Timantteja (K11, kolmas sukupolvi) VALMIS 22.10.2014

[jacoblove]

LaraLura, kiitos paljon kommentista! Ja kiitos kun huomasit virheen, pitääkin korjailla...



11. Suojakehiä ja vohveleita
   
Rose hyppelehti taikaministeriön ruokasalia kohti kevein askelin. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut seitsemännessä taivaassa tai ainakin kovaa vauhtia matkalla sinne päin. Mikään ei tänään pilaisi hänen iloaan, ei sitten niin mikään, Rose ajatteli onnellisena ja hihitti, kun pieni hyräily karkasi hänen suustaan ilmoille ja järjestystä valvova velho oven suussa loi häneen vinon, mutta huvittuneen katseen.
   Ruokailusali oli tupaten täynnä niin kuin normaalistikin siihen aikaan päivästä, kun ministeriön työntekijöillä oli ruokatunti. Saliin oli asetettu pyöreitä pöytiä ympäriinsä ja ne olivat kaikki taikaministeriön mustaan uniformuun ja viittaan pukeutuneita työläisiä täynnä. Rose siristeli silmiään yrittäessään löytää tutut hahmot uniformujen merestä.
   Hetken kuluttua hän sai silmiinsä pitkän, käkkärätukkaisen pojan ja vaaleahiuksisen siron tytön silmiinsä. Kaksikko oli vallannut pienen pyöreän pöydän salin laidalta ja jostakin syystä tärisi naurusta.
   Rose lähti luovimaan tietään Albusta ja Amelieta kohti. Taikaministeriöläiset tuuppivat häntä vahingossa etsiessään itselleen ja tarjottimilleen paikkaa täpötäydestä salista.
   Albus huomasi Rosen, kun hän oli vähän matkan päässä heidän pöydästään. Juuri kun Rose oli hymyilemässä serkulleen leveästi, joku tönäisi häntä kyynärpäällä kovaa ristiselkään ja Rose lennähti kohti lattiaa hurjalla vauhdilla sulkien kauhuissaan silmänsä, peläten nenänsä kyntävän puista lattiaa millä hetkellä hyvänsä –
   Iskua ei koskaan tullut, vaan Rose lennähti vahvoille käsivarsille turvallisesti ja vahingoittumatta. Albus nosti Rosen pystyyn hymyillen. ”Ruokatunnit ovat näköjään vaarallisia”, poika nauroi. ”Pääsi on niin korkealla pilvissä, että olet selkeästi unohtanut miten eteenpäin katsotaan.”
   ”Onnekseni sinä satuit olemaan paikalla pelastamassa minut ikävältä lattian ja nokan yhteentörmäykseltä”, Rose mutisi ja vilkaisi inhoavasti taakseen tuuppiviin velhoihin ennen kuin työntyi istumaan Albuksen ja Amelien pöytään. ”Aikamoiset refleksit sinulla on.”
   ”Jamesin ja Lilyn kanssa kasvaessa termi ’nopeat syövät hitaat’ tuli erittäin tutuksi ja minun oli pakko harjoittaa liikkumisvarmuuttani, jotta pärjäisin niille hunsvoteille”, Albus totesi tyynesti istuutuessaan hänkin jälleen. ”Minähän olisin nähnyt nälkää, jos en olisi ollut Jamesia vikkelämpi ja ehtinyt ruokapöytään aina ennen kuin se riiviö saapui tyhjentämään pöydän antimistaan.”
   Amelie ja Rose nauroivat. Amelie katsoi Rosea vaaleansiniset silmät tuikkien. ”No, Rose, mikä sinulla kesti näin kauan? Satuitko törmäämään harmaasilmäiseen luikertelijakomistukseen vai pitikö Percy sinulle kattavan selostuksen fletkumatojen moninaisista elämänvaiheista?”
   Rose tunsi punastuvansa heleästi ja Amelie hihkaisi voitonriemuisesti. ”Lucifer siis viivytti sinua!”
   ”Lucifer?” Albus toisti kysyvästi, näyttäen siltä että oli pudonnut keskustelua kannattelevista kärryistä heti ensimetreillä. ”Lucifer Halo, se ministeriön raportinkantaja? Onko Rosella jotakin meneillään sen kanssa?”
   Amelie loi Albukseen syvää kärsimystä kuvastavan ilmeen. ”He ovat syöneet joka päivä tällä viikolla yhdessä, etkö sinä ole muka sitä huomannut?”
   Albys räpytteli silmiään ja katsoi sitten Rosea syyttävästi. ”Sinä sanoit minulle, että sinulla on kiireitä maailmanmestaruuskisojen takia!”
   ”No, niin minulla onkin!” Rose puolustautui ja taputti valtavaa kassiaan, joka pursuili maailmanmestaruuskisojen järjestelysuunnitelmia.
   ”Mikä tämä Lucifer juttu sitten oikein on?” Albys kysyi epäileväisesti ja tapitti Rosea silmiin. ”Mitä sinä hänen kanssaan oikein touhuat?”
   ”En minä touhua hänen kanssaan mitään”, Rose puuskahti ja valutti sormiaan punaisten, kiharien hiustensa lävitse kiusaantuneena. ”Hän pyysi minut syömään kanssaan yksi päivä ja sitten me juttelimme ja – ”
   ”Ja siitä asti he ovat syöneet joka päivä yhdessä”, Amelie lopetti iloisesti ja katsoi Rosea innokkaan odottavasti. ”Mistä te olette jutelleet? Pitääkö hän sinusta? Äh, totta kai hän pitää, miksi ei pitäisi?” Amelie sitten lisäsi ja pyöritti silmiään kuin toruen itseään typeryydestään. ”Millainen hän on?”
   Rose avasi juotavan jugurttipurnukkansa rauhallisesti ja mietti vastausta. Pieni hymy nyki hänen suupieltään.
   ”Hän on… salaperäinen.”
   ”Yh”, Albus totesi inhoavasti. ”Kuulostaa tyttömäisen siirappimaiselta keskustelunalulta.”
   ”Shh!” Amelie sihisi poikaystävälleen varoittava katse silmissään ja kääntyi sitten katsomaan jälleen Rosea innokkaasti. ”Miten salaperäinen?”
   ”No, hän ei puhu paljon itsestään tai taustastaan”, Rose kertoi sormeillen hieman hermostuneena tarjotintaan. ”Hän valmistui Tylypahkasta viime keväänä ja sai sen jälkeen töitä täältä taikaministeriöstä. Hän haluaisi jonakin päivänä olla taikaministeri.”
   ”Siinäpä vasta tavoite”, Albus puuskahti huvittuneena. ”Ei ollenkaan liioitellun tavoittelemattomissa oleva tai mahtipontinen tavoite, jos saan sanoa.”
   Rose ja Amelie mulkaisivat häntä. ”Ei se ole väärin, että on unelmia!” Rose puolusti. ”Lucifer on valmis tekemään kovasti töitä saavuttaakseen tavoitteensa!”
   Albus kohotti käsiään kuin antautumisen merkiksi kykenemättä peittämään äärimmäistä huvittuneisuutta kasvoiltaan. ”Ei se tietenkään ole väärin, ei tietenkään. No, missä tuleva taikaministeri sitten tänään on, miksi hän ei tullut syömään kanssasi?”
   ”Hänen piti viedä jotakin papereita eteenpäin”, Rose mutisi ja vilkaisi hajamielisesti ympärilleen kuin odottaen näkevänsä Luciferin jossakin muiden ruokatuntia viettävien joukossa. ”Hän sanoi tulevansa perässäni ihan kohta.”
   Albus ja Amelie nyökkäilivät, Amelie onnellisen ja Albus epäluuloisen näköisenä. Hetken aikaa he söivät aterioitaan vaitonaisina.
   ”No, mitenkäs asunnon etsiminen sujuu?” Rose kysäisi pariskunnalta rikkoakseen hiljaisuuden.
   Amelie ja Albus vaihtoivat keskenään paljonpuhuvan katseen. ”Meillä on pieniä erimielisyyksiä sijainnista.”
   ”Millaisia erimielisyyksiä?” Rose kysyi huvittuneena. Albus ja Amelie eivät koskaan hänen tietämyksensä mukaan riidelleet, vaan kävivät vähäiset erimielisyyskiistansakin rauhallisesti keskustellen, kompromisseja kehitellen, molemmat toistensa mielipiteitä ja tarpeita kuunnellen.
   ”Al ei halua asua kaupungissa”, Amelie kertoi ja loi Albukseen syyttävän katseen, johon poika vastasi silmiään vilpittömästi räpytellen.
   ”Kaupungit haisevat jästien pakokaasuilta”, Albus puolustautui. ”Mieluummin minä asun maaseudun raikkaassa rauhassa poissa kaikesta pinnallisesta vilskeestä.”
   ”Maaseudulla”, Amelie puuskahti turhautuneena ja katsoi Rosea kuin apua anoen. ”Maaseudulla ei ole muuta kuin metsinkäisiä ja gäätiä!”
   ”Mutta rakas, kyllä minä sinua metsinkäisiltä suojelisin”, Albus lupasi käsi sydämellään. ”Tai sitten pistäisin Jamesin asialle, hän on suorastaan luonnonlahjakkuus mitä metsinkäisten karkottamiseen tulee”, poika lisäsi näyttäen siltä, että muisteli jotakin ilmeisen huvittavaa.
   Rose näki sivusilmällään mustatukkaisen hahmon luovivan tietään kohti heidän pöytäänsä. Hänen vatsansa käännähti rajusti ympäri ja hän punastui mielihyvästä. Omia typeriä kehonreaktioitaan kiroten hän suhisi väitteleville ystävilleen: ”Suut tukkoon, ei sanaakaan metsinkäisten karkoittamisesta tai gäätien kutittamisesta tai hän pitää sukulaisiani täysinä törppöinä!”
   Albus ja Amelie keskeyttivät väittelynsä ja katsoivat ympärilleen. He näkivät Luciferin Halon lähestyvän ja virnistivät tietäväisesti. ”Jos hän säikähtää muutamaa metsinkäistä hän ei ole sinun arvoisesi”, Albus totesi arvokkaasti.
   Rose vaiensi pojan katseellaan ja kääntyi sitten hymyilemään Luciferille. ”Hei. Pääsitkin nopeasti.”
   ”Päällikkö on tyytyväinen”, Lucifer vastasi hymyillen Roselle, ”ainakin hetken aikaa.”
   Lucifer istuutui Rosen viereen ja kätteli sitten Albusta ja Amelieta. ”Hauska tutustua. Rose on kertonut minulle mitä mielenkiintoisimpia tarinoita perheidenne kommelluksista.”
   ”Sen voin uskoa!” Amelie nauroi, kun taas Albus katsoi Luciferia arvioivasti pieni, vaisu hymy huulillaan. ”Älä huoli, heihin tottuu. Tai no, helppohan minun on sanoa, kun olen tuntenut heidät siitä saakka kun menin Tylypahkaan…”
   ”Kaikki Potterit ja Weasleyt ovat varmasti kaikki hyvin mukavia ihmisiä, siitä ei ole epäilystäkään”, Lucifer sanoi suopeasti ja hymyili Amelielle. ”En muista sinua Tylypahkasta. Olitko Rohkelikko?”
   ”Puuskupuh.”
   Lucifer nyökkäili. ”Itse olin Korpinkynnessä.”
   ”Sittenhän sinä varmaan olet oikein viisas”, Albus totesi kuivasti.
”Viisautta on montaa eri lajia”, Lucifer tuumasi rauhallisesti.
”Oletko sinä menossa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin?”Amelie kysyi nopeasti ja loi Albukseen varoittavan katseen. ”Me olemme kaikki menossa, saamme lippuja töistä.”
   ”Kyllähän siellä voisi piipahtaa”, Lucifer sanoi hymyillen ovelasti ja vilkaisi Rosea. ”Mitä tarkoitat kaikilla? Koko kuuluisaa Potterien ja Weasleyden koheltavaa koplaa?”
   Rose kohautti olkapäitään. ”Oikeastaan varmaan joo. Lily, Hugo, Roxanne ja Fred yrittävät suostutella rehtoria päästämään heidät ja varmaan onnistuvatkin siinä.”
   Lucifer pyöritti hitaasti lusikkaansa kahvissaan näyttäen mietteliäältä. Mitä kummaa pojan päässä liikkui? Rosen teki mieli huokaista. Ja miksi se häntä kiinnosti niin kovasti? Lucifer todennäköisesti ei ollut edes kiinnostunut hänestä! Ja miksi olisikaan ollut? Ei Rosessa ollut mitään mielenkiintoista. Hän ei ollut kaunis ja pieni niin kuin Amelie, hän ei ollut rennon, huolettoman hauska niin kuin Roxanne tai hurjapäinen tulisielu niin kuin Lily. Hän oli vain Rose. Velhojen hallintopalveluiden raportinnysvääjä.
   Tuntien itsensä typeräksi Rose pakottautui kuuntelemaan keskustelua masentavien ajatustensa sijasta.
   He juttelivat huispauksen maailmanmestaruuskisoista vielä jonkin aikaa ja pohtivat, mikä joukkue tänä vuonna voittaisikaan, kun kuului kovaääninen kellon pirahdus ilmoittaen ruokatunnin päättyneen.
   Lucifer sipaisi Rosen poskea. ”Pärjäile viikonlopun yli, ruusunen. Nähdään maanantaina.”
   Rose helahti kasvoiltaan täysin punaiseksi ja ei kyennyt ujoudenpuuskaltaan sanomaan mitään järkevää vastaukseksi ja hän tyytyi nyökkäilemään yrittäen hymyillä. Lucifer virnisti ja lähti sitten pois salista sujahdellen ministeriöläisten ohitse kuin käärme.
   Amelie puristi Rosen kättä iloisen kannustavasti. ”Hän sanoi sinua Ruususeksi! Hän pitää sinusta, Rose!”
   Rose hymyili tytölle hämillään ja toivoi, että puna hänen kasvoillaan ei paistaisi kilometrien päähän.
   Albus kietoi kätensä Amelien ympärille, kun he lähtivät kolmestaan muiden ministeriöläisten perässä pois ruokasalista. Pitkän pojan pullonvihreiden silmien katse oli miettiväinen.
   ”Mikä sinulla on?” Rose kysyi pojalta olematta varma siitä, halusiko todella tietää jos Lucifer oli saanut jostakin syystä Albuksen levottomaksi.
   Albus raapi leukaansa. ”Jokin ei nyt kolahda”, hän sanoi hitaasti.
   Rose pyöräytti silmiään. ”Okei, Sherlock. Jospa minä päätän kolahtaako vaiko ei.”
   Albus vilkaisi häntä vinosti. ”Selvä, Ruusunen.”
   Mutta Albuksen ilmeestä Rose päätteli, että mikä ikinä poikaa olikin jäänyt vaivaamaan, tämä ei antaisi asian vain olla.

*

James ei tiennyt mitään ihanampaa, kuin herätä kukkaistuoksuisista lakanoista päivän jo paistaessa himmennysverhojen takana. Makeasti haukotellen hän käänsi kylkeä autuaan onnellisena siitä, että oli lauantai ja hän saisi nukkua vaikka koko päivän jos siltä tuntuisi. Tosin hän tunsi olonsa erittäin levänneeksi ja virkeäksi, vaikka viikko Auroriassa olikin ollut uuvuttava.
   Samassa vohvelintuoksuinen haju täytti Jamesin sieraimet ja hän loikkasi sängystään kuin kirottuna. Äiti paistoi vohveleita ja James halusi ehtiä pöytään ennen Albusta, mokoma kun söi pohjattomalla ruokahalulla kaiken mitä hänen nenänsä eteen satuttiinkin pistämään. Jamesin mielestä tämä seikka oli toivottomassa ristiriidassa Alin pitkän ja hontelon olemuksensa kanssa, mutta vain harvoin hän pääsi muistuttamaan pikkuveljeään tästä tosiasiasta.
   James kiskaisi gollegehousut jalkaansa, veti t-paidan päälleen ja säntäsi sitten ulos hämärästä huoneestaan.
   Albus astahti juuri silloin käytävälle omasta huoneestaan silmälaseja nenälleen asetellen. Veljekset vaihtoivat tietäväisen katseen.
   ”Haistoitko sinäkin vohvelit?” James kysyi varautuneena.
   ”Minä haistoin”, kuului heleä tytön ääni ja Amelie sipsutti Albuksen takaa käytävälle paljain jaloin punaisessa pyjamassa. ”Albukselle tuli kamala kiire, hän sanoi että sinä söisit kaikki vohvelit jos me emme ehtisi ensin.”
   ”Hassua, minun ajatukseni olivat pelottavan samankaltaiset”, James naurahti. ”Ehkä meissä sittenkin piilee samat geenit, Al.”
   ”Ja niin monta vuotta kuin asiaa olemmekin spekuloineet”, Albus huokaisi päätään pyöritellen ja kietoi kätensä väljästi Amelien lanteille juuri kun Harry ilmaantui yläkerran rappusten päähän ja alkoi lampsia portaita alaspäin. Isän katse mittaili Albusta ja Jamesia pyöreiden silmälasien takaa tarkkaavaisesti.
   ”Tekin siis haistoitte vohvelit.”
   Hetken Harry, James ja Albus vilkuilivat toisiaan ja kuin sanattomasta sopimuksesta syöksähtivät alakertaan vieviin portaisiin ja rynnistivät ne alas suoraan keittiöön nauraen ja toisiaan tönien. Amelie seurasi heitä huomattavasti hillitymmin itsekseen hihitellen.
   Ginny nauroi Harryn, Albuksen ja Jamesin pölähtäessä keittiöön ja asettuessa riviin hänen eteensä identtiset, odottavat virneet kasvoillaan. ”Tämä temppu ei sitten vanhene ikinä”, hän totesi ilahtuneena ja näpäytti kädessä pitelemäänsä taikasauvaa. ”Lopeti loitsumies!”
   ”Hajunvahvistusloitsu?” Harry pyöritti päätään melkein ihailevasti.
   ”Sinä olet kiero, äiti”, James totesi ylpeänä.
   ”Teitä kolmea kaitsiessa sitä on oppinut keinot ja konstit”, Ginny hymähti.
   ”Minua, Alia ja Lilyä kaitsiessa vai minua, Alia ja isää kaitsiessa?” James kysäisi ja väisti, kun Harry yritti muksaista häntä olkapäähän. ”Aiai, vanhuus alkaa selkeästi painaa, et ole ihan niin ketterä kuin ennen, isä!”
   ”Vai vanhuus!” Harry loikkasi sulavasti Jamesia päin ja oli jo hetkessä saanut hänen päänsä kainaloonsa ja pörrötti nyrkillään hänen kuontaloaan. ”Ketä sinä sanoit vanhaksi?”
   James nauroi. ”Okei, okei, asia meni perille! Sinä olet erittäin vetreä ja vikkelä ikäiseksesi, isukki!”
   Amelie oli muiden hölistessä ehtinyt jo istuutua kauniisti katettuun pöytään. ”Ihanaa vohvelia, Ginny!” tyttö huokaisi haltioituneena silmät suljettuina. James, Harry ja Albus käännähtivät ympäri ja suorastaan hyökkäsivät pöytään.
   ”Ei teidän tarvitse tapella”, Ginny napautti kovalla äänellä. ”Niitä varmasti riittää kaikille!”
   Amelie pyöritti päätään. ”Turha toivo. Miehet ja ruoka ovat täysin päätön yhdistelmä.”
   ”Niinkö luulet?” Ginny kysäisi kuivasti katsellessaan, kuinka hänen perheensä miehet tappelivat kermavaahtokulhosta. ”Ja minä kun ajattelin, että voisimme viettää rauhallista aamupalahetkeä kaikki yhdessä.”
   Amelie katsoi Ginnyä epäuskoisesti ja vilkaisi sitten merkitsevästi Jamesia, Albusta ja Harrya, jotka nauraa räkättivät kovaan ääneen. ”Sinun olisi pitänyt iskeä noihin kangistuskirous, niin toiveesi olisi saattanut ehkä toteutuakin.”
   ”Ensi kerralla varmasti teenkin niin”, Ginny mutisi. ”James, sinulle tuli kirje!”
   ”Anna!” James huudahti vohvelin mussutuksensa välistä. ”Jos se on Shwnilta taas jokin pilailukirje, niin minä kyllä – hei!” James vaikeni nähdessään Ginnyn pitelemän kirjekuoren ja siihen suttuisella käsialalla raapustetun tekstin. ”Se on Jasperilta!”
   Jasper oli ollut Jamesin paras ystävä Tylypahkassa, aina ensimmäisestä luokasta saakka. Yhdessä he olivat tehneet kepposia muille oppilaille, haahuilleet ympäri linnaa salakäytäviä tutkien, kironneet luihuisia ja aiheuttaneet ahdistusta professori McGarmiwalle ja tämän tykyttävälle otsasuonelle.
   James ei ollut kuitenkaan nähnyt Jasperia aikoihin, heidän tiensä olivat eronneet, kun he olivat valmistuneet Tylypahkasta ja James oli lähtenyt Bulgariaan lohikäärmeitä paimentamaan, kun taas Jasper oli lähtenyt maailmalle opiskelemaan loitsuja ja loitsujen historiaa.
   James nappasi kirjeen innokkaana äitinsä hyppysistä, repi kuoren auki ja alkoi kiireesti lukea.
   
Hei Jamie!

Kuulin sinun tulleen vihdoin järkiisi ja hylänneen ne antiikinaikaiset suomuotukset ja palanneen takaisin hyytävän koleaan kotimaahamme. Huhujen mukaan sinä jopa tepastelet nykyään isäsi jalanjälkiä Auroriassa – melkein meinaa tulla kuset housuun, kun naurattaa niin paljon kun mietin mistä kaikesta jään paitsi, kun en ole näkemässä Teddyn piiskovan sinua persuksiin. Tuskastuneiden, hikisten kasvojesi kuvitteleminen lämmittää mieltäni syvästi.
Itsehän olen tällä hetkellä Kreikassa tutkimassa muinaisien kreikkalaisten loitsuriimuja, ei sillä että uskoisin tämän paljonkaan sinulle kertovan, tampio. Naiset ovat täällä kuin jumalattaria, rungot hemmotteleviin hepeniin kuorittuina, silkkisiä hiuksia ja kilometreittäin sääriä – joko puhun enemmän sinun kieltäsi? Minulla ei ole mikään kiire tulla kotiin, mutta ajattelin kyllä tulla vilkaisemaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja ja olisi kiva nähdä sinunkin rumaa naamaasi kun kerran samalla mantereella ollaan. Viime kerrasta on aivan liian pitkä aika. Pidähän itsesi miehenä, Jamie, niin hankalaa kuin se varmasti sinulle onkin. Nähdään!

-Jasper

James virnisteli taitellessaan kirjeen kasaan. Jasper kuulosti ihan Jasperilta. Oli asioita, mitkä yksinkertaisesti eivät koskaan muuttuisi.
   ”Mitä Jasperille kuuluu?” Ginny kysyi, kun James oli taitellut kirjeen.
   ”Kekkuloi kreikassa kilometrin pituisten säärien kanssa, joten erinomaisen hyvää”, James infosi hymyillen ja levitti hilloa uuden vohvelin päälle. ”Hän tulee huispauksen maailmanmestaruuskisoihin.”
   ”Sepä mukavaa, kulta”, Ginny sanoi ja James irvisti hellittelynimelle.
   ”Vieläkö Jasper opiskelee loitsuja?” Harry kysäisi.
   ”Juu, melkein pelottaa nähdä mitä hän on oppinut näiden vuosien aikana. Hän kun oli pentuna jo täyspäiväinen friikki loitsujensa kanssa.” James pyöritteli päätään moninaisten muistojen vilistäessä hänen mielessään.
   Albus remahti nauruun. ”Muistan ikuisesti sen, kun te kaksi yrititte keksiä loitsua, joka muuttaisi kaikkien luihuisten naamojen tilalle takamukset – ”
   ”Mitä?” Ginny räjähti ja Harry kohotti kulmiaan.
   ” – mutta sen sijaan te onnistuitte taikomaan itsellenne ylimääräiset posket!” Albus nauroi hervottomasti eikä James voinut olla purskahtamatta nauruun muistellessaan tilannetta, niin kuolettavan nolostuttava kuin se olikin. Häpeästä huolimatta… Jasper ahteri kasvojensa tilalla oli yksi hauskimmista näyistä jonka James ikinä oli nähnyt.
   Ginny pyöritti päätään. ”Minä olen onnistunut kasvattamaan käsittämättömiä typeryksiä.”
   Harry taputteli vaimoaan lohduttavasti olalle. ”Onhan meillä vielä Lily”
   ”Hah!” James ja Albus huudahtivat Amelien kikattaessa. ”Lily on meistä kaikista pahin!”
   ”Lily ei ole tietääkseni koskaan yrittänyt taikoa kenenkään naaman tilalle peräpäätä”, Ginny totesi kuivasti.
   ”Mutta kiroaa alvariinsa ihmisten räkiä ahdistelemaan heitä!” Albus muistutti loukkaantuneena. ”Minä en koskaan ole kironnut ketään kuin pakon edessä ja lähinnä silloinkin Scorpius Malfoyn! Mutta koskaan en ole takamuksia taikonut niin kuin tuo tuolvana tuossa!”
   ”Sinä nauroit, joten sinun mielestäsi se on hauskaa, joten sinä olet aivan yhtä tolvana.”
   ”Jaa no, tälle jutulle voi joko itkeä tai nauraa. James peppu vartalonsa  jatkeena on sinänsä minusta sangen huvittavaa.”
   Kaikki nauroivat, Ginny pudisteli päätään huokaillen.
   Kun valtava vohvelipino oli selätetty Ginny, James, Albus ja Harry päättivät mennä takapihalle pelaamaan huispausta. Amelie ilmoitti menevänsä Rosen luokse ja suikkasi kevyen suukon Albukselle ennen kuin ilmiintyi tiehensä.
   Jamesista oli hauskaa katsoa vanhempiensa viilettävän Tulisalamoillaan sulavasti ilmassa. Harry päästi siepin irti, antoi sille vähän etumatkaa ja syöksähti sitten sen perään niin nopeasti, että oli vain sumea pieni piste Jamesin näkökentässä. Ginny sen sijaan nakkeli nauraen kaatoa Albukselle ja Jamesille pyrähdellen ilmassa ammattimaisesti ja viskoen kaatoa mitä peräänantamattomammin puihin kiinnitetyn vanteiden lävitse.
   Jonkin ajan kuluttua Ginny ilmoitti menevänsä valmistamaan päivällistä ja laskeutui maahan. James, Albus ja Harry roikkuivat ilmassa ja katsoivat toisiaan.
   ”Otetaanko pieni kisa?” James virnuili isälleen ja veljelleen. ”Kuka nopeitten kylän laidalla?”
   Albus ja Harry käänsivät luutansa siinä samassa ympäri ja lähtivät kiitämään kohti kylää yli heidän kotitalonsa. James lähti heidän peräänsä nauraen.
   Harry voitti kisan ja nauroi, kun James ja Albus näyttivät hapanta naamaa. He liitelivät laiskasti Godrickin notkon yllä. Kylä oli rauhallinen ja syksyn värit tekivät näystä heidän alapuolellaan melkein maalauksellisen kauniin.
   Lopulta he palasivat kotiin kolean ilman jäykistäminä. Ginny sytytti heille tulen olohuoneen takkaan ja tarjoili kuumaa mehua ja kahvia vielä lämmikkeeksi.
   ”Sinä ihana nainen”, Harry huokaisi onnellisena katsoen Ginnyä hellästi ja uppoutui nojatuolin pehmeään mukavuuteen höyryävän mehunsa kanssa.
   ”Kiitos, äiti”, Albus hihkaisi napatessaan oman höyryävän mukinsa Ginnyn tarjottimelta.
   James kietoutui kotoisaan vilttiin ja uppoutui sohvannurkkaan. Hän tunsi olonsa varsinaisen onnelliseksi ja mietti, että ei olisi voinut olla tyytyväisempi elämäänsä juuri sillä hetkellä.
   He viettivät päivän pelailemalla velhoshakkia. Albus päihitti Harryn ja Jamesin kerta toisensa jälkeen ja lopulta Jamesia alkoi turhauttaa niin, että hän ryhtyi harkitsemaan erilaisia kirousvaihtoehtoja, joilla voisi räjäyttää shakkilaudan tai kenties Albuksen kulmakarvat.
   Harry ja Albus olivat juuri keskellä tiukkaa shakkiottelua, kun Ron astahti olohuoneeseen näyttäen viluisalta ja hymyillen leveästi.
   Harry vilkaisi parasta ystäväänsä ja näytti helpottuneelta. ”Moi. Onneksi tulit, ylimielinen jälkipolveni meinaa päihittää minut jo toista kertaa tänään ja tämä alkaa olemaan lievästi noloa.”
   Ron naurahti, heitti päällysviittansa sohvalle ja istahti Harryn viereen lattialle sohvapöydän ääreen. Hän tuijotti lautaa hetken miettiväisesti ja katsoi sitten Harrya kärsivästi. ”Enkö minä todella ole opettanut sinulle mitään? Ratsu H5:n!”
   Ratsu siirtyi Ronin määräämään paikkaan ja Harry virnisti voitonriemuisesti. ”Hah! Shakki!”
   Albus pyöräytti silmiään. ”Tuota voisi kutsua huijaukseksi. Otat sivullisilta vinkkejä vastaan.”
   ”Se on vain reilua peliä”, Ron sanoi. ”Joillekin, kuten Harrylle ja Jamesille, ei vain ole suotu sellaista logiikkataitoa kuin esimerkiksi minulle ja sinulle, Al.”
   Harry pyöräytti silmiään. ”Sanoo mies, joka lukitsi vaimonsa kerran tyttöjen vessaan peikon kanssa ja kolautti sitten peikolta tajun kankaalle sen omalla nuijalla.”
   ”Muistaakseni sinä olit mukana”, Ron sanoi loukkaantuneena. ”Ja muistaakseni sinä loikkasit sen samaisen peikon niskaan ja tungit sauvasi sen nenään ja lopulta minun pelastettuani päivän peikon maatessa tajuttomana sinä pyyhit räät sauvastasi peikon pöksyihin, joten jos tämän kertomuksen ideana oli herättää kunnioitusta kyseenalaista loogista päättelykykyäsi kohtaan en oikein näe pointtiasi, kamu. Olisit maininnut siitä kuinka voitit seljasauvan ja päihitit Voldemortin.”
   ”Hah.”
   Ginny kurkisti keittiöstä näyttäen huvittuneelta. ”Moi, Ron. Mikä on niin hauskaa?”
   ”Minä voitan ensimmäistä kertaa Albuksen shakissa!” Harry kertoi innostuneena.
   Ginny katsoi häntä ovelasti. ”Ron auttoi sinua, eikö auttanutkin?”
   Harry risti kätensä puuskaan Jamesin, Albuksen ja Ronin virnistellessä. ”Etkö sinä usko, että voisin päihittää Albuksen ilman Ronin apuakin?”
   Ginny hymyili. ”No, siihen on syynsä miksi olet niin innoissasi Albuksen päihittämisestä ensimmäistä kertaa ikinä...”
   Harry murjotti Ginnyn kadotessa takaisin keittiöön. ”Höh.”
   Ron taputti häntä ymmärtäväisesti olalle. ”Naiset. Ei niiden kanssa kannata ryhtyä väittelemään, siinä ei voi kuin hävitä. Parasta vain nyökkäillä ja antaa ymmärtää, että ymmärrät vaikka et ymmärtäisikään.”
   ”Ronald Grangerin kuuluisia parisuhdeneuvoja”, James pärskähti ja Ron heitti poikaa shakkitornilla. James pysäytti tornin sauvallaan naureskellen.
   ”No, mitäs auroriosastolle kuuluu?” Albus kysäisi noustessaan lattialta venytellen ja haukotellen ja heittäytyessä sitten sohvalle Jamesin viereen. ”Onko mitään uutta?”
   Ron ja Harry vaihtoivat kuin tahtomattaan painavan katseen, joka ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. James kohotteli kulmakarvojaan. ”Jaahas. Meille ei sitten kerrota suuria aurorisalaisuuksia vai?”
   Harry räpytteli silmiään. ”Ei ole mitään kerrottavaa. Mitään, mistä teidän pitäisi murehtia ainakaan.”
   ”Ällöttävän aikuinen vastaus”, Albus sanoi inhoten ja vilkaisi Jamesia merkitsevästi. ”Sattuuko muuten nimi Lucifer Halo soittamaan kenenkään teidän päässä minkäänlaisia kelloja?”
   Harry, Ron ja James pudistivat kaikki päätään. ”Ei kuulosta tutulta. Kuinka niin, kuka hän on?” Harry kysyi.
   Albus kohautti olkapäitään huolettomasti. ”Yksi tyyppi vain, kenestä aistin jotakin vilpillistä vibaa ja henkilökohtaisten syiden vuoksi haluaisin tietää hänestä vähän enemmän. Voisitko sinä yrittää saada selville jotakin, isä?”
   Harry katsoi Albusta pitkään silmiin hieroen leukaansa hieman levottomasti. ”Katson, mitä voin tehdä.”
   Albus nyökkäsi. ”Kiitos.”
   ”Tulkaa syömään!” kuului Ginnyn heleä ääni keittiöstä ihanan, houkuttelevan tuoksun saattelemana.
   Päivällisen jälkeen Harry ja Ron sulkeutuivat työhuoneeseen ja vaikka salakuunteleminen käväisikin Jamesin mielessä jokin esti häntä tarttumasta luudanvarteen ja kaukokorvaan. Ehkä se oli omatunto, James ajatteli lievästi kauhuissaan, tai ehkä hän oli muuttumassa aikuiseksi, kun hänestä kerran    tuntui, että isällä ehkä oli syy siihen miksi hän ei välttämättä kertonut Jamesille jotakin... Hyh... James oudoksui ajatuksiaan, mutta päätteli sitten ettei teini-ikäisenä vain pystynyt pysymään ikuisesti vuosien kasvattaessa vaikka se mahdottoman kivaa varmasti olisi ollutkin.
   Albus lähti Amelien luokse, pariskunnan piti kuulemma mennä katsomaan jotakin asuntoa. Poikaparka oli höpöttänyt jotakin käsittämätöntä maaseudun ja kaupunkialueen kompromissikiistasta, joitakin omituisia parisuhdehömpötyksiä mistä James ei kiitollisesti tiennyt tuon taivaallista.
   Ginny syventyi olohuoneen nojatuolin kirjoittamaan artikkelia odotetuista huispauksen maailmanmestaruuskisoista ja koska kukaan ei näin ollen pitänyt Jamesille seuraa, hän päätti lähteä kiusaamaan Shawnia Auroriaan.
   Hän matkusti vihreässä tulessa läpi hormiverkoston ja lennähti ulos Aurorian suuren pyöreän oleskeluhuoneen punaiselle karvamatolle.
   Ensimmäiseksi hän näki edessään räikeän turkoosit, pörröiset villasukat ja mietti hämärästi, ettei ollut eläissään nähnyt niin söpöä sukkaa tai jalkaa. Hänen katseensa seurasi sukkien omistajan siroa vartaloa pitkin karamellinruskeisiin, silkkisiin hiuksiin.
   Hän kohtasi toffeisen, kettumaisen ovelan katseen ja virnisti. ”Terve, Ava.”
   Ava nyökkäsi. ”Lohikäärmerakastaja.”
   ”Potter”, kuului vähemmän miellyttävä ääni ja hieman vastahakoisesti James siirsi katseensa Avasta Aqualineen, joka istui sohvan toisella puolella jalat tiiviisti kietoutuneina Avan vartalon ympärille niin, että tytöt näyttivät olevan kuin solmussa keskenään.
   James tunsi mitä omituisinta halua työntyä tyttöjen väliin ja tökkiä Aqulinea kylkeen ilkeästi. Sen sijaan, että olisi totellut mielihaluaan hän kysäisi kevyesti: ”Kuinka lauantaipäivänne on sujunut tänään, arvon neidit?”
   ”Minä vasta heräsin”, Ava hymähti ja venytteli vaalean pitkähihaisen peittämiä käsiään. ”Ihanaa, kun sai nukkua pitkään.”
   ”Minä olen vain makoillut koko päivän”, Aqualine sanoi samalla äänensävyllä kuin Ava, rauhallisen kevyesti, mutta tämän äänestä puuttui se pieni kehräys, jonka James kuuli aina kun Ava puhui. ”Ja katsellut Avan unta.”
   James ei voinut estää itseään värähtämästä. ”Kuinka... kammottavaa.”
   ”Anteeksi?” Aqualine huudahti hyökkäävästi ja James hypähti varuillaan seisomaan lattialta.
   ”Sinä olet sitten tulinen tapaus”, James tokaisi kyllästyneenä, ”mutta suoraan sanottuna ei jaksa enää naurattaa. Kaikki, mitä sanon ei ole tarkoitettu verbaaliseksi sodanjulistukseksi sinua kohtaan tai sinun vapauttasi olla kaikessa rauhassa täysipäiväinen lesbiaani.”
   ”Aqua”, Ava huokaisi hiljaa, ”ole kiltti. Sinä lupasit.”
   Aqualinen kulmikkaat kasvot olivat kovat, kun hän katsoi Jamesiin. James ei voinut sille mitään, mutta tytön tummia silmiä katsoessaan hän ei voinut olla tuntematta hämmennyksensekaista inhoa eikä hän voinut kuollakseenkaan käsittää, mitä Avan kaltainen kultainen tyttö teki tuollaisen vihamielisen ärhentelijäpoikatytön kanssa.
   Kiusaantuneena James väänteli käsiään. Oleskeluhuone oli Aqualinea ja Avaa lukuunottamatta tyhjä. ”Missä kaikki ovat? Oletteko nähneet Shawnia?”
   ”Hän lähti Tylyahoon Jessen ja Jacobin kanssa”, Ava kertoi. ”Hän puhui myös jotakin tuliviskistä.”
   James pyöräytti silmiään. ”No, niinpä tietysti. Paranee mennä varmistamaan, että Shawnie ei ole saanut kaikkia naisia Kolmessa luudanvarressa riisuutumaan katseellaan.”
   ”Sinä varmaan pistäisitkin kovasti pahaksesi, jos sattuisit moista tapahtumaa todistamaan”, Ava naurahti ja Aqualine hymähti.
   James virnisti. ”Voi olla, että semmoinen näky ei verkkokalvojani pahemmin harmittaisi. No, hauskaa, tuota, iltaa sitten, neidit...”
   Ava ja Aqualine moikkasivat hänelle ja kävellessään pois heidän luotaan James tunsi omituisesti kulkevansa väärään suuntaan... aivan kuin hän olisi tehnyt väärin kävellessään pois Avan luota... tytön katseessa oli jotakin, mikä sai Jamesin hämilleen.
   Pah! James tuskastui jälleen omiin ajatuksiinsa, tarttui oman huoneensa ovenkahvaan ja kiskaisi oven auki ja paiskasi taas kiinni ollessaan sisällä. Hän ei ymmärtänyt omia ajatuksiaan enää!
   Oliko hän ihastunut Avaan? James pudisti päätään inhoavasti ja istahti sängylleen vaivautumatta laittamaan huoneeseen valoja.
   James istui paikallaan kauan aikaa ja riiputti päätään. Oli totta, että Avan katsominen ja Avan kosketus saivat toisinaan hänen vatsansa heittämään volttia... mutta Ava oli kaunis ja notkea ja tämän iho oli kuin pehmeää toffeeta mitä kuka tahansa mies olisi ilomielin haistanut... mieshän Jameskin vain oli. Tällaiset tahattomat kehon reaktiot olivat täysin normaaleja eivätkä välttämättä tarkoittaneet, että hän olisi ollut ihastunut Avaan. James ei tiennyt oikeastaan koskaan olleensa ihastunut keneenkään, joten ei hän edes tiennyt miltä ihastuminen tuntui, joten miten hän olisi voinut tietää, oliko ihastunut? Mitä se edes tarkoitti? James tiesi, mitä himo oli, tiesi miltä tuntui haluta naista... mutta silti, kun hän ajatteli Avaa jokin hänessä sanoi, että tunsi jotakin muutakin kuin halua... hän tunsi... levottomuutta. Häntä kiehtoi. Hänen teki mieli maistaa, koskettaa, oppia... Tuntea...
   ”Yh!” James värähti omia ajatuksiaan ja ponkaisi ylös sängyltään. Hän, James Sirius Potter, ei varmasti istuisi pimeässä huoneessa lauantai-iltana pähkäillen tuntemuksiaan! Varsinkin jos ne olivat näinkin urpoja...
   James kaappasi Tulisalamansa, avasi taikasauvallaan ikkunan hyiseen ilmaan ja ponnahti makuuhuoneestaan lentoon ja Tylyahon ylle.
   Tylypahka vilkutti välkkyvine valoineen hänelle horisontista. James veti syvään raikasta ilmaa sisäänsä tuntien olonsa jälleen suhteellisen normaaliksi ja omaksi itsekseen.
   James liiteli Tylyahon yllä ja laskeutui sitten Kolmen luudanvarren eteen. Hän harkitsi hetken jättävänsä luutansa pubin eteen, mutta työnsi sen sitten lievästi ahdistuneena kainaloonsa ennen kuin astui sisälle baariin.
   Tunnelma oli vilkas ja meluisa ja Rosmertan pubi oli kotoisan lämmin. James näki vilaukselta punaisen hiuspehkon vilahtavan naisten vessaan ja arveli Lilyn ja Roxannen tulleen viettäneen lauantai-iltaa Tylyahoon. Samassa hän kekkasikin Roxannen, joka huojui istuessaan Hugon ja Fredin vieressä seinustan pöydän ääressä. Pöydän toisella puolella istuivat Gabriella Longbottom ja joku vaaleahiuksinen nätti tyttö, ketä James ei tuntenut, mutta arveli nähneensä jossakin epäilemättä Tylypahkassa. Vähän matkan päässä heidän pöydästään oli joukko kovaäänisiä poikia, jotka James tunnisti virnistäen aurorikokelaskavereikseen. Shawnilla ja Jessellä oli kesken juuri shottishokkikisa – Jacob näytti torkkuvan tuolillaan ja Stuart ja Nikita kannustivat mylvien Shawnia ja Jesseä.
   James osui ensimmäiseksi Roxannen ja muiden pöydän kohdalle. Hän otti iloisesti huudahdetut tervehdykset virnistellen ja kättään heilutellen vastaan istahtaessaan Roxannen viereen ja kietaistessaan käsivartensa veljellisesti tämän olalle. ”Tylypahkan pikku kapinateinit jälleen livahtaneet opettajien valvovien silmien alta ryyppäämään?”
   ”Me olemme seitsemäsluokkalaisia, James”, Gabriella muistutti nauraen. ”Saamme tulla Tylyahoon viikonloppuisin.”
   ”Säännöt passaavat unohtumaan, kun ei enää tarvitse edes esittää noudattavansa niitä”, James virnisti takaisin ja ojensi sitten kätensä vaaleatukkaiselle viehätykselle Gabriellan vieressä. ”James Potter, hauska tutustua.”
   ”Carrie See”, tyttö esitteli itsensä hentoisella äänellään ja puristi ujosti Jamesin kättä.
   ”Olitko kiusaamassa Albusta?” Hugo kysyi Jamesilta.
   ”Enemmänkin hän kiusasi minua, jos ymmärrät mitä tarkoitan”, James huokaisi liioitellusti. ”Tai siis, me kaikkihan olemme nähneet sen tukan - ”   Fred ja Hugo hörähtivät kovaan ääneen. Roxanne tuijotti hiukan verestävin silmin edelleen shotteja kittaavaa Shawnia.
   ”Arvon Lohikäärmerakastaja on hyvä ja ottaa huikan”, Fred sanoi ja työnsi täyden tuopin Jamesin eteen. ”Pääset mukaan tunnelmaan.”
   James katsoi Roxannen ryytynyttä olemusta paljonpuhuvasti. ”Toivottavasti sisareni ei ole samassa kunnossa tai joudun ehkä ottamaan jomman kumman teistä hengiltä.”
   ”Älä hätäile, Lily on kunnossa, meni vain vessaan tarkistamaan, että hänen nenänsä ja pisamansa ovat oikeassa asennossa ja sitä rataa”, Fred tyynnytteli.
   Samassa Roxanne tarttui Jamesin käsivarteen pihdinlujalla otteella. ”Jamie”, tyttö sanoi vakavana ja veti Jamesin kasvoja lähemmäksi omiaan niin, että saattoi puhua hänelle muiden kuulematta. James haistoi alkoholin tytön hengityksessä. ”Me molemmat taidamme tykätä Shawnista.”
   James nauraa hörähti. ”Hän on toisinaan ihan kivakin.”
   Roxanne katsoi tummilla silmillään Jamesia vakavasti silmiin ja Jamesille tuli hassu tunne, että Roxanne mietti kiihkeästi jotakin humalaisessa mielessään. ”Pitäähän se tarkistaa”, tyttö sitten puuskahti ja työnsi Jamesin sivuun. Roxanne horjahti ja James nousi seisomaan tukien tyttöä mahdollisen humalaisen kompuroimisen varalta. ”Rox? Mitä sinun pitää tarkistaa?”
   Mutta tyttö oli lähtenyt jo luovimaan tietään kohti Shawnin ja muiden aurorikokelaspoikien pöytää. James katseli huvittuneena Roxannen perään.
   Roxanne pysähtyi Shawnin kohdalla. Poika kohotti katseensa tyttöön ilahtuneena. ”No, mutta, kaunotar Roxanne, kuinka iltanne sujuu? Pojat, tässä on Lohikäärmerakastajan serkku, melkoinen pakkaus vai mitä?”
   Jesse ja muut virnistelivät Roxannelle hyväksyvästi. Roxanne heitti pojille hurmaavan hymyn ja tarttui sitten Shawnia leuasta, kumartui lähemmäksi tätä, kallisti päätään -
   Samassa käsi tarttui Roxannen leukaan ja työnsi hänen kasvonsa kauemmaksi Shawnin kasvoista. ”Lopeta.”
   Roxanne ravisteli päätään pinnistellessään pitääkseen tasapainonsa korkeissa kengissään ja hiprakkaisessa olotilassaan horjahdellessaan tuuppauksen voimasta. Hän siristeli silmiään ja tajusi sitten katsovansa Lilyä, joka seisoi hänen edessään kasvot epäluonteenomaisen vakavina, kädet puuskassa ja nyrkkiin puristuneina kuin vastentahtoiseen taisteluun valmistautuneena.
   Roxanne ja Lily katsoivat toisiaan hiljaa. Tummanruskeat silmät porautuivat tummansinisiin tarkkaavaisina.
   ”Miksi?” Roxanne kysyi hiljaa.
   ”En minä tiedä”, Lily kuiskasi aivan yhtä hiljaa takaisin.
   Tytöt katsoivat vielä hetken toisiaan silmiin, sanattomien ajatusten ja tunteiden myllertäessä heidän välillään kunnes he ymmärsivät mitä toinen tarkoitti ja myöskin sen, mitä kumpikaan ei ollut toiselle tarkoittanut.
   Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen Roxanne niiskaisi ja nyökkäsi sitten tomerasti. ”Okei.” Tyttö nosti kutsuvasti kätensä ja Lily kaappasi Roxannen puristavaan halaukseen ja pyöritti tätä muutaman kerran ilmassa ympäri.
   James ei ymmärtänyt lainkaan, mitä tyttöjen välillä oli juuri tapahtunut, mutta selkeästi jotakin oli tapahtunut. James kohautti olkapäitään ja totesi sitten itsekseen siemaistessaan olutta tuopistaan, että parasta olisi vain kuunnella hänen enonsa jaloa elämänohjetta ja nyökkäillä niin kuin hän ymmärtäisi jotakin, vaikka todellisuudessa ei ymmärtänytkään mitään.
   

[LaraLura]

Heips taas.

Korjaava silmäni on taasen käytössä

Luku 7

kieltäisi tarjoamasta meille vanilijavanukaskohokasta, joka juuri sillä hetkellä sattui olemaan uunissa…”

se kirjoitetaan ilman väli-i:tä eli vaniljavanukas....

Bennet innostui jossakin vaiheessa liikaa minun huudattamisestani ja Parkinson ja Price vaikuttivat vähän hätäänytyneiltä ja pyysivät häntä lopettamaan.”

hätääntyneiltä

”Vai eivät olet tehneet mitään anteeksiantamatonta?” Ginny räjähti.

tuo t poies


Luku 8

Albus vilkaisi Rosea paljonpuhuvasti. ”Totta, anteeksi. Mene vain. Nähdään ruokatunnila.”

ruokatunnilla

Luku11

Albys räpytteli silmiään ja katsoi sitten Rosea syyttävästi.

Mikäs se tuossa on?

Nuo nyt ainekin hyppäs silmiini.

Ääh! Ei tollasee kohtaan saa jättäääää! Murr..

Jään oottaa jatkoa.

♥: Lara

[jacoblove]

LaraLura, vau sinullapa on tarkka silmä, olen ihan otettu että olet lukenut noin tarkasti, että olet huomannut nuo kaikki virheet! Kiitos paljon kommentistasi, mukavaa tietää että joku lukee tätä!

A/N: Risut ja ruusut ovat hyvin tervetulleita! Tykkäsin tämän osan kirjoittamisesta tosi paljon, ehkä siksi että päässäni oli ihan erilainen tarina kuin mitä tästä sitten lopulta syntyi! Hassua, ihan kuin tarina ja hahmot eläisivät omaa elämäänsä ja minä toimisin vain kirjurina Kommentteja, jooko?

