Hyvästit, joita en edes saanut sanoa [S, Fleur/Bill]

[Gwenhwyfar]

Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Otsikko: Hyvästit, joita en edes saanut sanoa
Ikäraja: S
Genre: Angst
Paritus: Fleur/Bill (Bill/Hermione)
Disclimer: Kaikki kunnia Jo Rowlingille.
Haasteet: Ficlet300 - kun satanen ei riitä sanalla Loppu

A/N: Mä oon koukussa Fleur/Bill -paritukseen. Tänään on ollut kauhea inspiraatio päivä. Neljäs ficci tälle päivälle. Laatu on mitä on.


Hyvästit, joita en edes saanut sanoa

Kaikki loppuu aikanaan. Kirjat. Elokuvat. Rakkaus. Elämä. En tiedä, mikä minuun meni kun suutelin Hermionea. Sen vain tiedän, että minun rakkauteni sinuun ei lopu. Muistan, kuinka minä ja se toinen suutelimme. Muistan, kuinka Hermione äkkiä irtautui otteestani kauhuissaan ovea tuijottaen. Oven suuta, avonaista sellaista. Minä ihmettelin, että miksi hän niin teki. Käännyin katsomaan ovelle. Olin varma, että voisin kuolla siihen samaan paikkaan. Jokin osa minusta kuolikin.

Siinä sinä seisoit. Täydellisenä. Kauniina. Kyyneleet silmissä. En vain pilannut meidän välejämme, vaan myös veljeni ja Hermionen välit. Niin sinä katsoit minua kasvot ilmeettöminä, kyyneleet täydellisillä kasvoillasi.
”Bill.” Sinä sanoit ääni väristen. ”Minä luulin että sinä rakastit minua. Minä todella luulin.”
”Fleur, anna minä selitän!” huusin hätääntyneenä. Hermione oli vajonnut lattialle polvilleen koko keho itkusta nytkyen. Hän ja Fleur olivat ystäviä. Huomaa, olivat.
”Minä en halua kuulla.” sinä kuiskasit.

Sinä käännyit ja kuljit selkä suorana portaat alas. Minä katsoin sinun menevän. En voinut estää kyyneliä. Näytit ensin vahvalta, mutta kun tulit portaiden päähän, sinä murruit. Vajosit lattialle ja itkit. En voinut kuunnella sitä. Se oli pahempaa kuin kidutuskirous. Mikään ei voisi olla pahemmin. Sitten Ron tuli Fleurin luokse. Hän kysyi ranskattarelta, että onko tämä kunnossa. Fleur kertoi kaiken. Voi sitä tunteiden kirjoa Ronin kasvoilla. Voi sitä mustelmien kirjoa kasvoillani, kun veljeni tuli luokseni. 

Minä onnistuin pilaamaan kaiken. Siihen tarvittiin vain toinen osapuoli ja yksi suudelma. Siinä se sitten oli. Loppu.
Kun sait koottua itsesi, nousit ja juoksit pihalle edelleen kyynelehtien. Laskeuduin portaat alas kolme kerrallaan ja juoksin ovelle. Näin vain sinut juoksemassa kukkulalle. Laskevan auringon valo värjäsi hiuksesi kultaisiksi. Sinä tulit kukkulan huipulle. Silloin näin sinut viimeisen kerran. Hetken seisoit paikallasi, kuin miettien, kunnes pienen räsähdyksen saattelemana katosit. Silloin katosi elämästäni kaikki valo. Tämä oli loppu. Meitä ei enää ollut, vaikka kuinka olisin halunnut. Minä mokasin, nopeutin lopun matkaa.

Kaikki loppuu aikanaan. Kirjat. Elokuvat. Rakkaus. Elämä. Valo. Rakkautemme oli tehty valkokankaalle. Valkokangas kuluu puhki ja elokuva päättyy. Kirjan viimeiset sanat, hyvästit ja lampun sammuttaminen. Loppuja kaikki. Minä kohtasin kivuliaimman: Hyvästit, joita en edes saanut sanoa.

[Sinikeiju]

Sanoit, että laatu on mitä on. Mä sanoisin, että tää on laatua. Hetken mietin, että nappaanko tämän kommenttikampanjasta ja päätin sitten ottaa. Enkä kadu. Kaikessa angstisuudessaan tämä on loistava. Tuli itsellekin haikea olo tämän takia ja se on vain hyvällä tavalla. Omalla kohdalla kun jos teksti saa eläytymään, niin se on silloin hyvä.
Sitä ei aina tule ajatelleeksi, kuinka yksi suudelma voi tuhota paljon. Kuten tässä ficissä. Sääliksi kävi Billiä, mutta itseäänhän saa syyttää, kun meni suutelemaan Hermionea.

En yleensä lue tällä kirjoitustavalla kirjoitettuja ficcejä, mutta tähän se sopi. Tämä oli kaikesta angstisuudestaan huolimatta kiva piristys iltaani, joten kiitos siitä.

