremmin.

[tonksy]

Jee, uusi luku

Kiitos Shawnin tarinasta se oli kauheudessaan hyvä! Samoin kiitos Avan ja Aqualinen tarinasta, sekin oli tarpeellinen ja hyvä

Pari pikkuvirhettä taisin löytää, muttei mitään vakavaa, kivaa lukemista jälleen!

Tuosta lukujen pituudesta olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, ne ovat ilmestyistahtiin suhteutettuina erittäin hyvän pituisia. Kirjoita vain sellaisia lukuja,joiden pituus tulee luonnostaan, muuten niistä tulee turhan typistettyjä tai pitkiä.

Hyvää Joulua!

[jacoblove]

Minulla on kauhea kiire, töihin pitäisi lähteä ihan just nyt, mutta haluan postata tämän jatkon tänne ennen sitä... kiitos paljon kommenteistanne, tonksy ja Alise-Mary!

25. Puraisu

Rose haistoi inhoavasti räänväristä limaa, jota Scorpius oli huvittavasti kutsunut kasvissosekeitoksi. Hän mulkaisi kaltereiden toisella puolella, kostealla ja nuhjuisella patjalla kaikessa rauhassa istuskelevaa poikaa, joka pyöritteli laiskasti taikasauvaa kädessään ja vihelteli ilmaan yllättävän soivia melodioita.
   "Mitä tämä on olevinaan?" Rose kivahti pojalle ja ojensi muovisessa kupissa olevaa limaa Scorpiuksen tarkasteltavaksi. Scorpius kohotti laiskasti kulmaansa.
   "Johan minä sanoin, kasvissosekeittoa."
   "Sinä et ole kasvissosekeittoa nähnytkään", Amelie mutisi melkein surullisesti käydessään makaamaan niin, että tämän pää oli Rosen sylissä. Tyttö oli Roxannen tavoin henkeen ja vereen kasvissyöjä ja epäilemättä lima haisi tämän nenään vieläkin pahemmalta kuin Rosen nenään, kun kerran tyttö tiesi miltä soseen olisi oikeasti kuulunut haista ja maistua.
   Scorpius tuhahti. "Muutakaan ei ole tarjolla, joten lopettakaa nalkuttaminen ja siemaiskaa liru sisään."
   "Mistä sinä sait tätä?" Rose tivasi ja kallisteli kuppia kädessään samalla kun Amelie kakoi, tyttö oli siemaissut kuppinsa tyhjäksi. "Pyörittävätkö ankeuttajat jossakin tämän vankilan kupeessa keittiötä?"
   Scorpiuksen suupielet värähtivät aivan kuin poikaa olisi naurattanut. "Joo, pyörittävät, sen nimi on Azkabanin Herkkuhetki ja ankeuttajat tarjoilevat siellä tätä limaa ja muita yhtä mehukkaita keitoksiaan kokinhattuineen kaikkineen."
   Rose tuhahti ja ryysti limaa kupista suuhunsa. Se maistui siltä miltä näyttikin, räältä. Maku oksetti häntä ja hän kakoi. Scorpius katseli häntä kaltereiden takaa kylmästi ja Amelie silitti Rosen olkapäätä lohduttavasti. Rosen silmät kostuivat inhon kyynelistä, kun hän pakotti itsensä nielaisemaan loputkin ällöttävästä limasta. Hän henkäisi syvään pakottaen kyyneleet sinne mistä ne olivat tulleetkin, hän ei soisi Scorpiukselle sitä iloa, että itkisi tämän nähden.
   Rose puristi tyhjentämänsä muovikipon kasaan kädessään ja viskasi sen kaltereiden lävitse kohti Scorpiusta. Poika nappasi kupin käteensä ennen kuin se osui hänen naamaansa.
   "Lapsellista."
   "Niin oletkit", Rose kivahti ja Scorpius pyöräytti harmaita silmiään.
   Tämä oli neljästoista päivä Azkabanin vankina, Rose oli laskenut. He olivat olleet kaksi viikkoa ansassa näissä tunneleissa, eikä kukaan ollut tullut pelastamaan heitä. Kukaan ei osannut etsiä heitä Azkabanista. Velhovankilanhan luultiin olevan taikaministeriön ja auroreiden hallinnassa ja valvonnassa, kukaan ei tiennyt Scorpiuksen hämärine ystävineen vallanneen kolkon, kivisen saaren keskellä harmaata merta. Miten siis kukaan olisikaan osannut etsiä heitä sieltä?
   Tämä viikko oli ollut sentään siedettävämpi, ainakin Scorpius antoi Rosen ja Amelien olla samassa sellissä eikä erottanut heitä kauaksi toisistaan, niin kuin ensimmäisen viikon aikana. Näinhän pojan oli helpompi vartioida heitä.
   Scorpius poistui sellistä ainoastaan hakemaan ruoaksi kutsumaansa limaräkää. Muuten poika nökötti nuhjuisella patjallaan sellin ulkopuolella ja vartioi heitä tunnollisesti. Oli päiviä, jolloin tämä vaikutti turhautuneelta ja ikävystyneeltä, mutta muutoin tämä oli kuin pelkkää hyväntuulista, sarkasmista ilkkumista koko poika. Rose ei kuollakseenkaan käsittänyt, miksi poika kökötti siinä vahtimassa heitä ja aina kun hän yritti udella asiasta pojalta, tämä väänsi sen ivallisesti ja liioitellusti vitsiksi.
   Rose oli huolissaan Ameliesta. Tyttö oli hiljaisempi päivä päivältä ja vaikutti hyvin masentuneelta. Tämä mutisi unissaan Albuksen nimeä. Kaiken kukkuraksi tyttö oli vilustunut ja kuumeinen, tunneleissa oli jäätävän kylmä. Nytkin tyttö oli käpertynyt puoliksi Rosen syliin, tärisi ja yritti saada unen päästä kiinni. Rosenkin nenä vuosi alvariinsa ja varpaita paleli, mutta hänen kiukkunsa Scorpiusta kohtaan piti hänet virkeänä ja taisteluntahtoisena.
   "Miksi juuri Azkaban?" Rose kysyi Scorpiukselta. "Eikö ole vähän epäkäytännöllistä, että teidän päämajanne on täynnä omaa kuolemaansa toivovia vankeja?"
   Scorpius hymähti. "Ne, ketkä kunnioittavat aatteitamme ja keistä on ollut hyötyä on pelastettu mukavampiin oloihin ja ne, jotka eivät ole halunneet ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta kunnioittamaan aatettamme, no, heidän kohtalonsa on kurjempi ja puhdistus vie heidät mukanaan."
   Rose siristi silmiään. "Mikä puhdistus?"
   Scorpius katseli häntä silmät tuikkien. "Luuletko sinä tosissasi, että vaivaudun kertomaan sinulle?"
   "Onko sinulla muutakaan tekemistä?" Rose kysyi piikikkäästi ja Scorpiuksen kasvoilla häilähti varjo.
   "Voldemort aloitti puhdistuksen aikoinaan, mutta sinun rakas Harry-setäsi pilasi kaiken. Nyt Voldemortin aatteita kunnioittavat ovat päättäneet viedä hänen arvokkaan työnsä loppuun."
   "Eli toisin sanoen te aiotte pestä maan jästisyntyisistä", Rose tuhahti. "Naurettavaa."
   Scorpius kohotti kulmaansa. "Emme vain maata, vaan tämän koko itseään tuhoavan maailman. Me aiomme pelastaa tämän planeetan."
   Rose tuhahti. "Harry pysäytti Voldemortin kerran ja hän tekee sen myös teidän kohdallanne. Ei teistä ole vastusta hänelle ja muille, jotka puolustavat teitä surullisen ahdamielisiä limanuljaskoita."
   Scorpius hymyili laiskasti aivan kuin Rose olisi jollakin tavalla huvittanut häntä. "Mekö olemme ahdasmielisiä? Tiedätkö sinä edes, mitä jästit tekevät tälle planeetalle? He tuhoavat sen ahneudellaan, saastuttavat sitä seurauksista välittämättä omien typerien, vähämielisten ja pinnallisten tarpeidensa tyydyttämiseksi. Heidän tyhmyydellään ja ahneudellaan ei ole rajaa. Heidät kaikki on tuhottava, jos me velhot haluamme, että meillä on planeetta, jossa voimme elää niin kuin meidän on tarkoitettu. Jästit on pysäytettävä, ennen kuin he pilaavat ja saastuttavat kaiken."
   "Miten niin saastuttavat?" Rose tuhahti. "Jästit haluavat vain elää rauhassa omaa elämäänsä täällä, niin kuin me kaikki muutkin! Te Voldemortin säälittäviä jalanjälkiä seuraavat pimeyden halailijat ette tiedä oikeasta elämästä mitään!"
   Scorpius katseli häntä halveksuvasti. "Sinä et edes tiedä, mistä puhut. Etkö sinä ole tietoinen, kuinka ilmasto on muuttunut ja jatkaa muuttumistaan koko ajan, tuhoaa planeettaamme ja sillä asustavia eläviä olentoja, jotta jästit saavat tarpeetonta tavaraa vanhojen tarpeettomien tavaroidensa tilalle ja pääsevät hurjastelemaan typerillä autoillaan ja lentokoneillaan? Jästien maailmassa käydään järjenvastaisia sotia, on maita, joissa tuhannet ja taas tuhannet jästit kuolevat nälkään joka päivä, eivätkä normaaleissa olosuhteissa asustavat jästit välitä, vaan he käyttävät kaiken aikansa toisten miellyttämiseen, uusien tavaroiden ostamiseen, turhien asioiden vatvomiseen ja rikkaiden ihmisten kyttäämiseen. He ylikäyttävät luonnonvaroja, he pärjäisivät niin paljon vähemmällä - ja sillä aikaa miljoonat heidän kanssaihmisensä kärsivät epäinhimillisissä oloissa. Jästit ovat pinnallisia, välinpitämättömiä ja ahneita olentoja, joille ei riitä mikään, eivätkä he lopeta ennen kuin he tappavat itse itsensä ja tämän kauniin planeetan siinä sivussa. Meidän on pysäytettävä heidät ennen kuin he vievät meidät ja kaiken muunkin mukanaan."
   Rose räpytteli silmiään. "Sinä olet hullu! Sinut on aivopesty ajattelemaan noin! Jästit ovat ihan normaaleja, samanlaisia ihmisiä kuin mekin ja he ansaitsevat elää! Miksi he muka haluaisivat tuhota planeetan?"
   Scorpius katsoi häntä melkein pettyneenä. "Onneksi olkoon, sinä olet osa tämän planeetan ongelmaa ja ihan yhtä tyhmä kuin kuka tahansa jästi."
   Juuri silloin jostakin tunnelista kuului hurjaa ulvontaa. Scorpius hätkähti ja nousi seisomaan.
   "Mikä se oli?" Amelie Rosen sylissä kuiskasi hätkähtäen ja nousi täristen istumaan. Rose puristi tytön käsivartta.
   "Mitä nyt?" Scorpius kuiskasi hiljaa enemmänkin itselleen kuin kenellekään muulle. Uusi ulvaisu kuului lähempää ja ääni muistutti Rosea elävästi huispauksen maailmanmestaruuskisoissa kauheutta ja sekasortoa aiheuttaneista susista. Scorpius seisoi jähmettyneenä heidän sellinsä edessä ja Rose saattoi melkein kuulla tämän ajatusten juoksevan.
   Samassa Scorpius käännähti heihin päin ja osoitti sellin mustaa lukkoa taikasauvallaan. "Alohomora!"
   Susi ulvaisi taas, tällä kertaa jostakin hyvin läheltä. Rose kompuroi seisomaan ja nykäisi heikon Amelien ylös mukanaan juuri, kun Scorpius livahti selliin heidän kanssaan ja pamautti sellin oven kiinni perässään.
   "Susia", Amelie henkäisi järkyttyneenä. "Miten täällä voi olla susia? Mitä ne täällä tekevät?"
   Scorpius puristi hampaitaan yhteen. "Thomas."
   "Kuka on Thomas?" Rose tivasi. Ulvonta kuului koko ajan lähempää, ihan nurkan takaa.
   "Joku, ketä sinun pitäisi ehdottomasti pelätä", Scorpius ärähti takaisin.
   "Pelkäätkö sinä?"
   "Ihan helvetisti."
   Ja kolme valtavaa sutta loikkasi nurkan takaa ja rynnisti suoraan heidän sellinsä kimppuun julmasti haukkuen, niiden keltaiset silmät pullistelivat raivoisasti valtavista päistä, niiden turkit olivat väriltään likaisenharmaat ja valuivat vettä ja järisyttävän kokoiset hampaat pureskelivat ilmaa aivan kuin ne olisivat halunneet haukata siitä paloja. Sudet näyttivät Rosen silmissä melkein epätodellisen rumilta ja niiden ulvonta tärisytti tärykalvoja kiduttavasti saaden sydämen pamppailemaan hurjaa vauhtia    
   "Nuo ovat ihmissusia", Amelie sanoi henkeään haukkoen.
   "Ne ovat vain susia", Rose rauhoitteli tyttöä, mutta juuri silloin yksi harmaista otuksista alkoi änkeä itseään kaltereiden lävitse ja kauhukseen Rose näki kaltereiden taipuvan, antavan hieman periksi -
   "Nuo ovat muuten ihmissusia", Scorpius totesi rauhallisesti tasaisella äänellä aivan kuin olisi puhunut säätilanteesta.
   "Eivätkä ole", Rose kivahti ja kiljaisi, kun susi jatkoi työntymistään kaltereiden lävitse kammottavasti karjuen. "Täysikuuhun on vielä kaksi viikkoa!"
   Scorpius loi häneen syvästi kärsivän katseen. "Onko sinun pakko väittää vastaan joka ikiseen asiaan?" Poika osoitti kaltereiden välissä karjuvaa sutta taikasauvallaan ja karjaisi: "ESTOUS!"
   Rose sai mielenvikaisuutta hipovan idean katsellessaan Scorpiuksen taikasauvaa ja toimi ennen kuin aivot ehtivät edes tulla tilanteeseen mukaan: hän nappasi Scorpiuksen sauvan tämän kädestä.
   Scorpius ynähti yllättyneenä, käännähti ja syöksähti Rosea päin. Poika kiskaisi hänet aivan kiinni itseensä ja puristi Rosen selän takana taikasauvaa pitelevää kättä kivuliaan lujalla otteella. "Anna se tänne."
   Scorpiuksen kasvot olivat vain henkäyksen päässä Rosen kasvoista. Rose katsoi syvälle harmaisiin silmiin sydän taistelutahtoa sykkien. "Pakota."
   Scorpius hymyili ilkeästi. "Mikäs siinä." Poika alkoi vääntää kivuliaasti sauvaa irti, mutta samassa valtava susi sellin toisella puolella työnsi päänsä kaltereiden lävitse, Rose tunsi selässään sen kuuman, nenään asti löyhkäävän hengityksen, susi haukkasi ilmaa, ei aivan osunut -
   Scorpius kiepautti Rosen ympäri, kauaksi sudesta aivan kuin he olisivat tanssineet eivätkä suinkaan painineet taikasauvasta taistellen verenhimoisten susien ympäröimänä. Pojan jäntevä vartalo hohkasi voimaa ja peräänantamattomuutta ja Rose tiesi, että häviäisi tälle kädenväännössä. Rose puristi taikasauvaa kädessään ja viskasi sen sitten kaikin voimin Scorpiuksen ylitse ilmaan.
   "Mel!"
   Amelien vaaleansinisten silmien katse seurasi ilmassa kieppuvaa taikasauvaa ja tyttö loikkasi, venytti kättään - taikasauva lensi kaltereiden lävitse - Amelien käsi puristi taikasauvan tiukasti otteeseensa ja hetkeksi Rosen valtasi voitonrimu -
   Ja samassa valtava susi hyökkäsi Amelien käden kimppuun, Amelien kapea käsivarsi upposi suden suuhun melkein olkapäähän saakka - susi riuhtoi kättä, ravisteli sitä kuin olisi päättänyt tappaa saaliinsa, verta levisi joka puolelle Amelien vaatteisiin, suden naamaan ja lattialle. Amelie kiljui kivusta ja Rose kauhusta - Scorpius oli jähmettynyt paikalleen kuin patsas - 
   "Irti!" karjaisi sointuva, rauhallinen miehen ääni ja Amelien kättä syövä susi päästi siinä samassa käden vapaaksi ja istahti maahan kuin kesy koira.
   Amelie valahti maahan, Rose riuhtoi itsensä irti Scorpiuksen puristavasta otteesta, syöksähti Amelien luokse ja antoi jalkojensa antaa periksi allaan. Rose nosti pienen Amelien syliinsä, tyttö kiljui kivusta, tämän olkapäässä oli kammottavia, syviä verta pulppuavia haavoja. Rose kiskaisi paitansa päältään ja kietoi sen tiukasti Amelien haavojen ympärille.
   "Näemmä et kykene pitämään tyttösiäsi aisoissa, Malfoy", kalseasti sointuva miehen ääni sanoi ja pitkä hahmo astui esiin varjoista sellin ulkopuolella. Rose kohotti katseensa.
   Mies oli pitkäkasvoinen, korkeaotsainen ja kapeanenäinen ja tämän kasvoja hallitsivat punaiset, kiiluvat ja epäihmismäiset silmät. Tämän iho oli kelmeän kalpea ja siinä oli vihertävä sävy. Mies ei ollut kovin vanha, ehkä Rosea muutaman vuoden vanhempi.
   "Ihmissutesi yllättivät minut", Scorpius vastasi miehelle. Rose ihmetteli pojan äänensävyä, se oli syvän kunnioittava ja nöyrä.
   "Näköjään." Punaisten silmien katse käväisi Rosen kasvoissa ja sitten Ameliessa. Tyytyväinen, iloinen hymy käväisi nuoren miehen kasvoilla.
   "Tulin käymään vierailulla ja päätin vilkaista, miten täällä sujuu. Näköjään lemmikkini tekivät tästä heti mielenkiintoisemman tilanteen."
   Scorpiuksen katse käväisi Amelien käsivarressa.. "Näköjään", poika tokaisi. "Joko olette päättäneet, mitä te haluatte tehdä heidän kanssaan?"
   Kelmeäkasvoinen mies hymähti. "Emme oikeastaan. Sinun oli tarkoitus tuoda Potterin lapsukaiset, mutta näiden kahden sievän neidin kanssa emme oikein tiedä, mitä tekisimme. Pitänee selvittää, mitä hyötyä heistä olisi meille. He kuitenkin ovat jossakin määrin tekemisissä Pottereiden kanssa, ehkä me voimme heidän avullaan kiristää Potterin mukulat ansaan."
   Scorpius irvisti. "Missä minun perheeni on?"
   "He ovat työtehtävissä ja voivat oikein mainiosti. Sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin näistä neitokaisista, Malfoy - se olkoon rangaistuksesi pettymyksestä, jonka aiheutit meille epäonnistumisellasi. Jos en keksi sinulle parempaa hyötyä parin seuraavan viikon aikana ehdottaisin, että suljet blondin häkkiin täydenkuun aikaan. Punapäällä on ihan kivat tisulit, viihdytä itseäsi ihmeessä naiskauneudella aikaa tappaaksesi." Irvokas hymy sai Rosen käsivarret kananlihalle ja hän nosti kätensä peittämään mustien rintaliivien verhoaman rintavarustuksensa.
   "Nähdään, Malfoy." Niine hyvineen mies kääntyi ympäri ja katosi jälleen varjoihin. Sudet jolkottivat miehen perään.
   Rose puristi Amelieta sylissään. Tyttö tärisi hysteerisesti ja vaaleansiniset silmät olivat kyynelistä märät, kun ne tavoittivat Rosen kauhistuneen katseen.
   "Minä olen ihmissusi, Rose", tyttö kuiskasi itkuisesti takellellen.
   Rose ei tiennyt, mitä olisi sanonut, hänen kurkkuaan kuristi ja hän puristi Amelieta entistäkin tiukemmin syliinsä. Scorpius katseli heitä ilmeettömästi ja käänsi sitten katseensa pois.