12. Shokkishotteja ja etanoita

   
Lily katseli puoliksi huvittuneena, puoliksi inhoten, kuinka Roxanne ja Fred kiskoivat riemuiten kilpaa shotteja alas kurkustaan shokkeeraavan huimaa vauhtia. Kolmen luudanvarren pubi oli tupaten täynnä ja nauru ja mölinä säestivät Roxannen ja Fredin kisaa, joka epäilemättä kaduttaisi heitä syvästi huomenaamulla. Lily mietti, olisiko hänen kannattanut muistuttaa Frediä huomisista huispausharjoituksista, mutta päätti sitten että poika oli itse liemensä keittänyt, joten saisi myöskin uida siinä. Tai juoda sen, tämä kun tuntui sujuvan pojalta niin kovin luontevasti.
   Hugo Lilyn vieressä pyöritti päätään. ”Nuo kaksi ovat niin mahdottomia. Toivottavasti Fred ei hoilota taas koko yötä meidän makuusalissa.”
   Lily vilkaisi Fredin kiiltäviä silmiä ja punaisia korvia. ”Voi olla, että untasi säestää Fred Arthur Weasleyn kimeä-ääninen serenadi.”
   ”Yh.” Hugo nyrpisti nenäänsä ja nosti oman tuoppinsa huomattavasti hillitymmin huulilleen kuin Weasleyn kaksoset. ”Mikä se sinun ja Roxyn dramaattinen hetki äsken muuten oli? Tuijottelitte toisianne niin kauan, että melkein luulin jonkun noituneen teidät pystyyn.”
   Lily hymyili. ”Tyttöjen juttuja.”
   Joku muu poika olisi varmasti vaihtanut näiden sanojen jälkeen pikaisesti puheenaihetta tai kenties heittänyt kieron kommentin, mutta Hugo katsoi häntä tarkkaavaisesti siniset silmät ruskean otsatukan alla vilkkuen. ”Minusta se näytti liittyvän jotenkin Shawniin.”
   ”Tai sitten minä suutuin Roxannelle, kun hän vei sitruunasiivun juomastani.”
   ”Se oli seuraava veikkaukseni”, Hugo sanoi nyökkäillen, mutta ärsyttävän tietäväinen ilme tuikki hänen silmissään.
   Lily siemaisi mansikanmakuista juomaansa ja antoi katseensa kiertää Rosmertan pubia. Baari oli tupaten täynnä ja tiskillä oli kaoottisen näköinen tungos. Ikkunat olivat huurussa ja syksyinen sade piiskasi niitä. Lämpötila oli melkein tuskallisen hikeä nostattava. Tyhjät tuopit lentelivät ilmassa ihmisten päiden yli kohti keittiötä peseytymään.
   Lilyn katse osui harmaanvihreään silmäpariin, joka tuijotti häntä kiinteästi. Shawnin katse oli terävä, mutta pehmentyi Lilyn tavoittaessa sen, ja  pojan huulille kohosi vino hymy ja hän iski silmäänsä veikeästi. Lily hymyili takaisin ja naurahti sitten, kun näki Jamesin tönäisevän Shawnia riehakkaasti olkapäähän haastaen tämän ilmeisesti uuteen shotinjuontikisaan, jota aurorikokelaspoikajoukkio oli 'pelannut' koko illan naurunremakan siivittämänä. Yksi pojista oli torkkunut jo hyvän tovin huteralla tuolillaan näyttäen siltä, että saattaisi rämähtää koska tahansa lattialle.
   ”Hah!” Roxanne kilautti viimeisen shottilasin pöydälle terävän kolahduksen kera ja nosti molemmat kätensä voitokkaasti ilmaan. ”Voitto!”
   ”Fred”, Hugo sanoi hyvin painokkaasti, kuin käskien tätä häpeämään.
   Fred näytti hetken aikaa lyödyltä ja räpytteli haparoivia silmiään kuin ei olisi täysin kyennyt uskomaan tapahtumien aikaansaamaa käännettä. Sitten tuttu, itsevarma hymy sujahti takaisin punapään huulille. ”No, toisaalta ymmärtäähän tuon”, poika sanoi huolettomasti, ”Roxy on niin harjaantunut shottien litkijä, että se käy häneltä epänormaalin sukkelaan.”
   Roxanne hikkasi kovaäänisesti. ”Älä turhaan esitä hyvää häviäjää, hyvä veli. Me kaikki tiedämme, että egosi lojuu juuri nyt jalkojeni juuressa tallattuna ja päälle pissittynä.”
   Fred pyöräytti silmiään. ”Ehkä minun pitäisi sitten nostattaa tallattua egoani ja pissiä sinun päällesi.”
   ”Kuinka pissiminen nostattaisi egoasi?” Lily kysäisi Roxannen kakoessa ja Hugon naurahdellessa.
   ”Suoraan sanottuna tällä hetkellä en keksi mitään hauskempaa kuin Roxanne yltä päältä pissassa. Näky tekisi varmasti ihmeitä rei'itetylle itsevarmuudelleni.”
   ”Sitten sinulla on häpeällisen laimea mielikuvitus, velikulta”, Roxanne ilmoitti iloisesti. ”Sinun pöksyissäsi kuvittelisin itselleni munakokkelilla koristellun silinterihatun, maahisen veikeästi vilkuttavat pöksyt ja pinkin röyhelöpaidan, josta roikkuu bataatteja ja muita juureksia.”
   Lily nauroi niin, että melkein pelkäsi pissaavansa housuun. Roxanne ei koskaan lakannut yllättämästä häntä. Melkein lamaannuttavan voimakas tunneaalto pyyhkäisi Lilyn ylitse kun hän katsoi tirskuvaa Roxannea, jonka suklaanruskeat silmät kimmelsivät ja jonka kasvot loistivat kuin aurinko. Lily muisti Roxannen katseen, kun tyttö oli hetki sitten tuijottanut häntä tiiviisti silmiin Lilyn estettyä tätä suutelemasta Shawnia. Roxanne oli katsonut Lilyä tutkivasti, silmiä paljon syvemmäksi, lainkaan syyttämättä, yrittäen vain ymmärtää. Ja lopulta tämä oli ymmärtänytkin ja aivan varmasti paremmin kuin Lily itse ymmärsi. Tosin Lilyllä oli myös kummallinen tunne siitä, että Roxanne oli jollakin tapaa haastanut hänet – halunnut saada hänestä revittyä irti sen, mitä Lily oli piilotellut niin itseltään kuin kaikilta muiltakin... Lilyn katse hakeutui kuin automaattisesti jälleen Shawniin. Tummatukkainen poika joi yhdessä Jamesin kanssa hirveää vauhtia erivärisiä shotteja ja molemmat pojat irvistelivät juomiensa välissä niin hullunkurisesti että Lily purskahti uuteen nauruun.
   Juuri tällaisia hetkiä hän rakasti eniten maailmassa. Hänen sisällään tunsui paisuvan jokin lämmin ja kaunis, ihan kuin jokin olisi soinut hänen sisällään ja yhtäkkiä hänelle tuli tunne, että hän voisi tehdä mitä tahansa, olla mitä tahansa ja kaikki tulisi silti aina olemaan yhtä hyvin kuin nyt, mitä tahansa tapahtuisikaan.
   ”Miksi sinä näytät siltä kuin olisit piilottanut kentaurin kengän  kaapusi kätköihin?” Roxanne sihahti Lilylle pöydän ylitse silmät veikeästi välähdellen. ”Mikä nyt on noin ihanaa?”
   Fred nykäisi sisartaan huolitellusti letitetystä letistä. ”Lily haaveilee siitä, että sinä sammut ja hänen ei tarvitse kuunnella sinun raakuntaasi kaiken yötä.”
   ”Ne egoreiät taitavat tosiaan vihloa”, Roxanne tokaisi kuivasti veljelleen ja kääntyi sitten katsomaan taas Lilyä. ”No?”
   ”Elämä”, Lily vastasi yksinkertaisesti, leveästi hymyillen.
   Roxanne naksautti kieltään. ”Juu, niin varmaan.” Hän vilkaisi merkitsevästi Jamesin ja Shawnin pöytää. ”Miksi minulla on tunne, että  olet juuri imaissut taikasauvallasi vaivalla valuttamani kuolalammikon kuivaksi?”
   ”Tuota, jos tässä kuolasta aletaan puhumaan, niin taitaa olla niin että minä vaihtelin sylkeäni paljon ennen sinua – vahingossa, melkolailla sokeana, syvääkin syvemmässä tuskassa, tietoisuuden ja tiedostamattomuuden rajamailla ja vain niukin naukin kultaelämässä roikkuen jos saan lisätä.”
   Fred ja Hugo katsoivat toisiaan ihmeissään, käsittämättä lainkaan mistä he puhuivat. Roxanne tuijotti Lilyä järkyttyneenä, ruskeat silmät ammollaan ja Lily hämmentyi hetkeksi tytön ristiriitaisesta ilmeestä, joka kuvasti niin syvää loukkaantumistakin kuin palavaa mielenkiintoakin. ”Ja nyt sinä vasta kerrot minulle? Ensimmäinen suudelmasi ikinä – JA NYT SINÄ KERROT MINULLE?”
   Hugo ja Fred hätkähtivät. ”Ketä Lily on suudellut?”
   ”Shawnia!” Roxanne huudahti. ”Salaisuuksien kammiossa silloin, kun pelastimme hänet Lehmiksen kynsistä!”
   ”Mitä?” Hugo katsoi Lilyä lievästi inhoa kuvastava ilme kasvoillaan, kun taas Fred toljotti sisartaan pöllämystyneenä.
   ”Sinä olet pelottava olento”, poika sanoi melkein kunnioittavalla äänensävyllä. ”Tajusitko sinä todella tuon kaiken Lilleron äskeisestä puheenvuorosta?”
   Roxanne vilkaisi Frediä kärsimättömän turhautuneesti, aivan kuin tämä olisi ärsyttänyt häntä olemalla tahallaan tyhmä. Tyttö ei vaivautunut vastaamaan vaan katsoi Lilyä vaativasti.
   Lily ainoastaan kohotti kulmiaan. ”Ei osunut kielen päälle aikaisemmin.”
   Fred raapi päätään ja katsoi Hugoa. ”Puhuvatko he nyt suutelemisesta vai suutelointitapahtuman viivästyneestä paljastuksesta?”
   ”Eikö mieleesi juolahtanut, että minua saattaisi ehkä kiinnostaa tietää?” Roxanne kysyi äänessään pieni suloinen särähdys, josta Lily tiesi tytön olevan kiukkuinen.
   Lily mietti hetken aikaa. Tosiasiassa hän oli vältellyt puhumasta Shawn Tigeristä mitään Roxannelle, ja tosiasiassa hän oli kynsin ja hampain vältellyt ajattelemasta Shawn Tigeriin päinkään. ”Ei”, hän vastasi totuudenmukaisesti.
   Roxanne näytti tyytymättömältä. ”Ja kehtaatkin kutsua itseäsi parhaaksi ystäväkseni. Parhaille ystäville kerrotaan tällaiset asiat! Minä kerron sinulle aina kaiken ja etenkin suutelointiin liittyvän kaiken!”
   Lily irvisti. ”Ihan kuin minä en sitä tietäisi ja nyt kun tuli puheeksi voin kertoa sinulle, että en pahemmin nauti niistä keskusteluistamme. Jos sitä nyt voi keskusteluksi edes kuvailla, että sinä tilität yksityiskohtaisesti mihin suuntaan Espanjan Iilimato on pyörittänyt kieltään sinun suussasi ja minä yritän kaikin voimin olla oksentamatta.”
   Roxanne muljautti silmiään Fredin ja Hugon hykerrellessä. ”Minä olen aika vihainen sinulle nyt.”
   Lily virnisti. ”No, välttääkseni vastaavanlaisen loukkaamisesi uudelleen minun on parasta kertoa, että oli myös eräs toinen kuolanvaihtohetki - ”
   ”MITÄ?”
   ”Yök”, Hugo sanoi ja nousi ylös. ”Minä menen hakemaan lisää juotavaa.”
   Poika lähti tiskille ja Fred lähti hänen peräänsä virnistäen Lilylle kannustavasti. ”Niin sitä pitää, Lillero, oli jo aikakin!”
   Poikien mentyä Roxanne tuijotti haukkamaisesti Lilyä. ”Ala puhua!”
   Lily irvisti inhoavasti. ”Noh, silloin kun mustat kuolemanratsut pilasivat huispausharjoitukseni ja minun piti pelastaa Tiger eräältä varsin seonneelta yksilöltä luudallani...”
   Roxanne pärskähti. ”Minä haluaisin tietää miten on mahdollista, että Shawn ei ole koskaan lentänyt luudalla.”
   Lily nyökytteli. ”Järkyttävää... Niin no, siinä kun sitten roikuimme ilmassa niin se pönttö nimitti minua kauniiksi ja suuteli minua.”
   Roxannen silmät paloivat mielenkiinnosta. ”Millaista se oli?”
   Lily huokaisi. ”Vähän niin kuin melkein liian ihanaa.”
   ”Uskon”, Roxanne sanoi haikeasti. Lilyä karmi, kun hän muisti että myös Roxannella oli kokemusta Shawnin suutelutaidoista. Hän työnsi nopeasti  inhottavat muistot mielensä perukoille. ”Oletteko te puhuneet mitään sen jälkeen?”
   ”Emme”, Lily vastasi ja vilkaisi Shawnin ja Jamesin pöytää. Pojat nauroivat hurjasti jollekin, Lily saattoi nähdä kuolapisaroiden lennähtelevän heidän suustaan. ”Olisiko pitänyt?”
   Roxanne pyöräytti silmiään. ”No, joo! Maximissaan kolme päivää saa kulua viimeisestä suuteloinnista ja sitten teidän on joko suudeltava uudestaan tai edes puhuttava siitä! Muuten suutelointi mitätöityy!”
   Lily kauhistui ajatuksesta että hänen pitäisi puhua Shawnille heidän suudelmastaan. Ajatus oli täysin naurettava. ”Miten niin mitätöityy?” Minä mitätöin sinut jos et sulje kohta suutasi”, Lily puuskahti. ”Minä en rupea pelailemaan mitään sinun tyttö-poika pelejäsi.”
   Roxanne näytti turhautuneelta. ”Shawnin kaltaisten miehien kanssa on pakko pelata!”
   ”Hyvinhän se näytti sinullakin toimivan”, Lily ei voinut olla naljaisematta.
   Roxanne näytti hetken lyödyltä, mutta virnisti sitten. ”No, se että hävisin tämän pelin tarkoittaa vain sitä, että seuraavan pelin minä sitten voitan. Olen katsellut tuota Jamesin ja Shawnin aurorikokelaskamua ja minusta hän on aika namunen, tuo kenellä on nuo paksusankaiset silmälasit.”
   Lily vilkaisi Roxannen uutta tyttö-poika peliuhria. Poika oli aika söötti tummine hiuksineen ja jäntevine olemuksineen. ”Iske kimppuun vain.”
   Roxanne nyökkäili. ”Kohta.”
   Lily nauroi. Hugo ja Fred palasivat takaisin kantaen juomia käsissään. Hugo istui Lilyn viereen ja työnsi hänen eteensä uuden mansikkajuoman. ”Joko olette vaihtaneet puheenaihetta siedettävämmäksi?”
   Fred asetti sisarensa eteen uuden juoman kuin Hugon peilikuva Roxannen virnistellessä hölmösti aurorikokelaspöydän suuntaan.
   ”Roxy on iskenyt silmänsä silmälasipäiseen aurorikokelaaseen”, Lily kertoi pojille.
   ”Sinä olet niin liukasliikkeinen”, Hugo huokaisi Roxannelle päätään pyöritellen Fredin irvistellessä inhoavasti.
   Roxanne nyökkäili. ”Enpähän pääse rusinoitumaan. Muuten, Hugelson - se Gabriellan kamu Carry taitaa pitää sinusta – hän sanoi vessassa että sinulla on kauniit silmät.”
   ”Imelää”, Lily tokaisi inhoavasti.
   ”Carrie”, Hugo oikaisi. ”Hänen nimensä on Carrie.”
   ”Joo, juuri hän!” Roxanne huudahti innostuneena. ”Hän on oikein soma ja minusta te voisitte olla oikein somia yhdessäkin. Kyllähän meidän Johtajapoikamme varmasti on yhtä mieltä siitä, että näin syksyn viimassa on kivempi nukkua pareittain kuin parittomana...”
    Lily vilkaisi taas tahtomattaan Shawnia. Poika vilkaisi juuri silloin häntä ja heidän katseensa lukittuivat toisiinsa huoneen poikki. Lilyn sydän alkoi takoa hurjaa vauhtia hänen rinnassaan ja samalla hänen vatsassaan tuntui jonkinlaista kaipaavaa, pakottavaa kutinaa. Hän olisi halunnut kipittää huoneen poikki, istua hajareisin Shawnin syliin ja suudella tätä -
   ”Yök!” Lily sanoi ääneen kauhistuen ajatuksiaan.
   Roxanne, Fred ja Hugo katsoivat häntä. Roxanne muljautti silmiään. ”Älä ole niin siveellinen, Lily, kun et kuitenkaan oikeasti edes ole.”
   ”Sinä olet siveetön meidän molempien puolesta”, Lily hymähti tytölle, ”minun on tasapainotettava tilannetta.”
   ”Mitäs ne lapsukaiset täällä hykertelevät?” James kysyi astellessaan heidän luokseen. Lily pani merkille isoveljensä haparoivat askeleet ja harittavat silmät.
   ”Sinä olet ihan päissäsi”, hän ilmoitti Jamesin työntyessä hänen viereensä ja nostaessa hänen mansikkajuomalasinsa huulilleen.
   James räpytteli silmiään mukamas yllättyneenä. ”Sitäkö tämä onkin? Ihmettelinkin, kun kaikki näyttää niin pyörivältä. Tämä juoma on muuten järkyttävän pahaa, Lils, meidän on tehtävä jotakin sinun makumieltymyksillesi.”
   Shawn tuli heidän luokseen kävellen Jamesia paljon tukevammin ja istui Roxannen viereen. ”Lohikäärmerakastajalla on surkea shottipää.”
   ”Mutta huomattavasti sinua nopeammat refleksit!” James huudahti. ”Minä voitin Shawnin”, hän kertoi ylpeänä muille, ”kolme kertaa!”
   ”Siltä sinä näytätkin”, Roxanne hymähti. ”Kuka tuo teidän silmälasipäinen kaverinne on?”
   Shawn vilkaisi hajamielisesti pöytää, jossa he olivat hetki sitten istuskelleet. ”Jessekö? Kuinka niin?”
   ”Voisin syödä hänet”, Roxanne ilmoitti silmät kiiluen.
   ”Ole hiljaa”, Fred mutisi ahdistuneesti.
   James ja Shawn virnistelivät Roxannelle. ”Minulla on sellainen tunne, että Jesse ei panisi sitä ollenkaan pahakseen”, Shawn sanoi ja vinkkasi silmäänsä Roxannelle. ”Hän juuri kehui sinun nenääsi maasta taivaaseen.”
   ”Takamuksesta hän puhui”, James oikaisi.
   Shawn mulkaisi poikaa. ”Sinä et sitten osaa puhua naisille ollenkaan.”
   ”Minusta valehteleminen on sikamaista”, James sanoi arvokkaasti. ”Naiset ovat kauniita olentoja ja ansaitsevat totuuden!”
   ”Pienet valkoiset valheet eivät satuta ketään! Naiset ovat kauniita olentoja ja ansaitsevat kuulla kauniita asioita”, Shawn vastusti ja vilkaisi Lilyä hymyillen.
   James näki heidän katseidenvaihtonsa ja katsoi ensin Shawnia ja sitten vieressään istuvaa Lilyä hieman epäilevästi. ”Jaa, no, jokainen tyylillään...”
   ”Tiesitkö sinä James, että Shawn ja Lily ovat imutelleet Salaisuuksien kammiossa?” Fred paukautti.
   Lily potkaisi poikaa pöydän alla lujaa. ”Suu kiinni!”
   ”Au! Varmaan meni polvilumpio sijoiltaan!”
   James oli jähmettynyt ja tuijotti Frediä. Isoveljen ruskeat silmät siristyivät pahaaenteilevästi. ”Anteeksi, mitä sinä sanoit?”
   Shawn näytti järkyttyneeltä ja katsoi Lilyä syyttävästi. Lily tunsi poskiaan kuumottavan kiukusta ja hänen teki mieli kirota Fred nielemään omaa räkäänsä.
   Fred mulkoili Lilyä hieroen jalkaansa. ”Isoveljillä on oikeus tietää tällaiset asiat!”
   Roxanne ja Lily mulkoilivat Frediä. ”Ei todellakaan ole!”
   James käänsi jähmettyneen katseensa Shawniin, joka näytti lievästi pakokauhuiselta. ”Onko se totta? Oletko sinä koskenut minun pikkusiskooni?”
   Shawn katsoi Lilyä avuttomana. ”Tuota, se oli vähän niin kuin vahinko - ”
   Samassa James ponkaisi ylös, kiskaisi taikasauvan hihastaan ja osoitti sillä Shawnia suoraan kasvoihin. Vihreä valo välähti ja Shawn lennähti lattialle kaataen kookkaalla vartalollaan muutamia tuoleja kammottavan kolinan kera.
   ”James!” Lily kiljahti, loikkasi ylös paikaltaan ja astui Shawnin ja veljensä väliin. Shawn yökkäili kammottavasti Lilyn takana, mutta Lily ei irrottanut katsettaan Jamesin tummana palavista silmistä. Poika hengitti raskaasti ja tuijotti Shawnia raivostuneena.
   ”Sinä et enää ikinä koske häneen, kuuletko? Ikinä! Tai voit olla varma, että löydät itsesi yhtä erityisen tärkeää elintä köyhempänä!”
   ”James!” Lily huusi uudelleen. ”Senkin typerä, paukapäinen, idioottimainen hunsvotti! Sinulle ei kuulu pätkänkään vertaa ketä minä suutelen!”
   Shawn yökkäsi jälleen kammottavasti Lilyn takana.
   James mulkoili Lilyä. ”Sinä olet sitten tyhmä! Tuo tyyppi tunkee   sauvansa mihin vain suinkin saa sen sohaistua ja sinä idiootti menet ja suutelet häntä!”
   ”James”, kuului Shawnin anteeksipyytävä ääni, mutta sitten poika yökkäsi jälleen kykenemättä selvästikään puhumaan. Fred ja Hugo tarkkailivat tilannetta vaitonaisina. Roxanne nousi pöydästä ja meni Shawnin luokse. Lily ei vieläkään irrottanut katsettaan Jamesista.
   ”Ei se ole sellaista”, Lily sanoi Jamesille. ”Se oli vähän niin kuin vahinko.”
   ”Pysy kaukana hänestä!” James sylkäisi inhoavasti ja osoitti Shawnia raivoissaan. ”Olen tosissani!”
   Niine hyvineen poika pöyrähti ympäri, tunkeutui väkijoukon halki ovelle ja katosi yön pimeyteen.
   ”Tulisieluinen tuo meidän Lohikäärmerakastajamme”, Fred huomautti kevyellä äänensävyllä rikkoen latautuneen hiljaisuuden.
   Lily mulkaisi poikaa. ”Se oli täysin sinun syytäsi!”
   ”En minä Shawnia suudellut!” Fred huudahti.
   Lily pyöräytti silmiään ja kääntyi katsomaan Shawnia ja Roxannea. Shawn istui lattialla ja yökki ällöttäviä, valtavia etanoita suustaan rinnuksilleen ja lattialle. Roxanne oli kyykistynyt pojan viereen ja kietonut kätensä tämän ympärille lohduttavasti, tuijottaen etanoita varuillaan.
   Lily käveli heidän luokseen ja kyykistyi Shawnin eteen. ”Olen pahoillani. James on ääliö. Oletko kunnossa?”
   Shawn katsoi oksentamiaan etanoita merkitsevästi. ”Mitäpä luulet? Ja Jamesilla on oikeus olla raivoissaan. Sinä olet hänen pikkusiskonsa.”
   ”Mutta sinä olet hänen ystävänsä!” Lily huudahti. ”Ei hänellä ollut mitään oikeutta suuttua tuolla tavalla!”
   Shawn kohautti harteitaan ja yökkäsi jälleen valtavan etanan suustaan.
   Matami Rosmerta tuli heidän luokseen. ”Pois asiakkaiden luota!” hän huudahti ja tarttui Shawnia kainalosta yrittäen nostaa tämän ylös. Lily ja Roxanne auttoivat. Shawn oli kalpea ja tärisi. ”Viekää hänet yläkertaan, siellä on mukava pieni huone. Anna niiden vain tulla kaikkien ulos ennen kuin lähdet minnekään hoipertelemaan, Shawn. Mistä James oikein suuttui?”
   ”Hän sai tietää, että Lily ja Shawn ovat imutelleet toisiaan”, Roxanne kertoi, kun Lily ja Shawn pysyivät molemmat vaiti.
   ”Jaahas”, Rosmerta tuumasi ja pieni hymy nyki vanhan noidan huulia. ”No niin, yläkertaan sitten, Shawn...”
   Lily lähti taluttamaan Shawnia kohti yläkertaan vieviä rappusia. Roxanne katseli heitä virnistellen.
   ”Etkö sinä tule?” Lily kysyi tytöltä.
   ”Minulla on bisneksiä”, Roxanne sanoi ja vinkkasi silmäänsä. ”Minä olen aina ollut heikkona silmälasipäisiin poikiin.”
   ”Jaahas”, Lily tuumasi kuin Rosmertan kaiku.
   Lily talutti etanoita kakovan Shawnin kotoisaan huoneeseen pubin yläkertaan. Huone oli ihanan lämmin ja takassa roihusi iloinen tuli.
   Lily auttoi Shawnin sohvalle puoliksi istuvaan asentoon, muutti taikasauvallaan pöydällä olevan kynttilän ämpäriksi ja ojensi sen Shawnille. ”Oksenna ne sinne niin Rosmerta ei tule viemään kostonhimoisena kallisarvoisinta elintäsi minnekään.”
   Shawn naurahti ja pari etanaa tipahti hänen suustaan ämpäriin. Lily irvisti.
   ”Oksettavaa.”
   ”Ainakin Jamesilla on mielikuvitusta”, Shawn totesi kuulostaen surulliselta. Lily tarttui pojan käteen.
   ”James on vain ylisuojelevainen. Kyllä hän siitä rauhoittuu.”
   ”Näinköhän...” Shawn näytti epäilevältä. ”Taisin mokata aika pahasti.”
   Lily pyöritti päätään. ”Et sinä ole tehnyt mitään väärää.”
   Shawn katsoi heidän yhteenliitettyjä käsiään kulmakarvat hieman kurtussa. Hän silitti peukalollaan Lilyn kättä. ”Ei kai se voi olla väärin jos se tuntuu näin hyvältä.”
   Sanat saivat Lilyn sydämen heittämään volttia. ”Niin.”
   Hänen vastauksensa hymyilytti Shawnia. ”Olen tosissani, Lily.. sinussa on jotakin mitä muissa ei ole. Olet erilainen.”
   Lily räpytteli silmiään. ”Albus on aina väittänyt, että minä olen saanut Jamesille tarkoitetut geenit ja James minulle tarkoitetut.”
   Shawn nauroi. ”Hyvin mahdollista. Sinä et ajattele niin kuin normaalit tytöt.” Samassa poika oksensi jälleen ryöpyn etanoita ämpäriin.
   ”Otan tuon kohteliaisuutena. Tosin etanaoksennus vie siitä hieman hohtoa”, Lily naurahti. ”Todellinen herrasmies.”
   ”Minä en ole mikään herrasmies, Lily”, Shawn sanoi vakavasti. ”Haluan että sinä tiedät sen.”
   Lily katsoi Shawnia silmiin. ”Se oli sarkasmia, Shawnie.”
   Shawn virnisti. ”Ajattelin vain kertoa. Tytöillä on tapana läpsiä minua ilkeästi kasvoihin kun epäherrasmiesmäisyyteni tupsahtaa esiin ja jokin kertoo minulle, että sinun läpsimisesi olisi erityisen kivuliasta.”
   Lily hymähti. ”Minä en ikinä alentuisi läpsimään sinua. Mutta jos suututat minut, voi olla, että pistän omat räkäpallerosi pieksemään sinut.”
   ”Pidetään mielessä”, Shawn sanoi nauraen.
   He vaipuivat hiljaisuuteen. Shawn nojasi sohvan päätyyn jalat koukussa halaten etanaämpäriään ja Lily nojasi kevyesti Shawnin jalkoihin. Hetken he katselivat tulta hiljaisena. Lily ihmetteli, kuinka luonnolliselta ja hyvältä tuntui olla Shawnin lähellä, ihan vain istua siinä hiljaa.
   ”Jokohan Roxanne on lumonnut silmälasipojan”, Lily mietti ääneen.
   Shawn hymyili. ”Jessen lumoamiseen ei paljon vaadita. Etenkin, kun hän tuijotteli koko illan Roxannea ja höpötti, kuinka kauniita naiset voivat ollakaan.”
   ”Ja te muutko olitte sitten vakaasti eri mieltä?” Lily kysäisi hymyillen.
   ”En nyt niinkään sanoisi”, Shawn virnisti. ”Michael oli sitä mieltä, että ei ollut koskaan nähnyt yhtä ihanaa tukkaa kuin sinulla on. Jostakin syystä minulle tuli kauhea himo tunkea hillosipuli hänen nenäänsä.”
   Lily kohotti kulmiaan. ”No, tungitko?”
   Shawn pyöritti päätään surullisesti. ”En löytänyt hillosipulia.”
   ”Miksi sinä et ole koskaan lentänyt luudalla?” Lily kysyi.
   Shawn ylättyi puheenvaihdoksesta ja räpytteli silmiään. Hän oli niin kauan hiljaa, että Lily oli jo kysymässä oliko etana puraissut poikaa kieleen, kun Shawn viimein vastasi. ”Olin hyvin nuori, kun näin jotakin sellaista mitä en tule ikinä unohtamaan.” Pojan ääni oli välttelevä ja kylmä. ”Luudanvarsi liittyi oleellisesti kuvaan.”
   ”Okei.” Shawn ei selkeästikään halunnut puhua asiasta, joten Lily jätti asian sikseen. ”Mitä luulet, pitäisikö minun tunkea Fredin tyynyliina täyteen hämähäkkejä vai olisiko parempi, jos tekisin kaikkiin hänen housuihinsa jonkinnäköisiä reikiä sekä etu- että takapuolelle? Vai kenties tehdä reikiä housuihin ja tunkea ne täyteen hämähäkkejä?”
   Shawn nauroi. ”Minä en käsitä miksi ylipäätään kerroit hänelle siitä suudelmasta.” Lily ei voinut olla huomaamatta, että Shawnin katse käväisi hänen huulissaan.
   ”En kertonut, puhuimme kuolasta Roxyn kanssa ja kerroin hänelle, että syljin päällesi ennen häntä ja Fred sattui kuulemaan Roxyn reaktion. Ei sen kummempaa.”
   ”Miksi te puhuitte Roxyn kanssa kuolasta?”
   ”Roxy tykkää puhua syljestä, etenkin jos sen vaihtamisesta ja sekoittamisesta on kyse.”
   Shawn pärskähti ja pörrötti hänen tukkaansa. ”Sinä olet aika hauska, Lillero.”
   ”Lillero saa minut kuulostamaan jonkinnäköiseltä puhpalluralta”, Lily huokaisi pyörittäen päätään alistuneesti.
   ”Ovatkohan nuo etanat humalassa?” Shawn mietti katsellessaan pitelemäänsä ämpäriä, ”kun kerran minun sisältäni tulevat. Olen siemaissut yhden jos toisenkin shotin.”
   ”Hyvin mahdollista”, Lily nauroi.
   Shawn räpytteli silmiään. ”Sinulla on ihana nauru.”
   Lily ei tiennyt, mitä olisi siihen vastannut ja tyytyi vain virnistämään Shawnille.
   Shawn oksenteli melkein tunnin verran säännöllisin väliajoin etanoita,  mutta ne olivat kooltaan koko ajan vain pienempiä ja poika ei enää ollut ollenkaan niin kalpea ja tärisevä. Baarin sulkemisaikaan ei ollut enää montaakaan minuuttia ja he päättivät lähteä takaisin alakertaan katsomaan, joko Roxanne ja Jesse olivat ehtineet tutustua toisiinsa.
   Palatessaan baariin he huomasivat sen olevan melkein tyhjillään, vain muutamia asiakkaita oli enää jäljellä. Rosmerta pyyhki baaritiskiä taikasauvallaan puhtaaksi ja vinkkasi heille silmäänsä heidän kävellessään tämän ohitse. Samassa he saivat silmiinsä Roxannen, tyttö istui Jessen sylissä ja parivaljakko maisteli antamuksella toistensa huulia. Muut aurorikokelaat olivat kadonneet omille teilleen. Shawn ja Lily virnistivät toisilleen huvittuneina kävellessään kaulailevien kyyhkyläisten luokse. Hugoa ja Frediäkään ei näkynyt, Lily oletti heidän menneen jo takaisin Tylypahkaan.
   Jesse ja Roxanne eivät näyttäneet tajuavan ulkomaailmasta tuon taivaallista. Lily rykäisi kovaan ääneen.
   Kuului imukuppimainen ääni, kun Roxanne irrottautui Jessen naamasta. ”Lillero! Minä menen Auroriaan yöksi!”
   ”Etkä mene!” Lily parahti. ”Professori Diaz tappaa sinut.”
   ”Ei Anastasiankaan tarvitse kaikkea tietää”, Roxanne vastusti ja puristi Jessen naamaa niin, että tämän huulet menivät törrölleen. Näky oli huvittava, koska pojan silmälasit olivat vinksallaan kaulailun jäljiltä. ”Katso nyt kuinka söpö.”
   ”Jesse, mitä jos vain painuttaisiin pehkuihin”, Shawn sanoi merkitsevän painokkaasti rykäisten.
   Jesse mulkaisi poikaa. ”Roxanne haluaa nähdä Aurorian pimeässä.”
   ”Samalta se pimeällä näyttää kuin päiväsaikaankin.” Shawn tarttui Roxannea kainaloista ja nosti tytön pois Jessen sylistä. ”Tytöt takaisin Tylypahkaan, heti.”
   ”Älä sinä määräile minua, Tiger”, Roxanne puuskahti ja tökki Shawnia rintaan. ”Sinä olet oikein kiva ja ihana ja kaikkea muuta mukavaa vaikka tykkäsitkin enemmän Lillerosta kuin minusta, mutta en minä silti ala pomppimaan sinne minne sinä sanot että pitäisi pomppia. Minä haluan nähdä Aurorian pimeässä!”
   Shawn katsoi Lilyä avuttomana. Lily huokaisi. Roxanne ei antaisi periksi ja ainoa vaihtoehto olisi kirota tyttö tajuttomaksi ja kantaa takaisin Tylypahkaan, mutta Lily arveli, että Roxy saattaisi hyvinkin kuristaa hänet rohkelikkokuosisella kaulaliinallaan, jos hän moisen tempun tekisi.
   ”No, itsepähän tiedät sitten”, Lily puuskahti tytölle. ”Joudut kyllä vielä vaikeuksiin.”
   ”Tule sinä minun kanssani vaikeuksiin, Lillero!” Roxanne huudahti ilahtuneena ja nappasi Lilyä niskasta vetäen tämän kuristavaan halaukseen. ”Siitä tulee hauskaa!”
   ”Ei tule”, Lily hymähti ja karkasi Roxannen käden alta pois. ”En halua kuukautta jälki-istuntoa ja toiseksi olen hyvin varma, että Lohikäärmerakastajan otsasuoni räjähtäsi siitä hyvästä.”
   Roxanne tuijotti häntä. ”Mistä lähtien sinua on kiinnostanut, mitä toiset ajattelevat?”
   ”Ei mistään lähtien?”
   ”Yritä nyt sitten pysyä sinun perässäsi”, Roxanne jupisi, ”etenkin kun en ole edes selvinpäin.”
   ”Sitä suuremmalla syyllä sinun tulisi nyt lähteä minun kanssani Tylypahkaan”, Lily sanoi merkitsevästi, mutta Roxanne oli jo tarttunut Jessen käteen ja lähtenyt taluttamaan poikaa pois baarista. ”Huomiseen, Lils!”
   Lily katsoi Shawnia alistuneena. ”Toivoton tapaus.”
   Shawn hymyili vaisusti ja he lähtivät Roxannen ja Jessen perässä ulos. Yö oli pimeä ja kylmä ja Lily värähti viiman osuessa hänen kasvoihinsa. Roxannen ja Jessen hahmot näkyivät vähän kauempana.
   Shawn kietoi kätensä Lilyn ympärille ja halasi häntä. ”Oli kiva ilta. Miinus Lohikäärmerakastajan etanaoksennushyökkäys.”
   ”Kyllä Jamie siitä rauhoittuu”, Lily lohdutti ja painoi päänsä Shawnin rintaa vasten. Hän saattoi tuntea pojan sydämen vahvan sykkeen. Shawn oli lämmin ja tuoksui ihanalta, tämän kädet hänen ympärillään tuntuivat turvallisilta ja voimakkailta.
   Shawn painoi huulensa hänen hiuksiinsa ja Lily kuuli tämän vetävän syvään henkeä.
   ”Älä vain oksenna etanaa sinne”, Lily kuiskasi hiljaa.
   Shawn hymähti, vetäytyi vähän kauemmaksi ja katsoi häntä irrottamatta käsiään hänen ympäriltään. Poika sipaisi hiussuortuvan hänen korvansa taakse valtavalla kämmenellään ja painoi sitten huulensa Lilyn huulille.
   He painautuivat tiiviisti toisiaan vasten syksyisen viiman puhaltaessa ja viheltäessä heidän ympärillään. Shawn ei maistunut lainkaan etanoilta, enemmänkin mansikoilta - ehkä mansikanmakuisilla juomilla oli osuutta asiaan.
   Lilyn sydän hakkasi villisti hänen rinnassaan ja hän tunsi jossakin alavatsansa tienoilla kihelmöivää kutitusta, Shawn tuntui vetävän häntä puoleensa kuin magneetti ja hänestä tuntui että hän ei voisi koskaan päästä tarpeeksi lähelle pojan jäntevää, lihaksikasta vartaloa. Shawn puristi Lilyä lanteista lujaa itseään vasten, aivan kuin olisi tuntenut samalla tavalla -
   Samassa Shawn nytkähti ja jokin limainen, ällöttävä möngersi Lilyn suuhun -
   Lily hätkähti, irrottautui Shawnista ja sylkäisi valtavan etanan suustaan kakoen. "Yök!" Etana mätkähti maahan ja käänteli päätään puolelta toiselle kuin ihmetellen, mihin oli joutunut. Lily katsoi Shawnia järkyttyneenä. "Sinä oksensit etanan minun suuhuni!"
   Shawn räpytteli silmiään ja purskahti sitten railakkaaseen nauruun. Lily toljotti poikaa hetken aikaa jähmettyneenä ja repesi sitten itsekin hurjaan hihitykseen.

[jacoblove]

Kommentteja, jookosta? ;3 Ps. Muutin nimen suomenkieliseksi, kun alkoi häiritä, että se oli englanninkielinen, vaikka teksti on suomea...

13. Sovinto

James nukkui huonosti, vaikka yleensä litkittyään koko illan tunnelmaanostattavia juomia hän kuorsasi kuin tukki. Hän heräsi aamun pikkutunneilla musertavan pahaan oloon tuntien itsensä haiskuksi ja puolittain ryömi kylpyhuoneensa. Hän oksensi näyttävästi violetinvärisen ylen ja mietti hämärästi, oliko Shawn oksentanut koko yön etanoita. James toivoi hartaasti, että oli, poika oli sen totisesti ansainnut ja vielä enemmänkin.
   James ryömi suihkun alle istumaan ja laittoi sen päälle. Hän olisi voinut itkeä onnesta, kun lämmin vesi ryhtyi piiskaamaan häntä. Pikkuhiljaa veden huuhtoessa hänen krapulaansa hän alkoi tuntea olonsa taas melkein ihmismäiseksi.
   James mietti Shawnia. Shawnia, joka oli suudellut hänen sisartaan. Mielikuva sai hervottoman turhautumisen ja vastenmielisyyden tunteiden sekaisen värinän kiitämään pitkin hänen vartaloaan. Kuinka Shawn oli saattanutkin? Ihan kuin se, että poika oli kaatanut puolet Aurorian tyttösistä ei olisi riittänyt, ihan kuin se, että Roxanne oli roikkunut pojassa valmiina nuolemaan ja palvomaan ei olisi riittänyt! Ei, Shawnin oli täytynyt vielä mennä koskemaan hänen pikkusiskoonsa ja oli vieläpä raukkamaisesti salannut sen häneltä. Jamesin kädet puristuivat nyrkkiin ja hänen teki mieli mennä etsimään Shawn käsiinsä ja muotoilla tämän typerä nenä uuteen uskoon. Ehkä hän tekisikin sen, jahka krapula olisi hellittänyt.
   James istui suihkun lattialla niin kauan, että kylpyhuone oli täynnä höyryä ja alkoi pikkuhiljaa tuntua saunalta. Vaivalloisesti James sammutti suihkun, kiskaisi alushousut jalkaansa ja meni sitten takaisin huoneeseensa ja kaivautui sänkyynsä toivoen, että saisi uudelleen unen päästä kiinni.
   Kun James seuraavan kerran heräsi, varhainen aamuaurinko paistoi tummien verhojen välistä vilkuttaen iloisesti. James hätkähti, kun hänen huoneensa ovi sulkeutui hiljaa naksahtaen ja hän näki tumman hahmon kohoavan yläpuolellaan.
   James räpytteli silmiään tunnistaessaan kikkaratukkaisen hahmon. "Mitä helkkaria sinä täällä teet?"
   Roxanne ei vastannut, vaan nosti Jamesin peiton ylös, sujahti sen alle ja painoi päänsä Jamesin kainaloon. "Minua nukuttaa."
   "Okei", James sanoi hämillään. "Haluaisitko selittää, mitä sinä teet täällä ja minun sängyssäni?"
   "Jesse kuorsaa tosi ärsyttävästi", Roxanne mutisi unisesti. "Kuurokaan ei saisi unen päästä kiinni siinä metelissä. Kuin ruohonleipuri."
   James pyöräytti silmiään. "Ruohonleikkuri. Sinä siis tulit tänne yöllä Jessen kanssa?"
   "Älä huoli, en tehnyt mitään mitä sinäkään et olisi tehnyt."
   James huokaisi. "Tuonko pitäisi sitten jollakin tavalla lohduttaa minua?"
   "En minä vaan tiedä", kuului unisesti möngerretty vastaus ja samassa Roxanne päästi tärisevän pienen kuorsausäänen vasten Jamesin kainaloa, tyttö oli nukahtanut. James hymähti, painoi päänsä Roxannen kiharaan, pehmeään hiuspaljouteen ja antoi itsensä vaipua jälleen uneen.
   Kun James jälleen heräsi, Roxanne tuhisi edelleen hänen vieressään ja oli kuolannut Jamesin kainalon märäksi. James vilkaisi yöpöydällä olevaa kelloa, se näytti kolmea iltapäivällä.
   "Herää hippiäinen." James tökki Roxannea. "Minä vien sinut takaisin kouluun."
   "En minä halua syödä ruusukaalia", Roxanne mumisi inhoavasti, valittavalla äänellä.
   "En minäkään, mutta äiti sanoo aina että sen avulla kasvetaan isoiksi pojiksi", James vastasi huvittuneena. Roxanne ei värähtänytkään.
   James virnisti, veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja huusi: "KAUTTA KIHARIEN RINTAKARVOJENI NOUSE YLÖS SENKIN KAINALOON KUOLAAVA RUOHONLEIPURI!"
   Roxanne pongahti istumaan niin nopeasti, että huitaisi kyynärpäänsä suoraan Jamesin nenään. "Itse kuolaat", tyttö sanoi typerästi.
   "Valtasit sänkyni, kastelit kainaloni ja mursit nenäni", James valitti nenäänsä pidellen, silmät kivun takia vuotaen. "Anna yksikin syy miksi en potkaisi sinua kurjassa kaaressa ikkunasta ulos."
   "Koska minä olen hurjan söpö ja ihana kaikesta huolimatta." Roxanne lysähti takaisin makaamaan. "Pääparkani!"
   James mulkaisi tyttöä. "Minun nenäparkani!"
   "Mitäs kiljut kuin tyttö ja säikyttelet nukkuvia ihmisiä", Roxanne mumisi unisesti. "Nukutaan vielä vähän aikaa."
   James potkaisi Roxannea peiton alla kevyesti. "Sinä olet ihan tarpeeksi vaikeuksissa muutenkin. Rehtori Diaz on paljon viisaampi kuin mitä antaa ymmärtää ja on varmasti huomannut siveettömän yöllisen retkesi."
   "Hui, melkein pelottaa." Roxanne kuitenkin nousi istumaan. Tytön kiharapilvi oli hassusti sotkussa. "Mennään sitten."
   Jamesin maha päästi hurjan karjaisun. "Auts", hän sanoi ja paineli mahaansa. "Minulla on nälkä."
   Roxanne katseli ympärilleen Jamesin sotkuisessa huoneessa. "Eikö sinulla ole mitään mässykätköä täällä?"
   James hymähti. "Minä en ole kahdeksanvuotias pikkupoika."
   "Hassua, en minäkään, mutta silti minulla on aina jossakin huoneen nurkassa suklaasammakkoja jemmassa, tiedäthän, juuri tällaisia hetkiä varten." Roxanne katsoi tyytymättämänä Jamesia, joka huokaisi.
   "Hyvä on. Seuraavaksi, kun päätät iskeä jonkun auroritoverini, mutta lemppaat hänet aamuhämärässä epämiellyttävien äänifektien vuoksi ja kipität minun vällyjeni turvaan, lupaan, että minulla on jossakin piilossa suklaasammakoita."
   "Hienoa." Roxanne nousi seisomaan ja oikoi mustaa mekkoaan. "Missäköhän minun takkini on?"
   James nosti laiskasti taikasauvansa yöpöydältään ja osoitti sillä kohti kattoa. "Tulejo, Roxannen takki!"
   Jamesin ovelta kuului pehmeä kolahdus ja epämääräisesti painia muistuttavia ääniä.
   Roxanne harppoi ovelle ja kiskaisi sen auki - tytön musta nahkatakki syöksähti ovelta kohti Jamesia ja osui tätä naamaan.
   Teddy Lupin tuijotti käytävältä Jamesin huoneeseen, suoraan Roxanneen.
   Teddy pyöritti päätään astahtaessaan huoneen oviaukkoon, Roxanne kavahti kauemmaksi turkoositukkaisen miehen närkästynyttä ilmettä selkeästi kammoksuen.
   "Mitäö helkkaria sinä täällä teet?"
   "Hassua, minun reaktioni oli tismalleen samanlainen!" James hihkaisi sängyltään Roxannen takkia pidellen.
   Teddy siirsi hitaasti katseensa Jamesiin ja sitten taas Roxanneen kuin olisi palavasti miettinyt erilaisia vaihtoehtoja siitä, miksi he kaksi olivat unisen ja krapulanhuurteisen näköisinä samassa huoneessa sunnuntai-iltapäivänä. "Huomasin mustan nahkatakin painivan Jamesin oven kanssa ja tulin katsomaan mitä täällä taas oikein tapahtuu. Uskokaa minua, tätä näkyä en olisi ikinä osannut odottaa. Kuinka humalassa te olette oikein olleet eilen?"
   Roxanne ja James vilkaisivat toisiaan huvittuneina. "Vähän humalassa vain."
   Teddy näytti syvästi kärsivältä, siltä, että ei tiennyt olisiko hänen pitänyt oksentaa vai itkeä vai juosta pakoon. "Oletteko te - " mies aloitti änkyttäen ja rykäisi sitten. "Mitä te idiootit olette oikein menneet tekemään?"
   "Rox kasteli kainaloni", James valitti.
   "Toivottavavasti se oli ainoa kostea asia tässä huoneessa", Teddy tokaisi.
   "Yök!" James paiskasi nahkatakin Teddyä kohti. "Ällöttävää!"
   Roxanne katsoi inhoten Teddyä. "Mitä sinä oikein vihjailet, taliaivo?  Satuin tulemaan tänne yöllä iloisessa mielentilassa erään söpöläisen kanssa, mutta koska korvani kestävät vain ihmisaivoille siedettäviä ääniä minun oli pakko tulla Lohikäärmerakastajan vällyihin aamulla."
   "Etkä voinut mennä Tylypahkaan, missä sinun oikeasti kuuluisi viettää kaikki yösi ja aamusi?" Teddy puuskahti, mutta näytti jokseenkin helpottuneelta Roxannen selonteon kuultuaan.
   "Sitä nyt on varmaan enää turha puida, vai mitä?" Roxanne vastasi samalla äänensävyllä takaisin. "Jamie, mennäänkö?"
   Niine hyvineen tyttö heilautti takkinsa päälleen ja lähti kipittämään käytävää eteenpäin kohti ulosvieviä kierreportaita.
   James kiskaisi löysät gollegevaatteet päälleen ja tarttui sitten Tulisalamaansa. Teddy katseli häntä arvioiden.
   "Sinuna en asettaisi tavaksi hihhuloida kaikkia viikonloppuja humalassa. Koulutusohjelma tiivistyy huomattavasti seuraavien viikkojen aikana."
   "Joskus on nollattava päätä ja shottishokkimeiningit ovat oiva tapa siihen. Ja suoraan sanoen odotan innolla tiivistymistä. Torjuntataiat alkavat tursuta ulos korvista." James hyppäsi tenniskenkiinsä ja käveli sitten Teddyn ohitse heilauttaen Tulisalaman olalleen.
   Teddy hymähti. "Huomaat jossakin vaiheessa, kuinka tärkeää on hallita torjuntaloitsut."
   "Juu, juu, varmasti. Nyt minun pitää lennättää tuo kikkurapäinen otus takaisin linnaan. Iltaan!"
   James jätti Teddyn seisomaan käytävään ja hyppeli portaat alas Roxannen perään.
   Saapuessaan kartanon eteiseen hän huomasi Roxannen nojailevan rennosti ruokailusalin oven pieleen ja juttelevan Jessen kanssa keimailevasti. James irvisti inhoavasti ja meni kaksikon luokse.
   "Huomenta James", Jesse tervehti häntä.
   James nyökkäsi takaisin ja naksautti sitten kieltään merkitsevästi Roxannelle. Tyttö vilkaisi Jamesia varoittavasti ja hymyili sitten Jesselle. "Nähdään sitten illalla, minä ja Lils tulemme! Heippa!" Tyttö suikkasi suukon Jessen poskelle, tarttui sitten Jamesin käsivarteen ja lähti taluttamaan häntä ulos.
   "Mistä tuossa oli kyse?" James kysäisi.
   Roxanne säteili. "Treffeistä Jessen ja Michaelin kanssa."
   "Miksi sinä Lilyn mukaasi raahaat?"
   "Siksi, että voi olla, että minua käy kyllästyttämään ja silloin Lilleron seura on paikallaan."
   "Sinä olet toivoton", James huokaisi ja asetti Tulisalamansa alleen. Roxanne kapusi hänen taakseen ja tarrasi hänen puserostaan kiinni.
   "Tiedän, siksi kaikki minua rakastavatkin niin kovasti." Roxannen ääni oli ylimielisen kevyt ja James pyöräytti silmiään.
   James ponkaisi maasta vauhtia ja lähti sitten liihottamaan kohti vuorien juuressa häämöttäävää Tylypahkaa. Roxanne hyräili itsekseen hänen takanaan.
   "Sinun eilinen showsi oli muuten hieman ylitseampuva", tyttö ilmoitti sitten yllättäen. "Tiedäthän, Lily on kuitenkin elänyt tylsän siveellisesti luudanvarttaan halien ja on jo aikakin, että hänellä on jotakin sutinaa, iso tyttö kun on jo. Eikä se kenenkään kannalta katsottuna kuulu sinulle, ylisuojeleva isoveli."
   "En minä ole ylisuojelevainen", James puuskahti. "Olen vain sitä mieltä, että Lilyn tulisi valita seuralaisensa valikoivammin. Shawn on sonnimainen sika etenkin mitä naisten käsittelyyn tulee."
   "Sitä en kiistä laisinkaan, mutta kummasti sinäkin olet hänen seurassaan viihtynyt sonnimaisuudesta huolimatta - onko sitten ihme, että Lily viihtyy?"
   "Luulisi, että sinua ketuttaisi niiden kahden touhu enemmän kuin minua. Etkös sinä vähän niin kuin tykännyt Shawnista?"
   "Minä tykkään kaikesta komeasta ja Shawn on pahuksen namunen. Maailma on kuitenkin täynnä namuja. Enkä minä ole sokea... Shawnin ja Lilyn välillä on selkeästikin paljon enemmän kemiaa kuin minun ja Shawnin välillä ikinä oli."
   James tuhahti. He liisivät Tylyahon ylitse ja pari pöllöä suhahti heidän ohitseen kylän jäädessä taakse. James tunsi lämpimän suhahduksen heidän läpäisetessään Tylypahkaa ympäröivät suojataiat. Huispauskentän yllä liisi monia punaisiin pukeutuneita hahmoja.
   "Rohkelikolla on näköjään huispausharjoitukset", James huomautti.
   Roxanne hymähti. "Koska heillä ei olisi huispausharjoituksia?"
   "Lily on kunnianhimoinen", James sanoi ylpeänä suunnatessaan Tulisalamansa kohti rohkelikkotornia.
   "Lilyllä on pakkomielle kekkuloida ilmassa antiikkisella siivousvälineellä", Roxanne oikaisi.
   "Hei! Hän lentää sentään Tulisalama Vitosta!" James närkästyi.
   "Samalta ne risukasat kaikki näyttävät nimestä ja numerosarjoista huolimatta."
   "Ymmärtämätön pölkkypää", James mutisi.
   James lensi rohkelikkotornin tyttöjen makuusalien puolelle ja Roxanne osoitti oikean ikkunan. Tyttö avasi taikasauvallaan ikkunan ja loikkasi sitten kevyesti pois luudalta.
   "Kiitos kyydistä!" Roxanne huudahti mönkiesään ikkunalaudalta sisälle makuusaliin. "Nähdään taas!"
   "Älä tee mitään mitä minä en tekisi", James virnisti tytölle. Sitten hän näki rehtori Diazin Roxannen selän takana vakava ilme kasvoillaan. Jamesin suupielet nytkähtivät ja hän vilkutti iloisesti Roxannelle ja professori Diazille kääntäessään luutansa takaisin Auroriaan päin. Tyttö saisi varmasti ainakin kuukauden jälki-istuntoa, James ajatteli vahingoniloisesti.
   Hän vilkaisi huispauskentälle päin ja melkein ajattelematta käänsi luudanvartensa kenttää kohti. Hän viiletti ilman haki, näki punaisen kaadon lentävän Fredin käsistä kohti Lilyä -
   Hurjasti syöksähtäen James viiletti nappaamaan kaadon juuri ennen kuin se olisi tömähtänyt Lilyn odottaviin käsiin. Tyttö huudahti yllättyneenä. James puristi kaadon kainaloonsa ja syöksähti kohti maalisalkoja, joiden edessä Hugo pyöri haukkamaisesti.
   Lily  toipui nopeasti järkytyksestään ja syöksähti Jamesin perään, lensi hänen alleen -
   Tyttö pukkasi kädellään kaadon hänen kainalostaan ja nappasi sen omaan syliinsä voitonriemuisesti nauraen.
   James teki silmukan ilmassa ja lähti Lilyn perään hampaat irvessä. Muut huispausjoukkueen jäsenet olivat jääneet roikkumaan ilmaan ja katselemaan heidän kaksinkeskeistä kaadonkaappauskisaansa.
   James tähtäsi potkun kaatoon päästessään Lilyn vierelle ja kaato tipahti alaspäin. James ja Lily vilkaisivat toisiaan ja käänsivät sitten molemmat luutansa kohti maata painautuen tiiviisti niitä vasten. He kiisivät molemmat alaspäin yrittäen napata kaadon ennen toista, mutta Lily oli nopeampi, nappasi kaadon sormenpäihinsä, teki silmukan ilmassa ja syöksähti kohti maalisalkoja ja heitti kaadon sitten sukkana vasemmanpuoleisesta vanteesta läpi.
   James irvisti huispausjoukkueen vislatessa ja taputtaessa. Lily kumarsi pienesti ja lensi sitten Jamesin luokse näyttäen omahyväiseltä.
   "Ei kannattaisi isotella paremmille", tyttö tokaisi. "Minä olen mestari."
   James irvisti. "Kuulostaa Voldemortilta."
   "Voisit pyytää tuota anteeksi samalla, kun pyydät eilistä naurettavan lapsellista ja ylitseampuvan ylisuojelevaista käytöstäsi anteeksi." Lily katsoi sinisillä silmillään piikikkäästi Jamesiin. Tytön punaiset hiukset olivat ponihännällä ja näyttivät olevan hiestä märät.
   "Miksi juuri Shawn?" James tokaisi inhoavasti.
   "Mistä minä sen tietäisin? Etanaoksennus oli vähän liioiteltua. Kaikki tapahtui vähän niin kuin vahingossa. Meillä on hauskaa yhdessä, miksi sen pitää olla sinulle ongelma?"
   "Yyh", James sanoi irvistäen. "Minä lähden syömään. Palautin vain omalaatuisen parhaan ystäväsi takaisin. Aurorian illallispöytä huutaa nimeäni."
   Lily hymyili leveästi ja nappasi sitten Hugon syöttämän kaadon käsiinsä. "Aina ilo päihittää sinut, Lohikäärmerakastaja."
   James näytti kieltään tytölle ja suuntasi sitten luutansa kohti Auroriaa. Matka ei kestänyt kauan ja hän laskeutui Aurorian tammisten ovien eteen ja käppäili sitten ruokasaliin Tulisalamaansa kantaen. Jamesin onneksi Shawn ei ollut paikalla. Ava ja Aqualine istuivat vierekkäin ja hihittelivät jollekin pöydällä lojuvan kirjan sivulle. Michael ja Jesse pelasivat räjähtävää näpäystä pöydän päässä. Nikita puolittain makasi pöydällä suuri kolpakko vettä edessään, pojasta huokui huonovointisuus.
   Ava kohotti katseensa Jamesin astuessa huoneeseen ja leveä hymy valtasi tytön kasvot, aivan kuin tämä olisi ollut iloinen nähdessään Jamesin.
   "Lohikäärmerakastajakin jaksoi sitten lopulta nousta", tyttö huomautti.
   "Siltä vähän näyttäisi." James istui tytön viereen. Tuttu vaniljan tuoksahdus valtasi hänen sieraimensa ja hänen vatsassaan muljahti jokin täysin muu kuin nälkä. Typerästä reaktiostaan välittämättä James kurotti perunamuusivatia kohti ja lappoi ruokaa lautaselleen kiitollisena.
   "Kuka se tyttö oli, kenen kanssa sinä olit?" Aqualine kysäisi kuin ohimennen kääntäessään kirjansa sivua. James näki vilaukselta kuvan kauniista yläosattomasta tytöstä, jolla oli hurjan pitkät vaaleat hiukset ja valtava turkoosi pyrstö.
   "Serkkuni Roxy", James kertoi ja haukkasi ison palan makkaraa. "Miksi sinä luet kirjaa merenneidoista?"
   "Merenneidot ovat kiinnostava luonnonlaji", Aqualine hymähti ja katsoi Jamesia oudoksuen. "Onko sinulla tapana viettää kauniiden tyttöserkkujesi kanssa pyjamabileitä?"
   "En minä käytä pyjamaa", James huomautti arvokkaasti. "Roxanne itseasiassa tuli tänne Jessen taluttamana yöllä ja minä vain toimin pelastavana sankarina jälleen kerran."
   "Miltä sinä hänet sitten sankarillisesti pelastit, Jesseltäkö?" Ava kysyi.
   "Jessen kuorsaukselta", James korjasi niin kovalla äänellä, että pojat pöydän päässä varmasti kuulivat.
   Jesse kohotti katseensa ja näytti jokseenkin huvittavalta, koska oli käräyttänyt pelin tuokseessa suurimman osan etuhiuksistaan. Niistä nousi hiljalleen harmaata savua. "En minä kuorsaa!"
   "Eli Rox muuten vain lähti sinun syleilystäsi Jamesin vällyihin?" Ava kysäisi suloisesti hymyillen. Jessen ilme venähti.
   "No juu, saatan minä ehkä kuorsatakin."
   Ava ja Aqualine katsoivat toisiaan ja hihittivät. Jamesista Avan kikatus oli jotenkin suloista. Tytön ihanat hiukset laskeutuivat kauniisti tytön siroa selkää pitkin ja Jamesin teki hurjasti mieli valuttaa kättään niiden lävitse.
   Äkkiä James äkkäsi Aqualinen tuijottavan häntä syyttävästi Avan toiselta puolelta. Kaipa tyttö oli nähnyt hänen katseensa. James ei jaksanut välittää lesbiaanitytön vihamielisyydestä ja väläytti tälle haastavan hymyn. Aqualine näytti siltä, että olisi halunnut murista ja paljastaa hampaansa, mutta sen sijaan tyttö kietoi kevyesti kätensä Avan ympärille ja sanoi tälle: "Kulta, mennäänkö kävelylle? Ennen kuin tulee pimeää."
   Ava nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Jamesia. "Shawn muuten lähti äsken ulos. Hän näytti aika hassulta, jotenkin surulliselta."
   Jamesin ilme kiristyi. "Jaa."
   Ava katsoi häntä ihmeissään. "Onko teille tullut riitaa jostakin?"
   "Sanotaanko vaikka näin, että Shawn voi minun puolestani liittyä kentaurien riveihin ja painua metsikköön mässyttämään sammalta."
   "Mitä hän teki?" Ava kysyi huvittuneena. Aqualine näytti kärsimättömältä.
   "Liehitteli minun pikkusiskoani."
   Ava katsoi häntä hölmistyneenä. "Ja se on paha juttu vai? He voisivat olla aika kaunis pari."
   James oli yökkäävinään. "Minun pikkusiskoni on liian nuori moiseen touhuun. Hän on vasta koulussa, pahus."
   "Sinun pikkusiskosi on tietääkseni täysi-ikäinen", Ava hymähti. "Tuskin sinäkään täysin siveellistä elämää elit ollessasi Tylypahkassa."
   James virnisti, mutta vakavoitui sitten. "Se on ihan eri asia."
   "Juu, no tietysti on", Ava myönteli näyttäen huvittuneelta. "Älä ole vihainen Shawnille."
   James irvisti. "Se on vaikeampaa kuin voisi kuvitella."
   Ava puristi häntä olkapäästä ja kääntyi sitten katsomaan tyttöystäväänsä, joka katseli heitä. "Mennäänkö sitten?"
   Aqualine nyökkäsi ja lähti taluttamaan Avaa ulos salista. James katsoi heidän peräänsä alakuloisesti ja outo surunaalto pyyhkäisi hänen ylitseen. Jostakin syystä hänellä oli hyvin yksinäinen olo yhtäkkiä.
   James mietti, olisiko hänen ehkä pitänyt mennä etsimään Shawn ja puhua tämän kanssa, mutta sitten hän päätti, että ei poikakaan ollut tuntenut tarvetta puhua hänen kanssaan, joten miksi hänen täytyisi?
   Summer ja Mimosa tulivat syömään ja istuivat Jamesin molemmille puolille. Tytöt näyttivät siltä, että olivat juuri heränneet.
   "Hei, James", tytöt tervehtivät. Summer katseli ympärilleen hivenen pettyneen näköisenä. "Missä Shawn on? En ole puhunut hänen kanssaan koko viikonloppuna!"
   "Onko ikävä?" James virnisti.
   Summer mutristi huuliaan, eikä vastannut. Mimosa rykäisi. "Mikä se teidän eilinen tappelunne Kolmessa Luudanvarressa oikein oli?"
   "Pientä ilman putsausta vain", James hymähti. "Tai oikeastaan Shawnin suun puhdistusta."
   "Hän oksenteli etanoita aika näyttävästi", Mimosa naurahti. Jamesista tytöllä oli pirteä nauru ja hän katsoi tätä tarkemmin. Ruskeat, lyhyet hiukset sopivat tämän keijuskaismaiseen vartaloon suloisesti. Oikeastaan tytöllä oli aika kiva vartalo. James ei edes muistanut, koska olisi viimeksi koskettanut naista ja omituinen, ammottava ja tykyttävä olotila hänen sisällään suorastaan huusi, että hän tarvitsi läheisyyttä...
   James kumartui vaistomaisesti lähemmäksi Mimosaa ja hymyili tälle valloittavan hurmaavasti. "Haluaisitko sinä lähteä kävelylle minun kanssani?"

*

Lily työnsi makuusalin huoneen oven auki ja huomasi heti Roxannen ryytyneen olemuksen. Tyttö makasi mahallaan sängyllään pää haudattuna tyyhyihin tummat pitkät hiukset valtoimenaan ympärillään.
   Lily heitti Tulisalaman sängylleen ja alkoi riisua hikisiä huispausvaatteitaan. Roxanne ei liikahtanutkaan, mutta Lily vaistosi, että tämä oli hereillä.
   Lily vaihtoi kuivat vaatteet ylleen ja meni sitten istumaan Roxannen sängylle. "Moi. Huono olo?"
   "Joo." Roxannen ääni oli surullinen.
   "Ja?"
   "Sain kolme viikkoa jälki-istuntoa. Kolme viikkoa joka ikinen päivä, myös viikonloppuisin."
   Lily tukahdutti kikatuksen, koska oli aivan varma, että Roxanne suuttuisi verisesti, jos hän ilmaisi huvittumisensa. "Diaz sai sitten tietää siveettömästä reissustasi komeiden aurorikokelaiden tyyssijaan."
   "Joo."
   "Oliko edes hauskaa?"
   "Ihan hauskaa. Jesse on hurjan söpö vaikka kuorsaakin kuin hengästynyt hevoskotka. Me muuten mennään Jessen ja Michaelin kanssa illalla Tylyahoon."
   "Siitä huolimatta, että meillä on viikon läksyt tekemättä ja meidän pitäisi harjoitella huomiselle loitsutunnille änkytys- ja puheenselvennysloitsuja, joita sinä et sivumennen sanoen hallitse lainkaan?"
   "En käsitä, miksi minun pitäisi osata saada joku änkyttämään", Roxanne mutisi turhautuneena.
   "Minusta voisi olla ihan hauskaa saada esimerkiksi Lehmis änkyttämään, kun hän nakkelee naurettavaa nokkaansa meille", Lily tuumasi mietteliäästi. "Hän kävi huispauskentällä pavieeniensa kanssa naureskelemassa ja huuteli, että minun pitäisi varoa pelottavia heppoja. Typerä luuska. Olen melkein sataprosenttisen varma, että hän ääliömäisine kamuineen sai ne thestralit vauhkoontumaan viime harjoituksissa. Hagridhan sanoi, että niiden kammottavien otuksien silmiin oli suihkutettu valkosipulietikkaa."
   "Jonakin päivänä työnnän vielä sen lehmän naaman jättilaiskalmarin ahteriin", Roxanne tokaisi inhoavasti ja nosti vihdoin päänsä tyynyistään. Tytön silmät olivat punaiset ja kasvot kalvakat.
   "Ilmoita sitten, kun se päivä koittaa, minä en missään nimessä halua missata sitä", Lily sanoi virnistäen ja taputti sitten Roxannea käsivarteen. "Mennään selättämään läksyvuoremme, niin päästään vielä tämän päivän puolella nukkumaan. Silmäsi kielivät syvää kärsimystä ja uni tekisi sinulle terää."
   "Minä haluan Jessen ja Michaelin kanssa Tylyahoon." Roxanne risti kätensä rinnalleen ja työnsi huulensa mutrulleen.
   "Älä murjota tyhmeliini. Näet armaan Jessesi joku muu päivä varmasti. Sinun on opiskeltava välillä, jos meinasit läpäistä S.U.P.E.R.:isi joskus."
   "Niin kai sitten", Roxanne luovutti näyttäen maansa myynneeltä. "Miten sinulla ja Etanahurmurilla meni eilen?"
   Lilyn ilme valahti. "Shawn oksensi etanan minun suuhuni."
   Roxanne tirskahti, tajusi sitten Lilyn olevan vakavissaan ja katsoi häntä järkyttyneenä. "Ei kai."
   "Kyllä vain, limaisen ja märän etanan. Sen tuntosarvet hipelöivät kitarisojani."
   "Siinä vasta omituinen esileikkisiirto."
   "Oikeastaan se oli aika hauskaa", Lily sanoi pienesti hymyillen muistellessaan tilannetta ja kohautti olkapäitään.
   Roxanne tuijotti Lilyä järkyttyneenä. "Se taitaa olla SITÄ."
   "Häh?" Lily räpytteli silmiään. "Mikä taitaa olla mitä?"
   "No, tiedäthän, sitä, r-kirjaimella alkavaa." Roxanne katseli Lilyä tummat silmät tuikkien.
   "Reumaa?" Lily kysäisi.
   Roxanne pyöräytti silmiään. "Unohda. Mennään nyt harjoittelemaan sitä pahuksen änkytysloitsua, senkin etanan saastuttama kitarisa."

*

James sulki niin hiljaa kuin suinkin vain pystyi Mimosan makuuhuoneen oven kiinni. Oli ehkä jollakin tavalla luuserimaista hiippailla pois tytön luota tämän nukahdettua, mutta tyttö oli kietoutunut hiostavasti kuin takiainen Jamesiin niin, että hengittäminen oli käynyt melkein silkaksi mahdottomuudeksi - mitä muuta James olisi voinut tehdä?
   Sitä paitsi Mimosa oli aivan mahtava tyyppi ja varmasti ymmärtäisi kyllä. Tyttö oli rento ja hauska ja kiva, eikä ottanut asioita turhan vavavasti. James oli kävellyt koko päivän ja illan Mimosan kanssa Tylyahossa ja Aurorian valtavilla tiluksilla. He olivat jakaneet suloisia suudelmia Mustan Järven rannassa ja halailleet pitääkseen toisensa lämpiminä syksyn koleudessa.
   Mimosa oli kertonut eronneensa juuri poikaystävästään. Tyyppi oli ottanut nokkiinsa, kun ei ollut päässyt Auroriaan, mutta Mimosa oli - siinä vasta luuserimaisen toiminnan mies oli, James ajatteli.
   Mimosa oli sanonut kaipaavansa miehen läheisyyttä, mikä ei olisi voinut sopia Jamesille paremmin juuri sillä hetkellä ja hän oli suudellut tyttöä hitaasti ja lämpimästi, lohduttaakseen ja lohtua saadakseen.
   Siitä oli seurannut lisää suukkoja ja lopulta he olivat hiippailleet Aurorian hämärillä käytävillä kikatellen ja suudellen ja toisiltaan vaatteita pois nykien.
   James mietti hämärästi, että oli juuri viettänyt mitä mainioimman krapulapäivän mukavan tytön seurassa, kun hänen katseensa osui oveen, jossa komeili nimikyltti Shawn Tiger.
   Lainkaan ajattelematta James tönäisi huoneen oven auki. Shawn kuorsasi sängyssään mahtavasti koristen. James meni sängyn luokse ja istahti sen jalkapäähän. Shawn ei värähtänytkään.
   James osoitti Shawnin naamaa taikasauvallaan. "Aquatulio."
   Taikasauvan päästä syöksähti vesisuihku suoraan Shawnin kasvoille. James vain virnisti pojan rääkäistessä ja ampaistessa istumaan. Samassa poika oli jo kiskaissut jostakin taikasauvansa esiin ja osoitti sillä silmiähuivaavan nopeasti Jamesia kasvoihin.
   James ainoastaan kohotti kulmakarvojaan. "Älä ammu."
   "Senkin nulikka", Shawn tokaisi inhoavasti laskiessaan taikasauvansa. "Mikä pakkomielle sinulla on kiusata minua?"
   "Se liittyy oleellisesti pikkusiskooni", James tokaisi samalla äänensävyllä takaisin.
   Shawn huokaisi. "Lily on jo iso tyttö, James."
   "Sinä olet iso poika ja minua ärsyttää isot pojat, jotka yrittävät iskeä minun pikkuruista sisartani."
   "Onko heitä montakin?" Shawn kysäisi ja hänen harmaanvihreät silmänsä välähtivät kuin varoittaen.
   James virnisti. "Sinä olet ensimmäinen. Tosin Roxannella, Lilyllä, Jessellä ja Michaelilla oli jonkinnäköiset tuplatreffit tänään minun tietääkseni, ja mitä voin Michaelin eilisestä Lilyn tukan hehkuttamisesta päätellä myös Michael tulee maistelemaan etanoita lähiaikoina."
   "Minä voin hoitaa sen", Shawn murahti ja rypisti otsaansa jotenkin myrtyneen näköisenä.
   James virnisti. "Jos en tietäisi paremmin voisin vaikka vannoa, että sinä olet mustasukkainen."
   "Onneksi sitten tiedät paremmin", Shawn tokaisi inhoavasti ja katsoi sitten Jamesia vilpittömästi silmiin. "Tosissaan, James... en voi sanoa olevani pahoillani siitä, että suutelin Lilyä, mutta olen pahoillani siitä, että se saa sinut viskomaan etanaoksennuskirouksia ympärinsä."
   "Miksi juuri Lily?" James kysyi huokaisten. "Eikö Summer Fox kelpaisi? Hän ikävöi sinua niin kovin ja on selkeästi korviaan myöten ihastunut omituiseen naamaasi."
   Shawn irvisti. "Summer on ärsyttävä. Lily on... kiva. Minulla on hauskaa hänen kanssaan. Hän tuntuu hyvältä ystävältä, vähän niin kuin sinä. Sillä erotuksella, että minun ei tee koko ajan mieli suudella sinua."
   "Ällöttävää", James sanoi suoraan sydämestään, mutta tunsi raivon haihtuvan. "Ehkä sinä sitten saat anteeksi. Minä en sitten halua nähdä mitään!" James lisäsi varoittavasti, kun Shawnin kasvot kirkastuivat. "Ja jos sinä satutat minun pikkusiskoani voit olla varma siitä, että - "
   "Että minulla on yksi kallisarvoinen elin vähemmän, tiedetään", Shawn huokaisi ja ojensi sitten kätensä. "Sovittu."
   James tarttui käteen ja virnisti. "Joulukuusesta löytyisi silloin sangen erikoislaatuisia kulkusia."
   Shawn kalpeni ja katsoi Jamesia kauhuissan. "Tuosta minä nään vielä painajaisia."

