Uusi luku! Näistä muuten tulee pidempiä jossain vaiheessa, mutta alussa nää on vähän tällaisiä lyhyehköjä.
mainostusta: löydätte lisää dramionea
irtokarkkipussista ! (-:
NELJÄS LUKUTietysti Tylypahkassa on asioita jotka minua häiritsevät. Suurimmaksi osaksi en vihaisi ajatusta tänne jäämisestä. Tässä paikassa on jotain sellaista johon ei kyllästy. Me olemme olleet täällä yli viisi vuotta ja silti tuntuu että linnassa on tosi paljon juttuja joita löytää. Ei muualla ole sellaista ilmapiiriä. Ehkäpä professorit ovat kaltaisiaan, koska ovat jo löytäneet suurimman osan jutuista! Ainakin Dumbledore, hän on ollut täällä tarpeeksi kauan. Olen unelmoinut Tylypahkaan jäämisestä monia vuosia. Voisin työskennellä täällä kunnes jään eläkkeelle. Opettaisin luultavasti muodonmuutoksia, loitsuja tai taikajuomia. Olen aika kohtalaisen hyvä niissä. Ehkäpä sitten, kun sota loppuu, tulen suoraan tänne. Pitäisin siitä. Ehkäpä meistä tulisi professoreita ja saisimme viimein selville toisemme! Se oli tosi ihmeellistä. Olen varma että tulisimme toimeen ihan kivasti siitä päätellen mitä olemme tähän mennessä jutelleet. Voisimme jopa vitsailla opettajien pöydässä.Draco todella toivoi, että kunpa asiat olisivat noin helppoja. He voisivat istua vierekkäin nauraen ja jutellen suoraan kaikista ärsyttävimmistä oppilaista. Voisivat istua yhdessä ja katsella huispausmatseja. Eikö se olisikin mukavaa?
Olisi se, Draco ymmärsi. Ensimmäisen kerran hän oli kuvitellut itsensä tekemässä tulevaisuudessa jotain sellaista, mistä oikeasti nautti.
Oikeasti viettämässä hyviä aikoja. Mikseivät asiat vain voineet olla hänelle yksinkertaisempia? Miksei hänelle voinut olla sitä mahdollisuutta? Hänet pakotettiin sellaiseen elämään,
rooliin, josta ei pitänyt. Hän oli kestänyt sitä jo kuusitoista vuotta, ja se kuudestoista olisi viimeinen sellainen – hän ei voinut miettiä enää, että ajatus mukavasta ajanvietosta olisi niin kaukaa haettu unelma. Hänen täytyi tehdä siitä totta.
Dracon teki mieli vastata tytölle heti takaisin, mutta toppuutteli itseään – jos hän vastaisi heti, hän paljastaisi ehkä juttuja, joista tyttö voisi päätellä hänen identiteettinsä. Draco ei voinut riskeerata sitä. Hän taitteli kirjeen ja laittoi sen takin taskunsa sisään turvaan. Sitten kun keksisi tavan kertoa nykyisestä tilanteestaan hieman epämääräisemmin, hän vastaisi. Sitä ennen hänen tulisi vain odottaa ja unelmoida.
• • • • • • • • • •
”On kulunut kolme päivää.”
”Eikä vastausta?”
”Ei yhtäkään.”
”Hyvä.”
”Harry!”
”Olen pahoillani, ’Mione, mutta… Tiedät, etten pidä tästä.”
”Olen tietoinen siitä, mutta ihan oikeasti, Harry, jos olisit lukenut kirjeet…”
”Antaisitko minulle luvan?”
Hermione räpsäytti silmiään ja melkein nauroi. ”Tietysti. Odotapa kun haen ne.”
Tyttö kiipesi portaisiin makuuhuoneeseen suunnistaen ja palasi pian pino muutamia kirjeitä kädessään. Hän ojensi ne Harrylle. Pojan ilme pehmeni joka kirjeen mukana. “Ymmärrän”, hän sanoi, “sinulla ei siis ole mitään idea tyypistä?”
”Tiedät nyt yhtä paljon kuin minä. Tuossa on jokainen tähän asti saamani kirje.”
