Kirjoittaja: Naby
Ikäraja: S
Tyylilaji: Fluffy
Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: Kumpikin herrasista kuuluvat Rowlingille.
A/N: Osallistuu
OTP10:iin, sekä
Kolme tuntia (turpaan) tauotta – haasteeseen, vaikkei ficissä mennytkään ihan sitä kolmea tuntia.
Kommentit olisivat kivoja, tiedättekö sen?
Yhteenveto: Mutta nyt Sirius oli siinä, eikä millään enää ollut väliä sinä iltana.Kohokohtia
”Joulukuu on ehdottomasti vuoden paras kuukausi”, Sirius tokaisi astellessaan Remuksen vierellä jästi-Lontoon katuja pitkin. Lunta tuprutti kulkijoiden hiuksille ja takkien harteille. Nahkaiset kengät hautautuivat valkeaan kerrokseen.
”Vuoden kohokohta”, Remus hymähti katsoen, kuinka henkäys haihtui pakkaseen.
Sirius ei vastannut, otti vain toista miestä kädestä ja sulki kapeat sormet ruskean villalapasen sisään. Remus hymyili aavistuksen, kun lämpö kietoutui hänen kätensä ympärille. Toinen käsi vapisi takin taskun pohjalla, sillä sekin kaipasi lämpöä.
He astelivat hiljaisuudessa Hyde Parkin puistopolulle. Katulamput olivat jo syttyneet ja loivat valo- ja varjolaikkuja lumeen ja kulkijoihin. Remus huomasi, kuinka ihmisiä oli suorastaan yllättävän paljon liikkeellä. Kenties luminen maisema oli houkuttelevampi kuin hän oli osannut kuvitella. Sirius puristi vähän lujemmin Remusta kädestä, kun he ohittivat erään heihin paheksuvasti vilkuilevan vanhan parin. Susi saattoi kuulla Siriuksen hiljaisen naurun lumituiskun keskeltä. Hänellä oli ollut sitä naurua ikävä.
Sirius veti Remuksen istumaan viereensä penkille. Se oli kylmä, ja taivas oli koristellut penkin kevyellä lumiharsolla. Remusta hymyilytti, kun ote hänen kädestään ei irronnutkaan, vaan pysyi. Hän oli ehtinyt unohtaa, miltä toisen kosketus ja lähellä pysyminen tuntuivat. Yli kymmenen vuoden ajan hän oli elänyt yksinään, ilman parhaita ystäviään, ja ennen kaikkea ilman Siriusta. Pikkuhiljaa nauravaiset ja mukavat muistot olivat haalistuneet lähestulkoon olemattomiksi. Eikä kukaan ollut enää ollut Remuksen rinnalla muistuttamassa.
Mutta nyt Sirius oli siinä, eikä millään enää ollut väliä sinä iltana. Remus muisti jälleen, miten hymyiltiin Sirius Mustan seurassa, miten tämä sai hänet tuntemaan olonsa ainutlaatuiseksi, tärkeäksi. Tunne pisti sydämen tykyttämään ainakin kaksi kertaa kiihkeämmin, ajatukset kompuroimaan ja lämmön kihelmöimään vartalossa. Se pakotti pakkasen ja kylmyyden vetäytymään hiljaa kauemmaksi, pitäytymään taka-alalla. Eikä mikään saisi Remusta päästämään irti hymystään.
”Tiedätkö, mikä muu on vuoden kohokohta?” Sirius kysyi, kun viiden lapsen lauma oli juossut aavistuksen kengillään lumessa liukastellen ohitse.
”En, mutta minusta tuntuu, että sinä aiot kertoa sen minulle”, Remus naurahti painautuessaan vähän lähemmäksi toista.
Sirius hymyili ja kumartui painamaan suukon Remuksen pakkasen kolhimille huulille. Siriuksen huulet olivat viileät kylmän talvi-ilman kosketuksista. Remusta suudelma kuitenkin lämmitti niin, ettei hän enää muistanut vapisevia sormiaan taskunpohjalla.
Sirius ei sanonut enää mitään, eikä Remus tarvinnut sanoja. Hän hymyili heidän vetäytyessä hieman kauemmaksi toisistaan. Nähdessään Siriuksen tummana välkehtivän katseen, hän ei voinut muuta kuin myöntää, että oli täysin samaa mieltä. Siriuksen suudelmat olivat hänellekin kohokohtia, vuodessa, kuukaudessa ja päivässä. Se, että hän oli saanut oman Siriuksensa takaisin, oli todellakin Remuksen elämän kohokohta.
”Olen aivan samaa mieltä”, Remus naurahti matalasti, lipaisi huuliaan ja kumartui lähemmäksi Siriusta hipaisemaan huulillaan uudelleen toisen huulia.