[jacoblove]

Kommentit ois aivan mahtavia! :3


14. Salamyhkäisyyttä

"Sitä minä vain en ymmärrä", Roxanne mutisi matalalla äänellä Lilyn korvaan, "miten neiti Lipetit on voinut kasvaa noinkin isoksi, kun kerran hänen isänsä ylettää tätä juuri ja juuri bikinirajaan asti?"
   Lily hihitti ja katsoi loitsuja opettavaa professori Lipetitiä, nuorta leveästi hymyilevää vaaleahiuksista loitsunopettajaa, joka piirsi liitutaululle hämäysloitsun ohjetta. "Ehkä hänet on adoptoitu."
   "Minusta on jollakin tavalla jopa kieroutunutta, että se vanha pikkuruinen mies on kyennyt ylipätään lisääntymään", Roxanne jatkoi.   
   "Ei hän voi olla Lipetitin tyttö", Lily mutisi, "he eivät näytä yhtään samanlaisilta. Neiti Lipetit on yllättävän viehättävä verrattuna isänsä minimaalisen kummalliseen olemukseen."
   "Et sinäkään kyllä mikään ilmetty Harry ole", Roxanne naurahti.
   "Ai, monet ovat väittäneet minulle päinvastaista, kun ovat nähneet minun lentävän", Lily virnisti ja loi kaipaavan katseen luokan ikkunaan, jonka takana iltapäivä alkoi hämärtyä. Taivas tosin oli kirkas ja Lily ehtisi hyvin käydä jossakin vaiheessa lentämässä. Mikään ei ollut ihanampaa kuin lentää yön rauhaisassa hiljaisuudessa tuikkivan tähtitaivaan alla.
   "Onko sinun pakko änkeä jokaikiseen keskusteluun luudanvarsi?" Roxanne kysyi.
   Lily kohautti olkiaan. "Minkä minä sille voin, se virtaa veressäni."
   "Ai luudanvarsi vai?"
   "Neiti Weasley", kajahti pirteä ääni luokan edestä. "Olisitko hyvä ja yrittäisit ensimmäiseksi?"
   Roxanne tuijotti professori Lipetitiä. "Yrittäisin mitä, professori?"
   Professori Lipetit kohotti toista kapeaa kulmakarvaansa. "Pysyisit ehkä paremmin perässä, jos kuuntelisit opetusta etkä pohtisi minun geneettistä perimääni."
   Roxanne irvisti ja Lily piilotti virnistyksen käteensä. Fred naurahti vahingoniloisesti luokan etuosasta ja Hugo kääntyi katsomaan heitä melkein paheksuvasti.
   "Anteeksi professori, pientä pohdintaa vain", Roxanne sanoi hymyillen professori Lipetitille leveästi. Nuori opettaja ei vastannut hymyyn ja risti kätensä puuskaan puristaen huolimattomasti toisessa kädessä vaaleaa taikasauvaansa.
   "Ole hyvä ja yritä hämäyttää neiti Potter luokan edessä."
   Lily huokaisi. "Miksi juuri minut? Päädyn vielä loikkimaan ympäri seiniä matkien elefantin piereskelyääniä."
   Roxanne kiskaisi Lilyn ylös tuoliltaan ja loi häneen musertavan mulkaisun. "Hieman luottamusta saanen pyytää."
   Lily pyöräytti silmiään kävellessään luokan eteen hieman kärsimättömältä vaikuttavan professori Lipetitin eteen. "Älä viitsi, me kaikki olemme kyllä nähneet häikäisevän huonot loitsutaitosi."
   Roxanne virnisti kääntyessään seisomaan niin, että oli vastakkain Lilyn kanssa. "Totta. Pyydän anteeksi etukäteen, jos päädyt piereskelmään suullasi."
   "No niin, jospa voisitte hetkeksi jättää lapselliset pilailunne ja keskittyä loitsimiseen", professori Lipetit sanoi kuuluvalla äänellä ja katsoi heitä kyllästyneesti. "Kymmenen pistettä Rohkelikolta asiattomasta käytöksestä."
   "Olkaa kunnolla", Hugo sihahti paikaltaan. Fred virnisteli typerästi hänen vieressään ja pojan toisella puolella Gabriella Longbottom pyöritteli päätään pieni hymynkare huulillaan.
   "Neiti Potter, lähde kävelemään neiti Weasleytä kohti. Neiti Weasley yrittää hämäyttää sinut vaihtamaan suuntaa."
   Lily lähti kävelemään Roxannea kohti toivoen hartaasti, että ei päätyisi sairaalasiipeen ylimääräisiä raajoja poistamaan tai kärsimään massiivisesta kivusta tai verenvuodosta. Roxanne osoitti Lilyä taikasauvallaan ja Lily nielaisi.
   "Hämäänny!"
   Roxannen taikasauvasta sihahti kellertävä, räiskyvä valo, joka osui Lilyä rintaan. Lily singahti ilmaan loitsun voimasta ja hänen päänsä mäsähti inhottavasti rusahtaen kiviseen kattoon ennen kuin hän paiskautui alas suoraan takamukselleen. Lily voihkaisi tuskasta ja olisi voinut vaikka vannoa, että näki tähtiä, ainakin hänen näkökenttänsä oli täynnä välkkyviä valopilkkuja.
   "Anteeksi, Lily", Roxanne huokaisi alakuloisesti ja auttoi Lilyn takaisin ylös. Luokassa kuului luokkatovereiden vaimeaa naurahtelua. Lily heitti professoriin ärsyyntyneen mulkaisun.
   "Minähän sanoin."
   Professori Lipetit tuijotti heitä suu hieman auki. "Neiti Weasley kirjoittaa seuraavalle tunnille sitten kolmen sivun määritelmän hämäysloitsusta ja harjoittelee käytännössä - mutta käyttäisitkö vaikka sammakoita tai lintuja sitten, niin säästytään vammoilta. Neiti Potter, oletko ihan kunnossa?"
   Lily nyökkäsi, vaikka valopilkut hänen näkökentässään eivät kaikki olleet vielä kadonneetkaan. "Minun vuoroniko sitten?"
   Roxanne ja Lily asettuivat jälleen vastakkain. Roxanne lähti kävelemään kohti Lilyä, ja hän osoitti tyttöä taikasauvallaan ja huudahti: "Hämäänny!"
   Roxannen jalka, joka oli ollut ottamassa askelta eteenpäin käännähti ilmassa ja Roxanne astui valtavan askeleen suoraan professori Lipetitin varpaille, joka huudahti yllättyneenä ja astui taaksepäin kuin karkuun Roxannea.
   Lily virnisti. "Anteeksi, professori, väärä suunta."
   Professori Lipetit loi häneen vinon katseen. "Täysin vanhingossa, niinhän?"
   "Totta kai", Lily sanoi ja yritti saada ääneensä viattoman loukkaantunutta sävyä, mutta professori Lipetitin koleasta ilmeestä ja Roxannen leveästä hymystä päätellen ei täysin onnistunut.
   Loitsutuntien jälkeen he suuntasivat askeleensa kohti Suurta Salia illalliselle. Roxanne oli alakuloinen, sillä hän oli ainoa, joka ei ollut onnistunut hämäysloitsussa. Lilyn kävi tyttöä hieman sääliksi. Roxanne oli auttamattoman surkea loitsuissa ja oli aina ollutkin, ihan niin kuin muodonmuutoksissakin. Nyt seitsemäntenä vuotena oppitunnit olivat haasteellisempia kuin koskaan ennen ja Roxannen olisi pitänyt harjoitella hurjasti, jotta hän olisi pysynyt muiden perässä, mutta tyttö oli hyvin laiska tekemään läksyjään, opiskelemaan ja harjoittelemaan. Lily pisti mieleensä, että patistaisi tyttöä opiskelemaan ahkerammin, vaikka ei se oikeastaan Lilyn homma ollutkaan. Hänestä vain tuntui kurjalta nähdä Rox niin surkeana ja hän tiesi, että tyttö ei ainakaan itsenäisesti saisi aikaiseksi opiskella.
   Fred kietaisi kätensä sisarensa harteille heidän kävellessä yhdessä kohti Suurta Salia. "Piristy, siskoseni. Sinä olet hyvä shottien kittaamisessa ja torveloille lirkuttelussa, mutta häpäisevän huono loitsimaan. Eivät kaikki voi olla hyviä kaikessa."
   Roxanne tönäisi kiukkuisesti pojan kauemmaksi. "Sulje suusi tai tungen sinne Hugon haisevan sukan."
   Lily mulkaisi Frediä. "Joskus minusta tuntuu, että sinun naamasi voisi olla paljon miellyttävämpi, jos noituisin suusi vetoketjun muotoiseksi."
   "Tee se!" Roxanne innostui ja tarttui Lilyä kädestä. "Jooko?"
   Hugo hymähti ja Fred loi Lilyyn varoittavan katseen. "Minä noidun sinulle pupun naaman, jos edes yrität."
   "Nuolisit räkääsi ennen kuin ehtisit edes osoittaa minua tikullasi", Lily varoitti. Sitten hän näki Fredin kaulassa punaisen läiskän ja loikkasi pojan vierelle ja kiskaisi tämän kauluspaitaa alemmaksi niin, että tämän kaula paljastui. Se oli kauttaaltaan punaisten, pienien ja himmeiden mustelmien peitossa.
   "Hah!" Lily kiljaisi Fredin kiemurrellessa kauemmaksi. "Joku on paininut ilkiöiden kanssa ja tulisesti onkin."
   "Vai ilkiöiden", Fred mutisi inhoavasti. "Te olette sitten rasittavia."
   "Paraskin puhumaan, rasittava ärsytyksen kuningas!" Roxanne huudahti. He saapuivat Suureen Saliin ja istuivat tavallisille paikoilleen pöydän päähän.
   Lily loi vieressään istuvaan Hugoon vahingoniloisen katseen kaataessaan maitoa pikariinsa. "Onko Johtajapoika huomannut, että tämä koltiainen tässä hiippailee öisin jossakin epämääräisissä kaulanlipittämispuuhissa? Eikö sinun vastuullisena luottamusopiskelijana pitäisi pitää huolta siitä, että tuollaiset järkyttävät luumupuut eivät pääse kukoistamaan opiskelijoiden keskuudessa?"
   "Mitäköhän ihmeen pöllönkukkua sinä taas höpötät?" Fred huokaisi lappoessaan riisiä lautaselleen.
   Hugo katsoi Lilyä silmiään viattomasti räpytellen. "Johtajapojankaan silmä ei voi kaikkea huomata."
   Lily hymähti ja keskittyi repimään kanastaan nahkoja pois, hän ei voinut sietää niiden limaisuutta. "Minua ihmetyttää, miksi te ette voi vain kertoa kenen kanssa Fred pelehtii."
   "Ketä se kiinnostaa?" Roxanne tokaisi tympeästi.
   "Minua?"
   "Miksi?" Fred puuskahti. "Anna jo olla!"
   "Miksi?" Lily sinkautti takaisin. "Onko se Gabriella?"
   "Olenko minä mitä?" Gabriella kysyi istahtaessaan Hugon toiselle puolelle.
   "Oletko sinä Fredin salainen kaulannäykkimispartneri?" Lily kysäisi viattomasti hymyillen.
   Gabriella räpytteli silmiään ja sipaisi vaaleanruskeita hiuksiaan kasvoiltaan korvien taakse hieman hämmentyneenä. "En kyllä ole."
   "On hän!" Fred huudahti ja tarttui pöydän ylitse tyttöä kädestä. "Kyllä vain, Gabriella ja minä sivelemme toisiamme salaa linnan käytävillä ja te kaksi voitte nyt hengittää syvään ja imeä tämän tiedonmurusen itseenne ja meidän ei tarvitse enää ikinä keskustella minun rakkauselämästäni, onko selvä?"
   Lily ja Roxanne katsoivat toisiaan merkitsevästi. Gabriella tuijotti Frediä kummastuneena ja taputti tämän kättä. "Mitä sinä höpötät? Kenen kanssa sinä oikein vehtailet, kun tuollaisia satuja keksit?"
   Fred puuskahti turhautuneena. "Sinä et nyt yhtään kyllä osannut pelata mukana, Gaby."
   "No, kenen kanssa?" Gabriella tivasi.
   "Älä sinäkin aloita!" Fred huudahti.
   "Jättäkää hänet rauhaan", Hugo pyysi. "Eihän täällä voi syödä rauhassa!"
   "Ei näköjään", Fred mutisi ja iski haarukkansa kiukkuisesti kanaansa.
   "Varoitus, Iilimatokuningas kello kahdessatoista ja näyttäisi siltä, että hän suunnistaa suoraan tänne", Hugo sihahti äkkiä.
   Lily kohotti katseensa ja näki Richardo Marquezin todella kävelevän heitä kohti Puuskupuhien pöydästä, päättäväinen katse suunnattuna suoraan Roxannen selkään.
   Roxanne sulki silmänsä kuin olisi kärsinyt syvästi. "Toivottavasti se kirahvinkökkäre ei luule, että minua kiinnostaisi vaihtaa hänen kanssaan sanaakaan."
   "Luultavasti hän luulee juuri niin", Gabriella sanoi vaisusti Richardon harppoessa suoraan Roxannen taakse. Poika vilkaisi Lilyä viileän koleasti ja Lily vastasi katseeseen samalla mitalla.
   "Roxanne", poika sanoi sointuvalla äänellään, "voisimmeko me puhua?"
   "Valitsin räväkän dramaattiset viimeiset sanat viimeksi, älä viitsi viedä niiden voimaa!" Roxanne kivahti kääntymättä katsomaan Richardoa. "Minulla ei ole mitään lisättävää viimeiseen."
   Richardon paksut huulet värähtivät. "Olen niin pahoillani. Minulla on ikävä sinua."
   Fred irvisti inhoavasti Roxannen vieressä ja esitti tunkevansa sormensa kurkkuunsa. Lily vaihtoi Hugon ja Gabriellan kanssa huvittuneet hymyt.
   "Tunne ei valitettavasti ole molemminpuolinen. Hassua, ei sinulla silloin näyttänyt olevan ollenkaan ikävä minua kun mukamas tyttö- ja poikaystäviä oltiin." Roxanne ei vieläkään kääntynyt katsomaan Richardoa. Poika räpytteli silmiään loukkaantuneena ja kääntyi sitten alakuloisesti tulosuuntaansa ja palasi Puuskupuhien pöytään.
   Gabriella huokaisi. "Minun käy sääliksi häntä!"
   "Miksi?" Roxanne ja Lily parahtivat.
   Gabriella kohautti olkapäitään. "Olihan tuo nyt aika suloista, vaatii sisua tulla noin vain pyytämään anteeksi meidän kaikkien edessä!"
   Roxanne kohautti välinpitämättömästi olkiaan. "Ei hänellä sisua silloin näyttänyt olevan, kun Lily paukutti häntä lepakkoräällä. Kiljui kuin avuton pieni rääntäytteinen neiti haisunäätä."
   "Tai kirahvinkökkäre", Lily virnisti.
   Gabriella huokaisi ja pyöritti päätään. Hugo taputti tyttöä olalle. "Älä välitä. Nuo kaksi eivät ole hienotunteisuudesta kuulleetkaan."
   "Huomattu on", Gabriella hymähti Roxannen ja Lilyn virnistäessä toisilleen.
   Kun he olivat syöneet, he lähtivät rohkelikkotorniin ja valtasivat oleskeluhuoneen nurkasta sohvat läksypinoineen. Lily oli juuri heittäytymässä muhkeaan, punaiseen nojatuoliin, kun huomasi valkoisen tunturipöllönsä Hennesin nököttävän ikkunalaudalla ja tökkivän nokallaan ikkunaa vaativasti.
   Lily meni ikkunan luokse ja päästi pöllönsä sisälle. Hennes istahti arvokkaasti hänen käsivarrelleen ja näykkäisi hellästi Lilyn kaapua. "Hei, rakkaani, onko sinulla minulle jotakin?"
   Hennes huhuili iloisesti ja ojensi koipeaan, johon oli sidottu kirje. Lily irrotti sen hellästi ja kaiveli taskustaan pari pöllönamia Hennesille. Tyttöpöllö huhusi kiitokseksi ja lennähti Lilyn olkapäälle.
   Lily töni Fredin jalat pois nojatuolista, johon oli ollut istuutumassa. "Vie haisevat ketarasi muualle."
   "Eivät ne haise", Fred mutisi hajamielisesti viereiseltä sohvalta valtavan muodonmuutoskirjansa takaa. Poika nojasi samanlaista kirjaa pitelevään Gabriellaan. Hugo ja Roxanne makoilivat vastapäisellä sohvalla molemmat omiin päätyihinsä nojaten. Hugo kirjoitti suttuisella käsialallaan otsa hieman kurtussa jotakin tehtävää, kun taas Roxanne pyöritteli sulkakynää kädessään ja tuijotti tyhjää pergamenttia edessään sen näköisenä, ettei ollut ikinä mitään samankaltaista nähnytkään eikä varsinkaan olisi ymmärtänyt, mitä hänen pitäisi sillä mukamas tehdä.
   Hennes huhuili hempeästi Lilyn olkapäällä, kun hän aukoi kirjeensä auki.

Hei, Lily.

Olen miettinyt sinua paljon viime viikonlopun jälkeen. Olet kaunein koskaan näkemäni nainen ja sinussa on jotakin säkenöivää. Hiuksesi ovat kuin rubiininhohtoista silkkiä ja hymysi on kuin auringonkukka kauneimmillaan. Voisin katsoa kasvojasi ikuisuuden eikä se olisi tarpeeksi pitkä aika. En voi lakata miettimästä sinua. Tulisitko minun kanssani ulos joku ilta? Mikä tahansa ilta.

Sinun, Michael

Lily tuijotti turtana kauniilla, melkein naisellisella käsialalla kirjoitettuja sanoja ja kääntyi katsomaan Roxannea. "Kuka helkkari on Michael?"
   Roxanne käänsi tuskaisen katseensa tyhjästä pergamentistaan Lilyyn. "Aurorikokelas Jessen paras kamunen, aika namunen. Kuinka niin?"
   Lily ei saanut suustaan sanoja kuvailemaan kuinka niin, joten hän tyrkkäsi kirjeen Roxannen käteen aivan kuin se olisi polttanut häntä.
   Roxannen suklaanruskeat silmät kiisivät kirjettä pitkin ja tämän vaaleanpunaiset huulet muotoilivat sanoja samaan aikaan, kun tyttö luki. Tyttö kohotti katseensa Lilyyn vakavana. "Kautta hevoskotkien nummien."
   Lily nyökkäsi. "Älä muuta sano."
   Roxanne pyöritti päätään. "Kerta kaikkiaan. Järkyttävää. Perun ne tuplatreffit saman tien."
   Lily nyökkäsi uudelleen. "Kiitos." Hän tarttui pimeyden voimilta suojautumisen kirjaansa ja silitti Hennesin päätä. "Sinä voit mennä. En minä tuohon mitään vastaa."
   Hennes huhuili ymmärtämisen merkiksi, näykkäisi hellästi Lilyä sormesta ja lennähti avoimesta ikkunasta ulos ja ylös suoraan kohti pöllölää.
   Gabriella katsoi Lilyä kummastuneena. "Mitä ihmettä tuo nyt oli?"
   Roxanne viskasi Michaelin kirjoittaman kirjeen tytön syliin. "Lue."
   Gabriella lukaisi kirjeen ja voihkaisi. "Kuinka ihanaa. Miksi kukaan ei kirjoita minulle tuollaista?"
   Lily ja Roxanne tuijottivat tyttöä. "Ole ystävällinen ja sano, että tuo oli sarkasmia."
   Gabriella katsoi heitä kummastuneina. "Ei ollut?"
   Lily katsoi Roxannea melkein kauhuissaan ja tyttö katsoi häntä takaisin kasvoillaan melkein täsmälleen samanlaista tunnetta kuvastava ilme. Lily ei kyennyt järkytykseltään vastaamaan mitään Gabriellalle, vaan vajosi pimeyden voimilta suojautumisesta kertovan oppikirjansa taakse.
   He pakersivat koko illan läksyjensä parissa. Lily huokaisi, kun tajusi että ei ehkä millään ehtisi lentämään yön rauhallisen kauniin tähtitaivaan alle. Roxanne huokaisi kuin kaiku omalta sohvaltaan, jolla tyttö oli valunut melkein makaavaan asentoon niin, että hänen jalkansa olivat Hugon jalkojen päällä. Tyttö kirjoitteli valtavilla kirjaimilla pergamenttiinsa vaivalloisen ja hitaan näköisesti.
   "Ei voisi viikko kurjemmin alkaa", Roxanne mutisi inhoavasti. "Koko eilinen ilta meni krapulanhuurteisena läksyjen parissa ja nyt vielä tämäkin ilta! Mitä tästä vuodesta oikein tulee, jos pitää koko ajan opiskella?"
   Hugo naurahti. "Koulussa pitää opiskella, onko se sinusta jotenkin kummallista?"
   "Ei ehkä kummallista, mutta huomattavan epäreilua kylläkin."
   Fred heitti taikajuomakirjansa sohvien välissä olevalle pöydälle. "No niin, minun onkin sitten aika jättää teille hyvästit tältä erää. Olen niin huomattavan paljon teitä kaikkia viisaampi, että olen saanut kaikki typerät tutkielmat valmiiksi."
   "Sinä menet taas sen salaperäisen naisesi luokse", Lily sanoi syyttävästi.
   "Onneksi se ei ole sinun asiasi", Fred virnisti ja iski silmäänsä hänelle. "Heippa!"
   Poika kirmasi oleskeluhuoneen lävitse pujotellen muiden rohkelikkojen ohitse muotokuva-aukolle. Lily tuijotti pojan perään nyrperänä.
   "Miksi hän ei voi vain kertoa - HEI!"
   Lily pomppasi ylös. Hugo, Gabriella ja Roxanne katsoivat häntä ihmeissään. "Mitä?"
   "Sarvihaara, Anturajalka ja Kuutamo kyllä kertovat!" Lily hihkaisi ja kirmasi tyttöjen makuusaleihin vieviin portaisiin. Hän loikki portaat ylös kaikista korkeimpana olevaan makuusaliin ja tönäisi oven auki. Hän syöksähti matka-arkulleen ja kaivoi kallisarvoisen karttansa esiin.
   Hän istahti ikkunalaudalle ja levitti kartan auki ennen kuin vetäisi taikasauvansa hihastaan ja osoitti sillä vanhaa pergamenttia. "Vannon pyhästi - ÄÄÄH!"
   Kartta putosi lattialle, kun Lily loikkasi kauemmas ikkunasta kauhuissaan tumman valtavan hahmon peittäessä sen. Samassa Lily tajusi, mistä hahmo muodostui ja hänen suunsa loksahti auki.
   Hän käppäili ikkunan luokse hämmentyneenä. "Alohomora."
   Ikkuna lennähti auki ja Lilyn sisälle hyökyi lämmin tuli, kun hän katsoi harmaanvihreisiin, iloisesti virnisteleviin silmiin. "Oletko sinä selättänyt naurettavan lentopelkosi?"
   Shawn virnisti nolona. "En oikeastaan."
   Kinuskitukkainen Ava työnsi päänsä ikkuna-aukkoon. "Moi, Lily. Toin prinssi Uljaan piristämään iltaasi."
   "Okei", Lily sanoi edelleen hämillään, "miksi?"
   Ava loi Shawniin lempeän katseen. "Poikaparalla oli ikävä sinua ja minä tarjouduin lennättämään hänet sinun luoksesi ihan vain kiusatakseni Jamesia, joka oli purevan inhottava Shawnin mainitessa, että hän haluaisi nähdä sinut. Olisi voinut luulla, että yritin houkutella Shawnia räiskeperäisen sisuliskon ratsaille, niin kauan meni ennen kuin tämä hömelö uskaltautui kyytiin."
   Lily pyöräytti silmiään. Shawn katsoi tyttöjä loukkaantuneena. "Miksi se on kaikille niin iso ongelma, että minulla on ongelmia luudanvarsien kanssa?"
   "Koska se on luonnotonta", Lily tokaisi.
   Shawn pyöräytti vuorostaan silmiään. "No, olkoon sitten, minä olen luonnoton. Tällä vierailulla oli ihan tarkoituskin. Tulisitko minun kanssani ulos? Haluaisin näyttää sinulle jotakin." Shawn väläytti Lilylle hymyn.
   Lily hymyili takaisin. "Okei. Odotas."
   Lily ryhtyi kaivamaan luutaa sänkynsä alta. Hän kuuli Avan sihahtavan Shawnille: "Söpöä."
   "Niinhän hän on", Shawn vastasi takaisin.
   Lily heitti takin päälleen ja meni takaisin ikkunalaudalle Tulisalamaansa puristaen. "No, mennään sitten."
   Ava ja Shawn liisivät alas kohti Tylypahkan tiluksia ja Lily seurasi heitä. Tuuli pöllytti hänen hiuksiaan ja Lily virnisti, hän oli sittenkin päässyt lentämään vielä sinä iltana.
   Shawn nousi Avan luudan kyydistä, kun he olivat maassa. "Kiitos, ihanainen."
   "Olkaa kiltisti", Ava virnisti ja iski silmäänsä heille ennen kuin ponkaisi maasta vauhtia ja suuntasi luutansa takaisin kohti Auroriaa.
   Shawn ja Lily katsoivat toisiaan eikä Lily tiennyt mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä hän olikin jo Shawnin sylissä ja pojan huulet olivat hänen huulillaan. He seisoivat Tylypahkan juurella toisiaan syleillen ja Lily tajusi, että hän oli ikävöinyt poikaa. Kaikki tuntui loksahtavan täydellisesti paikalleen hänen sisällään, kun Shawn piteli häntä siinä, sylissään.
   "Moi", Shawn sanoi huvittuneella äänensävyllä hengittäen hieman tavallista raskaammin.
   "Moi", Lily vastasi takaisin yhtä huvittuneena. "Oliko sinulla oikeasti minua ikävä, vai? Ei kuulosta playboypupu-Tigerilta ollenkaan."
   "Playboypupu-Tigerilta?" Shawn toisti. "Siksikö te minua kutsutte?"
   "No, ei oikeastaan", Lily virnisti. "Etanahurmuriksi."
   Shawn värähti. "Pidän enemmän playboypupu-Tigeristä." Poika tiukensi otettaan hänen ympäriltään. "Ja joo, niin omituista kuin se onkin, minulla oli vähän niin kuin ikävä sinua. Sinä olet jatkuvasti minun ajatuksissani, Lily. Päivin ja öin."
   Lily nielaisi ja hymyili. "Öisin ilman rihman kiertämää, uskoisin."
   Shawn virnisti. "Ehkä."
   Lily tönäisi poikaa huvittuneena kauemmaksi. "Pöhkö. Mitä sinä oikein halusit näyttää minulle?"
   Shawn hymyili, tarttui hänen käteensä ja lähti taluttamaan häntä kohti Kiellettyä Metsää. "Jotakin melkein yhtä kaunista kuin sinä."
   "Melkein?"
   "Joo, mutta ei lähellekään."

[jacoblove]

Tästä tuli nyt taas tällainen melkein tylsän väliosamainen jotenkin, vähän johdattelua seuraaviin tapahtumiin... Enää yksi osa ennen huispauksen maailmanmestaruuskisoja ja sitten onkin äksöniä ja draamaa yllinkyllin... Kommentithan olisi vieläkin tosi mahtavia...

15. Suolaisia suudelmia ja yllätyksellinen ilmavakoilu

James makoili Aurorian oleskeluhuoneessa ja pyöritteli hajamielisesti taikasauvaa sormiensa välissä. Hän loikoili muhkealla sohvalla kaukana takassa riehuvasta tulesta ja yritti miettiä mitä ihmettä voisi kirjoittaa vielä torjuntataikojen selontekotehtävään, jonka pitäisi olla valmis muutaman päivän kuluttua, mutta jonka hän ja Ava olivat vasta aloittaneet. Selonteon olisi pitänyt olla sata sivua pitkä, mutta hän ja Ava olivat saaneet kyhätyksi vasta muutaman kymmentä sivua, eikä Jamesilla ollut hajuakaan, miten he saisivat lopun sivut väkerretyksi, kun olivat saaneet kaikki tietämyksensä torjuntataioista kirjattua jo niille valmiille parille kymmenelle sivulle.
   James katseli ympärilleen hämärässä, takkatulen valaisemassa oleskeluhuoneessa. Jesse ja Aqualine olivat vallanneet takkatulen edessä olevan sohvan ja väkersivät omaa selontekoaan, Michael luki keskittyneesti jotakin valtavaa opusta, mikä näytti Jamesilta etäisesti jonkinlaiselta runokirjalta ja Shannon jutteli Mimosan kanssa huoneen toisella laidalla. Hetken James ihmetteli, mitä Shannon oikein puuhaili, tyttö kun istui lattialla Mimosan istuessa sohvalla ja oli suoristanut jalkansa epämukavannäköiseen asentoon ja ojenteli käsiään kohti varpaitaan. Samassa James tajusikin, että tyttö ilmeisesti venytteli jäseniään, kuinka kummallista.  Mimosa huomasi Jamesin katsovan heitä ja väläytti hänelle leveän hymyn, johon James vastasi vähintäänkin yhtä leveästi. Hän oli iloisen yllättynyt Mimosan huolettomasta asenteesta, tyttö ei ollut maininnut kertaakaan Jamesille siitä, että hän oli kadonnut tytön viereltä tämän nukkuessa vaan kohteli Jamesia ihan niin kuin aina ennenkin, ehkä jopa vielä ystävällisemmin, kaverillisesti, ihan niin kuin heidän yhdessä vietetty krapulanhuurteinen päivänsä (ja puolet yöstä) olisi ollut Mimosasta yksinomaan mukava eikä hän olisi odottanut Jamesilta yhtään sen enempää.
   James käänsi katseensa makuusalikäytävää päin nähdessään liikettä huoneen laidalta. Ava käppäili keinahtelevaan tyyliinsä kohti oleskeluhuonetta itsekseen hymyillen. Tyttö käveli Aqualinen ja Jessen sohvan taakse ja Aqualine kietaisi kätensä sohvan ylitse Avan ympärille ja veti tytön lähemmäksi suudellen tätä kevyesti huulille. Ava hymyili tyttöystävälleen ennen kuin tuli Jamesin luokse. James yritti hymyillä takaisin huolimatta omituisesta, epämiellyttävästä tuntemuksestaan jossakin vatsansa tai rintansa tienoilla.
   "Joko veit sen sonnintolvanan kiusaamaan pikkusiskoani vai?" James kysäisi huoletonta äänensävyä tavoitellen.
   "Jo", Ava myönsi istahtaessaan toiselle puolelle sohvaa ja ottaessaan mukavan asennon. "Lily tuntui ilahtuvan. He taisivat lähteä Kielletyn Metsän suuntaan."
   James tuijotti Avaa. "Miksi ihmeessä?"
   Ava kohautti olkiaan. "Shawn halusi näyttää Lilylle jotakin."
   "Räiskeperäisen sisuliskon sisukkuuden? Jättiläishämähäkin inhat pihtihampaat? Kentaurien varsijousien tehokkuuden ja nuolien hämmästyttävän uppoamissyvyyden?" James luetteli lievästi kauhuissaan kynemättä olemaan ihmettelemättä, mitä ihmettä Shawnin päässä mahtoi liikkua.
   "En usko, että mitään noista", Ava rauhoitteli ja katsoi Jamesia hymyillen. "Ei sinun tarvitse olla huolissasi, kyllä Shawn pitää Lilystä huolta."
   "Enemmänkin Lily pitää Shawnista huolta", James tokaisi, "en ole unohtanut kuinka tapasin Shawnin. Roikkui jättiläishämähäkin verkossa avuttomasti ja sangen neidillisesti rääkyen ennen kuin minä pelastin hänet siltä rumalta liukasliikkeiseltä otukselta."
   "Sinä se olet sitten aina pelastamassa kaikkia", Ava hymähti.
   James vilkaisi Avaa vinosti. "Ehkä minun pitäisi pelastaa sinut seuraavaksi."
   Ava katsoi Jamesia kummastuneena. "Miltä sinä meinasit minut pelastaa?"
   James vilkaisi tahtomattaan Aqualinen särmäistä olemusta. Ava katsoi Jamesia kulmakarvat koholla odottaen vastausta.
   "Aurorien koulutusohjelman reputukselta", James naurahti ja heilautteli selonteon alkua Avan kasvojen edessä. "Kaksikymmentäsivua valmiina."
   Ava muljautti silmiään. "Meidän on etsittävä enemmän tietoa torjuntataioista. Emme muuten ikinä saa tuota valmiiksi."
   James nyökkäsi alistuneesti. "Kirjastoon?"
   He nousivat lähteäkseen. Ava kirmasi heti Aqualinen luokse ja kumartui kuiskaamaan jotakin tämän korvaan. Aqualine nyökkäsi ja hymyili tytölle ennen kuin kääntyi katsomaan Jamesia melkein vihaisesti. Mustatukkaisen tytön katse oli varoittava ja James virnisti tytölle vahingoniloisesti ja tahallisen leveästi. Aqualine katsoi tyytymättömänä, kun he lähtivät oleskeluhuoneesta ja lähtivät kirjastoon.
   Kirjasto oli alakerrassa harjoittelusalin takana. James ja Ava laskeutuivat kierreportaat alas ja törmäsivät hieman normaalia pulleampaan kotitontuun, joka sipsutteli eteishallin poikki suunnaten ilmeisesti keittiöön kantaen kädessään vaaleanpunaista kahvimukia.
   Tobby-kotitonttu kumarsi ilahtuneena. "James-herra ja sievä nuori neiti", tonttu tervehti.
   "Miten menee, Tobby?" James kysyi. Hän oli tuntenut Tobby-tontun aina, olihan tonttu ollut alusta asti huolehtimassa Auroriasta ja sen kokelaista. James oli viettänyt kesäisin paljon aikaa Auroriassa Teddyn kanssa ja oli aina oivan tilaisuuden tullen livahtanut keittiöön etsimään keksejä, mutta Tobby-tonttu oli huomannut hänen hiippailemisensa. James muistaisi ikuisesti tontun ilmeen, kun se oli yllättänyt hänet leijuttamassa itseään kohti keittiön yläkaappeja keksien löytämisen toivossa. Lopulta Tobby oli tarjoutunut leipomaan keksejä Jamesille ja kaikilla seuraavilla kerroilla, kun James vieraili Auroriassa, ihana lautasellinen keksejä oli aina odottanut häntä keittiössä.
   "Sitä tavallista vain, James-herra", Tobby sanoi kumartaen jälleen syvään, jonka jälkeen tonttu loi inhoavan katseen kantamaansa kahvimukiin. "Lupin-herran kahvimuki löytyi taas pöydän alta, Lupin-herra ei opi ikinä pistämään mukiaan oikeaan paikkaan", tonttu totesi turhautuneena.
   James virnisti, sillä hän tiesi vallan hyvin Teddyn jättävän kahvimukinsa tahallaan aina kummallisiin paikkoihin tonttua huvikseen kiusatakseen.
   "Ehkä sinun pitäisi jättää seuraavalla kerralla muki pesemättä ja jättää se piiloonsa niin, että Teddy ei voi juoda siitä", James ehdotti.
   Tonttu näytti kauhistuneelta. "Mutta Lupin-herra juo aina tästä samasta mukista!"
   James pyöräytti silmiään. "Okei. Meidän pitää nyt mennä kirjastoon opiskelemaan."
   "Hyvää illan jatkoa, neiti ja James-herra!" tonttu huudahti ja lähti kipittämään kohti ruokailusalia ja sen takana sijaitsevaa keittiötä. "Iltapalaa", kotitonttu mutisi itsekseen mennessään.
   "Kuinka suloinen", Ava kuiskasi Jamesille heidän lähtiessä kohti kirjastoa.
   James hymähti. "Hölmö tonttu", hän sanoi hellästi.
   Kirjasto oli tyhjillään. Se ei ollut kovin iso, mutta sen hyllyt pursuilivat pimeyden voimilta suojautumisesta kertovista kirjoista. Kirjaston nurkassa oli kotoisa takka, johon Ava sytytti tulen taikasauvallaan niin, että takkatulen eteen asetellut sohvat näyttivät hoikuttelevan lämpimiltä ja mukavilta.
   He tutkivat kirjaston hyllyjä ja sivelivät sormillaan kirjojen selkämyksiä. James hätkähti, kun Ava kumartui katsomaan jotakin kirjaa lähemmin ja hänen vartalonsa painautui kevyesti Jamesia vasten samalla, kun tuttu vaniljan tuoksahdus täytti Jamesin sieraimet.
   Jamesin käsiä kouristeli ja hän puristi ne yhteen. Melkein vastustamaton halu kietoa kädet Avan lanteiden ympärille oli ottaa vallan. Hän olisi halunnut kääntää Avan ympäri ja painautua tämän vartaloa vasten ja suudella tämän ihania punaisia huulia, tuntea tämän käheän hengityksen ihollaan...
   James nytkähti taaksepäin, kauemmaksi Avasta, jotta ei olisi toteuttanut mielihaluaan. Hän oli varma, että Ava kiskaisisi itsensä irti hänestä ja lähtisi karkuun eikä ikinä enää puhuisi hänelle. Tyttöhän seurusteli kiukkuisen pienen Aqualinen kanssa. Ei Ava halunnut, että James koskisi häneen...
   Ava kääntyi katsomaan Jamesia. "Tästä voi ehkä olla hyötyä... James, mikä sinulla on?"
   James ei osannut yhtäkkiä vastata. Räiskyvä takkatuli heijastui Avan kinuskisista silmistä ja lieskat valaisivat tytön sirot kasvot. Tyttö oli niin kaunis, että Jamesin vatsaan koski ja yhtäkkiä kaikki ajatustoiminta lakkasi ja hän tarttui Avan kasvoihin ja painoi huulensa yllättyneen tytön huulille.
   Ava äännähti osittain järkyttyneenä ja osittain hämmentyneenä. Sitten tyttö vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä Jamesin niskaan eikä Jamesilla ollut aavistustakaan mitä tyttö ajatteli, mutta ei hän oikeastaan osannut siitä sillä hetkellä juuri välittääkään. Ava maistui juuri niin ihanalta kuin James oli kuvitellutkin ja vieläkin paremmalta. James puolittain nosti siron tytön syliinsä painaessaan tämän kirjahyllyä vasten ja antaessaan tämän makean maun täyttää kaikki aistinsa, nauttien siitä, että pääsi viimeinkin koskettamaan tätä monien viikkojen jälkeen. Ava voihkaisi ja Jamesista tuntui kuin ääni olisi voinut räjäyttää hänen tärykalvonsa. Pakottava tarve päästä lähemmäksi Avaa tuntui kuin suloiselta kidutukselta. Veri humisi hänen korvissaan ja hänen sydämensä löi ankarasti saaden hänet hengästymään.
   Yhtäkkiä Ava vetäytyi kauemmaksi. Tytön vaaleanruskeat silmät olivat järkyttyneet ja tämä hengitti aivan yhtä raskaasti kuin James.
   "Ava", James aloitti, mutta tyttö riuhtaisi itsensä kauemmaksi pyörittäen päätään.
   "Älä", tyttö pyysi edelleen hengästyneenä, perääntyen Jamesin luota. Samassa tyttö käännähti ympäri ja lähti kirjastosta melkein juosten. James tuijotti tytön perään tuntien yhtäkkiä olonsa ammottavan tyhjäksi. Hänen sydämensä laukkasi vieläkin villisti hänen rinnassaan.
   James rojahti vihreälle, muhkealle sohvalle ja mulkaisi takkatulta kuin olisi voinut syyttää sitä tapahtuneesta. "Mahtavaa."

*

"Mihinköhän haiskun pesään sinä minua oikein kiikutat?" Lily puuskahti Shawnille puristaen Tulisalamaansa tiukasti kainalossaan ja loikatessaan jälleen valtavan juuren ylitse. "Miksi me emme voi vain lentää sinne?"
   "En minä osaa sinne lentämällä", Shawn vastasi rauhallisesti Lilyn takaa.
   "Etkö voisi edes vihjaista, minne me olemme oikein menossa?" Lily kysyi turhautuneena. "Pikkuriikkinen vihje vain!"
   "Älä ole niin kärsimätön", Shawn pyysi hymyä äänessään.
   "Mutta kun haluan tietää!"
   "Saat tietää ihan tuota pikaa", Shawn lupasi.
   Lily huokaisi. "Kukaan ei ikinä kerro minulle mitään. Sait minut unohtamaan Kelmien kartankin, mokoma."
   "Mikä on Kelmien kartta?" Shawn kysyi ihmeissään. "Ja miten se liittyy minuun?"
   "Se on isoisäni ja hänen ystäviensä kehittelemä kartta Tylypahkasta. Se paljastaa kunkin linnan asukkaan olinpaikan ja minun oli tarkoitus vakoilla Frediä saadakseni selville kuka nuoleskelee hänen kaulaansa, kun sinä tulit hämäämään minua ja toit minut tarpomaan tähän hyytävään metsikköön."
   "James itseasiassa taisi puhuakin siitä kartasta, kun sinä olit kadonnut ja me etsimme sinua", Shawn sanoi mietteliäästi. "Kätevä kartta. Mutta miksi sinua kiinnostaa, kuka on nuollut Fredin kaulaa?"
   "Koska hän ei suostunut kertomaan minulle."
   "Onko se sitten jotenkin sinun asiasi?"
   Lily kääntyi mulkaisemaan poikaa. "Minä haluan tietää!"
   "Miksi? Oletko mustasukkainen?"
   Lily pysähtyi kuin seinään niin, että Shawn melkein törmäsi häneen. Lily katsoi kiukkuisesti poikaa, joka katsoi viattomasti takaisin. "En tietenkään, pösilö! Olen vain luonnostani utelias ja jos minulta salataan jotakin, niin totta kai minä haluan tietää mitä se jokin on!"
   Shawn nosti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi. "Okei, okei! Kunhan kysäisin."
   Lily pyöräytti silmiään ja jatkoi sitten matkaa. Ilta oli kääntymässä yöksi heidän ympärillään pimeässä metsässä ja tuuli leyhytteli puita saaden ne kuiskimaan. Heidän askeleensa saivat maahan pudonneet kuolleet lehdet rapisemaan heidän allaan. Lily ei ollut koskaan ollut Kielletyssä Metsässä, hän oli vain lennellyt sen yllä ja hän oli tulossa siihen tulokseen, että ei välttämättä pitänyt aavemaisen pimeästä metsästä alkuunkaan. Siinä oli jotakin hyytävää etenkin, kun puut kasvoivat niin tiheässä ja niin korkeuksiin, että tähtien valaisemaa taivastakaan ei näkynyt ollenkaan.
   Shawn nosti molemmat kätensä Lilyn olkapäpäille ja käänsi hänen askeleensa pois pieneltä polulta, jossa he kävelivät. Lily kohotteli kulmiaan. "Suoraan tuonne pimeään metikköön vai? Mikä vika tässä polussa on?"
   "Se ei vie sinne minne haluan sinut viedä", Shawn vastasi arvoituksellisesti ja tönäisi hellävaraisesti Lilyä liikkumaan.
   "Mahtavaa", Lily sanoi sarkastisesti.
   Shawn hymähti. "Ei enää pitkä matka."
   "Noin sinä sanoit jo reippaasti yli puoli tuntia sitten", Lily syytti.
   Shawn kosketti sormenpäällään Lilyn nenää. "Hyvää kannattaa odottaa."
   "Minä olen aina ollut sitä mieltä, että elämältä ei voi odottaa mitään", Lily huomautti.
   Shawn katsoi häntä vinosti. "Totta, mutta lupaan että tämä paikka on hetken odotuksen arvoinen."
   "Parasta sitten ollakin."
   He kävelivät vielä yli puoli tuntia ja Lily alkoi toden totta jo tuskastua, kunnes lopulta Shawn pysäytti hänet valtavan kallion kohdalla. Lily tuijotti kalliota.
   "Tämän kivenmörikänkö sinä halusit minut näyttää? En ole vaikuttunut."
   Shawn pyöräytti silmiään. "Malta nyt, senkin kärsimätön pieni suunsoittaja."
   Lily naksautti kieltään Shawnin ryhtyessä tutkimaan kalliota. Lily toljotti poikaa ymmärtämättä alkuunkaan, mitä tämä oikein etsi.
   "Täällä!" Shawn hihkaisi ja ojensi kättään Lilyä kohti. "Tule."
   Lily tarttui Shawnin käteen ja meni tämän vierelle. Poika oli löytänyt kalliosta halkeaman, josta mahtui juuri ja juuri mönkimään kallion sisälle jonkinlaiseen luolaan.
   "Tuonneko me menemme?" Lily kysyi epäuskoisesti. "Pimeään luolaan keskellä Kiellettyä Metsää? Ei kovinkaan houkuttelevaa, pakko vain sanoa."
   "Tule nyt." Shawn ahtautui pieneen halkeamaan ja sujahti sitten luolaan. Lily huokaisi ja seurasi poikaa.   
   Luola oli pimeä, mutta jostakin heijastui sinertävä, soljuva valo, joka heijastui luolan harmaisiin, kosteihin seinämiin aavemaisen kauniilla tavalla.
   "Mikä tämä paikka oikein on?" Lily kuiskasi.
   Shawn puristi Lilyä kädestä, mutta ei vastannut. Poika lähti kävelemään eteenpäin pimeässä luolassa vetäen Lilyn mukaansa. Shawn melkein hiippaili ja Lily ihmetteli miksi.
   "Mitä sinä - "
   "Shh!" Shawn sihisi. "Varmistetaan, että ollaan yksin."
   "Okei..." Lily kuiskasi entistäkin enemmän hämmentyen. Mihin kummaan poika oli hänet oikein raahannut?
   Yhtäkkiä sininen loiste voimistui. He tuliat suuren kivenmörikän kohdalle ja Shawn kurkisti kiven ylitse suureen luolaan sen takana. Sitten poika kääntyi katsomaan häntä leveästi hymyillen. "Olemme yksin. Tule katsomaan."
   Poika veti Lilyn avaraan luolaan ja Lily henkäisi hämmästyneenä.
   Luolan pohjalla oli valtava, turkoosivesinen allas, jonka ympärillä oli valtavat kasat mitä ihmeellisimpiä, kaikissa väreissä kimaltelevia koriste-esineitä ja koruja. Luola jatkui korkeuksiin ja sen katossa oli valtava pyöreä reikä, josta näkyi tuikkiva tähtitaivas.
   "Mikä paikka tämä oikein on?" Lily kuiskasi.
   "Joko olet vaikuttunut?" Shawn kysäisi virnistäen ja Lily nyökkäsi silmiään räpytellen. "Tämä on merenneitojen luola", Shawn jatkoi.
   "Merenneitojen!" Lily säikähti ja loikkasi vaistomaisesti kauemmaksi luolasta. "Ja sinä toit minut tänne?"
   Shawn virnisti. "Jännitystä elämään. Eikä sinulla mitään hätää ole, eivät merenneidot kaltaisiasi kauniita pikku tyttöjä merten syvyyksiin vie."
   "Minä luulin, että Musta Järvi on järvi! Eivät merenneidot ui järvissä!" Lily sanoi ihmeissään ja katseli turkoosia allasta kunnioituksen ja pelon sekaisin tuntein.
   Shawn hymähti. "Ei tämä vesi ole peräisin Mustasta Järvestä, vaan Sinimerestä."
   Lily nyökkäsi hajamielisesti. "Oletko sinä käynyt täällä useinkin?"
   "Livahdin muutaman ystäväni kanssa silloin tällöin tänne vakoilemaan merenneitoja, kun olin Tylypahkassa", Shawn kertoi virnistäen.
   Lily loi poikaan vinon katseen. "Eikö teillä käynyt mielessä, että merenneidot voisivat huomata teidät ja hyökätä kimppuunne?"
   "Ei, meillä oli liian kiire tuijottaa heidän kauniita suomujaan", Shawn sanoi ja näytti siltä, että muisteli jotakin ilmeisen miellyttävää.
   Lily tuhahti ja lähti sitten kävelemään peremmälle luolaan puristaen taskussaan taikasauvaansa siltä varalta, että merenneito pulpsahtaisi esiin ja päättäisi viedä Shawnin mukanaan merenpohjaan.
   "Eivätkö merenneidot pelkää jonkun löytävän tämän luolan ja varastavan heidän aarteensa?" Lily kysyi ihmeissään katse kimaltelevissa koruissa, joihin turkoosina hohtava vesi osui saaden ne välkehtimään kaikissa timanttien väreissä.
   "Eivät ilmeisestikään", Shawn sanoi ja tuli Lilyn perässä luolaan. "Sinuna en tosin koskisi niihin, en tiedä mitä sitten tapahtuu."
   Lily oli ollut juuri tarttumassa vihreänä välkehtivään sormukseen, joka lepäsi altaan vierellä kostealla kivellä. Hän veti kätensä nopeasti takaisin.
   Shawn hymyili leveästi hänelle. "Hyvä tyttö."
   Lily virnisti ja kyykistyi sitten altaan reunalle. "Ihanan väristä vettä."
   "Mennään uimaan", Shawn sanoi ja täysin varoittamatta tönäisi Lilyn altaaseen.
   Lily upposi oudon lämpimään veteen ja pärski päästessään pinnalle. Samassa Shawn pomppasi veteen mahtavasti vettä ympärilleen roiskien.
   Lily tarttui pojan olkapäihin työntäen tämän pinnan alle. "Törppö!"
   Shawn virnisti tullessaan pinnalle. "Katso." Poika levitti kätensä ja antoi veden pitää häntä pinnalla tuijottaen tiiviisti kattoon. Lily matki tätä ja antautui kellumaan turkoosiin veteen. Tähtitaivas tuikki henkeäsalpaavan kauniina luolan valtavasta reiästä heille.
   Lily henkäisi syvään. "Kaunista."
   Shawn äännähti myöntävästi. Hetken he vain kelluivat siinä ja tuijottivat tähtien valaisemaa taivasta. Lily tunsi olonsa hieman epätodelliseksi.
   "Minulle tulee aina niin pieni olo, kun katson tähtiä", Lily sanoi hiljaa.
   "Tiedän mitä tarkoitat", Shawn sanoi. "Kaikki maallinen menettää merkityksensä."
   "Ja aika menettää merkityksensä", Lily lisäsi. "Ihan kuin olisi olemassa vain tämä hetki eikä mitään enempää."
   "Mutta tämä hetkihän on ainoa todellinen asia maailmassa", Shawn sanoi. "Menneisyyttä ei ole enää olemassa ja huominen on vasta huomenna."
   Lily kääntyi katsomaan Shawnia hymyillen. "Niinpä."
   Shawn katsoi häntä takaisin ja kietoi sitten kätensä hänen ympärilleen. Lily sulki silmänsä Shawnin painaessa huulensa hänen huulilleen. Shawn maistui suolaiselta ja Lily nosti kätensä pojan märille kasvoille kietoessaan jalkansa tämän lämpimän vartalon ympärille. Lily tunsi olonsa uskomattoman kevyeksi ja pieneksi Shawnin sylissä, jotenkin tyttömäiseksi ja vaikka ajatus ääneen sanottuna olisi kuulostanutkin ällöttävän imelältä ja typerältä, se kuitenkin tuntui huomattavan mukavalta.
   He kelluivat, naureskelivat ja roiskivat vettä toistensä päälle kuin sotaa käyden ja vaihtoivat suolaisia suudelmia myöhään yöhön asti. Vesi oli niin lämmintä, että hyinen syksyn ilmakaan ei päässyt viilentämään heidän rientoaan.
   Shawn piteli Lilyä sylissään ja painoi huulensa vasten hänen kaulaansa. "Joko haluat takaisin linnaan?"
   "En oikeastaan", Lily virnisti, "mutta alkaa olla jo aika myöhä ja Roxanne varmaan ihmettelee, missä minä olen ja kohta etsinäpartio yllättää meidät täältä."
   "Ei tänne kukaan löydä", Shawn virnisti.
   "Mekin löysimme", Lily huomautti.
   "Mutta vain koska minä olen niin hurjan viisas ja suunnistustaitoinen", Shawn vastusti.
   "Mitä, mitä täältä oikein valuu?" Lily kysyi ja tunki sormensa Shawnin korvaan. "Egosi pursuaa korvistasi!"
   Shawn nauroi ja puristi Lilyä takapuolesta. "Jostakinhan sen on pakko välillä purkautua."
   Lily pyöräytti silmiään. "Joopa joo. Mennäänkö sitten?"
   He nousivat altaasta. Shawn kuivasi heidän vaatteensa taikasauvallaan ja Lily kumartui ottamaan Tulisalamansa maasta. "Minä en kyllä lähde tarpomaan tuossa metsässä enää uudestaan. Tällä kerralla törmäisimme varmasti johonkin karmivaan otukseen."
   "Minä kyllä suojelen sinua kaikilta karmivilta otuksilta", Shawn lupasi ja katsoi Lilyn luudanvartta melkein vihaisesti. "Ei lennetä."
   "Lennetäänpäs", Lily tokaisi ja asetti luutansa jalkojensa väliin. "En edes keskustele tästä."
   "Entä jos minä haluan keskustella tästä?" Shawn puuskahti.
   "Shh!" Lily hyssytti. "Sinähän sitä paitsi tykkäsit viimeksikin!"
   "Tykkäsin vai? En minä semmoista muista", Shawn mutisi, mutta tuli kuitenkin Lilyn luokse ja heilautti jalkansa luudan ylitse. "Et sitten syöksähtele tai heittele kuperkeikkoja ilmassa tai mitään muutakaan sellaista."
   "Kuperkeikkoja", Lily toisti pyöräyttäen jälleen silmiään. "Ei luudan kanssa voi tehdä kuperkeikkoja."
   "No, niitä pyörähdyksiä tai mitä ikinä ne sitten ovatkaan", Shawn jupisi.
   Lily naurahti ja ponkaisi maasta vauhtia. Hän lensi suoraan luolan katosta ulos ja kolea ilma salpasi hetkeksi hänen henkensä. He nousivat kuun valaiseman Kielletyn Metsän ylle. Tylypahka näkyi kaukana ja joistakin sen ikkunoista paistoi valo, vaikka ilta oli kääntynyt yöksi jo aikoja sitten.
   Lily suuntasi luutansa kuitenkin kohti Tylyahoa ja Auroriaa. Hän teki tahallaan muutaman syöksähdyksen alaspäin ja nauroi Shawnin puristaessa häntä tiukasti.
   "Ole nätisti", poika komensi lievästi pakokauhuisella äänellä.
   "Nössö", Lily mutisi niin hiljaa, että Shawn ei kuullut.
   He lensivät Aurorian vehreänä komeilevien aitojen ylitse ja laskeutuivat sen pihalle. Pieni lyhty pyöreän ulko-oven edessä valaisi pihaa, mutta kaikki kartanon ikkunat olivat pimeänä.
   "Miksi minulla on niin tyttömäinen olo tästä", Shawn valitti noustessaan luudan selästä, "minun pitäisi saattaa sinut eikä toisinpäin."
   "Kannattaisi selättää tuo neitimäinen lentopelko", Lily virnisti.
   Shawn puristi häntä leuasta ja kumartui lähemmäksi häntä. "Väitätkö sinä, että minä olen neitimäinen?"
   "Ehkä..."
   "Ota tuo takaisin", Shawn sanoi, siristi silmiään ja tiukensi otettaan Lilyn leuasta varoittavasti.
   "Hyvä on, hyvä on, olet oikein miehinen noiden valtavien hevoskotkankannatteluhauistesi kanssa. Ainoastaan lentopelkosi on kerta kaikkiaan tyttömäinen."
   Shawn naurahti ja irrottamatta otettaan hänen leuastaan painoi nopean suukon hänen huulilleen. "Hassu."
   "Niinhän ne väittävät."
   He suutelivat vielä pitkään ja hitaasti, melkein nautiskellen. Shawn näykkäisi hellästi hänen alahuultaan. "Heippa sitten, tirriäinen."
   "Miksi kaikki sanovat minua tirriäiseksi?" Lily huokaisi pyörittäen päätään koukistaessaan polvensa valmiina lennähtämään jälleen taivaalle.  Shawn katseli häntä silmät yhtäkkiä omituisen vakavina. Lily väläytti pojalle hymyn. "Heippa!" Hän syöksähti ilmaan jättäen Shawnin tuijottamaan peräänsä ja suunnisti kohti Tylypahkaa hymyillen typerästi itsekseen.
   Hän pyörähteli ilmassa nauttien lentämisen tuomasta vapauden tunteesta. Tylyaho nukkui hänen allaan. Lilyn sisällä leiskui jokin lämmin ja se johtui Shawnista. Jostakin omituisesta syystä poika teki hänet melkein luvattoman onnelliseksi.
   Lily läpäisi Tylypahkan suojataiat ja tunsi karvojensa nousevan pystyyn niiden voimasta. Hän hymähti itsekseen ja suunnisti kohti Rohkelikkotornia, mutta sitten hänen silmänsä osuivat himmeästi valaistuun ikkunaan ja johonkin leiskuvan punaiseen ja etäisesti tuttuun. Lilyn mielenkiinto heräsi ja hän vaihtoi lentonsa suuntaa.
   Hän lensi hiljaa ikkunan alle ja kurkisti sisälle. Näky sai hänet haukkomaan henkeä järkytyksestä.
   Ikkunan takana Fred piteli kiinni vaaleatukkaisesta, hoikasta naisesta. Pariskunta suuteli intohimoisesti ja Fred nosti blondin syliinsä vaivattoman näköisesti lopettamatta ahmimasta tämän huulia. Blondi kietoi laihat jalkansa Fredin ympärille ja painautui tiiviisti tätä vasten.
   Lilyn silmät tuntuivat pullistuvan päästä.
   Fredillä ja professori Lipetitillä oli salasuhde!
   Lilyn suusta karkasi vahingoniloinen pärskähdys, kun hän lennähti alemmas ja käänsi sitten luutansa jälleen kohti Rohkelikkotornia. Hän lennähti korkeimman ikkunan luokse ja aukaisi ikkunan taikasauvallaan.
   Huone oli pimeä ja Gabriellan ja Roxannen tasaiset hengitykset eivät katkenneet Lilyn sulkiessa jälleen ikkunan. Lily meni Roxannen pylvässängyn luokse ja kiskaisi verhot sivuun.
   Roxanne ei liikahtanutkaan. Lily töni kärsimättömästi ystävättärensä hereille.
   "Mene pois!" Roxanne mutisi turhautuneena ja unisena.
   "Fredillä ja professori Lipetitillä on salasuhde!" Lily päräytti.
   Roxanne ponkaisi istumaan. "MITÄ?"
   "Joo!" Lily hihkaisi. "Mahtavaa, eikö niin?"
   "Täh? Mitä mahtavaa siinä on? Sangen ällöttävää jos minulta kysytään."
   "Kuvittele niitä kaikkia tapoja, joilla voimme kiusata ja kiristää heitä!"
   Roxannen kasvoille levisi hitaasti leveä hymy. "Totta..."
   "Voisitteko antaa minun nukkua edes joskus?" kuului turhautunut ääni huoneen nurkasta. "Mitä te möykkäätte?"
   "Fredillä ja professori Lipetitillä on salasuhde!" Lily ja Roxanne huudahtivat yhteen ääneen.
   Gabriella sytytti taikasauvaansa valot ja kiskaisi omat verhonsa sivuun, jotta saattoi osoittaa heitä valolla. "Eikä!"
   "Joopas! Minä näin heidät ikkunasta!" Lily melkein pomppi Roxannen sängyllä, niin innostunut hän oli. "Ahmivat toistensa naamoja hyvin intohimoisella ruokahalulla."
Roxanne hieroi käsiään yhteen. "En malta odottaa, että pääsen piruilemaan vajaalle velikullalleni!"
"En minäkään", Lily virnisti.