”Mielenkiintoista. Aiotko todella jatkaa tätä?”
”Kyllä.”
”Kuinka kauan? Kun siis selvästikin tässä on kouluvuosi aikaa… Mutta entä sen jälkeen?”
”Kyllä me selvittäisimme sen jotenkin. En ole varma, mutta ehkä paljastaisimme identiteettimme lukuvuoden lopulla.”
”Ymmärrän. Mitä jos tämä tyyppi on kauhea?”
”Harry, sinä luit kirjeet. Hän on… kuka tahansa onkin, niin ei kauhea.”
”Niinpä kai. Minä vain…”
”Olet huolestunut. Harry, tiedän. Jos jotakuta ei kunnolla tunne, ei tähän voi luottaakaan, eikö niin? Sen vuoksi me emme juuri paljasta mitään. Me vain
juttelemme. Se on oikeastaan mukavaa.”
“Ron ei kauheasti juttele”, Harry sanoi, yrittäen saada Hermionen paremmalle tuulelle. Oikeasti Hermione tunsi päinvastoin.
”Niin tai näin, Harry… Odotan seuraavaa kirjettä. Joka tapauksessa minulla on nyt opiskeltavaa. Menen makuuhuoneeseen.”
Hermione meni yläkertaan ja sulki oven. Hän oli ilahtunut hiljaisuudesta. Hän oli tehnyt oikein näyttäessään Harrylle kirjeet saadakseen tämän lopettamaan liiallisen huolehtimisen. Hän ei voinut silti olla ajattelematta Harryn vihjausta Ronista, tai vitkastelevista epäilyistään. Harry oli Hermionen paras ystävä ja melkein kaikissa olosuhteissa tyttö luotti häneen läpikotaisin. Tämä juttu oli kuitenkin vain Hermionelle itselleen. Hän ei malttanut odottaa olisiko poika vastannut hänelle seuraavana päivänä.
Hmph! He olivat unohtaneet ne kirjekaverinimet. Ehkä poika voisi olla… Hän voisi olla Darcy! Poika oli jo myöntänyt olevansa hiljainen, mietiskelevä ja salaa unelmoiva. Nimi olisi täydellinen. Kuka Hermione sitten voisi olla? Elizabeth? Darcyn Elizabeth? Hermione mietti ajatusta mielessään – ehkei sitä kannattaisi vielä kertoa. Hän voisi kuitenkin tuoda Darcy-viittauksen esille ja toivoa, että poika ehdottaisi Hermionelle Elizabethia…
• • • • • • • • • •
Draco oli kirjoittanut jo kuusi kirjeen luonnosta, mutta siltikään mikään niistä ei vaikuttanut sopivalta. Hän oli yrittänyt koulutapahtumia, mutta ne olisivat liian tavallinen aihe. Hän yritti turhanpäiväistä höpötystä, mutta mitä virkaa sillä oli? Hän oli yrittänyt keksiä nimimerkkejä ja myttyyn oli mennyt sekin. Hän oli yrittänyt kaikkea – paitsi juuri sitä, mitä oikeasti halusi. Hän halusi uskoutua tytölle, jutella, päästää hänet Dracon ajatuksiin, jotka virtasivat. Hän ei voinut selittää, että miksi niin. Tosi asia oli, että puolet ajatusta hänen itsepuolustus käski lopettaa typeryydet ennen kuin ne menisivät liian pitkälle. Jostain syystä Draco kuitenkin aina nappasi sulkakynän ja pergamentin. Aina aloitti yhden tai kahden rivin raapustamisen ja ajatteli jättää ne siihen.
Oli kulunut viisi päivää. Juuri sinä hetkenä oli menossa kuudes. Oli jo aika kirjoittaa jotakin – mitä tahansa! – mitä antaa tytölle, ettei hän ajattelisi Dracon lopettaneen koko juttua. Draco päätti mennä vaikeimman kautta – hän aikoi kertoa totuuden.
