Kerta jolloin Hermione erehtyi (Vihdoinkin valmis!13.10) 4/4! Harry/Ron, K-11

[narcoleptic]

Title: Kerta jolloin Hermione erehtyi
Author: narcoleptic
Beta: elisa
Pairing: Harry/Ron
Raiting: K-11
Genre: en oikein tiedä. Luultavasti fluffia ja ehkä romance..
Disclaimer: J.K Rowlingille kaikki kunnia.
Summary: Hermionetkin voivat erehtyä..
A/N: No tässä nyt olisi ensimmäinen tällä parituksella kirjoittamani tarina, ja toivon että pidätte. Kiitoksia elisalle joka antoi hyviä ideoita, ja suostui vielä betaamaankin. Summaryyn en oikein mitään repäisevää keksinyt, mutta lukekaa silti.   Ei ole hirveästi sanottavaa tai varoiteltavaa vielä, mutta kommenttia tietysti jo toivoisin.


Luku 1

"Aaa... aaaa-aaa..atsiuhhu."
"Ron! Voisitko pitää kättäsi suun edessä kun aivastat, sillä en välittäisi sairastua", Hermione kivahti asiasta kolmannen kerran sinä päivänä.
"Do mudda midä end voi dille midääd."
"Aivan varmasti sinä kykenet, et vain viitsi."
"Endä sidded? Midä olend dyd kibeä joden daan kaiked andeekdi," Ron sanoi tukkoisella äänellä maatessaan Rohkelikko tornin sohvalla huopaan kääriytyneenä.
"Etkö voisi mennä sairaalasiipeen, jos kerran olet kipeä. Matami Pomfrey osaa hoitaa sinua huomattavasti paremmin kuin minä.. tai me", tyttö katsoi erittäin väsyneenä keltaista myttyä, jonka päästä pilkotti hieman punaisia hiuksia.
Mytty nousi ylös, ja paljasti Weasleyn nuorimman pojan kasvot kätköistään. Nenä oli kirkuvan punainen, ja silmät vuosivat vettä.
"Midähänd en dinne mede! Harrdy sidä ed voi laiddaa midua dinne, diellähänd oli Malfoy! End kesdäisi olla häded kandsaan diellä", Ron parahti kauhistuneena ja aivasti.
"Ron!" Hermione kiljaisi ja ojensi pojalle nenäliinan.
"Do kiidodksia vaind", Ron sanoi ja niisti nenänsä. Jonka jälkeen, jos mahdollista, Ronin nenä punoitti entistäkin enemmän.
Harry oli seuraillut ystäviensä keskustelua hieman sivusta yrittäessään saada Kalkaroksen määräämään tutkielmaan viimeistä puuttuvaa jalkaa. Tästä olisi tultava hyvä, sillä hän oli viime aikoina kahminut itselleen enemmän huonoja arvosanoja kuin hyviä.
"Hermione, millä ihmeellä sai itsellesi kirjoitettua tähän kuusi jalkaa. Minulta puuttuu vielä yksi, ja tuntuu kuin olisin jo kirjoittanut kaiken", Harry tuskasteli nenä kiinni kirjassaan.
"Käännä sivulle 418, siellä on todella pikkutarkkaa tietoa."
"Okei, kiitos."
Harry selasi kirjaansa Hermionen mainitsemaan kohtaan, ja alkoi kirjoittamaan tutkielmaansa lisää, ehkä hitusen suuremmalla käsialalla. Pian koittaisi ihana joululoma Kotikolossa ja hänen ei tarvitsisi miettiä koulunkäyntiä.


"Hermione.. voisitko sinä.." Harry kysyi haukotellen tytöltä.
"Joo, anna se tänne."
Harry hieroi rannettaan, joka oli puutunut paljosta kirjoittamisesta ja vaipui syvemmälle tuoliin. Oleskeluhuoneen suuri takka lämmitti mukavasti, ja loi huoneeseen utuista oranssia hehkua, synnyttäen täyden vastakohdan linnan pihamaalla pauhaavalle lumimyräkälle. Huuruinen ikkuna sumensi näkyvyyttä jonkin verran, mutta Harry saattoi juuri ja juuri erottaa Kielletyn metsän rajan, jossa puut heiluivat tuulen kourissa. Harry erotti myös Hagridin mökin ikkunat koko ajan tihenevästä lumituiskusta.
Harry käänsi katseensa ikkunasta Roniin, joka kyhjötti sohvalla nuhisten. Poikaa oli riepotellut vahva kuume jo neljä päivää. Eihän se Ronia haitannut pätkän vertaa - luultavasti - sillä eihän hänen tarvinnut mennä tunneille. Harry tunsi kyllä olonsa hieman yksinäiseksi, vaikka hänen seuranaan oli Hermione. Tyttö vain ei ikinä haukkunut opettajia, tai tuskastellut valtavia läksymääriä, ja.. Ron oli Ron.
"Tässä. Löysin muutaman kirjoitusvirheen, ja yhdessä kohdassa olit alkanut kuvailla elävien kuolleiden juomaa, vaikka puhuimme nukkujuomasta.. mutta muuten ihan hyvä", Hermione sanoi ja ojensi pergamentin saaden Harryn takaisin maan pinnalle.
"Okei, kiitos aivan hirveästi", Harry huokaisi ja laittoi pergamentin laukkuunsa.
"Bidä kello ond?" Ron mutisi tuskin kuuluvasti ja aivasti, laittaen nopeasti kätensä suun suojaksi.
"Hahahaa Herbiode!" hän huusi heti perään voitonriemuisasti.


Harry hätkähti hereille, ja käänsi päätään nopeasti vasemmalle, saaden niskansa naksahtamaan.
"Ai helvetti", Harry ärähti, ja hapuili silmälasejaan viereiseltä yöpöydältä.
"Anteeksi", Ron kuiskasi viereiseltä sängyltä, ja heitti käyttämänsä paperin roskiin.
Ron siis herätti hänet, Harry tuumi, ja hieroi niskansa kipeää kohtaa. Hetken ajan hän yritti saada unenpäästä kiinni, mutta kun hän oli jo kerran herännyt, ei häntä enää nukuttanut.
"Harry, nukutko sinä?" Ron kuiskasi taas, ja Harry erotti toisen äänen parantuneen eilisestä.
"En.."
"Okei. Eikös olekin enää kaksi päivää joululomaan?" Ron sanoi, jonka jälkeen voimakas yskä ravisteli hänen kehoaan.
"Öö, taitaa olla. Oletko sinä ihan kunnossa? Eikö sinun kannattaisi mennä sinne sairaalasiipeen?" Harry sanoi, ja katsoi huolissaan ystäväänsä.
"No ei!" Ron huudahti, madaltaen nopeasti ääntään, "Minä en sinne mene niin kauan kun se luihunen on siellä."
Harry huokaisi liioitellun raskaasti, ja nousi ylös. Ikkunan takana oleva pihamaa oli täydellisen valkoinen, ilman minkäänlaisia jalanjälkiä. Lunta näytti olevan toistakymmentä senttiä, mutta sitä ei enään satanut. Ja kaiken lisäksi pihalla tuntui olevan reilusti miinus-asteita, joka jo pelkkänä ajatuksena sai Harryn tärisemään. Sääliksi kävi niitä joilla olisi tänään taikaolentojen hoitoa. Muuallakin linnassa tulisi olemaan kylmä sinä päivänä.
Harry käveli arkulleen, yhä tuijotellen ulos. Hän kaivoi itselleen vaatteet ja pukeutui. Ron oli nukahtanut uudestaan, ja kuorsasi jo sängyssään kuin ei olisi koskaan herännytkään. Harry arveli kellon olevan jo seitsemän tienoilla, joten hän otti sängyn päädystä koululaukkunsa ja lähti pois makuusalista. Hän päätti mennä jo aamiaiselle Suureen saliin, sillä hän ei jaksanut odottaa Hermionea oleskeluhuoneessa.

Portaikossa oli hiljaista, lukuun ottamatta muutamien taulujen kuorsauksia, ja suurien portaikoiden siirtymisiä tasanteelta toiselle. Harry yritti katsoa, liikkuiko tähän aikaan vielä muita koululaisia, mutta kaikkialla oli autiota. Suurin osa oppilaista saapuisi vasta puolen tunnin kuluttua.
Kun Harry saapui saliin, oli hänen lisäkseen siellä vain professori McGarmiwa, ja joitakin oppilaita Korpinkynnestä ja Luihusesta. Harry asettui istumaan puoliväliin pöytää, ja heitti laukun jalkoihinsa. Nälkä hänellä ei erityisemmin ollut, mutta tietäen että hän ei selviäisi lounaaseen asti syömättä mitään, kasasi hän eteensä paahtoleivän ja omenan, jota hän alkoi väsyneenä pilkkoa.
Harry kuuli takanaan ovien avautuvan, ja pian nopeat askelten kopinat kaikuivat salissa. Ääni pysähtyi Harryn kohdalla.
"Hei Harry. Miten sinä näin aikaisin heräsit?" Hermione kysyi reippaalla äänensävyllään, ja heitti laukkunsa pöytään saaden Harryn mukin tärisemään.
"Minä en ainakaan saanut yhtään unta. Heräsin jo joskus kuuden aikaan, eikä minua enää väsyttänyt. Joten viimeistelin aineeni", tyttö papatti yhteen hengenvetoon.
Harry ei kyennyt sanomaan mitään, sillä hänen suunsa oli täynnä ruokaa. Joten hän tyytyi vain hymähtämään. He eivät puhuneet paljoakaan, sillä molemmat olivat vielä väsyneitä. Harry kulutti aikaansa lukemalla Hermionelta saamaansa Päivän Profeettaa.

Saliin alkoi valua oppilaita hetki hetkeltä enemmän, ja samalla myös puheensorina nousi. Harry katsoi Hermionea ja nyökäytti päätään oven suuntaan. Tyttö antoi hyväksyvän merkin ja nousi ylös, keräten ihmeellisen pitkälle levinneet tavaransa. Oviaukon kohdalla he vaihtoivat huomenet Deanin ja Seamuksen kanssa, jotka mutisivat jotain siitä, kuinka epäreilua oli kun Ron sai jäädä nukkumaan.
Päivä alkaisi Binnisillä, joten heillä kaikilla olisi aikaa vielä herätä kunnolla. Hiljakseen he kävelivät kohti taikahistorian luokkaa, molemmat omissa ajatuksissaan.
"Se Parkinson on aikamoinen lehmä", Hermione töksäytti.
Kesti sekunti, ennen kuin Harry tajusi mitä toinen oli sanonut. Ja sen jälkeen, hän ei voinut kuin nauraa.
"Mistä.. tuo.. tuli?" Harry yritti muodostaa sanoja naurukohtauksen lomasta.
"En minä tiedä. Ja mitä hauskaa siinä on?" Hermione ärähti ja katsoi paheksuen ystäväänsä.
Harry ei sanonut mitään, vain yritti tukehduttaa naurunsa.
"No, onhan hän", Harry sanoi todenmukaisesti, saatuaan nauruhermonsa hallintaan.
"Kuka, mitä?" Hermione kysyi ihmeissään, kunnes muisti asian, "Aa, joo."
Hermionen huomautus sai heidät haukkumaan luihusia, ja heidän aiheuttamiaan ongelmia. Hetki muistutti Harrya siitä miksi he olivat parhaita ystäviä.


