Anteeksi verestä suussasi (K-11; James/Sirius)

[révolution]

Kirjoittaja: révolution
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius
Genre: traagisen kliseisen angstinen romance
Vastuuvapaus: Hahmot Rowlingin, syyllistyn pelkkään hyväksikäyttöön.
A/N: Pieni, epämääräinen raapustelu tästä huomattavan himoitusta parituksesta, koska kiusausta oli vaikea vastustaa. Kertojamuoto on vähän kummallinen - en itse ole tällaista ennen käyttänyt, mutta laadun uhalla halusin kokeilla. Risuja? Ruusuja? Ruusun piikkejä? Kommentit on oikein tervetulleita, darlings!

(Oh, ja Richard Siken on ilmiömäinen – kyseisen runoilijan sanat on riipaisevia, mutta niin kauniita!) 

Anteeksi verestä suussasi

                           ”…we can’t punch ourselves awake and all I can do
                                          is stand on the curb and say Sorry
                                                                              about the blood in your mouth. I wish it was mine.”
                                                – Richard Siken, Little Beast

Öljyinen neste valuu hitaasti pitkin otsaasi, kiinni puristettujen silmien ripsiin takertuen. Sen tuntiessasi painat luomesi kiinni vain tiukemmin, otsasi rypistyy ja kipu vihloo ohimoa. Haluaisit kohottaa sormenpääsi ylös kasvoillesi, tunnistamaan tuon tahrivan tekijän, mutta kätesi ei tottele käskyjä. Selkäsi on painautunut johonkin kovaan, murtamattomaan, muttet tiedä, makaatko vai seisotko sitä vasten. Tuntuu kuin joku olisi sivaltanut puukolla niin kaulasi, käsivartesi kuin raajasikin, rusentanut pääsi murskaksi, ja jättänyt sinut yksin kylmyyteen. Avaisit silmäsi, mutta vaikket sitä tunnusta, sinua pelottaa. Mitä jos ympärilläsi ei enää olekaan mitään? Mitä jos kaikki loppuu tähän? Mitä jos kaikki loppuu kipuun?

”James…” Kuulet ääneni, et kaukaa, muttet tarpeeksi läheltä erottaaksesi sen suuntaa. Tiedän, sävyni on hauras, säröinen, kuulen sen itsekin. Kurkkuani polttaa ja kylkiäni särkee, ja tähtitaivas, jota tuijotan, tuntuu epätodelliselta. Vedän henkeä, mutta ilma tökkää kurkussani ja henkäys muuttuu kivuliaaksi yskimiseksi. Ohikiitäväksi hetkeksi pakokauhu iskee jopa minuun – entä jos tukehdun, tässä ja nyt, ja sinä jäät siihen yksin?

Epätoivoisten rykäisyjeni läpi kuulen, kuinka ääni pihisee hiljaa kurkussasi kun yrität muodostaa nimeni verisille huulillesi. Koska kyllä, neste kasvoillasi on verta. Näen sen kun vihdoin avaan silmäni, kääntäen pääni kasvojasi kohti tuskasta välittämättä. Makaat parin metrin päässä vierelläni, veren tahrimat hiussuortuvat otsaasi liimaantuneina ja poskesi naarmuilla. Myös kaulallasi ja paitasi kauluksissa näkyy punaista, ja tiedän, että kylkiluitasi kivistää niin voimakkaasti, että kipua hädin tuskin enää edes erottaa mistään muusta. Tiedän, koska tunnen sen myös. Tiedän, se sattuu helvetisti. Irvistät, muttet vieläkään avaa silmiäsi. Huulesi liikkuvat äänettöminä, nimeni sointuja etsien. ”Ss…” Muuta et aikaan saa.

”Olen tässä”, henkäisen, ja heilautan itseni kyljelleni sinuun katsoakseni. Kirvelee, sattuu, piinaa, ja joka eleellä joku lyö uuden puukon lävitseni, jalkaani, rintaani, käsivarteeni. Mutta minä en välitä. Sinuun sattuu enemmän kuin minuun. Ja vaikka ei sattuisi, haluan pelastaa sinut, eikä toisinpäin.

