Nimi: Phaidor ja kuolevaisuuden haasteet
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: K11
Fandom: E. R. Burroughsin Mars-kirjat (John Carter of Mars -elokuva)
Tyylilaji: raapaleita, 100 + 100 + 100 sanaa
Paritus: Phaidor/(John Carter/Dejah Thoris)
Varoitus: Viittaus itsemurhaan
Vastuunvapaus: Tarina ja henkilöt ovat Edgar Rice Burroughsin luomuksia. En tienaa tällä.
Phaidor ja kuolevaisuuden haateet
Kultaiset vuoret ovat kasvaneet korkeiksi hänen mielessään, eikä vartijan kutsuhuuto, ennen niin pyhä laulu, ole enää muuta kuin kirkunaa hänen korvissaan, sillä tänään Phaidor istuu ja miettii sitä tunnetta, jonka kuolevaiset naiset tuntevat. Aina on Phaidor saanut kaiken haluamansa, niin kuin hänen oikeutensa on, sillä eikö hän ole jumalatar vähäisempien joukossa?
Mutta nyt tämä mies, toisesta maailmasta tullut, jonka pitäisi olla vain tomua hänen jaloissaan, kääntää selkänsä Phaidorille, sanoo rakastavansa toista. Phaidor raivoaa ja polkee jalkaansa. Eikö tuo mies, mieleltään röyhkeä, mutta ruumiiltaan pelkkä orja, ymmärrä, että Phaidor tarjoaa hänelle kunnian kaikkea muuta kunniaa korkeamman? Eikö tajua julistavansa kuolemantuomion itselleen?
*
Tänään Phaidor on ymmällään, sillä vanhat tavat ja pyhät käskyt ovat aina varjelleet häntä tuntemasta mustasukkaisuutta. Hän kysyy itseltään, miksi kaikista maailman miehistä, jotka hän voisi käskeä polvistumaan eteensä, hän on antanut sydämensä sille ainoalle, joka siitä kieltäytyy. Eikä mikään nöyryytys eikä kipu ole riittävä hinta kostoksi Phaidorin torjumisesta, sen Phaidor huutaa vasten miehen kasvoja. Tulisi kuolema, ei suloinen ja nopea, sillä mikä rangaistus on vapautus kivusta?
Suuressa rakkaudessaan Phaidor tuhoaa tämän miehen, saa hänet ryömimään jaloissaan, kutsumaan Phaidoria jumalattarekseen, palvomaa ja rakastamaan. Ja Phaidor tuhoaa sen pikku nartun, jonka vuoksi mies käänsi selkänsä hänelle. Niin pyhää on Phaidorin rakkaus.
*
Näitä ajatuksia Phaidor punnitsee upottaessaan tikarinsa isänsä surmaajaan, pelastaessaan John Carterin ja Dejah Thorisin. Tässä astuu jumalatar kuolevaisten maailmaan, antautuu tuntemaan vihan, mustasukkaisuuden ja koston, mutta ennen kaikkea rakkauden. Sillä rakkaudesta on Phaidor tehnyt vihansa teot, ja näkee nyt, että hänen tekonsa ovat yhtä tyhjiä kuin hänen suuret sanansa.
Ei ole Phaidor enää suuri kuolematon jumalatar, jota kuolevaiset palvovat. Hän on ollut vanki, orjatar, maanpakolainen, hän on tuntenut häpeän ja menetyksen. Kun jäljellä on enää yksi keino ansaita John Carterilta anteeksianto, edes myötätuntoa, jos ei rakkautta, Phaidor tarttuu siihen epäröimättä. Jäinen kallio ottaa kylmin käsin vastaan, kun Phaidor päättää kuolla.