TSH: Paluu Länteen |S| drama, Gandalf

[Vlad]

Nimi: Paluu Länteen
Kirjoittaja: Vlad
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Ikäraja: S
Päähenkilö: Gandalf
Genre: draama, lievä haikeus
Disclaimer: Kaikki, minkä tunnistat olevan lähtöisin Tarusta Sormusten Herrasta kuuluu Tolkienille. Minä vain kerron oman näkemykseni erinäisistä asioista.
Spoilers: Ficci sisältää tietoa, joka löytyy Silmarillionista ja Keskeneräisten tarujen kirjasta.
A/N: Huh, ensimmäinen TSH-ficcini, ei saa syödä. Jotain haltiakielen virheitä voi olla. Kommentteja saa aina antaa. Gandalfista tulen varmaan jatkossakin kirjoittamaan, koska tykkään hahmosta ja minusta Gandalf on aina ollut mielenkiintoinen. Osallistuu Lainaushaasteeseen. Halusin kirjoittaa jotain siitä hetkestä, kun hobitit ja Kolme Sormusta lähtevät Keski-maasta. Toivottavasti Gandalf ei ole kovin OoC ja toivottavasti joku pitää tästä. Haltiakielen englanninkielinen käännös löytyy tekstin lopusta.

Valkoiseen kaapuun kietoutunut vanha, sauvaan nojaava mies seisoi kauniin haltialaivan vieressä ja katseli itään. Suuri Varjo oli voitettu ja nyt Manwë ja Varda tahtoivat omansa takaisin. Mithrandir, Harmaa Pyhiinvaeltaja, oli tehtävänsä suorittanut ja oli aika palata Länteen. Laiva oli valmiina Satamissa, odottaen vielä viimeisiä seurueen jäseniä viedäkseen haltiat, velhon ja kaksi hobittia Suuren Meren yli kaukaiseen, unohdettuun Länteen. Vanha velho oli helpottunut. Taakka oli vihdoin vierähtänyt syrjään hänen sydämeltään, hän oli vapaa palaamaan Valinoriin, ainoana istarista, joka oli pysynyt tehtävälleen uskollisena. Curunír oli vajonnut Mustan vallan alle, Istari Lûin, Siniset Velhot olivat kadonneet kauas itään, joutuneet luultavasti Sauronin valtaan ja Aiwendil oli unohtanut tehtävänsä. Vain Olórin oli muistanut todellisen tehtävänsä ja suorittanut sen.

Velhon huulille kiipesi hymy, kun pieni ponien vetämä kärry vyöryi Harmaisiin Satamiin. Vihdoin. Vihdoin seurue oli koossa ja valmis lähtemään. Gandalf lähti kävelemään kohti vaunuja samalla, kun haltiat tekivät viimeisiä valmisteluja matkaa varten. Vain kolme suurinta jäi odottamaan laiturille. Vanhan velhon lähestyessä neljä nuorta hobittiviikaria laskeutui vaunuista ja kolme heistä lähti kävelemään ilahtuneena velhon luo. Neljäs kääntyi auttamaan viidennen, vanhimman hobitin kärryistä ja käveli sitten hitaasti Gandalfia kohti, tukien enoaan. Vanha velho naurahti ja riensi kaksikkoa vastaan.

"Ah, Bilbo, Frodo! Nyt kaikki ovat paikalla. Hienoa! Alammekin olla jo valmiita."

Gandalf käveli kaksikon kanssa laiturille ja sanoi:

"Jos haluatte heittää hyvästit, niin nyt on sen aika. Pian laiva nostaa purjeensa ja silloin ei ole enää aika jättää jäähyväisiä."

Vanhan velhon sanat saivat nuoremmat hobitit levottomiksi ja heistä nuorin, Pippin, näytti erityisen huolestuneelta.

"Lähtee? Mitä tarkoitat, Gandalf? Lähtee?"
"On tullut aika, jolloin Kolme Sormusta jättää Keski-maan ja Sormusten Haltijoiden on aika tulla meidän kanssamme Länteen, Meren taa. Olen pahoillani", Gandalf sanoi. Pippinin silmät kyyneltyivät.

