Milgia: Joo, Ginny on ihana. Uskoisin että Charlie viettää joulun Kotikolossa, joten häntä tullaan näkemään kyllä aikuisenakin. Arvaatko mistä Poppa on saanut nimensä?
Oon niin
smooth criminal....
Skotti: Molly/Arthur-luukut on munkin suosikkeja. Oi että. Ehkä ens vuonna vaan M/A-kalenteri :''D 3rd gen on mullekin tuntematonta maaperää, mutta pitää kokeilla, koska vuonna 2012 tuota porukkaa on olemassa ja halusin nimenomaan että ficci sijoittuu tähän vuoteen jota mekin eletään. Ginny ei ole kotiäiti, ja papiljottipäisyys ja muukin on tässä vaan valmistautumista deitti-iltaan, joten ei huolta siitä!
A/N: Anteeksi, ei ihan niin fluffyhöttöinen kuin voisi toivoa, meni vähän h/c:n puolelle, mutta otetaan se osana elämää, eiks jeh. Jos ei oteta niin ei lueta.
Luukku 6jossa leijutetaan pikkelssiäTummapuisen pirtinpöydän sivua kulkeva penkki natisi lattian kuhmuja vasten, kun Andromeda Tonks teki jaloilleen tilaa pöydän alle. Hän nosti ne pöydän alla vastakkaisen puolen penkille niin, että jos hänen jalkateränsä olisivat olleet muutamia tuumia pidemmät, hän olisi saattanut nähdä pöydän yli nuhraantuneet töppösenkärkensä.
”Teetä vai glögiä?”
Yleensä Mollyn ei tarvinnut kysyäkään, mutta joulun alla perinteiselle teelle oli vaihtoehto. Andromeda mietti hetken ja ilmoitti sitten, että glögi välttäisi oikein hyvin. Molly itse ei malttanut istuutua, vaan jätti kakkutaikinan vatkaantumaan tiskipöydän ylle ja yritti kaivautua jääkaapin ruokavuorten läpi mutinastaan päätellen jonkinlaisen lihakimpaleen ääreen.
Al kurkisti ovennurkan yli. Jos Molly ei olisi ollut keittiössä, Al olisi ehkä livahtanut poimimaan peltirasiasta sitruunakeksin, mutta kuten yleensä, Molly oli keittiössä.
”Mitä ruokaa tänään, mummo?”
”Lihaperunasoselaatikkoa, jos liha suvaitsee löytyä”, Molly sanoi.
”Tulejo paisti”, singautti Andromeda, ja Al nauroi. Lihakimpale räiskähti pöydälle, ohitti Mollyn glögimukin puolella tuumalla ja jätti pöytään epämääräisen kostean vanan. Sen edessä jääkaapissa makoillut pikkelssipurkki hipoi maata ennen kuin Andromedan leijutustaika osui siihen ja pelasti lattian hetkelliseltä hävitykseltä.
”Kiitos, Andromeda”, Molly tuhahti. He molemmat tiesivät, ettei Molly oikeasti voisi olla vihainen ystävälleen, ei vaikka Andromeda olisi pudottanut kaapillisen pikkelssiä Mollyn varpaille, mutta toisaalta pitkäaikainen ystävyys antoi myös tiettyjä etuoikeuksia, joista yksi oli ehdottomasti mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä toista kohtaan, etenkin mikäli siitä oli hyötyä läsnä olevien lasten tapakasvatuksessa.
Andromeda nojasi kyynärpäänsä pöytään ja päänsä kämmeniin. Hänen kasvonsa olivat hieman rutussa. Ensinnäkin sen verran kuin hänen ikäisillään naisilla keskimäärin, ja lisäksi muutama ylimääräinen uurre, jotka olivat aviomiehen ja tyttären menettämisen kuluttamia, paitsi ne, jotka vakuuttavasti vaikuttivat naururypyiltä.
”Teillä on varmaan vilskettä koko joulun”, Andromeda totesi.
”No niin totta tosiaan on. Kun on seitsemän lasta hankkinut, niin sietää ollakin… Kai sinäkin tulet?”
”Tulen mitä?”
”Meille jouluksi, tietenkin. Eikö se ole itsestään selvää viime vuoden jälkeen! Sinä ja Teddy, niin, ehdottomasti!”
”Mutta –”
”Ei mitään muttia, meillä on kyllä tilaa. Lapset tykkäävät, kun saavat nukkua siskonpedissä. Tulet viimeistään aattona ja olet niin pitkään kuin haluat. Vaikka uudenvuoden yli.” Mollyn tomeraa ilmoitusta rytmitti lihamyllyn puhina.
”Kiitos, Molly.”
Andromeda nosti glögimukiaan ja hengitti punertavaa höyryä. Lämmin, tuttu tuoksu. Joulupäivä viltin alla Tedin kanssa, glögimukit pöydällä, kädet ja jalat sekaisin ja tuntikausia viihdykettä siitä, kuinka Tedin silmät näyttivät eri kulmasta eri värisiltä, vaikka pohjimmiltaan olivat kai harmaat. Siitä seuraavana vuonna viltti lattialla ja sen päällä Nymfadora, jonka silmien väri vaihtui muutenkin kuin Andromedan kuvitelmissa. Ja sitten vuosia, sitten ei enää Tediä eikä Nymfadoraa. Sitten vain Teddy, kirjeet Teddyltä koulusta, ja vanha viltti sohvannurkassa jo reikäiseksi kuluneena. Sitten glögiä Kotikolossa ja Molly, joka keskeytti lihaperunasoselaatikon valmistamisen ja antoi kakkutaikinan vatkata itseään tarpeettoman pitkään, koska Andromedan halaaminen oli niin kovin paljon tärkeämpää.