*

"Kuka helvetti sinä oikein luulet olevasi ja mitä oikein kuvittelet tekeväsi?"
   Lily kohotti yllättyneenä katseensa muodonmuutoskirjastaan. "Olen Lily Potter ja tenttaan tässä Roxylta värinvaihdosloitsun teoriaa, kuinka niin?"
   Hugo oli puristanut kätensä nyrkkiin ja seisoi hänen edessään kasvot epäluonteenomaisen kiukkuisina. Pojan takana räiskyi takkatuli iloisesti kuin korostaen tämän kiukkua.
   "Tiedät varsin hyvin, mitä minä tarkoitan", Hugo tiuskaisi.
   Lily vaihtoi punaisella nojatuolilla loikoilevan Roxannen kanssa ihmettelevän katseen.
   "Puhu niin, että ihmiset pysyvät perässä, Johtajapoika hyvä", Roxanne ehdotti ja pörrötti lyhyitä, mustia hiuksiaan laiskasti.
   "Sinä haukuit Gabriellan ihan pystyyn!" Hugo syytti kiukkuisesti. Muutama muu oleskeluhuoneessa iltaa istuva rohkelikko loi heihin kummastuneen kiinnostuneita katseita.
   "Aaa", Lily sanoi ja ymmärrys valaisi hänen mielensä. "Ja sitten hän tuli itkemään sinulle, että ilkeä, pieni Lily kiusaa?"
   Roxanne virnisti, mutta Hugon kasvot olivat totiset. "Onko sinusta jotenkin huvittavaa, että saat muut sekopäisen huispausvimmasi takia kyynelehtimään?"
   "Itkikö hän oikeasti?" Lily yllättyi. "En minä edes sanonut mitään niin kovin ilkeää."
   "Eli sinä et sanonut hänelle, että hän on hidas, ärsyttävä pieni toukka ja sinä potkit hänet joukkueesta, jos hän ei harjoittele itseään voittamattomaan kuntoon?"
   Roxannen suupieliä nyki ja Lily katsoi Hugoa odottavasti, hän ei aivan ymmärtänyt pojan pointtia.
   "Saatoin minä niin ehkä sanoakin", Lily myönsi hitaasti. "Ja se on totuus."
   Hugo irvisti. "Entä jos minä olisin päästänyt muutaman kaadon enemmän sisään? Uhkailisitko sinä minuakin?"
   "Tyhmä kysymys", Roxanne huokaisi ja katsoi Hugoa kyllästyneesti. "Unohdat, että puhut Huispausrinsessalle."
   "Muistaakseni olen uhkaillut sinuakin muutamaan otteeseen", Lily muisteli pohtivasti.
   "Sinä olet sairas", Hugo syytti.
   Lily risti kätensä puuskaan. "Kuules nyt, minä olen huispauskapteeni ja on minun tehtäväni potkia teitä persuksiin, jos olette mokanneet. Sieppi oli aivan Gabriellan nenän edessä ja hän antoi Thurmanin napata sen!"
   "Ei hän sitä tahallaan tehnyt!"   
   "Mistä moinen puolustava asenne?" Roxanne kysäisi ja kohotteli kulmiaan Hugolle merkitsevästi. "Onko Johtajapoika ihastunut neiti Longbottomiin?"
   Hugo mulkaisi tyttöä. "No, en ole."
   Lily kuitenkin huomasi kiusallisen punan kohoavan pitkin Hugon kaulaa ja lopulta pojan korvat hehkuivat punaisina. Hänen suunsa loksahti auki.
   "Sinä tykkäät Gabriellasta!"
   Roxanne siristeli silmiään, huomasi hänkin punaisena hohkaavat korvat ja hypähti nojatuolillaan innostuneesti. "Tomaattikorvasi paljastivat sinut, Johtajapoika!"
   Hugo mulkoili heitä. "Te olette ärsyttäviä." Niine hyvineen poika kääntyi ympäri ja marssi makuusaleihin vieviin kierreportaisiin.
   Roxanne ja Lily vaihtoivat vahingoniloiset katseet. "Kuka olisi uskonut", Roxanne sanoi päätään pyöritellen.
   Lily raapi leukaansa. "Nyt, kun mietin, niin Hugo on aina katsellut Gabriellaa jotenkin haikeasti."
   "Ai jaa?" Roxanne sanoi kummastuneena. "Minusta hän on aina katsellut sinua jotenkin haikeasti."
   "Täh?" Lily katsoi Roxannea ja etsi merkkejä yllättävän mielenvikaisuuden puhkeamisesta.
   Roxanne kohautti olkapäitään. "Etkö sinä olet huomannut?"
   "En", Lily tokaisi. "Me olemme serkuksia, idiootti!"
   "Kai minä nyt sen tiedän, satun kuulumaan itsekin valtavaan serkkukatraaseemme. Ja serkuksien tiedetään ennenkin menneen naimisiin sun muuta."
   Lily pyöräytti silmiään. "Sinä olet väärässä."
   "En ole, tarkista mistä tahansa lakipykäläopuksesta."
   "En minä siitä puhunut."
   "Tiedän."
   Lily pyöräytti uudelleen silmiään. Joskus hän mietti, oliko hänen lempiserkkunsa kolauttanut päänsä vauvaikäisenä useaankin otteeseen.
   "Miksi Shawn ei ole lipittämässä kaulaasi?" Roxanne kysäisi ojentuessaan nojatuolistaan pitkälle niin, että saattoi kurottaa ottamaan muodonmuutoskirjan Lilyn kädestä. "Minä luulin, että te kaksi olette vähän niin kuin liimautuneet huulistanne kiinni."
   Lily hymyili. "Heillä on kaksintaisteluharjoituksia pitkälle iltaan Auroriassa. Teddy piiskaa heitä kaikilla särkyneen sielun voimillaan."
   "Niin kuin oikein on", Roxanne totesi nyökäten. "No, joko sinä ja Shawn olette päässeet asiaan?"
   "Mihin asiaan?" Lily kysyi hämmentyen. Muutama nuori rohkelikko kirmasi heidän ohitseen torahammasfrisbeetä toisilleen viskoen.
   Roxanne huokaisi aivan kuin Lily olisi tahallaan ärsyttänyt häntä. "No, tiedäthän, painineet ilman rihman kiertämää."
   "Ei olla", Lily näpäytti ja tunsi kauhukseen punan kohoavan kasvoilleen.
   Roxannen tarkat silmät pistivät punan merkille ja hän hymyili tietäväisesti. "Ei siinä ole mitään pelättävää, rakkaani."
   Lily pyöräytti silmiään. "Ehkä ei sinusta, kun olet testannut painitaitojasi jos jonkunnäköisen Tylypahkan pöntön kanssa. Ja niin, muutaman Aurorian pöntönkin kanssa."
   Roxanne hymyili. "Niinhän sinä luulet. Oikeasti olen paininut vain Espanjan Iilimadon kanssa."
   Lily oli oksentavinaan. "Hieno valinta, Rox."
   Roxanne kohautti olkapäitään. "Se vaikutti silloin hyvältä idealta  ja tuntui kyllä oikein mukavalta. Mutta asiaan palatakseni... Shawn on iso mies ja hänellä on ison miehen tarpeet, Lily."
   "Ole hiljaa", Lily sihahti. "Minä en halua keskustella tästä."   
   Roxanne nojautui nojatuolinsa selkänojaan. "Okei, miten vain. Mennäänkö iltapalalle?"
   Lily oli valmis tekemään mitä vain, jotta Roxanne olisi sulkenut suunsa painimisesta ja hän nousi ylös. He lähtivät oleskeluhuoneesta muotokuva-aukon kautta käytävälle. Ilta hämärtyi ikkunoiden takana ja lehdettömät puut kurottelivat kohti synkkää, pilvistä ja tähdetöntä taivasta.
   "Siitä on jo kaksi viikkoa", Lily sanoi hiljaa heidän ohittaessaan muutaman haarniskan, joista toiselta puuttui toinen jalka.
   "Mh", Roxanne ynähti ja Lily tunsi tytöstä yhtäkkiä hohkaavan surun niin, että hänen käsikarvansa nousivat pystyyn. Hän kietaisi kätensä Roxannen käsikynkkyyn.
   "Sinulla on synttärit viikon päästä", Lily vaihtoi puheenaihetta. "Seitsemäntoistavuotiaana on tyttö kauneimillaan."
   "Joo", Roxanne inahti. Lily huokaisi. Niin, Roxannella täyttäisi seitsemäntoista ja ei voisi juhlia täysi-ikäisyyttään kaksoisveljensä kanssa.
   "Minusta on aina ollut kuumottavaa, että teidän syntymäpäivänne on Halloween-aattona", Lily sanoi. "Siinä on jotakin aavemaista."
   "Tosi aavemaista", Roxanne tokaisi.
   Lily huokaisi. Roxanne käsitteli kokemiaan kauhuja ja menetyksiään muuttumalla kivikasvoiseksi kuoreksi aina Fredin tai huispauksen maailmanmestaruuskisojen tullessa puheeksi.
   Eteishallissa oli jotakin meneillään, Lily tajusi hänen ja Roxannen astellessa marmoriportaita alaspäin ja eteishallin avautuessa heidän edessään. Se oli täynnä luihuisia, jotka nauraa räkättivät ja parveilivat jonkun ympärillä.
   Kun he astuivat viimeisen portaan ylitse Lily tunsi kummallisen tunteen valtaavan koko hänen vartalonsa ja häntä alkoi naurattaa. Roxanne hänen vieressään alkoi kikattaa myös. Tajuamatta ollenkaan mitä tapahtui Lily tunkeutui luihuisopiskelijoiden lävitse Roxannen kanssa, hänestä tuntui siltä kuin joku olisi vetänyt häntä armottomasti jotakin kohti eikä hän pystynyt mitenkään vaikuttamaan asiaan.
   Luihuiset väistyivät ja Lily näki, mitä kohti häntä ja Roxannea jokin taika nyki. Pamela Parkinson näytti itkuiselta ja luihuiset tytön ympärillä naureskelivat ja potkivat häntä jalkoihin. Lily ja Roxanne kävelivät tytön luokse ja potkaisivat tätä nilkkoihin kikattaen, Lily ei voinut lopettaa, jokin taika vei hänen jalkansa potkaisemaan Pamelan jalkoja yhä uudelleen ja uudelleen.
   "Lopettakaa!" Pamela kiljui itkuisesti kymmenien oppilaiden potkiessa häntä aina vain uudestaan ja uudestaan.
   "Minä rakastan Lohikäärmerakastajaa", Roxanne julisti ja tähtäsi jälleen uuden potkun Pamelan polvilumpioon.
   "Mitä täällä tapahtuu?" McGarmiwa oli tullut Suuresta Salista eteishalliin katsomaan, mitä oikein oli tekeillä. Vanhan professorin vihreiden silmien katse tuijotti näkyä hetken sanattomana. Sitten McGarmiwa kääntyi katsomaan Lilyä ja Roxannea syyttävästi.
   "Potter! Weasley! Poistakaa kirous heti!"
   Lily ja Roxanne kikattivat. "Emme me sitä tehneet!" Lily potkaisi jälleen Pamelaa, tällä kertaa takamukseen ja hän oli tikahtua nauruunsa nähdessään kyyneleiden kihahtavan tytön silmiin.
   McGarmiwa tunkeutui potkivien oppilaiden lävitse Pamelan luo, tarttui tyttöä kädestä ja lähti taluttamaan tätä kohti marmoriportaita. "Tulehan sitten mukaani, neiti Parkinson."
   Lily tunsi potkimisen tarpeen hellittävän McGarmiwan ja kyynelehtivät Pamelan kadotessa näkyvistä. Hän ja Roxanne lähtivät muiden oppilaiden mukana Suureen Saliin hurjasti hihittäen.
   "James on sitten ihana", Lily huokaisi istahtaessaan pöydän päähän. Hän näki Hagridin huiskuttavan iloisesti heille opettajien pöydästä Jasperin ja Nevillen vierestä ja huiskutti iloisesti takaisin.
   Roxannekin vilkutti opettajien pöydän suuntaan ja lysähti sitten nojaamaan laiskasti kyynärpäähänsä lappoessaan kiisseliä. "Minulla on ongelma, Lily."
   "Kerro", Lily kehotti ja kaatoi itselleen mansikanmakuista teetä.
   "Minä tykkään Jasperista", Roxanne huokaisi.
   Lily hymähti. "Kyllä minä sen tiedän."
   Roxanne pyöritti päätään surullisesti. "Olen niin typerä."
   Lily nyökkäsi. "Niin, tiedän. Jasper saattaa olla homo."
   "Ei hän ole homo!" Roxanne kivahti kiukkuisesti.
   "Mistä tiedät?" Lily kysäisi. "Jamesin puheistä päätellen Jasper ei ole ikinä vilkaissutkaan naispuolista olentoa sillä silmällä."
   "Mistäköhän se johtuu?" Roxanne mutisi. "Ja miten minä voin saada hänet muuttamaan tylsän laimeita tapojaan?"
   "Siinä vasta arvoitus", Lily hymähti.
   Roxanne mulkaisi häntä. "Sinä et auta nyt kyllä yhtään."
   "Sori", Lily sanoi ja virnisti. "En ole hyvä tyttö-poika -jutuissa. Se johtuu siitä, että en välitä."
   "Hyvähän se sinun on olla välittämättä, sinulla on ihanan komea ja lihaksikas ja lutuinen poikaystävä."
   Lily hymyili. "Niinhän minulla on."
   He söivät hetken hiljaa kumpikin omiin ajatuksiin vaipuen. Heidän iltapalailunsa keskeytti Roxannen komea, valkoinen poikapöllö Muriel, joka toi Roxannelle kirjeen. Roxanne silitteli hajamielisesti pöllönsä päätä oikoessaan pergamentin auki.
   "Jesse pyytää minua avecikseen Aurorian vuosittaisiin Halloween-naamiaisiin", Roxanne totesi ilahtuneena. "Siistiä. Syntymäpäiväpirskeet minulle."
   Lily ojensi kätensä ja lukaisi Jessen kirjoittaman kutsun. "Halloween-naamiaiset? Miksi Shawn ei ole pyytänyt minua sinne?"
   Roxanne kohautti olkapäitään. "Ehkä hän ei ole muistanut."
   "Ehkä..." Lily sanoi hitaasti, hieman epäuskoisena. Tai ehkä Shawn ei halunnut häntä Auroriaan. Olihan pojalla liuta lirkuttelevia, kauniita painikumppaneitaan aurorikokelaskoulutuskartanossa. Ehkä Shawn halusi olla tanssiaisissa heidän kanssaan. Aurorikokelastytöt olivat kaikesta päätellen antaneet Shawnin kurkistella muuallekin kuin sydämiinsä... ehkä Shawn haki muualta sitä, mitä Lily ei ollut antanut pojalle...
   "Mitä ikinä mietitkin, lopeta", Roxanne tokaisi laiskasti hänelle.
   Lily huokaisi. "Okei."
   Gabriella tuli heidän viereensä istumaan. Tyttö vilkaisi Lilyä vähän arasti.
   "Moi."
   Lily vilkaisi tyttöä huvittuneena. "Moi."
   Roxanne hymähti. "Ei sinun tarvitse pelätä Lilyä, Gaby, ei hän pure."
   Gabriella vilkaisi Lilyä vinosti. "En menisi vannomaan."
   Lily virnisti. "Kyllähän sinä tiedät, että olen armoton mitä huispaukseen tulee."
   "Olen huomannut kyllä", Gabriella sanoi kuivasti.
   Pian iltapalan jälkeen he lähtivät kolmistaan makuusaliinsa. Gabriella makoili sängyllään ja kirjoitti päiväkirjaansa ja Roxanne ryhtyi lukemaan loitsukirjaansa. Lily käpertyi väsyneenä pylvässänkyynsä ja mietti Shawnia nukahtaessaan.
   Hän heräsi keskellä yötä omituiseen, nyyhkivään ja valittavaan ininään ja unenpöpperöisenä kuunteli, mistä ääni oikein tuli. Hänen sydämensä muljahti ikävästi hänen rinnassaan, kun hän tajusi äänen tulevan Roxannen sängystä. Tyttö nyyhki hiljaa, lohduttomasti tyynyynsä.
   Lily kuunteli parhaan ystävänsä itkua jonkin aikaa. Hänen silmiinsä tulvahtivat surulliset kyyneleet. Oli niin väärin, että Roxanne oli menettänyt kaiken ja niin julmalla tavalla. Ärsyttävä, raivostuttava Fred olisi voinut jo tulla takaisin sieltä, missä ikinä olikin Georgianna Lipetitin kanssa.
   Roxannen itku ei loppunut. Lopulta Lily ei enää kestänyt, nousi sängystään ja hipsi paljain jaloin parhaan ystävänsä sängyn luokse. Roxanne ei lopettanut nyyhkimistään eikä liikahtanutkaan, kun Lily nosti tytön peiton ylös ja sujahti sen alle. Hän kietoi kätensä Roxannen ympärille ja halasi tätä tiukasti. Roxanne kääntyi ympäri ja hautasi kasvonsa Lilyn kaulaan ja puristi häntä kuin olisi takertunut pelastusrenkaaseen.
   Lilyn yöpaita kastui litimäräksi Roxannen kyyneleistä. Hän silitti tytön hiuksia ja nojasti päätään tytön otsaan. Hän odotti, kunnes Roxannen nyyhkäisyt hiljenivät ja lopulta loppuivat kokonaan ja tyttö alkoi hengittää tasaiseen tahtiin hänen sylissään.
   Lily sulki silmänsä ja antoi itsensä vaipua jälleen uneen.
   

   

[jacoblove]

26. Riitelyä ja pako

Albus vilkaisi kelloa ja tuhahti itselleen, se oli siirtynyt säälittävät kaksi minuuttia eteenpäin sitten viime vilkaisun. Ilta oli pian vaihtumassa yöksi ja isä ja äiti olivat vieläkin töissä, etsimässä Rosea ja Amelieta sillä aikaa kun Albus hitaasti, mutta hyvinkin varmasti tunsi sekoavansa toimettomuuteensa.
   Albus makoili olohuoneen sohvalla. Koko talo oli pimeänä lukuunottamatta roihuavaa takkatulen loistetta. Lieskat valaisivat olohuoneen seinän, jota koristi neljä suurta muotokuvaa. Korkeimmalla, suurimmassa taulussa olivat nuoret, vähän yli parikymppiset Harry ja Ginny hääpäivänään, Harryn kädet olivat kietoutuneet valkoiseen häämekkoon pukeutuneen Ginnyn ympärille ja vanhemmat nojasivat toistensa päihin, mustat pörröiset hiukset painautuivat punaisiin, pitkiin hiuksiin ja molempien kasvoilla oli leveät, onnelliset hymyt, aivan kuin pariskunta olisi juuri saanut kaiken, mitä ikinä olivat keksineet toivoakaan. Muotokuvan alapuolella oli kaksi hieman pienempää muotokuvaa. Albus yksitoistavuotiaana, pienenä ja hintelänä, vihreät silmät näyttivät suurilta sarvisankaisten silmälasien takana ja musta pörröinen tukka oli identtinen isän hiusten kanssa. Nuorella Albuksella oli kasvoillaan hieman arka, ihmettelevä ilme, mutta katseeseeen sekoittui ovela elämänviisaus. Muotokuvan vieressä oli kuva Jamesista, joka oli jo kolmetoistavuotiaana omannut ilkikurisen virneen ja maailmaa kaksintaisteluun haastavat, tuikkivat ruskeat silmät. Lilyn muotokuva veljien kuvien alla irvisteli vahingoniloisesti ja sinisissä, syvissä silmissä oli itsepintainen katse.
   Albus hymyili pienesti muotokuville ja käänsi sitten katseensa niistä tuleen.  Häntä ahdisti ja häntä turhautti. Yli kaksi viikkoa hän oli tönöttänyt kotonaan ja yli kaksi viikkoa hänen paras ystävänsä ja tyttöystävänsä olivat olleet - niin, missä? Kidutettavina? Kuolleina? Missä helvetissä he oikein olivat? Miksi kuolonsyöjät eivät olleet lähettäneet vaatimuslistaa tyttöjen takaisin saamiseksi? Albus olisi antanut ilomielin oikean ja vielä vasemmankin kätensä, jos olisi saanut edes pienen vihjeen siitä, että hänen rakkaansa olivat elossa.
   Albus oli saanut aamulla kirjeen, joka oli kertonut hänen ja Amelien saaneen asunnon, jota he olivat lukuisien kiistelyiden ja kompromissikeskusteluiden jälkeen käyneet katsomassa. Albus hymyili muistellessaan Amelieta pomppimassa tasajalkaa innostuksesta tytön nähdessä olohuoneen kauniin valkoisen takan ja keittiön vaaleanvihreät, somat pikku kaapit. Pieni rivitaloasunto muutaman kilometrin päästä Lontoosta oli muuttovalmiina viikon kuluttua ja Albuksen ja Amelien tarvitsi vain viedä pieni omaisuutensa uuteen yhteiseen asuntoonsa.
   Oli käsittämättömän masentavaa tietää, että elämä Amelien kanssa oli ollut loksahtamassa paikalleen, täydellisen onnellisiin uomiin ja nyt tulevaisuus oli täynnä hämärää, pelonsekaista epätoivoa. Albus ei todellakaan tiennyt, mitä oikein tekisi elämällään, jos ei löytäisi Amelieta. Hän hätkähti ajatuksen kamaluutta ja pakotti sen mielensä perukoille, johon se jäi muhimaan ahdistusta ja epätoivoa entisestään lisäten.
   Samassa keittiön ulko-ovelta kuului ääniä ja Albus nosti päätään. Isä ja äiti olivat vihdoinkin tulleet kotiin.
   "Onko Al jo nukkumassa?" äiti kysyi matalalla äänellä.
   "Tuskin", kuului isän vastaus.
   Albus nousi ylös sohvalta ja meni keittiöön valkoista t-paitaansa suoristellen. Isä ja äiti riisuivat juuri päälysviittojaan, molempien hiukset olivat sateen kastelemat ja molempien kasvoilla oli sama, turhautunut ja väsynyt ilme. Albuksen sydän muljahti pettyneenä. Ei mitään uutta tänäänkään siis.
   "Ei mitään", Harry sanoi kuin aavistaen Albuksen ajatukset. Albus nyökkäsi ja kääntyi keittiön työtasoihin päin.
   "Teetä?"
   "Kiitos, kulta", Ginny huokaisi. Albus meni lieden äärelle ja näpäytti sen päällä olevaa teepannua taikasauvallaan. Ruskea pannu alkoi heti heitellä ilmaan kuumaa höyryä. Albus kaatoi työtasolla olevasta pyöreästä purkista punaisia teepapuja kuuman veden sekaan ja kantoi sitten pannun tammiselle pöydälle. Hän istahti pöydän ääreen ja Harry ja Ginny tulivat istumaan häntä vastapäätä.
   Albus heilautti taikasauvaansa ja nurkimmassa olevasta keittiön kaapista lennähti kolme mukia pöydälle.
   "Missä te olitte?" Albus kysyi vanhemmiltaan.
   Ginny kaatoi teetä mukiinsa. "Liverpoolissa. Ron ja Hermione haravoivat Southhamptonia."
   "Ja mitenkäs tämä summamutikassa kaupungista kaupunkiin kirmaaminen onkaan sujunut?" Albus ynähti katkerasti.
   "Tuloksetta", Harry myönsi aivan yhtä katkerasti. Isän silmien alla oli syvät, tummat kuopat ja katse oli alistunut, turhautunut ja väsynyt. "Mutta nyt jokainen kaupunki on käyty läpi."
   "Jippii, enää kilometrikaupalla maalaisseutua kaupunkien välissä käymättä läpi", Albus riemuitsi sarkastisesti. "Otetaan vielä huomioon se, että kuolonsyöjät saattavat vaihtaa paikkaa ja raahata Amelieta ja Rosea mukanaan. Tai sitten he ovat poistuneet maasta."
   "Onko sinulla sitten parempi suunnitelma?" Harry kysyi vakavasti ja siemaisi teetään.
   "On, itse asiassa", Albus tokaisi. "Minä menen kaduille huutamaan, että tulkaa nappaamaan täällä minä olen ja bäm - limanuljaskat tulevat ja raahaavat minut sinne, missä tyttöystävääni pidetään."
   Harry ja Ginny vilkaisivat toisiaan ärsyttävän merkityksellisesti. "Tuon takia me lukitsimme sinut tänne kotiin kirouksella."
   "Teidän on myönnettävä, että teidän suunnitelmanne ei toimi sen paremmin ja päivä päivältä todennäköisyys, että Amelie ja Rose löytyvät elossa - "
   "Kyllä me löydämme heidät", Harry keskeytti kiihkeästi. "Minulla on väkeä pitämässä silmillä tunnettuja kuolonsyöjiä ja heidän jälkikasvuaan. Joku heistä vie meidät varmasti vielä oikeaan paikkaan."
   Albus irvisti. "En jaksa enää maata täällä toimettomana, tulen hulluksi, oikeasti tulen! Päästäkää minut pois täältä."
   Harry katseli häntä vakavasti. "Muistutat minua Siriuksesta. Hänkään ei sietänyt pysytellä piilossa Kalmanhanaukiolla, kun muut taistelivat Voldemorttia vastaan. Ja me molemmat tiedämme, miten se tarina päättyi. Luuletko, että annan saman tapahtua sinun kohdallasi?"
   Albus risti kätensä puuskaan. "Tämä ei ole ollenkaan sama asia. Luuletko, että Sirius olisi pysytellyt kiltisti sisätiloissa, jos James Senior olisi ollut kuolonsyöjien kidutettavana?"
   Harry hymähti. "En oikeastaan."
   "Siinäs kuulit!" Albus katsoi vuoroin äitiään, vuoroin isäänsä odottavasti. "Minä olen täysi-ikäinen ja saan itse päättää, missä vietän aikani ja missä en, ja olen päättänyt, että en vietä enää sekuntiakaan täällä näiden seinien sisällä pohtimassa, näenkö Amelieta enää koskaan!"
   Ginny kääntyi katsomaan Harrya. "Ei hän muistuta Siriusta, hän muistuttaa sinua. Muistatko, kuinka turhautunut itse olit Likusteritiellä kaikkina niinä kesinä nuorena? Dumbledore halusi pitää sinut turvassa ja sinä inhosit sitä."
   Albus katsoi isäänsä voitonriemuisesti. "Niin! Teet samaa minulle, mitä Dumbledore teki sinulle!"
   Harry hymyili hänelle. "Minä olen kiitollinen siitä, että hän teki niin, hänen ansiostaan minä olen tässä keskustelemassa poikani kanssa enkä sukuhaudassani ikuisessa unessa. En ehkä ymmärtänyt sitä silloin, mutta ymmärrän nyt ja tulevaisuudessa sinä varmasti kiität minua, kun tyttöystäväsi löytyy ja sinä olet hengissä ja te voitte jatkaa elämäänne."
   Albus huokaisi. "Eli te ette päästä minua mukaan etsintöihin?"
   Harry ja Ginny hymyilivät hänelle anteeksipyytävästi. "Emme."
   "Selvä." Albus kilautti tyhjän teemukinsa pöydälle ja nousi ylös. "Hyvää yötä." Hän loi vanhempiinsa vielä pettyneen, loukkaantuneen katseen ennen kuin poistui keittiöstä, meni eteiseen ja ryhtyi kapuamaan yläkertaan kohti omaa huonettaan. Hän ohitti Jamesin huoneen ja mulkaisi veljensä ovea aivan kuin olisi voinut syyttää sitäkin kotiarestistaan. Albus paiskasi huoneensa oven mielenosoituksellisen kovaa kiinni, sytytti yöpöytänsä lampun ja rojahti sitten sinisten petivaatteiden verhoamalle sängylleen makaamaan. Hän kurottautui ottamaan yöpöydältään kuvan, jossa hän, Amelie ja Rose seisoivat onnellisina, vasta valmistuneina Tylypahkan punaisen pikajunan edessä. Kuvassa hän oli kietonut kätensä sekä Rosen että Amelien olkapäiden ympärille, Rose pyöritteli silmiään jollekin huvittuneen närkästyneenä ja Amelie suikkasi suukon Albuksen poskelle. Albus hiveli sormillaan Amelien iloisia kasvoja.
   Jos isä ja äiti eivät aikoneet päästää häntä mukaan etsintöihin niin olkoon sitten, Albus lähtisi omalle etsintäretkelleen. Amelien kasvoja katsellen hän ryhtyi laatimaan suunnitelmaa.

