Kirjoittaja: Sieppeli
Ikäraja: S
Genre: Draama(?)
Fandom: Joulutarina ja Viisi legendaa
Disclaimer: Hahmot ei periaatteessa ole minun, mutta enhän minä saa tästä mitään, joten minua ei saa syödä jouluruuaksi.
Summary: Miten Nikolaksesta tuli joulupukki?
A/N Tämä tarina kirjoitettiin alunperin koulutehtävänä, mutta koska se sopi mielestäni julkaistavaksi niin tässähän tämä. Ps, en ole varma kirjoitetaanko joulupukki isolla vai pienellä, mutta koska käytin sitä tässä nimenä, niin kirjoitin sen isolla. Älkää edelleenkään syökö minua, kookos?
Jääkylmä talviyön viima iski teräviä lumihiutaleita vanhan miehen kasvoihin, kun hän porojen vetämän kelkan suojassa värisi kylmyydestä. Ei ollut punaisesta nahkanutusta tai -lakista hyötyä sen öistä kylmyyttä vastustamaan ja porojenkin matka taittui vastatuuleen hitaasti.
"Tänä vuonna en ehtisi joka kylään, " ajatus kulki miehen mukana matkan jatkuessa. Kelkassa hänen takanaan oli vielä sadoille lapsille lahjoja, mutta viima saattaisi minähetkenä hyvänsä käydä sietämättömäksi. Vanha mies ei kestäisi sitä enää kauaa, olivathan hänen poskensa ja punainen nenänsä jo aivan tunnottomia kylmyydestä. Viima kävi hanskojen lävitse, eivätkä hänen sormensa enää tahtoneet totella porojen ohjastamisessa.
"Tämän piti olla viimeinen matka, " mies ajatteli surullisena. Ei enää jouluja tämän matkan jälkeen, ei enää lahjaperinnettä, joka oli seurannut miehen koko elämän lävitse joka joulu. Vuodesta vuoteen hän oli tehnyt lahjoja kylänsä lapsille, aluksi kiitoksena, lopulta perinteenä, mutta nyt olisi ollut viimeinen kerta. Hiljalleen mies alkoi ymmärtää, että tämä oli myös hänen viimeinen matkansa. Kylällä ei enää nähtäisi vanhaa, "hullua" Nikolasta tämän joulun jälkeen.
Viiman pakottamana vanha mies sulki silmänsä suojaan teräviltä lumihiutaleilta, jotka sulivat hänen poskilleen. Matkaa oli pakko jatkaa. Lähikylien lapset odottivat hänen tulevan yöllä ja tuovan mystiset lahjansa. Vanhanakaan mies ei voinut luovuttaa matkaansa, oli viima kuin kylmä tahansa ja ilma jäätävää.
Pilvinen taivas rakoili tuulessa ja kuu uskaltautui kurkistamaan maahan. Se oli seurannut piilostaan vanhan miehen matkaa jo vuosia ja nyt sen sydäntä särki. Kuu piti miehen anteliaisuudesta ja vahvasta, lämpimästä sydämestä, eikä se tahtonut miehen ystävällisen hymyn sammuvan tuohon lävitse pääsemättömään talviyöhön. Joulun ukon jokavuotinen perinne ei tuonut lämpöä vain miehen itsensä sisälle, vaan myös kaikki hänen läheisensä iloitsivat tästä talven pimeimpien hetkien juhlistamistavasta, joka oli syntynyt yksin jääneen orpopojan kiertolaisvuosien aikaisiin tapahtumiin.
Kuu teki hiljaa itsekseen oman päätöksensä pilvien takana ja soi valonsa vanhan miehen reen päälle. Alhaalla maassa mies avasi silmänsä ja löysi itsensä, sekä poronsa, kylpemästä valosta.
"Nikolas, " tuntematon ääni sanoi hänelle hänen omassa mielessään, "sinulla on silmät jotka ihmettelevät maailman kauneutta, sydän, joka pumppaa lämpöä ja rakkautta muiden sydämiin ja lapsen iloinen mieli, enkä minä tahdo sinun lopettavan työtäsi, joka on tuonut iloa niin sinulle, kuin kaikille läheisillesi. Tästä lähtien jatka joulun ukon työtäsi ikuisesti, tuoden joulusi iloa kaikille maailman lapsille. Tästä lähtien Nikolas, olkoon nimesi Joulupukki."
Vanhan miehen vanhuus tuntui karsiutuvan pois samalla, kun lämpö vangitsi hänet. Hän uusiutui, ei ulkoa, vaan sisältä ja hänestä tuli hiljalleen se, mikä Kuu halusi hänestä tulevan. Porot kelkan edessä hyppelivät innosta ja ennen kuin Joulupukki ehti itse ymmärtää olemuksensa, ne pyrähtivät vimmattuun juoksuun kelkka mukanaan, suuntanaan taivas. Nikolas, Joulupukki, tarttui kiinni lakistaan ja katsoi maailmaa aivan uusin silmin.
Hänen iloinen, lämmittävä naurunsa valtasi sinä yönä taivaan, eikä yksikään lähikylien lapsista jäänyt sinä jouluna ilman joulua, eikä kukaan maailmassa sen jälkeenkään. Joulupukki piti siitä huolen.
