Tekstin nimi: Sunnuntaiteuras tai tyttö sekaisin
Kirjoittaja: nauha
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Mainitaan tupakointi ja siemenneste. Kieliopin venyttämistä, muttei kidutukseen asti.
Paritus: Mihail/kertoja eli Reena
Yhteenveto: Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.A/N: Tarinan Mihail ja Reena esiintyivät ensimmäisen kerran toisessa originaalissani
Puutostiloja (K-15) ja tämä on (toivottavasti) melko itsenäinen seuraavan aamun jatko-osa, ihan vain koska Reena. Ja Mihailkin. Jotkut lauserakenteet vähän venyttävät hyvän kieliopillisen maun rajoja, anteeksi, mutta tahdoin.
Originaali 10.
--
Aamuyöstä ei ikkunoihin paistanut enää aurinko ja rapussa oli tunkkaista. Pimeys sentään peitti pölyrihmat katonrajassa ja sotkuiset hiukseni. Sukat olivat unohtuneet huoneen lattialle, kuten viini ja tupakat.
Mihail oli pureskellut ihoni mustaksi, jättänyt naurettavat hampaanjälkensä lantiolle, polvitaipeisiin ja jalkapohjaankin jos olin lukenut merkit oikein. Se poika – aina poika, ei koskaan mies – oli hulluutta. Hulluutta ja aamujen katumusta.
Matkani korttelien poikki kuljin kumarassa.
Kotona tervehtivät nälkäänsä naukuva kissa ja ruukkuihinsa kuihtuneet kasvit. Keitin kahvia ja olin poissaoleva ja väsynyt.
”Vanhempi, kaunis ja elämäänsä kyllästynyt”, oli Mihail sanonut. Totuutena, kuten aina, epäröimättä.
Ja ne naurettavat hampaanjäljet, ajattelin. Naurettava oli koko Mihail, ikkunalaudalle jätetty viesti ja nimen hokeminen, kuin jumalan tai rakkaan.
”Mihail, saatana”, mutisin kuppiin. Kissa katsoi paheksuen ja heitin viikon pöydällä seisseellä riisikakulla. Järsiköön sitä, eikä itsetuntoani. Nimi maistui kyllä jo kitkerältä.
Koneen avasin, kun olin luvannut tehdä rästistä viimeviikon työt. Sähköpostissa oli 146 lukematonta viestiä ja yksi äidiltä:
Tule syömään sunnuntaina. Isäkin on taas kotona. Laitetaan lammasta, siitähän sä pidät.Sormet tuoksui tupakalta ja siemennesteeltä, äidin sanoissa oli ehkä järjen hiven.
Jos vain nukkuisi edes hetken, heräisi aamuun kuin ei mitään. Ei Mihailia, ei punaviinihumalaa. Heräisi vain ja menisi syömään lammasta. Puhuisi päänsäryn työkiireiksi ja hartiakireydeksi. Hymyilisi isän sanomattomille anteeksipyynnöille, jotka eivät minulle kuulu, ja äidin jännittyneille leukapielille.
Jos vain unohtaisi ne hampaanjäljet.
Kissa mourusi tyytymättömyyttään ja hyppäsi pöydälle. En minä sänkyyn ehtinyt nukkumaan.