*

Ava voihki hänen allaan, tämän lantio painautui häntä vasten, pehmeät huulet kiusoittelivat kiemuroita hänen kaulaansa, James puristi tyttöä lähemmäksi, hukuttautui ihanaan vaniljantuoksuun -
   "Herää, Jamie!" Shawn sihahti ja tökkäsi Jamesia inhottavasti kylkeen herättäen hänet taivaallisesta painajaisestaan. James hieroi silmiään ja loi Shawniin syyttävän mulkaisun.
   "Pilasit juuri parhaan hetkeni tässä päivässä", James tokaisi inhoavasti ja  tajusi sitten makaavansa puoliksi pulpettinsa päällä ja viidentoista silmäparin tapittavan häntä. Victoire naksautti kieltään.
   "Jos sinua väsyttää, James, mene huoneeseesi nukkumaan", Victoire kehotti tyytymätön ilme kauniilla kasvoillaan. Aurorikouluttaja seisoi luokkahuoneen etuosassa ja oli ilmeisesti juuri opettanut aurorikokelaille jotakin hyvin tärkeää, harmi vain, että se oli ollut Jamesin mielestä niin tylsää, että hän oli nukahtanut.
   "Saanko?" James kysyi ilahtuneena. Luokkahuoneessa kuului naureskelua, James näki Avan hymyilevän hänelle päätään pyörittäen paikaltaan Aqualinen vierestä.
   "Saat", Victoire sanoi petollisen leveä hymy kasvoillaan. "Mene suoraan sitten kotiin, James, omaan sänkyysi, äläkä kuvittele, että pääset koulutusohjelmaan takaisin."
   "Höh", James mutisi ja risti kätensä puuskaan. "Okei sitten. Mitä sinä olitkaan opettamassa, kaunis opettajattareni?"
   Victoire hymähti. "Monistusloitsu. Mitä sinä osaisit kertoa meille siitä?"
   James ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta loitsusta ja turvautui tyyliinsä paukauttaa mitä ensimmäiseksi kielen päälle kierähti. "Monistusloitsu saa monta minua kirmaamaan ympäriinsä halutessani", hän heitti.
   Hänen yllätyksekseen Victoire hymyili yllättyneen ilahtuneena. "Aivan niin. Te olette epäilemättä opetelleet tekemään loitsun myös koulussa, mutta tänään meidän tarkoituksenamme on yrittää monistaa joku toinen kuin oma itsensä. Harjoittelemme loitsun tekoa myöhemmin harjoituksissa. Nyt minä haluan teidän kaikkien asettuvan kahteen eri riviin." Victoire heilautti sauvaansa ja pulpetit ja tuolit katosivat tyhjyyteen. James oli rämähtää maahan, mutta sai viime tingassa pidettyä tasapainonsa.
   Aurorikokelaat asettuivat kahteen riviin ja Victoire pyysi heitä kääntymään kasvokkain. Jamesin edessä seisoi vain muutaman henkäyksen päässä Nikita Vtox, tyylitelty ja laiha poika, jonka hiukset näyttivät siltä kuin joku olisi nuollut ne päälakeen kiinni. Pojalla oli kummallinen tapa puhua venytellen, sanoja keimailevasti painotellen ja James oli melkein varma, että Nikita oli joskus aikaisemmassa elämässään ollut tyttö. Nikita hymyili hänelle veikeästi ja James puoliksi irvisti ja puoliksi hymyili takaisin, hän ei ollut seitsemän viikon aikana vielä saanut päätettyä, pitikö pojasta vai ei.
   "Katsokaa tarkasti toisianne", Victoire käski. "Piirtäkää edessänne seisovan ääriviivat mielessänne, ottakaa jokainen yksityiskohta huomioon. Sisäistäkää toistenne olemus, nähkää silmien takana oleva sielu."
   "Tämähän henkiseksi meni", James jupisi vieressään seisovalle Shawnille suupielestään. Pojan edessä seisoi Summer Fox, joka yritti näyttää välinpitämättömältä, mutta jonka silmät hehkuivat riemusta ja söivät Shawnia katseellaan.
   "Sisäistää", Shawn toisti hitaasti ja James oli varma, että poika mietti yötä, jolloin oli todella sisäistänyt Summerin. Vahingoniloisesti nauraen James kääntyi jälleen katsomaan Nikitaa, joka katseli hänen vartaloaan hyvinkin tarkasti ja ahnaasti niin, että Jamesin iholle kohosi tuskan ja ahdistuksen hiki.
   "Monistusloitsua tehdessänne teidän tulisi vain sekunteissa sisäistää toisen olemus niin, että saatte luotua kymmenen kopiota haluamastanne ihmisestä! Tämä on tärkeää, joten keskittykää tähän, mitä me nyt teemme."
   Victoire pisti heidät kiertämään niin, että jokainen aurorikokelas pääsi tuijottelemaan toistensa olemusta lähietäisyydeltä. Jamesin etukäteen kammoksuma hetki Aqualinen kanssa oli epämukava ja vieläkin enemmän. Aqualinen siniset silmät olivat verestävät ja silmien alla oli tummat varjot. Tytöstä huokui hulmuava suru, mutta se ei estänyt tätä tuijottamasta kiukkuisesti Jamesia silmiin kuin tämä olisi toivonut hänelle hartaasti kivuliasta kuolemaa. James vastasi katseeseen samalla mitalla, he tuijottivat toisiaan tiukasti ja vihantäytteisesti silmiin ja Jamesista ei olisi mikään ollut mukavampaa kuin tökätä taikasauva tytön nenään. Aqualinen käsi puristui nyrkkiin ja James puolittain odotti tytön hyökkäävän nyrkkeineen hänen naamaansa kiinni, ilmeisesti hänen kasvojensa katsominen niin läheltä sai vihaisen veren sykkimään lesbotytön suonissa.
   Kaikeksi onneksi Victoire pyysi hetken kuluttua toista riviä taas siirtymään ja James tajusi katsovansa tuttuihin, kinuskin värisiin silmiin.
   Ava hymyili hänelle ja Jamesin vatsassa muljahti ja hänen mielestään se oli tavattoman ärsyttävää. Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos James olisi nähnyt Avan vain ystävänä, vaikka samalla tavalla kuin Mimosan. James ei enää oikein jaksanut ymmärtää, miksi oli sanonut Avalle, että he voisivat olla ystäviä. He olivat keskustelleet asiasta loitsiessaan Pamela Parkinsoniin kiusaajaloitsun ja James oli sanonut että juu, ei mitään ongelmia, ollaan vaan ystäviä, jos sinä niin haluat. Olisi ollut niin paljon helpompaa haastaa riitaa niin, että he olisivat olleet vaikkapa vihamielisissää väleissä keskenään ja Jamesin ei olisi tarvinnut nähdä tytön kaunista hymyä jatkuvasti.
   Heillä oli ollut hurjan hauskaa katsellessaan, kuinka Tylypahkan opiskelijat olivat lumoutuneet kiusaajaloitsusta ja olivat menneet potkimaan lehmä-Pamelaa ilkkuen. Jamesin riemua lisäsi se, että he olivat lukinneet salasanalla loitsun niin, että vain Ava saattoi poistaa kirouksen sanomalla sanan Pamelan lähettyvillä. Pamela saisi Jamesin puolesta kärsiä potkuntäytteisistä hetkistä vaikka koko loppuelämänsä.
   Toistensa sisäistämisharjoitulsen jälkeen aurorikokelaat lähtivät päivälliselle. James ei oikein uskonut ymmärtäneensä monistusloitsun pointtia.
   James ja Shawn hotkivat hurjalla ruokahalulla Tobbyn ihanaa, kermaista lohikeittoa. Michael ja Jesse istahtivat pöydän toiselle puolelle heitä vastapäätä.
   "Halloween-naamiaiset ovat kahden päivän päästä", Jesse sanoi ja virnisteli hölmösti Jamesille ja Shawnille.   
   "Niin olen kuullut", Shawn naurahti.
   "Roxanne lupasi tulla seuralaisekseni", Jesse sanoi ja pojan rinta röyhistyi ylpeänä. Jamesia nauratti.
   "Vau, hienoa. Ehkä hän ei tällä kertaa karkaa luotasi minun sänkyyni", James sanoi virnistellen ja Jesse heitti häntä leivän kannikalla.
   "Lily lupasi tulla minun kanssani", Michael sanoi ja loi Shawniin voitonriemuisen katseen.
   Shawnin lusikka pysähtyi puolimatkassa suuhun ja harmaanvihreät silmät siristyivät. "Mitä?"
   "Joo", Jesse vahvisti. "Me nähtiin tytöt eilen Tylyahossa, he olivat etsimässä naamiaisasuja."
   Michael kohautti olkapäitään. "Minä kysyin Lilyltä, onko hän tulossa ja hän sanoi että häntä ei ole kutsuttu, minä pyysin häntä ja hän suostui."
   "Tämähän meni mielenkiintoiseksi!" James huudahti ilahtuneena. Shawn tuijotti Michaelia sen näköisenä kuin olisi halunnut kiskoa pojalta hampaat suusta kiduttavasti yksi kerrallaan. "Saanko kysyä, miksi sinä et pyytänyt pikkusiskoani naamiasiin?"
    Shawn näytti hölmistyneeltä. "En minä tajunnut!"
   James pyöräytti silmiään kohti kattoa. "Idiootti. Ja nyt tyttöystäväsi tulee naamiaisiin toisen herran kainalossa."
   "Ei muuten tule", Shawn tokaisi ja kääntyi katsomaan jälleen Michaelia irvistäen. "Voit unohtaa koko jutun saman tien."
   Michael kohotti kulmiaan ja suki maantienvärisiä hiuksiaan kasvoiltaan arvokkaasti. "Lily on vapaa tekemään mitä haluaa, ja hän ilmeisesti haluaa tulla kanssani, joten..."
   "Ei hän halua tulla kanssasi", Shawn sanoi ivallisesti, pyöräytti vuorostaan silmiään ja näytti kärsivän Michaelin typeryydestä. "Hän suotui sinun säälittävään pyyntöösi vain siksi, että minä en tajunnut pyytää häntä!"
   Michael hymähti. "No, minun onneni on, että olet niin loivaliikkeinen ja hidasälyinen."
   Shawn tuhahti ja seivästi lusikallaan kiukkuisesti lohipalan lautaseltaan. James taputti ystäväänsä olalle.
   "Turha kiukutella, kamu, olet toiminut aika hölmösti, ja nyt saat maksaa siitä."
   "Kenen kanssa itse menet?" Shawn ärähti.
   James virnisti. "Pyysin Jasperia seuralaisekseni." Samassa James näki Nikitan katselevan häntä tuikkivin silmin Jessen vierestä pieni hymy kasvoillaan ja hän jäykistyi. "Minusta tuntuu, että Nikita tykkää minusta", hän sihahti Shawnille suupielestään.
   Shwan veti keittoa väärään kurkkuun ja alkoi yskiä. James taputti silmiään pyöritellen pojan valtavia, kaappimaisia hartioita, jotka hytkyivät niin yskästä kuin naurustakin. Michael näytti riemastunelta.
   Samassa James näki ruokasalin ikkunan takana nököttävän mustan pöllön. "Scarlett!" häm huudahti iloisesti ja syöksähti ikkunalle päästämään pöllön sisään. Mitähän asiaa Albuksella mahtoi olla? Toiko pöllö hyviä uutisia, olivatko Rose ja Amelie löytyneet tai ehkäpä Fred...? Scarlett lehahti Jamesin olalle. James kurottautui Aqualinen ylitse ottamaan pöydältä pähkinäkulhosta pari namia Albuksen pöllölle ja tönäisi tahallaan Aqualinea olkapäähän. "Oho, sori."
   Aqualine kääntyi mulkoilemaan häntä. "Pidä näppisi kaukana minusta, Potter."
   "Mielelläni", James sanoi painokkaasti. Ava loi häneen moittivan katseen Aqualinen vierestä, johon James vastasi iloisesti virnistäen.
   Albuksen kirje ei tuonut iloisia uutisia ja oli hyvinkin lyhyt ja ytimekäs.

Jamie

Raahaa persuksesi kotiin ja äkkiä ja tuo tuliaisiksi Jasper mukanasi.

Al

"Mitäköhän se kukkakeppi oikein suunnittelee", James pohti ääneen. Shawn kumartui katsomaan kirjettä.
   "Miksi hän haluaa, että viet Jasperin teille?"
   "Epäilisin, että hän haluaa karata kotiarestistaan", James sanoi miettiväisesti. "Tuskin hän minua ja Jasperia sinne ikäväänsä pyytää. Jasper on kätevä, kun halutaan poistaa epämieluisia suojataikoja." Hän ei oikeastaan ollut järin innoissaan ajatuksesta, että Albus lähtisi haahuilemaan pitkin Englantia yksinään tyttöystäväänsä ja parasta ystäväänsä etsimään. Tosin hän oli varma, että jos hän itse olisi ollut Albuksen saappaissa, hänkin olisi halunnut kiihkeästi pois suojaisasta kodista. Ja hän olisi toivonut Albuksen auttavan häntä.
   "Minä voin käydä Tylypahkassa ja tuoda Jasperin tullessani", Shawn tarjoutui. James loi poikaan vinon katseen.
   "Sinä haluat käydä tappelemassa Lilyn kanssa."
   Shawn virnisti. "Jotakin sellaista."
   "No, joka tapauksessa meillä on vielä muutaman tunnin harjoittelut edessä", James mutisi hieman inhoavasti. "Albuksen on maltettava odottaa iltaan."

*

Lily ja Roxanne raahautuivat taikaeläinten hoidon tunnin jälkeen suihkuun. Hagrid oli tuonut heille thestraleja Kielletystä Metsästä ja ilmoittanut, että kammottavat elukat tarvitsivat perusteellisen pesun ollakseen halloweenina, pimeyden yönä parhaimmillaan.
   Lily ei ollut ennen kyennyt näkemään mustia hevosia, mutta huispauksen maailmanmestaruuskisoissa hän oli joutunut kohtaamaan kuoleman silmästä silmään ja siispä oli ollut melkoinen järkytys nähdä thestralit kaikessa kammottavassa mustassa, pelottavassa olemuksessaan. Roxanne oli ollut innoissaan. Lily ei koskaan kykenisi täysin ymmärämään ystävättärensä omituista tapaa rakastaa kaiken maailman elukoita.
   Kun Lily tuli suihkusta hän kohtasi yllättävän näyn. Shawn istui Roxannen sängyllä ja näytti eriskummallisen isolta ja miehekkäältä makuusalin vaaleanpunaisessa sisustuksessa. Pojan tummanruskeat hiukset olivat tuulen tuivertamat ja kasvot punoittivat hieman.
   Roxanne höpötti iloisesti elehtien Shawnille. "En käsitä, mistä unet tulevat, ne tuntuvat omituisilta, niin aidoilta! Viimekin yönä näin kummallista unta sinisilmäisestä ihmissudesta ja jostakin hämyisestä, märästä sellistä!"
   "Märästä sellistä?" Shawn toisti huvittuneena ja kohotti katseensa Lilyyn. Pojan silmät siristyivät kiukkuisesti ja Lily vastasi katseeseen tuimasti takaisin ja risti kätensä uhmakkaasti puuskaan.
   "Joo! Joka puolella oli märkää ja pimeää ja ihmissusi yritti pyristellä sellistä ulos ja joku kiljui ja sitten minä heräsin."
   "Ehkä se oli enneuni", Lily puuttui keskusteluun muuttaen äänensä dramaattiseksi ja lampsi matka-arkulleen etsiäkseen pyjamansa sen kätköistä esiin.
   "Se tapahtuu viikon päästä", Roxanne vastasi heti. Lily kääntyi katsomaan tyttöä hölmistyneenä, Roxanne näytti itsekin aika yllättyneeltä.
   "Mistä sinä sen tiedät?" Shawn ihmetteli.
   Roxanne pyöritti päätään hitaasti. "En tiedä... mutta... jotenkin minusta vain tuntuu, että tiedän."
   "Olet outo", Lily totesi kummastuneena. "Pitäisikö sinun käydä moikkaamassa matami Pomfreytä ja selvittää, onko päässäsi jotakin vialla?"
   "Kaikkihan me tiedämme, että Roxyn päässä on jotakin vialla", Shawn sanoi hyväntuulisesti ja pörrötti Roxannen märkiä, lyhyitä hiuksia. Tyttö näytti kieltään Shawnille.
   Lily pyöräytti silmiään ja vetäisi pyjamahousut kylpytakkinsa alla jalkaansa ja kiskoi topin alakautta päälleen ennen kuin viskasi kylpytakin mytyksi matka-arkkuun ja loikkasi sängylleen makaamaan.
   "Rox, haluaisitko olla ihana ja hakea Jasperin tänne?" Shawn kysäisi ja hymyili tytölle valloittavasti. "Sano, että Lohikäärmerakastajalla on tärkeää asiaa."
   "Joo!" Roxanne innostui ja melkein pomppasi pörröisiin tohveleihinsa. "Näytänkö minä söpöltä, Etanahurmuri?"
   Shawn kävi makaamaan Roxannen sängylle ja mittaili katseellaan tiiviisti tyttöä. "Syötävän söpöltä. Pyjamissa on aina ollut jotakin tavattoman lutuista."
   Roxanne virnisti pojalle, marssi sitten Lilyn matka-arkun luokse ja nosti kylpytakin pylvässängyn vieressä olevaan koukkuun roikkumaan. Lily ainoastaan kohotti kulmaansa tytön ryhtyessä penkomaan hänen matka-arkkuaan. Hän veti yöpöytänsä laatikon auki ja otti kelmien kartan esiin. "Tätäkö etsit?"
   Roxanne nappasi kartan käsiinsä. "Jep. Mukavaa riitelyä." Tyttö lähti makuusalin ovea kohti mutisten: "Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."
   Ovi sulkeutui hiljaa naksahtaen. Shawn kääntyi katsomaan Lilyä Roxannen sängyltä.
   "Kuulin, että sinä olet lupautunut Michaelin pariksi halloween-naamiaisiin." Pojan ääni oli teräksinen.
   Lily kohotti kulmaansa. "Niinhän siinä taisi käydä."
   "Eikö mieleesi juolahtanut, että se saattaisi ärsyttää minua?"
   "Totta helkkarissa juolahti ja se tuntui juuri siksi niin hyvältä idealta", Lily tuhahti.
   Shawn siristeli silmiään. "Minun tietääkseni me vähän niin kuin seurustelemme ja silloin ei lupauduta lirkuttelijoiden pareiksi yhtään minnekään."
   "Hah!" Lily puuskahti. "Minun tietääkseni poikaystävän hyviin tapoihin kuuluu pyytää tyttöystäväänsä pariksi naamiaisiin, joihin on osallistumassa!"
   Shawn näytti uhmakkaalla tavalla nololta. "Minä unohdin, okei?"
   "Unohdit?" Lily toisti ja tunsi rintansa pullistuvan kiukusta kuin ilmapallon. Riitely makuuasennossa alkoi tuntua liian veltolta adrenaliinin alkaessa sykkiä hänen suonissaan ja hän nousi seisomaan. "Sinä unohdit kutsua minut?"
   Shawn nousi istumaan sängynreunalle. "Joo, unohdin!"
   "Miten sinä voit unohtaa tuollaisen asian?" Lily parahti ja vilkaisi kattoa kuin taivaista kärsivällisyyttä anoen.
   "Helposti!" Shawn huudahti. "En minä välitä mistään typeristä naamiaisista!"
   "Mutta tiesit kuitenkin meneväsi niihin ja mieleesi ei juolahtanut, että olisi kiva pyytää minua mukaan?"
   "En minä mieti tuollaisia juttuja", Shawn sanoi kärsivästi.
   "No, se on sinun ongelmasi!" Lily huudahti. "Nyt joudut menemään yksin ja katselemaan, kuinka minä kökötän Michaelin kainalossa koko illan!"
   Shawn nousi seisomaan niin nopeasti, että Lily hätkähti ja otti askeleen taaksepäin. "Sinä et tule sinne hänen kanssaan!" Shawn kivahti.
   Lily siristi silmiään. "Minä lupasin tulla sinne hänen kanssaan, joten myös tulen!"
   "Et tule!" Shawn otti yhdeen valtavan askeleen kohti Lilyä ja tarttui häntä käsivarsista kiinni puristavalla otteella. "Sinä tulet minun kanssani."
   Lily yritti rimpuilla kauemmaksi pojan otteesta. "Minä lupasin mennä Michaelin kanssa."
   "Ei minua kiinnosta, mitä sinä olet sille tolvanalle luvannut", Shawn ärähti. "Luuletko tosissasi, että minä alentuisin katselemaan koko illan, kuinka sinä olet jonkun toisen käsivarsilla? Älä ole idiootti!"
   "Älä itse ole!" Lily kivahti. "Minä en petä lupauksiani!"
   "Ja ihan varmasti petät!" Shawn huudahti.
   "Enpäs!"
   Shawn henkäisi syvään kuin yrittäen rauhoittua. Sitten hän katsoi Lilyä vakavasti silmiin ja puhui rauhallisemmalla äänellä. "Jos sinä haluat, että meidän juttumme toimii, sinun on annettava vähän periksi, Lily. Olet jääräpäisin tyttö kenet olen koskaan tavannut."
   Lily irvisti. "Ja sinähän olet tavannut hyvinkin läheisesti vaikka kuinka monta."
   Shawn siristi silmiään. "Haluatko sinä oikeasti tapella minun kanssani? Eikö olisi paljon mukavampaa vain unohtaa koko juttu ja pitää hauskaa halloweenina?"
   Lily risti kätensä puuskaan. "Ehkä minä haluan tapella."
   "Nyt sinä olet lapsellinen."
   Lily tuhahti. "Itse olet." Shawn pyöräytti silmiään. Hetken he kyräilivät toisiaan vihamielisesti. Sitten Shawn huokaisi.
   "Okei, olen tolvana, kun en pyytänyt sinua aikaisemmin. Mutta Lily, minä olen mies - ja en ole ikinä ollut tyttöjen kanssa missään muissa tekemisissä kuin vaakamambomeiningeissä, jos niin kuin ymmärrät mitä tarkoitan. Tällainen seurustelujuttu on ihan uutta minulle, etkä voi olettaa että tajuan kaiken ihan heti."
   "Järjen käyttöä voin silti olettaa sinun harrastavan", Lily puuskahti. Hän kuitenkin tunsi sydämensä heltyvän ja kiukkunsa haihtuvan Shawnin katsellessa häntä vakavasti ja anteeksipyytävästi. Hän hymyili pojalle. "Okei, minä sanon Michaelille, että tulen naamiaisiin poikaystäväni kanssa."
   Shawn hymyili takaisin. "Hienoa." Sitten poika kietoi kätensä hänen ympärilleen ja painoi huulensa hänen huulilleen. Lily vastasi suudelmaan ja nousi varpailleen, jotta Shawnin ei tarvinnut seistä niin kumarassa. Shawn virnisti hänen huuliaan vasten ja nosti hänet sitten syliinsä, Lily kietoi jalkansa tämän ympärille ja nosti kätensä pojan kasvoille nauttien poskien sängen karheudesta pehmeää ihoaan vasten.
   Shawn painoi hänet Roxannen pylvässängyn kattoa kohti kurottelevaa päätyä vasten. "Katso nyt, tämä on paljon mukavampaa kuin riitely", poika sanoi irrottamatta huuliaan hänen huuliltaan. Tämän kädet liukuivat hänen paitansa alle ja hivelivät selän ihoa aiheuttaen väristyksiä pitkin Lilyn vartaloa.
   "Myönnetään", Lily henkäisi, Shawnin käsien kosketus sai hänet hengästymään. Shawn äännähti karheasti kuullessaan hänen hengästyneen äänensä, painoi hänet tiukemmin pylvässängyn päätyä vasten ja puristi hänen lanteitaan niin lujaa, että Lily ei oikein tiennyt koskiko se vai kiihottiko se häntä.
   "Te olette surkeita riitelemään", kuului Roxannen huvittunut ääni makuusalin ovelta.
   Shawn ja Lily irrottautuivat toistensa huulista ja Shawn laski Lilyn virnistellen maahan. "Me ehdimme ja sovitteluosuuteen."
   "Hyvä niin", Roxanne sanoi hymyillen. "Jasper odottaa sinua oleskeluhuoneessa, Shawnie."
   "Kiitos, Rox." Shawn kumartui suutelemaan Lilyä vielä pikaisesti huulille. "Me menemme vapauttamaan isoveljesi kotiarestista."
   "Mitä?" Lily älähti. "Ettekä mene!"
   Shawn kohautti olkapäitään ja kumartui noukkimaan Jamesin tulisalaman Roxannen sängyltä. "Kyllä vaan mennään. Nähdään, pupunen."
   "Ei - odota - " Lily kipitti Shawnin perään, kun tämä lähti Roxannen ohitse pois makuusalista. "Albus tekee vielä jotakin todella typerää, jos pääsee pois kotoa!"
   "Todennäköisesti", Shawn myönsi ja loikki pitkillä jaloillaan kierreportaita alas kohti oleskeluhuonetta.
   "Miksi te teette tämän?" Lily parahti. "Al joutuu vaikeuksiin!"
   "Jos sinä olisit kadonnut ja joku olisi lukinnut minut turvallisesti kotiarestiin tulisin hulluksi ja luultavasti hajoittaisin koko talon", Shawn sanoi ja vilkaisi Lilyä olkansa ylitse. "Miesten on autettava toista miestä hädässä."
   "Hädässä Al sitten vasta onkin, kun lähtee haahuilemaan kaduille kuolonsyöjien armoille!"
   Shawn kohautti olkiaan. "Tai sitten hän löytää Rosen ja Amelien ja kaikki ovat onnellisia."
   "Aargh!" Lily huudahti kiukkuisesti ja pysähtyi lyömään jalkansa kiukkuisesti portaaseen. "Minä olen taas vihainen sinulle!"
   "Minäkin sinua, pupunen", Shawn virnisti ja meni sitten Jasperin luokse, joka seisoi keskellä oleskeluhuonetta tylsistyneen näköisenä ympärilleen katsellen.
   Lily pyöräytti silmiään ja kääntyi takaisin kohti makuusaliaan. Hänen poikaystävänsä oli jääräpäinen ja kerta kaikkiaan ärsyttävä.

