kiitti kommenteistanne ! 
ne oli rakentavia korjailen noita virheitä myöhemmin, kun on nyt hieman kiire lisäilen vaan tän luvun tänne ja myöhemmin sitte kattelen tän ja edellisen luvun kirjotusvirheet läpi joten, uus luku - you are welcome II luku
Draco ajoi talomme eteen ja piti autoa hetken aikaa tyhjäkäynnillä ennen kuin sammutti sen. Christian avasi salamana turvavyönsä ja rynni autosta ulos. Mietin väkisinkin, mitä pojan mielessä mahtoi liikkua. Oliko hän kiusaantunut Dracon läsnäolosta? Oliko hän innoissaan isähahmosta? Tajusiko hän, että minun ja Dracon välillä oli jotain? Vai ylireakoinko minä?
Astuin ulos autosta ja katsoi hetken aikaa Christiania saadakseni ajatuksiani suuntaan tai toiseen. Oliko hänen katseensa erilainen? Entä eleet?
En huomannut, kuinka Draco tuli seisomaan viereeni. ''Mitä nyt?''
En vastannut, puistelin vain päätäni ja menin avaamaan takakontin nostaakseni kauppakassit sieltä pois. En kuitenkaan ehtinyt hipaistakkaan kasseja, kun Draco nappasi ne. Suljin takakontin ja lukitsin auton ovet. Christian remputti jo oven kahvaa, kun ehdin sinne asti.
''Luoja, Chris, älä revi ovea irti'', jupisin ja työnsin pojan hellästi sivuun avatakseni oven. Christian pyyhälsi ohitseni sisälle, heitti takkinsa summanmutikassa naulakkoon ja potki kenkänsä muiden sekaan. Pidin Dracolle ovea ja menin sitten itse sisään. Potkin vain korkokengät jalastani ja lähdin kävelemään keittiötä kohti Draco kannoillani. Siistin huomaamattomasti paikkoja kulkiessani.
''Anteeksi tämä sotku'', mutisin ja juoksutin kättä hiuksissani. Keittiössä kiepahdin hitaasti ympäri ja osoitin graniittista baaritiskisaraketta, joka erotti olohuoneen ja keittiön toisistaan. Se toimi myös ruokapöytänä. ''Laske kassit tuohon.''
Draco teki kuten käskin ja katseli ympärilleen. En tiennyt oliko hänen katseessaan hyväksyntää vai halveksuntaa. Äkkiä toivoin, että olisin siivonnut eilen illalla paremmin, enkä vain olisi imuroinut. Sitten ajattelin kuitenkin, että mistä hemmetistä minä olisin voinut tietää Dracon ilmestyvän paikalle ja tunkevan ruokapyötääni. Ja miksi minä häneltä hyväksyntää edes hain?
Avasin pitkän trenssitakkini vyönauhan ja aloin tyhjentämään kauppakasseja. Christiankin ilmestyi paikalle ja alkoi tyhjentämään kasseja kanssani. Draco seisoi vaivautuneena taustalla ja näytti miettivän jotain puheenaihetta tai miten voisi auttaa. Kyykistyin laittamaan kalliin viinipullon viinikaappiini ja noustessani ylös kohtasin Dracon kysyvän ja hieman huvittuneen katseen. Mulkaisin häntä vain varoittavasti. Tietäisipä hän minkälaista on asua nelivuotiaan, energisen ja aina menemässä olevan pojan kanssa, joka varmaan juoksi ja temmelsi unissaankin.
Saimme kauppakassit tyhjennettyä nopeasti rutiinilla ja hymyilin Chrissille kiitokseksi. ''Kiitos kulta avustasi.''
Christian virnisti minulle ja halasi minua kömpelösti vyötäisiltä.
Äkkiä Draco rykäisi ja tiesin hänen äänestään, että hänestä oli kiusallista seistä siinä. Olin vihainen itselleni siitä, että tunsin hänet vieläkin niin hyvin. Chris katsoi myöskin Dracoa hetken ennen kuin juoksi tämän luo ja tarrasi tätä kädestä.
''Tule! Haluan näyttää sinulle yhden jutun!''
Draco ehti juuri ja juuri jättää takkinsa baarituolille, kun Chris vei hänet mennessään. Kuulin pian portaiden töminän ja olin tyytyväinen, koska olin muistanut laittaa aamulla makuuhuoneeni oven kiinni ja viedä kaikki likapyykit kodinhoitohuoneeseen piiloon.
