Fandom: Fullmetal Alchemist
Vastuunvapaus: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja alkuperäisen tarinan.
En saa kirjoittamisesta taloudellista hyötä ja kaikki FMA:sta kuuluu Arakawalle.
Otsikko: Uhkapeluri
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kuvailuja sodasta ja sen uhreista. Seksin maininta ja siihen viittaus.
Genre: Draama, romantiikka
Paritus: Roy Mustang/Jean Havoc
Yhteenveto: Jean tiesi, että hän oli uhkapeluri. Hänet, kuten myös Roy saatettaisiin tuomita sotaoikeudessa, jos he jäisivät kiinni. Heille uhkapeli oli kuitenkin pakotie.
A/N: Idea pälkähti jostain tyhjästä päähäni. En muista miksi, mutta rupesin miettimään uhkapelejä aamusavukkeella kahvikuppi kädessäni. Siinä sitten pyörittelin sanaa uhkapeli, uhkapelaaja sekä uhkapeluri. Sitten näin Jeanin, mutta ne yhteydessä, jossa hän pelaisi pokeria (sekään ei olisi hassumpi idea: Royn joukkojen pokeri-ilta) vaan näin hänet Ishvaalissa. Mangan mukaan Jean ei ollut mukana hävityssodassa, mutta koska pidän Ishvaaliin sijoittuvista tarinoista tahdoin tämänkin sijoittaa sinne, vaikka se rikkookin hieman alkuperäistarinaa. Sanat Ficlet300:sta ja FF50:sta eivät oikein osuneet, mutta sopimatonta ainakin kaksikon välinen yhteys on, joten eiköhän se käy. Mitä taas tulee sanaan ystävät. Sanotaanko, että oli hankala löytää listasta oikeaa sanaa, mutta tavallaan tässä tekstissä, vaikka he ovatkin ”pari” kyse on enemmän ystävyydestä kuin rakkaudesta. Se on ystävien välinen peli, vaikka jonkunlaisia tunteitakin on mukana.
Osallistuu haasteisiin: Ficlet300 (Sopimaton), FF50: Mustangin joukot (Ystävät), Ficletpakka (fandom + hahmo)
Uhkapeluri
Ilmassa oli savun kitkerää hajua ja kaikkialla ympärillä kuului haavoittuneiden valitusta, upseerien äänekkäitä komentoja alaisilleen, sekä räjähdyksiä ja laukauksia. Maan epätasaisuuden saattoi tuntea jalkojen alla, kuten myös kehon valtaavan pistelyn, joka saattoi johtua hajusta tai siitä, mitä kaikkea kuuli ympärillään. Jean ei voinut välttää sotaa ympärillään: hänen kaikki aistinsa pitivät siitä huolen. Pahinta kaikessa oli kuitenkin se, mitä näki. Ihmisiä, joista oli tullut raajarikkoja astuttuaan miinaan, palovammoihin kuolleita vihollisia, sekä oman puolen eri tavoin loukkaantuneita sotilaita. Hänkin olisi voinut olla heidän joukossaan.
Jean kuitenkin kulki eteenpäin teltta-alueelle, jossa telttoja oli harvemmassa ja syrjemmässä kuin muut. Ainoastaan korkea-arvoiset ja sodalle tärkeät henkilöt saivat henkilökohtaisen teltan. Hän itse, kuten monet muutkin rivisotilaat nukkuivat isoissa ryhmäteltoissa tiiviisti vierekkäin, jos vain saivat unta sodan luomalta ahdistukselta. Loput rivisotilaista olivat sairastuvassa tai rintamalla.
Jean tiesi, että hän oli uhkapeluri. Hänet, kuten myös Roy saatettaisiin tuomita sotaoikeudessa, jos he jäisivät kiinni. Heille uhkapeli oli kuitenkin pakotie. Kiinnijäämisen jännitys piti pelon poissa ainakin ne lyhyet hetket, kun Jean kietoi kätensä Royn ympärille ja sai nauttia lämmöstä, joka ei kuulunut sotakentälle.
Roy ei tullut teltan ovelle, eikä Jean vaivautunut ilmoittamaan tulostaan. Hän vain astui sisään pieneen telttaan, jossa surulliset katseet kohtasivat hetken verran ennenkuin sulkeutuivat toisen läheisyydessä.
Se oli heidän oma pelinsä. Heidän katseissaan oli hetken verran rehellisyyttä ja tunteita, joita ei voinut näyttää teltan ulkopuolella. Lyhyet katsekontaktit kertoivat enemmän kuin tuhannet sanat, joita kumpikaan ei osannut sanoa. Kosketus toi lämpöä ja turvaa ja intohimo vapauden, joka teki sokeaksi pelolle. Heidän välillä oleva hiljaisuus ei peittänyt teltan ulkopuolelta kantautuvia sodan ääniä, mutta yhdessä he saivat aikaan illuusion hiljaisuudesta sen pienen hetken ajan. Ainoat äänet olivat teltan viereltä kulkevat askeleet, jotka saivat sydämen sykkimään nopeammin jännityksestä – se oli osa peliä, jota he pelasivat. Rakkaus, intohimo, eikä yhdessä vietetyt hetket kuuluneet taisteluun. Rangaistus olisi kova, jos he jäisivät kiinni. Heidän tuomittaisiin sotarikoksesta, jolle ei ollut nimeä. ”Sotaseksiä”, kuten Jean kerran naurahti ei ollut heidän kummankaan mielestä tuomio, jota kukaan oli koskaan saanut. Sen he kuitenkin tiesivät, ettei heidän välillään tapahtunut olisi sallittua.
Kun he nauttivat viimeisistä minuuteista, jotka heillä oli enää jäljellä Roy makasi yleensä hiljaa paikallaan Jeanin polttaessa savuketta, silittäen samalla Royn tummia hiuksia. Toisinaan Jean puhui ja Roy kuunteli, muttei koskaan vastannut. Arkiset puheet säästä, päivän ruuasta ja kotoa tulleista kirjeistä saivat Royn usein rauhoittamaan ja Jeankin piti niistä hetkistä. Ne kuitenkin paloivat loppuun, kuten savuke ja Jeanin oli poistuttava.
”Hyvää työpäivää”, jota he toivottivat toisilleen tarkoitti: ”Älä kuole vielä tänään.”