*

James tärähti ruskealle karvamatolle takasta ja irvisti, hän ei ikinä oppisi pitämään hormimatkustamisesta. Hän yskäisi suuntäydeltä tuhkaa ilmaan ja nousi ylös matolta, jotta ihan pian perässä tuleva Jasper ei olisi litistänyt häntä takamuksellaan.
   "Se kesti ikuisuuden", kuului Albuksen ääni violetilta sohvalta. James vilkaisi pikkuveljensä ryytynyttä, kalpeaa olemusta paljonpuhuvasti.
   "Minulla oli monistusloitsuntäytteisiä velvollisuuksia. Sinä näytät kamalalta."
   Albus tuhahti. "Toithan Jasperin mukanasi?"
   "Totta kai, enhän minä ikinä yksinäni keksisi murtaa isän ovelia kotiarestiloitsuja", James hymähti. Hän meni istumaan Albuksen viereen sohvalle ja sattui näkemään valtavan rinkan tämän jalkojen juuressa. "Sinä näköjään olet valmiina lähtöön."
   Albus nyökkäsi vakavasti. "Olen suunnitellut tätä koko eilisen yön ja tämän päivän."
   "Ja varmasti olet omituisen loogiseen päättelykykyyn kykenevillä aivoillasi miettinyt kaikkea mahdollista, mitä saatat matkallasi kohdata." Jamesin vatsassa muljahti yhtäkkiä, kun hän mietti pikkuveljeään haahuilemassa ympäri maata. "Minä en voi päästää sinua", hän puuskahti. "Minä tulen mukaasi."
   Albus pyöritti päätään. "Tiesin, että sanoisit noin." Pikkuveli ryhtyi kaivelemaan taskujaan. Juuri silloin takassa välähti vihreät lieskat ja Jasper tärähti takamukselleen matolle.
   "Minä sitten inhoan tuota", Jasper puuskahti.
   James nyökkäili. "Yritän tässä juuri puhua typerää veljeäni ottamaan minut mukaansa itsetuhoiselle retkelleen."
   Albus pyöräytti silmiään. "Sinut potkitaan pois Auroriasta, jos lähdet mukaani."
   "Luuletko, että se merkitsee minulle jotakin sinun hengissäpysymiseesi verrattuna?" James älähti.
   "En", Albus sanoi. "Siksi varastinkin isän työhuoneesta nämä." Albus ojensi kätensä ja näytti heille kahta pientä peilinpalasta, jotka James tunnisti oitis isänsä lumotuiksi peileiksi. "Näillä saan sinuun heti yhteyden, jos löydän jotakin tai jotakin tapahtuu. Sitten voit rientää luokseni pelastamaan minut tai jotakin muuta yhtä sankarillista."
   James katseli ylpeästi veljeään ottaessaan toisen peileistä. "Sinä et ole ihan niin tyhmä kuin miltä näytät."
   Albus virnisti. "Olen varautunut kaikkeen." Poika näytti kämmenselissään olevia omituisia, punertavia möykkyjä. James tuijotti ilkeännäköisiä kohoumia ihmeissään.
   "Mitä nuo ovat?"
   "Löysin isän huoneesta pari toimetonta taikasauvaa, tein niihin kutistusloitsun, viilsin käteni auki ja piilotin sauvat ihoni alle."
   "Auts", James tokaisi ja vaikuttui entisestään pikkuveljensä älykkyydestä.
   Jasper kumartui katsomaan Albuksen käsiä. "Kätesi tulehtuvat, pölkkypää." Jasper osoitti Albuksen käsiä taikasauvallaan ja mutisi jonkin loitsun, joka sai kohoumien punaisuuden katoamaan kokonaan ja iho näytti sileältä kuin vauvan peppu.
   "Mikä sinun suunnitelmasi ihan niin kuin kirjaimellisesti on?" James halusi tietää.
   Albus irvisti. "Lähden kiertämään paikkoja, jossa pimeyden tolvanoiden tiedetään noin yleisesti ottaen hengailevan ja toivon, että joku päättää kaapata minut ja viedä minut sinne, missä Amelie ja Rosekin ovat."
   James näki ammottavia aukkoja suunnitelmassa, mutta Albuksen oli tehtävä mitä tämän oli tehtävä. Ainakin Albus saisi häneen heti yhteyden, jos jotakin ikävää tapahtuisi.
   James taputti veljeään olalle. "Okei sitten, olehan varovainen, tomppeli, ja otat minuun heti yhteyttä, jos jotakin kurjaa tai mitä tahansa muutakaan tapahtuu. Käytä hienoa järkeäsi."
   Albus hymyili hänelle. "Joo, joo."
   James nyökkäsi Jasperille. "Alahan hommiin sitten, loitsumestari."
   Jasper teki työtä käskettyä, puristi taikasauvaansa kädessään ja sulki silmänsä kuin keskittyen syvästi johonkin. Vaaleahiuksinen poika mutisi itsekseen hiljaa jotakin, joka kuulosti Jamesin korvissa latinan kieleltä.
   James tunsi ilman väreilevän ympärillään, taikojen supisevan äänettömästi kuin Jasperin mutinaan vastaten. Jasper avasi vihreät silmänsä ja näytti yllättyneeltä.
   "Isäsi on lukinnut sinut tänne salasanan ja muutaman muun loitsun turvin. Minun on yritettävä kiertää kirous niin, että joku muu kuin hän voi vapauttaa kirouksen sanomalla salasanan. Te voitte sillä aikaa keksiä, mikä salasana voisi olla."
   Jasper sulki jälleen silmänsä ja puhui taian taioille. James ja Albus katselivat toisiaan. "Mikä salana voisi olla?"
   "Se on jokin helppo, mutta ei liian helppo", Albus mutisi otsa miettiväisessä rypyssä.
   He odottivat, kunnes Jasper avasi jälleen silmänsä. "Onnistui. Nyt te voitte heitellä arvauksianne ilmaan."
   "James. Jamie. Albus. Al. Lily. Lils. Ginevra. Ginny", James mutisi. "Ron. Hermione. Rose. Hugo. Teddy."
   "Ei se ole kenenkään meidän nimi", Albus mumisi. "Se on jotakin muuta..."
   "Likusteritie. Viisasten kivi. Sirius. Seljasauva. Kuoleman varjelukset. Voldemort. Tylypahka. Rohkelikko..." James heitteli päästään sanoja ilmaan, mutta mitään ei tapahtunut. "Näkymättömyysviitta. Kelmit. Kolmivelhoturnajaiset. Kotikolo. Uroshirvi. Dumbledore."
   "Siirappitorttu!" Albus hihkaisi.
   Ja talon sisällä kajahti valtava naksahdus ja James arvasi, että Albus oli keksinyt isän salasanan. Hän pyöritteli päätään veljelleen. "Sinä olet aika mahtava."
   Albus hymyili, nousi seisomaan ja nosti rinkkansa selkäänsä. "Kuin myös." Pikkuveli taputti Jasperia olalle, James näki Jasperin hätkähtävän kosketusta pienesti. "Kiitos, Jasper!"
   "Nähdään sitten." James nousi ylös ja halasi pikkuveljeään. "Ole varovainen ja katsokin, että huudat nimeäni peiliin heti, jos jotakin sattuu."
   Albus nyökkäsi, heitti heille iloisen hymyn ja lähti sitten keittiöön ja ulko-ovesta suoraan ulos. James katseli pikkuveljensä perään eikä voinut olla tuntematta pelkoa ja ahdistusta tämän kohtalon puolesta.
   "Albus on älykäs, hyvin hän pärjää", Jasper sanoi Jamesille arvaten tämän ajatukset. "Jäätkö sinä odottamaan vanhempiasi?"
   James nyökkäsi. "Täytynee selittää heille, mihin Albus on kadonnut... voi olla, että äiti pistää minut nuolemaan omaa räkääni."
   Jasper naurahti. "No, et voi kiistää ettet olisi ansainnut sitä."
   James virnisti. "Ei, en voikaan."
   Samassa ulko-ovelta kuului naksahtelua ja isän ääni. James irvisti ja katsoi Jasperia. "Sinun on paras mennä, jos et halua jäädä todistamaan, kuinka minua läpsitään korville."
   Jasper irvisti takaisin, kouraisi takanlaidalta kourallisen hormipulveria ja heitti sen takkaan astahtaessaan sinne. "Tylypahkaan!"
   Vihreiden lieskojen välähdyksessä poika katosi. James huokaisi ja rojahti jälleen istumaan sohvalle.
   Ginny ja Harry riisuivat keittiössä päällysvaatteitaan. "Al?" isä kutsui ääni hieman särähtäen niin, että James arvasi isän arvanneen jotakin tapahtuneen.
   "Al karkasi", James huikkasi.
   "James?" Ginny ja Harry tulivat olohuoneeseen pöllämystyneen näköisenä. "Miten niin karkasi? Mitä sinä täällä teet?"
   "Autoin veljeäni pakenemaan", James paljasti ja katsoi vanhempiaan viatonta ilmettä tavoitellen. "Hän uhkasi kirota minut taivaan tuuliin, jos en tekisi niin! Minä pelkään sitä älykästä pientä otusta, älkää syyttäkö minua!"
   Harry ja Ginny tuijottivat häntä kuin olisivat menettäneet puhekykynsä.
   "Mihin hän meni?" Harry kähähti.
   James kohautti olkiaan ja puristi peiliä viittansa taskussa tiukasti kouraansa. "Etsimään Amelieta ja Rosea, voisin kuvitella."
   "Sinä olet pulassa, herraseni", Ginny kivahti ja tuijotti pisteliäästi Jamesia niin, että James kyyristyi mahdollisimman pieneksi sohvalla.
   "Kuten sanoin, minulla ei ollut muita vaihtoehtoja!"
   "Kuinka sinä sait murrettua loitsut?" Harry kysyi päätään pyöritellen ihmeissään.
   James virnisti. "Joskus on ihan kätevää, kun on loitsuhikipinko parhaana ystävänä."
   "Meidän on löydettävä Albus", Harry sanoi ja katsoi Ginnyä kauhuissaan.
   "Ette te löydä häntä", James sanoi ja huokaisi. "Albus on liian viisas, ei hän anna teidän löytää häntä. Ja olen melko varma, että hän kähvelsi sinun näkymättömyysviittasi työhuoneesi tallelokerosta."
   Harry aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla. James nousi ylös, meni vanhepiensa luokse ja kietaisi kätensä heidän olkapäidensä ympärille. "Nyt, kun olemme keskustelleet tästä ikävästä juonenkäänteestä, jonka aiheutin, mitäs sanoisitte, tarjoaisitteko lempiesikoisellenne maittavan iltapalan?"
   Harry pyöritti päätään näyttäen syvästi kärsivältä. Ginny mulkaisi Jamesia kiukkuisesesti, käännähti sitten kohti keittiötä ja aloitti iltapalan tekemisen.
   James virnisti isälleen. "Tiedän, tiedän, olen paha."
   Isä mulkaisi häntä. "Lähetit juuri pikkuveljesi kuolonsyöjien armoille."
   James irvisti. "Kuten sanoin, paha, paha, paha."
   
   
   
Kivaa sunnuntaita kaikille ja kommentit on kivoja vink

[Alise-Mary]

James on ihana, tykkään sen sanailusta aivan älyttömästi. Muutaman kirjoitusvirheen löysin, mutten muista kohtia, kun en merkinnyt ylös.
Ainut kenestä en juurikaan tykkää on Al. Toki hänkin on kiva, mutta kotiarestissa tylsä nyhveö. Ehkä nyt karkumatkan myötä kiinnostus herää.

[tonksy]

Hei taas

Tykkäsin siitä, että Al pääsi nyt karkuun, josko tää vankeustilanne vähä selviäis... Tai sitten ei:D Fredin kohtalo kiinnostaa kanssa

Pidän myös Jamesin suhtautumisesta vanhempiinsa, sitä on hauskaa lukea:)

Okei, tää oli aika turha ja mitäänsanomaton kommentti, mutta kommentti kuitenkin...

[jemmis]

Hei, ei näin hyviä lukuja saa kirjottaa... Ei mulla tuu ikinä olemaan muuta elämää ku ootan joka päivä koneen ääressä et tulis jatkoo tähä ficcii XD

Mut joo tykkäsin tässä luvussa ku Albukselle kehittelit tämmöstä omaa "juonta" niin sanotusti. tähän mennessä se on ollu tosiaan vaan melko tylsä sivuhahmo. Toivottavasti tulis nyt vähä äksönii sen elämää. Ja ois kiva lukee vähän lisää näitten veljeksien tempauksista vaikka nyt ton etsintäretken aikana.

Sitten vähä risuja. Vähän jäi häiritsee kun Lily niin nopeesti anto periks tossa riitelykohtauksessa, jotenki epälilymäisesti, mut toisaalta se oli varmaa pakollista juonen kannalta

Edelleen siis tosi hyvä ficci ja ootan innolla jatkoo!

[roxy]

Hei, ei näin hyviä lukuja saa kirjottaa... Ei mulla tuu ikinä olemaan muuta elämää ku ootan joka päivä koneen ääressä et tulis jatkoo tähä ficcii XD

Ehdottomasti samaa mieltä!

Uusi lukija siis ilmoittautuu. Tää on paras kolmannen sukupolven ficci minkä oon lukenu ja odotan tietty innolla seuraavaa lukua. Fredin kohtalo kiinnostais kans . Vois mun puolesta tulla puskasta ulos Lipetitin kanssa. Ei se oo reilua Roxannea kohtaan . Toivon, että tulisi oikein kunnon seikkailu tuosta Alin etsintäretkestä.

Jatkoa odotellen, roxy

[jacoblove]

roxy, hihii, kiitos paljon! Toivotaan, että Fredin kohtalo selviäisi pian ja toivotaan myös, että Al pääsee kunnon seikkailuun!

jemmis, hah, kiitos paljon! Al on tosissaan ollut aika sivussa tässä tarinassa, mutta nyt hänkin pääsee vähän enemmän ääneen tässä... Ehkä Lilyllä on joku heikko kohta, kun Shawn on kyseessä ja ei siksi jaksa niin kauaa kiukkuilla tälle

tonsky, haha, joo toivottavasti tyttöjen ja Fredin kohtalo selviää piakkoin minusta Jamesin suhtautuminen kaikkeen on hauskaa, hän on ehdottomasti minun lempihahmoni kiitos paljon kommentistasi!

Alise-Mary, James on mustakin ihana Toivotaan, että Albus vaikka vähän karaistuisi seikkailunsa aikana hieman niin ei pääse poikaparka tylsistyttämään lukijoita kiitos paljon kommentistasi!