Harry vilkuili vähän väliä kelloa, yrittäen samalla parhaansa mukaan kirjoittaa ihmisen muodonmuutoksen perusteet pergamentilleen, jonne oli ilmestynyt jo ainakin seitsemän mustetahraa. Hermione hänen vieressään kirjoitti seesteisen näköisenä, välillä hymyillen itsekseen. Harry ei olisi ihmetellyt jos tyttö alkaisi nousta ilmaan, kuin jonkinlainen fakiiri. Enään kolme minuuttia, ja päivä olisi pulkassa. 15 sekuntia.. ja, ja tunti päättyi!
"Muistakaa lukea kappale neljätoista ensi kerraksi", professori McGarmiwa yritti saada äänensä kuulumaan puheen sorinan ja tuolin jalkojen raavinnan seasta. Harry kiinnitti laukkunsa soljen ja jäi odottamaan Hermionea, joka yritti mahduttaa kirjaansa muiden opustensa joukkoon.
He lähtivät rinnakkain luokasta. Molemmilla oli kaamea nälkä, joten he kiihdyttivät vauhtiaan päästyään portaille. Ihmisiä tungeksi heidän edessään, takana, sivuilla, ja kaikki yrittivät ohitella toisiaan. Portaikot niin sanotusti tulvivat.
Raivattuaan tiensä Suureen saliin, molemmat olivat jo nälkäkuoleman partaalla. He eivät kiinnittäneet mitään huomiota ympäristöönsä, sillä ainoa asia heidän näkökentällään oli vadillinen pikkuisia lihapullia, ja kulhollinen höyryäviä perunoita, sekä kanasuikaleita. Harry lappasi lautaselleen nopeasti suosikkejaan, ja alkoi syödä hyvällä ruokahalulla.
"Hei vain teillekin", sanoi ääni Harryn viereiseltä tuolilta.
Harry katsoi vasemmalle puolelleen, ja huudahti sitten parhaan ystävänsä nimen.
"Ron? Mitä sinä täällä? Etkö ole kipeä?" Hermionekin kysyi todettuaan pojan oikeasti olevan siinä.
"Miksi olette noin järkyttyneitä? Kävin vain hakemassa matami Pomfreylta pippurijuomaa, ja oloni koheni huomattavasti. Miksi näytätte siltä kuin olisin noussut kuolleista?" Ron kysyi huvittuneella äänellä, ja laittoi suuhunsa suuren palan munuaispiirasta.
Harry vain virnisti ystävälleen, ja jatkoi ruuan lappomista suuhunsa.


Sen yön jälkeen ei kenellekkään Tylyaholaiselle jäänyt epäselväksi, että rohkelikot osasivat pitää meteliä. Kiljunta ja mekastus kaikuivat lumisen Tylyahon kaduilla, saaden muutaman velho-  ja noitaparan heräämään unistaan.
Seamus ja muutamat muut rohkelikot olivat päättäneet pitää juhlat loman alkamisen kunniaksi, sillä huomenna kaikki lähtisivät koteihinsa koulupäivän päätyttyä. Tarjolla oli kermakaljaa, ja erilaisia pieniä purtavia, joita oltiin näpistetty koulun keittiöstä. Tunnelma oli hyvä, riehakas ja meteli kova. Siellä täällä puhkesi välillä kova naurunremakka josta ei ollut tulla loppua. Harry, Ron ja Hermione istuivat huoneen nurkassa kullakin kädessään jo melkein juotu kermkaljapullo. Juhlat maistuivat heille hyvin pitkän koulujakson jälkeen, ja tietenkin heidän hyvään mielialaansa oli myös osallisina muutama tyhjäksi kulautettu kermakalja.
"..sitten hän alkoi laskeutua alas aivan hirveää vauhtia, enkä meinannut uskaltaa katsoa. Mutta otin itseäni niskasta kiinni ja katsoin kun hän laskeutui, laskeutui, ja juuri sillä hetkellä ryhmy tuli täältä näin, ja tiputti hänet luudaltaa niinkuin näin!" Ron selosti Harrylle kesällä näkemäänsä huispausottelua ja sohi käsillään joka suuntaan saaden jonkun kolmasluokkalaisen tytön kermakaljan kaatumaan. "Ja hän sai siinä tippuessaan siepin! Aivan uskomatonta! Ja jouduin selittämään asian muille vielä monta kertaa sillä kukaan ei ollut uskaltanut katsoa.." Ron puhui yhtä innostuneena kuin pieni lapsi ensimmäisestä pyörällä ajostaan.
"Niin varmaan Ron, minä kun muistelin kertoneeni sinulle koko jutun, koska olit peittänyt silmäsi isän kaulaliinalla", Ginny katkaisi pojan lauseen, ja jatkoi heti perään keskusteluaan Hermionen kanssa. Ron ei näyttänyt noteeranneen hänen sanomisiaan, ja hän vaipui tuoliin unelmoiva ilme naamallaan. Harry kulautti pullonsa tyhjäksi, ja asetti sen neljän edellisen pullon viereen. Vaikka ei kermakalja vahvaa ollutkaan, aiheutti se hieman outoa oloa. Mutta se ei tuntunut miltään verrattuna tuliviskiin, jota Dean oli jakanut kaikille halukkaille pienen pienen mukillisen. Harry päätti mennä makuusalin puolelle, sillä huomenna olisi vielä kolme tuntia koulua ennen kuin hän pääsisi Kotikoloon. Harry sanoi asiasta Ronille, joka päätti liittyä hänen seuraansa. Yhdessä he kävelivät hitaasti ylöspäin hoiperrellen hieman matkan varrella. Makuusalissa oli ihanan viileää heidän päästessä sinne, ja kun oven sulki, tuli myös hiljaista. Harry käveli arkulleen, ja vaihtoi yöpuvun ylleen. Yhtäkkiä hän tunsi käden olkapäällään, joten hän kääntyi ympäri. Ron seisoi hänen takanaan typerästi hymyillen. Pian poika sanoi hilpeällä äänellä, "Huomasin kuinka hyvän näköinen olet."
Harryn aivot eivät reagoineet toisen sanomiseen mitenkään, vaan hän vain hymyili jaksamatta tehdä mitään. Pian kuitenkin Ronin huulet eksyivät hänen omilleen, ja pitäen tätä täysin normaalina, Harry myös vastasi. Poika maistui alkoholille. Se oli ainoa asia jonka Harry noteerasi sillä hetkellä.


Hän vihasi kaikkea valoa. Voi kumpa hän voisi vajota maan alle ja asua siellä lopun elämänsä, pimeydessä. Tarkemmin ajatellen häntä inhotti nyt kaikki. Harry avasi silmänsä, ja tunsi valtavaa painetta päässään. Hänen päätään särki, aivan kuin siellä olisi ollut tuhansia maahisia yrittäen porautua hänen pääkopastaan ulos.
"Tässä, juo tämä", tytön ääni sanoi, ja Harryn eteen tyrkättiin lasillinen juotavaa.
Harry oli liian tokkurassa taistellakseen vastaan, joten hän kulautti litkun kertakulauksella kurkusta alas.
Maku oli hirveä. Aivan kammottava. Harry alkoi kakoa ja yskiä, ja hän ryntäsi vessaan.

Kun maku oli hävinnyt suusta, tuli Harrylle myös yhtäkkiä parempi olo. Enään ei ollut poria, ja valokin tuntui mukavasti hivelevän kasvoja. Hän palasi takaisin makuusaliin, ja nähtyään Hermionen hän rääkäisi.
"Mitä sinä täällä teet? Olet tyttö, ja me olemme poikia.."
"Kappas vain. Aivanko totta? Tuliviski taisi todella sulattaa pääsi", Hermione sanoi kylmästi, ja lampsi ulos huoneesta.
"Säikähdin yhtä lailla", Ron sanoi ilmestyttyää Harryn taakse, "Mutta ilman tuota hänen litkuaan olisin luultavasti yhtä kuollut kuin sinä äsken. Ainiin. Meillä on muuten kiire tunneille." Kumpikaan ei näyttänyt muistavan yöllisiä tapahtumia sillä hetkellä. Harry puki vaatteensa ennätysvauhtia päälle, ja sitten he juoksivat Ronin kanssa ulos Rohkelikkotornista. Syömään he eivät enää ehtisi, mutta tunnille saapumiseen ajoissa oli edes jonkinlaiset mahdollisuudet.
Kun he risteilivät käytävillä, moni muotokuva huusi heidän peräänsä. Olisi viisi minuuttia aikaa ehtiä ennustusluokkaan.

He saapuivat hengästyneinä luokkaan, jonne melkein kaikki oppilaat olivat jo kivunneet. Professori Punurmiota ei vielä näkynyt missään, mutta he olivat jo tottuneet hänen myöhästelyynsä. Harry istuutui tyynylle heidän pöytänsä ääreen, ja kaivoi kirjansa pöydälle. Huoneessa oleva takka levitti ympärilleen tuoksujen sekamelskaa. Välillä Herryn nenään pisti laventelin tuoksu, joka sekoittui pian johonkin kanelin tapaiseen joka sai Harryn melkein oksentamaan. Huoneessa oli myös tukahduttavan kuuma ja pimeä. Höyryt samensivat Harryn silmiä, jotka alkoivat valua vettä vahvojen aromeiden ansiosta.
"Harry, katso", Ron tökkäisi häntä kylkeen ja osoitti ovelle josta professori Punurmio aina ilmestyi. Sieltä hän nytkin tuli hoiperrellen ja lopulta kompastuen yhteen niistä tuhansista huiveistaan. Lavender Brown ja Parvati Patil ryntäsivät paikoiltaan auttamaan professorin pystyyn. Opettaja mutisi kiitokset, ja lysähti istumaan tuolilleen. Hän silmäili luokkaa hetken aikaa, kunnes tokaisi, "Jatketaan kristallipallojen kertausta, aloittakaa."
Professorin teeskentelemä mystisyys oli jo aikoja sitten karissut pois ja jäljellä oli nyt vain tylsiä tunteja toisensa perään. Mitä ne kyllä ennenkin olivat olleet aikaisemminkin.

Harry ja Ron alkoivat tuijottelemaan harmaaseen palloon tylsistyen hetki hetkeltä enmmän. Punurmio oli lähtenyt kiertelemään luokassa, ja nyt hän saapui heidän kohdalleen. Harry ja Ron paransivat ryhtiään, ja alkoivat tuijottamaan palloon kuin olisivat nähneet siellä jotain mielenkiintoista.
"Aivan, joo. Niin taidan nähdä täällä itseni.." Ron alkoi mutisemaan.
"Älä jaksa teeskennellä poika. Tiedän aivan hyvin, että et näe siellä tuon taivaallista", Punurmio sanoi, ja laskeutui pöydän ääreen. "Annas kun minä."
Hän laittoi kätensä pallon ympärille, ja tuijotti sen sisään herkeämättä. Harry pelkäsi, että professori alkaisi taas kiljumaan hänen kuolemastaan, jota hän ei nyt hirveästi huvittanut kuunnella. Harry säpsähti Punurmion alkaessa puhua.
"Mielenkiintoista. Kristallipallo kertoo, että vuoden vaihteessa kaksi tämän luokan oppilaista tulevat löytämään toisensa, yllättävällä tavalla ja.."
"Eikö se muuta sano", Ron keskeytti professori Punurmion jaarituksen. Kukaan muukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut kuulemaan ennustuksen loppua.
"Niinkuin vaikka keitä nämä kaksi ovat, hyvä professori", huikkasi Lavender heidän viereiseltä pöydältä.
"En tiedä", Punurmio tokaisi, ja viilletti ulos luokasta.
"Siis oikeasti. Mikä tuota huuhkajaa vaivaa?" Ron kysyi pöllämystyneenä, ja alkoi tuijotella palloon yrittäen nähdä Punurmiolle äsken ilmestyneen tiedon.
Harry ei jaksanut uhrata opettajalle ajatustakaan, joten hän jatkoi pallon tyhjänpäiväistä tuijotusta. Ron liittyi hänen seuraansa ja niin aika mateli hitaasti mutta varmasti kohti ensimmäisen tunnin loppua.