[jacoblove]

Risut ja ruusut olisivat edelleen hyvin tervetulleita, ihan niin kuin näin vinkkinä vain


16.  Hylkeitä ja yllätysvieras

Lily heräsi Roxannen vähemmän hellävaraiseen ravisteluun ja hyvinkin epävireiseen lauluun. "Herää ruma haiskuseni, yksisarvisen tietä käy matkasi, vaaroja on matkan varrella..."
   Ärsyyntynenä Lily tarttui päänsä alla makaavaan tyynyyn ja viskasi sen kaikin voimin kohti jonnekin Roxannen naaman suuntaan. Tyttö väisti nauraen.
   "Meillä on McGamiwaa ensimmäisellä tunnilla ja meidän on päästävä piruilemaan Fredille!" Roxanne muistutti hivenen kärsimättömänä ja ravisteli häntä jälleen.
   Lily huokaisi, nousi ylös ja käveli Roxannen ohi suihkuun joutuen muistuttamaan itseään, miten käveltiin suorassa, koska hänen jalkansa laahasivat aivan kuin ne eivät olisi olleet aivan niin mukana ylösnousemisessa kuin olisi pitänyt. Roxannen turhautunut ääni kuului kylpyhuoneen oven takaa: "Minä olin kyllä menossa sinne ensin, mutta etuile vain senkin itsekäs huuhkajanpelätin!"
   Lily raotti kylpyhuoneen ovea ja kurkisti makuusaliin. "Ennen kuin kutsut ketään huuhkajanpelättimeksi kannattaisi katsoa peiliin ja kammata tuo valtava puska päässäsi ojennukseen."
   Roxanne älähti ja nosti kätensä lainehtiviin kiharoihinsa. "Sinä olet sitten kurjalla tuulella tänään! Hiippailu merenneitojen luolassa tähtitaivaan alla hemaisevan komean miehenalun kanssa ei taida sopia sinulle."
   "Tai sitten sinun kanssasi herääminen joka ikinen aamu ei sovi minulle", Lily tokaisi.
   Roxanne katsoi häntä ärsyyntyneenä. "Tiedätkö mitä, taidan jättää suihkun väliin ja mennä jo aamupalalle!"
   Lily hymähti välinpitämättömästi Roxannen kiskaistessa kouluhameensa ja kauluspaitansa päälleen ja marsiessa sitten ulos makuusalista. Lily meni suihkuun tuntien itsensä kiukkuiseksi ja vähän hölmöksi. Roxanne tiesi kyllä, että Lily oli huono heräämään ja kärkäs naljailemaan, jos oli valvonut myöhään, oli täysin tytön syytä että päivä oli alkanut pienellä riidanhuurteisella dialogilla. Olisi pitänyt edes joskus suunsa kiinni!
   Suihkun jälkeen Lily puki oman mustan vekkihameensa ja valkoisen kauluspaitansa päälleen. Hän veti mustat pitkät sukat polviinsa asti ennen kuin sitoi kengät jalkoihinsa. Hän huomasi Roxannen unohtaneen muodonmuutoskirjansa yöpöydälleen ja nappasi sen laukkuunsa ennen kuin lähti makuusalista.
   Lily vilkaisi kelloaan ja kirosi mielessään, hän tosissaan oli myöhässä tänä aamuna. Hän tihensi askeleidensa tahtia työnnettyään Lihavan leidin muotokuvan pois tieltään. Hän työnsi käytävän päässä kuvakudoksen sivuun ja kipitti salakäytävää pitkin toiseen kerrokseen.
   Toisen kerroksen käytävällä parveili suuri joukko opiskelijoita. Lily näki Pamela Parkinsonin luihuistukijoukkoineen nauravan hurjasti ja ilkeän vahingoniloisesti jollekin. Muutama puuskupuh ja korpinkynsi olivat kokoontuneet katsomaan jotakin myös, rohkelikkoja ei näkynyt. Lilyn vatsassa muljahti epämiellyttävästi, kun hän suuntasi askeleensa kohti opiskelijajoukkiota.
   Hänen silmänsä osuivat pitkään luihuispoikaan, joka oli kauempana muista luihuisista, istui ikkunalaudalla heidän takanaan kädet puuskassa ja pieni vino hymy kasvoillaan. Pojalla oli tummat hiukset ja kelmeän valkoinen iho. Lily muisti hämärästi pojan nimen olevan Lucas Rome. Poika ja tämän isoveli olivat aina pyörineet Scorpius Malfoyn kintereillä.
   Pamela Parkinsonin kasvot levisivät iloiseeen hymyyn, kun hän näki Lilyn lähestyvän. Tummatukkainen tyttö virnisti ärsyttävän omahyväisesti. "Kanakaksikon toinen osapuoli saapuu paikalle juuri sopivasti!"
   Lily katsoi Pamelaa turhautuneena. "Kanakaksikko? Älä vain ikinä osallistu mahdollisten omien lapsiesi nimien valintaan, Lehmis - "
   Lilyn sanat takertuivat hänen kurkkuunsa, kun hän tajusi mille kaikki luihuiset naureskelivat. Maassa opiskelijajoukon keskellä piti kammottavaa, mörisevää melua valtava hylje, joka räpytteli jäseniään avuttomana. Otus pomppi kohti Lilyä.
   Lily kavahti kauemmaksi tuijottaen vesieläintä. Luihuiset ja muutama korpinkynsi ja puuskupuh nauroivat katketakseen.
   "Miksi te tuijotatte hyljettä?" Lily puuskahti. Sitten hänen katseensa osui hylkeen silmiin, hylkeen valtaviin, ruskeisiin, tietäväisiin silmiin. Hyvin tuttuihin silmiin.
   Lily osoitti hyljettä taikasauvallaan. "Muuttaos formuuli!"
   Hylje päästi kimeän äänen ja se alkoi laihtua ja muuttaa muotoaan. Hetken kuluttua Roxanne istui kivisellä lattialla hylkeen tilalla posket punoittaen ja näyttäen kiukkuiselta. Lily ojensi kätensä ja auttoi tytön ylös lattialta. Sitten Lily käänsi sauvansa kohti Pamelan kasvoja. Hän tunsi sydämensä tykyttävän suonissaan. Pamela tuijotti sauvaa lievästi inhoavan näköisenä ja samassa kaikki luihuiset osoittivat Lilyä ja Roxannea taikasauvoillaan. Korpinkynnet ja puuskupuhit siirtyivät sivummalle empien. Lucas Rome ei liikahtanutkaan paikaltaan ikkunan edestä, vaan tarkkaili tilannetta se samainen pieni vino hymy huulillaan koko ajan karehtien.
   Lily katsoi Pamelaa tiukasti silmiin. Siniset silmät katsoivat häntä takaisin kopeasti.
   "Minusta Weasley on oikein oiva hylje, vai mitä kaverit?" Pamela kysäisi luihuistovereiltaan. Luihuiset nauroivat kovaan ääneen. Lily näki Pricen hykertelevän ilahtuneena, vähän samaan tapaan kuin oli hykerrellyt silloinkin, kun oli katsellut kuinka Bennet kidutti Lilyä.
   "Luuletko olevasi kovinkin fiksu? Pieni räkänäytös voisi olla paikallaan", Lily sanoi välittämättä häntä osottavista taikasauvoista. "Jonakin päivänä minä vielä syötän sinut jättiläiskalmarille."
   Pamelan silmät välkähtivät. "Tuskin maltan odottaa. Sillä välin sinun kannattaisi pitää oikein hyvää huolta armaasta taikasauvastasi."
   "Sinun kannattaisi pitää huolta siitä, että typerä keppisi ei osoita Roxanneen enää", Lily kivahti takaisin, "tai minä vannon, että nielet koko loppuvuoden omaa räkääsi!"
   Pamela hymähti ja katsoi ärsyttävän tietäväisesti Lilyyn. "Sinä et ole täällä enää ensi viikonlopun jälkeen pelastamassa avuttoman tyhjäpäistä ystävääsi, Potter!"
   Lily ja Roxanne vilkaisivat toisiaan. Huispauksen maailmanmestaruuskisat alkaisivat vain muutaman päivän päästä ja kestäisivät torstaista sunnuntaihin. Mitä Pamela oikein tarkoitti? Tiesikö tämä jotakin, mitä he eivät tienneet?
   Lily oli juuri tivaamassa Pamelalta, mitä tämä oikein tarkoitti, kun professori Lipetit pyyhälsi paikalle asettuen Lilyn ja Roxannen ja Pamelan väliin. "Ette kai te tappele täällä?"
   "Emme tietenkään, professori", Pamela vastasi liioitellun suloisella äänellä. "Neiti Weasley päätti vain piristää meidän aamuamme näyttävällä showlla, ei sen kummempaa." Luihuiset lähtivät liihottamaan kohti Suurta Salia. Professori Lipetit kääntyi katsomaan Lilyä ja Roxannea. Lily näki tämän silmien olevan haalean siniset. Pakottava tarve kiusoitella opettajaa Fredin suutelemisesta sai Lilyn sisälmykset kääntymään melkein ympäri.
   "Mistä tuossa oli oikein kysymys?" professori Lipetit kysyi hitaasti, katsoen heitä rauhallisesti silmiin.
   "Parkinsonista tuntui siltä, että hänen pitäisi nähdä minut räpyttelemässä hylkeenä käytäviä pitkin tänä aamuna", Roxanne tokaisi kiukkuisesti. "Saavuit paikalle vähän väärään aikaan."
   "Onneksesi minä satuin paikalle suhteellisen ajoissa", Lily tuumasi. Roxanne mulkaisi häntä melkein tappavasti.
   "Pari minuuttia aikaisemmin olisi sopinut vallan mainiosti! Minä olin hylje!"
   "Millaista se oli?"
   "Menkäähän aamupalalle ja tunnillenne sitten, niin ehkä saat tietää", professori Lipetit ehdotti, "te harjoittelette tänä aamuna ihmismuodonmuutoksia professori McGarmiwan kanssa."
   "Mistä sinä sen tiedät?" Lily kysäisi.
   Professori Lipetit vinkkasi silmäänsä hyvin epäprofessorimaisesti. "Minä tiedän paljon asioita."
   "Niin kuin esimerkiksi, mistä kohtaa kitarisaa minun veljeni kutiaa, kun kielenkärjellä kokeilee?" Roxanne päräytti. Lilyn suu loksahti auki ja hän tuijotti Roxannea. Mitä ihmettä tyttö oikein oli mennyt tekemään!
   Professori Lipetit kavahti kauemmaksi. "Mitä sinä tarkoitat?"
   Roxanne virnisti ilkikurisesti. "Kyllähän sinä tiedät, mitä minä tarkoitan. Voisimme puhua siitä, miten ajattelitte lahjoa meitä pitämään suumme supussa. Tai siis, opettaja nuolemassa luumupuuta oppilaan kaulaan on aika paha siveellisyysrikkomus, voisin kuvitella. Veljeni on aina ollut täysi tolvana ja se, että hän pelehtii sinun kanssasi on ensimmäinen kerta kun hänestä on itseasiassa jotakin hyötyäkin. Ensi alkuun haluaisin ilmottaa, että en tee enää yhtäkään ylimääräistä tehtävää - "
   Professori Lipetit näytti järkyttyneeltä. Lilystä tuntui siltä, että he olivat tehneet juuri jotakin kammottavaa ja hänen teki mieli tunkea nyrkkinsä Roxannen suuhun, jotta tämä ei olisi puhunut enempää. Tunnetta voimistivat ryppyiset, kireät ja hymyttömät kasvot, jotka ilmestyivät professori Lipetitin taakse. Lily kuuli Roxannen nielaisevan kovaäänisesti.
   Professori McGarmiwa tuijotti heitä kivettynein kasvoin. Suoni hänen otsassaan tykytti vaaraa uhkaavasti.
   Roxanne ja Lily vilkaisivat toisiaan kauhuissaan. Professori Lipetit kääntyi ympäri ilmeisesti aavistaen, että he eivät olleet kolmestaan käytävällä enää.
   "Georgia", McGarmiwa tokaisi. Professorit tuijottivat toisiaan silmiin, Lipetit näyttäen pakokauhuiselta ja McGarmiwa vihaiselta. "Mukaani, heti."
   McGarmiwa loi Lilyyn ja Roxanneen pitkän katseen. "Te kaksi, menkää aamiaiselle."
   Lilyä ei tarvinnut montaa kertaa käskeä jättämään epämukavaa tilannetta taakse. Hän tarttui Roxannen käteen ja lähti kiskomaan tätä kohti Suurta Salia. Hän heitti vielä katseen taakseen, McGarmiwa marssi käytävää eteenpäin selkä jäykkänä ja professori Lipetit seurasi tätä pää alas painuneena. Lilyllä oli kurja olo ja hän mulkaisi Roxannea.
   "Sinä pilasit koko jutun! McGarmiwa pitää huolta siitä, että Diaz antaa potkut Lipetitille ja Fred tappaa meidät! Meidän piti pitää hauskaa heidän kustannuksellaan, ei paljastaa heitä!"
   Roxanne näytti myrtyneeltä. "Se hyljejuttu sekoitti minun pääni! Suuni vain höpötti enkä minä mahtanut sille mitään! En ajatellut järkevästi!"
   Lily pyöräytti silmiään. "Niinkö", hän tokaisi kuivasti.
   He menivät aamiaiselle. Hugo, Fred ja Gabriella istuskelivat heidän tavallisilla paikoillaan pöydän päässä. He olivat kaikki jo syönneet. Hugo luki keskittyneesti Päivän Profeetaa ja Fred ja Gabriella naureskelivat jollekin.
   Lily loi vielä Roxanneen vihaisen katseen ennen kuin he istuutuivat ystäviensä viereen moikaten aamutervehdykset heille vaisusti.
   Hugo nosti katseensa Päivän Profeetasta ja hänen katseensa vaelsi myrtyneestä Roxannesta kiukkuiseen Lilyyn. "Mikä teillä kahdella on?"
   "Rox on suurisuinen hylje, joka ei tiedä milloin pitää pitää suu kiinni", Lily kivahti.
   "Sen minä olen tiennyt jo kauan sitten", Fred ilmoitti rauhallisesti ja repi huolettomasti paahtoleivästä reunuksia irti. "Mitä hän teki?"
   Lily mulkaisi Roxannea, joka hämmenteli lusikkaa puurolautasellaan hitaasti. "Pilasi sinun elämäsi."
   "Niinkö?" Fred kysäisi ja kääntyi katsomaan sisartaan. "Miten tällä kertaa?"
   "Paljastin McGarmiwalle sinun ja professori Lipetitin kuolanvaihtopuuhista", Roxanne huokaisi väistäen veljensä katseen.
   Fredin suu loksahti auki ja hän tuijotti Roxannea kuin olisi yrittänyt epätoivoisesti sisäistää, mitä tämä oli juuri sanonut. Gabriella tuijotti Frediä ja Hugon silmät olivat laajenneet järkytyksestä.
   "Sinä - sinä - " Fred tuijotti Roxannea kuin ei olisi keksinyt tarpeeksi pahaa sanaa kuvailemaan tätä. "Sinä - "
   Roxanne räpytteli silmiään. "Kelvoton talipää? Suurisuinen törppö? Tyhmä idiootti?"
   "Kaikkia noita!" Fred karjaisi ja Lily hätkähti, hän ei ollut ikinä kuullut pojan huutavan sillä tavalla, niin vihaisena, että Lily ei olisi ollenkaan ihmetellyt, jos tämä olisi osoittanut Roxannea taikasauvallaan ja muuttanut tämän hylkeeksi. Fred ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan iski molemmat nyrkkinsä vihaisesti pöytään niin, että puurovadit ja paahtoleipälautaset pompahtivat pöydällä. Sitten Fred nousi ylös ja harppoi vihaisesti ulos Suuresta Salista punaisia hiuksiaan nykien. Muutamat rohkelikot supisivat vaimeasti ja katsoivat heitä ihmeissään.
   "Fred ja professori Lipetit?" Gabriella sanoi käheällä äänellä. "Oikeastiko?"
   "Ei ilmeisestikään enää", Hugo sanoi matalalla äänellä ja katsoi Roxannea. "Kuinka sinä saatoit olla niin tyhmä?"
   Roxanne mulkaisi poikaa. "Itse olet."
   "He ovat pyörineet yhdessä jo vuoden!" Hugo sihahti ja vähäinenkin väri Roxannen kasvoilta katosi. "He ovat ihan tosissaan ja sinä hankit Lipetitille potkut!"
   Roxanne painoi katseensa käsiinsä. "En ajatellut."
   "Ehkä olisi korkea aika ruveta ajattelemaan", Hugo ehdotti hyisesti. Roxanne ei sanonut mitään. Lilystä tuntui pahalta.
   He söivät hiljaisina aamupalansa loppuun ja menivät sitten muodonmuutostunnille. Frediä ei näkynyt. Professori McGarmiwa seisoi luokan edessä ja loi vakavan katseen Roxanneen ja Lilyyn heidän mennessä istumaan tavanomaisille paikoilleen.
   "Huomenta", McGarmiwa tervehti normaalilla tiukalla äänellään, joka ei paljastanut aamun olleen erikoinen millään tavalla. "Tänään siirrymme eläinmudonmuutoksista ihmismuodonmuutoksiin. Ennen kuin aloitamme harjoittelun, lukekaa muodonmuutoskirjastanne kappale, joka alkaa sivulta 34."
   Kaikki ryhtyivät kaivamaan kirjojaan laukuistaan. Professori McGarmiwan haukkamainen katse tapitti Roxannea. "Weasley, missä sinun kirjasi on?"
   Roxanne aukaisi suunsa vastatakseen, mutta Lily nosti tytön muodonmuutoskirjan laukustaan ja heitti sen pulpetille tämän eteen. Roxanne loi Lilyyn kiitollisen katseen. McGarmiwa naksautti kieltään.
   "Onneksi me pääsemme täältä pois kahden päivän päästä", Roxanne mutisi inhoavasti etsiessään kirjastaan oikean sivun. "Olen ihan täynnä Tylypahkaa!"
   Lily virnisti. Hän ei malttanut odottaa huispauksen maailmanmestaruuskisoja, jotka pidettäisiin tänä vuonna Shetlandinsaarilla, eräällä Skotlannin saarella. Espanja ja Italia taistelisivat pronssipokaalista ja Iso-Britannia taistelisi kullasta Suomen kanssa. Lily, Roxanne, Hugo, Fred ja Gabriella olivat saaneet kaikki luvan professori Diazilta lähteä viikonlopuksi kisoihin perheidensä kanssa. Siitä tulisi mahtavaa, Lily oli varma siitä.
   Vähän yli tunnin kuluttua Roxanne ja Lily kävelivät kohti tyrmiä taikajuomatunnille. Roxanne oli masentunut ja hiljainen. Tyttö oli muuttanut parinaan toimineen Gabriellan paistinpannuksi, kun tarkoitus oli ollut muuttaa tämä kyyhkyseksi. Hän oli saanut McGarmiwalta jälleen lisätehtävän. Roxannen mieltä ei kohentanut lainkaan se, että Lily, Hugo ja Gabriella olivat kaikki onnistuneet omissa muodonmuutoksissaan mainiosti.
   Roxanne lysähti taikajuomatyrmän oven eteen istumaan ja painoi päänsä käsiinsä. Lily istui tytön viereen ja yritti miettiä kannustavia sanoja, mutta ei keksinyt mitään. Heidän luokkatoverinsa kokoontuivat tyrmän seinustoille pölöttäen omia juttujaan iloisesti.
   Samassa kuului kammottava pamahdus, kun joku paiskasi tyrmän oven kiinni. Roxanne ja Lily hätkähtivät ääntä ja kohottivat katseensa Frediin, joka oli saapunut paikalle ja tuijotti heitä raivostuneena.
   "Toivottavasti olette helvetin tyytyväisiä itseenne!" poika karjaisi vihaisesti.
   "Fred - " Lily aloitti, mutta Fred keskeytti hänet tylysti ja hurjalla volyymilla.
   "Georgia sai teidän takianne potkut!" poika huusi. "Te olette lapsellisia ipanoita ja jonkun pitäisi takoa järkeä teidän typeriin päihinne! Minun puolestani te molemmat voitte painua helvettiin! Kasvakaa aikuisiksi!"
   Fred loi heihin vielä musertavan mulkaisun ennen kuin kääntyi ympäri ja poistui tyrmästä. Hugo huokaisi seinustalta Gabriellan vierestä ja lähti pojan perään.
   Lilyn sydäntä puristi. Hänellä oli kummallinen tunne, että jotakin hyvin merkittävää oli juuri tapahtunut, että jotakin hyvin lopullista oli tapahtunut. Jostakin syystä hänen ihonsa oli yhtäkkiä kanan lihalla ja häntä karmi mitä kammottavimmalla tavalla.
   Fred antaisi heille varmasti anteeksi, poika ei ollut pitkävihaista tyyppiä. Tai vihaista tyyppiä ollenkaan. Oli outoa nähdä Fred niin vihaisena. Kaipa tämä välitti professori Lipetitistä tosissaan.
   Kyllä, Fred antaisi heille anteeksi.
   Mutta kammottava, hyytävä tunne Lilyn sydämessä kertoi, että jokin oli pahasti vialla.

*
James huokaisi raskaasti. Hän pyöritteli sulkakynää kädessään ja yritti keskittyä pergamenttiin edessään, mutta se oli hurjan vaikeaa, kun hänen katseensa karkasi takkatulen edessä makaavaan Avaan jatkuvasti. Tytön silkkiset hiukset valuivat kehystämään tämän kasvoja kauniisti ja tämä pureskeli välillä huultaan miettiessään ankarasti.
   He olivat Aurorian oleskeluhuoneessa. Aurorikokelaat olivat jälleen valloittaneet huoneen tehdäkseen torjuntataikaselontekojaan, joiden viimeinen palautuspäivä olisi huomenna. Kaikki olivat uupuneita, päivä oli ollut raskas, sillä heillä oli ollut viisi tuntia kestävät torjuntataikojen loppunäytökset. Teddy oli pistänyt heidän ryhmänsä puoliksi ja he olivat joutuneet viiden tunnin ajan yrittää tainnuttaa toisia ryhmäläisia ja vastaavasti torjua heidän tainnutustaikojaan. Kokemus oli ollut mielettömän uuvuttava yksitoikkoisuuden vuoksi ja James ei voinut vieläkään kuollakseenkaan käsittää, miksi torjuntataikoja piti harjoitella niin ylitsevuotavan paljon.
   Teddy oli vaikuttanut hyvin tyytyväiseltä harjoitusten päätyttyä ja oli jopa vaihtanut epätavallisen hymyn entisen tyttöystävänsä kanssa. Victoire oli kehunut heidän panostaan ja ilmoittanut, että torjuntataiat oli nyt käyty läpi ja niihin ei palattaisi enää ollenkaan koko aurorikoulutuksen aikana, mistä James oli syvästi kiitollinen.
   Tosin selonteko oli inhottavasti vielä kesken. Asiaa ei auttanut lainkaan, että Ava ei ollut katsonut Jamesiin päinkään koko päivän aikana. Tyttö oli torjuntataikanäytön jälkeen läväyttänyt pergamentin hänen käsiinsä ja käskenyt vertailemaan vahvinta torjuntataikaa kammitsoa erilaisiin loitsuihin ja kirouksiin ja pohtimaan, mikä torjuntataika sopi parhaiten ylisimmin käytettyihin kirouksiin. James oli yrittänyt sanoa tytölle, että heidän pitäisi puhua, mutta Ava oli väistänyt hänen katseensa ja kipittänyt takkatulen eteen valtavalle pörröiselle matolle makoilemaan. Aqualine ja Jesse istuskelivat sohvalla takkatulen edessä ja tekivät omaa selontekoaan ja kaksikon iloisista virneistä päätellen he olivat saaneet suururakan melkein valmiiksi.
   Shawn ja Shannon tekivät omaa selontekoaan sohvalla Jamesin vieressä. Shannon kikatteli ja lirkutteli koko ajan kimeällä äänellään, kun taas Shawn kirosi ja mutisi selatessaan valtavaa pimeyden voimilta suojautumisesta kertovaa kirjaa vinkkien toivossa. Jamesia pänni Shannonin kimeä ääni ja hän olisi sulkeutunut omaan huoneeseensa karkuun tyttöä, jos hänen senhetkiseltä paikaltaan ei olisi ollut niin mahdottoman helppo tuijotella Avaa koko ajan.
   James uskoi, että oli hitaasti menettämässä järkensä. Ava pompahteli hänen ajatuksiinsa tasaisen tappavaan tahtiin, eikä asiaa auttanut lainkaan se, että tyttö oli niin helvetin kaunis ja hymyili koko ajan.
   Olisi voinut kuvitella, että Jamesin olisi ollut helpompi olla miettimättä tyttöä nyt, kun hän oli päässyt maistamaan tämän kirsikanvärisiä huulia, mutta se teki itse asiassa kaiken entistä vaikeammaksi. Nyt, kun hän tiesi, miten hyvältä Ava maistui ja miten pehmeä tämän iho oli ja miten tämän vartalo sopi hänen vartaloaan vasten, James halusi armottomasti lisää. Hän halusi saada sen käheän voihkauksen karkaamaan uudelleen Avan huulilta, hän halusi koskettaa tämän ihoa uudelleen ja tuntea käsissään tämän pehmeän vartalon... Jamesin vatsassa myllersi ja jos hän ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi kuvitellut avainlintujen pörheltävän siellä.
   "Monta sivua meiltä puuttuu?" Shawn ähkäisi inhoavasti ja selasi pergamenttikasaa käsissään.
   Shannon selasi omia pergamenttejaan. "Minulla on viisikymmentä täynnä tässä."
   "Minulla on neljäkymmentäviisi", Shawn ähkäisi. "Vielä viisi typerää sivua."
   Shannon vaihtoi asentoa, asettui hajareisin Shawnin taakse, nosti kätensä pojan niskaan ja teki hierovia liikkeitä. "Ei kai sinua väsytä? Tässä, tämä auttaa sinua rentoutumaan."
   "Väsyttää minua, mutta tuo mitä sinä teet kiihdyttää verenkiertoa kummasti, älä vain lopeta", Shawn pyysi huokaisten, sulkien autuaana silmänsä.
   James pyöräytti silmiään. "Hankkikaa huone."
   Shawn irvisti ja Shannonin kasvot levisivät heti valoisaan hymyyn ja tyttö räpytteli silmiään ilahtuneena. James olisi purskahtanut nauruun, jos ei olisi ollut niin auttamattoman poikki, että se tuntui ylitsepääsemättömän hurjalta työsuoritukselta.
   "Ehkä meidän pitäisi mennä sinun huoneeseesi, Shawn", Shannon ehdotti suloisesti ja hieroi Shawnin hartioita vihailevan pehmeästi. "Siellä olisi helpompi keskittyä."
   Shawnin kasvoilla käväisi vino hymy. "Epäilen."
   "Meillä oli viimeksikin aika hauskaa, vai mitä?" Shannon lisäsi ja puristi pihtimäisesti Shawnin niskanahkoja.
   Shawn sulki nautiskellen silmänsä. "Oli kyllä."
   "Mennäänkö?" Shannon vaikutti jo turhautuneelta. James virnisti leveästi
   Shawn ei avannut silmiään. "Ei."
   Shannon mutristi huuliaan. "Miksi ei?"
   "Meiltä puuttuu vielä ne typerät viisi sivua", Shawn muistutti laiskasti.
   Shannon pyöräytti silmiään. "Me saisimme ne nopeammin tehtyä sinun huoneessasi!"
   "Edelleen, epäilen", Shawn virnisti.
   Shannon lopetti hieromisen ja risti kätensä puuskaan. "Se johtuu Taylorista, vai mitä? Minä tiedän, että sinä olit hänen kanssaan!"
   "Ja Jessican ja Megaran", James pisti iloisesti väliin. Shawn mulkaisi häntä.
   "Ole sinä hiljaa!"
   Shannonin suu oli loksahtanut auki. Kauhuissaan James tajusi kyynelten täyttävän tytön siniset silmät. Tyttö ponkaisi seisomaan ja pakeni oleskeluhuoneesta. James ja Shawn tuijottivat tämän perään ja katsoivat sitten toisiaan.
   "Sika", James tokaisi kykenemättä estämään naurua karkaamasta kurkustaan. "Särjit hänen sydämensä."
   Shawn vaikutti kiusaantuneelta. "Ei se ole minun vikani."
   "Ei tietenkään", James pärskähti.
   Samassa Mimosa tuli heidän luokseen huoneen toiselta laidalta. "Mikä Shannonille tuli?"
   "Shawn-sikanen tässä särki hänen sydämensä", James kertoi.
   Mimosa mulkaisi Shawnia. "Mitä sinä nyt teit?"
   "Se oli James!" Shawn huudahti. "Hän paljasti yksityiselämäni saloja Shannonille ja tyttö ei jostakin syystä pitänyt siitä. Tämän takia minä en kerro tytöille mitään! He eivät osaa suhtautua asioihin normaalisti."
   "Koskeeko tuo minun sisartani myös?" James ärähti.
   Shawnin ilme kovettui. "Jätä Lily pois tästä."
   James pyöräytti silmiään ja katsoi sitten Mimosaa. "Kuinka teidän selontekonne sujuu?"
   Mimosa hymyili leveästi. "Valmis."
   James ja Shawn mulkaisivat tyttöä. "Kurja ketale."
   Mimosa nauroi. "Tarvitsetteko apua?"
   "Kyllä, kiitos!" Shawn ja James huudahtivat ilahtuneina yhteen ääneen. Mimosa änkesi itsensä heidän väliinsä ja kumartui tutkimaan Jamesin pergamentteja.
   "Tämähän on ihan loistava", tyttö mumisi selatessaan pergamentteja. Tämä kääntyi katsomaan Jamesia silmät tuikkien. "Hyvää työtä."
   James hymähti. "Toivottavasti parini on yhtä mieltä kanssasi."
   Mimosa vilkaisi Avaa, joka makoili vieläkin takkatulen edessä. Tyttö oli kohottanut katseensa pergamentistaan ja katseli Jamesia, Mimosaa ja Shawnia näyttäen olevan jotenkin varuillaan. "Ava on varmasti samaa mieltä. Tästä kammitsosta sinun kannattaisi kirjoittaa vielä vähän, selosta vaikka miten ne hidastavat anteeksiantamattomia kirouksia ja miten niiden avulla voi muuttaa kirouksen suuntaa..."
   James kirjoitti sulkakynällään muistiin Mimosan ohjeita. "Kiitos, kultaseni!" hän hihkaisi iloisesti.
   Mimosa hymyili. "Eipä kestä."
   Tytön kasvot olivat hyvin lähellä Jamesin kasvoja. Jamesin katse karkasi Mimosan täyteläisiin huuliin. Hän muisti hyvin, miltä tuntui suudella tyttöä ja tuntea tämän paino allaan. Ajatus ei saanut kuitenkaan avainlintuja syöksähtelemään hänen vatsassaan eessun taas. Hieman harmissaan James vilkaisi jälleen Avaa.
   Hän kohtasi kinuskinväristen silmien katseen. Avan katse oli vakava, kun hän katsoi Jamesia. Tyttö vilkaisi merkitsevästi Mimosaa ja näytti melkein vihaiselta, loukkaantuneelta... Ava kiskaisi katseensa irti ja vaihtoi asentoaan niin, että tämän kädet peittivät näköyhteyden tämän kasvoihin. James huokaisi.
   Samassa Aqualine Avan edessä sohvalla kääntyi katsomaan Jamesia. Kulmikaskasvoisen tytön katse käväisi Mimosassa ja tyytyväinen virne levisi tämän huulille ennen kuin tämä kääntyi jälleen selontekonsa puoleen.
   James huokaisi uudelleen ja ryhtyi jälleen kirjoittamaan.
   Muutaman tunnin kuluttua hän nakkasi sulkakynänsä seinään ja vihelsi kovaa ja korkealta. "Valmis!"
   Shawn ja Mimosa hätkähtivät hänen vieressään. Shawn puolittain makasi sohvan päädyssä silmät väsymyksestä lurpahdellen. Mimosa nojasi kevyesti Jamesiin, mutta kavahti kauemmaksi säikähtäessään hänen yhtäkkistä metelöintiään.
   "Miten sinä muka olet voinut saada sen valmiiksi jo", Shawn mutisi inhoavasti.
   James ainoastaan virnisti pojalle ja hyppelehti Avan luokse. Tyttö ei ollut liikahtanutkaan pörröiseltä matolta makaamasta. Aqualine mulkaisi Jamesia murhaavasti, mutta James vähän välitti ja asettui makaamaan Avan viereen matolle. "Minä olen kantanut korteni kekoon, miten sinulla sujuu?"
   Ava vaihtoi asentoa niin, että heidän vartalonsa eivät koskettaneet toisiaan matolla. "Meidän pitää vielä lukea tämä läpi."
   "Luetaan ihmeessä", James vastasi nyökkäillen. Hän oli autuaan onnellinen siitä, että torjuntataiat ja niiden pohtiminen ja harjoittelu olivat kaikki takanapäin.
   He ryhtyivät lukemaan valtavaa pergamenttipinoaan lävitse. Oleskeluhuone oli hiljainen, ainoastaan sulkakynien rapina pergamentteja vasten väritti hiljaisuutta. Avasta huokui jokin, mikä lämmitti ja rauhoitti Jamesia. Hänen teki mieli painautua lähemmäksi Avaa, mutta tyttö olisi varmasti kavahtanut kauemmaksi, etenkin kun tämän kiukkusieluinen tyttöystävä tuijotti heitä herkeämättä sohvalta, melkein kuin vahtien. James mietti varmasti tuhannetta kertaa, mitä ihmettä Ava saattoi Aqualinessa nähdä.
   Ava huokaisi hiljaa hänen vieressään ja ääni sai Jamesin kaikki karvat nousemaan pystyyn. Sillä hetkellä hän päätti, että tekisi kaikkensa päästäkseen  maistelemaan Avan ihania huulia uudelleen. Eikä hän antaisi mustasukkaisen, inhottavan poikatytön estää itseään, ei varmasti.
   Lopulta he saivat selontekonsa luettua läpi. James ei olisi ikinä uskonut, että tehtävästä tulisi niin hyvä. Nyt hän saattoi puhtaalla omalla tunnolla sanoa, että tiesi lähestulkoon kaiken torjuntataioista.
   Ava kohotti katseensa Jamesiin pieni hymy huulillaan. "Tästähän tuli aika hyvä."
   "Kuka olisi uskonut", James hymähti irrottamatta katsetta Avan silmistä. Hän saattoi tuntea tytön pehmeän hengityksen kasvoillaan ja se yhdistettynä Avan ihanaan vaniljantuoksuun sai Jamesin melkein pois tolaltaan. Halu suudella tyttöä oli melkein sietämätön.
   Ava katsoi Jamesiin ja hetken aikaa James oli varma, että tyttö tiesi mitä hän ajatteli ja jopa tunsi samoin.
   "Ava", Aqualine haukahti sohvalta kuin kunnon vahtikoira ainakin. "Mennään nukkumaan."
   "Joo", Ava hengähti repäisten katseensa irti Jamesista. "Hyvää yötä, James."
   "Öitä", James murahti ja katseli, kuinka Ava ja Aqualine nousivat ylös ja kietoivat kätensä toistensa ympärille poistuessaan oleskeluhuoneesta.
   Tuntien olonsa omituisen typeräksi James nousi ylös matolta. Hän huikkasi Shawnille ja Mimosalle hyvät yöt ja lähti sitten kävelemään omaa huonettaan kohti kiroten Aqualine Patillia päässään koko matkan hämärää käytävää pitkin.
   James aukaisi huoneensa oven ja jäi tuijottamaan siellä odottavaa näkyä. Huone oli aivan yhtä epäjärjestyksessä kuin ennenkin ja yksinäinen kynttilä lepatti ikkunalaudalla saaden varjot lankeamaan pitkinä ja uhkaavina kohti Jamesia.
   Jamesin sängyllä makasi vaaleahiuksinen, jäntevä poika, joka virnisteli pyörittäessään vaaleaa taikasauvaa sormiensa välissä ja jonka vihreät silmät tuikkivat vahingoniloisesti. Tämä näytti siltä, että oli makoillut sängyllä jo jonkun aikaa eikä tällä ollut aikomustakaan liikahtaa siitä vielä pitkään aikaan. Pojan kasvot olivat kovat ja vaikutelmaa lisäsi kulmakoru tämän vasemmassa kulmassa ja valtava tumma leijonatatuointi pojan mustan t-paidan alta pilkistävästä olkapäästä.
   "Mikä tuo naurettava maukuotus käsivarressasi on?" James puuskahti.
   Poika vilkaisi huolimattomasti tatuointiaan. "Se on leijona."
   "Mitä se siinä tekee?"
   Poika virnisti ja osoitti tatuointia taikasauvallaan. Tatuointi heräsi eloon ja samassa valtava musta leijona loikkasi Jamesia päin karjuen hurjasti niin, että James rämähti lattialle säikähdyksestä. Leijona katosi suhahtaen ilmaan. James haukkoi henkeään ja tuijotti leijonatatuointia ja sitten sen omistajaa.
   "Olet näköjään oppinut uusia loitsuja maailmanmatkallasi", James huomautti kykenemättä estämään leveää hymyä leviämästä kasvoilleen. "Vaikuttavaa."
   Jasper Blom hymähti. "Mustaan magiaan syvästi perehtynyt tatuointitaitelija Megan taiteili minulle tämän loistavan luomuksen."
   "Anna kun arvaan, ja sinä perehdyit syvästi häneen?" James virnisti.
   Jasper kohotti korutonta kulmakarvaansa. "Olet näköjään yhtä kaksimielinen kuin aina ennenkin."
   James hymyili. "Mitäs sitä täydellistä muuttamaan."
   Jasper hymyili takaisin tuttua, melkein ivallisen ilotonta hymyään. "Itsetunnollesi olisi tervettä, jos egosi kokisi muutaman kolahduksen."
   "Kuulostaapa ikävältä. Mitä sinä täällä teet? Sinunhan piti olla kilometrisääriin kietoutuneena Kreikassa."
   "Olinkin, kunnes sain päähäni tulla nauramaan muutamaksi päiväksi sinulle ennen huispauksen maailmanmestaruuskisoja", Jasper sanoi.
   "Mahtavaa", James totesi kaikesta sydämestään.
   Jasper nyrpisti nenäänsä. "Älä viitsi olla niin imelä."
   James virnisti ja paiskasi lattialla lojuvan tyynyn parhaan ystävänsä kasvoille.
   

   

[jemmis]

Uskaltauduimpa vihdoin kommentoimaan! Mut siis tosi hyvä ficci, tykkään hirveesti! 

Voi kun Jamesista ja Avasta tulis jotai!! James on muutenki tosi söpö ja semmonen minkälaiseks oon itekki sitä kuvitellu

Sori en oo hyvä kommentoimaan, mut ehkä se tässä kehittyy. Mut ku lukee tätä ni iha itekki tekee mieli ruveta kirjottaa 3. sukupolvesta

[Muccah]

Ei voi sanoa ko että aaaaaaaaaaaawwwwsss :333 Tää on niin sulonen ja paras! Paitsi tuleeko tähän jotai jännitystä huispauksen mm-kisojen takia :') ootan niin innolla että jatkat tätä! Mä en osaa sanoa mitään,oon aivan myyty! Jatkathan pian? pus,muccah

[jacoblove]

Muccah, hihii uusi lukija jee! Kiitos paljon kommentistasi! Jännitystä ei huispauksen mm-kisoista puutu tai ainakin pääni on ihan täynnä kaikenmaailman äksöniä kisoja piristämään

jemmis, voi kiitos paljon sinullekin kommentistasi! Kirjoita ihmeessä kolmannesta sukupolvesta jos mieli tekee, minulla on ainakin ollut yksinäni hurjan hauskaa kun olen tätä kirjoittanut!


17. Piukka peppu ja Limamies

James heräsi ja tunsi leveän hymyn nousevan huulilleen. Hän vilkaisi kelloa, se oli vähän vaille viisi aamulla ja hänen taikasauvansa alkaisi kilkattaa millä hetkellä hyvänsä sen merkiksi, että olisi aika nousta. James tarttui yöpöydällä lojuvaan sauvaansa ja ravisteli sitä poistaakseen herätyksen.
   James tunsi olonsa mahdottoman pirteäksi, vaikka oli valvonut Jasperin kanssa pitkälle yöhön vaihdellen kuulumisia. James vilkaisi patjalla hänen sänkynsä vieressä nukkuvaa Jasperia ja hänen mielensä alkoi kehitellä heti mahdollisia jekkuja, joita hän voisi nukkuvalle ystävälleen tehdä jälleennäkemisen kunniaksi. Ennen kuin ajatukset ehtivät muodostaa kunnon kuvaa Japerin silmät rävähtivät auki ja katsoivat vaaleiden hiuksien ja ryppyisen peiton seasta Jamesia tiukasti.
   "Älä edes kuvittele sitä."
   James mutristi huuliaan. "En kuvitellutkaan."
   "Valehtelet."
   "En ikinä." James nousi arvokkuutta tavoitellen sängystään, meni huoneen nurkassa tuolilla lojuvan vaatekasan luokse ja ryhtyi kaivamaan verryttelyasuaan esiin.
   Jasper nousi käsiensä varaan silmät vieläkin unisina ja katsoi ihoa myötäilevää verryttelyasua melkein järkyttyneenä. "Tuossa jästien jumppa-asussako sinä hengailet täällä?"
   James tuhahti. "Tämä on verryttelyasuni sinä kieroutunut, ilkeä pieni ystäväiseni. Kahdeksan kilometrin jolkotus aamukasteessa odottaa."
   Jasper pärskähti vahingoniloisesti. "Pidä hauskaa."
   "Hiljaa."
   "Katkera", Jasper virnisti. "Taidankin sitten etsiä Tobbyn käsiini sillä aikaa, kun sinä kirmailet metsässä. Matkustin ympäri maailman ja söin mitä kummallisimpia juttuja alkaen Australian koralliriuttojen sokerisammaleesta ja Tobbyn keksit ovat vieläkin parasta, mitä olen ikinä maistanut."
   "Säälittävää, kun otetaan huomioon että olit Kreikassa, jossa naisilla on uhkeat muodot ja loputtoman pitkät, silkkiset sääret. Olisit maistellut heitä niin olisit saanut muutakin mietittävää kuin vanhan, pyylevän tontun keksit."
   "Olisin ehkä maistanutkin, mutta Megan oli valmis keihästämään kaikki kilometrikaunottaret, jotka uskaltautuivat katsomaan minuun päinkään", Jasper huokaisi päätään puistellen.
   James tuijotti poikaa. "Ja sinä annoit hänen?"
   Jasper kohautti olkapäitään. "Ei se minua oikeastaan haitannut, jos totta puhutaan. Megan osaa olla aika päällekäyvä."
   James virnisti. "No, nyt puhut asiaa."
   Jasper pyöräytti silmiään. "Onko sinun mahdotonta olla ajattelematta kaksimielisyyksiä, kun puhutaan naisista?"
   "On, kyllähän sinä sen tiedät. Odota vain, kunhan tutustut Shawniin, hän on kaksin kerroin limaisempi", James naurahti. "Nyt minun on mentävä. Nähdään aamupalalla!"
   "Okei. Hauskaa hikoilua."
   James jätti Jasperin pukeutumaan ja loikki Aurorian pihalle, jossa muut aurorikokelaat olivatkin jo haukottelevina ja verrytteluasuihinsa pukeutuneina. Jamesin ottaessa paikkansa unisen Shawnin vierestä Teddy käski kaikki liikkeelle ja he lähtivät hölkkäämään kohti Aurorian takana olevaa metsää.
   Aamu oli yllättävän kaunis marraskuun koleudesta ja viimasta huolimatta. Aurinko leikitteli maahan kosteita varjoja Jamesin ja Shawnin jolkottaessa muiden  kanssa pururataa pitkin yhä syvemmälle metsään.
   Puolen tunnin kuluttua James oli hiestä märkä. Olisi voinut luulla, että kuukauden aamulenkkeilyn jälkeen hieneritys olisi ollut edes jollakin tasolla vähäisempää, mutta ei. Tosin James oli jokseenkin varma hapenottokykynsä nousemisesta, sillä vaikka viisi kilometriä oli takana, hänen oli helppo hengittää taisaiseen tahtiin hölkätessään aina vain eteenpäin. Ja aina, jos hän huomasi väsyvänsä hänen ei tarvinnut kuin vilkaista edessään hölkkäävän Avan piukkojen trikoiden verhoamaa takamusta ja hänen kroppansa tuntui saavan kummasti ylimääräistä energiaa.
   Siinä missä Avan hölkkäyssijainti sai Jamesin liikkumaan entistä nopeammin, se myös oli petollinen. James ei huomannut lainkaan valtavaa juurta, joka työntyi esiin maasta ja katse koko ajan Avan pepussa pysyen hän muksahti maahan hänen jalkansa ottaessa yhteen inhottavan juuren kanssa. Mimosa ja Shannon loikkasivat hihittäen Jamesin ylitse ja Shawn pysähtyi hänen viereensä.
   "Kannattaisi katsoa välillä maahan", Shawn nauroi auttaessaan Jamesin jälleen ylös. "Ei Avan peppu minnekään katoa, vaikka et sitä ihan koko ajan tapittaisikaan."
   James puisteli puruja verrytteluasustaan. "Eihän sitä voi koskaan tietää."
   Shawn vilkaisi eteenpäin juoksevaa Avaa. "Piukka peppu kyllä."
   "Älä muuta sano."
   Samassa yläilmoista kuului vahingoniloista, hykertelevää naurua. James olisi tunnistanut äänen missä tahansa ja hän käänsi päänsä yläilmoihin niin nopeasti, että hänen niskansa naksahtivat.
   Jasper liiteli luudalla heidän yläpuolellaan. Poika melkein makoili luudan päällä ja mussutti jotakin, epäilemättä keksiä ja näytti ärsyttävän huvittuneelta, rennolta ja hiettömältä. James loi ystäväänsä syvästi halveksuvan katseen.
   "Et sitten kyennyt hillitsemään itseäsi", James tokaisi. "Minun luutani."
   "Sattui osumaan silmään. Pakkohan tämä oli nähdä", Jasper virnisti takaisin ja liisi alemmaksi.
   James katsoi epäilevästi juurta, johon oli kompastunut ja sitten taas Jasperia. "Outoa, että keskellä pururataa nököttää yhtäkkiä juuri."
   "Tosi kummallista", Jasper myönsi ilmeettömästi. "Keksi?" Hän ojensi valtavaa keksiä, josta tunkeutui esiin suuria suklaahippusia. Shawn tarttui keksiin iloisesti.
   "Kiitos. Kukahan sinä olet?"
   Jasper naurahti ja ojensi kätensä. "Jasper Blom. Tulin nauramaan Jamesille."
   Shawn kätteli Jasperia. "Shawn Tiger. Minä nauran Jamesille aina." Shawn haukkasi palan valtavasta keksistään ja nyökkäili kuin antaen sen maulle hyväksyntänsä.
   James pyöräytti silmiään.
   "Mitä sinä täällä teet?" Teddy oli hölkännyt takaisin päin katsomaan, mikä heitä oikein viivytti ja tuijotti nyt luudalla makoilevaa Jasperia ilme sekä ilahtuneena että epäluuloisena.
   Jasper liihotti Teddyn ylle. "Herra Aurorikouluttaja. Tulin ilkkumaan Jamesille, tietysti."
   "Tietysti", James mutisi inhoten. "Kaikki aina pilkkaavat minua."
   Shawn taputti häntä osaaottavasti olalle. "Sinussa vain on jotakin sellaista, mitä ei voi olla solvaamatta."
   "Aijaa, no johan helpotti."
   Teddy ja Jasper kättelivät. Teddy katsoi kättään kättelyn jälkeen lievästi inhoava ilme kasvoillaan, josta James päätteli Jasperin pyyhkineen keksinmuruista rasvaa tämän käsiin.
   "Oletko muuten tajunnut, että toimit vähän epäloogisesti näin aamutuimaan?" Jasper kysäisi Teddyltä kevyesti Shawnin ja Jamesin kävellessä heidän luokseen. Muut aurorikokelaat olivat jo kaukana ja näyttivät vain pieniltä pomppivilta pisteiltä.
   "Kuinka niin?" Teddy kysyi epäluuloisesti ja katsoi Jasperia varuillaan.
   "No, ihminen kun herää aamulla hänen aineenvaihduntansa alkaa pörrätä ja energiantuotanto alkaa. Se, että pistät kokelaasi ennen aamupalaa tänne kirmaamaan on epäviisas veto. Heidän lihaksensa joutuvat tekemään hurjaa työtä ennen kuin ovat saaneet energiaa ja se vie heiltä voimia koko päivän ajan ja heikentää heidän suorituskykyään."
   Teddy näytti puulla päähän lyödyltä. James taputti tätä olkapäähän.
   "Siinäs kuulit. Minähän olen yrittänyt selittää, että tällainen ihmisten rääkkääminen aamukoleuden vasta herätessä on verrattavissa siihen, miten kotitonttuja joskus kohdeltiin ennen kuin Hermione sylki heille paremmat oikeudet."
   Teddy haroi räikeän turkooseja hiuksiaan hämillään, näki sitten Jamesin ja Shawnin virnistelevän vahingoniloisesti toisilleen ja osoitti määräävästi kaukana häämöttäviä muita aurorikokelaita. "Te kaksi, ottakaa toiset kiinni! Ja sinä!" Teddy kääntyi katsomaan Jasperia. "Liihota jonnekin!"
   "Onko herra Aurorikouluttajalle okei, jos minä kuokkimaan Tobbyn hekumallisen ihanaan ruokatarjoiluun tänään ja huomenna ennen kuin lähdemme huispauksen maailmanmestaruuskisoihin?" Jasper kysäisi Teddyltä ja haukkasi palan uudesta valtavasta keksistään, jonka oli kaivanut tuulitakkinsa taskusta.
   Teddy pyöräytti silmiään. "Ehkä se sitten on."
   Jaspes kohotti kulmiaan. "Olikohan tuo nyt myöntävä vastaus?"
   "No on, on!" Teddy huudahti kärsimättömästi. Hän katsoi tiukasti Shawnia ja Jamesia. "Mitä te siinä vielä seisotte? Vipinää ketariin!"
   James ja Shawn lähtivät juoksemaan ja Jasper nousi takaisin yläilmoihin. Poika liiteli letkeästi heidän yläpuolellaan.
   "Kumpi eka?" James haastoi Shawnin. Poika virnisti ja lähti juoksemaan hurjaa vauhtia eteenpäin ja James tihensi harppauksiaan.
   Shawn oli yllättävän nopea ja James joutui pinnistelemään itseään äärimilleen pysyäkseen pojan perässä.
   "Tämä on epäreilua!" James huohotti, kun he saivat muut aurorikokelaat kiinni, Shawn vähän ennen Jamesia. "Sinulla on pidemmät jalat!"
   "Tai sitten sinä olet vain hidas", Shawn virnisti.
   "Sinä juokset kuin aropupu, eihän tuollaisessa tahdissa voi pysyä", James jupisi.
   "Aropupu?" Shawn toisti. "Vertaatko sinä minun juoksutyyliäni aropupuun? Eikö tiikeri olisi osuvampi?"
   "Ei."
   "Olisipas. Myönnä."
   "Älä ole lapsellinen", James huokaisi ja tihensi jälleen askeleitaan.
   Lopulta he palasivat takaisin Auroriaan. James tihrusti taivaisiin, mutta Jasperia ei näkynyt, tämä varmaan liiteli vielä jossakin.
   James oli syönyt mahansa kylläiseksi ja taisteli juuri Mimosan kanssa viimeisestä lirusta kahvia, kun Jasper lopulta saapui ruokailusaliin. Hänen ilmestymisensä herätti muissa aurorikokelaissa uteliaisuutta, joka ilmeni vaimeana supinana.
   Jasper ei välittänyt supinoista, vaan tuli istumaan Jamesin ja Shawnin väliin rennon keinahtelevalla tyylillään. "Joko James ehti ahmia kaiken puuron?"
   "Se olin minä, sori", Shawn virnisti.
   Jasper vilkaisi kyllästyneesti Jamesia. "Miksi sinä haalit aina puurohirmuja ystäviksesi?"
   "Ei ole minun vikani, jos seuraani lyöttäytyvät omaavat samanlaiset aamupalamieltymykset kuin minä", James puolustautui.
   "Kaikki on aina sinun vikasi", Jasper oikaisi ja poimi haarukallaan pekonia lautaselleen.
   "Kuka sinä olet?" Ava kysyi pöydän toistelta puolelta uteliaasti.
   Jasper kääntyi katsomaan tyttöä ja James näki pojan korullisen kulmakarvan nytkähtävän hieman. Se oli merkki siitä, että Jasper piti näkemästään. James hillitsi halunsa iskeä haarukkansa pojan kämmenselkään varoituksen merkiksi.
   "Jasper Blom", Jasper esitteli itsensä.
   Mimosa, Shannon ja Jessica Jamesin toisella puolella kurottivat katsomaan Jasperia myös. Jessican katse suorastaan söi Jasperia, minkä poika pani inhoavan ahdistuneesta ilmeestä päätellen merkille.
   "Oletko sinä aurori?" Mimosa kysäisi.
   Jasper hymähti. "En."
   "Mitä sinä sitten teet täällä?" Aqualine Avan vierestä kysäisi.
   "Tulin moikkaamaan Jamesia", Jasper kertoi. "Eikö täällä saa kahvia?"
   Samassa Tobby riensi keittiöstä ruokailusaliin kantaen kahta täyttä pannullista kahvia. "Tässä on tuoretta kahvia, Jasper-herra!"
   Jasper tarttui pannuun ja hymyili tontulle. "Kiitos, Tobby."
   Pyylevä kotitonttu antoi toisen pannun käsiään ojentelevalle Shawnille, kumarsi syvään ja kipitti sitten takaisin keittiöön.
   "Palvelu pelaa", Shawn hymähti ja kaatoi itselleen kahvia.
   "Sinähän sen tiedät", Shannon tokaisi hyytävästi. James pärskähti kahviinsa.
   Shawn huokaisi. "Älä ole niin kiukkuinen minulle, muru."
   "En käsitä, kuinka se voisi olla mahdollista", Shannon tiuskaisi takaisin.
   "Ei ole syytä tulistua", Shawn sanoi tytölle väläyttäen tälle leveän hymyn. "Älä kerro tätä muille, mutta sinusta minä tykkäsin eniten. Emmehän me ikinä sopineet mistään sen vakavemmasta."
   "Nyt tajuan mitä tarkoitit sillä limaisuudella", Jasper mutisi matalalla äänellä Jamesille Shannonin räpytellessä silmiään ilahtuneena.
   "Niinkö?" tyttö kysyi melkein hengästyneellä äänellä, "oikeasti? Tykkäätkö sinä minusta eniten?"
   "Kaikista Shannon-nimisistä eniten sinusta", Shawn runoili näyttäen lievästi kärsivältä ja James tukahdutti kurkkuaan kutittavan naurunpyrähdyksen.
   "Minähän varoitin sinua", James sihahti Shawnille riemukkaasti. "Sika."
   "Ole sinä aropupu hiljaa siinä", Shawn sihahti takaisin.
   "Tuletteko te illalla Kolmeen Luudanvarteen?" Mimosa kysyi Jamesilta, Jasperilta ja Shawnilta. "Matami Rosmertan hanajuomat ovat vain viisi sirppiä keskiviikkoisin."
   "Totta kai!" James hihkaisi ilahtuneena. Hänellä oli pelkästään hauskoja muistoja Jasperin kanssa rilluttelemisesta, vaikka poika ei ollutkaan ikinä ollut baareissa istuskelevaa tyyppiä. Lähinnä Jasper ja James olivat käyneet vohkimassa Rosmertan tuliviskipulloja ja haahuilleet kahdestaan pitkin Tylypahkan maita ja mantuja - kunnes Rosmerta oli saanut heidät kiinni ja pistänyt heidät tiskaamaan astioita ilman taikuutta pariksi viikonlopuksi.
   "Kolme Luudanvartta", Jasper toisti kuivasti pyöräyttäen silmiään.
   "Älä ole niin nuiva, siitä tulee hauskaa!" James läimäytti ystäväänsä lujaa selkään. "Tuletko sinä?" hän kysyi sitten vastapäätään istuvalta Avalta automaattisesti, melkein vahingossa.
   Aqualine siristi silmiään pannen merkille Jamesin osoittaneen kysymyksensä ainoastaan Avalle. "Meillä taitaa olla muuta tekemistä", Aqualine tokaisi peittämättä vastenmielisyyttä ja varoitusta äänestään.
   Ava ja James vilkaisivat toisiaan, eikä sekään ilmeisesti jäänyt Aqualinelta huomaamatta. "Ava?" tyttö kivahti
   Ava näytti hätkähtävän pienesti. "Joo, meillä on muuta tekemistä", tyttö myöntyi ja vältteli Jamesin katsetta.
   "Okei", James tokaisi. Häntä ärsytti ja halu tunkea Aqualine kurpitsamehupikariin oli suunnaton.
   Shawn ojentautui Jamesin ja Jasperin ylitse ja nappasi Mimosalta pergamentin ja sulkakynän. "Minä lainaan näitä", poika ilmoitti.
   "Siltä vähän näyttäisi", Mimosa sanoi huvittuneena.
   "Kenelle sinä kirjoitat?" James kysäisi, vaikka arvelikin tietävänsä jo vastauksen. Hän ei oikein tiennyt itsekään, mitä mieltä oli asiasta.
   "Lilylle", Shawn vastasi hajamielisesti.
   "Miksi?" Jasper kysyi pekonia rouskuttaen.
   "Shawn vikittelee minun pikkusiskoani", James kertoi Jasperille pystymättä olemaan irvistämättä.
   Jasperin kulmakarvat pongahtivat ylös. "Ja se on sinulle ihan okei?"
   "Ei todellakaan ole", James tokaisi.
   Shawn pyöräytti silmiään. "Minä en vikittele Lilyä. Meillä vain sattuu olemaan hauskaa, ei mitään sen kummempaa."
   "Yh, ole hiljaa", James mutisi inhoavasti.