27. Halloween

Lily heräsi omituisiin ääniin halloweenaamuna ja nousi puolittain istumaan vuoteellaan. Hän näki Roxannen heittelehtivän, voihkivan ja huokailevan petivaatteisiinsa solmiutuneena sängyssään. Ensiksi Lily kauhistui luullessaan tytön näkevän jotakin kaksimielistä unta, mutta sitten Roxanne kiljaisi tukahtuneesti ja melkein kierähti ympärilleen kietoutuneiden vällyjen kanssa lattialle. Lily loikkasi ylös, meni Roxannen vuoteen vierelle ja ravisteli tyttöä olkapäistä.
   "Rox!"
   Yhtäkkiä Roxanne jähmettyi paikoilleen ja oli jäykkä kuin kangistettu ruumis. Tytön kasvot olivat siloiset ja hengitys kulki tasaisena sisään ja ulos. Jokin parhaan ystävän kivisissä, ilmeettömissä kasvoissa sai Lilyn ihon kanan lihalle ja hän tönäisi tyttöä kiukkuisesti käsivarteen.
   Roxanne räväytti silmänsä auki ja Lily kiljaisi - Roxannen silmien iirikset olivat utuisen valkoiset ja tuijottivat Lilyä vihaisesti - Lily haukkoi henkeään ja otti pari haparoivaa askelta kauemmaksi Roxannesta -
   "Mitä sinä kiljut?" Roxanne kysyi ihmeissään ja nousi istumaan. Lily tuijotti ystävänsä kasvoja, tutut tummanruskeat silmät katselivat häntä tumman, jokaiseen ilmansuuntaan sojottavan tukan alta.
   "Sinun silmäsi", Lily kähähti ja otti epäröivän askeleen lähemmäksi. "Ne olivat vitivalkoiset."
   Roxanne tuijotti häntä. "Oletko sinä sairas?"
   "Ei, ihan totta, sinä avasit silmäsi ja ne olivat ihan valkoiset!" Lily tuijotti Roxannen kasvoja, odottaen silmien muuttuvan valkoisiksi jälleen millä hetkellä hyvänsä. Gabriella korahti unissaan omassa sängyssään huoneen nurkassa.
   "Okei, Lils, on epäterveellistä juoda itsensä humalaan näin aamutuimaan." Roxanne nousi sängyltään ja suunnisti makuusalin lävitse kylpyhuoneeseen. Lily meni tämän perässä ja katseli, kuinka Roxanne tutki kasvojaan suuresta neliskanttisesta peilistä. "Minähän näytän ihan normaalilta, vähän ehkä vanhemmalta kuin yleensä. Onko tämä pilailu sinun käsityksesi syntymäpäiväonnitteluista?"
   Lily räpytteli silmiään. "Ai niin! Hyvää syntymäpäivää, Rox!"
   Roxanne tuhahti, tuli hänen luokseen ja ojensi kätensä odottavasti. "Mitä sinä olet ostanut minulle syntymäpäivälahjaksi?"
   Lily tuijotti tytön kasvoja etsien merkkiä mistä tahansa poikkeavasta. Roxanne äännähti turhautuneena. "Lopeta töllöttäminen, tunnen oloni täysin normaaliksi ja silmäni ovat entisellään!"
   "Eivät olleet äsken", Lily mutisi ja kääntyi takaisin makuusaliin päin mennäkseen kaivamaan Roxannen lahjan matka-arkustaan. "Sinä voihkit unissasi aivan kuin olisit paininut jonkun komistuksen kanssa. Mitä unta sinä näit?"
   Roxanne ei vastannut. Lily kääntyi katsomaan tyttöä, tämän otsa oli kurtussa ja tämä näytti miettivän keskittyneesti jotakin. "Näin taas unta siitä kosteasta sellistä ja ihmissudesta. Ja minusta tuntuu, että näin Albuksen."
   "Näit unta Albuksesta ja voihkit kuin mikäkin kiihottunut villihaisku", Lily tuhahti. "Yök."
   "Missasit pointin, ystäväiseni", Roxanne sanoi kärsivästi. "Miksi minä näen unta siitä samasta sellistä koko ajan? Olen ihan varma, että se on todellinen."
   "Mistä sinä sen tiedät?" Lily halusi tietää. Hän löysi Tylyahosta hankkimansa paketin matka-arkkunsa kätköistä ja viskasi sen kylpyhuoneen oveen nojailevan Roxannen käsiin.
   "En tiedä. Minä vain tiedän." Roxanne repi punaiseen käärepaperiin paketoidun lahjansa auki ja aukaisi sieltä paljastuneen rasian. "Vau, Lily, ihana!"
   Lily oli ostanut tälle hopeisen ranneketjun, jonka päällä oli hopeisena kimaltelevia timantteja. Lily oli kaivertanut taikasauvallaan ketjun sisäpuolelle sanan, joka hänen mielestään kuvaili Roxannea parhaiten.
   "Paras?" Roxanne katsoi Lilyä virnistäen. "Tarkoittaen varmaankin, että minä olen paras kaikista?"
   "Juuri sitä", Lily virnisti takaisin.
   "Kuulostaa aika osuvalta", Roxanne myönsi. "Kiinnitä se ranteeseeni."
   Lily teki työtä käskettyä ja he tutkivat muita lahjoja, joita joku kotitonttu oli varmaankin yön aikana Roxannen sängynpäätyyn tuonut. Muutaman paketin Roxanne oli unissaan potkinut lattialle.
   Roxanne sai isältään hopeisen, siron rannekellon ja kiinnitti sen ranteeseensa vakavana ja surullisenoloisena. George oli lähettänyt kellon mukana koruttoman viestin, jossa onnitteli Roxannea. Lily oli hieman huolissaan enostaan, hän oli jokseenkin varma, ettei tämä ollut poistunut vaimonsa hautajaisten jälkeen talostaan.
   "Olisipa Fred täällä", Roxanne mutisi surullisesti. Lily silitti tytön selkää.
   Aamu kului nopeasti. Lily odotti innolla Aurorian halloween-naamiaisia. Hän ei ollut pitkiin aikoihin käynyt Auroriassa, vaikka olikin joskus nuorempana ollut siellä veljiensä ja isänsä kanssa Teddyä kiusaamassa.
   Lily ei saanut päivän aikana täysin karistettua mielestään Roxannen pelottavia silmiä ja tämän todellisentuntuisia unia ihmissudesta ja Albuksesta. Mitä jos Rox näki jonkin sortin enneunia? Lily ei käsittänyt, miten se olisi voinut olla mahdollista, mutta utuisten, valkoisten silmien ilmestyminen Roxannen päähän omituisten unien kanssa samaan aikaan ei voinut olla vain sattumaa.
   Roxanne itse ei vaikuttanut lainkaan huolestuneelta vaan otteli syntymäpäiväonnitteluja leveästi hymyillen vastaan ja pomppi muodonmuutostunnilla kikattaen tasajalkaa onnistuessaan muuttamaan pulpettinsa ensimmäistä kertaa elämässään samaksi eläimeksi, joksi McGamiwa oli käskenytkin. Lily olisi voinut uskoa Roxannen olevan niin onnellinen kuin tämä antoi ymmärtää ellei olisi nähnyt surun läiskyvän tummanruskeissa silmissä pitkin päivää.
   Päivällisen jälkeen Lily ja Roxanne sulkeutuivat makuusaliinsa valmistautumaan iltaa varten. Lily oli valinnut asukseen lempihuispausjoukkueensa Lipilinnan Lepakoiden huispauskaavun, joka oli väriltään musta ja jonka rinnuksissa komeili punainen lepakko. Roxanne irvisti inhoavasti hänen asulleen.
   "Sinä et näytä yhtään seksikkäältä", kuului tyly mielipide.
   Lily mulkaisi Roxannea sietoessaan hiuksensa ponihännälle. "Huispaajien ei ole tarkoituskaan näyttää seksikkäältä."
   "Sen olen totisesti huomannut, mutta Shawn Tigerin tyttöystävän on tarkoitus näyttää seksikkäältä Aurorian taianomaisissa naamiaisissa. Älä unohda, että siellä on tusina seksikästä pientä aurorikokelasmimmiä, jotka ovat jo kerran kuolanneet Shawnin päälle ja tekevät sen aivan varmasti toistekin, jos vain saavat mahdollisuuden."
   "Mutta he eivät saa mahdollisuutta", Lily sanoi ja levitti suunsa tahallisen leveään, suloiseen hymyntapaiseen. "Ja jos he yrittävät, pidän omakätisesti huolen siitä, että he lipittävät räkäänsä loppuillan ajan."
   Roxanne virnisti. "Ota ihan rauhassa, hyvä nainen." Tyttö käännähti pitkillä, mustilla saapikkaillaan, jossa oli suunnilleen kilometrin pituinen korko ja harppoi Lilyn luokse. Lily äännähti ärtyneenä ja yllättyneenä, kun Roxanne repäisi ensin pompulan hänen päästään ja sitten hulmuavan viitan irti.
   "Et sinä voi mennä sinne näyttäen jästien lehtien sarjakuvahahmolta", Roxanne perusteli toimintaansa ja katseli Lilyä päästä varpaisiin arvioivan tuomitsevasti. "Vaihda noiden housujen tilalle hame."
   "Eivät huispaajat käytä hameita", Lily vastusti entistäkin ärtyneempänä. "Minä inhoan hameita, kouluhameessakin on tarpeeksi sietämistä."
   "Inhoa vain ihan rauhassa, mutta noissa pöksyissä sinä et sinne lähde. Huispaajan vermeet eivät edes ole yhtään halloweenia kannustavat."
   Lily istahti sängylleen ja risti kätensä puuskaan. "Sinä taas olet asiaankuuluvan pelottava tuossa asussasi, Bellatrix", hän tokaisi.
   Roxanne pyörähti ympäri niin, että musta pitsinen hame lehahti ilmassa. Tyttö oli taikonut mustat lyhyet hiuksensa väliaikaisesti melkein entiseen mittaansa ja oli kuin Bellatrix Blackin nuorempi kopio. Valkoinen, anteliaan avarakaula-aukkoinen, pitsein koristeltu tiukka paita sopi asusteeseen kuin piste iin päälle. Tyttöä katsellessaan Lily tunsi olonsa kummallisen hölmöksi, tukalaksi ja noloksi. Huokaisten hän nousi seisomaan ja katsoi Roxannea antautuvasti.
   "Okei", Lily sanoi. "Tee minusta seksikäs."
   Roxanne hihkaisi voitonriemuisesti. "Hyvä, hyvä! Vaatteet pois!"
   Lily äännähti turhautuneena, mutta riisuutui sitten alusvaatteisilleen. Roxanne ryhtyi penkomaan matka-arkkuaan ja makuusalin ovi heidän takanaan aukeni Gabriellan sujahtaessa sisälle. Tyttö naurahti lysähtäessään omalle sängylleen makaamaan.
   "Oletko sinä antautunut Roxyn puettavaksi?"
   "Surullisesti kyllä", Lily myönsi irvistäen Roxannen viskatessa punaisen, lyhyen hameen hänen syliinsä. "Minä en sitten laita mitään kilometrikenkiä!"
   Roxanne tuhahti matka-arkkuunsa.
   Lopulta Lilyllä oli päällään musta toppi, jonka rinnuksissa komeili Lipilinnan Lepakoiden punainen lepakko ja punainen, lyhyt hame, joka paljasti pitkän matkaa hänen kalpeita sääriään ja punaiset tennistossut, joiden pistämisestä jalkaan hän oli saanut tapella Roxannen kanssa, tämä kun oli väen väkisin vaatinut hänen pistävän mustat, pitkät saapikkaat, joita tämän matka-arkku oli pursuamiseen saakka täynnä. Roxanne oli sitonut Lilyn hiukset nutturalle, josta valui kiharia suortuvia kasvoja kehystämään ja Lily oli antanut hössöttävän ystävänsä laittaa hänelle jopa meikkiä. Roxanne oli kutsunut väkertämäänsä kasvomaalausta 'tyylikkään sävähdyttäväksi', mutta Lily olisi enemmänkin kuvaillut sitä 'hakatuksi pandaksi'. Hän ei meinannut tunnistaa itseään makuusalin pitkästä peilistä, hän näytti ihan... tytöltä.  Hän tunsi olonsa epämukavan tällätyksi ja laitetuksi.
   Roxanne katseli aikaansaannostaan kädet puuskassa. "Kelpaa", hän sanoi. "Nuo tossut vain ovat kamalat."
   Lily mulkaisi ystäväänsä. "Ne ovat ainoa asia tässä asukokonaisuudessa, mitkä itse asiassa tuntuvat mukavilta."
   Roxanne pyöräytti silmiään. "Sinä olet niin poika", tyttö sanoi syyttävästi.
   "Sinä näytät tosi hyvältä, Lily!" Gabriella kehui sängyltään. "Shawnilta tipahtaa silmät päästä, kun hän näkee sinut."
   Lily irvisti. "Toivottavasti ei sentään, muuten hän ei voi tanssittaa minua."
   Kun kello oli varttia vaille kuusi, Lily avasi makuusalin ikkunan taikasauvallaan ja asetti Tulisalamansa jalkojensa väliin. Roxanne kiipesi hänen taakseen varoen rypistämästä tylleillä vuorattua hamettaan. He vilkuttivat Gabriellalle hyvästit ja jättivät tämän hieman katkerana sulkemaan ikkunan heidän perässään.
   Lokukakuun viimeinen ilta oli hyisen kylmä, vaikka pakkasta ei ollutkaan varmasti kuin pari astetta. Taivas näytti siltä kuin se olisi voinut millä hetkellä tahansa haljeta lumisateeksi ja siellä täällä pilvipeite rakoili paljastaen loputtomasta, tuikkivasta tähtitaivaasta kaistaleita. Roxannen hampaat kalisivat yhteen Lilyn selän takana heidän liihottaessaan Tylyahon ylitse.
   Pienen kukkulan päällä nököttävästä valkoisesta kartanosta hohkasi illan hämärään oransseja ja keltaisia valon pilkahduksia sekä epäselvää, matalaa musikkia. Valtavat, korkeat pensasaidat kehystivät kartanoa sen jokaiselta puolelta ja Lily näki pihamaan nurmikentällä monia eriskummallisiin asuihin pukeutuneita hahmoja. Lily oli varma, että Auroriaa ympäröiviä suojataikoja oli vahvistettu entisestään halloween-naamiaisten kunniaksi, joten hän ei yrittänytkään lentää pensasaitojen ylitse. Hän laskeutui valtavan, mustan portin eteen ja Roxanne loikkasi helpottuneena alas Tulisalaman päältä.
   "Hyistä kyytiä", Roxanne kommentoi värähtäen.
   Lily sulki Tulisalamansa kainaloonsa ja katseli ympärilleen. "Minä en muista, miten tästä portista pääsee sisään."
   Samassa musta portin avaimenreikä veti syvään ja kovaäänisesti henkeä aivan kuin olisi kuullut Lilyn pohtivan sisäänpääsyreittiä.
   "Hyvää iltaa, arvon neidit", puhutteli portti heitä. Lily ja Roxanne vilkaisivat toisiaan huvittuneina.
   "Hyvää iltaa."
   "Saisinko nimenne, kiitos?" portti pyysi.
   "Roxanne Weasley ja Lily Potter", Lily sanoi.
   Portti oli hetken hiljaa ja aukesi sitten aavemaisen hiljaa narahtaen. "Tervetuloa ja hauskaa halloweenia!"
   "Kuin myös", Roxanne sanoi kohteliaalla äänensävyllä ja niiasi pienesti. Lily naurahti ja tarttui ystävätärtään käsipuolesta.
   Auroria oli satoine tuikkivine oransseine valoineen kaunis illan pimentämällä pihamaalla. Joku oli kiinnittänyt tulen värisiä valoja koko kolmen kerroksen mitalta ikkunoihin ja pyöreiden, tammisten ovien edessä olevalla terassilla oli yksistään kymmeniä tanssivia kynttilöitä.
   "Missäköhän meidän partnerimme ovat?" Roxanne pohti. "Odottavat varmaan sisällä."
   "Shawn on varmaan jo ihan päissään ja naurattelee aurorimimmejä", Lily mutisi. Roxanne vilkaisi häntä kyllästyneenä.
   "Mustasukkaisuus ei pue sinua, Huispausrinsessa."
   Lily vlkaisi ystäväänsä äryyntyneenä, huomasi sitten oviaukossa vieraita vastaanottavan kaksikon ja hihkaisi. "Moi, äiti, moi isä!"
   Harry ja Ginny olivat pukeutuneet molemmat vihreisiin viittoihin ja kaapuihin ja heidän päitään koristi isällä vihreä silinterihattu ja äidillä vihreä baskeri. Lily ja Roxanne tuijottivat asuja sanattomina.
   "Hei, murut!" Ginny huudahti. "Arvasin, että asusi liittyisi jotenkin huispaukseen, Lils - Rox, esitätkö sinä Bellatrixia?"
   Roxanne niiasi syvään pirullinen ilme naamallaan. "Olen Voldemortin kengäkärjen nuolija numero ykkönen. Tyttärenne näyttää tytöltä muuten minun ansiostani, ilman minua hän olisi ilmestynyt paikalle kuraisten saappaiden ja liehuavan supermiehen viitan kera."
   Harryn ja Ginnyn nauraessa Lily tuijotti vanhempiensa asuja inhoten. "Saanko kysyä, mitä te oikein kuvittelette esittävänne?"
   "Me olemme menninkäisiä."
   Lily nielaisi myötähäpeän alas kurkustaan. "Siitä en ryhdy kiistelemään. Minun pitää nyt mennä etsimään poikaystäväni, joten suonettehan anteeksi - "
   "Mikä poikaystävä?" Harry kysyi hieman takellellen ja Ginny tuijotti Lilyä kädet lanteilla, olemus yhtäkkistä närkästystä ja palavaa mielenkiintoa huokuen.
   Lily virnisti. "Ai, olenko unohtanut kertoa? Minä seurustelen Jamesin junttimaisen aurorikokelaskamun, Shawnin kanssa."
   Harryn suu oli loksahtanut auki ja Ginny kyräili Lilyä.
   "Hän on syötävän hyvännäköinen", Roxanne lisäsi silmäänsä iskien. Harry kohotti kulmaansa ja näytti siltä, että ei tiennyt olisiko hänen pitänyt nauraa vai voida pahoin.
   "Miksi sinä et ole kertonut meille tästä aikaisemmin?" Ginny tahtoi tietää.
   Lily kohautti olkiaan. "Se on aika uusi juttu ja kaiken maailman kuolonsyöjäpöhinän keskellä ei oikein ole ollut tilaisuutta - kappas, siinä hän onkin!"
    Shawn asteli heidän luokseen helmiä hiuksissaan, tekoparrassa, massiivisisissa buutseissa ja repaleisessa, valkoisessa kauluspaidassa. Leveäharteinen merirosvoa esittävä komistus kumarsi syvään ottaessaan Lilyä ja Roxannea kumpaakin kädestä kiinni.
   "Hyvää iltaa, kauniit neidot, kuinka mukavaa, että ehditte ilahduttamaan meitä läsnäolollanne."
   Ginny räpytteli silmiään ja Harry katseli Shawnia arvioivasti päästä varpaisiin. Roxanne kikatti Shawnin sanoille.
   "Sinä lipevä merirosvo, oletko sattunut näkemään seuralaistani?" Roxanne kihersi.
   Shawn virnisti tekopartansa takana. "Näin Michaelin nyyhkyttävän Jessen olkapäätä vasten tanssisalina toimivan taistelusalin nurkassa."
   Roxanne nyökkäsi ja lähti kipittämään taistelusalia kohti kopisevilla, piikikkäillä koroillaan. Lilyä tuskastutti vanhempiensa Shawnia arvioivat katseet ja hän yritti nykiä Shawnia lähtemään Roxannen perään, mutta poika jututteli Harryä ja Ginnyä olematta ollenkaan tietoinen Lilyn tuskastumisesta.
   "...en ole koskaan ollut naamiaisissa ja suoraan sanottuna vähän hölmöähän tämä on, ei millään pahalla, mutta katsokaa nyt näitä ihmisiä - yksi velho oli pukeutunut appelsiiniksi ja yhden noidan asu näytti minusta epäilyttävästi terveyssiteeltä, nämä aurorit saavat minut epäilemään ammatinvalintaani - "
   Lily tarrasi Shawnin käsivarteen tiukasti Harryn ja Ginnyn tuijottaessa poikaa kuin eivät olisi keksineet mitään sanottavaa. "Mennään, Shawn - "
   "Sinä kuulemma seurustelet minun tyttäreni kanssa", Harry töksäytti ja katsoi Shawnia silmiin melkein kuin selitystä vaatien. Lily sulki silmänsä tuskastuneena.
   Shawn räpytteli silmiään hämmentyneenä, mutta samassa leveä virnistys ilmestyi jo pojan kasvoille. "Niinhän siinä valitettavasti on tainut käydä."
   "Valitettavasti?" Harry takertui Shawnin sanoihin haastavalla äänensävyllä.
   Shawn hymähti. "Joo, James kutsuu tilannetta palloksi ja kettingiksi jalassa, mutta minusta tämä on ollut ihan mukavaa. James myös piti minulle vihainen isoveli -puheen, tiedättehän, jotakin, että jos ikinä satutan Lilleroa, niin saan tuta sen korvissani - itseasiassa hän taisi puhua kulkusista - ja voitte uskoa, että teen kaikkeni, jotta Jamesin ei tarvitse ryhtyä näihin kyseenalaisiin kostotoimenpiteisiin kanssani Lilyn takia."
   Lilyn yllätykseksi Harryn ja Ginnyn kasvoille oli kohonnut jotkin hymyntapaiset. Harry hymähti huvittuneena. "Pidä Jamesin varoitukset mielessäsi, Shawn."
   Shawn irvisti. "Vaikea niitä olisi unohtaakaan. Nyt, suonettehan anteeksi, haluaisin viedä kauniin tyttärenne tanssimaan, jos ette pane pahaksenne?"
   Harry ja Ginny nyökkäsivät hymyillen. "Pitäkää hauskaa."
   Shawn lähti taluttamaan Lilyä kohti taistelusalia. Ginny vinkkasi silmäänsä Lilylle ovelasti ja Lily vastasi ilmeeseen leveästi virnistäen.
   "Sinä puhuit juuri vanhemmilleni terveyssiteistä ja kulkusista", hän sanoi Shawille kykenemättä olemaan nauramatta.
   Shawnkin nauroi. "Joo, niin taisin puhua, mutta minusta se näytti vain huvittavan heitä. Luulen, että sain heidän hyväksyntänsä. Kiva asu, muuten, näytät seksikkäältä."
   Lily pyöräytti silmiään. "Roxannen aikaansaannoksia. Minulla on jotenkin naurettavan tyttömäinen olo tässä tiskirätissä, jota Rox kehtasi kutsua minihameeksi ja naamani näyttää siltä kuin olisin vesikauhuinen pandakarhu."
   Shawn nauroi ja pyöräytti hänet ympäri niin, että saattoi kumartua suutelemaan häntä. "Hameesi on seksikäs. Ja kasvosi ovat kauniit."
   Lily hymyili. "Sinä olet imelä."
   Shawn irvisti ja nyökkäsi. "Niinpä, yök, ja siirappinenkin vielä. Katso nyt mitä sinä teet minulle, nainen."
   Lily virnisti ja henkäisi sitten nähdessään taistelusalin sisustuksen. Suuri sali oli koristeltu sadoin ilmassa keikkuvien kurpitsalyhdyin ja sadoin leijailevin, tuikkivin kynttilöihin. Salia seinustaa koristivat oranssipöytäliinaiset pöydät, jotka notkuivat juotavaa ja herkkuja. Toisella puolella salia oli oranssipäällysteisiä tuolirykelmiä, joista suurin osa oli jo valloitettu auroreiden toimesta.
   Lily näki Ronin ja Hermionen kiistelevän jostakin bändille kyhätyn pienen lavan luona, Ron näytti kiusaantuneelta pingviinimäisessä jästipuvussaan ja Hermione tuohtuneelta keskiaikaisessa, tyylikkässä pitkässä mekossaan. Arthur ja Molly tanssivat hartaasti toisiinsa nojaten keskellä salia jostakin kumpuavan vauhdikkaan musiikin tahdissa. Lily ei tiennyt, miksi Arthur ja Molly oli kutsuttu, eiväthän mummo ja pappa olleet auroreita. Lily näki veelamaisen kauniin Dominique-serkkunsa tanssivan Lunan pojan Lorcanin, Roxannen ja Jessen kanssa ja riemastui, hän ei ollut tiennyt Dominiquen palanneen Alankomaista. Teddy ja Jasper istuivat pienen pöydän ääressä ja näyttivät molemmat murjottavan hieman, Teddyn katse piiritti jonkun vaaleahiuksisen aurorin kanssa tanssivaa Victoirea. Heidän vieressään olevan pienen pöytärykelmän oli varannut kaunis, keijuksi pukeutunut Ava ja merenneidoksi pukeutunut kulmikaskasvoinen Aqualine. Pariskunta vaikutti jotenkin kireältä.
   "Moi, pikkusisko!" James pyrähti tanssivien pariskuntien välistä heidän eteensä kannatellen sylissään pienikokoista, ruskeahiuksista tyttöä, jonka Lily muisteli humalanhuuruisten kolmen luudanvarren retkien perusteella olevan Mimosa Austen.
   Lily purskahti nauruun tajutessaan, mitä hänen isoveljellään oli päällä. Jamesin rintakehä oli paljaana ja sitä koristivat lukuiset, omituiset korut, joista roikkui valtavia hampaita. Päässään Jamesilla oli massiivinen, naurettavan iso kultainen kypärä, josta pilkisti kaksi valtavaa sarvea ja jalassaan veljellä oli omituiset, mustat ja tiukkaakin tiukemmat nahkahousut.
   "Mikä sinä olet olevinasi?"
   "Viikinki!" James hihkaisi ja pyöräytti leveästi hymyilevää, mustaan, anteliaan paljastavaan nahkaan ja pupun korviin asustautunutta Mimosaa vauhdikkaasti sylissään. Parivaljakko tanssi kauemmaksi naureskelevista Shawnista ja Lilystä. Lily näki Jamesin nykäisevän Mimosan tiiviisti vartaloaan vasten ja taivuttavan tämän päätä hitaasti kohti lattiaa heidän ohittaessaan Avan ja Aqualinen valtaaman pöydän. Ava katseli happamasti Jamesia ja Mimosaa ja Aqualine taas katsoi happamasti Avan hapanta ilmettä. Lily pyöräytti silmiään, käänsi selkänsä isoveljensä ihmissuhdedraamalle ja taivutti niskaansa, jotta saattoi katsoa poikaystäväänsä kulmiaan odottavasti kohotellen.
   "Merirosvo lupasi viedä tyttönsä tanssimaan", Lily muistutti vihjailevasti. Shawn virnisti, nykäisi hänet tiukasti itseään vasten ja johdatti hänet tanssilattialle.
   He tanssivat tiensä vauhdikkaasti liikkuvien Roxannen ja Jessen luokse. Jesse ja Shawn keikuttivat takamuksiaan toisiaan vasten niin, että Lily ja Roxanne meinasivat tikahtua nauruunsa. James pyöritti Mimosaa heidän ympärillään ja kaksikosta huokui latautunut seksinhimo niin, että Lilyä ällötti ja hän yritti katsoa muualle. Shawn nosti hänet korkealle ilmaan ja Lily nauroi vapautuneena pojan pyörittäessä häntä ilmassa ja laskiessa häntä sitten hitaasti alemmaksi, Lily kehysti pojan kasvot käsillään ja suuteli tätä onnellisena. Shawn nykäisi Roxannea kädestä ja pyöritti tyttöä ylös ojennetun kätensä alla, Roxanne nauroi ja tyllihame hulmusi,  Jesse nappasi Lilyä kädestä kiinni ja pyöritti vuorostaan häntä ympäriinsä. Lily halasi Roxannea nauraen. Harry ja Ginny ohittivat heidän joukkionsa pyörähtäessään arvokkaan näköisinä aivan heidän vierestään. Dominique ilmestyi Lilyn eteen leveästi hymyillen ja serkukset halasivat jälleennäkemisen riemusta kiljuen.
   Kun Lily kääntyi jälleen Shawniin ja muihin päin, hän tajusi Summer Foxin keikuttavan itseään Shawnia vasten naurettavan lyhyessä minihameessa ja anteliaan avonaisessa, kimaltelevassa paidassa. Shawn katseli silmät utuisina Summeria ja pieni, hyväksyvä, vino hymy pojan kasvoilla sai Lilyn sydämen kipristelemään mustasukkaisuudesta hänen rinnassaan. Hän katseli raivostuneena, kuinka Shawnin kädet sujahtivat Summerin lanteille, mutta poika ei suinkaan työntänyt tyttöä kauemmaksi, pikemminkin tämän suuret kädet näyttivät keikuttavan Summerin lanteita entistäkin hurjempaan vauhtiin.
   Lily tuhahti ääneen ja kääntyi ärsyyntyneenä ympäri aikeenaan lähteä koko typeristä halloween-naamiaisista ja jättää Shawn lääppimään ärsyttäviä, seksikkäitä pikku pimujaan kaikessa rauhassa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kovin kauas, kun Michael tunkeutui hänen eteensä tanssivien ihmisten seasta ja pyöräytti häntä leikkisästi ympäri. Poika oli pukeutunut jonkinlaiseksi keskiaikaiseksi ritariksi, tämän vyöstä roikkui puinen miekka ja kilpi ja ne kolahtivat hentoisesti Lilyn jalkoja vasten Michaelin vetäessä hänet tiiviisti itseään vasten. Pojan vartalo oli kova ja jäntevä ja Lily tunsi omituisen, hitaasti polttavan tunteen vartalossaan Michaelin käden painaessa häntä kevyesti alaselästä itseään vasten.
   "Shawn sikailee tapansa mukaan", Michael sanoi rauhallisella, matalalla äänellä Lilyn korvaan. "Sinun olisi pitänyt vain tulla minun kanssani."
   Lily naurahti tuntien olonsa hieman epämukavaksi. "No, nythän minä tanssin tässä sinun kanssasi."
   "Ei se riitä minulle", Michael mutisi, "Shawn ei osaa arvostaa sinua, Lily, sinä ansaitset niin paljon parempaa."
   Lily räpytteli silmiään ihmeissään. "Ethän sinä edes tunne minua."
   "Tiedän, että olet kaunein nainen, kenet olen koskaan nähnyt. Tiedän, että olet lempeäsydäminen ja epäitsekäs ja suloinen - "
   Lily irvisti. Hän olisi kuvaillut itseään ennemminkin kovasydämiseksi ja itsekkääksi. Michaelilla oli jokin omituinen pakkomielle hänestä ja poika surullisesti kuvitteli hänet ihannenaisekseen, vaikka todellisuudessa ei tuntenut häntä lainkaan. Lily rykäisi ja yritti irrottautua Michaelin otteesta hellästi, mutta pojan käsi puristi häntä alaselästä tiukasti antamatta tilaisuutta irrottautua.
   "Hän ei koskaan pääse limaisista, sikamaisista tavoistaan eroon, Lily", Michael mutisi. "Sinun pitää ymmärtää se nyt heti, ennen kuin hän satuttaa sinua."
   "Päästäisitkö irti, Michael", Lily pyysi ahdistuen entisestään.
   Michael puristi häntä tiukasti. "En halua."
   "Päästä irti", kuului Shawnin närkästynyt ääni heidän takaansa. Lilyn sydän muljahti.
   "Mene sinä vain tanssimaan Summerin kanssa", Michael kehotti hymyä äänessään. "Minä voin kyllä huolehtia tytöstäsi sillä aikaa."
   "Minulla on idea", Shawn sanoi ja kiskaisi Michaelin irti Lilystä suhteellisen kovakouraisesti. Shawn mulkoili poikaa vihamielisesti. "Mene sinä tanssimaan Summerin kanssa ja minä huolehdin tytöstäni."
   "Painukaa molemmat tanssimaan Summerin kanssa", Lily kivahti ja lähti tunkeutumaan tanssivien ihmisten välistä kohti seinustan pöytärykelmiä. Shawn sai otettua häntä vyötäisiltä kiinni ja käännettyä hänet ympäri ennen kuin Lily ehti ottaa kahta askelta enempää.
   "Miksi sinä olet niin kiukkuinen?" Shawn kysyi ihmeissään.
   Lily oli miettivinään hartaasti. "Ehkä minua ärsyttää katsoa sinua tanssimassa pornopupujen kanssa."
   Shawn näytti siltä, että ei ymmärtänyt alkuunkaan, mistä Lily puhui. "Kuka on pornopupu? Tarkoitatko sinä Summeria? Hän tuli esittelemään niukkaa asuaan minulle tanssin lomassa, mitä minun olisi pitänyt tehdä?"
   "No, ei ainakaan halailla häntä!" Lily kivahti suuttuen entistä enemmän. Shawn sai käytöksellään hänet tuntemaan olonsa typeräksi, mustasukkaiseksi ja kiukuttelevaksi tyttöystäväksi.
   Shawn räpytteli silmiään. "En minä halaillut häntä?"
   "No lääpit kuitenkin!"
   Shawn alkoi näyttää nyt jo hieman närkästyneeltä. "En muuten tasan lääppinyt! Ja itse olit liimautunut Michaeliin kiinni, joten en ihan käsitä, mitä sinä meuhkaat."
   Lily äännähti kuin närkästynyt sarvikuono. "Se tomppeli ei päästänyt minusta irti!"
   "Et sinä kovasti näyttänyt vastaan taistelevankaan", Shawn tokaisi koleasti.
   He kyräilivät toisiaan vihaisesti. Shawn huokaisi.
   "Sinä sanoit, ettet harrasta musasukkaisuutta", poika sanoi ja katsoi Lilyä aivan kuin Lily olisi jollakin tavalla pettänyt hänet.
   "En minä ole koskaan harrastanutkaan", Lily sanoi ja nolostuksen puna lämmitti hänen kaulaansa. "Jokin rasittavassa käytöksessäsi saa vain sen aikaan."
   Shawn hymähti. "Minä en ala kiistämään, etten nauttisi kauniiden naisten katselusta, enkä varmasti aio tuntea syyllisyyttä siitä. Olen sanonut haluavani olla kanssasi, eikä mieleni ole muuttunut. Me voimme joko pitää hauskaa ja luottaa toisiimme, tai sitten voimme riidellä pienistä pornopupuista ja onnenonkijoista ja jokaisista pienistä vartalonliikkeistämme, kunnes mustasukkaisuus pilaa koko suhteemme ja vie siitä kaiken ilon."
   Lily mulkoili Shawnia. "Minä en halua sinun lääppivän Summeria tai ketään muutakaan kuin minua."
   Shawn virnisti. "Sovittu. Ja minä en halua, että liimaudut Michaeliin kiinni tai keneenkään muuhunkaan kuin minuun."
   Lily virnisti takaisin. "Sovittu."
   Shawn hymyili ja suuteli Lilyä niin, että Lily melkein unohti kuka oli ja missä oli. Roxannen ääni havahdutti hänet takaisin todellisuuteen.
   "Olen valmis kiroamaan kaikki jätkät kadotukseen tältä planeetalta", tyttö kivahti kiukkuisesti.
   Shawn ja Lily irrottautuivat toisistaan ja katsoivat myrtynyttä Roxannea ihmeissään. "Miksi?"
   Roxanne tuhahti, otti sekä Shawnin että Lilyn leuasta kiinni ja käänsi heidän kasvonsa tulosuuntaansa niin, että he saattoivat nähdä Jessen ja Summerin nuoleskelemassa antaumuksella toistensa kitarisoja. Jessen kädet olivat sulkeneet Summerin piukan takamuksen tiukkaan puristukseen. Lily äännähti vahingoniloisesti ja Shawn pärskähti huvittuneena.
   "Ei ole hauskaa!" Roxanne huudahti. "Kenen kanssa minä nyt muka tanssin?"
   "Meidän kanssa?" Shawn ehdotti hymyillen.
   Roxanne pyöräytti silmiään. "Koko ilta kolmantena pyöränä, jei! Kiitos ei." Tytön tummanruskeat silmät haravoivat tanssivien ihmisten joukkiota. Sitten tyttö virnisti voitonriemuisesti. "No, mutta, iltahan näyttää heti antoisammalta."
   Lily seurasi tytön katsetta ja näki tämän iskeneen silmänsä Teddyn kanssa huoneen laidassa juomia siemailevaan Jasperiin.
   Roxanne suunnisti jo kohti poikaa. Shawn katseli tämän perään kummastuneena.
   "Minne hän nyt rientää?"
   "Syömään Jasperin elävältä", Lily virnisti.
   "Niinkö?" Shawn kysäisi kiinnostuneena. Pojan katse seurasi Roxannea, joka istahti Jasperin viereen elehtien käsillään innokkaasti jotakin. "Jasper ei taida oikein olla juonessa mukana."
   Lily näki Jasperin pyörittävän Roxannelle päätään anteeksipyytäväinen ilme kasvoillaan. Roxanne ei lannistunut ja höpötti Jasperille suostuttelevasti.
   "Hei, tuo on se Jasperin hullu ex-tyttöystävä", Shawn mutisi verkkosukkahousuihin ja tiukkaan mekkoon pukeutuneen, kauniin, vaaleahiuksisen noidan rynnätessä Jasperin ja Roxannen luokse. Lily näki Jasperin näyttävän kertakaikkiaan kauhistuneelta.
   "Onko Jasperilla hullu ex-tyttöystävä?" Lily kysyi kiinnostuneena ja katseli uhkeaa tyttöä. Kuka tämän oli naamiaisiin pyytänyt?
   Shawn hymähti. "No, minä vähän niin kuin ymmärsin, että Jasper ei ole ihan niin kiinnostunut kuin tämä kärkäs Megan-tyttönen. Tyttö-parka bongasi meidät huispauksen maailmanmestaruuskisoissa ja ei päästänyt Jasperin käsivarresta irti ennen kuin kuolonsyöjät pakottivat."
   Lily kohotteli kulmiaan. "Ilmeisesti Jasper haluaa kauaksi tyttö-parasta." Jasper oli ottanut Roxannea käsivarresta kiinni ja lähtenyt raahaamaan tätä kohti tanssilattiaa. Uhkea Megan tuijotti kaksikon perään vihaisesti ennen kuin lysähti istumaan Teddyn viereen kädet puuskassa.
   James tuli edelleen Mimosaa sylissään pidellen heidän eteensä. Kaksikko tuijotteli toisiaan tanssin lomassa niin tiiviisti silmiin, että he eivät edes huomanneet Lilyä ja Shawnia. Siinä heidän edessään James taivutti jälleen Mimosaa kohti lattiaa, isoveljen silmät tuijottivat kiihkeästi ja vakavasti Mimosan silmiä, sitten James painoi huulensa keijukaismaisen tytön huulille.
   Lily irvisti ja katsoi Shawnia. "Yök."
   Shawn virnisti ja tanssitti hänet kauemmaksi suutelevasta kaksikosta.

