Title: Surusilmä
Author: Noradriel
Beta: Sam
Rating: K-11/PG-11
Genre: Angst, songfic
Päähenkilöt: Remus
Warnings: Itsemurhayritys
Disclaimer: Hahmot ja paikat kuuluvat JK Rowlongille.
Song: Kappale on Indican Surusilmä.
Summary: Mitä itsetuhoisuus voi tehdä?
A/N: Kappale inspiroi minua, joten se oli lähde. Angst-puuskissa kirjoitettu, ripari tapaamisissa ja riparileirillä. // Todella vanha ficci, kahdeksan vuotta vanha ficci, mutta jos postailen tätä ensin.
---
Tulinuolina tuntee
pilkan hän selässään,
Pettyneenä pois kulkee
nauru jälkeensä jää.
Hän kävelee käytävää pitkin sylissään kirjoja, jotkut muista oppilaista katsovat häntä paheksuen. Toiset tuntuvat väistyvän hänen tieltään. Se saattaa olla kuvitelmaa, mutta hänestä se tuntuu pahalta - kaikkien silmätikkuna oleminen.
Lujaa rintaansa vasten
sydän lyö sirpaleiksi särkyessään,
Leikki ihmisen lasten
jälleen saa nöyrtymään.
”Outo”, hän kuulee äänen takanaan aivan selvästi. Hänen sydämensä takoo hurjasti. Hän tahtoi tietää mitä hänestä puhutaan. Siitäs sait, kun tahdoit tietää. Hän soimaa itseään.
Portit linnansa sulkee,
muurit on suojanaan.
Kierreportaita kulkee
torniinsa korkeaan.
Kukaan ei tunne häntä, hän on tuntematon. Eivät edes hänen ystävänsä. Sinä iltana hän oli pettynyt pahasti. Hän nousee portaita pitkin Tähtitorniin. Hän oli sanonut menevänsä kirjastoon. Todellisuus oli täysin toinen. Hän toivoo, ettei kukaan tajua, että kirjastoon ei pääse tähän aikaan yöstä.
Yksin ylhäältä katsoo,
kun valot yön taivaan alla tanssivat taas.
Niiden luokse niin tahtoo,
eroon varjoista maan
pakoon pahuutta maan.
Taivaat eivät ole koskaan liian kaukana. Monet lapset haluavat koskettaa niitä. On kauhea pettymys, kun tajuaa, ettei tähtiin pääse. Kukaan ei tule pelastamaan. Irrottaminen kaiteesta on lopullinen ratkaisu. Nyt nopeasti ennen kuin joku tulee. Irrota otteesi.
Hän katsoo alas. Kuinka nopeasti hän kuolee? Hän tahtoo tietää.
Surusilmä on vaiti,
ei liiku muiden tahtiin,
ei keinussa kiiku.
Surusilmä jo valmiiksi tietää,
mitä vielä saa sietää,
Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä
ventovieraiden viekasta kieltä.
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla
Hän nousee kaiteen ulkopuolelle. Katsahtaa taivaalle. Kuu. Se on kirous. Irrota otteesi, kaikki helpottuu, joku sanoo, mutta ulkona ei ole ketään. Pää on syynä. Hän haluaa vaientaa äänen, joten tottelee. Kuka tuolla kompastelee? Hänen ystävänsähän tuolla juoksee. Yrittää huutaa, ei halua herättää ketään.
Kaksi tummahiuksista poikaa juoksee. He huutavat. Ei, on heidän huulillaan.
Äänen kuulee hän yössä,
ovelleen kiiruhtaa.
Lento tähtienvyössä,
toiveen vois toteuttaa
Sydän lyömästä lakkaa.
Kuka lie oven takana odottaa
Tuuli vain siellä hakkaa
oksia ikkunaan
Hänen silmänsä pimenevät. Hän ei tiedä, onko irrottanut otteensa. Ehkä ote kirposi viime hetkellä. Tätäkö on kuolema? Ei kipua. Miksi hän ei tehnyt sitä heti? Hän kuulee silti hätäännystä, itkua, tukahdutettua nyyhkytystä. Silmiä särkee. Nyt sitä kipua on enemmän. Miksi? Eikö hän olekaan kuollut?
Surusilmä on vaiti,
ei liiku muiden tahtiin,
ei keinussa kiiku.
Surusilmä jo valmiiksi tietää,
mitä vielä saa sietää.
Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä,
ventovieraiden viekasta kieltä,
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla.
Hänen ympärillään ihmiset ovat hädissään ja ymmällään. Miksi tuo poika yritti tappaa itsensä? Miksi hän melkein onnistui siinä? Kukaan ei ole huomannut. Täällä hänet tutkittiin ja löydettiin muutakin kuin suden raapaisuja, veitsen jälkiä, pitkiä puoliksi arpeutuneita, puoliksi verta vuotavia haavoja. Pojan ystävät ovat eniten hädissään. Heidän ystävänsä on tuossa tilassa, eivätkä he ole huomanneet mitään. Tumma ja pitkähiuksinen poika on eniten hädissään. Siriusko on hänen nimensä? Pimeä nimi. Paha nimi. Hän on pojalle läheisin. Molemmat pojat näyttävät uupuneilta ja itkuisilta.
Entä jos sinä tyhjällä tiellä,
hänet näät, sua vastaan käy siellä.
Silmät nuo katsoo sun sisimpääsi,
niitä katsotko, käännätkö pääsi?
Valoa. Hän aukaisee silmänsä, hänen ympärillään on kaksi tummahiuksista poikaa, yksi pieni poika, rehtori Dumbledore, tuvanjohtaja McGarmiva ja matami Pomfrey.
Pojan meripihkan väriset silmät katsovat vuorollaan kaikkia. Pieni poika ei vastaa katseeseen kovin kauaa, mustahiuksiset pojat nieleskelevät katsoessaan ystävänsä surullisia silmiä. Hänessä on kaksi eri puolta, Kuutamo ja Surusilmä. Rehtorin silmät ovat lempeät, muuta vakavat, matamin silmät ovat täynnä epäuskoa, tuvanjohtaja katsoo vakaasti takaisin joskin liian kirkkain silmin. Nyt kaikki ovat nähneet hänen kaksi puoltaan.
Surusilmä on vaiti,
ei liiku muiden tahtiin,
ei keinussa kiiku.
Surusilmä jo valmiiksi tietää
mitä vielä saa sietää.
Kun ei ymmärrä ahdasta mieltä,
ventovieraiden viekasta kieltä,
Yksin ulvoa saa suden lailla
sielu sielua vailla.
Hän haluaa tietää miksi. Miksi kukaan välittäisi? Eihän kukaan ole ymmärtänyt. On raskasta näytellä, esittää iloista ja salata kaikki paha, näyttämään normaalilta. Hän on ihmissusi ja hyljeksitty. Kukaan ei ole auttamassa häntä nyt. Hän on vajonnut aallon pohjaan. Eikä kukaan auta häntä sieltä pois.
Vasta viikkojen päästä hän pääsee pois sairaalasiivestä. On levinnyt huhuja. Kaikki katsovat kammoksuen hänen sidottuja ranteita. Katsokaa tuolla hän menee! Yritti heittäytyä alas tähtitornista. Ystävät pysäyttivät. Kuka olisi arvannut. hänen kätensä ovat kyynärtaipeisiin asti viiltoja täynnä.
Surusilmä saa kestää sitä. Ystävilleen hän on silti Kuutamo.
Loppu.