Seisoin hetken paikoillani, kunnes tajusin, että minun tulisi laittaa sitä ruokaakin. Niinpä riisuin trenssitakkini ja vein sen eteisiin naulaan, ja palasin keittiöön. Kiedoin hiukseni sekaiselle nutturalle, pesin käteni ja otin tarvikkeet esiin.
*
Olin juuri saanut baaritason katettua, kun Chris ja Draco palasivat keittiöön. Molemmat nauroivat ja tönivät toisiaan leikkisästi. Katsoin heitä kulmat kohollani ja äkkiä molemmat kohottivat katseensa minuun. Christianin katse oli hieman katuva ja tiesin samoin tein tämän tehneen jotain pahaa. Dracon katse taas lukittui minuun ja pieni hymy nousi hänen huulilleen. Hänen katseensa vartalollani tuntui pehmeältä ja ihanan kiusoittelevalta. Draco kohtasi katseensa ja näin hänen tummuneet silmänsä.
Voi luoja, ei.
Äkkiä käännyin pois päin ja olin tekevinäni vielä jotain pieniä viimeistelyitä kattaukseen.
''Tuoksuu upealta!'' Christian puuskahti ja tuli lähemmäs tasoa. Hän varpisti ja kurkkasi kattausta. Hänen silmänsä kiilsivät innostuksesta ja jouduin miettimään, mitä ihmettä he olivat ylhäällä tehneet. Koska edes minun tekemäni ruoka ei saanut poikani katsetta noin loisteliaaksi.
''Yhm, noh, ruoka on valmista. Voitte istua pöytään'', mutisin hieman karhealla äänellä ja huitaisin epämääräisesti pöytää kohden. Vilkaisin Dracoa. ''Otatko viiniä juomaksi?''
Draco virnisti hieman ilkikurisesti. ''Kyllä vain, kiitos.''
''Saanko minä maistaa?'' Christian kysyi.
''Et'', sanoimme Dracon kanssa samaan aikaan ja Christian katsoi meitä epäuskoisena ja huvittuneena samaan aikaan.
''Hhih, te puhutte hassusti.''
Katsoimme Dracon kanssa toisiamme yllättyneinä ja jopa omaksi yllätyksekseni vilautin miehelle hymyn. Dracokin näytti yllättyvän ja hän seisoi hetken jäätyneenä paikkallaan, kun minä ojensin Christianille salaatti kulhoa ja kehotin tätä ottamaan myös vähän vähemmän ketsuppia kuin yleensä. Poika kuitenkin vain valittaisi kihelmöintiä rohtuneissa huulissaan.
Draco ojensi minun yllätyksekseni minulle tuolia ja istuutuessani sille Draco kuiskasi korvaani: ''Ei luoja, Hermione, näytät hyvältä tuossa mekossa! Ei sinun olisi minua varten tarvinnut.''
Mottasin miestä olkapäähän. ''Idiootti.''
Christian ei kuitenkaan huomannut mitään, sillä hän laski kurkunpalojaan lautasellaan ja mutisti salaatinlehteä samalla.
Ruokailu sujui yllättävän keveästi, onnistuimme puhumaan Dracon kanssa toisillemme ilman sen suurempaa draamaa ja Christian ei tiputtanut spagettia housuilleen kuin vain kerran. Punastuin hieman, kun Draco kiitti ''mainiosta, upeasta'' ruoasta hymyillen minulle lämpimästi. Tiesin hänen tarkoittavan sitä vilpittömästi.
Ulkona oli pimeää, kun kotipuhelin alkoi soimaan portaiden vierellä olevan lipaston päällä. Nousin nojatuolilta ja pahoittelin nopeasti poistumistani, vaikka tuskin Dracokaan kuin sen enempää Christiankaan sitä kuuli. He leikkivät junaradalla ja miettivät miten sen saisi kiertämään koko olohuoneen ympäri ilman, että se olisi tiellä. Turha toivo.
Nostin kuulokkeen korvalleni ja nojauduin lipastoon. ''Haloo?''
''Heei, Hermione'', tuttu ääni kuului langan toisesta päästä.
''Ron'', tervehdin viileästi. Kurkkuani kuristi äkisti ja pelkäsin alkavani itkemään. Miksi Ronin piti soittaa nyt? Jälleen humalassa?
''Mitä kuuluu? Miten pikkukundilla menee?'' Ron uteli sammaltaen lähes huomaamattomasti.