*

James irrottautui vastahakoisesti Mimosan huulista kuullessaan isänsä köhivän taialla vahvistetulla äänellään pyytäen huomiota. James virnisti Mimosalle, eikä irrottanut kättään tytön ympäriltä katsoessaan taistelusalin päähän, jossa isä seisoi Ronin kanssa pienen lavan päällä ja katseli auroreita, aurorikokelaita ja heidän seuralaisiaan.
   "Auroreiden ylipäällikkönä minun on kunnia toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi Aurorian vuosittaisiin Halloween-naamiaisiin!" Harry toivotti ja katsoi Aurorian vieraita leveästi hymyillen. "Kuten monet ovat jo panneet merkille, herkkuja ja ilolientä on tarjolla huoneen laidalla. Jossakin vaiheessa iltaa bändi nimeltä Green Things tulee soittamaan meille."
   "Hieno hattu isälläsi on", Mimosa supisi Jamesin korvaan huvittuneena. James nauroi.
   "Hän luulee esittävänsä menninkäistä. En kehdannut oikaista häntä ja kertoa, että tuo silinterihattu päässään hän näyttää ihan huonovointiselta muumilta."
   Harryn silmät löysivät Jamesin katseen ja niinkin pitkän matkan päästä James saattoi aistia isänsä käskevän häntä käyttäytymään. Hän muutti kasvonsa peruslukemille ja katsoi isäänsä vakavasti ja tottelevaisesti takaisin.
   "Tämä vuosi on ollut täynnä inhottavia sattumuksia, epäilyttäviä katoamisia ja surullisen kuuluisten huispauksen maailmanmestaruuskisojen jälkipyykin selvittelyä. Kuolonsyöjät ovat julistaneet jälleen sodan ja me aiomme taistella heitä vastaan yhtä peräänantamattomasti kuin viimeksikin sodan aikana. Ja me kukistamme heidät, ihan niin kuin viimeksikin sodan aikana ja meillä on vielä suuri etu viime sotaan verrattuna - kuolonsyöjillä ei ole tällä kertaa Voldemorttia. Jälleen huomenna me palaamme taistelemaan pimeyttä vastaan ja etsimään rakkaitamme." Harryn ääni särähti hieman ja hieman syyllisenä James tajusi isän miettivän Albusta, josta isä ei ollut moneen päivään kuullut mitään. Kuin automaattisesti Jamesin käsi sujahti taskuun ja puristi pientä peiliä. Hän itse oli puhunut Albuksen kanssa vain hetkeä ennen naamiaisten alkua ja tiesi veljen olevan kunnossa, vaikkakin tämä oli turhautunut, kun ei ollut löytänyt mitään tai ketään, joka olisi vienyt hänet lähemmäksi Rosen ja Amelien löytymistä.
   "Nauttikaa tästä illasta ja ottakaa siitä kaikki ilo irti", Harry sanoi Aurorian juhlijoille ja kumarsi pienesti. "Kiitos."
   Ihmiset taputtivat. James löi käsiään yhteen ja vislasi kovaa ja korkealta isälleen, joka nyt kapusi alas lavan päältä ja ojensi kättään kutsuvasti Hermionen suuntaan. Kohta isä tanssitti Hermionea ympäri salia. James sattui näkemään Jasperin ja Roxannen tanssivan vähän matkan päässä toisiinsa nojailevien, musiikin tahdissa hiljaa huojuvien Lilyn ja Shawnin lähettyvillä. Jamesin suu loksahti auki. Hän ei ollut koskaan nähnyt Jasperin tanssivan, saatika sitten pitelevän ketään tyttöä yli käsivarren mitan päässä itsestään. Jasper näytti kylläkin sangen ahdistuneelta Roxannen puristavan otteen alla ja James seurasi parhaan ystävänsä piinattua katsetta ja näki yllätyksekseen Meganin tuijottavan Jasperia ja Roxannea kiihkeän vihaisesti. James virnisti itsekseen, hän oli melkoisen varma, että Jasper tanssitti Roxannea vain päästäkseen eroon takertuvaisesta Meganista. Kukakohan tytön oli naamiaisiin kutsunut?
   "Missä sinä oikein olet, James?" Mimosa kysyi huvittuneena. James laski katseensa sylissään olevaan tyttöön ja hymyili. Mimosa oli tosi nätti ja oli verhonnut solakan vartalonsa ihanan paljon ihoa paljastavaan kankaaseen.
   "Tässähän minä", James sanoi tytölle ja painautui lähemmäksi tätä. "Melkoinen tanssityyli sinulla on, Austen."
   "Omasi ei ole lainkaan sen pahempi, Potter", Mimosa sanoi nauraen. James virnisti ja suuteli tyttöä hitaasti nautiskellen. Mimosa huokaisi raukeasti häntä vasten ja James päätti siinä samassa raahata tytön hetkeksi kanssaan yläkertaan ja omaan huoneeseensa.
   Hänen suunnitelmansa esti kinuskitukkainen ja vaaleanvihreään mekkoon pukeutunut tyttö, joka oli kiinnittänyt siivet selkäänsä ja esitti ilmeisesti jonkin sortin keijukaista. Keijutyttö oli työntynyt tanssivien ihmisten välistä heidän luokseen ja hymyili ystävällisesti. "Hei, Mimosa, pahastutko, jos lainaan Jamesia hetkeksi?"
   Mimosa katsoi Avaa hieman haastavasti. "Ehkä pahastunkin."
   "Tytöt, tytöt, älkää tapelko", James pyysi leveästi hymyillen ja astahti toisiaan kyräilevien tyttöjen väliin sovittelevasti. "Meistä viikingeistä riittää kaikille."
   "Muutama sananen, James", Ava töksähti.
   James irvisti ja katsoi Mimosaa pahoittelevasti. "Etsin sinut kohta käsiini, muru, etsi sinä meille vaikka jotakin kurkunkostuketta sillä välin."
   Mimosa näytti tyytymättömältä, mutta käännähti kuitenkin kannoillaan ja katosi ihmistungokseen. James katseli tytön nahkahameen verhoamaa takamusta hyväksyvästi ja kääntyi sitten katsomaan Avaa odottavasti. Hän nosti kätensä ja tarjosi sitä Avalle.
   "Saanko luvan?"
   Ava hymyili ja tarttui hänen käteensä. James puristi tyttöä lähemmäksi itseään ja veti tämän vaniljantuoksua sisäänsä nautinnollisesti välittämättä pakottavasta tunteesta, jonka Avan vartalo hänen vartaloaan vasten sai aikaan. "Mitähän asiaa kauniilla keijukaisella mahtaa olla uljaalle viikingille?"
   Ava vaikutti kiusaantuneelta. "Sinulla näyttää olevan hauskaa Mimosan kanssa."
   James räpytteli silmiään. "Minulla on aina hauskaa, johtuu varmaan siitä, että joku päässäni keksii kaikenlaisia omituisia ja huvittavia kommentteja kaikesta, mitä näen ja koen."
   Ava hymähti ja katsoi häntä sitten vakavana. "Se häiritsee minua."
   "Mikä niin?" James kysyi ihmeissään pysymättä keskustelussa oikein mukana. "Kommentteja pääni sisällä supiseva olento vai? Voi, kuule, olisitpa sinä se, joka joutuu kuuntelemaan sitä, välillä ihan naurattaa -"
   "Sinä ja Mimosa", Ava älähti. "En halua, että sinä olet hänen kanssaan."
   James tuijotti tyttöä. "Jaahas, okei."
   Ava katsoi häntä loukkaantuneena. "Etkö sinä yhtään välitä?"
   James kohotti kulmaansa. "Mistä minun pitäisi välittää?"
   Ava nykäisi itsensä kauemmaksi Jamesista. "Kyllä sinä tiedät!"
   Se ei ollut ollenkaan totta, sillä Jamesilla ei ollut harmainta aavistustakaan, mikä Avan pointti oli. Hän näki Aqualinen vähän matkan päässä Avan selän takana tähyilevän ihmeissään ympärilleen kantaen kahta juomaa.
   "Mikä ikinä sinun pointtisi olikaan, se meni vähän niin kuin ohi", James sanoi Avalle. "Ärsyttävä vahtikoirasi etsii sinua, sinun on parasta mennä ennen kuin hän syöksyy kimppuuni ja raatelee minun kauniin naamani verenhimoisilla kynsillään."
   Ava vilkaisi selkänsä taakse ja täysin varoittamatta lähti tuuppimaan Jamesia kohti taistelusalin ikkunoita kohti, pois päin Aqualinesta. James antoi tytön kiskoa itsensä valtavien ikkunoiden luokse ja ainoastaan kohotti kulmaansa, kun Ava työnsi yhden ikkunoista auki ja veti hänet perässään pimeään ja hyiseen ulkoilmaan.
   Tähtitaivas tuikki rakoilevan harmaan pilvipeitteen takaa ja valaisi satojen kynttilöiden valoissa tanssivan terassin. James katsoi odottavasti Avaa, joka katseli häntä jotenkin kiukkuisesti.
   "No, kakista ulos", James kehotti, kun tyttö vain tuijotti häntä sanaakaan sanomatta.
   "Minä haluan sinua", Ava kähähti.
   James tuhahti. "Joo, harmi vain, että et tarpeeksi. Oliko vielä muuta?"
   Ava näytti loukkaantuneelta. "Etkö sinä halua enää minua? Haluatko sinä Mimosan?"
   James pyöräytti silmiään. "Minulla on omituinen tapa haluta kauniita ja seksikkäitä naisia, vaikka se yleensä koituukin kohtalokseni."
   Ava astui askeleen lähemmäksi Jamesia, mutta James tarttui tytön käsivarsiin tiukasti ja piti tätä aloillaan. "Minä sanoin sinulle, Ava, että minusta ei enää ole tähän. Sinä sanoit haluavasi olla Aqualinen kanssa, joten mene ja ole sitten."
   Ava näytti tuskastuneelta. "Minä haluan olla sinunkin kanssasi."
   James irvisti. "Minä en ole kiinnostunut kolmen kimpasta sinun ja Aqualinen kanssa, sori vaan - "
   Yhtäkkiä James kuuli jostakin läheltä omituista supinaa ja hän höristi korviaan. Tuuli oli alkanut yhtäkkiä kieppua heidän ympärillään niin, että Avan hiukset hulmusivat sen voimasta. Illan pimeys oli jotenkin muuttunut ja aavemainen tunnelma sai Jamesin käsivarsien karvat nousemaan pystyyn - tai ehkä se oli ilmassa melkein käsinkosketeltava tuntu taiasta. Taivaan harmaat pilvet alkoivat yhtäkkiä liikkua pois ja tuikkiva tähtitaivas levittäytyi mustana kimalluksena heidän yllään.
   James työnsi Avan kuin vaistomaisesti selkänsä taakse ja otti muutaman tunnustelevan askeleen edemmäs. Hän näki valkoisena hohkaavan hiuspehkon terassin vieressä, tiukkaan nahkaan asustautunut vaaleahiuksinen nainen supisi kuin itsekseen, tai kuin tuulelle latinaksi ohjeita kuiskutellen katse kiinnitettynä johonkin, mitä Aurorian takapihalla oli, mutta mitä James ei nähnyt.
   "Megan?" James älähti. "Mitä sinä teet?"
   Vaaleahiuksinen supisija hätkähti ja kääntyi katsomaan Jamesia. Meganin kasvoilla käväisi yllättyneisyys ennen kuin ilme muuttui ovelaksi ja tietäväiseksi.
   "On tullut aika vapauttaa hänet", Megan kuiskasi. "Voin kanavoida tytöstä huokuvan voiman ja vapauttaa hänet, viimeinkin."
   "Vapauttaa kenet?"
   Yhtäkkiä Aurorian takapihalta alkoi kuulua korvia kirvelevää kiljuntaa ja Jamesin sydän sykähti ikävästi hänen rinnassaan. Hän tunnisti Roxannen äänen, loikkasi alas terassilta ja juoksi takapihalle taikasauvaansa puristaen. James kuuli Avan huutavan nimeään, mutta ei välittänyt. Samassa James jähmettyi kesken matkansa nähdessään Roxannen.
   Tyttö leijui kammottavasti ilmassa kuin näkymättömästä narusta roikkuen, silmät olivat kauhusta levällään ja suu kuin ikuiseen kiljaisuun muotoutunut. Roxannen kasvot olivat täysin ilmeettömät, mutta tytön kurkusta kuului kimeää, kauhistunutta kiljuntaa, joka sai Jamesin sisälmykset vääntelehtimään hänen sisällään.
   Jasper seisoi Roxannen alla ja yritti saada tätä alas taikasauvallaan.
   "Mitä tapahtuu?" Megan mutisi ihmettelevällä äänellä. James vilkaisi tyttöä, tämä seisoi silmät kiinni kartanon nurkassa ja tämän kädet olivat ojentuneet tunnustelemaan ilmaa. Megan alkoi supista taas itsekseen latinaa. James ei tiennyt, mitä helkkaria tyttö oikein teki, mutta mitään kovin hyvää se ei ainakaan voinut olla. Hän loikkasi kohti tyttöä, mutta rojahti maahan kuin olisi osunut näkymättömään kilpeen.
   Roxanne alkoi kiljua entistäkin kovempaa ja James kohotti katseensa. Hänen oma huutonsa takertui hänen kurkkuunsa hänen nähdessään Roxannen silmien alkavan hohtaa valkoisena, kaksi sokaisevan kirkasta pistettä keskellä illan pimeyttä näyttivät siltä kuin ne räjähtäisivät millä hetkellä hyvänsä, ne hohkasivat saaden Roxannen näyttämään aavemaisella tavalla kauhealta -
   Kuului valtava räjähdys ja hätkähdyttävän kirkas valo räjähti ja Jamesista tuntui siltä kuin hän olisi sokaistunut, kaikki loisti hohtavaa, kirkasta valoa, Jamesin silmät vuosivat kirvelevää vettä ja hän haukkoi henkeään -
   Yhtäkkiä kaikki kirkkaus ja valo katosivat. James kompuroi läähättäen seisomaan yrittäen saada näköään toimimaan. Megan makasi maassa raajat levällään ja näytti olevan tajuton. Aurorian takapihalla makasi kaksi tummaa hahmoa siellä, missä Roxanne ja Jasper olivat olleet. James juoksi järkyttyneenä heidän luokseen ja rämähti maahan Roxannen velton ruumiin viereen.
   "Rox!" James ravisteli serkkuaan kovakouraisesti ja Roxanne veti syvään, koristen henkeä ja räväytti silmänsä auki - James huusi, Roxannen silmät olivat utuisen valkoiset -
   "Jamie?" Roxannen ääni oli kauhistunut. "Jamie, mitä tapahtuu?"
   James tuijotti Roxannen valkoisia silmiä järkyttyneenä ja puristi tyttöä olkapäistä. "Rox, oletko kunnossa?"
   "Jamie, minä en näe!" Roxanne kiljui. "Minä en näe mitään! Miksi minä en näe mitään?"
   Jamesin kurkkua kuristi. Samassa Jasper äännähti voipuneena ja liikahti vaivalloisesti maassa. James puristi Roxannea sylissään.
   "Jasper! Rox on menettänyt näkönsä!"
   Jasper hätkähti ja nousi istumaan pöllämystyneen näköisenä. Poika tuijotti Jamesia kuin ei olisi ikinä ennen nähnytkään häntä ja siirsi sitten katseensa Roxanneen. Jasperin kulmakorua kannatteleva kulmakarva nytkähti.
   "Auta!" James karjaisi, kun poika vain tuijotti heitä sanaakaan sanomatta.
   Jasper ei välittänyt Jamesin sanoista, vaan nosti kätensä eteensä ja katseli niitä ihmeissään.
   "Oletko sinä kuuro vai muuten vain seonnut?" James kysyi hätääntyneenä ja turhautuneena. "Auta häntä!"
   Jasperin vihreät silmät välähtivät ja katsoivat Jamesia. Huvittunut hymy väreili pojan huulilla, kun tämä tuhahti ja nousi seisomaan. Sanaakaan sanomatta Jasper lähti astelemaan kohti Aurorian mustaa porttia.
   "Hei!" James huusi pojan perään. "Mihin sinä menet?"
   Jasper ei kääntynyt ja asteli kevein askelin nurmikentän poikki. James pyöritti päätään mitään ymmärtämättä ja katsoi sylissään makaavaa Roxannea.
   "Mitä tapahtuu?" Roxanne kuiskasi kauhuissaan ja kyyneleet tulvahtivat tytön valkoisiin silmiin.



Kommentteja?

[roxy]

Jee!! Jatkoa! Ja saan vielä olla eka kommentoija. Tää oli jännittävä luku, johtui varmaan Halloweenista. Haluun kyllä tietää kenet se Megan yritti vapauttaa . Epäilen jotain Voldemortin tapaista. Onko Roxanne jonkin sortin näkijä tai jotaan?

Alku oli tosi hauska. Voin kuvitella ne asut

"...en ole koskaan ollut naamiaisissa ja suoraan sanottuna vähän hölmöähän tämä on, ei millään pahalla, mutta katsokaa nyt näitä ihmisiä - yksi velho oli pukeutunut appelsiiniksi ja yhden noidan asu näytti minusta epäilyttävästi terveyssiteeltä, nämä aurorit saavat minut epäilemään ammatinvalintaani - "

"Hän luulee esittävänsä menninkäistä. En kehdannut oikaista häntä ja kertoa, että tuo silinterihattu päässään hän näyttää ihan huonovointiselta muumilta."

Arvaa kaks kertaa repesinkö
Michael on ärsyttävä

Pikaista jatkoa odotellen, roxy

[Ginerva]

Voi Shawn  Kylläpä se nyt välillä on hassu suoraan sanottuna, mutta silti niin hellyttävä ja musta tuntuu että se sopii hyvin Lilyn poikakaveriks ja mahtuu hyvin Weaslyjen puutarhajuhliin
Mutta että kun James on niin ihana, asenne on juuri oikea ja se sanoo aina ne oikeet sanat.

   "Hän luulee esittävänsä menninkäistä. En kehdannut oikaista häntä ja kertoa, että tuo silinterihattu päässään hän näyttää ihan huonovointiselta muumilta."

Mitä se Megan oikeen teki ja aikoo? Kai Rox tulee kuntoon? Voi että kun kaikki vaan nyt tulis kuntoon.
Hmm... Joo tykkäsin ja odotan taas innolla jatkoa, kiitos tästä 
-Gin
/pahoitteluni hieman sekavasta kommentista 

[Alise-Mary]

Täällä on ehdotettu näkijää ja Voldemottia.. Mä veikkaan et joku piinaa sitä tai jotain varmaan Bellatrix.
Ja toi Avan touhu käy hermoille. En tykkää ihmisitä ketkä ei tiedä mitä haluavat..
Mutta tykkäsin jälleen.

Muutama kirjoitusvirhe löytyi, mutta tapani mukaan en muista mistä.

[LaraLura]

Heips.
Tulin taas kiusaamaan siuu. no ei vaineskaa.. Pienet tarkistukset.
Luku 12

Hänen sisällään tunsui paisuvan jokin lämmin ja kaunis

tuntui

jos tässä kuolasta aletaan puhumaan

'puhua' olisi parempi sana

Niine hyvineen poika pöyrähti ympäri,

pyörähti

Jätin pienet sanavirheet poies.
Tyksin tästä luvusta tooosi paljon! Roxin reaktio Lilsin pussailusta oli mahtava! :'D

Luku 13

James nukkui huonosti, vaikka yleensä litkittyään koko illan tunnelmaanostattavia juomia

tuo sana erikseen. hirveä sanahirviö

Roxanne katsoi tyytymättämänä Jamesia

tyytymättömänä

Huom. se ei ole gollege vaan college

lennättää tuo kikkurapäinen otus takaisin

kikkara

Kiva, kun pojat saivat riitansa sovittua! Lils ja Shawn ovat söpö pari.

Luku 14

Onko sinun pakko änkeä jokaikiseen keskusteluun luudanvarsi

parempi sana olisi 'jok’ikiseen'

Jaa.. Päätin päästää siut helpommalla.
Niikuin tos aikasemmin totesin, tää on söpö paritus. Miun on pakko jatkaa lukemista.