A/N: Jatkoa ollaan jo kirjoittamassa

[Naminé]

Tämähän vaikuttaa hyvältä!

Ron oli todella ronmainen, mikä oli hyvä juttu. Tommoinen vähän hupsu.

Välillä en oikeen tiennyt, että missä oltiin menossa ja kerronta oli hiukan sekavaa. Voisit vaikka jättää pidemmän välin tai jonkin muun merkin kun tarinan aika ja paikka muuttuvat. Se helpottaisi lukemista ja kärryillä pysymistä.

Muuten en virheitä bongaillut ja alku vaikutti lupaavalta. Harry / Ron on aina herkkua  

Kiitos tästä.

[Sierra]

Jatkoa toivon kuollakseni! Paras paritus ikinä <3 Ja ihan hyvää tekstiäkin. Millos H/R tulee kehiin??

[narcoleptic]

yaay jo nyt kommentteja.

Naminé:Kiitostuosta vinkistä, yritän soveltaa sitä seuraaviin lukuihin

Sierra:Luultavasti jo seuraavassa luvussa kehkeytyy jotain Ronin ja Harryn välille. Ehkä    

-narcoleptic

[pihlajanmarja]

Oih, mukava uusi R/H. :> Niitä kun on täällä niin vähän... Tähän mennessä vaikuttaa tosi hyvältä. Ron on ihanan ronmainen ja Harry harrymainen ja Hermione hermionemainen. :D Muuten, se on enää eikä enään. Muita kirjoitusvirheitä en muistaakseni löytänyt. :) Mukava piristys kun makaa flunssasena kotona, ja vielä lauantaina! Olisin ees tullu kipeeks keskellä viikkoa niin ei olis tarvinnu mennä kouluun. :D

[narcoleptic]

A/N: Nyt toista lukua kehiin. Toivottavasti saatte jotain selvää, eikä vaikuta turhan sekavalta.
Kommentit edelleen tervetulleita!

Luku 2

"Että minä olen odottanut tätä lomaa", Ron julisti kulkiessaan Harryn perässä heidän etsiessä tyhjää osastoa junasta.
Juna oli täpöten täynnä kotiin matkaavia oppilaita, ja siksi oli myös hankala löytää paikkaa. He joutuivat koko ajan peremmälle junaa, ja sitä mukaan myös oppilaat vähenivät. Pian he olivat kävelleet aivan viimeisen osaston kohdalle, joka heidän onnekseen oli myös tyhjä. He nostivat arkkunsa istuimien yläpuolella oleville telineille, ja asettuivat istumaan. Ron riiteli isoon ääneen Ginnyn kanssa, joka oli tullut heidän mukanaan samaan vaunuun. Meteli kuitenkin loppui, kun juna lähti nytkähtäen liikkeelle. Ron oli pudota tuoliltaan, mutta sai kuin saikin pidettyä itsensä istumassa.
Hermione oli kaivanut matkatavaroistaan erään kirjan, jota hän ryhtyi selailemaan. Kirjan kansi julisti "Kaikki mikä sinun tarvitsee tietää ja ellet tiedä niin et saa koskaan tietää". Harry ihmetteli mitä kirja mahtoi sisältää, kun jo kansi oli noin.. omalaatuinen. Kirjasta Harryn katse nauliutui ikkunaan, jossa maisemat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Alue, jossa juna kiisi, oli melkein puutonta, vain loivia kukkuloita lumipeitteessä.

Ron ehdotti hetken päästä Harrylle erää velhošakkia, johon toinen suostui oitis. He levittivät laudan väliinsä penkille ja aloittivat. Harry ei sen pelin aikana saanut juuri loistaa, kun taas Ron söi nappuloillaan Harryn sotilaat, ratsut ja tornit yksitellen. Pelin loputtua Harry ehdotti vielä toista peliä, kolmatta ja lopulta he huomasivat pelaavansa jo viidettä taisteluaan. Harry luovutti ja myönsi Ronin ylivoimaisuuden. Punapää istuutui hänen viereensä vietyään laudan paikoilleen. Ron virnisti. Harry heitti tätä tumpuillaan päähän, toivoen saavansa pyyhittyä Ronin kasvoilta sen virneen. Mutta vielä mitä. Tilanteesta kehkeytyi sellainen sota, että Hermionen oli tultava heidän väliinsä. Harry ja Ron valuivat penkeilleen istumaan hengästyneenä ja nauraen.
"Olisin kyllä voittanut sinut ellei Hermione.." Ron puuskutti, ja suoristi villapaitaansa.
"Niin varmaan", Harry naurahti.


Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen saapui Tylypahkan pikajuna asemalle, jossa oppilaita oli jo vastassa perheenjäsenet ja muutamat muut ystävät. Ron ja Harry nousivat paikoiltaan, ja nostivat hyllyillä olleet arkut alas. He myös auttoivat Hermionea, jolla oli vaikeuksia omansa kanssa. Kesti tovin ennen kuin he pääsivät junasta ihmisten ilmoille. Odotellessaan omaa vuoroaan Harry kuunteli pihoilta kuuluvia riemunkiljahduksia lasten tavatessa vanhempansa. He myös pääsivät osaksi sitä hälinää, kun Ron astui ulos vaunusta, ja rouva Weasley raivasi tiensä ihmismassan läpi.
"Ron! Ginny!" nainen huusi ja rutisti nuorimman poikansa, ja ainoan tyttönsä musertavaan halaukseen.
Harryn ja Hermionen nähtyään hän tuli myös heitä halaamaan innokkaasti ja kysyi kuulumiset. Sanoja ei ehditty vaihtamaan kunnolla, kun Molly alkoi jo hoputtaa heitä eteenpäin, kohti porttia josta pääsi jästien asemalle. Portin kohdalla oli suuri jono, josta virkailija päästi heidät yksitellen ulos. Harryn vuoron saapuessa, oli hänen edestään jo kadonnut Weasleyt sekä Hermione.
"No niin Harry, tulehan, meillä on kiire sillä Arthur odottaa meitä jo autossa", Molly sanoi ja ohjasi hänet kädellään asemalaiturilta ulos. Kukaan jästeistä ei tuntunut huomaavan heitä pöllöhäkkiensä ja suurten arkkujensa kanssa, mutta sehän sopi heille vallan mainiosti. Matkalla autoon Harry, Ron, Ginny ja Hermione sanoivat viimeiset hyvän joulun toivotukset ystävilleen, saaden rouva Weasley hoputtamaan heitä kahta kauheammin eteenpäin.

Parkkipaikalla heitä oli vastassa harmaa, hieman ränsistynyt Volvo, jonka ratin takana istui Arthur Weasley hymyillen. Myös Fred ja George olivat saapuneet paikalle ja auttoivat heitä lastaamaan auton. He kaikki kampesivat itsensä lopulta sisään ja heidän kyytinsä saattoi lähteä liikkeelle.
Lontoon kaduilla oli ruuhkaa ihmisten lähtiessä töistä kotiin.
"Molly, pääsisimme tämän avulla paljon nopeampaa", kuului Arthur Weasleyn ääni etupenkiltä.
"Ei käy. Entä jos joku näkee?" Molly tiuskaisi ja pälyili ikkunasta ulos.
"Niin mutta kun ei näe.."
"Entä jos.."
"Sitä on aivan turvallista käyttää."
"No, hyvä on", rouva Weasley taipui lopulta miehensä tahtoon.
Kukaan takapenkiltä ei nähnyt mitä Arthur teki, mutta yhtäkkiä kaikki autot hyppäsivät sivuun kuin käskystä, ja näin herra Weasley sai oivan tilan hurjastella eteenpäin. He pääsivät pois Lontoon ahtailta kaduilta alta aika yksikön, ja he jatkoivat matkaansa maantielle. Saapuessaan sen pikkutien kohdalle joka meni suoraan Kotikoloon, teki Arthur nopean käännöksen saaden kaikki kallistumaan vasemmalle. Kuoppainen tie hidasti heidän matkaansa, mutta silti he pääsivät aika nopeasti määränpäähänsä.

Ränsistynyt ja monikerroksinen rakennus kohosi heidän edessään näyttäen kodikkaammalta kuin koskaan. Siellä täällä riippui jääpuikkoja, ja katolla oli lunta, joka mätkähti alas tuulen osuessa kohdalle. Harryn astuttua ulos autosta, osui hänen katseensa pensaan taakse kauhuissaan juoksevaan menninkäiseen, jota ajoi takaa vauhkoontunut kana. Ron kiskoi hänet kädestä sisälle taloon ja ehdotti että he voisivat mennä purkamaan laukkunsa, sillä menninkäisiä voisi tuijotella ajan kanssa myöhemmin. Harry punastui hieman tietämättä miksi, mutta peitti sen sujuvasti viskaamalla laukkunsa vahingossa sängyn yli lattialle.
"Tuossa sinun tähtäämisessäsi on kyllä parantamisen varaa", Ron piruili ja kaivoi arkustaan pinkan puhtaita sukkia, ja vei ne kaappiinsa. Harry mulkaisi Ronia, mutta repesi nauramaan hetken päästä.

Laukkujen purkamisessa kesti yllättävän kauan ja urakan loputtua he olivat vähän aikaa hiljaa, raajojaan lepuuttaen. Poksahdus herätti Harryn ja Ronin mietteistään, ja heidän eteensä oli ilmestynyt kaksi hahmoa.
"Äiti käski meidät pihalle, ja ajattelimme.." Fred aloitti.
".. Että voisitte raahata ne koulun haurastuttamat luunne ulos, ja katsotaan.." George jatkoi veljensä lausetta.
".. Osaatteko enää pelata huispausta", Fred lopetti vuoronsa leveään, ilkikuriseen virnistykseen.
"Teidän on parasta varoa!" Ron huudahti, ja loikkasi ylös sängystään.
"Mm, pikku Ronnien kaameaa kostoa vai? Tuskinpa", George sanoi härnäävästi, ja kaikkoontui huoneesta Fredin seuratessa perässä.
"Mennäänkö?" Ron kysyi oven luona.
"Kysytkin", Harry sanoi, ja seurasi ystäväänsä alakertaan.

He pelasivat kolmen hengen joukkueissa; Harry, Fred ja Hermione, sekä George, Ron ja Ginny. Sieppiä ei ollut, joten Harry toimi jahtaajana, ja maaleja esti aina se kuka ehti.
Weasleyiden joukkue oli johdolla, mutta Harry ja Fred saivat tehtyä muutaman maalin niin että nousivat johtoon. Myös Hermione yllätti heidät kaikki viskaamalla kaadon suoraa vanteen läpi. Tyttö selitti sen olleen vahinko, minkä he kyllä kaikki uskoivat.

