Otsikko: Talvipäivänseisaus (ja se vaan rakastaa)
Kirjoittaja: Mightyena
Genre: draama (4 pientä hetkeä)
Ikäraja: K-11 varmuuden vuoksi
Varoitukset: Muutama kirosana, puhekieltä ja mainintaa alkoholista
Päähenkilöt: Minä itse, eli minun kuvailuani kolmen muun henkilön näkökulmasta (1. ventovieras, 2. ystävä, 3. veli, 4. sama ystävä).
Haaste: Itsetutkiskelun lukuvuosi & Multifandom
Summary: Mä olen huomannut, että se hymyilee reaktiona kaikkeen. Ja mä mietin, onko se onnellista vai surullista.A/N: Enpä ole paljoa kirjoittanut näin puhekielisesti, eli siitä olisi ihan kiva saada palautetta. Luulen oppineeni jotain uutta itsestäni tänä talvena ja tässä sitten tulos. :D Ripottelin sekaan muutaman lempilainauksenikin, niitä en omista!
* * * * * * * * * * * *
Talvipäivänseisaus (ja se vaan rakastaa)
1.
Always give a word or sign of salute when meeting or passing a friend, or even a stranger, if in a lonely place. - TecumsehSe tyttö seisoo ihan tien vieressä, katselee silmä kovana, kuinka autot kiitävät ohi ja värjäävät mustan asfaltin hetkeksi keltaiseksi - tytön pilkullisen takin mustat kohdat ovat lumen peittämiä. Se näyttää siltä, että se haluaisi vajota polvilleen maahan ja luovuttaa. Silmistä paistaa epäluulo siitä, onko ketään oikeasti tulossa. Mutta sitten se huomaa pysähtyvän bussin ja nousee kyytiin, hymyilee kuskille, hymyilee kuin joku helvetin Naantalin aurinko vaikka kello on kuusi yöllä ja mä olen ihan kännissä. Tyttö kävelee peremmälle bussiin ja se katsoo melkein jokaisen kasvoja ja hymyilee, vaikka puolet porukasta on puolikuolleita - viinasta tai sietämättömästä aamusta johtuen. Mä vaan pudistan päätäni ymmälläni. En keksi mitään selitystä. Tässä päivässä ei ole mitään onnen arvoista.
En keksi mitään selitystä, ennen kuin mun silmäluomet tuntuvat liian raskailta ja juuri kun ne ovat painumassa kiinni, mä tajuan, että se on varmaan aamuhämärän lapsi.
* * *
2.
When we honestly ask ourselves which person in our lives means the most to us, we often find that it is those who, instead of giving advice, solutions, or cures, have chosen rather to share our pain and touch our wounds with a warm and tender hand. - Henri NouwenMä en tapaa sitä kamalasti koulun ulkopuolella. Koulussa se on täynnä energiaa, sekoilee oikein kunnolla vain katsoakseen keväisin ja jouluisin jotain helkkarin kiitettävän käytöstä. Mutta se kyllä hymyilee aina opettajille. Hymyilee voitonriemuisesti, kun se osaa jotain, hymyilee anteeksipyytävästi, kun se ei tajua mitään. Olin alussa ihan varma, että se on vaan mielistelijä, koska se sanoo inhoavansa ainakin osaa tyypeistä ja maikoistakin. Mutta sen jälkeen mä olen huomannut, että se hymyilee reaktiona kaikkeen. Ja mä mietin, onko se onnellista vai surullista.
Se hymyilee päivisin, mutta öisin se on ihan jotain muuta.
Joskus mä tekstaan sille jotain ihan käsittämätöntä, ja se vastaa minuutissa takaisin, eikä sano "hä" niin kuin kaikki muut. Se ei tiedä yhtään, mistä mä puhun. Mä en tiedä yhtään, mistä se puhuu. Mutta öisin se ei haittaa, yöllä se hymyilee sielunsa ulos ja itkeekin, mutta sitä me ei kerrota kenellekään muulle.
* * *
3.
A brother is a friend given by nature. - Jean Baptiste LegouveMun siskoni on kummallinen tyttö. Joskus mä voin jakaa sen kanssa kaikenlaista, katsoa yhdessä sellaisia sarjoja joista kukaan muu ei välitä. Toisinaan se huutaa kurkku verellä, että kaikki on sun syytäs, sua mä vihaan. Ja mä olen melko varma, ettei se huuda muille kun mulle ja joskus äidille. Silloin kun isää tavataan se vaan hymyilee, vaikka isä ansaitsisi kaikista eniten vihaa.
Kun mä kerran heitän kourallisen lunta päin sen naamaa, joudun suojautumaan ja odottamaan hyökkäystä. Kun mitään ei kuulu, vilkaisen siihen päin. Se on hämmentynyt, lumi sulaa jo kasvojen lämmöstä. Sitten kuuluu naurua, hysteeristä ja katkonaista.
Se nauraa naama täynnä lunta, ja mä tulen ajatelleeksi viime kesää, kun mä kaadoin saavillisen vettä sen päälle. Silloin se melkein itki kiukusta.
* * *
4.
A single rose can be my garden... a single friend, my world. - Leo BuscagliaMe istutaan syömässä ulkona - ihan kirjaimellisesti ulkona. Joka puolelta kuuluu naurua ja ilon kiljaisuja, nyt joku menee siinä pahassa laitteessa pää ylöspäin ja ympäri ja ympäri, mua ilahduttaa pelkästään muiden riemu. Virnistelen vieläkin sille, kun tämän ravintolan tarjoilija oli hauska ja ihan komeakin. Miten voikin heittää niin laadukasta läppää ruuan tilauksesta?
Kun mä katson mun kaveriini, joka istuu vastapäätä mua, se ei kyllä näytä iloiselta. Haluaisi varmaan ennemmin olla missä tahansa muualla kuin täällä. Se hymyilee mulle, mutta ei sillä tavalla kuin öisin tai edes sillä tavalla kuin koulussa. Se on sellainen hymy, jolla kaverini kertoo halunsa katsoa salaa kellosta, milloin täältä pääsee pois.
Kun mä katson sitä ihan hiljaa, mä tajuan jotain.
Mä olen aina tiennyt, että se on hämärän, yön ja aamun lapsi.
Mutta se väittää silti rakastavansa aurinkoa. Miksi se valehtelee?
Se ei rakasta keskikesän aurinkoa, se rakastaa sitä kaikkein pimeintä yötä. Se rakastaa sitä aikaa vuodesta, kun saa joko nukkua tai ajatella koko yön. Kesällä ei onnistu kumpikaan.
Se saattaa rakastaa sitä hetkeä, kun valo voittaa pimeyden ja maassa on vielä hiukan lunta, mutta heinäkuinen iltapäivä huvipuistossa ahdistaa sitä. Mä haluaisin sanoa sille, että se on ihan nurinkurinen ihminen, mutta kun me kaksi puheliasta henkilöä viemme tarjottimia pois täydessä hiljaisuudessa, mä hyväksyn tosiasian.
Tämä ei vain ole sen aikaa.