Luku 15

James luetteli lievästi kauhuissaan kynemättä

kykenemättä

näyttivät hoikuttelevan lämpimiltä ja mukavilta.

houkuttelevan

James itseasiassa taisi

kirjoitetaan erikseen.. itse asiassa

Tykkäsin tästäkin luvusta.

Luku 16

   Ärsyyntynenä Lily tarttui

unohdit tupla ee:n

marsiessa sitten ulos makuusalista

marssiessa

tiedä milloin pitää pitää suu kiinni",

tuohon riittää vain yksi

Väsymys alkaa painaa, mut on pakko lukee eteenpäin sil tää on nii hyvä!

Luku 17

hänen oli helppo hengittää taisaiseen tahtiin

tasaiseen

Vipinää ketariin

ketaroihin

Emmehän me ikinä sopineet mistään sen vakavemmasta

vakavammasta

Taas aloitat puhumalla Kolmesta Luudanvarresta ja sitten kuitenkin tarkoitat Rosmertan pubia mikä sekoittaa minut, piti oikein tarkistaa et on sama paikka. (sen siitä saa, kun ei lue kovinkaan usein. )

Jamesin ääneensanottomat ennustukset kävivät toteen,

erikseen... ääneen sanomattomat

Näyttää siltä, että virheet vain vähenevät! Hyvä. Voi ei en halunnut tuollaista riitaa Shawnin ja Lilsin välille. :/

Luku 18

hekn olivat pystyttäneet jo telttansa

i puuttuu

pystyynnouseneen teltan suuaukosta sisään

erikseen. pystyyn nousseen

Jasper vilkaisi poikaa

tarkoitit varmaan James

kertakaikkiaan pakokauhuiselta

erikseen

tykitettiin tavaalta armotta

taivaalta

Ei tuollaiseen kohtaan saa jättää! Ja olisit saannut hieman tarkentaa, mitä Lilylle kävi.

Luku 19

että oli yltäpäältä veressä

erikseen

verta tursusi sen silmästä

tursui

Voi viineri siun kanssa! Ei tätäkään saa jättää kesken hyvän kohdan! :/ Todella hyvin kuvailet tilanteiden etenemisen.

Luku 20

oven takanaan pahaaenteilevän kovaäänisesti ja

En tiiä mikä miuu häirittee tos sanas.. Se ei vaa tunnu sopivan toho tos muodos... Erikseen laittettuna kuulostaa hieman paremmalle. pahaa enteilevän

Rox on kova mimmi. Saa varmaan kummeksuvia katseita uudessa tukassaan.

Luku 21

kokea näitä itsestäänselviä elämän pieniä iloja

erikseen

Harmaat silmät lukittauivat Rosen

lukittuivat

, kun ne olivat lukittautuneet ensimmäistä kertaa Albuksen

lukittuneet

Al ja vihaisena tulleet tyhmät ideat! ♥ Niitä tulee itsekin joskus tehtyä. Mutta kaikkein eniten Georgea käypi sääliksi! Hyvä Ginny, kun lähti ryypiskelemään veljensä kanssa! OIKEIN!

Luku 22

pienessä äänettömässä taikasauvan nykähdyksessä, refleksinomaisesti tarvimatta

nytkähdyksessä .... tarvitsematta. kuulostaisivat vähän paremmilta.

kunnes jompi kumpi on maassa

yhteen!

että lakkaat kyhnöttämästä Lilyn kyljessä

kyhjöttämästä

luulee meidän saanneen epidemisen oksennustaudin

saaneen epideemisen

Tuo loppu oli hauska. En olisi uskonut Harryn antavan noin helposti periksi.

Luku 23

, toimintapani on menneisyydessä

toimintatapani

Hiii! Tykkäsin taas enemmän! Mie oikeesti alan rakastaa näit siun hahmojasi! ♥ Aivan mahtavaa kirjoittamista!!

Luku 24

tuntunut kertakaikkiaan ahdistavalta

erikseen

Ihan hirveä tuo Shawnin äidin kohtalo! Mutta loppujen lopuksi tuo oli ihanaa luettavaa, vaikkakin sisälsi hieman hirveitäkin asioita. Mie omistan todella hyvän mielikuvituksen, et pystyn oikeest kuvittelemaan nää hahmot silmieni edessä.
Lukujen ei tarvitse olla yhtään pidempiä! Word näyttää yhdelle luvulle jopa 12 sivua.

Luku 25
Pikku virheet menivät lukiessa. Syynä se, että kello on kohta kolme ja meinasin lukea vielä viimeiset kaksi lukua.

Luku 26

   Albus heilautti taikasauvaansa ja nurkimmassa olevasta keittiön kaapista lennähti kolme mukia pöydälle.

Tuo kuulostaisi paremmalta sanottuna: keittiön nurkkakaapista

Uuuuuuuu... pakko lukee tuo viimeinenkin.

Luku 27
Mitääääää!! Ei noin saa päättää!! :/ Tahtoo tietää, mitä Roxille käy!

Tässä olis taas tää miun pien tarkistuslista. Eikä siihe menny ku se 4 tuntii.. Toivottavast löydät kaikki kohdat mitkä olen merkinny ja tietenkään en ole maininnut kaikkia sanavirheitä (syytän väsymystä ja kellon aikaa 3.35) Ja edelleen rakastan tekstiäsi! ♥
Jatkoa lisäää!
♥: Lara

[Ninnuska]

HEIII!! Ei tollaseen kohtaan saa jättää!! :/

Oon lukenu tän nyt alusta alkaen, ja oon kyllä tykänny Muutamia kirjotusvirheitä oon bongannu sieltä ja täältä, mutta mitään kovin vakavaa en oo huomannut Lily ja Shawn on ihan äärettömän ihania - en kestä!!

Äkkiä nyt jatkoo!!

[jacoblove]

Ninnuska, kiitos paljon kommentistasi! Kiva että tykkäät Lily ja Shawn ovat vähän liian ihania, melkein tekee mieli kehitellä jtn epäihanaa niille

LaraLura, vau mikä tarkistuslista!! xD kiitos bongailuistasi, pitää korjailla nuo... tosissaan mulla ei oo oikolukijaa tässä mun padissa ja vois ehkä laitailla sellaisen ohjelman, mikä huomaisi suurimmat kirjoitusvirheet niin vähemmän hommia sinullekin haha kaikki sinun korjauksesi todella kuulostavat paremmilta... kiva että tykkäät! Kiitos paljon!!

Alise-Mary, joo Ava on ehkä vähän ärsyttävä kiitos paljon kommentistasi!

Ginerva, haha, repesin mielikuvalle Shawnista Weasleyden puutarhajuhlissa xD Jamie on ihana juu :3 kiitos paljon kommentistasi!

roxy, Roxyn kohtalo selvinnee varmaan piakkoin ja eiköhän Meganin puuhastelutkin aukea jossain vaiheessa kiva jos olen saanut sinut repeämään haha kiitos kommentista!!



Kiitos paljon kaikille kommenteista, ne piristävät ihan mielettömästi ja inspiroivat tosi paljon! Tämä osa on ollut jo monta päivää valmis, mutta mun netti hajos ja en päässyt laittamaan tätä tänne... uusi lukukin on jo oikolukua ja muokkailua vaille valmis, joten enköhän saa senkin laitettua tänne piakkoin... Ihanaa viikonloppua kaikille!!


28. Etanaunia ja sopimuksia

"Auttakaa!" Jamie kiljuu jotenkin säikyn kuuloisena. Rox on puolittain veljen sylissä ja vaikuttaa järkyttyneeltä. He näyttävät hullunkurisilta, Jamie Bellatrixin näköisenä pitkissä saapikkaissaan, valkoisessa tiukassa kauluspaidassaan ja mustassa tyllihameessaan ja Rox kultainen, vinksallaan oleva viikinkisarvikypärä päässään kummallisesti sen näköisenä kuin olisi palaamassa taistelusta vähemmän voitokkaana. Hassupukuiset ihmiset joka puolella hiljenevät supisemaan ja tekevät kumartaen tilaa Jamielle ja tämän kantamukselle. Omituinen terveyssiteen näköinen velho tuijottaa hölmistyneenä pidellen appelsiinia.
   "Onko hän taas humalassa?" minä kysyn ihmeissäni. Shawn vieressäni tarttuu Roxyn kasvoihin ja suutelee tätä niin kuin suuteli Tylyahon tiellä. Minun suuni loksahtaa auki ja päätän kuristaa molemmat.
   "Rox?"
   Roxanne kohottaa päätään ja huutoni tarkertuu kurkkuuni - valkoiset silmät, ne jotka olin nähnyt aikaisemminkin Roxyn kasvoilla - siinä ne olivat taas, Roxyn tummanruskeat silmät olivat kadonneet ja pelottavat, aavemaiset silmät katsovat minua utuisina. Shawn käännähtää äkisti ja tunkee nyrkkinsä rintani lävitse ja se sattuu niin kovaa, että minä alan kiljua. Shawn virnistää ja yhdellä helpolla nykäisyllä kiskaisee sydämeni ulos rinnastani ja nostaa sen ilmaan kuin palkintopokaalin. Yhtäkkiä Rox on vain henkäyksen päässä kasvoistani ja valkoiset silmät tuijottavat minua ahnaasti. Pieni etana kurkistaa Roxannen suusta tuntosarvet väpättäen, ympärilleen uteliaana katsellen.
   "Et koskaan enää näe minua", Roxanne kuiskaa ja hymyilee.

Lily heräsi hätkähtäen. Pöllämystyneenä hän katsoi ympärilleen ja tajusi torkahtaneensa epämukavaan istuma-asentoon. Hän hieroi niskojaan ja pyöritti päätään hölmölle unelleen hieman närkästyneenä. Halloween-ilta oli ollut kaikessa kamaluudessaan tarpeeksi ahdistava muutenkin ja nyt hän näki siitä vieläkin hirvittävämpiä universioita. Turhautuneena ahdistuksestaan Lily potkaisi kiukkuisesti sairaalasänkyä edessään. "Ajattelitko esittää vielä montakin päivää nukkuvaa?"
   Roxanne tuhahti sängyssään ja käänsi Lilylle mielenosoituksellisesti selkänsä. Lily tuijotti parhaan ystävänsä vaaleanvihreiden petivaatteiden seasta sojottavaa tukkapehkoa ja huokaisi. "Oikeasti, Rox! Ota itseäsi niskasta kiinni ja puhu minulle! Meidän on selvitettävä tämä omituinen sotku!"
   Roxanne ei vastannut. Lily pyöräytti silmiään ja otti mukavamman asennon pehmeässä violettipäällysteisessä nojatuolissaan, jonka oli itselleen taikonut kyllästyttyään Sairaalasiiven jäykkiin, takamuksen puuduttaviin puutuoleihin. "Voit esittää mykkää minulle niin kauan kuin huvittaa, mutta minä en liiku viereltäsi ennen kuin puhut minulle. Tosin kohta minun pitää mennä McGarmiwan mulkoiltavaksi, nyt on maanantai, mikä tarkoittaa sitä, että SINÄ OLET OLLUT PUHUMATTA MINULLE KAKSI KOKONAISTA PÄIVÄÄ!"
   Ei vieläkään vastausta. Lily äännähti närkästyneenä. Hän ei kestänyt Roxannen hiljaisuutta ja oli jokseenkin varma, että tytön mykkäkoulu ajaisi hänet pian hulluuden partaalle.
   "Joo, okei, silmäsi ovat nyt valkoiset ja sinä et jostakin helkkarin syystä näe mitään, eikä kukaan ole osannut selittää miksi. Jasper löytyy varmasti tuota pikaa ja osaa kertoa, mitä himputtia se Megan-noita teki sinulle ja me voimme etsiä hänet käsiimme ja pakottaa hänet tekemään tekemättömäksi se, mitä hän nyt sitten ikinä tekikin. Joten meitä kaikkia - ja erityisesti minua - miellyttäisi erittäin paljon, jos avaisit suusi ja PUHUISIT MINULLE!"
   Roxanne hymähti hiljaa tyynyynsä.
   "Älä hymise minulle!" Lily kivahti kiukkuisesti. Hän vilkaisi hopeista rannekelloaan, jonka oli saanut vanhemmiltaan lahjaksi ylitettyään täysi-ikäisyyden rajan. Hänen oli pakko rientää McGarmiwan tunnille tai vanha professori kiroaisi hänet pieneksi ja säälittäväksi avainlinnuksi. "Minun pitää nyt mennä", Lily jatkoi yksinpuheluaan vaivautumatta peittämään äänestään kumpuavaa kiukkua. Roxanne oli sen totisesti ansainnut. "Tämä ei ole ohi!" hän huusi pyyhältäessään tyhjän Sairaalasiiven halki ovelle.
   Ärsyttävä, raivostuttava, itsepäinen laama, Lily ajatteli kiukkuisesti ja purki turhautumistaan ottamalla kovaäänisiä, kopisevia askeleita vasten linnan kivisiä lattioita harppoessaan kohti muodonmuutosluokkaa. Kaikki sekopäisyys, mitä oli ollut meneillään huispauksen maailmanmestaruuskisoista saakka, tuntui hyökyvän hänen sisällään kuin puristava ja huonovointisuutta aiheuttava ilkeä pieni olento. Lily olisi kaivannut tiukkaa dialogia parhaan ystävänsä kanssa saadakseen päässään humisevan sekamelskan ja tietämättömyyden ruotuun, mutta ei, Roxanne oli päättänyt esittää menettäneensä äänihulensa näkökykynsä mukana.
   Lily oli juuri kääntymässä haarautuvan käytävän nurkan taakse törmätessään johonkin kovaan ja jäntevään. Hän rojahti yhteentörmäyksen voimasta lattialle ja kirosi kovaan ääneen.
   "Katsoisit vähän eteesi!" hän kivahti ja nosti katseensa hahmoon, joka oli kiilannut hänet takamukselleen.
   "Sori", Jasper sanoi virnistäen yläilmoista Lilylle. "Mitäs hyökkäilet ihmisiä päin."
   Lily tuijotti poikaa. "Missä helkkarissa sinä olet ollut?"
   Jasper näytti hämmentyneeltä. "Miksi se sinua kiinnostaa?"
   Lily kompuroi seisomaan ja mulkaisi nuorta professoria, joka ei tehnyt elettäkään auttaakseen häntä, vaan keinahteli paikallaan sormet löyhästi kiinni mustien farkkujen vyönpitimissä ja katseli häntä.
   "Ehkä siksi, että se hullu ex-naisesi teki jotakin kummallista voodoota halloweenina ja sokaisi parhaan ystäväni?"
   Jasper kohotti kulmaansa. "Ja sen pitäisi ilmeisesti liikuttaa minua jotenkin?"
   Lily toljotti Jasperia. "Öö, no, joo? Roxannen auttaminen on ennenkin liikuttanut sinua! Ja suoraan sanottuna sinun osaasi tässä on vähän vaikea sivuuttaa!"
   Jasper räpytteli vihreitä silmiään. "Okei sitten. Missä Roxanne on?"
   "Sairaalasiivessä", Lily kertoi hämmentyneenä Jasperin omituisen välinpitämättömästä käytöksestä. Jasper virnisti ja lähti sitten lampsimaan käytävää eteenpäin kohti Sairaalasiipeä. Lily tuijotti pojan perään, tämän askelissa oli jotakin epäluonteenomaista ja tilanteeseen sopimatonta itsevarmuutta. Lily pyöritti päätään hölmistyneenä ja jatkoi matkaansa kohti muodonmuutosluokkaa.
   McGarmiwa oli jo aloittanut tunnin ja kohotti katseensa pöydällään lepäävästä valtavasta häkistä, joka oli täynnä pieniä sinisiä ilkiöitä. Otukset hyökkäilivät häkkinsä kaltereita päin villiintyneinä ja repivät toisiaan korvista.
   "Potter", McGarmiwa tokaisi äänensävyllä, joka vaati selitystä myöhästymisestä.
   "Anteeksi, professori, olin Roxannen luona Sairaalasiivessä."
   McGarmiwan huulet värähtivät jostakin patoutuneesta tunteesta, ehkä myötätunnosta. Professori niiskaisi. "Hyvä on. Menehän paikallesi."
   Lily kohotti kulmakarvojaan yllättyneenä siitä, ettei menettänyt tuvaltaan pisteitä. Hän ei kuitenkaan jaksanut jäädä ihmettelemään asiaa kovin pitkäksi aikaa ja sujahti Gabriellan vieressä istuvan Hugon viereen.
   "Kuinka hän voi?" Hugo ja Gabriella kysyivät yhteen ääneen heti Lilyn takamuksen iskeydyttyä puiseen penkkiin.
   Lily pyöritti päätään. "Sokea zombie ei puhu. Jasper tosin löytyi, tyrkki minut töykeästi lattianrajaan ja käyttäytyi kuin putkiaivo, mutta lupasi kuitenkin mennä Roxyn luo ja auttaa häntä."
   Hugo ja Gabriella huokaisivat helpottuneina. Hugo katsoi Lilyä ihmeissään. "Tyrkki sinut lattianrajaan?"
   "Joo", Lily sanoi koleasti. "Törkeä tyyppi."
   "Weasley ja Potter, seuratkaa opetusta!" McGarmiwa kivahti tutulla tiukalla äänensävyllään kaiken myötätuntonsa unohtaneena ja Lily ei voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleen. Sekavuuden, omituisuuden ja myllerryksen keskelläkin Minerva McGarmiwa oli ja tulisi aina olemaan yhtä vankka kuin tiukka nutturansa.

*

Tyhmä kuollut äiti, tyhmä juopotteleva isä, tyhmä ärsyttävä Fred, tyhmä kiukutteleva Lily, tyhmä epäreilu sokeus, tyhmä typerä kuolonsyöjämaailma, tyhmät pelottavat unet...
   Roxannen mantra hänen päänsä sisällä keskeytyi, kun jostakin hänen sisältään kumpusi hyytävä, kurkkua kuristava toivottomuus ja aito, henkeäsalpaava kuolemanpelko. Roxanne rutisti silmiään kiinni ja aloitti jälleen rallattelun päänsä sisällä tukkiakseen kauhean, jäätävän polttavan pelon tien sydämeensä.
   Tyhmät kadonneet Rose ja Amelie, tyhmä karkulais-Albus, tyhmä veljeä suuteleva professori Lipetit, tyhmä tyhjäksi muuttunut elämä, tyhmät välinpitämättömät pojat, tyhmät vaikeat oppitunnit, tyhmät painavat oppikirjat, tyhmä muhkea voodoo-Megan...
   Minä en näe.
   Totuus lävisti Roxannen sydämen ja tunkeutui hänen tajuntaansa peräänantamattomasti ja lopullisesti. Hän haukkoi henkeään, ilma tuntui liian raskaalta hengittää, paniikki riehui hänen mielessään ja tuntui puskevan ulos hänen ihostaan, pelko sai hänen koko vartalonsa jäykistymään -
   Äiti on poissa.
   Vihreä valon välähdys, äidin tummana ammottavat, mitään näkemättömät silmät ja vääntynyt ruumis, tumma arkku laskeutui hitaasti maahan eikä äiti koskaan tulisi takaisin, ei koskaan enää nauraisi tai katsoisi häntä -
   Roxanne ei saanut henkeä. Kauhuissaan hän veti ilmaa sisäänsä, hän tiesi silmiensä olevan auki, mutta joka puolella oli pelkkää tyhjää ja mustaa pimeyttä, petivaatteet kuristivat häntä, kietoivat hänet vangikseen, sydän jyskytti kivuliaan nopeasti hänen rinnassaan aivan kuin sekin olisi juossut karkuun pelottavaa tuntemista -   
   Minä kuolen.
   Roxanne tiesi sen olevan totta, tältä kuoleman täytyi tuntua, hyytävä kauhu kietoi hänet pimeään otteeseensa, sydän yritti tunkeutua ulos hänen rinnastaan -
   "Calmos!" kuului jostakin ja yhtäkkiä Roxanne tajusi saavansa henkeä, ilma virtasi hänen keuhkoinsa kevyesti ja sydän rauhoittui sykkimään tasaisesti ja verkkaisesti. Roxanne kuitenkin tärisi ja hänen ihonsa oli kostea tuskan aiheuttamasta hiestä.
   Pehmeä käsi silitti äidillisesti Roxannen olkapäätä ja jokin kostea pyyhkäisi enimmät hiet pois otsalta. "Sait taas paniikkikohtauksen, kultaseni", matami Pomfrey kertoi ystävällisellä, jollakin tavalla hyvin lohduttavalla äänellään. Samainen kohtaus oli toistunut joka kerta Lilyn poistuttua Sairaalasiivestä.
   Roxannen teki mieli tokaista matamille: 'ai kappas, kiitos vain infosta, en olisi itse älynnytkään', mutta hän ei jaksanut vaivautua. Hän toivoi matamin vain kipittävän huoneeseensa karkkejaan mussuttelemaan ja jättävän hänet rauhaan. Hänellä oli mantra rallatettavanaan.
   "Mitä sinä täällä teet?" matami kysyi ihmettelevällä äänellä. Oliko nainen menettänyt muistinsa vai mitä tämä oikein sekoili? James oli raahannut Roxannen ritarillisesti halloween-iltana Sairaalasiipeen niin kuin kunnon viikingin hyviin tapoihin kuuluikin. Tämä oli tapahtunut heti omituisen välikohtauksen jälkeen, josta Roxanne tosin ei muistanut mitään. Hän muisti vain kävelleensä Jasperin kanssa pihalle haukkaamaan happea, Roxanne oli katsellut Jasperin kasvoja aikeenaan suudella ihanat huulet puhki, mutta yhtäkkiä kaikki oli ruvennut loistamaan kirkasta, sokaisevaa valoa ja sitten kaikki oli pimentynyt. Ja kaikki oli aivan yhtä pimeää vieläkin.
   "Tulin katsomaan Roxannea", kuului matala miehen ääni ja Roxannen sydän muljahti - Jasper.
   "Neiti Weasley ei ole nyt siinä kunnossa, että jaksaisi ottaa vieraita vastaan", matami Pomfrey ilmoitti tyynesti. "Voit tulla katsomaan häntä myöhemmin tai mieluummin huomenna."
   Syntyi tiheä, painostava hiljaisuus. Roxanne oli juuri avaamassa suutaan sanoakseen matami Pomfreylle, että Jasper voisi hyvin tulla hänen sokea-potilasvuoteensa äärelle, kun Jasper tokaisi oudon kylmällä, jotenkin konemaisella äänellä:
   "Mene huoneeseesi, sulje ovi perässäsi, äläkä tule ulos."
   Kuului hiljaisia, hieman laahaavia askeleita ja kohta matami Pomfreyn huoneen ovi Sairaalasiiven nurkassa kolahti kiinni.
   "Mitä himputtia tuo oli?" Roxanne raakkui, ääni tuntui käheältä, hän ei ollut käyttänyt sitä sitten aavemaisen halloweenin niin kuin Lily oli niin suloisesti häntä jaksanut muistuttaa.
   "Meillä on kahdenkeskistä juteltavaa", Jasper ilmoitti. Roxanne olisi voinut kiljua ääneen turhautumistaan, oli kerta kaikkiaan raivostuttavaa kuunnella puhetta, joka tuli pimeyden keskeltä. Hän olisi antanut mitä tahansa, jotta olisi voinut nähdä Jasperin kasvot. Tai ylipäätään mitä tahansa muuta kuin pimeyttä.
   "Mitä se sinun voodoo-Meganisi oikein teki minulle?" Roxanne kysyi.
   Jasper hymähti. "Ei mitään."
   "Miten niin ei mitään?" Roxanne kivahti. "James sanoi, että näki Meganin möngertävän latinankielistä loitsua ja minä leijailin koomisesti ilmassa ja silmäni alkoivat paistaa - "
   "Megan käytti sinua hyväkseen", Jasper keskeytti turhautuneen kuuloisena, "mutta näkökykysi tai kuumottavien silmiesi kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä."
   "Mistä sinä sen tiedät?" Roxanne tivasi. "Oletko jutellut hänen kanssaan?"
   "Ehkä", Jasper sanoi ytimekkään lyhyesti ja Roxannea ärsytti, Jasper käyttäytyi omituisesti ja raivostuttavan salaperäisesti.
   "Mitä sinä tarkoitat sillä, että Megan käytti minua hyväkseen?"
   "Minä tarvitsen sinun apuasi", Jasper tokaisi vaivautumatta vastaamaan Roxannen kysymykseen. Roxanne irvisti.
   "Ja minä kun luulin, että sinä tulit auttamaan minua."
   "Ehkä me voimme auttaa toinen toisiamme", Jasper sanoi.
   "Ja kuinkahan moinen sitten tapahtuu?"
   "Sinä tulet minun mukaani, autat minua eräässä pikku jutussa ja minä autan sinua saamaan näkösi takaisin."
   "Minulla on ehdotus", Roxanne tokaisi, "sinä palautat näkökykyni takaisin ja sitten minä voin harkita, autanko sinua kyseenalaisessa jutussasi - mikä se muuten oikein on?"
   "Se on salaisuus", Jasper sanoi ja Roxanne saattoi kuulla virnistyksen pojan äänessä. "Ja minä en pysty yksinäni enkä etenkään täällä tekemään sokeudellesi mitään."
   "Minä en pidä tästä", Roxanne mutisi. "Käyttäydyt kummallisesti."
   "Onko meillä sopimus?"
   Roxanne harkitsi hetken aikaa ja tajusi sitten, ettei hänellä ainakaan mitään hävittävää ollut. "Kai meillä sitten on."
   "Hienoa, lähdetään. Sinä tarvitset vaatteita."
   "Mihin me olemme menossa?"
   "Näet sitten."
   Roxanne heitti mulkaisun Jasperin äänen suuntaan ja kuuli pojan naurahtavan. "Lupaan, että näet."
   "Okei. Olemmeko menossa kauaksikin? Minun täytyy kertoa Lilylle - "
   "Et kerro kenellekään", Jasper kivahti.
   Roxanne hölmistyi. "Miksi en? Mitä sinä oikein suunnittelet?"
   Jasperin käsi tarttui hänen käsivarteensa ja kiskaisi hänet ylös sairaalasängystä yhdellä nopealla liikkeellä. Roxanne saattoi aistia pojan vartalon vain tuuman päässä vartalostaan. Jasper piteli häntä aivan lähellä ja kaikesta päätellen katseli häntä silmiin, Roxanne tunsi pojan hengityksen kasvoillaan.
   "Lopeta kyseleminen ja mennään."
   Roxanne tuhahti. "Okei sitten, ei minua oikeasti edes kiinnosta, jos totta puhutaan. Näkökyvyn takaisin saaminen kiehtoo kyllä jonkin verran. Joudut muuten tulla hakemaan vaatteita minun kanssani, ei minulla ole hajuakaan enää, miten kävellään ja mihin suuntaan."
   Roxanne saattoi melkein kuulla Jasperin pyöräyttävän silmiään tämän lähtiessä taluttamaan häntä pois Sairaalasiivestä.