Peli päättyi lopulta tasapeliin Ginnyn pelastettua tilanne oman joukkueensa hyväksi. He laskeutuivat luudiltaan, ja veivät ne luutavarastoon, joka sijaitsi Kotikolon etupihalla. Harry pyyhki tulisalamansa lumesta, ja asetti sen muiden luutien joukkoon.
Harryn takaraivoon mätkähti lumipallo ja hän käännähti ympäri.
"Hoi siellä, maailmaan mahtuu muutakin kuin se luuta!" Ron huusi voitonriemuisena hyvin tähdätystä pallostaan. Harry astui ulos luutavajasta, ja kaappasi maasta käteensä kourallisen lunta. Ennen kuin Harry ehti heittämään pallonsa toisen päälle, mäjähti jo toinen hänen selkäänsä. Lunta lensi myös hänen niskaansa, josta se inhottavasti valui hiljakseen paidan alle. Harry karjaisi ja lähti ajamaan Ronia takaa.
"Hyvä Harry!" Fred kannusti.
"Hei! Sinun.. kuuluisi olla.. minun puolellani!" Ron huusi juostessaan Harrya pakoon.
"Kuka niin on sanonut?" Fred huusi takaisin.
"No sinä..  olet veljeni!" Ron karjui, ja hyppäsi maassa makaavan kanan yli.
"Mistä sinä sen tiedät?" George huikkasi Ronin juostessa heidän ohitseen.
Sanat saivat Ronin pysähtymään ja katsomaan veljiään.
"Niin, mutta.." Ronin lause jäi kesken kun Harry hyökkäsi hänen niskaansa.
"Emme taida todellakaan olla sukua sinulle. Hävitä nyt Harrylle", Fred sanoi teeskennellyn surumielisesti, ja otti hatun päästään. He lähtivät kävelemään sisälle taloon peräkanaa, suut edelleen alaspäin kääntyneinä. Myös Hermione ja Ginny poistuivat pihalta heidän lapsellisuuttaan päivitellen.
Ron huudahti vielä kerran apua, kunnes alistui kohtaloonsa. Harry istui nyt hänen päällään, estäen Ronia liikkumasta.
"Armoa, ei lunta, ei lunta", Ron yritti teeskennellä avutonta.
Harryn kasvoille levisi julma hymy. Hän työnsi kasvonsa lähemmäs Ronia ja kuiskasi virnuillen, "Miksi?"
Ron valahti yhtäkkiä kasvoiltaan kalpeaksi, kuin muistaen jotain aivan kamalaa. Hän työnsi Harryn päältään, ja juoksi sisälle. Harry jäi hieman hölmistyneenä istumaan keskelle pihaa, kunnes kokosi itsensä, ja pudisti vaatteensa lumesta. Hän talsi järkensä menettäneen ystävänsä jalan jäljissä sisälle, ja kohtasi siellä hölmistyneet Weasleyt.
"Et sinä sattuisi..?" Fred kysyi, ja osoitti yläkertaa, jonne Ron mitä ilmeisimmin oli juossut.
Harry pudisti päätään ja riisui takkinsa naulakkoon.
"Lähetimme Hermionen sinne ottamaan tolkkua. Häviö ilmeisesti pyyhki pois hänen viimeisetkin järjen rippeensä", George ihmetteli, ja jatkoi jonkinlaisen luettelon kirjoittamista.
"Tietääkö kukaan edes miksi hän konttasi?" Fred ihmetteli ja Harry tyytyi kohauttamaan olkiaan.

Ronin POV

Harry työnsi kasvonsa minun lähelleni ja kuin salamaniskusta mieleeni nousi kuva minusta ja Harrysta.. suutelemassa! Mutta tietenkään se ei ole totta kun.. Voi hemmetti. Ne juhlat ja tuliviski. Voi ei. Yhtäkkiä kaikki olikin aivan selvää päässäni, ja luulen Harryn huomanneen, että minä huomasin jotain ja huomasin, kun hän huomasi ja. Niin siis. Pakenin paikalta, niin kuin kuka tahansa tekisi suudeltuaan parasta ystäväänsä, paitsi että se tapahtui jonkin aikaa sitten, mutta sama asiahan se on. Ainakin melkein.
George kirjoitti jotain pöydällä, kun ryntäsin hänen ohitseen. Hän huusi perääni olinko syönyt etanoita? No en tietenkään! Totesin matkalla, että portaat ovat liukkaat, sillä kompastuin niissä kolmasti peräkkäin. Antauduin puolessa välissä ja konttasin ne ylös. Tasanteella jatkoin konttaamista varmuuden vuoksi ja potkaisin huoneeni oven kiinni perässäni.
Istahdin sängylle ehkä hieman hätääntyneenä. Harrylle en asiasta mitään kertoisi, lupasin itselleni. En kaivannut ongelmia enempää. Tovin vatvottua asioitani, kuulin hennon koputuksen ulkopuolelta. Tiesin heti kuka siellä oli. Koputus oli nimittäin Hermionen salainen kerro-minulle-mikä-sinua-vaivaa-niin-voin-auttaa-sinua -koputus. Ajoittain aika rasittava.
Murahdin ovelle, ja tyttö astui sisään. Hän laittoi oven varovasti kiinni perässään, kuin peläten, että poksahtaisin kovemmasta äänestä. Hermione istuutui sängylle viereeni ja katsoi minua sillä ärsyttävällä katseellaan, joka pakotti kertomaan kaiken.
"Erm, olensuudellutHarryajuhlienjälkeenenkätiedämitäminuntäytyytehdäapua", sanoin nopeasti henkeä vetämättä.
"Anteeksi?" Hermione kysyi ja tuijotti.
"No tuota. Älä kerro Harrylle, ja tarkemmin ajatellen älä kerro kenellekään.." vannotin Hermionen, ja tyttö nyökkäsi. "Olen näet, umh, suudellut Harrya", jatkoin.
"Juhlien jälkeen?" Hermione kysyi varovasti.
Nyökäytin päätäni, ja Hermione pysyi hiljaa.
"Ja nyt pelkään, että hän saa tietää", yritin saada tytön puhumaan. Olisin luultavasti voinut mennä tanssimaan alasti hänen eteensä, eikä hän olisi huomannut mitään.
"Minulla on syöpä", sanoin tavoitellakseni Hermionen huomiota.
"Mitä?" tyttö kysyi edelleen poissaolevana.
"Ei mitään", sanoin nopeasti, ja hymyilin kauniisti.
"En usko, että teillä on mitään teidän välillänne, tai siis olitte kyllä molemmat aikamoisessa humalassa, ja silloin en odota keneltäkään mitään järkeviä tekoja. Ei Ron, en edes sinulta", Hermione katseli lattiaa poissaolevasti.
"Mmh", hymähdin.
"Pidätkö sinä hänestä? Enemmän kuin ystävänä?" Hermione kysyi hivenen kauhua äänessään.
"En! Tai siis kyllä. Meinaan en. Argh", sopertelin ja tajusin asian laidan.
"Se on luultavasti ohimenevää. Aika usein tunteen muuttuvat.. tuollaisiksi tuossa vaiheessa elämää, mutta se menee ohi, älä pelkää", tyttö selitti minulle kuin olisin sairastanut jonkin sortin tautia.
No, mutta ehkä se menee ohi, ajattelin, ja vannotin tytön vielä lupaamaan, että asia oli meidän kahden välinen. Hän lupasi huokaillen, ja poistui huoneesta. Minun olisi kyllä koottava itseni ennen kuin menisin alas.

***

Harry istui olohuoneen lattialla pelaten Ginnyn kanssa räjähtävää näpäytystä, kun Hermione asteli portaat alas heidän seuraansa. Katseet kääntyivät tyttöön, joka kohautti olkiaan, ja istuutui sohvalle seuraamaan heidän peliään.
"En saanut oikein mitään irti. Mutta veikkaan että ei se ainakaan sinuun liity Harry", Hermionen valehteli sujuvasti parhaalle ystävälleen.
He nielivät selityksen, ja keskittyivät taas omiin puuhiinsa.

"Hermione, milloin sanoitkaan lähteväsi?" rouva Weasley huikkasi keittiön oven suulta.
"Puoli seitsemän", Hermione sanoi ja vilkaisi kelloaan, "Eli noin puolen tunnin kuluttua."
Molly katosi keittiön ovelta puuhaamaan illallisen parissa. Hän oli ollut aika stressaantunut jouluvalmisteluista, mikä luultavasti selitti sen, että hän oli lähestulkoon asunut keittiössä sen päivän.

"Äiti! Eivätkös Bill ja Charlie saavu huomenna?" Fred huusi.
"Kyllä!" kuului keittiön oven takaa vaimea huudahdus.
"Toivon että he saapuvat ajoissa, sillä tarvitsen heidän apuaan", Mollyn pää ilmestyi taas keittiön ovenpieleen. Hänen kasvonsa punoittivat, ja sormet olivat aivan valkoisina jauhoista.
"Missäs Ron?" hän kysyi huoneeseen katsellen.
"Sekosi", Fred kertoi kuin olisi puhunut päivän säästä.
"Aa, vai niin", rouva Weasley sanoi ja häipyi taas keittiöön.
Harrya nauratti Mollyn reaktio, mutta sen luultavasti pystyi laittamaan stressin piikkiin.


Hermione oli hyvästelemässä heitä kaikkia, kun Ron viimein löntysteli alakertaan. Kaikki yrittivät esittää mahdollisimman normaaleja, myös Ron. Hän halasi Hermionea, joka oli ottamassa hormipulveria käteensä.
"Hyvää joulua!" Harry huikkasi ennen kuin tyttö katosi vihreisiin liekkeihin.
"Mitä hän sanoikaan tekevänsä jouluna?" Ron kysyi.
"Perhejoulu, ja sitten hän kertoi menevänsä laskettelemaan Sveitsiin", Harry vastasi ja rojahti sohvalle.
"Okei. Sveitsissä on hyvää suklaata", Ron totesi, ja vajosi takan vieressä olevaan oranssiin nojatuoliin.
"Mmh, oletko käynyt siellä?" Harry kysyi katsellen kuinka Ginny heitteli pöllönaksuja Posityyhtyselle.
"En."
"Entäs oletko maistanut sitä suklaata?"
"En", Ron totesi tuijotellen takkaa.
"Kuinka sitten..?" Harry naurahti.
"Seamus kertoi", Ron haukotteli.
"Okei", Harry sanoi yhä hekotellen.
Ron ei voinut olla ajattelematta sitä, kuinka Harryn nauru kuulosti mukavalta.


Kaikki istuivat keittiön pöydän äärellä kylläisenä syömästään ateriasta. Ron tuijotteli Harrya tämän keskustellessa Fredin ja Georgen kanssa pilapuodin asioista. Ron tunsi olonsa jotenkin raukeaksi, ja hän halusi mennä nukkumaan pehmeään sänkyynsä. Kello oli kuitenkin vasta kahdeksan tienoilla, joten hän ei sallinut väsymystä. Ron alkoi rupatella Ginnyn kanssa huispauksesta, ja hän tunsi virkistyvänsä. Kaikki saivat eteensä vielä mukillisen kuumaa kaakaota, jonka jälkeen kaikkia alkoi nukuttaa. Harry ehdotti Ronille yöpuulle vetäytymistä, ja hän suostui oitis.
Portaiden ylös meneminen tuntui vaikealta, ja Harryn oli otettava kaiteesta kiinni. Häntä nukutti aivan hirveästi. Ron hänen vieressään näytti yhtä uupuneelta. Makuuhuoneessa Harry heittäytyi sängylleen jaksamatta vaihtaa yöpukua ylleen. Hänen oli kuitenkin pakko. Harry oli selin Roniin, eikä siis nähnyt kuinka tämä tuijotteli häntä tiiviisti ja ehkä hieman kauhuissaan.