Gandalf käänsi selkänsä itkeville hobiteille ja lähti kävelemään kohti laivaa. Pian hänen selkänsä takaa kuului pienten pehmoisten jalkojen hiljainen tassutus ja Frodo ja Bilbo seurasivat velhoa kaksin. Muut kolme hobittia jäivät itkien katselemaan ystäviensä lähtöä. Kukaan ei ollut osannut odottaa tätä, paitsi ehkä Gandalf ja haltiat. Gandalf auttoi vanhan Bilbon laivaan ja kääntyi sitten nostamaan Frodon partaan yli ja ensimmäistä kertaa elämänsä aikana nuori hobitti huomasi punakivisen Sormuksen vanhan velhon sormessa. Se oli yksi Kolmesta, yksi Kolmesta Sormuksesta, jotka eivät olleet joutuneet Sauronin Mustan vallan alle tai kadonneet.

Silloin kantautui Satamiin johtavalta tieltä tuttu laulu:

Et Eärello Endorenna utúlien. Sinome maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta.

Gandalf hymyili. Kuningas Elessar oli saapunut Satamiin, jättämään viimeiset jäähyväiset ystävilleen, jotka lähtivät Meren taa. Velho ja kuningas olivat tästä kruunajaisissa sopineet matalalla äänellä käydyssä keskustelussa, mutta tähän hetkeen asti oli ollut epäselvää pääsisikö Aragorn todella tulemaan, kaikista lupauksistaan huolimatta. Matka oli Varjon haihtumisesta huolimatta pitkä ja vaarallinen. Gandalf kohotti kättään hyvästelläkseen vanhan ystävänsä. Lähdössä oli aina haikea tunnelma, mutta hobiteille se tuntui olevan tällä hetkellä liikaa. Vanha velho itse tunsi olonsa helpottuneeksi ja rentoutuneeksi. Hänen tehtävänsä oli vihdoin suoritettu ja hän oli palaamassa takaisin omille seuduilleen. Hän oli palaamassa Länteen, ainoana lähetetyistä (muut maiar olivat harhautuneet) ja Olórin oli tietoinen siitä, että Suuri Paha oli kukistettu Keski-maasta pitkän odotuksen jälkeen.



Et Eärello Endorenna utúlien. Sinome maruvan ar Hildinyar tenn' Ambar-metta. = Out of the Great Sea to Middle-earth I am come. In this place I will abide, and my heirs, unto the ending of the world.

[Gil Galad]

Ihana ficci. Gandalf oli minusta hyvin kirjoitettu eikä ollut yhtään OoC. Lähtö juttu oli kaunis vaikkei ihan TSH:n mukaan mennytkään.

[Vlad]

Huu, Gil Galad, kiitos kommentista. Mukavaa, että Gandalf ei ollut OoC, kun se on yllättävän haastava hahmo loppujen lopuksi. Enkä halunnut ihan kirjan/leffan mukaan tehdä tuota lähtöä, se kaipasi jotain pientä, minun mielestäni.

[Wild Child]

Kiitos.

Tästä mukavasta fiilistelystä. Gandalf on ihana, rakas ja turvaisa hahmo, kaikessa mystisyydessään. Onnistuit siinä hyvin.

Oli ihan mukavaa se myös, että kun me kuitenkin tämän kohtauksen tunnemme, niin siinä oli edes jotain uutta; Mithrandirin ajatukset.

Lähtö juttu oli kaunis vaikkei ihan TSH:n mukaan mennytkään.

Child

[Vlad]

Wild Child, kiitos :> Mukavaa, että tästä tykätään ja siitä, miten kuvailin Gandalfia.

[LillaMyy]

ei saa syödä

Jos ei kerta saa syödä, niin saako edes vähän puraista? No, joo, ei vaiskaan, en pure... Tällä kertaa...

