Nimi: Paras lahja kaikista
Kirjoittaja: Feliicia
Fandom: BBC Merlin
Disclaimer: En omista BBC:n sarjaa enkä tarua. Enkä saa tästä minkäänlaista korvausta.
Genre: Fluffy, romance
Ikäraja: S
Paritus: Merlin/Arthur
Summary: Mikä Arthuriin oli mennyt? Hän ei saanut Merliniä mielestään. Merlin, joka oli pelastanut hänen henkensä monesti. Joka tekisi sen uudestaan koska vain.
Sanoja: 653
A/N: Oli pakko kirjoittaa Merthuria, ne vaan on niin söpöjä. Ja tämähän on viimeinen joululahjaficcini, eli omistettu/kirjoitettu Violetulle. Hyvää joulua kaikille!
Lunta tuiskutti oikein olan takaa. Ihmisiä kaatuili kadulla jään takia. Illan pimetessä Linnan piha tyhjentyisi, ainoastaan tallissa oli valo. Merlin huolehti, että hevosilla oli lämmin, hyinen talvi ei ollut normaali. Hevoset hytisivät ja Merlin oli neuvoton. Loppujen lopuksi hän kasasi ison kasan vilttejä hevosten päälle ja ohjasi kaikki yhteen pilttuuseen. Ainakin ne olivat yhdessä.
Merlin juoksi liukkaan pihan yli linnaan. Hän oli ensin matkalla nukkumaan ennen kuin muisti, että hänen piti ilmoittaa Arthurille milloin oli valmis. Hän vaihtoi suuntaa ja lähti Arthurin huonetta kohti. Sieltä täältä kuului naurua kun linnan väki valmistautui joulun viettoon. Huomenna olisi jouluaatto. Merlin olisi töissä. Tosi arthurmaista laittaa hänet töihin jouluaattona, kun hän olisi halunnut pitää hauskaa. No, onneksi Gwenkin oli töissä.
”Arthur?” Merlin koputti oveen ja astui sisään. Arthur nosti katseensa kirjastaan ja katsoi yllättyneenä Merliniä.
”Miksi olet täällä?” Arthur kysyi.
”Minunhan piti ilmoittaa, koska olen valmis. Onko muisti tehnyt tepposet sinulle?” Merlin virnisti.
”Äh, ainiin. Vihjailetko, että muistissani on jotain vikaa?” Merlin katsoi Arthuria.
”En. Hyvää joulua, Arthur.” Merlin lähti huoneesta ja jätti Arthurin yksin mietteidensä kanssa.
”Hyvää joulua, Merlin”, hän kuiskasi kun Merlin oli jo lähtenyt. Mikä Arthuriin oli mennyt? Hän ei saanut Merliniä mielestään. Merlin, joka oli pelastanut hänen henkensä monesti. Joka tekisi sen uudestaan koska vain.
Aamulla linnassa kävi hiljainen hyörinä. Kuningasperheen joululounaan valmistelut olivat jo hyvällä mallilla, kun Merlin käveli kohti Arthurin huonetta. Gwen tuli häntä vastaan käytävällä ja Merlin hymyili leveästi. Gwenillä oli niin kiire ettei ehtinyt pysähtyä juttelemaan. Merlinillä oli yhä hymy huulillaan kun hän astui Arthurin huoneeseen. Arthur oli jo täysissä pukeissa ja näytti odottavan Merliniä.
”Huomenta, Merlin”, Arthur sanoi ja piteli jotain selkänsä takana. Merlin yritti vilkuilla Arthurin selän taakse kun Arthur tuli hänen luokseen. ”Hyvää joulua.”
Arthur veti selkänsä takaa tikarin. Se ei ollut erityisesti koristeltu, mutta Merlin tuijotti silti hämmästyneenä Arthuria. Arthur ojensi tikarin Merlinille.
”Onko tämä minulle?” Merlin kysyi ja otti tikarin käteensä.
”Tyhmä, kenelle muullekaan se olisi”, Arthur sanoi ja pörrötti Merlinin tukkaa.
”En hankkinut sinulle joululahjaa”, Merlin sanoi. Hän olisi halunnut, hän ei tiennyt, että Arthur halusi antaa hänelle jotain. ”Ja tämä on aivan liikaa. Saako palvelijoille edes antaa lahjoja?”
”Annoin lahjan parhaalle ystävälleni”, Arthur sanoi. Merlin tuijotti häntä. Arthur vetäisi Merlinin halaukseen. ”Tyhmä.”
”Minä en ole tyhmä”, Merlin sanoi kimpaantuneesti. ”Itse olet pomottaja.”
”Nössö.”
”Itserakas.”
”Söpö.” Arthur tajusi liian myöhään möläytyksensä ja tunsi miten puna nousi hänen poskilleen. Merlin tuijotti häntä. Arthur vetäytyi yllättäen. Merlin tuijotti edelleen Arthuria ja se alkoi olla jo ahdistavaa.
”Mitä juuri sanoit?”
”Merlin, tuota… en tiedä miten tämän selittäisin. Minä olen typerä, kun edes kuvittelin…”, Arthur selitti, mutta Merlin lähestyi häntä ja oli ihan Arthurissa kiinni. Arthur pidätti hengitystään.
”Lopeta tuo selittely. Tarkoittaako tuo, että pidät minusta?” Merlin kysyi ja yritti peittää hymyn äänestään. Arthur nyökkäsi melkein huomaattomasti. Merlin oli nyt niin lähellä, että saattoi haistaa Arthurin. Arthur yritti mahdollisimman hyvin peittää kuinka hermostunut oli kun Merlin vain seisoi hänen edessään, niin lähellä, liian lähellä. Hän pyyhki käsiin paitansa helmaan ja vältteli Merlinin katsetta. Juuri silloin kun hän käänsi päänsä pois, Merlin tarttui häntä leuasta ja suuteli häntä.
Arthur oli niin järkyttynyt ettei ehtinyt reagoida mitenkään, tuijotti vain Merliniä suoraan tämän sinisiin silmiin. Merlin hymyili hitusen, Arthur ei uskaltanut vastata hymyyn.
”Tuossa oli joululahjasi.” Merlin sanoi ja perääntyi. Ja lähti pois. Arthur jäi huoneeseensa tuijottamaan eteensä. Miksi hän oli taas pilannut mahdollisuutensa osoittaa Merlinille kuinka tärkeä tämä oli hänelle. Arthur tunsi yhä Merlinin maun huulillaan ja päätti juosta Merlinin perään. Hän vilkaisi ikkunasta ulos ja huomasi, että Merlin oli palatsin portailla. Ja niin Arthur juoksi.
Arthur tavoitti Merlinin palatsin ulkopuolella. Hän tarttui Merliniä olkapäästä ja tasasi hengitystään. Merlin katsoi ihmeissään mitä Arthur oikein teki.
”Merlin, oli typerä. Ja loukkasin sinua.” Arthur suoristi itsensä ja suuteli Merliniä. Tällä kertaa Arthur uppoutui suudelmaan täysillä, hän halusi tuntea kun hänen salainen haaveensa heräsi eloon, sinä Jouluaattona palatsin ulkopuolelle, julkisella paikalla. Merlin tarrautui Arthuriin ja Arthur kiersi kätensä hontelon Merlinin ympärille. Samassa alkoi sataa lunta.
”Hyvää joulua, Merlin.”
”Hyvää joulua, Arthur.”