*

James, Jasper ja Shawn ja muut aurorikokelaat valtasivat Kolmen Luudanvarren nurkkapöydät. Ainoastaan Ava ja Aqualine olivat jääneet Auroriaan Jamesin harmiksi. Hän oli jokseenkin varma, että näkisi Avan vasta ensi viikolla maailmanmestaruuskisojen jälkeen ja ajatus tuntui epämiellyttävän kurjalta. James oli alentunut jopa kehittelemään kieroutuneita suunnitelmia, jotta olisi saanut tytöt riitaantumaan ja Avan lähtemään heidän kanssaan Tylyahoon, mutta oli kuitenkin hylännyt nolon epätoivoiset strategiansa.
   Victoire oli kerännyt torjuntataikojen selonteot teoriatunneilla ja ilmoittanut, että heillä olisi loppupäivä vapaata pidennetyn viikonlopun ja huispauksen maailmanmestaruuskisojen kunniaksi. Victoire oli kehottanut heitä nauttimaan täysin siemauksin vapaapäivistään, sillä koulutusohjelma rankentuisi huomattavasti seuraavien viikkojen aikana.
   Ilta oli aikainen ja matami Rosmertan pubi oli melkein tyhjillään. Rosmerta tuli heidän pöytänsä luokse ja ryhtyi ottamaan tilauksia vastaan.
   Jasper näytti lievästi ahdistuneelta. James tiesi, että poika ei tuntenut oloaan luonnolliseksi niin monien vieraiden ihmisten keskellä ja tilasi Rosmertalta tuliviskin Jasperille, jotta tämä vähän rentoutuisi.
   "Tuliviskiä?" Jasper kysäisi. "Meinasitko vetäistä ihan humalan näin keskiviikkoillan ratoksi?"
   "Mikäs sen mukavampaa, tosin tuliviski on sinulle ja minä tyydyn holilliseen kermakaljaan."
   "Miksi sinä tilasit minulle tuliviskiä?"
   "Jotta tuo keppi persuksistasi valahtaisi ulos", James hymähti.
   Jasper katsoi häntä silmiään siristellen. "Minun persuksissani ei ole mitään sinne kuulumatonta, kiitos vain."
   "Toisin voisi luulla, kun jökötät siinä jäykkänä kuin olisit menossa mestaukseen etkä huispauksen maailmanmestaruuskisoihin."
   "Saan tästä paikasta ja näistä ihmisistä kylmiä väreitä", Jasper mutisi inhoavasti.
   "Kestä se kuin mies", James käski. "Heihin tottuu nopeasti. Paitsi Shawniin."
   Shawn, joka oli jutellut Jessen kanssa Jamesin toisella puolella kääntyi katsomaan heitä. "Mitä minusta?"
   "Kerroin vain Jasperille tässä, että sinun ruman naamasi näkeminen ei ole muuttunut näiden viikkojen aikana yhtään sen miellyttävämmäksi", James kertoi leveästi hymyillen.
   "Mitäpä jos kertoisit hänelle, että juttujasi kuunnellessa luulee välillä joutuvansa muuttamaan sinut teepannuksi, jotta hiljenisit?"
   "Miksi et kerro itse, tuossa hän istuu", James hymähti.
   "James!" Michael pöydän toiselta puolelta kutsui ja kumartui lähemmäksi heitä. "Onko Lily tulossa tänne tänään?"
   "On", Shawn vastasi Jamesin puolesta. "Kuinka niin?"
   Michael kohautti olkapäitään yrittäen ilmeisesti näyttää välinpitämättömältä, mutta hänen leveät hartiansa näyttivät hieman jännittyneiltä. "Hän ei ikinä vastannut minun kirjeeseeni", poika sanoi näyttäen pettyneeltä.
   "Mihin kirjeeseen?" Shawn kysyi.
   "Ei sen väliä", Michael sanoi vältellen ja haroi maantienvärisiä hiuksiaan hämillään.
   James ja Shawn katsoivat toisiaan hieman ihmeissään. Baarin ovi avautui kilinän kera ja Lily ja Hugo astuivat sisälle. James virnisti. "Siinä piru missä mainitaan."
   Shawnin ilme valaistui heti hänen nähdessään Lilyn. James pyöräytti silmiään ja katsoi Jasperia merkitsevästi. "Minähän sanoin."
   "Lily on kasvanut edukseen", Jasper tuumasi katsellessaan lähestyvää parivaljakkoa.
   "Älä sinäkin aloita", James ähkäisi.
   "Moi", Lily ja Hugo tervehtivät heitä tullessaan istumaan heidän pöytäänsä. James näki Lilyn ja Shawnin vaihtavan merkitykselliset hymyt. Samassa Lily äkkäsi Jasperin Jamesin vieressä ja hänen suunsa loksahti auki.
   "Jasper!"
   "Moi Lily", Jasper hymyili. Poika näytti helpottuneelta nähdessään tuttuja. "Mihin sinä olet jättänyt toisen puoliskosi?"
   "Rox on jälki-istunnossa", Lily kertoi virnistäen. "Hän tulee sitten kun pääsee."
   "Entä mihin sinä olet jättänyt toisen puoliskosi?" James kysyi Hugolta.
   "Fred murjottaa yksin meidän makuusalissa", Hugo kertoi huokaisten.
   "Miksi?" Shawn kysyi ihmeissään.
   Lily ja Hugo vaihtoivat keskenään painavan katseen.
   "Mitä on tapahtunut?" James kysyi.
   "No, minä ja Roxanne tavallaan paljastimme McGarmiwalle, että Fredillä ja professori Lipetitillä on salasuhde - "
   "MITÄ?" James, Jasper ja Shawn huudahtivat yhteen ääneen.
   Shawn virnisti. "Georgina Lipetit on kuuma."
   "Kuinka Fred onnistui Lipetitinn kellistämään?" James ähkäisi järkyttyneenä.
   Hugo hymyili. "Jälki-istunnoissa viime vuonna."
   "Huh-huh", James sanoi painokkaasti, melkein kunnioittavasti. "Ja te törpöt menitte lavertelemaan heistä! Miksi?"
   "No, ei se ainakaan tahallinen suoritus ollut", Lily sanoi.
   "Saiko Lipetit potkut?" Jasper kysyi.
   "Joo. Fred ei ole puhunut sanaakaan sen jälkeen", Hugo kertoi huokaisten.
   "Ei hän sinulle vihainen ole", Lily tuhahti. "Minulle ja Roxannelle hän pitää varmaan koko loppuvuoden mykkäkoulua."
   "Ehkä te olette ansainneet sen", Hugo ehdotti vihjailevasti ja Lily loi poikaan musertavan katseen.
   "Minusta on epäreilua, että vaikka Rox oli se joka lörpötteli järkyttäviä salaisuuksia niin myös minulle ollaan vihaisia!"
   "Sinä ja Rox olette vähän niin kuin samaa pakettia", James virnuili.
   Shawn irvisti.
   "Moi, Lily." Michael oli noussut paikaltaan ja seisoi nyt Lilyn vieressä näyttäen omituisen hermostuneelta.
   Lily kääntyi katsomaan poikaa. "Moi?"
   "Et vastannut kirjeeseeni", poika mutisi hiljaa.
   "Kuka sinä olet?" Lily kysyi hämmentyneenä. Sitten hän hätkähti ja näytti hieman pakokauhuiselta. "Michael?"
   "Joo."
   Lily avasi suunsa ja selkeästi etsi sanoja. Michael hymyili. "Voinko tarjota sinulle juotavaa?"
   "Lilyllä on jo juotavaa", Shawn tokaisi kovalla äänellä.
   Lily hymyili pahoittelevasti Michaelille. "Ehkä seuraavan sitten." Heti sanottuaan sanat Lily näytti siltä, että olisi halunnut nielaista kielensä. Michaelin kasvoille levisi iloinen hymy ja poika nyökkäsi innokkaasti ennen kuin palasi paikalleen.
   "Tiesitkö, että hän lukee runokirjoja?" Shawn sihahti Lilylle.
   Lily irvisti. "Se selittää paljon. Se kirje oli imelintä höpötystä mitä ikinä olen lukenut."
   Muutaman tunnin kuluttua baarin tyhjät pöydät heidän ympärillään olivat täyttyneet ja melutaso noussut huomattavasti. Aurorikokelaat ja Jasper, Lily ja Hugo olivat nousujohteikkaassa iloisessa mielentilassa, kun Roxanne vihdoin saapui paikalle näyttäen myrtyneeltä. Tytön kiharat hiukset olivat vapaina, mutta tämä sitoi niitä juuri ponihännälle astellessaan heidän luokseen.
   Roxanne änkesi itsensä istumaan Lilyn ja Hugon viereen. "Moro." Tyttö nykäisi itselleen Hugon juoman tämän edestä pöydältä ja kaatoi sen kurkkuunsa.
   "Hei!" Hugo huudahti närkästyneenä. "Mene hakemaan oma juomasi!"
   "No niin menenkin, tuo maistui suorastaan järkyttävältä", Roxanne tokaisi inhoavasti ja nousi pöydästä. "Moi, Jasper", tyttö lisäsi kuin ohimennen lähtiessään baaritiskille.
   "Moi, Rox", Jasper naurahti kuulostaen harvinaisen hämilliseltä. James vilkaisi poikaa ja huomasi korullisen kulmakarvan kohonneen omituisen ylös niin, että koru vilkkui tämän vaaleiden otsahiuksien läpi. Jasperin vihreiden silmien katse seurasi Roxannea koko matkan baaritiskille ja James virnisti.
   "Roxannesta on tullut melkoinen kaunotar", James hymähti ystävälleen.
   "Siltä vähän näyttäisi", Jasper myöntyi ja ryysti juomaansa. James odotti kulmakorun laskeutumista, mutta kyllästyi jonkin ajan kuluttua.
   Roxanne palasi hetken päästä kolmen juoman kanssa. Tyttö tyrkkäsi niistä kaikista makeimman näköisen Hugon eteen. "Siinä."
   "Kiitos."
   Lily yritti ottaa kolmannen juoman Roxannelta, mutta tyttö kahmaisi ne lähelleen omistuksenhaluisesti. "Näpit irti!"
   "Miksi sinä et minulle tuonut?" Lily puuskahti.
   "Koska sinä et suostunut odottamaan jälki-istuntoni loppumista vaan tulit tänne ilman minua?" Roxanne ryysti juomaansa niin innokkaasti, että James arveli Lilyn ja Hugon joutuvan kantamaan tytön jälleen linnaan illan päätteeksi.
   "Diaz olisi saattanut pitää sinua kirjaston pölyjä pyyhkimässä myöhäiseen yöhön asti! Miksi minun pitäisi kärsiä sinun tyhmän jälki-istuntosi takia?"
   "Koska olet olevinasi paras ystäväni?"
   "Miksi sinä olit jälki-istunnossa?" Jasper kysyi Roxannelta.
   Roxanne pyöräytti silmiään. "Rehtori Diazin mielestä olen vastuuton ja siveetön ja kolmen viikon pölyjen pyyhkiminen on ilmeisesti hänen käsityksensä opiskelumotivaation kohottamisesta ja siveellisyyden palauttamisesta."
   "Pääsithän sinäkin tulemaan!" Jesse, joka oli ollut menossa baaritiskille uutta juomaa hakemaan oli hoksannut Roxannen ilmestyneen heidän keskuutensa ja kumartui tuttavallisesti nojaamaan tämän selkänojaa vasten.
   Roxanne vilkaisi poikaa epäluonteenomaisen innottomasti. "Moi."
   Jesse näytti hämilliseltä. "Mitä kuuluu?"
   "Hmm, katsotaanpas. Veljeni ei puhu minulle enää ikinä, tipahdan muodonmuutoksen tunneilta, kun olen niin surkea, hukun loitsuläksyihini, koska en osaa tehdä niitä, Lehmis teki minusta eilen kaiken kansan nähden hylkeen ja tukassani on takku, jota en ole saanut kolmeen päivään kammatuksi ja nyt ajattelin vetäistä sellaisen mukavan hallitun tai vähemmän hallitun kooman päälle. Mitä sinulle kuuluu?"
   Jesse tuijotti silmiään räpytellen Roxannea ja naurahti. "Ilmeisesti parempaa kuin sinulle, kukaan ei ole muuttanut minua vähään aikaan hylkeeksi ja tukkani on ihanan takuton."
   Roxanne kohotti kulmaansa. "Uskoisiko tuota?" Tyttö nosti kätensä Jessen tummiin hiuksiin ja pörrötti niitä. "Oikein hienot ja sileät", tämä myöntyi nyökäten. "Pitänee tulla varmistamaan vielä myöhemmin, että ne eivät ole menneet takkuun."
   Jesse virnisti. "Se olisi mukavaa."
   Roxanne hymyili leveästi pojalle ennen kuin tämä lähti jatkamaan matkaansa baaritiskin suuntaan. Sitten tyttö tarttui jälleen juomansa ja kulautti lasin tyhjäksi yhdellä kulauksella.
   "Sinä kannat hänet linnaan", Lily sihahti Hugolle alistuneesti.
   "Sinun paras ystäväsi, sinä kannat", Hugo vastusti.
   "Sinä olet mies ja minä nainen, sinä kannat!"
   "Kummankaan teistä ei tarvitse kantaa minua", Roxanne tokaisi arvokkaasti. "Osaan kävellä ihan itsekin, kiitos vain."
   "Tuohon tahtiin kun juomiasi lipität et varmasti muuten osaa, se on todettu ihan tarpeeksi monta kertaa", Hugo tuhahti.
   "Miksi Lehmis muutti sinut hylkeeksi?" Shawn kysäisi Roxannelta.
   "En tiedä, kai se oli hänestä jollakin kieroutuneella tavalla hauskaa."
   "Siltä se ainakin kuulostaa", James virnisti.
   "Jos se sinusta niin hauskaa on niin voithan sinä pyytä Jasperia muuttamaan sinut hylkeeksi niin saat oikein omakohtaisen kokemuksen elämyksen mukavuudesta ja hauskuudesta. En olisi uskonut, että mikään Lehmiksen keksimä olisi sinusta hauskaa, Jamie, olen pettynyt..."
   "Kuka on Lehmis?" Jasper kysyi hämillään.
   "Pamela Parkinson", James, Roxanne, Lily ja Hugo vastasivat kuin kuorossa. Jasperin kasvoille levisi ymmärtäväinen ilme.
   "Eikös hän pyörinyt aina Scorpius Malfoyn ja niiden Romen hämärien veljesten kanssa?"
   "Samainen lehmä", Roxanne sanoi nyökäten.
   "Me emme ole vieläkään kostanut Lehmikselle ja Pricelle sitä Salaisuuksien kammion juttua", Lily mutisi hiljaa. "Otetaan se ensisijaiseksi projektiksi ensi viikolla, kun ollaan taas koulussa."
   Roxanne pudisteli päätään surullisena. "Tämä on niin väärin. Minä en voi ottaa Lehmiksen rääkkäämistä ensisijaiseksi tehtäväkseni, kun minun pitää tehdä typeriä lisätehtäviä ja pyyhkiä pölyjä!"
   "Kyllä me jotain keksitään", Hugo lohdutti.
   Illan kääntyessä alkuyöksi kaikki alkoivat olla iloisessa, kevyessä hiprakassa. James ja Jasper nauraa räkättivät vanhoille koulumuistoilleen ja Roxanne ja Hugo nauroivat heidän kanssaan, Shawn ja Lily olivat kumartuneet toistensa puoleen ja juttelivat jostakin hiljaa, Mimosa, Jesse ja Michael joivat kilpaa shotteja ja Shannon tuijotteli Shawnia humalaisen kiukkuisen näköisenä.
   Jamesin ääneensanottomat ennustukset kävivät toteen, kun Shannon näytti lopulta räjähtävän ja tyttö nousi ylös tuoliltaan ja marssi päättäväisesti Shawnin eteen. Shawn ja Lily kohottivat katseensa tyttöön, Shawn turhautuneen ja Lily hämmentyneen näköisenä.
   "Sinä olet sitten ällöttävä sika, Shawn!" Shannon huusi raivoissaan. "Taas sinä lirkuttelet uudelle tytölle! Sen jälkeen mitä tänään sanoit!"
   "Mitä hän sanoi?" Lily kysyi hieman inhoavalla äänensävyllä.
   "Sinä sanoit, että tykkäät minusta eniten! Mutta sinä olet vain kiero, naisia hyväksikäyttävä limainen valehtelija!" Shannon kääntyi katsomaan Lilyä. "Sinuna en uskoisi mitään, mitä hän sanoo! Hän käytti minua törkeästi hyväkseen!"
   "Ja minua!" Jessica pöydän päästä kiljaisi.
   "Ja minua!" Taylor huudahti tytön vierestä.
   "Ja minua!" Megara kivahti Jessen vierestä.
   "Hei!" Shawn huudahti närkästyneenä. "Ei kukaan teistä kyllä pahemmin vastaan taistellut!"
   "Meidän pitäisi ruveta kutsumaan häntä Limamieheksi", James mutisi Jasperille hiljaa. Poika nyökkäsi vakavana.
   "Hyvä idea."
   Lily kääntyi katsomaan kovettunein kasvoin jähmettynyttä Shawnia. "Siis niin kuin oikeasti vai? Oletko tosissasi?"
   Shawn näytti ahdistuneelta. "En minä käyttänyt hyväkseni ketään!"
   "Puolet teidän auroritytöistä siis valehtelevat vai?" Lily kivahti.
   "Hyväksikäyttö on aika voimakas sana. Lily..."
   "En voi uskoa, että olen ollut niin typerä", Lily mutisi ja pyöritti päätään. "Olen idiootti!"
   "Sinä et ole idiootti", Shawn sanoi tiukasti ja tarttui Lilyn käsiin, mutta tyttö kavahti kauemmaksi kosketusta.
   "Sinä olet vain pelannut minun kanssani ihan niin kuin kaikkien heidänkin kanssa!" Lily kivahti näyttäen vihaiselta. James etsi sisarestaan merkkejä surusta, mutta ainoastaan kiukku koristi pikkusiskon hentoisia pisamia.
   "Minä en ole pelannut mitään!" Shawn huudahti turhautuneena.
   "Minähän yritin varoittaa sinua..." James sanoi hiljaa. Shawn mulkaisi häntä eikä vaivautunut vastaamaan.
   "No, onneksi selvisi tämäkin hyvissä ajoin", Lily tuhahti. "Tiedänpä nyt, millainen kusipää sinä olet."
   "Odotas nyt", Shawn sanoi näyttäen hermostuneelta. "Sinä olet ymmärtänyt koko jutun ihan väärin."
   "Niinkö?" Lily kysäisi kuivasti. "Minusta sitä ei voi kauhean monella tapaa ymmärtää."
   "Näköjään voi! En minä ole kiinnostunut heistä!" Shawn madalsi ääntään niin, että vieressä kuuntelevat aurorikokelaat eivät voinneet kuulla.
   "Ai et ole kiinnostunut heistä?" Lily kivahti kovalla äänellä niin, että baarin koko asiakaskunta varmasti kuuli. "Hassu juttu, minusta tuntuu että hekään eivät ole enää kiinnostuneita sinusta. Painu helvettiin, Tiger."
   Lily oli pyyhältämässä ulos, mutta jähmettyi kesken matkan ja palasi takaisin aurorikokelaiden valloittaman pöydän ääreen, käveli Michaelin taakse ja kumartui suutelemaan yllättynyttä poikaa suoraan huulille.
   "Minun silmäni", James inahti ja läiskäisi kätensä kasvoilleen. "En kestä!"
   "Dramaattista", Jasper hymähti.
   Shawn tuijotti Lilyä ja Michaelia ilme kovettuneena. Lily irrottautui Michaelista ja hymyili pojalle leveästi. Sitten Lily heitti Shawniin hyytävän katseen ja lähti kohti Kolmen Luudanvarren ulko-ovea. Shawn oli lähdössä tytön perään, mutta Hugo nousi paikaltaan ja veti tämän takaisin pöydän luo.
   "Ei sinun kannata puhua hänelle nyt, kun hän on noin kiukkuinen, ei hän kuuntele mitään kuitenkaan."
   Shawn äännähti turhautuneena ja vilkaisi paikallaan hiljaa itkevää Shannonia kiukkuisesti. Sitten poika lysähti jälleen istumaan näyttäen myrtyneeltä. Hugo lähti Lilyn perään.
   Roxanne naurahti hiljaa paikallaan. Shawn mulkaisi tyttöä. "Onko tässä jotakin hauskaa sinun mielestäsi?"
   Roxanne räpytteli silmiään. "Paljonkin."
   "Voisit avata tuota hieman", Shawn ynähti.
   Roxanne kohautti olkiaan. "Minusta on hauskaa, että Lilyllä on joskus ihmissuhdedraamaa."
   "Joo, tosi hauskaa", James mutisi.
   "Älä huoli, Shawn. Kyllä Lily leppyy", Roxanne lohdutti. "Hän suuttuu helposti, mutta antaa anteeksi vielä helpommin."
   "Ei minulla ole mitään anteeksipyydettävää", Shawn mutisi inhoavasti. "Jos hän ei halua kuunnella niin olkoon kuuntelematta, ei se minun ongelmani ole."
   "Möks möks", Roxanne virnisti. "Olisikohan minun pitänyt mennä haukkumaan sinua Lilyn kanssa?"
   "Hah-hah", Shawn tokaisi.
   Jasper vilkaisi Jamesia hämillään. "Sinulla on outoja ystäviä."
   James virnisti. "Tiedän."

*

Lily ja Roxanne pesivät vierekkäin makuusalinsa peilin edessä hampaitaan hurjalla vauhdilla. He olivat nukkuneet pommiin, aamiaisaika oli jo kaukana takana ja heidän oli määrä lähteä puolen tunnin sisällä huispauksen maailmanmestaruuskisoihin - ja sitä ennen heidän oli vielä ehdittävä kiitää hormiverkostoa pitkin Pottereiden talolle, jossa porttiavain odotti heitä valmiina viemään heidät Shetlandinsaarille.
   "Sinä olit eilen myöhään", Lily totesi harjauksen lomasta Roxannelle.
   Tytön silmät olivat punertavat ja uniset ja tummanruskea hiuspaljous levisi takkuisina käkkärinä kehystämään tämän suuria silmiä. "Joo, olin Jamesin, Shawnin ja Jasperin kanssa pubissa melkein kolmeen saakka."
   Lily irvisti Shawnin nimen kohdalla. "Mihin sinä Jessen jätit?"
   "Jesse sammui", Roxanne virnisti. "Michael vei hänet kotiin. Michael, joka näin sivumennen sanoen ei saanut koko yön aikana sinun suudelmaasi pois mielestään. Shawn potkaisi häntä aika lujaa yhdessä vaiheessa, vaikutti vähän siltä että hän ei jaksanut kuunnella."
   "Hah."
   "Miksi sinä edes suutelit Michaelia?" Roxanne pohti ääneen ja loi Lilyyn läpitunkevan katseen peilin kautta.
   "Jotta Shawn olisi mustasukkainen?" Lily katsoi Roxannea takaisin aivan kuin tämä olisi ollut tahallaan tyhmä.
   "Aaa, niin tietysti, vähän luulinkin niin", Roxanne sanoi nyökäten ja sylkäisi sitten suuntäydeltä hammastahnaa pois suustaan.
   "Hei, hidastelijat, tulkaa!" kuului Gabriellan ääni makuusalin ovelta. "Hugo ja Fred ovat lievästi sanottuna kärsimättömiä ja lähtevät viiden minuutin kuluttua, jos teitä ei näy."
   "Tullaan!" Lily huudahti ja hän ja Roxanne menivät makuusaliin, nappasivat molemmat suuret urheilukassinsa (jotka he olivat viisaasti pakanneet jo eilen) roikkumaan olkapäilleen ja menivät sitten oleskeluhuoneeseen vieviin portaisiin Gabriellan perässä.
   Hugo hymyili helpottuneena nähdessään heidät, mutta Fred vain mulkaisi heitä kyllästyneesti ja lähti heti muotokuva-aukolle sanaakaan sanomatta. Lily huokaisi ja otti pojan kiinni.
   "Fred, ei ole reilua että sinä olet minullekin vihainen", Lily puuskahti laukatessaan Fredin vieressä käytävää pitkin eteenpäin kohti rehtori Diazin työhuonetta. "En minä sanonut McGarmiwalle sanaakaan!"
   "Sanoit Roxannelle ja se on se ja sama kuin olisit kertonut koko koululle", Fred tokaisi vilkaisemattakaan Lilyyn.
   "Vanha juttu jo", Roxanne kähähti heidän takaansa.
   Fred kääntyi mulkaisemaan Hugon ja Gabriellan välissä kävelevää, lievästi huonovointisen näköistä pikkusiskoaan. "Ole hiljaa! Georgia saattaa joutua Azkabaniin sinun viheliäisen suusi takia!"
   Roxanne tuijotti poikaa ja kohensi valtavan urheilukassinsa asentoa. "Miten niin?"
   "No, jos et ole sattunut huomaamaan niin minä ja sinä olemme alaikäisiä, vaikka Rosmerta autuaan tietämätön tästä tosiasiasta onkin. Ja taikamaailmassa on laitonta professorin pussailla oppilaan kanssa ja vielä laittomampaa pussailla alaikäisen oppilaan kanssa, joten neiti on hyvä ja laskee yhteen yksi ynnä yksi."
   "Mutta sinähän olet ollut innoissasi mukana lipittämässä professori Lipetitiä!" Roxanne huudahti. "Eivät he voi häntä Azkabaniin laittaa!"
   "Sinun terveytesi kannalta olisi suotavaa, jos eivät laittaisi", Fred ärähti.
   He pysähtyivät rehtorin kansliaa vartioivien kivihirviöiden eteen. "Revontulia", Hugo kertoi hirviöille rehtori Diazin aikaisemmin viikolla paljastaneen salasanan ja Lily, Roxanne, Gabriella ja Fred seurasivat Hugoa kierreportaisiin.
   Rehtori Diaz istui pöytänsä takana selkä suorana ja pieni hymynkare huulillaan. Diaz vilkaisi Frediä ja hänen huuliensa hymy laimeni hieman.
   "Jännittääkö?" rehtori kysäisi hymyillen heiltä.
   "Ei", Roxanne tokaisi, kun taas Fred, Hugo, Lily ja Gabriella sanoivat: "Joo."
   Rehtori Diaz hymyili. "Olkaahan varovaisia sitten", professori kehotti. "Ja olkaa kiltisti."
   Lily virnisti. "Ainahan me."
   Roxanne ja Gabriella astuivat ensimmäisinä takkaan ja katosivat vihreiden liekkien välähdyksessä. Lily meni takkaan heidän jälkeensä ja kertoi määränpään vihreille lieskoille.
   Hän matkusti vihreässä tulessa ja mätkähti suoraan kotinsa olohuoneen lattialle. Samassa suuri käsi ojentui auttamaan hänet ylös. Lily oli tarttumassa käteen, mutta tajusi sen sitten kuuluvan vakavailmeiselle Shawnille ja vetäisi kätensä kiireesti pois.
   "Mene pois", Lily ärähti vihaisesti ja kampesi itsensä seisomaan.
   "Lily - "
   "Ei kiinnosta", Lily kivahti ja ohitti Shawnin. Olohuone oli täynnä väkeä: Jasper, James ja Shawn olivat ilmeisesti juuri saapuneet paikalle. Amelie seisoi olohuoneen ja keittiön välissä ja Albus seisoi tytön takana käsivarret tämän ympärille kietoutuneena. Lily meni heidän luokseen hymyillen leveästi. "Moi kyyhkyläiset."
   "Moi, Lily!" Amelie huudahti ja Albus virnisti.
   "Oletko sinä juuri herännyt vai miksi näytät noin nuhjuiselta?"
   "Se johtuu siitä, että meidät houkuteltiin rilluttelemaan eilen", Roxanne virnisti tullessaan Lilyn viereen.
   "Hei kulta", kuului ääni Lilyn takaa ja Lily kääntyi ympäri.
   "Äiti!"
   Ginny vetäisi Lilyn tiukkaan halaukseen. "Mitä kuuluu?"
   "Erityisen hyvää juuri nyt", Lily kertoi nauraen.
   Ginny nipisti häntä hellästi nenästä. "Minun huispausintoilijani. Okei sitten!" äiti huudahti kovalla äänellä niin, että kaikki olohuoneessa hiljenivät.
   "Porttiavaimia on kaksi ja ne ovat molemmat pihalla, toinen on puurokauha ja toinen vanha pullonavaaja! Mennään!"
   Kaikki lähtivät urheilukassejaan kantaen kohti taka-ovea, josta pääsi Potterien pihamaalle. Lily oli litistyä Albuksen ja Fredin väliin.
   "Täällähän joutuu olemaan kuin makkarat suolassa", Lily mutisi inhoavasti.
   Fred loi häneen vinon katseen. "Luulen, että tarkoitat sanontaa 'kuin sillit suolassa'."
   "Silli, makkara, se ja sama!" Lily sanoi iloisena siitä, että Fred puhui hänelle. Fred virnisti hänelle ja yhtäkkiä Lilyn sydän täyttyi lämmöstä, jota seurasi mitä hirvittävin kauhuntunne. Hän ei tiennyt mistä se johtui, mutta hänellä oli mitä kummallisin tunne, että jokin oli väärin, väärin, toivottamasti pilalla.
   "Tirriäinen!" Harry ilmestyi jostakin ja nosti Lilyn ilmaan. "Oletko sinä ollut kiltisti koulussa?"
   Lily virnisti. "Totta kai olen, isi."
   Harry kohotti kulmiaan epäluuloisesti laskiessaan hänet jälleen omille jaloilleen. "Uskoisinkohan..."
   "En kai minä valehtelisi", Lily tokaisi arvokkaasti.
   Harry hymähti ja katsoi sitten Albusta yllättävän vakava ilme yhtäkkiä kohoten kasvoilleen. "Al, minulla on asiaa."
   Albus näytti hämmentyneeltä. "Nytkö? Mihin se liittyy?"
   "Lucifer Haloon", Harry vastasi hiljaa ja Albuksen ilme kovettui.
   "Okei."
   Albus ja Harry siirtyivät sivuun ja Lily katseli heitä hämmentyneenä. Sitten hän kohautti olkapäitään ja meni keittokauhan ja pullonavaajan ympärillä seisovien sukulaistensa viereen. Jonkin ajan kuluttua Harry ja Albus tulivat myös, kummankin kasvoilla oli hyvin outo ja vakava ilme.
   Harry, Ginny, Albus, Amelie, James ja Gabriella tarttuivat keittokauhaan, kun taas Lily, Shawn, Jasper, Roxanne, Fred ja Hugo ottivat kiinni pullonavaajasta.
   Lily tavoitti Roxannen katseen ja hymyili. Vihdoinkin he olivat menossa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin!


Kommentteja?

[Muccah]

 Hii,ihana luku taas!     Joo mä kirjotan tätä puhelimella joten laatu sen mukaista *oujee* ootan jännityksellä seuraavaa lukua jo.. Tuo Jasper on ihana varsinkin ku Se meni kiusaa Jamesia sen lenkin aikana *_*
pikaista jatkoo toivoen Muccah :*

[jacoblove]

Muccah, iso kiitos sinulle kommentistasi! :3


18. Huispauksen maailmanmestaruuskisat

James pyyhki kohmeista ruohoa gollegehousuistaan ja kumartui sitten auttamaan maassa Albuksen jalkojen kanssa kamppailevan Gabriellan ylös.
   "Albuksen raajat ovat niin pitkät, että ei tiedä mistä jalka alkaa ja mihin käsi loppuu", Gabriella mumisi ja loi maassa Amelien kanssa kiemurtelevaan Albukseen moittivan katseen.
   James ojensi kätensä ja otti Gabriellan hiuksissa sojottavan oksan auttavaisesti pois niitä koristamasta. "Niin tiedän, Al on kokonaisuudessaan vain yhtä outoa pitkää rajaa, mutta älä anna sen häiritä! Katso, missä me olemme!"
   James teki kädellään laajan kaaren ja osoitti horisonttiin. Gabriella henkäisi.
   Porttiavaimet olivat tuoneet heidät valtavalle saarelle, jota ympäröi uhkaavan tumma vaahtopäisenä aaltoileva meri. Suolaisuuden saattoi haistaa kosteassa aamupäivän pilvisessä ilmassa. Jylhät vuoret kohoilivat vihreinä joka puolella minne vain katsoi ja James näki erään vuoren huipulla suuren joukkion lampaita.
   Joka puolella lojui hylättyjä jästien tavaroita - porttiavaimia, James päätteli. Hän näki ystäviensä ja sukulaistensa nousemassa jäseniään oikoen ylös maasta, jonne porttiavain oli heidät voimallaan tuupannut. Harry auttoi Ginnyä juuri seisomaan, Roxanne ja Lily seisoivat vastakkain ja pomppivat innosta leveät virneet naamallaan, Jasper katseli merelle sieraimet värähdellen (ilmeisesti haistellen meri-ilmaa), Shawn, Fred ja Hugo olivat maassa epämääräisenä, kiroilevana kasana ja Albus ja Amelie olivat saaneet selvitettyä mikä raaja kuului kummallekin ja nousivat nyt seisomaan Jamesin molemmille puolille.
   "Minun on löydettävä Rose", Albus puuskahti, nosti urheilukassinsa maasta ja ryntäsi eteenpäin kohti pientä kukkulaa ja sen takaa kantautuvaa etäistä melua.
   "Miksi?" Amelie kysyi ihmeissään juostessaan pojan perään.
   "Mitä tuo nyt sitten oli?" James kysyi ihmeissään katsellessaan pariskunnan loittonevia selkiä.
   Shawn loikkasi Jamesin niskaan innoissaan. "Maailmanmestaruuskisat!"
   "Eivät ne vielä ole alkaneet", James hymähti.
   Jasper tuli heidän luokseen ja läiskäisi lujaa Jamesia olkapäähän. "Ei ole montaa tuntia enää. Kiinnostaako lyödä vetoa? Kumpi voittaa tänä iltana, Espanja vai Italia?"
   "Italia", James ja Shawn sanoivat yhteen ääneen.
   Jasper kohotti kulmaansa. "Minä veikkaan Espanjaa."
   "Sitten sinä pulitat koko illan meille ihania juomia ja raahaat kauniita naisia eteemme ihasteltaviksi, kun häviät vedon", Shawn ilmoitti ja ojensi kätensä. Jasper hymähti tarttuessaan käteen.
   Kuului kova, halveksuva tuhahdus. Lily oli kuullut Shawnin sanat kävellessään Roxannen kanssa heidän ohitseen urheilukassit olallaan.
   "Miksi sinä tarvitset Jasperin apua naisten vikittelemiseen? Osaat sen niin kovin hyvin itsekin", Lily tokaisi pisteliäästi Shawnille.
   Shawn mutristi huuliaan. "Niin, mutta se yksi nainen ketä haluaisin vikitellä viskoo minua verbaalisilla piikeillä ja pelottavan murhaavilla mulkaisuilla."
   "Ehkä olet ansainnut sen", Roxanne ehdotti iloisesti.
   "Tai sitten en."
   "Oletpas", Lily tokaisi. "Mennään, Rox." Tytöt lähtivät kauempana näkyvien Amelien, Gabriellan ja Albuksen perään. Hugo ja Fred juoksivat nauraen tyttöjen ohitse.
   "Okei, sovittu", Jasper sanoi palaten heidän vedonlyöntikeskusteluunsa aivan kuin tytöt eivät olisi keskeyttäneet heitä laisinkaan, "mutta sitten ku te häviätte, joudutte juoksemaan leirintäalueen ympäri ilkosillanne Intian kansallislaulua hoilaten."
   "En minä osaa Intian kansallislaulua", Shawn naurahti.
   "Säälittävää", James tuumasi.
   "Ja sinäkö osaat vai?"
   James heilautti kassinsa olalleen ja virnisti vanhemmilleen, jotka olivat lähteneet kävelemään muiden mukana kohti leirintäaluetta, ja alkoi sitten laulaa Intian kansallislaulua raikuvalla äänellä. Shawn tuijotti häntä järkyttyneenä ja Jasper virnisteli huvittuneena, kun he lähtivät muiden perään.
   He kävelivät pienen kukkulan päälle ja henkäisivät haltioituneena nähdessään avautuman näkymän.
   Velhokansa oli pystyttänyt valtavan telttakylän hyiselle nurmelle. Ihmiset sihahtelivat ilmassa luudilla ja liikkuvat julisteet Espanjan, Italian, Suomen ja Iso-Britannian huispausjoukkueiden jäsenistä välähtelivät joka puolella. Väkeä oli hurjasti kaikkialla ja jostakin kuului innostunutta laulua.
   "James!" kuului Roxannen ääni. "Tänne!"
   "Ihan kuin minä olisin koira", James tuhahti ja yritti paikantaa Roxannen äänen lähtösijaintia.
   "Tuolla", Jasper sanoi ja osoitti valtavan Espanjan punaisena ja keltaisena välähtelevän julisteen alla olevaa joukkiota. James, Jasper ja Shawn lähtivät muita kohti, mutta samassa joukkio lähtikin tulemaan heitä kohti Albus etunenässä.
   "Mikä sinulla oikein on?" James älähti Albuksen myrtyneen ilmeen nähdessään. "Näytät kummalliselta!"
   "Minun pitää löytää Rose!" Albus vain karjahti vastaukseksi ohittaessaan heidät. Amelie juoksi pojan perään ja näyttäen hämmentyneeltä.
   "Meidän telttapaikkamme on tuolla päin", kertoi Harry tullessaan heitä kohti Ginnyn kanssa Lily, Roxanne, Gabriella, Hugo ja Fred kannoillaan.
   He lähtivät huomattavasti hillitymmin kuin Albus kohti telttapaikkaansa Harryn johdatuksella. Monet kiljahtelivat ja vilkuttivat innoissaan nähdessään Harryn ja James virnisti nähdessään isänsä lievästi tuskaisen ahdistuneen ilmeen, jonka tämä kuitenkin piilotti pienen hymyn taakse vilkuttaessaan ihmisille takaisin.
   Lopulta he löysivät telttapaikkansa muutaman halkeilleen kallion kupeesta. Ron, Hermione ja George ja Angelina olivat jo pystyttäneet telttansa ja istuivat nyt kyhäämänsä nuotion ympärillä paksuihin takkeihin kääriytyneinä. Hugo riensi halaamaan vanhempiaan ja Roxanne ja Fred ryntäsivät hekin vanhempiensa luokse toisiaan tuuppien. James näki Fredin mulkaisevan sisartaan kiukkuisesti ja tönäisevän tätä sitten lujaa kyljellään. Angelina näytti toruvan heitä.
   Heidän viereiset telttanaapurinsa olivat sinivalkoisesta lipusta ja juron töksähtelevästä puheesta päätellen suomalaisia, ja hekn olivat pystyttäneet jo telttansa ja ryhtyneet lappaamaan ilolientä alas kurkustaan räkäisen nauruskelun saattelemana.
   "Liitytään seuraan!" Shawn innostui, mutta Harry loi heihin tiukan katseen. Isä oli nostanut kassistaan suuren valkoisen mytyn, jonka James oletti oikeanlaisilla toimenpiteillä muttuvan heidän teltakseen.
   "Te kolme saatte kasata teltat", Harry sanoi ja heitti Jasperin käsiin pitelemänsä mytyn. "Minulla on muutamia asioita hoidettavana."
   "Kuinka tylsää", James tuumasi. "Eikö sinun pitänyt olla vapaalla?"
   Harry hymyili laimeasti. "Varmistan vain, että voin pitääkin vapaani."
   "Mitä tuokin nyt sitten on tarkoitavinaan?" James tuhahti.
   Jänteikäs käsivarsi kiertyi Jamesin hartioiden ympärille ja tiukka ote puristi häntä. "Se ei kuulu sinulle, pieni nenäkäs ystäväiseni."
   James mulkaisi Teddyä, joka oli maailmanmestaruuskisojen kunniaksi muuttanut hiuksensa puna-valko-siniraidallisiksi. "Hieno kampaus, Teddyliisa. Minä luulin, että kaikki ovat paiskineet hulluna töitä näiden kisojen eteen ja näin ollen pitäneet huolta siitä, että kaikki sujuu liukkaasti ja ilman epämieluisia konflikteja!"
   "Toivotaan, että aherruksemme palkitaan", Harry sanoi huokaisten ja lähti sitten kohti nuotion lämmöstä nauttivia Ronia, Hermionea ja muita.
   "Koko tämä teltta, Jamie", käski Lily tullessaan heidän luokseen vihreää myttyä käsissään pidellen.
   James risti käsivartensa. "Kokoa itse."
   Shawn osoitti Lilyn myttyä taikasauvallaan ja näytti siltä kuin joku olisi puhaltanut ilmaa myttyyn: se täyttyi ja muutti muotoaan teltan muotoiseksi. Lily vilkaisi koleasti Shawnia. "Kiitos, Jamie."
   Shawn kohautti olkiaan. "Säästin vain minun ja Jasperin korvia sisarusnaljailulta."
   Lily tuhahti ja heivasi sitten laukkunsa juuri pystyynnouseneen teltan suuaukosta sisään. James ja Jasper virnuilivat Shawnille.
   "Saat tehdä kovasti töitä jos kuvittelet, että hän lämpenee sinulle joskus lähivuosina", James neuvoi iloisesti.
   Shawn tuhahti ja muutti sitten taikasauvallaan Jamesinkin käsissä olevan kangaskasan teltaksi. "Minä en ole tehnyt mitään Lilylle. Hän kiukuttelee ihan turhaan."
   "Olet tehnyt ihan liikaakin!" kuului Lilyn ääni vihreän teltan uumenista.
   Shawn pyöräytti silmiään ja James ja Jasper vilkaisivat toisiaan vahingoniloisesti.
   James siristi silmiään nähdessään Harryn ja Ronin puhuvan matalalla äänellä toisilleen ja lähtevän sitten pois heidän telttapaikaltaan jonnekin innostuksesta riehuvien velhojen sekaan. Mitäköhän oli tekeillä?
   Ja missä Albus ja Amelie olivat? James tihrusti ympärilleen. Hermione, Angelina ja Ginny ilmeisesti kokkasivat heille päivällista nuotion yllä leijuvassa padassa, Roxanne ja Lily hihkuivat vihreän teltan sisällä, Hugo, Fred ja George istuivat nuotion vieressä ja nauraa räkättivät.
   "Missä Al on?" James kysyi ihmeissään.
   Jasper ja Shawn olivat lähteneet kohti houkuttelevasti tuoksuvaa, nuotiossa kiehuvaa pataa. Molemmat katselivat ympärilleen. "Ei mitään hajua."
   James pyyhälsi nuotion äärelle ja istahti Hermionen viereen. "Terve. Missä Rose on?"
   Hermione kosketti Jamesin nenänpäätä sormellaan. "Hei vaan sinullekin. Hän on ystäviensä kanssa jossakin."
   "Kenen ystävien? Missä Albus ja Amelie ovat?"
   Hermione pyöritti päätään. "Joidenkin ministeriöystäviensä kanssa ja minä en ole nähnyt Albusta tai Amelieta vielä."
   James raapi päätään ihmeissään ja kohautti sitten olkiaan. Kaipa Albus ilmestyisi paikalle hoidettuaan Roseen liittyvän ihmeellisen ongelmansa. Poika oli juossut kuin villivarsa ja näyttänyt vähän hätääntyneeltä. Miksi pikkuveli ei ollut voinut vain kertoa, mikä oli ollut ongelmana?
   Kun he olivat syöneet maukasta päivällistä nuotion äärellä, James, Shawn ja Jasper päättivät lähteä kiertelemään ja tarkastamaan telttakylän tarjonnan ja myyntikojut. Roxanne ja Lily olivat kirmanneet jo jonnekin telttojen sekaan ja Hugo ja Fred olivat lähteneet moikkailemaan tuttuja.
   Taivas oli synkeän harmaa, mutta telttakylän velhokansan riemua se ei vienyt ja tunnelma oli innostunut ja iloinen. Shawn osti heille kaikille naurettavan suuret hatut, jotka kannustivat Italiaa. Jasper vilkaisi Shawnia ylimielisesti ja asetti hatun ohikulkevan vaaleahiuksisen tytön päähän. Sitten poika otti myyntikojun kannustuslelupöydältä pillin, joka huusi Espanjan huispausjoukkueen nimiä hurraten ja työnsi sen Shawnin suuhun.
   "Jasper?" sanoi kyvyvästi käheä ääni ja tyttö, jonka päähän Jasper oli tökännyt italiahattunsa astahti heidän eteensä kädet lanteilla.
   Jasper käännähti ja nielaisi. "Megan."
   James katsahti tytön päästä varpaisiin. Tyttö oli verhonnut armeliaan uhkean vartalonsa mustaan pitsiin, nahkahameeseen ja pitkiin saappaisiin. Tytöllä oli kauniit siniset silmät ja pitkät, veelamaiset hiukset. Tyttö tapitti Jasperia jokseenkin närkästyneenä.
   "Sinä siis tulit kisoihin!" Megan huudahti syyttävästi. "Miksi et ole vastannut kirjeisiini?"
   "Olen ollut kiireinen", Jasper kähähti. Jasper vilkaisi poikaa, näki tämän ahdistuneen ilmeen ja päätti auttaa ystävää hädässä. Hän kietaisi kätensä Jasperin olalle.
   "Totta se on", hän vahvisti Megan-tytölle veikeästi virnistäen. "James Potter, hauska tutustua, kaunokainen - "
   "Olemme tavanneet", Megan tokaisi ja katsoi Jasperia vaativasti.
   James ei muistanut koskaan tavanneensa tyttöä, mutta hän päätteli että olisi viisainta olla pistämättä tosiasiaa uudelleen esiin, tyttö kun vaikutti niin kiukkuiselta.
   James virnisti. "Jasper on ollut piikittelemässä minua auroreiden tyyssijassa - tosin mihin sinä katosi tänä aamuna, kamu? Olit poissa monta tuntia."
   Jasper mulkaisi Jamesia kuin kertoen, että hänen väliintulonsa ei ollut auttanut häntä lainkaan. "Minulla oli asioita."
   "Mitä asioita?" Megan tivasi. "Olisit voinut kertoa tulevasi kisoihin! Olisimme voineet olla yhdessä!"
   "Nythän me olemme tässä kaikki yhdessä!" Shawn hihkaisi. Jasper mulkaisi poikaa tappavasti.
   "Totta", Megan sanoi, hymyili leveästi paljastaen täydellisen rivistön valkoisia hampaita ja tarttui Jasperin käteen tiukasti. "Et pääse karkaamaan minulta enää!"
   Jasper näytti kertakaikkiaan pakokauhuiselta ja jos se ei olisi ollut niin hauskannäköistä James olisi saattanut jopa sääliä ystäväänsä.
   Megan lyöttäytyi heidän seuraansa, kun he kiertelivät telttakylää ja moikkailivat tuttuja. He tapasivat monia vanhoja koulukavereita ja James oli mielettömän hyvällä tuulella, kun he lopulta palasivat telttapaikalleen ranskalais- ja hampurilaissäkkejä kantaen. Jasper vaikutti kireältä ja etäiseltä.
   Harry, Ginny, Ron, Hermione, George, Angelina, Teddy, Hugo, Roxanne ja Lily istuivat nuotion ympärillä olevilla puupökkeleillä ja ilahtuivat Shawnin, Jasperin, Meganin ja Jamesin tuliaisista. Albusta, Amelieta tai Rosea ei vieläkään näkynyt ja hämmennyksen sekainen huoli vaelsi Jamesin mieleen, mutta hän ravisteli sen pois. Päivä alkoi hämärtyä heidän ympärillään ja telttakansasta lähtevä riemastunut melu alkoi voimistua. Pilvet olivat kaikonneet ja tähtitaivas alkoi tihentyä heidän yläpuolellaan. Oli täysikuu.
   Kun ranskalaiset ja hampurilaiset oli selätetty, Ginny keitti kaikille lämmintä mehua nuotiossa. James hämäsi kaikkia kiljumalla ja osoittamalla taivaalle samalla, kun kaatoi mehupataan pullollisen tuliviskiä. Jasper virnisteli typerästi hänen tempulleen ja Lily pyöräytti silmiään. Ginny taisi huomata mehussaan tietyn maun, sillä hän katsoi Jamesia silmiään siristellen höyryävän kuppinsa ylitse. James räpytteli silmiään viattomasti takaisin.
   Lopulta oli aika mennä kallioiden väliin rakennetulle huispauskentälle. James ei tiennyt miten päin olisi ollut, niin innostunut hän oli Italian ja Espanjan välisestä pronssiottelusta. Lily pomppi tasajalkaa maassa. James näki Shawnin katsovan tyttöä vakavana terästetty kermakaljamuki puolimatkassa suuhun aivan kuin tämä olisi hetkeksi unohtanut ympäröivän maailman.
   Huispauskenttä oli mieletön, tuhannet ja taas tuhannet valot sykkivät ja loistivat joka puolella minne James vain katsoikin heidän suuren joukkonsa kiivetessä valtavia, välkkyviä portaita pitkin ylös heidän aitioonsa.
   James henkäisi ihastuksesta kiivettyään ylös aitioon ja nähdessään sieltä avautuvan näkymän. Tuhannet ja taas tuhannet velhot muodostivat valtavan, raikuvan kovaäänisen meren. Molemmin puolin valtavaa kenttää oli suuret ruudut, jotka ilmeisesti kuvasivat yleisöä ja pelin aikana varmaankin pelaajia. James näki ruutuun ilmestyvän isänsä pienesti hymyilevät kasvot, kun he astuivat aitioonsa ja joka puolelta alkoi kuulua kiljuntaa ja hurraahuutoa. Harry heilautti kättään vaisusti ja meni sitten Ginnyn, Ronin, Hermionen, Georgen ja Angelinan kanssa istumaan eturiviin, jossa James näki taikaministeri Kingsley Kahlesalvan ja rehtori Anastasia Diazinkin istuvan. Valtava ruutu kuvasi Harrya koko ajan, kunnes lopulta Harry näytti menettävän kärsivällisyytensä ja hän huiski inhoavasti ja kieltävästi ruutua kohti. Hetken kuluttua ruutu lähti kiertämään uudelleen väkijoukossa.
   Jamesin sydän sykähti, kun hän näki Avan ja Aqualinen istuvan Kahlesalvan takana. Avalla oli yllään punainen vekkihame ja söpö pinkki takki. Tytöllä oli päässään espanjan väreissä kimalteleva kukkakruunu ja hänen kinuskinväriset hiuksensa oli sidottu puoliksi letille. Jamesin teki mieli astella suoraan Avan eteen ja nostaa tämä syliinsä ja kenties vaikkapa suudella tämän ihania huulia, mutta Aqualine käännähti juuri silloin katsomaan Jamesia ja inhoava ilme nousi heti tytön kasvoille ja James päätteli, että jos hän olisi lähestynyt sopimattoamasti Avaa Aqualine olisi varmasti hyökännyt Jamesin kurkkuun kiinni vahtikoiran hampaillaan ja James olisi saattanut missata pronssiottelun taistelun tuoksinnassa.
   James pujotteli ihmisten välistä Avan viereen. Shawn seurasi häntä kannoillaan tuskastunut Jasper ja innostunut Megan. Lily, Roxanne ja Hugo istuivat Jamesin ja muiden taakse ja Jamesilla välähti jälleen mielessä, missä Albus, Amelie ja Rose olivat ja mihinköhän Fredkin oli kadonnut?
   "Hei James!" Ava huudahti ihmeissään Jamesin istahtaessa tämän viereen. "Moi Shawn, moi Jasper!"
   "Tere", Aqualine tokaisi ja James pyöräytti silmiään tytölle ennen kuin hymyili Avalle.
   "Miten te olette VIP-aitioon päässeet?" James kysäisi.
   "Kahlesalpa on minun setäni", Ava kertoi virnistäen. "Olen asunut hänen kanssaan siitä saakka, kun menetin vanhempani."
   "Sinä menetit vanhempasi?" James toisti hämmentyen. "Koska? Miten?"
   Ava näytti vaivaantuneelta. "Se on pitkä juttu."
   "Joo, jospa keskityttäisiin kisoihin", Aqualine tokaisi.
   "Aqua, sinä voisin löysätä viulunkireää nutturaasi näin kisojen kunniaksi", James tokaisi takaisin. "Tämän pitäisi olla jännittävä ja kiehtova tapahtuma."
   "Niin se olikin vielä hetki sitten", Aqualine sanoi vihailevasti.
   James oli naljaisemassa takaisin, kun Kingsley heidän edessään nousi seisomaan ja osoitti taikasauvalla kurkkuaan. "Melutus!"
   Valtavat ruudut kuvasivat nyt Kingsleyn kasvoja. Taikaministerin tummat silmät katselivat väkijoukkoa pistävästi, kun tämä paljasti valkoiset hampaansa hymyillessään. "Hyvä taikakansa, tervetuloa huispauksen neljäänsadanteenneljäänkymmenenteenviidenteen maailmanmestaruuskisoihin! Tänään pronssista taistelevat Italia ja Espanja! Toivotetaan tervetulleiksi Italian maajoukkue - "   
   Kingsley luetteli italian joukkueen jäsenten nimiä sitä mukaa, kun he ampaisivat kentille silmiähuimaavan nopeaa vauhtia luudanvarsillaan vihreäpunavalkoisissa huispauskaavuissaan. Joukkue muodosti luudallaan taivaalle ympyrän ja kieppuivat korviaahuumavan taputuksen saattelemana ilmassa. Punainen valo välähti ja taivaalta satoi pahvisia laatikoita ympäri huispauskatsomoa -
   "Pizzaa!" kuului Roxannen ilahtunut ääni Jasperin takaa. Tyttö oli saanut käsiinsä yhden taivaalta sataneista laatikoista. "Paitsi että tässä on kinkkua - hyi yök - "
   Myös Aqualinen syliin oli tipahtanut laatikko ja Ava ja Aqualine nauroivat ääneen katsoessaan ensin laatikkoa ja sitten toisiaan. Ääni koski Jamesin korviin.
   Kingsley nauroi taialla voimistetulla äänellään. "Ja sitten - tervetuloa Espanjan maajoukkue!" Tummaihoinen taikaministeri luetteli nyt espanjalaisia huispaajien nimiä, kun punakeltaiset pisteet ammahtivat luudanvarsilla katsomon ylle.
   Taivaalla alkoi välkkyvä ilotulitus, joka muodostui punaisista valopalloista, jotka puolestaan muodostivat ihania, solakoita ja kauniita hahmoja yläilmoihin. Valonaiset tanssivat katsomon yllä tummia kutrejaan heilutellen ja kapeita lanteitaan keikutellen. Shawn huokaisi haltioituneena.
   "Ihanaa!"
   James näki Lilyn potkaisevan Shawnin tuolia.
   "Hei!" Shawn käännähti ympäri närkästyneenä. "Voisitko lopettaa?"
   Lily räpytteli silmiään viattomasti. "En ole tehnyt mitään."
   "Niin, no, en minäkään ja silti sinä jaksat kiukutella minulle ja potkia minua!"
   "Haluatko puhua siitä vai katsoisimmeko vaikkapa huispauksen maailmanmestaruuskisoja?" Lily kysäisi suloisesti.
   Kingsley kohotti valtavan kätensä yläilmoihin. "Peli alkakoon!" Hän heitti kätensä ilmaan ja hetkeen James ei tajunnut mitä tapahtui, kunnes näki kultaisena kimaltelevan siepin syöksähtävän kentälle ja pois näkyvistä. Peli oli alkanut.
   "Ja Manuelo saa kaadon - syöttää Marquezille - takaisin Manulolle - JA MAALI! Espanja tekee heti ensisekunneilla maalin!" Kingsleyn ääni oli innostunut ja James virnisti. Jasper näytti ylimieliseltä.
   "Minä voitan teidät vielä", poika sanoi ilahtuneesti. Shawn ja James loivat häneen mulkaisun ja James sattui näkemään Meganin, joka tapitti Jasperin kasvoja tämän vieressä eikä suinkaan huispauspeliä.
   Espanja teki heti ensimmäisen maalinsa perään kaksi maalia lisää ja Espanjan kannustajat olivat ryhtyneet laulamaan kovalla äänellä jotakin laulua espanjaksi - ehkä se oli kansallislaulu, James mietti jokseenkin happamasti.
   James ei tiennyt, koska tajusi jonkin olevan pielessä, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui pimeäksi ja hänen niskakarvansa nousivat pystyyn kuin varoituksen merkiksi. Huispauskenttää ympäröivät valot himmenivät kaikki yhtä aikaa ja aavemanen kaiku laskeutui kentälle kiehnäämään Kingsleyn äänen kanssa, joka katkesi selostamasta valojen kadotessa.
   "Meillä näyttää olevan pieniä teknisiä ongelmia", Kingsley sanoi yhtäkkiä hiljennneen taikakansan suhisevaan hiljaisuuteen hämmennystä äänessään. "Pieni hetki vain - "
   Ja silloin James näki ne. Sadat ja taas sadat tummat, kasvottomat hahmot taivaalla täydenkuun valossa, hahmot, jotka olivat levittäytyneet luudanvarsilla huispauskentän yläpuolelle.
   James näki Harryn nousevan seisomaan ja Ronin, Hermionen, Ginnyn ja muiden eturivissä nousevan heti perässä. James kaivoi taikasauvansa taskustaan tajuamatta lainkaan mitä tapahtui, mutta ennustaen että jotakin ikävää se joka tapauksessa oli. Hän nousi seisomaan ja Shawn, Jasper ja Ava ja Aqualine hänen vieressään tekivät samoin.
   Tummat hahmot luudanvarsillaan pysähtyneen huispauspelin yläpuolella olivat kuolemanhiljaa, koko huispauskenttä oli aivan hiljaa, kunnes yhtäkkiä -
   "KARKOTASEET!" kuului sadan ja taas sadan huppupäisen hahmon kuoro ja sadat vihreät valot syöksähtivät kohti velhokansan miehittämiä huispausautioita taivaalta.
   Joka puolelta kuului kiljuntaa ja James kohotti vaistomaisesti sauvansa taivaita kohti ja huusi: "Varjelum!"
   Eikä hän ollut ainoa - Jasper, Shawn, Ava ja Aqualine ja heidän edessään seisova eturivistö oli huutanut samoin ja punaiset torjuntakiroukset syöksähtivät kohti aseistariisuntaloitsuja torjuen ne, mutta seuraavat kiroukset lähestyivät jo -
   Kuului kiljuntaa ja huutoa, kun sadat aseistariisuntaloitsut riistivät vielä äsken juhlatunnelmissa olevilta velhoilta heidän sauvansa pimeydessä -
   Kuului korviahuumaavaa ulvontaa ja haukuntaa jostakin kentän alapuolelta, lisää kiljuntaa, riemastunutta, innostunutta ulvontaa - James saattoi vain toivoa, että kuvitteli typeriä eikä huispauskenttä suinkaan ollut täynnä ihmissusia niin kuin hän kuvitteli -
   Aseistariisuntaloitsuja ja muita kirouksia tykitettiin tavaalta armotta heitä kohti. Jamesin onneksi hän olisi osannut tehdä torjuntataikoja käsillään seisoen silmät kiinni kuperkeikan lomassa ja unissaankin ja hän tykittikin torjuntakirouksia kohti taivaita eikä hänen tarvinnut edes ajatella niitä, ranne tappavan nopeana, väsymättä -
   Kuului hirveä räjähdys ja viereinen korkea aitiotorni räjähti liekkeihin, ihmiset kiljuivat ja joku tipahti tummana myttynä pimeydessä aitiosta suoraan maahan ulvonnan ja haukunnan sekaan, James kuuli lisää kiljuntaa ja vihreä välähdys räjähti tappavana Jamesin ja muiden aitioon -
   "Angelina!" kuului Georgen kauhistunut kiljaisu ja Roxanne Jamesin selän takana alkoi kiljua.
   "Äiti! Äiti! ÄITI!"
   James käänsi katseensa ja tykittäen torjuntakirouksia koko ajan kohti luudanvarsilla keikkuvia tummia hahmoja hän näki - Angelina Weasleyn eloton ruumis retkotti tämän istumapaikalla ja tummat silmät tuijottivat tyhjyyteen, kohti yllättäen tullutta kuolemaa, suoraan kohti Roxannea, joka kiljui niin kovaa, että Jamesin korvia kirvelsi - James tunsi kyynelien kohoavan silmiinsä ja yritti keskittyä ajattelemaan järkevästi tunteidensa kuohutessa järkyttyneenä hänen sisällään - James näki vihreän kirouksen syöksähtävän kohti Roxannea ja osoitti sitä sauvallaan, mutta Jasper oli nopeampi ja torjui kirouksen, loikkasi selkänojansa ylitse ja tarttui Roxanneen takaapäin ottaen tytön syliinsä ja tykittäen hänkin koko ajan taikasauvallaan torjuntakirouksia yhä uhkaavasti taivaalta lähestyviä kirouksia kohti. Roxanne ei lakannut kiljumasta ja James kuuli Georgen huutavan ääneen tuskasta ja raivosta -
   "LILY!" kuului Shawnin säikähtänyt ääni ja Jamesin keskittyminen herpaantui ja hän käänsi katseensa juuri nähdäkseen pikkusiskonsa kutistuvan kutistumistaan, kunnes tämä seisoi maassa peukalon kokoisena - Shawn loikkasi kohti mini-Lilyä ja nappasi tytön taskuunsa, mutta hetki maksoi pojalle ja aseistariisuntaloitsu osui tämän torjuntakirouksia tykittävään käteen ja sauva kimposi jonnekin - James näki Shawniinkin osuvan jonkin violettina välähtelevän kirouksen ja poika lennähti kaaressa ilmassa -
   "JAMES!"
   James kuuli Avan äänen ja tunsi tämän tarttuvan käteensä ennen kuin kaikki heidän ympärillään räjähti polttaviin liekkeihin - James tunsi puun jalkojensa alla sortuvan ja hän tipahti kohti välähteleviä, syöviä tulilieskoja puunsäleiden raapiessa häntä joka puolelta - jokin lävisti hänen käsivartensa tappavan kivuliiasti ja James puristi Avan kättä kuin hengenhädässä tipahtaessaan tuliseen, polttavaan ja raapivaan tuntemattomaan.





Kommentteja?

[Welmasein]

No HUH HUH!

Tais Rosen poikkis olla kaiken tän takana. Mukavaa vaihteluu tää tämmöne hyökkäys, mutta säälin kieltämättä Jasperia

Moneen lukuun en oo kommentoinu mittää, mutta mielelläni tätä lueskelen ja tykkään tästä edelleen. Iha hyvä vaa, että tommoset pelimiehet, kuten Shawn saa pikku näpäytyksen. Se on jopa melko nautinnollista.

En osaa kommentoia, mutta nautin lukemisesta ja sun tekstis on sujuvaa ja helppolukusta. Tykkään muutenkii tästä ideasta, mutta Aqualinen heittäsin pellolle, vaikka joka tarinassa pitääkii olla se pahis ja biatch.

Jatkan lukemista ja kommentoin ku jaksan ja kerkeen

[jacoblove]

Welmasein, tietysti osaat kommentoida, jokainen omalla tavallaan ja minua ainakin kommenttisi piristi ihan mielettömästi, kiitos paljon! Vähän kyllä jäi hämäämään, että mikä Jasperissa säälittää?


Joo... huh-huh Aika äksönrikas luku tästä kyllä tuli! Kommentit olis taas ihan mahtavia!