Tämä oli hieno kertomus tuosta tilanteesta Gandalfin näkökulmasta. Olen ehkä aavistuksen pettynyt siitä, ettei Gandalf sanaillut yhtään enempää hobittien kanssa, mutta eipä kai sitä aina voi kaikkea saada. Muutoin pidin tästä ehkä aavistuksen enemmän kuin siitä virallisesta Tolkienin versiosta, koska olen aina ollut erityisen pettynyt siihen, ettei Aragorn (ja muut!) tullut/tulleet saattamaan ystäviään matkaan, kun näitä kuitenkaan ei näe enää ikinä missään! Siitä siis täydet pistee kotiin, koska jotenkin se kuuluu mielestäni etenkin juuri Aragornin luonteeseen käydä saattamassa hyvät ystävänsä, ja etenkin Gandalf, pitkälle matkalleen, jonne hän itse ei voisi milloinkaan päästä mukaan.

Pidin myös siitä, että tässä ei suinkaan ollut unohdettu muita velhoja, vaikka näistä ei nyt sitten mitään suuren suurta mainintaa ollut tässäkään. Kuitenkin jonkinlainen selostus oli kiva saada siitä, pääsivätkö muut Länteen vai eivät. (Toki, Sarumanin kohdalla on varsin selkeää, että hän ei päässyt, koska tämä kuoli, mutta entäs muut?) En itse edes muistanut, mitä muille velhoille kävi, vaikka olenkin Silmarillioni ja Keskeneräisten tarujen kirjani lukenutkin, joten siinä mielessä tämä toimi hienona muistinvirkistyksenä, sikäli mikäli Gandalf oli oikeastikin ainoa, joka pääsi Länteen eikä niin ollut vain tässä ficcissä. Mistä tulikin mieleeni, että tämähän pitääkin tarkistaa heti, kun saan kommenttini kirjoitettua, koska nyt häiritsee... ^^'

Olen myös samaa mieltä Gil Galadin ja Wild Childin kanssa siitä, että onnistuit kuvaamaan Gandalfisi oikein hyvin! (: Kiitoksia tästä pienestä lukunautinnosta, menenkin tästä metsästämään infoa noista velhoista! (:

[Vlad]

Apua, täällähän on kommentti, johon oon unohtanut totaalisesti vastata 😱 vaikka muistan lukeneeni tämänkin kommentin useita kertoja ja kuvitellut vastanneeni. Ei sitten.

LillaMyy, kiitos kommentista! Olisihan sen Gandalfin voinut laittaa sanailemaan hobittien kanssa enemmänkin, tavallaan näin jälkikäteen näen tässä ficissä kaiken kivan lisäksi myös jollakin tapaa missattuja mahdollisuuksia. Velhojen maininnan muistan olleen sellainen itselleni itsestään selvä juttu, että kun kerran olin nähnyt vaivaa velhojen kohtaloihin tutustumisessa ja sen selvittämisessä, niin pakkohan heidät oli ottaa edes jollakin tavalla mukaan. Eli joo, Curunír, Aiwendil, Alatar ja Pallando (Siniset velhot) ovat kohtaloineen niin tarkkaan canonia kuin olen kyennyt selvittelemään (ainakin muistaakseni).

Edelleen olen iloinen siitä, että olen mielestäsi onnistunut kirjoittamaan Gandalfini hyvin. Jostakin syystä koin Gandalfin tuolloin ficin kirjoittamisen aikaan jotenkin hankalana hahmona.

Ja pahoittelut kommenttivastauksen viipymisestä! Onneksi iski taas fiiliksellä TSH-ficcailla, niin eksyin lukemaan tämän vanhan tekeleen tunnelman ja fiiliksen nostattajana ja löysin vastaamattoman kommentin. Jokseenkin noloa vastailla melkein 8 vuotta vanhaan kommenttiin, mutta mikäpä siinä. Muistan ilahtuneeni myös tästä kommentista suuresti tuolloin 2014 ja kommentti ilahduttaa minua edelleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Kiitos siis!