Kirjoittaja: Nahme
Tarinan nimi: Prosymna
Ikäraja: S
A/N: Tämä on tällainen.. Olen kirjoittanut aikaisemmin erään pidemmän tarinan, joka kyseisestä tytöstä kertoo.. Ja tämä on tavallaan siitä prologista, mutta enemmän Varjon silmin kerrottuna: DD
Ja tämä osallistuu Originaali10:een
PROSYMNA
Varjo tunsi muutoksen Yössä, jokin oli lähestymässä heidän aluettaan. Hän nousi seisomaan ja käski muita seuraamaan itseään. He kulkivat lähes olemattomina Metsän halki. Ihmisnainen ja lapsi, Metsä kertoi hänelle tulijat. Varjon silmät loistivat tulisina yön pimeydessä, kun tuo katseli naisen lähestymistä. Ihminen haisi pelolle, mutta se ei yllättänyt Varjoa. Nainen laski pienen kangaskäärön Metsän ensimmäisen puun taakse ja poistui juoksuaskelin, taakseen katsomatta. Varjot lähestyivät nyyttiä, uutta uhria kaikkein pyhimmälle.
Varjo katsoi lasta silmiin, yllättyen näkemästään. Hopeisissa tähdissä ei ollut merkkiäkään pelosta. Olennon mielessä vilahtivat kaikki, tuhansia vuosia kestäneen, elämänsä aikana näkemiensä ihmislasten kasvot. Kaikissa oli ollut pelkoa, surua, hylätyksi tulemista. Ei onnea, kuten tässä. Ihmislapsi hymyili ja ojenteli käsiään vierasta kohden. Varjo kästi kätensä, jolloin toiset siirtyivät kauemmaksi. Lapsi odotti rauhallisena ja Varjo oli varma, että kuuli kaikkein pyhimmän äänen tuulessa.
"Ihmisestä tulee yksi meistä", Varjo lausui hitaasti. Varjo-olennot käänsivät katseitaan toverista toiseen ja heidän ajatuksensä täyttyivät epäilyksistä johtajan mielenterveydestä. "Lapsesta tulee yksi meistä", Varjo toisti asiasta, nostaen sitten lapsen syliinsä.
"Prosymna", johtaja lausui nimen lempeästi ja hänen silmänsä hymyilivät. Ensimmäistä kertaa koskaan.