Minun ei koskaan olisi pitänyt nuolla läikkynyttä viskiä sormiltasi, ja vielä vähemmän minun olisi kuulunut maistaa sitä huuliltasi. Mutta näytit niin houkuttelevalta kun virnistit, aivan kuin olisit jo tiennyt, että rakastan sinua väärällä tavalla. Olen veljesi ja rakastan sinua väärällä tavalla, eikä minulla ole tarpeeksi itsehillintää salatakseni sitä. Tänä iltana otin sen, mitä rakastan: painoin sinut alas ja ainakin leikin, että olet minun. Suutelin sinua, etkä liikahtanut pois, joten jatkoin suutelemista. Jatkoin huuliltasi kaulalle, ja kaulalta solisluillesi, enkä olisi koskaan halunnut lopettaa, mutta yöilma niin houkutteli karkaamaan, karkaamaan yhdessä, karkaamaan kauas.

Anna anteeksi. Pojat tekevät typeriä asioita juovuksissaan. Tiedät kyllä sen, koska teemme ne aina yhdessä. Mutta olen silti pahoillani. Luoja, olen pahoillani. En kai kadu montaa asiaa, paitsi perhettäni ja syntymääni ja sitä, että odotin näin kauan, ja sitä, etten lopettanut, ja sitä, etten halunnut lopettaa – mutta tätä minä kadun enemmän kuin mitään muuta. Kyllä, halusin tehdä sinulle paljon asioita, mutten koskaan halunnut satuttaa sinua.

Kunpa olisit vain työntänyt minut pois. Mikä helvetti sai sinut pysymään paikoillasi, kun hyökkäsin huuliisi kiinni? Eikö sinulla piru vie ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Minä olisin voinut takertua alahuuleesi koiran hampain – sinä olisit vain hymissyt, huokaillut, ja antanut minun ottaa kaiken, mitä haluan.

Olen pahoillani. Enkä voi rakastaa sinua yhtään enempää, jos olet kuollut. Joten hengitä. ”James?”

”…Sirius…”

”Anteeksi.”

Äännähdät, tai murahdat, yrität nyökäyttää päätäsi. Annat anteeksi aivan liian helposti, mutta enhän minä mitään muuta halua. En ansaitse sitä, mutta otan sen silti. En ansaitse sitä, koska minä ajoin, ja nyt moottoripyörä on rikki ja sinä olet rikki ja me olemme rikki. Ja silti annat noin helposti anteeksi. Ääliö.

Rykäiset ja näen, kuinka rubiininpuna ryöppyää huulillesi. Olen pahoillani. Olen helvetin pahoillani. Anteeksi verestä suussasi, ja anteeksi, ettei tuo puna ole jalokivien arvoista. Tekisin mitä vain, ettei se olisi sinun. Mitä vain, että voisin tuntea kivun puolestasi. Anteeksi. Anteeksi, etten voi.

Olen kuitenkin tässä, enkä ole menossa minnekään.

"Hengitä." Joten älä sinäkään jätä minua.

Koskaan.

[Contessa]

kommenttikampanjasta päivää!

kappastarallaa, tavataan taas. :D Valitsin tän ficin ihan puhtaasti nimen takia, se on nimittäin ♥

Tää aiheutti muutaman ekan kappaleen ajan lievän wtf-tunteen ihan vaan koska mulla ei ollut mitään ideaa mitä tässä oli tapahtunut, verta, miksi??+++ Muttaaa tää kirjoitustyyli ja tapa on aivan ihanaa luettavaa, Sirius on ihana hahmo ja oot antanut Siriukselle ihanan äänen ja ajatusmaailman, tää oli kovin kaunis.

Mä oon tosi huono analysoimaan tekstejä ja vielä huonompi pukemaan ajatuksiani sanoiksi, mutta tää oli hieno, Sirius ja James kummatkin ihanan vastuuttomia ja typeriä, uh ah Siriuksen moottoripyörä. <3 Sirius on ihanan huolehtivainen ja rakastava (vaikkakin kovin itsekkään kuuloinen, tekee siitä vielä ihmismäisemmän ja nuoremman kuuloisen; "Enkä voi rakastaa sinua yhtään enempää, jos olet kuollut. Joten hengitä."), kovin usein näkee ficcejä joissa Sirius on täysin tunteeton vaikka se canonin vastaista ainakin omaan silmääni onkin. Sirius vaikuttaa ihanan ihmismäiseltä ja pelästyneeltä, syvästi katuvalta ja nuorelta. Tässä ficissä oli tosi paljon lainaamisen arvoisia kohtia, mutta tää on ehdoton lempikohta!

