Kirjoittaja: Elliellie
Beta: Tappakaa mut. Ei taaskaan.
Genre: Adventure, ehkä angst, jossain vaiheessa drama ja ehkä romance
Ikäraja: K-11
Paritus: Katsotaan
Päähenkilöt: Harry ja kumppanit yms yms
A/N: Ensimmäinen jatkikseni. Ilmeiseti kirjotan kaikkea maan ja taivaan välillä. Ideana tässä on siis se, että Harry ja kumppanit ovat kuudennella vuodellaan. Heidät haetaan Tylypahkan junasta kesken matkaa ja viedään Siperiaan... Kirjotan siis erinäkökulmista tätä, alotetaan nyt Harrylla.
Harry
Juna pysähtyi kirskuen. Oli hiljaista. Pahinta oli yllättäen iskenyt kylmyys ja lohduttomuus.
Harry Potterille iski voimakas Déjà vu.
”Öh... Harry...” Ron mutisi nyökäten sumuiselle pellolle. Harryn ei tarvinnut katsoa tietääkseen mitä näkisi.
”Kai te muistatte Suojeliukset?” hän varmisti Hermionelta ja Ronilta. Molemmat nyökkäsivät sauvat valmiina iskuun. Mutta ankeuttajat eivät tulleet.
”Aikovatkohan ne tulla ollenkaan?” Hermione kuiskasi.
”En tiedä”, sanoi Harry, ”mutta miksi juna piti niiden takia pysäyttää? Onko kuljettaja sokissa tai...”
Ron nousi ylös ja astui kylmään käytävään. Ikkunat olivat jäässä, mutta hän erotti silti heikosti...
”Ne ajavat ihmisiä pois!” hän huudahti kauhuissaan palatessaan takaisin.
Kuin merkistä kaikki kolme ryntäsivät käytävään, kohti lähintä ovea. Se oli auki.
Ulos päästyään Harryn teki kovasti mieli juosta pois, kuusimetsikköön, se oli aivan lähellä... Mutta hän tiesi, ettei voisi jättää muita ankeuttajien armoille. Hänen oli suojeltava heikompiaan. Sen Albuksen kaarti oli luvannut.
Näky oli suorastaan hirvittävä. Pienellä peltoaukealla satakunta ankeuttajaa järjesteli mädillä käsillään lamaantuneita oppilaita ryhmiin. Kolmeen ryhmään. Harry vilkaisi Ronia ja Hermionea. He olivat aivan yhtä jäykkiä kuin hän itsekin, kuin koko koulu.
Sen verran terävänä Harry oli, että hän saattoi havaita, minkä perusteella oppilaat ryhmiteltiin. Pienimmässä ryhmässä oli lähinnä puhdasverisiä ja niitä puoliverisiä, joiden tiedettiin olevan jästivastaisia. Toisessa, kaikkein suurimmassa joukossa olivat ne puhdasveriset, jotka oli luokiteltu verenpettureiksi, sekä melkein kaikki puoliveriset oppilaat, mutta Harry tunnisti muutaman jästisyntyisenkin. Kolmannessa ryhmässä olivat näitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jok'ikinen jästisyntyinen.
Harry tunsi olevansa jonkinlaisessa transsissa. Hän tajusi vain hatarasti, kuinka eräs ankeuttaja otti taikasauvan hänen kädestään ja retuutti häntä kohti suurinta ryhmää, johon kuuluivat nyt myös Ron ja Hermione.
Hän asettui muiden joukkoon, kun junan takaa astui esiin kaapuun ja maskiin pukeutunut kuolonsyöjä, joka rakenteesta ja karheasta äänestä, jolla hän taikoi köydet kaikkien käsiin, oli mies. Kummallista oli, että tämä ääni kaikui Harryn transsin läpi. Kuolonsyöjä alkoi puhua.
”No niin, arvon kakarat, kuten huomaatte, teidät on tässä jaettu kolmeen ryhmään. Ja tiedoksi niille pölvästeille, jotka vielä eivät tiedä, nämä ovat ankeuttajia.
”Ryhmäjakonne on nyt sen perusteella, minkä arvoisia olette. Se määrää, mitä teille tulee tapahtumaan. Tämä pienin ryhmä tässä on arvokkain. Aika arvottomia oppilaita siis Tylypahkassa”, mies hörähti. ”He jatkavat normaalisti kouluvuottaan. Luihuisia suurin osa, kertoo siis mikä on paras tupa.” Hän hörähti taas.
