Lol, angstsucker-pilvilinna-arkkitehti-mutantti tässä hei, pelastit juuri päiväni. Kommentin vajakkius ei sitten ole minun vikani, valituskirjeet herralle Unenpuute, olkaa hyvä. Mutta takaisin siihen päivän pelastamiseen. Eli mä olen sellainen kummallinen otus, että kun on ahdistunut ja surullinen olo, alan etsiä angstificcejä, joita luen sitten aikani, kunnes löydän sellaisen, missä on onnellinen loppu. Ja sitten biletän ihan kikseissä, että jollakin menee itseä huonommin, ja nekin selviää. Ja en kyllä yhtään tiedä, miksi tuokin piti kertoa, mutta njaah, en siis tiedä yhtään.
Mutta kukkaruukusta takaisin asiaan. Tekstin rytmitys on hyvä, toteavat lauseet ja ytimekäs ilmaisu tekevät tästä jotenkin todellisemman, sellaista "vittu tämä on totta, eikä ylitunteilu tai itku auta" -meininkiä, if u know what i mean. Virkkeistä oli jätetty turha, teennäinen kikkailu pois, ja tuollaiset sanaparien helmet, kuten aamun vittuileminen nukkujille, todistavat, ettei sellaista oikeasti edes tarvita. Keskittäminen ja lause per rivi -tyyli ei ole minun juttuni, ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan, mutta tapansa kullakin.
Lisäksi meitillä taitaa olla meneillään jokin huorapoikaihkutuskausi, joten tykkäsin, obviously, ideasta. Päähenkilön jääminen kasvottomaksi sopi tekstiin hyvin, tuo lopun ikähuomautus aiheutti kulmankohotuksen, mutta anyhoo. Happy everafter sulatti sydämeni, tiedän olen piilolälläri. Lisäkrediittiä noista kappaleiden loppusanoista, miten unohdinkin mainita niistä.
Joka tapauksessa kiitos tästä