Ronin POV

Se oli kauheaa. Minun teki koko ajan mieli astella hänen taakseen, ja koskettaa niitä lihaksikkaita hartioita. Oli todella vaikeaa pitää näppini irti hänestä. Ymmärrätte varmaan.
Onneksi hän oli selkä minuun päin, sillä muuten olisin luultavasti menettänyt viimeisetkin itsehillintäni rippeet. Harmi ettei hän ottanut housujaan pois sillä.. Voi Merlin.
Minun oli suljettava silmäni, kun hän riisui housunsa. Mietin koko ajan mielessäni lihavaa Muriel-tätiäni, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Viimein kun uskalsin katsoa, olivat yöhousut hänellä jo turvallisesti jalassa. Vaihdoin sitten itselleni yöpuvun vähin äänin, ja kaaduin sitten ihanaan turvalliseen petiini. Harry meni myös omalle sängylleen ja hän otti silmälasinsa pois. Hänen silmänsä pääsivät kyllä oikeuksiinsa ilman niitä laseja. Ne ovat niin kirkkaan vihreät..
"Hyvää yötä", Harry sanoi peittojen uumenista.
"Hyvää yötä."
Ja arvatkaa nukuinko sinä yönä?

[arttu]

Aivan mahtava ficci! Kirjoitat todella hyvin, tarina suorastaan imaisee mukaansa. Kiva paritus, (melkein) ehdoton suosikkini. Odotan innolla jatkoa, kai sellaista olisi pian tarjolla...?

[pihlajanmarja]

Aww, ihana jatko. Tykkään kamalasti kerrontatyylistäsi. Ja nyt haluan lukea lisää.

-pihlajanmarja, ilman rakentavaa palautetta - niin kuin aina.

[Naminé]

Luin tämän jo vähän aikaa sitten, mutta en osannut kommentoida silloin mitään. Mutta nyt.

Kiitos, että jätit sitä väliä niihin kappaleisiin. Koko ajan pysyi paremmin mukana ja tajusi kun paikka vaihtui. Teksti oli sinällään sujuvaa, mutta se ehkä hieman juoksi. Tarkoitan, että joissakin kohtaa virkkeet peräjälkeen kertoivat mitä tapahtui ja koko ajan tapahtui jotain uutta. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta minun korvaani se vain jotenkin särähti.

Toinen asia oli, että ei tarvitse kertoa kaikkea mitä tapahtuu. Silloin tekstiin voi lisätä yksityiskohtia, jotka tuovat tasokkuutta. En nyt siis tarkoita sitä, että kertoisit koko ajan kaiken ja teksti olisi huonoa, vaan että omasta mielestäni on mukava lukea yksityiskohtaista tekstiä. Se luo tunnelmaa ja pääsee mukaan tekstiin paremmin.

Toivottovasti tossa on mitän järkeä.

Mielestäni edelleen todella hyvä ficcimys ja suorastaan rakastan tuota loppua.  

Kiitos!

[narcoleptic]

A/N: Kolmas luku toden sanoo. Kiitoksia paljon kommenteista, toivottavasti tätä lukua on mukavampi lukea kuin edellisiä. Toivon myös lisää kommentteja, että seuraavasta luvusta tulisi vieläkin parempi. Sen vielä sanon jos olen unohtanut, että tarinat sijoittuvat kolmikon seitsemänteen vuoteen, Siriusten ja muiden ollessa yhä hengissä.

Luku 3

Aurinko paistoi kirkkaana huoneen ikkunoista sisään, saaden ne hohtamaan kirkkaina kuin kristallit. Ikkunoista tuleva valo heijastui oransseille seinille saaden ne muuttumaan melkein punaisiksi.  Koko talo tuntui nukkuvan, eikä mitään ääniä kuulunut. Niin hiljaista, että hetken aikaa sitä kuvittelisi ajan pysähtyneen. Keittiössä oleva kellokin pysyi rauhallisesti paikoillaan, kaikki viisarit osoittivat kohtaa 'kotona'.
Harry avasi silmänsä, mutta sulki ne heti. Oli inhottavaa herätä valoisaan huoneeseen. Mustahiuksinen poika hamusi kädellään silmälasejaan viereiseltä pöydältä. Liian myöhään hän huomasi tyrkänneensä vesilasinsa lattialle. Harry katsoi Ronia, jonka unenlahjat olivat estäneet häntä heräämästä lasin särkymiseen. Harry nousi vaivoin lämpimästä sängystään, ja noukki lasinsirpaleet käteensä.
"Auh", hän hengähti tuskastuneena saadessaan pienen haavan peukaloonsa. Verta ei tullut hirveästi, mutta sen verran kuitenkin että se tahri Harryn yöpuvun hihaa.
Harry heitti lasinsirut kädestään nurkassa olevaan roskikseen. Pitäen peukaloa suussaan hän käveli huoneen ulkopuolella olevaan kylpyhuoneeseen. Harry laski kylmää vettä vasemmalla kädellään hanasta, ja asetti peukalonsa sen alle. Kylmä vesi turrutti nopeasti Harryn käden, joten hän vetäisi sen pois ja kuivasi sen peilin alla roikkuvaan pyyhkeeseen.
Hän otti käyttämänsä pyyhkeen mukaansa Ronin huoneeseen kuivatakseen aiheuttamansa sotkun. Kävellessään hän kuunteli taloa, joka oli seesteisen hiljainen. Hiljaisuuden rikkoi ainoastaan narisevat lattialankut hänen jalkojensa alla, sekä kellon tikitys jossain kauempana.
Harry kohotti kätensä avaamaan huoneen oven. Häntä vastassa oli kovalla kuorsauksella varustettu paras ystävä. Harry hiipi vesilätäkön kohdalle yrittäen olla herättämättä Ronia.
Pyyhe imi kaiken veden sisäänsä ja Harry saattoi laittaa sen kuivumaan sänkynsä päätyyn. Kello näytti vasta kahdeksaa, joten Harry saattoi nukahtaa vielä hetkeksi.

Askelten töminä kantautui Harryn korviin. Huoneen ovi oli auki, ja Harry kuuli Ginnyn kirkuvan: "Fred, tänne se!"
Jälleen askelten töminää, ja oven ohitse juoksi Fred pidellen jotain vaaleanpunaista käsissään, heti perään ryntäsi Ginny sinisessä yöpuvussaan. Harry nousi ylös vilkaistakseen kelloon. Se oli kymmenen, vähän yli.
"Huomenta", Ron sanoi virkeästi astuessaan ovesta sisään pyyhe harteillaan.
Harry mutisi myös hyvät huomenet, ja kaatui takaisin sänkyynsä. Hänen oli kuitenkin noustava. Hän löysi kuluneet farkut sänkynsä alta, sekä erään t-paidan arkkunsa pohjalta. Hän puki ne hiljaisuudessa päällensä, ja kääntyessään hän huomasi Ronin tuijottavan häntä keskivartalon tienoille. Harry hämmentyi hieman, ja selvitti kurkkuaan. Ron näytti havahtuvan transsistaan, ja nousi ylös. Harry saattoi nähdä toisen korvien punehtuvan.
"Taidan tästä mennä alas", Harry sanoi painaen silmälasejaan paremmin päähän.
"Joo, tulen perässä", Ron mutisi kiskoessaan kastanjanruskeaa villapaitaa päänsä yli.

Keittiössä oli kova hälinä kun Harry saapui sinne. Rouva Weasley oli valmistamassa heille kaikille aamiaista, Ginny apunaan. Fred ja George höpöttelivät omiaan, ja Arthur Weasley valmistautui lähtemään töihin. Percy istui pöydän päässä ryystäen kahviaan silmät tiiviisti tuijottaen Päivän Profeettaa hänen edessään.
"Huomenta Harry kulta. Kai Ron on jo noussut sängystä?" Molly kysyi porisevan puurokattilan vierestä.
"Kyllä hän on jo herännyt, jäi vain pukemaan vaatteitaan", Harry vastasi ja kävi istumaan pöydän ääreen vastapäätä kaksosia.
Siinä paha missä mainitaan, Ron saapui keittiöön levänneen näköisenä, silmät hieman painuksissa ja hiukset sähköisinä villapaidan ansiosta. Ron otti paikan itselleen Harryn vierestä, ja kurotti kättään kohti tuoremehukannua keskellä pöytää. Harry, joka oli lähempänä mehua, ojensi kätensä auttaakseen ystäväänsä. Molempien kädet osuivat yhtä aikaa kahvalle ja vetäytyivät pois. Kosketus oli sähköinen, ja se loi heidän ympärilleen uudenlaisen jännitteen.
"Jospa minä.." Harry sanoi hieman hermostuneena, ja ojensi mehukannun Ronille pitäen huolta siitä etteivät heidän kätensä kohtaisivat uudestaan.
"Kiitos", Ron mutisi posket punoittaen hennosti.
Molly alkoi kannella heidän eteensä kaikenlaisia aamiaistarpeita, kuten suuren kulhollisen puuroa, pekonia ja kanamunia. Harry ei edes ollut tajunnut kuinka nälkä hänellä oli ollut ennen kuin vasta nyt. Hän otti lautaselleen reilun annoksen, alkaen hyvällä ruokahalulla tyhjentämään sitä. Ron veti tietysti taas pidemmän korren.
"Ron, ei ruokasi lautaselta mihinkään häviä vaikka söisitkin hitaammin", Fred katsoi ällistyneenä veljensä ruokahalua.
Punapää ei vastannut veljensä sutkautukseen, vaan tyytyi mulkaisemaan tätä kulmiensa alta.
"Tai eihän sitä koskaan tiedä", George sanoi ja otti Fredin lautaselta oranssin kirsikkatomaatin.
"Hei!" Fred huudahti, "Tuossa pöydällä on niitä kokonainen kulhollinen!"


Harry oli oppinut jo 5-vuotiaana, - jos Dursleyiltä nyt mitään pystyi oppimaan - että kullakin ihmisellä oli omat jouluperinteensä. Sen valaistuksen hän oli kokenut mennessään sukulaistensa mukana jouluillalliselle Vernon-sedän italialaisen työkumppanin kotiin. Talo oli koristeltu jouluiseksi niinkuin joka koti varmasti teki, ja kynttilät ja kukat valoittivat puolet lattian pinta-alasta. Ennen joulupöytään käymistä oli heidät pakotettu laulamaan muun perheen mukana italialainen joululaulu, josta Harry ei edelleenkään tajunnut pätkän vertaa. Pöytä oli katettu koreasti, ja syötävää oli ollut vaikka millä mitalla. Vain kalkkuna puuttui. He söivät sen sijaan jotain inhaa kalaa, jonka Harry haistoi jo astuessaan taloon ensikertaa. Dudley oli alkanut itkeä lempijouluruokansa puuttumista, ja luulleen sen olevan turvallista, myös Harry oli aloittanut porun. Mutta hän oli jälleen kerran unohtanut olevansa Harry. Sen ansiosta Petunia-täti ja Vernon-setä läksyttivät häntä ankarasti, ja poistivat viikoksi hänen lempi pehmolelunsa. Sen takia Harry oli itkenut itsensä joka ilta viikon ajan uneen.
Mutta asian pointti oli se, että toisten jouluperinteitä ei saanut arvostella.