''Ihan hyvää, söimme juuri ja nyt hän leikkii junaradallaan olohuoneessa. Sinä ja Harry annoitte sen hänelle lahjaksi viime jouluna'', sanoin. Suljin silmäni ja hipelöin kultaisia rannerenkaitani.
''Etkö aio kysyä miten minulla menee?'' Ron kysyi.
''Olet humalassa Ron. Puhutaan vaikka huomenna, jos olet saanut pääsi selväksi'', kuiskasin väsyneellä äänellä. En ollut huomannut, kuinka junanvihellykset olivat vaienneet olohuoneessa.
''Sanot aina noin. Aina'', Ron mutisi. ''Vältteletkö sinä minua, Hermy?''
''Ron... Kuule, minulla oli rankka työpäivä – itse asiassa koko viikko on ollut perseestä. Sam antaa minulle kamalasti paperitöitä...''
''Sam? Pomosi, eikö? Se joka koitti saada sinulta keinolla millä hyvänsä?'' Ron ärähti. ''Mikset lopeta?''
''Ron...ei Sam ole enään mitään yrittänyt. Sen takia minä varmaan saan ne kaikki paperit'', naurahdin hieman keventääkseni tunnelmaa. ''Ja miksi eroaisin yhden kusipään takia? Niitä on maailma täynnä. Ja sitä paitsi palkka on todella hyvä ja saan pidettyä kaikki laskut, velat ja lainat kurissa. Tämä ei ole... niin kamalaa kuin kuvittelet.''
''Minä ikävöin sinua, Mione'', Ron kuiskasi ja kuulin, kuinka mies nyyhkäisi.
Voi ei.
''Ron...kuule, minäkin sinua'', kuiskasin karhealla äänellä. ''Mutta meistä ei ikinä tule mitään enempää. Olen pahoillani.''
''Mione, kuuntele! Minä..-''
''Ei, Ron, ei. Ei nyt. Älä aloita! En jaksa juuri nyt. Anteeksi'', kuiskasin särkyneellä äänellä. ''Minun täytyy mennä. Öitä.''
Laitoin luurin käsikopelolla takaisin paikoilleen ja puristin silmäni entistä tiukemmin kiinni. Painoin nenänvarttani ja tärisin. Nielaisin kovan palan pois kurkustani ja räväytin silmäni auki. Kohtasin heti Dracon katseen. Sitten Christianin surullisen katseen. Kuinka kauan he olivat olleet siinä? Miksen minä ollut kuullut mitään?
Katsoin kahta blondia hetken aikaa ennen kuin huokaisin hiljaa. ''Christian, aika mennä nukkumaan.''
''Nyt jo?'' Christian hämmästeli, mutta tajusi ettei kannattanut alkaa väitellä asiasta, niin hän vain nyökkäsi ja meni ohitseni portaisiin. Niiden juurella hän kääntyi puolittain ja toivotti Dracolle hyvää yötä.
''Tulen peittelemään sinut aivan kohta'', kuiskasin pojalle ja sipaisin hänen poskeaan hymyillen mahdollisimman vilpittömästi. Chris väläytti pienen heikon hymyn ja tiesin, että poika oli huolissaan.
Kiedoin käteni ympärilleni ja annoin hymyn valahtaa kasvoiltani sillä samalla hetkellä, kun Chris kääntyi käytävään. Käännyin ympäri ja kohotin katseeni Dracoon.
''Luulen, että sinun on aika lähteä'', mutisin.
''Hermione älä tee tätä. Älä työnnä minua pois'', Draco kuiskasi.
''Ei, älä sinä tee tätä Draco'', kuiskasin ja suljin silmäni. ''Sinä se minut jätit, muistatko? Viimeinen lukuvuosi, seuraavana päivänä me valmistuisimme. Sinä sanoit, että minä en tarpeeksi sinulle. En ollut tarpeeksi hyvä. En ollut tarpeeksi puhdas. Sinä leikit minulla Draco. Ja minä olin niin helvetin tyhmä, että annoin sinun tehdä sen. Ja sitten, parin viikon päästä koulujen loppumisesta minulla alkoi tulemaan aamupahoin vointia. Ensimäisen viikon luulin vain syöneeni pilaantunutta ruokaa, mutta se jatkui, jatkui ja jatkui. Lopulta menin apteekkiin, ostin testin, menin kotiin, tein testin ja itkin seuraavat kolme päivää kunnes tajusin, että en voisi vain istua ja itkeä silmiä päästäni. Joten minä nousin lattialta ja kasasin itseni. Ja nyt minä olen tässä, minulla on upea poika, josta olen niin hemmetin ylpeä. Enkä kadu hetkeäkään hänen kanssaan. Ja nyt sinä talsit paikalle ja kaikki murtuu. Mikä sinussa on Malfoy, että aina sinä pilaat kaiken?''