19. Sekasortoa

Lily kiljui, kun violetti valosuihku osui suoraan häntä rintaan ja koko yhtäkkiä niin sekavaksi ja kovaääniseksi ja epätodelliseksi muuttunut todellisuus alkoi kasvaa hänen silmissään jättiläismäisiin mittapuihin. Roxanne seisoi hänen vieressään kiljuen niin kuin ei olisi ikinä voinut lopettaa ja Jasper piteli tätä pystyssä takaapäin heittäen torjuntataikoja taivaisiin. Lilyn ja Roxannen äänet kietoutuivat yhteen, kun Lily kiljui maailman kasvaessa ja Roxannen ja Jasperin hahmot muuttuivat valtaviksi ja Lily tajusi - kukaan ei kasvanut, vaan hän itse kutistui -
   "LILY!" Shawn loikkasi penkkirivistön ylitse ja näytti valtavalta jättiläiseltä, hänen suuri kätensä pyyhkäisi Lilyn maasta turvalliseen puristukseen ja Lily huusi, kun Shawn nosti hänet hätäisesti taskuunsa. Taskun pohjalla oli muutamia kaljuunoita ja ne kilisivät Lilyn jalkoja vasten kuin valtavat tiiliskivet. Lily ähkäisi ja loikkasi tuskastuttavan hiostavan taskun suuaukolle, hänen oli nähtävä mitä ulkona tapahtui -
   Lily ehti kurkistaa reiästä vain parahiksi nähdäkseen maailman kiitävän ohitse, Shawn huusi lentäessään inhottavasti räsähtäen päin aition peräseinää ja jotakin tapahtui - Lily loikkasi ulos taskusta sen alkaessa puristaa häntä joka puolelta ja hän tajusi, että myös Shawniin oli osunut kutistuskirous, mutta hän ei ehtinyt kommentoida asiaa mitenkään, ennen kuin Shawn katsoi taivaalle kauhua silmissään, tarttui Lilyyn ja nappasi jonkun vieressä seisovan, torjuntataikoja loitsivan velhon kenkien nauhoista kiinni. Lily ehti vain kääntyä ja nähdä valtavan tulipallon lähestyvän heitä -
   Kuului räjähdys, kun tulinen kirous osui aitioon ja sen lattia sortui. Lily kiljui  ja roikkui kauhuissaan Shawnin käsivarressa ja piteli toisella kädellä velhon kengännauhoista kiinni kuin kulta elämässä kiikkuen, kun lattia repesi miljooniksi palasiksi heidän allaan. He putosivat ja polttavat lieskat nuolivat heitä joka puolelta ja Lilyyn koski joka puolellle, häntä poltti joka puolelta, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen kauhuun, joka poltti hänen sydäntään. Kaikki oli pelkkää sekasortoa - Shawn heivasi kovaan ääneen kiroten itsensä Lilyn eteen niin, että he olivat vastakkain ja Shawnin kädet puristivat kengännauhoja Lilyn molemmin puolin pitäen häntä paikallaan, mutta turvallista hetkeä kesti vain hetken. Kuului inhottava räjähdys ja Lily kastui jostakin tahmeasta ja märästä ja samassa hetkessä hän tajusikin jo, että oli yltäpäältä veressä, ja hän ja Shawn lensivät räjähdyksen voimasta ilmaan. Lily puristi huutaessaan Shawnin kättä ja katsoi alla avautuvaa, valtavaa maisemaa. Joka puolella näkyi tummia, valtavia liukasliikkeisiä otuksia ja ympäriinsä kauhun vallassa juoksevia velhoja, tulisia lieskoja -
   Lily ja Shawn tipahtivat johonkin pehmeään ja Lily räpytteli silmiään, valtavat ihmisiä syövät eläinotukset mielessään, melkein valmiina kuolettavaan hampaiden iskuun, mutta sitä ei tullut vaan Lily tajusi katsovansa suuriin, kauhistuneisiin pullonvihreisiin silmiin. Harry oli siepannut heidät ilmasta pehmeän kaulahuivin turviin. Mistä isä oli tiennyt Lilyn lentävän kuolettavasti ilmassa sekasorron keskellä, sitä hän ei tiennyt, mutta ei oikeastaan osannut sitä sen kummemmin ihmetelläkään, hän oli vain kiitollinen siitä, että isä oli kunnossa ja hän ja Shawn olivat kunnossa - mutta miten muiden oli käynyt?
   Lily avasi suunsa kysyäkseen isältään, mitä tapahtui, mutta samassa jokin valtava osui Harryyn ja kaulahuivi lennähti hänen käsistään ja Lily ja Shawn putosivat maahan - Lily kiljui nähdessään isänsä maassa, valtava, innostuneesti kammottavaa ääntä pitävä susioutus henkäili Harryn naamalle ja isä huusi -
   Shawn nappasi käsiinsä maassa törröttävän oksan, loikkasi puoliksi Harryn kasvojen päälle ja työnsi oksan ärähtäen susiotuksen silmään.
   Susiotus inahti ja alkoi viskellä päätään ympäriinsä, verta tursusi sen silmästä, sen naama osui Shawniin ja Lily kuuli Shawnin huutavan tuskasta - Shawn lensi likaisenharmaan, valtavahampaisen otuksen niskaan ja hetkeäkään miettimättä Lily heittäytyi kohti susiotusta ja tarrasi sen lapaluiden päällä oleviin karvoihin -
   Harry nousi maasta ja osoitti taikasauvallaan susiotusta, jonka selässä Shawn ja Lily roikkuivat, mutta samassa toinen valtava otus tönäisi Harryä ja kielenpäällä ollut kirous osui heidän ratsunaan toimivan susiotuksen jalkoihin ja se kiljaisi kivusta, käännähti ympäri -
   "Se lähtee karkuun!" Lily kiljui. "Shawn, meidän on hypättävä!"
   Mutta Shawn ei vastannut ja Lilyn sydämeen iski lamaannuttava pelko. Susiotus juoksi sekasorron keskellä ja Lily näki vain vilaukselta kauhusta kiljuvia ihmisiä joka puolella heidän ympärillään. Taivaalta satoi vieläkin kirouksia kohti velhoja ja joka puolella oli susiotuksia, ne eivät tienneet minne päin olisivat iskeneet verenhimoiset hampaansa ja ryntäilivät kammottavaa ääntä pitäen henkensä edestä pakenevien ihmisten seassa. Lilyn suusta pääsi itkuinen äännähdys, mutta hän puristi huulensa yhteen, keskitti voimansa ja ryhtyi kiipeämään susiotuksen karvoja pitkin kohti sen niskaa, missä Shawnin epämääräinen hahmo näkyi -
   Lily kiipesi Shawnin luokse. Poika oli tajuton ja yltä päältä veressä. Susiotus uikutti ja juoksi valtavana avautuvaan metsään, pois sekasorron myllerryksestä. Lily ravisteli Shawnia.
   "Shawn! Shawn!"
   Poika ei liikahtanutkaan. Lily painoi kasvonsa lähelle pojan kasvoja ja tunsi tämän hengittävän. Lilyn suusta karkasi helpottunut, itkunsekainen nyyhkäisy. Susiotus nakkeli päätään ilmeisesti kuullen hänet - Lily tiesi, että olisi vain ajan kysymys, ennen kuin otus saisi heidät ravistettua niskastaan ja tappaisi heidät - he molemmat olivat yltäpäältä veressä ja susi varmasti haistoi heidät -
   Lily yritti miettiä järkevintä ratkaisua. Jospa vain heillä olisi ollut taikasauva, niin he olisivat voineet muuttaa itsensä edes normaalin kokoisiksi! Kutistuneena kauhuelokuvaksi muuttuneen todellisuuden keskellä ilman asetta oli vaikea taistella ja Lily halusi pysyä hengissä. Ja hän halusi, että Shawn pysyisi hengissä.
   Lily meni tajuttoman Shawnin päälle makaamaan ja kietoi raajansa pojan ympärille. Hän sulki silmänsä, henkäisi ja toivoi syvästi susiotuksen jatkavan juoksemistaan sen jälkeen kun he tipahtaisivat kyydistä.
   Lily irrotti otteensa suden karvoista ja antoi painovoiman kieräyttää hänet ja Shawnin pois suden päältä. Pudotus oli valtava ja kauhunsekaiset kuvat vilistivät Lilyn mielessä, kun hän ja Shawn putosivat kohti kohmeisia, valtavia havunneulasia -
   Heidän kylkensä osuivat maahan ensimmäisinä ja Lily kiljaisi kivusta tuntiessaan kylkiluidensa murtuvan. Shawn voihkaisi.
   Vauhkona Lily tähysi jättiläismäiseen metsään ja näki susiotuksen jatkavan matkaansa kohti syvemmälle sen siimekseen. Lilyä itketti ja hän katsoi Shawnia - pojan harmaanvihreät silmät olivat auki ja katsoivat suoraan Lilyyn. He makasivat siinä, maassa ja katsoivat toisiaan silmiin ja kaikki pysähtyi hetkeksi. Epätodellinen kauhu myllersi Lilyn sisällä.
   Lily nyyhkäisi ja Shawn nosti kätensä hänen kasvoilleen. "Shh, ei ole mitään hätää."
   "Kaikki on hätänä", Lily nyyhki.
   Shawn pyyhki peukalollaan verta Lilyn poskelta. "Minä pidän sinusta huolta. Me selviämme tästä."
   Ja Lily uskoi häntä.
   "APUA!" kuului tuttu ääni jostakin kaukaa ja Lilyn sydäntä kouraisi. "APUA!"
   Albus.
   Samassa taivaan valaisi vihreänä hohtava valo. Lily ja Shawn katsoivat ylös ja näkivät vihreänä loistavan, valtavan pääkallon, jonka suusta tunkeutui ulos käärme. Pimeyden piirto.

*

James haukkoi henkeään ja puristi taikasauvaansa niin lujaa, että käteen koski. Tuskaa lisäsi ammottava, verinen reikä hänen käsivarressaan, jonka palava puunsäle oli siihen kaivertanut. James avasi silmänsä ja katsoi suoraan kinuskinvärisiin, mantelinmuotoisiin silmiin. Heidän yläpuolellaan loisti valkoista valoa hohtava suojakupla ja James tiesi, että jos hänen keskittymisensä herpaantuisi edes hetkeksi, suojakilpi katoaisi ja huispausstadionin puiset säpäleet murskaisivat  heidät hetkessä.
   Ava haukkoi henkeään. Tytön käsi puristi vieläkin Jamesin kättä. Ava makasi hänen allaan ja tuijotti valkoisena hohtavaa suojakilpeä kauhuissaan.
   "Sinä pelastit meidät", Ava kähähti.
   James tärisi. "Me murskaannumme heti, jos - "
   "Älä anna sen kadota", Ava kuiskasi.
   James nielaisi. "En."
   He olivat hiljaa. Joka puolella oli hiljaista. Jamesin suojakilpi lukitsi heidät omaan pieneen kuplaansa, sulkien pois kaikki äänet. Suojakilven ympärillä näkyi ainoastaan puisia ja metallisia huispausstadionin palasia. James ei tiennyt, kuinka syvällä he olivat ja kuinka paljon puu- ja metalliroippeita heidän yläpuolellaan oli valmiina murskaamaan heidät, eikä hän todellakaan aikonut ottaa asiasta selvää. Kuitenkin...
   "Meidän on autettava muita", James kähähti.
   "Me murskaannumme, jos yritämme pois täältä", Ava kuiskasi. Tytön ohimolla oli syvä haava, josta valui verta. Kinuskinväriset silmät katsoivat Jamesin silmiin kauhistuneina. "Voimmeko me kaikkoontua?"
   James pudisti päätään. "Saarella on ilmiintymisenesto. Täältä pääsee pois vain porttiavaimella ja lentämällä." James irvisti.
   Ava nyyhkäisi. "Aqualine..."
   "Kiukkuinen pieni tyttöystäväsi on varmasti kunnossa. Eivät ne uskaltaisi käydä hänen kimppuunsa, ne vahtikoiran hampaat pitävät jopa kuolonsyöjät  loitolla." Jamesin sydämeen koski, kun hän mietti perhettään - olivatko Lily ja isä ja äiti kunnossa? Missä Albus oli? Ja kaikki muut...
   "Miksi he tekivät näin?" Ava kuiskasi.
   James irvisti. "Kysyn sitä heiltä sitten, kun menen tappamaan heidät. Onko sinulla taikasauva?"
   Ava pudisti päätään. "Se lennähti käsistäni, kun putosimme."
   James ärähti turhautuneena. Hän ei todellakaan halunnut lojua hyödyttömänä huispausstadionin rekenteiden alla, kun ihmiset heidän ympärillään kuolivat ja taistelivat henkensä edestä!
   "Me emme pääse täältä pois moneen tuntiin", James ärähti vihaisesti. "Meidät löydetään vasta sitten, kun tämä kaikki on loppunut ja he etsivät eloonjäänneitä."
   Ava nyyhkäisi jälleen ja valkoisena hohtavan suojakuvun valossa James näki pullean kyyneleen valuvan Avan poskea pitkin. James ojensi terveen kätensä ja pyyhkäisi kyyneleen pois.
   "Älä itke", hän pyysi. "Itkevät naiset saavat minut vaivaantumaan."
   "No, voi anteeksi vaan!" Ava tuhahti kiukkuisen itkuisesti.
   "Kyyneleesi kaivertavat reikiä sydämeeni", James huokaisi turhautuneesti. "En kestä sitä. Lopeta."
   Ava pyöräytti ihania, vetistäviä silmiään. "Olet toivoton. Jopa tällaisena hetkenä."
   "Tiedän, siksi sinä minua haluatkin", James virnisti.
   Ava hymähti. James katsoi tyttöä tiukasti silmiin. "Etkö haluakin?"
   Ava nielaisi. Yhtäkkiä James oli erittäin tietoinen siitä, että hän makasi tiiviisti Avan päällä. Avan vaniljantuoksu täytti hänen sieraimensa ja tytön pehmeä vartalo tuntui niin hyvältä, että Jamesia huimasi. Pakottava paine jossakin hänen vyönsä alapuolella tuntui kidutukselta.
   Ava katsoi häntä silmiin ja Jamesista tuntui siltä kuin hän olisi voinut hukkua niiden kinuskinväriseen ansaan. Avan huulet olivat kutsuvasti raollaan. Samassa tyttö voihkaisi, tarttui Jamesin kasvoihin ja painoi huulensa hänen huulilleen. James kähähti ja hän maisteli Avan huulia hyökyvän kiihottumisen vallatessa hänen vartalonsa jokaisen sopukan pyyhkien kaiken hänen mielestään jättäen jäljelle ainoastaan alkukantaisen tarpeen päästä Avan sisään. Avan kieli kiusoitteli tiensä hyväilemään Jamesin kieltä ja Jamesin vapaa käsi kouraisi Avaa lanteesta. Tytön vekkihame oli rypyssä ja Jamesin hapuileva käsi sujahti Avan alle ja hän kouraisi tyttöä uudelleen saaden uuden voihkaisun karkaamaan vasten Jamesin maistelevaa suuta.
   James painoi kätensä Avan hameen alle vasten pitsin verhoamaa ihoa ja hänen sydämensä muljahti, kun hän tunsi kuinka lämmin ja kostea tyttö oli. Avan vartalo taipui hänen kosketuksestaan. "Minä haluan sinut. Nyt heti."
   "En voi", Ava kähähti.
   James painoi pakottavia lanteitaan tiiviisti Avan vekkihameen alla olevaa pitsiä vasten. "Sinä haluat." Hän suuteli tytön huulia ja sitten tämän vaniljantuoksuista kaulaa.
   "Haluan", Ava kuiskasi. Tyttö nosti lanteitaan Jamesia vasten ajaen hänet melkein hulluuden partaalle. Samassa tytön kädet sujahtivat Jamesin lanteille ja kiskoivat gollegehousuja alas. "Jos me kuolemme tänään niin katuisimme, että emme tehneet tätä."
   "Täysin samaa mieltä", James mutisi Avan kaulaa vasten hengittäen raskaasti. "Me olemme elossa."
   "Elossa", Ava toisti ja James painoi huulensa tytön huulille ja hukuttautui tämän tuoksuun.

*

Hugo Weasley hätkähti hereille ja hetkeen hän ei tajunnut missä oli - tummat puut nousivat hänen edessään välkkyen omituisesti valoa - ei, vaan niihin osui valoa, riehuvaa, leiskuavaa valoa - jostakin kuului huutoa ja kiljuntaa ja raivoavaa, uhkaavaa ulvontaa -
   Viiltävä sivallus läiskähti vasten Hugon poskea. "Herää, paviaani!"
   Fred. Hugon omituisesti hapuileva katse kohdistui pisamaisiin, ilottomiin ja järkyttyneisiin kasvoihin.
   "Vauhtia, meidän on päästävä pois täältä", Fred kähähti ja ryhtyi kiskomaan Hugoa ylös.
   "Mitä tapahtuu?" Hugo kähähti takaisin. Seisominen huimasi. Hänen päästään valui jotakin tahmeaa ja raudantuoksuista. Hugo tajusi Georgianna Lipetitin seisovan kalpeana ja hengästyneenä Fredin vieressä.
   "Jalat alle, idiotti!" Fred huudahti. "Kuolonsyöjiä - ihmissusia - ei taikasauvoja!"
   Kaikki palasi hyökyen Hugon mieleen - huispauspeli, taivas täynnä huppupäisia hahmoja laukomassa kirouksia, joka puolella tulta ja räjähdyksiä, Angelinan tyhjät, kuolleet silmät ja Roxannen huuto - Hugon taikasauva oli lennähtänyt hänen kädestään ja sitten kaikki oli pimentynyt.
   Hugo ei ehtinyt ilmaista järkytystään tapahtumien aikaansaamasta käänteestä, kun punainen kirous iskeytyi heidän eteensä ja heti perään toinen kirous sihahti Hugon vasemman korvan ohitse suoraan maahan. Hugo kohotti katseensa taivaisiin ja näki huppupäisten hahmojen liitävän sekasorron yläpuolella viskoen kirouksia maahan. Ihmiset kiljuivat ja juoksivat karkuun -
   "Ihmissusia", Hugo kuiskasi järkyttyneenä. Samassa valtava, keltasilmäinen otus, joka nuuski maassa huispausaition jäänteiden seassa makaavan hahmon jalkoja kohotti katseensa suoraan Hugoon. Otus karjaisi kammottavasti ja lähti juoksemaan heitä kohti.
   Hugo, Fred ja Georgianna huusivat ja lähtivät juoksemaan kohti metsää, mutta otus oli nopea, liian nopea ja oli aivan heidän perässään hetkessä -
   "ESTOUS!" kuului ihanalla tavalla tuttu ääni ja Hugo näki isänsä loikanneen ihmissuden eteen. Ronin kilpiloitsu heitti ihmissuden vauhdilla kohti puuta ja inhottavasti ynähtäen susi valahti maahan.
   "Porttiavaimille!" Ron karjaisi. "Menkää porttiavaimille!"
   "Missä äiti on?"
   "Hän on kunnossa! Teidän on mentävä NYT!"
   "Mutta - " Hugo ei halunnut jättää isäänsä ihmissusien ja kirouksien ja sekasorron keskelle, mutta Ron tuli hänen luokseen ja tarttui hänen olkapäähänsä raudanlujalla otteella. Isän siniset silmät porautuivat Hugon silmiin vaativasti.
   "Me hoidamme tämän. Teidän pitää päästä turvaan. Menkää!"
   Hugo nyökkäsi. Ron hymyili hänelle rohkaisevasti ja lähti sitten takaisin taistelun tuoksintaan. Hugo lähti juoksemaan Fredin ja Georgiannan perään.
   "Hugo!" kuului Roxannen kauhistunut ääni ja Hugo käännähti ympäri. Roxanne juoksi heitä kohti raahaten Jasperia perässään. Hugo näki Jasperin kalpeat, tuskaiset kasvot ja hänen katseensa siirtyi pojan käteen, joka oli kauttaaltaan pulppuavan veren peitossa. Pojan olkapäästä pilkisti ammottava, hirvittävä haava, jonka vuotoa Roxanne yritti epätoivoisesti tyrehdyttää kädellään, tytön koko käsivarsi oli Jasperin veren peitossa.
   Hugo juoksi heidän luokseen ja tarttui Jasperiin toiselta puolelta. "Mitä tapahtui? Onko teillä taikasauvat?"
   Jasper pyöritti päätään ja Roxanne puristi pojan olkapäätä lujempaa. "Hän on menettänyt paljon verta - hän tunki kätensä eteen, kun ihmissusi yritti lohkaista pääni iltapalaksi - joku idiootti tuolta taivaista vei meidän sauvamme sillä samaisella hetkellä - "
   He puolittain juoksivat metsän pimeyteen Fredin ja Georgiannan perään. Jasper oli painava ja niin heikkona, että tämän jalat eivät meinanneet kantaa.
   Fred ja Georgianna odottivat heitä. Fred tuuppi sisarensa sivuun ja otti Jasperista kiinni toiselta puolelta.
   "Missä päin porttiavaimet ovat?" Hugo pohti ääneen. Heidän takaansa huispaustadionilta (tai sen jäänteiltä enemmänkin) kuului inhottavaa huutoa. Jasper osoitti suoraan eteenpäin.
   "Missä äiti ja isä ovat?" Fred tivasi Roxannelta.
   Roxanne tuijotti veljeään.
   "No?" Fred tuskastui.
   Roxanne aukaisi suunsa, mutta sanoja ei tullut ulos. Hiljaiset kyyneleet valuivat tytön valtavista, ruskeista silmistä nokisille kasvoille. Hugon oli vaikea hengittää - miten Roxanne voisi ikinä kertoa veljelleen, että heidän äitinsä oli juuri kuollut?
   "Äitiinne osui kirous", Jasper kähähti yllättäen. Fred käänsi katseensa Jasperiin. Roxanne tuijotti kivettyneenä veljensä kasvoja.
   "Mikä kirous?" Fred ärähti. Hugo näki Georgiannan tarttuvan Fredin käteen.
   "Se oli Avada Kedavra", Jasper sanoi vakavasti katsoen Frediä suoraan silmiin, "olen pahoillani."
   Sanoja seurasi aavemaisin, lautautunein hiljaisuus mitä Hugo ikinä oli todistanut, tosin lamaannuttavaa hiljaista hetkeä säesti huispausstadionilta etäisesti kuuluva kiljunta ja ulvonta.
   Fred tuijotti Jasperia aivan kuin ei olisi voinut ymmärtää, mitä tämä juuri oli sanonut. Hitaasti Fred kääntyi taas katsomaan sisartaan. "Mitä?"
   Roxanne tärisi itkusta, eikä saanut sanaakaan suustaan.
   "Ei!" Fred päästi irti Jasperista ja valahti maahan. "Mitä?"
   Kaikki olivat hiljaa. Fred oli kontallaan maassa ja huojui. Hugo ei osannut kuvitellakaan, miten hänen parhaan ystävänsä sisällä kuohui sillä hetkellä.
   "Fred", Georgianna sanoi hellästi. "Meidän on mentävä."
   "Ei!"
   "Fred, meidän on päästävä pois täältä", Hugo sanoi. "Jasperin on päästävä Mungoon."
   "Joo vastamyrkky tai joku olisi ihan kiva, en halua viettää täysikuuöitäni ihmisiä napostellen", Jasper tokaisi kuivasti.
   Fred ravisteli päätään huojuen edelleen edes takaisin paikallaan. Samassa jostakin kuului tytön kauhistunutta kiljuntaa ja Hugon sydäntä kouraisi, hän tunnisti sisarensa äänen ja hänen selkänsä jännittyi kuin joku olisi vetänyt hänet pystyyn näkymättömästä narusta.
   "ROSE!" Hugo karjaisi. "Rose!"
   "Hugo!" kuului kauhistunut kiljaisu.
   Hugo ryntäsi eteenpäin hyläten Jasperin, Roxannen, Fredin ja Georgiannan paikalleen. Metsä oli pimeä ja puskien oksat raapivat Hugon vartaloa ja kasvoja, kun hän viiletti eteenpäin. "Rose! Rose!"
   "Hugo! Täällä!"
   Hugo työnsi valtavan puskan tieltään ja henkäisi näylle edessään. Rose seisoi maahan kaatuneen ihmissuden vieressä täristen kauttaaltaan. Siskon punaiset, kiharat hiukset olivat nokiset ja niistä sojotti oksanpätkiä. Rosen vieressä seisoi tummatukkainen, pistäväkatseinen poika, jota Hugo ei ollut ikinä tavannut. Poika osoitti ihmissutta taikasauvallaan.
   Rose syöksähti Hugon syliin. Hugo silitti sisarensa selkää. "Oletko kunnossa?"
   "Olen", Rose nyyhkäisi. "Lucifer pelasti minut tuolta - " Rose osoitti maassa makaavaa sutta inhoten.
   Poika, jonka nimi kaikesta päätellen oli Lucifer, tuli heidän luokseen päätään pyöritellen. "Jos olisin ollut valppaana, niin tuo ei olisi päässyt kimppuusi alunperinkään."
   "Miksi et sitten ollut?" kuului ivallinen ääni Hugon takaa. Fred saapasteli tyynesti heidän luokseen puskan takaa raahaten Jasperia käsipuolessaan. Roxanne oli Jasperin toisella puolella itkuisen näköisenä. Georgianna tihrusti taivaisiin varuillaan.
   Lucifer hymyili vinosti. "Huomioni taisi herpaantua hetkeksi."
   "Ikävää", Fred hymähti. Pojan kasvot olivat hyvin kalpeat, mutta mikään muu ei kielinyt sisäisestä järkytyksestä.
   "Missä muut ovat? Äiti, isä?" Rose kysyi. Fred nytkähti.
   "He ovat kunnossa", Hugo rauhoitteli. "Isä antaa ihmissusille huutia juuri nyt."
   "Kukaan ei sano enää huutia", Fred tokaisi. Hugo ei voinut kuin ihmetellä ystävänsä yhtäkkistä kylmän, tunteettoman ivallista olemusta. Ehkä se oli jonkinlainen puolustautumisreaktio.
   "Meidän on päästävä porttiavaimille", Rose huoahti ja Hugo nyökkäsi.
   "Entä muut ystävänne?" Lucifer kysyi. "Ettekö te etsi heitä?"
   "Lily", Roxanne inahti.
   "James", Jasper mutisi.
   Hugo pudisti päätään. "Meidän on lähdettävä. Meillä ei ole taikasauvoja."
   "Minulla on!" Rose huudahti ja veti sauvan hihastaan.
   Georgianna nappasi sauvan käsiinsä ja osoitti Jasperin käsivartta. "Episkus."
   "Se on ihmissuden purema, ei siihen auta - "
   Mutta haava sulkeutui hitaasti sihisten. Georgianna nyökkäsi kuin itsekseen. "Nuo eivät ole ihmissusia, vain tavallista suurempia susia, jotka ovat jostakin syystä vauhkoontuneet. Ne näyttävät nälkiintyneiltä, niitä on varmasti pidetty nälässä tätä varten, jotta ne olisivat mahdollisimman vaarallisia ja agressiivisia."
   "Meillä on vain yksi sauva ja taivas on täynnä kuolonsyöjiä", Hugo muistutti. "Meidän on mentävä."
   Muut nyökkäsivät myöntävästi. Jasper katseli himoiten Rosen taikasauvaa ja Hugo oli osittain varma, että poika suunnitteli taikasauvan riistämistä, jotta voisi palata sekasorron keskelle ja etsiä Jamesin.
   Roxanne näytti älynneen saman, sillä tyttö nappasi Jasperia leuasta kiinni. "Sinä et mene minnekään, sinä olet menettänyt ihan liikaa verta. Tapattaisit vielä itsesi."
   Roxanne jähmettyi tajuttuaan, mitä oli sanonut ja Fred kääntyi katsomaan sisartaan kasvot omituisen jäykkinä.
   "Mennään nyt vain pois täältä", Hugo sanoi hiljaa. Muut nyökkäsivät vaitonaisina ja lähtivät Jasperin osoittamaan suuntaan.

*

Albus Potter kirosi railakkaasti ja kiskoi itseään epätoivoisesti irti näkymättömistä kahleistaan. Turhaan. Hänen selkänsä oli verillä monen tunnin riuhtomisen jälkeen, puu johon hänet oli sidottu oli epämieluisan terävä ja repi ammottavia haavoja hänen ihoonsa. Huoli Ameliesta oli saada hänet kirjaimellisesti sekaisin.
   "Kusipää!" Albus sylkäisi ja riuhtoi itseään irti niin voimakkaasti, että kova, repaleinen puu hänen selkäänsä vasten repi hänen haavojaan selkäytimeen asti, siltä se tuntui.
   Albus oli täynnä raivoa Lucifer Haloa kohtaan ja hänen kätensä, jotka oli ristitty puun taakse tärisivät kiukun ja turhautumisen voimasta. Albus olisi halunnut saada Halon käsiinsä ja repiä tämän kappaleiksi. Se limanuljaska oli ehtinyt yllättää hänet ennen kuin Albus oli ehtinyt yllättämään tämän.
   Albus oli halunnut etsiä Rosen käsiinsä kertoakseen tälle, mitä isä oli saanut selville, mutta hän ja Amelie olivat nähneet Lucifer Halon juoksevan metsään huomatessaan Albuksen lähestyvän. Mistä poika oli arvannut paljastuneensa, sitä Albus ei ollut tiennyt, mutta hän oli lähtenyt pojan perään ja Amelie oli seurannut häntä, tietenkin oli, se typerä, ihana, jääräpäinen tyttö.
   Mutta Halo oli yllättänyt heidät takaapäin. Tämä oli sitonut Albuksen sidontakirouksella puuhun ja nostanut tainnutetun Amelien syliinsä, virnistänyt ilkikurisesti Albukselle ja kadonnut niine hyvineen metsän siimekseen hänen tyttöystäväänsä kantaen. Albus murisi muistellessaan näkyä. Hän ei kertakaikkiaan voinut kestää sitä, että ei tiennyt missä Amelie oli ja oliko tyttö kunnossa...
   Mikä pointti koko touhussa oli ollut? Albus ei voinut kuollakseenkaan käsittää sitä. Hän vilkaisi taivaalla vihreänä loistavaa pimeyden piirtoa levottomana. Huispausstadionilta kuului vieläkin kiljuntaa ja ulvontaa ja Albus olisi halunnut tietää mitä ihmettä tapahtui - hän halusi auttaa, tehdä jotakin, tietää, olivatko hänen perheensä ja ystävänsä kunnossa...
   "APUA!" Albus karjui. "APUA!"
   Kukaan ei vastannut. Metsä oli synkkä ja pimeä hänen ympärillään. Turhautuneena Albus nyki itseään vapauteen ennen kuin väsähti ja vajosi puuta vasten. Hänen silmänsä lurpsahtelivat, mutta hän taisteli unta vastaan, hän ei voinut nukahtaa...
   Albus hätkähti jonkin kovan ja pitkän työntyessä hänen nenäänsä. Hän kavahti kauemmaksi ja katsoi vauhkona ympärilleen, ketään ei näkynyt -
   "Al!" kuului tuttu ääni jostakin maantasosta. Albus katsoi alaspäin ja näki järkytyksekseen pikkusiskonsa minimaalisen kokoisena maassa tukeutuen jonkinnäköiseen kepukkaan. Shawn seisoi aivan yhtä minimaalisena Albuksen jalan päällä pidellen pitkää tikkua kädessään ja Albus oli jokseenkin varma, että se samainen tikku oli juuri työntynyt hänen nenäänsä ja epäilyä vahvisti vihreänkeltainen mössö tikun päässä. Shawn katsoi tikkua inhoten ja heivasi sen pois käsistään maahan.
   "Miksi te olette peukaloisia?" Albus huoahti järkyttyneenä.
   "Kuka sinut köytti puuhun?" Lily heitti takaisin. Albus huomasi sisarensa äänen värisevän tuskasta ja tyttö oli kyyristynyt omituisesti tukikeppinsä päälle, näytti siltä kuin Lily olisi vahingoittunut.
   "Oletko kunnossa?" Albus älähti.
   Lily nyökkäsi. "Pari hassua kylkiluuta vain murtui, kun minä ja Shawn tipahdimme ihmissuden selästä - "
   "MITÄ?" Albus älähti ja hyökyävä kauhunaalto jylisi hänen ylitseen. Jos Amelie oli jossakin metsässä ja jos ihmissusia viiletti pitkin metsää...
   "Kuolonsyöjät hyökkäsivät pelin aikana", Shawn kertoi. "He yllättivät kaikki..."
   "Se oli aika ovelaa itseasiassa", Lily kertoi miettiväisesti. "He iskivät heti pelin alussa, koko taivas täynnä heitä ja he veivät kaikilta taikasauvat vain sekunteissa - "
   "Irrottakaa minut", Albus älähti. "Minun on löydettävä Amelie."
   Lily irvisti. "Missä hän on? Millä me sinut irrotamme, kun ei meillä ole taikasauvoja?"
   "Hampaat esiin ja pure minut vapaaksi!" Albus käski.
   Lily pyöräytti silmiään. "Veli hyvä, sinut on sidottu siihen sidontakirouksella ja ainoastaan lopeti loitsuimes puree sinun näkymättömiä köysiäsi."
   Albus huusi ääneen turhautumisesta.
   Lily katseli häntä ihmeissään. "Kuka helvetti sinut on siihen liimannut? Missä Amelie on?"
   "Lucifer Halo", Albus sylkäisi nimen suustaan. "Paskiainen. Ja hän kantoi Amelien metsään."
   "Se Rosen poikaystäväkö?" Lily kysyi järkyttyneenä. "Miksi?"
   "Koska minä sain tietää hänen salaisuutensa."
   "Minkä salaisuuden?"
   "Se, että ei ole olemassakaan Lucifer Halo -nimistä velhoa. Ovatko kaikki kunnossa? Äiti - isä - James?" Albus kysyi.
   Lily pyöritti päätään surullisesti. "Näin isän, hän taisteli susia ja kuolonsyöjiä vastaan. Näin Jamesin putoavan, kun huispausaitiomme räjähti, toivottavasti hän on kunnossa..."
   "Hän on Lohikäärmerakastaja", Shawn muistutti lohduttavasti. "Totta kai hän on kunnossa."
   Lily nyyhkäisi. "Joo."
   Albus riuhtoi jälleen itseään vapauteen. Ajatus siitä, että ihmisiä kuoli ja hänen kaikki läheisensä olivat vaarassa ja hän nökötti vasten puuta oli kerta kaikkiaan sietämätön. Ajatus Ameliesta jossakin tavoittamattomissa ihmissusien armoilla oli kerta kaikkiaan sietämätön.
   Yhtäkkiä kuului hurjaa kiljuntaa ja ulvontaa jostakin heidän läheltään, kuulosti siltä kuin äänet olisivat lähestyneet. Shawn hyppäsi alas Albuksen päältä ja nosti Lilyn puoliksi ilmaan ja peukaloiset menivät Albuksen selän taakse piiloon.
   Yhtäkkiä Lucifer Halo, Rose, Fred, Georgianna Lipetit, Roxanne ja Jasper juoksivat puskista esiin aukiolle, jossa Albus oli sidottuna ja melkein törmäsivät häneen. Kammottava ulvonta heidän takaansa lähestyi. Jasper nappasi Roselta taikasauvan ja käännähti heidän tulosuuntaansa päin, valmiina -
   "MISSÄ AMELIE ON?" Albus karjaisi ja tuijotti Lucifer Haloa, joka katseli tyynen ivallisesti takaisin.
   "Mistä minä sen tietäisin?"
   "Albus!" Rose heittäytyi hänen jalkojensa päälle ja yritti kiskoa häntä vapauteen. "Mitä sinulle on tapahtunut?"
   "Kysy poikaystävältäsi!" Albus karjaisi.
   "ESTOUS!" kuului Jasperin ääni muiden takaa ja kuului inhottava muksahdus ja inahdus ja Albus näki valtavan, nälkiintyneen näköisen suden rötkähtävän maahan tajuttomana - mutta sitten puskasta hyökkäsi esiin uusi susi, se hyökkäsi päin Roxannea -
   "ESTOUS!" karjui Jasper tainnuttaen suden. Poika irvisti. "Noitahan riittää, aletaan mennä!"
   "Mitä täällä tapahtuu?" Rose kysyi ihmeissään ja katsoi Albuksesta Luciferiin ihmeissään.
   "MISSÄ AMELIE ON?" Albus karjui.
   "Ei hän voi tietää, Al - "
   "Totta kai minä tiedän", Lucifer sanoi kuulostaen erittäin tyytyväiseltä itseensä. Albus näki tämän käden puristavan hihansa piilossa taikasauvaa.
   "Jasper!" kuului Lilyn ääni Albuksen sylistä. Shawn tuki tyttöä melkein pitäen tätä sylissään.
   Jasper kääntyi katsomaan Albuksen syliin ja hänen kulmakarvansa nytkähtivät ihmetyksestä. Roxanne nyyhkäisi helpottuneena.
   Jasper osoitti ensin Lilyä taikasauvallaan mutisten suurennusloitsun ja sitten Shawnia.
   "Kylkiluut, kiitos", Lily sihahti. Jasper osoitti jälleen Lilyä taikasauvallaan -
   "LILY!" Albus potkaisi Lilyä jalkaan ja tyttö mätkähti ikävästi suoraan hänen jaloilleen, mutta Lucifer Halon hiljainen tainnutusloitsu meni ohi -
   "KARKOTASEET!" Lucifer karjaisi ja osoitti Jasperin pitelemää taikasauvaa, mutta Jasper näpäytti taikasauvaa melkein laiskasti torjuen kirouksen.
   "Voi, pikkupoika, sinulle pitäisi opettaa vähän tapoja", Jasper tokaisi ja yritti puolestaan riistää Luciferin sauvan, mutta poika torjui sen yllättävän nopealla sauvan sivalluksella.
   Jasper mutisi jotakin kirousta katsoen tiiviisti Luciferia, mutta yhtäkkiä taivaalta välähti vihreä aseistariisuntaloitsu ja sauva nytkähti Jasperin kädestä -
   "Kuka sinä olet?" Rose kuiskasi ja tuijotti Luciferia. Lily, Albus, Shawn, Georgianna, Fred, Roxanne ja Jasper olivat aseettomina Luciferin edessä.
   Lucifer hymyili leveästi. Pojan harmaat silmät tuikkivat vahingoniloisesti. Sitten poika pyyhkäisi taikasauvansa kasvojensa ylitse leveä hymy kasvoillaan koko ajan pysyen.
   Luciferin piirteet muuttuivat, hiukset lyhenivät ja muuttuivat tummista platinanvaaleiksi ja piirteet pehmenivät. Harmaat silmät pysyivät samanlaisina ja niistä paistava voitonriemu ei kadonnut.
   Scorpius Malfoy hymyili leveästi. "Ette olisi ikinä uskonut, vai mitä?"
   "Miksi?" Rose kähähtii.
   Scorpius pyöräytti silmiään. "Pöllin teiltä kisojen järjestely- ja suojataikasuunnitelmat, etkö sinä oikeasti sitä huomannut? Typerä tyttö. Tämän illan tapahtumat toimivat suunnitelmien mukaan minun ansiostani."
   "Missä Amelie on?" Albus kähähti.
   Scorpius pyöräytti silmiään. "Odottaa metsässä, että iso paha susi tulee syömään iltapalaa."
   Albus ärisi. "Minä vielä..."
   "OTTAKAA HEIDÄT KIINNI!" Scorpius karjaisi ja yhtäkkiä ilma oli täynnä huppupäisiä hahmoja luudanvarsillaan ja Albus tajusi kymmenien taikasauvojen osoittavan häntä ja hänen vieressään seisovaa Lilyä.
   Shawn tarrasi Lilyä kiinni lanteista ja kiskaisi tämän maahan ja Albus yritti epätoivoisesti väistää kirouksia, jotka syöksähtivät ilmasta heitä kohti. Syntyi kaaos, kun Jasper, Roxanne, Georgianna, Fred ja Rose juoksivat kirouksia karkuun, mutta tummapäisiä hahmoja ei kiinnostanut, vaan he kaikki yrittivät osua Albukseen ja Lilyyn -
   "Perkele!" huudahti yksi kuolonsyöjistä vihaisesti ja sitten tämän taikasauva tuntui räjähtävän, ja valtava tulen väreissä loistava kirous jysähti maahan - suoraan Fredin ja Georgiannan päälle, kaikki syttyi tuleen -
   Roxanne alkoi kiljua ja Albus tunsi huudon takertuvan kurkkuunsa. Puun ja maan palaset lensivät valtavan, korvat lukkoonlyövän kirouksen voimasta ympäriinsä ja savua oli joka puolella.
   "Ottakaa Potterit! Potterit kiinni!"
   Albus tarttui maassa hänen vieressään makaavan Lilyn käteen, kukaan ei veisi hänen pikkusiskoaan minnekään -
   Yhtäkkiä ilma oli täynnä huutoa ja tummia hahmoja ilmestyi aukiolle metsästä. Kiroukset ja loitsut välähtelivät ilmassa. Albus kuuli isänsä äänen.
   "Ottakaa heidät kiinni!"
   "POTTERIT!" karjaisi Scorpius. Albus näki jonkun nykäisevän kiljuvan Rosen luudanvarrelleen, punaiset kiharat peittivät kasvot -
   "Sain Potterin tytön!" kiljui Rosea kantava tummapäinen hahmo ja syöksähti kohti taivasta väistellen yhtäkkiä joka puolelta apuun tulleiden auroreiden loitsuja. Albus huusi ja savun keskellä hän näki Scorpius Malfoyn kasvot.
   "Jos en saa sinua, otan sitten tyttöystäväsi!" Scorpius huudahti ja heivasi itsensä tummapäisen kuolonsyöjäkaverinsa luudan selkään, he väistivät Harryn kirouksen -
   Ja yhtäkkiä kuolonsyöjät olivat poissa. Savu hälveni. Harry kumartui Albuksen ja Lilyn ylle. "Oletteko kunnossa?"
   "He veivät Rosen!" Albus karjui. "He vievät Amelienkin!"
   "FRED!" kiljui Roxanne ja tuijotti valtavaa monttua, johon kuolonsyöjän kirous oli osunut ja jossa Fred ja Georgianna olivat vain hetkeä aikaisemmin seisseet.

   
Kommentteja? :3

[jacoblove]

Kommenttien vähäisyys on aika masentavaa ja inspiraatio vähän ehkä hukassa... haluaisin kovasti kehittyä kirjoittajana ja rakentavat kommentit olisivat oikein tervetulleita...

20. Alku

Huispauksen maailmanmestaruuskisoista oli kulunut viikko, kun James sunnuntaiaamuna maleksi keittiöön aamupalalle. Albus röhnötti pöydän päässä sen näköisenä kuin ei olisi nukkunut kunnolla viikkoon (eikä tämä ollutkaan Jamesin tietojen mukaan) ja Lily joi kahvia näyttäen alakuloiselta. Ginny luki lehteä keskittyneesti.
   "Mitään Rosesta ja Ameliesta?" James kähähti aamutervehdykseksi. Albus pyöritti päätään siirtämättä katsettaan violetista kukkasesta keskellä pöytää. Ginny katsoi Jamesia surullisesti.
   "Ei myöskään Fredistä mitään."
   "Se johtuu vain siitä, että se räjähdys vei hänet mukanaan", Albus tokaisi kylmällä äänellä.
   "Eikä vienyt!" Lily kiljahti.
   Albus katsoi Lilyä halveksivasti. "Satuitko näkemään sen räjähdyksen? Se osui suoraan heihin."
   "Entä sitten? Lipetit varmaan osasi suojella heitä ilman taikasauvaakin, onhan hän sentään opiskellut loitsuja koko ikänsä!"
   "Miksi he eivät ole sitten ilmoittaneet olevansa elossa?" Albus tivasi kiukkuisesti. Poika oli ollut koko viikon kuin räjähdysaltis räiskeperäisen sisuliskon takamus ja ymmärsihän tuon kaiken sen jälkeen, mitä poika oli joutunut kisoissa kokemaan. Silti James oli joutunut viikon verran pidättelemään itseään, jotta ei olisi mukiloinut pojan kiukuttelevaa suuta umpeen.
   "Koska he ovat rakastuneet ja Fred kertoi, että Lipetit voi joutua Azkabaniin heidän suhteensa takia! He ovat karanneet!"
   Albus pyöräytti silmiään. "He ovat kuolleet."
   "Lopeta!" Lily kiljaisi.
   "Albus", Ginny sanoi hiljaa, "Lily on oikeassa, Fred ja Georgianna ovat hyvin voinneet vain karata. Älä kiusaa siskoasi."
   Albus tuhahti halveksuvasti, nousi pöydästä ja käveli keittiön ulko-ovelle kiukkuisin askelin. Veli astui ulos hyisen lokakuun pimeyden valloittamalle pihamaalle, veti hupun päähänsä ja paiskasi oven kiinni takanaan. James katseli Albuksen perään päätään pyöritellen.
   "Poikaparka on sekaisin."
   "Totta kai hän on", Lily sihahti puolustavasti. James nosti kätensä ilmaan kuin rauhan merkiksi.
   "Onko isä töissä?"
   "On", Ginny huokaisi. James nyökkäsi. Viikon aikana hän ei ollut nähnyt isää kuin muutaman kerran aamupalalla ja eilispäivänä Angelinan ankeissa hautajaisissa. Kuolonsyöjien hyökkäyksen takia aurorit tekivät töitä yötä päivää, mutta James uskoi isänsä etsivän hullun lailla Rosea ja Amelieta.
   James huokaisi ja nousi pöydästä katse kiinnitettynä ikkunan takana Albuksen sumuisen pimeässä aamuilmassa näkyään hahmoon. Hän meni keittiön ulko-ovelle ja astui veljensä perässä hyiseen ilmaan.
   Albus potki kukkapenkkejä turhautuneen oloisena, pää painuksissa. Veljen pitkästä hahmosta huokuva alakuloisuus sai Jamesin rintaan iskeytymään ahdistuksen kiduttavan puristuksen ja hetken ajan hän oli kääntyä kannoillaan ja lähteä takaisin sisälle keittiön suomaan lämpöön ja jättää Albus mököttämään kohtalolle yksinään.
   "Lily on niin naiivi", Albus tuhahti kääntymättä katsomaan Jamesia ja potkaisi kukkapenkistä pilkistävää jäästä jäykistynyttä ukonhattua.
   James jäi seisomaan vähän matkan päähän veljestään. "Hän ei vain halua ajatella sitä mahdollisuutta, että Freddie ei palaisi." Ajatus sai Jamesin vatsan kääntymään ympäri ja hän irvisti inhoavasti hädän polttaessa hänen sydämessään. "Meinasitko suututtaa äidin vandalisoimalla hänen rakkaat rehunsa?"
   "Ehkä", Albus sanoi kuulostaen siltä, että ei pahemmin välittänyt. James mietti, oliko hänen veljensä mahdollista välittää tällä hetkellä mistään muusta kuin tyttöystävänsä ja parhaan ystävänsä löytämisestä. Tuskinpa.
   "Scorpius Malfoy on rasittava pönttöpää", James ilmoitti veljelleen, "mutta hän ei ole niin paviaani, että satuttaisi Melia tai Rosea."
   Albus hymähti ilottomasti. "Mistä sinä sen tiedät?"
   James irvisti. "En tiedäkään, mutta toivominen on parempi vaihtoehto kuin ukonhattujen potkiminen."
   "Toivominen on tappavaa", Albus oikaisi. Veli katseli Pottereiden pihamaata kasvoillaan yhtäkkiä niin aikuismaisen vakava ilme, että Jamesia hieman järkytti.
   "Veikkaan, että se kenelle ikinä Scorpius vastaakaan teioistaan ei ole pahemmin ilahtunut siitä, että sai kaksi kaunotarta Harry Potterin räkänokkaisten tenavien sijasta." James muisti Scorpiuksen Tylypahkasta, poika oli ylimielinen ja ärsyttävä, mutta jotenkin oli vaikea kuvitella, että hän olisi johtanut huppupäisen armeijan teurastamaan velhokansaa.
   Albus huokaisi raskaasti. "En kestä tätä. Sitä, että en tiedä missä he ovat ja ovatko he kunnossa. Minun pitäisi olla heidän paikallaan."
   James laski kätensä veljensä olkapäälle. "Tiedän. Isä löytää heidät varmasti."
   Albus ei vastannut ja kova, aikuismainen naamio ei kadonnut veljen kasvoilta. James taputti tätä vielä rohkaisevasti olalle ja meni sitten takaisin sisälle miettien, mikä ihmeen opetus elämän oli tarkoitus heille opettaa, kun se teki tällaisia temppuja.
   James ei koskaan unohtaisi näkyä, jonka hän ja Ava olivat kohdanneet auroreiden siirrettyä huispausstadionin palaset heidän suojakilpeään murskaamasta. Joka puolella oli maannut kuolleita ja loukkaantuneita ihmisiä, verta oli ollut joka puolella ja samoin valtavia, tainnutettuja susia. Huispausstadionista ei ollut jäänyt jäljelle muuta kuin kuolemaa hohkaavat rauniot ja kaiken yläpuolella taivaalla oli loistanut uhkaavan vihreänä valtava pääkallo, pimeyden piirto, kuolonsyöjien merkki, Voldemortin merkki.
   Ava oli rynnännyt Aqualinen syliin ja tytöt olivat halanneet ikuisuuden toisiaan vasten itkien. Se oli ärsyttänyt Jamesia suuresti, mutta hän oli kääntynyt isänsä puoleen ja tivannut tältä, mitä oikein oli tapahtunut. Isä oli kertonut Scorpius Malfoysta ja siitä, kuinka tämä oli varastanut Roselta ja Albukselta suojataika- ja järjestyssuunnitelmat ja kuinka Scorpius oli sitonut Albuksen metsään ja yrittänyt viedä Lilyn ja Albuksen kuolonsyöjätovereineen mukanaan, mutta oli epäonnistunut ja vienyt vahingossa Rosen ja vielä Amelienkin...
   "Minun olisi pitänyt arvata tämä", Harry oli sanonut vihaisesti päätään pyörittäen katsoen surullisena huispausstadionin raunioita. "Kaikki alkoi viimeksikin huispauksen maailmanmestaruuskisoista."
   "Ei kukaan olisi voinut arvata, että kuolonsyöjät hyökkäävät taivaalta", James oli lohduttanut. Harry oli tuhahtanut.
   "Me kun luulimme olevamme varautuneet kaikkeen. Mutta kuolonsyöjien lukumäärä yllätti meidät, heitä oli niin paljon... minua mietityttää, kuka heitä oikein johtaa..."
   "Scorpius Malfoy?" James oli ehdottanut, vaikka ei oikeastaan ollutkaan sitä mieltä.
   Harry oli pyörittänyt päätään. "En usko..."
   "Tarkoittaako tämä sitä, että sota on taas alkanut?" James oli kysynyt.
   "Tämä oli sodanjulistus", Harry oli vastannut surullisesti. "Pelkään, että tämä kaikki oli vasta alkua."
   Ajatus tuntui kuristavan ahdistavalta.
   Jamesin oli tarkoitus mennä takaisin Auroriaan tänään. Teddy oli antanut aurorikokelaille viikon loman, mutta James oli oikeastaan kiitollinen siitä, että oli aika palata takaisin. Auroriassa hikoileminen saisi hänen ajatuksensa pois Rosesta, Ameliesta ja Fredistä ja hänen ei tarvitsisi katsoa koko aikaa Albuksen maailmaa vihaavaa käytöstä ja Lilyn hiljaista surua.
   Myös Lilyn, Roxannen ja Hugon oli tarkoitus mennä takaisin Tylypahkaan tänään. James tiesi, että Hugo oli pistänyt vanhemmilleen railakkaasti vastaan ja ilmoittanut, että hän palaisi Tylypahkaan sitten kun Rose olisi löytynyt ja Fredin kohtalo selvinnyt. Jamesin tietämyksen mukaan Hugo oli kuitenkin hävinnyt väittelyssä vanhempiaan vastaan.
   Lily oli itkeskellyt koko viikon ja ollut mahdottoman surullinen. James oli vältellyt sisartaan ihan niin kuin Albustakin mahdollisuuksien mukaan. Siskon ja veljen tuskan katseleminen oli yksinkertaisesti sietämätöntä.
   Lily tunsi syyllisyyttä siitä, että kuolonsyöjät olivat vieneet Rosen - heidän tarkoituksenaanhan oli ollut viedä Lily ja Albus. Lisäksi Lilyä kaiversi huoli Fredistä ja Roxannesta. Roxanne ei ollut puhunut sanaakaan huispauksen maailmanmestaruuskisojen jälkeen ja oli sulkeutunut isänsä kanssa heidän taloonsa. Hautajaisissa Roxanne oli tuijottanut äitinsä elotonta, kauniisti puettua ruumista kalpein kasvoin kuin ei olisi ymmärtänyt, että tämä todella makasi siinä. George oli puristanut tyttärensä kättä ja tuijottanut vaimoaan kasvot kovettuneina ja silmät kuivina.
   James toivoi hartaasti, että Rose ja Amelie löydettäisiin pian ja Fred ilmestyisi jostakin täysissä ruumiin voimissa virnistellen typerään tapaansa. James oli kuitenkin jokseenkin varma, että hänen toiveensa eivät kävisi noin vain toteen.
   Myöhemmin samana päivänä, kun James lysähti valtavine kasseineen Aurorian oleskeluhuoneen punaiselle karvamatolle, hän tajusi, että epämieluisten asioiden todistaminen ei suinkaan ollut ohitse. Ava ja Aqualine makoilivat tavallisella paikallaan takkatulen edessä olevalla punaisella sohvalla ja tyttöjen raajat olivat kietoutuneet toisiinsa ällöttävän intiimillä ja läheisellä tavalla.
   Avan suu loksahti auki yllätyksestä ja tyttö kavahti syyllisesti hieman kauemmas Aqualinesta. James mulkoili tyttöjä.
   "Moi", Aqualine tervehti varuillaan. "Miten menee?"
   "Paskasti", James ärähti takaisin ja katsoi Avaa. Tyttö vältteli hänen katsettaan.
   Aqualine kohotti kulmaansa. "Oletko ihan kunnossa?"
   "En", James ärähti, nousi seisomaan ja kiskaisi urheilukassinsa olalleen. "Moro."
   Hän marssi makuusalikäytävälle ja suoraan omaan huoneeseensa välittämättä katsoa, ketä muita oleskeluhuoneessa oli istumassa iltaa ja kirosi raivostuttavaa Aqualinea ja vielä raivostuttavampaa Avaa.
   Ava käyttäytyi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut! Aivan kuin monen tunnin lemmiskely suojakilven alla sekasorron keskellä ei olisi merkannut tytölle mitään! Siinä tyttö vain makoili ärsyttävään tyttöystäväänsä kietoutuneena ilman huolen häivääkään!
   James paiskasi huoneensa oven kiinni vihaisesti. Hänen huoneensa näytti siltä kuin se oli näyttänyt viikkoa aikaisemminkin, sotkuiselta ja pimeältä. James irvisti inhoavasti, heitti kassinsa petaamattomalle sängylleen ja paineli takaisin makuusalikäytävälle ja Shawnin nimikylttiä kantavalle ovelle.
   Shawn makasi sängyllään ja piirteli hajamielisesti uudella taikasauvallaan kimaltelevia kiemuroita ilmaan. Poika kohotti katseensa Jamesin astuessa sisälle.
   "Lohikäärmerakastaja, miten menee?"
   James meni sängylle istumaan, risti jalkansa ja nojasi päätään seinään. "Kurjasti."
   Shawn hymähti. "Sama täällä. Tämä typerä sauva ei tottele minua niin kuin pitäisi."
   "Mitä muuta odotit? Ollivander on kadonnut ja tuo kepukka ei ole puoliksikaan niin hyvä kuin Ollivanderin sauvat."
   "Jep", Shawn huokaisi alistuneesti. "Miten kotona menee?"
   "Albus kiukuttelee ja sylkee minkä ehtii, isä on koko ajan töissä ja Lily on tehnyt minut melkein hulluksi itkullaan. Kaikki palautuu suhteellisen normaaliksi vasta sitten, kun Rose, Amelie ja Fred löytyvät."
   Shawn irvisti ilottomasti. "En usko, että Fred löytyy, kamu, olen pahoillani. Se räjähdys oli aika massiivinen."
   Jamesin kurkkua kuristi ja hän nyökkäsi.
   "Sinulla ei ollut tilaisuutta kertoa, mitä sinulle oikein tapahtui kisoissa, kun minä laukkasin ympäri metsää peukaloisena susia karkuun sinun haavoittunutta pikkusiskoasi kantaen", Shawn sanoi johdattelevasti.
   James hymähti. "Minä ja Ava loikoilimme leppoisasti huispausstadionin jämien alla ja odotimme turvallisessa kuplassamme sillä aikaa, kun ihmiset ympärillä kuolivat."
   Shawn nousi istumaan ja katsoi Jamesia silmät kiiluen. "Sinä ja Ava, vai?"
   James ynähti. Hän ei ollut kiinnostunut kertomaan, mitä hänen ja Avan välillä oli tapahtunut, etenkin, kun tyttö käyttäytyi aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Shawnin katse oli ärsyttävän tietäväinen, kun tämä laskeutui jälleen sängylleen makaamaan.