Jos Harryn olisi sanottava joitakin outouksia Weasleyiden joulusta, lista jatkuisi luultavasti loputtomiin. Mutta jos nyt muutaman voisi mainita, niin esimerkiksi se, että heidän kaikkien oli vietävä jotain syötävää ullakon hengelle, ja koristeltava ullakko jouluiseksi henkeä varten. Mutta mitä järkeä?
Ron näytti olevan samaa mieltä Harryn kanssa, ja sanoi: "Ei siitä ole ollut meille ikinä mitään hyötyä."
He joutuivat koristelemaan taloa melkein koko päivän. He ripustivat herra Weasleyn tuoman kuusen oksille pipareita, jotka Ginny oli askarrellut heille aamutuimaan, sekä punaisia ja kultaisi palloja, jotka lauloivat joululauluja kun niiltä pyysi. He laittoivat punaisia, kultaisia ja vihreitä kimallenauhoja kiertämään talon seiniä ja misteleitä melkeinpä joka ovenkarmiin kiinni. Fred ja George saivat osakseen pihan koristelun. He laittoivat kimaltelevia tähtiä kiinni talon kattoon, ja laittoivat rusetteja kanojen kaulaan.
Bill ja Charlie saapuivat samaan aikaan ennen lounasta, ja joutuivat auttamaan heitä koristelussa. Yläkerran kaiteet oli verhottu hopeisilla nauhoilla ja Harry ja Ron olivat laittamassa laulavia joulupalloja ovien yläpuolelle.
"Nämä ovat rasittavia. Ne ovat vanhoja ja laulavat jotain nolla vuoden joululauluja. Pyysin äitiä ostamaa päivitetyt versiot, mutta ei hän suostunut", Ron marisi leijuttaessaan erityisen suurta violettia palloa Ginnyn huoneen oven viereen, "Siis olen kuunnellut näitä lauluja viimeiset seitsemän vuotta. Ainakin."
"Hei, varo vähän", Ginny huudahti kun pallo tyrkkäisi häntä ohimoon.
Ron mutisi jotakin nyrpeän näköisenä, ja leijutti pallon paikoilleen.


Lounaan jälkeen Harry ja Ron makoilivat veltosti vuoteillaan raajat uupuneina tuntien seisoskelusta. Pihalla oli jo pimeää, joten huoneeseen oltiin sytytetty valot. Harry tuijotti sänkynsä päällä loistavaa lamppua. Se häikäisi hänen silmiään, mutta Harry oli liian väsynyt sulkeakseen niitä. Huomenna olisi joulu. Oli jotenkin hieman haikeaa, että hän vietti viimeisen Tylypahka joulunsa Weasleyillä. Mutta toisaalta, tulisi tästäkin joulusta varmasti ikimuistoinen.
Harrysta tuntui kuin joku olisi tuijottanut häntä. Hän vilkaisi viereisellä sängyllä röhnöttävää Ronia, joka Harryn katseen huomattuaan käänsi katseensa nopeasti Harrysta kattoon. Harry ei voinut olla ajattelematta, että poika oli käyttäytynyt omituisesti muutaman menneen päivän ajan. Ehkäpä Mollyn joulustressi oli tarttunut myös Roniin. Tai luultavasti ei, sillä toinen ei näyttänyt reagoivan mitenkään siihen, että huomenna olisi joulu. Joten siis?
Kaikki Ronin omituisuudet taisivat alkaa siitä lumisodasta, josta hän pakeni. Joten mikä häntä silloin vaivasi? Ei Harry ollut tehnyt mielestään mitään outoa. Vain lumipesu jonka jälkeen hän kumartui.. Voi. Merlin.


Ronin POV

Vihaan joulua kotona. Aivan oikeasti. Äiti keksii joka joulu kaikkea niin naurettavaa. Kuten laulavat kuusen koristeet? Ei mitään järkeä, jos minä saan sanoa, mutta en yleensä saa. Ostaisi edes päivitetyn version jossa on Kohtalottarien Jouluparaati. Siinä vasta hyvä joululaulu. Mutta eiväthän äidit sellaista tajua. Ne ovat aina niin vanhanaikaisia. Suorastaan antiikkisia.
Olisi mukavaa jos äitejäkin voisi päivittää niinkuin joulukoristeita. Saisi asentaa kaikki lempiominaisuudet ja sitten..
Taidan eksyä nyt vähän aiheesta, eikö totta?
Harry oli sinä päivänä aivan jumalainen. Hänen hiuksensa olivat nukutun yön jäljiltä koko päivän hieman pörrössä, ja sitten se t-paita.. Paitsi, että se oli kyllä näköesteenä Harryn paljaalle vartalolle, joten kiroan sen sinne niinkuin kaiken muunkin tänään. Esimerkiksi korvani, jotka alkavat punertaa pienestäkin asiasta. Jopa Harry on tuntunut tajuavan, että kaikki ei ole okei. Minulla, ei siis hänellä. Tai kyllä hänelläkin on jokin vinossa, kun hän ei tajua, että voisi olla minun kanssani. Se aamuinen kosketus.. Olin kuolla siihen paikkaan. Harry haluaa minua aivan selvästi, sillä kuinka muuten hän olisi koskettanut minua. Mutta se taisi olla vahinko. Hällä väliä. Pysytään siinä teoriassa, että hän käy kuumana minuun.
Koristelujen jälkeen makasimme molemmat omissa sängyissäme ihan uupuneina. Tuijottelin Harrya, kun hän oli siinä selällään. Jokaisesta hengenvedosta hänen rintansa kohosi suloisesti, ja kylkiluut painautuivat vasten sitä punaista t-paitaa.
Olen ottanut tavakseni kuolata lähes koko ajan? Onkohan sillä jotain tekemistä.. tiedätte kyllä kenen kanssa. Ei ei ei. En tarkoittanut Voldemortia.
Argh, onnistun aina karkaamaan aiheesta. Kuitenkin siis.
Luulen, että Harry huomasi tuijotukseni, sillä hän kääntyi katsomaan minua. Luontevasti käänsin katseeni nopeasti pois hänestä. Sehän ei herätä mitään epäilyjä siinä arpipäässä, meinaan Harryssa. Olin juuri aikeissa jatkaa Harryn katselemista, kunnes hän huokaisi yhtäkkiä hämmästyneenä. Kun oikein tarkkaan katsoi, saattoi huomata että Harryn kasvojen värikin oli kalventunut entisestä asteen vaaleampaan.
Hölmistyneenä katsoin kun poika nousi ylös päämääränään luultavasti vessa.
Onko minulla tosiaan sellainen vaikutus ihmisiin?

***

Herra Merlin toivoisin, että.. voi hemmetti.
Se siis Ronia vaivaa! Olen tuhoon tuomittu.
Kuinka minä saatoin - vaikka olinkin humalassa - suudella parasta ystävääni? Voi Merlin tämä on hirveää. Miksei Ron ole sanonut sanaakaan? Tai en minäkään kyllä kertoisi jos olisin hän. Kuinka voisin enää ikinä katsoa parasta ystävääni ajattelematta.. sitä niin.
Harry päätti, ettei kertoisi Ronille, että hänkin muisti asian. Kyllä hän asian unohtaisi luultavasti viikossa tai parissa.
Harry tuijotti peilikuvaansa silmiin ränsistyneessä vessassa. Hana peilin alla valutti vettä tasaiseen tahtiin. Harry ravisteli päätään yrittäen karkoittaa muistot mielestään. Mutta eivät ne sieltä ikinä poistu. Eivät ne valu hänen aivoistaan kuin vesi hanasta.
Harry kasteli kätensä jääkylmään veteen ja painoi ne kasvoilleen. Terävä henkäys karkasi hänen huuliltaan. Vesi ei tuntunut hyvältä kasvoja vasten, joten kai tämä oli alitajunnan järjestämä kosto siihen iltaan jolloin kaikki tapahtui.
"Erm, Harry? Kaikki ihan hyvin? Olet ollut siellä jo vartin joten vain ajattelin.." Ronin ääni kuului lukitun oven takaa.
"Kaikki on ihan hyvin, ongelmia vain hiusten kanssa", Harry sanoi takaisin tavoitellen huoletonta äänensävyä.
"Okei."
Harry sulki hanan, ja nojasi viileisiin kaakeleihin. Jos hän olisi enää yhtään kauempaa, Ron vielä pyytäisi äitinsä auttamaan.
Ron..
Taivaan tähden!

Harry painoi kätensä ovenkahvalle, ja painoi sitä alaspäin. Ovi pysyi kiinni. Harry oli unohtanut lukinneensa oven, joten hän taikoi sen auki. Uudella yrittämällä ovi aukesi, ja Harry astui käytävään jonka seiniä asuttivat lukuisat ovet. Harry käveli tiensä vasemmalla puolella sijaitsevaan huoneeseen, jossa Ron tutki jotakin kirjaa käsissään. Poika kuuli Harryn askeleet, ja kääntyi katsomaan ystäväänsä.
"Ihan hyvin ne ovat", Ron hymähti ja painoi katseensa takaisin kirjaan ja Harry erotti parin punaisia korvia ystävänsä hiuskuontalon alta.
"Mitkä?" Harry kysyi pöllämystyneenä.
"No hiukset, etkö sinä niitä ollut laittamassa?" Ron naurahti kirjalleen.
"Aa joo" Harry sanoi.
"En tajua Hermionea. Kuinka hän jaksaa lukea tällaisen kiven kolme kertaa?" Ron sanoi ja heitti paksun ja kulahtaneen kirjan sängylle, josta Harry noukki sen käsiinsä. Kirja todellakin painoi tiiliskiven verran, ja se oli kooltaan massiivinen. Kannessa komeili suurilla kultaisilla kirjaimilla kaksi sanaa, Tylypahkan historia. Tässä oli siis Hermionen mainostama kirja.
"Sinäkö tämän lainasit?" Harry kysyi käännellen kirjan sivuja.
"Ei, Hermione oli piilottanut sen arkkuuni. Luultavasti toivoi, että lukisin sen, mutta turha toivo", Ron sanoi ja nousi sängyltään.
"Täällä on pirun huono ilma.. Mennäänkö pihalle?" Ron kysyi tuijotellen ikkunasta omaa peilikuvaansa.
"Mmh, vaikka", Harry vastasi käännellen kirjan sivuja poissaolevana.
Harry laski kirjan käsistään lipaston päälle. Lipasto oli kulunut ja tummunut ajan saatossa, ja pieni pölypilvi pöllähti ilmaan Harryn päästettyä kirjan käsistään.
"Tule, mennään", Ron huikkasi ja katosi ovenpielestä.
Harry seurasi ystäväänsä alakertaan, jossa muu Weasleyn perhe oleili.
"Emme taida päästä pihalle", Ron huokaisi, ja osoitti kohti ikkunaa, jonka takana lumi pöllysi tuulen kourissa. Taloa ympäröivät puut huojuivat ja lumi katosi niiden oksilta tuulen mukana.
"Joo, ei kyllä tee mieli lähteä tuonne", Harry sanoi ja värähti ajatukselle.

Lopulta he päätyivät muiden seuraksi olohuoneeseen. Rouva Weasley luki nojatuolissaan MeNoitia, ja hymähteli silloin tällöin lehden kirjoituksille. Fred ja George pelasivat räjähtävää näpäytystä ikkunan ääressä olevalla pöydällä. Ikkunalaudalla heidän välissään paloi kynttilä, joka lyheni koko ajan. Ginnyä ei näkynyt missään, ja herra Weasley istui huoneen toisella nojatuolilla lukien Päivän Profeettaa. Harry näki Billin ja Charlien istumassa keittiön pöydällä, pelaten velhošakkia. Ron käveli heidän luokseen, ja istui pöydän ääreen Charlien oikealle puolelle. Harry kulki Ronin vanavedessä, ja asettui istumaan Ronia vastapäätä.
Ron ja Charlie liittoituivat heti Billiä vastaan, joka taisi tietää päiviensä olevan luetut. Harry katseli ystäväänsä, joka kuiski veljensä korvaan strategisia siirtoja peliä varten. Silmissään hänellä oli sellainen hullunkiilto, niin kuin aina šakkia pelatessa. Luultavasti Ronilla oli puolet aivoista pelkkää šakkia varten, sillä hän oli siinä aivan loistava toisin kuin muissa asioissa.
Harry huomasi tuijottavansa ystäväänsä, sillä silmällä. Ron itseasiassa oli ihan puoleensavetävä ja hauska. Ehkä se juhlissa suuteleminen oli ollut hänen alitajuntansa haave jo pitkään, ja humalassa se oli vain ollut helpompi toteuttaa.
Miltäköhän häntä tuntuisi suudella nyt, Harry ajatteli ja joutui läimäyttämään itseään sisäisesti. Vaikka Ron olisi kuinka komea tahansa, olivat he ystäviä, eivätkä mitään muuta.

