Kirjoittaja: faux pas
Ficin nimi: Hiutalehetki
Fandom: Bishoujo Senshi Sailor Moon
Genre: femme, fluffy
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Setsuna Meiou/Michiru Kaiou
Yhteenveto: “Hyvää joulua.”
Varoitukset: -
Vastuuvapaus: En omista BSSM-franchisea.
A/N: Osallistuu sekä Rare10-haasteeseen parituksella Setsuna Meiou/Michiru Kaiou että Jouluhaaste IV-haasteeseen.
Kuudes rareficci menossa. Tällä kertaa unohdetaan kaikki vakinaisen seurustelusuhteen rajoitukset ja sovinnaisuus, jätetään Haruka pois kuvioista ja päästetään Neptune ja Pluto toistensa kimppuun. Valitsin tämän parituksen ihan vain siksi, että sellainen lyhyt, irrallinen intohimon ja/tai hellyyden hetki joka jäisi pieneksi, pehmeäksi salaisuudeksi jolle hymyillään toisten selkien takana vaikutti mahdolliselta. Jotenkin vaan. (Tämän suukkokuvan innoittamana ajattelin luoda tähän sellaista fluffymaista tunnelmaa.) Ajattelin myös liittää tuon jouluteeman tähän, se tuntui jotenkin hyvältä tekosyyltä saada nämä kaksi livauttamaan pienen muiskun. Katsotaan, miten onnistuin.
Ai niin, ja unohtakaa se, että Setsuna muka kuoli jossain välissä. En muista enää tuollaisia pikkujuttuja. Tässä myös oletan, että ainakin Haruka ja Michiru ovat jos eivät kristittyjä niin ainakin jotain vähän siihen suuntaan. Ihan vain siksi, että joululle tulee jotain importanssiakin.
Tenoun-Kaioun-Meioun residenssi Tokyon parhaalla asuinalueella oli rauhoittunut joulun viettoon. Asunto oli sisustettu länsimaiseen tapaan: huoneen nurkassa oli aidoin lasipalloin koristeltu kuusi ja verhot oli vaihdettu tummanpunaisiin samettisiin. Vuoden ikäinen Hotaru istui paksulla matolla ja tavoitteli pienillä käsillään lattialla istuvan Harukan sormea ja nauroi jokeltavaa vauvannauruaan. Haruka hymyili hiljaa ja kuunteli keittiöstä kantautuvia ääniä. Michiru ja Setsuna viimeistelivät jouluateriaa, joka oli tietysti amerikkalaiseen malliin valmistettu: kalkkunaa, luumuvanukasta ja useita eri jälkiruokalajeja, makeisia ja juomia.
Haruka huokaisi pieni, onnellinen hymy huulillaan ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos. Jos vieraiden asteroidien kuninkaalliset eivät säännöllisin väliajoin haluaisi tuhota Maapalloa tai koko universumia, tällaiseen voisi tottuakin. Hän ajatteli pientä perhettään ja Michirua hentoisten lumihiutaleiden leijaillessa ulkona.
Lumihiutaleiden?
Lunta! Lunta!
Haruka naurahti hiljaa ääneen ja huusi keittiöön:
“Lunta sataa! Katsokaa!”
Michiru ja Setsuna liukuivat heti nuo taikasanat kuultuaan keittiön ikkunan ääreen vahvistamaan tuon harmonisen näyn. Lumisade ei ole Tokiossa mikään joka joulun ihme.
“Niinpä sataakin!”
“Kaunista!”
Haruka innostui ja kaappasi metelistä ihmeissään olevan Hotarun syliinsä.
“Käyn ulkona näyttämässä Hotarulle!”
“No mutta...”
Michirun vastaluse hukkui kuitenkin jo paukkuvan oven kolinan alle.
“Hoh... tyypillistä Harukaa.” Michiru hymyili itsekseen ja palasi ikkunan ääreen.
Haruka oli jo talon edessä, nostelemassa vauvaa ilmaan ja pyörähtelemässä tämän kanssa. Sisälle ei tästä ilonpidosta kuulunut juuri mitään, joten ikkunan vierellä seisovien naisten välillä vallitsi hiljaisuus. Harukan huulilta saattoi lukea sanat: “Lumi! Se on lunta!” Hotarun huulilla taas oli peittelemätön onni kirkkaan naurun muodossa. Setsuna ja Michiru hymyilivät näylle.
“Harmi, ettei kohtalolla ole montaa tällaista hetkeä meidän varallemme.” Setsuna kuiskasi hiljaisuuteen.
“Niin.” Michiru huokaisi, katsellen yhä ottolapsensa ja rakastajattarensa telmimistä.
Kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta Michiru ja Setsuna kietoivat kätensä yhteen ja pitivät niitä siinä, paikoillaan. Michiru huokaisi uudestaan, mutta tällä kertaa hymy haihtui ja hänen katseensa valahti lattialle. Tosiaankin.
Joskus oli vain niin hankalaa muistaa olla vahva. Sotilaallisen velvollisuudentuntoinen. Muistaa, että meillä neljällähän on koko aurinkokunta suojeltavana.
Setsuna nosti yhteenkiedotut kädet ylös, heidän kasvojensa väliin. Michiru kohotti katseensa Setsunan kasvoihin, toisiaan piteleviin käsiin ja niiden tasolla olevaan ikkunaan, jonka ulkopuolella hetkellinen onni ja unohdus jatkui puhtaana.
“Älä ajattele sitä nyt.”
Se oli kuin kauniimpi tapa sanoa “älä pilaa tätä hetkeä”. Ja kuin pieneksi sinetiksi sanojen päälle lensi pieni suukko Michirun huulille, levitti siipensä ja laskeutui siihen. Michirun käsi nojautui taaksepäin Setsunan sormien välistä, kuin uidakseen hitaasti pois, mutta sen huulipunaisen perhosen jäädessä siihen sormet taipuivat uudestaan toisten lomaan.