*

Lily heräsi omasta pylvässängystään Rohkelikkotornista aikaisin maanantai-aamuna ja hänen katseensa karkasi heti Roxanneen tummaan hahmoon makuusalin hämärässä. Tyttö istui sängyllään täysissä pukeissa pitkät kiharat valtoimenaan ja tuijotti pimeyteen. Gabriellan hentoinen kuorsaus kuului huoneen nurkasta.
   "Rox?" Lily sanoi unisella äänellään kysyvästi. Roxanne ei reagoinut mitenkään ja tytön katse tuijotti tyhjyyteen. Lily huokaisi. Roxanne ei ollut sanonut sanaakaan sen jälkeen, kun he olivat lähteneet kaaoksen jälkeen pimeästä metsästä porttiavaimille.
   Lily kävi suihkussa ja palasi makuusaliin kouluhameeseensa ja kauluspaitaansa pukeutuneena. Roxanne ei ollut liikahtanutkaan sängyltään. Lily meni istumaan tytön viereen sängylle ja kietoi kätensä tämän harteiden ympärille.
   "Olen varma, että Fred on kunnossa", Lily kuiskasi. "Kaikki järjestyy vielä, lupaan sen."
   Roxanne kääntyi katsomaan Lilyä. Lily säikähti parhaan ystävänsä silmistä paistavaa kylmää tyhjyyttä. Hän huokaisi. "Mennään aamupalalle."
   Ihmiset alkoivat heti kuiskuttelemaan keskenään, kun Lily ja Roxanne saapuivat Suureen Saliin. Lily mulkoili kuiskuttelijoita ja hänen katseensa osui Hugoon, joka istui pää painuksissa heidän tavallisilla paikoillaan pöydän päässä. Tyhjä paikka Hugon vieressä sai Lilyn sydämeen sykähtämään ikävästi hänen rinnassaan.
   "Moi", Lily sanoi, kun hän ja Roxanne istuivat Hugoa vastapäätä. Hugo moikkasi takaisin ja hänen vakava katseensa tutki Roxannen kasvoja ja sitten poika vilkaisi Lilyä merkitsevästi. Lily katsoi takaisin antaen huolen huokua silmistään ja kaatoi sitten Roxannelle ja itselleen appelsiinimehua.
   "Sinun pitää syödä jotakin, Rox."
   Roxanne irvisti inhoavasti ja pudisti päätään. Lily huokaisi ja vaihtoi uuden katseen Hugon kanssa.
   Gabriella tuli aamiaiselle kuudesluokkalaisen Carrie Seen kanssa. Gabriellan katse vaelsi jäykästä Roxannesta alakuloiseen Hugoon ja huoli nousi Gabriellan sydämenmuotoisille kasvoille hänen istahtaessaan Hugon toiselle puolelle. Kaikki olivat vaitonaisia. Lilyllä ei ollut mitään sanottavaa kenellekään ja Roxanne ei näyttänyt edes tajuavan, että hänen ympärillään oli ihmisiä.
   "Oletteko nähneet uuden loitsujen opettajan?" Carrie kysäisi rikkoen hyytävän hiljaisuuden. "Hän on niin kuuma, että voisin syödä hänet. Ja kaikesta päätellen kaikki koulun tytöt ovat samaa mieltä kanssani. Tosin hänessä on myös jotakin pelottavaa."
   Lilyä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa uuden opettajan seksikkyys tai  pelottavuus ja hän vain ynähti vastaukseksi. Kukaan ei sanonut mitään.
   Samassa Lily näki Pamela Parkinsonin lähestyvän heidän pöytäänsä muutaman luihuistoverinsa kanssa. Pamelan kasvoilta loisti vahingoniloinen onnellisuus. Lily tarrasi Roxannen käteen ja kiskaisi tytön ylös. Hän ei todellakaan kaivannut Lehmiksen naljailua huispauksen maailmanmestaruuskisojen tapahtumista ja vielä vähemmän Roxanne kaipasi sitä.
   "Älkää antako hänen tulla meidän perään", Lily huoahti hätäisesti Hugolle ja Gabriellalle ja lähti taluttamaan jäykkää Roxannea ulos salista. Monien opiskelijoiden katse seurasi heidän kulkuaan salin oville saakka ja Lilyä tuskastutti, hänen olisi tehnyt mieli kiljua ja raivota, ehkä kirota joku. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt ottaa yhteen Lehmiksen kanssa.
   Pimeyden voimilta suojautumisen tuntien aihe oli mielen sulkeminen, professori Butler pisti heidät harjoittelemaan lukitilista. Lily oli Roxannen pari, mutta Roxanne ainoastaan seisoi paikallaan ja tuijotti uutta taikasauvaansa aivan kuin ei olisi aivan ymmärtänyt, minkä takia hän piti puista keppiä kädessään. Professori Butler käski Roxannen istumaan ja lukemaan kirjasta lukitiliksen teoriaa ja Lily meni harjoittelemaan lukitilista Hugon ja Gabriellan kanssa. Lilyn oli vaikea keskittyä harjoittelemiseen, hänen katseensa karkasi jatkuvasti jäykkänä istuvaan Roxanneen, joka tuijotti tyhjyyteen.
   "Pitäisikö hänen mennä matami Pomfreylle?" Gabriella kysäisi kuiskaten Hugolta ja Lilyltä. Serkukset vilkaisivat toisiaan paljonpuhuvasti.
   "Ei."
   "Hän on niin..." Gabriellan ruskeat silmät vilkuilivat Roxannea päästä varpaisiin kuin etsien oikeanlaista sanaa. "Poissaoleva."
   "Hänen äitinsä murhattiin hänen silmiensä edessä ja hän ei tiedä, onko hänen veljensä elossa vai kuollut", Hugo sanoi huokaisten ja vilkaisten hänkin Roxannea. "Totta kai hän on sekaisin."
   "Mitä me voimme tehdä?" Gabriella kuiskasi.
   Lily ja Hugo katsoivat avuttomana toisiaan. Mitä he olisivat voineet tehdä? Roxannen oli itse koottava itsensä kasaan, kukaan ei voinut tehdä sitä tytön puolesta. Ei, vaikka Lily olisi ilomielin tehnytkin sen, jotta hänen ei olisi tarvinnut katsoa parhaan ystävänsä tyhjää tuskaa enää hetkeäkään.
   Pimeyden voimilta suojautumisen jälkeen he menivät loitsutunneille. Hugo ja Lily taluttivat jäykän Roxannen luokkahuoneeseen ja istuttivat tytön väliinsä. Gabriella istui Lilyn viereen. "Oletteko varmoja, että hänen ei kannata mennä Sairaalasiipeen? Miksi hänen pitää istua tunnilla, kun hän kerran ei näytä tajuavan ympäröivästä maailmasta tuon taivaallista?"
   Lily pyöritti päätään. "Hän tarvitsee normaalia elämää, ei matami Pomfreyn hössötystä."
   Gabriellan ilme oli epäileväinen.
   "Huomenta", kuului ääni, jossa oli ivallisen huvittunut särmä ja Lilyn sydän hypähti, kun vaaleahiuksinen, jäntevä mies sulki luokkahuoneen oven takanaan pahaaenteilevän kovaäänisesti ja marssi luokan eteen. "Minä olen teidän uusi loitsujen opettajanne professori Blom."
   Lily tuijotti Jasperia järkyttyneenä. Jasper vilkaisi Lilyä vahingoniloisesti virnistäen ja hänen katseensa käväisi tyhjään tuijottavassa Roxannessa ennen kuin tämä heittäytyi tuoliinsa opettajan pöydän taakse.
   "Etkös sinä ole aika nuori professoriksi?" Hugo kysäisi huvittuneena ja yllättyneenä.
   Jasper virnisti ja vetäisi hihastaan taikasauvansa. Hän pyöritteli sitä laiskasti sormissaan. "Mieluummin nuori kuin vanha."
   "Millaisella opettajalla on muka kulmakoru?" kysyi joku heidän luokkatovereistaan kuiskaten, mutta kaikki kuitenkin kuulivat.
   Jasper hymähti ja mutisi sitten matalalla äänellä jonkun loitsun. Samassa luokkahuone pimeni tunnelmallisesti ja katto syttyi täyteen kaikissa sateenkaaren väreissä loistavia tähtiä, jotka kieppuivat ja välkähtelivät piirrellen erilaisia kuvioita kattoon kuin kiusoitellen. Lily henkäisi ihastuksesta.
   "Loitsut ovat kaikkien taikojen esi-isä. Kaikki taiat polveutuvat loitsuista ja ovat vuosien aikana saanneet eri muotonsa: pimeyden voimilta suojautuminen, taikajuomat ja muodonmuutokset. Loitsujen kirjo on loputon, loitsujen avulla velho tai noita voi tehdä mitä ikinä haluaa, vain taivas on rajana ja senkin ylitse pääsee, jos vain on tarpeeksi taitava." Jasper pyöräytti taikasauvaansa hitaasti ilmassa ja tähdet katossa lähtivät valumaan hitaasti alaspäin kohti mykistyneitä rohkelikkoja.
   "Jokaisella ihmisellä on síelu", Jasper kertoi. "Noidilla ja velhoilla sielu on täynnä taikuutta, täynnä loitsujen kauneutta. Taioilla voi tehdä ihmeitä. Taikuus on muutakin kuin hölmöjä sanoja ja pari hassua puukepin heilautusta. Minä opetan teille tänä vuonna, mitä todellinen taikuus on."
   Tähdet laskeutuivat Lilyn, Hugon, Roxannen ja muiden ylle ja katosivat kimaltaen tyhjyyteen. Näyn kauneus sai jostakin syystä kyyneleet kihahtamaan Lilyn silmiin.
   Tunnin päätyttyä Lilyn ja muiden luokkatoverit lähtivät Suureen Saliin lounaalle. Lily, Hugo ja Roxanne jäivät loitsuluokkaan ja Jasper katseli heitä huvittuneesti. Nuori loitsujen opettaja oli nostanut jalkansa pöydälle ja näytti niin epäprofessorimaiselta, että Lilyä nauratti.
   "Professori, vai?" Hugo kysäisi pieni hymynkare huulillaan nykien. "Vaikuttava aloitus, professori Blom."
   Jasper hymyili vinosti. Hänen vihreät silmänsä kiilsivät. "Ajattelin, että voisihan sitä kokeilla ihan mielenkiinnon vuoksi."
   "Ja siksi, että James on ihan naapurissa", Lily arvasi.
   "Lohikäärmerakastaja ja minä olemme asunneet aivan liian monta vuotta eri mantereilla", Jasper kertoi, "näin mahdollisuuden olla vaihteen vuoksi lähellä ja tartuin siihen."
   "Pyysit rehtori Diazilta töitä heti, kun kuulit, että Lipetit on erotettu?" Hugo kysäisi.
   Jasper kohautti olkapäitään. "Anastasia ei olisi voinut olla iloisempi, kun tarjouduin ottamaan pestin. Minusta tuntuu, että hän tykkää minusta", nuori professori lisäsi silmäänsä iskien.
   Lily pyöräytti silmiään ja kääntyi katsomaan Roxannea, joka istui edelleen paikallaan jäykkänä ja poissaolevana. Jasperin katse seurasi Lilyn katsetta.
   "Mikä häntä vaivaa?"
   "Mestaruuskisojen tapahtumat", Hugo kertoi.
   Jasper nousi tuoliltaan, meni Roxannen luokse ja kyykistyi tytön eteen. "Roxanne?"
   Roxannen ruskeat silmät katsoivat Jasperin kasvoja, mutta mikään lihas tytön kasvoilla ei värähtänyt. Jasper kurtisti kulmiaan.
   "Kauanko hän on ollut tällainen?"
   "Siitä saakka, kun lähdimme metsästä", Lily kertoi ja antoi huolen paistaa äänestään. "Hän on ihan sekaisin."
   Jasperin katse porautui Roxannen silmiin. Hetki kesti ikuisuuden, sitten Jasper nyökkäsi kuin itsekseen.
   "Hän toipuu kyllä", nuori professori kertoi. "Hän tarvitsee vain aikaa."
   Lily nyökkäsi ja tarttui Roxannen käteen. "Tule, Rox, mennään."
   Roxanne ei liikahtanutkaan, tyttö tuijotti edelleen eteensä polvistuneen Jasperin kasvoja. Hugo huokaisi, tarttui Roxannen käsivarteen ja nosti tämän ylös. Lily ja Hugo taluttivat Roxannen ulos luokasta. Jasper katseli heidän peräänsä.
   Kun päivän oppitunnit olivat loppuneet Lily vei Roxannen heidän makuusaliinsa ja peitteli tytön tämän sänkyyn. Roxanne käpertyi sikiöasentoon ja halasi itseään katse tyhjyyteen tuijottaen. Lily painoi suukon parhaan ystävänsä kiharapaljouteen.
   "Kaikki on hyvin, Rox", Lily kuiskasi, "kaikki tulee olemaan vielä hyvin."
   Roxanne ei vastannut. Lily huokaisi ja meni kaivamaan sänkynsä alta Tulisalamansa. Pieni lento Tylypahkan yllä oli nyt paikallaan mielen tyhjentämiseksi.
   Tylypahka oli ylhäältä päin katsottuna aivan niin kaunis kuin aina ennenkin. Illan pimeydessä sadat ja taas sadat valot olivat kuin toivonpilkahduksia hämärän keskellä. Lily veti syvään pimeää ilmaa sisäänsä ja kierähti makaamaan luudanvartensa päälle katsellen Tylypahkan taianomaista kauneutta. Linna suorastaan hohkasi sitä kaunista taikaa, josta Jasper oli oppitunnillaan puhunut, Lily ymmärsi mitä tämä oli tarkoittanut, hän saattoi tuntea linnan taian ihollaan.
   Lily katseli taivasta yllään. Harmaa pilvipeite peitti taivaan, mutta siellä täällä rakoili sininen, loputon tähtiä tuikkiva avaruus. Mikä merkitys kaikella oli? Miksi maailmassa oli tuskaa ja pimeyttä, mitä kuristavan surun oli oikein tarkoitus heille opettaa?
   Isä olisi sanonut, että rakkaus oli kaiken sen arvoista. Että rakkaus oli se syy, miksi tuskan ja surun saattoi kestää, tieto siitä, että oli olemassa jokin paljon pimeyttä suurempi voima. Että rakkauden valo peittoaisi pimeyden tuskan milloin tahansa.
   Hiljaiset kyyneleet täyttivät Lilyn silmät. Hän mietti Rosea ja Amelieta, hän mietti Frediä ja Angelinaa. Hän ei voinut kuin toivoa, että jotenkin kaikki päättyisi parhain päin. Lilyllä oli kuitenkin ikävä tunne, että matka olisi pitkä ja täynnä pimeyttä.
   Mutta hän oli elossa. Hän oli elossa ja hänen perheensä oli elossa. Ja Lilyllä oli maailman paras ystävä, joka tarvitsi häntä nyt enemmän kuin koskaan. Roxanne tarvitsi Lilyn olevan vahva nyt, kun kaikki tytön sisällä kärsi.
   Lilyn elämä oli ollut aina onnentäytteinen, isä ja äiti olivat pitäneet siitä huolen ja antaneet hänelle pohjan hyvään, onnelliseen elämään. Typerät wannabe-kuolonsyöjät eivät veisi hänen onneaan pois, Lily ei sallisi sitä.
   "Älkää kasvako liian isoiksi", isä oli toivonut, kun oli hyvästellyt heidät King's Crossin asemalla vain kuukautta aikaisemmin. Lily ei ollut ymmärtänyt, mitä isä oli tarkoittanut, mutta hänestä tuntui, että hän ymmärsi nyt. Isä oli toivonut, että elämä antaisi heidän olla vielä hetken aikaa lapsia, pinnallisia, huolettomia lapsia ilman aitoja ongelmia. Isän toive ei toteutuisi, Lily tiesi sen. Tämä vuosi olisi vaikein kaikista ja aikuisuus oli aivan heidän kintereillään, lipoi inhottavalla kielellään heidän kantapäitään. Lily toivoi olevansa tarpeeksi vahva kestääkseen kaiken, mitä elämä oli hänen eteensä paiskaamassa.
   Lily liiteli luudanvarrellaan myöhään yöhön Tylypahkan yllä. Kun hän viimein palasi makuusaliinsa, hän huomasi Roxannen vuoteen olevan tyhjillään, ja valkoiset peitteet oli potkittu jalkopäähän. Gabriellakaan ei ollut huoneessa. Missä helkkarissa Rox oli?
   Kylpyhuoneesta kuului juuri silloin kolahdus. Lily viskasi Tulisalamansa sängylleen, ampaisi kylpyhuoneen ovelle ja kiskaisi sen auki.
   Roxanne istui turkoosissa paitulissaan lattialla. Joka puolella lattialla hänen ympärillään oli mustia, pitkiä kiharia hiuksia. Roxanne puristi taikasauvaa kädessään. Lily henkäisi katsoessaan parhaan ystävänsä kalpeita kasvoja. Kullanruskea iho kimalteli kylpyhuoneen hämyisessä valossa ja lyhyet mustat hiukset koristivat siroja kasvoja saaden ruskeat silmät näyttämään hyvin suurilta. Roxannen eloton katse oli poissa ja ruskeiden silmien katse oli kova ja peräänantamaton, kun tyttö katsoi Lilyä silmiin.
   "Kukaan ei enää ikinä muuta minua hylkeeksi", Roxanne sanoi heiveröisellä äänellä, jossa oli kova särähdys.
   Lily uskoi häntä.

[jacoblove]

21. Vankina

Rose hipelöi tärisevin sormin pinniä kädessään ja koska hän ei ollut viikon aikana muuta tehnytkään, hänen sormensa olivat vereslihalla ja niihin koski. Rose puri huultaan ja henkäisi syvään ensin sisään ja sitten taas ulos. "Keskity", hän mutisi itselleen silmät suljettuina.
   Mutta pinni hänen kädessään kaiversi reikää aristavaan sormenpäähän eikä suinkaan tiirikoinut tietä vapauteen niin kuin tarkoitus olisi ollut, se heilahteli löyhän vapaasti suuressa, limaisen peitteen päällystämässä mustassa lukossa. Turhautuneena Rose viskasi pinnin kädestään kostean kylmälle kivilattialle. Minkä takia hän oli vain nauranut Roxannen ja Fredin selittäessä, että jästitemput olivat todella kätevä hallita? Tämä tilanne oli oiva esimerkki kädentaitojen puutteesta.
   Rose lysähti kaltereiden ympäröimän sellinsä peräseinää vasten ja oikoi epämiellyttävältä haisevaa paitaansa, joka oli vielä viikko sitten ollut valkoinen, mutta oli nyt likaisenharmaa. Hänen jokainen raajansa kirkui heikkouttaan ja kiduttavan ihanat muistikuvat ruokaisista juhlapöydistä, joita Rose oli kahdeksantoista vuotisen elämänsä aikana nähnyt välähtelivät hänen mielessään. Kuinka hän kaipasikaan äitinsä kukoistavaa aamupalapöytää ja Ginnyn leivoksia! Molly-mummon hekumallisen ihanaa karjalanpaistia ja Tylypahkan loputtomana janana jatkuvia pöytiä täynnä herkkuja laidasta laitaan. Rose toivoi, että olisi osannut arvostaa herkkuja silloin eikä vasta nyt, kun ne olivat vain kiduttava onnellinen muisto. Rose toivoi, että olisi osannut arvostaa kaikkea enemmän silloin, kun oli ollut vapaa.
   Kuten vaikkapa raikasta, luonnolta tuoksuvaa ilmaa. Sinisen taivaan kauneutta ja puiden huojuntaa tuulessa. Tuulen kutitusta iholla. Auringon lämpöä kasvoilla. Rakkaiden ihmisten naurua. Saisiko hän ikinä enää kokea näitä itsestäänselviä elämän pieniä iloja? Saisiko hän enää ikinä nähdä äitinsä lempeää hymyä tai kuulla isänsä kyynisyyden siivittämää naureskelua? Saisiko hän enää ikinä närkästyä Hugon piikittelystä tai keskustella Albuksen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä?
   Kyyneleet kihahtivat Rosen silmiin ja nyyhkäisy karkasi hänen huuliltaan. Nyyhkäisy kaikui homeelta haisevan, loputtomiin jatkuvan kostean ja pimeän tunnelin kivisistä seinistä. Käytävää pitkin kaikui takaisin hiljainen, surullinen huokaus.
   "Mel?" Rose huoahti. "Kaikki okei?"
   Amelien ääni jostakin pitkän tunnelin siimeksestä oli ivallinen. "Joo, kaikki on ihan loistavasti." Roseen koski kuulla Amelien äänestä paistava tuskainen heikkous. Tyttö oli varmasti aivan yhtä nälkäinen kuin hänkin. Raivostuttava Scorpius Malfoy oli tuonut heille ruokaa muutama päivä sitten - jos ruoaksi nyt saattoi kutsua keltaista limamössöä, jota Scorpius oli ivallisesti hymyillen kutsunut perunasoseeksi, mutta joka oli maistunut lähinnä haiskun ulosteelta.
   "Miten lukon ja pinnin yhteistoiminta sujuu?" Amelien ääni kysyi.
   "Surkeasti", Rose vastasi takaisin. Amelie äännähti turhautuneesti.
   "Yritä!"
   Rose vilkaisi verta valuvia sormenpäitään. "Ei se onnistu!"
   "Pistä se onnistumaan!" Amelie kuulosti kiukkuiselta ja Rosea harmitti, hyvähän se tytön oli omasta sellistään pinnittömänä sanoa.
   "Sormeni valuvat verta!"
   "Hui kauheaa, senkin neiti! Tietääkseni valut verta joka kuukausi etkä ole vielä kuollut."
   "Onko tämä oikeasti oikea hetki puhua kuukautisista?" Rose mutisi hieman närkästyneenä ja otti lattialta raivostuttavan yhteistyöhaluttoman pinnin käteensä jälleen. Hän meni polvilleen kaltereidensa vierelle, vei kätensä niiden lävitse ja työnsi pinnin varmasti tuhannetta kertaa lukkoon.
   "Meillä tuntuu olevan aikaa puhua mistä tahansa, mutta suoraan sanottuna puhuisin paljon mieluummin niin, että näkisin sinut", Amelie sanoi. "Näiden limaisten seinien tuijottaminen alkaa olla jo aika tylsää."
   "Ihanko totta?" Rose huokaisi sarkastisesti ja heilautti punaiset kiharansa pois kasvoiltaan.
   Pinni heilui lukossa turhauttavasti. Rose väsyi olemaan polvillaan ja lysähti kaltereita vasten ottamatta pinniä kuitenkaan lukosta.
   "Mitä teet ensimmäisenä, kun pääsemme pois täältä?" Rose kysäisi Amelielta täyttääkseen hyytävän hiljaisuuden.
   Amelie hymähti. "Jos sinä ikinä saat lukon typerällä pinnilläsi auki, juoksen täältä suoraan Albuksen syliin ja suutelen häntä niin kauan, että pyörryn."
   "Kuulostaa ihanalta", Rose sanoi haikeasti, mutta hänen sydäntään kaiversi pieni mustasukkainen raapaisu. Hänellä ei ollut ketään, kenen syliin juosta ja ketä suudella. Hän oli ollut ihastunut Lucifer Haloon ja luullut, toivonut, että tämä tunsi samoin - ja sitten poika olikin paljastunut Scorpius Malfoyksi! Kuinka Rose oli saattanutkin olla niin käsittämättömän typerä? Kuinka hän ei ollut tunnistanut hänen ja Albuksen suurimman Tylypahka-aikojen vihamiehen silmiä? Hän oli aina ajatellut, että niissä oli jotakin tuttua, mutta niiden voima oli tuntunut vetävän Rosea puoleensa... Typerä, typerä, typerä, kerta kaikkiaan typerä!
   Kuului kova naksahdus ja Rosen suu loksahti auki samalla, kun hän kaatui kosteaan maahan sellin oven avautuessa hänen selkänsä takana.
   "Mikä tuo oli?" Amelie parahti.
   "Sain sen auki!" Rose kiljaisi. Ääni kaikui pitkässä, sokkeloisessa tunnelissa.
   "Shh!" Amelie huudahti. "Älä huuda!"
   Rose kompuroi seisomaan ja astui ulos sellistään. Hän ryntäsi pitkää käytävää eteenpäin. Muutamat lepattavat soihdut valaisivat hänen tietään. Sellejä oli joka puolella ja tunneli haarautui aina vain uusiin käytäviin.
   "Missä sinä olet?" Rose parahti. Adrenaliini tykytti hänen suonissaan ja halu juosta karkuun, juosta aina vain taakse katsomatta oli suunnaton. Mutta hän ei menisi minnekään ilman Amelieta.
   "Tänne päin!" kuului Amelien ääni jostakin ihan läheltä. Rose juoksi kohti ystävättärensä ääntä, ohitti jälleen uuden haarautuvan käytävän ja näki vihdoin Amelien ryytyneen hahmon. Tyttö rötkötti sellinsä kaltereita vasten ja vaalea polkkatukka roikkui likaisena kasvoilla. Tytön vaaleat farkut ja sininen paita olivat sen saman mönjän peitossa, joka verhosi kivisiä lattioita ja seiniä. Amelien siniset silmät loistivat kuitenkin onnesta ja ilosta, kun Rose ilmestyi hänen eteensä. He halasivat kaltereiden lävitse tiukasti toisiaan.
   "Lukko", Amelie kähähti ääni tunteita tihkuen. Rose ojensi pinniä pitelevän kätensä Amelien eteen.
   "Neiti on hyvä ja yrittää ihan itse."
   Amelien ilme oli voitonriemuinen, kun hän työnsi pinnin lukkoon. "Onnekseni Fred ja Roxanne opettivat minulle jästien jaloja ja näppäriä taitoja."
   "Muistan kyllä", Rose hymähti. He olivat olleet koko Pottereiden ja Weasleyden suvun voimin Espanjan Kanariansaarilla kesälomalla ja Fred ja Roxanne olivat opettaneet serkkukatraalleen isältään oppimia jästijekkutaitoja. Albus ja Rose olivat hymähtäneet ylimielisesti ja syventyneet kirjojensa pariin, kun taas muut serkut olivat innokkaana ottaneet oppeja vastaan hurjan naurunremakan siivittämänä. Rose hymyili itsekseen muistolle. Hän ja Al olivat lopulta kyllästyneet lukurauhattomaan meteliin ja menneet kesämökin pihalle turkoosin veden ympäröimän rannan hiekalle makoilemaan. Muutaman tunnin kuluttua, juuri kun he olivat puhuneet ääneen siitä, kuinka ihanan rauhallista oli, James, Hugo ja Fred olivat loikanneet hurjasti nauraen heidän ylitseen ja juosseet laiturille ja siitä suoraan veteen Lily ja Roxanne aivan kannoillaan pienissä bikineissään. Amelie oli lysähtänyt Albuksen ja Rosen väliin pyyhkeille ja painanut pienen suukon Albuksen huulille onnellisesti hymyillen.
   Kova naksahdus keskeytti Rosen muisteloinnin ja Amelie virnisti voitonriemuisesti. "Ja minä tein juuri kahdessa minuutissa sen, mitä sinä olet väkertänyt viikon verran."
   "Pisteet sinulle ja seuraavissa maailmanmestaruuskisoissa katsokin, että pidät pinnejä päässäsi", Rose huoahti ja veti Amelien uuteen syleilyyn. Hän rutisti parhaan ystävättärensä pientä vartaloa onnellisena. Amelie halasi takaisin ja tarttui sitten Rosen käteen.
   "Lähdetään helkkariin täältä."
   "Joo", Rose henkäisi ja katseli ympärilleen pitkässä, mutkikkaassa tunnelissa. "Missäköhän päin helkkari mahtaa olla?"
   Amelie hymähti. "Ei mitään hajua, mutta mennään vain eteenpäin."
   He lähtivät kävelemään käytävää pitkin. Rose haisteli ilmaa, siinä oli suolainen maku. "Miksi täällä on niin kosteaa? Haistatko sinäkin meri-ilman?"
   "Joo ja minusta tuntuu, että olemme maan alla", Amelie sanoi ja katseli levottomasti ympärilleen.
   He haahuilivat tunnelissa tuntikausilta tuntuvan ajan. Heidän energiavarastonsa oli auttamattoman heikko ja käveleminen oli hyvin raskasta. Ajatus vapaudesta antoi heille kuitenkin voimaa.
   Yhtäkkiä Amelien ote Rosen kädestä tiukentui. "Rose."
   Rosen katse seurasi Amelien katsetta ja hän näki kiviset kierreportaat, jotka johtivat jonnekin ylöspäin. Tytöt menivät portaiden luo ja ryhtyivät liukastellen kiipeämään niitä ylöspäin.
   Meri-ilman tuoksu vahvistui ja Rose saattoi tuntea ilmavirran kasvoillaan, mikä ei voinut tarkoittaa muuta kuin sitä, että vapaus ja ulkoilma olivat aivan lähellä. Samalla Rose kuitenkin tunsi jotakin kummallista... jotakin hyytävän pelottavaa, ahdistavaa, kammottavalla tavalla tuttua...
   "Tunnetko sinäkin tuon?" Rose kuiskasi Amelielle ja puristi tämän kättä entistä lujempaa.
   Amelie hieroi rintaansa näyttäen ahdistuneelta. "Joo... tuntuu ihan..."
   "Ankeuttajilta", Rose henkäisi heidän astuessaan viimeisen portaan ylitse ja hyytävän ilmavirran iskeytyessä heidän kasvoilleen. He olivat tulleet valtavan kivisen rakennuksen kellarista hyiselle kalliolle. Joka puolella heidän ympärillään oli kuohuavaa, aaltopäistä, silmänkantamattomiin jatkuvaa harmaata merta. Hurjat aallot pieksivät kallioita. Taivas oli aivan yhtä harmaa kuin meri ja ilmassa huokui uhkaavuus, pelottava ja ahdistava epäonnen tuntu...
   "Me olemme Azkabanissa", Amelie henkäisi kauhuissaan.
   Ja samassa uhkaava usva ympäröi heidät ja kuristavan ahdistava tunne voimistui, puristi Rosen sydäntä ja mieltä ja hyytävä kylmyys sai tuskan hien nousemaan hänen iholleen. Kymmenet huppupäiset hahmot ympäröivät heidät ilmestyen sumusta kammottavasti röhisten, ilmasta kaiken onnen imien jättäen jäljelle ainoastaan alkukantaisen pelon ja surun...
   Amelie tarrasi kiinni Roseen uikuttaen kauhuissaan. Rose puristi Amelieta syliinsä yrittäen epätoivoisesti keksiä, miten päästä karkuun, mutta järkevä ajattelu oli mahdotonta onnen imeytyessä kauemmaksi, tyhjyyden täyttäessä Rosen sydämen jokaisen sopukan...
   "ODOTUM SUOJELIUS!" karjaisi miehen ääni ja valtava hopeisen valkoisena hohtava solakka susi hyökkäsi ankeuttajien kimppuun. Ankeuttajat kiljuivat inhottavan kimeillä äänillään ja syöksyivät pois suojeliuksen tieltä, lipuivat valtavan kivisen velhovankilan varjoihin ja pois kallioilta...
   Scorpius Malfoy marssi Rosen ja Amelien luokse taikasauvaa kädessään pyöritellen. Pojan platinanvaaleiden hiuksien kehystämät kasvot olivat tyytymättömät.
   "Miten helvetissä te pääsitte pois tunneleista?" poika kivahti.
   "Tiirikoimalla lukot", Amelie ärähti kiukkuisesti takaisin ja Rose pyöräytti silmiään. Ameliella oli mitä typerin tapa laukoa totuus aina heti suustaan, tyttö oli yksinkeraisesti kykenemätön valehtelemaan ja oli aina ollutkin. Scorpiuksen kasvot vääristyivät kiukusta ja harmaiden silmien katse pyyhki ensin Amelien ylitse ja sitten pitkin Rosen vartaloa päästä varpaisiin. Poika ojensi kätensä ja nykäisi pinnin Rosen punaisista kiharoista inhoavasti. Rose kavahti kosketusta, mutta ei siksi että olisi pelännyt. Scorpiuksen käden kosketus oli kuin polttava hiilihanko ja sai Rosen vartalossa sykkimään mitä oudoimman tykyttävän, hitaasti polttavan tunteen. Scorpiuksen harmaiden silmien katse lukittui Rosen silmiin ja hetken aikaa Rose oli varma, että Scorpius oli täysin tietoinen siitä, mitä tämän kosketus oli saanut aikaan. Scorpius nykäisi katseensa irti ja osoitti heitä taikasauvallaan.
   "Ja nyt neidit kääntyvät kiltisti ympäri ja palaavat kellariin", Scorpius sanoi maireasti hymyillen aivan kuin olisi ollut hyvinkin tyytyväinen itseensä.
   Amelie ja Rose kohottivat leukojaan. "Joudut pakottamaan meidät."
   Scorpius hymähti ja puristi taikasauvaansa. "Se ei ole mikään ongelma."
   "Malfoy!" huudahti miehen möreä ääni ja Rose näki Scorpiuksen silmien laajenevan. Platinanvaaleita hiuksia kantava poika käännähti ympäri ja katsoi taakseen varjoihin, joista käveli esiin pitkä, tumma miehenalku. Miehen kasvot olivat kapeat ja kolkot ja tummat silmät olivat syvällä päässä. Rose tunnisti tämän Nicholas Romeksi. Mies oli ollut Tylypahkassa ja Scorpius oli aina pyörinyt tämän ja tämän pikkuveljen Lucas Romen kanssa.
   "Et sitten kuunnellut heidän ohjeitaan", Nicholas tokaisi kylmästi. "Kuinka he pääsivät pois tyrmätunneleista? Miksi et vahtinut heitä?"
   "He tiirikoivat tiensä ulos", Scorpius ärähti takaisin. "Ei se ollut minun syyni!"
   "Voit kertoa tuon heille", Nicholas naurahti laiskasti. Rose näki Scorpiuksen aataminomenan pompahtavan vauhkosti tämän kaulassa. "He eivät ole muutenkaan järin tyytyväisiä sinuun juuri nyt. Sinä pilasit koko suunnitelman."
   Scorpius kohotti leukaansa. "Aurorit hyökkäsivät kimppuumme ja Dolohov nappasi Weasleyn tytön Potterin sijaan, ei se minun vikani ollut."
   "Sinun tehtävänäsi oli tuoda Potterin räkänokat, ei paria hassua tyttöä!" Nicholas ärähti. "Ja nyt sinun tehtävänäsi on pitää huolta siitä, että he pysyvät tunneleissa! Et poistu tyrmistä ennen kuin saat luvan! Et päästä heitä silmistäsi ennen kuin saat luvan!"
   Scorpius tarrasi Nicholaksen viitasta kiinni. "Minä en ota käskyjä vastaan sinulta!"
   Nicholas hymyili ivallisesti. "Ei se minun käskyni olekaan, vaan heidän."
   Scorpius päästi irti Nicholaksen riveleistä. "Sitten he voivat tulla kertomaan sen minulle!"
   Nicholas kohotti kulmaansa. "Luuletko, että heillä ei ole parempaa tekemistä?"
   Scorpius mulkoili Nicholasta. Miehenalut mittasivat toisiaan katseillaan ikuisuudelta tuntuvan ajan. Lopulta Scorpius sylkäisi maahan inhoavasti.
   "Hyvä on sitten!" poika huudahti ja tarttui lujalla otteella sekä Rosea että Amelieta kädestä kiinni ja lähti taluttamaan heitä takaisin kohti tyrmiin johtaviin portaita. Rose ja Amelie riuhtoivat itseään irti, mutta Scorpius oli vahva ja puristi heidän käsiään lujempaa.
   "Olen aika kiukkuinen juuri nyt", poika ärähti. "Ei kannata ärsyttää minua."
   "Päästä meidät pois!" Amelie kiljaisi ja riuhtoi itseään irti. Scorpius huokaisi turhautuneesti ja osoitti tyttöä taikasauvallaan. "Jos et kävele rimpuilematta minä pakotan sinut, ymmärrätkö, tyhmä kuraverinen?"
   Amelie mulkaisi poikaa, mutta lopetti riuhtomisen. Rose vilkaisi olkansa ylitse ja näki Nicholaksen katsovan heidän peräänsä kädet puuskassa. Meri miehen takana aaltoili harmaan uhkaavana.
   Scorpius talutti heidät kauas ulospääsytiestä pitkälle tunnelin sokkeloihin ja paiskasi heidät lattialle kaltereiden ympäröimään selliin. Poika lukitsi mustan lukon sulkien heidät jälleen vangeiksi.
   Rose tuijotti Scorpiusta halveksuvasti. "Sinä olet säälittävä!"
   "Niinkö?" Scorpius kysäisi ja istahti maahan sellin ulkopuolelle ristien kätensä. "Kuinka niin?"
   "Tottelet parhaan ystäväsi käskyä tuolla tavalla, eikö sinulla ole omaa tahtoa lainkaan?"
   Scorpius hymyili ivallisesti. "Hän ei ole minun paras ystäväni ja en minä hänen käskyjään tottelekaan, etkö sinä kuunnellut meidän keskusteluamme?"
   "Keitä ovat 'he'?" Rose kysyi. "Miksi sinä pelkäät heitä?"
   Scorpiuksen hymy katosi. "Sinä et tiedä mistä puhut, Ruusunen."
   "Älä sinä ruusuttele minua!" Rose kiljahti.
   Scorpius nauroi. "Kyllä sinä Lucifer Halon annoit ruusutella sinua!"
   "Minä vihaan sinua!" Rose huudahti kiukkuisesti.
   "Pitäisikö sen sitten merkata minulle jotakin?" Scorpius kysyi ivallisesti. Rose ei vastannut ja mulkoili poikaa. Viha sykki hänen suonissaan armottomasti.
   "Minulla on nälkä", Amelie ynähti pidellen mahaansa. "Käsittääkseni te haluatte pitää meidät elossa, joten eikö sinun pitäisi hommata meille jotakin syötävää?"
   Scorpius katseli laskelmoivasti heitä kaltereiden lävitse ja nousi sitten seisomaan. "Älkää keksikö mitään typeryyksiä sillä aikaa."
   "Ota ihmeessä itsellesi ruokaa myös!" Rose huudahti pojan loittonevan selän perään. "Koska sinähän olet vankina täällä ihan yhtä paljon kuin mekin!"
   Scorpius kääntyi katsomaan peräänsä. Harmaat silmät lukittauivat Rosen ruskeisiin silmiin. Scorpius hymyili vinosti ja katosi sitten tunnelin pimeyteen.

*

Albus makasi sängyllään ja tuijotti kattoa antaen hyökyvän tyhjyyden piestä hänen sisuskalujaan ilmeenkään värähtämättä.
   Hän ei tuntenut mitään, ainoastaan kylmää tyhjyyttä. Amelien kasvot kirvelsivät hänen silmissään ja Rosen iloinen nauru kaikui hänen korvissaan. Albus oli varma, että ei koskaan enää tuntisi mitään, jos ei näkisi tyttöystävänsä ja parhaan ystävänsä kasvoja enää. Kaikki hänen sisällään kuolisi. Kaikki hänen sisällään tuntui kuolleelta nytkin ja ainoastaan muistot kummittelivat kiduttavana, mutta myös lohduttavana hänen mielessään.
   Hän muisti ensimmäisen kerran, kun oli nähnyt Amelien kasvot. Yksitoistavuotiaan Amelien hiukset olivat olleet paljon vaaleammat kuin ne nyt olivat ja tytöllä oli ollut valtavat hammasraudat, joiden tilalla nykyään oli tasainen, valkoinen hammasrivistö. Suuret vaaleansiniset silmät olivat tuntuneet porautuvan syvälle Albuksen silmiin, kun hän oli astunut taikajuomaluokan eteen ensimmäistä kertaa Rosen kanssa. Scorpius Malfoy oli pilkannut Amelieta räkäisesti nauraen suurille hammasraudoille.
   "Kuraverinen raudanpureskelija! Onneksi pidät noita järkyttäviä kapistuksia suussasi, ehkä ne korjaavat nuo Rooman raunioita muistuttavat hampaasi!" Amelien silmissä oli ollut kyyneleitä, kun ne olivat lukittautuneet ensimmäistä kertaa Albuksen silmiin Scorpiuksen olan ylitse luihuisten jylisevän naurun kaikuessa tyrmässä.
   "Anna hänen olla!" Albus oli huudahtanut ja osoittanut Scorpiusta taikasauvallaan selkään. Scorpius oli kääntynyt ympäri ivallisesti hymyillen.
   "Potterin poika kuraverisiä puolustamassa, onpa yllättävää! Ja punapää-verenpetturi-Weasley tietenkin selustaa vahtimassa!"
   Rose oli vetänyt taikasauvansa myös esiin ja osoittanut Scorpiusta sillä. "Sinuna en tekisi mitään typerää!"
   Scorpius oli katsellut heidän taikasauvojaan yrittäen peittää hämmennystään. Pojan luihuistoverit olivat olleet tyrmän seinustoilla tarkkailemassa tilannetta vaitonaisena, eikä kukaan ollut tullut puolustamaan Scorpiusta. Lopulta poika oli laskenut taikasauvansa ivallisesti hymyillen.
   "Ei kuulu tapoihini", poika oli vastannut ja luonut heihin vielä vielä ivallisen vilkaisun ennen kuin oli siirtynyt luihuistovereidensa vierelle. Albus ja Rose olivat menneet Amelien luokse.
   "Oletko kunnossa?" Rose oli kysynyt tytöltä.
   Amelie oli nyökännyt, mutta Albus oli huomannut tämän tärisevän ja oli laskenut kätensä tytön olkapäälle. "Ei ole mitään hätää."
   Ja Amelie oli katsonut Albusta aivan kuin olisi uskonut häntä, luottanut hänen sanoihinsa.
   Albus sulki silmänsä kyyneleiden täyttäessä ne. Hän kaipasi Amelieta niin, että sydämeen koski. Hän olisi halunnut sulkea tytön pienen vartalon syliinsä ja hukuttautua tämän tuttuun, ihanaan tuoksuun ja suudella tämän huulia.
   Albus muisti ensimmäisen kerran, kun oli suudellut tyttöä. He olivat olleet neljännellä luokalla ja tyttö oli ollut järkyttynyt, tämä ja Rose olivat riidelleet. He olivat istuneet oleskeluhuoneessa myöhään illalla takkatulen leikitellessä valoja heidän kasvoilleen.
   "Rose väitti, että minä matkin hänen halloween-asuaan!" Amelie oli valittanut Albukselle. "En minä tiennyt, että hänkin aikoo pukeutua vampyyriksi, minä keksin sen ihan itse!"
   "Ettekö te molemmat voi olla vampyyreja?" Albus oli kysynyt ymmällään ymmärtämättä, miksi moinen asia oli saanut tytöt riitaantumaan.
   Amelie oli katsonut häntä kärsivästi. "Miksi minä puhun tästä sinulle, et sinä voi ymmärtää, sinähän olet poika!"
   Albus oli katsonut Amelieta silmiin. "Sinä voit puhua minulle mistä tahansa, vaikka olenkin poika, kyllähän sinä sen tiedät."
   Amelie oli hymyillyt ihanaa, kaunista hymyään. "Kyllä minä sen tiedän, Al."
   He olivat katsoneet toisiaan silmiin pitkään ja Albus muisti ajatelleensa, että ei voinut olla kauniimpia silmiä kuin Amelien vaaleansiniset silmät. He olivat painautuneet lähemmäksi toisiaan ja Albus oli nostanut hieman ujosti kätensä Amelien kasvoille. Amelie oli sulkenut silmänsä ja painautunut vieläkin lähemmäksi ja Albus oli painanut huulensa tytön vaaleanpunaisille huulille.
   Ja siitä saakka he olivat olleet erottamattomat. He olivat vain nauraneet koko Tylypahkan jupistessa Potterista ja siitä jästisyntyisestä Amelie Medusasta, Scorpius Malfoy oli aina oivan tilaisuuden tullen hoilottanut kovaan ääneen kuraveristenrakastaja-Potterista. Mutta Albus ja Amelie eivät olleet välittäneet. He olivat olleet onnellisia, aina onnellisia yhdessä.
   Albus kääntyi kyljelleen sängyllään. Mitä hän muka tekisi, jos Amelie ei löytyisi? Ja miten pimeässä huoneessa loikoileminen ja muistojen vankina piehtaroiminen auttaisivat asiaa? Isä oli sanonut, että Albus ei voinut auttaa, että hän ja muut aurorit kyllä löytäisivät Amelien ja Rosen. Albus ei käsittänyt, miksi ei voinut muka olla etsinnöissä mukana, mutta isä oli sanonut, että Albuksen oli turvallisempaa olla kotona. Turvallisempaa! Aivan kuin Albus olisi turvallisuudesta välittänyt. Hän halusi ainoastaan, että hänen tyttöystävänsä ja paras ystävänsä pääsisivät turvaan.
   Ovelta kuului koputus. "Albus?" äidin ääni oli hieman arka. Albus tiesi sen johtuvan hänen viimeaikaisesta käytöksestään, hän oli ärhennellyt niin äidilleen, isälleen kuin sisaruksilleenkin. Häntä ärsytti, että James oli mennyt takaisin Auroriaan ja Lily Tylypahkaan, äidille naljaileminen oli paljon ikävystyttävämpää kuin Jamesille ja Lilylle naljaileminen, sisko ja veli sentään naljailivat takaisin. Äiti ainoastaan katseli häntä surullisen huolissaan, se oli rasittavaa.
   "Mene pois", Albus ärähti äidilleen oven lävitse. Hän kuuli Ginnyn huokaisevan.
   "Paistoin lettuja. Enosi tuli käymään."
   "Kuka niistä?" Albus kysyi pyöräyttäen silmiään.
   "Ron."
   Albus nousi sängyltään ja meni avaamaan huoneensa oven. Ginnyn kasvot olivat huolesta vääristyneet ja Albuksesta näytti siltä kuin äiti olisi viimeisen viikon aikana saanut uusia uurteita kasvoihinsa. Syyllisyys läikähti Albuksen sisällä, hänen käytöksensä ei ollut ainakaan helpottanut Ginnyn oloa.
   Ginny hymyili arasti Albuksen katsellessa hänen kasvojaan. "Kuinka voit?" Samassa äiti näytti siltä kuin olisi halunnut nielaista kielensä.
   Albus pyöräytti silmiään ja paineli äitinsä ohitse alakertaan vieviin portaisiin ja meni suoraan keittiöön. Ron-eno istui pöydän ääressä letturullaa pidellen, mutta tuijotti sitä kuin ei olisi ollut aivan varma siitä mitä sillä tehtiin. Yleensä eno söi loputtomalla ruokahalulla kaiken, mitä edessä sattui olemaan. Ronin silmien alla oli mustat renkaat ja eno näytti muutenkin ryytyneeltä.
   "Onko uutisia?" Albis kysäisi tervehdykseksi.
   Ron kohotti katseensa Albukseen ja pyöritti hitaasti päätään. "Ei sitten niin mitään."
   "Miksi sitten tulit?" Albus ynähti. "Miksi et ole etsimässä heitä?"
   "Harry väitti, että tarvitsen ruokaa ja unta", Ron ynähti.
   Albus kohotti kulmiaan. "Ja täältä tulit niitä hakemaan?"
   "Hermione ei ole kotona", Ron mutisi, "en halua olla siellä yksin."
   "Missä Hermione on?"
   "Töissä. He käyvät ministeriössä läpi kaikkia mahdollisia hylättyjä taloja sun muuta, etsivät paikkaa missä ne voisivat pitää heitä."
   Albus nyökkäsi ja tarttui hajamielisesti pöydän keskellä kukkurallisen lettulautasen päällimmäisen lettuun, lappoi siihen sokeria ja kieritti sen sitten rullaksi. "Oletko nähnyt Georgea?"
   Ronin ilme synkkeni entisestään. "Kävin siellä, mutta hän ei vaivautunut avaamaan edes ovea."
   Ginny tuli keittiöön ja istui Ronin viereen. "Etkö mennyt sisälle?"
   "Menin. George makasi sohvalla löyhkäten tuliviskiltä ja solvaten minun rumaa naamaani."
   "Miksi et tarttunut tuliviskipulloon ja kilautellut siitä hänen kanssaan?" Ginny tivasi. "Hänen ei pitäisi olla yksin nyt!"
   "Sisko on hyvä ja menee sen löyhkäävän otuksen piikiteltäväksi ihan itse!" Ron ärähti takaisin. "Minulla on tytär löydettävänä, luuletko että rupean latkimaan unohdusmyrkkyä kurkustani alas?"
   "Niin menenkin!" Ginny huudahti ja nousi ylös. Äiti meni eteiseen ja tarttui takkiinsa, tuli sitten takaisin keittiöön ja meni ulko-ovelle. "Ja sinä vahdit sillä aikaa minun keskimmäistäni ja varmistat, että hän ei saa päähänsä lähteä hoippuroimaan pitkin metsiä!"
   Ron nosti kätensä otsalleen kuin kunniaa tehden. "Käskystä."
   "Olenko minä kotiarestissa vai?" Albus mutisi inhoavasti Ginnyn mentyä.
   Ron virnisti. "Vissiinkin juu, kamu."
   "Naurettavaa", Albus hymähti.
   "Naurettavaa olisi, jos joku niistä wannabe-kuolonsyöjistä saisi tarrattua sinun niskastasi kiinni ja raahaisi sinut sinne minne oli ilmeisesti tarkoituskin", Ron sanoi hymähtäen.
   Albus kohotti päätään. "Hei, tuossa on ideaa! Ehkä ne veisivät minut sinne, missä Meliä ja Rosea pidetään!"
   Ron pyöräytti silmiään. "Älä edes kuvittele, poju."
   "Ei, ihan totta, siinä on ideaa!" Albus huudahti.
   "No ei tosiaan kyllä ole", Ron teilasi tylysti. "Sitten teitä olisi vain yksi enemmän ketä etsiä hullun hevoskotkan lailla."
   Albus mietti huultaan purren. "Entä jos minulla olisi isän peilin puolikas? Jos piilottaisin sen itseeni ja kertoisin sitten teille, minne minut on viety?"
   "Entä mikä saa sinut kuvittelemaan, että ne veisivät sinut tajuissasi piilopaikkaansa?" Ron kysäisi kulmiaan kohotellen.
   "On se parempi suunnitelma kuin istuskella täällä ja syödä lettuja!"
   Ron haukkasi letturullastaan. "Ei kyllä ole."
   Albus risti kätensä puuskaan ja mökötti. Hän oli kotiarestissa ja hänen tyttöystävänsä wannabe-kuolonsyöjien vankina. Elämä ei olisi voinut olla paskamaisempaa.


Kommentteja, pliiiiis? :3

[Ginerva]

ää.. surkea kommentoija täällä näin 
voi vitsi mitä kaikkee sitä tapahtuukaan. Mä niin toivon että Rose ja Amelie pääsee sieltä tyrmästä pois. Voi että ku mun käy Georgea sääliks ku se tuntuu nyt menettävän kaikki läheisensä 
nyt ei taaskaan tää aivotoiminta kauheesti pelita, mutta tykkään edelleen ja olen äärimmisen innoissani odotellessa jatkoa. pahoittelu näinkin pitkästä kommentti vajeesta, mutta seuraan edelleen aktiivisesti vaikka en kommentoisikaan 
-Gin

[jemmis]

Otanpa nyt itteeni niskasta kiinni ja tuun kommentoimaan!

 Okei kommenttia nyt näistä viime osien tapahtumista. Jännäks meni kyllä noitten huispauskisojen jälkee tää juoni! Ensinnäki toi Lucifer Halo/Scorpius Malfoy -juttu... Should've seen that one coming Sitte kauheen surullinen toi Georgen kohtalo: vaimo kuoli ja poika kadoksissa puhumattakaan siitä et kaksoisveli kuoli jo ajat sitte Mut mikä piristi näitten surullisten tapahtumien keskellä oli toi James/Ava juttu! Niitä on kiva lukee joten lisää semmosia! Nyt tossa vikassa luvussa jäi kyllä tosiaan mietityttää et ketä ne "he" on, joten jatkoo nopeesti kiitos

Sit yleisesti voisin sanoo, et sun kirjotat mun mielestä tosi sujuvasti. Sun tekstii on helppo lukee ja kuvailet mun mielestä asioita tosi hyvin. Hirveesti en oo myöskää kirjotusvirheitä huomannu. Juoni ja hahmot on tosi hyviä, ja varsinki noi Rowlingin hahmot on just semmosia minkälaisiks oon niitä kuvitellu!

Oon ihan koukussa tähä ficcii, joten toivottavasti löyät inspiksen ja me lukijat saahaan jatkoo tarinaan!

[jacoblove]

jemmis, joo, Georgen kohtalo on kyllä kieltämättä aika kurja ;( 'heidän' henkilöllisyys luultavasti selvinnee jossakin vaiheessa tässä osassa on pikkuriikkisen luvassa Avaa/Jamesia Kiva kuulla, että Rowlingin hahmot ovat sinusta uskottavia, minusta on välillä hankala kirjoittaa heistä... sinunkin kommenttisi sai minut inspiroitumaan hurjasti, kiitos siitä!

Ginevra, ei ole olemassakaan surkeita kommentteja! toivotaan, että Amelie ja Rose pääsisivät tyrmätunneleista pois ja kyllä, minuakin säälittää George... Ihan vain muutama sanakin piristää kirjoittajaa kummasti, on kiva tietää että joku lukee tarinaa eteenpäin! Kiitos paljon kommentistasi!

Haha, innostun aina hurjasti kommenteista ja tällein vapaapäivänä on kiva kirjoitella tarinaa eteenpäin Tykkäsin paljon kirjoittaa tätä lukua, toivottavasti tekin tykkäätte lukea tätä!


22. Mustasukkaisuutta

James kaksintaisteli Shawnia vastaan hampaat irvessa. Poika oli ärsyttävän vikkelä liikkeistään, vaikka muistuttikin kokonsa puolesta etäisesti riistanvartija Hagridia. Kerta toisensa jälkeen James joutui torjumaan Shawnin kiroukset ja hänelle jäi vain hetki aikaa saada Shawn kaatumaan omilla kirouksillaan maahan. Oli rasittavaa kaksintaistella tyypin kanssa, joka oli harjoitellut torjuntataikoja ihan yhtä paljon kuin hänkin ja pystyi torjumaan jokaisen kirouksen vain pienessä äänettömässä taikasauvan nykähdyksessä, refleksinomaisesti tarvimatta edes ajatella niitä oikeasti.
   "Ihan kuin tästä puuttuisi aito motivaatio", arvosteli Victoire kädet lanteilla tullessaan katsomaan, miten heillä sujui. "Te ette yritä tosissanne."
   James ja Shawn irvistivät toisilleen. James iski kaikella voimallaan ja näppäryydellään poikaa kohti tainnutusloitsun, mutta Shawn torjui sen rasittavan nopeasti jälleen ja iski jo taas Jamesin suuntaan kirouksen.
   Victoire hieroi leukaansa. James vilkaisi aurorikouluttajaa vahingoniloisesti. "Opetitte torjuntaloitsut meille ihan liian hyvin, eihän tästä tule mitään."
   Victoire hymähti ja vaihtoi painoa toiselle jalalleen lanteet keinahtaen. "Se auttaa, jos kuvittelet, että hän on vihamiehesi, vaikkapa kuolonsyöjä."
   James osoitti Shawnia sauvallaan ja kuvitteli tämän tilalle Aqualine Patillin kulmikkaat kasvot ja jäntevän vartalon. "Tainnutu!"
   Mutta kirous torjuttiin jälleen tylysti. James irvisti väistäen taas Shawnin vastakirouksen. "Ei onnistu."
   Victoire näytti tyytymättömältä. "Jatkakaa niin kauan, kunnes jompi kumpi on maassa", aurorikouluttaja käski. James ja Shawn pyöräyttivät silmiään toisilleen. Victoire lähti kävelemään keinahtelevalla tyylillään kaksintaisteluareenan laitaa kohti väistellen joka puolella kaksintaistelevien aurorikokelaiden kirouksia puolihuolimattomasti. James seurasi tätä katseellaan ja näki tämän menevän toisiaan taikasauvoilla sohivien Avan ja Aqualinen luokse.
   Shawn huomasi hänen katseensa. "Oletko puhunut Avan kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisojen jälkeen?"
   James tuhahti. "En."
   Shawn ainoastaan kohotti kulmiaan. "Okei."
   James mulkaisi poikaa. "Oletko itse puhunut Lilyn kanssa? Joko hän on antanut limaisuutesi anteeksi?"
   Shawn irvisti. "En tiedä, emme ole puhuneet limaisuudestani huispauksen maailmanmestaruuskisojen jälkeen. Olemme kyllä kirjoitelleet jonkin verran. Rox on ilmeisesti ollut aika pahana."
   James nyökkäsi pienesti. Mitä muuta olisi voinut odottaakaan? Kaikki Jamesin sukulaiset voivat huonosti. Hän mietti Georgea, joka oli hänen kuulemansa mukaan päättänyt hukuttautui tuliviskiin. Albus oli kärttyinen pieni piikittelijä kotiarestissaan. Fredistä ei ollut vieläkään kuulunut mitään ja osa Jamesista pelkäsi todella, että serkusta ei enää ikinä kuuluisikaan mitään. Amelien ja Rosen löytyminen ei ollut edistynyt lainkaan, tytöt olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, missä ihmeessä heitä muka pidettiin?
   Yhtäkkiä James tajusi punaisen kirouksen osuvan rintaansa ja sitten kaikki pimeni. Kun hän jälleen heräsi, Shawnin iloisen voitonriemuisesti hymyilevä naama oli aivan hänen yläpuolellaan.
   "Yksi-yksi", poika sanoi iloisesti.
   "Miten niin yksi-yksi?" James ihmetteli noustessaan istumaan.
   "Sinä peittosit minut pääsykokeissa", Shawn muistutti olkiaan kohauttaen ja auttoi Jamesin ylös.
   "Se, että muistat tuon, kertoo sinusta paljon, säälittävä ystäväiseni", James naljaisi ilahtuneena.
   Teddy lampsi heidän luokseen kaksintaistelevien Mimosan ja Jessen luota. "Hyvä, Potter ja Tiger voivat sitten lähteä päivälliselle."
   "Kuinka mukavaa", James sanoi kaikesta sydämestään. Hänen raajojaan kolotti. He olivat telmineet kaksintaisteluareenalla jo monta tuntia ja sitä ennen he olivat istuneet Victoiren teoriatunneilla unta vastaan taistellen ja sitä ennen Teddy oli vielä raahannut heidät Aurorian pihamaalla sijaitsevien kunnonkohotusvempeleiden kanssa painimaan. James oli tosin syvästi kiitollinen parhaalle ystävälleen Jasperille, joka oli vakuuttanut Teddyn siitä, että aamupala oli parempi syödä ennen kahdeksan kilometrin jolkotusta metsässä. Jamesin kulmat kurtistuivat, kun hän mietti Jasperia. He olivat hyvästelleet toisensa Angelinan hautajaisissa ja kun James oli kysynyt, minne Jasper oli menossa, poika oli vain kohotellut tyynesti omaa elämää eläviä kulmakarvojaan ja sanonut ärsyttävän salamyhkäisesti, että se varmasti selviäisi pian Jamesille.
   Victoire hymyili Jamesille ja Shawnille heidän lähtiessä kaksintaisteluareenan uloskäyntiä kohti. "Hieno suoritus, Shawn! James, ensi kerralla älä anna keskittymisesi herpaantua."
   Ava kääntyi katsomaan olkansa ylitse heitä. Tytön kinuskinväriset silmät lukittautuivat Jamesin silmiin.
   "Joo, en anna", James vastasi Victoirelle, joka nyt hymyili Teddylle valloittavasti. James virnisti nähdessään Teddyn nielaisevan ja kääntyvän sitten melkein pakonomaisesti ympäri ja lähtiessä areenan toiselle puolelle mahdollisimman kauaksi Victoiresta.
   Samassa Aqualinen violettina välkehtivät loitsu osui Avaa rintaan ja tyttö kaatui maahan hervottomana. Näky sai jostakin käsittämättömästä syystä Jamesin vatsaan mitä etovimman tunteen, se tuntui kerta kaikkiaan väärältä ja halu muuttaa Aqualine sammakoksi oli melkein vastustamaton.
   Ärsyyntyneenä omista hölmöistä tuntemuksistaan James nykäisi katseensa irti Avasta ja marssi nopeammalla tahdilla pois taisteluareenalta Aurorian pihamaalle. Ilma oli kolea ja harmaa, jotenkin ankea.
   "Mennäänkö tänään Tylyahoon?" Shawn kysäisi Jamesilta. James kohautti olkiaan.
   "Ei oikein huvita."
   "Miksi ei? Kaikki muut ovat menossa."
   "Juoppoja kaikki", James mutisi.
   Shawn virnisti. "Ei sinun tarvitse käyttää hyväksesi matami Rosmertan keskiviikon viiden sirpin hanajuomatarjouksia, jos haluat erottua aurorikokelasjoukostamme ja olla tylsä."
   James hymähti. Hän kuuli tutut äänet heidän takaansa, Ava ja Aqualine olivat heidän perässään. Hienoa. Jamesia ärsytti suunnattomasti katsella tyttöjä yhdessä, eikä hän voinut käsittää, minkä ihmeen takia Ava ylipäätään pyöri vielä tytön kyljessä. Jollakin kieroutuneella tavalla se loukkasi häntä.
   James ja Shawn menivät ruokasaliin Ava ja Aqualine kannoillaan. Pöytä oli täynnä Tobby-tontun esteettisesti aseteltuja herkkuja. James lysähti penkille Shawnin viereen ja mulkaisi tyttöpariskuntaa, joka istahti vastapäätä heitä. Ava vältteli Jamesin katsetta, mikä sai Jamesin ärsyyntymään entisestään.
   "Rankka päivä", Aqualine huokaisi. "Miksi minusta tuntuu, että kaikki on käynyt paljon rankemmaksi huispauksen maailmanmestaruuskisojen jälkeen?"
   "Koska kaikki on rankempaa", Shawn vastasi iloisesti.
   "Tekisi mieli vain kaatua sänkyyn ja nukkua kellon ympäri", Aqualine huokaisi.
   "Mene kaatumaan sitten", James tokaisi ja kaatoi itselleen maitoa huuhtoakseen paahtopaistin alas kurkustaan.
   Aqualine katsoi häntä hämmentyneenä. "Ehkä menenkin. Mitä sanot, kulta, mennäänkö?" Aqualine kääntyi katsomaan Avaa kysyvästi ja nytkäytti kulmakarvojaan flirttailevan vihjailevasti.
   James ei tiennyt mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä hän tajusi kaiken pimenevän silmissään ja maitolasin lentävän kädestään ruokasalin seinään ja hän nousi seisomaan melkein kaataen pöydän. Hän loikkasi penkkinsä ylitse ja marssi ulos ruokasalista tuntien Shawnin, Aqualinen ja Avan järkyttyneet katseet selässään. Tippaakaan välittämättä James paineli eteishallin poikki jälleen ulos ja lähti marssimaan kohti Mustan Järven rantaa.
   Hän puolittain odotti, tai ehkä vain toivoi, että Ava olisi juossut hänen peräänsä, selittänyt, miksi tämä käyttäytyi niin kuin heidän välillään ei olisi tapahtunut mitään ja tämän ja ärsyttävän Aqualinen tyttörakkausmaailmassa kaikki olisi ollut niin kuin ennenkin. Kukaan ei kuitenkaan tullut Jamesin perään ja hänen teki mieli huutaa ääneen turhautumistaan.
   James lysähti Mustan Järven rantaan välittämättä siitä, että kivinen hiekkamassa hänen allaan olin hyisen jäinen. Järvi hänen edessään jatkui silmän kantamattomiin, aaltoili lempeästi ja näytti kaikessa tummuudessaan hieman uhkaavalta.
   James ei tiennyt, kuinka kauan istuskeli siinä tuijottamassa järvelle, mutta ainakin niin kauan, että hänen takamuksensa tuntui jäätyvän maahan kiinni ja muuttui tunnottomaksi. Yhtäkkiä James näki aivan lähellä rantaa valtavan kimaltelevan turkoosin pyrstön rikkovan järven pinnan ja läiskäyttävän vettä ympäriinsä ennen kuin se painui jälleen pinnan alle. Jamesin suu loksahti auki ja hän tuijotti kohtaa, josta pyrstö oli noussut esiin, mutta järvi oli jälleen tasaisen hiljaisena aaltoileva.
   "Lohikäärmerakastaja, murjotatko sinä?" kysyi tuttu ääni ja James kääntyi katsomaan parasta ystäväänsä järkyttyneenä.
   "Mitä sinä täällä teet?"
   Jasper käveli hänen luokseen veikeästi hymyillen. Poika tuli istumaan hänen viereensä hyiselle hiekalle. "Tulin moikkaamaan sinua."
   "Okei", James hymähti. "Luulin, että olisit tässä vaiheessa jo Australian rannikoilla kenguruita kiusaamassa."
   "Miksi minä kiusaisin kenguruita?" Jasper kysyi hämmentyneenä.
   "Eikö sinulla ole joku juttu kehitysmaita kohtaan?" James kysäisi.
   Jasperin katse vakavoitui. "On. Lähden sinne sitten, kun tämä lukukausi loppuu ja olen opettanut tolvanille sukulaisillesi kaiken mitä tiedän loitsuista."
   James katsoi Jasperia hämmentyneenä. "En ehkä ihan nyt ymmärrä."
   Jasper virnisti. "Se nyt ei ole mitään uutta. Katselet juuri Tylypahkan uutta loitsujen opettajaa professori Blomia."
   Jamesin suu loksahti auki niin, että hänen leukansa rusahtivat inhottavasti. "Anteeksi, kuinka?"
   "Jep."
   James nauroi ääneen. "Et sinä voi olla professori."
   "Totta kai voin ja olenkin. Helkkarin hyvä sellainen kaiken lisäksi."
   "Haahahah, voisinpa olla kärpäsenä katossa, kun sinä seisot tenavien edessä luokkahuoneessa ja höpötät heille siitä, kuinka kaikkien ihmisten sielut hohkaavat taikuuden kauneutta", James naureskeli.
   Jasper vilkaisi Jamesia kyllästyneesti ja pyöräytti silmiään. "Miksi sinä mökötät täällä?"
   "Ehkä minun tekee mieli mököttää."
   "Joo, okei, mutta miksi?"
   "Inhoan lesboja", James töksäytti.
   Jasper kohotti kulmaansa. "Anteeksi, kuinka?"
   "Joo."
   "Miksi? Eikö jokaisella ole oikeus harjoittaa sellaista seksuaalista suuntautumista kuin huvittaa?"
   "Ei", James töksäytti. Avalla ei olisi ainakaan pitänyt moista oikeutta olla, tyttö käyttäytyi niin väärin että sen olisi pitänyt olla laitonta.
   Jasper pyöritti päätään. "Sinä muutut vuosi vuodelta vain omituisemmaksi."
   "Samaa ei voi sanoa sinusta, olet aivan yhtä apina kuin aina ennenkin, professori tai ei."
   Jasper hymähti. "Mitä sanot, mennäänkö haahuilemaan pitkin Tylyahon maita ja mantuja niin kuin entisaikoina?"
   James kohautti olkapäitään. Ava ei selkeästikään ollut tulossa hänen peräänsä selittämään ärsyttävän välinpitämätöntä käytöstään, joten yhtä hyvin hän saattoi lähteä tepastelemaan ympäriinsä nostalgisesti parhaan ystävänsä kanssa.