Vitsit opettajien pöydässä olisivat erinomaista ajanvietettä, todella olisivat. Toivoisin asioiden olevan selviä – ei ulkopuolista maailmaa, eli ei ulkopuolisia paineita. Valitettavasti olen suuremman paineen alla kuin milloinkaan. Syynä on tietysti vanhempani – no, isäni. Juttu on vaikea, koska he eivät oikeastaan koskaan ole olleet vanhempia… Enemmänkin ohjaajia, jotka ovat minusta vastuussa. Sanottakoon, että minulla oli rankka lapsuus. En muuta halunnut kuin paeta sitä kaikkea. Isäni haluaa minun menevän tietylle liikelinjalle, johon en halua osallistua. En nauti siitä, joten miksi tekisin sen? Ongelma on, että hän on se, joka maksaa jatkokoulutuksen. Asun siis hänen luonaan Tylypahkan jälkeenkin. Miten vain tehdä jotain mistä hän ei pidä? Se riskeeraisi asioita, se voisi saada hänet potkaisemaan minut pellolle tai kieltäytyä tunnustamasta minua pojakseen! Hän on hyvin, hyvin
vakavissaan tästä jutusta, enkä halua siis riskeerata, todellakaan. Haluan opettaa. Haluan perhettä. Hän haluaa minut johtoasemaan, vallankäyttäjäksi – olosuhteisiin, joihin en halua. Hän haluaa minut vaikuttavaksi ja mahtavaksi, kuten on itsekin. Haluan jotain pientä – mukavuutta ja nautintoa. En oikeastaan välitä rahasta. Rahat eivät saa minua tekemään sitä, mitä hän haluaa. Haluan pois! Ainoa tapa tehdä se on olla ihan yksin. Minulla ei ole keitään todellisia ystäviä, joille puhua. Oma perheeni kunnioittaa minua vain, jos teen mitä he haluavat minun tekevän. Ainoa henkilö, johon voin luottaa, on joku jolle en ehkä ikinä edes juttele kasvokkain. Säälittävää. Kunpa tuntisin sinut.Draco ei voisi enää heittää tätä kirjettä tuleen. Kirjoitettuaan vastausohjeet tekstin alapuolelle, hän sulki kirjeen ja juoksi kirjastoon. Tilanne oli nyt tämä, mutta mitä väliä? Hän oli löytänyt lohdun tästä jostakusta, tästä vieraasta.
Aurinko tunkeutui jokaisesta ikkunasta, kuviteltu aurinko, joka paistoi Dracoa kohti tämän laittaessa lappunen kirjan väliin. Nyt elämä ei tuntunut lainkaan hänen omaltaan.
• • • • • • • • • •
Päivällinen oli syöty. Harry ja Ron olivat asettautuneet mukavasti oleskeluhuoneeseen ja aloittaneet vihdoin opiskelun testiin, joka olisi seuraavana päivänä loitsuissa. Hermione oli odottanut edellisillan kirjastossa kunnes matami Prilli oli heittänyt hänet käytävälle myöhään. Hermione oli odottanut, että olisiko pojan kirje maagisesti ilmestynyt sinä iltana. Ei ollut. Oli mennyt kuusi päivää. Mikä kesti? Oliko poika lopettanut? Oliko Hermione sanonut liikaa?
Hermione suuntasi jälleen ulos muotokuva-aukosta, rappusia alas, käytäviä pitkin. Hän menisi nukkumaan heti kirjastossa käytyään.
Päästyään kirjaston oville, tyttö tunsi painon hiipivän pois olkapäiltä. Jos poika kirjoittaisi takaisin, vastaus olisi kirjastossa. Se olisi.
Kolme riviä vasemmalle, seitsemän alas. Kuudes hylly. Tyttö tiesi kirjan sijainnin läpikotaisin, hän oli tarkastanut sen niin monta kertaa edellisellä viikolla. Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Kirjan etukannen väliin oli tökätty se, jota Hermione oli odottanut koko viikon. Hänen kirjeensä! Tyttö nappasi sen istahti sohvalle, lukien kirjeen läpi niin monta kertaa hyvittääkseen ajan, jolloin ei ollut kuullut hänestä.
Poika oli kirjoittanut.
Hän oli kirjoittanut. Hän ei ollut lopettanut tai muuta vastaavaa.