Olen pahoillani. Olen helvetin pahoillani. Anteeksi verestä suussasi, ja anteeksi, ettei tuo puna ole jalokivien arvoista.

♥___________♥

ps toi runo on myöskin harvinaisen kaunis.... ;_____; ♥

[révolution]

Oh, kappas tosiaan. Suurkiitokset kommentista, se sai ehdottomasti suupielet kaartumaan! ♥ Mulla on vähän turhan usein tapana lähestyä kaikkea enemmän tai vähemmän epäselvästi, joka tietenkin aina kolahtaa omaan nilkkaan, mutta niin: mahtavaa, jos kuitenkin tykkäsit! Oikeastaan ajattelen aina, ettei kaikkea tarvitsekaan paljastaa heti kättelyssä, ja yksi kirjoittamisen iloista onkin saada lukija hämmentymään ja etsimään jonkinlaista tarkoitusta. Enkä suinkaan koskaan aliarvioisi lukijaa, joten oletan, että mikäli sen sinne olen tunkenut, se myös lopulta löytyy. Mutta näistä asioista nyt voi olla montaa mieltä. (;

Anyway, kiitos, kiitos, kiitos kaikista ihanista kehuista. On helpottava kuulla, että Siriuksesta tuli tunnistettava, koska itse kyseenalaistin jo vähän sitä, miten se tosiaan mihinkin reagoi. Joten juu, kiitos, love! :p

[Sädekehä]

Oh ah uh, sinä!

Luin tämän aikoja sitten niin jännittyneenä (uteliaisuudesta?), etten oikeastaan varmaan saanut silloin tästä irti puoliakaan kuin nyt toisella ja kolmannella lukukerralla. Ja olen aivan superhyperiloinen, että innostuit kirjoittamaan juuri J/Sää, koska sehän tietenkin on maailman ihanin paritus ja sinä niin taitava kirjoittaja. Ja musta oli alusta asti selvää, että sulla on varmaan pikkasen erilainen näkökulma heihin kahteen, ja oh, tässä oli jotain erilaista, kiinnostavaa ja ehdottomasti raikasta! Ja silti, jos näin nyt voi taas sanoa, tämä edusti juuri niitä piirteitä, joista itse pidän aivan hirmuisen paljon tässä parituksessa ja näissä pojissa. Juuri se kiihkeys, toisaalta vankka ystävyys ja se tunne, ettei muita ole ja juuri näin sen kuuluukin olla, vaikka periaatteessa niin ei saisi tuntea, olla ja tehdä.

Tapahtumasarja oli yllättävä, poikkeuksellinen ja todella todella todella kiinnostava. Ja koskettava, ehdottomasti myöskin; jotenkin toisella lukukerralla se herkkyys oli vielä voimakkaampi, ja viimeisiä lauseita lukiessani päätin ihan surutta, etten edes lähde pohtimaan, miten tässä todennäköisesti kävikään. Juurikin noissa viimeisissä riveissä oli niin valtavasti tunnetta, ja mitä pidemmälle koko teksti eteni, sitä voimakkaammaksi tunne kävi ja vauhti kiihtyi. Tunnelma oli käsin kosketeltava, hyvin hauras, ja toisaalta myös alusta asti hyvin vahva. Pidin myös suunnattomasti siitä, miten alun asetelma ei itsessään kertonut mitään muuta kuin Sirius meille kykeni kertomaan, ja tekstin edetessä asetelma selkeni ja koko tapahtumaketju, siihen johtaneet asiat ja tunteet paljastuivat hiljalleen. Juuri ehkä tästä syystä se tunnelma sitten loppua kohden tiivistyikin ja toi noihin lopetuslauseisiin sen riipaisevuuden.

