Fandom: The Dark Knight (TDK)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst
Vastuuvapaus: Bob Kane suunnitteli hahmot, elokuvan tekijät tekivät elokuvat, en omista mitään, enkä saa tästä rahaa. Kaikki kuuluu tekijöilleen.
Varoitukset: rivien välissä ahdistusta ja itsetuhoisuutta, kuoleman käsittelyä
A/N: Katsoin TDK:n jokin aika sitten ja sen jälkeen tuli tällainen kirjoitettua. Mietin Ramirezin tuntemuksia, kun JG oli "kuollut". Kommentit ovat kivoja.
Syyllisyyden perustuksillaSyyllisyys saattoi iskeä missä tahansa; autossa, herätessä, kokatessa, tanssiessa, raporttia kirjatessa, siinä hetkessä, kun pidätetty painui katuun ja jokaista solua kihelmöi valmiudesta mihin tahansa. Se iski nopeasti, sivalsi sisusten lävitse, värähti näkökentän poikki vieden värit hetkeksi mennessään. Sitten se oli poissa, elämä hautasi sen alleen, piilotti pois näkyvistä ja ilma kiersi taas keuhkoissa ja sisukset olivat omilla paikoillaan, koska sellaista ei kuulunut ajatella.
Mutta joskus sitä ajatteli. Joskus sitä istui hereillä tunteja, jotka jämähtivät varjoiksi silmien alle, ja sitä hoki itselleen, ettei se ollut niin väärin. Että kaikki tekivät niin. Että elämästä ei voinut selvitä ryvettymättä, jokainen tahriintui joskus, jokaisen moraalin oli joskus venyttävä.
Sellaisina hetkinä Ramirez tunsi itsensä mitättömäksi. Sellaisina hetkinä hän tunsi maailman perustusten heiluvan ja hän sulki silmänsä ja naputti sormillaan virka-aseen mustaa pintaa ja kuuli sen laulun, jonka jokainen kuuli joskus. Laulun, joka oli synkkä ja lopullinen ja yhtä vanha kuin ihmiskunta.
Aina ennen hän oli osannut työntää sen pois. Oli hän kuinka pohjalla tahansa. Koska niin hullua kuin se olikin, niin hän oli kuvitellut koskettaneensa pohjaa. Hän antoi joskus nimiä ja paikkoja ja osoitteita ihmisille, joille ne eivät kuuluneet. Jostakin he olisivat ne kuitenkin saaneet, ja äidin sairaalalaskut oli maksettava.
Mutta nyt värit eivät tulleet takaisin, vaikka silmiä kuinka räpytteli. Keuhkot lepattivat kylkiluita vasten ja sisukset olivat pysyvästi väärillä paikoilla. Kattotasanne tuntui karhealta jalkojen alla, yö oli musta ja nyt se oli laskeutunut jokaisen sydämeen, eikä pimeydessä tuntunut liikkuvan mitään muuta kuin laukauksen kaiku.
Sen jälkeen oli ammuttu monta kertaa, mutta vain se yksi luoti oli osunut Jim Gordonia selkään ja pudottanut hänet. Heidän selkärankansa ja tukensa ja ainoa, joka oli aina jaksanut seistä pimeyden edessä, oli pudonnut inahtamatta. Ennen Batmania tai Harvey Dentiä Jim Gordon oli tehnyt kaikkensa, ja Ramirez oli pettänyt hänet.
Eikä hän voinut enää pyytää anteeksi.
Koska joskus Ramirez oli leikkinyt ajatuksella, että kertoisi kaiken Gordonille ja luovuttaisi merkkinsä ja kävelisi pois tai vankilaan tai ihan mihin tahansa, kunhan maailmassa olisi taas värejä ja ääniä ja sisuksia lakkaisi polttamasta. Hän oli vain leikkinyt ajatuksella, koska pettymys Gordonin katseessa olisi ollut liikaa.
Ajatusleikki oli tänään katkennut, ja he seisoivat katolla juomassa olutta, Gordonin miehet ja naiset, eikä yksikään heistä ollut puhdas. Ramirez katseli ympärilleen ja tunsi petoksen hajun, se oli takertunut hänen omaan takkiinsa ja heihin kaikkiin, koska he kaikki olivat joskus kääntäneet katseensa sivuun, kun heitä olisi tarvittu.
Jim Gordon oli ihan varmasti ryvettynyt ja kaatunut ja kompuroinut niin kuin he kaikki, mutta hän oli onnistunut nousemaan sen kaiken yläpuolelle. He eivät olleet ja nyt he olivat yksin ja Ramirez mietti pitäisikö jonkun sanoa jotakin.
Hän oli rohkein tuntemani mies.Jim Gordon oli sankari.Hän näki hyvää siellä mihin muut eivät uskaltaneet katsoa.Hän oli paras mies, joka minulla oli koskaan kunnia tuntea.Kaikki se oli totta, kaikki se leijui heidän ympärillään, mutta kukaan ei sanonut mitään. Ääneen sanottuna se olisi merkinnyt asioiden tunnustamista, eikä kukaan heistä ollut vielä valmis siihen. Koska silloin heidän olisi pakko tunnustaa oma syyllisyytensä.
Ramirez nosti pullon huulilleen ja maailma väreili vailla värejä.