Draco ei sanonut hetkeen mitään.
''Tiedätkö muuten mitä? Synnytyssalissa minä kirosin sinut helvetin syvimpään onkaloon. En itse asiassa muista ikinä kiroileeni niin paljon'', tuhahdin ja kohautin olkiani.
''Mutta nyt menen peittelemään poikani'', sanoin. ''Toivoisin, että sillä aikaa sinä lähtisit pois. Etkä koskaan palaisi.''
Niineen minä menin ylös, väänsin hymyn kasvoilleni ja menin lukemaan pojalleni ilta satua.
*
Christianin silmät olivat vielä sinnikkäästi auki, kun suljin satukirjan. Katsoin häntä turhautuneena.
''Mitä nyt?''
Poika kohosi istumaan kyynärpäidensä varaan. ''Te tunnette Dracon kanssa, vai mitä?''
Tuntui kuin joku olisi lyönyt minua. Katsoin poikaa ällistyneenä, enkä pystynyt vastaamaan.
''Näytän häneltä tosi paljon'', Chris kuiskasi ja tunsin silmieni kostuvan. Nielaisin ja suljin satukirjan salamannopeasti.
''Christian, jospa menisit nukkumaan'', kuiskasin tuskin henkäystä kantamammalla äänellä. Christian katsoi minua vielä hetken liikkutamatta, kunnes luovutti ja kääntyi kyljelleen, kasvot ikkunaa kohden. Hän laski aina tähtiä itsekseen tai katseli tähdenlentoja.
Painoin kevyen suukon pojan otsalle ja nousin juuri sopivasti ylös, kun kyynel tipahti silmäkulmastani lattialle. ''Olet rakas, kauniita unia Christian.''
''Kauniita unia äiti.''
Sammutin yöpöydän valon ja jätin huoneen oven raolleen poistuessani huoneesta. Ehdin hädin tuskin portaisiin, kun pidätellyt kyyneleet alkoivat virrata kasvoillani. Heitin kädet suuni eteen ja koitin nyyhkyttää hiljaa. Lysähdin voimattomana portaiden päätyyn ja painoin pääni lohduttamana polvieni väliin.
''Voi miksi, miksi, miksi...'' hoin mantraa hiljaa.
Sitten kuulin, kuinka lattia narahti aivan lähelläni. Pääni nytkähti ylös ja näin hämmentyneen Dracon. Pyyhin kyyneleet nopeasti kasvoiltani ja suoristin selkäni. Katsoin miestä kylmästi.
''Käskin sinun lähteä, Malfoy'', tiuskahdin ja mieleni teki alkaa itkeä uudelleen, kun kuulin itsekin kuinka heikko ja säreilevä ääneni oli. Myös Draco huomasi sen.
''Toivoit minun lähtevän. Se on eriasia'', Draco kuiskasi hiljaa ja otti epäröivän askeleen eteenpäin. Hypähdin horjahdellen seisomaan ja kohotin käteni.
''Älä tule lähemmäs...''
''Tai mitä? Mitä aiot tehdä Hermione minulle?'' Draco kysyi ja kohtasi katseeni. ''Et voi satuttaa minua enää enempää. Et voi tehdä fyysisesti etkä henkisesti.''
Katsoin miestä hämmentyneenä. ''Mitä sinä oikein selität..?''
Draco katsoi minua hetken aikaa ennen kuin laski katseensa ja asteli portaiden juurelle ja istahti alas. Astahdin vaistonomaisesti taaemmas ja nojauduin seinään. Draco painoi päänsä käsiinsä ja näin, kuinka hänen hartiansa lysähtivät ja kaikki Malfoymainen arvokkuus katosi miehen kehosta.
Epäröiden istuuduin pari askelta korkeammalle ja odotin, mitä Draco aikoisi minulle kertoa. Tosin olin aika varma mistä hän aikoisi minulle kertoa. En vain tiennyt halusinko kuulla sitä.
Hän heilautti päätään pari kertaa lohduttomasti edes takaisin ennen kuin aloitti.
''En ole ikinä kokenut mitään pahempaa kuin sen, että minun piti jättää sinut. Muistan vieläkin kasvosi...''