*

Lily koputti Sairaalasiiven oveen ja työnsi sen sitten auki röyhtäisten samalla mahtavasti. Hänen mahansa oli ääriään myöten täynnä kotitonttujen illalliseksi valmistaaa lohta ja perunamuussia.
   Lilyn yllätykseksi Roxannea ei näkynyt huoneessa lainkaan. Tytön sairaalasängyn petivaatteet olivat potkittuna myttynä jalkopäässä.
   "Matami Pomfrey?" Lily huudahti kutsuvasti.
   "Olen täällä", kuului matamin vastaus tämän huoneesta. Lily hymähti, meni matamin huoneen ovelle ja kiskaisi sen auki. Matami istui kaikessa rauhassa vaaleanpunaisessa nojatuolissa jotakin mutustaen pienen huoneen ikkunan edessä. Joka puolella oli karkkikäärepapereita. Matamin huone oli sisustettu hellän vaaleanpunaiseksi ja kapean sängyn päällä nökötti jokin pehmo-otus, joka muistutti Lilyä etäisesti kirahvista.
   "Missä Roxanne on?" Lily tivasi Pomfreylta.
   Matami räpytteli silmiään. "Eikö hän ole vuoteessaan?"
   "On, minä vain huvin vuoksi tulin kysymään sinulta. Tule itse katsomaan!" Lily huudahti. Pelko kouraisi Lilyn täpötäyttä vatsaa, missä helkkarissa Rox oli?
   "En voi poistua huoneestani", matami sanoi pyörittäen päätään surullisesti.
   Lily tuijotti hoitajanoitaa. "Eikö sinun vastuullasi pitäisi vähän niin kuin olla henkisesti huonovointisten potilaidesi vahtaaminen?"
   Matami puraisi huultaan näyttäen huolestuneelta. "Ehkä hän lähti professori Blommin kanssa."
   "Totta, hienoa, etsitään sitten vain Jasper, hänet kun on niin helkkarin helppo paikantaa", Lily tuhahti raivostuneena, käänsi Pomfreylle selkänsä ja lähti Sairaalasiivestä.
   Lily puolittain juoksi rohkelikkotorniin. Roxanne ei ollut myöskään oleskeluhuoneessa. Lily pyyhälsi hieman hengästyneenä sohvan vallanneiden Hugon ja Gabriellan ohitse meinaten kompuroida jonkun hylkäämään rikkinäiseen kristallipalloon, joka lojui lattialla.
   "Lils! Onko kaikki hyvin?" Hugo huusi hänen peräänsä Lilyn ryhtyessä kiipeämään kierreportaita ylös kohti makuusalia.
   "Ei!" Lily kiljui takaisin.
   Lilyn yllätykseksi Shawn makoili hänen sängyllään. Leveä virnistys levisi pojan kasvoille. "Moi! Olin juuri lähettämässä suojeliusta noutamaan sinua, arvelin että -
   "Väistä", Lily kivahti ja tuuppi Shawnia sängyllään istahtaessaan sen reunalle. Hän ryhtyi penkomaan yöpöytänsä laatikkoa.
   "Ei kovin lämmin vastaanotto, onko sinulla kiukkupäivä?"
   Lily kääntyi suikkaamaan Shawnin myrtyneille huulille suukon. "Anteeksi. En löydä Roxya. Näin myös ärsyttävää unta sinusta."
   "Miten niin et löydä? Ja mitä unta?"
   "Sait kiehtovassa unessani Roxyn suusta kurkistelemaan etanoita. Ja samainen etanasuu on karannut Sairaalasiivestä... Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."
   Yöpöydän laatikosta löytynyt kartta Lilyn käsissä alkoi elää omaa elämäänsä Tylypahkan hahmottuessa sen pinnalle. Shawn nousi istumaan ja kurkisti Lilyn olan ylitse.
   "Loistavaa!"
   "Eikä ole!" Lily huudahti. "Roxannea ei näy missään!"
   Lily ja Shawn tihrustivat kartan pieniä pisteitä. Roxanne Weasley ja Jasper Blom olivat todella kadonneet Tylypahkan tiluksilta.
   "Minkä takia kaikki vain katoavat?" Lily huusi kiukkuisesti niin kovalla äänellä, että Shawn hätkähti.
   "Mihin ihmeeseen se hippiäinen on voinut mennä?" poika ihmetteli ja painoi leukansa Lilyn niskaan.
   "Ehkä hän on mennyt Jasperin kanssa tekemään jotakin voodoo-juttuja", Lily pohti ääneen.
   "Jasper päätti siis näyttäytyä vihdoin?"
   "Joo, mutta hän oli tosi omituinen. Minusta vaikutti siltä kuin Roxannen kohtalo ei olisi kiinnostanut häntä haiskun kakan vertaa, mutta ilmeisesti hän on kuitenkin vienyt Roxyn jonnekin. Ihanaa, että he päättivät olla kertomatta minulle asiasta. Jonakin päivänä minä vielä kuristan sen zombien."
   Äkkiä Lily purskahti hysteeriseen itkuun. Shawn säikähti ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Lily hautautui poikaystävänsä ihanan ison sylin tuomaan lohtuun ja turvaan.
   "Lily, sinähän käyttäydyt kuin tyttö", Shawn mumisi hänen hiuksiinsa. "Älä itke, pupu."
   Lily tuhahti itkuisesti vasten Shawnin kyyneleiden kastelemaa paitaa. "Minun kaikki läheiseni vain katoavat tai kuolevat tai karkaavat tai tulevat sokeiksi... En kestä tätä enää."
   Shawn silitti hänen selkäänsä. "Tiedän, pupunen, tiedän. Kaikki järjestyy viellä. Albus löytää Rosen ja Amelien, Jasper auttaa Roxya saamaan näkönsä takaisin ja Fred ja Lipetit palaavat kuherruskuukaudeltaan millä hetkellä hyvänsä."
   Lily naurahti kyyneltensä läpi. "Saat tuon kaiken kuulostamaan niin helpolta."
   "Elämä ei tule koskaan olemaan helppoa, mutta vaikeudet voi ottaa vastaan joko haastavasti vitsejä heitellen ja keskisormea vilautellen tai sitten itkien..."
   Lily kohottautui katsomaan harmaanvihreisiin silmiin. "Sinä haluat minun vain lopettavan parkumisen, koska olet samanlainen vaivaantuva nössykkä kuin Jamiekin mitä itkeviin naisiin tulee."
   "Enpäs", Shawn kiisti ja nykäisi Lilyn takaisin vasten rintaansa. "Saat itkeä siinä ihan niin kauan kuin kyyneleitä riittää enkä minä nössöile ollenkaan koko aikana."
   Lily pyyhki silmiään. "On vain niin ärsyttävää, kun en voi tehdä millekään mitään ja kaikki on niin kamalaa."
   Shawn kehysti Lilyn kasvot käsillään ja suuteli häntä hitaasti ja lempeästi. "Tiedän. Sinä maistut ihan lohelta."
   Lily tirskahti itkuisesti. "No, ainakaan en maistu etanoilta."
   Shawn irvisti. "Hyvä pointti."
   Lily huokaisi ja painautui jälleen Shawnin syliin. "Onneksi sinä olet siinä."
   Shawn puristi häntä tiukasti. "Enkä minä ole katoamassa minnekään. Ilman sinua ainakaan."
   Lily kohotti päätään ja katsoi Shawnia hieman ihmeissään. "Miksi sinusta on tullut yhtäkkiä niin ihana?"
   Shawn hymyili. "Ehkä sillä on jotakin tekemistä sen kanssa, että yhtäkkiä minulla on ihana tyttöystävä."

*

Rose paukutti tyhjää vesilasiaan vasten kosteanlikaisia kaltereita. Kling, kling, kling. Ääni oli kummallisen lohduttava, se sai hänet ärsyyntymään, mikä tarkoitti sitä, että hänessä kuohusi vielä elämä ainakin jollakin tavalla.
   Kling, kling, kling.
   "Lopeta", Scorpius kivahti. "Teet minut hulluksi."
   "Kuinka kurjaa." Rose hymyili suloisesti ja paukutti lasia entistäkin lujempaa.
   "Minä käskin sinua lopettamaan", Scorpius sihahti hampaidensa välistä. Poika näytti jotenkin epätodelliselta kaltereiden takana, platinanvaaleat hiukset hohkasivat pimeydessä.
   Kling, kling, kling.
   "Ruhjoo!" Scorpius huudahti ja yhtäkkiä lasi Rosen kädessä räjähti. Lasinsirpaleet viilsivät Rosen kasvoja. Sekin tuntui omituisen lohduttavalta, kipu. Ehkä hän oli tulossa hulluksi. Sellihöperöksi.
   Kaksikymmentäviisi päivää. Tai ehkä kaksikymmentäkuusi päivää. Rose oli ehkä seonnut laskuissaan. Oliko sillä niin väliä, kuinka kauan he olivat mädäntyneet vankilassaan? Eivät he olleet pääsemässä sieltä pois kuitenkaan. Elävinä ainakaan.
   Rose katsoi Amelieta. Tyttö makasi likaisella patjalla silmät kiinni ja Rose olisi voinut luulla tämän nukkuvan, ellei olisi nähnyt hiljalleen valuvia kyyneleitä tämän poskilla. Amelie näytti nuhjuiselta, vaaleat hiukset olivat pystyssä, takussa ja likaisenharmaat ja verinen paitasidos tämän käsivarressa oli karmiva ja vaihtanut kuivuttuaan väriä ällön ruskeaksi. Amelie oli hyvin sairas ja Rosen sydämeen koski katsoa tytön kalpeaa, tuskan hikistä, aavemaista ja riutuvaa olemusta. Amelien elämä tuntui hiipuvan kohti loppuaan kuin kynttilän hiljalleen sammuva liekki.
   Scorpius oli luopunut omasta patjastaan ja antanut sen Amelielle ja oli jopa löytänyt jostakin vaaleanpunaisen viltin ja luovuttanut sen vangeilleen. Poika oli perustellut toimintaansa tiuskaisemalla, ettei kestänyt kuunnella Amelien hampaiden kalinaa enää hetkeäkään, mutta Rosella oli kummallinen tunne, että Amelien säälittävä olemus sai Scorpiuksen jäisen sydämen heltymään jollakin tavalla. Poika varoi visusti katsomasta Amelieen.
   Rose konttasi Amelien luokse, meni makaamaan tytön taakse ja kietoi kätensä tämän ympärille. Amelie nyyhkäisi heikosti.
   "Al", tyttö kuiskasi. Rose ei ollut varma, näkikö Amelie harhoja vai mutisiko tämä vain ikäväänsä. Ehkä sillä ei ollut niin väliä.
   Rose kohotti päätään sen verran, että pystyi katsomaan Scorpiusta. "Toivottavasti olet nyt onnellinen", Rose tiuskaisi. "Teidän hieno puhdistuksenne tekee arvokasta tehtäväänsä kerta kaikkiaan loistavasti."
   Scorpius, joka oli katsellut mielenosoituksellisesti hiljalleen lepattavaa soihtua tunnelin seinämässä käänsi päätään äkisti ja katsoi Rosea vihaisesti.
   "Ei tämä liity puhdistukseen millään tavalla."
   "No mihin sitten?" Rose kivahti ja puristi Amelieta sylissään. "Sinä annat hänen kuolla vain, koska typerät puhdistuspomosi käskivät."
   Scorpiuksen kasvot kiristyivät entisestään. "En minä tätä halunnut."
   "Etpä näytä kovasti taistelevan vastaankaan", Rose ärähti.
   Scorpius katsoi Rosea hetken ajan silmiin niin latautuneesti, että Rosen vatsa tuntui kääntyvän ympäri. Sitten Scorppius nykäisi katseensa irti ja kääntyi jälleen tuijottamaan valoa tuovaa soihtua. "Ei minua kiinnosta teidän kohtalonne."
   "Ai niin, sinuahan kiinnostaa vain jästien tappaminen ja maailman valloitus -"
   "Minähän selitin sinulle, miksi se on tärkeää", Scorpius puuskahti. "Sinä vain et tajunnut sitä."
   "Miljardien viattomien ihmisten teloitus ylittää ymmärrykseni, pakko myöntää."
   "Viattomien!" Scorpius huudahti tuohtuen. "Jästeissä ei ole mitään viatonta! He ovat itsekkäitä, typeriä, välinpitämättömiä, ahneita - "
   "Eli kaikkea mitä sinä ja muu puhdistusporukkanne ette ole?" Rose tuhahti. "Ajatteletko saavasi kunniapaikan kammottavan ihmissusihyypiösi riveissä, kun annat meidän kuolla tänne?"
   Scorpius hymähti aivan kuin Rose olisi ollut hänen mielestään typerä ja lapsellinen, mutta pojan hartiat näyttivät kumman jäykiltä.
   "Tässä ei ole mitään järkeä!" Rose huusi. "Te ette hyödy meidän kuolemastamme millään tavalla! Ihmissusihyypiösi ei selkeästikään ole keksinyt meille tai sinullekaan mitään käyttöä ja on jättänyt sinut tänne vain katselemaan, kuinka me kuolemme!"
   "Sinun tulinen, kaiken tietävä sielusi nyt ei kuole kirouksellakaan", Scorpius tuhahti kuulostaen siltä, että ei tiennyt ärsyttikö vai huvittiko asia häntä.
   "Luuletko minun ikuisesti elävän räkämössölläsi, jota kehtaat kutsua ruoaksi? Katso Amelieta! Hän kuolee!"
   Scorpius ei kääntänyt katsettaan soihdusta.
   "KATSO HÄNTÄ!" Rose kiljaisi.
   Scorpius käänsi päänsä vastentahtoisesti heidän suuntaansa. Harmaat silmät pyyhkivät Amelien riutunutta olemusta. Scorpiuksen kasvot olivat täysin ilmeettömät, mutta Rose näki pojan silmissä sääliä. Katumusta. Turhautuneisuutta.
   "Huomenna on täysikuu", Scorpius mutisi. "Ensimmäinen muodonmuutos ihmissudeksi on helvetin kivuliasta..."
   Amelie uikutti hiljaa. Rosen sydämeen sattui.
   "Päästä meidät pois täältä", Rose kuiskasi ja hänen äänensä värähti. Scorpius katsoi häntä silmiin ja avasi suunsa, harmaat silmät olivat täynnä jotakin tunnetta, mitä Rose ei ymmärtänyt...
   Samassa Scorpius tuhahti ja nousi ylös. Sanaakaan sanomatta poika lähti marssimaan pois näkyvistä, kohti tunnelin loputonta pimeyttä.
   Rose ei ymmärtänyt täysin itsekään, miksi tunsi olonsa niin petetyksi, hylätyksi ja loukatuksi katsoessaan Scorpiuksen loittonevaa selkää. Hän puristi Amelieta tiukemmin itseään vasten ja sulki silmänsä.
   Uni ei tullut. Yö muuttui pikku hiljaa aamuksi, käsinkosketeltava pimeys muuttui hieman vähemmän tummaksi. Scorpius ei palannut. Ehkä poika oli saanut tarpeekseen ja jättänyt heidät kuolemaan.
   Rose antoi hiljaisten kyynelten kastella kasvonsa, kunnes uni vihdoin tuli ja vei hänet pois tuskaisesta todellisuudesta.

*

Albus nosti laiskasti sormeaan ja osoitti sitten tyhjää lasia edessään merkitsevästi. Viehättävä vaaleaverikkö baaritiskin takana toi uuden tuliviskin hänen eteensä ja hymyili flirttailevasti paljastaen täydellisen valkoisen hammasrivistön. "Haluaisitteko vielä jotakin muuta?"
   Albus ymmärsi silmien säpsyttelyn perusteella muun tarkoittavan jotakin vähemmän siveellisempää kuin armaan unohduksen tuomaa sisälmysten lämmitysjuomaa. Hän pakotti kasvoilleen jonkin hymyntapaisen ja nyki huppuaan hieman syvemmälle kasvojensa suojaksi. "Eiköhän tämä riitä, kiitos."
   Vaaleaverikkö näytti hieman pettyneeltä. "Kerro, jos mielesi muuttuu." Nuori neitokainen lähti toiselle puolelle baaritiskiä ottamaan juomatilaisuuksia vastaan tummiin pukeutuneilta, nuhjuisilta asiakkailtaan.
   Iskurinkiertokujan kaikista syrjäisin baari, Kaksi Varvasta, oli tunnettu hämäräperäisestä asiakaskunnastaan. Albus esitti keskittyvänsä tuliviskiinsä, vaikka oikeasti kuuntelikin muiden asiakkaiden keskusteluja viittansa kätköihin piilotetun kaukokorvansa avustuksella. Hän oli tehnyt näppärän loitsulisän korvaan ja saattoi näin kuulla jokaisen baarissa istuskelevan puheen. Harmi vain, ettei kukaan puhunut mistään sellaisesta, mikä Albusta olisi kiinnostanut. Pienen baarin nurkassa istuskeleva pariskunta puhui rivoja toisilleen ja Albus toivoi, että kaksikko olisi lähtenyt jo toteuttamaan likaisia ja osittain laittomia suunnitelmiaan. Vähän matkan päässä rivosta pariskunnasta istui yksinäinen huppupäinen hahmo, joka hymisi itsekseen rommikolahduslasiinsa. Kovaääninen, vähän yli parikymppisistä velhoista ja noidista muodostunut joukkio pelaili shottishokkikisaa. Hurraukset ja kannustukset säestivät likaisten lasien kilinää.
   Albus huokaisi ja päätti vaihtaa paikkaa heti tuliviskilasinsa tyhjennettyään. Täältäkään ei löytyisi minkäänlaista informaatiota Rosesta ja Ameliesta. Joku huusi kovaäänisesti kadulla, ilta oli hämärtymässä ja valtava täysikuu oli nousemassa tummalle tähtitaivaalle.
   Viikon ajan hän oli haahuillut hämärästä baarista toiseen ja syrjäisiltä kadun nurkilta toisiin nurkkiin ja salakuunnellut kaikkea, mitä suinkin oli kaukokorvallaan saanut korviinsa kerättyä. Albus tiesi etukäteen niin mahtipontisen hienolta tuntuneen suunnitelmansa ontuvan ja pahasti, mutta hän ei välittänyt. Ainakin nyt hän tiesi tekevänsä jotakin eikä vain pyöritellyt peukaloitaan kotona ahdistuneena.
   Hän oli kuullut monien hämärien tyyppien puhuvan puhdistuksesta. Hän oli melko varma, että se liittyi jotenkin kuolonsyöjien sekopäiseen inhoon jästisyntyisiä kohtaan. Voldemort oli aikoinaan halunnut puhdistaa maan jästeistä, ehkä wannabe-kuolonsyöjät olivat ryhtyneet jatkamaan siitä, mihin Voldemort oli jäänyt. Monet hämärähemmoista olivat myös supisseet 'heistä' pelokkaan kunnioittavilla äänensävyillä. Albus oli jokseenkin varma 'heidän' olevan uuteen nousuun pyrkivien kuolonsyöjien johtohahmoja.
   Amelie ja Rose olivat olleet kadoksissa jo kuukauden. Epätoivo jyskytti Albuksen sisälmyksissä kuin myrkky. Hänen oli pakko selvittää, missä helkkarissa typerät kuolonsyöjät pitelivät tyttöjä... tai olivatko he ylipäätään elossa... Albuksen sydän tuntui kääntyvän hänen rinnassaan...
   "Olisihan se pitänyt arvata, että täällä sitä vain yritetään hukuttautua tuliviskiin", kuului tuttu ääni ja Albus veti viskiä väärään kurkkuun.
   Punapäinen ja jäntevä poika istahti baarijakkaralle hänen viereensä, tarttui hänen lasiinsa ja kiskaisi sen kurkustaan alas yhdellä kulauksella. Poika irvisti. "Johan lämmittää."
   Albus tuijotti Frediä. "Mitä helvettiä?"
   Fred virnisti. "Joo, älä muuta sano. Kaksi Varvasta? Oletko sinä vajonnut näin alas ilman Amelieta?"
   Albus ei saanut sanaa suustaan ja vain tuijotti Fredin pisamaisia kasvoja. Fred naurahti.
   "Olisi kiva tuijotella sinua silmiin pidemmän aikaa, mutta meillä on kiire, Al. Kuolonsyöjät tietävät sinun olevan täällä ja ovat tulossa nappaamaan sinua nätistä pienestä takamuksestasi, joten eiköhän aleta mennä."
   Albus sai järkyttyneet ajatuksensa hallintaan ja katsoi Frediä pisteliäästi. "Mistä minä tiedän, että sinä olet sinä?"
   Fred virnisti. "Nimeni on Fred Arthur Weasley, olen saanut nimeni isäni edesmenneen kaksoisveljen mukaan, ärsyttävä sisareni Roxy ja minä tungimme kerran housusi täyteen pomppivia suklaasammakoita, Lillero ja minä yllätimme sinut ja Amelien kerran Tylypahkan luutavarastosta vähemmän siveellisissä puuhissa ja jouduin pitelemään pikkusiskosi hiuksia, kun hän oksensi näkemämme johdosta - "
   Leveä hymy levisi Albuksen kasvoille. "Fred!"
   Fred taputti häntä olalle. "Oikeasti, Al, meillä on kiire, he ovat tulossa - "
   "Mistä sinä tiedät?"
   "Sovitaanko, että selitän kaiken matkalla? Tule, meidän on päästävä ulos baarista, jotta voimme kaikkoontua - "
   Mutta samassa ulko-oven varpaanmuotoiset kellot kilisivät ja kymmenen tummiin viittoihin pukeutunutta huppupäistä hahmoa tunkeutui sisään. Jokaisella oli taikasauva kädessään ja niistä jokainen osoitti suoraan Albukseen ja Frediin.
   Fred pyöräytti ruskeita silmiään. "Et sitten voinut vain uskoa minua."
   

[roxy]

Jeee!! Oisin alkanu kiljua, ellei mun yksvuotias serkku nukkuis samassa huoneessa . Haluun ehdottomasti tietää Fredin tarinan. Missäs Lipetit on kun ei tullu Fredin kanssa baariin varottamaan Alia?
Jasper on outo, mä en oikeen pysy perillä sen ajatuksista. Eka se oli sellanen huumorintajuinen toinen James ja nyt se sitten on välinpitämätön ja salaperäinen.
Alku oli jännittävä.
Toi Scorpiuksen käytös alkaa pikkuhiljaa ärsyttää . Se vaikuttaa siltä että se välittäis Ameliesta, mutta sit se ei kumminkaan välitä ja vaan lähtee! Ameliehan muuten voi purra Rosea jos ne on samassa sellissä.
En löytänyt virheitä ollenkaan. En kyllä pahemmin etsinyt.

Kiitos taas ihanasta luvusta
Jatkoa odotellen, roxy