Nimi: Pakkasprinssi
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: romance
Paritus: Aada/Mikael
A/N: Tämä osallistuu One True Something-haasteeseen (aiheella ihmissusi), Originaali10- ja sana/kuva/lause10-haasteeseen (
kuva). Melko outo ficlet minusta, mutta kommentteja saa heitellä siitä huolimatta kuinka outo tämä minusta on. (kaikki tekstini ovat outoja)
Nauttikaa minulle vähän ei-tyypillisestä ihmissusitekstistä.
Puut kurottuvat huurteisilla sormillaan kohti taivasta kuin venytellen makeasti aikaisen aamuherätyksen jälkeen. Aada katselee bussin ikkunasta ohi vilahtelevia puita, joiden jääkruunut kimaltelevat auringon kalpeassa valossa. Hän värisee villakangastakkinsa sisällä, kietoo paksun kankaan tiiviimmin ympärilleen ja puristaa kirjojaan tiukasti. Sininen kaulahuivi suojaa kaulaa viimalta. Silti kylmän sormet tavoittavat hänen syvimmän ytimestä. Ilman turkkia Aada on täysin kylmän armoilla. Jopa bussin sisällä hän tuntee kylmän julmat ja hivelevät sormet. Vastentahtoisesti Aada painaa stop-nappia ja valmistautuu astumaan bussin lämpimästä ulos purevaan pakkaseen.
Kirjat lasketaan ensimmäiselle lumen kuorruttamalle penkille ja pienestä laukusta löytyy termospullo. Höyryävää, ruskeaa teetä sisältävä kuppi on lämmin pidellä. Sen kyljet lämmittävät nukkaisten tumppujen peittämiä sormia. Juomasta kohoava hopeinen höyry leijuu ilmassa ja kutittelee Aadan nenänpäätä. Se tuntuu melkein toisen suden lämpimän karvaiselta kosketukselta.
"Riittääkö mullekin?" hiljainen, matala ääni kysyy. Ääni on ystävällinen, mutta silti Aada hätkähtää ja teetä läikähtää puhtaanvalkoisella lumihangelle likaisenruskeaksi läikäksi. Onneksi kuumaa juomaa ei kaatunut hänen päälleen.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus tulla tänne pelästyttelemään."
Aada kohottaa katseensa puhuttelijaansa. Tytön sininen ja ruskea silmä kysyvät samaa asiaa: mitä? Kukaan ei yleensä halua lähestyä häntä. Hän on kaikille liian outo. Häntä puhutelleen pojan hiukset ovat ruskeat ja ne sojottavat sotkuisesti joka suuntaan. Pojan silmät ovat järkytyksestä laajat. Aada sipaisee hivenen vaivautuneena kellanruskeita hiuksiaan pois kasvoilta. Hän ei pidä tuijotuksen kohtena olemisesta. Se saa suden varuilleen.
"Ei se mitään. Ole hyvä", Aada mutisee hivenen vastentahtoisesti. Hän ei alunperin halunnut seuraa.
Aada ojentaa toisen kupin pojalle. Ei oikeastaan tiedä miksi. Kai se on ihan myötätuntoa. Tai sitten se on jotain muuta. Tyttö ei mahda mitään sille, että häntä ujostuttaa. Pojan myskinen tuoksu on ihmissuden nenään liikaa. Se kutittaa kurkkua.
"Mikael. Mun nimi on Mikael."
"Aada", Aada vastaa epäröiden.
Tyttö tuijottaa kuppiinsa. Hän ei halua kohdata Mikael-nimellä kulkevan pojan katsetta. Tämän läsnäolo hermostuttaa sutta ja Aada haluaa pois.
”Sori, mun pitää mennä”, Aada mutisee kaulahuivinsa sisälle ja nousee nopeasti ja kaataa jälleen teensä. Ruskea läikkä leviää taas lumeen. Nyt se tahrii jo kirjatkin. Tyttö rymistelee tiehensä, kohti metsää suden ajamana.
"Aada!"
Aada pysähtyy epäröiden. Mikael ottaa hänet nopeasti kiinni.
"Mä tiedän sut. Oon nähnyt sut. Metsässä. Tunnistin sut heti ja siks mä sulle alunperinkin tulin juttelemaan."
Mikael punoo sormensa ihmissuden sormien lomaan (niin kuin se tumpuilta on mahdollista) piittaamatta tytön pyristelystä. Aadan ylöspäin käännetyille kasvoille painetaan lempeän utelias suudelma. Aada hymyilee. Vihdoin hänellä on pakkasprinssi, joka lämmittää kylmän keskellä. Ja mikä parasta, Mikael ei tunnu välittävän lainkaan siitä, että hän on susi.