Kun peli loppui odotetusti Charlien voittoon, hätisti rouva Weasley heidät pois keittiöstä päästäkseen laittamaan heille illallista. Päivä oli kulunut nopeasti, ja Harrysta tuntui, että hän oli viettänyt puolet ajastaan syöden. Eihän siinä mitään kamalaa ollut, jos rouva Weasley tahtoi kasvattaa heistä Dudleyn kokoisia.
"Hei! Ron ja Harry! Erä räjähtävää näpäytystä?" George huusi olohuoneen puolelta.
"Vaikka", Ron sanoi ja katsoi Harrya joka nyökkäsi hyväksyttävästi.
He pelasivat Harry ja Ron vastaan Fred ja George. Peliä oli vähän hankala pelata nelisteen, mutta ainakin se oli mielenkiintoista, jos ei helppoa.
"Ha! Sinun olisi pitänyt huomata tuo, Ron!" Fred huudahti voitonriemuisena.


Harrya väsytti aivan tolkuttomasti, kun hän käveli vessasta Ronin huoneeseen. Hän ei pystyisi enää koskaan syömään yhtään mitään. Rouva Weasley oli ruokkinut heidät taas kuin he olisivat kaikki juuri päässeet Azkabanista. Ruoka oli maittavaa niinkuin joka kerralla, mutta kolmannen kakunpalan jälkeen alkoi Harrya jo hieman etoa. Onneksi hän pääsisi nyt nukkumaan omaan lämpimään sänkyynsä..
"Ron!" Harry huudahti kun pääsi huoneen ovelle.
"Mitä nyt?" Ron kysyi, ja kääntyi Harryyn päin, hiukset tuulen tuivertamina.
"Laita se hemmetin ikkuna kiinni!" Harry korotti ääntään, ja kietoi kädet ympärilleen pysyäkseen lämpimänä.
"Okei", Ron sanoi nopeasti, ja kipitti apposen auki olevan ikkunan luokse. Pihalla ollut lumimyräkkä ei ollut laantunut, minkä takia Harry huomasi sänkynsä olevan lumessa.
"Oho, sori Harry. En tajunnut", Ron mutisi nolona ja kaappasi Harryn peiton käsiinsä ravistellakseen siitä lumet pois. Osa lumen haituvista leijui hänen päällensä, ja suli inhottavasti kastellen hänen vaatteensa. Ron heitti peiton takaisin paikoilleen, ja Harry saattoi kömpiä jääkylmän peittonsa alle lämpimän sijaan. Ron myös katosi oranssin peittonsa alle, ilmestyen taas näkyviin tuokion kuluttua.
"Ei kai se peitto ole hirveän kylmä?" Ron kysyi, ja katsoi Harrya.
"Äh, yhtä lämmin se on kuin aina", Harry sanoi, vaikka todellisuudessa hänen jalkansa luultavasti jäätyisivät hetken kuluttua.
Ron hymähti, ja sammutti pöytälamppunsa. Huoneeseen tuli pilkkopimeää, ja Harry laittoi silmälasinsa yöpöydälleen.
"Harry, nukutko sinä?" Ron kuiskasi tuokion kuluttua.
Harry päästi suustaan jonkin sortin äännähdyksen, jonka Ron tulkitsi luultavasti kieltäväksi.
"Halusin vain sanoa että.. Hyvää yötä."

[pihlajanmarja]

Aww, söpö luku. No niin, nyt Harrykin alkoi tajuta tunteensa Ronia kohtaan... Tästä se lähtee! Jatkoa pian niin tiedän mitä tapahtuu...

[narcoleptic]

Kiva kun pidit pihlajamarja

Nyt on käynyt sellainen juttu, että päästin pikkuveljen koneelle ja mitä muuta siitä voi seurata kun asioiden katoamista. Neljäs luku oli jo valmis, betausta vaille, ja kappas vaan kadonnut on enkä takaisin ole vielä onnistunut onkimaan tämän koneen syövereistä.
Ja sen verran nyt ärsyttää, että pariin päivään en luultavasti vain yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa koko lukua uudestaan.
Mutta uskallan ehkä luvata että jatkoa saapuu ennen kuun loppua.
Anteeksi tämmöinen, mutta tulimpa taas vähän viisaammaksi. Ei pikkuveljiä koneelle!  
(Asiaa voi myös hidastaa juuri saamani the Mighty Boosh dvd, ja sen jaksot olisi tässä tarkoitus katsoa )

-Narcoleptic

[narcoleptic]

A/N: Voi voi voi voi. Siitä on nyt kulunut jo jonkin aikaa kun lisäsin tähän jatkoa. Olen pahoillani kaikille niille jotka ovat joutuneet odottamaan. Ei ole ollut oikein fiilistä kirjoittaa kuin vasta nyt, sillä monet muut asiat ovat vieneet huomioni. Mutta, nyt tämä tarina saa päätöksensä, ehkä hieman nopean, mutta en vain kyennyt kirjoittamaan pidempää. Toivottavasti se ei nyt kuitenkaan ole aivan kamalaa luettavaa.
Mutta pidemmittä puheitta..

Luku 4

Sinä yönä Harry ei saanut nukuttua silmällistäkään. Syitä oli monia, mutta luultavasti vaikuttavin pyöri hänen päässään jatkuvasti.
Hän ei kertakaikkiaan saanut Ronia pois mielestään, yritti hän mitä tahansa. Hän oli tietämättään alkanut ajatella parasta ystäväänsä siinä mielessä. Kun hän viimein oli tajunnut alitajuntansa mietteet, oli järkytys ollut suuri. Eihän parhaasta ystävästä kuuluisi ajatella siihen tapaan? Se oli jotenkin niin outoa...
Yön edetessä oli Harryn päähän iskostuneet sellaiset faktat kuten esimerkiksi se, että Ron oli aamulla herätessään mahdottoman suloinen. Niin kliseeltä kuin se kuulostikin.

Tuntien pyöriskelyn ja pohdiskelun jälkeen Harryn oli pakko nousta. Hän ei voisi mitenkään nukahtaa tekemättä ensin jotain. Hänen aivonsa tarvitsivat kipeästi jotain muuta mietittävää ja tekemistä. Poika nousi sängyltään ylös ja poimi silmälasinsa yöpöydältä. Ne eivät auttaneet näkemään pimeässä paljoakaan paremmin, mutta hän saattoi juuri ja juuri erottaa edessään olevan oven.
Harry astui pilkkopimeään käytävään ja suunnisti kohti portaita. Niissä kulkeminen saattaisi tuottaa pieniä ongelmia, sillä siinä porraskäytävässä ei ollut ikkunan ikkunaa valaisemassa. Narisevat portaat ääntelivät Harryn jalkojen alla kun hän käveli alakertaan.

Päästyään portaiden alapäähän, Harry jatkoi matkaansa keittiöön.
Siellä oli kaksi suurta ikkunaa, ja niistä paistatteli suuri pyöreä kuu. Se oli muutamaa päivää vaille täysikuu. Mustahiuksinen poika meni ihailemaan sitä ikkunan ääreen. Kirkas valo tuntui aluksi pistelevältä silmiin, mutta nopeasti hän siihen tottuikin.
Kuu valaisi pihamaan lumen hohtavan valkoiseksi, ja se näytti lumotulta. Ehkä se sitä olikin. Koskaan ei voinut näet olla liian varma, kun oleili velhojen talossa. Ties vaikka Bill ja Charlie olisivat päivän aikana loitsineet sen.
Harry veti tuolin alleen ja istui siihen yhä ulos tuijotellen. Kuu näytti vetävän häntä niin voimakkaasti puoleensa, ettei Harry voinut liikuttaa silmiään pois siitä. Pojan mieleen tuli hänen entinen pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Remus Lupin. Miesparka joutuisi kokemaan kivuliaan muodonmuutoksen vain parin päivän kuluttua. Ihmissusilla ei totisesti ollut helppoa.


Harry ei tiennyt kuinka kauan hän oli siinä istunut, kun hän kuuli takaansa askelten ääniä. Hän ei jaksanut kääntyä katsomaan. Tuskin siellä kukaan muu kuin joku Weasleyistä liikkuisi.
"Harry? Mitä sinä täällä?" Ronin hölmistynyt ääni kuului.
Harry hätkähti, ja kääntyi kuin kääntyikin katsomaan. Ron ei näyttänyt tapansa mukaan kovinkaan uniselta. Ainoastaan hänen hiuksensa olivat pörrössä. Harry esti hunajaisia ajatuksia tulemasta päähänsä.
"En saanut unta.." Harry sanoi, ja nousi ylös tuolistaan.
"En minäkään. Keittäisinkö teetä?" Ron kysyi vaivautuneen muodollisesti, etsien käsilleen epätoivoisesti jotain tekemistä.
Harry nyökkäsi, ja raahasi tuolinsa takaisin pöydän ääreen. Hän istui siihen, tuijotellen samalla Ronin touhuja.

Keittiössä pysyi kiusallinen hiljaisuus heidän välillään. Ainoastaan Ronin satunnaiset liikkeet teepannun ääressä katkaisivat sen. Ron oli koko ajan selkä Harryyn päin, mutta kun teepannu vihelsi, oli hänen käännyttävä.
Punapää laskin höyryävän teemukillisen Harryn eteen ja istui tätä vastapäätä.
Harry puhalsi teehensä huomatessaan sen olevan todella kuumaa. Ron teki saman kuin hän, ja hiljaisuus säilyi edelleen. Harry siemaisi kupistaan. Tee oli jäähtynyt, ja se tuntui mukavalta valuessaan alas hänen kurkkuaan, poltellen pienesti. Harry huomasi Ronin tuijottelevan hajamielisenä keittiön ovenkarmissa roikkuvaa mistelinoksaa. Mitäköhän poika mahtoi miettiä? Harry nosti kupin uudestaan huulilleen katsellen parhaan ystävänsä profiilia vaivihkaa. Keittiössä ei edelleenkään ollut muuta valoa kuin kuu, joka loisti ikkunan toisella puolella. Se teki tarkemmasta tarkkailusta hieman vaikeaa, mutta ei se Harrya haitannut. Hän saattoi mielessään lisätä Roniin ominaisuuksia, jotka pimeys peitti. Kuten punapään silmät. Ne olivat pyörineet Harryn mielessä niin monta tuntia, joten niiden pehmeät kaarteet ja lämmin väri eivät tuottaneet mitään vaikeuksia.

Ron tunsi Harryn katseen itsessään, joten hän kääntyi katsomaan tätä. Harmikseen hänen mielestään katosivat ihanat kuvitelmat heistä mistelin alla, mutta olihan oikea, aineellinen Harry parempi kuin haave-Harry. Kyseinen poika käänsi kuitenkin katseensa nopeasti pois, ja katseli vaivaantuneena kupin ympärille kiertyneitä sormiaan. Kuinka tyhmää se olikaan, vältellä parasta ystävää tuolla tavoin humalassa törttöilyn takia. Ensisuudelman olisi voinut suorittaa heinotunteisemminkin.


