A/N: Tuntuu kuin tämän kanssa olisi kestänyt ikuisuus, ja se on siltikin näin lyhyt. Tarvitsen tämän kirjoittamiseen sellaisen jännän mielentilan (naurakaa vain, mutta tämän runollisemmaksi en enää taivu). :D Hmm, tämähän karkaa melkein angstin puolelle... Ja raamatulliseksi, kun puhutaan enkeleistä.
* * * * * * * * *
3) Omena
Hän ei tiennyt, kuka tämä tyttö oli. Enkeli? Jos hän kysyi joltakulta, onko enkeleitä olemassa, hän ansaitsi kummastuneita katseita. Ja tämä tyttö oli muutenkin liian julma enkeliksi, piinasi, ei kertonut oikeaa nimeään.
Nauroi, ja olikin taas hellä.Puut tippuivat pisaroita, hänen jalkansa upposi kosteaan maahan ja kivet olivat liukkaita. Hän käveli kevyesti kuin vaanien - katse oli osunut tässä ympäristössä epätavalliseen näkyyn, hän haki silmillään oikeaa kohtaa.
Jousi jännittyi.
"Suomi, et sinä varmaankaan täältä osu", Anna kommentoi ja yhtäkkiä Tino epäröi. Hänen yleensä vakaa kätensä alkoi täristä, hän arvioi kohdettansa uudelleen hetken, ennen kuin nyökkäsi varovaisesti.
"En ole varma... Aion yrittää silti."Nuoli lensi halki ilman ja Tino rypisti otsaansa keskittyneenä. Hän siristi silmiään ja sillä hetkellä, kun hän ymmärsi osuvansa takuulla, hän syöksähti juoksuun ja sai juuri ja juuri napattua tippuvan omenan käteensä. Maksuna siitä hänen valkoiset vaatteensa olivat peittyneet mutaan, mutta maahan syöksyminen kannatti - omena oli niin täydellisen punainen, niin täydellisen kaunis. Tino hymyili tyytyväisenä.
"Onnistui."Anna kuulosti harvoin hämmentyneeltä, mutta nyt hän ei saanut toisen ajatuksenjuoksusta selvää.
"Etkö tähdännytkään tuohon siniseen lintuun?" hän hämmästeli. Tino vilkuili ympärilleen, oikealle, vasemmalle. Ylös, ja siellä se istui, oksalla pikkuinen onnen symboli.
"En tietenkään! Sehän on suloinen", Tino naurahti ja toivoi, että lintu lentäisi hänen sormelleen, levittäisi siipensä, antaisi hänelle osan taikuuttaan. Linnut ovat vapaita ja siniset linnut ovat
onnellisia ja vapaita.
"Sinä olet niin kovin hyvä, Suomi", Anna sanoi melkein liikuttuneena ja Tino ihmetteli, eikö tyttö jo tiennyt hänestä tällaisia arkisia asioita. Eihän Tino ampuisi elävää olentoa muuten kuin välttämättömäksi ruuaksi, mitä sitä turhia kiusaamaan?
Mutta kukaan ei ollut aiemmin sanonut häntä hyväksi, niin yksinäinen hän joskus oli, niin yksinäiseksi hän tunsi itsensä.
"Haluaisin antaa tämän sinulle lahjaksi", Tino sanoi ja pyöräytti omenaa kädessään.
"Kiitos, se on hieno."Ivan ei ikinä ymmärtänyt. Berwald ei varsinkaan ikinä ymmärtänyt, ja ketään muuta Tino ei tuntenut, ei oikeasti.
"Haluaisin tavata sinut ihan oikeasti", Tino myönsi hiljaa.
Anna hiljentyi, ei sanonut mitään. Hänellä oli sellainen tapa toisinaan: Tino ihmetteli, mahtoiko hän edes kuulla.
Eihän Annakaan ikinä ymmärtänyt.
Mutta hän piti hyvänä sellaista ihmistä, joka ampui alas punaisia omenoita.