Nimi, runo, koko teksti kaikkine yksityiskohtineen oli hieno ja ennen kaikkea vahva kokonaisuus. Kertoja oli hyvin onnistunut, ehkäpä jopa yksi toimivampia juttuja koko tarinan kannalta. Sen avulla pystyit ammentamaan hienosti noita tapahtumia vahvasti Siriuksen näkökulmasta, ja sehän on aina varsin omnom. :p No joo, mutta siis mahtava! Kirjoitat kauniisti, hyvin vahvasti sun omalla tyylillä. Jokaisessa sanassa ja lauseessa on voimaa, eikä oikeastaan ole koristeita, vaan jokaisella sanalla ja asialla on merkitys, ja teksti oli jopa karun toteavaa, miltei julmaa muutamissa kohdissa. Ja se juuri oli hyvin ihastuttavaa. Tietysti se oli myös pienoinen yllätys, kun kuitenkin on tottunut sulta lukemaan hieman erilaista tekstiä. Hyvä näin, kuitenkin!

Ehkä vähän mitäänsanomatonta, mutta toivottavasti annat sen anteeksi. Vielä lainailen jotain pieniä juttuja, jotka nyt herättivät ihastuksia ja ajatuksia;

Avaisit silmäsi, mutta vaikket sitä tunnusta, sinua pelottaa. Mitä jos ympärilläsi ei enää olekaan mitään? Mitä jos kaikki loppuu tähän? Mitä jos kaikki loppuu kipuun?

Hieno kohta; kysymykset ovat tehokkaita tyylillisesti, mutta myös sisältö on oivaltavaa ja jotenkin todella… inhimillistä.

Minun ei koskaan olisi pitänyt nuolla läikkynyttä viskiä sormiltasi, ja vielä vähemmän minun olisi kuulunut maistaa sitä huuliltasi.

Oh ah. ♥

En kai kadu montaa asiaa, paitsi perhettäni ja syntymääni ja sitä, että odotin näin kauan, ja sitä, etten lopettanut, ja sitä, etten halunnut lopettaa – mutta tätä minä kadun enemmän kuin mitään muuta.

Kiivas kuvailu ja hieman epävarma ajatussarja sopii mielestäni hyvin Siriukseen sekä tilanteeseen, jossa tämä ajatus hänen mieleensä juolahtaa. Tässäkin välittyy se pelko, tietynlainen paniikki (jonka ainakin nyt olin tulkitsevanani), mutta lainasin kohdan myös siksi, että rakastan sun pilkutusta. Pidemmän päälle raskaat ja monimutkaiset lauseet eivät toki toimi, mutta olen aina tykännyt näistä, ja tämä kohta on vaan niin perfect!

Kyllä, halusin tehdä sinulle paljon asioita, mutten koskaan halunnut satuttaa sinua.

Siriuksen ajatukset tosiaan tuli tässä niin ihanasti esiin. Muutenkin, tapa, jolla hän ikään kuin puhuttelee Jamesia mielessään on vain niin raadollista, omalla tavallaan, kun he siinä sitten makaavat kivusta sekaisin ja luultavan lähellä kaiken päättymistä.

Anteeksi verestä suussasi, ja anteeksi, ettei tuo puna ole jalokivien arvoista. Tekisin mitä vain, ettei se olisi sinun.
"Hengitä." Joten älä sinäkään jätä minua.

Veri verrattuna rubiiniin ja jalokiviin on kyllä aika herkullista. (; Joo, no anteeksipyytely sopii oikeastaan tuohon edellisen lainauksen kommenttiin, ja siihen, miten Sirius pelkäsi, ja myös tuo toisto on vaan niin nam. Myöskin tässä(kin) korostuu niin upeasti noiden poikien välinen suhde, ja erityisesti se, mikä myös on näille canonia; toisen puolesta haluaisi tehdä mitä vain – kuollakin.
Ja oi, toiseksi viimeinen lause vaan riipaisi; yksinkertaista, mutta sitäkin kauniimpaa. Lopetus oli koko ficin paras osa ja hyvin hyvin hyvin tehokas kaikin tavoin. Oi voi.

Toivottavasti nyt sait tästä kommentista jotain irti ja vaikka paljon tuntui jäävän sanomatta, niin kuitenkin; tämä oli todella upea, kaunis ja koskettava. Saat luvan jatkossakin kirjottaa heistä kahdesta. (;

Kiitän. ♥

[révolution]

!!!