[Gwenhwyfar]

Voi kiitos! Hassu juttu, itse luulin tämä olevan aika matalaa tasoa laadultaan. Sehän on vain hyvä, jos tunne välittyy tekstistä lukijaan. Se on hyvä merkki kirjoittajalle, siihen ainakin minä aina pyrin. Minä lähdin liikkeelle juuri tuosta 'kuinka yksi suudelma voi tuhota kaiken' jutusta ja sanasta Loppu. Niistä tuli sitten tällainen yhdistelmä. Kiitos oikein paljon kommentistasi,

Gwen

[Selection]

Suhtaudun tähän hyvin ristiriitaisin tuntein. Bill/Hermione parituksena ei tunnu mahtuvan mun aivoihin, kun taas Bill/Fleur on jotain mistä pidän oikein kovasti. Jotkin osat tästä ficistä olivat kielellisesti hyvin kauniita ja sellaisia joista pidin paljon , mutta muilta osin teksti oli raskasta ja tönkköä, ja se melkein sai minut lopettamaan tämän tekstin lukemisen.  Jotkin sanavalinnoistasi olivat puhekielen tyylisiä, ja jotkin sanat eivät sopineet siihen tunnelmaan mitä ehkä hait tähän ficciin. Bill oli OoC ihan sen vähän perusteella mitä kirjoissa hänestä kerrotaan. Fleur oli IC, joskaan en saa mahtumaan mieleeni sitä että hän menisi Ronin luo. Hermione itkemässä lattialla ei ole ainakaan tässä ficissä IC. Taasen Ron lyömässä veljeään sopii minun kuvaani hänestä.

Eniten pidin tässä tekstissä viimeisestä kappaleesta. Se sisällytti sen tunnelman mitä tämänkaltaisissa ficeissä yleensä haetaan ja se oli mukava päätös tälle tekstille. Mutta etenkin alkukappaleessa ja neljännessä kappaleessa lauseet tuntuivat töksähtelevän ja sanavalinnat eivät ehkä olleet niitä kaikkein parhaimpia. Otsikko myös oli mielestäni yksi parhaimpia asioita tässä ficissä.

Voi sitä tunteiden kirjoa Ronin kasvoilla. Voi sitä mustelmien kirjoa kasvoillani, kun veljeni tuli luokseni.

Hän ja Fleur olivat ystäviä. Huomaa, olivat.

Nämä kaksi kohtaa olivat hyviä, ne sisällyttivät itseensä ironiaa ja ehkäpä myös sarkastisuutta. Ficin helmiä.

En sano että tämä teksti olisi huono. Sanon, että tämän voisi luokitella hiomattomaksi timantiksi. Ficin idea ei ole lainkaan huono joten jos tässä ei olisi ollut tönkköyttä johon aiemmin viittasin tai hieman vääriä sanavalintoja, olisin pitänyt tästä paljon enemmän. Nytkin pidin tästä jonkin verran. Jos hankkisit itsellesi mahdollisesti jonkun, joka lukisi tekstisi etukäteen ja auttaisi vaihtamaan sanoja yms., minusta tuntuu että tekstisi muuttuisivat hiomattomista hiotuiksi. Kiitän kuitenkin tästä, ja rohkaisisin vielä sinua kirjoittamaan enemmänkin, sillä raaka totuus on se, että ainoa tapa harjoitella kirjoittamista, on kirjoittaa.

[Beatrix Bones]

Minä kuulun myös siihen kastiin, joka ei sulata Bill/Hermionea. Ihan vain siitä syystä, että olen aina liputtanut Bill/Fleurin puolesta, koska he ovat minusta niin hyvin yhteensopiva pari! Totta on kyllä sekin, että ficeissä pitää aina kokeilla jotain uutta ja tässä todella oli kokeiltu jotain uutta.

Teksti itsessään oli minusta suurimmaksi osaksi hyvin kaunista ja sulavasti kirjoitettua, mutta välillä lauseet olivat töksähtelevän lyhyitä. Älä nyt käsitä minua väärin, sillä alun ja lopun "Elokuva. Kirjat. ..." jne oli minusta ovelasti kirjoitettu, sillä se ikään kuin solmi yhteen ficin syvimmän ajatuksen. Lyhyet töksähtelevät lauseet ovat häiritseviä, jos niitä on monta peräkkäin. Välillä ne ovat kuitenkin paikallaan esimerkiksi kahden pitkän ja polveilevan lauseen välissä. Tässä ficissä lyhyitä tökkiviä lauseita oli kuitenkin välillä liian monta peräkkäin.

Juoni oli myös hyvin mietitty: tässä oli selkeä alkutilanne ja lopputilanne eikä mitään jäänyt avonaiseksi eli lukijan pääteltäväksi vaan olit selkeästi ilmaissut, että Billin ja Fleurin suhde oli tässä (niin ikävää kuin se onkin). Olet kirjoittanut ficin hyvin siten, että tässä oli sekä tuttua "minä tiedän, kuinka tässä tulee tapahtumaan" -materiaalia että yllätyksellisiä juonenkäänteitä. En nimittäin olisi osannut odottaa Fleurin menevän Ronin luokse, mutta yllätyksellisyys on juuri se, mikä sai minut jatkamaan ficin lukemista.

Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin tästä tekstistä, minusta tämä oli oikein mukava makupala! Kiitän lukukokemuksesta!