''Älä'', henkäisin. Ei, en ollut valmis tähän! Katsoin Dracoa pelokkaana. ''Älä, ole kiltti, äläkä..''
''Sinun kasvosi...se sattui niin paljon. En edes muista, mitä minä sanoin sinulle silloin. Kaikki oli niin... muistan vain vereni kohinan, sinun kyynelistä täyttyneet silmäsi ja sen, kuinka juoksit pois luotani haavoittuneena. Mutta et ollut ainot keneen se sattui, Hermione. Minäkin kärsin. En pystynyt syömään, en nukkumaan, en keskittymään, käteni tärisivät koko ajan, olin sekaisin... Olin niin
tyhjä. En tuntenut mitään...''
Tunsin, kuinka kyyneleet virtasivat taas kasvoillani ja jouduin kääntämään katseeni poispäin Dracosta.
''Luoja, Hermione, olen niin, niin hemmetin pahoillani!'' Draco henkäisi. ''En tiedä, mitä muuta minun tulisi sanoa!''
''Draco...'' aloitin hiljaa.
''Minä haluan vain anteeksiannon Hermione, jos sen sinä minulle pystyt suomaan. En voi pyytää sinulta mitään muuta...'' Draco kuiskasi ja kuulin, kuinka hänenkin äänensä oli karhea. Nopea vilkaisu häntä kohti vahvisti epäilykseni siitä, että hänkin itki. Näin kyyneleet hänen poskillaan ja en tiennyt mitä tehdä, mitä sanoa – hyvä että pystyin hengittämään.
Draco käänsi katseensa minuun käsistään ja kohtasi katseeni epävarmana, vilpittömänä ja äärettömän pelokkaana. ''Anna anteeksi, ´Mio.''
Katsoin miestä kyyneleiden valuessa poskillani. Huuleni vapisivat, aivan kuten kätenikin, kun kohotin sen Dracon kasvoille. Pyyhkäisin hänen kyyneleensä pois ja koitin hieman hymyillä. Laskeuduin hänen porras tasolleen irroittamatta katsettani hänestä.
Istuuduin hänen viereensä ja painoin molemmat käteni hänen kasvoilleen. Draco sulki silmänsä ja henkäisi täristen. Hän painoi poskensa oikeaa kämmentäni vasten ja uusi kyynel kiiri hänen silmäkulmastaan.
En kestänyt katsoa häntä sellaisena.
Vaikka, kuinka koitin hokea itselleni, että tämä olisi väärin. En voinut mitään sille, että minulla oli vieläkin tunteita häntä kohtaan. Kuulin vereni kuohunnan ja pulssini epätasaisen sykkeen liiankin selvästi. Vasen käteni siveli Dracon hieman karheita hiuksia ja oikean käden peukalo teki tasaista, lempeää, liikettä Dracon kasvoja vasten.
''Anna anteeksi'', Draco kuiskasi ja avasi silmänsä. Hän katsoi minua anoen. Hänen harmaat silmänsä olivat pehmeät ja tunsin taas samaa pelottavaa sähköistä vetovoimaa Dracoa kohti.
Nyyhkäisin hiljaa ja huulilleni nousi ohut hymy. ''Minä annan sinulle anteeksi, Draco.''
En edes tajunnut, kuinka Draco veti minut syliinsä ja kietoi kätensä ympärilleni tiukasti. Hän painoi kasvonsa hiuksiini ja siveli käsivarsiani, selkääni, sääriäni, kasvojani... Aivan kuin ei olisi uskonut minun oikeasti olevan siinä. Draco itki ilosta pidellessään minua ja painoi kevyen suukon suupieleeni.
Tiesin, että minun pitäisi nousta pois miehen sylistä. Sanoa, että se oli vain anteeksianto. Sanoa, että oli turha kuvitella mitään enempää. Ja passittaa mies ulos talostani.
Mutta en pystynyt siihen.
En muistanutkaan, kuinka hyvin Dracon syli sopi minulle. Kuinka lämmin hän oli. Kuinka hänen lihaksensa tärähtelivät hänen nauraessaan iloisesti ja pehmeästi korvaani. Kuinka luontevilta ja oikeilta hänen kätensä tuntuivat vartalollani.
En pystynyt estämään itseäni, kun Draco painoi otsansa omaani vasten, vaan painoin huuleni hänen omilleen.
Sekin tuntui niin oikealta!
''Luoja Hermione, minulla on ollut ikävä sinua'', Draco kuiskasi huuliani vasten ja kiedoin käteni hänen niskaansa.