Hermione otti esille laukustaan pergamentin ja sulkakynän ja alkoi kirjoittaa vastausta heti. Hän ei ollut tuhlata aikaa tai unohtaa ideoita, jotka pauhasivat hänen päässään. Poika oli jälleen kohauttanut – Hermionella oli suuri tarve ilmaista juuri niitä tunteita, joita koki. Jälleen kerran, sinä iltana, hän antoi niiden valua ulos.
Mikä sinua viivytteli? Pelkäsin sinun jo lopettaneen kirjoittelun. Tarkistin ja tarkistin uutterasti ja viimein löysin sinut! Olet hämmentänyt minua… En oikein voi kuvailla sitä. En puhu kirjoittamisen halusta vaan siitä, kuinka minun on oikein pakko
– pakko ilmaista juuri niitä asioita, jotka päässäni menevät. Sinulle. Haittaako se? Vaikutit luottavaiselta ilmaistessasi asioita minulle, joten oletan, että sinua ei haittaa omat juttuni.Toivoisin minulla olevan paineet, jotka sinulla on. Vain minä painostan itseäni. Minulla on juuri se vastakkainen ongelma kuin sinulla – kaikki tietävän minun olevan aivan täydellisen hyvä kaikessa, mitä valitsen tehdä. Kaikki numerot ovat hyviä, elleivät täydellisiä. Minulla on kykyä lähes mihin vaan. Haluan jonkun muunkin kertovan mitä tehdä, edes joskus! Olen aina vain itse oman itseni ohjaaja – “Ole parantaja! Ole lakimies! Ole opettaja!”. Loppujen lopuksi saan vain taputuksia päälaelleni ja uuden tehtävän joka viikko. Halveksin sitä! Haluan haasteen. Haluan tehdä jotain mitä kukaan ei odota. Haluan pois tästä arkipäiväisestä rutiinista, jossa autan kaikkia jokaisessa jutussa, joka vaatii ajattelua. He saavat luvan ajatella tästä lähtien itse, eivätkö niin? No joo. Aikalailla noin se elämäni menee. Haluan haasteen.
Jotain uutta. Tämä on kyllä vähän haaste – luottaa johonkuhun, jota en saata edes tuntea. Täydellisen uutta tämä on. Kuka oletkin, toivoisin meidän olevan parempia ystäviä. Kunpa uskoutuisimme toisillemme kasvokkain. Ehkäpä olisimme parhaita ystäviä. Ehkäpä voisimme olla vastaus kaikkeen, tietää kaikki toistemme salaisuuksista. Huomaan tulleeni kateelliseksi tytöille, joilla on parhaat ystävät. Minulla ei ole ketään sellaista. ”Parhaat” ystäväni ovat nuorempia, takkuilevia tai outoja. En ymmärrä! Melkein vain odotan tällä hetkellä velhosodan tuloa. Aion tehdä osani, aion taistella. Se on tehtäväni. Minun täytyy. Haluan. Mitkä ovat sinun tunteesi sodasta? Aiotko edes palata kouluun ensi vuodeksi?
Olen myös miettinyt kirjekaverinimiä. Viime kirjeesi jäljiltä ajattelin, että sinun pitäisi olla hra Darcy. Oletan syystä, että olet jossain määrin tuttavallinen kirjallisuuden kanssa, tuntevasi hahmon, kehen sinua vertaan. Minulla on jostain syystä vaikeuksia löytää joku, johon itse samaistua. Tässä vastausohjeet…Tämä oli riittävästi. Hermione ei välittänyt sulkea kirjettä vaan tunki sen pojan käskemän kirjan väliin. Hän jätti kirjaston ja palasi oleskeluhuoneeseen, jossa jälleen kerran hän auttaisi Ronia ja Harrya opiskelussa, vaikka pojat tuskin huomioisivat neuvoja ja vain vitsailisivat Hermionen kustannuksella. He olivat hänen parhaat ystävänsä, mutta joukon ainoana tyttönä oleminen – ainoana järjellisenä ja aivollisena oleminen – alkoi jo rasittaa.
ps Jos luit tähän asti, niin jätähän kirjanmerkki! (-;