"Voin viedä kuppisi tiskipöydälle", Ron ehdotti kun hän nousi ylös paikaltaan.
Harry hymyili hiukan pojalle, joka nosti teemukin hänen edestään pois. Ties kuinka kauan he olivat istuneet siinä kaksin, puhumatta mitään. Mailla halmeilla ei edes näkynyt kelloa josta ajan kulun olisi voinut tarkistaa.
Harryn edelleen istuessa Ron oli jo lähtemässä.
"Aiotko tulla Harry, vai haluatko jäädä vielä tänne?" toinen kysyi näyttäen kovasti siltä että haluaisi paeta paikaltaan.
Harry nousi venytellen ylös tuolistaan. Jäsenet olivat hieman puutuneet pitkästä istumisesta. Harry huomasi myös onnekseen, että silmäluomien auki pitäminen tuntui vaikealta, ja haukotuksia kumpusi hänen sisältään jatkuvalla syötöllä. Ehkä hän pääsisikin nukkumaan vielä tänä yönä.
Ron oli pysähtynyt ovelle odottaessaan häntä, mutta Harry ei huomannut. Hän ei huomannut mitään ennen kuin oli kävellyt suoraa päin parasta ystäväänsä.

Harry horjahti voimakkaasti taaksepäin, mutta pelastui kuin pelastuikin mäjähtämästä voimalla maahan. Hetken Harry ihmetteli vajoamattomuutensa syytä, mutta äkkäsi sitten vyötärölleen kiedotut kädet. Ne olivat kiertyneet tiukasti hänen ympärilleen ja liikkuminen oli hankalaa. Ron tuntui siltä kuin ei olisi halunnut päästää irti.
Hyvä on, tämä oli nyt erittäin tukalaa. Harry käänsi katseensa ystäväänsä, joka pimeydessäkin hohti kuin tomaatti.
Harry köhi kurkkuaan, ja Ron irroitti paniikinomaisesti kätensä hänestä. Hetken Harry luuli kaatuvansa uudestaan maahan, mutta sai kuin saikin pidettyä tasapainonsa. Ja jostain kumman syystä Harrylle tuli erittäin orpo olo, kun Ronin lämpimät kädet olivat kadonneet.
"Ehkä.. meidän pitäisi tuota, tuota, mennään nyt nukkumaan, kun kellokin varmaan on paljon, tosi paljon", Ron mutisi ja kääntyi lähteäkseen pois.
Harryn mieleen ilmestyi kyltti "Tämä on tilaisuutesi Harry! Tee se!" eikä hän voinut estää kättään tarttumasta pidemmän pojan hartiaan. Ron kääntyi ihmetellen ympäri.

"Niin, ajattelin vain että, miedän.. kannattaisi uusia viimekertainen varmuuden vuoksi. Vähän niin kuin varmistaa.." Harry sanoi varoen. Hänellä ei ollut harmainta aavistusta siitä mitä hän oli juuri tekemässä, eikä Ronistakaan tuntunut olevan apua. Sillä hän näytti olevan yhtä pihalla kuin kana lumessa Kotikolon takana.
Hetken odotettuaan Harry tuli siihen tulokseen, että hänen olisi tehtävä aloite jos mielisi päästä vielä nukkumaan ennen aamua. Hän astui ystäväänsä lähemmäs, ja kuroi välimatkan heidän huuliensa välistä umpeen. Ron oli kuin puulla päähän lyöty. Jos tämä oli sitä mitä hän ajatteli sen olevan, astui hän juuri seitsemänteen taivaaseen. Harry rohkaisi ystäväänsä toimimaan vielä enemmän, kun pujotti kätensä Ronin kaulalle.
Enää hetkeäkään epäröimättä Ron vastasi suudelmaan, kuin se olisi ollut hänen viimeisensä ja painoi kätensä takaisin silmälasipäisen pojan vyötäisille. Harryn selkäpiitä pitkin juoksivat kylmät väreet, ja olo tuntui ainutlaatuiselta. Hän halusi lisää.
Harry raotti huuliaan vaatien Ronin kieltä tutustumaan omaansa. Punapää oli enemmän kuin halukas astumaan rajan yli. Harry kiersi käsiään tiukemmin toisen ympärille ja päästi pienen ynähdyksen saatuaan sotkea kätensä niihin oransseihin kutreihin.
Ronin kieli seikkaili ympäri Harryn suuta, tehden tuttavuutta jokaisen kohdan kanssa. Hapen puute alkoi vääjäämättä lähestyä, mutta vielä ennen erkanemistaan hän halusi kokea enemmän. Hän työnsi Harryn oven karmia vasten, saaden näin hänet tiukemmin omakseen.

Hetken kuluttua molemmat kuitenkin erkanivat toisistaan henkeään haukkoen. Epätodellisuuden aalto löi heidän ylitseen, pistäen molemmat pohtimaan mitä oli juuri tapahtunut. Harry varmisti toisen läsnäolon nopealla vilkaisulla, ja päästi kasvoilleen sitten hymyn. Myös Ron säteili kuin kesäinen aurinko.

"Kieltämättä, osaat suudella hyvin, Ron", Harry sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Ron naurahti epävarmasti, antaen Harrylle aihetta paniikkiin. Mitä jos toinen ei pitänytkään äsköisestä yhtä paljon kuin hän?
"Omassasikaan ei ole valittamisen varaa", Ron puhui hämillään.
"En tiedä sinusta, mutta minua kuitenkin väsyttää aivan tuhottomasti", hän jatkoi , "Joten mennäänkö ylös?"
"Vain jos sängyssäsi on tilaa minulle", Harry naurahti, nauttien siitä hämmentyneestä katseesta jonka sai osakseen.
"Tottakai", Ron sai lopulta sanottua hymyn saattelemana.

Ronin POV:

Jes!!

***

Seuraava aamu saapui yllättäen auringon saattelemana. Harry huomasi heräävänsä auringon kutitteleviin säteisiin kasvoillaan. Hetken siinä lojuttuaan alkoi hän ihmetellä mitä hän teki niin kaukana omasta sängystään. Ja missä Ron nukkui, kun Harry näytti olevan hänen sängyssään...?
Valtava kuorsaus ilmiantoi nuorimman Weasleyn pojan. Harry käännähti oikealle kyljelleen, ja kohtasi pehkon punaisia hiuksia. Niiden omistajasta ei voinut erehtyä. Harryn mieli muisti yhtäkkiä edellisen yön kristallin kirkkaana, viimeistä yksityiskohtaa myöten.
Vastahakoisesti Harry nousi ylös pehmeästä vuoteesta, jonka hän oli jakanut Ronin kanssa. Harry ei vielä halunnut kenenkään näkevän heitä samassa sängyssä. Olivathan he vasta viime yönä tajunneet toistensa tunteet. Olisi luultavasti hieman hätiköityä mennä julistamaan heidän suhteensa alakertaan.


Harry ja Ron oltiin jätetty kaksin alakertaan, kun muut olivat lähteneet pihalle etsimään Jouluvelhon tuomia paketteja (jälleen kerran jotain Harrylle tuntematonta velhokulttuuria). Harry ja Ron olivat molemmat valitelleet oloaan, jotta saisivat aikaa olla kahden kesken. Muut olivat uskoneet heidän vilustumisensa muitta mutkitta, ja luvanneet kuljettaa heidänkin lahjansa sisään. Ron olisi aluksi halunnut mennä muiden mukaan lahjajahtiin, mutta ei Harryn kanssa oleminen sen hassumpi vaihtoehto ollut.
He olivat tulleet keskustellessaan siihen tulokseen, että olisi turha meuhkata heidän suhteestaan nyt, kun sen voisi tehdä turvallisesti Tylypahkasta käsin (tiedä sitten kuinka hienovaraista se on). He olivat oikein tyytyväisä itsestään. Nyt kun ei ollut enää mitää salattavaa, oli mukava puhua. Toki nyt heidän yllään liehui se uutuuden viehätys. He olivat löytäneet toisensa täysin uudella tavalla. Tavalla johon kuului poikkeuksetta suudelmat sekä hellät huomionosoitukset.

Tällä hetkellä he istuivat molemmat takan edessä olevalla sohvalla. Se oli aika pieni, ja he joutuivat istumaan lähellä toisiaan. Toisaalta, sehän heille juuri kävi. Takkaan oltiin jo aamulla laitettu tuli, ja he olivat lisänneet puita tulipesään vuorotellen. Nyt se lämmitti koko taloa, ja loi hauskaa lepattavaa valoa seinille. Tunnelma oli Harrysta kodikkaampi kuin koskaan.

"Herm...mphfrässä", Ron mutisi lekotellessaan siinä sohvalla.
"Mitä?" Harry kysyi katse jumittuneena ikkunasta pihalle, jossa sillä hetkellä paistoi mitä mahtavin aurinko.
"Hermione oli väärässä."
"Mistä sinä nyt tuon kaivat?"
"Äh, kävimme vain täällä loman alussa..öhm."
"Minkä?" Harryn uteliaisuus heräsi hetki hetkeltä enemmän.
"No, kävimme eräänlaisen keskustelun.. ehm, sellaisista tunteista", Ronin kasvoille nousi niin räikeä puna, että Harry tunsi pienen omantunnonpistoksen ennen kuin jatkoi hänen hiillostamistaan.
"Sellaisista tunteista?"
"Niin. Sinusta ja minusta.. Ja Hermione sanoi silloin että tämä olisi ohimenevä päähänpisto. Minusta se kyllä tuntuu nyt hyvin pysyvältä sanoi se tyttö mitä tahansa!" Ron sai viimein kerättyä itsensä.
"Minustakin tuntuu.. niinkuin asian ilmaisit, erittäin pysyvältä."
"Se on sitten hyvä asia"; Ron mutisi ja suuteli mustahiuksista poikaa.


"Ehkä meidän kannattaisi lähettää Hermionelle pöllö", Ron huokaisi kaivautuessaan syvemmälle Harryn kainaloon. Juuri sillä hetkellä hänen olonsa oli erittäin suurrealistinen, mutta ei valittamista.
"Minkä ihmeen takia?" Harry haukotteli lujaan ääneen. Sattuneista syistä hän ei ollut viime yönä saanut kunnolla nukuttua.
"No tietysti siksi että voisimme leveillä hänelle sillä, että hän oli väärässä", Ron nauroi.
"Luuletko että se olisi kannattavaa..?"
"Kyllä."
"No tehdään sitten niin."


Hei Hermione!

En tiedä kuinka oma lomasi on mennyt, mutta meillä se ei olisi voinut mennä paremmin.
Annettakoon vaikka vihje, että olit asian suhteen todella väärässä. Se tulee olemaan todella pysyvää.

Ron & Harry

P.s. Kiitos tanssivista muodonmuutoskirjoista. Toivottavasti pidät omista lahjoistasi.

P.p.s. Ennustuksetkin saattavat toisinaan osua oikeaan, tiedoksesi vain.

A/N Kommentteja kehtaisi pyytää jos jaksoit tänne asti lukea..

[pihlajanmarja]

Awwista. Piti ensin lukea edellinen luku, että muistin, mitä tässä olikaan tapahtunut. Olipas söpö loppu. ^^ Edelleenkin Ron oli ihan ronmainen, Harry harrymainen, mutta Hermione epähermionemainen (siis tässä viimeisessä luvussa, jossa Hermione esiintyi vain siinä kohdassa, kun sanottiin että se oli väärässä ). Tyksin. ^^