Mulla ei mitä ilmeisemmin kyllä ole silmiä päässä ollenkaan! Kävin äsken (no, kun äsken oli äsken, enkä vielä pyöritellyt näitä mussutuksia mielessäni) heittämässä pienen vilkaisun Finiin, mutta kaipa jäin vaan ihailemaan vihreän sävyjä, koska tämä meni täysin ohi. Ja voi elämä, olisin lähettänyt sulle jo miljoonat halit, jos olisin tämän huomannut! Voin ihan häpeilemättä sanoa, että lueskelin sun kommenttias ja hymyilin kuin mikäkin höperö tai hömelö otus ja voi ah. Kiitos kaikkien niiden virtuaalisten pusujen verran, mitä nyt sulle tässä muiskauttelen!

Ensinnäkin, syytän (kiitän) edelleen sua siitä, että tälle ihanan katkeralle J/S -polulle eksyin. Mutta suloinen polku onkin, ja musta on mahtava kuulla, että tykkäsit tästä, koska noh - pidin tämän kirjoittamisesta niin paljon enemmän kuin olisin kuvitellut, ja olen kyllä älyttömän iloinen, mikäli tästä on muutkin nauttinut. Kuten tosiaan sanoit, tämä on erilaista verrattuna kaikkeen, mitä multa yleensä olet lukenut - ja uutta tämä oli itsellekin, koska J/S ja näkökulma ja kaikki muu jännittävä! Tyyleillä leikittely on kuitenkin niin viihtyisää, joten tässä sitä taas ollaan. "Karun toteava" ja "julma" kuulostivat ilmiömäisiltä huomioilta, koska vaikken sitä konkreettisesti kirjoittaessani ajatellutkaan, hain tällä ehdottomasti melkeinpä jonkinlaista raakuutta (sanan molemmissa merkityksissä, koska teksti voi tietenkin olla niin raakaa/rajua kuin raakaa/kypsymätöntä=yksinkertaistakin)! Tunne itse asiassa kumpusi alun perin juuri Sikenin runosta ja sen takia pätkän alkuun pamautinkin.

Sen nyt tiedätkin jo, että kiihkeys ja tunne on mulle aina kovin tärkeitä, joten mahtavaa, jos ne välittyi. On myös ilo kuulla, että kertoja onnistui. Tällainen lähestymistapa tuntui naputellessa melkeinpä riskiltä, koska pelkäsin jo kuollakseni sitä, ettei Sirius ole Sirius laisinkaan, ja että sisäisen kertojan kautta toisen hahmon puhuttelu on turhan monimutkaista. Mutta sekin liittyi tavallaan juuri tunnelmaan, jota epätoivoisesti yritin löytää: hätää, tietämättömyyttä, niin Siriuksen kuin Jamesinkin, ja sitä tiettyä sävyä sanoihin. Ja ottaen huomioon, että olen kuitenkin vielä niin neitseellinen kaikessa, mitä J/Sään tulee, olen myös tyytyväinen, mikäli niistä välittyi kiinnostava kuva! Ja tietenkin olen suunnattoman imarreltu, jos onnistuin sekoittamaan soppaan jopa jotain uutta tai uudenlaista.

Mutta noh! Kello on sen verran, että sormet tuskin enää suostuu tanssimaan näppäimistöllä kauaa, mutta tämän sanon kuitenkin: mulle tulee aina sellainen olo, että onnistut nappaamaan teksteistäni juuri ne asiat, mitä lukijan toivonkin nappaavan. Joten suurenmoinen suurkiitos, darling. ♥

(Ja no worries, tältä tieltä ei ilmeisesti helposti ryömitä pois, joten ehkä J/Sää nähdään vielä!)

[tipe]

Hei

En tiiä miten alottaa. Tää oli aika häkellyttävä. En yleensä lue James/Siriusta, varsinkaan tällä kertojamuodolla. Tää oli tosi kaunis.
Useinhan Sirius esitetään hyvin rehvakkaana yms., mutta tässä kun se on niin haavoittuvainen ja kaikkea mitä en osaa selittää,
se on tosi erilaista.
Siis tää oli tosi kaunista tekstiä ja niin sellasta ettei voinu kun lukee, en kuullu enkä nähny mitää muuta, tästä seurauksena mun hieno kaurapuuro palo pohjaan liedellä... 

Kun luin tätä, niin rupes soimaan päässä se Laleehin Some die youg -biisi. Vaikkei se nyt mitenkään kauheen surullinen melodialtaan olekkaan, mutta ne sanat ♥ Tään ficin ja tuon biisin yhdistelmä kyllä nostatti kyynelet silmiin. Taitaa mennää tääkin fic sinne mun Itku-listalle... 