”Sitten tämä suurin ryhmä. Te lähdette ankeuttajien mukaan vanhalle joskus jästien käyttämälle pakkotyöleirille. Siellä suoritatte yhdyskuntapalvelusta. Ansaitsemastanne päiväpalkasta yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia menee Taikaministeriölle.
”Ja te saastaiset pikku torakat... No, sanokaa hyvästit arvottomille sieluillenne.” Nyt hän suorastaan räjähti nauruun.
Miehen keskeytti kuitenkin yllättävän terävä ääni, joka kuului Draco Malfoylle. Miten ihmeessä hän oli onnistunut taistelemaan transsia vastaan? Harrysta tuntui, kuin hän ei pystyisi enää koskaan puhumaan yhtään mitään.
”Mitä MINÄ sitten täällä teen?” Draco kivahti. ”Minä olen puhdasverinen!” Mies käveli aivan liki Dracoa ja tuijotti häntä tiukasti pienillä silmillään. Sitten hän löi Dracoa.
”Kuules poika”, hän ärähti, ”sinun isäsi takia ennustus on sirpaileina ja iso osa Kuolonsyöjiä Azkabanissa. Nyt korvaat hänen rikkeensä, ja korvaatkin hyvin. Onko selvä?”
Draco vikisi jotain epäselvää.
Mies perääntyi ja huusi:
”Kouluun lähtevä ryhmä, menkää takaisin junaan. Työleirille lähtevät hakevat matka-arkkunsa ja loput jäävät paikoilleen. Varoitan: jos YKSIKÄÄN teistä aikoo karata, minä käytän kidutuskirousta koko joukkoon.” Sen sanottuaan mies – yllätys, yllätys – hörähti. Hän napautti taikasauvallaan ilmaa ja sekä transsi että köydet katosivat.'
Harry oli puolustus kyvytön: hän halusi kovasti tehdä jotain, paeta, potkaista tuota Kuolonsyöjää, mitä tahansa. Mutta hän tiesi, että se lisäisi kaikkien muidenkin tuskaa.
Nyt kun ihmiset olivat heränneet, Harr näki jo tunteita. Joku ekaluokkalainen, joka oli joutunut jäämään paikalleen, nyyhkytti hurjasti maahan lyyhistyneenä.
Ihmiset virtasivat junavaunuihin, joko jatkamaan elämäänsä tai vain hakeakseensa matkalaukkunsa. Niin meni Harykin, samaan vaunuosastoon kuin Ron ja Hermione. Laukkuja varmistaesssaan. Hermione rikkoi hiljaisuuden.
”Kuulkaa”, hän sanoi,”meidän on pysyttävä yhdessä. Meidän täytyy selvitä, ja se onnistuu vain jos pysymme yhdessä.”
Niin he palasivat peltoaukealle.
Oli ymmärrettävää että kaikki olivat ottaneet myös lemmikkinsä mukaan. Mutta ei Kuolonsyöjän mielestä. Hän sanoi:
”Te ette tee lemmikeillänne mitään siellä minne menette. Pikku ankeuttajamme tarvitsevat ruokaa.” Miehen kasvoille kohosi häijy virne. Moni oppilas oli kauhuissaan. Lavender niiskutti yhdessä Parvatin kanssa.
”Eiköhän lähdetä”, mies sanoi. Siinä samassa jokaiseen oppilaaseen tarttui takaapäin kainaloista ankeuttaja. Niiden rupiset kädet tuntuivat kuvottavilta, ja ne haisivat kamalalle. Järin mukavakaan asento ei ollut.
”Odottakaa vielä hetki”, mies sanoi juuri kun ankeuttajat olivat nousemaisillaan ilmaan. ”Laitetaan heidät katsomaan, kuinka nämä loput tapetaan!” Loput ankeuttajat hyökkäsivät. Mitään sen hirvittävämpää Harry ei ollut eläissään nähnyt, ja aika paljon hän sentään oli kokenut. Ankeuttajat hyökkäilivät ”arvottomimpien” oppilaiden kimppuun. Oppilaat huusivat, kirkuivat ja rimpuilivat, mutta yksi toisensa jälkeen sielut katosivat. Jäljelle jäivät vain tyhjäkasvoiset kuoret. Se oli valtavan surullinen näky.
Kuolonsyöjä hörähti vielä kerran. Sitten ankeuttajat lähtivät viemään heitä kohti suurta tuntematonta.
A/N: Kommentoikaa ja antakaa risuja! Jatkoa tulee vaikka kukaan ei haluaiskaan!!!