*

Lily oli sopinut näkevänsä Albuksen Kolmessa Luudanvarressa. Hän ei kestänyt ajatusta, että veli kyyhötti heidän kotonaan kotiarestissa ainoana seuranaan huolta täynnä olelva äiti ja omat ikävät pelkonsa Amelien ja Rosen kohtalosta ja oli pyytänyt tätä istumaan heidän kanssaan iltaa.
   Lily, Hugo ja Roxanne istuivat Kolmen Luudanvarren nurkkapöydässä. Hugo joi kermakaljaa ja tuijotteli apeana tuoppinsa vaahtoavaa kermamössöä, ajatukset epäilemättä isosiskossaan tai parhaassa ystävässään. Roxanne oli nostanut jalkansa pitkällä pehmustetulla tuolillaan koukkuun ja luki keskittyneesti muodonmuutosten käsikirjaa. Tytön ruskeat silmät seurasivat kirjan tekstiä tasaiseen tahtiin, eikä edes kermakaljan siemaileminen keskeyttänyt tytön opiskelua. Lily katseli parhaan ystävänsä muuttunutta olemusta. Lyhyet, mustat hiukset sopivat Roxannelle hyvin, mutta ne saivat tytön näyttämään täysin erilaiselta kuin ennen, jotenkin kypsemmältä, sirommalta ja kovemmalta. Ennen niin nauravaiset ja ilkikuriset kasvot olivat nyt vakavat ja keskittyneet.
   Lily tiesi, miksi tyttö oli leikannut hiuksensa. Pitkine kiharoineen Roxanne oli ollut kuin ilmetty äitinsä ja varmasti joka kerta katsoessaan peiliin tyttö oli nähnyt itsessään äitinsä. Lily oli iloinen, että Roxanne ei enää tuijotellut tyhjyyteen poissaolevasti kuin zombi, mutta hänellä oli ikävä hauskaa ja vallatonta ystäväänsä. Tämä kova ja vakava tyttö vaikutti niin kovin erilaiselta.
   Kolmen Luudanvarren kello kilahti sen merkiksi, että joku oli astunut sisälle ja Lily hymyili nähdessään hontelon veljensä. Albus heilautti kättään hajamielisesti ja meni baaritiskille. Hetken kuluttua veli tuli istumaan Lilyn viereen kantaen kolmea juomaa. Lily kohotti kulmiaan.
   "Pyysin sinut istumaan meidän kanssa iltaa, en vetämään päätäsi täyteen."
   "Onneksi olen kahdeksantoista ja päätän itse, vedänkö pääni täyteen valheellista ilojuomaa vai en", Albus tokaisi ja kilautti juomaa kurkustaan alas.
   Roxanne kohotti kulmiaan irrottamatta katsettaan muodonmuutoskirjastaan. "Kiukkuinen maailmalle vieläkin, vai?"
   "Etkö sinä sitten ole?" Albus kysäisi. "Mitä sinun tukallesi on tapahtunut?"
   "Se on lyhentynyt, oletko sokea?"
   Albus hymähti ja siemaisi taas juomaansa. Hugo kumartui eteenpäin.
   "Mitään uutisia?"
   Albus pudisti päätään kasvot kovina. "Ei merkkiäkään Ameliesta, Rosesta eikä myöskään Fredistä."
   Lily näki Roxannen sulkevan silmänsä hetkeksi ja nielaisevan. Hugo nyökkäsi apeasti. Albus työnsi tämän eteen yhden tuomistaan juomista. "Ota seuraksi, se auttaa."
   Lily pyöräytti silmiään. "Ei se mitään auta."
   "Mutta sen avulla on helppo kuvitella, että se voisi auttaa", Hugo hymähti ja tarttui juomaan.
   "Rox?" Albus kysäisi ja työnsi vielä yhtä juomaa Roxannea kohti. Roxanne vilkaisi lasia kulmakarva koholla ja pudisti sitten päätään lievästi inhoava ilme kasvoillaan. Se oli Lilystä niin outoa, että hänen suunsa loksahti hieman auki ennen kuin hän tajusi sulkea sen taas. Albus kohautti olkiaan ja siemaisi taas juomaansa.
   "Äiti päästi sinut kotiarestista vai?" Lily kysäisi.
   "Ei oikeastaan", Albus sanoi naurahtaen ilottomasti. "Karkasin. Voi olla, että aurorikomitea tulee keskeyttämään juopotteluni jossakin vaiheessa iltaa."
   "Parasta litkiä sitten nopeasti", Hugo sanoi ja ojensi juomaansa niin, että Albus saattoi kilauttaa oman lasinsa sitä vasten. "Miksi sinut halutaan pitää kotiarestissa?"
   "Äiti ja isä ovat sitä mieltä, että wannabe-kuolonsyöjät haluavat tarrata likaiset näppinsä minuun, Lilyyn tai Jamesiin ja raahata meidät julmiin pimeyden menoihinsa", Albus hymähti. "Lily on turvassa Tylypahkassa ja James Auroriassa, mutta minä en mukamas ole ministeriössä, sinne kun tiedetään ainakin yhden niin sanotun kuolonsyöjän soluttautuneen lähiaikoina. Kusipää Scorpius Malfoy."
   "Entä jos ne tulevat tänne?" Roxanne kysäisi.
   "Tylyaho on samankaltaisten suojataikojen alla kuin Tylypahka ja Auroriakin", Albus kertoi olkiaan kohauttaen. "Vaikka he tulisivatkin tänne, he eivät voisi käyttää pimeyden voimia. On silti parasta olla varuillaan."
   "Litki sitten ihmeessä lisää sitä ilojuomaa alas kurkustasi, se auttaa reflekseihin", Lily sanoi piikikkäästi.
   "Aurorikomitea paikalla", Roxanne huomautti. Albus ja Lily jäykistyivät valmiina näkemään isänsä, mutta Kolmeen Luudanvarteen oli marssinut kilinän saattelemana aurorikokelasjoukko - Lily näki Shawnin, Jessen ja Michaelin etunenässä perässään Ava ja tätä piti kädestä kulmikaskasvoinen, mustahiuksinen tyttö ja pari muuta tyttöä oli joukkion perässä. Jamesia ei näkynyt.
   Michael tavoitti Lilyn katseen ja hymyili leveästi. Lily ei ensin ymmärtänyt miksi, mutta muisti sitten suudelleensa poikaa suutahtaessaan Shawnille, hän oli halunnut tehdä tämän yhtä mustasukkaiseksi ja loukatuksi kuin oli tuntenut itse olevansa. Lilyn katse tavoitti Shawnin katseen ja poika nyökäytti päätään tervehdykseksi ja hymyili pienesti. Lily hymyili takaisin hänen sydämensä heittäessä pienen kuperkeikan.
   Lily ei oikeastaan enää tiennyt, missä hän ja Shawn seisoivat, tosin eivät he olleet sitä ikinä määritelleetkään, kunhan olivat pitäneet hauskaa yhdessä, jutelleet, nauraneet, uiskennelleet merenneitoluolassa ja suudelleet, suudelleet ja suudelleet ja suudelleet vielä niinkin, että Shawn oli oksentanut etanan hänen suuhunsa. Lilyä ärsytti edelleen suunnattomasti, että Shawn oli lemmiskellyt vain lyhyen kuukauden aikana niin monen aurorikokelastytön kanssa, ehtinyt liehitellä Roxannea ja sitten vielä Lilyä siinä välissä. Ajatus oli kerta kaikkiaan kuvottava ja sai kuristavan jäätävän raivon puristamaan Lilyn rinnassa. Kuitenkin... Shawn oli pitänyt huispauksen maailmanmestaruuskisoissa huolta Lilystä, ollut koko ajan hänen lähellään ja suojellut häntä. Oli Shawnin ansiota, että Lily istui nyt siinä eikä kyyhöttänyt wannabe-kuolonsyöjien vankina ja kidutettavana. Poika oli luvannut pitää hänestä huolta ja oli myös pitänyt lupauksensa.
   Lily ei oikeastaan edes tiennyt, mitä halusi pojasta. Shawn osasi halutessaan olla aika ihana ja tätä oli ollut ihana suudella, tämän kanssa oli hauska jutella... Lily ei kuitenkaan ollut varma, oliko jäätävän puristavan kuristustunteen kokeminen kaiken sen arvoista.
   Aurorikokelaat tulivat heidän pöytänsä luokse ja levittäytyivät sen viereen niin, että he ja Lily, Albus, Roxanne ja Hugo muodostivat valtavan joukkion. Shawn tuli istumaan Roxannen viereen.
   "Kiva tukka, Rox, sopii sinulle", Shawn kehui ja tämän katse näytti suorastaan syövän Roxannen uutta olemusta. Jäätävä kuristustunne puristi jälleen Lilyä. Juuri tätä hän ei missään nimessä halunnut tuntea. Yhtäkkiä hän toivoi, että Shawn lähtisi pois.
   Roxanne hymyili Shawnille. "Kiitos."
   Shawn kohotti kulmaansa nähdessään Roxannen muodonmuutoskirjan. "Opiskeletko sinä? Ei shottishokkeja?"
   Roxanne hymähti ja puristi kirjaansa. "Ei tänään."
   Shawn kohautti olkiaan ja katsoi sitten Albusta, Lilyä ja Hugoa. "Miten menee?"
   "Paskaakos tässä, kun kasassa pysyy", Albus hymähti.
   "Mihin sinä olet Lohikäärmerakastajan jättänyt?" Hugo ihmetteli.
   Shawn nosti kätensä kuin antautumisen merkiksi. "Poikaraukka on seonnut, sai ihme kohtauksen päivällisellä, viskeli laseja seinään ja laukkasi sitten ulos kuin vauhkoontunut hevoskotka, enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen."
   Lily näki Avan Hugon vieressä puraisevan huultaan ja siemaisevan  juomaansa. Tytön käsi puristi lasia niin lujaa, että se hohkasi valkoisena. Lily näki Shawnin vilkaisevan Avaa tietäväisesti ja kulmikaskasvoisen poikatytön seuraavan Shawnin katsetta ja tutkivan sitten Avan kasvoja kulmat miettiväisennäköisesti kurtussa.
   "Al, et muuten ikinä arvaa kuka on meidän uusi loitsuja opettava professorimme", Hugo hymähti Albukselle. Albus kohotti kulmaansa kysyvästi sen näköisenä, että ei oikeastaan ollut pahemmin kiinnostunut.
   "No, jos en ikinä arvaa on parasta, että sinä vain kerrot minulle."
   "Jasper Blom."
   Albus ja Shawn räpyttelivät silmiään. "Mitä? Oikeasti?"
   "Joo", Roxanne vahvisti.
   "Huomasitko sinäkin?" Hugo kysäisi aidon ihmeissään. "Olit siis tajuissasi, vaikka tuijottelitkin zombina tyhjyyteen?"
   "Vaikea Jasperia olisi olla huomaamatta vaikka kuinka zombi olisikin", Roxanne hymähti ja tuttu, ilkikurinen virne käväisi tytön kasvoilla ja yhtäkkiä Lily oli autuaan onnellinen. Roxanne ei todella ollut muuttunut lainkaan, vaan oli sama ilkikurinen Roxanne kuin oli aina ollutkin, nyt vain kantaen hieman kovempaa, vähemmän humalahakuista kuorta.
   "Mitä kuuluu, Lily?" kysyi karhea ääni ja Michael istahti Lilyn toiselle puolelle painautuen tarpeettoman lähelle hänen kylkeään. Lilyn teki mieli kavahtaa hieman kauemmaksi, mutta hän ei halunnut loukata pojan tunteita etenkään, kun itse oli ollut typerä ja mennyt suutelemaan tätä.
   "Niin hyvää kuin vain voi sukulaisista puolien ollessa kadonneina kuolonsyöjien toimesta", Lily hymähti pojalle.
   Michael katseli tummilla silmillään Lilyn kasvoja. "Olen pahoillani sukulaistesi puolesta. Toivottavasti he löytyvät."
   "Kiitos, minäkin toivon, että he löytyvät", Lily sanoi ja nielaisi.
   "Michael, menehän hakemaan minulle juotavaa", Shawn tokaisi yhtäkkiä ja katsoi pistävästi Michaelia silmiin.
   Michael kohotti kulmaansa. "Mitäpä jos menisit itse?"
   "Menisinkin, mutta haluan että lakkaat kyhnöttämästä Lilyn kyljessä ja siksi olisi monin kerroin mukavampaa, jos sinä menisit."
   Lilyn suu loksahti auki närkästyksestä. "Shawn!"
   Shawn ei välittänyt hänestä ja katsoi Michaelie odottavasti. Michael katsoi takaisin tyynesti. "Lily on tietääkseni vapaa istumaan kenen vieressä haluaa."
   "Niinpä", Lily sihahti myrkyllisesti.
   "Minun", Shawn sanoi tyynesti ja katsoi Michaelia silmiin vaativasti.
   "Yh", Albus urahti ja Hugo siemaisi jotenkin happaman näköisesti juomastaan. Roxanne yritti peitellä hymyään.
   "Shawn!" Lily kivahti ja nousi ylös niin nopeasti, että pöytä oli lentää nurin. "Ulos, nyt!"
   Shawn loi häntä kyräilevään Michaeliin vielä mulkaisun ennen kuin nousi ylös ja seurasi Lilyä ulos hyiseen ilmaan pois Kolmen Luudanvarren lämmöstä. Ilta oli alkanut laskeutua Tylyahon ylle. Lily käännähti ympäri niin, että oli vastakkain Shawnin kanssa. "Haluaisitko selittää, mitä helkkaria sinä oikein sepitit tuolla sisällä?"
   Shawn risti kätensä puuskaan. "Minä en halua, että sinä olet Michaelin kanssa."
   "Ai, jaa!" Lily sanoi tuohtuen entisestään. "No, minäkään en olisi halunnut, että sinä olet lukuisien aurorikokelasmimmiesi kanssa ja liehittelet minun parasta ystävääni, mutta sinä teit niin silti!"
   Shawn katsoi häntä vakavana. "Se kaikki tapahtui ennen kuin tajusin olevani korviani myöten ihastunut sinuun."
   Lily jähmettyi ja tuijotti Shawnia. Poika katsoi rauhallisesti takaisin ja harmaanvihreiden silmien katse oli lempeä. Lily ei tiennyt, mitä olisi vastannut. Shawn nosti kätensä hänen kasvoilleen.
   "En ole ikinä välittänyt kenestäkään tytöstä näin kun välitän sinusta, Lily", Shawn sanoi edelleen hyvin vakavana. "Haluan vain olla sinun kanssasi. Jutella ja nauraa kanssasi." Poika virnisti. "Ja suudella sinua silloin kun mieli tekee. Ja tietää, että et enää ikinä suutele jotakuta Michaelin kaltaista imelää urpoa minun nähteni. Tai muutenkaan."
   Lily räpytteli silmiään. "Kuulostat jotenkin niin vakavalta."
   Shawn hymyili. "Olen ihan vakavissani. Haluatko sinä olla minun kanssani?"
   Lilyn sydän täyttyi lämmöstä. Hän etsi sisältään epäilyksen siementä, mutta ei löytänyt mitään siihen viittaavaa, ainoastaan iloista onnentunnetta. Shawn halusi olla hänen kanssaan. Leveä hymy levisi Lilyn kasvoille ja hän nousi varpailleen niin, että saattoi nojata päätään Shawnin kasvoihin. "Haluan minä."
   Shawn kietoi kätensä hänen ympärilleen ja halasi häntä. Poika painoi kasvonsa hänen hiuksiinsa ja naurahti. "Teit minut juuri naurettavan onnelliseksi."
   Lily nosti päätään ja hymyili pojalle. "Samat sanat."
   Shawn hymähti ja painoi huulensa hänen huulilleen lempeästi, hitaasti maistellen. Tuuli kieppui heidän ympärillään heidän vartaloidensa sulautuessa toisiinsa.
   "Hyi hitto", sanoi joku heidän takaansa hyvin painokkaasti. Lily ja Shawn irrottautuivat toisistaan. James seisoi viluisen näköisenä heidän edessään ja katseli heitä kädet puuskassa. Tylyahon katu isoveljen takana oli aavemaisen tyhjä.
   "Missä arvon Lohikäärmerakastaja on viilettänyt?" Shawn kysäisi häkeltymättä.
   James katseli heitä ilme sen näköisenä, kuin olisi halunnut oksentaa. "Ei esitetä, että tämä ei olisi kerta kaikkiaan kaikilla mahdollisilla tavoilla väärin ja ällöttävää."
   "Sinä olet ällöttävä", Shawn hymähti ja virnisti leveästi.
   James kyräili ystäväänsä. "Juotko sinä minun kanssani humalan silläkin uhalla, että oksennamme marsuja ulos huomenna aamulenkin aikana?"
   "Voin minä vaikka juodakin", Shawn myöntyi ja kietaisi kätensä löyhästi Lilyn olkapäiden ympäri. "Mistä moinen humalahakuisuus?"
   "Lesbot käyvät hermoilleni", James ynähti. "Haluan juoda aivoni nollille."
   "Ei juopottelu auta sinua unohtamaan ihastustasi Avaan", Lily huomautti.
   "Ehkä ei, mutta aina voi kokeilla", James tokaisi.
   "No, varoituksen sananen vain, ystäväiseni", Shawn sanoi ja kietaisi vapaan kätensä Jamesin harteiden ympärille heidän kääntyessä jälleen Kolmen Luudanvarren suuntaan. "Hermoillesi käyvät lesbiaanit istuvat meidän pöydässämme."
   James pyöräytti silmiään. "Mahtavaa."

*

James lysähti istumaan Albuksen viereen ja laski monia juomia kantavan tarjottimen tämän eteen pöydälle. "Mitä pikkuveli tietää, vai tietääkö mitään?"
   "Ei, eikä halua tietääkään", Albus urahti, mutta hymyili kuitenkin pienesti Jamesille.
   James nyökkäsi vakavasti. "Tiedän, mitä tarkoitat. Todistin juuri, kuinka tolvanaystäväni sepitti imeliä pikkusiskollemme ja alkoi sitten nuolla tämän naamaa antaumuksella."
   Albus irvisti inhoavasti. "En halua tietää yhtään enempää, kiitos vain."
   "Hei, sinun ei sentään tarvinnut nähdä sitä soopaa!" James huudahti ja nosti sitten tarjottimelta yhden juoman ilmaan ja katsoi odottavasti Albusta. "Otetaanko sille?"
   "Mille?" Albus kysyi huvittuneena ja kilisti lasiaan Jamesin lasia vasten.
   "En tiedä", James naurahti ja katsoi pöydän toisella puolella istuvaa Avaa. Kinuskiset silmät tuntuivat porautuvan syvälle hänen aivoihinsa. Hän riisti katseensa irti, se tuntui samalta kuin olisi yrittänyt repiä haiskua irti kulta-aarteesta, mutta vieläkin vaikeammalta. "Mille tahansa."
   Shawn istui Jamesin toiselle puolelle ja otti tarjottimelta juoman. "Otetaan ihmeessä!"
   Mimosa Avan vieressä Jamesia vastapäätä katseli heitä huvittuneesti. "Muistakaa kuntopiiri huomenna."
   "Rakkaani, älähän mieti huomista nyt!" James huudahti ja vinkkasi tytölle silmäänsä. "Liity seuraan, oksennetaan kaikki yhdessä huomenna sisäelimiämme pihalle! Ehkä Teddy luulee meidän saanneen epidemisen oksennustaudin ja antaa meidän makoilla kuin siat sängyissämme koko päivän!"
   "Teddy tietää varsin hyvin keskiviikon olevan viiden sirpin hanajuomapäivä", Aqualine huomautti kuivasti. James vilkaisi tyttöä myrtyneesti.
   "Älä viitsi pilata minulta tätäkin iloa."
   "Koska minä olen muka sinun ilosi pilannut?" Aqualine hymähti.
   "Aina", James tokaisi ja nosti sitten juomansa jälleen ylös. "Kuka tulee shottishokkikisaan?"
   "Miksi sinä olet noin ärhäkkänä, James?" Aqualine kysäisi epäaidon somasti. Muut pöydän ympärillä olivat hiljentyneet ja katselivat heitä hieman vaivaantuneina. "Siksikö, että et voi saada minun tyttöystävääni?"
   James vilkaisi tyttöä melkein raivokkaasti. Hänen mielensä huusi, että hänen olisi pitänyt sanoa: 'Sain hänet aika monta kertaa ja kyllä vain, se, että hän roikkuu sinussa siitä huolimatta saa minut ärhentelemään sinulle ja mieleni tekisi muuttaa sinut chihuhahuaksi ikuisiksi ajoiksi.' Mutta James sattui näkemään Avan kauhistuneen ilmeen. Tytön kinuskinväriset silmät olivat pullistuneet järkytyksestä ja tämän kaulasuoni tykytti armottoman lujaa tämän kaulalla. Kirsikanväriset huulet olivat raollaan ja tyttö haukkoi henkeään kuin peläten mielettömästi, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
   James nielaisi sanansa ja sanoi ainoastaan Aqualinelle: "Juuri siksi. Voisitko nyt ystävällisesti olla hiljaa ja antaa minun nauttia illasta perheeni ja ystävieni kanssa?"
   Aqualine nousi pöydästä ilme niin raivokkaana, että James puolittain odotti tytön kaivavan hihastaan taikasauvansa ja yrittävän kirota hänet avainlinnuksi. Osa hänestä toivoi sitä, ainakin sitten hän olisi voinut puolustaa itseään ja ehkä muuttaa Aqualinen vähemmän imartelevaan ja enemmän eläinmäisempään muotoon.
   "Ava, mennään!"Aqualine huudahti käskevästi.
   Ava räpytteli silmiään ja tuijotti Jamesia silmiin. James tuijotti takaisin.
   "Ava!" Aqualinen terävä ääni satutti Jamesin tärykalvoja.
   Ava nousi pöydästä näyttäen siltä, että ei ollut oikein varma kantaisivatko hänen jalkansa. James pyöräytti silmiään ikävän, surullisen tunteen kiemurrelessa inhottavasti kohti hänen sydäntään. "Joo, kapteeni käskee, Ava, parasta mennä!"
   "Ole hiljaa, senkin saastainen varattujen naisten vokottelija!" Aqualine kivahti. "Minun pitäisi kirota sinut palasiksi!"
   "Olisi kiva nähdä, kun yrität!" James huudahti. "Todista olevasi sanojesi mittainen, Aqualine, otan kanssasi yhteen koska tahansa!"
   "Mennään, Aqua", Ava sanoi ja tarttui Aqualinen käteen. Aqualine mulkoili Jamesia ja vilkaisi tyttöystäväänsä. Hänen kasvonsa näyttivät pehmenevän hiukan, mutta sitten tämä kääntyi katsomaan Jamesia silmät ja olemus varoitusta täynnä.
   "Pysy kaukana minun tyttöystävästäni!"
   "Tai muuten mitä?" James hymähti.
   "Saat nähdä vielä, mitä", Aqualine tokaisi hyytävällä äänellä.
   "Hui kauhea, ihan rupeaa pelottamaan", James naurahti. Aqualine mulkaisi häntä vielä viimeisen kerran ennen kuin lähti taluttamaan Avaa kohti ulko-ovea. Ava kääntyi katsomaan olkansa ylitse Jamesia ja muotoili huulillaan sanan: "Anteeksi."
   James pyöräytti silmiään. Avan anteeksipyyntö ei korjannut asioita mihinkään suuntaan.
   Tyttöpariskunnan mentyä aurorikokelaiden pöydässä oli vaivaantuneen hiljaista. Lily ja Albus tuijottivat Jamesia järkyttyneinä ja Shawn nauraa hykerteli. Jamesin katse osui Roxanneen, joka näytti yllättyneen ilahtuneelta ja jonka kihara tukka oli kadonnut, nyt tytön kasvoja kehystivät lyhyet mustat hiukset saaden tytön näyttämään elegantilla tavalla hurmaavalta.
   "Rox, ihana tukka!" James hihkaisi.
   Kaikki pöydän ympärillä repesivät vapautuneeseen nauruun.
   James sai kuin saikin Avan typerine tyttöystävineen pyyhittyä mielestään illan hämärtyessä pikkuhiljaa yöksi. Lukuisilla shottishokkikisoilla oli myönteinen vaikutus asianlaitaan. Albus ja Shawn saivat Jamesin hyvälle tuulelle, oli mukavaa nähdä Albus vaihteen vuoksi vähän iloisempana ja Shawn taas vaikutti siltä kuin tuhat aurinkoa olisi juuri täyttänyt pojan sydämen. Shawn ja Lily vilkuilivat toisiaan salamyhkäisesti hymyillen, eikä edes se saanut Jamesin iloista mieltä lannistumaan.
   James kertoi juuri Mimosalle seikkailustaan Amandara-nimisen lohikäärmeen kanssa Bulgarian lohikäärmeiden täytteisessä maassa, kun kuului kova, merkitsevä rykäisy heidän takaansa. James irrotti kätensä Mimosan harteilta ja kääntyi katsomaan taakseen. Leveä hymy levisi hänen kasvoilleen. "Äiti! Isä!"
   Harry ja Ginny seisoivat kädet ristittyinä heidän takanaan ja molempien kasvoilla oli ankara ilme. Albus Jamesia vastapäätä huokaisi. "No, voi helvetti."
   "Lily! Roxanne! Hugo!" Ginny huudahti. "Teidän pitäisi olla linnassa!"
   Lily nosti kätensä ilmaan puolustavasti. "Minä en ole juonut yhtään mitään! En ole humalassa!"
   "Minäpä olen!" James hihkaisi. Ginnyn ankara ilme lipsui hieman aivan kuin äitiä olisi naurattanut. Harry oli kuitenkin vakava.
   "Ettekö te tajua lainkaan, että tuolla jossakin on ryhmä kuolonsyöjiä, jotka haluavat viedä teidät mukanaan? Kuinka voitte olla näin typeriä?"
   James pyöräytti silmiään ja nousi seisomaan. Hän kietaisi kätensä isänsä harteille. "Ei meitä kukaan minnekään vie."
   "Ihan niin kuin ei Rosea tai Amelietakaan vai?" isä kysäisi ja Albus hätkähti. James mutristi huuliaan.
   "Tuo ei ole nyt kyllä ihan reilua."
   "Reilua ei ole se, että te riskeeraatte kaiken tällaisen vähämielisen ryypiskelyn takia!" Harry huudahti.
   James huokaisi. "Me olemme Tylyahossa ihan yhtä turvassa kuin Auroriassa tai Tylypahkassakin."
   Harry mulkoili Jamesia. "Ette ole, jos olette humalassa!"
   "Hyvä on, hyvä on!" James huudahti ja nosti kätensä ilmaan kuin antautumisen merkiksi. "Ei humalaa niin kauan, ennen kun tyhmät wannabe-kuolonsyöjät ovat Azkabanissa telkien takana ja Rose ja Mel ja Freddie ovat turvallisesti kotona!"
   Harry nyökkäsi hyväksyvästi ja katsoi sitten nuorempia lapsiaan. "Tytöt, Hugo, menkää takaisin Tylypahkaan. Ja Albus, en tiedä miten pääsit karkaamaan äitisi haukkamaisten silmien alta, mutta sen oli paras olla viimeinen kerta! Tajutko yhtään, kuinka huolissamme me olimme?"
   Albus pyöräytti silmiään. "En aio pysytellä piilossa kuolonsyöjiltä, isä."
   "Kylläpäs aiot!"
   Albus kohotti leukaansa. "Minä olen täysi-ikäinen velho ja olen täysin kykenevä päättämään itse omista asioistani."
   Harry pudisteli päätään. "Etkö ymmärrä, että ne vievät sinutkin heti mahdollisen tilaisuuden tullen?"
   "Luuletko, että minä välitän tippaakaan?" Albus sinkautti takaisin. "Heillä on minun tyttöystäväni!"
   Harry ja Albus tuijottivat toisiaan tiukasti silmiin. Ginny astui heidän väliinsä. "Mennään nyt vain kotiin, jooko? Ei tämä ole riitelyn asia. Al, sinä tiedät, että me haluamme vain suojella sinua."
   "Ja minä teen kaikkeni, että Rose, Amelie ja Fred löytyisivät", Harry sanoi vakavasti. "Kyllähän sinä sen tiedät."
   Albus laski katseensa. "Tiedän kyllä."
   "Hienoa!" James hihkaisi ja kietaisi kätensä niin isänsä kuin veljensäkin niskaan. "Otetaanko muutama ryyppy sen kunniaksi?"
   Ginny pyöräytti silmiään. Harry huokaisi ja pieni hymy nyki isän suupielessä, pullonvihreät silmät nauroivat. "No, muutama sitten."
   
   
   
Kommentteja?

[jacoblove]

Okei, edellinen luku ei saanut ketään kommentoimaan, kokeillaan tätä seuraavaa...

23. Pallo ja kettinki

Lily hihitti, kun Shawn näykki hänen korvanlehteään. Hän yritti rimpuilla kauemmaksi pojan kiusaa tekevistä hampaista, mutta Shawnin vahvat käsivarret pitivät häntä tiukasti aloillaan ja Shawn nauroi matalalla äänellä hänen korvaansa saaden väristykset kiitämään pitkin Lilyn vartaloa.
   "Shawn", Lily kikatti, "minä myöhästyn kohta tunnilta!"
   Shawn suuteli hänen kaulaansa hitaasti ja kiireettä. "Entä sitten?"
   "Professori Blom ei varmastikaan katso kovin hyvällä, jos myöhästyn pimennysloitsun harjoituksista", Lily huomautti ja sulki silmänsä Shawnin huulien jatkaessa tutkimusretkeään pitkin hänen kaulaansa.
   "Jasper ymmärtää kyllä, tämä on sentään paljon tärkeämpää kuin jokin hölmö pimennysloitsu. Minä sentään uhmasin jäätävää lentopelkoani ja kiisin luudalla tänne vain saadakseni suudella sinua, ethän sinä voi nyt jo hylätä minua." Shawn mutristi huuliaan ja oli mököttävinään. Lily suuteli pojan huulia.
   "Olet söpö kun mökötät. Miten lentomatka muuten sujui?"
   Shawn värähti. "Se oli hirveää. Ja noloa. Pari pöllöä kirmasi ohitseni, olen varma että ne pilkkasivat minua."
   "Miksi ne olisivat sinua pilkanneet?" Lily ihmetteli.
   Shawnin suu mutristui entisestään. "Ehkä minä lensin niiden mielestä hitaasti."
   Lily ei voinut olla nauramatta ja Shawn katsoi häntä loukkaantuneena. "Ennen kuin tapasin sinut en ollut koskenut yhteenkään luudanvarteen, voisit edes esittää ymmärtäväsi minua!"
   Lily oli miettivinään hetken aikaa ja pudisteli sitten päätään. "En vain voi sille mitään! En voi kuollaksenikaan käsittää, miten joku voi pelätä luudanvartta, mutta lentäminen ei kuitenkaan ymmärtääkseni ole pelottanut sinua, joten..."
   Shawnin ilme muuttui oudoksi, jotenkin kylmäksi ja Lilystä tuntui kuin poika olisi yhtäkkiä suistunut hyvin kauaksi hänestä, vaikka he makasivat tiiviisti toisiinsa kietoutuneena Lilyn sängyllä. Lily katsoi poikaa ihmeissään. "Shawn?"
   Shawn väisteli hänen katsettaan. "Olet oikeassa, kello on aika paljon ja minunkin on kiidettävä hurjaa pöllöjä hitaampaa vauhtiani takaisin, jotta ehdin kaksintaistelutunneille."
   Lily räpytteli silmiään Shawnin työntäessä hänet siinä samassa kauemmaksi ja kumartuessa nostamaan Jamesin luudanvarren lattialta Lilyn sängyn vierestä. "Tulemme huomenna Jamesin kanssa katsomaan sitä huispausmatsia. Yhdeltätoistako se oli?"
   Lily sai vain vaivoin nyökättyä. Shawnin omituisen etäinen käytös tuntui hänestä kurjalta ja hän ei halunnut pojan lähtevän noin vain pois hänen luotaan tuollaisessa mielentilassa. "Shawn, mikä sinulle tuli?"
   Shawn hymyili hänelle, mutta hymy ei yltänyt harmaanvihreisiin silmiin saakka, joissa oli se kylmä etäinen katse mikä huokui pojan koko olemuksesta. "Ei mikään, pitää vain mennä. Moikka!"
   Shawn nousi hieman kömpelönnäköisesti luudan selkään ja avasi sitten taikasauvalla makuusalin ikkunan. Lily katseli hölmistyneenä, kuinka poika lensi ulos huoneesta hyiseen ilmaan. Lily nosti koululaukkunsa sänkynsä jalkopäästä harteilleen päätään pyöritellen. Pojat olivat sitten kummallisia otuksia, heistä ei voinut yksinkertaisesti ottaa tolkkua, yhdessä hetkessä kaikki oli hyvin ja heti seuraavassa pojalla ei olisi voinut olla kiireempi pois hänen luotaan...
   Samassa Shawn ilmestyi ikkunan taakse. "Tule tänne, unohdin jotakin."
   Entistäkin hämmentyneempänä Lily käveli ikkunan luokse. Shawn tarttui hänen kasvoihinsa ja veti hänen päätään lähemmäksi, jotta saattoi painaa huulensa hänen huulilleen. Suudelma sai Lilyn varpaat kipristelemään.
   "Moikka. Nähdään huomenna."
   Lily nauroi. "Nähdään huomenna."
   Shawn virnisti hänelle ja kääntyi sitten epävakaasti ilmassa ja lähti liihottamaan kohti Auroriaa. Lily hihitti, poika todella lensi naurettavan hidasta vauhtia aivan kuin olisi pelännyt tipahtavansa millä hetkellä tahansa. Samassa Lily jähmettyi nähdessään harmaan pöllön liihottavan Shawnin pään ylitse ja lentävän suoraan kohti makuusalin ikkunaa, jonka edessä Lily seisoi. Hän tunnisti pöllön.
   Se oli Fredin pöllö Ermeli.
   Lilyn sydän alkoi takoa hurjasti hänen rinnassaan. Hän nieleksi, kun Ermeli lehahti ikkunalle hänen eteensä ja huhuili hempeästi. Käsi täristen Lily silitti Ermelin päätä. "Onko sinulla kirje?"
   Ermeli huhuili myöntävästi ja nosti jalkaansa, johon oli sidottu ohut pergamentti. Lily vei kätensä kohti kirjettä, mutta Ermeli päästi kimeän äänen ja veti jalkansa taakseen pois Lilyn ulottuvilta.
   "Onko kirje Roxannelle?" Lily kysyi pöllöltä. Ruskeasilmäinen komistus huhuili myöntämisen merkiksi. Lily nyökkäsi pöllölle ja taputti olkapäätään. "Tule, minä vien sinut Roxannen luokse."
   Ermeli lehahti hänen olalleen. Lily sulki ikkunan ja ampaisi ulos makuusalista. Hän kipitti kaikki portaat oleskeluhuoneeseen saakka ja tönäisi vahingossa Carrie Seetä ikävästi olkapäähän kiitäessään tämän ohitse.
   "Hei!" Carrie huudahti närkästyneenä. "Katsoisit eteesi!"
   Lily heilautti huolimattomasti kättään tytölle. Hän olisi voinut itkeä onnesta nähdessään Roxannen, Gabriellan ja Hugon makoilemassa sohvilla takkatulen ääressä. Hugo ja Gabriella pelasivat shakkia ja Roxanne luki loitsujen käsikirjaa keskittyneesti.
   "Rox", Lily kähähti.
   Roxanne kohotti katseensa. Tytön silmät laajenivat, kun ne rekisteröivät Lilyn olkapäällä kököttävän pöllön. "Fred."
   "Ei, vaan Ermeli", Lily oikaisi.
   Roxanne ja Hugo olivat jo loikanneet sohvilta ylös ja tulleet Lilyn luokse silmät ahnaasti Ermeliä ja sen jalasta pilkistävää pergamenttia tuijottaen. Roxanne ojensi kätensä kutsuvasti ja Ermeli lehahti tytön käsivarrelle iloisesti huhuillen ja ojensi anteliaasti koipensa, jotta Roxanne saattoi irroittaa pergamentin sen jalasta. Hugo katseli hieman omituinen ilme kasvoillaan Lilyä.
   "Voisit napittaa paitasi loppuun saakka, vaikka ei siinä mitään, sininen pitsi on ihan ookoo."
   Lily hymyili hieman paheellisesti napittaessaan kauluspaitansa pari ylintä nappia kiinni. "Hups."
   Roxanne vilkaisi Lilyä huvittuneena. "Hups, niin sitä huispausrinsessastakin on tullut siveetön pieni kaulailija - " Roxanne keskeytti lauseensa saadessaan pergamentin rullattua auki. Lily ja Hugo liikahtivat äkisti tytön vierelle ja kolauttivat molemmat päillään Roxannea päähän.
   "Hei! Ottakaa ihan rauhassa!" Roxanne huudahti.
   "Sori, en ole vielä tottunut kiharapaljouskypäräsi puuttumiseen - " Lily vaikeni lukiessaan Roxannen pitelemän pergamentin palasen.

Rox

Olen kunnossa ja kaikki on ihan jees. Älä etsi minua. Nähdään pian, lupaan.
-Fred

Roxanne tuijotti kirjettä. Lily hihkaisi onnesta.
   "Hän on kunnossa!" Lily loikkasi halaamaan Hugoa, joka nauroi ja pyöritti häntä muutaman kerran ilmassa.
   Mutta Roxanne ei hihkunut tai osallistunut heidän ilakointiinsa. Tyttö tuijotti kivettyneenä pergamentinpalasta käsissään.
   Hugo ja Lily katsoivat tyttöä ihmeissään. Gabriella nousi sohvalta takkatulen edestä ja tuli heidän luokseen hymyillen.
   "Tiesin, että Fred olisi kunnossa!"
   "Rox?" Hugo kysyi hieman huolissaan ja tarttui Roxannen olkapäähän. "Mikä on?"
   Roxanne pyöritti päätään hitaasti. "Fred ei ole kirjoittanut tätä."
   "Miten niin? Siinähän lukee - "
   Roxanne tyrkkäsi pergamentinpalasen Hugon käteen. "Onko tuo sinun mielestäsi Fredin käsialaa?"
   Hugo katsoi pergamenttia ja varjo häilähti pojan kasvoilla. "Ei, mutta - "
   Roxanne nappasi pergamentinpalasen takaisin itselleen kiukkuisesti. "Niinpä."
   "Mutta miksi joku muu olisi kirjoittanut tuollaisen kirjeen?" Lily ihmetteli. "Ja Ermeli sen kuitenkin toi!"
   "Mitä väliä sillä on?" Roxanne kivahti. "Jonkun mielestä on varmaan hauska kiusata meitä - ehkä se oli Lehmis."
   "Enemmänkin Georgianna", Hugo sanoi mietteliäästi, "he varmaankin ovat yhdessä ja ehkä Fred pyysi tätä kirjoittamaan kirjeen."
   "Miksi hän ei itse olisi kirjoittanut sitä?" Roxanne tivasi.
   Se oli kysymys, johon kukaan ei osannut vastata. Hetken he seisoivat hiljaa kukin kuin paikalleen jähmettyneenä. Sitten Roxanne nappasi sohvalta koululaukkunsa, heivasi sen olalleen ja lähti sanaakaan sanomatta kohti muotokuva-aukkoa.
   Lily, Hugo ja Gabriella lähtivät tytön perään. Lilyä pelotti, että Roxanne muuttuisi jälleen zombiksi ja Hugon huolestunut katse kieli, että poika pelkäsi samaa. Roxanne marssi paljon heidän edellään käytävää eteenpäin kohti loitsuluokkaa.
   Heidän muut luokkalaisensa olivat jo luokassa ja ainoastaan luokan etunenässä olevat paikat olivat vapaina. Joka puolella pulpeteilla oli suuria kynttilöitä. Jasper makoili rennosti opettajantuolillaan taikasauvaansa sormiensa välissä pyöritellen ja oli nostanut jalkansa pöydälle hyvin epäprofessorimaisesti. Nuoren opettajan tarkat silmät tutkailivat Roxannea, joka lysähti pulpettinsa ääreen olemus turhautunutta vihaa hyökyen. Lily, Hugo ja Gabriella menivät istumaan tytön viereen.
   Jasper hymyili laiskasti. "Te olette myöhässä. Kymmenen pistettä Rohkelikolta."
   Lily mulkaisi Jasperia, joka vain virnisti takaisin. "No niin, nyt kun kaikki ovat vihdoin paikalla, voimme aloittaa tunnin. Kuka kertoisi, mikä on pimennysloitsu? Longbottom?"
   Gabriella kohotti katseensa pulpetistaan. "Se on loitsu, joka pimentää kaikki valot, jotka sen loitsija haluaa sammuksiin."
   "Aivan. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, että teidät saarretaan keskellä katua ja haluatte karkuun - saatte halutessanne yhdellä sauvan näpäytyksellä koko kadun pimeäksi ja saatte sen verran hämmennystä aikaan, että pääsette karkuun. Tämä loitsu on löydetty vasta vähän aikaa sitten, ennen oli vain pimennyspulveria ja yksi erään hyvin älykkään Tylypahkan rehtorin kehittelemä esine, joka teki saman tempun, vaikkakin paljon hitaammin. Tänään me harjoittelemme pimennysloitsua. Se saattaa kuulostaa helpolta, mutta on itseasiassa melko vaativa. Valossa ja tulessa on paljon voimaa ja vaatii paljon voimaa saada ne sammuksiin." Jasper näpäytti taikasauvaansa ja koko luokkahuone pimeni, mutta joka puolelle syttyi siinä samassa lepattavia kynttilöitä. Lilyn ja Roxannen edessä ollut kynttilä sihahti liekkeihin ja se valaisi Roxannen kasvot. Tytön silmissä oli kova, tunteeton katse ja Lily huokaisi.
   "Loitsun nimi on pimento", Jasper kertoi. "Sauvat hommiin."
   "Minä voin kokeilla ensiksi", Lily mutisi. Roxanne tuijotti kynttilää vaivautumatta vastaamaan. Lily osoitti taikasauvallaan kynttilää. "Pimento!"
   Kynttilä suhahti sammuksiin heti. Lily hymyili.
   "Hyvä, Potter, hienoa", kehui Jasper hämärän luokan etuosasta. "Nyt sinun vuorosi, Rox." Kynttilä lehahti uudestaan liekkeihin.
   Lilyn kulmakarvat nytkähtivät. Miksi Jasper puhutteli häntä sukunimellä, mutta roxitteli Roxannea?
   Roxanne ei näyttänyt huomaavan. Tyttö tuijotti keskittyneesti kynttilää ja mutisi: "Pimento."
   Mitään ei tapahtunut.
   Roxanne ei saanut koko tunnin aikana kynttilää sammumaan ja oli tunnin loputtua niin myrtyneen näköinen, että Lily uskoi koko lähestyvän viikonlopun kuluessa Roxannen turhautunutta pahaa oloa katsellen.
   Tunnin päätyttyä Hugo ja Gabriella lähtivät nopeasti muiden luokkalaisten mukana pois luokasta mutisten jotakin keskeytyneestä shakkipelistä. Lily nousi ylös tuoliltaan ja katsoi Roxannea odottavasti, mutta tyttö ei vilkaissutkaan häntä, vaan nousi ylös ja meni Jasperin pöydän luokse. Jasper katsoi tyttöä vihreät silmät tuikkien.
   "Kyllä se siitä. Tämä loitsu on vaativa."
   "Ei ole olemassa loitsua, joka ei olisi minulle vaativa", Roxanne tuhahti. "Mutta ei se mitään. Haluaisin tietää, onko olemassa mitään loitsua, jolla saisi selville, kuka tämän kirjeen on kirjoittanut." Roxanne asetti Ermelin tuoman pergamentin Jasperin eteen.
   Jasperin kulmat nytkähtivät, kun hän luki kirjeen. "Etkö usko, että Fred olisi kirjoittanut tämän?"
   "Veljeni käsiala muistuttaa haiskun varpaita, ja tämä ei, joten en."
   Jasper katseli hetken pergamenttia miettiväisesti ja nyökkäsi sitten kuin itsekseen. "Osoita pergamenttia sauvallasi, sen pitää kosketta sitä. Loitsu on facio patefacio."
   Roxanne tuhahti. "Luuletko sinä, että minä ikinä osaisin mokoman loitsun tehdä?"
   Jasper nousi ylös tuoliltaan, kiersi opettajan pöydän, otti Roxannen sauvaa pitelevästä kädestä kiinni ja asetti sen ihan kiinni pergamenttiin. "Sinä et ikinä opi, jos et harjoittele."
   "Se syttyy kuitenkin vain tuleen", Roxanne mumisi inhoavasti.
   Jasper kääntyi katsomaan tyttöä silmiin. Heidän kasvonsa olivat aivan lähekkäin. Lily katseli heitä kauempaa ja räpytteli omia silmiään.
   "Minä autan sinua", Jasper sanoi vakavasti ja Lily näki Roxannen nielaisevan ja nyökkäävän sitten. Molemmat käänsivät katseensa pöydällä lepäävään kirjeeseen.
   "Ajattele hetkeä, kun kirje on kirjoitettu", Jasper mutisi hiljaisella äänellä. "Kuvittele mielessäsi, kuinka sulkakynä raapii kirjaimia pergamenttiin."
   Roxanne sulki silmänsä ilmeisesti totellen Jasperin käskyä. Jasper puristi Roxannen kättä vielläkin tytön sanoessa hiljaisella äänellä: "Facio patefacio."
   Roxannen sauvasta suhahti hopeinen välkähdys ja tyttö henkäisi.
   "Toimiko se?" Lily kuiskasi.
   Roxanne kääntyi katsomaan Lilyä kasvot sädehtien. "Georgianna Lipetit on kirjoittanut sen!"
   Ja samassa luokkahuoneen pulpeteilla lepäävät kynttilät syttyivät hulmuaviin liekkeihin. Lily henkäisi hämmennyksestä ja Jasper kääntyi katsomaan Roxannea tutkiva ilme vihreissä silmissään.
   Roxanne räpytteli silmiään. "Mitä juuri tapahtui?"
   Jasper katseli Roxannea. "Sinussa on paljon voimaa, Roxanne. Sinun pitää vain opetella hallitsemaan sitä."
   Roxanne hymähti ja katseli joka puolella lepattavia kynttilöitä. "En minä osaa. Teinkö minä muka tämän?"
   Jasper hymyili. "Teit."
   Kun Lily ja Roxanne lähtivät luokasta kohti rohkelikkotornia, Lily virnisteli merkitsevästi Roxannelle. Tyttö vilkaisi häntä ihmeissään.
   "Mitä sinä oikein irvistelet siinä?"
   "Mitä sinun ja Jasperin välillä oikein on?" Lily kysäisi huolettomasti.
   Roxanne hymähti. "Ei mitään, kuinka niin?"
   "Huijaat", Lily syytti ja pieni, vino hymy käväisi Roxannen kasvoilla.

*

James tökki uunimakkaraansa inhoavasti. Hän oli kurjalla tuulella. Jo toisena peräkkäisenä päivänä hän oli hävinnyt monta tuntia kestäneen kaksintaistelun, tällä kertaa Mimosa Austenille, joka istui hänen vieressään hymystä päätellen erittäin tyytyväisenä itseensä. Jamesin pahaa tuulta ei helpottanut lainkaan se, että Aqualine ja Ava istuivat toisella puolella notkuavaa illallispöytää ja Aqualinen Jamesille kuolemaa toivova katse kaiversi Jamesiin reikiä ja hän joutui koko ajan hillitsemään halunsa kirota tyttö lesbiaanien taivaaseen.
   "Piristy, Potter", Mimosa pyysi ja virnisti vahingoniloisesti. "Jotkut naiset vain ovat parempia kuin sinä, mitä pikemmin myönnät sen, sitä helpompi sinun on hyväksyä se."
   James mulkaisi tyttöä. "Sinä kumarruit tahallasi niin, että saatoin nähdä paitasi sisälle. Kenen tahansa miehen keskittyminen herpaantuisi mokoman kieron liikkeen myötä."
   Mimosa vinkkasi hänelle silmäänsä ovelasti. "Eihän siinä nyt ollut mitään, mitä et olisi aikaisemmin nähnyt."
   James virnisti muistikuvien välähdellessä hänen mielessään, Mimosan keijukaismainen vartalo hänen painonsa alla, tytön huulet hänen kaulallaan ja tytön nautinnolliset voihkaisut hänen korvissaan... Jamesin katse karkasi Avaan, joka katseli heitä pöydän toiselta puolelta kummallinen ilme kasvoillaan. Tyttö huomasi Jamesin katseen ja laski omansa nopeasti lautaseensa. James pyöräytti silmiään.
   "Tuota en tiennytkään", Shawn totesi Jamesin toiselta puolelta ilahtuneella äänellä. "Mukava tietää, että en ole tämän kartanon ainoa pukki."
   Mimosa pärskähti maitolasiinsa ja James hörähti. "Minä olen pukki. Sinä olet vain limainen sika."
   "Hei!" Shawn huudahti närkästyneenä. "Minä en ole sika, eikä minussa ole mitään limaista."
   "Tämän kartanon naiset kutsuvat sinua Limamieheksi", Mimosa muistutti ystävällisesti.
   Shawn mutristi huuliaan. "Naiset ovat sitten ilkeitä otuksia."
   "Älä muuta sano", James mutisi ja vilkaisi Avaa. Tyttö tuijotteli lautastaan jotenkin surullisen oloisena.
   "Pidä katseesi ihan vain lautasessasi, Potter!" Aqualine ärähti. "Lakkaa tuijottamasta tyttöystävääni!"
   "Tai muuten mitä?" James kysyi kyllästyneesti. "Sinä syljet minun päälleni?"
   Aqualine hymyili ivallisesti. "Tai sitten vain hukutan sinut Mustaan Järveen."
   "Mitäpä jos hautaisitte sotakirveenne hetkeksi?" Shawn puuttui keskusteluun. "Kukaan täällä ei jaksa kuunnella."
   Aurorikokelaat pöydän ympärillä mutisivat myöntävästi. James tuhahti ja Aqualine mulkaisi häntä katse syvää halveksuntaa huokuen.
   "Olet sinäkin sauvasi liemeen tyrkännyt", Shawn mutisi Jamesille.
   "Puhuu mies, joka täysin omasta tahdostaan lirkutteli tulisieluisen pikkusiskoni seurustelemaan kanssaan", James huomautti. "Olet vielä pulassa hänen kanssaan, sano minun sanoneen."
   Shawn hymyili. "Voi olla."
   James kohotti kulmaansa. "Eikä se vaivaa sinua? Vapautesi on riistetty, hyvä mies! Sinulla on pallo jalassa ja kettinki toisessa!"
   Shawn kohautti olkiaan. "Ei se siltä tunnu."
   James äännähti epäluuloisesti. "Alkuhuuman kadottua... odota vain."
   "Eikö sinun pitäisi olla ylisuojelevana isoveljenä vain iloinen, että valitsin kunniallisen polun Lilyn kanssa?" Shawn kysäisi hymyillen.
   James räpytteli silmiään. "Mitä kunniallista siinä nyt on, että te kaksi rengastitte toisenne ja minun on mukamas sen takia siedettävä ajatusta sinusta ja pikkuruisesta siskostani?"
   "No, toimintapani on menneisyydessä ollut melkoisen erilainen", Shawn huomautti virnistäen.
   James yökkäsi. "Limamies puhuu. Puheenaiheen vaihdos nyt ja heti, kiitos."
   Shawn hymähti ja keskittyi jälleen ruokalautaselliseensa. Jamesilla ei ollut nälkä, hän työnsi lautasensa inhoavasti kauemmaksi ja katseli auroritovereidensa ruokailua vaipuen omiin ajatuksiinsa.
   Viikko Auroriassa oli ollut hurjan rankka ja hänen jäseniään kolotti. Teddy ja Victoire eivät olleet pilailleet koulutusohjelman rankentumisesta. Teddy pisti heidät huhkimaan kunnonkohotusvälineiden kanssa päivittäisen aamulenkkeilyn lisäksi, jokapäiväiset kaksintaisteluharjoitukset kestivät aina lukuisia tunteja ja Victoire pakotti heidän päihinsä erilaisia kirouksia teoriatunneilla niin, että erilaiset loitsut tuntuivat pursuavan Jamesin korvista ulos.
   Jotakin hyvää rankassa rääkissä kuitenkin oli: James ehti miettiä Rosen, Amelien ja Fredin kohtaloa vasta iltaisin Aurorian pimentyessä ja rauhoittuessa nukkumaan. James huokaisi. Tytöt ja Fred olivat olleet kadoksissa melkein kaksi viikkoa.
   "Aqualine", kuului Victoiren ääni ruokasalin ovelta. "Äitisi on oleskeluhuoneen tulessa, hän haluaa puhua sinun kanssasi."
   Aqualine nousi ylös ihmettelevän näköisenä. "Mitä niin kiireistä asiaa hänellä muka on?"
   Victoire kohautti olkiaan ja naisen kermaisen ruskeat silmät olivat hieman huolestuneet. "Sinun on parasta mennä ottamaan siitä selvää."
   Aqualine vaihtoi Avan kanssa ihmettelevän katseen ja lähti ruokasalista. James näki tilaisuutensa tulleen, ampaisi ylös tuoliltaan ja meni Avan luokse. Tyttö katsoi häntä ihmeissään.
   "James, mitä sinä - "
   James tarttui Avaan ja kiskaisi tämän ylös tuoliltaan. "Minulla on sinulle asiaa." Enemmittä puheitta hän lähti raahaamaan Avaa pois ruokasalista aurorikokelastovereiden hölmistyneistä - ja Shawnin tietäväisestä - katseista välittämättä.
   "James, mitä sinä oikein puuhaat?" Ava huudahti. James ei vastannut ja marssi eteishallin halki pimeään kirjastoon ja tyrkkäsi tytön kahden notkuvan hyllyn väliin.
   "Mitä sinä teet?" Ava kysyi hämmentyneenä.
   "Ei, vaan mitä helvettiä sinä teet?" James huudahti ja tuijotti tyttöä vihaisesti. "Mitä peliä sinä oikein pelaat?"
   Ava räpytteli silmiään. "Miten niin?"
   "Äh, lopeta tyhmän esittäminen!" James huudahti turhautuneena. "Tiedät varsin hyvin, mistä minä puhun! Vai oletko unohtanut, kuinka minä otin sinut lukuisia kertoja huispausstadionin raunioiden alla?"
   Ava nielaisi. "En tietenkään ole."
   "Ei siltä vaikuta!" James tokaisi. "Ilmeisesti sinulla ei ole aikomustakaan kertoa ärsyttävälle tyttöystävällesi meistä?"
   Ava laski katseensa. "Minä rakastan häntä, James."
   Jamesista tuntui siltä kuin Ava olisi työntänyt kätensä hänen rintansa läpi ja ottanut hänen sydämensä kuristavaan otteeseen. "Minkä helvetin takia?"
   Ava hymähti. "Hänessä on paljon enemmän kuin hän antaa teidän nähdä. Hän on sympaattinen ja lojaali ja hauska ja - "
   "Ei minua kiinnosta", James ärähti.
   Ava vaikeni ja katseli häntä. "James, olen niin pahoillani! Mutta yritä ymmärtää, minä olen ollut hänen kanssaan kuusi vuotta! Se on pitkä aika olla jonkun kanssa. En minä osaa olla ilman häntä!"
   Avan sanat olivat kuin tikareita, jotka upposivat syvälle Jamesin sydämeen. "Ei se siltä vaikuttanut, kun makasit minun allani ja raavit kynsilläsi minun selkääni."
   Ava puraisi huultaan. "Meidän ei olisi pitänyt, en olisi saanut - "
   "Älä", James ärähti. "Älä sano noin. Sinä nautit siitä ihan yhtä paljon kuin minäkin."
   Ava katsoi häntä mantelinmuotoisilla, kinuskisilla silmillään. "En minä muuta väitäkään."
   James oli hiljaa ja vain katseli Avaa. Tyttö oli niin kaunis, että häneen koski. James astui lähemmäksi tätä, mutta tyttö kavahti kauemmaksi ja tämän selkä osui kirjoja pursuilevaan hyllyyn tämän takana. "Älä", tyttö pyysi varoittavasti.
   "Jos sinä oikeasti rakastaisit häntä, et olisi ollut minun kanssani", James sanoi vakavasti ja Avan varoituksesta välittämättä astui jälleen lähemmäksi tätä.
   Avan rinta kohoili ja James saattoi tuntea tämän hengityksen kasvoillaan. Tytön vaniljantuoksu täytti jälleen hänen aistinsa ja muistikuvat tämän vartalon tunnusta saivat Jamesin vartalon pakottamaan kiduttavasti. James kahlitsi Avan käsiensä väliin. "Sinä haluat minua. Ihan yhtä paljon kuin minäkin haluan sinua."
   Ava katsoi häntä kirsikanväliset huulet kutsuvasti raollaan. "En voi", tyttö kähähti hengästyneenä.
   "Sinä voit tehdä mitä haluat", James kuiskasi. "Ei sinun tarvitse pomppia hänen tahtonsa mukaan."
   James painoi huulensa Avan huulille ja painautui tämän vartaloa vasten. Avan maku täytti Jamesin aistit ja hän oli valmis repimään kaikki vaatteet tämän päältä siinä paikassa missä he seisoivat, jotta olisi päässyt koskettamaan tämän lämmintä, silkkistä ihoa ja työntymään tytön sisään. Ava voihkaisi hänen huuliaan vasten ja kietoi jalkansa hänen lanteidensa ympärille. James piteli tyttöä sylissään, puristi tätä itseään vasten ja maisteli tämän huulia antaumuksella kaikkien järkevien ajatuksien haihtuessa ilmaan kiduttavan pakotuksen sykkiessä vaativasti hänen vyönsä alla.
   "Minä haluan sinua niin paljon, että se koskee", James kuiskasi Avan korvaan ja suuteli tämän kaulaa. Ava taipui hänen sylissään ja voihkaisi.
   "Minäkin haluan sinua niin, että se koskee."
   "No, tämäpä on kiusallista!" Shawnin ääni hihkaisi. James olisi voinut murista.
   "Painu helvettiin tai kiroan sinut", James ärähti. Ava kavahti kauemmaksi ja James laski tytön pettyneenä sylistään lattialle ja kääntyi katsomaan Shawnia kiukkuisesti.
   Shawn nojaili tyynesti kirjahyllyyn ja tämän kasvoilla oli ilkikurinen, vahingoniloinen ilme. Pojan silmät olivat kuitenkin vakavat.
   "Mitä asiaa?" James ärähti kiukkuisesti.
   Shawnin hymy hyytyi. "Ikävä keskeyttää seksinhuuruinen hetkenne, mutta tyttöystäväsi kiljuu ja itkee yläkerrassa, Ava. Ilmeisesti hän sai aika huonoja uutisia äidiltään."
   Ava hengähti, vilkaisi Jamesia järkyttyneenä ja sujahti sitten hänen ohitseen. Tyttö kipitti pois kirjastosta.
   Shawn naksautti kieltään. "Että sillä tavalla."
   James mulkaisi poikaa. "Ole hiljaa."
   Shawn vinkkasi silmäänsä. "Lohikäärmerakastaja, käytöksesi on häpeällistä. En yhtään ihmettele, että Aqualine on koko ajan valmiustilassa repimään kurkkusi auki."
   "Limamies on hyvä ja pitää huolta omista asioistaan", James puuskahti.
   Shawn nosti kätensä antautuvasti ilmaan. "En minä tuomitse. Ava on aikamoinen makupala."
   James tuhahti. Aikamoiseen sotkuun hän oli tytön takia itsensä ajanut. Olkoonkin, että tyttö oli syötävän kaunis. Ja ihana. Ja suloinen. Ja suuteli niin, että jalat eivät meinanneet kantaa.
   "Kenellä nyt on pallo jalassa ja kettinki toisessa?" Shawn kysäisi voitonriemuisesti kuin arvaten, mitä hän ajatteli.
   James ei vaivautunut vastaamaan.