Kiitän tästä lukukokemuksesta todella paljon, muutit vain tällä yhdellä ficillä mun käsitystä Siriuksesta ja sen sielunmaailmasta.
Kiitos,
♥:hh

[Ikuisuus]

Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi lukenut Hp-fandomia, mutta otsikko herätti kiinnostukseni ja päätin kurkata. Kuten hiphei!!! sanoikin tämä on häkellyttävä.

Ensimmäisen lukukerran jälkeen päässä pyöri miljoona kysymystä. Mitä oli tapahtunut? Miksi? Kommentoinko vaikko en? Päätin sitten kuitenkin lukea teksti uudestaan ja kommentoida. Toinen lukukerta valotti juonta hieman ja ficci sai jopa suloisia piirteitä. Sirius oli mahtava, (lähes) kaikkitietävä kertoja. Kipu, pelko, veri, oma rakas, katumus ja silti vielä mahdollisuus korjata kaikki.

Tyylisi kirjoittaa oli lukijan kannalta raivostuttava. Lähes mitään ei sanota suoraan ja lukemiseen joutuu oikeasti keskittymään ajatuksen kanssa, mutta juuri tämä teki ficistä erilaisen ja lumoavan. Hyvän ficin kirjoittaminen vaatii taitoa silloinkin kun kerrotaan koko ajan suoraa tapahtumista, mutta vielä taitavampi pitää olla että kykynee kirjoittamaan tälläisen; toimivan ficin, jossa lukija saa tiirailla rivinvälejä suurennuslasin kanssa, raivostumatta kuitenkaan kirjoittajalle. (Mikä lause hirviö, toivottavasti sai ajatuksistani kiinni )

Iku

[révolution]

hiphei!!!, voi ah. On aina mahtava kuulla, että on saanut jonkun innostumaan jostain, mistä tuo ei yleensä niinkään kiinnostu. Ja upeaa, että sain sinut uppoutumaan tekstiin noin (vaikka kaurapuuro menikin!). Some Die Young on tosiaan ihan älyttömän kaunis biisi, joten en voinut kuin hymyillä kommenttias lukiessani. Ja oh, jos tosiaan kyyneleisiin asti tämä sinut sai… En tiedä, mitä sanoa. Kiitos, kaunis. ♥

Ikuisuus, ensinnäkin: hyvä, että päädyit kommentoimaan! Palaute on aina iso ilo. Pakko sanoa, että repesin ensin nauruun, kun luin sanan "raivostuttava", enkä ehkä vähiten sen takia, että osaan ottaa sen mitä imartelevimpana kohteliaisuutena. Taisin jo Contessalle sanoa, kauniimmin muotoillen, että lukijan kiusaaminen on oikeastaan aika hauskaa. Eikä tietenkään siinä mielessä, että saattaa jonkun ärsyyntymään, vaan siinä, että saa jonkun ajattelemaan ja onnistuu jollain tavoin ravistamaan lukijaa. Olen myös kerran oppinut, että mikäli teksti on sellainen, että siihen palaa, että siihen täytyy keskittyä, että siitä löytää joka kerta jotain uutta, on se varsin positiivinen merkki - joten kiitos! Kiitos ihanista kehuista ja kommentista. ♥

[Violetu]

Oi. James/Siriusta <3

Jossain kohtaa menin sekaisin kumpi nyt tässä onkaan "sinä", kumpi taas "minä", (ehkä siksi, että kuvittelin alussa hahmot verhon taakse joskus Feeniksin killan aikaan).
Siitä pidin, miten aika lopussa vasta paljastui, mitä olikaan tapahtunut, vaikka aloin kyllä ounastella sitä jo vähän aiemmin.

Ehkä lempikohtani oli se, jossa Sirius alkoi mielessään puhua Jamesille vihaisesti:

Kunpa olisit vain työntänyt minut pois. Mikä helvetti sai sinut pysymään paikoillasi, kun hyökkäsin huuliisi kiinni? Eikö sinulla piru vie ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Minä olisin voinut takertua alahuuleesi koiran hampain – sinä olisit vain hymissyt, huokaillut, ja antanut minun ottaa kaiken, mitä haluan.

💔

Rakastan myös aika sitä, kun Sirius rakastaa Jamesia väärin <3
Kiitokset tästä!

~Violet